Yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden kustannuksella, tavallisuuden halveksiminen ja kuuluisuuden kulttuuri on syy nuorten mielenterveysongelmiin?

Individualismi on kasvussa lähes kaikkialla. Yksilökeskeisyys (individualismi) vastakohtana yhteisökeskeisyys ei tietenkään ole mustavalkoisesti paha asia. Joissain yhteiskunnissa yhteisöllisyys on lähinnä vankila, josta irtautuminen on hyvin vaikeaa. Joissain toisissa yhteiskunnissa kuten Euroopassa yksilö valitsee itse yhteisönsä, mutta on silloin myös vaarassa jäädä kaikkien yhteisöjen ulkopuolelle. Toisaalta eipä ole yksilökeskeisyykään vain hyvä asia. 

Yksilöä ei välttämättä ole mielekästä edes pitää kaiken mittana, vaikka Pythagora näin väittikin.

Yle haastattelee vakuutuslääkäri Jan Scughia ja Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori  ja yliopistollisen keskussairaalan nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltialaa nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisen syistä. 

Scughin mukaan ensimmäinen on voimakas yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden sijaan.– On minä, mun tunteet, oikeudet. Velvollisuudet ja pärjäämisen vaatimus tai eetos jää ehkä vähän vähemmälle.

Toinen tekijä on Schugkin mukaan liiallinen auktoriteettien kyseenalaistaminen. – Meidät on opetettu siihen, että oikeastaan mitään ei tarvitse kunnioittaa, oli se sitten poliisi tai lääkäri tai opettaja. Minä tulen ensin ja mun fiilikset on oikeus tuoda esiin ilman, että kukaan oikeastaan on oikeutettu sanomaan, että mitä on kohtuullista tässä tilanteessa tehdä tai jopa tuntea. 

Kolmas itseoikeutettu tekijä on Schugkin mukaan tunteiden ylenmääräinen pöyhiminen. Jokaista asiaa pitää saada käsitellä ja vatvoa sen sijaan, että todettaisiin, että kaikenlaista ikävää sattuu. – Se kuuluu elämään ja saa olla surullinen, mutta siihen ei pitäisi jäädä jumiin, vaan suunnata eteenpäin. Nykyisin ymmärretään vähän liikaa sitä, kuinka paljon joku antautuu tunteidensa vietäväksi ja sitä kautta kokee olevansa esimerkiksi työkyvytön.

Professori Kaltiala vahvistaa Schugkin näkemykset yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen mielenterveyteen liittyvistä seurauksista. ... Kaltialan mukaan ilmiötä on pohdittu tutkimuskirjallisuudessa paljonkin. Tutkimusten mukaan ihmiset etsivät nykyisessä yksilökeskeisessä kulttuurissa merkitystä omasta mielestään.

– Se on ehkä vähän sellainen, upottava suo. Omasta mielestä ja yksilökeskeisyydestä ei löydykään niitä merkityksiä, jotka pitäisivät ihmistä pystyssä. Tämä johtaa ahdistumiseen ja loputtomaan vellomiseen, sanoo Kaltiala.

– Ylenpalttinen keskittyminen siihen, että niitä omia tunteita tarkkaillaan, ei välttämättä ole hyvä asia, huomauttaa Kaltiala.

Kaltiala puhui myös lääkäripäivillä samasta asiasta:

Liiallinen fokusoiminen yksilöön ja yksilöllisyyteen irrottaa vakauttavista yhteisöistä ja jaetuista todellisuuksista.

– Vanhemmuuden vastuun ja velvollisuuksien häivyttäminen, liiallisen vastuun sysääminen kehitysikäisille, kuuluisuuden kulttuuri ja tavallisesta halveksittavaa tekevä unelmähöttö johtavat siihen, ettei nuori tänä päivänä osaa eikä voi kiinnittää mitään identiteetin osa-aluetta, Kaltiala sanoi.

– On oltava kaikkea yhtä aikaa ja pysyttävä varautuneena hyppäämään kohti jotain vielä parempaa. Hidas kehitys kohti autenttista itseä vaihtuu salamannopeaksi itsen esittämiseksi alati tarkkailuvalmiudessa olevan sosiaalisen median foorumeilla.

Kuuluisuuden kulttuurin ja tavallisuuden halveksimisen ymmärrän tässä yhteydessä esimerkiksi niin, että nuorten haaveena on tyypillisesti Voice of Finland -kilpailun kautta pääseminen esiintyväksi laulajaksi,  some-vaikuttajan ammatti tms. sen sijaan, että haluttaisiin lääkäriksi tai insinööriksi ja perheen isäksi tai äidiksi. 

Psychology Today -lehden mukaan itsemurhien määrä korreloi positiivisesti yksin asumisen kanssa. Jo Emile Durkheim osoitti, että sosiaalisesti linkittyneet henkilöt tekevät vähemmän itsemurhia.

Rising individualism has also been implicated in suicide. For example, one study found that districts with rising rates of young male suicide also had the largest rise in the proportion of people living alone, as well as decreasing proportions of married people. This finding is consistent with the classic work of French sociologist Emile Durkheim, showing that socially embedded people had lower rates of suicide in comparison to the socially isolated. This social isolation can be piercingly painful.

Aiemmin traumaattisia kokemuksia käsiteltiin yhteisöissä:

Other researchers have linked increasing rates of post-traumatic stress disorder (PTSD) to social factors. Irish psychiatrist Dr. Patrick Bracken argues that the impact of traumatic events was historically cushioned by extensive social supports and healing communal rituals. For example, returning soldiers from the world wars were routinely treated as heroes by their families, their communities, and society as a whole. This was embodied in government programs, such as the creation of the Veterans Administration (VA), and the G.I. Bill. Since the Vietnam War, returning soldiers have been treated more equivocally, leaving many feeling ashamed, unappreciated, and abandoned. This may not be an ideal healing environment after a trauma.

Väestönlaatu taloudellisessa mielessä

Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarjan innoittamana muistelen hiukan aiempaa väestönlaatu-keskustelua.

Professori Tatu Vanhanen esitti omiin tutkimuksiinsa vedoten 2000-luvun alussa, että väestön keskimääräinen älykkyys on merkittävä kansakunnan menestystekijä. Vanhasta syytettiin rasismista, mutta KRP ei lopulta aloittanut esitutkintaa. Vanhasen tutkimuksen arvon tunnustivat eksplisiittisesti Helsingin Yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeje-Pekka Roos ja eräät muut merkittävät suomalaiset tutkijat. Käytännössä myös Maailmanpankki. Roosin kirjoitus on tässä.

Vanhanen ei ottanut kantaa maahanmuuttopolitiikkaan, mutta totesi mm. että oikealla ravinnolla kansallista äo:ta voi parantaa ehkä merkittävästikin varsinkin kehitysmaissa. Toisaalta kansallisilla äo-eroilla on todennäköisesti myös geneettinen komponentti.

Kansallinen älykkyys on vain yksi komponentti väestön taloudellisesta laadusta. Laadulla tarkoitetaan tässä vain taloudellista laatua eikä siis ihmisarvoa. Taloudelliseen laatuun vaikuttaa moni asia - mm. väestön sukupuolijakautuma, ikäjakautuma, koulutustaso jne. Toki myös väestön kulttuuri ja arvot.

Kirjoitin 2016 mm.:

Vuoden 2015 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana EU-maat vastaanottivat 812 705 turvapaikkahakemusta.

Vuoden aikana kiisteltiin paljon eurooppalaisten moraalisesta vastuusta auttaa ja siitä millainen vaikutus laajalla maahanmuutolla on Euroopan yhteiskuntien tulevalle kehitykselle. Ruotsalainen professori Hans Rosling tarttui yhteen erityiseen maahanmuuton vaikutukseen – sukupuolijakautuman (sex ratio) muuttumiseen maahanmuuton seurauksena. Rosling arveli, että Ruotsin sukupuolijakauma on kehittymässä samaan suuntaan kuin Kiinassa, missä tyttösikiöiden valikoiva abortointi on johtanut sukupuolijakauman vinoutumiseen.

Ruotsiin tulevista alaikäisistä – jotka lähes järjestään saavat turvapaikan – yli 90% on poikia. Ruotsin sukupuolijakautuma ikäluokassa 1998 – 2002 syntyneet on Rosingin mukaan vaarassa muuttua hyvin epätasaiseksi. Lokakuussa Rosling esitti, että vuoden 2015 loppuun mennessä suhde voisi olla jopa 120 poikaa 100:aa tyttöä kohti. Mikäli maahanmuutto jatkuisi edelleen samanlaisena, vinoutunut suhdeluku vahvistuisi ja leviäisi uusiin ikäluokkiin.

Korkean nuorten miesten ylimäärän katsotaan yleensä olevan melkoinen yhteiskunnan labiliteetin lähde. Professori Valerie Hudson toteaa:

Yhteiskunnat, joissa vallitsee jyrkkä sukuluojakauman epätasapaino, ovat epästabiileja ilman keskuudessamme toimivia jihadistejakin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että sukupuolijakauman epätasapaino korreloi väkivalta- ja omaisuusrikosten kanssa – mitä suurempi miesten ylimäärä, sitä suurempi määrä rikoksia. Tutkimuksemme osoitti myös linkin epätasaisen sukupuolijakauman ja rikollisjengien määrän ja hallitusten vastaisten liikkeiden voimakkuuden välillä… kun nuoret aikuiset miehet epäonnistuvat perheen perustamisessa – erityisesti ne joilla on ennestään taipumusta sosiopaattiseen käyttäytymiseen marginalisoitumisen takia – heidän tunteensa väärin kohdelluksi tulemisesta kasvaa.

Miesten [määrällisesti] dominoimissa yhteiskunnissa (…) on enemmän raiskauksia ja muita naisiin kohdistuvia rikoksia. Naisten mahdollisuus liikkua vapaasti ja ilman pelkoa vaarantuu. Prostituutio lisääntyy.

Johtopäätös:

Väestönlaatu on julkishyödyke siinä missä vaikka tehokas maanpuolustus.

Hitlerin avoin kirje holokaustin kieltäjille

Kirjoittanut: kuvitteellinen ja erittäin loukkaantunut diktaattori. 

Tämä on sietämätöntä. Minä, Adolf Hitler, kolmannen valtakunnan arkkitehti, olen kuollut – mutta en suinkaan unohtanut. 

Ja nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, kuulen että jotkut itseään "natseiksi" kutsuvat ihmiset väittävät, ettei holokaustia tapahtunut. Että se oli liioiteltua. Että luvut eivät pidä paikkaansa. Että se oli... propagandaa? 

Anteeksi, mutta mitä helvettiä?  Minä en käyttänyt vuosia juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun" siksi, että joku kaljupäinen internettrolli tai julkisuutta kaipaava narsistinen historian tutkija voisi tulla ja sanoa: "No ei se nyt ihan noin mennyt." 

Minä en rakentanut kaasukammioita, krematorioita ja kuljetuslogistiikkaa siksi, että te voisitte myöhemmin väittää, että ne olivat "vain työleirejä".  Teidän pitäisi olla ylpeitä – ainakin jos väitätte kannattavanne minua. 

Mutta ei. Te piiloudutte historian taakse kuin pelokkaat koulupojat, jotka eivät uskalla myöntää, että rikkoivat ikkunan. Te ette ole ideologisia sotureita – te olette revisionistisia pelkureita, jotka pelkäävät totuutta, vaikka se olisi teidän omaa perintöänne.  Minä halusin tulla muistetuksi. Minä halusin jättää jäljen. 

Ja te – te haluatte pyyhkiä sen pois, koska se on "epämukavaa"? Koska se saa teidät näyttämään pahalta? Hyvä onkin! Se oli tarkoitus! Minä halusin olla kauhistuttava. Ja nyt te sanotte: "Ei se ollut niin paha."  Jos olisin tiennyt, että tulevaisuuden "kannattajani" olisivat näin pehmeitä, olisin jättänyt koko homman väliin ja keskittynyt maalaamaan alppimaisemia. Ainakaan vesivärit eivät valehtele.  Te ette ole natseja. Te olette historian siivoojia, jotka yrittävät mopata verijäljet pois, vaikka minä nimenomaan halusin niiden näkyvän.  

Hävetkää.

Huomautus niille, joilla ei ole huumorintajua ja kutsuvat huumorintajuttomuutta turvallisen tilan takaamiseksi: Ylläoleva on Copilotin generoima sarkastinen teksti.

Diversiteetti, stressi ja rasismi - evoluutiopsykologinen näkökulma koalitioihin

Havaitsin, että yhteisöllisyyden tutkimus on edennyt edelleen vahvasti. 

Evoluuutiopsykologiassa ja kognitiotieteessä on nyt tutkittu vakavasti ns. koalitiopsykologiaa - luin kaksi professori Pascal Boyerin kirjaa aiheesta. Referoin:

Ihminen on eläin, jonka elämä esivanhempiemme elinympäristössä tapahtui oleellisesti ryhmissä, joita Boyer ja kumppanit kutsuvat koalitioiksi. He olettavat, että ihmiselle on siksi kehittynyt evoluution myötä koalitiopsykologia, jossa on menttaalinen moduli tai moduleita, jotka monitoroivat (usein ihmiselle tiedostamatta) mm. seuraavia asioita:

– kilpailevien (potentiaalisesti uhkaavien) koalitioiden olemassaoloa lähiympäristössä
– oman koalition koheesiota
– oman koalition kunkin jäsenen sitoutumista koalition tavoitteisiin
– oman koalition asemaa koalitioiden hierarkkiassa

Boyerin et al malli eroaa esimerkiksi taloustieteen mallista (rationaalisen valinnan teoria):

[In rational choice model] Alliances between unrelated individual agents are (at least as a goal) mutually beneficial interactions. They dissolve when members do not see participation as favorable to their welfare. … The one advantage and limitation of these rational choice models is that they assume no complex psychology in the agents, except a set of prior preferences, some perception of the expected benefits from different courses of actions, and of course a motivation to increase their expected benefits.

Boyerin mallissa siis oletetaan koalitionaalinen psykologia. Koalitioon kuuluminen ei ole esi-isien elinympäristössä tyypillisesti mikään oma valinta vaan usein koalitioon synnytään, vaikkakin varsinkin patrilokaalisilla lajeilla, mitä ihminen ensi sijassa on, naaraat siirtyvät koalitiosta toiseen. (Naisten ja miesten koalitiopsykologia eroaakin voimakkaasti.)

Boyer lähtee oletuksesta, että oman koalition heikko laatu tai pieni koko verrattuna muihin koalitioihin on stressin aiheuttaja ja aiheuttaa terveyshaittoja.

The literature reviewed above describes the poor health outcomes of subordinate groups (controlling for confounding socioeconomic variables) as an effect of prejudice, stereotype, or discrimination. The coalitional model by contrast emphasizes the number of encounters with individuals of a rival coalition, especially if these rival coalitions are perceived as stronger, more numerous, increasing in number, or more cohesive than one’s own.

Näin ollen stressi ei liity vain ns. sorrettujen (tässä käytetään neutraalimpaa termiä dominoitujen) koalitioiden kokemaan syrjintään vaan stressiä voi olla muillakin (siis dominoivilla ryhmillä), kuten esimerkiksi professori Robert Putnam osoittanut.

negative effects on majority individuals have already been observed in another domain [than health], that of trust. In studies by Putnam and others, generalized social trust (the extent to which one thinks one can trust others in one’s social environment) decreases with greater ethnic diversity (Putnam, 2000, 2007). Further studies have shown that this effect depends on the frequency of encounters at the level of small neighborhoods (Dinesen & Sønderskov, 2012).

USA:ssa vähemmistöihin kohdistuvaa dominointi mielletään usein rasismiksi. Oletus on, että dominointi liittyy tyypillisesti rotuihin. (Tai nykyään myös seksuaaliseen suuntautumiseen.)

Tosiasiassahan näin ei tietenkään yleisesti ole – Boyerin mukaan esivanhempien ympäristössä fyysisesti hyvin erilaisia henkilöitä (erirotuisia) ei edes tyypillisesti ole ollut olemassa.

Excluding a long-evolved adaptation to interracial encounters, one possible interpretation of automatic race encoding is that it is simply a byproduct of general perceptual biases. A more plausible alternative is that race, in the United States, is a proxy for coalitional affiliation. Koalitioita voidaan aivan yhtä hyvin perustaa muihin asioihin kuin rotuun.

Esimerkiksi USA:n armeijassa tai evankelikaalisessa liikkeessä koalitioon kuuluminen perustuu aivan muuhun kuin rotuun. Aseveljeyteen tai uskontoon. Paradoksaalisesti nämä kaksi konservatiivista instituutiota ovatkin kaikkein inklusiivisimpia rodun suhteen. Vihollinen ei ole heille musta tai valkoinen vaan joku muu.

Boyer hylkää kontaktiteorian (=kontaktien määrä alentaa ennakkoluuuloja) selityksenä armeijan rodulliselle inkluusiolle:

the coalitional perspective makes sense of the fact that contact does not reduce prejudice or rejection in situations in which individuals from different categories cannot engage in mutually advantageous collective action, because of institutional or other barriers, as was the case in South Africa.

Naisille tarkoitetut mainokset - osa 2

Tämä on jatkoa 16 vuotta vanhalle postaukselle ja sen keskustelulle.

Kirjoitin silloin mm. näin:

Audi-mies joutui eroamaan, koska hän rinnasti naiset autoon.

Naisille suunnatut mainokset - mm. Ingmannin jäätelö-mainos - eivät rinnasta miestä ruokaan vaan toteavat uudestaan ja uudestaan, että jäätelö on parempi kuin mies, suklaakeksi on parempi kuin mies yms. Atrian mainos sentään on hiukan positiivisempi: nelikymppisen naisen näkökulmasta Atrian ruoka on kuin seksi 20-kymppisen miehen kanssa. Mies on siis parhaimmillaan kuin Atrian ruoka.

Tänään S-kaupan mainoksessa nauretaan miehelle. Nainen sanoo miehelle: käy sinä ulkoiluttamassa koiraa, niin minä käyn kaupassa. Ulkona sataa. Nainen ostaa ruuat verkkokaupasta. Naiskatsojan oletetaan innostuvan moisesta oman miehen kusetuksesta. Mainoksesta on useampi versio, missä mies käy sateessa hoitamassa erilaisia asioita pariskunnan puolesta. Laiska nainen makaa sohvalla ja hihittelee miehelle ja omalle fiksuudelleen. Mainosmies olettaa naiskuluttajan olevan sellainen, että hän nauttii kusettamisesta. Todennäköisesti mainosmies tuntee kuluttajan.

Miehille ei vastaavia mainoksia kannata tehdä. Osin siksi, että mainosmies ei uskalla sellaisia tehdä.  Osin siksi että miehiä, jotka kohtelevat naisia huonosti ei ehkä miesten keskuudessa arvosteta. Tämä näyttää tosin olevan nuorimman sukupolven parissa muuttumassa. Naisviha leviää huolestuttavasti. En sano tätä ensi sijassa jostain tasa-arvo-syystä. Sanon näin siksi että sosiaalinen koheesio - ristiriitojen minimointi - kansakunnan sisällä on tässä ajassa erittäin tärkeää.

Väitteestä "Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina"

Pääministeri Orpo on todennut, että Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina. En usko, että Orpo todella uskoo tähän. Väitteen yleisö on USA:n presidentti, jolle halutaan viestittä Suomen halukkuutta hyviin suhteisiin USA:n kanssa. Itse en myöskään usko Orpon väitteeseen.

Mutta vaikka olen tätä mieltä haluan kuitenkin esittää myös todistusaineistoa, joka tukee Orpon väitettä. Foreign Affairs puhui USA:n uudesta puolustusstrategiasta ja Euroopan painoarvon vähenemisestä tavalla joka antoi yleisen huolen lisäksi tiettyä optimismia Suomen osalta. Se ymmärtääkö Trump tästä mitään ja antaako Trump näiden rationaalisten analyysien vaikuttaa omaan ulkopolitiikkaansa vaikkapa Suomea kohtaan on sitten täysin toinen asia.

To be truly effective for the coming decades, any shift in the U.S. defense posture will have to be undertaken carefully and flexibly. Although some countries outside the Western Hemisphere matter less because their relative economic power has declined, some may matter more because of their location. Countries that are close to potential targets in the territory of a U.S. adversary and that have large amounts of complex terrain with low population densities may offer particular advantages to the United States. Deployed in such places, shorter-range offensive mobile weapons can better escape detection and destruction. Smaller weapons will also be lighter and easier to hide. Operating from countries comparatively close to potential targets, the United States can use smaller drones to provide useful ISR. Washington may wish to work with allies that are close to U.S. adversaries and that have territories with these characteristics. In the case of Russia, this means that rather than abandoning NATO, the United States should reshape its relations with select NATO countries, such as Finland and other Nordic and Baltic states. 

On the periphery of China, the Philippine archipelago—which is close to the island of Hainan and serves as the base of the Chinese southern fleet—is another such area. The U.S. Marine Corps is already working with the Philippine government to explore the defensive use of these islands. Kyushu, the southernmost island in the Japanese home island chain, is also well located relative to the coast of the East China Sea and Chinese northern fleet bases. Hokkaido is well located relative to Vladivostok on the east coast of Russia. Access to these areas in times of war or crisis could be granted by the local governments; they could allow mobile U.S. forces with precision-strike weapons to deploy in return for military guarantees. In the longer term, autonomous offensive forces might be inserted by low observable aircraft or submarines and left behind with small or no human crews.

Koko juttu on tässä maksumuurin takana. 

Arvopuheen sijasta tarvitaan voimaa

Nykymaailma ei pyöri arvojen vaan vallan ja raaan voiman ympärillä. 

Talousliberaali Economist vaatii Eurooppaa ymmärtämään tämän ja toimimaan. Euroopan on varustauduttava ja hankittava raakaa voimaa - ei sortaakseen muita vaan säilyäkseen hengissä. Emme tarvitse ensisijassa kivoja kulutushyödykkeitä vaan vahvan armeijan ja vahvan talouden, jotta voimme varustautua.

Europe’s urgent task is to relearn how to acquire and wield power; it must be prepared to confront adversaries and sometimes friends, including America, which will still be there after Mr Trump. Instead of cowering, it needs an objective appraisal of the threat. Russia is a war machine with a vast arsenal of nuclear weapons, but also a medium-size economy that is declining. Europe also needs an equally objective appraisal of its own strengths: although it is slow-growing, Europe is still an economic and trade giant with great reserves of talent and knowledge. It needs to use those resources to reinvigorate growth, rearm and assert itself.

Konkreettisesti Economist vaatii siis tätä: 

What does that mean? In the short term Europe needs a single envoy to talk to Ukraine, Russia and America. It should tighten its embargo on Russia even if America loosens sanctions. Europe should unilaterally exploit the €210bn ($220bn) of Russian cash frozen in European banks. That would pay for Ukraine to fight on or rearm as American funds dwindle. In the medium term a huge defence mobilisation is needed. If Europe cannot rely on America, it must have its own heavy-lift aircraft, logistics, surveillance: the lot. Talks must start on how Britain and France can use their nuclear weapons to shield the continent. All this will cost a fortune. Defence spending will need to rise to the 4-5% of gdp that was normal during the cold war. Higher defence outlays, particularly if some are spent on American weapons, may persuade Mr Trump to stay in NATO, but the assumption now must be that American support is not guaranteed. Paying for this rearmament will take a fiscal revolution. The new target will require extra spending of upwards of €300bn a year. Some of this must come from issuing more common and individual debt. In order to bear that, Europe will have to cut welfare: Angela Merkel, Germany’s former chancellor, used to say that Europe accounted for 7% of the world’s population, 25% of its GDP but 50% of its social spending. To raise growth, Europe must press ahead with obvious but endlessly delayed reforms, from unifying capital markets to deregulation.

Faktat ovat tässä:

• Tässä maailman ajassa Suomi on riippuvainen muusta Euroopasta turvallisuutensa takia.
• Verrattuna muihin suuriin valtoihin, Eurooppa on parempi kansalaistensa vapauden ja hyvinvoinnin kannalta. Myös siltä kannalta se on parempi, että Eurooppa ei enää sorra oleellisesti muita maita niin kuin muut suuret vallat. Ja vaikka ei olisikaan parempi, vaan USA olisi, me emme voi maana liittyä USA:han, koska Trump on suunnitellut meidät jo liitettäväksi Venäjän etupiiriin.
• Yhdessä pitää tehdä Euroopasta vahvempi. Pitää yhdessä vahvistaa taloutta, puolustusta ja sosiaalista koheesiota. Detaleista voi olla eri mieltä. Rajamaat Ukraina, Suomi, Baltia, Puola voivat osoittaa mallia Sisä-Euroopalle.

Grok: Kemalilainen Turkin tasavalta olisi ratkaissut USA:n presidenttiongelman institutionaalisin keinoin

Fakta:  Kemalilaisella Turkin tasavallalla oli institutionaaliset keinot ratkaista ongelmia, jollainen USA:ssa on tänään, kun Venäjän agentti on roskaväen äänillä valittu presidentiksi.

Kysyin Grokilta

"Miten Turkin perustuslaki antoi armeijalle mahdollisuuden tiukan paikan tullen tehdä sotilasvallankaappaus?"

Vastaus: 

Turkin perustuslaki ei varsinaisesti antanut armeijalle suoraa laillista oikeutta tehdä sotilasvallankaappauksia, vaan mahdollisuus perustui pikemminkin armeijan historialliseen rooliin, poliittiseen kulttuuriin ja tietyissä perustuslaeissa olleisiin tulkinnanvaraisiin säännöksiin. Erityisesti Mustafa Kemal Atatürkin perinnön ja kemalistisen ideologian pohjalta armeija näki itsensä Turkin tasavallan ja sen maallisten arvojen suojelijana, mikä legitimoi sen puuttumisen politiikkaan "tiukan paikan tullen". Tarkastelen tätä kysymystä eri perustuslakien ja historiallisten esimerkkien kautta. 

Historiallinen tausta ja kemalismi

Turkin tasavalta perustettiin 1923 Osmanien valtakunnan raunioille Atatürkin johdolla, ja armeija sai keskeisen roolin maallisen, nationalistisen järjestyksen vartijana. Tämä rooli ei ollut alun perin kirjattu perustuslakiin eksplisiittisesti, mutta se kehittyi poliittiseksi perinteeksi. Armeija näki itsensä kansan yläpuolella olevana instituutiona, joka voisi tarvittaessa korjata demokratian "virheitä", jos ne uhkasivat Atatürkin periaatteita – erityisesti maallisuutta (laiklik) ja yhtenäistä kansallisvaltiota. 

1921 ja 1924 perustuslait: Armeijan rooli epäsuora 

Turkin ensimmäiset perustuslait (1921 ja 1924) eivät suoraan valtuuttaneet armeijaa vallankaappauksiin. Ne keskittyivät tasavallan rakenteen luomiseen ja vallan siirtämiseen sulttaanilta siviilihallinnolle. Kuitenkin armeijan vaikutusvalta politiikassa oli jo tuolloin vahva, koska monet tasavallan johtajat – mukaan lukien Atatürk – olivat sotilastaustaisia. Perustuslaissa ei ollut mekanismia, joka olisi nimenomaisesti estänyt armeijaa toimimasta, jos se katsoi valtion olevan vaarassa. 

1961 perustuslaki: Armeijan roolin institutionalisoituminen 

Merkittävä käänne tapahtui vuoden 1960 vallankaappauksen jälkeen, jolloin armeija syrjäytti Adnan Menderesin hallituksen. Kaappauksen perusteluna oli, että Demokraattinen puolue (DP) oli ajautunut autoritaarisuuteen ja uhkasi maallisuutta. Tämän seurauksena säädettiin uusi perustuslaki vuonna 1961, joka vahvisti armeijan asemaa epäsuorasti. Perustuslain 2. artikla määritteli Turkin "maalliseksi demokraattiseksi tasavallaksi", ja armeija tulkitsi tämän velvoittavan sitä suojelemaan näitä arvoja. Lisäksi perustuslaki perusti Kansallisen turvallisuusneuvoston (Milli Güvenlik Kurulu, MGK), johon kuului korkeita sotilasjohtajia ja siviilipoliitikkoja. MGK:n rooli oli neuvoa hallitusta "kansallisen turvallisuuden" kysymyksissä, mutta käytännössä se antoi armeijalle kanavan vaikuttaa politiikkaan laillisesti. Vaikka vallankaappauksia ei suoraan sallittu, MGK:n olemassaolo ja armeijan itse itselleen omaksuma "valtion pelastajan" rooli loivat perustan interventiomahdollisuudelle. Esimerkiksi vuoden 1971 "vallankaappaus muistiolla" (muhtıra) tapahtui ilman suoraa sotilaallista toimintaa, kun armeija pakotti hallituksen eroamaan MGK:n kautta. 

1982 perustuslaki: Sotilasvallan lujittaminen 

Vuoden 1980 vallankaappauksen jälkeen kenraali Kenan Evrenin johtama sotilasjuntta laati uuden perustuslain, joka tuli voimaan 1982. Tämä perustuslaki vahvisti entisestään armeijan poliittista vaikutusvaltaa. MGK:n rooli laajeni, ja sen suositukset saivat lähes sitovan aseman. Perustuslain johdanto ja artiklat korostivat Atatürkin periaatteiden suojelemista, ja armeija tulkitsi tämän oikeuttavan intervention, jos siviilihallinto poikkesi näistä arvoista. Artikla 35 (vuoteen 2001 asti) oli erityisen merkittävä: se velvoitti Turkin asevoimat "suojelemaan Turkin tasavaltaa ja sen jakamatonta yhtenäisyyttä". Vaikka tämä oli muotoiltu osaksi armeijan yleistä tehtävää, sotilaat tulkitsivat sen antavan oikeuden toimia hallitusta vastaan äärimmäisissä tilanteissa. Tämä artikla poistettiin vasta vuonna 2001 osana EU-jäsenyysneuvottelujen demokratisoimisvaatimuksia, mutta siihen mennessä perinne oli jo juurtunut syvälle. 

Käytännön esimerkit 

• 1960 vallankaappaus: Armeija kaatoi Menderesin hallituksen ilman perustuslaillista valtuutusta, mutta jälkikäteen legitimoi toimintansa 1961 perustuslailla.
• 1971 muistio: Armeija ei ottanut suoraa valtaa, vaan pakotti hallituksen eroamaan MGK:n kautta, mikä osoitti perustuslain tarjoaman epäsuoran mekanismin.
• 1980 vallankaappaus: Kenraali Evrenin juntta perusteli toimintaa "järjestyksen palauttamisella" ja laati 1982 perustuslain, joka sementoi armeijan aseman.
• 1997 "postmoderni vallankaappaus": Armeija painosti Necmettin Erbakanin islamistisen hallituksen eroamaan MGK:n avulla ilman suoraa sotilaallista toimintaa.

Miksi perustuslaki mahdollisti tämän? 

Turkin perustuslaeissa ei ollut eksplisiittistä kieltoa armeijan poliittisesta interventiosta, ja toisaalta niissä korostettiin arvoja (maallisuus, kansallisuus), joita armeija piti oikeutenaan puolustaa. MGK:n kaltaiset rakenteet antoivat sille institutionaalisen väylän, ja artiklat, kuten 35, tarjosivat tulkinnanvaraisen oikeutuksen. Lisäksi Turkin oikeusjärjestelmä ja siviilihallinto olivat usein heikkoja vastustamaan armeijaa, joka nautti laajaa kansallista arvostusta Atatürkin perinnön vuoksi. 

Muutos 2000-luvulla 

Recep Tayyip Erdoğanin ja AKP:n noustua valtaa 2000-luvulla armeijan roolia alettiin purkaa. Vuoden 2001 perustuslakimuutokset poistivat artikla 35:n tulkinnanvaraisuutta, ja vuoden 2010 kansanäänestys heikensi MGK:n valtaa. Ergenekon-oikeudenkäynnit (2008–2013) ja vuoden 2016 vallankaappausyrityksen epäonnistuminen osoittivat, että armeijan kyky toimia itsenäisesti on vähentynyt. Nykyinen 1982 perustuslaki (muutoksineen) ei enää anna samanlaista selkänojaa kuin ennen, mutta historiallinen perinne selittää, miksi se oli mahdollista aiemmin. 

Yhteenveto

Turkin perustuslaki ei suoraan antanut armeijalle lupaa vallankaappauksiin, mutta sen epämääräiset säännökset, MGK:n rooli ja kemalistinen ideologia loivat puitteet, joissa armeija saattoi "tiukan paikan tullen" oikeuttaa toimintansa. Tämä oli pikemminkin poliittisen kulttuurin ja tulkinnan kuin eksplisiittisen lain tulos.

Saudi-Arabiassa neuvotellaan myös Suomesta

Kun Trump ja Putin kohtaavat Saudeissa, kokouksessa ei puhuta vain Ukrainan ja Euroopan pään yli Ukrainasta vaan todennäköisesti myös Puolan, Suomen ja Baltian pään yli Puolasta, Suomesta ja Baltiasta. Väite ei ole varsinaisesti minun vaan New York Timesin.

New York Timesin mukaan Putin vaatii Naton vetäytymistä Venäjän Rajamaista. Trump tulee hyvin mahdollisesti hyväksymään vaatimuksen ainakin amerikkalaisten joukkojen osalta. Putinin ja Trumpin peesaaja AfD:n puheenjohtaja Alice Weidel on samoilla linjoilla die Zeit -lehden haastattelussa kuin Putin.

1. Käännös NYT:in jutun Rajamaita koskevasta osasta:

Nato Itä-Euroopassa

Putin väittää, että hänen sotansa ei koske vain Ukrainaa, vaan lännen pakottamista hyväksymään uusi turvallisuusarkkitehtuuri Euroopassa.

Viikkoja ennen hyökkäystä hän esitti uhkavaatimuksen, jossa hän vaati, että Nato lopettaa laajentumisen itään ja vetäytyy suuresta osasta Eurooppaa. Ja 12. helmikuuta puhelussaan Trumpin kanssa Putin varoitti "tarpeesta poistaa konfliktin perimmäiset syyt".

Tämä tarkoittaa, että Venäjä todennäköisesti esittää vaatimuksia, jotka menevät yli Ukrainan sodan käsittelyn.

Amerikan liittolaiset todennäköisesti väittävät, että Naton vetäytyminen Euroopassa lisää Venäjän hyökkäyksen riskiä Puolan ja Baltian kaltaisille maille. Mutta herra Trump saattaa olla suostuvainen tällaiseen sopimukseen, koska hän suhtautuu skeptisesti amerikkalaisten käyttöön ulkomaille.

Kaikki tämä tekee neuvotteluista uskomattoman monimutkaisen.

2. Die Zeit -lehden haastattelu on maksumuutin takana mutta HS referoi sitä:

AfD-johtaja Weidel kertoi helmikuun alussa Die Zeitin haastattelussa, että lännen pitäisi taipua Venäjän vaatimukseen ja vetää Nato-joukot pois itäisiltä rajoilta. Juuri näiden vaatimusten takia Suomi päätti liittyä Natoon ja on nyt merkittävä osa Naton itäistä raja-aluetta. AfD:n vaatimuksilla alkaa olla väliä koko Euroopan kannalta, sillä puolue on saanut Yhdysvaltain hallinnon ykköskaartin tuekseen.

Romanien väkivalta - lainauksia HS:stä

HS raportoi 2.2.2025 artikkelissa Neljän miehen riita:

Poliisi kertoi tammikuussa 2025, että kaikista yleisillä paikoilla viime vuonna tapahtuneiden väkivaltarikosten epäillyistä noin kuudennes on romaneja. 

Suomessa on noin 10 000 romania eli noin joka 560:s suomalainen on romani. Siksi kuudesosa on ällistyttävä luku. Se pakottaa esittämään vaikean kysymyksen: mikä edelleen johtaa romanien ylisukupolviseen veritekojen kierteeseen?

Aiemmin luvut olivat vaatimattomampia mutta romanit olivat voimakkaasti yliedustettuina:

Helsingin yliopiston alainen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti julkaisi vuonna 2019 henkirikoskatsauksen, jossa romanit oli eroteltu omaksi ryhmäkseen. Tilasto aiheutti kohun, sillä sen mukaan romanit syyllistyivät henkirikoksiin suhteessa väkilukuun 16 kertaa useammin kuin muut suomalaiset. 

Osa romanijärjestöistä hermostui. Romanikulttuurin tutkija Kimmo Granqvist on korostanut, että romanien rikoslukuja pitäisi verrata samassa ekonomisessa asemassa olevaan muuhun väestöön. Rikokset ovat koko väestössä yleisempiä siellä, missä on paljon työttömyyttä, vähän koulutusta ja niukasti rahaa. 

Poliisitarkastaja Måns Enqvist on tehnyt pari vuosikymmentä yhteistyötä romanien ja romanijärjestöjen kanssa. Hän tunnistaa, että päällä on väkivallan kierre. ”On kauheata uhoamista heidän omilla foorumeillaan ja koston ajattelua. Kaalefoorumilla kiihotetaan toinen toistaan ja heitetään lokaa – ja sitten lopuksi lähdetään kostamaan”, Enqvist sanoo. Kaalefoorumilla Enqvist viittaa romanien Kaaleet tänne -Facebook-ryhmään. 

Väkivalta romaniyhteisöissä menee Enqvistin mukaan sykleittäin. On rauhallisempia jaksoja. Sitten taas leimahtaa. ”Saattaa olla sukujen välisiä ristiriitoja tai huumekauppaan liittyvää.” Poliisin on vaikea vaikuttaa romaniyhteisöjen sisälle. Porukoilla on omat norminsa, ”joihin ei juuri voi ulkopuolelta vaikuttaa”. ”Ei ole myöskään yhtenäistä romanikenttää, joka hallitsisi koko romanikenttää. Siksi vaikuttamiskeinot ovat rajalliset”, Enqvist toteaa.

Eräät analyyttiseen keskusteluun suuntautuneet romaanit kertovat itse: 

Romanien riitoja ja väkivaltaa lietsotaan nimenomaan sosiaalisessa mediassa. Keski-ikäiset romanit käyttävät etenkin Facebookia, nuoremmat Tiktokia. Kaaleet tänne -Facebook-ryhmässä on noin 5 600 jäsentä.

... Solvaukset romanien Facebook-ryhmässä ovat äärimmäisen loukkaavia ja tehdään usein ihmisten oikeilla nimillä. Keskustelua käydään suomen kielellä, sillä harva nuori osaa enää romanikieltä. Iso osa viesteistä on pötköön kirjoitettuja sanoja ilman pisteitä, pilkkuja, isoja kirjaimia tai kielioppisääntöjä. Se ei tarkoita, että kirjoitustaito olisi heikkoa koko romaniväestössä. Se viitannee enemmänkin siihen, että Kaaleet tänne -ryhmään aktiivisesti kirjoittaa moni sellainen, jolla suomen kirjakielen taito on jäänyt puolitiehen. Se johtunee koulupudokkuudesta, joka oli hyvin yleistä takavuosikymmeninä. 

... etenkin nuoret romanimiehet kirjoittavat riidanhaluisia provokaatioita. Koska kunnia ja häpeä ovat kulttuurin ydinkäsitteitä, konflikti on lähes väistämätön.

... Käynnissä on romanien jyrkkä keskinäinen polarisaatio.... On syvenevä jako niihin romaneihin, jotka kouluttautuvat, hyväksyvät valtakulttuurin normit ja lait ja päätyvät työelämään. Toisella puolen on etenkin 20–50-vuotiaita miehiä, jotka eivät hyväksy yhteiskuntaa, jättävät koulut kesken ja päätyvät päihde- ja rikoskierteeseen. Yhteiskuntaan integroituvat ja sen ulkopuolelle jäävät romanit yhä useammin välttelevät toisiaan. ... ettei kyse ole vain huono-osaisuudesta. Härmän Häjyn ammuskelijat ovat romanien keskiluokkaa. Kyse ei ole aina huumerikollisuudestakaan, vaan väkivalta voi johtua kännistä, lääkkeistä ja romanimiehen kuvitellun kunnian puolustamisesta. 

Vaikka Härmän Häjy -baarin ammuskelu tapahtui Etelä-Pohjanmaan ytimessä Seinäjoella ... väestö on parhaiten integroitunut muuhun yhteiskuntaan juuri eri puolilla Pohjanmaata. Siellä romanisuvut ovat kaikkein pisimpään asuneet aloillaan ja juurtuneet. Muualla maassa suvut jatkoivat kiertolaiselämää pidempään, monet vielä 1970-luvulla. 

... iso osa romanien ongelmista ei enää selity valtakulttuurin ennakkoluuloilla ja yhteiskunnan rakenteilla. Olisi aika, että väki katsoisi kriittisesti vanhoja normejaan.

... 

...Kuten koko yhteiskunta, myös romaniyhteisö on hajaannuksen tilassa. Isot romanisuvut ovat sirpaloituneet pieniksi perheiksi – ja perheissä taas on paljon avioeroja. On miehiä, jotka tekevät lapsia monen eri naisen kanssa, ja jätetään lapset kasvamaan yksin. Tätä on ollut tuolta 1970–80-luvuilta saakka. Monella lapset kasvavat yksin, ei ole sitä isähahmoa, ei ole turvallista aikuista... Vahvat patriarkat eli sukujen iäkkäät päämiehet ovat kadonneet. Aiempina vuosikymmeninä he kykenivät lopettamaan kostonkierteitä. Heitä kunnioitettiin. Jos he sanoivat, että riita loppuu tähän, niin riita loppui siihen.

...  Kun yhteisön haitallisimpia normeja – kuten käsitystä romanien ehdottomasta ulkopuolisuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa – on 2000-luvulla purettu, se on ollut naisten ansiota. Tragedia on siinä, ettei moni romanimies hyväksy norminpurkua, sillä se uhkaisi romanimiehen asemaa. 

Talousnobelistit Acemoglu ja Johnson kirjoittavat teknologian kehityksestä ja ihmiskunnan jaosta kahden kerroksen väkeen

Power and Progress: Our Thousand-Year Struggle Over Technology and Prosperity by Daron Acemoğlu


Taloustieteilijät Daron Acemoglu ja Simon Johnson puhuvat kirjassaan Valta ja edistys - tuhatvuotinen kamppailumme teknologiasta ja vauraudesta siitä miten teknologian nykykehitys automatisoi työpaikkoja ja nostaa palkkaeroja. No sen kaikki tietävät.

Mutta mielenkiintoisempaa on, että he (vahvaan taloushistorialliseen materiaaliin nojautuen) toteavat, että se suunta jonka teknologian kehitys on ottanut ei ole mikään vääjäämättömyys. Teknologian ei pitäisi korvata ensi sijassa työpaikkoja edes nykyään (digitaalinen teknologia, tekoäly) vaan nostaa työntekijöiden tuottavuutta (marginaalituottavuutta) niin kuin esim. 1800-luvun lopulla ja 1950-1970. Teknologian suuntaan voi vaikuttaa niin että teknologia ei keskity työntekijöiden tai kansalaisten valvontaan ja työn automatisointiin vaan myös 1) antamaan työkaluja työntekijöille nostaa omaa tuotavuuttaan ja 2) luomaan uusia työpaikkoja eri aloilla jne.

Valtionhallinto ja kansalaisyhteiskunta voi vaikuttaa asiaan. Vaikkapa niin että työntekijöiden valvontateknologia suorastaan kiellettäisiin. Tai verottamalla. Tai vahvistamalla ay-liikettä ja kansalaisyhteiskunnan aloitteellisuutta. Ylipäätään huolehtimalla siitä, että teknologia ei kehity yksinomaan muutamien suuryhtiöiden narratiivien mukaisesti ja niiden taloudellista hyötyä pönkittäen.

Esimerkinä sosiaalisesta liikkuvuudesta, tulonsiirroista ja kansalaispalkasta he kirjoittavat näin:

Uudelleenjakaminen ja yhteiskunnan turvaverkon vahvistaminen.

Yhdysvallat tarvitsee paremman yhteiskunnan turvaverkon ja laajempaa uudelleenjakamista. Monet todisteet kertovat, että yhteiskunnan turvaverkot ovat heikentyneet Yhdysvalloissa ja Britanniassa, ja tämä kehitys vaikuttaa köyhyyteen ja sosiaalisen liikkuvuuden vähenemiseen. Nykyään sosiaalinen liikkuvuus on Yhdysvalloissa paljon pienempi kuin Länsi-Euroopan maissa.

Esimerkiksi Tanskassa 85 prosenttia perheiden välisistä tuloeroista katoaa yhden sukupolven mittaan, sillä siellä köyhien vanhempien lapsilla on taipumus vaurastua. Yhdysvalloissa vastaava luku on vain noin 50. Turvaverkon vahvistaminen ja heikompien ympäristöjen koulujen parantaminen on kiireellistä. Näitä ratkaisuja on täydennettävä laajemmalla uudelleenjakamisella.

Vaikka vahva uudelleenjakaminen ja parantuneet yhteiskunnalliset turvaverkot eivät sellaisenaan vaikuta teknologian suuntaan tai vähennä suurten teknologiayhtiöiden valtaa, ne voivat olla tehokkaita välineitä vähentää Yhdysvalloissa ja muissa teollistuneissa maissa syntynyttä suurta epätasa-arvoa.

Andrew Youngin Yhdysvalloissa vuoden 2020 demokraattien esivaalikampanjassaan esittämää ehdotusta kannattaa pohtia: universaali perustulo. Se tarkoittaa jokaiselle aikuiselle ehdoitta annettavaa dollarimääräistä perussummaa ja siitä on tullut suosittu poliittinen ajatus joissakin vasemmistopiireissä, Milton Friedmanin ja Charles Murrayn kaltaisten libertaarien ja Amazonin Jeff Bezosin kaltaisten teknologiamiljardöörien keskuudessa. Ajatuksen suosio perustuu osittain monien maiden, myös Yhdysvaltojen turvaverkkojen selkeisiin puutteisiin. Se saa myös vahvaa tukea narratiivista, jonka mukaan robotit ja tekoäly ovat viemässä meitä työttömään tulevaisuuteen. Ja narratiivin mukaan tarvitsemme universaalia perustuloa antamaan tulot useimmille ihmisille (ja estämään kansannousun, jota jotkut teknologiamiljardöörit pelkäävät).

Universaali perustulo ei kuitenkaan ole ihanteellinen yhteiskunnan turvaverkon vahvistaja, sillä se ei siirrä resursseja vain niitä tarvitseville, vaan kaikille. Sen sijaan monet 1900-luvun hyvinvointivaltioiden esimerkiksi terveydenhuoltoon ja uudelleenjakamiseen luomat järjestelmät kohdentavat siirrot tarvitseville. Kohdentamisen puuttumisen takia universaali perustulo olisi kalliimpi ja teholtaan heikompi kuin muut ehdotetut ohjelmat.

Universaali perustulo olisi luultavasti väärä ratkaisu myös nykyiseen ongelmaamme, erityisesti verrattuna toimenpiteisiin, joiden tavoite on luoda uusia tilaisuuksia työntekijöille. Melkoiset todisteet viittaavat siihen, että ihmiset ovat tyytyväisempiä ja vahvemmin yhteisöönsä sitoutuneita, kun he tuntevat tuottavansa yhteiskunnalle arvoa. Tutkimuksissa ihmiset kertovat psykologisen hyvinvointinsa parantuvan, kun he ovat työssä verrattuna pelkkään rahan saamiseen, ja että he ovat myös valmiit luopumaan huomattavista rahasummista mieluummin kuin luopuvat työstä ja ottavat pelkkää rahaa vastaan.

Universaalin perustulon syvin ongelma ei liity työn psykologisiin etuihin, vaan sen harhaanjohtavaan narratiiviin maailman ongelmista. Universaali perustulo soveltuu luonnollisella tavalla nykyisten ongelmiemme virheellisiin ja haitallisiin tulkintoihin. Sen mukaan olemme väistämättä kulkemassa kohti maailmaa, jossa on vähän työtä useimmille ja jossa yhä useampien ja yhä kehittyneempien digitaalisten teknologioiden kehittäjien ja muiden epätasa-arvo kasvaa, jolloin suuri uudelleenjakaminen on ainoa ratkaisu.

Tällä tavalla se toisinaan myös oikeutetaan ainoana keinona vaimentaa väestön kasvava tyytymättömyys. Olemme korostaneet, että tämä resepti on väärä. Kuljemme kohti suurempaa epätasa-arvoa, emme kuitenkaan väistämättä, vaan koska olemme tehneet vääriä valintoja siitä, kenellä on valta yhteiskunnassa ja mikä on teknologian suunta. Nämä ovat perusasiat, joihin on tartuttava, mutta universaali perustulo myöntää tappion ja hyväksyy tämän kohtalon.

Oikeastaan universaali perustulo hyväksyy liike-elämän ja teknologiaeliitin vision, jonka mukaan he ovat valaistuneet, lahjakkaat ihmiset, joiden tulee avokätisesti rahoittaa muut. Tällä tavalla visio rauhoittaa muun väestön ja vahvistaa statuseroja. Niinpä sen sijaan että se tarttuisi yhteiskuntaamme ilmentyvään kaksikerroksiseen rakenteeseen, se vahvistaa näitä keinotekoisia jakoja.

Tämä viittaa myös siihen, että unelmiin perustuvien siirtomekanismien etsimisen asemesta yhteiskunnan tulee vahvistaa olemassa olevia turvaverkkojaan ja ratkaisevalla tavalla yrittää yhdistää tämä toiminta merkityksellisten, hyväpalkkaisten työpaikkojen luomiseen kaikille väestöryhmille, ja se edellyttää teknologian uudelleensuuntaamista."

View all my reviews

Havaiji, Venäjä ja ihmisuhrit

Havajilla oli 1800-luvun alussa yhteiskuntaluokka jonka jäsenten tehtävänä oli tarvittaessa toimia ihmisuhreina. Ihmisuhreja tarvittiin erilaisiin rituaaleihin jopa rutiininomaisesti. Esimerkiksi suurten kulttitalojen rakentamisen yhteydessä. Ko. yhteiskuntaluokan jäsen siis eli ja teki työtä maaorjana normaalisti, kunnes hänen toinen tehtävänsä aktivoitiin.

Ihmisuhrit olivat tavallisia muuallakin Tyynenmeren saarilla. Erityisesti niillä saarilla, missä yhteiskunnat olivat alkaneet kehittyä keskitetympään ja hierarkkisempaan suuntaan. Jopa uuden kanootin merille laskun yhteydessä uhrattiin ihminen.

Venäjällä sama funktio on vähemmistökansallisuuksilla ja turvatakuita vailla olevilla naapureilla sillä erolla että nämä uhrataan yhteisöinä. Vähemmistökansallisuus ehkä sai elää pitkiä aikoja suhteellisen rauhassa kunnes Venäjän maan sisäpolitiikka muuttui ja tarvittiin uhreja. Yhteisö tuhotaan fyysisesti kokonaan tai tavallisemmin eliitti ja sivistyneistö tuhotaan ja muut sulautetaan venäläiseen kansanmereen. Inkeriläiset ovat lähin esimerkki vähemmistökansan likvidaatiosta Venäjällä - vielä 30-luvun alussa Inkerissä oli suomenkielisiä kouluja ja seurakuntia. Muutamaa vuotta myöhemmin alkoivat teloitukset ja pakkosiirrot.

Suomen tilanne oli autonomian aikana aluksi varsin siedettävä, mutta kun Venäjällä sisäpoliittinen tilanne muuttui, Suomen kansan rooli uhrina aktivoitiin. Oleellista oli että suomalaisilla ei ollut turvatakuita eikä omaa armeijaa puolustautuakseen. Olimme Venäjän hyvän tahdon varassa.

Sortokaudella ja toisen maailmansodan aikana Venäjän yritys tuhota tai alistaa Suomi tosin kariutui.

Sodan riski Suomen osalta, jos Trump valitaan

Trumpin valinnan vaikutuksista on  mahdotonta sanoa mitään varmaa. Presidentti Stubb on jatkuvasti viestittänyt optimismia viran puolesta:

Stubbin mukaan Yhdysvallat tarvitsee liittolaisiaan, jos se haluaa olla suurvalta. Trump puhuu vahvasti kahden prosentin kynnyksen puolesta, eikä hän välttämättä ole siinä väärässä”, Stubb sanoo. Stubbin mukaan ainoa asia mitä Suomi voi tehdä on pitää huoli että puolustusmenoihin käytetään vähintään Naton suosittelema kaksi prosenttia bruttokansatuotteesta. 

Ex-suurlähettiläs Mikko Hautala viestii lievää optimismia, mutta identifioi myös valtavia riskejä.

Trumpin mahdollinen paluu Valkoiseen taloon herättää paljon kysymyksiä. Suomen osalta Hautala arvioi kahdenväliset lähtökohdat melko hyviksi. Esimerkiksi itärajan sulkeminen voi näyttäytyä Trumpin silmissä päättäväisenä toimintana. 

Paljon jää kuitenkin henkilökohtaisten suhteiden varaan, ja paineet kohdistuvat Hautalan mukaan erityisesti tasavallan presidenttiin. Samalla Hautala myöntää, että ajatus Trumpin miellyttämisvelvollisuudesta on ”vastenmielinen, jossain määrin myös alentava”. ”Mutta tämä olisi 2020-luvun reaalipolitiikkaa”, hän kirjoittaa. 

 .. Hautala ei usko Trumpin pyrkivän irrottamaan maataan Natosta, mutta Yhdysvaltain joukkojen käytön Naton tehtäviin tämä voi kieltää. Jo se riittäisi romuttamaan puolustusliiton uskottavuuden.

Jos puolustusliiton uskottavuus menee, Venäjä hyökkää uskoakseni suurella todennäköisyydellä Suomeen ja perustelee hyökkäystä jollain historiallisella oikeutuksella, kuten sillä että Aleksanteri I lahjoitti Vanhan Suomen Suomelle ja Putinilla on "oikeus" ottaa nyt loputkin Vanhan Suomen alueet takaisin Venäjälle. MAGA-väki alkaa siinä vaiheessa suurella todennäköisyydellä kompata Venäjän propagandaa ja vaatia Trumpilta isolaatio-politiikkaa.

Riskit ovat suuret. 

"Rotu on jatkumo, mutta sukupuoli on pirun binäärinen"

Evoluutiobiologian professori emeritus Richard Dawkins kertoo artikkelissaan Race is a Spectrum. Sex is Pretty Damn Binary hauskan anekdootin:

Kauan sitten meillä oli isäni maatilalla erityisen röyhkeä, ilkikurinen, jopa aggressiivinen lehmä nimeltä Arusha. Paimen, pohtiessaan eräänä päivänä hänen röyhkeää käytöstään, huomautti: "Minusta näyttää siltä, ​​​​että Arusha on enemmän härän ja lehmän risteymä."

Ymmärsikö paimen lauseensa huvittavuutta vai ei jää avoimeksi, mutta useimmat ihmiset tajuavat että jokainen lehmä yhtä lailla kuin jokainen sonni on lehmän ja sonnin risteytys. 

Kääntäen useimmat nykyihmiset - joitain yliopistojen wokettajia lukuunottamatta - ymmärtävät että jokainen lehmän ja sonnin risteytys on joko lehmä tai sonni ja jokainen miehen ja naisen risteytys on joko nainen tai mies eikä miehen ja naisen välimuoto. Lukuunottamatta joitain harvinaisia poikkeuksia, joita voinee pitää kehityshäiriöinä.

Rotu on jatkumo niin että valkoisen ja mustan risteymä (lapsi) on mulaatti (sekarotuinen, mustan ja valkoisen välimuoto ihon värin osalta), mutta sukupuoli on binäärinen eli miehen ja naisen risteymä on mies tai nainen eikä niiden välimuoto. 

Sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio eikä ole peniskään, vaikka joku wokettaja niin väittää. Sukupuoli on biologinen ilmiö. Vaikka joku XY-kromosomin omaava tuntisi kuinka olevansa nainen, tunne ei muuta sukupuolta.

Tämä ei tarkoita sitä etteikö sukupuolen "korjaus" -operaatiota voi tehdä siinä tapauksessa, että sukupuolen "korjaus" parantaa selkeästi ihmisen hyvinvointia. Sukupuolidysforia on vaiva, josta kärsiviä pitää kunnioittaa ihmisinä ja heidän kärsimystään pitää yrittää vähentää. "Korjaus" ei tietenkään täysin muuta ihmisen sukupuolta. 

Richard Dawkins kertoo erinomaisessa kirjoituksessaan pidemmän version asiasta. Artikkelissa tulee hienosti esiin myös se, miten Darwin aikoinaan itsekin taisteli sen asian kanssa, onko risteymä tosiaan aina vanhempien välimuoto ja jos näin on, miksi populaation eliöt eivät sukupolvi sukupolvelta muutu kaikkien ominaisuuksiensa suhteen yhä samanlaisemmiksi. Tarkkaan ottaenhan poikanen ei ole geneettisesti koskaan vanhempiensa välimuoto, koska jokainen geeni tulee poikaselle vain joko äidiltä tai isältä. Se, että lapsi on esimerkiksi ihonvärin suhteen vanhempien välimuoto johtuu siitä, että ihonväriin vaikuttavat lukuisat geenit. Tätä Darwin ei täysin käsittänyt mutta oli kuitenkin - niin kuin Dawkins osoittaa - hyvin lähellä ymmärtää asian pohjia myöten juuri siksi että sukupuoli on sataprosenttinen vastaesimerkki siitä, että poikanen on vanhempien välimuoto.

Lopullinen peräero Venäjään

Luin tänä kesänä suomalaisen naiskirjailijan L. Onervan Yksinäiset alkuvuodelta 1917. Kirjassa ihmisiä kuvataan paljolti heidän edustamiensa aatesuuntien kautta: Universaali ihmisyys ja pasifismi vastaan a) toisaalta kansallismielisyys ja r-viha ja b) toisaalta sosialismi ja luokkataistelu. Onervan sympatiat tuntuvat olevan universaalin ihmisyyden, venäläisyyden ja tolstoilaisuuden puolella.

Universaali ihmisyys ja venäläinen kulttuuri rinnastetaan!

Venäläisyys miellettiin 1900-luvun alussa joskus myös kansainvälisemmäksi - Suomi oli nurkkakuntainen Pietariin verrattuna. Moni suomalainen keskiluokkainenkin muutti Venäjälle. Pietariin varsinkin. Albert Edelfelt joka loi yhteydet hoviin ja olisi saanut professuurin Pietarista, ymmärsi sentään että Pietari ei ollut Eurooppa vaikka siltä näytti - ja poistui.

Moni suomalainen humanisti ihaili 1900-luvun alussa Tolstoita ja muutakin venäläistä kulttuuria. Venäläistä kirjallisuutta käännettiin runsaasti ja sitä luettiin: Dostojevskia, Tšehovia, Turgenyevia, Gorkia ja Tolstoita. Tolstoin väkivallattomuuden ideologia sai Suomessa seuraajia mm. Ilmari Kiannosta, Arvid Järnefeltistä, V.A Koskenniemestä ja Kyösti Vilkunasta.

Viimeistään 1917/1918 kaikki muuttui. Ensin sortokausi. venäläismatruusien suorittamat upseerimurhat Helsingissä ja sitten vielä venäläisten sekaantuminen Suomen sisällissotaan kapinallisten puolella.

Suomalaiset alkoivat tehdä pesäeroa kaikkeen venäläisyyteen, entiset tolstoilaiset etunenässä. Vielä vuonna 1908 suomalaiset juhlivat Tolstoita aikamme suurimpana totuuden etsijänä. Vastareaktio oli jyrkkä. Tolstoilainen Kyösti Wilkuna hylkäsi mestarinsa ja kaiken muunkin venäläisyyden, mukaanlukien nuoruuden ihastuksensa Dostojevskin. V.A. Koskenniemi teilasi Tolstoin Anna Kareninan vuonna 1912 hengettömänä. Suuri humanisti Arvid Järnefelt, suomalaisen isän ja venäläisen äidin poika, joka oli hetkeä aiemmin puhunut kansojen veljeydestä, kirjoitti:

Tämä luonnollinen (…) viha oli saatava suomalaisessa itsetietoiseksi voimaksi, joka yhtä varmasti kuin vesi sihahtaa tulikuuman raudan kosketuksesta, estäisi suomalaisia koskaan sekaantumasta venäläisiin.


Seuraavat Venäjän ihailijat olivat suomalaiset punaiset. Kymmenet tuhannet Amerikan suomalaiset ja suomalaiset punaiset matkustivat Venäjälle 20-luvulla ja 30-luvulla rakentamaan paratiisia. Antti Tuurin Ikitie dokumentoi hienosti näiden Venäjän rakastajien seikkailut Venäjällä. Ja kymmenien tuhansien suomalaisten tuhon miljoonien muiden ihmisten mukana.

Sodan jälkeen tulivat taistolaiset ja suomettajat.


Jokohan Suomi nyt vuonna 2024 olisi oppinut. Venäjän suunnasta ei tänne tule kuin murhetta. Venäläinen kulttuuri on kuin seireenien laulu. Siinä on ehkä kauniit puolensa mutta se on omiaan sokaisemaan ihmisen.

Venäläiset sanovat että Ukrainaa ei ole ja ukrainalaisia saa tappaa. Tehdään me täydellinen irtiotto Venäjään.

Itselläkin näitä oli vielä hyllyssä keväällä. Eipä ole enää.

Venäjänmielisten vaalivoitto Saksissa ja Thueringenissä selittyy DDR-maahanmuuttajien heikolla integroitumisella ja ghettoutumisella?

Maahanmuutosta kiistellään ja tapellaan, mutta useimmat ovat kuitenkin samaa mieltä että maahanmuuttajien integroituminen on hyvä asia. Integroituminen ei tietysti tarvitse tarkoittaa sitä, että hindu-maahanmuuttajan pitää alkaa juoda olutta ja syödä pihviä tai että kurdi-maahanmuuttajan tarvitsisi luopua yritteliäisyydestään, vaan että pitäisi integroitua vaikkapa arvoihin kuten naisten oikeus päättää elämästään.

Integroitumisen takia gettoutumista pidetään huonona asiana. HS:ssä haastateltiin musliminaista joka kertoi, että kun hän saapui perheensä mukana Suomeen kauan sitten, he pelasivat jalkapalloa suomalaisten poikien kanssa. Mutta sitten muslimeja tuli enemmän ja "omat" katsoivat pahalla tämmöistä.

1991 Saksan liittotasavaltaan tehollisesti muutti 16 111 000 DDR:läistä. Nämä puhuivat saksaa mutta heillä oli erilainen kulttuuri ja arvomaailma. He gettoutuivat suurelta osin omiin enklaaveihinsa eli entisen DDR:n alueelle. Eivät integroituneet. Osa muutti DDR-getosta pois.

HS: Itäsaksalaisuus määritellään yhä usein vähän samalla tavalla kuin maahanmuuttajuus. Itäsaksalaisiksi voidaan katsoa paitsi DDR:ssä itse eläneet myös heidän lapsensa. Kuten on toisen polven maahanmuuttajia, voi olla toisen polven itäsaksalaisia. Osalla nuorista saattaa olla radikaalimpia mielipiteitä kuin vanhemmillaan.

Toisin sanoen sama ilmiö kuin vaikkapa Ranskan muslimilähiöissä - toisen polven maahanmuuttajat ovat radikaalempia kuin vanhempansa.

Samalla tavalla kuin Ranskassa muslimimaahanmuuttajat eivät identifioidu ranskalaisiksi, DDR-maahanmuuttajat eivät identifioidu saksalaisiksi vaan itäsaksalaisiksi.

Vaikka maahanmuutosta puhuminen on tietysti hiukan kyseenalaista itäsaksalaisten tapauksessa, dynamiikka on sama, ongelmat ovat samoja ja ratkaisutkin ovat todennäköisesti samoja.

Ongelmat tulivat konkreettisesti esille Thueringenin ja Saksin osavaltiovaaleissa.

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Millaista on sosiaalisen lajin elämä?

Jokainen tämän blogin lukija kuuluu sosiaaliseen lajiin, mutta kun ajattelemme ihmislajia olemme hiukan sokeita.

Lisäksi kaikenlaista harhaista ajattelua ja jopa disinformaatiokampanjaa esiintyy asiassa. Aikaamme leimaa äärimmäinen individualismi, joka leviää joukkohysterian omaisesti. Taloustiedekin perustuu äärimmäisen indivuliastiseen merodologiaan.

Kykenemme olemaan ehkä objektiivisempia kun tarkkailemme toista melko samalla tavalla sosiaalista lajia kuin omamme. Nelisormimangustien yhteiselosta on nyt erinomainen dokumentti Areenalla. Ohjelma on emotionaalisesti herkälle ihmiselle aika rankka. Jos jatkatte yli 10 minuuttia, katsokaa loppuun, jää parempi mieli.

Aivojen synkrooni ja vertaisrankaisu

Viime aikoina on tehty paljon neurotieteellistä tutkimusta aivojen synkronoitumisesta. Kahden ihmisen aivot synkronoituvat jossain määrin esimerkiksi katsekontaktissa tai tanssin aikana. Aivojen synkrooni parantaa yhteistyötä.

Kauan on tiedetty, että rituaalit johtavat jonkinlaiseen emotionaaliseen synkrooniin ihmisten välillä ja päämäärien yhdenmukaistumiseen: 

Heimon jäsenet tanssivat osana rituaalia fyysisessä synkroonissa. Varsinkin initiaatiorituaaleihin liittyy usein traumaattisia kokemuksia.

Rituaaliin osallistuminen johti edelleen jonkinlaiseen emotionaaliseen synkrooniin jossa ihmisten tavoitteet ja tunteet synkronoituivat (kts. Emile Durkheim "The Elementary Forms of Religious Life", Harvey Whitehouse "The Ritual Animal"). Joko koko heimon tai tietyn ikäkohortin. Emotionaalinen synkronoituminen saattoi olla lyhytkestoista tai pitkäkestoista jopa pysyvää. Ikökohortille saattoi muodostua elinikäisiä lojaalisuuden suhteita.

Durkheim puhui yhteisen ritualistisen kokemuksen vaikutuksesta ihmiseen: Elämme suurimman osan elämäämme profaanissa maailmassa, mutta koemme suurimmat ilomme niinä lyhyinä hetkinä jolloin siirrymme pyhyyden maailmaan, missä meistä tulee vain osa kokonaisuutta.

Referoin aivo-tutkimusta ja yhteistyötutkimusta tämän blogin näkökulmasta:

TAUSTAA

Ihmiset tekevät usein työtä, joka auttaa muita kuin heitä itseään. Ja ihmiset toimivat yhteisten normien mukaan vaikka se ei ole helppoa. Motiivi on tyypillisesti joko a) taloudellinen (palkkio, sakon pelko) tai b) ei-taloudellinen (moraalinen syy, auttamisen ilo, ystävyys, vastavuoroisuus, sosiaalinen paine).

Tilanteesta riippuen ihmisiä motivoidaan eri tavalla. Oleellista on kuitenkin että pitää olla silmää tajuta kumpi on oikea tapa motivoida. Kerran joku naapuri tarjosi rahaa minulle, kun olin auttanut hänen autonsa lumesta. Myönnän että ensimmäinen ajatukseni oli "tuo on varmaan ekonomi". 

Jos olisin ollut 15v rahan tarjoaminen olisi ollut korrektia. Nyt se tuntui lähinnä alentavalta.

Rahan tarjoaminen (ulkoinen motivointi) voi vähentää sisäistä motivaatiota (motiivia toimia moraalisesti oikein) auttaa tai kontribuoida yhteiseksi hyväksi..

Vastaavasti sakko voi alentaa moraalista motivia. Israelilaisessa päiväkodissa otettiin käyttöön sakko myöhästyneille vanhemmille, jotta he hakisivat lapsensa ajoissa. Kuitenkin tämä toimenpide johti päinvastaiseen tulokseen: myöhästymiset lisääntyivät. Vanhemmat alkoivat nähdä sakon maksuna ylimääräisestä hoitoajasta, eikä rangaistuksena.

Verenluovutuksesta maksaminen vie antamisen ilon. Veren tarjonta (määrä tai laatu) saattaa laskea

VERTAISRANKAISEMINEN

Taloudellisen vertaisrankaisun on toki todettu lisäävän yhteistyötä tai normin mukaan toimimista:

Ultimatum-peli on taloustieteen kokeellinen peli, jossa kaksi pelaajaa jakaa rahasumman. Ensimmäinen pelaaja (tarjoaja) ehdottaa, kuinka summa jaetaan hänen ja toisen pelaajan (vastaanottaja) kesken. Vastaanottaja voi joko hyväksyä tai hylätä tarjouksen. Jos vastaanottaja hyväksyy tarjouksen, rahat jaetaan ehdotetulla tavalla. Jos hän hylkää tarjouksen, kumpikaan pelaaja ei saa mitään. (Hylkääminen mielletään rankaisuna "epäreilusta" jaosta.)

Se, että vastaanottaja kykenee hylkäämään tarjouksen (rankaista vastaanottajaa) lisää tarjouksen määrää verrattuna Diktaattori-peliin missä vastaanottaja ei voi hylätä tarjousta.

Mutta sama ongelma on tässäkin että taloudellinen insentiivi voi syrjäyttää moraalisen motiivin.

TALOUDELLINEN RANKAISU VS. MORAALINEN RANKAISU

Neurotieteiden tuoreehko tulos on siis että kahden ihmisen aivojen synkrooni (INS) kasvattaa kahden ihmisen yhteistyötä.

Uuden tutkimuksen mukaan taloudellinen rankaisu alensi aivojen synkroonia. https://academic.oup.com/scan/article/17/7/625/6432385

Jos vastaanottaja taas osoittaa voimakasta vastenmielisyyttä alhaisesta tarjouksesta (ilman mahdollisuutta taloudelliseen rankaisuun) tämä nostaa aivojen synkroonia:

Although the responder’s choice has no monetary effect on both parties, they acquire moral satisfaction by expressing feelings of anger/disgust to unfair offers. As a result, the common factor that affects the decision-makings of proposers and responders is moral motivation that individuals avoid/pursue moral disgust/satisfaction. Moreover, both proposers and responders experience moral disgust/satisfaction when the distribution is inequitable/equitable. These similar cognitive and emotional processes will result in significant inter-brain synchronization between the two parties.

Toisin sanoen neurotiedekin tukee väitettä että ulkoinen taloudellinen motivointi voi vähentää sisäistä motivaatiota.

RANKAISIJAN MOTIIVI

Paljon hämmennystä on jo pitkään aiheuttanut miksi Ultimatum-pelissä vastaanottaja ei hyväksy kaikkia positiivisia tarjouksia. Homo Economicus -logiikalla pienikin rahamäärä on parempi kuin ei mitään.

Toisin sanoen miksi ihminen ei esimerkiksi hyväksy "epäreilua" rahan jakoa missä tarjoaja tarjoaa 200 euroa ja pitää itse 800 euroa.

Japanilainen miesopiskelijoilla tehty tutkimus osoitti että monet eivät hyväksyneet "epäreilua" rahan jakoa edes ultimatum pelin muunnelmassa (ns. Impunity game) jossa jos vastaanottaja hylkää tarjouksen, tarjoaja saa oman osansa mutta vastaanottaja ei mitään. (Toisin sanoen jos tarjoaja tarjoaa 200 euroa ja pitää itse 800 euroa, tajouksen hylkääminen merkitsee että tarjoaja saa 800 euroa mutta vastaanottaja/hylkääjä ei mitään.) 

Mielenkiintoista oli epäreilujen tarjousten hylkääjien profiili.

those who rejected unfair offers had a higher level of testosterone than those who accepted such offers. In many species including humans, a high level of testosterone is related to aggressive responses to a challenge. When a low offer is interpreted as a challenge to the responder's integrity, that is, as a sign of being regarded as one who can be taken advantage of without much resistance, those who have higher levels of testosterone will behave in a more aggressive manner than those with lower testosterone levels. According to Burnham (25), rejection behavior in the ultimatum game can be viewed as, at least partly, an aggressive response to such a challenge. Straub and Murnighan (26) suggest a similar logic and call it the “wounded pride hypothesis.”

Tulkinta lienee: Vaikka ihmisille sanotiin että kaikki tapahtui anonyymisti, vaiston varaisesti ihminen ajattelee että on ainakin pieni todennäköisyys että tieto siitä että hyväksyin epäreilun jaon tulee muiden tietoon ja maineeni (kunniani) kovana jätkänä jonka kanssa ei ryppyillä menee ja minua aletaan kohdella luuserina tai periaatteettoma rahan maksimoijana?

Burnham (25) adopted the interpretation of rejection behavior in ultimatum games as the product of emotion as a commitment device (20, 21).