Veli Pesonen kirjoitti seuraavan kirjoituksen yhteisen keskustelumme pohjalta. Kommentoikaa alkuperäistä tekstiä Velin blogille.
Suomalaiset yleensä jäävät odottamaan kiirettä ja alkavat toimia vasta kun hätä on tullut. Sellainen käytäntö keventää suunnittelua; ei tarvitse suunnitella asioita kuin kevyesti jos elämä ja siihen sisältyvät projektit ovat enimmäkseen signaaleihin reagointia hätätilanteessa.
Suomen ja itäisen naapurin suhdetta voi kuvata vertauksella panttivankeja ottaviin pankkiryöstäjiin. Suomalaiset ovat kuin pankkiryöstäjien panttivankeja jotka pankkiryöstäjien pakon edessä poistuttua paikalta jäävät rauhassa odottamaan näiden paluuta. Nyt pankkiryöstäjät ovat tulleet takaisin ja Suomen ulkopoliittista asennoitumista leimaa alati paheneva Tukholman syndrooma.
Suomalaiset ajattelevat olevansa erityistapaus jota maailman lainalaisuudet eivät sellaisenaan koske. Uskotaan Suomen olevan haavoittumaton. Kun tarkastelee maamme ja kansamme historiaa viimeksi kuluneen tuhannen vuoden ajalta, tällaista uskomusta voi pitää vähintään omituisena. Suomeen on hyökätty ja suomalaisia on hyödynnetty samoista syistä ja samalla logiikalla kuin periaatteessa mitä tahansa muuta kansaa maailmassa.
Ulkoisen turvallisuutensa suhteen suomalaiset ovat samassa ryhmässä armenialaisten ja ukrainalaisten kanssa vaikka mielellään ajattelevat vertautuvansa ruotsalaisiin tai peräti norjalaisiin. Tässä taustalla saattaa olla moderni kylmän sodan aikana luotu mielikuva Pohjoismaista, mikä usean kohdalla merkitsee ajatusta jonkinlaisesta yhteispohjoismaisesta kohtalonyhteydestä. Tällaista kohtalonyhteyttä ei ole eikä Pohjoismaita poliittisena kokonaisuutena ole. Myöskään henkisellä tasolla kaikkia
Pohjoismaita koskevaa keskinäistä solidaarisuutta ei ole ainakaan siinä määrin kuin erilaiset hurskaat symposiot antavat ymmärtää.
Historiassa Suomella on ollut kaksi mahdollista tukeutumiskohdetta, Venäjä ja Saksa. Tänä päivänä tämä ei ole miksikään muuttunut, Suomen on edelleen päätettävä tahtooko se tukeutua Venäjään vai Saksaan. Nykyinen EU on viime kädessä teknokraattinen ja poliittisesti hajanainen yhteenliittymä, ja kuten edellä mainittu, ei Pohjoismaita kokonaisuutena riittävästi ole olemassa ja vaikka olisikin, olisi sellaisen poliittinen ja sotilaallinen vahvuus liian vähäinen. Skandinaaveilla on keskinäistä
solidaarisuutta mutta se ei ulotu suomalaisiin asti kaikista hartaista toiveistamme ja virallisista uskomuksista huolimatta. Länsivaltojen näkökulmasta Suomi on liian kaukana aidosti kiinnostaakseen, niille Suomi on pelinappula jonka itsensä kannalta on tietenkin ratkaisevan tärkeää kenen varantoon se sisältyy.
Psykologisella tasolla suomalaisten arkijärjen puutetta turvallisuusasioissa voi selittää uhriksi asettumisen halulla. Ikään kuin siitä, että olemme pieni maa ja suurempiakin on olemassa, tarvitsisi välttämättä seurata, että meillä ei saa olla omaa tahtoa. Tämä lähentelee kärsimishalukkuutta eli jonkinlaista masokismia. Tässä katsannossa edellä mainittu haavoittumattomuususko ei voi olla muuta kuin tosiasioiden kiihkeää kieltämistä, jota ei selitä muu kuin pelko. Kansalaistemme enemmistö pelkää Venäjää ja enemmistö pelkonsa julkilausuen myös kieltää. Asiantila ei ole terve.
Suomalaisista on tullut lapsia jotka haluavat että heille valehdellaan. Arvostamme presidenttiä joka ei esitä ensimmäistäkään selvätulkintaista lausetta. Se suojelee meitä, samoin kuin virkavaltainen hallintomme, jota olemme tottuneet syyttämään kun kohtaamme ongelmia jotka ovat jonkin ulkopuolisen tahon aiheuttamia. Toiselta puolen syytämme yleensä ulkopuolista sabotaasia silloin kun syy on meissä itsessämme.
Ottaen huomioon edellä kuvatun moninkertaisen valheessa elämisen ja syyntakeettomuuden kulttuurimme ei ole kummallista että meillä on kansanedustajia ja muita poliitikkoja jotka haikailevat Suomen irtautumista EU:n yhteisestä ulkopolitiikasta ja unelmoivat Venäjästä Suomen Eldoradona, kultamaana. He eivät tahdo nähdä esimerkiksi sitä, kuinka paljon heikommin Venäjä on Kiinaan verrattuna kehittänyt talouttaan reaalikommunistisen vaiheen jälkeen. Neuvostoliitossa 1970-luvulla
kärjistyneet talousvaikeudet jatkuvat Venäjällä edelleen; jos suomalaiset tästä tietoisina heittäytyvät kyynisen opportunistin osaan, heidän asemansa pahaisena alistettuna orjakansana on täysin perusteltu. Vaikuttaa siltä ettei kansanedustajiemme enemmistö ajattele koskaan mitään.
Ehkä tajuisuudettoman kansamme herättely edellyttää sokkiterapiaa. Olisi toivottavaa että tarpeellinen sokki olisi rauhanomainen.
Kansamme henkisen suunnan on muututtava, eikä se voi tapahtua kuin ylöspäin, itsestään tietoista ja itsetunnoltaan tervettä elämää kohti. Kenties tällaisen suunnanmuutoksen seurauksena alkaisimme ajatella realistisesti - arkijärjellä - myös kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Kutsumme Sinut mukaan muuttamaan asioita ennen kuin on aivan liian myöhäistä.
Veli Pesonen
Jukka Aakula
Konkreettinen kutsu merkitsee kutsua vaikkapa Facebook-ryhmään "Pysäytetään suomettuminen". Tekstiä voi siis kommentoida tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti