Rautio: Venäjä on välitön turvallisuusuhka. Poliitikotkin tietävät sen, mutta NATOon ei silti mennä.

Suomen keskustelu turvallisuusuhasta - eli siitä kannattaako palovakuutus ottaa vasta silloin kun talo palaa ja turvallisuustakeet hankkia vasta kun uhka on "välitön" - on jatkunut pitkään. Samaan aikaan Venäjän uhka on kasvanut.

Raution viimeinen kolumni HS:ssä toteaa, että Putin on välitön turvallisuusuhka Suomelle ja tilanne pahenee koko ajan:

"Trumpin Yhdysvallat oli uhka demokratialle ja sen arvoille, mutta välitön turvallisuusuhka se ei meille ollut. Putinin Venäjä on. Putinin hallinto saa nopeasti yhä lisää alastoman diktatuurin piirteitä. Venäjän fossiiliseen energiaan perustuva talous luhistuu ennen pitkää. Se kasvattaa kansalaisten tyytymättömyyttä ja lisää levottomuuksia. Putinin ulko- ja turvallisuuspolitiikka muuttuvat silloin yhä aggressiivisemmiksi."

Rautio on minusta tässä osin väärässä: "Nato-jäsenyys näyttää poliittisesti mahdottomalta. Onneksi olemme edes EU:n jäseniä. Jos olisimme aivan yksin, meille tulisi vilu kuin huutolaispojalle tuulisella jäälakeudella."

NATO-jäsenyys on koko ajan ollut Suomelle vaikea asia, mutta ei pelkästään siksi että kansa ja poliitikot eivät halua sitä poliittisista syistä. 90-luvulla Baltian mailla oli paljon menetettävää mutta myös paljon saatavaa (=itsenäisyyden saaminen ja varmistaminen) ja siksi riskejä kannatti ottaa. Suomella oli tavallaan kaikki hyvin (melko hyvä taloudellinen asema globaalissa maailmassa ja vapaa maa) ja siksi riskit tuntuivat suurilta NATOsta saatavaan välittömään hyötyyn verrattuna. NATO-jäsenyys oli Virolle välttämätön lyhyelläkin tähtäimellä, meille vain pidemmällä tähtäimellä. Siksi ne jotka eivät välitä kuin lähitulevaisuudesta eivät olleet halukkaita riskeeraamaan vaalimenestystään tai uhraamaan perinteisiä uskomuksiaan totuuden alttarille. 

Poliitikon hyöty/kustannus-analyysi sanoi Virossa kyllä ja Suomessa ei.

Mutta vaikea uskoa etteikö nyt jo jopa useimmat demarit ymmärtäisi, että 1995 tehtiin virhe jos asiaa katsoo nykyajan näkökulmasta. Mutta tällä hetkellä tehdään päätökset tämän hetken hyöty/kustannus-analyysillä. Vaikka Venäjän uhka on paljon suurempi nyt kuin 1995, myös NATOon liittymisen riskit ovat paljon suuremmat kuin 1995. Ei hyöty/kustannus-analyysi ole muuttunut kuin siltä osin että sekä hyöty että kustannus ovat molemmat kasvaneet.

Ulkoministeri Haavistokaan esimerkiksi ei voi olla tietämättä että 1995 tehtiin virhe. 2017 vaalien alla Keskisuomalaisen mukaan Haavisto sanoi, että vaikka hän vastustaa NATOon liittymistä, Suomeen kohdistuva välitön uhka vaikuttaisi myös Nato-jäsenyyden hakuun. Raution mukaan on olemassa välitön uhka. Odottaako joku että Haavisto tai Ninistö muuttaa mieltään?

Tuskin - eikä se johdu siitä etteikö Haavisto tietäisi että Rautio on oikeassa. 

Argumentaatio missä painotetaan vain NATO:n hyötyä (liitytään jos uhka kasvaa), ohittaa haitat. Tuskin poliitikko niin tyhmä on, että ei tätä ymmärrä - politikon argumentaatio ei olekaan rehellistä vaan sitä käytetään kun puhutaan vaalikarjalle ja julkisessa tilassa. Suomen turvallisuuden osalta kustannukset (=riskit Venäjän väliintulosta NATOon liityttäessä) itse asia kasvavat varmasti samaan aikaan kuin hyödyt. Mutta kasvavatko samassa suhteessa? Uskoisin että kasvavat - vaikka USA ehkä antaisi siirtymä-ajalle turvatkuut, prosessi on erittäin kallis (riskit ovat suuret) - mutta niin on potentiaalinen hyötykin hyvin suuri. 

PS. Kannatin itse NATO-jäsenyyttä jo 90-luvulla eikä kantani oikeastaan ole radikaalisti vahvistunut tai heikentynyt Venäjän viimeaikaisten toimien takia.

Professori Alex Pentland (MIT business lab): Ihminen ei ole rationaalinen aktori eikä yksilö

Behaviorismin isä B.F Skinner näki ihmisen koneen kaltaisena olentona. Vapaa tahto oli hänelle illuusio - tahto näyttää vapaalta tilanteissa, missä emme vielä ymmärrä sitä miten ihmiskone toimii. Vapaa tahto on Skinnerin mukaan harha. Käyttäytymisongelmat ja yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkaista teknologisin keinoin. Skinner joutui epäsuosioon mm. Noam Chomsky kritiikin takia, mutta hänen ajattelutapansa on saanut tukea viime aikoina sekä käytännössä että teoriassa:

Harvardin business schoolin emeritus professori Susanna Zuhoffin mukaan Microsoft ja Google haluavat tietää meistä kaiken voidakseen käyttää profiilidataa busineksensa tekoon. Alunperin Google käytti hakuprofiilin myötä tavallaan vahingossa syntynyttä tietoa mainonnan kohdentamiseen, mutta tiedon käyttö on laajentunut koko ajan ja tiedon keräämistä on laajennettu. Zuhoffin mukaan Google luo uusia sovelluksia kuten karttapalvelut nimenomaan saadakseen tietää enemmän yksilön käyttäytymisestä. Google pyrkii myös muuttamaan ihmisen käyttäytymistä - aluksi toki vain ostokäyttäytymistä. Jatkossa halutaan, että vaikkapa auto ei käynnisty jos vakuutus on maksamatta ja että henkilön ajotyyli vaikuttaa vakuutusmaksun suuruuteen ja näin ajotyyliinkin voidaan vaikuttaa. Hyötyjänä tietysti sekä vakuutusyhtiö mutta ensi sijassa tiedon myyjä Google. 45% amerikkalisista vakuutusyhtiöistä näkeekin Googlen jatkossa kilpailijanaan. Kuluttajaa saattaa tietysti hänkin hyötyä holhouksesta, koska liikenneonnettomuuden todennäköisyys laskee.

Kiinan hallitus käyttää digitaalisia ratkaisuja (social credit system) ihmisten kontrollointiin. Yksilön ei kannata käyttäytyä huonosti, koska sosiaalipisteet laskevat etkä saa junalippua. Pamppua ei siksi tarvita. Ihmisen ei kannata verkostoitua alempien sosiaalipisteiden yksilöihin, koska heidän omatkin sosiaalipisteensä laskevat.

MIT:n business laboratorion johtaja professori Alex Pentland on visionääri joka on vaikuttanut voimakkaasti Googleen - mm. koska suuri osa Googlen työntekijöitä on Pentlandin entisiä oppilaita. Hänen ajattelunsa mukaisesti yritys voisi vaikkapa teams-keskusteluja seuraamalla selvittää helposti kaikki yrityksen epäformaalitkin verkostot ja näin optimoida työntekijöiden toimintaa. Kun teknologia seuraa ihmisten kohtaamisia, ihmisen käyttämiä äänensävyjä, mailien ja viestien tunnelatausta ja sydämen sykettä, yksilön toimintaa voidaan ennustaa ja esimerkiksi häiriökäyttäytyminen estää ennakolta.

Google kuuntelee Pentlandia, vaikkakin Google tietysti ajaa enemmän omaa taloudellista etuaan kuin Pentlandin ja Skinnerin haavetta parantaa maailmaa teknologisin keinoin. Zuhoffin mukaan Pentland oppilaineen ovat toteuttamassa Skinnerin unelmaa vapaan tahdon osoittamisesta harhaksi ja yhteiskunnan ja yksilön ongelmien ratkaisemisesta digitaaliteknologian avulla. Pentland ei tosin kiellä vapaata tahtoa ja rationaliteettia kokonaan, vaan toteaa että sen rooli yksilön päätöksenteossa on suhteellisen pieni - selvästi alle 10%. Tärkein vaikuttaminen on a) mallioppiminen eli sosialainen oppiminen, b) konformismi tai korkean statuksen yksilöiden seuraaminen ja c) sosiaalinen paine. Ihmisen käyttäytymistä voi muuttaa, jos onnistumme muuttamaan esimerkiksi normien sisältöä ja sosiaalisia rakenteita.

Pentland ja Skinner olivat molemmat aikoinaan eläinten käyttäytymisen tutkijoita. Pentland on useaan kertaan todennut että hän haluaa "Good like viewn" ihmisten sosiaalisiin suhteisiin. Pentlandin argumentaatuosta on hyvä esimerkki hänen kirjoituksensa New Scientistissa 2014. 

Instead of individual rationality, our society appears to be governed by a collective intelligence that comes from the surrounding flow of ideas and examples; we learn from others in our environment, and they learn from us. A community with members who actively engage with each other creates a group with shared, integrated habits and beliefs. What social physics shows is that, when the flow of ideas incorporates a constant stream of outside ideas as well, the individuals in the community make better decisions than they could by reasoning things out on their own.

This idea of a collective intelligence that develops within communities is an old one. Indeed, it is embedded in the English language. Consider the word “kith”– familiar to modern English speakers from the phrase “kith and kin”. Derived from old English and old German words for knowledge, kith refers to a more-or-less cohesive group with common beliefs and customs. These are also the roots for “couth”, which means possessing a high degree of sophistication, though its opposite, “uncouth”, may be more familiar. Thus, our kith is the circle of peers – not just friends – from whom we learn the “correct” habits of action. Our culture and the habits of our society are social contracts, and both depend primarily upon social learning. As a result, most of our public beliefs and habits are learned by observing the attitudes, actions and outcomes of peers, rather than by logic or argument. Learning and reinforcing this social contract is what enables a group of people to coordinate their actions effectively. 

It is time that we dropped the fiction of individuals as the unit of rationality, and recognised that our rationality is largely determined by the surrounding social fabric. Instead of being actors in markets, we are collaborators in determining the public good. Indeed, our research has demonstrated that people are much more influenced by their social networks than by individual incentives. For instance, in one experiment aimed at promoting more healthy behaviour we compared the strategy of giving participants cash when they improved their behaviour to the strategy of giving cash to the participants’ buddies. We found giving buddies the reward was more than four times as effective as giving rewards directly to the participants. Similar social network incentives have yielded even more dramatic results when used to encourage energy savings and voting."

Ajatusleikki utopiasta - tai dystopiasta

Olemme työkaverimme kanssa leikkineet ajatuksella, että ihmiskunnan tulevaisuudessa aivot yhdistetään suoraan toisiinsa netin yli. Tätähän on jo kokeiltu myös ihmisellä melko hyvin tuloksin. Lopulta ihmiskunta ehkä sulautuu yhdeksi (tai useammaksi) korkeamman tason subjektiksi - superorganismiksi. Tätä utopiaa - vaiko pikemmin dystopiaa - olemme kutsuneet Big Transformation -nimellä. Termi matkii evoluutiobiologi John Maynard Smithin termiä Major Transition, mikä kuvaa biologiassa tapahtuneita suuria muutoksia, missä pienemmät olennot kuten solut ovat yhdistyneet suuremmiksi kuten monisoluisiksi eliöiksi tai muurahaisyksilöt ovat menettäneet autonomiansa ja sulautuneet superorganismiksi (muurahaiskeko). Ihmisten sulautuminen superorganismiksi olisi vain esimerkki Smithin Major Transitionista.

Muurahaisella superorganismi mahdollistui yksilöiden erikoistumisen ja vertaisvalvonnan kautta. Vain yksi yksilö saa perillisiä - muiden yksilöiden mahdolliset poikaset hävitetään (worker policy). Työläiset ovat kuningatteren ja tämän poikasten lähisukulaisia. Ihmisellä sulautuminen voisi tapahtua ilman biologista muttaatiota teknologian avulla. Yksiköt liittyisivät superorganismeihin vapaaehtoisesti, koska saisivat siitä hyötyä.

Rokotekriittiset yhteisönä - Yhteisöllisyys ei ole sama asia kuin "hyvä juttu"

Nykyisessä epä-älyllisessä ilmapiirissä "jutut" on julkisessa keskustelussa joko hyviä tai pahoja. Rasismi on paha ja yhteisöllisyys on hyvä. Liberalismi on hyvä ja konservatiivisuus paha.

Todellisuudessa yhteisöllisyys ei ole moraalinen ilmiö - se ei ole hyvä tai paha yleisesti. Se onko yhteisöllisyys jossain erityisessä tilanteessa hyvä vai huono asia saattaa toki olla mielekäs kysymys. 

Kansanedustaja Timo Harakka totesikin aikoinaan eräässä YLE:n ohjelmassa:

Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia.

Kaksi ruotsalaistoimittajaa soluttautui rokotevastaiseen liikkeeseen ja teki asiasta dokumentin. Dokumentin kolmannen osan esittelyssä todettiin.

Toimittajat Anna Nordbeck ja Malin Olofsson soluttautuivat rokotevastaiseen liikkeeseen yli puoleksitoista vuodeksi. Liikkeen lämmin ilmapiiri ja yhteisöllisyys yllättivät toimittajat, mutta mitä syvemmälle liikkeeseen he onnistuivat pääsemään, sen selvemmäksi kävi, että siihen liittyy myös menetelmiä ja tavoitteita, joista huolestuneiden vanhempien ei haluta tietävän.

Rokotekriittisyyden menestys johtuneekin osin siitä, että atomisoituneet ihmiset etsivät yhteisöä. Klassiset liberaalit vähättelevät yhteisöllisyyden merkitystä - heidän maailmankuvansa (Homo Economicus) on pitkälti harhainen. Ihminen on perimmältään metsästäjäkeräilijä - ei atominen "yksilö". Yhteisössä ihminen toki pyrkii edistämään sekä omaa että yhteisön etua, jotka kaksi etua usein joutuvat keskenään ristiriitaan. Se ristiriita on ihmisenä olemisen dilemma - ei omistusoikeudenturva tms. Teoria Homo Economicuksesta on hieno teoria - sen soveltaminen ihmiseen vaan on kyseenalaista.

Yhteisöllisyyttä voi olla esimerkiksi työpaikalla - mutta työapaikka voi olla päiväkoti tai keskitysleiri. Yhteisöllisyys merkitsee teamihenkeä, yhteisiä normeja, normien rikkojien rankaisua jne. Se onko yhteisöllisyys jossain tietyssä kontekstissa hyvä vai huono asia pitää miettiä erikseen. Jos yhteisöllisyys esimerkiksi tukee huonojen tapojen jatkuvuutta, se on tietysti huono asia. Jos yhteisö pakottaa järkevätkin ihmiset jättämään lapsensa rokottamatta, se on huono asia. Mutta yhteisöllisyyyttä voi hyvin tutkia ottamatta kantaa moraalisiin kysymyksiin. Tutkitaan mikä tekee yhteisöstä vahvan. mikä heikon. Yhteisöllisyys voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksi yhteisö jolla on vahva teamihenki, tuhoaa toisen yhteisön jolla on heikompi teamihenki. Bosnian sota oli ehkä esimerkki tästä.

Tytär nostaa avioeroriskiä

Economist-lehden referoima tutkimus osoittaa:

Murrosikäinen tytär nostaa avioeroriskiä - kuitenkin vain jos jos tytär on perheen vanhin lapsi ja vain jos isällä ei ole siskoja.

                

Pitjään on tiedetty, että tytär nostaa avioeroriskiä jonkun verran. Mutta aiemmin ajateltiin, että tämä johtuu siitä että miehet haluavat pojan ja jos ensimmäinen lapsi on tytär, avioeroriski nousee. Teoria tuskin pitää paikkaansa, koska avioeroriski nousee vasta yli 10 vuoden jälkeen.

daughters have long been linked with divorce. Several studies conducted in America since the 1980s provide strong evidence that a couple’s first-born being a girl increases the likelihood of their subsequently splitting up. At the time, the researchers involved speculated that this was an expression of “son preference”, a phenomenon which, in its most extreme form, manifests itself as the selective abortion or infanticide of female offspring.

Work published in the Economic Journal, however, debunks that particular idea. In “Daughters and Divorce”, Jan Kabatek of the University of Melbourne and David Ribar of Georgia State University, in Atlanta, confirm that having a female first-born does indeed increase the risk of that child’s parents divorcing, in both America and the Netherlands. But, unlike previous work, their study also looked at the effect of the girl’s age. It found that “daughter-divorce” risk emerges only in a first-born girl’s teenage years (see chart). Before they reach the age of 12, daughters are no more linked to couples splitting up than sons are. “If fathers were really more likely to take off because they preferred sons, surely they wouldn’t wait 13 years to do so,” reasons Dr Kabatek. Instead, he argues, the fact that the risk is so age-specific requires a different explanation, namely that parents quarrel more over the upbringing of teenage daughters than of teenage sons.

Olen aiemmin ollut huomaavinani, miten eri tavalla miehet joilla on siskoja suhtautuvat naisiin, verrattuna niihin joilla ei ole. Itse kuvittelen, että miehet joilla on siskoja, suhtautuvat naisiin realistisestisemmin ja miehet joilla ei ole siskoja jonkun ideaalikuvan (positiivisen tai negatiivisen) mukaan.

Vanhemmat - varsinkin äidit - suhtautuvat kokemukseni mukaan hyvin eri tavalla vauvan tuloon perheeseen riippuen siitä onko heillä nuorempia sisaruksia ja ovatko he hoitaneet näitä.

Koronapassi tarjoaa insentiivin rokottamiseen mutta samalla nakertaa salaliittoteorioita

Totesin eilen, että Ruotsi ja Tanska ottavat siis käyttöön rokotepassin, jolla rokotteen ottanut pääsee kulkemaan vaikkapa ulkomailla ja osallistumaan kesätapahtumiin. Tarkoitus ei ehkä ole eksplisiittisesti toimia insentiivinä rokottaa, mutta sellaisena rokotepassi kuitenkin toimii. 

Samalla rokotepassi tekee rokotekriittisyydestä hyvin epämuodikkaan "vakaumuksen" - pikemmin siis saliittoteorian. Jotta voisit kannattaa ko. "vakaumusta", sinun on kieltäydyttävä rokotteesta, jolloin et pääse kavereittesi kanssa rock-festivaaleihin, vaimosi kanssa taidemuseoon, perheesi kanssa etelänmatkalle etkä edes muiden peräkammarin poikien kanssa kirkonkylän keskiolutbaariin. Sinusta tulee luuseri ja nobody, ellet jo ole sellainen.

Rokotekriittisyys linkkautuu muihin hörhöideologioihin isoksi meemipleksiksi. Ilmastodenialisti ja rokotekriittisyys ovat saman asian kaksi puolta. Kun toinen kärsii rökäletappion, molemmat kärsivät.

Siksi on ymmärrettävää, että rokotepassi aiheuttaa kiihkeää vastustusta monessa hörhöpiirissä. Perusteluja ei kannata käydä edes läpi, koska ne ovat kaikille tuttuja. 

Toisaalta meidän, jotka vastustamme kaikkia hörhöideologioita ilmastodenialismista homeopatiaan, kannattaa suhtautua rokotepassiin positiivisesti.

Rangaistus vapaamatkustajille, jotka kieltäytyvät tuottamasta julkishyödykettä yhteiskunnan avoimuus - ei julkishyödykettä laumasuoja koska koronarokote ei tarjoa laumasuojaa

Ruotsi ja Tanska ottavat siis käyttöön rokotepassin, jolla rokotteen ottanut pääsee kulkemaan vaikkapa ulkomailla ja osallistumaan kesätapahtumiin. Tarkoitus ei ehkä ole eksplisiittisesti toimia insentiivinä rokottaa, mutta sellaisena rokotepassi kuitenkin toimii. 

Toisin sanoen: 

// Lisäys 5.2 Seuraavan tekstin osalta sain yhden hyvä huomautuksen, 

// joka saattaa murentaa tämän osuuden argumentaatiosta. 

// Havainto on lopussa. Insentiiviosuus pätee kuitenkin

// Merkitsen kyseenalaistetun osuuden siniseksi.

// Kritiikkiteksti lopussa on punainen. Kiitos faktan tarkastuksesta.

//

// Laumasuoja ei ole siis koronan tapauksessa julkishyödyke, mutta yhteiskunnan 

// avoimuus on julkishyödyke. Näin ollen vapaamatkustajan ongelma on

// olemassa.

Laumasuoja on taloustieteen termein julkishyödyke ja sen saavuttammiseen tarvitaan tässä tapauksessa, että noin 70-90% ihmisistä rokottautuu eli kontribuoi julkishyödykkeen tuottamiseen. Ne jotka eivät rokottaudu vapaamatkustavat muiden luomalla laumasuojalla. Kuten kaikkiin julkishyödykkeisiin laumasuojaankin liittyy siis vapaamatkustajan ongelma:

Ne jotka eivät rokota itseään hyötyvät muiden luomasta laumasuojasta ilman että kontribuoivat itse laumasuojaan. He siis hyötyvät muiden kustannuksella eli vapaamatkustavat. Jotta vapaamatkustamiseen ei syntyisi positiivista taloudellista insentiiviä, vapaamatkustamisen hyötyä pitää alentaa. Rokotepassi on aivan mainio keino alentaa vapaamatkustamisesta saatava hyöty negatiiviseksi. Vapaamatkustaja ei pääse liikkumaan, hän ei voi osallistua kesätapahtumiin eikä ehkä vierailla naapurienkaan luona.

Rokotepassin olemassaolo tarjoaa siis mahdolliseen rangaista vapaamatkustajaa.

PS. Toki ne jota muutenkin elävät vain kotona peräkammarissa eivät kärsi siitä, että eivät saa rokotepassia. Tästä seuraa että rokotepassi ei toimi hyvin insentiivinä heidän osaltaan. Toisaalta, kun vain peräkammarin pojat ja tytöt pojat jättävät itsensä rokottamatta, rokottamatta jättämisestä muodostuu signaali: "olen luuseri". Jotta välttyisi luuserin maineesta kannattaa rokottautua. Syntyy siis toinen insentiivi.

PPS. Jos asiaa miettii vielä tarkemmin kyse ei oikeastaan ole puhtaasti taloudellisesta insentiivistä vaan myös moraalisesta insentiivistä, koska liiikkumisen estämisen voi tulkita myös moraaliseksi rankaisuksi moraalittomasta teosta. 

Näin ollen Atlantic-lehden huoli ei oteudu: 

we should hesitate to put everything up for sale is more difficult to describe. It is not about inequality and fairness but about the corrosive tendency of markets. Putting a price on the good things in life can corrupt them. That’s because markets don’t only allocate goods; they express and promote certain attitudes toward the goods being exchanged. Paying kids to read books might get them to read more, but might also teach them to regard reading as a chore rather than a source of intrinsic satisfaction. Hiring foreign mercenaries to fight our wars might spare the lives of our citizens, but might also corrupt the meaning of citizenship.

Economists often assume that markets are inert, that they do not affect the goods being exchanged. But this is untrue. Markets leave their mark. Sometimes, market values crowd out nonmarket values worth caring about.

When we decide that certain goods may be bought and sold, we decide, at least implicitly, that it is appropriate to treat them as commodities, as instruments of profit and use. But not all goods are properly valued in this way. The most obvious example is human beings. Slavery was appalling because it treated human beings as a commodity, to be bought and sold at auction. Such treatment fails to value human beings as persons, worthy of dignity and respect; it sees them as instruments of gain and objects of use.

Lisäys 5.2.2021 kello 15

Tuomo Koriseva Oikeistofoorumilla totesi: .. viimeks kun kuuntelin Harvardin yliopiston professorin puhetta, niin osasi sanoa että koronaviruksille ei ole mahdollista saavuttaa laumasuojaa. ... Mielestäni kukaan ei ole väittänyt rokotteen tuovan laumasuojaa, vaan idea on "herättää" kroppa sillä proteiinilla, jotta koronan iskiessä, se osaa jo kamppailla sitä vastaan, ja ainakin teoriassa tauti iskee sinuun hillitymmin. 

Jos näin on, argumentaationi kaatuu laumasuojan osalta Koronan tapauksessa, mutta ei insentiivin osalta. 

Julkishyödyke-argumentaationi pätee yhteiskunnan avoimuuden suhteen, tästä Koriseva oli myös samaa mieltä:

Yhteiskunnan avautuminen kyllä on julkishyödyke, se on selvä. Nykyinen ilmapiiri etsii lähinnä lisää rajoitettavaa, vaikka korona ei ole kuormittanut sairaaloita. Mielestäni negatiivinen testi on hyvä keino määrittää liikkuvuus(ulkomaat), ei rokotepakko. Tästä passikeskustelusta unohtuu sekin seikka, että rokotteiden tehot vaihtelee valmistajittain, eivätkä ne tehoa kovin pitkään(muutamia kuukauksia) ja virus muuntuu vieläpä kokoajan. Pitäiskö rokotepassia käydä päivittämässä uudella rokotteella joka neljäs kuukausi? Tässä kokonaisuudessa haisee kyllä valtioiden, sijoittajien ja lääketehtaiden jättipanostukset saada rokotteet liikkumaan. Riskiryhmäläisten rokottaminen on perusteltu, mutta sekin pitää olla vapaaehtoista. Painottaisin d-vitamiinin tärkeyttä pitää yli 70nmol/l arvot, se on kuitenkin se sun luontainen puolustus viruksia ja hengitystieinfektioita vastaan. Korona ei ole mikään musta surma.

Suomettuminen jatkuu, koska se on tavallaan viisasta, mutta miksi se on viisasta ja kenen kannalta?

Suomen poliitikot ovat tahallaan jättäneet kansansa ilman turvatakuita. Äärimmäisellä varovaisuudella Venäjän suhteen (=puhutaan eri asiaa kuin ajatellaan) on siksi ja vain siksi perusteensa. Poliitikot ovat jopa onnistuneet vakuuttamaan itsensä siitä, että he tekevät niin kuin kansan enemmistö haluaa. Todellisuudessa kansa kyllä muuttaa mieltään jos kansalle asia selitetään. Kansa kuuntelee ammatti-ihmistä, ellei ammatti-ihminen oman etunsa takia salaa todellisuutta.

Poliitikot onnistuivat NL:n kaatumisen jälkeen säilyttämään sen geopoliittisen tilanteen mikä meillä oli 70-luvulla, kun koko muu Eurooppa Valko-Venäjää lukuunottamatta siirtyi eteenpäin. Suomi on eilisen Euroopan museo. Tavallaan ylivarovaisuus Venäjää kohtaan on viisautta mutta nimenomaan tilanteessa missä erittäin epäviisaasti on jättäydytty turvatakuiden ulkopuolelle.

Termi ekologiassa on niche construction. Kasken polttaja muuttaa metsän sellaiseksi että se sopii hänen ammattitaitoonsa. Sellaisillakin alueilla missä muu tapa toimia olisi tehokkaampi, kasken polttajan kannattaa harjoittaa kasken polttoa, koska sen hän osaa. Ja kasken polttajan kannattaa ajaa sellainen ihmisyhteisö, joka on paremmin sopeutunut sille alueelle taloudellisesti ja teknisesti, pois jos kykenee. Malaria leviää. Huikeaa on että kaskenpolttaja on geneettisesti osin immuuni malarialle, joten malaria vielä edistää hänen asiaansa!

Suomalaiset poliitikot ovat onnistuneet säilyttämään 70-luvun 2000-luvun Suomessa koska se heidän "ammattaitaitoonsa" sopii. Vaikka aika vaatisi erilaista teknologiaa eli turvatakuiden hankkimista. Mutta heidän etunsa on että näin toimitaan. Niche constructionin väline on siis (kasken polton sijasta) NATOn ulkopuolelle jääminen. Tuloksena (pellon sijasta) on Venäjän uhka, jossa suomettaja pärjää. Malaria on se että Venäjän uhka jatkuu. Immuniteetin roolissa on se, että suomettunut poliitikko voi Suomen nykytilanteessa julistautua maltilliseksi ja viisaaksi ja leimata muut tavallaan ihan aiheesta hulluiksi.

Lapsilleni sanoisin: Eurooppa on teille avoinna. Hienoa että teillä on ammatti jossa pärjäätte missä vain. Menkää maailmaan jossa se, joka aina puhuu mitä ajattelee, pärjää paremmin kuin nurkissa vaikeneva. Construct your own niche - by changing envronment if that is needed.

Start Up The Rotors - Muistoja vuodelta 1973

Myanmarin armeija otti tänään vallan maassa. Syyt ja yksityiskohdat ovat vielä auki.

Minulle tulee aina lämmin olo sanasta sotilasvallankaappaus. Sanan romanttisuus ja liityntä nuoruuteen johtuu siitä, että 1973 Chilen asevoimien komentaja Augusto Pinochet pysäytti marksilaisuuden etenemisen Chilessä ja koko maailmassa.

Marksilaiset olivat muutamaa vuotta aiemmin tuhonneet Prahan kevään. Tällä kertaa heidän voittokulkunsa pysäytettiin.

Marksilaiset kerättiin stadionille. Muistan kun stadionia näytettiin televisiossa. Se oli erilainen tapahtuma kuin marksilaisten panssarit Prahan kadulla. Ei tietysti iloinen tapahtuma. Mutta nyt niille osoitettiin paikka.

Suuri joukko marksilaisia vangittuna stadionilla! Santiago de Chilen stadion! 

Olihan se tietysti inhimillinen kärsimys.  Tottakai. Elettiin kylmän sodan aikaa. Maailma oli jakautunut vapauden alueeseen ja kommunismin alueeseen. Tai niin me ajattelimme. Ymmärrän nyt eteläamerikkalaisen vasemmiston toiminnan. Maanosassa vallitsi jyrkkä jako köyhiin ja rikkaisiin. Valtio ja armeija oli rikkaiden puolella. Mutta silloin näin asia vain globaalin kommunismin vastaisen sodan näkökulmasta.  

Hienoa aikaa niin kuin nuoruus aina.

Kingdom of Skopjen kappale kuvaa tilannetta.

You sent Today at 7:33 PM

Mutta globaalissa sodassa kommunismia vastaan se oli hieno hetki

You sent Today at 7:43 PM

 

Daron Acemoğlun haastattelu HS:ssä - muutamia pointteja

HS haastattelee yhtä nykyajan merkittävimmistä taloustieteijöistä Daron Acemoğlua - leikkaan tähän pätkiä kirjoituksesta.

"Länsimaissa keskeinen ongelma on, miten varmistetaan hyvinvoinnin jakautuminen kaikille ja huolehditaan talouskasvusta, joka perustuu etenkin työn tuottavuuden paranemiseen. Lähes kaikissa eurooppalaisissa valtioissa epätasa-arvo on kasvanut ja työn tuottavuuden kasvu on hidastunut, vaikka kaikki vaikuttavat olevan innoissaan uuden tekniikan mahdollisuuksista. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että uudesta tekniikasta ei ole vain saatu kovin paljon hyötyä.”

Pandemia on todennäköisesti jossain määrin parantanut työn tuottavuutta, koska monet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat tehneet etätöitä ja digitalisaatio on edistynyt. Vaarana kuitenkin on, että pandemian kielteiset vaikutukset työn tuottavuuteen ovat sen myönteisiä puolia suuremmat.

Henry Ford otti vuonna 1908 liukuhihnan käyttöön autojen valmistuksessa. Keksinnön seurauksena Fordin T-mallin korien kokoonpanoaika supistui runsaasta 12 tunnista viiteen ja puoleen tuntiin ensimmäisen vuoden aikana. Työn tuottavuuden kasvu oli lopulta sen verran voimakasta, että Ford pystyi kaksinkertaistamaan työntekijöidensä tuntipalkan, vaikka auton hinta romahti kolmasosaan. Lähempänä nykyaikaa työn tuottavuutta paransivat 1940-luvulla keksityt tietokoneet ja 1980-luvulla käyttöön tulleet henkilökohtaiset tietokoneet. Internetin ja älypuhelimien vaikutus työn tuottavuuden paranemiseen on sen sijaan ollut 2000-luvulla vähäisempää.

Acemoğlu korostaa, että valtioilla on ollut tärkeä asema antibioottien, nanotekniikan ja internetin kehittämisessä. Nykyisin ongelmana on, että valtiot eivät enää rahoita tutkimusta ja tuotekehitystä yhtä paljon kuin ennen, vaan ne pikemminkin palvelevat suuryhtiöiden pyrkimyksiä.

PANDEMIA saattaa Acemoğlun mielestä pitkän ajan kuluessa muuttaa eri puolilla maailmaa omaksuttua näkemystä, että valtion asemaa taloudessa pitäisi supistaa. ”Tätä ajatusta voi toki puolustaa, mutta nimenomaan tutkimuksessa ja tuotekehityksessä valtiolla on oltava vahva asema, jotta kansantalouksia hyödyntäviä innovaatioita saadaan aikaan ja niitä hyödynnetään mielekkäällä tavalla. Valtiot eivät ole pystyneet kilpailemaan parhaista lahjakkuuksista yritysten kanssa. Ja ehkä tärkein muutos on, että monilta valtioilta puuttuu näkemys siitä, miten uutta tekniikkaa pitäisi hyödyntää. Monissa valtioissa päättäjät kysyvät mieluummin Googlelta ja Facebookilta, miten uutta tekniikkaa pitäisi hyödyntää.” Se vie valtiot harhapoluille, koska yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa. Toisaalta hyvin kannattavat yritykset saavat aikaan myös yhteiskunnallista hyvää, koska niillä on varaa maksaa suurempia palkkoja työntekijöilleen.

ONGELMA EI OLE se, etteikö innovaatioita tehtäisi. Pikemmin kysymys on siitä, miten ne valjastetaan palvelemaan paremmin yhteiskuntia.

Acemoğlu pitää selvänä, että uudet innovaatiot ovat viime vuosina hyödyttäneet eniten yhtiöitä eivätkä suinkaan yhteiskuntia. ”Kokonaiskuvassa ongelma on lukittuminen yhtiöiden näkemyksiin, miten innovaatioita voidaan hyödyntää. Olen aika varma, että suuryhtiötkin hyötyisivät siitä, jos uutta tekniikkaa hyödynnettäisiin enemmän uusien ja mielekkäiden työpaikkojen luomisessa ja saataisiin siten ihmisten taidot paremmin käyttöön palveluissa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa.”

KORONAVIRUSPANDEMIA on nykyajan suurin taloudellinen sekasorto. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan se on pahin taantuma 1930-luvun suuren laman jälkeen. Vakavissa taloudellisissa kriiseissä valtioiden merkitys taloudessa on aina kasvanut, koska vain niillä on talouden jäätyessä keinot pelastaa rahoitusjärjestelmä, yritykset ja työpaikat. Siksi myös nykyisessä kriisissä valtiot ovat keskuspankkien lisäksi elintärkeässä asemassa taloudellisten vahinkojen korjaamisessa. Yksi nykyisen kriisin pitkän ajan seurauksia on Acemoğlun mukaan se, että valtioiden asema taloudessa pysyy entistä vahvempana senkin jälkeen, kun kriisi on ohitse.

Acemoğlun mielestä on ollut virhe korostaa sitä, että valtioiden ei pidä osallistua uuden tekniikan kehittämiseen vaan se on jätettävä yrityksille. ”Mielestäni tämä on väärin, koska uudessa tekniikassa ulkoisvaikutukset ovat suuret. Etenkin, jos tekniikan kehittyminen on pienen homogeenisen joukon varassa. Tulevaisuudessa tarvitaan uutta sääntelyä uutta tekniikkaa varten, mutta valtioiden ja yritysten yhteistyö on edelleen myös järkevää ja mahdollista.”

Markkinatalouden keskeinen ajatus taas on, että yritykset ja kotitaloudet ratkaisevat talouden ongelmat markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella. Lisäksi pääoma ja työvoima voivat liikkua vapaasti. Periaatteessa markkinatalous voi toimia myös silloin, jos tuotantovälineet olisivat valtion omistuksessa. ”Markkinataloudelle ei mielestäni ole vaihtoehtoa. Mallia voisi ottaa Pohjoismaista, jossa markkinatalous ja hyvinvointivaltio sosiaalisine turvaverkkoineen toimivat hyvin yhdessä. Terve yhteiskunta tarkoittaa hyviä työpaikkoja mahdollisimman monelle. Terve yhteiskunta ei voi mielestäni perustua ajatukselle, että ihmiset eläisivät esimerkiksi perustulon varassa. Sen sijaan pitää olla työpaikkoja, jotka takaavat ihmisille ainakin kohtalaisen elintason.”

”Monissa länsivaltioissa onnistuttiin toisen maailmansodan jälkeen luomaan ihmisille mielekkäitä työpaikkoja. Nykyisin yhteiskunnat tuottavat mielekkäitä työtehtäviä vain hyvin suppealle joukolle. Jos tarkastellaan vaikkapa oppilaitoksista valmistuvien palkkoja Yhdysvalloissa, ne eivät ole muuttuneet vuosiin.”

KYMMENEN viime vuoden kuluessa on keskusteltu myös paljon globalisaatiosta. Sadat miljoonat ihmiset teollisuusvaltioissa ovat menettäneet työpaikkansa, kun niitä on siirretty halvemman työvoiman valtioihin. Työpaikkansa menettämisestä turhautuneet ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoja poliittisista ääriliikkeistä. Ne tarjoavat monimutkaisiin kysymyksiin usein yksinkertaisia vastauksia. 

”Globalisaatiosta ovat hyötyneet eniten suuret yritykset ja kaikista rikkaimmat”

Ilmaston lämpeneminen - punavihreillä ja perussuomalaisilla taitaa olla sama suunta

Eilen oli Ekomodernistien mahtava ilmasto- ja ydinvoima-seminaari. Puhujia oli Fortumista ja varsinkin suomalaisten yritysten ilmastofoorumista CLC:stä.

Minua kiinnosti eniten CLC:n Jouni Kerosen esitys ja hänen analyysinsä taloudellisista insentiiveistä realimaailman pitkän linjan yritysihmisten näkökulmasta. Suomalaiset firmat ovat näemmä heränneet sille, että jos ilmaston lämpenemistä ei pysäytetä taloudellisella insentiivillä, se pysäytetään pakkolailla joka on aivan mahdottomasti tehottomampaa ja yritysten ja yksilön vapautta rajoittavaa. (Jouni Kerosen ja Mari Pantsarin kirja menee luklistalle.)

Yritysten edustajat näemmä ajattelevat että CO2-veron pitäisi olla globaalisti ehkä jopa 70$ per tonni eikä 2$ niin kuin keskimäärin maailmassa. Pessimismiä oli kyllä ilmassa, että onnistuuko.

On tärkeää tajuta että korkea CO2-vero (tai päästön hinta jos päästökauppa) ei mene käytännössä hintoihin vaan vaikeuttaa energiainvestointeihin. (Sama oli viesti talousnobelisti Nordhausin kirjassa). Mutta jotta ei menisi, pitää toimia CO2-veron osalta nopeasti ja globaalisti. Investoinnit ja rakentamiset vievät nimittäin joka tapauksessa aikaan. Insentiivit pitää luoda.

Yritykset puhuvat aina yhteiskuntavastuusta signaloidakseen hyvyyttään ja suhtauduin siksi hiukan kyynisesti heidän innostukseensa ilmaston lämpenemisen torjunnasta. Mutta tajusin nyt lopullisesti, että yritystenkin - samoin kuin keskiluokan - etu on, että CO2-verot nousevat, jotta ei mennä pakkolakeihin.

Tietysti osa punavihreitä haluaakin rajoittaa ensisijassa keskiluokan vapautta ja osa perussuomalaisista toivoo että näin tapahtuisi, jotta ihmisiä vituttaisi mahdollisimman paljon ja he saisivat ääniä ja sitä myöten paikkoja eduskunnasta.

Politiikka on usein koordinaatiopeli. Äärilaidat haluavat, että politiikka muuttuu identiteettipolitiikaksi. Puhutaan lähinnä homoista, avioliitosta, keskiluokan vapauden rajoittamisesta, maahanmuutosta niin kyllä äärilaidat hyötyvät. Se onkin heidän yhteinen suunta.

Yhteisöllisyys ja modernisaatio - yhteenvetoa

HS haastattelee evoluutiopsykologian tutkijaa Markus J. Rantalaa: 1700-luvun elämäntyyliä noudattavilla amisheilla kaksisuuntainen mielialahäiriö on 18 kertaa harvinaisempi kuin niillä yhdysvaltalaisilla, jotka elävät moderniin länsimaiseen tapaan. Kanadassa asuvilla, hyvin yhteisöllisillä hutterilaisilla sairaus on peräti 62 kertaa muuta väestöä harvinaisempi.

Tutkimusryhmän väitettä tukee muun muassa se, että esi-isiemme tapaan elävillä metsästäjä-keräilijäkansoilla kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei ilmene. Myös kliininen masennus on heillä erittäin harvinaista.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on Rantalan mukaan osin perinnöllinen, osin ruokavalioon ja osin stressitasoon liittyvä ongelma. On tietysti hätiköityä väittää varmasti, että nimenomaan ihmisen atomistuminen ja yhteisöllisyyden alenemisen olisi stressitason kasvun syy, mutta vahvoja viitteitä siihen siis on.

Moderni elämäntapa ja sen yksilökeskeisyys tuovat mukanaan monia hyviä puolia. Yksi on tietysti se, että voimme tieteen keinoin löytää syitä vaikkapa niihin ongelmiin mitkä leimaavat nykyaikaa. Toinen hyvä esimerkki on lapsikuolleisuuden romahtaminen ja muu terveyden tilan paraneminen. Kolmas on se, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, vaan voivat jatkaa matkaa ja siirtyä muualle.

Modernisaatio siinä mielessä, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, on Euroopassa vuosisatoja hiljalleen edennyt prosessi eikä pelkästään nykyaikaa leimaava ilmiö. Antropologi Joseph Henrichin uusin kirja avasi tutkimusta laajasti. Euroopan kehitys näyttäisi liittyneen paljolti nimenomaan siihen, että ihminen ei ole enää pakolla sidottu niihin ihmisyhteisöihin, joihin he ovat syntyneet, vaan ovat voineet vaihtaa yhteisöä sellaiseen missä elämän laatu on kasvanut. Yhteisöjen keskinäinen kilpailu on ollut Euroopan edistystä ajava voima. Uskonnollisten yhteisöjen, käsityöläis- ja kauppiasyhteisöjen, työyhteisöjen, yhdistysten, paikallisyhteisöjen, luostariveljeskuntien, yliopisto-yhteisöjen, yritysten. 

Modenissa yhteiskunnassa yhteisöön kuuluminen on vapaaehtoista ja yhteisöä voi vaihtaa ja ihminen voi kuulua useampaankin yhteisöön samaan aikaan.  Tutkimukset osoittavat, että modernissa yhteiskunnassa ihmisten luottamus ja reiluus muitakin kuin omaan sukuun kuuluvia ihmisiä kohtaan on selkeästi korkeampi kuin esimodernissa suku- ja klaanikeskeisessä kulttuurissa. 

Ihminen on kuitenkin edelleen yhteisöllinen laji. Ihmisen reiluus ja luottamus kasvavat tutkimusten mukaan, mikäli hän toimii yrityksessä ja työyhteisössä, joka on voimakkaassa kilpailuasetelmassa muiden yritysten kanssa. Ihmisen osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan vahvistuu tutkimuksen mukaan, mikäli hän on joutunut elämään tilanteessa missä hänen yhteisönsä (kansa, paikallisyhteisö) on joutunut aseelliseen konfliktiin.

Näyttäisi siltä, että mitä kauemmaksi etenemme sota-ajasta, sitä heikommaksi yhteiskuntien sisäinen kuky tehdä uudistuksia muuttuu. Se, että pohjoismaisessa yhteiskunnassa ihminen pärjää taloudellisesti sosiaaliturvan varassa, vaikka ei aseta itseään alttiiksi esimerkiksi työyhteisön sosiaalisille paineille, näyttäisi lisäävän egoismia ja kusipäisyyttä. 

Professori Paul Collier mukaan hyvinvointiyhteiskunta toimi loistavasti vuoden 45 ja 70 välillä koska se perustui toisen maailmansodan aikana kertyneeseen voimaan: yhteiseen identiteettiin, joka oli syntynyt onnistuneesta kansallisesta ponnistuksesta.

Yritysten hyvesignalointi - positiiviset ja negatiiviset ulkoisvaikutukset

Samaan tapaan kuin ihmisetkin, yrityksetkin tekevät osan taloudellisista ja muista päätöksistään signaloidakseen vaikkapa yhteiskunnallista vastuutaan tai arvojaan. Google mm. erotti työntekijänsä signaloidakseen sitoutumistaan sukupuolten tasa-arvoon. 

Erottaminen tosin tapahtui täysin valheellisin perustein. Googlen toimitusjohtaja antoi väärän todistuksen työntekijänsä puheista ja sen jälkeen erotti tämän. 

Keskilinjan kolumnisti David Brooks kirjoitti New York Timesissa Pichaista: 

He fired Damore and wrote, “To suggest a group of our colleagues have traits that make them less biologically suited to that work is offensive and not O.K.” That is a blatantly dishonest characterization of the memo. Damore wrote nothing like that about his Google colleagues. Either Pichai is unprepared to understand the research (unlikely), is not capable of handling complex data flows (a bad trait in a C.E.O.) or was simply too afraid to stand up to a mob. Regardless which weakness applies, this episode suggests he should seek a nonleadership position. We are at a moment when mobs on the left and the right ignore evidence and destroy scapegoats. That’s when we need good leaders most.

Näin ollen Googlen hyvesignaloinnin seurauksena työntekijä menetti työpaikkansa ja sananvapaus aleni Googlella ja Piilaaksossa yleisestikin. Googlen hyvesignaloinnin ulkoisvaikutukset olivat selkeän negatiiviset.

Googlen viesti lienee vääjäämättä valheellinen. Googlen koko business malli perustuu kuluttajien henkilökohtaisten tietojen haltuunottoon ja niiden hyväksikäyttöön. Google tukee neoliberaalia talouspolitiikka estääkseen valtion yksityisyyslainsäädännön kehittämisen ja muun sekaantumiseen liiketoimintaansa. Ristiriita ulospäin annettuun kuvaan hyväfirmana on huutava. 

Toisaalta yritykset voivat signaloida yhteiskuntavastuutaan myös niin, että ulkoisvaikutukset ovat positiiviset. Amazon mm. tarjoaa tuotteitaan ns Smile-kanavassa, jossa 0.5% kaupan arvosta menee hyväntekeväisyyteen. Tällä hetkellä Amazon mm. tukee yksityisyyttä kunnioittavan viestipalvelun Signalin toimintaa. 

Yrityksille itselleen se, aiheutuuko signaloinnista positiivisia vai negatiivisia ulkoisvaikutuksia, tuskin on niinkään oleellista. Oma hyöty signaloinnista on tärkeintä. On osin onnesta kiinni signaloivatko yritykset niin että ulkoisvaikutukset ovat positiivisia. Amazon esimerkiksi tuskin on mitenkään erityisen yhteiskuntavastuullinen yritys - Amazon kiertää veroja ja maksaa työntekijöilleen huonoa palkkaa - mutta haluaa toki luoda positiivista kuvaa itsestään sekin.

Se, että Amazon tänään signaloi yhteiskuntavastuuta tukemalla yksityisyyttä ei takaa mitään siitä tekeekö se näin jatkossakin. Keskustelin asiasta Petteri Järvisen kanssa HS:n kommenttipalstalla: 

Kuluttajat voivat valinnoillaan tietysti vaikuttaa asiaan jonkun verran. 

Yksityisyyden perustaminen pelkkään yritysten signaloinnin positiiviseen ulkoisvaikutukseen (hyväntekeväisyyteen) on tuskin kuitenkaan pitkällä tähtäimellä kestävällä pohjalla. Valtion toimia tarvitaan myös.

Trump ja populismi Amerikassa

 Trump ja populismi Amerikassa - käännös Bulletin.nu -lehdestä

Kolumnisti Mauricio Rojas kirjoittaa Donald Trumpin matkasta valtaan ja siitä miksi hänen presidenttikautensa loppu ei ole loppu amerikkalaiselle populismille.

 

Huomenna päättyy Donald Trumpin presidenttiys, mutta se ei tule merkitsemään hänen poliittisen roolinsa päättymistä eikä populismin loppua USA:ssa. Populismin juuret ovat liian syvällä, populismia ylläpitävät voimat ovat liian vahvat ja 74 miljoonaa ääntä takaavat että tämä republikaani tulee myös jatkossa edelleen esittämään merkittävää roolia amerikkalaisessa politiikassa. Trumpin voiton 2016 ja hänen edelleen säilyneen kannatuksensa selittää kaksi seikkaa, jotka tulevat vaikuttamaan tulevaisuudessakin. Toinen seikka johtuu maan historiasta, toinen globalisaatiosta ja informaatiovallankumouksesta.

USA:n tasavallan historiaa on sen ensimmäisistä päivistä alkaen leimannut suuri etäisyys sen sivistyneemmän ja kosmopoliittisemman eliitin ja tavallisen kansan yksinkertaisen uskonnollisuuden ja paikallishengen välillä. Tunnettu on kuilu Perustajaisien - näiden rationalistisen deismin, hienostuneen kulttuurin ja korkean sosiaalisen statuksen - ja tavallisten amerikkalaisten välillä, joita 1700- ja 1800-luvuilla oli kiehtonut Suuri Herätys. 1600-luvun Pyhinvaeltajaisien haaveena oli rakentaa loistava kaupunki uskon vuorelle. Se haave inspiroi niitä, jotka osallistuivat masiivisiin herätysliikkeisiin ja se tulisi jatkossakin inspiroimaan valtavaa määrää amerikkalaisia.

Siinä, missä sanalla vapaus oli Washingtonille, Jeffersonille, Adamsille ja Franklinille valistuksen kaiku joka liittyi henkilökohtaiseen autonomiaan ja järjen valtaan, enemmistölle amerikkalaisia sana vapaus merkitsi oikeutta elää häiriöttä omissa uskonnollisissa yhteisöissä. Tästä johtuu kansan epäluulo, tai suorastaan vastustus, keskusvaltaa ja sen toimia vastaan. Itsehallinnollinen kansalaisyhteiskunta oli ihanne ja valtion vastaisuus (antietaismi) sen looginen seuraus.

Jännite USA:n kahden sielun välillä on saanut maan historian aikana monenlaisia muotoja, mutta ei ole jättänyt sen suurempia poliittisia vaikutuksia niin kauan kuin amerikkalainen unelma toimi enemmistön kannalta tarpeeksi hyvin. Kaikki päättyi joskus vuosituhannen vaihteessa. Jo 1970-luvulla vaikutusvaltaiset TV-saarnaajat kuten Jerry Falwell olivat julistaneet uskonnollisen Amerikan tarvetta lähteä mukaan poliittiselle areenalle jarruttamaan sitä mikä koettiin moraaliseksi rappioksi, mutta matka Trumpin voittoon 2016 oli pitkä ja vaati myös merkittäviä sosioekonomisia muutoksia, jotka radikaalisti laajensivat sitä joukkoa ihmisiä, jotka tunsivat itsensä uhatuksi ja ohitetuksi.

Informaatiovallankumouksella ja globalisaatiolla oli ratkaiseva vaikutus populismin läpimurrolle vuoden 2016 vaaleissa. Jo 1991 Robert Reich varoitti kirjassaan The Work of Nations siitä kehityksestä joka oli murentamassa perinteisen valkoisen keskiluokan ja jakamassa USA:n: "Amerikka ei tule nousemaan eikä uppoamaan yhdessä ikään kuin olisimme yhdessä veneessä (...) Olemme nyt eri veneissä, yksi uppoaa nopeasti, yksi uppoaa hitaammin ja yksi nousee jatkuvasti.”

1995 julkaistiin postuumisti Christopher Laschin The Revolt of the Elites and the Betrayal of Democracy, teos joka määritteli perustan kaikelle mikä myöhemmin tapahtuisi: Itsetyytyväisen kosmopoliittisen eliitin, uuden "älyllisen aristokratian", joka kukoisti globalisaation uudessa uljaassa maailmassa ja käänsi selkänsä Keskilinjan Amerikalle: "Ne jotka haluavat älyllisen artistokratian jäseniksi ajautuvat rannikoille, kääntävät selkänsä maan sydämelle ja luovat kontakteja kansainvälisille markkinoille välineinään nopeasti liikuteltava raha, glamour, muoti ja popkulttuuri. Voi miettiä kokevatko he ollenkaan itseään amerikkalaiseksi. Patriotismi ei tosiaankaan ole korkealla heidän hyveidensä luettelossa. Monikulttuurisuus sopii heille sen sijaan mainiosti.”

Käynnissä oleva teollistumisen alasajo, vähemmistöjen nopea eteneminen, laaja maahanmuutto ja "progressiivisten" arvojen eteneminen asetti merkittävän osan valkoista äänestäjäkuntaa hyvin epävarmaan asemaan, erityisesti uskovaiset ja alemman koulutustason amerikkalaiset. Heidän joukossaan Trump marssi maanvyörymävoittoon 2016. Hän sai melkein 80 prosenttia valkoisten evankelikaalien äänistä, kaksi kolmesta katolisten ja samoin kaksi kolmesta ilman korkeakoulututkintoa olevien valkoisten äänistä.

Kyse oli suoranaisesta kansan kapinasta, joka vei monimiljonäärin Valkoiseen Taloon. USA:n kaksi sielua halusivat, kuin Goethen Faust, kulkea eri teitä ja niin on ollut asian laita siitä lähtien. Nyt kuilu on suurempi kuin koskaan. Toiveikkaan E Pluribus Unum (monesta yksi) sijasta on uhkaavasta E Pluribus Duo (monesta kaksi) tulossa USA:n tunnus. Ikävää Amerikalle, ikävää meille kaikille.

Liberaalikonservatiivi Bulletin: Ruotsalaisen maahanmuuttokeskustelun pimennys

Pitkän linjan toimittaja, Ruotsiin Augusto Pinochetin vallankaappauksen jälkeen paennut chileläinen ex-marksisti ja Ruotsin uuden liberaalikonservatiivin päivälehden Bulletinin kolumnisti Mauricio Rojas kirjoittaa kolumnissaan millaista oli 15 vuotta sitten kirjoittaa maahanmuuttajien rikollisuudesta. Elettiin itsensä kiduttamisen ja pimennyksen aikaa - maahanmuuttajien rikollisuudesta kirjoittaminen oli täydellinen skandaali.

Dagens Nyheter julkaisi viistoista vuotta sitten kirjoitukseni, joka enemmän kuin mikään teksteistäni herätti suurta hämmennystä. Aihe oli maahanmuuttajien rikollisuus:

Ryhmänä maahanmuuttajat ovat selvästi yliedustettuina rikostilastoissa. Yliedustus säilyy vaikka huomioitaisiin kaikki muut sosioekonomiset tekijät. [Alkuperäisessä tekstissä puhuttiin 100% erosta - vakavampien rikosten osalta 300-400% erosta - kääntäjän lisäys]. Tämä yleinen huomio peittää kuitenkin suuret erot eri maahanmuuttajaryhmien välillä. Maahanmuuttajat tietystä maista eivät tee enempää rikoksia kuin syntyperäiset ruotsalaiset, kun taas toiset ryhmät tekevät rikoksia paljon suuremmassa määrin, erityisesti väkivalta- ja seksuaalirikoksia.

Ei ole mitään tekijöitä, jotka liittyisivät suoraan Ruotsin tilanteeseen, jotka kykenisivät selittämään nämä suuret erot - siis useiden satojen prosenttien erot - ryhmien välillä - ryhmien joita on ulkomuodollisesti vaikeaa erottaa toisistaan ja jotka sosioekonomisessa suhteessa ovat käytännössä aivan samassa asemassa [Ruotsin yhteiskunnassa]. 

On välttämätöntä kaivaa pintaa syvemmältä: “Se ilmiö, joka väistämättä pitää huomioida jotta voimme antaa seltyksen esitetyille kysymyksille, on maahanmuuttajien sosiaalikulttuurinen perintö. Erot tässä perinnössä yhdessä muiden yleisten tekijöiden - kuten syrjinnän - kanssa voivat antaa selityksen eroihin rikollisuudessa kuten myös eroihin “erikoistumisessa” tietyntyyppisiin rikoksiin. Sellainen väite on tähän mennessä ollut enemmän tai vähemmän tabu, mutta se on ainoa lähestymistapa,  jolla voimme sekä ymmärtää tilanteen että ryhtyä korjaamaan tilannetta, joka on syvästi epätyydyttävä.

Maahanmuuttajien rikollisuudesta kirjoittaminen oli täydellinen skandaali aikana jolloin Bulletinin kaltainen päivälehti oli vielä mahdottomuus. Elettiin suurta maahanmuuton aiheuttamien ongelmien pimennyksen aikaa. Inkvisitio oli valmis reagoimaan - sanaa kulttuuri ei saanut käyttää kuin positiivisessa merkityksessä, paitsi tietysti jos oli kyse ruotsalaisesta tai länsimaisesta kulttuurista.

Kyseessä oli kiusallinen itsensä kiduttaminen - kaikki viat ja puutteet olivat ruotsalaisuudessa. Kyseessä oli provosoiva ja epärakentava itsensä kiduttaminen, mutta ilmiö myös aiheutti suurta kärsimystä ja jopa ihmishenkien menetystä. Ruotsalainen yhteiskunta sulki silmänsä sorrolta, joka maksoi nuorten naisten kuten Pela Atroshin ja Fadime Sahindalin hengen. Ja sama tylsä sokeus aiheutti, että annoimme islamismin ja klaaniväkivallan saada jalansijan rinnakkaisyhteiskunnissamme. 
Tilanne pahani, koska koko virallinen Ruotsi - viranomaiset, akateeminen maailma, media ja myös sosialidemokratia - oli ainakin uskovinaan kaikkialla läsnäolevaan rakenteelliseen rasismiin, jota propagoitiin osana äärimmäistä teoriaa intersektionaalisuudesta.Tämän teorian mukaan kaikessa on kysymys enemmistöyhteiskunnan valtarakenteista, sen kolonialistisista ajatusrakenteista ja rakenteellisesta rasismista. Esimerkiksi kunniaväkivallasta tai klaanirakenteista puhuminen  - tai ylipäätään maahanmuuttajien kulttuuriperinnön ongelmakohtien esiintuominen - ymmärretään tässä perspektiivissä stigmatisoivan syyllistämisen ilmaukseksi sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat rasismin uhreja.

Jonkin aikaa sitten hämmästelivät valtiotieteilijät Peter Esaiasson ja Bo Rothstein sitä, miten ruotsalainen tutkijakunta on kokonaan ohittanut “sukuun perustuvat verkostot jotka uhkaamalla väkivallalla käyttävät suurta valtaa maahanmuuttalähiöissä”. He totesivat, että tutkimusalueen “ideloginen ja poliittinen lataus” on mahdollinen syy tähän yksisilmäisyyteen: ”Tämä on voinut johtaa siihen että ne tutkijat jotka ovat halunneet kyseenalaistaa vallitsevan käsityksen, jonka mukaan integraatio-ongelmat ovat oire enemmistöväestön harjoittamasta rakenteellisesta syrjinnästä, eivät ole voineet harjoittaa tutkimustyötä alalla.”

Juuri siksi, että haluamme lopullisesti murtaa itsensä kiduttamisen petoksen ja tarttua todellisiin ongelmiimme, Bulletin-lehti tarvitaan. On aika katsoa totuutta silmiin, vaikka se voi tuntua pahalta pimennyksen vuosien jälkeen.