Voittiko äärioikeisto tai rasistit eu-vaaleissa?

Euro-vaaleissa saivat siis suuria voittoja puolueet kuten Ranskan FN, Unkarin Jobbik, Kreikan Kultainen aamunkoitto, Itävallan FPÖ, Ruotsin SD, UK:n UKIP ja Tanskan Kansanpuolue. Näitä puolueita on kutsuttu äärioikeistolaisiksi, rasistisiksi ja muukalaisvastaisiksi.

Esimerkiksi Ranskan FN, Ruotsin SD ja Tanskan Kansanpuolue ovat kaikin tavoin halunneet päästä eroon rasismin leimastaan. Nykyään on muodikasta väittää, että "meidän porukka ei ole rasistinen eikä äärioikeistolainen, vaan maahanmuuttokriittinen ja eu-kriittinen". (Kreikassa ja Unkarissa rasismi-leimaa ei samalla tavalla nähdä ongelmallisena.)

Oman erinomaisuuden esille tuomisessa tai oman rasismin kieltämisessä on jotain niljakasta. Pitää toimia niin kuin uskoo olevan oikein, eikä selitellä muille omia motiiveja kuin mainosmies. Kun rasismi on Suomessa käytännössä illegalisoitu, on turha tietysti sanoa ääneenkään "minä olen rasisti".

Politiikassa toimivan ihmisen - lasken itsenikin sellaiseksi koska kirjoitan poliittista blogia - on turha puhua itsestään, vaan asioista, vaikkapa näin:

1. Meidän ei pidä ottaa tänne venäläisiä maahanmuuttajia, koska Putin on halukas ja kyvykäs käyttämään heitä hyväkseen Suomea vastaan. Venäläinen yksilö voi olla hyvä lääkäri ja hyvä ihminen, mutta emme kuitenkaan voi valitettavasti ottaa heitä tänne avosylin vastaan.

2. Meidän ei pidä ottaa tänne suuria määriä islamilaisia maahanmuuttajia, koska islamilaisten maiden kulttuuristen instituutioiden rantautuminen maahamme laajassa mitassa on todennäköisesti äärimmäisen haitallista.

3. Meidän ei pidä ottaa tänne afrikkalaisia maahanmuuttajia syistä, joita joku voi kutsua rasistisiksi. Itse käytän termiä väestönlaatu. Afrikkalainen mahanmuuttajayksilö voi tehdä työtä Suomessa vaikkapa bussikuskina ja hän ansaitsee yksilönä kunnioituksemme, mutta emme kuitenkaan halua tänne heitä lisää.

4. Meidän kannattaa liittyä Natoon, jotta saamme turvallisuusvaajeeseemme edes jotain apua. Venäjän kanssa Ukrainaa vastaan veljeilevät on tuomittava. (Olen kritisoinut LePeniä tiukasti, mutta en herra paratkoon rasismista.)

5. Meidän on taisteltava hedonistista menoa vastaan, joka mädättää länsimaista kulttuuria. Meidän on samalla kuitenkin taisteltava myös sananvapauden puolesta, koska ilman sananvapautta ei ole tervettä yhteiskuntaa.  Emme tarvitse sananvapautta niinkään itseämme varten kuin kansaamme ja ihmiskuntaa.

Päämäärien saavuttamisessa tarvitaan työtä ja rehellisyyttä, eikä mitään "rasismin kieltämistä". Me olemme kaikki vajaavaisia ihmisiä ja meidän on ymmärrettävä, että kun olemme saavuttaneet varmuuden siitä, millainen politiikka on varmasti oikeaa, olemme hakoteillä. Kaikki on koko ajan mietittävä uusiksi. On kuitenkin seisottava omien ajatusten takia.

Poliitikon vastuu ja investointipankkiirin

Senaattori Charles Grassley (republikaani) valitteli vuonna 2009 sitä, että kun pankkiirit ensin ajoivat yrityksensä konkurssin partaalle, ja valtio pelasti heidät, pankkiirit eivät osoittaneet minkäänlaista nöyryyttä, vaan jakoivat itselleen bonuksia valtion tuista. Pankkiirien nöyryyden puutetta hän vertasi japanilaisten toimitusjohtajien tapaan ottaa vastuu virheistään julkisesti.

Japanese CEOs either go out and commit suicide, and probably in most cases they don't, and when they don't they come before the public and bow very, very deeply, and express regret, and may resign or may stay on, but the point is they accept full responsibility," he said. "I haven't heard this from the CEOs."

Ottamatta nyt tässä kantaa siihen, missä määrin amerikkalset pankiirit olivat syyllisiä finanssikriisiin, voi ainakin kysyä, missä vaiheessa suomalaiset poliitikot, jotka ovat aiheuttaneet sen, että olemme vailla turvatakuita, noudattavat Grassleyn neuvoa.

Sen sijaan nämä selittävät, että mitään ei voi tehdä koska kansan enemmistö ei kannata Natoa. Poliitikoilla on velvollisuus selittää kansalle, mikä on hyödyllistä ja rohkeasti toimia hyvien pääämäärien saavuttamiseksi täysin siitä riippumatta, kannattavatko muut ihmiset hyviä päämääriä.

Mielipidetiedustelut lisäksi osoittavat, että ehkä yli puolet kansasta on valmiita Natoon, mikäli poliitikot (presidentti, eduskunta, hallitus) sitä suosittelevat. Lampaita on helppo johtaa, mutta ellei poliitikoilla ole edes siihen rohkeutta, edustuksellinen demokratia voidaan korvata lammasdemokratialla ("suoralla demokratialla") tai sotilasdiktatuurilla.

Uusimmaksi vastuunpakoiljaksi voimme nimetä ministeri Vapaavuoren.

Libya kaksi vuotta myöhemmin

Gaddafin kaatumisen jälkeen Libya on vielä paljon sekaisemmassa tilassa kuin Egypti oli Mubarakin romahtamisen jälkeen. Ei  kuitenkaan sentään aivan samanlaisessa verisessä totaalisessa sisällissodassa kuin Syyria.

Foreign Affairsin jutun mukaan Libya on käytännössä romahtamassa tai romahtanut sisällissotaan eri islamististen miliisi-ryhmien välille. Libyaan on myös syntynyt uusi "kansallinen armeija" - tai kansallinen miliisi-ryhmä - kenraali Khalifa Haftarin johdolla. Maan virallisen hallituksen merkitys on marginaalinen.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten näin:

"Pitkään on spekuloitu että Libyaan syntyy Gaddafin kaatumisen jälkeen valtatyhiö. Nyt Itä-Libya on irtautumassa osittain muusta Libyasta vahvistamalla itsehallintoa. Joku ajattelee näkevänsä tässä lännen intervention epäonnistumisen, toinen taas islamin mädännäisyyden.

Oikeasti Libyassa ei tietenkään ole syntymässä mitään valtatyhjiötä, vaan siellä on monta valtakeskittymää. Libya on heimoyhteiskunta ja heimoyhteiskunnassa on määritelmän mukaan monta valtakeskittymää. Valtio on heikko - mahdollisesti olematon.

Antropologi Salzmannin mukaan arabialaisista heimoyhteiskunnista puuttuu sosiaalinen koheesio. Siksi kansalaisyhteiskunta ja kansalaisyhteiskuntaan perustuva valtio on hyvin vaikeasti synnytettävissä:

People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.

The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.

Oppositionalism is the cultural imperative."

Libya on Salzmannin mukaan Lähi-Idän mittapuullakin erityisen vahvaa heimo-aluetta. Se ovatko Libyassa tällä hetkellä toimivat "islamistiset miliisit" todellisuudessa heimorajat ylittäviä islamistisia miliisejä vai ovatko ne oikeasti heimotaisteleijoita, jotka ovat ainoastaan ottaneet itselleen uskonnollisia symboleja, on minulle hieman epäselvää. Veikkaan, että pikemmin jälkimmäisiä. (Somaliassahan islamismi on onnistunut rikkomaan vanhoja heimorajoja. Hyvässä ja pahassa - lähinnä pahassa.)

Libyalla on kaksi mahdollisuutta: maa pysyy jakautuneena moneen erilliseen valtakeskittymään joiden välille syntyy hiljalleen jonkinlainen tapasapainotila, missä veriset taistelut hieman vähenevät nykyisestä. Toinen vaihtoehto on, että Libyassa tapahtuu Egyptin kaltainen sotilasvallankaappaus, joka palauttaa tilanteen Gaddafin aikaan. Jälkimmäinen vaihtoehto saattaa tuntua läntisestä tarkkailijasta luonnolliselta - vahvan armeijan puuttuminen tekee vaihtoehdon kuitenkin varsin epätodennäköiseksi.

Epätasapaino Libyassa ruokkii epätasapainoa lähialueilla kuten Chadissa, koko Lähi-Idän epätasapaino ruokkii maahanmuuton kautta myös epätasapainoa Euroopan suurkaupunkien kaduilla. Tämä ei tietenkään ole Euroopan ainoa uhka: Talouden rakenteet ovat heikossa kunnossa, eurooppalainen identiteetti on heikko ja Venäjä aiheuttaa epätasapainoa Euroopan itärajalla. Uusi uhka on Putinia kannattava äärivasemmistolainen ja äärioikeistolainen viideskolonnalaisuus.

Puolustusvoimien tehtävä kansan elinmahdollisuuksien turvaaminen

Puolustusvoimien tehtävä on kansan elinmahdollisuuksien turvaaminen.

Kansan elinmahdollisuuksien suurin este on tällä hetkellä Suomen eduskunnan enemmistön haluttomuus kantaa vastuuta Suomen turvallisuudesta. Eduskunnan enemmistö on sanalla sanoen klikki maanpettureita.

Demokratia on hieno asia, kun se toimii. Suomalainen demokratia ei minusta toimi. Voin sanoa tämän aivan rauhassa, koska en kuulu mihinkään puolueeseen enkä minkään järjestön päättäviin elimiin.

Nyt tarvittaisiin kansallisen yhtenäisyyden hallitus, joka olisi vapaa puoluepelistä. Jos konsensuksella saadaan tällainen aikaan demokratian keinoin, niin hieno juttu. Ellei saada, se on todistus suomalaisen demokratian rapautumisesta. Suomalainen demokratia on sodan jälkeisen yhteisyyden vallitessa toiminut pitkään hyvin - enää näin ei tunnu olevan.

Riisiteoria yhteisöllisyyden selittäjänä

Riisiä tuottavat kulttuurit lienevät vehnää tuottavia kulttuureita yhteisöllisempiä, koska riisin viljely vaatii yhteistyötä mm. kastelun ja peltojen kuivatuksen osalta. Yhteisöllisissä kulttuureissa painotetaan enemmän ns. yhteisöllisiä hyveitä kuten lojaliteettia kuin ns. individualistisia hyveitä kuten ahkeruutta ja innovaatiokykyä.

... farming rice paddies requires collaboration with your neighbors... 

Self-reliance is dangerous. "Families have to flood and drain their field at the same time," he says. " So there are punishments for being too individualistic. If you flood too early, you would really piss off your neighbors." 

 Rice paddies also require irrigation systems. "That cost falls on the village, not just one family," he says. "So villages have to figure out a way to coordinate and pay for and maintain this system. It makes people cooperate."

Teoria on toki tunnettu jo pitkään, mutta teoriaa nyt tutkittu vertaamalla vehnää viljelevän Pohjois-Kiinan ja Etelä-Kiinan kulttuureja ja teoria (hypoteesi) on vahvistunut. Oleellinen pointti on käsittääkseni se, että yhdellä talouden / yhteiskunnan alueella opittu yhteisöllisyys leviää myös muille alueille (spill-over affect). Riisin viljelyssä opitut taidot ("kulttuurin DNA") toimia yhteistyössä auttavat myös muissa koordinaatiota vaativissa tehtävissä.

Kirjoitin Hirvenmetsästys-artikkelissani seuraavasti:

Suomessa kuivattiin aikoinaan suuriakin soita kyläyhteisöjen yhteistyönä. Suon kuivatus ei välttämättä ollut Täällä Pohjantähden Alla -kirjan Koskelan Jussin toiminnan kaltaista yhden miehen puurtamista. Suuri suo oli saatava kokonaan kuivattua, koska yksittäiset pellot suon laidalla olivat hallanarkoja. Kun yhteistyö oli kerran suon kuivatuksen yhteydessä opeteltu ja luottamus luotu, saatettiin samoilla opeilla sitten rakentaa kylään kirkko ja perustaa osuuskauppa, palokunta, nuorisoseura ja maamiesseura.

Heinänteko oli Suomessa monilla paikkakunnilla kuin riemujuhla. Heinä tehtiin yleisesti talkoilla ja sitä että joillain paikkakunnilla kuten Euran pitäjässä Satakunnassa heinä tehtiin oman talon väen voimin pidettiin jonkinlaisena kulttuurin degeneraationa. (Lähde. G.I.LIndström, Kuvaus Euran pitäjästä, 1849)

Heinänteko ja elonkorjuu, jotka toisin paikoin ovat ilo- ja riemujuhlia, ovat täällä arkista aherrusta... Varsinaisia kansanhuveja ei paikkakunnalla tunneta... Niinpä puuttuukin euralaisilta mielenvirikkeitä, jotka kiinnittävät hänet lämpimästi syntymäseutuun, ja tämä puute vaikuttaa suoraan pitäjän yhteishenkeen... vuosittain uusiutuvat suurilukuiset poismuutot paikkakunnalta... 

Turvallisuuspolitiikassa Suomen kannattaa kuunnella Viroa

HS:n mukaan Suomen pitää nyt kuunnella hyvin tarkkaan Viroa. Olen samaa mieltä.

"Niinistö ei esitä uudelle aikakaudelle kovin radikaaleja uusia ratkaisuja. Hänen mukaansa Itämeren alueen tilanne ei ole kuitenkaan oleellisesti muuttunut. Ilvekselle muutos on kertakaikkinen ja seuraukset sen mukaisia.... 

Suomessa Ilveksen sumeilemattomat arviot Naton korvaamattomuudesta ja ohjeistus Venäjän uhan kohtaamiseen Itämeren alueella herättivät kiinnostuksen lisäksi hylkimisreaktioita. Niitä kannattaa hillitä. Ilveksen näkemykset heijastavat yleistä ajattelua Virossa ja kertovat myös Ukrainan kriisiä koskevasta rajanvedosta Naton sisällä. " 

Alan ajatella hiljalleen, että Niinistökin on suhteellisen heikko presidentti. Hän on suomettumisen ajan mies. Hän luottaa edelleen kahdenvälisiin suhteisiin Venäjään Naton sijasta.

Väitteeseen, että Itämeren alueella mikään ei ole oleellisesti muuttunut, Niinistö tuskin uskoo itsekään. Hän ei ole sentään niin naivi kuin edellinen presidentti, joka viehättyi niin Putinin maskuliinisuudesta, että alkoi laulaa laulua siitä, että Venäjä ei ole Suomelle mikään vaara.

Niinistö on suomettumisajan ihminen, joka puhuu muuta mitä ajattelee. Tottakai kaikkien Venäjän naapureiden tilanne on dramaattisesti muuttunut ja Niinistö tietää sen, mutta seuraa periaatetta "viisas tietää miten asiat ovat mutta puhuu muuta". Tänä päivänä tuo "viisaus" näyttäytyy enemmän muodossa "ylimielinen kyynikko puhuu paskaa vaikka ei itsekään usko siihen, mutta kansalle nyt vaan on niin hauska valehdella".

Niinistö saattaa ehkä toki vilpittömästi uskoa, että kahdenväliset suhteet ovat tärkeämmät kuin Nato. Sitä on toki vaikea varmasti tietää, koska Niinistö ei ole argumentoinnissaan rehellinen.

Osa Euroopan kansallismielisistä luomassa uutta kominternia?

Kirjoituksessani Sarastuksessa kritisoin jyrkästi sitä, että osa eurooppalaisesta "äärioikeistosta" tai "kansallismielisistä" on ryhtynyt Putinin uudeksi kominterniksi eli viideskolonnalaisiksi. Tämä ei ole tietenkään mitään veljellistä kritiikkiä kansallismieliseltä kansallismieliselle, vaan ilmaisu siitä, että nämä ihmiset ovat pettureita ja heihin on suhtauduttava petturin lailla.

Suomella on vaikeuksia luopua lakeijan roolista

Toimittaja Martti Puukko analysoi Tiedetoimittajat ry:n webbisivulla postauksessa "Venäjän luotto-orja" Suomen henkistä tilaa Venäjän naapurina terävästi:

Suomi ei ollut [kylmän sodan aikaan] samalla tavalla Neuvostoliiton täysin nujertama maa [kuin Baltian maat]. YYA – sopimuksen myötä Suomesta tuli kuitenkin aikaa myöten henkisesti eräänlainen “luotto-orja“, joka uskotteli olevansa tasa-arvoinen isäntänsä kanssa.  Kun muut Itä-Euroopan orjat pääsivät vapauteen, ne eivät halunneet jäädä entisen isäntänsä alaisuuteen. Minusta se on täysin ymmärrettävää.

”Luotto-orja”, Suomi, ei sen sijaan oikein tiennyt miten elää vapaudessa. Se ei millään halunnut uskoa, että maan eliitin ylistämä ”YYA-orjuus” oli päättynyt, eikä se näytä uskovan sitä vieläkään. Mitenkään muuten en voi selittää sitä, että niin monet suomalaiset mielipidevaikuttajat kertovat ilmeisesti täysin vakavissaan suurvalta Venäjän legitiimistä etupiiristä, jota Naton laajeneminen uhkaa.

Everstiluutnantti Lassi Laukkanen taas kysyy Kouvolan Sanomissa:

Mikä meitä suomalaisia itsenäisenä olemisessa ja itsenäisyyden turvaamisessa pelottaa? Miksi emme uskalla tehdä sellaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, jotka ovat tehokkaita ja turvaavat itsenäisyytemme ja maamme rajat! 

Rajojemme turvaamiseen Venäjän suuntaan on olemassa tehokas ratkaisu — puolustusliitto Naton jäsenyys.

On päästävä eroon Suomen itsenäisyydelle vaarallisesta nykyisestä ”turvallisuuspolitiikasta”. Tämän hetken tilanne ja heikkoutemme rohkaisevat Venäjää toimimaan meidän suhteemme kuten se itse haluaa. 

Olemme ilmoittaneet, että haluamme vain hyvää tahtoa — ”Ollaan ihan hiljaa niin jäniksiä luulee meidän olevan”.  (Väinö Linna: Tuntematon sotilas). Valitettavasti juuri hyvää tahtoa Venäjän noudattamassa voimapolitiikassa ei ole, eikä todellinen turvallisuuspolitiikka voi rakentua hyvään tahtoon.

Kirjoitin itse neljä vuotta sitten näin:

Sodan jälkeen Suomi ajautui harjoittamaan myöntyvyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan ja suomalaiset saatiin uskomaan ajatukseen että sotilaallinen sitoutumattomuus ja ystävälliset suhteet Venäjään takaavat parhaan tuloksen. "Ystävälliset suhteet" oli peitetermi, jolla tarkoitettiin lakeijamaisuutta (="ajattele mitä ajattelet mutta älä sano ääneen"). 

Ongelma lakeijamaisuudessa oli, että vanhemmat sukupolvet ymmärsivät peitetermin, mutta varsinkin nuoremmalla poliittisella eliitillä oli 70-luvulla vaikeuksia ymmärtää sitä. Haloset, Kanervat ja muut sen ajan nuoret poliitikot alkoivat uskoa, että se mitä Paasikivi piti väistämättömänä olikin toivottavaa. Lakeijamaisuus mädättää lisäksi aina käyttäjänsä moraalin kuten Dostojevski on Karamazovin Veljeksissä osoittanut.

Virolaiset menettivät itsenäisyytensä kokonaan mutta ajatus vapaudesta jäi kytemään ja virolaisten keskuudessa levisi lisäksi ajatus, että jos uusi mahdollisuus saadaan vain turvautuminen länteen voi taata vapauden säilymisen. Kun Neuvostoliitto 80-luvun alussa heikkeni, Viro ja muu Baltia sai uuden mahdollisuuden. Viron eliitti toimi nopeasti ja äärimmäisen päättäväisesti: Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991 tilanteessa jossa Neuvostoliitossa tapahtui kommunistien epäonnistunut vallankaappausyritys. Välittömästi Viro alkoi hakeutua lännen leiriin. Viimeiset Venäjän joukot vetäytyivät elokuuhun 1994 mennessä. Viro pääsi Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004. 29. maaliskuuta samana vuonna Viro hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi.

Suomikin käytti tilannetta hyväkseen ja otti aluksi askelia lännen suuntaan. YYA-sopimus purettiin 1992 ja Suomi liittyi EU:n jäsenmaaksi vuonna 1995. Mutta varsinkin 2000-luvulla Suomen länsimaistuminen on pysähtynyt.

Suomen henkinen tila on masentava - kansan ja poliiitikkojen enemmistö haluaa valita luotto-orjan aseman.

Mitä seuraavaksi, Venäjä?

On vielä auki, uskaltaako Putin hyökätä Ukrainaan. Uho on kova kuin Hitlerillä sudettialueita valletessa, mutta teot vielä puuttuvat.

Los Angeles Timesissa Viron Los Angelesin kunniakonsuli Jaak Treiman kysyy kuitenkin jo, mikä maa on seuraavana Venäjän uuskolonialismin ruokalistalla, antamatta kuitenkaan vastausta. Selvää kuitenkin on, että pikku-Hitler on pysäytettävä:

Putin cares no more about the plight of Russians outside Russia than he does for the plight of Russians within Russia. Article 61 simply provides an excuse to the gullible. He will not be stopped by wishful thinking. Concrete action needs to be taken. Only then can we enjoy "peace in our time."

Selvältä vaikuttaa myös, että Putinin sooloilun kannatus Ukrainan venäjänkielisten keskuudessa ei ole oikeasti kovin laajaa, eikä pakolaisuutta ole oikeasti esiintynyt. Venäläiset ovat jopa itse myöntäneet, että ainakin kolmannes "separatisteista" tai "federalisteista" on Venäjältä lähetettyjä provokaattoreita.

Samaan aikaan Latvian puolustusministeri Raimonds Vejonis väittää, että Venäjä on lähettänyt ammattimaisia provokaattoreita myös Latviaan:

Latvia's defense minister said on Friday Russia was trying to stir unrest in the Baltic state by using "specially-trained, professional provocateurs" in the wake of its intervention in Ukraine. The Baltic countries Estonia, Latvia and Lithuania, now NATO and EU member states, were once part of the Soviet Union and have substantial Russian-speaking minorities, like Ukraine. "There are risks that Russia might try to destabilize the situation in the region," Raimonds Vejonis, Latvia's defense minister, told Reuters in an interview.

Toisaalta USA - ei Nato ! - on alkanut sijoittaa joukkoja Baltian maihin. Venäjän kynnys hyökätä Baltian maihin tai Puolaan on noussut. Kynnys hyökätä Suomeen - tai pikemmin aloittaa Suomen destabilointi - on siis vastaavasti suhteellisesti alentunut. Nimimerkki Tiedemies kirjoittaa loistavassa postauksessaan:

Skenaario jossa tilanne Ukrainassa rauhoittuu, Lukashenkon asema Valko-Venäjällä on vakaa, ja Nato on ehtinyt viedä riittävästi joukkoja Baltiaan, on Suomen kannalta kovin kiusallinen. Venäjän voimapolitiikan suunta on selvästi länteen päin, eikä Venäjän johto koostu typeryksistä: Suomi olisi pehmeämpi kohde, ja siihen liittyy paljon historiallista "revanssihenkeä". Suomen nöyryyttäminen sotilaallis-poliittisesti olisi Putinille henkilökohtainen voitto ja Venäjällä on runsaasti sellaisia tahoja joiden mielestä Suomi on "vihamielinen" maa.

Itse kirjoitin seuraavasti Sarastuksessa joku aika sitten:

Elämme juuri siinä suhteellisen rauhallisessa hetkessä, joka edeltää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan... Kun Ukrainan valtio on likvidoitu tai pilkottu, seuraava painostuksen kohde on todennäköisesti Suomi. Suomi ei ole henkisesti eikä turvallisuuspoliittisesti varautunut asiaan... Kehityskulku saattaa olla vaikkapa seuraavanlainen: 

1. Lännen Venäjään kohdistuvien talouspakotteiden takia idänkauppa alkaa laskea heti. Mutta lisänä tulee suurempi haitta: Suomi ei tavallaan ole enää lähellä mitään markkinoita. Tähän mennessä on puhuttu, että Suomi on ulkomaisille sijoituksille mielenkiintoinen, koska Helsinki on lähellä Pietaria. Tämä etu menetetään. Ulkomaiset yritykset, joilla on jo toimintaa Suomessa, saattavat vetää toimintansa pois Suomesta. Samoin suomalaiset yritykset saattavat siirtää pääkonttorinsa Suomesta. Palkat laskevat ja asuntojen ja muun varallisuuden arvo samoin.

2. Venäjän aggressiivisen ulkopolitiiikan takia kaikki Venäjän naapurit koetaan markkinoilla epästabiileiksi valtioiksi. Erityisen epästabiileiksi koetaan Natoon kuulumattomat Venäjän naapurit. Markkinoilla Suomea ei nähdä vain epäattraktiivisena vaan suorastaan riskaabelina sijoutuskohteena. Suomeen liittyy maariski. Yritykset alkavat paeta Suomesta ja taloustilanne heikkenee edelleen. Ihmisten elintaso laskee ja tyytymättömyys kasvaa. 

3. Suomi joutuu vahvan painostuksen kohteeksi Venäjän taholta. Kriisi ei silloin enää materialisoidu vain taloudellisena romahduksena, vaan itsenäisyyden ja sananvapauden selkeänä supistumisena. Lopulta Suomi saattaa äärimmäisessä tapauksessa ajautua kokonaan Venäjän sfääriin.

Ennustukseni Ukrainan mahdollisesta pilkkomisesta ei ollut kovin kaukaa haettu, koska Puolan ulkoministerin mukaan Venäjän hallinnolta on lähetetty ehdotus Ukrainan pilkkomisesta Puolalle, Unkarille ja Romanialle.

Putin konstruoi perusteluja Ukrainan itä- ja eteläosien Venäjään liittämiselle - osa 2

Foreign Affairs-lehti arvelee, että Putin hakee nyt perustelua laajamittaiseen hyökkäykseen Ukrainaan ja on konstruoinut perustelun ko. hyökkäykselle.

Speaking at a Moscow news conference, Lavrov said Russia is committed to "stop[ping]" what he claimed were provocations by armed Ukrainian extremists "willfully seeking to unleash civil war" in Russian-speaking areas of Ukraine. The Russian government, he said, is coming under mounting pressure from its allies in eastern Ukraine to protect them. "Russia is increasingly called upon to save southeastern Ukraine from chaos," Lavrov said, according to remarks carried on the Russian Foreign Ministry's Twitter account. The comments were striking because the foreign minister has been at the center of Moscow's efforts to negotiate a diplomatic settlement to the crisis.

Toisin sanoen, vaikka Moskova on tähän mennessä "sitoutunut" siihen, että se ei hyökkää Ukrainan alueelle, "tilanne on muuttunut", koska Venäjän liittolaisten vaatimukset, että Venäjän on tultava heidän avukseen, ovat kasvaneet ja "Ukraina on ollut muka kykenemätön saamaan ääriaineksia kuriin" [mitä Geneven "sopimus" edellytti].

Geneven "sopimus" on siis tosiasiassa kääntymässä sekin Länttä vastaan.

Euroopan integraatio vai disintegraatio - ajatuksia

Spekuloin 2010 sillä, että Kreikan ja muutamien muiden EU:n jäsemaiden taloudelliset ongelmat, jotka ovat kaatuneet muiden maiden maksettaviksi, voivat johtaa kahteen vaihtoehtoiseen seuraukseen:

1. EU:n disintegraatioon ongelmien kasautumisen seurauksena, tai
2. EU:n integraation vahvistumisen sitä kautta, että EU luo insituutiot kontrolloida jäsenmaidensa budjettikuria. Jäsenvaltioilla, jotka ovat saaneet tukea muilta jäsenvaltioilta ei ole suurta mahdollisuutta estää tällaista kehitystä. Joko ne suostuvat tai ne menettävät tuen.

Malli 1 siis merkitsee heikentyneen EU-järjestelmän hylkäämistä tai sen roolin rankkaa keventämistä (kompleksisuuden alentamista eli EU:n romahdusta tainterilaisessa diskurssissa) ja malli 2 ongelmien ratkaisemista kompleksisuutta lisäämällä. Mallissa 1 EU-kriittiset näkevät mahdollisuuden, että EU:n romahdus johtaa kansakuntien Eurooppaan.

Vuoden 2014 EU-vaalien lähestyessä EU-skeptisten puolueiden eteneminen on ollut vahvaa varsinkin Ranskassa ja UK:ssa, mikä viittaa disintegraation etenemiseen. Toisaalta ainakin toistaiseksi EU on pystyssä ja hengittää.

EU ei ole kuitenkaan ainoa monikansallinen organisaatio Euroopassa. Toinen organisaatio on Nato. Naton ainoa oleellinen olemassaolon kysymys on se, kykeneekö se todella sitoutumaan jäsenmaittensa puolustamiseen ja sitä kautta tarjoamaan niin vahvan pelotteen, että Venäjä ei uskalla koskea yhteenkään jäsenmaahan. Vaikka Nato ei ole vain eurooppalainen yhteisö, vaan sen tärkein jäsenmaa on USA, sen ongelmat keskittyvät käsittääkseni Eurooppaan.

Eurooppalaiset suuret Nato-maat ovat kuin keskenkaskuiset murrosikäiset, jotka turvautuvat kyllä USA-johtoiseen Natoon kaikessa turvallisuudessaan, mutta ovat kykenemättömiä kasvamaan aikuiseksi ja osallistumaan vastuuntuntoisina jäseninä Naton ylläpitoon. Useimmissa maissa puolustusmäärärahat ovat alle Naton edellyttämän.

Rajamaiden kuten Viron ja Puolan turvallisuudesta suuret eurooppalaiset jäsenmaat eivät ota ensisijaista vastuuta, vaan Rajamaat ovat ensi sijassa riippuvaisia omasta puolustuksestaan ja USA:n sitoutuneisuudesta. Rajamaiden tärkeimpiä liittolaisia eivät tietenkään muutenkaan ole muut EU-maat vaan nimenomaan USA. Rajamaiden - myös Suomen - kehityksen ja turvallisuuden kannalta USA:n läsnäolo Itä-Euroopassa on ensisijaisen tärkeää.

Länsi-Eurooppaa on vaivannut irtautuminen todellisuudesta. Se ei näe, että sen ympärillä toimivat voimat eivät edusta uutta modernia maailmaa, missä rauhanomaiset maat tekevät ensi sijassa kauppaa keskenään. Päinvastoin elämme maailmassa, missä vahvat polkevat heikkoja. Eurooppa ei ole vahva ja se tarvitsee - halusi tai ei - liittolaisia.  Samalla Euroopassa tarvittaisiin vahvaa johtajuutta varsinkin puolustuspoltiikassa. Guardianissa venäläinen tutkija Dmitri Trenin kirjoittaa:

The notion of a "21st-century world" in which Europe supposedly lives is misleading. The real world, including all of Europe's neighbours, contains large chunks of the legacy of previous epochs. And Europe cannot rely on outsourcing to the US, given changes in American global priorities. The United States needs a strong, capable and independent partner. Russia, too, would be better off with a neighbour that does not limit itself to trade and moralising.

Jos Eurooppa ei ota vahvaa osavastuuta Euroopan puolustuksesta Venäjää vastaan, myös Nato eurooppalaisena instituutiona heikkenee, koska USA:n halukkuus huolehtia Euroopan puolustuksesta usein kiittämättömien länsieurooppalaisten puolesta ei ole itsestäänselvyys. Eurooppa - ja varsinkin Rajamaat - tarvitsevat vahvaa Natoa. Jos Eurooppa hylkää Rajamaat sotilaallisesti ja USA hylkää Euroopan, EU:n disintegraatio ei johda kansakuntien Eurooppaan vaan heikkenevään Eurooppaan.

Ukrainan tapahtumat ovat onneksi herättäneet ainakin suuren osan Euroopasta Ruususen unesta. Toivoa sopii, että Eurooppa uhan alla integroituu vahvemmin sotilaallisesti. Tarvitsemme siinä suhteessa eittämättä yhteistä eurooppalaista identiteettiä. 

Putin konstruoi perusteluja Ukrainan itä- ja eteläosien Venäjään liittämiselle

Täällä jotkut kommentoijat väittävät usein että Venäjä ei halua ottaa Ukrainan alueita haltuunsa. New York Times kertoo siitä, mikä on tämänhetkinen Putinin virallinen propaganda:

Mr. Putin, appearing cool and confident during a four-hour question-and-answer show, referred repeatedly to southeast Ukraine as “New Russia” — a historical term for the area north of the Black Sea that the Russian Empire conquered in the 1700s. And, he said, only “God knows” why the region became part of Ukraine in the 1920s, signaling that he would gladly correct that error.

Nyt Putin siis puhuu siitä miten Itä- ja Etelä-Ukrainan "liittäminen Ukrainaan" oli "erehdys". Asian esittäminen erehdyksenä signaloi tietysti sitä, että Putin haluaa "korjata" asian samalla tavalla kuin hän "korjasi" senkin "erheen", että Krim liitettiin 50-luvulla Venäjään. Vain vähän aikaa sitten Venäjän propaganda totesi, että Venäjä ei halua hajoittaa Ukrainaa vaan luoda federaation.

Putinin länsimaiset hyödylliset idiootit yrittävät pysyä Putinin propagandan mukana ja kertoa kulloistakin "totuutta" kuin Orwellin 1984 kirjassa poliittinen puhuja. Milloin Ukraina on keinotekoinen rakennelma, milloin sen hallitus on laiton, milloin Venäjä ei halua liittää Ukrainan alueita itseensä vaan haluaa vain tukea itäukrainalaisten tai ainakin heidän vähemmistönsä pyrkimystä federaatioon, milloin se haluaa palauttaa alueita Venäjälle.

Jos Putinia ei pysäytetä ja hän saavuttaa uusia voittoja ja "palauttaa" puolet Ukrainasta Venäjälle, hänen propagandansa sisältö tietysti muuttuu ja hyödyllisten idioottien mielipiteet samaan aikaan. Kun eteneminen Ukrainan suunnalla on pysähtynyt esim. Puolan rajalle, Putinin katse kääntyy vaikkapa Narvan tai Lappeenrannan suunnalle ja hän alkaa "suuren valtiomiehen" tavoin "korjata" uusia "erehdyksiä" kuten Suomen "laitonta" irrottautumista Venäjästä.

Tällä hetkellä hyödylliset idiootit "tietävät", että Venäjä ei uhkaa Suomea. Mutta kaikkihan me venäläisestä panslaavistisesta diskurssista "tiedämme", että "suomalaiset ovat kykenemättömiä hallitsemaan itseään". Senkin "erehdyksen", että Suomen suuriruhtinaskunta irtaantui Venäjästä, Putin ehkä haluaa korjata.

Mutta Venäjän propagandan - ja sitä myötä myös hyödyllisten idioottien puheiden - sisältö muuttuu koko ajan. Se on dynaamista. "Erehdyksiä" konstruoidaan jatkuvasti uusia.

Ps. Geneven neuvottelut Ukrainan rauhoittamiseksi on tietysti osa tätä putinilaista teatteria. Obamakaan ei siis puheittensa mukaan oikein luota Venäjän lupauksiin ko. neuvotteluissa, mutta Länsi kuitenkin suostui osallistumaan ko. teatteriin, mikä on tietysti äärimmäisen surullista.

Kulttuurivihkojen artikkeli "Ukrainan kriisi, Venäjä ja Euroopan äärioikeisto"

Kannattaa lukea Kulttuurivihkojen artikkeli Ukrainan kriisi, Venäjä ja Euroopan äärioikeisto. Kommentoin tässä tekstiä siltä osin mitä tulee joidenkin kansallismielisten eurooppalaisten tukeen Putinin toimille Ukrainassa.

Osa kansallismielisistä ja traditionalisteista jopa Suomessa tukee Venäjän hallintoa tai ihailee Putinia. Vielä tavallisempaa on toki niin kiihkeä USA:n ja EU:n vastaisuus, että jopa Venäjä nähdään kansallismielisten liittolaisena. Tämmöinen lähinnä vahingoniloon ja irrationalismiin perustuva Venäjän myötäileminen edustaa kuitenkin jotain äärimmäistä ja sairasta negatiivista emotionaalisuutta ja ohitan sen tässä artikkelissa. Puhun enemmänkin vilpittömästä Venäjän ihailusta.

Miksi Putinin hallintoa kannatetaan, vaikka erityisesti suomalainen (ja osin myös saksalainen) kansallismielisyys on perinteisesti ollut venäläisvastaista.

Minusta vastaus on helppo: nämä ihmiset kuvittelevat että elämme ideologioiden maailmassa. He eivät ole oikeasti ymmärtäneet että siitä että, jos vihollismaa A vaikkapa vastustaa tehokkaasti rappiota ja hedonismia ja onnistuu rakentamaan kansallisen yhtenäisyyden, siitä ei seuraa että A on vähemmän vihollinen vaan siitä seuraa että A on vahvempi vihollinen.

Carl Schmidt ilmaisi selkeästi sen että poltiikassa ei ole kyse siitä, että vihollinen olisi moraalisesti huonompi tai että politiikassa kansallismielisessä diskurssissa olisi kyse moraalista. Ei ole kyse moraalista eikä "aatteista", vaan vihollisuudesta ja ystävyydestä.

Mitä vahvempi Venäjän kansallinen yhtenäisyys on ja mitä innostuneempana venäläinen nuoriso menee armeijaan ja osallistuu maanpuolustus-järjestöihin, sitä kunnioitettavampi venäläinen nuoriso ehkä kansallismielisen ja traditionalistin silmissä on, mutta sitä vaarallisempi se on Suomelle.

Kansallismielisyys on hyvässä ja pahassa heimo"aate" tai pikemmin heimohenkeä. Heimon A jäsen voi ihailla heimon B taistelijaa, mutta ei se tee A:sta ja B:stä liittolaisia.

Markkinataloudessa kaksi yritystä A ja B saattaa kilpailla keskenään verisestikin. Firman A työntekijät voivat tietysti siitä huolimatta ihailla firman B tuotteita tai firman B tapaa kohdella työntekijöitään tai luoda innovaatiota ja yhteishenkeä. Ei sekään tee A:sta ja B:stä TIETENKÄÄN liittolaisia jos ne kilpailevat muuten samoilla markkinoilla.

Ukrainan romahdus: Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Kun lukee esim. tätä BBC:n uutista alkaa tajuta, että Ukrainan armeija on täysi paperitiikeri. Valiojoukotkin ovat täysin epämotivoituneita ja jos Venäjä oikeasti hyökkäisi päämääränään koko Ukrainan valtaus, Ukrainan valtio romahtaisi parissa päivässä.

Tapahtumien kulku on jatkossa todennäköisesti senkaltainen, että Ukrainan romahdus jatkuu pala palalta ja jossain vaiheessa koko valtio romahtaa. Ukrainan läntisimmät alueet vetävät ehkä jossain vaiheessa tukensa valtiolta ja hakeutuvat Puolan autonomiseksi alueeksi. Nato alkaa voimakkaasti varustaa Venäjän vastaista rajaansa eli lisäämään läsnäoloaan Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa. Suurvaltojen suhteet heikkenevät edelleen.

Pahinta mitä länsi voisi nyt tehdä on suostua jonkinlaiseen sopimukseen Venäjän kanssa Ukrainan neutralisoinnista. Ukrainan valtion romahduskin on parempi kuin Venäjän kanssa sopiminen Ukrainan "federaatiosta" ja "sitoutumattomuudesta". Venäjälle ei pidä antautua eikä sen kanssa pidä neuvotella.  Huono on myös vaihtoehto, missä Ukraina jää jonkinlaiseen elämän ja kuoleman välitilaan.

Ukrainan valtion tuhoutuminen olisi ainakin selvä merkki Lännelle, että meidän on yhtenäistettävä voimamme Itää vastaan.

Ukrainan romahdus - lännen romahdus

Kaikki romahdukset sisältävät samanlaisia piirteitä. Olen kuvannut tällä blogilla Nokian romahdusta. Romahduksen alkuaikoihin liittyi a) kykenemättömyys uudistua toisaalta ja b) yhteen hiileen puhaltamisen menettäminen toisaalta. Monta vuotta romahdus ei ollut ulkopuolisille millään lailla näkyvää, mutta lopulta romahdus oli hyvinkin näyttävää.

Uudistumisessa epäonnistuttiin mm. siltä osin, että Nokia ei päinvastoin kuin Samsung kyennyt oppimaan (yksinkertaistumaan) pelkäksi laitevalmistajaksi vaan halusi kontrolloida sekä ohjelmistoja, käyttöjärjestelmiä että laitteistoa. (Katso Shirky, Collapse of Complex Business Models.) Yhteen hiileen puhaltaminen romahti hiljalleen, kun johto ja työntekijät alkoivat nähdä Nokian ensi sijassa henkilökohtaisen edun hankinnan välineenä ja kun luottamus organisaatiossa alkoi rapautua.

Lopulta kuitenkin Nokia onnistui pysäyttämään romahduksen. Nokian mätä puhelintoiminto myytiin ja siitä saatiin vielä Microsoftin pakkoraon takia iso summa. Sitten keskityttiin verkkoliiketoimintaan, joka oli samaan aikaan hiljalleen virtaviivaistettu dramaattisesti. Irtisanomiset olivat olleet laajoja.

Romahduksen jälkeinen Nokia oli huomattavasti romahdusta edeltävää Nokia pienempi, mutta raikas ja uudistunut. Nokian loiston päivät ovat menneet, mutta hengissä ollaan edelleen. Rooman romahdus (Rooman tuho) ei sekään ollut täydellinen. Itä-Rooma eli Länsi-Rooman jälkeen vielä tuhat vuotta ja Rooman kirkko ja roomalainen sivistys säilyivät Euroopassa poliittisen myllerryksenkin keskellä.

Ukrainan valtio epäonnistui eilen täysin estämään Donetskin irtautumisen Ukrainasta. Donetsk liittyy tietysti Krimin tapaan Venäjään, vaikka venäläisten propaganda ehkä vielä tänään puhuu Ukrainan federaatiosta ja siitä miten Venäjä ei halua hajottaa Ukrainaa. Propagandasodassa teemat vaihtuvat. Hyödylliset idiootit - siis ne jotka uskovat kulloisenkin totuuden - säilyvät.

Ukrainan on - kuten Puolan pääministeri ilmaisi - vedettävä johonkin viiva, jonka ylittäminen johtaa totaaliseen sotaan Venäjän ja Ukrainan välillä. Heikko johto ei tähän todennäköisesti pysty ja koko valtion romahdus saattaa ollaa vain viikkojen kysymys. Romahdus ei välttämättä johda koko valtion joutumiseen venäläisen käsiin. Galitsia saattaa liittyä Puolaan tai valtion raunioille syntyy Länsi-Ukrainaan itsenäinen tai Puolan suojeluksessa oleva pikkuvaltio.

Länsi on kykenemätön puolustamaan Ukrainaa. Tai pikemmin siis haluton. Euroopan unioni on sisäisten ristiriitojensa ja kansalaistensa hedonistisen elämän heikentämä rappeutunut alue. Rappio on edennyt pitkään. Syntyvyys on alhaista, talous on rempallaan, Euroopassa on yhä laajempi Eurooppaan vihamielisesti suhtautuva islamilainen väestö. Suuri osa "kansallismielisistä" on ryhtynyt Putinin viidenneksi kolonnaksi.

Wall Street Journalin Mathew Kaminski kirjoittaa artikkelissaan The West Leaves Ukraine to Putin:

An economically feeble European Union gorges on Russian energy and dirty money while lecturing Ukraine on Western values but refusing to defend it. Asking for Washington's help against Russian attack, Kiev finds a man "chosen" in the past two presidential elections to get America out of the world's trouble spots.

Vladimir Putin sees a West made soft by money, led by weak men and women, unwilling to make sacrifices to defend their so-called ideals. In the Ukrainian crisis, the image fits. Russia's president is many things, but most of all he is resolute. He took the EU and America's measure and annexed Crimea last month at minimal cost. Ignoring Western pleas for "de-escalation," Russia this weekend invaded eastern Ukraine. Just don't look for video of T-72 tanks rolling across the borders,

Jos venäläinen saa Ukrainan helposti haltuunsa, se vahvistuu moraalisesti edelleen. Katse kääntyy seuraavaksi vaikkapa Pietarin lähialueille. Laaja venäläinen vähemmistö elää Virossa ja Latviassa ja "kaipaa" ehkä "suojelua". Suomi - Venäjään aikaisemmin autonomisena suuriruhtinaskuntana kuulunut alue - on toinen mielenkiintoinen kohde. Maat kuitenkin kuuluvat länteen paljon kiinteämmin kuin Ukraina. Viro ja Latvia jopa Natoon.

Puolan pääministeri Donald Tuskin vaatimus, että Ukrainan on vedettävä viiva, jonka yli venäläistä ei päästetä ilman lopullista taistelua, pätee myös Länteen. Onko Lännen romahdus vasta alkuvaiheessaan, vai aikooko se oikeasti pysäyttää venäläisen ennen Narvaa, Lviviä ja Lappeenrantaa. Aika näyttää.

Länsi on jo pettänyt Ukrainan niin kuin se petti vuonna 30-luvun lopussa Tshekkoslovakian. Kuinka monta maata Eurooppa ja USA antavat Venäjän nielaista ennen kuin Länsi taas ryhdistäytyy jää nähtäväksi. Ongelma on tietysti se, että siinä missä Rajamaat kärsivät barbaarien hyökkäyksistä kuten Rooman rajamaakunnat aikoinaan, Euroopan mätä ydin sen kun jatkaa rappeutunutta kyynisen hedonistin elämäänsä.

Missä Rooma, Pariisi ja Berliini, siellä rappio.

Uuden Euroopan on noustava Rajamaa-hengessä ja pysäytettävä USA:n avulla sekä Venäjä että Euroopan rappio. Rajamaa-henki on ainoa voima, joka koskaan on nostanut mitään maata kukoistukseen.

Ukrainassa on taistelun aika

Ukraina antoi Venäjän viedä Krimin taistelutta. Olen nähnyt monen suomalaisenkin ihmetelleen, miksi ukrainalaiset eivät pane hanttiin. Monet ovat jopa todenneet, että Ukrainalla ei ole edes oikeutta itsenäisyyteen, mikäli he eivät taistele alueellisen koskemattomuutensa puolesta.

Ukrainan hallitus on ollut hyvin varovainen, koska he tietävät että heidän armeijansa on hyvin heikko Venäjän armeijaan verrattuna ja armeijassa on jonkun verran sotilaita joiden lojaalisuus Ukrainan valtiota kohtaan ei ole vahva.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Ukrainan presidentti Oleksandr Turtšynov on pannut joukkonsa taistelemaan Itä-Ukrainan separatisteja ja heitä tukevia Venäjältä saapuneita "turisteja" ja "lokaaleja" vastaan. Ennemmin tai myöhemmin Venäjän armeija tulee "rauhoittamaan" itse luomaansa tilannetta. Tärkeintä kuitenkin on, että Ukrainan kansa ja valtio ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja taistelee lopulliseen tappioon (tai voittoon) asti.

Puolan pääministeri Donald Tusk totesikin: “Up till now, Ukrainians have been acting rationally, though I don’t [know] how they determined where to draw the red line before moving to a stronger reaction. However, I think that line has been crossed. The moment has come when the Ukrainian government must act decisively to show that it will not accept this kind of behavior,” 

"[I support the position of Ukrainian authorities on] treating the separatists in eastern Ukraine as terrorists.... Putin will stop where Ukraine lets him. This is why Kyiv must take matters into its own hands and decide when it will begin to fight for the territorial integrity of the country and what means it will use... Do not expect the U.S. or France to do more to defend Ukraine than Ukraine itself”

Puolan kansa on lukuisia kertoja historiansa aikana noussut kapinaan valtaapitäjiä vastaan ja hävinnyt. 1800-luvulla Preussia ja Venäjää vastaan ja 1900-luvulla Neuvostoliittoa ja Saksaa vastaan. Hävityssä taistelussa syntyi kuitenkin kansallinen kunnia, ylpeys ja kansallinen yhtenäisyys. Lopulta maa vapautui barbariasta.

Krimin luovutuksen Tusk näkee positiivisessa valossa:

Tusk also said that Ukraine’s actions in Crimea, where it did not fire a single shot, will become “a strong bargaining chip” for the Ukrainian government. “In the eyes of the international community Ukraine became a country that has done everything possible to avoid conflict”.

Koko lännen pitää puolustaa ukrainalaisia.

Venäjän puolelle asettuvat suomalaiset - ne suomalaiset jotka eivät asetu Ukrainan puolelle - ovat ihmishylkiöitä, joiden kanssa kenenkään ei pidä olla tekemisissä. Ihmiset, jotka levittelevät antautumismielialaa tai vähättelevät Venäjän uhkaa Suomea kohtaan alentaakseen suomalaisten uhkakuvia, puolustustahtoa ja kansallista yhtenäisyyttä ovat samanlaisia hylkiöitä.

Päivitys 17.54 Presidentin aloitettavaksi ilmoittama laaja operaatio terroristeja vastaan ei ole alkanut vieläkään. Vaikka Ukraina toki on ollut aktiivisempi Donetskin tapauksessa kuin Krimillä, mitään kunnon puolustustaistelua ei ole nähty.

Jos Ukraina nyt ei toteuta uhkaustaan, pian kukaan ei enää usko Ukrainan johdon puheita ja seuraavana on todennäköisesti vuorossa Harkovan valtaus. Länttä kohti vastarinta venäläisiä "turisteja" vastaan tietysti vahvistuu, mutta ei tämä nyt kovin hyvältä näytä. Jos Venäjää ei pysäytetä Ukrainassa, se jatkaa muualle.

Tietenkään nyt ei ole paras aika hakea Nato-jäsenyyttä

Kun Itä-Europassa ei ollut avointa kriisiä, Natoon liittymisestä puhuminen oli turhaa ja typerää - tai sotakiihkoilua ja naivia ryssänvihaa - koska kaikki "fiksuthan" "ymmärsivät" että Venäjä ei ole Suomelle uhka.

Nyt ne jotka puhuvat (edelleen) Naton puolesta ovat naiveja, koska kriisin aikana ei sovi puhua Natosta:

[Puolustusministeriön kansliapäällikkö] Arto Rädyn mielestä Venäjän viimeaikaisten toimien vuoksi virinnyt Nato-haikailu on ajoitettu väärin. 

”Keskustelu Nato-jäsenyyden hakemisesta kriisin aikana on naiivia. Sitä pitäisi käydä ’hyvän sään aikana’”, hän sanoi Jyväskylässä. ”Natoon haetaan jäseneksi, ja hakemus pitää hyväksyä kaikkien 28 Nato-maan parlamentissa. Ei ole mitään automaattista systeemiä, jolla Natoon pääsisi nopeasti.”

Tietenkään nyt ei ole paras aika hakea Nato-jäsenyyttä. Paras aika olisi ollut jo aikaisemmin. Silloin ei kuitenkaan haettu, koska kansan enemmistö ja poliitikot eivät halunneet jäsenyyttä, vaikka se olisi ollut mahdollista ja välttämätöntä. Syntynyt tilanne ei ole Naton kannattajien vika.

Voisivatkohan ne johtajat, jotka ovat väittäneet että Venäjä ei ole uhka, edes pyytää anteeksi sitä, että ovat levittäneet kansan keskuuteen äärimmäisen edesvastuutonta ja maanpetoksellista propagandaa.

Poliitikot puhuivat myös Nato-optiosta, eli siitä että tilanteen muuttuessa hankalaksi voidaan hakea Nato-jäsenyyttä. Nyt poliitikot toimillaan ja puheillaan osoittavat, että nämäkin aiemmat puheet olivat propagandaa ja äärimmäisen naivia toiveajattelua.

Ennen maa repee kun huora häpee. Japanissa poliitikko palauttaisi kunniansa käden käänteessä, suomettuneilla poliitikoilla ei ole kunniaa eikä ihmisarvoa.

Viron nerokkaan ulkopolitiikan keinona on ollut itsenäistymisen ajoista alkaen käyttää jokainen avoin ikkuna hyväksi heti. Taotaan, kun rauta on kuumaa. Suomessa taas odotetaan, että tilanne menee hankalaksi ja aletaan sitten syyttää olosuhteita ja muita ("Nato-haikailijoita") omasta toimettomuudesta.

On kaksi tapaa äänestää - Wahlroos äänesti jalan

Wahlroos äänesti jalan. 

Vaikka en pidä koko miehestä, ensi ajatus on, että haluaisin kiittää Nallea. Wahlroosin jalanäänestäminen on ääni, jota poliittinen eliitti ja kansa kuuntelevat. 

Tavallisen keskiluokkaisen maata pystyssä pitävänkään ihmisen ääni ei paljoa vaikuta. En kuvittele, että Wahlroosin etu on 100% minun etuni, mutta komppaan itse tapaa äänestää. Kieltämättä on itsellekin monta kertaa tullut viime kuukausina mieleen, että tekisi mieli poistua maasta turvallisuuspoltiikan takia. Onko kansan enemmmistön ja poliittisen eliitin motiivi tukea ns. sitoutumattomuutta (haavoittuvuutta) lopulta pelkkä vittumaisuus?

Työkykyisillä ja varakkailla on aina kaksi strategiaa a) rakentaa ja puhaltaa yhteen hiileen tai b) äänestää jalan. Se, kumpi on parempi strategia riippuu siitä miten muut pelaavat.

Seuraan muuten mielenkiinnolla myykö Nalle kartanonsa - kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Joensuun - jollekin putinilaiselle kaksoiskansalaiselle. Se olisi tietysti vihoviimeinen teko, mutta Suomen poliittinen eliitti on senkin mahdollisuuden luonut sallimalla a) kaksoiskansalaisuuden, b) antamalla venäläisille oikeuden ostaa Suomesta maata, c) mahdollistamalla maahanmuuton Venäjältä ja d) ylläpitämällä maataloustukia.

Romanien kansallispäivänä on aika rikkoa ennakkoluuloja?

Etelä-Suomen Sanomat kertoo romanien kansallispäivänä taas kerran poliittista ja virallista "totuutta" siitä, että

1. negatiiviset asenteet romaneja kohtaan vähenevät, kun saa todellista tietoa romaneista ja heidän kulttuuristaan, ja 

2. tietoa on helposti saatavissa

Kumpikaan väite ei käsittääkseni pidä paikkansa. Kohdan 2 osalta olen ymmärtänyt, että romaneilla on voimakas tabu olla kertomatta tietoja kulttuuristaan. Myös viranomaiset ovat pantanneet tietoja tahallaan.

Kohta 1:kin on erittäin kyseenalainen - viittaan vaikka näihin kahteen aiempaan tutkimukseeni:

1. romanien avioliittoinstituutiosta ja lesken asemasta.

2. romanien moralista.

Itse asiassa viranomaiset harjoittavat itse romaneja kohtaan outoa toimintaa, mikä rikkoo dramaattisesti perustuslakia vastaan.

Sinällään on tietysti positiivista, jos romanien tilannetta yritetään parantaa, mutta tulokset lienevät olleet erittäin heikkoja. Voi jopa kysyä, onko romanien integroitumista edes oikeasti yritetty edistää vai onko toiminta puhdasta silmänlumetta tai hyvyyden signalointia halvalla puheella (signaling using cheap talk), mikä ei käytännössä kerro mitään todellisista tavoitteista.

Todelliset tavoitteet ovat todennnököisesti itsekkäitä ja täysin epämoraalisia. Toki en kiellä, että joillain yksittäisillä kentällä toimivilla sosialivirkailijoilla voi olla rehellinen halu auttaa romaneja.

Seuraavana Donetsk ja Harkova - osa 4

Kirjoitin Sarastuksessa edellisessä kirjoituksessani:

Elämme juuri siinä suhteellisen rauhallisessa hetkessä, joka edeltää Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

-

Mielipidemittaus on juuri kertonut, että enemmistö suomalaisista ei pidä Venäjää uhkana Suomen turvallisuudelle. Alexander Stubb on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että suomalaiset ovat rationaalinen kansa, koska emme pelkää Venäjää.

-

Suomalaisille on Neuvostoliiton romahduksen jälkeen kerrottu mm. Tarja Halosen suulla, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt hyvät ja luottamukselliset. 

Tänään, kun Donetskin "kansantasavalta" on pyytänyt Venäjältä "rauhanturvajoukkoja" me suomalaiset voimme ainakin todeta:

Emme halua enää Stubbin ja Halosen kaltaisia ihmisiä johtamaan Suomea ja sen ulkopolitiikkaa. Pellejen aika politiikassa pitää olla ohi.