keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2021

Facebook watch #1: Onko Facebookin käyttö edes moraalisesti hyväksyttävissä?

Saan Facebookissa bänniä useita kertoja vuodessa. Hyväksyn sen muitta mutkitta jos olen rikkonut jotain sääntöjä. Saan bännit tarkemmin sanoen r-sanan käytöstä eikä siinä muuten mitään mutta olen lopettanut ko. sanan käytön kolme vuotta sitten. Eli Facebook muistelee vanhoja ja antaa bännejä yli kolme vuotta sitten tapahtuneista asioista. 

Yleensä jyrkimmätkin kristilliset lahkot antavat katumuksen jälkeen anteeksi. Facebook ei anna vanhojakaan asioita anteeksi, vaikka korjaisit käyttäytymisen. Rangaistukset eivät heille liene keino korjata käyttäytymistä vaan jotain muuta. Luulen että kyse on jonkinlaisesta hyvesignaloinnista. 

Olemme nyt rankaisseet n kertaa tänä vuonna.

Heillä lienee kiintiöt samaan tapaan kuin Stalinin aikana tyyliin:

Tapetaan jokaisessa seurakunnassa n kappaletta inkeriläisiä vuodessa.

Facebook on itse eräiden hyvin vakavasti otettavien lähteiden mukaan yksi moraalittomimmista yrityksistä maailmassa, joka tekee omankin ilmoituksensa mukaan ihmiskokeita ilman, että pyytää kokeeseen osallistujilta lupaa. Ihmiskokeissa näytetään lähteiden mukaan eri ihmisille erilaista poliittista materiaalia ja katsotaan miten tämä vaikuttaa äänestysprosenttiin. Tai näytetään toisille naisille kuvia kauniista ihmisistä ja toisille hieman rumemmista ja testataan vaikutusta naisten omanarvontuntoon. (Lähde: The Age of Surveillance Capitalism: The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power, Shoshana Zuboff, emerita professori Harvard Business School) 

Facebook siis generoi Zuboffin mukaan ihmiskokeissa huonoa omanarvontuntoa naisissa ilman näiden lupaa ja generoinee näin anoreksiaa naisten keskuudessa. Ei välttämättä parantaakseen businesstaan vaan vain silkasta mengeleläisestä tekemisen riemusta. 

Miksi siis käytän Facebookia itse, vaikka se on moraalisesti kyseenalaista?

Ensisijainen syyni Facebookin käyttöön on se, että kuulun kahteen itselleni tärkeään ryhmään Pysäytetään suomettuminen ja Ekomodernistit. Itselläni on lukuisia identiteettejä Facebookissa, jotta kykenen osallistumaan ko. ryhmiin, joista toisessa olen moderaattori. Näin on lukuisilla muillakin ihmisillä. Facebookin mukaan identiteettejä saa olla vain yksi, mutta he tarjovat kuitenkin käyttöliittymässään mahdollisuuden vaihtaa identiteettiä. Miksi - luultavasti siksi että sääntöjen ylläpito on Facebookille pelkkää hyvesignalointia. Varma en tietysti ole.

Teen käsittääkseni tärkeää työtä kansalaisyhteiskunnassa  mm. ilmaston lämpenemisen taltuttamiseksi ja Facebook tekee kaikkensa haitatakseen tätä. 

Facebook toteaa:

Facebook on yhteisö, jossa ihmiset käyttävät oikeita henkilöllisyyksiään. Useamman kuin yhden henkilökohtaisen käyttäjätilin ylläpitäminen on Facebookin yhteisönormien vastaista.

Facebookilta menevät termit sekaisin. Esimerkiksi Facebookissa toimiva ryhmä, joka ajaa jotain asiaa, on yhteisö. Facebook itsessään ei ole yhteisö vaan yritys - Facebook ehkä tarjoaa parhaassa tapauksessa yhteisälle alustan toimia, mutta pahimmassa tapauksessa suosittelee käyttäjilleen liittymistä vaikkapa rokotekriittisiin "keskustelu"ryhmiin. Eivät Facebook-yrityksen asiaakkaat ole yhteisö, elleivät he perusta esimerkiksi käyttäjäryhmää Facebookin uhrit tms.

Amerikkalainen oikeistolainen laatulehti - sellaisiakin vielä on - The Wall Street Journal paljasti Facebookin sisäisen raportin, jonka mukaan peräti 64 prosenttia ääriryhmiin Facebookissa liittyneistä käyttäjistä oli tullut ryhmien jäseneksi Facebookin omien suosittelutyökalujen avulla. Facebook oli tunnistanut, että käyttäjä voisi olla ääriryhmistä innostuva ja ohjannut hänet siihen suuntaan. WSJ:n mukaan yhtiön johto sai jo vuosia sitten tiedon, että sen järjestelmät ruokkivat yhteiskunnan polarisaatiota.

Ei kommentteja: