Epäoikeudenmukaista?

Minua on hämmästyttänyt usein se, miten keskeinen asema jollekin arvolle - vaikkapa oikeudenmukaisuudelle tai vapaudelle - voidaan antaa muiden päämäärien kustannuksella.

Eilen Tarja Cronberg kommentoi ydinaseiden leviämistä:

Valtioita, joilla on virallinen lupa pitää ydinaseita on viisi: Venäjä, Iso-Britannia, Ranska, Kiina ja Yhdysvallat.

–He ovat saaneet oikeuden pitää ydinaseita, koska he olivat ennen vuotta 1967 tehneet ydinräjähdyksen. Se on aivan absurdi tilanne, Cronberg sanoi.

–On kansainvälisesti aika epäoikeudenmukaista, että joillakin on oikeus ja toisilla ei, hän lisäsi.

Ymmärrän tällaisen lauseen joltain naivilta nuorelta ihmiseltä, mutta nyt ihmettelen, onko Cronberg oikeasti vakavissaan. Voi toki olla "epäoikeudenmukaista", että Pakistanilla ei kansainvälisten sopimusten mukaan ole oikeutta pitää ydinaseita, mutta Venäjällä ja USA:lla on. Koko maailman ihmisten hyvinvoinnin kannalta on kumminkin erittäin huono tapahtuma, kun jokin uusi valtio hankkii ydinaseen. Jos Pakistanin valtio romahtaa, ydinase voi olla katukaupassa.

Toisaalta vastaväite, että USA:n ja Venäjänkin olisi sitten oikeudenmukaisuuden nimissä luovuttava ydinaseesta ei sekään ole tehokkuus-näkökulmasta mielekäs. Maailma muuttuisi todennäköisesti labiilimmaksi, jos ydinaseista luovuttaisiin. Mikä tahansa sadan miljoonan asukkaan valtio uskaltaisi haastaa muun maailman. Entäpä jos jokin maa rikkoisi sopimusta ja muut maat noudattaisivat sitä?

Toivon, että Cronberg puhuu ns. löysää läppää.

Epäoikeudenmukaisuudesta syntyvä moraalinen tuohtumus tai raivo on terve asia, kun puhutaan vaikkapa siitä, että jollain työpaikalla henkilö A saa olemattomasta työsuorituksesta parempaa palkkaa kuin henkilö B. Tai että perheessä lapsen A harrastuksiin kulutetaan paljon enemmän rahaa kuin lapsen B. Mutta ydinaseiden leviämisestä puhuttaessa oikeudenmukaisuuden argumentilla ei ole mitään merkitystä. 

Jos ei kestä ydinaseisiin liittyvää epäoikeudenmukaisuutta, vaan kokee asiasta moraalista raivoa, kannattaa miettiä asiaa ihan rauhallisesti vaikka omien lastensa kannalta.

Cronberg toteaa myös, että asiantila ei ole vain epäoikeudenmukainen vaan myös absurdi. Absurdiudesta on vieläkin vähemmän haittaa kuin epäoikeudenmukaisuudesta. Silloin kun maailma kehittyy parempaan suuntaan ja syntyy jokin uusi instituutio - kuten sopimus ydinaseiden leviämisen kieltämisestä - sopimus voi kuullostaa "absurdilta", koska se jättää jo olemassaolevat ydinasevaltiot ulkopuolelle. (Pääsääntöisesti sopimusten ja lakien pitäisi kai olla universaaleja, eikä niissä kuuluisi tehdä poikkeuksia Pekan ja Maijan tapauksessa, mutta tällaiset periaatteet voidaan ohittaa vallan mainiosti, kun vaikkapa nyt ihmiskunnan ilmiselvä etu sitä ehdottomasti vaatii.)

Instituutiot eivät synny yleensä - tai ainakaan läheskään aina - periaatteellisen pohdiskelun kautta vaan sitä kautta, että erilaiset intressiryhmät tekevät absurdeja kompromisseja, jotka sitten kirjoitetaan sopimuksiksi ja laeiksi. Näin syntyneet sopimukset, lait ja instituutiot voivat tietysti olla tehottomia, ja niitä on sitten kritisoitava tehottomuus-näkökulmasta, mutta se onkin sitten toinen asia.

Brittiläinen parlamentarismi ja inklusiivisuus ovat syntyneet vuosisatojen myötä tällaisten absurdien kompromissien kautta. Samoin vaikkapa suomalainen yhteiskuntajärjestelmä. USA:n järjestelmän synnyssä poliittisilla ideologioilla ja suunnittelulla on toki ollut suurempi asema. Kaikkia järjestelmiä on syytä arvioida jatkuvasti tehokkuus-näkökulmasta.

Ollila: luottamus organisaatioon meni

Edellisessä postauksessani tuli esille taas kerran se, että toimiva yritys on ns. moraalinen yritys, missä yrityksen työntekijät sisäistävät yrityksen päämäärät sen sijaan, että toimisivat vain omaa etuaan ajatellen. Yrityksen johto voi luottaa yrityksen työntekijöihin ja työntekijät johtoon.

Ollilan mukaan Nokiassa tapahtui joskus 2008 muutos, jonka jälkeen yrityksen johto ei enää voinut luottaa organisaatioon eli siis alaisiinsa.

Johtajana Ollila on aina korostanut arvoja ja yhtiön oman toimintamallin merkitystä. Keskeinen arvo oli Ollilan mukaan luottamus. Toinen oli oikeus epäonnistua, kunhan samaa virhettä ei tee kahdesti.

Ollilan mukaan eri puolilta organisaatiota vakuutettiin 2008–2009, että Symbian saadaan uudistettua kilpailukykyiseksi.

"Meidän oli hallituksessa pakko luottaa siihen, että organisaatiosta tulevat viestit pitävät paikkansa. Olivathan ne aikaisemminkin pitäneet paikkansa. Mutta vanha luottamus organisaatioon ei yhtäkkiä toiminut. Tuotteet alkoivat myöhästyä."

Tämä oli siis toinen perimmäinen syy Nokian romahdukseen. Toinen syy oli Ollilan mukaan softa-osaamisen heikkous. Nokia oli hardis-talo.

Rivien välistä selviää, että Ollila oli tyytymätön valitsemaansa yrityksen johtoon - siis Kallasvuohon:

Kun suunnitelmien toimeenpano alkoi kangerrella yhä enemmän 2007 organisaatiouudistuksen takia, Ollila kertoo hallituksen puheenjohtajana miettineensä puuttumista yhtiön operatiiviseen toimintaan.

"Olen aivan varma, että toimeenpano olisi sotkeutunut vieläkin enemmän, jos hallituksen puheenjohtaja olisi toimitusjohtajan ohitse alkanut ottaa kantaa operatiivisiin asioihin."

Joulukuussa 2010 ja tammikuussa 2011 Nokian hallitus pohti pitkään käyttöjärjestelmän ongelmia. Ensisijaisena vaihtoehtona oli jatkaa Symbianilla ja Meegolla. "Arvioidessamme hallituksessa yhtiön kilpailukykyä 2–3 vuoden aikavälillä näillä käyttöjärjestelmillä, siihen liittyi suuria riskejä. Erittäin pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen päädyimme Microsoftiin, jota muuten ulkopuoliset neuvonantajamme, yhtiön johto ja tuotekehitys myös laajasti tukivat."

Päätös oli suuri virhe. Nokian älypuhelimet eivät pärjänneet kilpailussa. Samaan aikaan Android ja Apple lisäsivät etumatkaansa.

"Pitää paikkaansa. Emme onnistuneet luomaan Microsoftin käyttöjärjestelmällä kilpailukykyisiä tuotteita ja vaihtoehtoa kahdelle alan hallitsevalle yritykselle", Ollila sanoo.

Microsoft, Nokia, Krugman ja ibn Khaldun: asabiyah muuttuu osaksi main stream (liike)taloustiedettä

Ne, jotka ovat seuranneet blogiani alusta saakka varmasti tietävät, että Kansankokonaisuus on käsittellyt yhteisöjen sisäisen koheesion merkitystä yhteisön (yritys, kansallisvaltio, yhdistys) tehokkuuden kannalta, alusta asti. Lokakuussa 2006 kirjoitin:

työntekijän mallittaminen puhtaasti itsekkäänä toimijana kuvaa huonosti työntekijän toimintaa yrityksessä. Yleensä työntekijät eivät toimi kovinkaan itsekkäästi vaan tekevät yhteistyötä keskenään. Yhteistyön edellytyksenä on kuitenkin yhteisyyttä edistävä "moraalinen yritys". Jos yrityksen johto olettaa työntekijöiden olevan yksinomaan itsekkäitä ja jopa tukee tällaista itsekkyyttä, yritys saa mitä pyytää.

Tosiasiassa itsekkään toimijan metafoora kuvaa paljon paremmin simpansseja kuin ihmisiä. Ihminen on ultrasoosiaalinen eläin joka tekee (yleensä) yhteistyötä jos muutkin tekevät. Yhteistyön aktivoituminen vaatii kuitenkin että yritys tukee yhteistyötä - äärimmäisessä tapauksessa myös ns. kepillä. Jos ihmisyksilö todella olisi yhtä itsekäs kuin simpanssi ei keskisuurikaan yritys voisi toimia ollenkaan.

Ihminen ei muistuta sosiaalisena toimijana juurikaan lähimpiä sukulaisiaan vaan pikemmin ns. eusosiaalisia hyönteisiä eli muurahaisia ja mehiläisiä. Ihminen eroaa muurahaisista lähinnä siinä että ihmisten yhteistyö on ehdollista. Ihminen harjoittaa yhteistyötä jos hän elää "moraalisessa yhteisössä", eli yhteisössä joka tavalla tai toisella rankaisee yhteisten normien rikkojia, mutta toimii muuten melko itsekkäästi tai rajoittaa yhteistyön lähimpiin sukulaisiinsa ja ystäviinsä. Ihminen on toki aina sekä itsekäs että yhteisöllinen toimija mutta yhteistyön määrä vaihtelee voimakkaasti olosuhteista riippuen.

Yritykset maksavat kalliin hinnan elleivät ymmärrä ihmisen todellista luontoa vaan tarrautuvat rationaalisen valinnan teorian yksinkertaistettuun ihmiskuvaan. Kokeelliset taloustieteilijät ovatkin havainneet että rationaalisen valinnan teoriaa uskomaan ehdollistetut taloustieteilijät ovat keskimääräistä huonompia yhteistyön tekijöitä kuin muut ihmiset. 

Koheesiota painottava tutkimusperinne perustuu 1300-luvulla eläneen pohjoisafrikkalaisen sosiologin ibn Khaldunin teoriaan ryhmäkoheesion syklisyydestä. Olen väittänyt, että osasyy Nokian / NSN:n menetyksiin on ollut nimenomaan yrityksen koheesion lasku. On mielenkiintoista havaita että Paul Krugman on samoilla linjoilla Microsoftin osalta:

Yep: the uncouth nerds who created Microsoft became incredibly rich, acquired couth, and lost their edge; Apple stayed edgy in part because of Steve Jobs, but also because it was a disappointment for so long. And if its plans to build a high-tech Versailles are any indication, the now super-successful Apple may be heading down the same road as its one-time nemesis.

By the way, I learned about Ibn Khaldun from reading Peter Turchin, whose stuff is interesting and great fun if you’re a history nerd like me.

Turchin jatkaa Krugmanin ajatuskulkua omalla blogillaan.

Professori Paul Collier Oxfordin yliopistosta puhuu diversiteetistä

Professori Paul Collier - Oxfordin yliopiston Afrikan Talouden tutkimuksen laitoksen johtaja - puhuu Economistin haastattelussa maahanmuutosta ja väittää, että diversiteetillä on todennäköisesti jonkinlainen optimaalinen taso. Liian alhainen diversiteetti alentaa innovaatiota mutta liian korkea vähentää luottamusta. Toisaalta Collierin mukaan maahanmuuton luonne on sellainen, että jos maahanmuutolle ei tehdä mitään, vaan se jätetään kehittymään vapaasti, maahanmuutto kiihtyy koko ajan. Nimittäin, kun tietystä maasta tai kulttuurista A maahan B saapunut "diaspora" on tarpeeksi suuri, A:sta on todella matala kynnys muuttaa maahan B. Kun keskituloisten määrä maassa A lisääntyy vaikkapa diasporan maahan A lähettämän rahan takia, yhä suuremmalla osalla maan A väestöstä on varaa hankkia matkaliput maahan B.

Haastattelussahan ei ole tavallaan mitään uutta sille, joka on seurannut esimerkiksi Robert Putnamin tutkimuksia diversiteetistä, mutta kuten Collier sanoo, on ollut tabu tehdä mitään suosituksia sosiaalitieteessä tehtyjen tutkimusten perusteella. Collier myös kysyy reippaasti, onko monikultturismi todella ollut kantaväestön kannalta pelkästään edullista, kun kantaväestön MÄÄRÄ Lontoossa on pudonnut puoleen.

Collier ei tiedemiehenä anna kuitenkaan mitään lopullisia vastauksia, vaan haluaa ainoastaan rakentaa viitekehyksen, missä asiallinen keskustelu maahanmuutosta olisi mahdollista.

Collier on myös kirjoittanut kirjan Exodus: How Migration is Changing Our World, jota en vielä ole lukenut. 

Päivitys: Sain kirjan Amazonin Kindle Storen kautta samantien käsiini ja aloin lukea. Vaikuttaa todella hyvältä. Kirjoittajan arvomaailma on toki hyvin erilainen kuin omani, mutta kirjoittajan asiantuntemus, rehellisyys ja pelkäämättömyys tekee vaikutuksen. Juuri tällaista kirjaa maahanmuutosta on tarvittu.

Taksitoiminnan vapaus luo innovaatiota ja alentaa hintoja

Lukekaapas Helsingin Sanomien juttu siitä, miten San Franciscossa ja Tukholmassa taksin voi tilata netin kautta.

Homma perustuu siihen että kuka tahansa voi periaatteessa ryhtyä taksikuskiksi, Sekä asiakkaat että kuskit ovat rekisteröityneitä systeemiin. Jokaisen ajon jälkeen asiakkaat antavat arvostelun kuskille ja kuski asiakkaalle. Huonosti käyttäytyvät eli sääntöjä rikkovat taksikuskit ja -asiakkaat putoavat järjestelmästä kokonaan pois.

Homma toimii siis tavallaan kuin huuto.net - vertaisvalvontaan perustuen. Kuluttajan ei tarvitse odottaa taksia taksijonossa vaan lähimmän vapaan taksin voi napata suoraan karttasovellukselta vaikka pubissa istuessa. Hinta määräytyy samalla. Kuluttaja voi valita vaikkapa sellaisia kuskeja joilla on vähintään 98% positiivisia arvioita aivan kuten Huuto.net:issä. Kuski voi valita vastaavasti. Valinta on automatisoitu kuskin ja asiakkaan määrittämillä suodattamilla.

Suomeen tätä ei toistaiseksi saada koska meillä on tässäkin sääntely. Mutta se sääntely murtuu niin kuin murtui bussikartellikin. Ja hinnat putoavat todennäköisesti niin kuin bussienkin osalta.

Ruotsin alkuperäinen taksiliikenteen vapauttaminenhan epäonnistui aika pahasti, koska takseja ei valvottu mitenkään. Homma oli täysin villiä. Kun kävin työmatkalla Tukholmassa tai Lundissa isäntäväki kertoi ennakolta, minkä firman taksi pitää ottaa, jotta ei joudu petetyksi. Vertaisvalvonta ratkaisi siis osittain ongelman.

Tässä HS:n kuvaamassa mallissa valvonta perustuu alunperinkin kokonaan vertaisvalvontaan, joka on tehokkaampaa kuin keskitetty valvonta. Järjestelmä luo uusia työpaikkoja vaikkapa nuorille, koska muuta ei tarvita työn aloittamiseen kuin auto ja rekisteröityminen järjestelmään. Järjestelmä on myös käytännössä turvallisempi kuin nykyinen, koska häiriköt tippuvat melko noepeasti pois järjestelmästä. HS:n juttu kertoo miehestä joka aiemmin ajoi perinteistä taksia ja joutui väkivallan kohteeksi taksina toimiessaan. Uudessa järjestelmässä riski on paljon pienempi.

Kuten mikään disruptio tämäkään ei ole tietysti voitto kaikille. Pieni ryhmä ihmisiä - säännöstelystä hyötyvät taksilupien omistajat - kärsivät niin kuin aina kun kartelleja tai monopoleja puretaan. Hyötyjiä ovat varsinkin vähävaraiset kuluttajat ja ne ihmiset, joille aukeaa uusi mahdollisuus toimeentuloon.

Kun autonomiset autot tulevat ja kuskeja ei enää tarvitaan järjestelmä tietysti tulee vieläkin helpommaksi. Toisaalta autonomiset autot syövät työmahdollisuuksia.

Markkinataloudessa on kupru pankkijärjestelmän kohdalla, kuten tietysti kaikki tiedätte

Luottamukseni markkinatalouteen ei mitenkään mennyt silloin kun tajusin, että markkinat eivät kykene sponttaanisti tuottamaan optimaalisia ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi ratkaisemaan globaaleja yhteismaan ongelmia kuten ilmastonlämpenemistä, merien saastumista tai kalakantojen romahdusta. Tai tuottamaan optimaalisen tehokkaita ratkaisuja työttömyysturvaan tai terveydenhuoltoon.

En oikeastaan koskaan uskonutkaan mihinkään puhdasoppiseen markkinatalouteen, vaan uskoin että hallituksen tms. pitää osallistua taloudellisten insentiivien asettamiseen vaikkapa nyt haittaveroja määräämällä. Valtiolla voi olla muitakin hyödyllisiä tehtäviä kuten omistusoikeuden turvaaminen, maanpuolustus, koulutuksen turvaaminen vähäosaisille tai työttömyysvakuutuksen tarjoaminen.

Koin paljon suuremman järkytyksen, kun tajusin, että ns. Luovan Tuhon - tehottomien yritysten kaatumisen olemassaolon taistelussa - ei anneta toimia pankkien osalta. Jotkut pitävät Luovaa Tuhoa markkinatalouden jopa tärkeimpänä tehokkuutta parantavana tekijänä. Jopa tärkeämpänä kuin kilpailua.

Pankkeja pelastetaan, koska pankkijärjestelmä on jonkinlainen korttitalo tai ainakin monimutkainen järjestelmä, jonka yhden osan tuhoutuminen vetää muitakin mukanaa. Pankkijärjestelmä on siis toisaalta anteeksiantamattoman haavoittuva systeemi ja toisaalta olemassaolon taistelu ei pankkien osalta toimi: huonot pankit eivät välttämättä katoa hyvien tieltä. (Pankkijärjestelmä on hiukan kuin julkishallinto, jossa tehottomasti toimivalle virastolle, joka ei onnistu tehtävänsä hoitamisessa, annetaan lisää määrärahoja jota tehtävä tulisi hoidettua. Huonoutta pikemmin palkitaan.)

Olin helpottunut kun tajusin, että Naked Economics-kirjan kirjoittaja professori Charles Wheelan vaikutti aivan samalla tavalla ahdistuneelta asiasta:

The iron law of capitalism is that firms that fail should fail. We did that with Lehman Brothers and it nearly took all of us with them. The global financial system does not look like a textbook model where strong firms thrive in a crisis and weak firms fail; it’s more like a group of mountain climbers tethered together on the edge of a precipice. How do we allow the market to punish wrongdoers without sending all of us spilling down the mountain?

On aina virkistävää kuunnella mitä keskilinjan poliitikolla ja tiedemiehellä on sanottavaa maassa, missä polarisaatio on vallitsevaa:

 

Kansallismieliset ja muka-kansallismieliset Norjassa ja Suomessa

Olen käsitellyt Norjan natsi-hallinnon kannattajia varsin ymmärryksellä Sarastuksen kirjoituksessa Kiitos / Tack 1941-1945.

Älyllinen pointtini oli mm. se, että monet ihmiset toimivat täysin vilpittömin ja isänmaallisin motiivein osallistuessaan Nasjonal Samling -puolueen toimintaan. Monet suorittivat suuria uhrauksia aatteensa hyväksi. Toiset puolueeseen kuulumattomatkin halusivat lähteä taistelemaan Suomen puolella Neuvostoliittoa vastaan, mihin avautui mahdollisuus ainoastaan saksalaisissa/quislingilaisissa joukoissa. Nämäkin ihmiset leimautuivat sitten maanpettureiksi.

Toisaalta on tietysti täysin ymmärrettävää, että monet monet muut norjalaiset kokivat Nasjonal Samlingin toiminnan maanpetturuutena. Sana kansallinen (nasjonal) puolueen nimessä kuullosti karkealta pilalta heidän korvissaan. Kun Nasjonal Samlingin kannattajat tulkitsivat (ja tulkitsevat) Saksan miehittäneen Norjan puolustaakseen Norjan neutraliteettia angloamerikkalaista imperialismia vastaan, norjalaisten oli vaikea uskoa heidän vilpittömyyteensä. Englantiko todella uhkasi Norjan vapautta?

Samalla lailla kuullostaa monesta nyky-suomalaisesta varsin karkealta pilalta kun eräät suomalaiset kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja esittävät EU:n ja Naton suurimmaksi uhaksi Suomen vapaudelle. Venäjän sen sijaan uskotaan puolustavan länsimaista sivistystä homoja, Greenpeacen terroristeja ja islamisteja vastaan - tai vähintäänkin kieltäydytään puolustamasta suomalaisia virkamiehiä tai vihreitä ja kansallismielisiä aktivisteja, kun nämä jotuvat venäläisten viranomaisten valtioterrorin kohteeksi.

Ps. Älyllisen pointtini lisäksi minulla on tietysti emotionaalinen syy puolustaa Nasjonal Samlingin kannattajia. Koen heidät meikäläisiksi. Veljikseni. En ala kuitenkaan selitellä Saksan liittolaismaiden toimintaa parhain päin. Todellisuutta on kuvattava objektiivisesti. Rehellisesti.

Mainstream taloustiede ja rationaalinen diskriminaatio

On todella ilo lukea minkä tahansa tieteenalan kirja, joka on suunnattu sivistyneelle ei-asiantuntijalle, on helppolukuinen ja sujuva, mutta käsittelee kuitenkin varsin perusteellisesti ko. tieteenalan pääalueet.

Kirjan Naked Economics: Undressing the Dismal Science (Fully Revised and Updated) kirjoittaja Charles Wheelan on toiminut mm. Economist-lehden toimittajana ja ollut demokraattien ehdokkaana kongressiin. Poliittisesti kirjoittajaa voinee kuvailla demokraattien oikeistosiiven edustajaksi. Hänen kynästään on mm. kirjanen Centrist Maniphesto, jota en vielä ole lukenut.

Vasemmistolainen taloustieteilijä Herbert Gintis antaa kirjasta hyvin ylistävän kommentin.

Most books on economics for the layperson are written with some political axe to grind. These books are universally worthless. There are a few books that simply present what economists know, and basically agree that they know. There is a lot more that economists know than might be gleaned from reading the newspaper or following political debates. Most political hacks (and anyone who says "I am a committed liberal" or "I am a committed conservative," is a political hack in my opinion, because issues general benefit from insights from both camps) simply ignore the laws of economics. There are a few informative and unbiased expositions for the layperson, which I have reviewed on my web site (under "You Must Read This!", Books on Economics for Serious Beginners. Naked Economics is probably better than any of these, simply as a balanced literate exposition.

Kirja eroaa edukseen monesta muusta ei-asiantuntijoille suunnatusta taloustieteen yleisestityksestä siinä, että se ei käsittele vain markkinoita ja markkinoihin liittyviä anomalioita -  vaikkapa John McMillanin sinänsä loistavasta Reinventing the Bazaar: A Natural History of Markets.

Kirja selittää myös mm. sen miten Yhdysvaltain keskuspankki FED toimii ja käyttää rahapoliittista valtaa pyrkien pitämään talouden pyörät pyörimässä. Kirja käy perusteellisesti läpi myös demokratian puutteita - mm. sitä miksi juuri pienet eturyhmät saavat melkein huomaamatta ryhmälle edullisia mutta tehokkuutta alentavia ja kilpailua rajoittavia päätöksiä vedätettyä läpi kongressissa.

Kirja käsittelee myös tämän blogin useasti käsittelemää palkkaerojen kasvun ongelmatiikkaa. Kirja tuo esiin saman väitteen kuin Kansankokonaisuus eli että tuloerojen kasvu ei ole vain vasemmistolaisten huolen aihe. Tuloerojen kasvu johtaa helposti vaikkapa nyt populismin tai vasemmisto-vallankumouksellisuuden kasvuun, sitä kautta vaikkapa protektionismiin vahvistumiseen ja sitä myötä talouskehityksen hidastumiseen:

Kenneth Scheve, a Yale political science professor, and Matthew Slaughter, an economist at the Tuck School of Business at Dartmouth, wrote a provocative piece in Foreign Affairs arguing that the United States should adopt a “fundamentally more progressive federal tax system” (e.g., tax the rich more) as the best way of saving globalization from a protectionist backlash. What’s interesting is that these guys are not left-wing radicals wearing tie-dye shirts; Matt Slaughter served in the George W. Bush administration.

Köyhien maiden kehityksen ongelmia (ns. development economy) käsitellään laajasti mm. William Easterleyn, Jeffrey Sachisin ja Daren Acemoglun töiden pohjalta.

Rationaalinen syrjintä

Vaikka kirja ei juurikaan käsittele maahanmuuton ongelmatiikkaa - siis maahanmuuttoa väestönlaadun näkökulmasta - kirja kuitenkin puuttuu laajahkosti aiheeseen "rationaalinen diskriminaatio".

Rationaalinen diskriminaatio on sukua rodulliselle profiloinnille: Lentokentän turvavirkailija joutuu jollain perusteella päättämään, kuka lentokoneeseen pyrkivä matkustaja tarkastetaan perusteellisemmin kuin muut. Mikäli tässä valinnassa käytetään kriteerinä rotua tai oletettua syntyperää, kyseessä on rodullinen profilointi.  Rodullinen profilointi on joissain valtioissa lain mukaan kielletty. Tai sen käyttö voi olla vastoin yleistä mielipidettä.

Rodullinen profilointi on kuitenkin tilanteessa, missä informaatio on puutteellista, todennäköisesti tehokkuutta lisäävää. Wikipedia kertoo esimerkin:

The airline ticketing agent who checked Mohamed Atta, the purported leader of the September 11 attacks, and a companion, would afterwards say that looking at the pair his first reaction was to think, "If this doesn't look like two Arab terrorists, I've never seen two Arab terrorists." But he immediately felt guilty, and had no legal grounds to search on the basis of their suspicious appearance had he wished to.

Aikaisemmin monet maat rajoittivat maahanmuttoa rodullisin perustein. USA rajotti aasialaisten maahanmuuttoa. Australia rajoitti vuoteen 1972 asti ei-valkoisen väestön maahanmuuttoa. Tällaista mekanismia kutsuttakoon diskriminaatioksi. Toisenlaista valintaa harjoittaa nyky-Kanada, joka testaa kaikki maahanmuuttajat erityisellä testillä.

Käytännössä Kanadan tapa on tehokkaampi kuin vanha diskriminaatioon perustuva tapa, mikäli kriteerinä pidetään väestön laatua. Wheelanin mukaan on kuitenkin huomattava, että diskriminaatiokin voi olla täysin rationaalisista silloin, kun yksittäisen maahan pyrkijän tai työnhakijan laadusta ei voi olla täyttä varmuutta esimerkiksi siksi että tehokkaita testejä ei ole käytössä tai koska yksityisyyslainsäädäntö estää tiedon saannin työnhakijan tapauksessa.

Wheelan puhuu tosin vain työnhausta, eikä maahanmuutosta, mutta samaa logiikka pätee ilmiselvästi myös maahanmuuton osalta:

Statistical discrimination, or so-called “rational discrimination,” takes place when an individual makes an inference that is defensible based on broad statistical patterns but (1) is likely to be wrong in the specific case at hand; and (2) has a discriminatory effect on some group. Suppose an employer has no racial prejudice but does have an aversion to hiring workers with a criminal background. That’s certainly a reasonable preference, for all kinds of reasons. If this employer has to make a hiring decision without access to applicants’ criminal backgrounds (either because he doesn’t have the time or resources to gather such information, or perhaps because he is forbidden by law from asking), then it’s entirely plausible that he will discriminate against black male applicants, who are far more likely to have served time in prison (28 percent) than white male applicants (4 percent).

A group of economists compared hiring decisions at firms that conduct criminal background checks with hiring decisions at firms that don’t. They concluded, “We find that employers who check criminal backgrounds are more likely to hire African-American workers, especially men. This effect is stronger among those employers who report an aversion to hiring those with criminal records than among those who do not.”

Toisin sanoen mikäli hakijoiden laadusta ei ole tarkkaa tietoa on järkevää tehdä valinta sellaisten ominaisuuksien perusteella, jotka korreloivat laadun kanssa. Koska esimerkiksi maahanmuuttajien koulutustaso, lainkuuliaisuus tai äo korreloivat maahanmuuttajien lähtömaan tai maahanmuuttajan rodun kanssa,  diskriminaatio voi olla rationaalista.

Mutta kuten Wheelan sanoo "With race, more information is usually better". On tehokkaampaa ja vähemmän diskriminoivaa, jos maahanmuuttajia testataan ja informaatio heidän todellisista kyvyistään selviää. 

Kokonaan toinen keskustelunaihe on, pitääkö laadullisia kriteereitä ollenkaan käyttää maahanmuuttajia valitessa. Itse vastaan, että on.

Mikro-mikroekonomiaa: tavaroiden määrä kotona on yhteismaan ongelma

Kun kotitaloudessa on useita jäseniä, on myös erilaisia kuluttajia. Kun asutaan samassa asunnossa, toiset hankkivat yhteiseen asuntoon enemmän tavaroita kuin toiset. Kotona on tv, tietokoneet, huonekalut, kirjat, pikkutavarat, urheiluvälineet, vaatteet jne. Osa tavaroista on yhteiskäytössä, osa jonkun henkilökohtaisessa käytössä. 

Hyödykkeet ovat osin sanan mukaisesti hyödyllisiä, joskus vähemmän hyödyllisiä. Tavarat toisaalta täyttävät tilaa ja tekevät kodista vähemmän viihtyisän. Tavaroiden määrä on yhteismaan ongelma. Vaikka itse vähentäisit päättäväisesti omia tavaroitaisi, toiset hankkivat niitä lisää. 

Lapsuudenperheelläni (äidilläni, sisarillani ja minulla) on yhteinen asunto pikkupaikkakunnalla, jossa kukaan ei asu vakituisesti mutta missä käymme vuoron perään, kun käymme vanhainkodissa olevaa äitiäni tapaamassa. Asunto on juuri ja juuri tarpeeksi hyvin varustettu perushyödykkein, että siellä voi asua muutaman päivän mukavasti. 

Koska asuntoon ei saa tuoda omia tavaroita varastoon, eikä kukaan oikein halua ostaa asuntoon mitään hyödykkeitäkään, ei synny myöskään yhteismaan ongelmaa. Asunto pysyy viihtyisänä. Asunto pysyy myös siistinä, koska jokaisen asunnon käyttäjän kunnia-asia on, että se on siisti kun hän jättää asunnon seuraavalle. Vapaamatkustajan ongelmaakaan ei ole.

Yksityisomistuksen pitäisi olla ratkaisu kaikkiin yhteismaan ongelmiin ja vapaamatkustajan ongelmiin. Käytännössä näin ei aina tietysti. Yhteismaan ongelmien ja vapaamatkustajan ongelmien pitäisi olla tyypillisempiä yhteisomistuksessa olevissa asunnoissa kuten kuolinpesien omistamissa kesämökeissä, mutta tietenkään näin ei aina ole. Syyt ovat tavallaan ekologiset. Kuolinpesän omistama asunto voi pysyä viihtyisänä ns. institutionaalisista syistä.

Entä jos Microsoft hyötyy Nokia-kaupasta?

Kuten edellisestä postauksesta selvisi en usko, että Microsoft pärjää puhelin-busineksessa. Mutta oletetaanpa että pärjäisi. Monien suomalaisten mielestä se olisi ilmeisesti osoitus siitä, että Microsoft kaappasi Nokian Troijan Hevosen avulla. Ehkä, mutta entä sitten. Nokia ei puhelin-alalla ainakaan selvästi enää pärjännyt ja loputkin työpaikat olivat vaarassa.

4700 suomalaista on pian työssä Microsoftin puhelinliike-toiminnassa. Heidän työpaikkansa todennäköisesti pelastuisivat mikäli Microsoftin puhelin-liiketoiminta kukoistaisi. Nyt Nokian kuihtuva osa on myyty yritykselle jolla on edes jotain edellytyksiä tehdä busineksesta kukoistavaa - ja Nokian kukoistava osa on vapaa rasitteista.

Ei kuihtuva suomalainen firma ole parempi työnantaja kuin ulkomaalainen yritys. Toki suomalainen omistaja ja suomalainen johto vetää hiukan kotiin päin, mutta työpaikkojen säilymisen ja lisääntymisen kannalta tärkeämpää on, että yritys kukoistaa kuin se että yritys on kotimainen. Olen itse ollut työssä kahdessa Suomessa toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä, eivätkä ne työnantajana ole sen huonompia kuin suomalainen yritys. Tulos tai ulos pätee molemmissa.

Suomalainen vähittäiskauppa on nyt vaikeuksissa. Verkkokauppa on kaupan alalla se disruptio, mikä iPhone oli älypuhelin-markkinoilla. Vähittäiskaupan alalle tarvittaisiin Suomeen lisää ulkomaisia toimijoita, jotta kilpailu ja sitä kautta innovaatio vähittäiskaupassa lisääntyisi. Kaupan monopolit on mitä pikemmin purettava.

Kysymys: miksi Micorsoft osti Nokian - Vastaus: typeryyttään

Yleinen käsitys USA:ssa alkaa olla selvä: Microsoft osti Nokian, koska puhelinliiketoiminnan saaminen sen omiin käsiin oli oleellinen osa Microsoftin TÄYSIN VÄÄRÄÄ strategiaa matkia Applea.

Microsoft ei ole aina toiminut näin - pyrkinyt saamaan kaikkea 100%:sti omaan kontrolliinsa. Sen busineksen parhaita vuosia leimasi yhteistyö lukuisten hw toimittajien kanssa. Koska PC-käyttöjärjestelmiä oli tuolloin käytännössä vain yksi, Microsoft kykeni saamaan itselleen merkittävän osan PC-kakusta. Laitetoimittajien asema oli alisteinen Microsoftille. Kun Applen voittokulku alkoi iPodin ja iPhonen myötä ja Microsoftin liiketoiminta alkoi kuihtua, Microsoftin johto päätti hiljalleen muuttaa strategiaansa vertikaalisemmaksi - siis samankaltaiseksi kuin Apple. Yleinen käsitys USA:ssa tuntuu kuitenkin olevan, että Microsoft matkii väärää yritystä.

 Microsoft ei ole enää vain käyttöjärjestelmää- ja yrityssoftaa myyvä, vaan ainakin yrittää olla myös laite-firma. Samaan tapaan kuin Apple iPhonensa kanssa Microsoft haluaa kontrolloida koko laitetta. Rakentaa itse hardwaren ja käyttöjärjestelmän, kontrolloida appstorea jne.

Applen strategian voittokulku ei enää oikein ole jatkunut. On selvää, että Google on täysin erilaisella strategiallaan ajamassa sekä Microsoftin että Applen ohi. Google haluaa saada mainosrahat ja saadakseen mainosrahat se harjoittaa hyvin heterogeenista toimintaa ja toimii yhteistyössä monenlaisten yritysten kanssa. Se tarjoaa hakupalveluita kaikilla alustoilla, osallistuu maailman merkittävimmän mobiili-ekosysteemin rakentamiseen, tarjoaa maailman suosituinta browseria kaikille alustoille jne. Sen uusin aluevaltaus on tarjota käyttöjärjestelmästä riippumattomia desktop-sovelluksia kaikille alustoille. Se ei kontrolloi hegemonistisesti vaikkapa Android-laitetoimittajia kuten Samsungia, vaan se toimii taitavasti todellisena Troijan Hevosena.

Luovan tuhon kauneus ja riemu

Monelle venäläiselle Neuvostoliiton romahdus on edelleen maailmanhistorian traagisin katastrofi. Monelle suomalaiselle tuntuu Nokian romahdus olevan samanlainen traaginen katastrofi. Yhtäkkiä Neuvostoliitto ei enää ollutkaan suurvalta eikä Suomi johtava korkean teknologian maa. Eräs insinööri-tuttuni totesi surullisena kuultuaan Microsoftin ostaneet Nokian:

"Sitten Nokiasta ei tulekaan uudestaan menestyvää firmaa".

Rinnastus on monella tapaa aiheellinen. Sekä Neuvostoliitto että Nokia romahtivat, koska olivat tehottomia yksiköitä. Neuvostoliitto oli mm. tehoton tuottamaan tuotteita, joita kuluttajat haluavat ja tehoton luomaan ihmisarvoisen yhteiskunnan. Nokia oli tehoton tuottamaan tuotteita, joita kuluttajat haluavat.

Syyllisiä etsitään molemmissa tapauksissa. Syyllisten etsimisen sijaan kannattaisi ihastella, ihmetellä ja riemuita, miten upeaa on, että maailmassa on mekanismeja, millä tehottomat organisaatiot tuhoutuvat spontaanisti tehokkaiden tieltä.  Nokian tuhosi markkinoihin inherentisti liittyvä schumpeterilainen luova tuho. Nokian tuotteet eivät myyneet. Neuvostoliitto tuhoutui ilmeisesti siksi, että tehoton yhteiskunta ei kyennyt enää kilpavarusteluun USA:n kanssa eikä kyennyt pitämään kurissa Itä-Euroopan nukkehallituksiaan. Surullista on vain ja ainoastaan se, että kaikki tehottomat yhteiskunnat - esimerkkinä Pohjois-Korea - eivät tuhoudu. Mekanismi, joka tuhoaa tehottomia yksiköitä, on jollain lailla vajaa.

Vähän on puhuttu siitä, miten Nokiasta on jo vuosien mittaan vapautunut suuri joukko insinöörejä tuottavaan työhön. On todella suuri ilon aihe, kun tuottamattomassa työssä oleva hyvin koulutettu ja lahjakas ihminen vapautuu tuottavaan työhön. Oli surullista ja nöyryyttävää, miten moni lahjakas insinööri oli jämähtänyt Nokialle nysväämään puhelimia, joita juuri kukaan ei halunnut, tai puhelimia, joita ei koskaan edes viety markkinoille. Insinööri on sellainen otus, että hän ottaa teknisiä haasteita vastaan ja puuhastelee niiden kanssa vaikka puuhastelu ei enää olisi kuluttajien kannalta mielekästä. Tarvitaan markkinatalous, jotta tämmöinen insinööri saadaan suuntaamaan voimavaransa tehokkuutta palvelemaan toimintaan. 

40 vuotta Chilen sotilasvallankaappauksesta!

Kenraali Augusto Pinochetin johtama Chilen armeija kaatoi tasan 40 vuotta sitten Chilen demokraattisesti valitun marksilaisen hallituksen ja sen presidentin Salvador Allenden. Vallankaappaus johti lukuisten chileläisten vasemmistolaisten vangitsemiseen ja katoamiseen sotilashallituksen käsissä. Salvador Allenden johtama hallitus oli yksi harvoja demokraattisesti valittuja marksilaisia hallituksia koko maailmassa.  

Chilen sotilaskaappaus oli ensimmäisiä onnistuneita yrityksiä murskata 70-luvulla kaikkialla tapahtunut marksilaisuuden eteneminen. 70-luvulla tuntui, että marksismi on voittamassa. Mm. Vietnamin sota oli juuri päättymässä koko Indokiinan joutumiseen venäläismielisten marksilaisten hallitusten käsiin. Tsekkoslovakian yritys irrota marksilaisuuden ikeestä oli murskattu vuonna 1968. (Oikeastaan oikeampaa on tosin sanoa, että Tsekkoslovakiassa haluttiin eroon totalitäärisestä sosialismista. Monet tsekkoslovakialaiset halusivat itse asiassa samaa demokraattista sosialismia kuin Allenden kannattajat. Mutta sen ajan jakaantuneessa maailmassa asiaa ei yleisesti nähty näin - taistolaisillekin Tsekkoslovakian miehitys oli tapa pelastaa sosialismi.)

Puolet Euroopasta oli ollut melkein 30 vuotta marksilaisten diktatuurien hallussa. Marksismi eteni myös Länsi-Euroopassa - erityisesti yliopistomaailmassa. Kun yksi kolmesta jäljellä olevasta Euroopan oikeistodiktatuureista (Portugal) kaatui vuosi Chilen sotilaskaappauksen jälkeen ns. neilikkavallankumouksessa 1974, Portugal oli sekin melko lähellä joutua marksilaisten käsiin. Portugalia johti parisen vuotta vasemmistolainen upseerijuntta, kunnes osin ulkomaisen painostuksen takia Portugalissa järjestettiin normaalit vaalit, jotka päättyivät sosialidemokraattisen Sosialisti-puolueen voittoon. Neilikkavallankumouksen suorittaneet äärivasemmistolaiset upseerit joutuivat palaamaan kasarmeille - äärivasemmiston äänisaalis jäi 15%:iin. (Tein silloin koululaisena tutkielman Portugalin neilikkavallankumouksesta. Oli mielenkiintoista ja innostavaa olla tuntitolkulla Rauman kirjaston varastossa. Silloin ei vielä ollut Internetiä eikä vastatapahtuneesta vallankumouksesta vielä ollut kirjoja. Oli hyvin avartavaa hankkia 17-vuotiaana tietoa sanomalehti-arkistosta. Muistan, että sympatiani olivat selvät. Pidin neilikkavallankumousta valitettavana tapahtumana.)

Pinochetin sotilaskaappaus tuntui vuoden 1973 henkisessä ilmapiirissa monesta ihmisestä vapauttavalta. Monelle muulle ihmiselle demokraattisen marksilaisen hallituksen tuhoutuminen oli tietysti äärettömän surullinen tapahtuma ja herätti syvää vihaa mm. junttaa tukenutta USA:ta kohtaan. Ensin Neuvostoliitto Tshekkoslovakiassa ja sitten USA Chilessä olivat murskanneet demokraattisen sosialismin ihanteen. Se ei ollut minun ihanteeni, mutta voin toki näin jälkeen päin ymmärtää senkin ihanteen.

Maailma oli hyvin jakaantunut silloin vuonna 1973. En vieläkään voi olla tuntematta iloa kun näen tämän kuvan.

Vasta 80-luvun alussa puolalaiset telakkatyöläiset alkoivat todenteolla murentaa marsilaisuutta. Hetkeksi puolalaistenkin toiveet onnistuttiin murskaamaan toisten aurinkolasipäisten kenraalien toimesta, mutta lopulta Puolasta alkanut sosialismin mureneminen levisi kaikkialle Eurooppaan. 80-90-luvujen vaihteessa varsinkin itäisessä Euroopassa - mutta ei juuri Suomessa - koettiin lyhyt vapauden huuma. Tuntui hienolta olla eurooppalainen - ja että oli edes pikkuisen itsekin osallistunut tuohon taisteluun vapauden puolesta.

Kuka Nokian hävitti?

On esitetty väitteitä, että Steve Elop hävitti Nokian, eli että ulkomaalainen Troijan Hevonen vei viatonta Nokian johtoa kuin pässiä narussa.

Fakta kumminkin on, että Nokian arvosta oli hävitetty 80-90% ennen kuin Steve Elop astui remmiin.  Vielä vuonna 2007 arvo oli 100 miljardia. Vuonna 2009 se oli pudonnut puoleen.  

Nokian päätös lähteä Microsoftin kelkkaan oli tietysti jälkeen päin tarkasteltuna väärä ja osasyy tähän päätökseen oli ehkä se, että Steve Elop oli Microsoftin Troijan Hevonen. Päätös mennä Microsoftin kelkkaan ja päätös valita Steve Elop Nokian johtoon oli kumminkin johtokunnan. Vain todella asiantuntematon johtokunta saattoi tehdä tällaiset päätökset. Mutta päätökset olivat osa useiden virheiden sarjaa.

Johtopäätös?

Steve Elop veti Nokian johtoa kuin pässiä narussa, koska ... Nokian johto oli kuin pässi narussa.

Lähde: 

- http://www.stock-analysis-on.net/NYSE/Company/Nokia-Corp/Valuation/Enterprise-Value#Historical-EV

- Financial Times: http://www.youtube.com/watch?v=fztemLs_jD4

Onko USA paha?

Jokaiselle, joka on lukenut blogiani lienee selvää, että vastustan amerikkalaisten iskua Syyriaan. Vastustan sitä siksi, että uskon, että riippumatta siitä ovatko Obaman motiivit kunnialliset vai ei, isku johtaa siihen, että Assadin hallitus suurella todennäköisyydellä korvautuu sunni-enemmistöä edustavalla ääri-islamilaisella hallituksella.  Vähintäänkin se korvautuu hallituksella, joka on kykenemätön suojelemaan Syyrian lukuisia ikimuistoisia vähemmistöjä kansanmurhalta.

Syyrian iskua vastustavat myös ihmiset, joiden mielestä USA on kaiken pahan alku maailmassa. Ihmiset, jotka eivät koskaan kritisoi Kiinaa tai Venäjää, Irania tai Zimbabwea vaan aina vain USA:ta. Minulla ei ole mitään sympatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Heitä on traditionalistien ja muka-kansallismielisten piireissä ja heitä on tietysti suomalaisessa ja amerikkalaisessa vasemmistossa.

He ovat samoja ihmisiä, jotka 80-luvulla vastustivat amerikkalaisten ohjuksia Euroopassa, mutta eivät koskaan venäläisten ohjuksia. He ovat samoja suomalaisia, jotka vastustavat Natoa, koska Venäjä ei ole muka mikään uhka Suomelle. Jopa sellaisia ihmisiä, jotka uskovat Venäjän olevan Euroopan viimeinen turva islamin uhkaa tai moraalista rappiota kohtaan. Siis ihmisiä, jotka eivät koskaan kritisoi Putinia, vaan jopa ihailevat miestä. Ihmisiä, joiden mielestä homo-avioliitto on suurin uhka länsimaiselle sivistykselle.

Olen kumminkin näiden ihmisten kanssa samaa mieltä, että USA:n ei pidä iskeä Syyriaan. En usko, että isku edes stabilisoisi Syyriaa - ehkä jopa päinvastoin. Isku luo ehkä lisää pakolaisuutta. Tätä on tosin vaikea varmasti tietää.

Isku voi toki hyvällä onnella edesauttaa enemmistövaltaa - mutta ennemmistövallan kutsuminen demokratiaksi on kyseenalaista. Pikemmin enemmistövalta saa Lähi-Idässä enemmistödiktatuurin muodon. Enemmistödiktatuurissa enemmistö käyttää päätäntävaltaansa esimerkiksi vähemmistön likvidoimiseen.

HS:n ulkomaantoimittaja Leo Pugin kirjoitti tänään:

Useissa länsimaiden pääkaupungeissa on runsaan kahden viikon ajan nähty Syyriaa koskevia mielenosoituksia. Kuluneellakin viikolla protesteja pidettiin muun muassa Washingtonissa ja Lontoossa.

Protestoijien viesti on selvä: ulkopuolista iskua Syyriaan ei saa tehdä. Käytännössä tämä koskee Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä Barack Obamaa, joka on ilmoittanut, että kemiallisten aseiden käytöstä seuraa rangaistus.

Iskun vastustajien mukaan isku vain pahentaisi Syyrian tilannetta entisestään ja laajentaisi konfliktia Syyrian rajojen ulkopuolelle. Ja vaikka myrkkykaasuhyökkäyksestä on todisteita, sen tekijöistä ei ole vielä varmuutta.

Perustelut ovat hyviä. Totta kai protesteissa on ollut kyse myös siitä, että samalla vastustetaan Yhdysvaltoja ja sen toimia maailmanpolitiikan näyttämöllä. Mutta toki neuvotteluratkaisuun pitää aina pyrkiä.

Läntisten rauhanaktivistien logiikka herättää silti kysymyksiä. Syyriassa kolmatta vuotta jatkuvassa sisällissodassa on kuollut yli satatuhatta ihmistä. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan. Inhimillinen hätä on mitä suurin.

Ja ikään kuin mikään ei riittäisi, niin kauheuksien listalle voi nyt lisätä kemiallisten aseiden käytön. Kemialliset aseet ovat alhaisia ja viheliäisiä joukkotuhoaseita siinä missä ydinaseetkin.

Olettaisi, että länsimaiden rauhanliikkeet olisivat organisoineet laajoja marsseja, joissa osoitetaan mieltä Syyriassa tapahtuvia hirveyksiä vastaan. Mutta eipä sellaisia ole näkynyt. Nekin yksittäiset mielenosoitukset, joissa on tuomittu Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon toimet, ovat käytännössä olleet syyrialaisten pakolaisten ja maahanmuuttajien järjestämiä.

Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä tai Washingtonissa ei myöskään ole näkynyt laajoja kansanjoukkoja, jotka olisivat tuominneet Venäjän ja Iranin aseavun Syyrian hallinnolle. Ilman tätä tukea al-Assadin olisi huomattavasti vaikeampaa jatkaa sotaa.

Onko niin, että taustalla kummittelee perinteinen, sukupolvelta toiselle periytyvä Yhdysvaltain-vastaisuus? Washingtonin motiivit eivät tietenkään ole pyyteettömiä, ja amerikkalaisilla on omat intressinsä myös Syyriaan mahdollisesti tehtävän iskun suhteen.

Siitä huolimatta lännen rauhanaktivistien innokkuus korottaa ääntään Yhdysvaltain suunnittelemista sotilastoimista oudoksuttaa. Mieleen palautuukin väistämättä 1980-luku ja euro-ohjukset.

Tuolloin Neuvostoliiton propagandakoneisto vei lännen rauhanliikkeitä kuin litran mittaa. Eri puolilla Länsi-Eurooppaa järjestettiin valtavia mielenosoituksia, joissa vaadittiin Yhdysvaltoja vetämään pois Länsi-Saksaan sijoitetut Pershing-ohjukset.

Pershingit olivat lännen vastaus Neuvostoliiton SS-20-ohjuksille, jotka olivat aikansa pelottavimpia aseita. Rautaesiripun molemmin puolin oli siis iso arsenaali ohjuksia, mutta rauhanaktivistien hampaisiin joutuivat vain Pershingit eli "euro-ohjukset". Irvileuat kysyivätkin, olivatko Neuvostoliiton SS-20:t rauhanpuolustajien mielestä sitten "rauhanohjuksia".

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, mikään ei näytä muuttuneen. Syyriankin suhteen pitäisi muistaa, etteivät Venäjä tai Iran toimi vain Syyrian kansan parhaaksi, vaan ennen kaikkea omia etujaan silmällä pitäen.

Rauha on ehdottomasti puolustamisen arvoinen asia. Mutta puolustamisen voisi tehdä tasapuolisesti, eikä osoittaa syyttävää sormea vain yhteen suuntaan.

Samsungin strategia ja Nokian strategia - edellinen johti voittoon ja jälkimmäinen häviöön

Tänään HS kysyy samaa mitä tämä blogi on ihmetellyt useamman vuoden: miksi Nokialla ei ollut nöyryyttä kokeilla erilaisia platformeja kuten Samsung.

Nokian helmikuussa 2011 julkaistun strategian mukaan uudeksi älypuhelinalustaksi valittiin ainoastaan Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä.

Mitä olisi käynyt, jos Nokian hallitus olisi tuolloin päättänyt ryhtyä valmistamaan myös Android-puhelimia?

...

Korealainen Samsung sen sijaan myi puhelimia kaikenlaisilla käyttöjärjestelmillä. Perustelu oli yksinkertainen.

Samsung oli laitevalmistaja, eikä se voinut ennustaa mistä tuotteesta kuluttajat pitävät. Siksi Samsungin piti tv-puolella valmistaa niin plasma-, lcd- kuin led-televisioita, ja vastaavasti eri käyttöjärjestelmillä toimivia puhelimia.

Kuluttajan tehtävänä oli sitten valita voittaja.

Samsung teki ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvan puhelimensa keväällä 2009. Puolitoista vuotta myöhemmin niiden myynti ampaisi nousuun.

Nyt Android-puhelimet hallitsevat 79 prosenttia älypuhelinmarkkinoista, ja Samsung on ylivoimainen markkinajohtaja niiden tekijänä noin 40 prosentin osuudellaan.

...

Meegosta oli Microsoft-sopimuksen takia pako luopua, mutta hanke kuvastaa Nokian johtajien ajatusmaailmaa – älypuhelinmarkkina tuli vallata yhdellä omalla käyttöjärjestelmällä ja valmistuksella.

Nokiassa korostettiin noina vuosina paljon nöyryyden merkitystä.

Niin nöyrä ei kukaan Nokialla kuitenkaan halunnut olla, että olisi antanut kuluttajan valita mieleisensä käyttöjärjestelmän.

Miksi Nokia myi ja miksi Microsoft osti

HS kirjoitti tänään siiitä miksi Nokia myi puhelinliiketoimintansa ja miksi Microsoft osti. Tähän ei ole paljoa lisättävää:

"Jos Nokia ei olisi myynyt matkapuhelinliiketoimintaansa, ajan mittaan vaarana olisi ollut vararikko.

Nokia myy matkapuhelimensa, koska liiketoiminta on ollut huonosti kannattavaa tai tappiollista jo kaksi vuotta. Jos yhtiö ei olisi nyt myynyt matkapuhelimia, ajan mittaan vaarana olisi voinut olla vararikko.

Viimeistään vuodenvaihteessa tuli selväksi, että ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -puhelimien kysyntä on vaatimatonta. Samaan aikaan kilpailu matkapuhelimien ja taulutietokoneiden ohjelmistoissa on kiihtynyt. Markkinoita hallitsevat Google ja Apple.

Microsoftille on välttämätöntä päästä langattomien kuluttajalaitteiden markkinoille. Nokian kanssa se ei onnistunut. Siksi Microsoft yrittää samaa yksinään ostamalla Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. 

Microsoft on vakavarainen yhtiö, jolla on varaa sijoittaa puhelimien tuotekehitykseen huomattavasti Nokiaa enemmän. Lisäksi se saa Nokiasta noin 32 000 matkapuhelinalan osaajaa.


Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer on toistanut viime aikoina useasti, kuinka yhtiö on tulevaisuudessa yhä enemmän laite- ja palveluyhtiö."

Puhelinliiketoiminta oli heikkoa, koska Nokia oli tehnyt monia vääriä valintoja, joista yksi oli Microsoftin syliin meneminen. Jos sitä ei olisi myyty, NSN:n toimintakin olisi vaarantunut.

[Nokian entinen johtokunnan jäsen Pertti] Korhonen analysoi, että Nokiassa suurimmat virheet tehtiin vuosina 2005–2010, kun uusien tuotteiden kehittäminen alkoi takkuilla eikä ohjelmistopohjaa uudistettu riittävästi. "Kun Symbianin vanhentuminen havaittiin, heittäydyttiin Microsoftin varaan, mikä osoittautui giganttiseksi virheeksi."

On tietysti selvää, että suurin ongelma oli se, että Nokian johto ei enää ymmärtänyt puhelin-businessta, eikä johdolla ollut ns. nälkää oppia eikä raataa. Elopin valinta ja Microsoftin kimppaan lähteminen oli vain oire tästä.

Soinilaista propagandaa Nokian puhelinliiketoiminnan haudalla

Timo Soini puhui eilen eduskunnassa: 

"Suomen kahdenkymmenen vuoden ylpeys ja taloutemme tukijalka Nokian puhelimet ostettiin meiltä eilen käteisellä. Kuinka isänmaallinen hallitus on maailmassa, jossa käteisen rahan voima on mittaamaton, Soini kyseli."

Nokian pomot olivat tehneet virheitä monia vuosia ja ajaneet firman heikkoon kuntoon, kuten olen kolmen vuoden ajan tällä blogilla kuvannut. Elopin valinta toisaalta ja sitoutuminen vain yhteen platformiin olivat vain kaksi päätöstä muiden joukossa. Perusongelma oli ns. innovation dilemma - markkinajohtaja keskittyy puolustamaan vanhaa businesstaan kun taas haastajat etsivät herkkänä uusia business potentiaaleja innovaation ja disruption kautta. Sitten kun Nokia vihdoin viimein ymmärsi että heille ei ole ratkaisua uuden sukupolven puhelimelle, tehtiin nopea ja välttämätön päätös adaptoitua ulkopuoliseen platformiin - valinta osui valitettavasti Microsoftiin. Päätöksen puolustukseksi voi sanoa, että kun oltiin raskaasti myöhässä, ei monia platformeja ollut varaa ehkä samaan aikaan kokeilla.

Nokian puhelinliiketoiminta oli ennen myyntiä hyvin kannattamatonta - siis tuotti rankasti tappiota. Nokian kassa ei kestänyt enää tätä. Mutta nyt firman terveet osat pelastettiin ja toisaalta epäterveet osat myytiin Microsoftille, jonka on pakko ylläpitää kannattamatonta puhelinliiketoimintaa. Microsoftin strategia edellyttää että heillä on ratkaisu kaikkiin laitetyyppeihin: PC:hen, tablettiin, puhelimeen ja pelikoneisiin.

Soini yrittää tehdä tällä asialla politiikkaa ja epäonnistuu katkerasti. En voi olla halveksimatta moista epärehellisyyttä.  Tarkoittaako Soini todella, että Suomen hallituksen olisi ehkä pitänyt ostaa käteisellä rahalla tämä onneton liiketoiminta? Samanlaista suomalaisten veronmaksajien rahojen tärväämistä korealaiseen telakkaan Soini esitti jonkin aikaa sitten ja sai puolueensa fiksuimmat kansanedustajat jo toppuuttelemaan itseään.

Nokia ei ehkä tehnyt loistavaa dealia, mutta se teki sen mikä oli välttämätöntä varsin hyvillä ehdoilla. Ostajaehdokkaita kannattamattomalle liiketoiminnalle ei varmasti ollut montaa. Pitää olla todella tyytyväinen, että tämä painajainen on NSN:n työntekijöiltä nyt ohi. Jotkut Microsoftin teknologiaa myyvät yritykset näkevät kaupassa suorastaan valtavia mahdollisuuksia Suomelle. En usko tältä istumalta oikein tähänkään. Ehkä - ehkä ei.

On upeaa kuitenkin nähdä että yritys tai yksilö on kykenevä tekemään vaikeita päätöksiä. Tuhansia työpaikkoja on pelastettu pitkäksi aikaa ja Nokian upea verkkoliiketoiminta samoin. Microsoftilla puhelimia tekevät ex-nokialaiset ovat hekin ehkä paremmassa turvassa kuin olisivat olleet Nokialla. Nokia olisi ilman tätä leikkausta ajautunut suuriin ongelmiin.

Rakennetaan Suomea - ei revitä.

Nokian romahdus päättyi

Nokia on myynyt puhelin-busineksensa Microsoftille. Terveet osat yrityksestä - NSN ja kartta/sijainti-palvelut - jäävät Nokialle. Aika näyttää miten Nokia tästä lähtien pärjää. NSN on suhteellisen pieni toimija verkkopuolella vaikkakin tällä hetkellä selkeästi kannattava.

Riippakiven myynti mahdollistaa sen, että NSN käyttää myynnistä saamansa tulot omien tuotteidensa parantamiseen.

Windows Phonien myynti muuten romahtaa nyt Suomessa. Suomalaisetkin saavat kunnon puhelimet!

Korporaatioiden valta ja konsensuksen etsintä

Hallitus on tämän päivän HS:n mukaan siirtänyt mm. eläkeiästä päättämisen ja erilaiset karttumaprosentit työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen valmisteluun. Kuullostaa oudolta.

Eläkemaksut syövät valtion budjettia käytännössä oleellisesti. Demokratiassa näistä maksuista päättäisi siksi valtio.

Hallitus näyttäisi olevan päätöksenteossaan edelleen äärimmäisen riippuvainen korporaatioista. Laajojen rakennemuutosten tekeminen tälla paletilla kuullostaa epätodennäköiseltä.

Nyky-yhteiskunnassa ei samanlaista konsensusta todennäköisesti saavutettavissa kuin sodan jälkeen ja vielä 70-80-luvulla. Elämme erilaista aikaa, missä yhteishenki on hyvässä ja pahassa vähentynyt. Tässä ajassa tarvittaisiin luullakseni pikemmin hallitusta, joka yksipuolisesti päättäisi asioista.

Nyt hallitus näyttää kädettömältä ja haluttomalta ottamaan itse vastuuta.

Täytyy tosin suoraan sanoa, että en ole asiasta aivan varma. Kun ihmisiltä vaaditaan käytännössä uhrauksia, olisi toisaalta hyvä sitouttaa puolueet, työnantajat ja ay-liike mukaan päätökseen. Epäilen kuitenkin raskaasti sitä, että tällainen sitouttaminen oikeasti nykyaikana onnistuisi.

Microsoftin romahdus: Ballmer lähtee

Microsoftin markkinaosuuden jatkuva lasku PC- ja yritys-softa-markkinoilla ja Microsoftin täydellinen epäonnistuminen mobiili-markkinoilla ei ole Time-lehden analyysin mukaan mitenkään erityisesti Steve Ballmerin vika. Mutta Ballmer saa kumminkin mennä.

Microsoft on tekemässä nokiat. Aiemman markkinajohtajan on kertakaikkiaan uudessa markkinatilanteessa vaikeampi sopeutua kuin haastajan. Nöyryyden ja taisteluhengen puuttuminen on ainakin yksi syy. Microsoftin romahdus on toki suhteellisen hidasta Nokian romahdukseen verrattuna - pitäisi oikeastaan puhuakin kuihtumisesta.

Siinä missä Nokia teki tilaa Samsungille ja Applelle, Microsoft tulee sekin  hiljalleen väistymään uusien toimijoiden tieltä. Microsoft vie ehkä mukanaan Nokian ohella muitakin yrityksiä kuten Dellin, mutta myös voittajia on useita. Eräät Microsoftin partnerit kuten laitetoimittaja HP ovat asemoimassa itseään uuteen tilanteeseen.

Microsoftin tapauksessa uutta markkinatilannetta leimaavat uudet laitetyypit (tabletit, älypuhelimet ja Chromebookit) toisaalta ja pilvipalveluiden tulo toisaalta. Ilmeiseimmät voittajat ovat Google, Samsung, Amazon ja Apple, mutta muitakin voittajia on lukuisia. Palaan voittajiin myöhemmin.

Obaman toiminta Syyrian kysymyksessä

Presidentti Obaman oli määrä ryhtyä jonkinasteiseen voiman käyttöön Syyrian kapinallisten puolesta, mikäli Assadin hallinto syyllistyy kemiallisten aseiden käyttöön. Edelleen on epäselvää, kuka kemiallisia aseita on käyttänyt mutta ainakin osa länsimaisista johtajista osoittaa sormellaan Syyrian sekulaaria hallitusta ja vaatii voiman käyttöä mikäli syytökset osoitetaan todeksi.

Vaikuttaa kumminkin selvältä, että Obama on hyvin haluton voiman käyttöön. USA on viime aikoina - ehkä hyvässä tarkoituksessa - sekaantunut Libyan, Egyptin, Irakin ja Afganistanin tilanteeseen. Ottamatta kantaa siihen, onko USA:lla oikeus sekaantua toisten maiden sisäisiin asioihin, kokemus on kumminkin ilmeisesti opettanut Obamalle, että sekaantuminen on yleensä tehotonta. Jos USA auttaa jonkin ryhmän valtaan, seurauksena on tuskin vakaa demokratia vaan parhaassa tapauksessa uusi harvainvalta, pahimmassa tapauksessa kaaos ja sekasorto. Uusi vallanpitäjä suhtautuu saamastaan avusta huolimatta USA:han todennäköisesti kuin imperialistiseen suurvaltaan. Syyriassa on vielä uusikin merkittävä uhka: alaviitteihin kohdistuva totaalinen kansanmurha.

Obama haluaa kumminkin ylläpitää käsitystä, että tietyn rajan ylittäminen (kemiallisten aseiden käyttö) johtaa vääjäämättä USA:n iskuun. Kaikkea ei voi arvioida vain tehokkuus-näkökulmasta. Rikoksen ihmisyyttä vastaan pitää johtaa Obaman ajattelussa rangaistukseen. Ainakin yksi Obaman hallinnon merkittävä virkamies - USA:n YK-suurlähettiläs Samantha Power - on vaatinut julkisesti, että USA:n on mentävä sinne nopeasti. 

Aika näyttää. Kansankokonaisuus-blogi toivoo, että tilanne rauhoittuu, ja maa joko jaetaan kolmeen osaan tai Syyrian hallitus saa maan takaisin suvereniteettinsa alle. Maan jako näyttäisi tällä hetkellä varsin järkevältä.

Arhinmäen protesti ja mustapaitaiset haloset

Iltasanomat kommentoi Arhinmäen homo-protestia mm. näin:

Ihmisoikeudet sinänsä ovat erittäin tärkeä asia. Jos ne ovat aidosti Arhinmäen sydäntä lähellä, soisi hänen kuitenkin olevan johdonmukainen toimissaan. Miksi Arhinmäki ei lippuineen matkaa esimerkiksi arabimaihin?

Hyvä kysymys on sekin, miksi Arhinmäelle kelpaavat Venäjältä vain homot, joiden asema toki on aidosti huono. Mutta entä Venäjän vainotut toisinajattelijat, muut vähemmistöt, suomensukuiset kansat jne? Näiden puolesta ei Arhinmäki esitellyt katsomossa minkään valtakunnan lakanaa. Mutta eipä marin kielen ja kulttuurin kohtalo toki kovin seksikäs teema kansainvälisesti olekaan.

Voi kysyä, miksi kritisoida Arhinmäkeä siitä, että ihmisoikeuksien puolustaminen on väärin sammutettu. Mikä estää esimerkiksi perussuomalaisia poliitikkoja puolustamasta suomensukuisia kansoja. Miksi Timo Soini ei puolusta suomensukuisten kansojen oikeuksia Venäjällä vaan sen sijaan keskittyy vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä ja keräämään näin irtopisteitä Venäjältä Suomen turvallisuuden kustannuksella. Onhan perussuomalaiset jo tunnustettu Venäjällä Venäjän parhaaksi ystäväksi.

Soini ei puolusta suomensukuisten kansojen oikeuksia samasta syystä kuin Halonen ei ottanut vastaan Euroopan ihmisoikeus-komissaarin tehtävää. Hän haluaa olla hyvää pataa Putinin kanssa. Arhinmäessä ja Heidi Hautalassa on munaa puolustaa venäläisiä homoja ja muita vähemmistöjä, mutta Halosella ja Soinilla ei ole. Soini on mustapaitainen Halonen.

Joissain traditionalistissa ja kansallismielisissä piireissä Venäjä koetaan suorastaan Euroopan viimeiseksi toivoksi - länsimaisen mädätyksen ja islamin vyötytyksen torppaajaksi. Elias Simojoki kääntyisi haudassaan, kun näkisi nämä mustapaitaiset ropelipäät - elämän realiteeteista täysin irtautuneet narrit.

Mustapaitaiset kukkahattutädit ovat omaksuneet ajatuksen, että Venäjä on Euroopan suojamuuri moraalista mädätystä, homostelua, monikultturismia ja islamia vastaan. He ovat lukeneet tämän erilaisilta amerikkalaisilta ja eurooppalaisilta uusoikeistolaisilta webbisivuilta - siis ihmisiltä jota ei uhkaa oikeasti mikään vaan joiden mielestä on jännää esittää poliittisesti epäkorrektia. Teoreetikkoina mustapaitaiset kukkahattutädit ovat kykenemättömiä näkemään sitä, että Suomelle Venäjä ei ole mikään suojamuuri uhkaa vastaan vaan nimenomaan se primääri uhka jolta Suomi tarvitsee suojaa. Näin on aina ollut ja Georgian tapahtumat osoittivat, että näin tulee edelleen olemaan.

Realistinen ihminen ymmärtää, että Suomi on ja pysyy Lännen Rajamaana jota ei uhkaa oleellisesti mikään muu maa kuin Venäjä. Venäjä on selkeästi ilmaissut, että se pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa lähialueilleen ja supistamaan lähialue-valtioiden suvereniteettia. Tässä projektissa Venäjä käyttää potentiaalisesti hyväkseen suomalaisten kollaboratöörien lisäksi vaikka nyt Suomessa asuvia venäläisiä äitejä. Professori Timo Vihavainen varoittaa siitä, että kriisitilanteessa Venäjä tulee käyttämään Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia hyväkseen etujensa ajamiseen Suomessa.

Venäjään ei pidä suhtautua hysteerisesti, sitä ei pidä vihata eikä halveksia, sen kulttuurin saavutuksia ei pidä kieltää, mutta realisti pitää olla. Se, että Venäjä on kristitty maa ei tee siitä muiden kristittyjen maiden luonnollista puolustajaa. Pohjois-Georgiassakin Venäjä faktisesti puhdisti alueita etnisesti toisista ortodoksikristityistä.

Pakkoruotsi, sivistysvaltio ja Savon Sanomat

Pakkoruotsi-keskustelussa on kieltämättä ollut ylilyöntejä. Ylilyönteihin eivät ole syyllistyneet vain pakkoruotsin vastustajat vaan yhtä lailla kannattajat.

Keskustaa lähellä oleva Savon Sanomat vetää jo kuitenkin aivan överiksi:

"[kansalais]aloitteissa halutaan kieltää yhdeltä ... kansanosalta oikeus toimeentuloon tai omaan kieleen. Tällainen ei ole kunniaksi suomalaiselle kansanvallalle tai sille sivistysihanteelle, jota maassa on vaalittu aina J.V. Snellmannin ajoista saakkaa". 

Tässä siis viitataan kansalaisaloitteisiin turkistarhauksesta ja pakkoruotsista. Pakkoruotsin vastustaminen merkitsee siis Savon Sanomien mielestä sitä, että suomenruotsalaisilta halutaan viedä oikeus omaan kieleen. Samalla pakkoruotsin vastustaminen ja turkistarhauksen vastustaminen yhdistetään sivistysvaltion vastustamiseen.

Jos jokin on häpeäksi se on se, että suomalainen media käyttää argumentaatiota, joka voi kääntää selkokielelle näin:

Jos savolainen vierastaa turkistarhaus-kieltoa, hän tietysti myös vastustaa pakkoruotsin lopettamista, koska eläinrääkkäys ja toisten ihmisten lasten pakottaminen opettelemaan turhaa kieltä ovat keskeinen osa sivistysvaltion ihannetta.

Savon Sanomat unohti lisätä sivistysvaltion tukupilareihin kaksi asiaa: salametsästyksen ja S-kaupan monopolin.

Pakkoruotsin vastustaminen ei merkitse sitä, että suomenruotsalaiset menettäisivät oikeuden omaan kieleensä. Savon Sanomatkin tietää tämän. En täysin tosin ymmärrä Savon Sanomien motiivia. Jotain Savon Sanomat pelkää. Jonkun vanhan ja tunkkaisen murtumista? Tunkkaisuuden, jota keskustapuolue on kunniakkaimmin sodanjälkeisen ajan edustanut?

Syyrian sodalla on positiivisiakin ulkoisvaikutuksia

Olen surrut Syyrian sotaa erityisesti siksi, että Syyria on monien pienten ja ikiaikaisten vähemmistökulttuurien turvasatama. Esimerkkinä syyrialainen kristillisyys.

Syyrialainen kristillisyys on ortodoksisuuden ja katolisuuden ohella kristinuskon kolmas perinteinen kivijalka. Syyrialainen kristillisyys on vuosisatojen ajan elänyt lähinnä vähemmistökirkkona. Se on joutunut monenlaisten vainojen kohteeksi ja sen perinteessä marttyyriudella on vahva merkitys. Aikoinaan syyrialainen kristillisyys toimi hyvin laajalla alueella - Syyriasta Kiinaan ja Etelä-Intiaan asti. Etelä-Intiassa Keralan osavaltiossa jokainen turisti, joka liikkuu silmät auki, törmää syyrialaiseen kristinuskoon edelleen.

Syyrialaiskristittyjen ydinalueet itäisessä Turkissa tyhjenivät kristityistä vainojen vaikutuksesta 1900-luvulla lähes tyystin. Armenialaisten kansanmurhan yhteydessä myös syyrialaiskristittyjä murhattiin. Erdoganin hallinto on kumminkin suhtautunut syyrialaiskristillisiin myönteisemmin kuin aiemmat hallinnot. Turkin talouden nousun myöntä syyrialaiskristittyjä on palannut Itä-Turkkiin Euroopasta. Suljettuja kirkkoja ja luostareita on avattu.

Syyrian sota on myös aiheuttanut sen, että syyrialaiskristittyjä on alkanut jonkun verran siirtymään Pohjois-Syyriasta Itä-Turkkiin. Osaa siirtyjistä voi pitää paluumuuttajina. Jo melkein kuollut yhteisö on kuin syntynyt uudelleen.

On mielenkiintoista nähdä, miten Turkin nykyhallinto tulee jatkossa suhtautumaan uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin. Tiettyä aihetta optimismiin on: Mikäli Turkki vielä haikailee EU:hun, sen on ehkä pakko turvata vähemmistöjen asema. Uskoakseni suurempi positiivinen merkitys on sillä, että kun Erdogan kaikessa seuraa ottomaanien perinnettä, vähemmistöihin suhtaudutaan paremmin kuin edellisen hallinnon aikana, joka painotti turkkilaisten yhtenäisyyttä. Syyrialaiskristittyjen asema Turkissa riippuu todennäköisesti enemmän siitä, miten suhteet naapurissa eläviin kurdeihin rakentuvat.

Oleellista on kumminkin huomata, että vaikka islamisti-hallinto on Turkissa  lievästi parantanut vähemmistöjen asemaa, Syyriassa ja Egyptissä islamistit uhkailevat ainakin kristittyjä. Lukuisat negatiiviset uutiset eivät kumminkaan saa jättää varjoonsa harvoja positiivisia uutisia.

Syyria: sota monimutkaistuu

Toukokuussa vaikutti siltä, että Syyrian kurdit ovat liittoutumassa oppsition kanssa Assadia vastaan. Nyt kurdit ovat ajautuneet taistelemaan oppositioon kuuluvia islamisteja vastaan ja lukuisia kurdeja on kuollut taistelussa. Irakin käytännössä itsenäisen kurdialueen johto on luvannut sekaantua Syyrian sisällissotaan kurdiveljiensä puolella, mikäli kurdien kimppuun hyökätään.

Syyria ei siis ole vain jakaantumassa kahtia, vaan kolmeen osaan.

Samalla Syyrian taistelut alaviittien/shiiojen ja sunnien välillä ovat leviämässä tai jo levinneet sekä Irakiin että Libanoniin. Libanonin shiaalainen Hizbollah-järjestö on lähettänyt joukkoja Assadin tueksi Syyriaan ja toisaalta Libanonin sisällä on ollut lukuisia taisteluja shiiojen/alaviittien ja sunnien välillä.

Irakissa väkivalta shiiojen ja sunnien välillä on voimistunut - Ramadanin aikana on kuollut 600 ihmistä - lähinnä siviilejä.

Senaattorit: Egypti romahduksen partaalla

Amerikkalaisten senaattorien John McCainin ja Lindsay Grahamin mukaan Egypti on romahdus-pisteessä. Senaattorit vierailivat maassa ja keskustelivat sekä väliaikaisen hallituksen ministerien että muslimiveljeskunnan johdon kanssa.
Täysimittainen verenvuodatus alkaa Grahamin mukaan lähiviikkoina, ellei mitään edistystä tapahdu neuvotteluissa hallituksen ja muslimiveljeskunnan välillä.

Senaattorit rikkoivat Obama-hallinnon tabun ja kutsuivat muslimiveljeskunnan syrjäyttämistä vallasta sotilasvallankaappaukseksi, mikä sai juntan (hallituksen) edustajat raivoihinsa. Muslimiveljeskunta arvelikin, että USA on vetämässä tukensa juntalta, koska sen tulevaisuus on synkkä.

Lähi-Idän sunnivaltiot ovat - jos ei nyt kaikki niin ainakin pääsääntöisesti - hyvin vaikeassa kriisissä. Siirtyminen demokratiaan on pikemmin vaikeuttanut asiaa kuin helpottanut tilannetta. Optimisti väittäisi, että kyseessä ovat siirtymäajan ongelmat, realisti väittää, että kyseessä on maiden kulttuuriin inherentisti liittyvä ongelma.

Länsi on peloissaan al-Qaidan toiminnan aktivoitumisesta Lähi-Idässä. Aktivoituminen on osin seurausta demokratisoitumiskehityksestä (=kaaoksesta). Riski, että al-Qaidan toiminta leviää Euroopan laajan sunniväestön keskuuteen hermostuttaa länsimaisia johtajia.

Moraalikato, sosiaalipolitiikka, tulonjako, kansalaispalkka ja tasa-arvo

Luin vasemmistolaisen taloustieteilijän ja Santa Fe Instituten tutkijan Samuel Bowlesin kirjan The New Economics of Inequality and Redistribution. Bowles on aloittanut jo 60-luvun lopussa marksilaisena poliittisena taloustieteen tutkijna, mutta siirtynyt myöhemmin enemmän main streamiin ja saanut laajaa arvostusta myös vastapuolelta. Joka tapauksessa hän on vanhalla iälläkin säilyttänyt kaksi asiaa: a) kiinnostuksen sitä kohtaan miten köyhyyttä voidaan supistaa ja b) avarakatseisuuden ja luovuuden. Hän ihailee Marxin lisäksi yhtälailla Hayekia. Referoin kirjan jotain teemoja alla. Kirja on paikoitellen vaikea ja toivon että tulkitsen tekstiä oikein. (Palaan todennäköisesti vielä toisessa kirjoituksessa siihen millaisia suosituksia Bowles tekee ay-liikkeelle ja vasemmistolle järkevästä politiikasta.)

Yhdestä näkökulmasta tulonsiirrot - mikäli ne perustuvat siihen että vakuutusyhtiö tai valtio maksaa ihmiselle tukea kun työttömyys tai muu onnettomuus kohtaa ihmistä - lisäävät aiheetonta riskin ottoa (moraalikato). Esimerkiksi ammattitaitoa ei viitsitä pitää yllä, koska luotetaan siihen että työttömyyskorvaus ja sosiaaliturva takaa toimentulon työttömyyden sattuessa. (Huomaan itse, että kun olen juuri ylittämässä työttömyyseläke-putken ikärajaa, huolestumiseni työttömyydestä alenee.) Useimmilla ihmisillä voi toki olla työhaluja kuten vasemmisto väittää, mutta ei välttämättä halua ylläpitää itsenäisesti markkina-arvoaan työmarkkinoilla.

Toisesta näkökulmasta liian alhainenkin riskinotto on yhtälailla ongelma. USA:n etelävaltioiden pientilallinen viljeli 1800-luvulla jatkuvasti alhaisen riskin ja alhaisen tuottavuuden puuvillaa sen sijaan että olisi viljellyt paremman tuottavuuden viljoja. Tulonsiirroilla köyhän maanviljelijän riskinottokykyä olisi voitu nostaa ja tehokkuus olisi noussut. Kehitysmaissa ongelma onkin tuntuva. Länsi-Bengalissa vuokraviljelijyn tehokkuutta on saatu nostettua tulonsiirtopolitiiikalla: vuokraviljelijöiden osuutta maan tuotosta on nostettu osavaltion toimin, samoin vuokrasopimuksen purkamisen ehtoja on tiukennettu.

Toisaalta koska tulot tietysti ovat tärkein insentiivi tehdä työtä, alhaiset tuloerot, korkeat työttömyyskorvaukset ja irtisanomisriskin alentaminen alentavat Bowlesinkin mukaan työhaluja. (Irtisanomisriskin alentaminen supistamalla työnantajan mahdollisuutta irtisanoa laiska työntekijä eivät edistä Bowlesin mukaan myöskään vähävaraisten asiaa - päinvastoin - mutta palaan tähän toisessa kirjoituksessa). Maan vuokrasopimuksen ehtojen määrääminen julkisen vallan taholta voi sekin heikentää markkinoiden toimivuutta.

Neljäs näkökulma on se, että suuret tuloerot heikentävät yhteiskunnan koheesiota ja lisäävät selkeästi mm. rikollisuutta ja nostavat turvallisuuspalveluiden käytön kustannuksia. Koska yksilöt sen sijaan että maksimoisivat omaa utiliteettiaan (tuloja ja vapaa-ajan määrää), todellisuudessa kilpailevat naapuriensa kanssa (keeping up with Jones'), korkeat tuloerot lisäävät satsausta kulutukseen vapaa-ajan ja perhe-elämän kustannuksella ja alentavat näin hyvinvointia.

Viides näkökulma on, että tulonjako vaatii tyypillisesti verotusta ja globaalissa taloudessa mikään valtio ei eräiden väitteiden mukaan pysty ylläpitämään oleellisesti korkeampaa verotusta kuin toinen maa. Väite ei kuitenkaan välttämättä täysin päde. Finanssijärjestelmän globalisaatio johtaa toki siihen, että tuoton pitää jokaisessa maassa olla sama. Koska tulonjako tietyissä tapauksissa johtaa tehokkuuden kasvuun, verotus ja instituutiot eivät välttämättä kuitenkaan synkronoidu.

Avoimet markkinat johtavat erikoistumiseen ja talouksien eriytimiseen myös riskitason osalta. Jos suuri osa keskituloisista on hyvin erikoistunutta ja riippuvaista oman toimialansa menestyksestä kuten Saksassa, riskit kasvavat ja äänestäjäkunnan halukkuus vahvaan sosialipolitiikkaan nousee. Korkeahkon minimipalkan määrääminen johti taas Ruotsissa siihen, että alhaisen tuottavuuden yritykset hakeutuivat Ruotsista muualle, mikä ei johtanut kuitenkaan työttömyyteen vaan palkkatason nousuun.

Tulonjakopolitiikan kannatus

USA:ssa tulonjakopolitiikka on ollut alhaisempaa kuin Euroopassa, koska USA:ssa kansalaiset vastustavat tulonjakopolitiikka paljon laajemmin kuin Euroopassa.

Perinteisen taloustieteen mukaan ihmiset optimoivat omaa utiliteettiaan ja ne (köyhät ja korkean riskitason keskituloiset) jotka hyötyvät tulonsiirroista kannattavat niitä ja ne jotka eivät hyödy (rikkaat tai alhaisen riskin keskituloiset) vastustavat. Tutkimus ei kuitenkaan tue väitettä. Todellisuudessa enimmäkseen ne vastustavat, joiden mielestä köyhyys perustuu laiskuuteen ja ne taas kannattavat, joiden mielestä köyhyys perustuu epäonneen tai yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

But personal income is a surprisingly poor predictor of support for redistribution (Gilens 1999, Fong 2001). A large fraction of the poor oppose income redistribution, and a large fraction of the rich support it. Among respondents of a nationally representative US survey who have annual household incomes of at least $150,000 and expect their lives to improve in the next 5 years, 24 percent respond that the government should redistribute wealth by heavy taxes on the rich, and 67 percent respond that the “government in Washington, DC should make every possible effort to improve the social and economic position of the poor”. Equally striking is the fact that among those with annual family incomes of less than $10,000 who did not expect to be better off in 5 years, 32 percent report that the government should not redistribute wealth by heavy taxes. 

Ilmiötä on tosin joskus selitetty kognitiivisella dissonanssilla. Henkilöt jotka eivät halua antaa rahaa köyhillä, selittelevät asiaa köyhien laiskuudella.  Toiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että koetilanteessa missä henkilö A keskustelee ensin jonkun toisen henkilön B kanssa, joka esiintyy köyhänä a) omasta syystään tai b) huonoa onneaan, henkilö A on selkeästi valmiimpi tulonjakoon tapauksessa b).

Tästä voi päätellä, että sellainen tulonjakopolitiikka, mikä nimenomaan tukee huono-onnisia ("vähäosaisia") on kestävämmällä pohjalla kuin sellainen joka tukee - maailmaa syleillen ketään tuomitsematta - kaikkia köyhiä.

Laiskojen tukeminen herättää ihmisissä moraalista raivoa, huono-onnisten tukeminen hyvää mieltä. Eli rationaalisen aktorin teorian termein laiskojen tukeminen alentaa aktorin utiliteettia ja huono-onnisten auttaminen nostaa aktorin utiliteettia.

Johtopäätöksiä

Mahdollisuuksia tulonjakopolitiikalle on siis edelleen. Jos nyt oletetaan, että tiedossa on oikeasti jokin tehokkuutta kasvattava tulonsiirron keino, ongelma on se miten saada äänestäjäkunta hyväksymään tulonsiirtopolitiikka. Oleellista on ylläolevan perusteella, että tulonsiirroilla ei tueta vetelehtimistä vaan sitä että vähäosaiset saadaan aktivoitua tuottaviksi kansalaisiksi.

Oma tulkintani on, että vaikka kansalaispalkka olisi Suomessa todennäköisesti nykyistä byrokraattista tulonjakojärjestelmää huomattavasti halvempi, kansalaispalkka ei ole pitkällä tähtäimellä kovin kestävällä pohjalla jos se vahvistaa jakoa niihin, jotka elävät mukavasti vetelehtien ja hieman puhdetöitä tehden, ja niihin jotka raatavat perheensä eteen. Tietysti se ei ole mitenkään väistämätöntä, että näin käy.

Ongelma Pohjoismaissa ei ole kuitenkaan ensi sijassa se onko kansalaispalkka pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu vai ei. Ongelma on se, että tulonjako kasvaa jatkuvasti automaattisesti eläkeläisten määrän kasvun takia. Nuori sukupolvi, joka joutuu kilpailemaan globaaleilla työmarkkinoilla tiukemmissa oloissa, kokee moraalista raivoa jos joutuu ylläpitämään laajaa aikaisin eläkkeelle päässyt joukkoa ihmisiä - eläkkeet ovat monilla vieläpä kohtuuttoman korkeat siihen verrattuna mikä kontribuutio yhteiskunnalle on ollut.

Vähemmän moraalinen ongelma on taas se, että työvoiman liikkuminen kasvaa koko ajan, mikä luo edellytykset työntekijöiden - eikä vain rahan - siirtymiselle alemman verotason maihin.

Toinen ongelma on se, että hyvin monimutkainen tulonjakojärjestelmä ei välttämättä enää ensi sijassa tue tehokkuuden kasvua. Alunperin Suomessakin tulonjakopoltiikka tuki ensisijassa a) vähäosaisten mahdollisuutta toimia tehokkaina yhteiskunnan jäseninä (torpparivapautus, ilmainen koulutus, ilmainen terveydenhuolto, työttömyyskorvaus) ja b) yhteiskunnallista koheesiota tilanteessa missä Venäjän hyökkäys oli hyvin todennäköinen. Sittemmin tulonjakopolitiikka on kehittynyt eturyhmien poliittisen vallan pohjalta palvelemaan eturyhmien (puolueiden, ay-liikkeen, MTK:n, työnantajaliittojen) pyrkimyksiä maksimoida kannattajiensa kiitollisuuttta eturyhmiä kohtaan.

Kuten Joseph Tainter on osoittanut kirjassaan Collapse of Complex Societies, systeemin kompleksisuus kasvaa jatkuvasti, kun uusiin haasteisiin vastataan. Kompleksisuuden kasvaessa rajahyöty uusista parannuksista laskee koko ajan ja muuttuu lopulta negatiiviseksi. Systeemi romahtaa, jolloin osa systeemistä hyötyneistä menettää oleellista hyötyä jonka systeemi tarjosi ja osa hyötyy taas oleellisesti kun systeemin ylläpidon kustannukset romahtavat.

Kansalaispalkkaan siirtyminen olisi eräänlainen nykyjärjestelmän romahdus, mutta jos kansalaispalkka toteutetaan hallitusti demokraattisen päätöksenteon kautta, se toteutettaisiin todennäköisesti niin puolinaisesti että rajahyöty jäisi olemattomaksi. Puolinaisuutta tullaan perustelemaan tyyliin "muutos ei saa haitata mitään laajaa ihmisryhmää". Tällainen rajoitus on täysin kestämätön. Se rajaa tehokkat ratkaisut ulos.

Syyria: Mitä tapahtuu alaviiteille, druuseille ja kristityille, jos kapinalliset Syyriassa voittavat

Syyriasta paenneet kapinallisten kannattajat odottavat New York Timesin mukaan koston päivää - Syyrian alaviittien ja muiden vähemmistöjen on arveltu olevan vaarassa joutua kansanmurhan kohteeksi.

Syyrian sodassa on myös esitetty jo usempi fatwa, jonka mukaan vääräuskoisten naisten raiskaaminen on sunnimiehen oikeus. Siis kristittyjen, druusi- ja alaviitti-naisten - todennäköisesti myös shiia-naisten - raiskaaminen. Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa keskustellaan siitä, voisiko valloitettujen maiden vääruskoisia naisia ottaa sunnimiesten seksi-orjiksi.

Amerikkalaisten tukemat Syyrian sunni-kapinalliset voisivat saudiarabialaisten uskonoppineiden tulkinnan mukaan luvan kanssa tehdä kristityistä, druusi- ja alaviitti-naisista seksiorjia. Saudiarabialainen mufti toteaa, että seksiorjien, joita sunnimiehet käyttävät tyydyttämään itseään, pitää islamin oppien mukaan olla sodassa valloitettujen alueiden ei-islamilaisia kansalaisia.

Syyrian tilanne on hyvin sekava - opposition puolella toimii edelleen sekulaarejakin ryhmiä ja näissä on etnisten vähemmistöjen kuten kristittyjen edustajia. Suurena pelkona kuitenkin on, että kun kaaoksen savut hälvenevät Syyrian kristityt ovat kokeneet irakilaisten uskonveljiensä kohtalon ja joko paenneet maasta, kuolleet tai jääneet elämään pelon vallassa maan sisälle. Kristityt ovat pääasiassa pyrkineet pysymään konfliktin ulkopuolella, mutta viime aikoina kristittyihin kohdistuneet ääri-islamistien iskut ovat paneet osan kristityistä liittymään avoimesti Assadin kannattajiin.

Syyrian kristittyjen määrä on 20-luvulta tähän päivään pudonnut 30%:sta 10%:een. Lopullinen tuhoutuminen voi olla lähellä. Entlösung ei tietysti pysähdy Syyriaan - seuraavana on vuorossa Libanon ja Euroopassa sijaitseva Kosovo.

Prosessi jatkuu demografisista syistä. Mitään globaalia yhteenottoa ei varmaan koskaan tapahdu. Yksi maan kolkka kerrallaan vain siirtyy sunnien haltuun. USA ja Israel pitävät sunnihallintoa shiia-valtaa ongelmattomampana, koska molemmat vihaavat tai pelkäävät erityisesti Irania. USA ajaa Turkkia EU:n jäseneksi. Sunni-valtioiden sekularisaatio ei etene mikä pitää syntyvyyden korkeana. Sekularisaation hetkelliset voitot pyyhkiytyvät seuraavassa kaaoksessa tipotiehen. Prosessi on siis sunni-radikaalien silmin tarkasteltuna varsin vakaalla pohjalla.

Sustainable.