Pohjois-Euroopan kansankokonaisuudet - toisin sanoen yhtenäisvaltiot - yhdistivät etnisen homogeenisuuden uskonnolliseen homogeenisuuteen. Kansalaisten homogeenisuus vahvisti kansalaisten välistä luottamusta ja vahvisti valtiota.
Suomen evankelisluterilaisella kirkolla oli merkittävä asema Suomen puolustustaistelussa ikuista vihollistamme Venäjää vastaan. Kirkon rooli ei ollut keskeinen ainoastaan talvisodassa vaan mm. Suomen Sodassa 1800-luvun alussa: Suomen Sodassa papisto johti savolaista talonpoikasarmeijaa / sissisotaa rintamalinjojen takana. Eikä johtanut vain henkisesti vaan myös operatiivisesti. 30-luvulla papisto myös julisti Suur-Suomi-aatetta ja edisti Suur-Suomen asiaa.
Preussissa ymmärretiin jo ennen Pohjoismaita se, miten tärkeää on rakentaa valtio, jossa kansa kokee lojaliteettia valtiota kohtaan. Lojaliteetti ei voi perustua pakkoon, vaan siihen että kansa ymmärtää, että se valtio, jossa he asuvat, on heille todennäköisesti paras reaalisesti mahdollinen valtio. Valtio ei ollut preussilaiselle vain väkivaltamonopoli vaan myös isänmaa.
Taustaksi lainaan vanhaa kirjoitustani:
Preussi on maa, jota ei enää ole, maa, jonka nimi on poistettu Saksan nimistöstä. Preussi on maa, joka on - tietysti osin aiheesta - leimattu militarismin tyyssijaksi ja natsismin edeltäjäksi. Preussi oli kuitenkin myös maailman ensimmäinen sosiaalivaltio, joka pyrki huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista. Hyvinvointivaltion isänä pidetään Preussin kansalliskonservatiivista kansleria Otto von Bismarckia, joka loi ensimmäisen yleisen eläkejärjestelmän.
Preussi oli sivistysvaltio. Berliinin Humboldt-yliopiston koulutuspoliittiset ihanteet ovat voimakkaasti vaikuttaneet modernin yliopiston ideaan kaikkialla länsimaissa.
Preussi integroi vähemmistönsä valtakunnan kansalaisiksi. Kun alunperin protestanttinen Preussi valtasi katolisen Sleesian, Berliiniin ydinkeskustaan rakennettiin Pyhän Hedwigin katedraali katolisten tarpeisiin. Sleesialainen koki pääkaupungissa vieraillessaan olevansa Preussin valtion täysivaltainen kansalainen.
Preussin sosiaalivaltiota tai sivistysvatiota ei tietenkään luotu siksi, että Bismarck olisi välittänyt ensi sijassa Preussin kansalaisten hyvinvoinnista tai sivistystasosta. Eikä uskonnonvapautta luotu siksi, että ihmisoikeudet olisivat olleet primääristi Bismarckin mielessä. Päämääränä oli tehdä Preussista vahva. Päämääränä oli luoda Preussi, joka kykeni puolustautumaan, koska sen kansalaisilla oli jotain puolustettavaa. Sosiaalivaltio luotiin, koska Preussi oli ekspansiivinen valtio, ja Preussi saattoi olla ekspansiivinen, koska se oli sosiaalivaltio.
Preussi ei muuten vuonna 1933 ollut kannattamassa natseja Saksan johtoon. Preussin vapaavaltion keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui Saksan valtakunnan masinoimaan Putschiin. Vuonna 1945 Preussin nimi kuitenkin poistettiin Euroopan kartalta.
Ylläolevassa kirjoituksessani en vielä tajunnut yhtä asiaa: Preussin valtio ei uskonnon osalta ollut alunperinkään yhtenäisvaltio. Vaikka kansan enemmistö oli luterilaisia, Hohenzollern-suku kääntyi varhain kalvinismiin. Erikoista oli, että Hohenzollernit eivät pakottaneet kansaa mukaan samaan uskontoon. Elettiinhän tällöin Kolmikymmenvuotisen sodan aikaan, jolloin yleisesti noudatettiin periaatetta Kenen maa sen valtio.
When Elector John Sigismund of Brandenburg converted to Calvinism in 1613 he became the second major German prince, with the elector of the Palatinate, to renounce Lutheranism in favor of Calvinism. Unlike Frederick of the Palatinate and the dozen or so other minor German princes in the empire who had opted for Calvinism, the Hohenzollern decided not to impose his new faith on his subjects, who had been Lutheran since the days of Joachim II in the early sixteenth century. John Sigismund decreed instead that the two Protestant churches were to exist together in peace and harmony in his domains.
Preussin valtio ei rakentanut yhtenäisyyttä uskonnollisella homogeenisuudella, vaan uskonnonvapaudella ja integratiivisuudella. Jokainen kansalainen oli uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta saman arvoinen Preussin kansalainen.
Suomen evankelisluterilaisella kirkolla oli merkittävä asema Suomen puolustustaistelussa ikuista vihollistamme Venäjää vastaan. Kirkon rooli ei ollut keskeinen ainoastaan talvisodassa vaan mm. Suomen Sodassa 1800-luvun alussa: Suomen Sodassa papisto johti savolaista talonpoikasarmeijaa / sissisotaa rintamalinjojen takana. Eikä johtanut vain henkisesti vaan myös operatiivisesti. 30-luvulla papisto myös julisti Suur-Suomi-aatetta ja edisti Suur-Suomen asiaa.
Preussissa ymmärretiin jo ennen Pohjoismaita se, miten tärkeää on rakentaa valtio, jossa kansa kokee lojaliteettia valtiota kohtaan. Lojaliteetti ei voi perustua pakkoon, vaan siihen että kansa ymmärtää, että se valtio, jossa he asuvat, on heille todennäköisesti paras reaalisesti mahdollinen valtio. Valtio ei ollut preussilaiselle vain väkivaltamonopoli vaan myös isänmaa.
Taustaksi lainaan vanhaa kirjoitustani:
Preussi on maa, jota ei enää ole, maa, jonka nimi on poistettu Saksan nimistöstä. Preussi on maa, joka on - tietysti osin aiheesta - leimattu militarismin tyyssijaksi ja natsismin edeltäjäksi. Preussi oli kuitenkin myös maailman ensimmäinen sosiaalivaltio, joka pyrki huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista. Hyvinvointivaltion isänä pidetään Preussin kansalliskonservatiivista kansleria Otto von Bismarckia, joka loi ensimmäisen yleisen eläkejärjestelmän.
Preussi oli sivistysvaltio. Berliinin Humboldt-yliopiston koulutuspoliittiset ihanteet ovat voimakkaasti vaikuttaneet modernin yliopiston ideaan kaikkialla länsimaissa.
Preussi integroi vähemmistönsä valtakunnan kansalaisiksi. Kun alunperin protestanttinen Preussi valtasi katolisen Sleesian, Berliiniin ydinkeskustaan rakennettiin Pyhän Hedwigin katedraali katolisten tarpeisiin. Sleesialainen koki pääkaupungissa vieraillessaan olevansa Preussin valtion täysivaltainen kansalainen.
Preussin sosiaalivaltiota tai sivistysvatiota ei tietenkään luotu siksi, että Bismarck olisi välittänyt ensi sijassa Preussin kansalaisten hyvinvoinnista tai sivistystasosta. Eikä uskonnonvapautta luotu siksi, että ihmisoikeudet olisivat olleet primääristi Bismarckin mielessä. Päämääränä oli tehdä Preussista vahva. Päämääränä oli luoda Preussi, joka kykeni puolustautumaan, koska sen kansalaisilla oli jotain puolustettavaa. Sosiaalivaltio luotiin, koska Preussi oli ekspansiivinen valtio, ja Preussi saattoi olla ekspansiivinen, koska se oli sosiaalivaltio.
Preussi ei muuten vuonna 1933 ollut kannattamassa natseja Saksan johtoon. Preussin vapaavaltion keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui Saksan valtakunnan masinoimaan Putschiin. Vuonna 1945 Preussin nimi kuitenkin poistettiin Euroopan kartalta.
Ylläolevassa kirjoituksessani en vielä tajunnut yhtä asiaa: Preussin valtio ei uskonnon osalta ollut alunperinkään yhtenäisvaltio. Vaikka kansan enemmistö oli luterilaisia, Hohenzollern-suku kääntyi varhain kalvinismiin. Erikoista oli, että Hohenzollernit eivät pakottaneet kansaa mukaan samaan uskontoon. Elettiinhän tällöin Kolmikymmenvuotisen sodan aikaan, jolloin yleisesti noudatettiin periaatetta Kenen maa sen valtio.
When Elector John Sigismund of Brandenburg converted to Calvinism in 1613 he became the second major German prince, with the elector of the Palatinate, to renounce Lutheranism in favor of Calvinism. Unlike Frederick of the Palatinate and the dozen or so other minor German princes in the empire who had opted for Calvinism, the Hohenzollern decided not to impose his new faith on his subjects, who had been Lutheran since the days of Joachim II in the early sixteenth century. John Sigismund decreed instead that the two Protestant churches were to exist together in peace and harmony in his domains.
Preussin valtio ei rakentanut yhtenäisyyttä uskonnollisella homogeenisuudella, vaan uskonnonvapaudella ja integratiivisuudella. Jokainen kansalainen oli uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta saman arvoinen Preussin kansalainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti