Rautio: Venäjä on välitön turvallisuusuhka. Poliitikotkin tietävät sen, mutta NATOon ei silti mennä.

Suomen keskustelu turvallisuusuhasta - eli siitä kannattaako palovakuutus ottaa vasta silloin kun talo palaa ja turvallisuustakeet hankkia vasta kun uhka on "välitön" - on jatkunut pitkään. Samaan aikaan Venäjän uhka on kasvanut.

Raution viimeinen kolumni HS:ssä toteaa, että Putin on välitön turvallisuusuhka Suomelle ja tilanne pahenee koko ajan:

"Trumpin Yhdysvallat oli uhka demokratialle ja sen arvoille, mutta välitön turvallisuusuhka se ei meille ollut. Putinin Venäjä on. Putinin hallinto saa nopeasti yhä lisää alastoman diktatuurin piirteitä. Venäjän fossiiliseen energiaan perustuva talous luhistuu ennen pitkää. Se kasvattaa kansalaisten tyytymättömyyttä ja lisää levottomuuksia. Putinin ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttuvat silloin yhä aggressiivisemmiksi."

Rautio on minusta tässä osin väärässä: "Nato-jäsenyys näyttää poliittisesti mahdottomalta. Onneksi olemme edes EU:n jäseniä. Jos olisimme aivan yksin, meille tulisi vilu kuin huutolaispojalle tuulisella jäälakeudella."

NATO-jäsenyys on koko ajan ollut Suomelle vaikea asia, mutta ei pelkästään siksi että kansa ja poliitikot eivät halua sitä poliittisista syistä. 90-luvulla Baltian mailla oli paljon menetettävää mutta myös paljon saatavaa (=itsenäisyyden saaminen ja varmistaminen) ja siksi riskejä kannatti ottaa. Suomella oli tavallaan kaikki hyvin (melko hyvä taloudellinen asema globaalissa maailmassa ja vapaa maa) ja siksi riskit tuntuivat suurilta NATOsta saatavaan välittömään hyötyyn verrattuna. NATO-jäsenyys oli Virolle välttämätön lyhyelläkin tähtäimellä, meille vain pidemmällä tähtäimellä. Siksi ne jotka eivät välitä kuin lähitulevaisuudesta eivät olleet halukkaita riskeeraamaan vaalimenestystään tai uhraamaan perinteisiä uskomuksiaan totuuden alttarille. 

Poliitikon hyöty/kustannus-analyysi sanoi Virossa kyllä ja Suomessa ei.

Mutta vaikea uskoa etteikö nyt jo jopa useimmat demarit ymmärtäisi, että 1995 tehtiin virhe jos asiaa katsoo nykyajan näkökulmasta. Mutta tällä hetkellä tehdään päätökset tämän hetken hyöty/kustannus-analyysillä. Vaikka Venäjän uhka on paljon suurempi nyt kuin 1995, myös NATOon liittymisen riskit ovat paljon suuremmat kuin 1995. Ei hyöty/kustannus-analyysi ole muuttunut kuin siltä osin että sekä hyöty että kustannus ovat molemmat kasvaneet.

Ulkoministeri Haavistokaan esimerkiksi ei voi olla tietämättä että 1995 tehtiin virhe. 2017 vaalien alla Keskisuomalaisen mukaan Haavisto sanoi, että vaikka hän vastustaa NATOon liittymistä, Suomeen kohdistuva välitön uhka vaikuttaisi myös Nato-jäsenyyden hakuun. Raution mukaan on olemassa välitön uhka. Odottaako joku että Haavisto tai Ninistö muuttaa mieltään?

Tuskin - eikä se johdu siitä etteikö Haavisto tietäisi että Rautio on oikeassa. 

Argumentaatio missä painotetaan vain NATO:n hyötyä (liitytään jos uhka kasvaa), ohittaa haitat. Tuskin poliitikko niin tyhmä on, että ei tätä ymmärrä - politikon argumentaatio ei olekaan rehellistä vaan sitä käytetään kun puhutaan vaalikarjalle ja julkisessa tilassa. Suomen turvallisuuden osalta kustannukset (=riskit Venäjän väliintulosta NATOon liityttäessä) itse asia kasvavat varmasti samaan aikaan kuin hyödyt. Mutta kasvavatko samassa suhteessa? Uskoisin että kasvavat - vaikka USA ehkä antaisi siirtymä-ajalle turvatkuut, prosessi on erittäin kallis (riskit ovat suuret) - mutta niin on potentiaalinen hyötykin hyvin suuri. 

PS. Kannatin itse NATO-jäsenyyttä jo 90-luvulla eikä kantani oikeastaan ole radikaalisti vahvistunut tai heikentynyt Venäjän viimeaikaisten toimien takia.