maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Saksalaiset juristit pitävät naisia ali-ihmisinä ?


Saksalaiset juristit tuntuvat pitävän naisia ali-ihmisinä (minderwertige Untermenschen). Muslimimiehillä on nimittäin saksalaisjuristien mukaan oikeus lyödä vaimoaan eikä vaimolla ole oikeutta vaatia avioeroa. Iltalehti kertoo:

"... saksalaistuomarin mukaan muslimi sai kurittaa vaimoaan." "Tuomarin päätös jättää käsittelemättä marokkolaisen miehensä moneen kertaan pahoinpitelemän saksanmarokkolaisen naisen avioerohakemus kiihdyttää saksalaisia." "Frankfurtilaisen naistuomari perusteli päätöstään sillä, että muslimiperheessä Koraani sallii aviomiehen rangaista vaimoaan. Naisen olisi pitänyt ottaa tämä mahdollisuus huomioon avioituessaan muslimin kanssa." "Saksan tuomariliitto kuitenkin puolustaa jäsentään. Se pitää uskonnon edustamien arvojen huomioonottamista tärkeänä osana oikeudenkäyttöä. Tuomari ei ylittänyt liiton mukaan harkintavaltaansa."¨

Kunniamurhien tuomiot ovat lieventyneet: "Islamilaiset voimat ovat muuttamassa järjestelmällisesti oikeuskäytäntöämme, arvioi tunnettu naisten oikeuksien puolustaja, kirjailija ja päätoimittaja Alice Schwarzer. Hän viittaa muun muassa musliminaisten kunniamurhista veljille ja aviomiehille langetettuihin lieviin tuomioihin."

Onko Saksassa siis lieventävä asianhaara, jos murha on suoritettu suvun kunnian säilyttämiseksi ?

Koko Iltalehden artikkeli on tässä.

18 kommenttia:

IDA kirjoitti...

"Naisen olisi pitänyt ottaa tämä mahdollisuus huomioon avioituessaan muslimin kanssa."

Tuosta saa hieman sen käsityksen, kuin tarkoituksena olisi ollut näpäyttää saksalaista naista.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos kyseessä olisi saksalainen nainen niin ymmärtäisin tuon logiikan - ei tarkoita että hyväksyisin. Mutta käsitin että kyseessä on Saksan marokkolainen nainen.

Jukka Aakula kirjoitti...

No joka tapauksessa eurooppalaisten monikultturistien naisiin kohdistuva halveksunta ja ihmisoikeuksien rajoittaminen tulee tässä hyvin esiin.

Ensimmäinen kertahan tämä ei ole, Norjassahan jo vuonna 2001 Unni Wikan, Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori, totesi että norjalaisten naisten olisi ymmärrettävä että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja ymmärrettävä että naisten itsensä on muutettava käyttäytymistään, jotta raiskaukset vähenisivät.

Uhri on siis syyllinen. Jos nainen pukeutuu liian vapaamielisesti, hän on syyllinen kun hänet raiskataan. Jos naista hakataan avioliitossa, hän on syyllinen koska valitsi ko. miehen.

Uutisestahan selviää että monet muslimitkin vierastavat näitten monikultturistien ajatuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainenkin oikeusjärjestelmä tuntee valitettavasti lieventävän asianhaaran.
Ompa joku myös joskun kirjoittanut halventavaan sävyyn suomalaisesta naisestakin....

Jukka Aakula kirjoitti...

Lieventävien asianhaarojen tunnustamisessa ei ole sinänsä mitään pahaa. Mutta se että sovinistinen kulttuuri katsotaan lieventäväksi asianhaaraksi murhaoikeudenkäynnissä on kyseenalaista. Se on sama jos mustalaisen tai afrikkalaisen tappamisesta saisi alemman tuomion siksi että murhaaja on rasisti. Päinvastoinhan lännessä on perinteisesti tällaisista viharikoksista annettu korkeampi tuomio. Halutaanko tämäkin periaate purkaa ?

Suomessa ei ole miltään väestöryhmältä kielletty oikeutta avioeroon. Suomessa on sellainen juridinen ihanne että laki on sama kaikille. Saksassa näemmä on kiikun kaakun pystyykö Saksa tarjoamaan saman lain kaikille.

Oletko sinä siis sitä mieltä että Suomessa pitäisi luopua tästä periaatteesta ? Vai mihin pyrit kulttuurirelativistisella vihjailullasi ?

Esimerkiksi Intiassa muslimien vaatimuksesta on olemassa "laki musliminaisen suojelusta" joka käytännössä merkitsee sitä että musliminaisilla on heikommat oikeudet kuin muilla ihmisillä.

Tähänkö pyrit ? Oletko todella sitä mieltä että musliminaisia eivät ihmisoikeudet koske ?

sdasfafasd kirjoitti...

Epäilemättä joku on joskus kirjoittanut halventavaan sävyyn suomalaisesta naisesta, mutta miehet siinä vastaanottavassa päädyssä useammin ovat. Ei miehet todellakaan säästy halventavilta kirjoituksilta, itse asiassa uskaltaisin väittää että miehistä on enemmän alentavia kirjoituksia, niistä ei vain pidetä ääntä koska miehet eivät omaa samanlaista kollektiivista asennetta sukupuoltaan kohtaan kuin naiset.
Voisi myös sanoa että miehillä on parempi itsetunto, koska niistä ei älähdetä samalla tavalla, kuin hernettä yhdeksän patjan alta etsivät naiset. Esim. kun iltalehdessä väitettiin virolaisia naisia kauniimmaksi kuin suomalaisia naisia siitä nousi kauhea häly, sen sijaan miehiä on haukuttu mauttomiksi läskeiksi iät ja ajat, ja naistenlehdissä hihitelty kun mies ei vain osaa pukeutua.

Nyt sitten itse asiaan.. eli miksi tämä ei ole vain "Ompa joku myös joskun kirjoittanut halventavaan sävyyn suomalaisesta naisestakin" - tapaus.

Nyt on kyse _tuomarista_ eikä esim.ihmissuhde-henrystä. Jos oikeuslaitos alkaa tekemään tällaistä, niin se on hieman eri asia jos joku kirjoittaa suomi24:lla että "suomalaiset naiset on läskeii!!111" tai "suomalainen mies vain hakkaa!!111".

Anonyymi kirjoitti...

Uskomatonta jopa Eurabiassa.
Naistuomari laittoi uskonnon lain edelle. Tästä pääsemme vielä siihen, että terrorismikin voidaan nähdä vain kulttuurin (koraanin) kehoituksena tappaa vääräuskoisia. Terrorismi on siis kulttuuriteko.

T.Taina

Anonyymi kirjoitti...

Koska kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, niin kannibalismi on makuasia.

IDA kirjoitti...

"Jos kyseessä olisi saksalainen nainen niin ymmärtäisin tuon logiikan - ei tarkoita että hyväksyisin."

Joo, en minäkään sitä hyväksy. Järjetön juttu kaikkiaan. Ajattelin vain, että se selittäisi tuota perustelua.

Anonyymi kirjoitti...

"Ensimmäinen kertahan tämä ei ole, Norjassahan jo vuonna 2001 Unni Wikan, Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori, totesi että norjalaisten naisten olisi ymmärrettävä että elämme monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja ymmärrettävä että naisten itsensä on muutettava käyttäytymistään, jotta raiskaukset vähenisivät."

Jostain lähteestä muistelen lukeneeni, että tuo oli asiayhteydestään irroitettu kommentti. Sitä oli edeltänyt toteamus tyyliin "jos nyt oikeasti aiomme järjestää yhteiskuntamme kaikkien kulttuurien tasavertaisuuden pohjalta, niin..." Tämä tietysti pitääkin paikkansa. Mikäli emme voi asettaa omia arvojamme muiden yläpuolelle, eurooppalaisten naisten todellakin tulee ottaa käyttäytymisessään muslimien seksuaalimoraali.

Wikipedia toteaa myös Wikanista seuraavaa:

For almost ten years, Wikan has campaigned to change Norwegian policies towards immigrants, arguing that generous welfare and a policy of multicultural tolerance are creating a culture of welfare dependence, and destroying self-respect. A reviewer of her book "Generous Betrayal: Politics of Culture in the New Europe" claims that she used invalid methodology, not giving "a far more complex social reality" its due. "'Unsympathetic readers" might see it as a "racist polemic."[1]

Ehkäpä Wikanilla on joitain hölmöjä mielipiteitä - kenelläpä ei - mutta sokean kulttuurirelativismin symboliksi hänestä ei ilmeisesti todellisuudessa ole.

Jukka Aakula kirjoitti...

Semtex, todella paljon kiitoksia korjauksestasi. Tuo oli merkittävä pointti !

Minun olisi pitänyt ottaa asiasta selvää paremmin ! Täytyy korjata tuohon tekstiinkin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Russ, hyvää kommenttia. Olen kanssasi samaa mieltä. Poliittinen korrektisuus on tässä sukupuolten tasa-arvokysymyksessä uskomatonta.

Luulisi että ihmiset haluaisivat sanoa jotain omaperäistä mutta sama sisällötön kuorolaulu "sukupuolten tasa-arvosta" vain jatkuu.

Miesten asema on Suomessa huonompi kuin naisten - palkoissa on vielä pientä eroa mutta esimerkiksi lasten tapaamisoikeuskysymyksissä naiset ovat täysin niskanpäällä.

Suomalaiset miehet eivät enää halua sitoutua perheen perustamiseen koska tietävät että heille ei ole lain edessä juurikaan oikeuksia omiin lapsiinsa.

Tällekin tasa-arvokeskustelulle kyllä nauretaan kymmenen vuoden päästä aivan samalla tavalla kuin taistolaisten neuvostoliittoihailulle nykyään. Semminkin kun islam osoittautuu hieman suuremmaksi suomalaisen naisen oikeuksien uhkaajaksi kuin suomalainen mies.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan eräs perusuomalaisten kansanedustajakin riehunut huomonihumalla omaa naistaan pahoinpidelleen.
Siinäkin tapauksessa todettiin lieventävia asianhaaroja.
Mikä sitten kenenkin kulttuurissa on lieventävä ja raskauttava onkin toinen asia. Se jos mikä edellyytää sitä avarakatseusuutta ja ennakkoluulojen poissulkemista!

Jukka Aakula kirjoitti...

"Onhan eräs perusuomalaisten kansanedustajakin riehunut huomonihumalla omaa naistaan pahoinpidelleen.
Siinäkin tapauksessa todettiin lieventävia asianhaaroja.
Mikä sitten kenenkin kulttuurissa on lieventävä ja raskauttava onkin toinen asia."

Naisten hakkaamisen ja murhaamisen suvaitsemista sinä tässä haet. Melkoista avarakatseisuutta !

Anonyymi kirjoitti...

BRYSSEL. Yli 700 ihmistä pidätettiin vuonna 2006 terrorismiin liitetyistä rikoksista EU:n alueella, Europolin tiistaina julkaistu raportti kertoi. Vain puoleen pidätyksistä liittyi islamistiryhmien tai -aktivistien terroriuhkia.

EU:n 27 jäsenmaassa tehtiin viime vuonna lähes 500 terrorismirikosta. Useimmiten asialla olivat Ranskan Korsikan ja Espanjan Baskimaan itsenäisyyttä ajavat separatistit.

Terrorismirikoksia olivat Europolin mukaan muun muassa terroristisen propagandan levittäminen, terrorismin rahoittaminen ja suojan tarjoaminen ääriaineksille.

EU:n alueella toimii useita terroristijärjestöjä, joista jotkut käyttävät unionia vain tukikohtanaan tai rahankeruualueenaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu siltä, että kyseisen tuomarin oli vain tarkoitus herättää keskustelua siitä mihin monikulttuurisuus ja kolmemiljoonainen muslimivähemmistö on maata viemässä. En usko että kukaan voi olla oikeasti noin tyhmä. Luulenpa että päätös tehtiin enemmänkin provokatiivisessä mielessä . Huomiota tapaus on ainakin saanut joten siinä mielessä onnistunut veto.

Jukka Aakula kirjoitti...

Jos vakka noin olisi, silloin ko. naistuomari on uhrannut marokkolaisen naisen. Tiedän etteivät eurooppalaiset naiset koe mitään sympatiaa sorrettuja sisariaan kohtaan, mutta olisihan tuo aika räikeä juttu ?

sdasfafasd kirjoitti...

Kanssa mietin oliko kyseessä mahdollinen "peliliike", kieltämättä siinä uhrattaisiin ihminen, mutta toisaalta kun nämä älyttömyydet paljastetaan niin moni pelastuu.

Lainaan itseäni
"Tuli mieleen tällainen melko villi idea tuosta saksan naistuomarin langettamasta "muslimin ok hakata naista" tuomiosta, että olisiko se harkittu liike? eli vähän niin kuin jos minut päästettäisiin ajamaan mokuasioita minä määräisin somalian kolmanneksi kieleksi joka on pakollinen vieläpä kirjoittaa, sitten jos se menisikin läpi, se todella herättäisi ihmisiä mitenkä älyttömään suuntaan ollaan menossa.
Vähän niin kuin tuo naistuomari joka teki tämän päätöksen, joka tuntuu kieltämättä aikamoiselta napautukselta. Väärinhän se tuomio silti oli."