Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarjan innoittamana muistelen hiukan aiempaa väestönlaatu-keskustelua.
Professori Tatu Vanhanen esitti omiin tutkimuksiinsa vedoten 2000-luvun alussa, että väestön keskimääräinen älykkyys on merkittävä kansakunnan menestystekijä. Vanhasta syytettiin rasismista, mutta KRP ei lopulta aloittanut esitutkintaa. Vanhasen tutkimuksen arvon tunnustivat eksplisiittisesti Helsingin Yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeje-Pekka Roos ja eräät muut merkittävät suomalaiset tutkijat. Käytännössä myös Maailmanpankki. Roosin kirjoitus on tässä.
Vanhanen ei ottanut kantaa maahanmuuttopolitiikkaan, mutta totesi mm. että oikealla ravinnolla kansallista äo:ta voi parantaa ehkä merkittävästikin varsinkin kehitysmaissa. Toisaalta kansallisilla äo-eroilla on todennäköisesti myös geneettinen komponentti.
Kansallinen älykkyys on vain yksi komponentti väestön taloudellisesta laadusta. Laadulla tarkoitetaan tässä vain taloudellista laatua eikä siis ihmisarvoa. Taloudelliseen laatuun vaikuttaa moni asia - mm. väestön sukupuolijakautuma, ikäjakautuma, koulutustaso jne. Toki myös väestön kulttuuri ja arvot.Johtopäätös:Yhteiskunnat, joissa vallitsee jyrkkä sukuluojakauman epätasapaino, ovat epästabiileja ilman keskuudessamme toimivia jihadistejakin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että sukupuolijakauman epätasapaino korreloi väkivalta- ja omaisuusrikosten kanssa – mitä suurempi miesten ylimäärä, sitä suurempi määrä rikoksia. Tutkimuksemme osoitti myös linkin epätasaisen sukupuolijakauman ja rikollisjengien määrän ja hallitusten vastaisten liikkeiden voimakkuuden välillä… kun nuoret aikuiset miehet epäonnistuvat perheen perustamisessa – erityisesti ne joilla on ennestään taipumusta sosiopaattiseen käyttäytymiseen marginalisoitumisen takia – heidän tunteensa väärin kohdelluksi tulemisesta kasvaa.
Miesten [määrällisesti] dominoimissa yhteiskunnissa (…) on enemmän raiskauksia ja muita naisiin kohdistuvia rikoksia. Naisten mahdollisuus liikkua vapaasti ja ilman pelkoa vaarantuu. Prostituutio lisääntyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti