Matti Simola: Veri ja Raha - tutkielma rasismin ja kapitalismin esoteriikasta

Kansankokonaisuus julkaisee tällä kertaa tamperelaisen diplomi-insinöörin Matti Simolan tutkielman rasismin ja kapitalismin esoteriikasta.  Matti Simola on kirjoittanut mm. Kanava-lehteen ja viime aikoina Sarastukseen. Artikkeli "Veri ja Raha" on kirjoitettu alunperin kymmenisen vuotta sitten. Kirjoitus on julkaistu sellaisenaan - sanaa "neekeri" ei ole vaihdettu vaikkapa sanaan "afrikkalainen" tai sanaan "negroidi". Jos sanan käyttö lukijaa häiritsee, olen asiasta pahoillani. 

Kirjoitus ei käsittele afrikkalaisia, vaan omaa rotuamme kuten myös juutalaisuutta. Syy kirjoituksen julkaisemiseen Kansankokonaisuudessa liittyy lähinnä siihen, että käsittelin itse juutalaisuuden rasiaalista puolta Sarastuksen kirjoituksessa Onko Juutalaisuus sisäryhmäideologia. Simolan kirjoitus täydentää tässä suhteessa omaa kirjoitustani mainiosti.

Veri ja raha

Rasismin ja kapitalismin esoteriikasta 1)

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.

Käsite rasismi on kokenut niin voimakkaan inflaation, että sillä jo nykyään voidaan ymmärtää mitä tahansa erilaisten ryhmien harjoittamaa syrjintää, joka kohdistuu niihin, jotka ovat jääneet tai jotka on jätetty näiden ryhmien ulkopuolelle. Siksi rasismina olisi kai nykyään pidettävä myöskin rasisteihin kohdistuvaa "mielipiderasismia".

Rasismista on tullut perisynnin kaltainen käsite: se merkitsee jotakin absoluuttisen kielteistä, mitä sisältyy kaikkeen, mitä teemme tai jätämme tekemättä, ja mistä meidät vasta kuolema vapauttaa. Siitä on tullut lopulta kaikesta merkityssisällöstä tyhjennetty haukkumasana, jolla pyritään loukkaamaan aina kulloisenkin vastustajan rasistisia tunteita.

Palauttamalla tuolle sanalle sen alkuperäisen, rotuun viittaavan merkityksen vapaudumme edellisenkaltaisista paradokseista ja myös pääsemme purkamaan käsitteen saamaa ehdottoman negatiivista arvovarausta.

•

Alkuperäinen rasismi, ajatuksena veren puhtaudesta, ei perustu ennakkoluuloihin eikä mihinkään vääriin tai oikeisiin teorioihin, vaan sillä on juurensa syvällä miehen sukuvietissä: Siitä vapaudutaan vasta, kun miehet lakkaavat kyselemästä isyytensä perään. − Mutta voiko näin tapahtua? Ja onko se edes toivottavaa?

Halussa nähdä jälkeläisissään oma kuvansa on kyse miehen hyvänlaatuisesta narsismista, jolle koko siveellinen maailmanjärjestys on rakentunut. Naisella ei ole ainakaan yhtä suurta tarvetta tunnistaa lapsissa itseään, ehkä siksikään, että hän ei tarvitse tällaista lisätodistetta äitiydestään. On syytä olettaa, että vasta isyysaate on voinut synnyttää kaikki ne kulttuurit, joista meille on säilynyt dokumentteja; kansoja, jotka ovat eläneet matriarkaatissa, ei historia tunne.

Nainen huolehtii – miehensä tai yhteiskunnan tuella – kaikista kohtunsa hedelmistä; miehellä taas on taipumus hylätä mahdolliset jälkeläisensä, jotka eivät muistuta häntä itseään. Tähän viittaavat myös sanan "bastardi" kaksi eri merkitystä: avioton lapsi ja sekarotuinen. Sekarotuisia lapsia ei perinteisesti ole tunnustettu; ne ovat jääneet äidin huollettaviksi.

Sukupuolisuuteen liittyvää nautintoa, siis lähinnä naisen nautintoa ja siitä syntyviä "himon lapsia", on kaikissa kulttuureissa pidetty uhkana yleiselle järjestykselle. Siksi sukupuolielämä on ritualisoitu; on perustettu avioliitto, mikä on tehnyt kahden ihmisen suhteesta koko yhteisöä koskevan asian: pariutumisen tarkoituksena ei tule olla nuorten nautinto vaan heidän heimonsa tulevaisuuden varmistaminen. Äärimmillään tämä "seksuaalikielteisyys" on johtanut sukuelinten silpomiseen.

On esitetty, että myös kaikissa uskonnoissa olisi alunperin ollut kyse juuri oman rodun säilyttämistä ja jalostamista palvelevasta kultista 2) mikä myös tuntuu uskottavalta, koska muinaisina aikoina ei minkään pienen heimon henkiinjääminen ollut suinkaan itsestäänselvyys.

Ihmissuku kokonaisuudessaan, pelkkänä biomassana, tulee todennäköisesti jatkumaan niin kauan kuin vielä aurinko säteilee; ihmiskunnan turvaamiseksi ei tarvita mitään uskontoa, ongelmiahan tuottaa nyt maapallon liikakansoitus.

Uskonnon avulla heimon miehet saattoivat paremmin kontrolloida naistensa ja myös toistensa seksuaalisuutta: nautinto kiellettiin ja tilalle tarjottiin erilaisia biologisesti tarkoituksenmukaisia ja yksilöpsykologisesti motivoituja kunniakäsityksiä; naiset nähtiin heimon omaisuutena, joka miesten kesken oikeudenmukaisesti jaettiin.

Suurista uskonnoista juutalaisuus on ainoa, jossa tuo oletettu, kaiken yhteisöllisiä muotoja saavan uskonnollisuuden perusta on säilynyt. Muiden heimojen uskonnot "maallistuivat" eli menettivät alkuperäisen kulttuurisen ja rotubiologisen merkityksensä, kun nämä heimot siirtyivät maanviljelykseen; toimeentulo muuttui varmemmaksi, ja olojen vakiinnuttua enää harvoin jouduttiin kosketuksiin kovin vieraiden heimojen kanssa.

Diasporassa elävien juutalaisten taas on täytynyt olla herkeämättä varuillaan, jottei sekoittumista muihin kansoihin tapahtuisi. Tähän perustuu heidän aina meidän päiviimme kestänyt voimakas rotutietoisuutensa, joka ilmeisestikin on myöhempinä aikoina auttanut heitä menestymään muuten yhä sekarotuisemmaksi käyvässä maailmassa. Että juutalaiset, jotka vielä 2000 vuotta kestäneen diasporan jälkeen tunnetaan erillisenä kansana, ovat todellakin tehneet tällaisen rodullisen "salaliiton", on niin ilmeistä, että on tarpeetonta perustella sitä millään aidoilla tai väärennetyillä pöytäkirjoilla. 3)

•

Että juutalaiset erityisesti pääsivät kunnostautumaan rahataloudessa, perustuu siihen, että kristityt pitkään kielsivät itseltään oikeuden ottaa korkoa. Kun kristityt vihdoin havahtuivat henkisestä ja aineellisesta alennustilastaan, syyttivät he kaikista omista laiminlyönneistään juutalaisia; ikään kuin näiden velvollisuus olisi huolehtia myös kristittyjen raha-asioista ja rotupuhtaudesta.

Syvimpänä epätoivon ilmauksena syntyi vihdoin tuo hätäisesti kyhätty Blut und Boden -ideologia arjalaissiittoloineen, vuosituhansia unohduksissa olleen veri-uskon irvikuva, joka sitten hävisi paljon vanhemmalle ja maltillisemmalle, juutalaisten kehittämälle ja nimenomaan yksiavioisuuteen perustuvalle Blut und Geld -ideologialle.

Vaikka juutalaisella ehkä raha-asiat ovatkin kunnossa, on hän jo alun perin totuttautunut ajatukseen, ettei hänen syvin kaipauksensa tule koskaan saamaan täyttymystään maan päällä; hän on koko elämänsä matkalla kohti luvattua maata eikä voi pysähtyä mihinkään, koska kaikella kiinteällä omaisuudella, kuten maaomaisuudella, jolla voisi olla myös käyttöarvoa, on taipumus joutua jonkin pyhäinhäväistyksen kohteeksi ja näin saastutettuna menettää positiivinen vertauskuvallinen arvonsa.

Kaikkein vähiten käyttöarvoa on arvopapereilla, ja nykyisen sähköisen kaupankäynnin aikakaudella niitä ei enää edes ole esineinä olemassa; niiden arvo on puhtaimmin vertauskuvallinen eikä niiltä voi saastuttamalla tätä arvoa riistää. Näin on osakesalkusta tullut juutalaisen jumala ja pörssistä hänen temppelinsä. Tätä on juutalaisuus ja myös juutalaistunut kristinusko marxilaisittain ymmärrettynä; ja tätä juutalaisuutta haluan tälläkin kirjoituksellani puolustaa.

•

Käsityksilleni olen saanut vahvistusta paitsi kirjoista myös tarkkailemalla omia reaktiotani eri tilanteissa, joissa myös rotuaspekti on ollut vaikuttamassa. Näin kerrankin kadulla erityisen hyvin muodostuneen, lähinnä omaa rotutyyppiäni edustavan nuoren naishenkilön tuntematta mitään tähän kohdistunutta, sukupuolinautintoon suuntautunutta halua. Olisin vain halunnut tehdä "talletuksen". En nähnyt naisessa nautintovälinettä vaan äidin yhteisille, syntymättömille lapsillemme; oivallisen kasvualustan omalle siemenelleni.

Mikä minua pidätteli, oli: ensiksikin epävarmuus, onko ihmisellä oikeutta tuottaa toista, terveintä ja rotupuhtaintakaan ihmistä, edes keinosiemennyksellä; toiseksi epävarmuus, onko perimäni riittävän arvokasta suvunjatkamiseen; ja kolmanneksi melkoinen varmuus siitä, että naisella jo oli aikaisempaa sukupuolista kokemusta, eli että hän oli "saastainen". – Ajatus, että lasteni äiti olisi aikaisemmin toiminut toisen miehen rakastajattarena, on minulle täysin sietämätön, enkä usko tässä poikkeavani miesten enemmistöstä.

Tämä on ainoa seksuaalielämään liittyvä, mahdollisesti siveellisenä pidettävä mielenliikahdus, jonka olen itsessäni tunnistanut – sikäli kuin biologisella elämällä on mitään tekemistä siveellisyyden kanssa. Lapsissani olisin voinut nähdä oman kuvani, ja tietenkin myös lasteni äiti olisi voinut peilata heissä itseään – sikäli kuin naisilla tällaiseen on tarvetta.

•

Länsimaissa on viime vuosikymmeninä naisen orgasmi pyrkinyt syrjäyttämään kaikki muut jumalat. Kun kyvystä tuottaa naiselle seksuaalista mielihyvää on tehty miehuuden tärkein ja usein myös isyyden ratkaiseva mitta, on myös Suomen kansa alkanut nopeasti bastardisoitua. Syynä eivät ole niinkään kiintiöpakolaiset, jotka usein tulevat maahan perhekunnittain, vaan suomalaisten naisten eri puolilla maailmaa tapaamat tummaihoiset, valkoista miestä kyvykkäämmät rakastajat.

Noita Suomeen palailevia tai ehkä myös Suomessa raskaaksi tulleita, jo varhain yksinhuoltajiksi jääneitä mulattilasten äitejä sekä muuten vain tummien miesten kanssa kulkevia suomalaisia naisia ei julkisessa sanassa ole enää pitkiin aikoihin esitelty minään erityisen huonoina naisina vaan pikemminkin ennakkoluulottomina ja itsenäisinä, seksuaalisesti vapautuneina ja esikuvallisina uuden ajan naisina. Jostakin sanomalehdestä on mieleeni jäänyt valokuva, jossa juuri papiksi vihitty vaalea suomalaisneito riippui uuden neekeripoikaystävänsä kaulassa; tässä siis tavallaan myös valtionkirkon auktoriteetilla vakuutettiin, että tällainenkin "käy laatuun".

•

Nuorena liikuin paljon maailmalla ja tein työtä sekä vietin vapaa-aikaa hyvin erirotuisten ihmisten kanssa. Erityisesti olen solminut suhteita espanjankieliseen maailmaan, mikä joissakin tapauksissa on myöhemmällä internet-kaudella johtanut niin intensiiviseen kirjeenvaihtoon, että olen tähän mennessä varmasti kirjoittanut espanjaksi enemmän kuin millään muulla kielellä. Mutta suhteista, joissa olisin kokenut häpäiseväni rotua, sekä omaani että vierasta, olen pidättäytynyt. Se, että en ole avioitunut myöskään kenenkään rotusisareni kanssa, johtuu syistä, jotka eivät ole vallassani, ja joihin jo edellä viittasin.

Sikäli kuin olen tuntenut rotuvihaa, se on kohdistunut omaan rotuuni, tai tarkemmin sen miespuolisiin edustajiin, jotka joko aktiivisesti edistävät rotusekoitusta tai suhtautuvat siihen välinpitämättömästi. Naisia pidän jo tähän mennessä lähinnä syyntakeettomina. Olen ollut tilanteissa, joissa nainen on pyytänyt minulta suojelusta ja joissa en ole voinut sitä antaa, koska laki ei olisi ollut puolellani. Satuin kerrankin välillä Hampuri-Pariisi samaan vaunuosastoon erään suomalaisen, ehkä noin 20-vuotiaan pankkineidin kanssa. Juna oli täynnä pohjoismaista palailevia marokkolaisia nuorukaisia, joista yksi myöhemmin pistäytyi osastoomme jututtamaan neitiä. Tämä pyysi minua aluksi heittämään ulos tuon tungettelijan ("eläimen"), mutta minulla ei ollut tietenkään junassa mitään järjestysmiehen valtuuksia, eikä muutenkaan pelkkä nuorukaisen röyhkeys vielä olisi riittänyt syyksi. Vastakkaisella penkillä retkottaen hän ensin tarttui neitiä aivan isonvarpaan kärjestä, alkoi sitten varovasti siirtää kättänsä ylemmäksi ja hiljaa toistella sanoja "I love you, oh, I love you". Aina kun neiti vähänkin älähti, veti nuorukainen kätensä takaisin; mutta aloitti taas kohta uudestaan ja onnistui joka kerta rikkomaan ennätyksensä. Kun käsi jo tapaili polvea, muuttui neidin kieltely ponnettomaksi, kasvoille kohosi puna, ja hengitys kävi katkonaiseksi. Tässä vaiheessa poistuin vessaan, ja kun palasin vaunuosastoon, oli marokkolainen jo saanut neidistä kokovartalo-otteen ja hamusi nyt huulillaan tämän kaulaa. Tullessani neiti heti nousi ylös ja sanoi (englanniksi) menevänsä vessaan. Marokkolainen ensin hölmistyi, mutta oli kohta kärppänä perässä.

En siis tehnyt mitään "puolustaakseni" naista tai kunniaani; en siinäkään vaiheessa, kun marokkolainen alkoi puhua naiselle halventavasti minusta ja maanmiehistäni ("näistä miehistä ei ole mihinkään"). Tähän minut oli opetettu: ei väkivaltaa; ei rasismia; naisen "tahtoa" on kunnioitettava jne. Vietin vaunuosastossa pitkän tovin yksinäni, ja olin jo laittautunut pitkäkseni toiselle kolmen istuttavista penkeistä, kun junan pysähdyttyä jollekin väliasemalle kuulin vaunusillalta oletettavasti kiihkeän suutelemisen synnyttämiä ääniä, joiden välistä selvästi erotin hengästyneesti lausutut sanat: "you have to come to me, you have to see an islamic country". Pariskunnalla oli takanaan ilmeisen onnistunut – ja loistavasti ajoitettu – tapaaminen junan vessassa, ja nyt oli tullut eron hetki. Marokkolaisen laskeuduttua tovereineen junasta palasi neiti vaunuosastoon ja yritti vielä, hiukan epävarmana, rakentaa keskustelua.   En vastannut mitään, vaan käänsin kylkeä. 4)

Vielä myöhäisessä teini-iässä olin vedet silmissä lukenut Richard Wrightin kertomusta mustan pojan vaikeista kasvuvuosista valkoisten hallitsemassa yhteiskunnassa, ja kävin jo kolmeakymmentä, kun ollessani ensimmäistä kertaa kesätöissä Tukholmassa järkyttyneenä kuuntelin toverieni, tulevien kansankynttilöiden, toimittajien ja opettajien, katkeraa jupinaa suomalaisista naisista ja mustista miehistä. En nähnyt mitään pahaa siinä, että ravintolassa musta mies ja valkoinen nainen jakoivat viinipullon; en vielä tuntenut elämää, enkä saattanut kuvitellakaan, että pariskunta olisi jakanut myös vuoteen keskenään.

Kun käydään totaalista sotaa, kun halutaan hävittää maan päältä jokin kansa, voidaan siihen periaatteessa päästä ketään tappamatta, pelkästään raiskaamalla eli väkivaltaisesti täyttämällä kaikki kohdut vieraalla siemenellä. Mutta täsmälleen samaan tulokseen päästään myös aivan rauhanomaisesti. Se, mitä kaikissa valkoisen rodun ydinmaissa ja erityisesti Suomessa nyt juuri rauhanaikana tapahtuu, on hidasta, seksuaalista kansanmurhaa.

•

Eräässä vasemmistolehdessä pilkattiin 14-vuotiasta Liisaa, joka jossakin talouslehdessä oli kysynyt, mihin hänen olisi parasta sijoittaa ensimmäisessä kesätyöpaikassaan ansaitsemastaan palkasta säästynyt pieni rahasumma. "Kun muut ottavat peiton alle oman kultansa, Liisa kai halaileekin siellä osakesalkkuaan." Jotenkin näin muotoili tuo vasemmistojournalisti. – Onko paljonkin vanhempia, jotka vilpittömästi surevat sitä, että tytär on ahkera ja säästäväinen eikä vielä 14-vuotiaana harrasta seksiä? Ja kuinka vilpitöntä oli tuon journalistin oma vasemmistolaisuus?

Sosialismi on jotakin, mitä kukaan ei toivo itselleen eikä varmasti myöskään lapselleen. Ainakin Karl Marx, rehti osakesäästäjä, suoraan myönsi, ettei haluaisi tavallisena kansalaisena elää ennustamassaan sosialismissa. Mielessäni on myös "epäitsekäs" tuttavani, kiihkeä kommunisti, joka heti Itä-Saksan vankiloista vapauduttuaan loikkasi länteen, valmistellakseen myös siellä sosialismia – muille, ei itselleen.

Myös juutalaisia on syytetty siitä, että he elävät toisten rappiosta: että he eivät ainoastaan pidä omaa vertansa puhtaana, vaan että he myös aktiivisesti edistävät rotusekoitusta muiden kansojen keskuudessa; ja että he ajavat sosialismia vain päästäkseen hallitsemaan ja taloudellisesti riistämään muita. Kuten jo edellä sanoin, ei juutalaisten menestys ja muiden rappio ole yksiselitteisesti juutalaisten ansio tai syy. Jos ihminen ei pidä puoliaan, häntä käytetään hyväksi, ja tästä hänen pitäisi syyttää lähinnä itseään. Sosialistien, sekä saksalaiskansallisten että venäläiskansallisten, virhe oli, että he kääntyivät juutalaisuutta vastaan, kun olisi pitänyt ottaa siitä esimerkkiä; olisi pitänyt elää kuten juutalaiset, ei kuten monet maallistuneet juutalaiset ovat muita opettaneet.

Myös arvopapereihin sijoitettu omaisuus aiheuttaa huolta; mutta sitoessaan ehkä muuten liian impulsiivisen omistajansa ajatuksia se samalla tukee hänen minä-tietoisuuttaan ja tekee hänen vaelluksestaan arvokkaampaa. Samoin on rotutietoisuudella tällainen vakauttava vaikutus; ja siksi juutalainen, jolla ovat nämä molemmat, niin tottuneesti liikkuu maailmalla. Koska hänellä ei ole maan päällä kotia, on hän omalla, sisäistyneellä tavallaan kaikkialla kuin kotonaan.

Kontrasti on räikeä kun vertaa juutalaista tuohon junassa tapaamaani tyttöön, joka hyvinkin saattoi olla esimerkiksi suuren sukutilan perillinen. Tosin hänkin oli "kuin kotonaan", junan vessassa, jonka jo puolen tunnin tuttavuuden jälkeen oli valmis jakamaan eri rotua ja uskontoa edustaneen mieshenkilön kanssa. Mutta tässä ei juutalainen voi muuta kuin vinosti hymyillä; samoin kuin hänen saattaisi täysin raittiina kapakoitsijana kuvitella hymyilevän terveyttään, arvokkainta sukuperintöään tuhoaville ei-juutalaisille asiakkailleen.

Diasporassa karaistunut juutalainen ei siis voi muuta kuin halveksuvasti hymyillä, kun hän näkee kuinka täysin tietämättömiltä maalaisilta petkutetaan heidän kallein omaisuutensa. Tässä hymyssä juuri ilmenee tuo arvoituksellinen "juutalainen arroganssi", joka niin kovasti ärsyttää monia vilpittömiä arjalaisia. Arjalainen voi olla älykäs, mutta viisas hän ei ole, ja kun hän alkaa hämärästi aavistaa hölmöytensä, syyttää hän siitä juutalaista, sen sijaan että yrittäisi oppia omista virheistään.

•

Moni hienostunut, alkuvaiheessa kansallissosialisteja tukenut rasisti sai pettyä, kun nationalistit ja sosialistit myöhemmin saivat liikkeessä yliotteen. Juutalaiset, joiden kanssa nuo rotuideologit olivat aluksi jopa tehneet yhteistyötä, olivat heille tärkein esikuva, ja oli loogista, että juutalaisvainojen voimistuessa myös heidän asemansa vaikeutui.

Kansallissosialismin historiaa jaksaa seurata vielä Hitlerin valtaantuloon asti, sitten jo lukeminen käy ainakin minulle hyvin raskaaksi. Minua viehättävät erityisesti nuo alkuaikojen huimapäiset yritykset – joille Hitlerin on täytynyt nauraa kippurassa – sovittaa yhteen ristiä ja hakaristiä; kaikki tuo puhe "positiivisesta", "miehekkäästä" tai "aristokraattisesta" kristinuskosta eli – noiden varhaisten, mm. Pyhän Augustinuksen todistukseen 5) vedonneiden kansallissosialismin teoreetikkojen mukaan – jo Jeesusta edeltäneestä, kristillisestä puhtaan veren kultista.

Vastaväitteenä tullaan varmasti esittämään, että mitään puhtaita rotuja ei ole eikä ole koskaan ollut. Toisaalta on kiistatonta, että esiintyy rasismia, mikä ei olisi mahdollista, ellemme pystyisi hahmottamaan erilaisia rotutyyppejä. Niiden olemassaolo on vahvistettu myös Suomen laissa: syytetylle voidaan tuomita kovennettu rangaistus sillä perusteella, että teon motiivi on ollut rasistinen. Tällaiselta tuomiolta tietenkin putoaa pohja, jos eivät kaikki asianosaiset tunnusta, että tekijä ja uhri ovat eri rotua.

Viime kädessä kysymystä, kuuluuko lähimmäisemme samaan vai eri rotuun kuin me itse, ei ratkaise tiede vaan "rodullinen omatuntomme". Siksi ei oikeussaleihinkaan ole tarvinnut kutsua asiantuntijoiksi geenitutkijoita; ratkaiseva on kadunmiehen käsitys, joka tosin myös vahvasti korreloi tieteellisten luokitusten kanssa.

•

Kouluissa annettavan sukupuolivalistuksen keskeisimmäksi käsitteeksi tulisi taas palauttaa miehen eli isän kunnia. Mitä useampien miesten kunniaa loukataan, sitä enemmän on yksinhuoltajia ja uusperheitä kaikkine näihin perhemalleihin liittyvine ongelmineen. Jos koti on yhdistetty lastenkamari ja bordelli, jos lasten kanssa samalla jääkaapilla käyvät äidin alati vaihtuvat rakastajat, syntyy sosiaalinen sukurasite, joka tekee tytöistä usein insestin uhreja ja melkein aina uusia yksinhuoltajia sekä pojista tunnottomia rakastajia ja kasvottomia siittäjiä.

Käsitys rotupuhtauden merkityksettömyydestä tai käsitys, että rotusekoitus olisi suorastaan toivottavaa, on voimistunut juuri naisten seksuaalisen vapautumisen myötä ja on vähemmistönkin ajatuksena vain muutamia kymmeniä vuosia vanha. Kiihkeimmätkään varhaisista neekeriorjuuden vastustajista ja rotujen välisen tasa-arvon kannattajista tuskin halusivat seka-avioliittoja. Ja varmasti nykyäänkin jokainen valkoinen isä ja melkein jokainen valkoinen äiti sisimmässään toivoo, että hänen valkoinen tyttärensä avioliittomarkkinoilla "syrjisi" mustia sulhaskandidaatteja.

