Yleinen käsitys USA:ssa alkaa olla selvä:
Microsoft osti Nokian, koska puhelinliiketoiminnan saaminen sen omiin käsiin oli oleellinen osa Microsoftin TÄYSIN VÄÄRÄÄ strategiaa matkia Applea.
Microsoft ei ole aina toiminut näin - pyrkinyt saamaan kaikkea 100%:sti omaan kontrolliinsa. Sen busineksen parhaita vuosia leimasi yhteistyö lukuisten hw toimittajien kanssa. Koska PC-käyttöjärjestelmiä oli tuolloin käytännössä vain yksi, Microsoft kykeni saamaan itselleen merkittävän osan PC-kakusta. Laitetoimittajien asema oli alisteinen Microsoftille. Kun Applen voittokulku alkoi iPodin ja iPhonen myötä ja Microsoftin liiketoiminta alkoi kuihtua, Microsoftin johto päätti hiljalleen muuttaa strategiaansa vertikaalisemmaksi - siis samankaltaiseksi kuin Apple. Yleinen käsitys USA:ssa tuntuu kuitenkin olevan, että Microsoft matkii väärää yritystä.
Microsoft ei ole enää vain käyttöjärjestelmää- ja yrityssoftaa myyvä, vaan ainakin yrittää olla myös laite-firma. Samaan tapaan kuin Apple iPhonensa kanssa Microsoft haluaa kontrolloida koko laitetta. Rakentaa itse hardwaren ja käyttöjärjestelmän, kontrolloida appstorea jne.
Applen strategian voittokulku ei enää oikein ole jatkunut. On selvää, että Google on täysin erilaisella strategiallaan ajamassa sekä Microsoftin että Applen ohi. Google haluaa saada mainosrahat ja saadakseen mainosrahat se harjoittaa hyvin heterogeenista toimintaa ja toimii yhteistyössä monenlaisten yritysten kanssa. Se tarjoaa hakupalveluita kaikilla alustoilla, osallistuu maailman merkittävimmän mobiili-ekosysteemin rakentamiseen, tarjoaa maailman suosituinta browseria kaikille alustoille jne. Sen uusin aluevaltaus on tarjota käyttöjärjestelmästä riippumattomia desktop-sovelluksia kaikille alustoille. Se ei kontrolloi hegemonistisesti vaikkapa Android-laitetoimittajia kuten Samsungia, vaan se toimii taitavasti todellisena Troijan Hevosena.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti