Bidenin valinta on synnyttänyt ainakin minussa toivon että ilmaston lämpeneminen saattaa vielä ratketa. Samaan aikaan Suomi on päättänyt edetä huomattavasti nopeammin kuin muut, mikä mielestäni on suuri virhe, koska hyöty on olematon ja toimella nostetaan oikeistopopulistien kannatusta Suomessa.
Lueskelen asian tiimoilta kertauksen vuoksi Julkishyödykkeiden taloutta tutkineen ranskalaisnobelistin Jean Tirolen kirjaa Economics for Common Goods. Ilmastoa käsitellään kappaleessa 8. Näkökulma on osin erilainen kuin Nordhausilla.
Jean Tirole pohtii nimenomaan sitä, miten globaali yhteisö saadaan sitoutettua sopimukseen. Eli millainen sopimus pitää rakentaa, jotta se sitouttaa "kaikki" mukaan. Kyse ei ole vain ambitiotasosta (=paljonko alennetaan, kuinka korkea CO2:n hinta) vaan myös sopimustekniikasta (=miten sanktioidaan sopimusrikkojia, miten saadaan kolmas maailma mukaan jne.)
Tirole kuvaa Kioton sopimuksen epäonnistumista - lainaan muutaman kohdan - boldaan lopussa yhden väitteen, joka tukee minun omaa mielipidettäni :)
At the time they signed it, the participants in the Kyoto Protocol produced more than 65 percent of total worldwide GHG emissions. By 2012, the protocol covered less than 15 percent of worldwide emissions, given the United States’ failure to ratify the protocol and the withdrawal of Canada, Russia, and Japan.
Canada, for example, confronted by the prospect of its oil shale deposits windfall, quickly realized that it would need to buy emissions permits to honor its Kyoto commitments.It preferred to withdraw from the protocol rather than pay.
...The United States Senate insisted that there be no free riders (targeting China in particular) before it would ratify the protocol.
Euroopan päästökauppa nosti CO2-päästötonnin hinnaksi aluksi 30 euroa mutta hinta romahti niin alas että hiilivoimaloita alettiin taas ottaa käyttöön. UK oli positiivinen poikkeus:
In contrast, the UK’s imposition of a minimum carbon tax—around twenty pounds in the last two years (to be added to the price of carbon in the European emission system, about five euros currently)—had a dramatic impact on the use of coal, which quickly tumbled from 30 percent to less than 10 percent of the UK energy mix. The substitution of gas for coal brought about an important reduction in UK GHG emissions.
Opetus Euroopan osalta:
... Some see the fall of carbon prices on the emissions permits market as the market’s failure.
In reality the failure results from an implicit political decision not to be the only region in the world to adhere to the commitments made in Kyoto. Rather than adjusting the number of permits downward to reflect the economic situation, Europe chose to let the price fall and align itself with the even less ambitious climate policies pursued elsewhere in the world. This is the tragedy of the commons in action.
Thus, over the past twenty years, Europeans have sometimes believed that their (limited) commitment to reduce GHG emissions would lead other countries to follow their example. Unsurprisingly, this hasn’t happened. Sadly, the Kyoto Protocol was a failure, and its own architecture doomed it. Because of the free rider problem, made worse by carbon leakage, only a global solution will work.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti