tiistaina, tammikuuta 27, 2015

Ei euroakaan Syrizalle! Vapaan Suomen, Ukrainan ja Euroopan puolesta Syrizaa ja FN:ää vastaan!

Herää kysymys, miksi eurooppalaisten pitäisi kokea empatiaa kreikkalaisia kohtaan ja antaa lainoja anteeksi, kun Syriza tukee Venäjän agressiota ukrainalaisia kohtaan.

Syriza tukee Putinin politiikkaa, kutsuu ukrainalaisia uusnatseiksi ja tekee hallitusyhteistyötä antisemitistisen puolueen kanssa. Äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat EU-parlamenttissa yhä useammassa asiassa de facto kuin yksi puolue. Molemmat puolueet tukevat mm. EU-parlamentissa Venäjää jokaisessa äänestyksessä, joka koskee Ukrainan assosiaatiosopimuksia ja Venäjän pakotteita. Le Penhän riemuitsi Syrizan voitosta. Venäjä on yhä enemmän äärioikeiston ja äärivasemmiston yhteinen liittolainen EU:ta vastaan.

Kuten HS totesi pääkirjoituksessaan poliittiset liittoutumat muuttuvat Euroopassa kovaa vauhtia. EU-parlamenttiin on syntynyt erikoinen puna-musta falangi. Jussi Halla-aho kutsuu sitä Putinin puolueeksi.

Kansankokonaisuus-blogin pitäjä on hänkin ymmärtänyt, että taistelussa Euroopan ja vapauden puolesta Venäjää vastaan, Kansankokonaisuus on vastakkaisella puolella kuin FN ja Syriza. On pakko valita puoli.

Toivoisin, että suomalainen kansallismielinen kenttä selkiinnyttäisi asemansa viimeistään nyt. Eräs kauan tuntemani sisulainen älykkö ottikin selkeästi kantaa asiaan toteamalla Mieluummin Moskova kuin Bryssel. Kiitän NN:ää rehellisyydestä, mutta totean että Olemme vastakkaisilla puolilla.

maanantaina, tammikuuta 26, 2015

Veli Pesonen ja minä: "Kansamme henkisen suunnan on muututtava"

Veli Pesonen kirjoitti seuraavan kirjoituksen yhteisen keskustelumme pohjalta. Kommentoikaa alkuperäistä tekstiä Velin blogille.

Suomalaiset yleensä jäävät odottamaan kiirettä ja alkavat toimia vasta kun hätä on tullut. Sellainen käytäntö keventää suunnittelua; ei tarvitse suunnitella asioita kuin kevyesti jos elämä ja siihen sisältyvät projektit ovat enimmäkseen signaaleihin reagointia hätätilanteessa.

Suomen ja itäisen naapurin suhdetta voi kuvata vertauksella panttivankeja ottaviin pankkiryöstäjiin. Suomalaiset ovat kuin pankkiryöstäjien panttivankeja jotka pankkiryöstäjien pakon edessä poistuttua paikalta jäävät rauhassa odottamaan näiden paluuta. Nyt pankkiryöstäjät ovat tulleet takaisin ja Suomen ulkopoliittista asennoitumista leimaa alati paheneva Tukholman syndrooma.

Suomalaiset ajattelevat olevansa erityistapaus jota maailman lainalaisuudet eivät sellaisenaan koske. Uskotaan Suomen olevan haavoittumaton. Kun tarkastelee maamme ja kansamme historiaa viimeksi kuluneen tuhannen vuoden ajalta, tällaista uskomusta voi pitää vähintään omituisena. Suomeen on hyökätty ja suomalaisia on hyödynnetty samoista syistä ja samalla logiikalla kuin periaatteessa mitä tahansa muuta kansaa maailmassa.

Ulkoisen turvallisuutensa suhteen suomalaiset ovat samassa ryhmässä armenialaisten ja ukrainalaisten kanssa vaikka mielellään ajattelevat vertautuvansa ruotsalaisiin tai peräti norjalaisiin. Tässä taustalla saattaa olla moderni kylmän sodan aikana luotu mielikuva Pohjoismaista, mikä usean kohdalla merkitsee ajatusta jonkinlaisesta yhteispohjoismaisesta kohtalonyhteydestä. Tällaista kohtalonyhteyttä ei ole eikä Pohjoismaita poliittisena kokonaisuutena ole. Myöskään henkisellä tasolla kaikkia
Pohjoismaita koskevaa keskinäistä solidaarisuutta ei ole ainakaan siinä määrin kuin erilaiset hurskaat symposiot antavat ymmärtää.

Historiassa Suomella on ollut kaksi mahdollista tukeutumiskohdetta, Venäjä ja Saksa. Tänä päivänä tämä ei ole miksikään muuttunut, Suomen on edelleen päätettävä tahtooko se tukeutua Venäjään vai Saksaan. Nykyinen EU on viime kädessä teknokraattinen ja poliittisesti hajanainen yhteenliittymä, ja kuten edellä mainittu, ei Pohjoismaita kokonaisuutena riittävästi ole olemassa ja vaikka olisikin, olisi sellaisen poliittinen ja sotilaallinen vahvuus liian vähäinen. Skandinaaveilla on keskinäistä
solidaarisuutta mutta se ei ulotu suomalaisiin asti kaikista hartaista toiveistamme ja virallisista uskomuksista huolimatta. Länsivaltojen näkökulmasta Suomi on liian kaukana aidosti kiinnostaakseen, niille Suomi on pelinappula jonka itsensä kannalta on tietenkin ratkaisevan tärkeää kenen varantoon se sisältyy.

Psykologisella tasolla suomalaisten arkijärjen puutetta turvallisuusasioissa voi selittää uhriksi asettumisen halulla. Ikään kuin siitä, että olemme pieni maa ja suurempiakin on olemassa, tarvitsisi välttämättä seurata, että meillä ei saa olla omaa tahtoa. Tämä lähentelee kärsimishalukkuutta eli jonkinlaista masokismia. Tässä katsannossa edellä mainittu haavoittumattomuususko ei voi olla muuta kuin tosiasioiden kiihkeää kieltämistä, jota ei selitä muu kuin pelko. Kansalaistemme enemmistö pelkää Venäjää ja enemmistö pelkonsa julkilausuen myös kieltää. Asiantila ei ole terve.

Suomalaisista on tullut lapsia jotka haluavat että heille valehdellaan. Arvostamme presidenttiä joka ei esitä ensimmäistäkään selvätulkintaista lausetta. Se suojelee meitä, samoin kuin virkavaltainen hallintomme, jota olemme tottuneet syyttämään kun kohtaamme ongelmia jotka ovat jonkin ulkopuolisen tahon aiheuttamia. Toiselta puolen syytämme yleensä ulkopuolista sabotaasia silloin kun syy on meissä itsessämme.

Ottaen huomioon edellä kuvatun moninkertaisen valheessa elämisen ja syyntakeettomuuden kulttuurimme ei ole kummallista että meillä on kansanedustajia ja muita poliitikkoja jotka haikailevat Suomen irtautumista EU:n yhteisestä ulkopolitiikasta ja unelmoivat Venäjästä Suomen Eldoradona, kultamaana. He eivät tahdo nähdä esimerkiksi sitä, kuinka paljon heikommin Venäjä on Kiinaan verrattuna kehittänyt talouttaan reaalikommunistisen vaiheen jälkeen. Neuvostoliitossa 1970-luvulla
kärjistyneet talousvaikeudet jatkuvat Venäjällä edelleen; jos suomalaiset tästä tietoisina heittäytyvät kyynisen opportunistin osaan, heidän asemansa pahaisena alistettuna orjakansana on täysin perusteltu. Vaikuttaa siltä ettei kansanedustajiemme enemmistö ajattele koskaan mitään.

Ehkä tajuisuudettoman kansamme herättely edellyttää sokkiterapiaa. Olisi toivottavaa että tarpeellinen sokki olisi rauhanomainen.

Kansamme henkisen suunnan on muututtava, eikä se voi tapahtua kuin ylöspäin, itsestään tietoista ja itsetunnoltaan tervettä elämää kohti. Kenties tällaisen suunnanmuutoksen seurauksena alkaisimme ajatella realistisesti - arkijärjellä - myös kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Kutsumme Sinut mukaan muuttamaan asioita ennen kuin on aivan liian myöhäistä.

Veli Pesonen
Jukka Aakula

Konkreettinen kutsu merkitsee kutsua vaikkapa Facebook-ryhmään "Pysäytetään suomettuminen". Tekstiä voi  siis kommentoida tässä.

sunnuntaina, tammikuuta 25, 2015

Uskonto ja kansankokonaisuus

Pohjois-Euroopan kansankokonaisuudet - toisin sanoen yhtenäisvaltiot - yhdistivät etnisen homogeenisuuden uskonnolliseen homogeenisuuteen. Kansalaisten homogeenisuus vahvisti kansalaisten välistä luottamusta ja vahvisti valtiota.

Suomen evankelisluterilaisella kirkolla oli merkittävä asema Suomen puolustustaistelussa ikuista vihollistamme Venäjää vastaan. Kirkon rooli ei ollut keskeinen ainoastaan talvisodassa vaan mm. Suomen Sodassa 1800-luvun alussa: Suomen Sodassa papisto johti savolaista talonpoikasarmeijaa / sissisotaa rintamalinjojen takana. Eikä johtanut vain henkisesti vaan myös operatiivisesti. 30-luvulla papisto myös julisti Suur-Suomi-aatetta ja edisti Suur-Suomen asiaa.

Preussissa ymmärretiin jo ennen Pohjoismaita se, miten tärkeää on rakentaa valtio, jossa kansa kokee lojaliteettia valtiota kohtaan. Lojaliteetti ei voi perustua pakkoon, vaan siihen että kansa ymmärtää, että se valtio, jossa he asuvat, on heille todennäköisesti paras reaalisesti mahdollinen valtio. Valtio ei ollut preussilaiselle vain väkivaltamonopoli vaan myös isänmaa.

Taustaksi lainaan vanhaa kirjoitustani:

Preussi on maa, jota ei enää ole, maa, jonka nimi on poistettu Saksan nimistöstä. Preussi on maa, joka on - tietysti osin aiheesta - leimattu militarismin tyyssijaksi ja natsismin edeltäjäksi. Preussi oli kuitenkin myös maailman ensimmäinen sosiaalivaltio, joka pyrki huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista. Hyvinvointivaltion isänä pidetään Preussin kansalliskonservatiivista kansleria Otto von Bismarckia, joka loi ensimmäisen yleisen eläkejärjestelmän.

Preussi oli sivistysvaltio. Berliinin Humboldt-yliopiston koulutuspoliittiset ihanteet ovat voimakkaasti vaikuttaneet modernin yliopiston ideaan kaikkialla länsimaissa.

Preussi integroi vähemmistönsä valtakunnan kansalaisiksi. Kun alunperin protestanttinen Preussi valtasi katolisen Sleesian, Berliiniin ydinkeskustaan rakennettiin Pyhän Hedwigin katedraali katolisten tarpeisiin. Sleesialainen koki pääkaupungissa vieraillessaan olevansa Preussin valtion täysivaltainen kansalainen.

Preussin sosiaalivaltiota tai sivistysvatiota ei tietenkään luotu siksi, että Bismarck olisi välittänyt ensi sijassa Preussin kansalaisten hyvinvoinnista tai sivistystasosta. Eikä uskonnonvapautta luotu siksi, että ihmisoikeudet olisivat olleet primääristi Bismarckin mielessä. Päämääränä oli tehdä Preussista vahva. Päämääränä oli luoda Preussi, joka kykeni puolustautumaan, koska sen kansalaisilla oli jotain puolustettavaa. Sosiaalivaltio luotiin, koska Preussi oli ekspansiivinen valtio, ja Preussi saattoi olla ekspansiivinen, koska se oli sosiaalivaltio.

Preussi ei muuten vuonna 1933 ollut kannattamassa natseja Saksan johtoon. Preussin vapaavaltion keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui Saksan valtakunnan masinoimaan Putschiin. Vuonna 1945 Preussin nimi kuitenkin poistettiin Euroopan kartalta.


Ylläolevassa kirjoituksessani en vielä tajunnut yhtä asiaa: Preussin valtio ei uskonnon osalta ollut alunperinkään yhtenäisvaltio. Vaikka kansan enemmistö oli luterilaisia, Hohenzollern-suku kääntyi varhain kalvinismiin. Erikoista oli, että Hohenzollernit eivät pakottaneet kansaa mukaan samaan uskontoon. Elettiinhän tällöin Kolmikymmenvuotisen sodan aikaan, jolloin yleisesti noudatettiin periaatetta Kenen maa sen valtio. 

When Elector John Sigismund of Brandenburg converted to Calvinism in 1613 he became the second major German prince, with the elector of the Palatinate, to renounce Lutheranism in favor of Calvinism. Unlike Frederick of the Palatinate and the dozen or so other minor German princes in the empire who had opted for Calvinism, the Hohenzollern decided not to impose his new faith on his subjects, who had been Lutheran since the days of Joachim II in the early sixteenth century. John Sigismund decreed instead that the two Protestant churches were to exist together in peace and harmony in his domains.

Preussin valtio ei rakentanut yhtenäisyyttä uskonnollisella homogeenisuudella, vaan uskonnonvapaudella ja integratiivisuudella. Jokainen kansalainen oli uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta saman arvoinen Preussin kansalainen.

perjantaina, tammikuuta 23, 2015

Venäjä luo uutta uutta itäblokkia

Venäjä on luomassa uutta itäblokkia ympärilleen Neuvostoliiton malliin. Osin eri valtioista kuin edellistä itäblokkia, osin samoista. 
Venäjä käyttää tässä työssään tietysti hyväkseen myös hyödyllisiä idioottejaan, jotka ovat osin samaa porukkaa kuin Neuvostoliiton käyttämät hyödylliset idiootit (äärivasemmisto, vasemmistososialidemokraatit kuten Halonen) ja osin eri porukkaa (äärioikeisto kuten Ranskan FN, Unkarin Jobbik ja Itävallan FPÖ). Jussi Halla-aho kutsui näiden äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten ryhmien edustajia EU-parlamentissa yhteisnimellä Putinin puolue.
Itäblokin rakentaminen etenee monella rintamalla: 
1. Ylen ohjelmassa "Sota joka jäätyi" kerrotaan, miten Putin painosti Armenian olemaan allekirjoittamatta EU:n assosiaatiosopimusta ilmoittamalla, että jos lähenette EU:ta, teitä ei pian maana edes ole olemassa. Samaan aikaan Venäjä myi Armenian perinteiselle viholliselle Azerbaidjanille runsaasti aseita. Azerbaijan uhkaa vallata armenialaisenenmmistöisen Vuoristo-Karabahin alueen, joka on kiistelty alue maiden välissä, joten hyökkäyksen uhka on todellinen. 
Putin onnistui saamaan Armenian hylkäämään jo valmiiksi neuvotellun sopimuksen alkuvuodesta 2015.
2. Yhdysvallat arvelee, että Venäjällä on suunnitelma miehittää Ukraina. Miehitys etenee toki hitaasti, välillä Venäjä esittelee rauhansuunnitelmia, jotka se sitten rikkoo, ja valtaa uusia alueita Ukrainalta. Sitten Venäjä esitää uuden rauhansuunnitelman, jonka Euroopan chamberlainit sitten hyväksyvät pitkin hampain ja yrittävät saada Ukrainankin allekirjoittamaan suunnitelman. Ranskan presidentti yrittää jopa saada Venäjän pakotteet lopetettua, jos Venäjä tekee "yhteistyötä". Tämä sykli takaa, että Ukraina menettää hiljalleen uusia ja uusia alueita. Venäjä luottaa siihen, että lopulta Ukraina antaa periksi ja luopuu itsemääräämisoikeudestaan, kuten Armenia.
3. Uskoakseni Suomea on uhkailtu myös olemaan liittymättä Natoon. Niinistö tietää, että liikkumavaramme on hyvin pieni, ja hän jo myöntänyt itselleen, että Natoon ei päästä. Siksi hän esitteli ns. "neljän jalan" turvallisuuspoliittisen linjansa, joka käytännössä merkitsee sitä, että olemme edelleen hyvin riippuvaisia Venäjän hyvästä tahdosta turvallisuutemme osalta. Mitään turvatakuita Suomella ei ole.  Neljän jalan turvallisuuspolitiikka on Keisarin Uudet Vaatteet, jolla pyritään saamaan kansalaiset uskomaan että emme ole uussuomettumisen tiellä.

Venäjä rakentaa siis uutta itäblokkia. Armenian asema uuden itäblokin jäsenenä on varmistettu. Hiljalleen hivuttamalla Venäjä pyrkii estämään Ukrainan ja Suomen kaikki liikkeet kohti länttä. Jos Ruotsi liittyy Natoon, Suomi ei seuraa mukana, koska ei uskalla.
Suomessa tarvitaan - edes Suomen kunnian takia - samanlainen Venäjän suunnitelmia vastustava liike kuin Armeniassa ja Ukrainassa. Armeniassa taistelu on toki jo hävitty, mutta taistelun jatkaminen on kunniakasta. Ukrainalla on vielä mahdollisuuksia, jos muut Länsimaat sitä tukevat. 
Suomelta puuttuu rohkeus vastustaa Venäjää, koska suomalaiset pelkäävät että menettäisivät mukavan elämänsä, kännykkänsä ja etelän lomansa jos he alkaisivat vastustaa Venäjää. Kansan terveen vähemmistön on kuitenkin vastustettava kehitystä, mutta samalla tajuttava että kansan enemmistö ei hedonismissaan ole valmis tekemään mitään.

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2015

Ukraina: uusi hyökkäys alkoi 20.1.

Arvelin jo maaliskuussa, että Venäjä tulee valtaamaan ainakin Itä-Ukrainan, mahdollisesti koko maan. Maltillinen venäläinen lehti Moscow Times, joka on Sanoma-osakeyhtiön omistuksessa, analysoi tuolloin Ukrainan tilannetta suunilleen näin:

Perusfakta on, että Venäjä kokee Ukrainan osaksi Venäjää. Ukraina on Venäjälle kuin Taiwan Kiinalle. Venäjä on ilman Ukrainaa vain valtio, mutta Ukrainan kanssa yhdessä se on imperiumi. Putin tulee valtaamaan Itä-Ukrainan. Putin ei todennäköisesti kuitenkaan valtaa Länsi-Ukrainaa. Lännen tiedustelupalvelut eivät jostain käsittämättömästä syystä ole ymmärtäneet tätä. Putin selitti asian Bushille aikoinaan selkeästi. 


Venäjän armeijan joukot ja erilaiset Venäjän sotilasjohdon alaiset miliisit ovat ilmeisesti nyt aloittaneet suurhyökkäyksen Ukrainaa vastaan.

"Että Donbassin separatistit ovat Venäjän suorassa komennossa, siitä ei ole epäilystäkään", sanoo venäläinen sotakirjeenvaihtaja ja kirjailija Arkadi Babtšenko. "Että Moskova hallinnoi kaikkea Itä-Ukrainassa tapahtuvaa, se on lähtökohta. Lentokentän jälkeen vuorossa ovat Debaltseve ja Mariupol, se on nyt suuntaus."
Babtšenkon mukaan taistelut ovat kiihtyneet, "kun paikalle on tullut riittävästi uusia [venäläisiä] vapaaehtoisia, vihreitä ukkoja, 'lomalaisia' ja aseistusta – väki menee sinne sotimaan eikä mihinkään maataloustöihin."
"Mutta on mahdollista, että tämä uusin aktivointivaihe on suunniteltu, koska se seuraa jonkinlaista suunnitelmaa."
"Tavoitteena on pakottaa Ukraina ja eurooppalaiset suostumaan Venäjän ehtoihin", Volodimir Fesenko sanoo. "Venäjä aikoo vaatia, että Ukraina suostuu neuvottelemaan suoraan separatistien kanssa."

Venäjän ulkoministeriö vihjasi myös koko Ukrainan itsenäisyyden lopettamisella:

Kiova väitti jo maanantaina, että Donbassin alueelle olisi saapunut kaksi venäläistä nopean toiminnan osastoa, yhteensä 700 sotilasta. Venäjän ulkoministeriö tuomitsi väitteet valheiksi ja syytti Ukrainaa hyökkäyksestä, jonka se sanoi "vaarantavan Ukrainan valtiollisen olemassaolon".


sunnuntaina, tammikuuta 18, 2015

Suomen romahdus: uussuomettuminen etenee nopeasti

HS kirjoittaa:

"Ilmavoimien kaavailema harjoittelu yhdessä Viroon tulevan Yhdysvaltain lento-osaston kanssa on nostattanut eripuraa Suomen ulkopolitiikan johdossa.
HS:n tietojen mukaan presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja puuttuivat hankkeeseen, kun Puolustusvoimien harjoitusohjelmaa käsiteltiin presidentin ja valtioneuvoston kesken ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa (utva).
Harjoituksen herättämä vastustus ilmeisesti yllätti virkamiehet. Ilmavoimat osallistuu entuudestaan vähintään pari kertaa vuodessa Baltian maissa Itämeren alueen harjoituksiin ja myös Naton päivystysosastojen harjoituksiin.

Päätökset harjoituksiin osallistumisesta pitäisi tehdä utvassa viimeistään ensi kuussa.

...Presidentin kanslia sekä ulko- ja puolustusministerit eivät kommentoineet hanketta HS:lle.

Puolustusvoimien harjoitusohjelman käsittely utvassa on ollut aiemmin yleensä rutiinitapahtuma."

Tällaisia pieniä merkkejä siirtymisestä pois Lännen leiristä kohti uussuomettumista tulemme kuulemaan jatkossakin. Tuomioja ja Niinistö eivät asioita perustele. Uussuomettumiseen ei kuulu avoimuus eikä läpinäkyvyys. Siihen kuuluu kansan enemmistön sokea usko presidenttiin.

Suomi on hyvin ikävä maa ja muuttuu jatkuvasti ikävämmäksi. Niinistöä aletaan kutsua valtiomieheksi - todellisuudessa hän on ajamassa Suomea kohti uussuomettumista. Syytä emme tiedä - uskoakseni syynä on Venäjän harjoittama uhkailu Suomea kohtaan.

Surullista on erityisesti tuo "ei kommenttia"-linja.

Varsinkin vanhemmille suomalaisille se, että valtiojohto ei perustele päätöksiään, antaa luottamusta että kyseessä on suuri kekkosmainen valtiomies, jolla on tietoa mitä tavallisilla kuolevaisilla ei ole. Siis avoimus-vaje todennäköisesti vain kasvattaa Niinistön ja Tuomojan kannatusta ikäisteni keskuudessa.


perjantaina, tammikuuta 16, 2015

Haluatko minun ääneni eduskuntavaaleissa?

Kysymys: 

Kuka helsinkiläisistä kansanedustaehdokkaista vastustaa ns. turvallisuuspoliittista konsensusta eli jättäytymistä Naton turvatakuiden ulkopuolelle. 

Tosin sanoin sanottuna:

Kuka kansanedustajaehdokas lupaa eduskunnassa vastustaa Sauli Niinistön neljän jalan Keisarin Uusia Vaatteita? 

Laitapa nimi ja numero kommentiksi.


keskiviikkona, tammikuuta 14, 2015

Väärät ihmiset olivat oikeassa - osa 2: maahanmuutto

Kirjoitin aikaisemmin siitä miten monelle on ollut vaikeaa myöntää, että väärät ihmiset olivat oikeassa Venäjän ja Naton osalta. Maahanmuuton osalta Steve Sailer arvelee havainneensa vastaavan ongelman.

Valtaapitävien ja monikultturismiin luottaneiden on Euroopassa vaikeaa myöntää, että

a) integroituminen ei ole onnistunut niin kuin kuviteltiin ja

b) Afrikan väestöräjähdys ei ole pysähtymässä vielä pitkään aikaan ja Eurooppaan on tulossa aivan valtava ylijäämäväestön virta Afrikasta,

koska väärät ihmiset väittivät tätä jo aiemmin.

Pitkään väestöräjähdyksen arveltiin Afrikassakin olevan pysähtymässä samalla lailla kuin muualla. Tämä kuvitelma on osoittaumassa vääräksi.

Science-lehti kirjoittaa: "The United Nations (UN) recently released population projections based on data until 2012 and a Bayesian probabilistic methodology. Analysis of these data reveals that, contrary to previous literature, the world population is unlikely to stop growing this century. There is an 80% probability that world population, now 7.2 billion people, will increase to between 9.6 billion and 12.3 billion in 2100. This uncertainty is much smaller than the range from the traditional UN high and low variants. Much of the increase is expected to happen in Africa, in part due to higher fertility rates and a recent slowdown in the pace of fertility decline. Also, the ratio of working-age people to older people is likely to decline substantially in all countries, even those that currently have young populations."

Euroopan valtaapitävät alkavat tajuta, että maahanmuuttoa pitää rajoittaa. Mutta tämän tunnustaminen on vaikeaa koska "väärät ihmiset" ovat vaatineet maahanmuuton rajoittamista. Sailer ehdottaa monikultturismin kannattajille mainiota argumenttia, jolla he voivat perustella mielensä muuttamista myöntämättä että maahanmuuttokriitikot olivat oikeassa.

"So here’s a simple suggestion to help public figures overcome their pride: don’t admit you were wrong in the past. (The past has passed. You and your descendants are going to have to live in the future.) Instead, attribute your change of mind about immigration policy to the very real phenomenon of diminishing marginal returns.
A fundamental observation of economists since the 1700s has been that novelty value tends to wear off. For example, if you were a Frenchman who thought your country’s cuisine wasn’t vibrant enough, you might have once recommended importing a few Africans to bring with them knowledge of their foods. But the nth+1 couscous cook is going to be less valuable than the nth. Thus, the first African in France was more useful to the French than will be the ten millionth African. Eventually, enough is enough."
Ps. YK on aikaisemminkin joutunut peräytymään teoriasta, että samat lainalaisuudet pätevät sekä Afrikassa että muissa köyhissä maissa kuten vaikka Bangla Deshissa tai Intiassa. Maailman terveysjärjestö mm. myönsi, että AIDS-epidemia ei tule koskaan leviämään Afrikan ulkopuolelle
A quarter of a century after the outbreak of Aids, the World Health Organisation (WHO) has accepted that the threat of a global heterosexual pandemic has disappeared.

In the first official admission that the universal prevention strategy promoted by the major Aids organisations may have been misdirected, Kevin de Cock, the head of the WHO's department of HIV/Aids said there will be no generalised epidemic of Aids in the heterosexual population outside Africa.
...
Dr De Cock said: "It is very unlikely there will be a heterosexual epidemic in other countries. Ten years ago a lot of people were saying there would be a generalised epidemic in Asia – China was the big worry with its huge population. That doesn't look likely. But we have to be careful. As an epidemiologist it is better to describe what we can measure. There could be small outbreaks in some areas.

... why is the situation so bad in sub-Saharan Africa? It is a combination of factors – more commercial sex workers, more ulcerative sexually transmitted diseases, a young population and concurrent sexual partnerships.

Sexual behaviour is obviously important but it doesn't seem to explain [all] the differences between populations. Even if the total number of sexual partners [in sub-Saharan Africa] is no greater than in the UK, there seems to be a higher frequency of overlapping sexual partnerships creating sexual networks that, from an epidemiological point of view, are more efficient at spreading infection. "

Kansankokonaisuuden selitys Afrikan erilliselle kehitykselle on biologia. Seksuaalikäyttäytymisen erot selittyvät käsittääkseni ainakin osin biologialla siinä missä erot maiden taloudellisessa kehityksessäkin.

Suhtaudun omaan hypoteesiini, joka perustuu Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjoihin,  kuitenkin avoimin mielin. Esimerkiksi markkinatalouden esteiden purkaminen on Afrikassakin edistänyt talouskasvua joissain sellaisissakin maissa, missä raaka-aineita ei juuri ole. Kirjoitin aiheesta jo aiemmin laajasti vuonna 2012. Mm. Botswanan, Ruandan ja Etiopian kehitys on ollut tehokkaan talouspolitiikan ansiosta ripeää.

Seksuaalikäyttäytyminen ei kuitenkaan, kuten vuoden 2012 kirjoituksessanikin osoitin, ole seurannut talouskehitystä. Botswanan BKT oli tuohon aikaan jo Latvian tasoa, mutta elinijänodote oli AIDS-epidemian takia romahtanut alle 40-vuoden, koska seksuaalikäyttäytyminen on lievästi sanoen holtitonta.

sunnuntaina, tammikuuta 11, 2015

"Kyse ei ole jumalanpilkasta vaan auktoriteettien kyseenalaistamisesta", selittää filosofi Jason Stanley

Liberaali amerikkalainen filosofi Jason Stanley kirjoittaa NYT:ssä:

"Liberalism is a political philosophy that has as its two chief ideals liberty and equality. In a liberal democracy, all citizens have equal power, because all are possessed of reason, and have the liberty to employ it in expression. In France, which has a right to be considered one of the modern birthplaces of the liberal democratic revolution, satire has long had a special role. Satire is the ultimate method by which reason can address power. With the use of satire, even those without control of resources can, with merely the use of a pen, bring figures of authority down to earth.
The revered cartoonists of Charlie Hebdo had not only mocked the chief religious figure of the Islamic faith; but they had also subjected Pope Francis to equal ridicule. No authority figure was safe. To take Charlie Hebdo as singling Islam out for abuse is a misunderstanding, one might think. Their target was authority, whatever its source.
Yet, as the staff of Charlie Hebdo was aware, there surely is a difference, in France, between mocking the pope and mocking the Prophet Muhammad. The pope is the representative of the dominant traditional religion of the majority of French citizens. The Prophet Muhammad is the revered figure of an oppressed minority. To mock the pope is to thumb one’s nose at a genuine authority, an authority of the majority. To mock the Prophet Muhammad is to add insult to abuse. The power of the majority in a liberal democracy is not the power of monarchs, to be sure. But it is power nonetheless."
Kun liberaali sanoo, että on väärinymmärrys kuvitella että tässä on kyse jumalanpilkasta, liberaali kuvittelee että hänellä on ne absoluuttiset ja universaalit arvot jotka määräävät mikä on jumalanpilkkaa ja mikä auktoriteettien pilkkaa.
Muslimi ei ole antanut liberaalille tällaista valtuutusta. Muslimi tuskin myöskään ajattelee, että tässä on kyse vähemmistöjen sorrosta, joka on liberaalien yksi lempparikäsite, jolla hän "ymmärtää" muita ihmisiä, kun hän näitä puusta katsoo.
En tietenkään tarkoita että muslimilla on "oikeus" murhata ketään sen takia että hänen Jumalaansa on pilkattu. Mutta kyseessä ei ole mikään absoluuttinen tai universaalinen normi, joka kieltää jumalanpilkan syyllistyneiden ihmisten tappamisen, vaan kyseessä on "vain" Ranskan laki joka kieltää sellaisen tappamisen. 
Muslimia "sorretaan" oikeasti vain yhdellä tavalla - samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä - nimittäin sitä kautta, että Leviathan on alistanut hänet valtion väkivaltamonopolille. Mutta moni muslimi ei ole halukas hyväksymään tätä väkivaltamonopolia. Kunnioitan tavallaan muslimin pyrkimystä murskata valtion monopoli määrätä laeista, siitä mikä on rikos ja kenelle kuuluu määrätä kuolemantuomio.
Toivon kuitenkin, että länsimaiset maat osoittaisivat nyt munaa ja murskaisivat islamistien pyrkimykset tuhota valtion väkivaltamonopoli. Ellei länsimaat ja erityisesti Ranska tässä onnistu, yksi vaihtoehto on, että Front National ottaa Ranskassa vallan vapaissa vaaleissa. Näen tämän hyvin ongelmallisena siksi ja vain siksi, että Le Pen on Putinin liittolainen. 

torstaina, tammikuuta 08, 2015

Ahvenanmaa ilman turvatkuita - osa 3

Syyskuussa otin esiin sen ongelman, että Ahvenmaa on kokonaan ilman turvatkuita eikä vain osittain niin kuin muu SuomiJoulukuun lopussa Ulkopoliittisen Instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak otti esiin saman asian:

Venäjällä on kyky vallata käyttöönsä naapurien alueita avoimesti, peitetysti tai välikäsien kautta. Ottamalla käyttöön vain vaikkapa pari Ahvenanmaan saarta Venäjä voisi nykyisillä asejärjestelmillä kontrolloida Itämeren ilmatilaa. Näin se pystyisi rajoittamaan tehokkaasti esimerkiksi Helsingin ja Tukholman välistä ilmaliikennettä

Ulkoministeri Erkki Tuomioja tuomitsi Pasternakin puheet ja väitti Pasternakin aloittaneen provokaation.

Valtiotieteen tutkija tohtori Pekka Tarkka otti tänään kantaa Ahvenmaan turvatkuisiin - ja on samalla linjoilla kuin Paternak:

Demilitarisointi varmistaa, että kriisitilanteessa nopein pystyy vähin ponnistuksin ottamaan haltuunsa puolustuskyvyttömän avainalueen. Jokainen niistä aikoo olla nopein. Demilitarisointi helpottaa hyökkäämistä ja vaikeuttaa puolustusta. Se ei vähennä sodan mahdollisuutta vaan lisää sitä. Se varmistaa tällaisen alueen joutumisen sodan piiriin aseelliseksi kiristyvän kriisin ensimmäisinä tunteina tai vähän niitä ennen, hän toteaa.

Voikin todeta, että turvatakuiden torppaaja Erkki Tuomioja on todellinen provokaattori ja sananvapauden rajoittaja. Hänen tarkoituksensa on ilmeisesti sama kuin toisenkin äärivasemmistolaisen - edellisen presidenttime Tarja Halosen: estää Suomen Nato-jäsenyys hinnalla millä hyvänsä. Hinta voi olla todella suuri - esimerkkinä vaikkapa Ahvenanmaan suvereniteetin menettäminen tai jopa Suomen itsenäisyyden vaarantuminen.

Muutama havainto eilisestä joukkomurhasta Pariisissa

Seuraamani bangladeshilainen tiedetoimittaja Rajiv Khan twiittaa toisen muslimisyntyisen ihmisen postauksen Pariisin eilisestä joukkomurhasta:

The number of actual terrorists is always small. The problem is that a great proportion of Muslims sympathize with these people, which is why it is impossible to eliminate them. Let us stop fooling ourselves with this nonsense. People need to stand up for free speech unequivocally, and against this barbarity, especially Muslims. The battle must be joined now, in every way possible.


HS taas lainaa pariisilaista nuorta:


En haluaisi leimata, mutta siellä [twitterissä] oli viestejä pääosin musliminuorilta tyyliin "Charlien turpa tukittu" ja "Charlie kerjäsi tätä".


Kirjoitin Sarastukseen ajat sitten näin:

"New York Times kysyy artikkelissa Cultural Clash Fuels Muslims Angry at Online Video:
Lännessä moni ihmettelee, miten muslimien tappaminen viharikoksessa ei aiheuta  samanlaista suuttumusta kuin [Muhamedia pilkkaava] video. … monet egyptiläiset sanovat, että loukkaus heidän uskoaan kohtaan oli suurempi hyökkäys kuin hyökkäys elävää ihmistä kohtaan. ”Kun loukkaat jotakuta, loukkaat vain yhtä ihmistä, sanoi 42-vuotias jalokiviseppä Ahmed Shobaky, 42. “Mutta kun loukkaat uskoa, loukkaat koko kansaa joka kokee tuskaa.”
New York Timesin kysymys heijastelee länsimaisen liberaalin vilpitöntä halua ymmärtää, miksi Lähi-Idässä riehutaan Muhammedia pilkkaavan marginaalisen elokuvan takia. ”Miten on mahdollista, että marginaalinen elokuva synnyttää jopa enemmän suuttumusta kuin muslimien tappaminen viharikoksessa?”. Ylläoleva New York Timesin lainaus antaa jo eräänlaisen vastauksen:  ”kun loukkaat uskoa, loukkaat koko kansaa joka kokee tuskaa”. Mutta vastaus vain lisää länsimaisen liberaalin hämmennystä.  ”Onhan ihmishengen menetys nyt pahempi asia kuin jonkun jumalan tai profeetan kuviteltu kunnia.”
Lopulta länsimainen liberaali kuitenkin tuskastuu ja toteaa, että muslimit – tai mieluummin kaikkien uskontojen kiihkoilijat – ovat ääliöitä. Professori Esko Valtaoja kirjoitti Turun Sanomissa otsikolla ”Islamin todelliset viholliset”:
En ole varmaan ainoa, jonka mieleen uutisia katsellessa väkisinkin nousee poliittisesti täysin epäkorrekti ajatus: ”Siellä ne rättipäät taas riehuu.” Jos profeetta Muhammadia tökerösti pilkkaava elokuva on ääliömäinen teko, niin vähintään yhtä ääliömäistä on viattomia länsimaalaisia vastaan kohdistunut mellakointi ja väkivalta. Mielenosoittajat itse tekevät juuri sitä, mitä vastaan he protestoivat: vetävät lokaan uskontonsa ja kulttuurinsa.
Sopii myös muistaa, että länsimaissa kaikkia uskontoja kyseenalaistetaan koko ajan, enemmän tai vähemmän sivistyneesti. Yksi uskonto ei voi vaatia itselleen yleismaailmallista ehdotonta koskemattomuutta, kun sitä ei muillekaan enää sivistysvaltioissa taata.
Länsimainen liberaali pehmentää yleensä sanomaansa esimerkiksi muistuttamalla, että kaikki muslimit eivät ole kiihkoilijoita. Valtaoja jatkaa:
KAIKKI KUNNIA Suomen muslimiyhteisölle, joka selväsanaisesti tuomitsi sekä elokuvan että väkivallan, ja muistutti islamin opettavan, että vääryyttä ei voi korjata vääryydellä. ”Kun provosoidumme, emme toimi uskontomme hengessä, vaan lisäämme pahuutta ja kaaosta.”
Minuakin suututtivat USA:n diplomaattien murhat Libyassa. Mutta eniten minua tuskastuttaa se, että länsimaat ja erityisesti länsimaiset liberaalit eivät kykene ymmärtämään tai ehkä pikemminkin hyväksymään sitä totuutta, että muslimimaissa ajatellaan aivan eri tavalla kuin läntiset liberaalit ajattelevat.
”Kun loukkaat jotakuta, loukkaat vain yhtä ihmistä, mutta kun loukkaat uskoa, loukkaat koko kansaa joka kokee tuskaa.”
Miksi tätä on vaikea ymmärtää ?"
Sanan video tilalle voisi kirjoittaa sanan pilapiirros - NYT, Valtaoja ja minä voisimme julkaista samat jutut uudelleen. 

Nämä tapahtumat tulevat toistumaan vielä uudelleen ja uudelleen, mutta yksi on varmaa: Eurooppa ei tule näiden tapahtumien jälkeen olemaan sama kuin ennen. Kantaväestön ja muslimien suhteet tulevat huononemaan ehkä lopullisesti. Lisäksi sivuvaikutuksena Ranskassa FN:n kannatus tulee kasvamaan voimakkaasti, EU heikkenee edelleen ja Putin hyötyy. 

tiistaina, tammikuuta 06, 2015

Globaalitalous puree hintoihin: case S

On vahvoja huhuja siitä, että HOK-Elanto tulee laskemaan Helsingissä tuotteiden hintaa 6-8%. (Kuulin huhun S:stä eläkkeelle siirtyneeltä henkilöltä.)

Syynä on Lidlin kilpailun aiheuttama paine hintoihin. S-ketju ei ole vielä ilmeisesti menettänyt Lidlille markkinaosuuttaan, mutta K-kaupat ovat menettäneet. On vain ajan kysymys, milloin S:n markkinaosuus alkaa laskea, ellei mitään tehdä.

Suomen talouden huono kunto ja Lidlin alempi hintataso vaikuttaa kuluttajien käyttäytymiseen, mutta vaikutuksessa on viive. Jos kuulemani huhu nyt pitää paikkansa, S on toimimassa ilmeisesti ennakoivasti. Se onkin järkevää. Menetettyjen asiakkaiden saaminen takaisin on paljon vaikeampaa kuin vanhojen pitäminen tyytyväisinä.

S on tähän mennessä kyennyt pitämään marginaalit korkeana nostamalla vain yksinkertaisesti hintoja. Kilpailutilanne on ollut S:lle hyvin edullinen ja S on saanut parhaat kauppapaukat suhteillaan kunnallisiin vallanpitäjiin - siis rakenteellisen korruption avulla. S:n toimintaa on tukenut Alkojen sijoittaminen S-ketjun tiloihin.

Kansainvälistyminen epäilemättä vaikuttaa edullisesti hintatasoon, koska kilpailu vahvistuu. Yksiviivainen suomalaisten tuotteiden ja kauppojen suosiminen ei ole isänmaallisuutta. Jos kilpailua ei muuten synny, ulkomaiset yritykset voivat synnyttää kilpailua ja ko. ulkomaisen yrityksen suosiminen on tällöin kokonaisedunkin kannalta positiivista.


lauantaina, tammikuuta 03, 2015

Suomalainen valehtelee patologisesti - presidentit Halonen ja Niinistö etunenässä

Tutkija Taneli Heikka kirjoittaa Helsingin Sanomissa hyvin viisaasti kirjoituksessaan Suomalainen valehtelee aina – YK:ssakin saduillemme naurettiin:

Suomalainen sanoo totuuden ääneen. Minun piti asua neljässä maassa ennen kuin aloin oivaltaa, että tämä uskomus itsestämme on väärä. Suomalainen on joukosta se, joka valehtelee patologisesti mutta luulee olevansa viisas totuudenpuhuja.

Miten niin? No siten, että seuratkaapa vaikka ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua. Venäjä ei uhkaa meitä. Turvallisuusympäristömme ei ole muuttunut. Suomen linja on selkeä. Mikään, mitä aiheesta sanotaan, ei ole totta, mutta kaikki menee suomalaisiin täydestä poliittisena keskusteluna.

Tällä tyylillä suomalaiset marssivat pari vuotta sitten YK:n turvallisuusneuvoston jäsenäänestykseen. Heille tuli kauheana yllätyksenä, että yritys naurettiin ulos. Ei maailmanpolitiikan ytimeen tarvita maata, joka on alkanut uskoa omiin satuihinsa.

Suomalainen politiikka on täynnä tyhjiä hokemia. Koko maa pidetään asuttuna, vaikka maaseutu tyhjenee. Päätöksenteko on suomalainen vahvuus, vaikka tällä vuosituhannella päätöksiä ei ole tehty. Kansallinen yhtenäisyytemme on voimaa, vaikka yhtenäisyys estää päättämisen. Ja niin edelleen.

Tapaan maailmalla suomalaisia, jotka toistavat näitä liturgioita. Olin itsekin pitkään sellainen. Yhdysvalloissa oivalsin, että totuuden puhuminen voi olla osa politiikkaa. Maailmaa voidaan ohjata ja muuttaa sanoilla, jotka ovat sekä harkittuja että totta.

Siksi Yhdysvaltain presidentit ovat lähes poikkeuksetta loistavia puhujia –Kennedystä ReaganiinClintonista Obamaan.

Muistamme monia kiteytyksiä: ” Herra Gorbatšov, repikää alas tämä muuri” (Reagan), ”Minä olen berliiniläinen” (Kennedy). Amerikan presidentti voi käydä Tallinnassa sanomassa: ”Nato ja Yhdysvallat ovat rinnallanne” ja tarkoittaa sitä.

Suomalainen luulee, että kyseessä on vaarallinen vedätys, koska ei ole tottunut siihen, että poliitikko puhuu totta.

Suomen presidentit aikuisikäni aikana ovat olleet surkeita puhujia. Heidän tapansa johtaa on kierrättää hokemia, joista muodostuu oma todellisuutensa, ei pyrkiä sanojen avulla muuttamaan maailmaa.

Suomen presidentti ei halua olla tuomari. Niinpä hänestä on tullut valelääkäri, jonka hihasta ravistettuja diagnooseja kukaan ei kaipaa.

En kehota naiiviuteen. Vallankäyttäjillä on usein ketunhäntä kainalossa kaikissa maissa, myös täällä Yhdysvalloissa. Mutta ehkä Suomellekin tekisi hyvää kokeilla yhteiskuntaa, jossa arvot ja tavoitteet sanotaan ääneen mutta kyse ei ole populismista.

Keskustelin tästä ongelmasta pitkäaikaisen kansanedustajan ja ministerin kanssa. Hän ei sanojensa mukaan kuulu vallankäytön kovimpaan ytimeen. Hän ei tiedä, mitä poliitikolle tapahtuu ministerikvartetin salongissa. Tulokas alkaa nopeasti puhua samaa pötyä kuin muutkin.
Kerrotaanko hänelle salaisuus, joka muuttaa mielen? Onko kyse yhdenmukaisuuden paineista? Äänestäjien kuvitelluista odotuksista? Pelkuruudesta, jonka ohjaamina pöydän ympärillä istuvista on tullut poliitikkoja?

Olin huojentunut, että kokenut poliitikko pohti asiaa. En ollut vainoharhainen. Toisaalta olin entistä huolestuneempi. Totuus ehkä tunnetaan, mutta sitä ei päästetä pakoon kabinetin ikkunoista. Tai vielä pahempaa: totuutta ei tunneta.

Suomalainen keskustelukulttuuri on tuttua alistetuista ja autoritaarisista yhteiskunnista. Niissä totuuden sanomisella on vakavat seuraukset. Siksi puheessa on pinta ja syvyys. Pinnalla ovat hokemat. On tärkeää olla sanomatta mitään, minkä totuudellisuutta voi mitata tai arvioida. Ettei jää kiinni.

Syvyydessä kulkee alateksti. Sieltä voi toisinaan tulkitsemalla kaivaa tarkkanäköisyyttä. Se on kuitenkin yhä vaikeampaa, koska sanat ovat kiinni todellisuudessa enää hienoin säikein. Suomessa pinnasta on tullut oma totuutensa, jossa kansa ja poliitikot viihtyvät.
Vanhasta ohjeesta voi olla apua. Paasikiven mukaan tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku. Tämä on hyvä lähtökohta, mutta riittämätön.

Demokratiassa totuus pitää tunnustaa, mutta ei vain vallankäyttäjien palavereissa. Se pitää myös pystyä sanomaan ääneen ja pyrkiä vakuuttamaan kansalaiset. Sitten pidetään vaalit.

torstaina, tammikuuta 01, 2015

Yhdistys Suomen kansallisen edun ajamiseksi?

Spekuloimatta asiaa sen kummemmin erosin Suomen Sisun jäsenyydestä, koska yhdistys on ollut kykenemätön ratkaisemaan Sarastuslehdessä esiin tuomaani ongelmaa:
Kansallisen liikkeen on kirkastettava poliittinen ohjelmansa niin, että Venäjän uhan tiedostaminen ja Venäjän uhan torjuminen kaikkia mahdollisia keinoja käyttäen tulee politiikanteon ytimeksi:
  1. Suomalaisten kansallista yhtenäisyyttä on vahvistettava tekemällä yhteistyötä kaikkien suomalaisten kanssa, jotka ovat valmiita tekemään työtä Venäjän uhan torjumiseksi. Kansakunnan sisäistä polarisaatiota vastaan on taisteltava kaikilla rintamilla.
  1. Kansallisen liikkeen venäjänmieliset petturit on tunnistettava ja heitä on kritisoitava. Mikäli he eivät ole valmiita muutokseen, heidät on eristettävä liikkeestä.
  1. Kaikkeen politiikan tekoon on suhtauduttava pragmaattisesti. Mikä palvelee isänmaan vapautta, on hyvä. Esimerkiksi sotilaalliseen liittoutumiseen lännen kanssa on suhtauduttava pragmaattisesti. Suomen asema Venäjän naapurina pakottaa käsittääkseni Suomen liittoutumaan. Kyseessä ei ole Nato-mielisyys tai länsimielisyys vaan isänmaallisuus.
  1. Sosiaalipolitiikka on tärkeä osa turvallisuuspolitiikkaa. Sosiaalipolitiikan on keskityttävä syrjäytymisen estämiseen. Kansakunta, jossa on laaja syrjäytyneiden joukko, on vaaralle alttiina. Syrjäytynyt nuori mies voi ajautua Venäjän politiikkaa mainostavaksi trolliksi.  Jotkut syrjäytyneet äidit ovat jo pyytäneet Venäjän viranomaisilta apua. Tällaiseen ei todellakaan ole varaa.
  1. Maahanmuutto Venäjältä on saatava loppumaan ja venäläisten maanhankinnat on torjuttava kokonaan. (Valitettavasti kansanedustajien enemmistöltä puuttuu rohkeutta ja kansalaiskuntoa luoda laki estämään venäläiset maanhankinnat. Yhä edelleen Suomessa uskotaanettävenäläisten kanssa asioista voi sopia neuvottelemalla.) Kaksoiskansalaisuus on lopetettava.
  1. Henkistä maanpuolustusta on vahvistettava. Jo kodeissa pitää lapsille selittää, että maan sotilaallinen puolustus voi joissain tilanteissa olla täysin välttämätöntä, koska Venäjä uhkaa edelleen Suomea. Näissä oloissa siviilipalvelus on vääjäämättä epäisänmaallista vapaamatkustamista ja haihattelua.
Olen kiinnostunut uuden yhdistyksen perustamisesta työnimellä Elias Simojoki Seura. Yhdistykseen tulkoon nyt yksi tai useampi jäsentä - tarkoituksena on luoda väylä niille ihmisille, jotka haluavat kansallismielisestä näkökulmasta vastustaa suomettumiskehitystä, mutta myös ajaa kaikkia aiemminkin tärkeinä pidettyjä aiheita kuten maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä.