Koronapassin toteuttaminen on triviaalia - liikkumisrajoitukset rokotetuilta eivät ole järkeviä eivätkä kai edes laillisia

Rokotteen saaneita ei voine kohtuudella edellyttää noudattamaan sulkusääntöjä mm. siksi että ihmisoikeuksien julistus, johon Suomi on sitoutunut, ei anna oikeutta mielivaltaiseen ihmisten liikkumisen rajoittamiseen.

Päääsiäisen jälkeiseen tiistaihin on nimittäin ruhtinaallisesti aikaa toteuttaa koronapassi. Viro toteuttaa järjestelmän oman ilmoituksensa mukaan huhtikuun aikana. Digitaalinen koronapassi on nimittäin triviaalia toteuttaa. Julkissektori tietää sen että ihminen on rokotettu. Omakanta tukee rokotetietoja jo nyt. Sitten voidaan tarjota rajapinta jolla kuka tahansa voi kysyä onko henkilö rokotettu jos tietää hetun.

http://www.kanta.fi/<hetu>/koronarokote Vastaus http 200 tarkoittaa, että rokote on olemassa. Jos joku ei ykstyisyyssyistä halua että tieto on luettavissa, kieltäköön tiedon jaon. Myöhemmin voidaan lisätä vaikka optio, että vain poliisi voi lukea tiedon jolloin useampi henkilö ottanee palvelun käyttöön.

Jos jonkun kunnan sote-alueen järjestelmä ei kykene tätä tukemaan niin se on heidän häpeänsä. Kunnallisvaaleissa tavataan. Muutenkin riittää että Helsinki, Espoo, Kauniainen, Turku ja Vantaa toteuttavat tiedon pushauksen.

Ei pääkaupunkiseutua ja Turkua voi laittaa 100% kiinni jos osa kerran on jo rokotettu. Yritykset kärsivät.

Paasikivi 1941: "Neuvostoliitolla on nyt vastassaan korkeampi henkinen kyky ja voima". Vaihtoehtoista historiaa miettimässä.

Suomessa puhuttiin 70-luvulla paljon Suomen ja Venäjän kansojen ystävyydestä. Jos sota 1941 - 1945 olisi päättynyt toisin, ei olisi puhuttu ystävyydestä. Voimme miettiä vaihtoehtoista historiaa perustuen niihin dokumentteihin mitä meillä on jäljellä. Kuten Paasikiven valmiiksi kirjoitettuun puheeseen sen päivän varalle että saksalaiset olisivat vallanneet Pietarin. Paasikivi olisi todennut mm.

Viesti on tuonut tiedon, että Saksan mahtava sotilaallinen voima on valloittanut Pietarin. Tuo meidän rajamme vieressä oleva Venäjän entinen loistava pääkaupunki on kukistunut, ensi kerran historiansa aikana. Tämä sanoma, vaikkakin odotettu, on omiaan sykähdyttämään jokaisen suomalaisen mieltä.

Neuvostoliitolla on ollut vastassaan korkeampi henkinen kyky ja voima. Se on syynä taistelujen menettämiseen.

Neuvostoliiton politiikka on syksystä 1939 lähtien Suomen kohtaan ollut yhtä suurta erehdystä. Erehdysten seuraukset ovat tulleet ilmi nopeammin kuin olisimme voineet odottaa.

Historian Kostotar on nopeasti nostanut miekkansa ja iskenyt meidän puolestamme.

[Pietari on] meille suomalaisille pahan onnen aiheuttaja. Pietari on Venäjän valloituspyrkimyksen, Venäjän valloitushistorian, sen johtavan periaatteen, muistomerkki.

Tämä olisi siis ollut maltillinen kanta siitä mitä Pietarille tapahtui. Jos demokratia olisi Saksan voiton jälkeen säilynyt, Saksan ja Suomen raja olisi siirretty Nevalle ja Suomessa olisi ollut Saksaa kohtaan ystävällismielinen mutta vapaasti valittu Paasikiven johtama myöntyvyyshallitus, näitä "tosiasioita" olisi kerrottu Suomen kouluissa 70-luvulla sen sijaan, että puhuttiin ystävyydestä. 

Suomen kansan epäonnen lähteen tuhoutuminen meistä riippumattomista syistä - korkean henkisen kyvyn ja voiman omaavan saksalaisen rodun toimesta - olisi ollut historian päällimmäinen teoria. Virallinen ulkopoliittinen doktriini. Kiitollisuus olisi ehkä ollut ystävyyden sijasta päällimmäisin sana. Kiitollisuus Kostottarelle eli saksalaiselle voimalle.

Äärioikeisto tosin rummuttaisi hiukan kuin taistolaiset todellisessa historiassa paljon jyrkempää tulkintaa. Äärioikeisto tulkitsisi historiaa niin, että historiamme suurin häpeä oli, että emme marssineet Nevalle ennen kuin Kostotar oli tehnyt tehtävänsä meidän puolestamme. 

Myöntyvyysmiehet olisivat miettineet mielessään, että Suomelle kävi kuitenkin hyvin jos vertaa muuhun Itä-Eurooppaan. Se ei olisi muuttunut mihinkään.

Tämän vaihtoehtoisen historian sijasta voidaan miettiä toisenlaistakin vaihtoehtoista historiaa - historiaa missä Saksa olisi tehnyt Suomesta protektoraattinsa ja missä hallituksessa olisi istunut ministereinä Mauno Vannas (pääministeri ja rotuasioiden ministeri), Rolf Nevanlinna (ulkoministeri), Väinö Aaltonen (kulttuuriministeri) ja Yrjö Kilpinen. Maltillisia (IKL:ää) olisi ehkä edustanut puolustusministerinä entinen kansanedutaja Paavo Susitaival ja sosiaaliministerinä Pekka Kuusi.

Klassikko vuodelta 2015: Onko venäläinen tai ranskalainen kansallismielinen suomalaisen kansallismielisen ystävä?

Kirjoitin 2015 kirjassamme Mitä mieltä Suomessa saa olla kappaleen joka on kestänyt ajan patinaa hyvin korkeintaan jotain yksityiskohtia lukuunottamaatta.

"Samaan aikaan kuin kansallismielisyyden arvo aletaan ymmärtää, monet kansallismieliset puolueet ovat vetämässä itse maton altaan. Taustana on seuraava: Euroopan kansallismieliset puolueet ovat kritisoineet pitkään eurooppalaista yhdentymistä sillä perusteella, että yhdentyminen heikentää kansallisvaltioiden suvereniteettia. EU:n ongelmat ovat edistäneet kansallismielisten puolueiden menestystä. Jotkut kansallismieliset ovat nähneet myönteisenä sen, että Venäjä on haastanut Naton ja EU:n. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt heitä Venäjään. 

Venäjä on haluttu nähdä myös rappeutuneen Euroopan vastapoolina moraalisessa mielessä. Venäjä on nähty Euroopan arvokonservatiivien ja kansallismielisten luonnollisena liittolaisena muun muassa islamismia, monikultturismia ja perinteisten instituutioiden murentamista vastaan. 

Amerikkalainen konservatiivi Pat Buchanan, joka on vaikuttanut vahvasti myös eurooppalaiseen arvokonservatiivien ja kansallismielisten ajatteluun, kirjoitti kolumnissaan Whose Side is God on Now:

Kulttuurisodassa, jota käydään ihmiskunnan tulevaisuudesta, Putin asettaa Venäjän perinteisen kristinuskon puolelle. Hänen kirjoituksensa heijastelevat paavi Johannes Paavali II:n ajattelua, joka puheessaan Evangelium Vitae vuonna 1995 syytti länttä “kuoleman kulttuurista”.

Mitä paavi Johannes Paavali II tarkoitti moraalisilla rikoksilla?

Lännen antautumista seksuaaliselle vallankumoukselle, hillittömälle irtosuhteiden harrastamiselle ja muulle hedonismille, feminismille, abortille, homoavioliitoille, eutanasialle, itsemurhiin avustamiselle - kristillisten arvojen korvaamiselle Hollywood-arvoilla.

Eräiden kansallismielisten puolueiden Venäjä-myönteisyys on kuitenkin edennyt tämän vuoden aikana niin pitkälle, että voidaan puhua näistä puolueista Putinin kätyreinä tai värikkäämmin ryssänmorsiamina. 

Käännekohta oli Venäjän ja sen krimiläisten kätyrien suorittama Krimin valtaus. 

Alliance of European National Movements, jonka jäseniä ovat esimerkiksi Ranskan Front National ja Unkarin Jobbik, julkaisi Ukrainan tilanteesta julkilausuman. Se on nimeltään Ukraine – Official Statement, eli edustaa ilmeisesti kyseisten puolueiden virallista kantaa Ukrainan tilanteeseen. Voi suoraan sanoa, että se on julkaistu Ukrainan kansaa vastaan. Julkilausuma ilmaisee muun muassa seuraavia ajatuksia:

Se, että Venäjä otti Krimin haltuunsa, on oikeutettua. Venäläiset ovat syyttömiä Stalinin ajan hirmutöihin, koska bolshevikkihallinnossa muut etniset ryhmät kuin venäläiset suorittivat hirmutyöt. Venäläiset olivat bolshevikkihallinnon aikana suurimpia uhreja. Ukrainalaisten nationalistijärjestöjen johto on amerikkalaisten sätkynukkeja eli kollaboratöörejä. Ulkomaalaisten – paitsi venäläisten – ei kuulu sekaantua Ukrainan asioihin. Venäjällä on oikeus sekaantua Ukrainan asioihin, koska Ukrainassa asuu venäläisiä ja koska Ukraina kuuluu Venäjän etupiiriin.

Järjestö toistelee siis Putinin hallinnon ja tv-kanava RT:n propagandaa. Järjestö on ryhtynyt Putinin viidenneksi kolonnaksi Euroopan rajamaiden kansoja vastaan. Samaiset puolueet ovat lähettäneet vaalitarkkailijoita Krimin näytösvaaleihin ja tukeneet näin konkreettisesti Venäjän aggressiota Ukrainaa vastaan.

Voi kysyä, edistävätkö kyseiset puolueet sen enempää Euroopan etua kuin vaikkapa ne islamistiset maahanmuuttajaryhmät, joita kritisoimalla Front National on edennyt vaaleissa. Front Nationalin tuki Venäjälle on jatkunut – se on mm. vastustanut Mistral-tukialuskaupan jäädyttämistä. 

Suomessa Perussuomalaiset ja varsinkin Suomen Sisu ovat olleet Ukrainan tilanteesta hiljaa. Ansiokkaan poikkeuksen on tehnyt Jussi Halla-aho, joka on heti tuoreeltaan kritisoinut Venäjän imperialistista toimintaa ja todennut Venäjän käyttävän venäläisvähemmistöjen muka huonoa kohtelua Suomen ja Ukrainan kaltaisissa maissa tekosyynä sekaantua näiden maiden asioihin.

Syyskuussa, kun EU solmi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa samaan aikaan kuin maa oli Venäjän aggression kohteena, Halla-aho kirjoitti: 

Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä.

Kansallismielisessä liikkeessä on Suomessa esitetty usein jopa ajatus, että kansallismielinen kunnioittaa luonnostaan myös muiden kansojen itsemääräämisoikeutta. Ajatus on naiivi. Kansallismielisyys on sisäryhmä-ajattelua – en tietoisesti kutsukaan sitä ideologiaksi.

Suomalaisten kansallismielisten on syytä ymmärtää, että Ranskan tai Venäjän kansallismieliset ja arvokonservatiivit eivät ole missään mielessä suomalaisten kansallismielisten luonnollisia liittolaisia. Päinvastoin. Kuten sortokauden aikana Suomen kansan parhaita ystäviä on venäläinen liberaali – ei venäläinen kansallismielinen."

Itsemurhat taas vähentyneet kuten laman aikana

Kuten lama-aikanakin itsemurhat ovat lähteneet taas laskuun toteaa Seura. Samoin yleinen huolestuneisuus.  Muistan miten 90-luvun alussa - silloin joku vasemmistolainen - toimittaja tai tutkija väitti että ei voi olla mahdollista. Nyt varmasti vastaava kommentti saadaan persuilta tai muilta joiden mielestä Suomessa kaikki on huonosti, koska sosialismi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen ei ole yllättynyt koronavuoden tilastoista.

”Tällainen ilmiö on nähty Suomessa ennenkin lähes kaikkia koskettavien kriisien aikana. Esimerkiksi 1990-luvun talouslaman aikana itsemurhat vähenivät”, Timo Partonen sanoo.

Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan pahat talouskriisit ovat lisänneet itsemurhia kehittyneissä maissa yleensä noin 15-25 prosentilla. Tutkitun 21 maan joukossa oli kuitenkin kolme poikkeusta: Kanada, Itävalta ja Suomi. Niissä minkään tyyppinen talouskriisi ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi itsemurhalukuihin.

”Suomessa hyvä sosiaaliturva ja ihmisten yhteenkuuluvaisuuden tunne ehkäisevät itsetuhoisuutta. Lähes kaikkien talouden tilanne pystytään turvaamaan jotenkin. Ja kun toisilla menee huonosti, ihmiset tuntevat solidaarisuutta ja osaavat asettaa oman huonon tilanteensa oikeisiin mittasuhteisiin”, Partonen sanoo.

Hänen mukaansa vaikkapa Etelä-Koreassa on toisenlainen tilanne.

”Siellä on hyvin kilpailuhenkinen kulttuuri eikä vanhoista ihmisistä juuri välitetä. Jos iäkäs menettää työnsä, tukea ei välttämättä löydy.”

Suomen lisäksi muutamissa muissakin korkean elintason maissa ihmiset näyttäisivät selviytyneen varsin hyvin korona-ajan haasteista.kertoi marraskuussa, että alustavien tietojen mukaan itsemurhat vähenivät Japanissa ja Norjassa epidemian alkukuukausina. Englannissa taas niiden määrä pysyi ennallaan, samoin kuin Yhdysvaltain Massachusettsin ja Australian Victorian osavaltioissa.

Ilmastotullit etenevät EU:ssa!

Korjaus aamulla 15.3. Korjasin lauseen "Malli a) on parempi, koska se ei edellytä tietoa CO2-päästöistä maassa, joka on klubin ulkopuolella ja siis valvonnan ulkopuolella."

Nyt alkaa tapahtua hiilitullien osalta. Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman WTO:n sääntöjen mukaisesta EU:n hiilidioksidipäästöjen tullimekanismista. Suomalaiset puolueet hyväksyivät sen päätöslauselman käsittääkseni yksimielisesti. Poltiikkaradio haastattelee Laura Huhtasaarta, Heidi Hautalaa ja Nils Thorvarldsia. EU myöntää jopa olleensa naivi, kun on antanut muiden vapaamatkustaa ja on itse vähentänyt päästöjä yksipuolisesti.

Historiaa ja taustaa

1. Kioton sopimuksesta 1997 Pariisin sopimukseen 2015 on tehty erilaisia epäonnistuneita hankkeita alentaa CO2-päästöjä globaalisti. Jotkut maat ovat alentaneet päästöjä, mutta muiden pästöt ovat nousseet ja nettotulos on ollut negatiivinen. Nobelistit William Nordhaus ja Jean Tirole ovat todenneet, että syy ongelmaan on se, että vapaamatkustajan ongelmaa ei ole otettu vakavasti. (Katso referaattini Tirolen kirjasta.)

2. William Nordhaus on mm. ehdottanut ns. ilmastoklubia ilmaston lämpenemisen ratkaisuksi: a) tietyt maat muodostavat ilmastoklubin ja sopivat keskenään CO2-päästöhinnan tasosta ja noudattavat sitä yhdessä b) ne maat jotka eivät suostu mukaan "vapaaehtoiseen" klubiin joutuvat maksamaan tulleja joko a) kaikista tuotteistaan samalla prosentilla tai b) sitten tulleja riippuen CO2-määrästä, joka tuotteen tuotannossa on tuotettu. Malli a) on parempi, koska se ei edellytä tietoa CO2-päästöistä maassa, joka on klubin ulkopuolella ja siis valvonnan ulkopuolella.

Nordhaus määritteli mallinsa Foreign Affairs -lehden artikkelissa.

3. Suomessa ainakin Jussi Halla-aho ehdotti viime vuonna tulleja niille maille, jotka eivät sitoudu CO2-leikkauksiin.

4. EU on nyt julistanut itsekin olleensa naivi, kun on antanut muiden maiden vapaamatkustaa kustannuksellaan. 5. On ihmisiä joiden mielestä teoria ilmaston lämpenemisestä ihmisen toiminnan tuloksena on salaliitto ja toinen ryhmä vasemmalla, joille ilmaston lämpeneminen on mahdollisuus hyvesignalointiin tai markkinatalouden kritisoimiseen, mutta muuten sanoisin:

Mitään suurempaa ristiriitaa tullien osalta ei ole - vapaamatkustajan ongelma on ratkaistava.

Sen osalta toki jää vielä ristiriitoja, mitä EU:n sisällä tehdään. Osa eurooppalaisesta teollisuudesta on vapautettu CO2-maksuista, mikä ei ole sekään tietysti hyväksyttävää. Kaikkien CO2-päästöjen hinta pitää tehokkuusyistä olla Norhdhausin ja Tirolen mukaan sama kaikissa maailman maissa ja riippumatta siitä, miten ne on tuotettu.

Toisaalta vapaamatkustajan ongelman ratkaisu on primäärein kysymys, vaikkakaan ei tietysti ainoa asia mikä pitää hoitaa.

Miten ilmastosopimukseen liittyvä vapaamatkustajan ongelma voidaan ratkaista?

Talousnobelisti Jean Tirole käsittelee kirjassaan Economy of Common Goods myös ilmaston muutosta, joka on globaali yhteismaan ongelma, jonka ratkaisu vaatii näin globaaleja talkoita ja kansainvälistä sopimusta. Tirolen mukaan ilmastosopimus ei käytännössä toimi, jos se perustuu pelkkiin lupauksiin. Sopimuksen pitää perustua sanktioihin. Vapaamatkustajan ongelmaan ei ole helppoa ratkaisua, mutta tärkeintä että ongelma otetaan huomioon alusta asti.

The Kyoto Protocol failed to create an international coalition for a carbon price in proportion to its social cost. It was also a perfect illustration of the instability of international agreements that do not take the free rider problem seriously.

Tirole ehdottaa paria vaihtoehtoa vapaamatkustajan ongelman ratkaisemiksi:

Government debt is an instructive analogy. Sanctions against a country in default are limited (fortunately, gunboat diplomacy is no longer an option), which has led to concerns about whether countries are willing to repay debt. The same goes for climate change. Even if a good agreement were reached, there would be limited means to enforce it. The public debate about international climate negotiations usually ignores this reality. That said, we have to pin our hopes on a binding agreement, a genuine treaty, and not an agreement based only on promises. ... There is no perfect solution to the problem of enforcing an international agreement, but we have at least two tools.

First, countries value free trade; the WTO might consider that the nonrespect of an international climate agreement is equivalent to environmental dumping, and impose sanctions on those grounds. In the same spirit, punitive taxes on imports could be used to penalize countries who do not participate. This would encourage hesitant countries to join the agreement and would make it more likely that a global coalition for the climate could be stable. Clearly the nature of the sanctions could not be decided by countries individually—they would quickly seize the opportunity to set up protectionist measures that would not necessarily have much connection with environmental reality.

Second, a climate agreement should be binding on a country’s future governments, like sovereign debt. The IMF could be a stakeholder in this policy. For example, in the case of a tradable emissions permits system, a shortage of permits at the end of the year would increase the national debt, and the conversion rate would be the current market price. Naturally, I am aware of the risk of collateral damage that could result from choosing to connect a climate policy with international institutions... but what are the alternatives?

YK:lla Tirole ei näe suurta roolia. vaan ehdottaa ilmastokoalitiota:

Although it is important to maintain a global dialogue, the UN process has shown predictable limits. Negotiations between 195 nations are incredibly complex. We need to create a “coalition for the climate” that brings together, from the outset, the major polluters, present and future. I don’t know whether this should be the G20 or a more restricted group: in 2012, the five biggest polluters—Europe, the United States, China, Russia, and India—represented 65 percent of worldwide emissions (28 percent for China and 15 percent for the United States). The members of this coalition could agree to pay for each ton of carbon emitted. At first, no attempt would be made to involve the 195 countries in the global negotiation, but they would be urged to join in. The members of the coalition would put pressure on the WTO, and countries that refused to enter the coalition would be taxed at borders. The WTO would be a stakeholder on the basis that nonparticipants are guilty of environmental dumping; to avoid undue protectionism by individual countries, it would contribute to the definition of punitive import duties.

Onko Suomen 2035 hiili-neutraalisuustaveoite järkevä? Taustamateraailia osa #1

Bidenin valinta on synnyttänyt ainakin minussa toivon että ilmaston lämpeneminen saattaa vielä ratketa. Samaan aikaan Suomi on päättänyt edetä huomattavasti nopeammin kuin muut, mikä mielestäni on suuri virhe, koska hyöty on olematon ja toimella nostetaan oikeistopopulistien kannatusta Suomessa.

Lueskelen asian tiimoilta kertauksen vuoksi Julkishyödykkeiden taloutta tutkineen ranskalaisnobelistin Jean Tirolen kirjaa Economics for Common Goods. Ilmastoa käsitellään kappaleessa 8. Näkökulma on osin erilainen kuin Nordhausilla.

Jean Tirole pohtii nimenomaan sitä, miten globaali yhteisö saadaan sitoutettua sopimukseen. Eli millainen sopimus pitää rakentaa, jotta se sitouttaa "kaikki" mukaan. Kyse ei ole vain ambitiotasosta (=paljonko alennetaan, kuinka korkea CO2:n hinta) vaan myös sopimustekniikasta (=miten sanktioidaan sopimusrikkojia, miten saadaan kolmas maailma mukaan jne.)

Tirole kuvaa Kioton sopimuksen epäonnistumista - lainaan muutaman kohdan - boldaan lopussa yhden väitteen, joka tukee minun omaa mielipidettäni :)

At the time they signed it, the participants in the Kyoto Protocol produced more than 65 percent of total worldwide GHG emissions. By 2012, the protocol covered less than 15 percent of worldwide emissions, given the United States’ failure to ratify the protocol and the withdrawal of Canada, Russia, and Japan.

Canada, for example, confronted by the prospect of its oil shale deposits windfall, quickly realized that it would need to buy emissions permits to honor its Kyoto commitments.It preferred to withdraw from the protocol rather than pay.

...The United States Senate insisted that there be no free riders (targeting China in particular) before it would ratify the protocol.

Euroopan päästökauppa nosti CO2-päästötonnin hinnaksi aluksi 30 euroa mutta hinta romahti niin alas että hiilivoimaloita alettiin taas ottaa käyttöön. UK oli positiivinen poikkeus:

In contrast, the UK’s imposition of a minimum carbon tax—around twenty pounds in the last two years (to be added to the price of carbon in the European emission system, about five euros currently)—had a dramatic impact on the use of coal, which quickly tumbled from 30 percent to less than 10 percent of the UK energy mix. The substitution of gas for coal brought about an important reduction in UK GHG emissions.

Opetus Euroopan osalta:

... Some see the fall of carbon prices on the emissions permits market as the market’s failure.

In reality the failure results from an implicit political decision not to be the only region in the world to adhere to the commitments made in Kyoto. Rather than adjusting the number of permits downward to reflect the economic situation, Europe chose to let the price fall and align itself with the even less ambitious climate policies pursued elsewhere in the world. This is the tragedy of the commons in action.

Thus, over the past twenty years, Europeans have sometimes believed that their (limited) commitment to reduce GHG emissions would lead other countries to follow their example. Unsurprisingly, this hasn’t happened. Sadly, the Kyoto Protocol was a failure, and its own architecture doomed it. Because of the free rider problem, made worse by carbon leakage, only a global solution will work.

Ilmaston lämpeneminen: Mennäänkö markkinaehtoisesti vai pakkolailla?

Ekomodernistien ydinvoima- ja ilmastoseminaarissa seminaarissa yritysmaailman ilmastojärjestön CLC:n Jouni Kerosen puheessa tuli kirkkaana esiin seuraava ajatus:

Jos nyt ei mennä markkinaehtoisesti ja nosteta CO2-kustannusta reilusti, tulee vääjäämättä toiset keinot - pakkolait - ja sitten kaikki tehdään tehottomammin yritysten ja väestön kannalta.

Aloin lukea Kerosen ja Mari Pantzarin Tienhaarassa-kirjaa. Siinä oli Pekka Haaviston esipuhe ja sama ajatus tuli esiin:

Jos ajamme ohi tämän tienhaaran, valinnanmahdollisuutemme vähenevät. Jäjelle jäävät ilmastokieltolain vaihtoehdot - nopeat ja pakolliset toimet.

Joten ne jotka vastustavat nopeita markkinaehtoisia toimia - kuten ilmastodenialistit - de facto edistävät ilmastokieltolakien Suomea. 

Ilmastodenialistit ovat tehollisesti kommunisteja trumppilaisen vaatteissa.

Toisin sanoen: tässä vaiheessa voi sanoa, että nyt valitaan ensin mennäänkö markkinaehtoisesti - tehokkaasti ja halvalla - vai pakkolailla. Seuraava tienhaara sitten on, saadaanko pakkolakejakaan aikaan vai romahtaako koko systeemi. Haavisto totesi:

Jos ajamme myös kieltolakitienhaaran ohitse, olemme maailmassa, jossa riskit kasvavat sekä hallitsemattomat ja itse itseään ruokkivat ilmiöt voimistuvat. Esimerkiksi tundran sulaminen vapauttaisi valtavasti metaania, mikä kiihdyttäisi ilmastonmuutosta entisestään.

Itse ajattelen, että nyt on ehkä viimeinen toivon hetki, kun Joe Biden valittiin demokraattisesti johtamaan maailman merkittävintä maata. Mutta ei olla vielä tienhaarassa sen suhteen, että pelastuuko ilmasto vaan vain sen suhteen tehdäänkö toimet halvalla ja tehokkaasti vai kalliisti ja pakkolailla eli sosialismilla.

Voisi myös sanoa, että jos olemme tienhaarassa sen suhteen, voidaanko mennä markkinamekanismein, olemme valitettavasti myös tienhaarassa sen suhteen, voimmeko mennä eteenpäin demokraattisin mekanismein.

Minusta ei saisi edes antaa sellaista mahdollisuutta, että republikaanit vielä pääsevät valtaan. Demokratian itsepuolustuksen periaatteella puolue pitäisi minusta kieltää. Urko Kekkonen esitti ajatuksen demokratian itsepuolustuksesta omassa kirjoituksessaan puolustaessaan Isänmaallisen Kansanliikkeen toiminnan kieltämistä ollessaan sisäministeri. Olen aina ollut Kekkosen vastustaja mutta kirjoitus on kieltämättä osoitus siitä, että hän oli suuri suomalainen intellektuelli siinä missä Kyösti Kalliokin. Vastaava itsepuolustus toteutettiin Virossa kun Vapsi-puolue (Eesti Vabadussõjalaste Liit) oli saada vallan demokraattisten vaalien kautta. Puoluelaitos lopetettiin ja keskilinjan puoluetta edustava Päts otti vallan. Projekti epäonistui tosin lopulta ja NL miehitti Viron. Demokratian alasajo oli todennäköisesti heikentänyt kansalaisyhteiskuntaa ja oli ehkä vaikeampi saada kansa yhtenäiseksi NL:oa vastaan. Mutta tuo viimeinen oli omaa spekulaatiotani.

Harrastaja-antropologin jorinoita #1 pakinasarja alkaa: Tarvitseeko jokainen ihminen oman hissin tai pääkallokokoelman?

Joittenkin mielestä ihminen on Homo Economicus ja toisten mielestä tasa-arvokone. Valkoiset ihmiset ovat keksineet tämmöiset jutut ja levittäneet näitä ajatuksia maailmaan. Hyvässä ja pahassa.

Oikeasti ihminen on metsästäjä, keräilijä ja pääkallon metsästäjä. Osittain kulttuurisena olentona ihminen kuitenkin venyy monenlaiseen muottiin. Liberalismilla ja valistuksella on paljon annettavaa mm. tieteelle, vaikka en skottilaisten 1700-luvun tutkijoiden ideoita ihmismielestä pidä kovin kurantteina. Joku latinan taitaja voisi luoda jonkun vaihtoehtoisen termin Homo Economicuksen tai Homo Sovieticuksen tapaan.

Parhaasta nimestä saa pienen palkinnon.

Pääkallon metsästys on nykyihmisestä ehkä hiukan tyly tapa. Mutta siihenkin liittyy joissain maissa HS:n mukaan tavallaan kaunis perinne että pääkallon metsästyksen sivutuotteena orvoksi jääneet lapset pääsevät pääkallonmetsästäjien heimon jäseniksi. Voisi kutsua jopa maahanmuuttajien integroimisen esiasteeksi. No tuo taisi olla jo hieman pahaa huumoria.

Erään uusguinealaisen heimon miehillä oli tapana kerran vuodessa lähteä eräänlaisella kirkkoveneellä - koko kylän veneellä - kaukaisiin maihin keräämään yhdessä pääkalloja kunkin "kirjahyllyyn". Kyseessä oli siis talkoot, vaikka pääkallot ehkä olivat yksityisiä. (Lähde: Robert Edgerton: Sick Societies.)

Toisaalta pääkallokoelma saattoi sijaita myös kylän kokoushuoneessa. Olla siis julkishyödyke. Ei jokainen ihminen tarvitsee omaa hissiä, henkilöautoa taikka pääkallokokoelmaa ministeri Li Anderssonia mukaellen - paitsi jos kyseessä on Veblenin hyödyke. Hissi kai harvoin on Veblenin hyödyke? Pääkallokoelma toisaalta yleensä on.

Käsite Veblenin julkishyödyke tulee mieleen - onkohan sellaista sanaa. Tarkoitan siis, että pääkallokoelman koolla koko heimo signaloi omaa "erinomaisuuttaan" toisille heimoille. Tähän uusguinalaisheimon tapaan liittyi perinne että viimeinen sana joka tapetun huulilta tuli annettiin nimeksi tappajan lapselle. Oletan että oli hyvä lähteä melko kauas - maahan jossa puhutiin jotain eri kieltä.

Facebook watch #1: Onko Facebookin käyttö edes moraalisesti hyväksyttävissä?

Saan Facebookissa bänniä useita kertoja vuodessa. Hyväksyn sen muitta mutkitta jos olen rikkonut jotain sääntöjä. Saan bännit tarkemmin sanoen r-sanan käytöstä eikä siinä muuten mitään mutta olen lopettanut ko. sanan käytön kolme vuotta sitten. Eli Facebook muistelee vanhoja ja antaa bännejä yli kolme vuotta sitten tapahtuneista asioista. 

Yleensä jyrkimmätkin kristilliset lahkot antavat katumuksen jälkeen anteeksi. Facebook ei anna vanhojakaan asioita anteeksi, vaikka korjaisit käyttäytymisen. Rangaistukset eivät heille liene keino korjata käyttäytymistä vaan jotain muuta. Luulen että kyse on jonkinlaisesta hyvesignaloinnista. 

Olemme nyt rankaisseet n kertaa tänä vuonna.

Heillä lienee kiintiöt samaan tapaan kuin Stalinin aikana tyyliin:

Tapetaan jokaisessa seurakunnassa n kappaletta inkeriläisiä vuodessa.

Facebook on itse eräiden hyvin vakavasti otettavien lähteiden mukaan yksi moraalittomimmista yrityksistä maailmassa, joka tekee omankin ilmoituksensa mukaan ihmiskokeita ilman, että pyytää kokeeseen osallistujilta lupaa. Ihmiskokeissa näytetään lähteiden mukaan eri ihmisille erilaista poliittista materiaalia ja katsotaan miten tämä vaikuttaa äänestysprosenttiin. Tai näytetään toisille naisille kuvia kauniista ihmisistä ja toisille hieman rumemmista ja testataan vaikutusta naisten omanarvontuntoon. (Lähde: The Age of Surveillance Capitalism: The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power, Shoshana Zuboff, emerita professori Harvard Business School) 

Facebook siis generoi Zuboffin mukaan ihmiskokeissa huonoa omanarvontuntoa naisissa ilman näiden lupaa ja generoinee näin anoreksiaa naisten keskuudessa. Ei välttämättä parantaakseen businesstaan vaan vain silkasta mengeleläisestä tekemisen riemusta. 

Miksi siis käytän Facebookia itse, vaikka se on moraalisesti kyseenalaista?

Ensisijainen syyni Facebookin käyttöön on se, että kuulun kahteen itselleni tärkeään ryhmään Pysäytetään suomettuminen ja Ekomodernistit. Itselläni on lukuisia identiteettejä Facebookissa, jotta kykenen osallistumaan ko. ryhmiin, joista toisessa olen moderaattori. Näin on lukuisilla muillakin ihmisillä. Facebookin mukaan identiteettejä saa olla vain yksi, mutta he tarjovat kuitenkin käyttöliittymässään mahdollisuuden vaihtaa identiteettiä. Miksi - luultavasti siksi että sääntöjen ylläpito on Facebookille pelkkää hyvesignalointia. Varma en tietysti ole.

Teen käsittääkseni tärkeää työtä kansalaisyhteiskunnassa  mm. ilmaston lämpenemisen taltuttamiseksi ja Facebook tekee kaikkensa haitatakseen tätä. 

Facebook toteaa:

Facebook on yhteisö, jossa ihmiset käyttävät oikeita henkilöllisyyksiään. Useamman kuin yhden henkilökohtaisen käyttäjätilin ylläpitäminen on Facebookin yhteisönormien vastaista.

Facebookilta menevät termit sekaisin. Esimerkiksi Facebookissa toimiva ryhmä, joka ajaa jotain asiaa, on yhteisö. Facebook itsessään ei ole yhteisö vaan yritys - Facebook ehkä tarjoaa parhaassa tapauksessa yhteisälle alustan toimia, mutta pahimmassa tapauksessa suosittelee käyttäjilleen liittymistä vaikkapa rokotekriittisiin "keskustelu"ryhmiin. Eivät Facebook-yrityksen asiaakkaat ole yhteisö, elleivät he perusta esimerkiksi käyttäjäryhmää Facebookin uhrit tms.

Amerikkalainen oikeistolainen laatulehti - sellaisiakin vielä on - The Wall Street Journal paljasti Facebookin sisäisen raportin, jonka mukaan peräti 64 prosenttia ääriryhmiin Facebookissa liittyneistä käyttäjistä oli tullut ryhmien jäseneksi Facebookin omien suosittelutyökalujen avulla. Facebook oli tunnistanut, että käyttäjä voisi olla ääriryhmistä innostuva ja ohjannut hänet siihen suuntaan. WSJ:n mukaan yhtiön johto sai jo vuosia sitten tiedon, että sen järjestelmät ruokkivat yhteiskunnan polarisaatiota.

Draft: Köyhien maiden osallistuminen ilmastotalkoisiin - William Neuhaus

Yleisesti Neuhaus on sitä mieltä taloustieteen konsensuksen mukaisesti, että kaikissa maissa pitäisi olla sama CO2-veron taso. Kehitysmaat voivat sitten käyttää verotuloja infrastruktuurin tai koulutuksen kehittämiseen tai alentaa muita veroja. Tasaisella hinnalla estetään se, että saastuttavin teollisuus siirtyy maihin jotka vapaamatkustavat ilmastotalkoissa. Kaikkein köyhimmät maat voivat tarvita ilmastotalkoiden tukemiseen porkkanaa (kehitysapua). Mutta kaikkea ei voi saavutta hetkessä.

Rautio: Venäjä on välitön turvallisuusuhka. Poliitikotkin tietävät sen, mutta NATOon ei silti mennä.

Suomen keskustelu turvallisuusuhasta - eli siitä kannattaako palovakuutus ottaa vasta silloin kun talo palaa ja turvallisuustakeet hankkia vasta kun uhka on "välitön" - on jatkunut pitkään. Samaan aikaan Venäjän uhka on kasvanut.

Raution viimeinen kolumni HS:ssä toteaa, että Putin on välitön turvallisuusuhka Suomelle ja tilanne pahenee koko ajan:

"Trumpin Yhdysvallat oli uhka demokratialle ja sen arvoille, mutta välitön turvallisuusuhka se ei meille ollut. Putinin Venäjä on. Putinin hallinto saa nopeasti yhä lisää alastoman diktatuurin piirteitä. Venäjän fossiiliseen energiaan perustuva talous luhistuu ennen pitkää. Se kasvattaa kansalaisten tyytymättömyyttä ja lisää levottomuuksia. Putinin ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttuvat silloin yhä aggressiivisemmiksi."

Rautio on minusta tässä osin väärässä: "Nato-jäsenyys näyttää poliittisesti mahdottomalta. Onneksi olemme edes EU:n jäseniä. Jos olisimme aivan yksin, meille tulisi vilu kuin huutolaispojalle tuulisella jäälakeudella."

NATO-jäsenyys on koko ajan ollut Suomelle vaikea asia, mutta ei pelkästään siksi että kansa ja poliitikot eivät halua sitä poliittisista syistä. 90-luvulla Baltian mailla oli paljon menetettävää mutta myös paljon saatavaa (=itsenäisyyden saaminen ja varmistaminen) ja siksi riskejä kannatti ottaa. Suomella oli tavallaan kaikki hyvin (melko hyvä taloudellinen asema globaalissa maailmassa ja vapaa maa) ja siksi riskit tuntuivat suurilta NATOsta saatavaan välittömään hyötyyn verrattuna. NATO-jäsenyys oli Virolle välttämätön lyhyelläkin tähtäimellä, meille vain pidemmällä tähtäimellä. Siksi ne jotka eivät välitä kuin lähitulevaisuudesta eivät olleet halukkaita riskeeraamaan vaalimenestystään tai uhraamaan perinteisiä uskomuksiaan totuuden alttarille. 

Poliitikon hyöty/kustannus-analyysi sanoi Virossa kyllä ja Suomessa ei.

Mutta vaikea uskoa etteikö nyt jo jopa useimmat demarit ymmärtäisi, että 1995 tehtiin virhe jos asiaa katsoo nykyajan näkökulmasta. Mutta tällä hetkellä tehdään päätökset tämän hetken hyöty/kustannus-analyysillä. Vaikka Venäjän uhka on paljon suurempi nyt kuin 1995, myös NATOon liittymisen riskit ovat paljon suuremmat kuin 1995. Ei hyöty/kustannus-analyysi ole muuttunut kuin siltä osin että sekä hyöty että kustannus ovat molemmat kasvaneet.

Ulkoministeri Haavistokaan esimerkiksi ei voi olla tietämättä että 1995 tehtiin virhe. 2017 vaalien alla Keskisuomalaisen mukaan Haavisto sanoi, että vaikka hän vastustaa NATOon liittymistä, Suomeen kohdistuva välitön uhka vaikuttaisi myös Nato-jäsenyyden hakuun. Raution mukaan on olemassa välitön uhka. Odottaako joku että Haavisto tai Ninistö muuttaa mieltään?

Tuskin - eikä se johdu siitä etteikö Haavisto tietäisi että Rautio on oikeassa. 

Argumentaatio missä painotetaan vain NATO:n hyötyä (liitytään jos uhka kasvaa), ohittaa haitat. Tuskin poliitikko niin tyhmä on, että ei tätä ymmärrä - politikon argumentaatio ei olekaan rehellistä vaan sitä käytetään kun puhutaan vaalikarjalle ja julkisessa tilassa. Suomen turvallisuuden osalta kustannukset (=riskit Venäjän väliintulosta NATOon liityttäessä) itse asia kasvavat varmasti samaan aikaan kuin hyödyt. Mutta kasvavatko samassa suhteessa? Uskoisin että kasvavat - vaikka USA ehkä antaisi siirtymä-ajalle turvatkuut, prosessi on erittäin kallis (riskit ovat suuret) - mutta niin on potentiaalinen hyötykin hyvin suuri. 

PS. Kannatin itse NATO-jäsenyyttä jo 90-luvulla eikä kantani oikeastaan ole radikaalisti vahvistunut tai heikentynyt Venäjän viimeaikaisten toimien takia.

Professori Alex Pentland (MIT business lab): Ihminen ei ole rationaalinen aktori eikä yksilö

Behaviorismin isä B.F Skinner näki ihmisen koneen kaltaisena olentona. Vapaa tahto oli hänelle illuusio - tahto näyttää vapaalta tilanteissa, missä emme vielä ymmärrä sitä miten ihmiskone toimii. Vapaa tahto on Skinnerin mukaan harha. Käyttäytymisongelmat ja yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista teknologisin keinoin. Skinner joutui epäsuosioon mm. Noam Chomsky kritiikin takia, mutta hänen ajattelutapansa on saanut tukea viime aikoina sekä käytännössä että teoriassa:

Harvardin business schoolin emeritus professori Susanna Zuhoffin mukaan Microsoft ja Google haluavat tietää meistä kaiken voidakseen käyttää profiilidataa busineksensa tekoon. Alunperin Google käytti hakuprofiilin myötä tavallaan vahingossa syntynyttä tietoa mainonnan kohdentamiseen, mutta tiedon käyttö on laajentunut koko ajan ja tiedon keräämistä on laajennettu. Zuhoffin mukaan Google luo uusia sovelluksia kuten karttapalvelut nimenomaan saadakseen tietää enemmän yksilön käyttäytymisestä. Google pyrkii myös muuttamaan ihmisen käyttäytymistä - aluksi toki vain ostokäyttäytymistä. Jatkossa halutaan, että vaikkapa auto ei käynnisty jos vakuutus on maksamatta ja että henkilön ajotyyli vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen ja näin ajotyyliinkin voidaan vaikuttaa. Hyötyjänä tietysti sekä vakuutusyhtiö mutta ensi sijassa tiedon myyjä Google. 45% amerikkalisista vakuutusyhtiöistä näkeekin Googlen jatkossa kilpailijanaan. Kuluttajaa saattaa tietysti hänkin hyötyä holhouksesta, koska liikenneonnettomuuden todennäköisyys laskee.

Kiinan hallitus käyttää digitaalisia ratkaisuja (social credit system) ihmisten kontrollointiin. Yksilön ei kannata käyttäytyä huonosti, koska sosiaalipisteet laskevat etkä saa junalippua. Pamppua ei siksi tarvita. Ihmisen ei kannata verkostoitua alempien sosiaalipisteiden yksilöihin, koska heidän omatkin sosiaalipisteensä laskevat.

MIT:n business laboratorion johtaja professori Alex Pentland on visionääri joka on vaikuttanut voimakkaasti Googleen - mm. koska suuri osa Googlen työntekijöitä on Pentlandin entisiä oppilaita. Hänen ajattelunsa mukaisesti yritys voisi vaikkapa teams-keskusteluja seuraamalla selvittää helposti kaikki yrityksen epäformaalitkin verkostot ja näin optimoida työntekijöiden toimintaa. Kun teknologia seuraa ihmisten kohtaamisia, ihmisen käyttämiä äänensävyjä, mailien ja viestien tunnelatausta ja sydämen sykettä, yksilön toimintaa voidaan ennustaa ja esimerkiksi häiriökäyttäytyminen estää ennakolta.

Google kuuntelee Pentlandia, vaikkakin Google tietysti ajaa enemmän omaa taloudellista etuaan kuin Pentlandin ja Skinnerin haavetta parantaa maailmaa teknologisin keinoin. Zuhoffin mukaan Pentland oppilaineen ovat toteuttamassa Skinnerin unelmaa vapaan tahdon osoittamisesta harhaksi ja yhteiskunnan ja yksilön ongelmien ratkaisemisesta digitaaliteknologian avulla. Pentland ei tosin kiellä vapaata tahtoa ja rationaliteettia kokonaan, vaan toteaa että sen rooli yksilön päätöksenteossa on suhteellisen pieni - selvästi alle 10%. Tärkein vaikuttaminen on a) mallioppiminen eli sosialainen oppiminen, b) konformismi tai korkean statuksen yksilöiden seuraaminen ja c) sosiaalinen paine. Ihmisen käyttäytymistä voi muuttaa, jos onnistumme muuttamaan esimerkiksi normien sisältöä ja sosiaalisia rakenteita.

Pentland ja Skinner olivat molemmat aikoinaan eläinten käyttäytymisen tutkijoita. Pentland on useaan kertaan todennut että hän haluaa "Good like viewn" ihmisten sosiaalisiin suhteisiin. Pentlandin argumentaatuosta on hyvä esimerkki hänen kirjoituksensa New Scientistissa 2014. 

Instead of individual rationality, our society appears to be governed by a collective intelligence that comes from the surrounding flow of ideas and examples; we learn from others in our environment, and they learn from us. A community with members who actively engage with each other creates a group with shared, integrated habits and beliefs. What social physics shows is that, when the flow of ideas incorporates a constant stream of outside ideas as well, the individuals in the community make better decisions than they could by reasoning things out on their own.

This idea of a collective intelligence that develops within communities is an old one. Indeed, it is embedded in the English language. Consider the word “kith”– familiar to modern English speakers from the phrase “kith and kin”. Derived from old English and old German words for knowledge, kith refers to a more-or-less cohesive group with common beliefs and customs. These are also the roots for “couth”, which means possessing a high degree of sophistication, though its opposite, “uncouth”, may be more familiar. Thus, our kith is the circle of peers – not just friends – from whom we learn the “correct” habits of action. Our culture and the habits of our society are social contracts, and both depend primarily upon social learning. As a result, most of our public beliefs and habits are learned by observing the attitudes, actions and outcomes of peers, rather than by logic or argument. Learning and reinforcing this social contract is what enables a group of people to coordinate their actions effectively. 

It is time that we dropped the fiction of individuals as the unit of rationality, and recognised that our rationality is largely determined by the surrounding social fabric. Instead of being actors in markets, we are collaborators in determining the public good. Indeed, our research has demonstrated that people are much more influenced by their social networks than by individual incentives. For instance, in one experiment aimed at promoting more healthy behaviour we compared the strategy of giving participants cash when they improved their behaviour to the strategy of giving cash to the participants’ buddies. We found giving buddies the reward was more than four times as effective as giving rewards directly to the participants. Similar social network incentives have yielded even more dramatic results when used to encourage energy savings and voting."

Ajatusleikki utopiasta - tai dystopiasta

Olemme työkaverimme kanssa leikkineet ajatuksella, että ihmiskunnan tulevaisuudessa aivot yhdistetään suoraan toisiinsa netin yli. Tätähän on jo kokeiltu myös ihmisellä melko hyvin tuloksin. Lopulta ihmiskunta ehkä sulautuu yhdeksi (tai useammaksi) korkeamman tason subjektiksi - superorganismiksi. Tätä utopiaa - vaiko pikemmin dystopiaa - olemme kutsuneet Big Transformation -nimellä. Termi matkii evoluutiobiologi John Maynard Smithin termiä Major Transition, mikä kuvaa biologiassa tapahtuneita suuria muutoksia, missä pienemmät olennot kuten solut ovat yhdistyneet suuremmiksi kuten monisoluisiksi eliöiksi tai muurahaisyksilöt ovat menettäneet autonomiansa ja sulautuneet superorganismiksi (muurahaiskeko). Ihmisten sulautuminen superorganismiksi olisi vain esimerkki Smithin Major Transitionista.

Muurahaisella superorganismi mahdollistui yksilöiden erikoistumisen ja vertaisvalvonnan kautta. Vain yksi yksilö saa perillisiä - muiden yksilöiden mahdolliset poikaset hävitetään (worker policy). Työläiset ovat kuningatteren ja tämän poikasten lähisukulaisia. Ihmisellä sulautuminen voisi tapahtua ilman biologista muttaatiota teknologian avulla. Yksiköt liittyisivät superorganismeihin vapaaehtoisesti, koska saisivat siitä hyötyä.

Rokotekriittiset yhteisönä - Yhteisöllisyys ei ole sama asia kuin "hyvä juttu"

Nykyisessä epä-älyllisessä ilmapiirissä "jutut" on julkisessa keskustelussa joko hyviä tai pahoja. Rasismi on paha ja yhteisöllisyys on hyvä. Liberalismi on hyvä ja konservatiivisuus paha.

Todellisuudessa yhteisöllisyys ei ole moraalinen ilmiö - se ei ole hyvä tai paha yleisesti. Se onko yhteisöllisyys jossain erityisessä tilanteessa hyvä vai huono asia saattaa toki olla mielekäs kysymys. 

Kansanedustaja Timo Harakka totesikin aikoinaan eräässä YLE:n ohjelmassa:

Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia.

Kaksi ruotsalaistoimittajaa soluttautui rokotevastaiseen liikkeeseen ja teki asiasta dokumentin. Dokumentin kolmannen osan esittelyssä todettiin.

Toimittajat Anna Nordbeck ja Malin Olofsson soluttautuivat rokotevastaiseen liikkeeseen yli puoleksitoista vuodeksi. Liikkeen lämmin ilmapiiri ja yhteisöllisyys yllättivät toimittajat, mutta mitä syvemmälle liikkeeseen he onnistuivat pääsemään, sen selvemmäksi kävi, että siihen liittyy myös menetelmiä ja tavoitteita, joista huolestuneiden vanhempien ei haluta tietävän.

Rokotekriittisyyden menestys johtuneekin osin siitä, että atomisoituneet ihmiset etsivät yhteisöä. Klassiset liberaalit vähättelevät yhteisöllisyyden merkitystä - heidän maailmankuvansa (Homo Economicus) on pitkälti harhainen. Ihminen on perimmältään metsästäjäkeräilijä - ei atominen "yksilö". Yhteisössä ihminen toki pyrkii edistämään sekä omaa että yhteisön etua, jotka kaksi etua usein joutuvat keskenään ristiriitaan. Se ristiriita on ihmisenä olemisen dilemma - ei omistusoikeudenturva tms. Teoria Homo Economicuksesta on hieno teoria - sen soveltaminen ihmiseen vaan on kyseenalaista.

Yhteisöllisyyttä voi olla esimerkiksi työpaikalla - mutta työapaikka voi olla päiväkoti tai keskitysleiri. Yhteisöllisyys merkitsee teamihenkeä, yhteisiä normeja, normien rikkojien rankaisua jne. Se onko yhteisöllisyys jossain tietyssä kontekstissa hyvä vai huono asia pitää miettiä erikseen. Jos yhteisöllisyys esimerkiksi tukee huonojen tapojen jatkuvuutta, se on tietysti huono asia. Jos yhteisö pakottaa järkevätkin ihmiset jättämään lapsensa rokottamatta, se on huono asia. Mutta yhteisöllisyyyttä voi hyvin tutkia ottamatta kantaa moraalisiin kysymyksiin. Tutkitaan mikä tekee yhteisöstä vahvan. mikä heikon. Yhteisöllisyys voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksi yhteisö jolla on vahva teamihenki, tuhoaa toisen yhteisön jolla on heikompi teamihenki. Bosnian sota oli ehkä esimerkki tästä.

Tytär nostaa avioeroriskiä

Economist-lehden referoima tutkimus osoittaa:

Murrosikäinen tytär nostaa avioeroriskiä - kuitenkin vain jos jos tytär on perheen vanhin lapsi ja vain jos isällä ei ole siskoja.

                

Pitjään on tiedetty, että tytär nostaa avioeroriskiä jonkun verran. Mutta aiemmin ajateltiin, että tämä johtuu siitä että miehet haluavat pojan ja jos ensimmäinen lapsi on tytär, avioeroriski nousee. Teoria tuskin pitää paikkaansa, koska avioeroriski nousee vasta yli 10 vuoden jälkeen.

daughters have long been linked with divorce. Several studies conducted in America since the 1980s provide strong evidence that a couple’s first-born being a girl increases the likelihood of their subsequently splitting up. At the time, the researchers involved speculated that this was an expression of “son preference”, a phenomenon which, in its most extreme form, manifests itself as the selective abortion or infanticide of female offspring.

Work published in the Economic Journal, however, debunks that particular idea. In “Daughters and Divorce”, Jan Kabatek of the University of Melbourne and David Ribar of Georgia State University, in Atlanta, confirm that having a female first-born does indeed increase the risk of that child’s parents divorcing, in both America and the Netherlands. But, unlike previous work, their study also looked at the effect of the girl’s age. It found that “daughter-divorce” risk emerges only in a first-born girl’s teenage years (see chart). Before they reach the age of 12, daughters are no more linked to couples splitting up than sons are. “If fathers were really more likely to take off because they preferred sons, surely they wouldn’t wait 13 years to do so,” reasons Dr Kabatek. Instead, he argues, the fact that the risk is so age-specific requires a different explanation, namely that parents quarrel more over the upbringing of teenage daughters than of teenage sons.

Olen aiemmin ollut huomaavinani, miten eri tavalla miehet joilla on siskoja suhtautuvat naisiin, verrattuna niihin joilla ei ole. Itse kuvittelen, että miehet joilla on siskoja, suhtautuvat naisiin realistisestisemmin ja miehet joilla ei ole siskoja jonkun ideaalikuvan (positiivisen tai negatiivisen) mukaan.

Vanhemmat - varsinkin äidit - suhtautuvat kokemukseni mukaan hyvin eri tavalla vauvan tuloon perheeseen riippuen siitä onko heillä nuorempia sisaruksia ja ovatko he hoitaneet näitä.