Biopolttoaine ja väestöräjähdys

Puhuin aiemmin siitä, miten biopolttoaineisiin siirtyminen vie ruuan köyhän suusta.

Osmo Soininvaarakin ihmettelee blogillaan miksi vehnän hinta on hyvin lyhyessä ajassa neli-viisin-kertaistunut.

Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen raportti selittää taustoja:

Yhdysvaltain maatalousministeriö ennustaa, että maailmassa käytetään tänä vuonna viljaa 20 miljoonaa tonnia viimevuotista enemmän. Siitä 14 miljoonaa tonnia uppoaa polttoainetuotantoon Yhdysvalloissa.

[Bio]polttoaineen kysynnän kasvulle ei näy rajoja. Yhden maastoauton tankin täyttämiseen tarvittava vilja ruokkisi yhden ihmisen vuoden ajan. Jos tankki täytetään kahden viikon välein, se ahmii vuodessa 26 ihmisen ruoat.

Yhä suurempi osa USA:n maissista poltetaan etanoliksi - hallitus tukee ruuan muuttamista polttoaineeksi: Tällä hetkellä noin kuudesosa USA:n maissisadosta käytetään biopolttoaineeksi, mutta näin tuotettu biopolttoaine tyydyttää vain kolme prosenttia polttoaineen kysynnästä. Näin ollen käytännössä koko maailman maissisato voitaisiin käyttää autojen polttoaineeksi (etanolina).

Etanolia voi todellisuudessa valmistaa monista viljoista. Sekä vehnä, maissi, että riisi mutta myös soijapapu ja sokeriruoko voidaan muuttaa autojen polttoaineeksi.

Öljyn hinnan nousu kiihdyttää edelleen biopolttoaineen käyttöä ja samalla nostaa viljan hintaa. Kiinalaisten lisääntynyt siirtyminen liharuokaan nostaa sekin viljan kulutusta ja sitä kautta viljan hintaa.

Millainen vaikutus ruuan hinnan nousulla sitten on ruuan saatavuuteen ja köyhien asemaan ?

HS kirjoittaa tänään ruuan kallistumisen uhkaavan avustusjärjestöjen ruoka-apua kehitysmaihin ja lietsovan väkivaltaisia levottomuuksia esimerkkinä Jemen ja Marokko. Viisi miljoonaa lasta kuolee nälkään joka vuosi. Avustusjärjestöt tulevat tarvitsemaan jatkuvasti lisärahoitusta kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä. Ruoka-annoksiakin joudutaan pienentämään.

Herää kysymys miten ravinto-ongelma tullaan ratkaisemaan. Ruuan hinta tullee edelleen nousemaan ja väestön määrä kasvamaan:

Kirjoitin aiemmin:

Olen aina ihmetellyt miten ongelmat kuten väestöräjähdys, saastuminen ja ilmaston lämpeneminen pitäisi ratkaista - lokaalisti vai globaalisti.

Tragedy of Commons (yhteismaa) käsitteen luoja Garret Hardin tuntuu suhtautuvan hyvin epäluuloisesti globaaliin ongelman ratkaisuun:

The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.

Väestönräjähdys ei siis ole Hardinin mielestä globaali ongelma. Sen ratkaiseminen globaalina ongelmana päästämällä kehitysmaiden "ylijäämäväestö" teollisuusmaihin johtaa Hardinin mielestä kansalliseen itsemurhaan.

Sanoisin kuitenkin että vaikka väestöräjähdyksestä - ja sen aiheuttamasta ravintopulasta - ei kannata tehdä täysin globaalia ongelmaa päästämällä ylijäämäväestöä kehittyneisiin maihin, teollisuusmaiden on pakko ottaa osavastuu asiasta.

Semminkin kun teollisuusmaiden energiakulutus suoraan vähentää köyhien saatavilla olevan ruuan määrää.