torstaina, helmikuuta 28, 2008

Karl Pearson - humanisti, sosialisti ja roturealisti

Tämä tarina on päivitetty versio aikaisemmasta jutustani. Otan sen nyt uudelleen esiin, koska tarina on tavallaan aktuelli liittyen keskusteluun väestönlaadusta.

Lueskelin aikoinaan Samuel Bowlesin Microeconomics kirjaa. Bowles - vaikka onkin marksilainen ja Martin Luther Kingin entinen työtoveri - lainasi positiivisessa hengessä Karl Pearsonia, jota useimmat punavihreät pitävät kauheana rasistina.

Rasisti Pearson ehkä olikin mutta myös eräs matemaattisen tilastotieteen uranuurtaja ja Sir Francis Galtonin merkittävin oppilas. Nämä miehet loivat perustan nykyaikaiselle tilastotieteelle, älykkyystutkimukselle ja tieteelliselle rotututkimukselle.

Pearson oli myös poliittisesti aktiivinen - hän oli eugeenikko ja sosialisti. Artikkelissaan Socialism and Natural Selection hän painottaa tasa-arvon merkitystä kansankokonaisuudelle. Hän toteaa, että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi.

Tasa-arvon puute vähentää kansallishenkeä ja vahvistaa luokkataistelua. (Katso aiempi artikkelini tasa-arvosta.) Epätasa-arvo ja diversiteetti ovat tässä suhteessa samanlaisia ilmiöitä - ne molemmat heikentävät ryhmäkoheesiota. On siksi ymmärrettävää että Pearsonin kaltainen ihmiskunnan - ja oman kansansa - hyvää ajava ihminen etsi sosialismista vastausta oman aikansa epätasa-arvoon.

Äärimmäinen globaali kapitalismi jättää nykyäänkin jälkeensä epätasa-arvoa ja diversiteettiä, mikä heikentää kansankokonaisuutta. Useimmat talousliberaalit puhuvat diversiteetin puolesta todennäköisesti vain siksi, että maahanmuutto ja globalisaatio lisäävät työvoiman tarjontaa ja parantavat rikkaiden taloudellista tilannetta.

Samaan tapaan kuin taloudellinen toiminta synnyttää saasteita, taloudellinen toiminnallisuus aiheuttaa auttamatta sosiaalisia ongelmia - siis kulttuurista ja rodullista diversiteettiä, rikollisuutta, alentunutta kansallishenkeä ja epätasa-arvoa.

Luonnon saastuminen otetaan nykyään huomioon taloudellisen toiminnan kannattavuutta arvioitaessa. Yritykset joutuvat maksamaan päästöveroja ja joutuvat puhdistamaan jätevetensä. Saastumista ei tietenkään kokonaan voida välttää, mutta saastumisen huomioiminen kustannuksia laskettaessa on osoittanut tärkeäksi innovaatioksi luonnonsuojelussa.

Sosiaalisesta "saastumisesta" ja väestönlaadun laskusta yritykset eivät joudu maksamaan mitään:

Kun pienehkö joukko plantaasin omistajia toi neekeriorjia Afrikasta, hyöty halvasta työvoimasta oli lyhytaikainen ja hyöty kohdistui pienehkölle rikkaiden joukolle. Haitat sen sijaan ovat pitkäaikaisia ja kohdistuvat koko väestölle. Sama toistuu myös
nykyään.

Karl Pearsonin kaltaiselle sosialistille oman kansan puolelle asettuminen, eugeniikan kannattaminen ja äärimmäisen kapitalismin vastustaminen oli luonnollinen ratkaisu. Sen sijaan useimmat nyky-vasemmistolaiset ja vihreät ovat asettuneet kapitalistien rengeiksi omaa kansaansa vastaan: Vihreitäkään ei tunnu kiinnostavan enää muu kuin suurpääoman työvoimakustannukset.

7 kommenttia:

Kaarto kirjoitti...

"Vihreitäkään ei tunnu kiinnostavan enää muu kuin suurpääoman työvoimakustannukset."


Amen. Kuvaava on Vihreän Langan verkkokolumnistin Jarkko Tontin kirjoitus "Vuosi jolloin luovuin autostani" hesarissa 30.12.07 (lihavoinnit minun):

"Vihreiden tuloskunto mitataan nyt siinä, mitä he saavat aikaan porvarien puristuksessa. Taiteilijoiden ja tutkijoiden sosiaaliturvan korjaaminen näyttäisi nytkähtäneen hivenen eteenpäin. Samaa sukupuolta olevien parien perheen sisäinen adoptio etenee. Yksinhuoltajat ja opiskelijat saivat lisää rahaa. Kokoomusta ohjeistavan elinkeinoelämän ilmastonmuutosvähättely on saatu kuriin. Jotain edes.


Puolueella on sentään nätti nimi.

Jukka Aakula kirjoitti...

"Kokoomusta ohjeistavan elinkeinoelämän ilmastonmuutosvähättely on saatu kuriin"

Ilmaston muutos ja väestönlaatu ovat keskeisiä yhteismaan ongelmia.

Toivon että seuraavaksi vihreät puuttuvat jälkimmäiseen.

Paavo kirjoitti...

Minulle jäi kuva, että taloudellisen tasa-arvon osuutta kansan yhtenäisyyteen tässä liioitellaan.

50-luvun yhdysvallat tai suomi ovat olleet nykyistä suomea yhtenäisempiä

jokainen valtion tekemä enemmistöpäätös tuottaa erimieltä olevan vähemmistön jota vastaan valtio käyttää heidän rahojaan.

valtion pitäisi pyrkiä pienimmän yhteisen nimittäjän politiikkaan. Kansan yhtenäisyyttä ja yhteisiä tavoitteita kannattaa vaalia, että on enemmän asioita joista ollaan yhtä mieltä.

esimerkki on veroluonteisesti rahoitettu yle. Se luulee saavansa kansan kannatuksen tuottamalla jokaiselle jotakin. Tämä ei tule onnistumaan.

kun yle kasvattaa lupamaksua on minulla vähemmän varaa tehdä omia valintoja. Yle ottaa kaikkien rahat ja enemmistön halun mukaisesti näyttää jalkapalloa. Minä taas haluaisin katsoa amerikkalaista jalkapalloa ja yle menettää minun kannatukseni.

usan sisällissodan syynä oli se että pohjoisvaltioenemmistön hallitsema federal government halusi lisätä valtaansa ja budjettia pohjoisen enemmistön tahdon mukaiseksi. Etelä oikeutetusti halusi erota liittovaltiosta. Valtion siis ei pitäisi ylittää yhteistä arvopohjaa vaikka enemmistön saisikin kasaan. Enemmistövaltaa ei pidä turhaan käyttää.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyviä pointteja.

En tietenkään ole sosialisti itse vaan kuvailin älykkään kansallismielisen sosialistin ajattelua tiettyä sympatiaa tuntien.

Palaan ajatuksiisi paremminhuomenna.

Jukka Aakula kirjoitti...

Paavo kirjoitti mm.:

"valtion pitäisi pyrkiä pienimmän yhteisen nimittäjän politiikkaan. Kansan yhtenäisyyttä ja yhteisiä tavoitteita kannattaa vaalia, että on enemmän asioita joista ollaan yhtä mieltä."

Tämän on monimutkainen ja tämän blogin kannalta hyvin tärkeä kysymys.

Minusta on selvää että tiettyjä yhteisiä arvoja tarvitaan jotta valtiolla olisi mitään edellytyksiä olla olemassa.

Siihen kuinka laajoja niitten yhteisten arvojen pitää olla minulla ei ole vahvaa mielipidettä.

Valtio voi olla minimaalinen tai maksimaalinen. Jonkinlainen yhteisymmärrys pitäisi tästäkin asiasta kuitenkin olla.

Valtiohan ei ole tietenkään normaalisti ainoa yhteisö mihin ihminen kuuluu.

USA:ssa valtion rooli on epäilemättä suppeampi kuin Suomessa, mutta siellä uskonnollliset yhteisöt huolehtivat joillain alueilla sosiaalihuollosta. Tähän sosiaalihuoltoon yhdistyy sitouttaminen uskonnolliseen yhteisöön.

Jukka Aakula kirjoitti...

Paavo kirjoitti mm.:

"valtion pitäisi pyrkiä pienimmän yhteisen nimittäjän politiikkaan. Kansan yhtenäisyyttä ja yhteisiä tavoitteita kannattaa vaalia, että on enemmän asioita joista ollaan yhtä mieltä."

Tämän on monimutkainen ja tämän blogin kannalta hyvin tärkeä kysymys.

Minusta on selvää että tiettyjä yhteisiä arvoja tarvitaan jotta valtiolla olisi mitään edellytyksiä olla olemassa.

Siihen kuinka laajoja niitten yhteisten arvojen pitää olla minulla ei ole vahvaa mielipidettä.

Valtio voi olla minimaalinen tai maksimaalinen. Jonkinlainen yhteisymmärrys pitäisi tästäkin asiasta kuitenkin olla.

Valtiohan ei ole tietenkään normaalisti ainoa yhteisö mihin ihminen kuuluu.

USA:ssa valtion rooli on epäilemättä suppeampi kuin Suomessa, mutta siellä uskonnollliset yhteisöt huolehtivat joillain alueilla sosiaalihuollosta. Tähän sosiaalihuoltoon yhdistyy sitouttaminen uskonnolliseen yhteisöön.

Valkea kirjoitti...

"USA:ssa valtion rooli on epäilemättä suppeampi kuin Suomessa,..."

- Usan perinteisestä valtiomallista voisi ottaa oppia. Kansalaisdemokratia ja ihmisten käytännön osallistuminen itseään läheisesti koskevaan politiikkaan lisääntyisi. Se lisäisi sivuvaikutuksena kansalaisten poliittista osaamista. Lisäksi lähipolitiikka olisi ihmisille helpommin ymmärrettävää kuin kaukaisempi valtion politiikka.

Sveitsin tyyliset kansalaisaloitteista tehdyt kansanäänestykset olisivat myös erinomaisia aidon demokratian lisääjiä.