•

Neekereillä ja juutalaisilla on omat valtionsa, Liberia ja Israel. Toisaalta ei ole valtiota, joka olisi tarkoitettu vain arjalaisille. – Eikä tarvitsekaan olla. Jo Israelin valtion perustaminen oli suuri virhe; juutalaisten olisi pitänyt pysyä juutalaisina ja myös muiden rotujen olisi täytynyt oppia elämään diasporassa.

Valtiollisilla rajoilla pönkitetyssä, etnisen yhtenäisyyden tukemassa maa-uskossa on kyse lapsenuskosta; se on liian helppoa koska estää yksilöä vapaasti valitsemasta oman ja vieraan välillä. Vain monirotuisessa ympäristössä, kaikkien kiusausten keskellä, voi ihminen täysin tietoisesti ja omasta vapaasta tahdostaan valita tien takaisin Isän luokse; tai jatkaa tiellä kohti yhä suurempaa rotusekoitusta.

Paradoksaalisesti juuri mahdollinen valkoisen rotutietoisuuden herääminen tulee kumoamaan rotuvaltio-ajatuksen; koska ei ole vain yhtä arjalaista rotua, vaan näiden rotujen lukumäärä tulee kasvamaan periaatteessa loputtomiin sitä mukaa kuin ihmisen rodullinen omatunto käy ankarammaksi. Monirotuisessa, yksivaltioisessa eli "globalisoituneessa" maailmassa, jos sellainen joskus toteutuu, ei harjoiteta rotutiedettä; sen on korvannut usko, että ihmiskunta voi pelastua vain kunnioittamalla "isän oikeutta" (Vaterrecht).

Rotuja on siis periaatteessa yhtä paljon kuin on miehiä, ja jokainen lapsi on enemmän tai vähemmän sekarotuinen. Mihin mies vetää rajan jakaessaan naiset itsensä kanssa saman- ja erirotuisiksi, on hänelle omantunnon kysymys. Jos hänen rodullinen omatuntonsa avioliiton solmimisen jälkeen on puhdas, hänen tuskin tarvitsee pelätä myöskään kovin ankaraa ympäristön tuomiota. Siitä, mikä on säädyllinen – tai pitäisi kai sanoa rodullinen – avioliitto ja mikä ei, tuntuvat ihmiset, niin rasistit kuin rasismin vastustajat, olevan sisimmässään melko yksimielisiä. Vaikka periaatteessa ei ole kahta keskenään avioliittokelpoista samanrotuista ihmistä – kahta ihmistä, jotka eivät ole sisaruksia – pistää kadulla kaikkien silmään, jos pariskunta on "eri" rotua. Siis vaikka rodun käsite on teoriassa epämääräinen, ei se käytännössä sitä kuitenkaan ole.

Täysin puhdas rotu on olemassa vain ihanteena, jonka toteuttaminen on jo teoreettinenkin mahdottomuus, mutta jota ihminen rodullisen omantuntonsa opastamana voi rajattomasti lähestyä. Tämä on rasistista optimismia. Sen mukaan ei voida osoittaa mitään muinaista alkutilannetta, josta rotusekoitus olisi alkanut; sen mukaan puhtaat rodut eivät ole Jumalan vaan ihmisen – tai maantieteellisen isolaation – luomuksia; puhtaat rodut eivät kuulu menneisyyteen vaan ovat eräs tulevaisuuden mahdollisuus. Jos vaikkapa tuhat samaa sukupuolta olevaa valkoisinta arjalaista ja sama määrä vastakkaista sukupuolta olevia mustimpia Afrikan neekereitä eristetään autiolle saarelle ja tullaan kymmenen tuhannen vuoden päästä katsomaan, voi vastassa olla hyvinkin homogeeninen eli puhdas mulattirotu. Toisaalta on mahdollista, että tässä tapauksessa, kun esi-isät ja -äidit ulkoiselta olemukseltaan niin radikaalisti poikkeavat toisistaan, systeemi jää ikuisesti "värähtelemään", eli että joissakin jälkeläisissä aina neekeriominaisuudet putkahtavat enemmän pintaan kuin arjalaisominaisuudet, ja päinvastoin; tai että värähtelyn täydellinen tasaantuminen edellyttäisi esimerkiksi sadan tuhannen tai miljoonan vuoden isolaatiota. 6)

•

Koska käsittelen tässä rotua kulttuuri- ja tahtoilmiönä, en voi esittää mitään perusteluja, jotka tyydyttäisivät myös luonnontieteilijää. Ihmisellä, tai tarkemmin miehellä, on tahto rotupuhtauteen, mutta sukupuolinen halu saa hänet aina uudelleen lankeamaan. Tämä on ihmisen osa, ja geenitutkimus, mihin tuloksiin se päätyneekin, ei voi tuoda siihen helpotusta.

Tätä ristiriitaa halun ja tahdon välillä on aikaisemmin yritetty ratkaista jakamalla naiset yleisiin ja yksityisiin, ja tässä on myös jossain määrin onnistuttu. Porvariskodit säästyivät seksuaaliselta saastutukselta, kun isät saattoivat tyydyttää tarpeensa kodin ulkopuolella; mutta koska myös useimmat yleiset naiset olivat hedelmällisiä, kasvoi pian proletariaatti vallankumouksellisiin mittoihin.

Vallankumous ei tehnyt yleisistä naisista yksityisiä eikä lisännyt porvarisperheiden määrää vaan teki kaikista naisista yleisiä ja kaikista perheistä proletaariperheitä. Vaikka perheiden väliset varallisuuserot edelleenkin ovat suuret ja nimellisesti elämme kapitalismissa, on sukupuolielämä jo sosialisoitu ja kaikista lapsista tullut enemmän tai vähemmän kolhoosituotteita.

•

Kansojen proletarisoituminen ja bastardisoituminen on siis miesten syytä. Jos yläluokan miehet olisivat kunnioittaneet muidenkin miesten oikeutta omaan naiseen ja puhtaaseen perhe-elämään, olisi patriarkaalinen idylli säilynyt kaikissa kerroksissa, eikä myöskään naisten seksuaalista "vapautumista" olisi koskaan tapahtunut. Amerikan mulattiväestön esi-isät olivat valkoisia ja esiäidit mustia, kun taas Euroopan kasvava mulattiväestö on tulosta valkoisten naisten ja mustien miesten suhteista. Siitä, mihin valkoiset miehet pääsivät, on nyt valkoisten naisten helppo jatkaa. Toki on edelleenkin tyttöjä, jotka näkevät paremmaksi torjua seksuaalisuutensa, koska pitävät liittoa valkoisen miehen kanssa turvallisempana, jo siksikin, että Euroopassa edelleen esiintyy rasismia. Mutta kehityksen suunnasta ei ole epäilystä. Sitä mukaa kuin globalisoituvassa maailmassa eri rotujen välistä kanssakäymistä jarruttavat kitkatekijät, kuten maantieteellinen etäisyys ja kulttuurierot, eliminoituvat, kasvaa juuri valkoihoisten peräkamaripoikien luku. Tähän joukkoon on liittymässä myös yhä useampi korkeasti koulutettu tekniikan spesialisti, mikä myös viittaa jo Oswald Spenglerin ennakoimaan "länsimaiden perikatoon". 7)

Miehen sukuvietistä ei nouse ainoastaan rasismi vaan kaikki muukin idealismi ja aito uskonnollisuus, jonka johdannaisena myös tekniikkaa on pidettävä. Meneillään olevasta siirtymästä patriarkaatin idealismista matriarkaatin materialismiin ei siis ole odotettavissa mitään hyvää ihmiskunnalle.8 Minkä siirtomaaherrat tekivät väkivalloin kehitysmaissa, se tapahtuu nyt aivan pakottomasti myös valkoisen rodun ydinmaissa, ja myös Euroopassa elämme pian uutta keskiaikaa.

Viitteet

1. Sanan "kapitalisti" eksoteerinen merkitys on: ihramahainen, irstas, sikaria polttava riistäjä; sen esoteerinen merkitys on: askeesissa ja selibaatissa elävä osakesäästäjä. Sanan "rasisti" vastaavat merkitykset ovat: moniongelmainen, koulujakäymätön, erityisesti vierasrotuisia vainoava katutappelija; rodullisesti omantunnonarka mieshenkilö.

Eksoteerisia merkityksiä levittämässä on kokonainen armeija erilaisia yliopistollisen asennekasvatuksen vammauttamia ja mediaa hallitsevia "lainoppineita" eli psykologeja, sosiologeja ja teologeja. He pistävät nyt vahingon kiertämään manipuloimalla omaa, sanomalehtiä lukevaa ja yhtä tietämätöntä yleisöään; juuri pimittämällä kaikkea sellaista tietoa, josta joku voisi löytää avaimen mieskohtaiseen henkiseen kasvuun. Varustukseksi näille mielipidepoliiseille on annettu perusteellisesti sotketut, "tieteelliset" käsitteet, jotka auttavat heitä käyttämään valtaansa näkymättömästi, "objektiivisesti"; heiluttamaan sanan pamppua niin, ettei siitä jää mustelmia. (Vrt. Jeesuksen sanat: "Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet.")

Toinen poliisivaltiolle tärkeä ammattikunta ovat taiteilijat; heidän tehtävänään on antaa vallankäytölle kasvot. Taiteilija on "isoveli", jonka on oltava kaikkialla läsnä; taiteilijan on pakotettava kansalaiset "ajattelemaan" – taiteilijaa – ja saatava heidät luopumaan kaikista omista, heille tärkeistä mutta vallanpitäjille vähemmän tärkeistä ajatuksista; ja hänen on, juuri työnsä vuoksi, erityisesti vältettävä antautumista vuoropuheluun.

Taiteilija muistuttaa suuresti raiskaajaa. Hän tulee uhrinsa elämään kutsumatta ja asettuu sinne kunniapaikalle. Hän pakottaa uhrinsa ajattelemaan eniten juuri sitä henkilöä, jonka tämä haluaisi kokonaan unohtaa. Toisaalta uhri, jos on nainen, myös haluaa tulla raiskatuksi, ja juuri tämä ambivalenssi – joka mieheltä puuttuu – auttaa häntä selviytymään.

Ei siis ole sattuma, että juuri naiset harrastavat "kulttuuria"; mikä aina edellyttää itsensä unohtamista ja alistumista milloin millekin, täysin vieraalle persoonalliselle mahdille. Mies, jos on paha, voi korkeintaan samastua johonkin idoliinsa, ei koskaan antautua tälle. Hyvä mies ei taas halua tietää kulttuurista mitään vaan suuntaa kaiken huomionsa aloille, joilla hän voi kasvattaa itsetuntemustaan. Hyvä mies ei kumarra epäjumalia eikä myöskään itse pyri sellaiseksi; häntä eivät kiinnosta idolit vaan ideat. Kaikkien ihmisten muuttuminen tällaisiksi idealisteiksi merkitsisi vallankumousta: valtaa ei enää kaapattaisi yhdeltä ryhmältä toiselle, vaan se todella kumottaisiin.

Vasta kun ihminen tajuaa, mitä arvoja kätkeytyy ideoihin ja kuinka merkityksettömiä ovat niiden rinnalla valta ja erilaiset lyhytkestoiset aistinautinnot, avautuvat hänelle esoteriikan portit; vasta silloin hän tulee käsittämään myöskin rasismia ja kapitalismia kannattelevat arvot. Hän ei enää sotke (aviollista) rotuerottelua rotusortoon; ja hän myös ymmärtää, että osakesalkkua ei kasvateta myöhempää kulutusta ajatellen vaan "ad maiorem Dei gloriam" - Jumalan suuremmaksi kunniaksi.

2. Ehkä ensimmäisenä ajatuksen esitti itävaltalainen ariosofi ja Uuden Temppeliritarikunnan perustaja, tohtori Jörg Lanz von Liebenfels (1874–1954) (alunperin Adolf Josef Lanz). Toinen hänen pääteeseistään oli, että nainen, jos hän vain saa vapaasti valita, asettaa seksipartnerina etusijalle aina "alempirotuisen miehen". Lanz väitti, että vielä keskiajalla katolinen kirkko erityisesti vaali valkoista rotupuhtautta, mutta että se myöhemmin, jesuiittojen, vapaamuurarien ja ehkä myös juutalaisten vaikutuksesta, oli luopunut tästä Lanzin mukaan tärkeimmästä, kristillisestä tehtävästään.

Lanzista on kirjoitettu ainakin kaksi elämäkertaa. Ensimmäinen, Wilfried Daimin Der Mann, der Hitler die Ideen gab, ilmestyi vuonna 1958 ja sen täydennetty, 3. painos vuonna 1994. Osittain vastineeksi Daimille ja muille "sensaationnälkäisille journalisteille ja kunnianhimoisille politikoiville tiedemiehille" esitti Rudolf J. Mund vuonna 1976 aivan vastakkaisen tulkinnan kirjassaan Jörg Lanz von Liebenfels und der Neue Templer Orden.

Daimin virallinen, eksoteerinen tulkinta on tarkoitettu kattavaksi esitykseksi Lanzin elämästä ja ajattelusta, ja se sisältääkin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia; mutta aatesisällöltään – niiltä osin kuin tekijä tuo esiin omaa(?), poliittisesti korrektia aatettaan – se on tavattoman köyhä. Kirjoittaja on freudilainen "syvyyspsykologi" (Tiefenpsychologe) ja pyrkii tietenkin palauttamaan kaikki kohdehenkilönsä puutteet tai ansiot tämän vaikeaan "oidipuskompleksiin".

Kun Itävalta 1938 oli liitetty Saksaan, määräsi Hitler Lanzin kirjoituskieltoon ja sulki ainakin yhden tämän ritariveljistä keskitysleiriin. Kansallissosialistien piirissä oli uudet temppeliritarit leimattu homoseksuaaleiksi eikä Lanzin kirjallista tuotantoa arvostettu; hänen Ostara-vihkojaan pidettiin triviaalikirjallisuutena ja katsottiin pyhäinhäväistykseksi kaikki vihjailut, että Hitler muka olisi saanut tärkeimmät vaikutteensa juuri tältä omana aikanaankin hyvin eksentriseltä ajattelijalta. Eniten Hitleriä, suursaksalaista nationalistia, varmasti ärsytti temppeliritarien johdonmukainen rasismi, joka ei pitänyt juuri saksankielisyyttä jalorotuisuuden riittävänä eikä myöskään välttämättömänä ehtona.

"Kansallissosialismi oli alusta lähtien tuhoon tuomittu yritys toteuttaa aristokraattista periaatetta proletaarisin keinoin", kirjoittaa Mund ja tukee käsitystäni, että holokaustin aatteellisena käyttövoimana olivat juuri sosialismi ja nationalismi. Myös "Hitlerin Wienistä" kirjoittanut maineikas historioitsija Brigitte Hamann on asettunut kannalle, ettei Lanzin ja Hitlerin maailmankatsomuksilla ollut paljon yhteistä

Oliko Lanz todella väitellyt tohtori, on jäänyt epäselväksi, mutta varmaa on, että hän nautti arvostusta myös akateemisissa piireissä ja muun muassa osallistui katolisen teologian edustajana yhdessä juutalaisen tohtori Moriz Altschülerin ja protestantismia edustaneen professori, filosofian ja teologian tohtori August Wünschen kanssa Monumenta Judaican (Akademischer Verlag für Kunst und Wissenschaft, Wien und Leipzig 1905) kirjoittamiseen ja toimittamiseen. Kirjassa Lanz esitellään seuraavasti: Herr phil. et theol. Dr. J. Lanz-Liebenfels, prof. et presb. ord. cist.

Vielä myöhempinäkin vuosina Lanz säilytti lämpimät suhteensa Mooseksen-uskoisiin ja muihinkin juutalaisiin, eikä tiedetä mistä syystä hänen asennoitumisensa jossain vaiheessa muuttui.

Varmasti tunnetuin Lanzin ritariveljistä on August Strindberg (Fra August, ONT Familiar zu Werfenstein). Rauhan, jota Strindberg turhaan oli etsinyt belgialaisesta luostarista, hän löysi vasta Lanzin veljeskunnasta. He tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 1896, jolloin Lanz vielä oli sistersiläismunkki, ja aloittivat pitkään jatkuneen kirjeenvaihdon. Lanz lähetti Strindbergille mm. pääteoksensa Theozoologie (1904) ja tämä vastasi: "Yhdellä rupeamalla luin koko kirjan, ja olen hämmästynyt. Jos tämä ei ole itse valo, on se ainakin valon lähde. Sen jälkeen, kun luin (Julius Langbehnin) kirjan Rembrandt als Erzieher, en ole kuullut tällaista profeetan ääntä."

Oletettavasti Strindbergin jäämistössä on paljonkin Ordo novi templi (ONT) -materiaalia, jota Strindberg-tutkimus ei ole hyödyntänyt. Osan siitä muodostaa laaja kokoelma Ostara-vihkoja, jotka Strindberg on varustanut niin runsailla reunamerkinnöillä, että niistä riittäisi aineistoa vähintään yhteen väitöskirjaan.

3. Viittaan tässä Siionin viisaitten pöytäkirjoihin, joiden aitoutta tuskin kukaan enää puolustaa. Alfred Rosenberg jätti Nürnbergin haastatteluissa kysymyksen avoimeksi, mutta Julius Streicher vastasi, että "kirja ei luultavasti ollut aito, mutta kaikki, mitä siinä sanottiin, oli joka tapauksessa totta ja löytyi erilaisista juutalaisten kirjoituksista". (Leon Goldensohn, Nürnbergin haastattelut, Helsinki 2004, s. 288.)

4. En kerro tätä erikoisuutena vaan tilastollisesti edustavana havaintoesimerkkinä. Juuri näin monetkin hyvistä perheistä tulevat, aivan tavalliset tytöt edustavat maatamme maailmalla. Suomesta tiedetään hyvin vähän, ja se vähä, mitä tiedetään, liittyy yleensä jollakin ikävällä tavalla suomalaisiin naisiin. Kerrankin kaksi "cockney-poikaa" välillä Dover-Lontoo kertoivat kuinka joku sanojensa mukaan vain kaksi viikkoa aikaisemmin saksalaisen kanssa avioitunut suomineito oli autolautalla antautunut heille molemmille. Tämän jälkeen he käänsivät minulle selkänsä. Heidän aluksi hyvin positiivinen suhtautumisensa vaihtui äkkiä inhoon ja melkein aggressioon, kun he saivat kuulla, että olen suomalainen. – Ehkä todellakin vika on suomalaisissa miehissä, kun he jättävät naisensa heitteille; ehkä vika oli minussa, kun en ajoissa heittänyt marokkolaista ulos vaunuosastosta.

Mutta voiko syyttää yksittäistä rehellistä työmiestä, kun hänen vaimonsa mustan rakastajan vuoksi ensin tuhoaa avioliittonsa ja sitten tuhlaa omaisuutensa ja ennakkoperintönsä epämääräisiin liiketoimiin Afrikassa? Ja onko suomalaisen isän tai suomalaisten poikaystävien syytä, että kaksi lahjakasta, akateemisesti koulutettua pastorintytärtä nyt renkaat kaulassa suorittavat haaremipalvelusta Saharassa?

Tuon avioliittonsa ja omaisuutensa Afrikkaan hukanneen tytön äiti sanoi (kaiken jälkeen) olevansa rasisti; mutta tämä on empiiristä, aposteriorista rasismia, millä ei ole mitään tekemistä tässä edustamani ("ennakkoluuloisen") apriorisen, rotupuhtautta itseisarvona pitävän rasismin kanssa.

5. "Sitä, mitä nykyään kutsutaan kristinuskoksi, oli jo muinaisina aikoina ja aivan ihmissuvun alusta saakka. Vasta kun Kristus tuli lihaksi, alettiin tuota todellista uskontoa, joka jo oli olemassa, kutsua kristilliseksi." (Augustinus, Retractationes I, 13)

6. Rasistisen pessimismin tunnetuin edustaja on Joseph Arthur Comte de Gobineau (1816–1882). Hän näki historian jatkuvana ja väistämättömänä etääntymisenä muka joskus muinoin vallinneesta rotupuhtauden tilasta. Optimismia taas edusti Houston Stewart Chamberlain (1855–1927), joka katsoi puhtaiden rotujen aina syntyvän rotusekoituksesta; tosin hänen mukaansa harmoniseen lopputulokseen päästään ainoastaan, jos risteytyvät rodut vain vähän eroavat toisistaan.

Jörg Lanz von Liebenfelsin rotu-uskonto oli sekoitus pessimismiä ja optimismia. Gobineaun tavoin hänkin katsoi, että todella puhtaat rodut kuuluvat menneisyyteen, mutta että vielä on joitakin suhteellisen puhtaita yksilöitä, joista moniavioisuuden kautta olisi mahdollista jalostaa noita entisaikojen arjalaisia muistuttavia yli-ihmisiä. Lanzia siis kiinnosti vain valkoinen rotu sekä sen veren systemaattinen puhdistaminen. Itse en aja vain yhden rodun asiaa; haluan puolustaa jokaisen isän, mustan ja valkoisen, oikeutta nähdä jälkeläisissään oma kuvansa. Tämän oikeuden toteutuminen edellyttää jo monessa polvessa solmittuja samanrotuisten liittoja ja siis laajempien rotuyhteisöjen syntymistä. Kaksi vain sattumalta samannäköistä ensimmäisen polven mulattia voivat saada hyvin erinäköisiä yhteisiä jälkeläisiä, koska heidän välisensä geneettinen systeemi vielä voimakkaasti värähtelee. Ja jos kaksi vaikkapa kahdeksasosa-neekeriä, jotka luulevat olevansa täysin valkoisia, avioituvat, saattaa heidän yhteisen lapsensa ilmiasu aiheuttaa ikäviä synnyttäjän aviolliseen uskollisuuteen kohdistuvia epäilyjä.

7. "(Kulttuurimme) suuret keksinnöt ... olivat kaikki jo varhaisgoottilaisten munkkien harrasta mietiskelyä aivan lähellä. Jos missään, niin tässä esiintyy kaiken teknillisen ajattelun uskonnollinen alkuperä. Nämä hartaat keksijät, jotka luostariselleissään voittivat rukouksellaan ja paastollaan Jumalalta hänen salaisuutensa, tunsivat sen jumalanpalvelukseksi. (...) Teollisuuden olemassaolo – eikä vain sen korkea taso – riippuu sadantuhannen lahjakkaan ja tehokkaasti koulutetun henkilön olemassaolosta. (...) Vasta kun tämän joukon ... jälkikasvu puuttuu, täytyy teollisuuden sammua yrittäjä- ja työläisjoukosta huolimatta. Jos otaksutaan, että sielun pelastus on tulevien sukupolvien lahjakkaimmille yksilöille tärkeämpi kuin tämän maailman kaikki valta ja että nykyään rationalismia hajottavan metafysiikan ja mystiikan vaikutuksesta heräävä tunne koneen saatanallisuudesta valtaa juuri hengen valiot, joista itse kone on riippuvainen, niin mikään ei voi estää tämän suuren näytelmän loppua ..." (Oswald Spengler: Länsimaiden perikato, Helsinki 1961, ss. 456–458. Suom. Yrjö Massa)

8. "Kun yhteys äidin ja lapsen välillä on jotakin aineellista, aisteinhavaittavaa ja luonnonmukaista, on siitokseen perustuvalla isyydellä taas joka suhteessa aivan päinvastainen luonne. Koska yhteys lapseen ei ole näkyvä, on isyys myös aviollisissa suhteissa aina enemmän tai vähemmän fiktio. Koska lapsi syntyy äidistä, jää isän osuus taka-alalle. Syntymään johtavana alkusyynä se on kuin jokin atomitason tapahtuma, jonka rinnalla äidin hoivaava ja ruokkiva osuus näyttäytyy selvemmin aineellisena (δλη) ja avaruudellisena (χωρα); tämä on lapsenhoitajana (τιθηνη) kuin kaiken luomistapahtumassa syntyvän vastaanottava säiliö (δεξαμενη γενεσεωζ). Kaikista näistä isyyden ominaisuuksista seuraa: Isyyden korostaminen vapauttaa hengen luonnon kiertokulusta, isyysaatteen voitokas toteuttaminen kohottaa ihmisen aineellisen elämän lakien yläpuolelle. Kun äitiyden periaate on yhteistä kaikille maallisen luovuuden tasoille, irrottautuu ihminen, painottamalla enemmän siitoskykyä, tästä yhteydestä, tullakseen tietoiseksi korkeammasta kutsumuksestaan. Henkisyys kohoaa ruumiillisen olemassaolon yläpuolelle, ja alemman tason luovuus rajoittuu nyt kokonaan tähän jälkimmäiseen. Äitiys kuuluu ihmisen ruumiilliseen puoleen, jonka kautta se tämän jälkeen yksin voi liittyä muuhun elämään; isällis-henkinen periaate kuuluu vain miehelle. Voittoisa isyys liitetään yhtä ehdottomasti taivaan valoon kuin synnyttävä äitiys maaemoon." (J. J. Bachofen, Das Mutterrecht, Stuttgart 1901, s. XXVII)