Suomen romahdus - osa 4 - ulkopoliittinen liikkumavara on romahtanut

On ollut hienoa seurata miten Nokia on romahduksen jälkeen koonnut itsensä ja lähtenyt uuteen nousuun. Suomessa romahdus sen sijaan on päällä. Taloudellinen romahdus. Ulkopoliittinen romahdus. Henkinen romahdus.

Natoa-keskustelua seuratessa olen huomannut selkeästi yhden ilmiön: se osa poliittisesta johdosta, joka on ajanut Nato-jäsenyyttä, on yksi toisensa jälkeen hiljentynyt. Ilmiö johtuu lähes varmasti siitä, että Venäjältä on tullut selkeät uhkaukset Suomeen, että Natoon ei ole lupa mennä. Suomen liikkumavara - mahdollisuus itse päättää Natoon menemisestä ja muista ulkopoliittisista linjauksista - näyttäisi olevan supistunut voimakkaasti. Vaikuttaa Niinistön kommentteja kuunnellessa, että mies suorastaan pelkää Venäjää. Eikä siinä mitään. Venäjää on varmasti syytäkin pelätä.

Suomi ei ole täysivaltainen pystypäinen maa vaan valtio jota leimaa a) pelko tai ainakin vitutus niiden ihmisten keskuudessa jotka suostuvat katsomaan totuutta silmiin ja b) tosiasioiden kieltäminen muiden keskuudessa. Tosiasioiden kieltäminen voi materialisoitua hedonistisena elämäntapa eli ajatuksena että "olen ikuinen nuori" - tai vaikkapa luottamuksena siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi kunhan vain keskusta vie meidät takaisin kultaiselle 70-luvulle.  Tai kaikki muuttuu hyväksi, kunhan homoseksuaaliset saavat / eivät saa oikeutta solmia avioliittoon  - eli keskitytään poliittisen näpertelyyn ja uskotellaan itselle että ollaan tekemässä tärkeää työtä.

Tilanne on tietysti pitkälti itse aiheutettua - olen puhunut asiasta ja Vasarahammer on selittänyt asian paremminkin: Suomettuminen ei koskaan päättynyt, mikä on estänyt normaalin kansalaiskeskustelun turvallisuuspolitiikasta. Vanhempi väki on uskonut, että Venäjän uhka torjutaan samanlaisella nöyristelypolitiikalla kuin Kekkosen aikaan. Nöyristelyä kutsutaan tosin viisaudeksi - asia ei termin vaihtamisen takia muuksi muutu. Toisaalta nuorisolle on selitetty vuosia, että Venäjässä ei ole mitään pelättävää - vain vanhat körmyt pelkäävät Venäjää, koska ovat niin ennakkoluuloisia.

No näillä nyt tietysti mennään. Yksilötasolla tilannetta ei kannata kuitenkaan hyväksyä - vaihtoehtona tilanteen hyväksymiselle on sama kuin aina tällaisissa tilanteissa:

a) vieraantuminen, henkinen irtiotto muusta kansasta ja ystävyyssuhteiden kuihtuminen tosella tavalla ajattelijoihin. "Suomi on asuinmaa - ei kotimaa".

b) henkinen tai muu vastarinta

c) oman edun hillitön ajaminen tyyliin "jaetaan perhehopeat ennen kuin kaikki romahtaa"

d) maastamuutto

e) välinpitämättömyys

Nokiallakin kaikki viisi ratkaisumallia olivat käytössä. Hyvin monet tekivät työtään kuten ennenkin vaikka olivat vieraantuneet firmasta. Odottelivat pakettia. Itse lähdin ilman pakettia ja totesin vielä lähtiessä, että tästä on tullut huono firma. Suomesta tuskin lähden - olen 58 vuotias - ja teen ainakin työurani loppuun täällä. Lapsilleni kerron asian niin kuin yllä selitin. Tehkööt omat johtopäätöksensä.

Suomi ei tietysti lopeta olemasta tämän romahduksen jälkeen niin kuin ei lopettanut Nokiakaan olemasta - Suomi saattaa jopa joskus myöhemmin lähteä Nokian tapaan puoli-itsenäisenä maana vahvaan taloudelliseen uuteen nousuun. Sortokauden aikakin oli taloudellisesti vahvan nousun aikaa, vaikka sitä leimasi samalla myös kansalaisten välinen kyräily ja kansan ja poliittisen johdon jakautuminen myöntyvyyden kannattajiin ja passiivisen tai aktiivisen vastarinnan kannattajiin.

Halonen sai Putinilta palveluksistaan kissan, LePen riihikuivaa rahaa?

Ranskalaislehtien mukaan Front National on hankkinut 10 miljoonan "lainan" euron venäläiseltä pankilta. Lehdet spekuloivat sillä, onko tämä Putinin palkkio LePenin puolueen Venäjälle tarjoamista monista palveluista.

Pravda kehuikin Front Nationalia elokuussa:

The National Front in France is the rising alternative force aimed to resist imposed European austerity and integration and NATO-run lunatic diplomacy. More Frenchmen are also sensitized by the sound of boots and Russophobia that grows here following  American commandments. And the same ones who have supported the war effort by Islamist terrorists also promote the last war against Russia in Europe.

Front National on tukenut Venäjää tämän Ukrainan politiikassa. Jussi Halla-aho onkin todennut, että Front National ajaa EU-parlamentissa Putinin etua. Kirjoitin jo aiemmin Sarastuksessa:

Alliance of European National Movements, jonka jäseniä ovat mm. Ranskan Front National ja Unkarin Jobbik, julkaisivat jonkin aikaa sitten julkilausuman Ukrainan tilanteesta.

Julkilausuman nimi on siis Ukraine – Official Statement eli se edustaa ilmeisesti ko. puolueiden virallista kantaa Ukrainan tilanteeseen. Vai pitäisikö sanoa, että järjestö julkaisi virallisen julkilausuman Ukrainan kansaa vastaan. Julkilausuma ilmaisee mm. seuraavia ajatuksia:

1. Se, että Venäjä otti Krimin haltuunsa, on oikeutettua.

2. Stalinin ajan hirmutöiden osalta venäläiset ovat syyttömiä, koska bolshevikkihallinnossa muut etniset ryhmät kuin venäläiset suorittivat hirmutyöt.

3. Ukrainalaiset ovat sen sijaan syyllisiä törkeisiin toisen maailmansodan ajan hirmutöihin.

4. Venäläiset olivat bolshevikkihallinnon aikana suurimpia uhreja.

5. Ukrainalaisia toki tapettiin heitäkin 30-luvulla miljoonittain, mutta siitä ei voi venäläisiä syyttää mitenkään.

6. Ukrainalaiset nationalistit ovat eurooppalaisten ja amerikkalaisten uuskonservatiivien liittolaisia, mikä on järjestön mukaan paha asia. Tai pikemmin ukrainalaisten nationalisti-järjestöjen johto on amerikkalaisten uuskonservatiivien sätkynukkeja eli kollaboratöörejä. Erityisen pahaa on ukrainalaisten nationalistien yhteistyö Israelin ja Puolan kanssa.

7. Ulkomaalaisten – paitsi venäläisten – ei kuulu sekaantua Ukrainan asioihin. Venäjällä on oikeus sekaantua Ukrainan asioihin, koska Ukrainassa asuu venäläisiä ja koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin.

Mikäli Front National voittaa Ranskan tulevat vaalit ja pääsee hallitukseen, voimme odottaa lisää puukoniskuja Ukrainan selkään. Päätellen siitä, että LePenin avustaja Aymeric Chauprade kritisoi Pravdassa voimakkaasti Venäjän ja Ranskan Mistral-kaupan jäädyttämistä, voimme olettaa että hallitus, jossa FN olisi edustettuna purkaisi päätöksen: 

This decision would be disastrous in many ways. For the contract itself of course, which weighs 1.2 billion euros and which conditions a thousand jobs in Saint-Nazaire. It would return the money already paid (half), refer the stern of the ship (built in Russia) and pay substantial damages. Also the France would lose its rights in terms of the Mistral, already given to Russia, which could then build itself. Such a decision will also close the door on any future contracts with Russia and especially its huge naval rearmament program (civil and military), estimated at more than $ 50 billion. Our competitors are just waiting for that! In this area as in others, France must regain its independence, defend its strategic interests, thinking in geopolitical terms, in the long term and not based on emotions raised by the news.

Marine LePenin suhde Putiniin on kuin peilikuva vasemmistolaisesta ihmisoikeuksia muualla paitsi Venäjällä kannattavasta entisestä presidenttistämme Tarja Halosesta. Halonen ottaa kantaa Venäjän agressioon Ukrainaa vastaan vain ja ainoastaan vaatimalla, että Venäjää ei saa eristää porukasta. Maata, joka toimii kansainvälisten lakien ja kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteen vastaisesti, ei saisi eristää. Halonen syyttää länttä Venäjän "tönimisestä", mutta ei koskaan kritisoi Venäjää ihmisoikeusloukkauksista tai hyökkäyksestä Ukrainaan. Halosen puheenvuoro oli toisinto jo maaliskuussa esitetystä kannanotosta, että Venäjää ei saa eristää.

Vieläkö joku väittää vastajihadismia salaliittoteoriaksi?

Teorialle, että islamilainen jihad uhkaa koko Eurooppa, on tähän saakka naureskeltu ja se on leimattu puhtaaksi äärioikeistolaisuudeksi.

Tosiasia on vuonna 2014, että terroristijärjestö ISIS:illä on arvioista riippuen 30 000 - 200 000 miestä aseissa ja se valvoo Britannian kokoista aluetta Syyrian ja Irakin valtioiden alueella. Euroopasta on lähtenyt satoja ja ehkä tuhansia muslimeja taistelemaan Lähi-Itään ja siinä määrin kun he palaavat Eurooppaan, he ovat väistämättä uhka Euroopalle. Euroopassa on ilmeisesti ollut jo jonkun aikaa nukkuvia ISIS:in soluja.

Liberaalikin media alkaa tajuata, että hyvin suuri osa muslimeista haluaa, että uskonnolla on merkittävä osa siinä miten yhteiskunta järjestetään.

This is why the well-intentioned discourse of “they bleed just like us; they want to eat sandwiches and raise their children just like we do” is a red herring. After all, one can like sandwiches and want peace, or whatever else, while also supporting the death penalty for apostasy, as 88 percent of Egyptian Muslims and 83 percent of Jordanian Muslims did in a 2011 Pew poll. (In the same survey, 80 percent of Egyptian respondents said they favored stoning adulterers while 70 percent supported cutting off the hands of thieves). Polling in the Arab world is an inexact science. But even assuming that these results significantly overstate support for religiously derived criminal punishments—let’s say support was closer to 65 or 45 percent instead—that would still probably give us pause (I discuss these and other polling results in greater detail in my new book on Islamist movements).

Suuri osa muslimeista kannattaa siis jonkintasoista islamilaista valtiota - loputkaan eivät omiensa edessä uskalla sitä voimakkaasti vastustaa. Maallistunut muslimi, joka julkisesti ilmaisee vastustavansa uskonnollista valtiota, leimautuu helposti omiensa silmissä luopioksi.

Enemmistö muslimeista Euroopassa ei varmasti kannata aseellista taistelua ei-muslimeja vastaan islamilaisen valtion luomiseksi, mutta ISIS:in menestys osoittaa sen, että suurella osalla Euroopan muslimi-nuorisosta on suhteellisen matala kynnys lähteä taistelemaan ISIS:in riveissä. Taisteluun lähtijöitä seurataan sosiaalisessa mediassa ja heitä ihaillaan.

Kirjoitin 2008 näin - analyysi on taloustieteellisen tekninen mutta vastannee melko hyvin todellisuutta:

"Liberaali Islam-kritiikki luottaa usein siihen että järjen ääni saa Jihadin loppumaan: Jihadisti haaskaa tästä näkökulmasta tarkasteltuna nuoren elämänsä hukkaan mielettömän asian hyväksi ja aiheuttaa ongelmia koko ympäristölleen. Monet Euroopan muslimeista ovatkin maltillistuneet, hylänneet Jihadin tai he eivät ainakaan aktiivisesti osallistu siihen. Jihadin hylänneet maltillistuneet tai maallistuneet muslimit edustavat Islam-kritiikin näkökulmasta valistusta ja siis hyvää. Islam-kritiikki suhtautuu toiveikkaasti maltillistumisen ja/tai maallistumisen etenemiseen Euroopan muslimiväestön keskuudessa. 

Islamin näkökulma on erilainen. Jihadisti on usein yhteisönsä kunnioitettu jäsen - nuori mies tai nainen, joka taistelee oman yhteisönsä puolensa. Islamin valta (Ummah) on Islamin näkökulmasta julkishyödyke. Jihadisti on ihminen, joka osallistuu julkishyödykkeen tuottamiseen. Ne, jota eivät osallistu vaikka ikänsä puolesta siihen kykenisivät, ovat vapaamatkustajia."

Siinä määrin kuin mitään liberaalia islam-kritiikkiä nykyään on olemassa, näyttäisi heidän modernisaatio-teoriaan perustuva maallistumis-arvauksensa osoittautuneen virheelliseksi. Ehkä oma analyysinikin ampui hieman yli - osa muslimeista näyttäisi olevan hyvin huolissaan radikalisoitumiskehityksestä.

Toivoa tietysti pitää, että olen väärässä. Mikäli muslimiyhteisö maallistumisen sijasta edelleen radikalisoituu, Eurooppa on ongelmissa. Tärkeää on, että asiaa tarkastellaan avoimin silmin ja toiveajattelu hylätään.

On myös ymmärrettävä, että salafismi ei ole ainoa islamistinen liike. Muslimiveljeskunta ja salafismi ovat islamismistaan huolimatta hyvin erilaisia liikkeitä ja toistensa kilpailijoita.

Ruotsin romanit ja poliittinen korrektius

Olen käsitellyt Suomen romanien tilannetta lukuisissa artikkeleissa. Referoin mm. pitkän päivätyön tehnyttä romaniasiamiestä Raimo Nikkistä:

Reima Nikkinen on pitkän elämänsä aikana toiminut romani-aktiivina ja flamenco-tanssin uranuurtajana Suomessa. Hänen tarinansa romanien elämästä sodan jälkeisessä Suomessa menee tiivistettynä näin: 

 1. 70-luvun puoleen väliin saakka romanien olot olivat Suomessa äärimmäisen huonot ja avointa rasismia ja jopa fyysistä väkivaltaa esiintyi paljon. Mm. Hankasalmella satapäinen miesjoukko hyökkäsi seipäin romanien koteihin ja tuhosi nämä. Romanikulttuuri oli kuitenkin vahvaa, vanhuksia arvostettiin ja romanit olivat toimeliaita mm. hevoskaupassa ja sittemmin raviurheilussa. 

 2. Progressiivisten aatteiden ansiosta romaanien asunto-olot paranivat Suomessa oleellisesti 70-luvulta alkaen ja syrjintä väheni. Samalla romanikulttuuri on menettänyt vahvuutensa, romanien toimeliaisuus on lopahtanut, romanit elävät lähinnä sosiaalituen varassa, vanhuksia ei enää todellisuudessa arvosteta, eletään epäsosiaalista ja usein jopa rikollista elämää. Nikkinen kutsuu näitä nykyajan romaneja vale-mustalaisiksi. 

Kyseessä lienee koko vasemmistolaisen "60-lukulaisen" progressiivisuuden dilemma yhden esimerkin kautta nähtynä. Paljon yritettiin ja saatiin hetkellisesti paljon aikaakin. Koska aate perustui täysin vääriin premisseihin - huonossa asemassa olevien ihmisten näkemiseen pelkästään ulkopuolisten sorron uhreina toisaalta ja toisaalta kaiken tradition, velvollisuudentunteen ja moraalin halveksimiseen - aatten kokonaisvaikutus jäi lähes puhtaasti negatiiviseksi.

Ruotsin romanien tilannetta käsitellään tänään Dispatch Internationalissä. Lehti kertoo, että vaikka asuntotilanne on jo ajat sitten parantunut dramaattisesti ja lapset on periaatteessa saatu koulutuksen piiriin, sosiaaliset ongelmat vain pahenevat:

situationen inte förbättras utan att de blir alltmer beroende av socialhjälp, arbetslösheten ökar, kriminalitet och asocialitet breder ut sig, alkohol och narkotikamissbruk tilltar

Monikulttuuri-idealogien mukaan kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä ja ongelmat johtuvat vain ja ainostaan yhteiskunnasta - ei romaneista itsestään:

Romerna betecknas med rätta som förtryckta, och offer. Med det följer att vi ser dem som goda – och samhället som skyldigt. Det är där felet ligger. Att romerna ofta själva ställer till det för sig, att mycket är självförvållat, det går knappast att säga högt

Etnologian emeritus professori Karl O. Arntsberg, joka on tuonut romanien ongelmat esiin ja jota Dispatch International pitkälti referoi, on leimattu ääroikeistolaiseksi niin kuin Ruotsissa on tapana.

professor emeritus Karl Olov Arnstberg, född 1943, som var en respekterad etnologisk forskare och eftersökt föredragshållare ända tills han skrev boken Svenskar och zigenare (Carlssons förlag) 1998. Med denna blev han, trots en mycket positiv recension som denna i Folket i Bild/Kulturfront 1/1999, i stort sett ansedd som persona non grata i den politiska korrekthetens ögon.

No kirjapa pitää laittaa tilaukseen. Jos sitä nyt mistään enää saa.

Ukrainan kansakunta syntyy - osa 2 - mutta mikä on Suomen maanpuolustustahdon tila?

Verkkouutiset kirjoittaa otsikolla Kolme syytä Putinin epäonnistumiselle: Ukraina on yhdistynyt:

Vuonna 2013 ja vuoden 2014 alussa Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan silloinen presidentti Viktor Janukovits olivat läheisiä liittolaisia. Ukraina kärsi laajasta korruptiosta, ja maan armeijan toimintakyky oli iso kysymysmerkki. 

... Rutgers Universityn valtio-opin professorin Aleksander Motylin mukaan ukrainalaiset ovat onnistuneet luomaan itselleen identiteetin, joka pitää sisällään solidaarisuuden ja isänmaallisuuden tunteen. 

– Ukrainalaisilla ei ole ollut tällaista kansallistunnetta viimeisen 25 vuoden aikana lukuun ottamatta lyhyeksi jäänyttä oranssia vallankumousta. Ihmiset ovat valmiita tekemään uhrauksia maansa eteen. Tämä näkyy selviten suurina määrinä vapaaehtoisia, jotka liittyvät itsepuolustusjoukkoihin ja muihin vastaaviin kansallisiin yksiköihin, Motyl sanoo. 

 – Kansalaiset osallistuvat taisteluihin ja monet ovat menettäneet henkensä. Heillä on tietty kohde. Ihmiset ymmärtävät, että ongelmat eivät johdu enää Janukovitsista. Uusi kohde on Venäjä. Motyl katsoo, että Putinin Itä-Ukrainaan kohdistaman aggression seurauksena Ukrainan armeija on pakotettu toimimaan todellisen armeijan tavoin 

 – Tämä ei tietenkään riitä, mutta se on tärkeä osa yhteisöllisyyden ja kansallisen identiteetin luomisessa. 

 – Kukaan ei odottanut näiden ihmisten taistelevan. Yleinen oletus sekä Ukrainassa että lännessä oli, että nämä ihmiset ovat epäpäteviä, he eivät suostu taistelemaan eivätkä he pysty palauttamaan lakia ja järjestystä. Me olimme väärässä näissä kaikissa olettamuksissa.

Ukrainalaiset nuoret miehet tietävät, että heidän tuhansiin noussut uhrinsa on kansakunnan selviytymisen kannalta välttämättömyys, koska kukaan ei heitä auta. He myös tietävät, että heidän oma valtiojohtonsa veisi - muista puutteistaan huolimatta - heidät heti Natoon, jos Nato vain ottaisi heidät vastaan. 

Ukraina on ilman turvatakuita ja liittolaisia, koska Nato ei ole vielä valmis Ukrainaa jäseneksi ottamaan. Me tiedämme että Suomi on ilman turvatakuita ja ilman liittolaista  vain ja ainoastaan siksi, että valtiojohtomme on mielettömällä politiikallaan sen aiheuttanut. Jos sota syttyisi, tuhansia nuoria miehiä kaatuisi rajalle. Faktisesti täysin itseaiheutetusti. Poliitikkojen vastuulle jäisi poikiemme veri.

Ukrainassa nuorten sotilaiden maanpuolustustahto on kova. Miten olisi laita vastaavassa tilanteessa Suomessa? Jokainen nuori mies, joka joutuisi sotaan tietäisi, että siellä ollaan vain koska valtiojohto ei ole turvatakuita hankkinut.

Mielestäni Suomi tarvitsee kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, jossa on puoluelaisten lisäksi talouselämän ja puolustusvoimien edustus. Puoluelaisten täydellinen kykenemättömyys ratkaista Suomen taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia ongelmia on aivan liian ilmeinen.

Ei ole häpeä että epäonnistuu täydellisesti, mutta on häpeä olla myöntämättä epäonnistumista. Vaalit eivät maamme ongelmia ratkaise, kuten ei ratkaissut viimeksikään. Vaalien jälkeenkin muodostetaan hallitus, joka todennäköisimmin vie Suomea vain ja ainoastaan kohti syvempää henkistä, taloudellista ja turvallisuuspoliittista konkurssia.

Pahinta oli se, että väärät ihmiset olivat oikeassa

90-luvun alun jälkeen monet suomalaiset uskoivat Venäjän muuttuneen. Pettymys on ollut suurta, kun uusstalinismi nyt etenee Venäjällä. Vielä on toki niitä, jotka uskovat, että Suomea Venäjä ei uhkaa, että olemme Venäjän lempinaapuri.

Pettymys on toki luonnollista ja tervettä, mutta pari päivää sitten pettymyksen käsittely alkoi saada jo suoranaisen tragikomedian muodon. Turvallisuuspoliittiseksi bloggariksi tituleerattu Janne Riiheläinen saa Helsingin Sanomissa laajasti tilaa. Venäjän ystäväksi julistautunut Riiheläinen sanoo pelkäävänsä Venäjää, vaikka ei haluaisi.

Nyt pelko on palannut, ainakin minulle. Kuulemani ja lukemani mukaan myös monelle muulle. Pitkään ajattelimme Venäjän olevan vain se vähän kummallinen ja pikkuisen toimimaton maa tuossa vieressä, jonka edesottamuksista ei tosin aina tolkkua saanut. Venäjä oli myös monella tapaa huikea asia: äärimmäisen nopea siirtymä talousjärjestelmässä ja teknologioissa, Pietarin uudelleen syttyvä maailmanmetropolin hehku ja monet muut muut kiehtovat asiat vetivät rajan yli. Sekä tietysti kuilu tavaroiden ja palveluiden hintatasossa. Hankalakaan raja ei pidellyt suuntaan tai toiseen, kun ihmiset kokivat saavansa itselleen tärkeitä asioita naapurin puolelta. Raja ei enää railona auennut, vaan naapuruus alkoi asettua uomiinsa.

Sitten Putin päätti hyökätä Ukrainaan.  Kun laskee yhteen Tšetšenian, Georgian ja Ukrainan sodat, naapurimaiden kansalaisten kidnappaukset, Putinin puheet ja tunnottoman propagandan, syntyy kuva voimankäyttöön ja häikäilemättömyyteen valmiista roistovaltiosta. Se ei ole koko totuus Venäjästä, mutta voiko tämä ikävä puoli olla tulevaisuudessa totta muuallakin kuin nyt Ukrainassa. 

Tähän saakka teksti kuullostaa järkevältä. Mutta sitten Riiheläinen keroo, että eniten ärsyttää että väärät ihmiset olivat oikeassa ja se että Putin on pettänyt hänet.

Venäjän pelkoni harmittaa minua. Olen harmissani siitä, että olen pari vuosikymmentä puolustanut Venäjää ja venäläisiä lukemattomissa tilanteissa. Vuosien varrella kohtaamani epä- ja ennakkoluulot, jopa viha, ovat olleet yllättävän sitkeitä. Minua harmittaa, että nämä pikkusielut nyt ovat tyytyväisiä näennäisestä oikeassa olemistaan, vaikka heidän johtopäätöksensä Venäjästä syntyi vain typerien asenteiden pohjalta. Putin onkin tavallaan pettänyt myös minut ja lukemattomat muut Venäjän ystävät. 

En itse ainakaan koe olevani pikkusieluinen. Arvostan monia piirteitä venäläisessä kulttuurissa. Sen sijaan ymmärrän mainiosti - ja olen aina ymmärtänyt - sen, että Venäjä on Suomelle uhka.

Riiheläinen on pettynyt Putiniin samalla tavalla kuin vuonna 1899 suomalaiset hyvään keisariin uskoneet olivat pettyneitä Nikolai II:een. Ehkä ongelma ei todelisuudessa ole Putin tai Nikolai II vaan lopulta Riiheläisen kaltaiset naivit ihmiset. Mutta ehkä kyseessä ei ole naivius vaan omahyväisyys. Suomalaisten olisi kyllä 1800-luvulla pitänyt nähdä miten Venäjä toimi Puolassa. Samalla tavalla nykysuomalaisten olisi jo Georgian tapahtumien myötä pitänyt nähdä millainen mies Putin on. Mutta usko oli kova, että Suomi on erikoistapaus. Tunkkaisuutta ja pikkusieluisuutta jos jokin.

HS:ssä Naomi Kleinin kirjan arvostelu

Vasemmistolainen ajattelija Naomi Klein on kirjoittanut kirjan ilmastonlämpenemisestä. HS:ssä talouskulttuurin tutkija Paavo Järvensivu referoi kirjaa.

En ole Naomi Kleinin kanssa samaa mieltä ilmastomuutoksen pysäyttämisen keinoista - mutta päämäärästä olenkin sitten erittäin samaa mieltä. Tämä pointti on kuitenkin erittäin tärkeä - vaikka en sitäkään sanamuotoa kyllä allekirjoita:

"Kleinin mukaan vaikutusvaltaiset vapaiden markkinoiden ideologit, joita hän kutsuu markkinafundamentalisteiksi, ovat Yhdysvalloissa ymmärtäneet erittäin hyvin, minkälaisia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii. Ideologit päätyivät jo varhain siihen, että puolustaakseen markkinakeskeisiä instituutioita ja suuryritysten asemaa heidän on kerta kaikkiaan kiellettävä ilmastonmuutos tai vähintäänkin ihmisen vaikutus siihen."

Suurin osa taloustieteilijöistä ei ole tuossa mielessä markkinafundamentalisteja. Lisäksi markkinat tarjoavat keinot ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, jos vain tahtoa olisi. Haittaverot ja päästöoikeuskauppa ovat tehokas markkinavetoinen keino pysäyttää ilmastolämpeneminen. Mutta tahdon pitäisi tulla poliitikkojen puolelta.

Mutta toisaalta. USA:n republikaanit ovat omalla tieteen ja luonnon vastaisella toiminnallaan - jossa on vedottu mm. markkinoiden vapauteen - tehneet suuren palveluksen sosialismin kannattajille ja vasemmistolle. Republikaani-idiootit ovat omalla kreationismillaan ja ilmastotieteen vastaisuudellaan häväisseet koko markkinataloutta kannattavan oikeiston. Kirjoitin aiemmin libertarismi-kritiikin "Otsonikato - väärin sammutettu".

Klein esittää seuraava keinoja ilmaston lämpenemisen estämiseen:

1 Kansalaisliikkeiden on vaadittava valtaapitäviltä ripeitä ja vaikuttavia päätöksiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. 
2 Valtioiden ja valtioliittojen on ohjattava markkinoita voimakkaasti: valtioiden on sekä investoitava vähäpäästöisiin ratkaisuihin että rajoitettava kulutusta säännöksin. 
3 Yhteiskunnan on työskenneltävä monimuotoistavan kulttuurisen murroksen hyväksi vähintään yhtä tarmokkaasti kuin teknologisten ja poliittisten ratkaisujen saavuttamiseksi.

En suoraan sanoen näe miten keinot 2 ja 3 liittyvät tähän. Olisiko niiin, että ilmaston lämpenemisen avulla halutaan ajaa kaikkea muuta kivaa kuten sosialismia, tasa-arvoa ja monikulttuurisuutta.

Kansankorruptio

Olen puhunut jonkun aikaa kansankorruptiosta. Olen tarkoittanut sillä sitä, että puolueet lupaavat omille äänestäjilleen jotakin, mitä muut eivät saa. Poliittinen puolue lupaa vaikkapa jonkin uudistuksen, joka edistää pohjoissuomalaisten maanviljelijöiden etuja, koska puolue tietää näin saavansa ääniä pohjoissuomalailta maanviljelijöiltä.

Francis Fukuyama puhuu ohjelmallisesta politiikanteosta/puolueesta ja klientistisestä politiikanteosta/puolueesta.

Otetaanpa esimerkki ohjelmallisesta poltiikanteosta.

On olemassa kolme ohjelmallista puoluetta: 1. Klassinen Työväenpuolue, 2. Kansalliskonservatiivinen puolue ja 3. Klassinen Liberaalipuolue. Kullakin puolueella on ohjelmassaan kohta, joka käsittelee tulonjakoa.

1. Työväenpuolueen ohjelma:

Suuret tuloerot ovat epäoikeudenmukaisia, koska varakkaiden lapsilla on paremmat mahdollisuudet hankkia hyvä elämä kuin köyhien lapsilla. Suuret tuloerot ovat myös tehottomuuden lähde, koska jokainen uusi euro köyhälle nostaa köyhän elämisen tasoa oleellisesti paljon enemmän kuin menetetty euro alentaa varakkaan elämisen tasoa. Varattoman henkilön on vaikea perustaa ilman valtion tukea yritystä, mikä johtaa ali-investointiin ja sitä kautta tehottomuuteen. Työväenpuolue kannattaa siksi aktiivista tulonjakopolitiikkaa.

2. Kansalliskonservatiivisen puolueen ohjelma:

Jos kansakunnassamme vallitsee suuret tuloerot ja sitä myötä jyrkkä jako köyhiin, rikkaisiin ja keskiluokkaan, kansakuntamme on heikompi vastustamaan ulkoisia ja sisäisiä uhkatekijöitä. Jos kansakunnallamme on laaja proletariaatti, meillä on faktisesti maan sisällä ryhmä ihmisiä, jotka ovat potentiaalinen viides kolonna vihollisellemme Venäjälle. Kansalliskonservatiivinen puolue kannattaa aktiivista tulonjaopolitiikka. Ei ole olemassa - tai ei saa olla olemassa - punaisia ja valkoisia, vaan isänmaallisia Suomen kansalaisia.

3. Klassinen liberaalipuolue:

Tulonjako merkitsee rahan rosvoamista yksiltä ja antamista toisille - se on moraalisesti väärin. Tulonjako - esimerkiksi korkeat julkisrahoitteiset työttömyyskorvaukset ja eläkkeet - luovat moraalista hazardia ja alentavat muutenkin yhteiskunnan tehokkuutta heikentämällä ihmisten insentiiviä yrittää. Liberaalipuolue vaatii aktiivisen tulonjaon vähentämistä lyhyellä tähtäimellä ja lopettamista pitkällä tähtäimellä. Köyhäinhoito on tehokkaampaa vapaaehtoistyöhön perustuvana - vapaaehtoistyöhön osallistuminen vahvistaa lisäksi oleellisesti kansalaisyhteiskuntaa, kun taas valtion toimintaan perustuva köyhäinhoito tekee köyhistä valtion tulonsiirroista riippuvaisia epäaktiivisia ihmisiä.

Kyseessä on siis poliittiset ohjelmat, joiden takana on tietynlainen arvomaailma ja ajattelu. Ohjelmista voi olla montaa mieltä, mutta kaikkien takana on kuitenkin jonkinlainen järkevä argumentaatio. Ohjelmien pohjalta voidaan suunnnitella konkreettista poliittista toimintaa.

Mutta sitten meillä on se neljäs puolue - kutsuttakoon sitä vaikkapa X:ksi - joka ajaa tietoisesti tiettyjen ryhmien - omien äänestäjiensä - etua.

X-puolueelle poliittinen ohjelma ei ole niin tärkeä kuin muille puolueille, vaan sille tulonjakopolitiikka on nimenomaan rahan siirtämistä potentiaalisille omille äänestäjille äänten kalastamiseksi ja omien jäsenien etujen ajamiseksi. X-puolue saattaa edistää ennestään vahvojen ryhmien (järjestäytynyt työväestö, eläkeläiset, vapaasta koulutuksesta nauttivat ikuiset opiskelijat, kartellit) etua ennestään heikkojen ryhmien kustannuksella vain saadakseen ääniä. X-puolue harjoittaa siis klientistä politiikkaa eli harjoittaa kansankorruptiota.

Korruptoitunut politiikanteko heikentää kokonaistehokkuuttaa, mutta sen pysäyttäminen on vaikeaa. Kansakunnat eivät voi mennä konkurssiin ja siksi epäterveet rakenteet saattavat säilyä pitkään.

Siihen aikaan, kun Euroopassa oli runsaasti sotia, korruptoituneet yhteiskunnat tuhoutuivat usein sodissa. Fukuyama osoittaakin, että ei ollut sattumaa, että Preussi oli ensimmäinen valtio, joka kykeni luomaan meritokraattisen ja korruptiosta vapaan virkamieskunnan. Vaikka Preussi oli muodollisesti varsin yksinvaltainen valtio, virkamieskunta oli autonominen, tehokas ja korrutoitumaton.  Virkamiesten rekrytointi perustui meriittiin - ei syntyperään ja suhteisiin. (Itse asiassa Fukuyaman mukaan kyse ei ollut niinkään siitä että "vaikka Preussi oli autoritääärinen, sen virkamieskunta oli korruptiosta vapaa" vaan siitä että "koska Preussi oli autoritäärinen, se kykeni luomaan korruptiosta vapaan virkamieskunnan".)

Jos Preussi ei olisi onnistunut luomaan tehokasta ja korruptiosta vapaata yhteiskuntaa, se ei olisi koskaan kasvanut suureksi, vaan se olisi jäänyt yhdeksi pieneksi saksalaiseksi ruhtinaskunnaksi muiden joukossa, eikä koulujen historian kirjat edes mainitsisi sitä.

Suomi on tällä hetkellä vaipumassa tehottomuuteen, kansankorruptioon ja alenevan BKT:n kierteeseen. Toivoa ei tietysti pidä heittää. Talouspolitiikan oikean ohjelman löytäminen on kuitenkin tällä hetkellä selvästi vahvasti hakusessa, koska

a) devalvaatio ei enää ole mahdollista,
b) rakenteelliset muutokset (siis sisäinen devalvaatio ja/tai yritysten toimintaedellytysten parantaminen) eivät suomalaisessa hitaassa päätöksenteossa tunnu onnistuvan.
ja
c) elvytys ei ole riittävä keino saada talouteen vauhtia

Riskinä on, että ohjelmallinen talouspolitiikka korvautuu klientistisellä talouspolitiikalla eli kansankorruptiolla. Suomi valitsee sanalla sanoen Kreikan tien.

Niinistö on ehkä tahtomattaan joutunut Putinin lakeijaksi - mutta eroaminen on ainoa kunniallinen ratkaisu

Elisabeth Rehn sanoi jonkin aikaa sitten, että suomalaiset ovat niin auktoriteettiuskoisia, että presidentti kykenisi puhumaan kansan Naton taakse. Sen sijaan Niinistö on vaiennut asiasta.

Monet ovat ihmetelleet, miksi Niinistö ei enää aja Nato-jäsenyyttä, vaikka oli aiemmin selvästi Naton kannalla. Varmaan moni on jo mielessään arvannut, että Putin tai Lavrov ovat pelotelleet Niinistön henkihieveriin keskinäisissä keskusteluissa.

Kansan Uutisten entinen päätoimittaja Yrjö Rautio sanoo asian ääneen ja on varmasti oikeassa.

Niinistö on osoittanut suurta ymmärtämystä Venäjän Nato-fobioille. Hän on vaikuttanut jopa pelästyneeltä. Hän on muistuttanut muun muassa, että Suomella on 1 300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa.

Hän on todennut, että Venäjä olisi lähes koko Itämeren alueella Nato-maiden saartama, jos sekä Suomi että Ruotsi liittyisivät Natoon.

Niinistö on puhunut näistä asioista kuin uusina oivalluksinaan, mutta onhan hänen täytynyt tietää ne aina ennenkin. On täytynyt tapahtua muutakin kuin, että hän on sattunut vasta presidenttinä ensimmäisen kerran vilkaisemaan karttaan.

On aihetta olettaa, että Niinistö on saanut lisää muutakin tietoa. Se voi liittyä vain Venäjän mahdollisiin vastatoimiin, jos Suomi – ja Ruotsi – liittyisi Natoon.

Valtiojohtajien tapaamisissa ja muussa yhteydenpidossa vaihdetaan myös luottamuksellista tietoa, jota ei ole tarkoitettu julkisuuteen. Näin lienee tapahtunut myös Niinistön ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kesken.

Putin on ollut tapaamisissa suljettujen ovien takana Niinistön kanssa varmasti paljon suorapuheisempi kuin julkisuudessa. Ehkä hän on esittänyt suoranaisia uhkauksia. Tilanne on todella hankala, jos näin on.

Niinistö ei voi puhua niistä julkisuudessa eikä edes eduskunnan valiokunnille pettämättä Putinin luottamusta. Näin jää pimentoon tietoa, joka olisi elintärkeää harkittaessa Suomen turvallisuuspoliittista linjaa, suhdetta Venäjään ja Natoon.

Niinistöä ei olisi ikinä pitänyt edes päästää "keskustelemaan" Putinin ja Lavrovin kanssa yksin. Jos Niinistö tosiaan on luvannut Putinille estää Suomen pääsyn Natoon samalla lailla kuin Ryti lupasi pitää Suomen sodassa Saksan rinnalla, Niinistön on erottava ja tilalle on valittava henkilö joka ei enää mene "neuvottelemaan" Putinin ja Lavrovin kanssa.

Henkilökohtaiset lupaukset Hitlereille tai Putineille eivät sido muita kuin korkeintaan lupaajaa itseään. Lupauksesta ei todennäköisesti edes tiedä kukaan muu kuin Niinistö itse.

Havaintoja Suomen poliitikkojen petturuudesta ja maanpuolustuksesta

Ulkoministeri Erkki Tuomioja kävi siis sitten lipomassa Lavrovia. Vaikka juuri vähän aikaa sitten Suomi oli ilmoittanut voimakkaan närkästyneisyytensä Suomea vastaan kohdistettuihin Venäjän suorittamiin ilmatilakoukkauksiin, Tuomioja kävi selittämässä Moskovassa, että suhteissamme ei ole mitään ongelmaa. Tuomioja on petturi. Jo aiemmin samainen mies oli sanonut, että SDP ei kannata Natoa, koska ilmastonlämpeneminen on Suomen suurin turvallisuusuhka. Ikään kuin vain yhtä ongelmaa voisi ratkaista yhdellä kertaa.

Edustuksellinen demokratia nostaa Suomen johtoon yhä onnettomampia ja häpeämättömämpiä nilkkejä, joilla ei ole mitään kunniaa, vaan jotka mielistelevät venäläisiä. Suomella olisi ollut hyvää aikaa ratkaista turvallisuusongelmansa professionaalisesti siinä missä Viro, mutta Suomen kansa on valinnut maan johtoon heikkoa poliitikkoainesta. Nyt olemme tilanteessa, missä Natoon ei ehkä enää voida mennä, vaan Suomi on siirtymässä takaisin suomettuneisuuteen. Kansan naivuiuden takia ei suoralla demokratiallakaan tietenkään ole mitään edellytyksiä ratkaista Suomen ongelmia. Suomi on ajautumassa Venäjän vasalliksi.

Helposti voisi ajatella, että paras hallinto syntyisi armeijan johdolla. Suomen ongelmat ovat suurelta osin turvallisuuspoliittisia ja ne olisi upseeriston parhaiten ratkaistavissa. Sotilasvallankaappaus onnistuisi parhaiten palkka-armeijan avulla. Palkka-armeija tottelisi asevelvollisia paremmin upseerejaan ja valta olisi helppo vaihtaa. Sotilashallinnon voisi laajentaa kansallisen yhtenäisyyden hallitukseksi ottamalla mukaan teknokraatteja ja virkamiehiä. Sotilashallinnon suuri ongelma on kuitenkin se, että osa eripuraisesta kansastamme alkaisi kapinoida sitä vastaan ja kutsuisi Venäjän avukseen.

Mutta palataanpa aiheeseen palkka-armeija.

Yksilökeskeisten ideologioiden fanaattiset kannattajat selittävät, että asevelvollisuus on "väärin", koska se rajoittaa yksilön vapautta. Kansankokonaisuuden näkökulmasta tällaisella argumentilla ei ole mitään arvoa. Maanpuolustus on julkishyödyke, jonka tuottaminen ei voi ollakaan vapaaehtoista - joko se hoidetaan pakollisella verotuksella tai pakollisella asevelvollisuudella. Vapaamatkustajiin on kohdistettava rangaistus - vapaamatkustamisen ("siviilipalvelus") laillistaminen on vain ja ainoastaan merkki kansakunnan rappiosta.

Palkka-armeijasta voi kuitenkin argumentoida myös tehokkuus-näkökulmasta. Ehkä sotilaan ura vaatii sen tasoista ammattitaitoa, että harrastelija (asevelvollinen) ei sitä kykene saavuttamaan? En voi väittää tietäväni vastausta kysymykseen. Toisaalta, miten valtio voi luottaa siihen, että palkka-armeija olisi lojaali valtiolle myös hädän hetkenä? Toisaalta, olisiko esimerkiksi Ukraina pärjännyt yhteistä vihollistamme vastaan näinkään hyvin, ellei Ukrainan kansan keskuuteen olisi noussut yhteinen maanpuolustustahto ja halu puolustaa isänmaata.

Venäjä-tutkija Arto Luukkanen ylistää ukrainalaisten maanpuolustustahtoa kirjoituksessaan. Vanha totuus, että kansakunta syntyy vain taistelun kautta on osoittautunut todeksi. Miten palkka-armeijaan turvautuminen voisi saada aikaan vastaavan ilmiön? Ei mitenkään. Suomalaisilta Venäjän ymmärtäjiltä on jäänyt muuten kokonaan huomaamatta se seikka, että Venäjän agressio on luonut ukrainalaisille vahvan identititeetin ja vahvan viholliskuvan, kuten Luukkanen osoittaa. "Venäjän ymmärtäjä" ei ymmärrä sitä, että ihmisillä voi olla myös kunniantaju - kaikki ei ole mitattavissa rahassa - vaan väittää :

Ukrainan hallitusta ja kansaa kiinnostanevat lähinnä EU-lähentymisestä maalle suuntautuvat taloudelliset tukiaiset, eikä niinkään nopea lähentyminen kohti eurooppalaista arvomaailmaa tai yhteiskuntajärjestystä. 

Näin oli osin asiantila ennen Taistelua, mutta Taistelu on nostanut Ukrainan kansan kansallistuntoa. Identiteetti muuttuu taistelun myötä: ukrainalainen ymmärtää nyt, että Venäjä on Ukrainan vihollinen. (Ymmäräminen ei tässä viittaa faktuaaliseen tietoon vaan pragmaattiseen tietoon.)

Macchiavellin loistava Ruhtinas käsittelee muuten laajasti nimenomaan armeijan lojaliteetin ongelmaa. Armeijan lojaliteetti oli renesanssiajan Italiassa Macchiavellin mielestä hallintojen ykköskysymys. Ruhtinaan kappaleet 12 ja 13 käsittelevät kokonaan armeijan lojaliteetti-kysymystä. Suosittelen.

Sarastus: Kansallisen liikkeen on päivitettävä uhkakuvansa

Kirjoitukseni Sarastuksessa aiheesta Kansallisen liikkeen uhkakuvat on tarkoitettu ensi sijassa liikkeen sisäiseen tilan arviointiin.

Venäjän uhkakuvan ohittaminen kansallismielisten järjestöjen julkilausumissa ja politiikassa ei voi jatkua ilman, että asiasta seuraa Kansallisen liikkeen sisäistä hämmennystä.

Jussi Halla-ahoa on kuitenkin kiitettävä asioista puhumisesta niiden oikeilla nimillä. Pari päivää sitten hän totesi näin:

Ranskan FN:n ja Itävallan FPÖ:n edustajat eivät ylipäänsä puhu maahanmuutosta mitään vaan toimivat täällä Putinin äänenkannattajina.

Tapio Tuurille ja Marko Parkkolalle lyhyt kommentti - osa 2

Edelliseen kirjoituksen teen vielä sen lisäyksen, että en näe kansallismielisten järjestöjen tekevän mitään pesä-eroa "Putinin ymmärtäjiin". Kansallismieliset järjestöt eivät osallistu Ukraina-solisaarisuus-työhön eivätkä muutenkaan tue Rajamaiden taistelua Venäjää vastaan.

Suomi on Rajamaa muiden Euroopan Rajamaiden joukossa. Meidän on puolustettava länsimaista sivistystä Venäjää vastaan samalla lailla kuin islamismia vastaan. Rajamaissa tietoisuus eurooppalaisuudesta pitää olla vahvempaa kuin Euroopan keskustassa. Jos jossain, Euroopan ajatus pelastetaan juuri siellä, missä konfrontaatio vihollista vastaan on kaikkein voimakkainta. Olkoon vihollinen sitten islamismi tai Venäjä.

Suomalaisen kansallismielisyyden ei pidä olla omahyväistä Suomi-keskeisyyttä vaan nimenomaan Rajamaa-ideologia, joka tajuaa että Suomen kansa on yksi Rajamaa-kansa yhteisessä taistelussa yhteistä vihollista vastaan. Tarvitaan Euroopan laajuista talvisodan henkeä eli kansallista ja Euroopan laajuista yhteisyyden tunnetta.

Venäjä on Venäjä riippumatta siitä, onko se punainen vai valkoinen, totesi AKS:n valajäsen numero 1, Elias Simojoki.

Ehkä Venäjä joskus rauhoittuu imperialistisesta uhostaan, mutta niin kauan kuin asia ei näin ole, Suomi on Rajamaa. Suomalaisten on sopeuduttava siihen ajatukseen. Rajamaan asukas ei ole narisija eikä nöyristelijä, vaan hänellä on aura tai vasara toisessa kädessä ja miekka toisessa.

Jos Suomi ja Eurooppa joskus pelastuu hedonistismista ja monikultturismista, se tapahtuu nimenomaan niin, että Rajamaa-asenne leviää koko Eurooppaan. Ukrainalaiset ovat jo tiedostaneet Rajamaa-luonteensa sitä kautta, että tuhannet ukrainalaismiehet ovat kaatuneet taistelussa Ukrainan puolesta. Ukrainaa ei saa jättää yksin. Joka ei ole 100%:sti Ukrainan puolella on 100%:sti meitä vastaan. Rajamaat ovat Euroopan helmi - taistelussa Rajamaat kehittyvät yhteisöllisemmiksi ja yhteisöllisyys voi levitä myös Euroopan hedonistiseen ytimeen asti. Suomi voi toki kieltäytyä olemasta Taisteleva Rajamaa ja valita Vasallivaltion luonteen mutta samalla se asettuu ihmisyyden ulkopuolelle. Lakeijaksi.

Tarvitaan uusi Liike.

Väestönlaatu: Kiinan eugeniikka-ohjelma

Evoluutiopsykologian professori Geoffrey Miller, jota olen aiemmin referoinut lähinnä hänen loistavan monikulttuurisuus-kritiikkinsä takia, kirjoitti viime vuonna mielenkiintoisen kirjoituksen Kiinan eugeeniikka-ohjelmasta.

Kiinan eugeniikka-ohjelman päämäärä on Kiinan väestön äo-tason nostaminen ja talouden vahvistaminen sitä kautta. Keinoina on mm. yhden lapsen politiikan löysääminen koulutettujen ihmisten osalta - varakas henkilö voi mm. ostaa oikeuden hankkia toisen lapsen.

Kiinan hallitus tukee myös perustutkimusta päämääränä selvittää ne geenit, jotka ovat älykkyyden takana. Kun geenit on selvitetty, on keinohedelmöityksen keinoin helppo nostaa lasten keskimäääräistä äo:ta. Jos avioparilla on pakasteessa 10 hedelmöitettyä munasolua, niiden DNA scannataan ja se munasolu istutaan, jossa on runsaiten "äo-geenejä". Ongelma on se, että äo:hon vaikuttavia geenejä tunnetaan vain vähän. Tunnetut geenit selittävät äo-eroista vasta hyvin pienen osan.

Kiinalla on kuitenkin selkeä päämäärä korottaa väestönsä äo:ta. Millerin mielestä päämäärä on tuettava. Miller myös ihmettelee mitä Länsi aikoo asian osalta tehdä. Onko meillä varaa katsoa vierestä, kun Kiinassa kehitetään laadukkaampaa väestöä?

China has been running the world's largest and most successful eugenics program for more than thirty years, driving China's ever-faster rise as the global superpower. I worry that this poses some existential threat to Western civilization. Yet the most likely result is that America and Europe linger around a few hundred more years as also-rans on the world-historical stage, nursing our anti-hereditarian political correctness to the bitter end.

Kuten Maailmanpankkikin on osoittanut, väestönlaatu on talouden merkittävä menestystekijä. Kun yksi suurvalta alkaa harjoittamaan väestönlaadun korottamiseen tähtäävää politiikkaa, muut seuraavat vääjäämättä perässä. Ennemmin tai myöhemmin.

Mitä "tulitauon" jälkeen?

Ukrainan ja "separatistien" välille "solmitun" "tulitauon" jälkeen on aika kysyä, mitä nyt tapahtuu? Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian ja turvallisuuspolitiikan lehtori Tomas Ries analysoi erilaisia vaihtoehtoja Putinin seuraavalle vedolle, mutta toteaa sitten yksinkertaisen totuuden:

"Minkä vaihtoehdon Putin valitseekaan, hänen lopullisena tavoitteenaan on Riesin mukaan saada koko Ukraina Venäjän vaikutuspiiriin.

- Se ei välttämättä tarkoita sitä, että Venäjä haluaisi liittää Ukrainan osaksi Venäjää. Tarvittavan vaikutusvallan voi saavuttaa myös epävirallisesti, Ries selittää."

Eli emme tiedä valtaako Ukrainan koko Venäjän, mutta mikäli Putinia ei pysäytetä, Putin tulee alistamaan keinolla millä hyvänsä Ukrainan Venäjän vasallivaltioksi. Keinona voi olla Ukrainan talouden vaikeuttaminen mm. pitämällä Ukrainan armeija jatkuvasti liikekannalla, tai Putin voi jatkaa Ukrainan valtausta pala kerrallaan kuten tähänkin asti Lännen katsellessa suhteellisen passiivisena päältä.

Uskoakseni Suomen osalta Venäjällä on samanlainen strategia. Suomesta pyritään tekemään Venäjän vasallivaltio - keinot ovat hyvin erilaiset kuin Ukrainan osalta, koska Suomessa ei ole laajoja venäjänkielisiä alueita, joissa "sepratisti"-toiminta olisi luontevaa. Suomea tullaan ajamaan vasalliksi pelottelemalla suomalaiset poliitikot pysymään Naton ulkopuolella ja pelottelemalla heidät rikkomaan EU:n pakoterintamaa. Suomalaiset, jotka ovat tottuneet korkeaan elintasoon ja turvallisuuteen, on helppo pelotella kyykkyyn.

Ennustukseni on, että Suomen ja Ukrainan suvereniteetit hiljalleen romuttuvat ja muut Rajamaat Valko-Venäjää lukuunottamatta integroituvat yhä voimakkaammin Natoon sitä kautta, että Nato perustaa laajoja tukikohtia Venäjä-vihollisen rajan tuntumaan. Jotta Suomi voisi pysäyttää kehityksen omalta osaltaan tarvittaisiin riskinottokykyisiä rohkeita poliitikkoja.

Afrikka on erilainen

Maailman väestönkasvu on odotettua nopeampaa, koska YK:n mukaan Afrikka on erilainen:

The new study also says Africa is likely to see the largest increase in population — from about 3.5 billion to 5.1 billion people — during the next 85 years.

United Nations Population Division Director John Wilmoth, one of the study's authors, says researchers previously anticipated population trends in Africa would follow patterns in other countries, increasing at a slower rate as birth control use became more widespread.

But that has not turned out to be the case.

“The level of contraceptive use has continued to increase but slowly — more slowly than expected — and fertility therefore has been falling less rapidly than expected, and the population therefore continues to grow more rapidly than we expected,” he said.

Research conducted jointly by the United Nations and the University of Washington anticipates the population of Asia will peak at five billion people by 2050, up from 4.4 billion people today.

YK on aikaisemminkin joutunut peräytymään teoriasta, että samat lainalaisuudet pätevät sekä Afrikassa että muissa köyhissä maissa kuten vaikka Bangla Deshissa tai Intiassa. Maailman terveysjärjestö mm. myönsi, että AIDS-epidemia ei tule koskaan leviämään Afrikan ulkopuolelle. 

A quarter of a century after the outbreak of Aids, the World Health Organisation (WHO) has accepted that the threat of a global heterosexual pandemic has disappeared.

In the first official admission that the universal prevention strategy promoted by the major Aids organisations may have been misdirected, Kevin de Cock, the head of the WHO's department of HIV/Aids said there will be no generalised epidemic of Aids in the heterosexual population outside Africa.

...

Dr De Cock said: "It is very unlikely there will be a heterosexual epidemic in other countries. Ten years ago a lot of people were saying there would be a generalised epidemic in Asia – China was the big worry with its huge population. That doesn't look likely. But we have to be careful. As an epidemiologist it is better to describe what we can measure. There could be small outbreaks in some areas."

... why is the situation so bad in sub-Saharan Africa? It is a combination of factors – more commercial sex workers, more ulcerative sexually transmitted diseases, a young population and concurrent sexual partnerships.

Sexual behaviour is obviously important but it doesn't seem to explain [all] the differences between populations. Even if the total number of sexual partners [in sub-Saharan Africa] is no greater than in the UK, there seems to be a higher frequency of overlapping sexual partnerships creating sexual networks that, from an epidemiological point of view, are more efficient at spreading infection. 

Kansankokonaisuuden selitys Afrikan erilliselle kehitykselle on biologia. Seksuaalikäyttäytymisen erot selittyvät käsittääkseni ainakin osin biologialla siinä missä erot maiden taloudellisessa kehityksessäkin.

Suhtaudun omaan hypoteesiini, joka perustuu Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjoihin,  kuitenkin avoimin mielin. Esimerkiksi markkinatalouden esteiden purkaminen on Afrikassakin edistänyt talouskasvua joissain sellaisissakin maissa, missä raaka-aineita ei juuri ole. Kirjoitin aiheesta jo aiemmin laajasti vuonna 2012. Mm. Botswanan, Ruandan ja Etiopian kehitys on ollut tehokkaan talouspolitiikan ansiosta ripeää.

Seksuaalikäyttäytyminen ei kuitenkaan, kuten vuoden 2012 kirjoituksessanikin osoitin, ole seurannut talouskehitystä. Botswanan BKT oli tuohon aikaan jo Latvian tasoa, mutta elinijänodote oli AIDS-epidemian takia romahtanut alle 40-vuoden, koska seksuaalikäyttäytyminen on lievästi sanoen holtitonta.

Åland är helt utan säkerhetsgarantier

In princip - eller enligt ett avtal - är Åland en demilitariserad zon sedan 1800-talet. Demilitariseringen innebär att ingen militär personal får uppehålla sig på Åland och inga befästningar får byggas. Sjöbevakningen, som är en del av det finska gränsbevakningsväsendet, är ett undantag.

Demilitariseringen har bekräftats mellan Finland och Ryssland 1992.

Som vi dock kan se i Ukraina i dag har ett avtal mellan Ryssland och ett annat land inget värde för Ryssland, om avtalet är i strid med Rysslands intresse. Ryssland har 1994 lovat respektera Ukrainas gränser (Budapest memorandum).

Således har Åland i praktiken inga säkerhetsgarantier förutom den finska sjöbevakninen.

I teorin är även Frankrike ock Storbritannien parter i demilitariseringen och neutraliseringen av Ålandsöarna. Men så är Storbritannien och USA parter i Budapest memorandumet - de har i teorin garanterat Ukrainas suverenitet.

Blir Finland medlem i Nato, förblir Åland så vitt jag förstår utanför alliansens säkerhetsgarantier.

Kiitos Jussi Halla-aho - osa 2

Jussi Halla-aho totesi tänään: 

"Eilen oli harvinainen hieno hetki Euroopassa. Europarlamentti hyväksyi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa. Salista oli videolinkki Verkhovna Radaan, joka ratifioi sopimuksen samaan aikaan.
Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä."

Naiset ja maanpuolustustahto

Venäjä ei ole uhka Suomelle-haihattelija Tarja Halonen valittiin presidentiksi pitkälti naisten äänillä. Suomalaisilla naisilla - joillain on harvoin esimerkiksi upseerikoulutus - on uskoakseni ollut hyvin heikko ymmärrys siitä, millaisessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa elämme.

Johtavassa asemassa olevat miehet sen sijaan ymmärtävät asian paljon paremmin - suurella osalla on upseerikoulutus. Tutkimuksen mukaan johtavassa asemassa tunnistavatkin Venäjän uhan muita ihmisryhmiä paremmin.

Esimerkiksi Kurdistanin miliiseissä naisia on melkein yhtä paljon kuin miehiä - voin kuvitella että naisten kuva turvallisuustilanteesta on suomalaisten naisten kuvaa huomattavasti realistisempi.

Maanpuolustustahdon vahvistamisen kannalta on oleellisen tärkeä, että naiset on voitettava isänmaalle. Vertailukohdaksi sopii esimerkiksi se miten AKS:n valajäsen nro 27 Elmo Kaila halusi voittaa vuoden 1918 sodan jälkeen työläiset takaisin isänmaalle vaatimalla mm., että suojeluskunnat avaavat ovensa myös sosialidemokratialle.

Naisten ymmärrystä Suomen heikkoa turvallisuustilannetta kohtaan pitäisi vahvistaa ja naisten maanpuolustustahtoa vahvistaa.

Turvallisuuspolitiikka ja maanpuolustustahdon vahvistaminen ovat Suomen tulevaisuuden tärkein kysymys. Kurdeista voi tässä suhteessa ottaa hyvinkin mallia.

Tapio Tuurille ja Marko Parkkolalle lyhyt kommentti

Kiitän Tapio Tuuria ja Marko Parkkolaa tärkeän asian esille ottamisesta.

Putinia "ymmärtäviä" ihmisiä on selvästikin mukana Suomenkin kansallisessa liikkessä. Putinin ryöstöretkeä Ukrainaan ymmärretään. Länsi nähdään kriisin todellisena aiheuttajana aivan kuin RT:n propagandassa. Suomi on muka aivan eri asia kuin Ukraina, joka on muka luonnollinen osa Venäjää.

Selitys Putiniin kohdistuvalle ihailulle on tietysti se, että Vladimir Putinin retoriikassa on painotettu perinteisiä arvoja sekä mm. homojen oikeuksien ja amerikkalaiskeskeisen globalisaation vastaisuutta. Venäjä kuitenkin on edelleen ilmiselvästi Suomen vapauden pahin vihollinen. Venäjän uhka on koko ajan voimistumassa päinvastoin kuin monet haihattelijat presidentti Tarja Halonen etunenässä pitkään kuvittelivat. Venäjän lentokoneet ovat mm. loukanneet Suomen ilmatilaa useita kertoja.

Venäjän ymmärtäjät on viipymättä puhdistettava kansallisesta liikkeestä - siis esimerkiksi Sisusta, elleivät he suostu itsekritiikkiin. (Puhdistamisella tarkoitan mm. erottamista ja välien katkaisemista henkilökohtaisella tasolla.)

Viimeisen 10 vuotta suomalainen kansallismielinen liike on keskittynyt islam-kritiikkiin ja pakkoruotsin vastustamiseen. 20- ja 30-lukujen ryssänvihan perinne on jäänyt syrjään. AKS:n valajäsenen nro 27 Elmo Kailan ajatus, että luokkaristiriitoja on alennettava ja koko kansa on saatava yhtenäisenä maanpuolustusaatteen taakse Venäjän uhan torjumiseksi, on nostettava uudelleen kansallisen liikkeen keskiöön. Turha puoluekilpailu, joka vain kasvattaa ristiriitoja kansan sisällä, on saatava minimoitua.

Tarvitaan synteesi 20-luvun kansallisen liikkeen Venäjän uhan torjumiseen perustuneen lähestymistavan ja 2000-luvun islam- ja maahanmuuttokriittisen lähestymistavan välillä. Nyt tarvitaan luovuutta tämän synteesin rakentamiseen.

Olen samaa  mieltä Tuurin kanssa, että Nato-jäsenyys on hyväksyttävä kansallismielisen liikkeen tavoitteeksi. Vaikka kansallismieliset eivät luonnollisesti yleensä kannata kansainvälisiä sitoumuksia, vastentahtoisuudesta huolimatta on oltava käytännöllinen ja ymmärrettävä milloin tarvitaan liittoutumista. Suomi ei yksin kykene puolustautumaan. Nato-jäsenyys loisi Venäjää kohtaan peloitevaikutuksen, mikä suurella todennäköisyydellä estäisi koko aggression ennen kuin se edes pääsisi kunnolla alkuun.

Obama ei halua olla maailmanpoliisi, mutta maailma tarvitsee maailmanpoliisin

Barack Obama ei ole muslimi - suurin osa sen suuntaisesta amerikkalaisesta republikaanisesta Obama-propagandasta on vain omiaan pilaamaan kaiken keskustelun. Arvostan tavallaan Obamaa siitä, että hän on tähän mennessä toteuttanut melko hyvin lupauksensa olla erilainen presidentti kuin George Bush junior. Siis lupauksensa olla sekaantumatta maailman asioihin maailmanpoliisin roolissa. Nytkin kun hän on reagoimassa ISIS:in harjoittamaan Lähi-Idän kansoihin kohdistuvaan terroriin, hän tekee sen äärimmäisen ahdistuneena ja pitkin hampain.

En kuitenkaan ole samaa mieltä Obaman kanssa USA:n ulkopolitiikasta. Minusta on paha asia, että Amerikka ei halua olla maailmanpoliisi. Maailma tarvitsee maailmanpoliisia ja vielä enemmän maailman rajamaat kuten Suomi ja Ukraina tarvitsevat maailmanpoliisia puolustautuakseen maailmanrosvoilta kuten Venäjältä. Tässä maailmassa roistot - kuten ISIS ja Venäjä - hyökkäävät armotta pienempiensä - esimerkiksi liittoutumattomien rajamaiden ja pienten vähemmistöjen - kimppuun. Liittoutumattomien rajamaiden on tietysti liittouduttava, mutta tarvitaan myös maailmanpoliisia, mitä roolia ei voi ottaa muu kuin USA.

1800-luvulla maailmanpoliisina toimi Britannia. Britannia mm. kielsi orjakaupan Atlantilla yksipuolisesti. Atlanti oli Britannian sisämeri.

USA:n maailmanpoliisi-toiminnan inhoaminen on yksi vasemmiston, libertaarien ja monen kansallismielisen mieliharrastus. Meillä kansallismielisillä ei ole enää varaa sellaiseen Suomen edun vastaiseen toimintaan. Ranskalaisilla sohva-kansallismielisillä ehkä on, meillä ei. Suomalaisten kansallismielisten on syytä tehdä vahva irtiotto kaikenlaiseen amerikkalaisen isolationismiin. On Suomen etu, että seuraava USA:n presidentti on haukka. Esimerkiksi Hilary Clinton. Jos uuskonservattivit harkitsevat tukeaan Clintonille, hakitsen kyllä minäkin. Amerikka-vastaisuus ei ole Suomen etu.

Sorry vaan kaikki mukafiksut vasemmalla ja äärioikealla: Amerikan inhoaminen on putoamassa muodista. Ja vaikka ei olisikaan, Amerikan vastustamiseen keskittyminen tilanteessa, missä maailmanroisto Venäjä on Suomen tämän hetken suurin uhka, osoittaa lähinnä täydellistä idiotismia.

Ps. Suosittelen teitä lukemaan Foreign Affairsin Obama-kritiikin, joka selittää miksi Obaman periksianto maailmanpoliisin roolille on riittämätön. Suosittelen lukemaan myös professori Ian Morrisin loistavan kirjan War - What is it good for. (Yritän arvostella kirjan myöhemmin.)