Myöhemmin Chamberlainista on tullut eräänlainen nilkkimäisen myöntyvyyden ruumiillistuma. Wikipedia kirjoittaa Chamberlainista:
"Solmittuaan Munchenin sopimuksen Adolf Hitlerin kanssa vuonna 1938 ja palattuaan Englantiin, Chamberlain lausui klassiset sanansa: "Rauha meidän ajallemme". Sopimus antoi oikeuden Saksalle liittää Tšekkoslovakian saksankieliset Sudeettialueet Saksaan. Se avasi Saksalle käytännössä tien vallata vallata koko Tšekkoslovakian. Sopimusta onkin pidetty yhtenä askeleena kohti toista maailmansotaa. Chamberlain ei tehnyt mitään myöskään Puolan auttamiseksi Saksan hyökätessä Puolaan 1. syyskuuta 1939, eikä mitään "Varjosodan" aikana syyskuusta 1939 toukokuuhun 1940, kun Saksa valtasi Alankomaat, Belgian ja Ranskan."
Eurooppa sai sen opetuksen että jatkuva myöntyvyys saa tyrannit vain halveksimaan myöntyvyysmiestä. Myöntyvyys ei johda rauhan säilymiseen vaan päinvastoin kasvattaa sodan todennäköisyyttä, koska myöntyvyys viestittää moraalista heikkoutta, jota suurvalta käyttää heti hyväkseen.
Opetus on vuonna 2007 unohdettu. Komsomolskaya Pravda muistutti siitä omalla tavallaan naureskellessaan eurooppalaisille johtajille, jotka ovat vamiita myymään äitinsä maakaasusta. Angela Merkel on toisen vanhan myöntyvyysmiehen Ilkka Kanervan neuvosta taannut omasta mielestään rauhan Eurooppaan "ratkaisemalla" Viron ja Venäjän kriisin. Samalla hän on omasta mielestään taannut Saksan energiansaannin jatkossakin. Iltalehden mukaan Merkel ei EU:n puheenjohtajana sanonut sanaakaan EU-maa Viron puolesta.
On mielenkiintoista nähdä onnistuuko Merkel siinä missä Chamberlain epäonnistui - mielistelemällä laajentumishaluisen suurvallan johtajaa saavuttamaan rauhan Narva-joelle ja mikä tärkeämpää jatkuvan öljyvirran Saksaan. Tai ainakin saamaan lyhyen tähtäimen taloudellisia etuja myymällä Euroopan kunnian (ja Viron turvallisuuden). Väistämättä tulee Merkelistä mieleen heroinisti joka onnistuessaan ostamaan yhden piikin luulee että elämä on pelastettu. Elämä on ehkä pelastettu hetkeksi mutta lopullinen turmio on varma.
Monet suomalaiset tuntuvat pitävän Merkeliä ja muita myöntyvyysmiehiä pragmaatikkoina. Tosiasia on että he ovat samanlaisia pragmaatikkoja kuin heroinisti joka myy itseään ja onnistuu saamaan itselleen yhden annoksen lisää. Todellinen pragmaatikko on TÄSSÄ TAPAUKSESSA ihminen joka ymmärtää vanhan viisauden "anna pirulle pikkusormi niin hän vie koko käden".
En väitä etteikö viisaalle myöntyvyydelle voi ehkä olla joskus paikkansa. Ehkä Paasikivi toimi oikein harjoittaessaan myöntyvyyttä Neuvostoliittoa kohtaan vuonna 46-56. Mutta Paasikivi ymmärsi itse myöntyvyyden sudenkuopan. Hän totesi päiväkirjoissaan että Rytin armahdus oli ainoa kunniallinen teko jonka hän presidenttiaikanaan teki .
Myöntyvyys mädättää ihmisen - vanha valtiomies voi ehkä selvitä siitä mielenterveytensä säilyttäen - mutta kun nuorempi ihminen tai kokonainen kansa lähtee myöntyvyyden tielle, hänestä tulee väistämättä nilkki:
Nyky-eurooppalaiset eivät enää edes ymmärrä mitä Paasikivi tarkoitti kunniallisella teolla. Siksi venäläiset halveksivat meitä ja siksi islamistit halveksivat meitä. Siksi he ovat varmoja että meidät on helppo tuhota. Että vain typerys jättäisi yrittämättä meidän tuhoamistamme. Olen Komsomolskaya Pravdan kanssa samaa mieltä. Halveksin yhtä paljon kuin he näitä Merkeleitä ja Chamberlaineja - ja kaipaan heidän tuhoaan. En vain halua tuhoutua Merkelin kanssa tai tuhoutua Merkelin takia. Enkä halua että Viro tai Suomi tuhoutuu Merkelin takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti