Afrikka on erilainen

Maailman väestönkasvu on odotettua nopeampaa, koska YK:n mukaan Afrikka on erilainen:

The new study also says Africa is likely to see the largest increase in population — from about 3.5 billion to 5.1 billion people — during the next 85 years.

United Nations Population Division Director John Wilmoth, one of the study's authors, says researchers previously anticipated population trends in Africa would follow patterns in other countries, increasing at a slower rate as birth control use became more widespread.

But that has not turned out to be the case.

“The level of contraceptive use has continued to increase but slowly — more slowly than expected — and fertility therefore has been falling less rapidly than expected, and the population therefore continues to grow more rapidly than we expected,” he said.

Research conducted jointly by the United Nations and the University of Washington anticipates the population of Asia will peak at five billion people by 2050, up from 4.4 billion people today.

YK on aikaisemminkin joutunut peräytymään teoriasta, että samat lainalaisuudet pätevät sekä Afrikassa että muissa köyhissä maissa kuten vaikka Bangla Deshissa tai Intiassa. Maailman terveysjärjestö mm. myönsi, että AIDS-epidemia ei tule koskaan leviämään Afrikan ulkopuolelle. 

A quarter of a century after the outbreak of Aids, the World Health Organisation (WHO) has accepted that the threat of a global heterosexual pandemic has disappeared.

In the first official admission that the universal prevention strategy promoted by the major Aids organisations may have been misdirected, Kevin de Cock, the head of the WHO's department of HIV/Aids said there will be no generalised epidemic of Aids in the heterosexual population outside Africa.

...

Dr De Cock said: "It is very unlikely there will be a heterosexual epidemic in other countries. Ten years ago a lot of people were saying there would be a generalised epidemic in Asia – China was the big worry with its huge population. That doesn't look likely. But we have to be careful. As an epidemiologist it is better to describe what we can measure. There could be small outbreaks in some areas."

... why is the situation so bad in sub-Saharan Africa? It is a combination of factors – more commercial sex workers, more ulcerative sexually transmitted diseases, a young population and concurrent sexual partnerships.

Sexual behaviour is obviously important but it doesn't seem to explain [all] the differences between populations. Even if the total number of sexual partners [in sub-Saharan Africa] is no greater than in the UK, there seems to be a higher frequency of overlapping sexual partnerships creating sexual networks that, from an epidemiological point of view, are more efficient at spreading infection. 

Kansankokonaisuuden selitys Afrikan erilliselle kehitykselle on biologia. Seksuaalikäyttäytymisen erot selittyvät käsittääkseni ainakin osin biologialla siinä missä erot maiden taloudellisessa kehityksessäkin.

Suhtaudun omaan hypoteesiini, joka perustuu Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin kirjoihin,  kuitenkin avoimin mielin. Esimerkiksi markkinatalouden esteiden purkaminen on Afrikassakin edistänyt talouskasvua joissain sellaisissakin maissa, missä raaka-aineita ei juuri ole. Kirjoitin aiheesta jo aiemmin laajasti vuonna 2012. Mm. Botswanan, Ruandan ja Etiopian kehitys on ollut tehokkaan talouspolitiikan ansiosta ripeää.

Seksuaalikäyttäytyminen ei kuitenkaan, kuten vuoden 2012 kirjoituksessanikin osoitin, ole seurannut talouskehitystä. Botswanan BKT oli tuohon aikaan jo Latvian tasoa, mutta elinijänodote oli AIDS-epidemian takia romahtanut alle 40-vuoden, koska seksuaalikäyttäytyminen on lievästi sanoen holtitonta.

Åland är helt utan säkerhetsgarantier

In princip - eller enligt ett avtal - är Åland en demilitariserad zon sedan 1800-talet. Demilitariseringen innebär att ingen militär personal får uppehålla sig på Åland och inga befästningar får byggas. Sjöbevakningen, som är en del av det finska gränsbevakningsväsendet, är ett undantag.

Demilitariseringen har bekräftats mellan Finland och Ryssland 1992.

Som vi dock kan se i Ukraina i dag har ett avtal mellan Ryssland och ett annat land inget värde för Ryssland, om avtalet är i strid med Rysslands intresse. Ryssland har 1994 lovat respektera Ukrainas gränser (Budapest memorandum).

Således har Åland i praktiken inga säkerhetsgarantier förutom den finska sjöbevakninen.

I teorin är även Frankrike ock Storbritannien parter i demilitariseringen och neutraliseringen av Ålandsöarna. Men så är Storbritannien och USA parter i Budapest memorandumet - de har i teorin garanterat Ukrainas suverenitet.

Blir Finland medlem i Nato, förblir Åland så vitt jag förstår utanför alliansens säkerhetsgarantier.

Kiitos Jussi Halla-aho - osa 2

Jussi Halla-aho totesi tänään: 

"Eilen oli harvinainen hieno hetki Euroopassa. Europarlamentti hyväksyi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa. Salista oli videolinkki Verkhovna Radaan, joka ratifioi sopimuksen samaan aikaan.
Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä."

Naiset ja maanpuolustustahto

Venäjä ei ole uhka Suomelle-haihattelija Tarja Halonen valittiin presidentiksi pitkälti naisten äänillä. Suomalaisilla naisilla - joillain on harvoin esimerkiksi upseerikoulutus - on uskoakseni ollut hyvin heikko ymmärrys siitä, millaisessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa elämme.

Johtavassa asemassa olevat miehet sen sijaan ymmärtävät asian paljon paremmin - suurella osalla on upseerikoulutus. Tutkimuksen mukaan johtavassa asemassa tunnistavatkin Venäjän uhan muita ihmisryhmiä paremmin.

Esimerkiksi Kurdistanin miliiseissä naisia on melkein yhtä paljon kuin miehiä - voin kuvitella että naisten kuva turvallisuustilanteesta on suomalaisten naisten kuvaa huomattavasti realistisempi.

Maanpuolustustahdon vahvistamisen kannalta on oleellisen tärkeä, että naiset on voitettava isänmaalle. Vertailukohdaksi sopii esimerkiksi se miten AKS:n valajäsen nro 27 Elmo Kaila halusi voittaa vuoden 1918 sodan jälkeen työläiset takaisin isänmaalle vaatimalla mm., että suojeluskunnat avaavat ovensa myös sosialidemokratialle.

Naisten ymmärrystä Suomen heikkoa turvallisuustilannetta kohtaan pitäisi vahvistaa ja naisten maanpuolustustahtoa vahvistaa.

Turvallisuuspolitiikka ja maanpuolustustahdon vahvistaminen ovat Suomen tulevaisuuden tärkein kysymys. Kurdeista voi tässä suhteessa ottaa hyvinkin mallia.

Tapio Tuurille ja Marko Parkkolalle lyhyt kommentti

Kiitän Tapio Tuuria ja Marko Parkkolaa tärkeän asian esille ottamisesta.

Putinia "ymmärtäviä" ihmisiä on selvästikin mukana Suomenkin kansallisessa liikkessä. Putinin ryöstöretkeä Ukrainaan ymmärretään. Länsi nähdään kriisin todellisena aiheuttajana aivan kuin RT:n propagandassa. Suomi on muka aivan eri asia kuin Ukraina, joka on muka luonnollinen osa Venäjää.

Selitys Putiniin kohdistuvalle ihailulle on tietysti se, että Vladimir Putinin retoriikassa on painotettu perinteisiä arvoja sekä mm. homojen oikeuksien ja amerikkalaiskeskeisen globalisaation vastaisuutta. Venäjä kuitenkin on edelleen ilmiselvästi Suomen vapauden pahin vihollinen. Venäjän uhka on koko ajan voimistumassa päinvastoin kuin monet haihattelijat presidentti Tarja Halonen etunenässä pitkään kuvittelivat. Venäjän lentokoneet ovat mm. loukanneet Suomen ilmatilaa useita kertoja.

Venäjän ymmärtäjät on viipymättä puhdistettava kansallisesta liikkeestä - siis esimerkiksi Sisusta, elleivät he suostu itsekritiikkiin. (Puhdistamisella tarkoitan mm. erottamista ja välien katkaisemista henkilökohtaisella tasolla.)

Viimeisen 10 vuotta suomalainen kansallismielinen liike on keskittynyt islam-kritiikkiin ja pakkoruotsin vastustamiseen. 20- ja 30-lukujen ryssänvihan perinne on jäänyt syrjään. AKS:n valajäsenen nro 27 Elmo Kailan ajatus, että luokkaristiriitoja on alennettava ja koko kansa on saatava yhtenäisenä maanpuolustusaatteen taakse Venäjän uhan torjumiseksi, on nostettava uudelleen kansallisen liikkeen keskiöön. Turha puoluekilpailu, joka vain kasvattaa ristiriitoja kansan sisällä, on saatava minimoitua.

Tarvitaan synteesi 20-luvun kansallisen liikkeen Venäjän uhan torjumiseen perustuneen lähestymistavan ja 2000-luvun islam- ja maahanmuuttokriittisen lähestymistavan välillä. Nyt tarvitaan luovuutta tämän synteesin rakentamiseen.

Olen samaa  mieltä Tuurin kanssa, että Nato-jäsenyys on hyväksyttävä kansallismielisen liikkeen tavoitteeksi. Vaikka kansallismieliset eivät luonnollisesti yleensä kannata kansainvälisiä sitoumuksia, vastentahtoisuudesta huolimatta on oltava käytännöllinen ja ymmärrettävä milloin tarvitaan liittoutumista. Suomi ei yksin kykene puolustautumaan. Nato-jäsenyys loisi Venäjää kohtaan peloitevaikutuksen, mikä suurella todennäköisyydellä estäisi koko aggression ennen kuin se edes pääsisi kunnolla alkuun.

Obama ei halua olla maailmanpoliisi, mutta maailma tarvitsee maailmanpoliisin

Barack Obama ei ole muslimi - suurin osa sen suuntaisesta amerikkalaisesta republikaanisesta Obama-propagandasta on vain omiaan pilaamaan kaiken keskustelun. Arvostan tavallaan Obamaa siitä, että hän on tähän mennessä toteuttanut melko hyvin lupauksensa olla erilainen presidentti kuin George Bush junior. Siis lupauksensa olla sekaantumatta maailman asioihin maailmanpoliisin roolissa. Nytkin kun hän on reagoimassa ISIS:in harjoittamaan Lähi-Idän kansoihin kohdistuvaan terroriin, hän tekee sen äärimmäisen ahdistuneena ja pitkin hampain.

En kuitenkaan ole samaa mieltä Obaman kanssa USA:n ulkopolitiikasta. Minusta on paha asia, että Amerikka ei halua olla maailmanpoliisi. Maailma tarvitsee maailmanpoliisia ja vielä enemmän maailman rajamaat kuten Suomi ja Ukraina tarvitsevat maailmanpoliisia puolustautuakseen maailmanrosvoilta kuten Venäjältä. Tässä maailmassa roistot - kuten ISIS ja Venäjä - hyökkäävät armotta pienempiensä - esimerkiksi liittoutumattomien rajamaiden ja pienten vähemmistöjen - kimppuun. Liittoutumattomien rajamaiden on tietysti liittouduttava, mutta tarvitaan myös maailmanpoliisia, mitä roolia ei voi ottaa muu kuin USA.

1800-luvulla maailmanpoliisina toimi Britannia. Britannia mm. kielsi orjakaupan Atlantilla yksipuolisesti. Atlanti oli Britannian sisämeri.

USA:n maailmanpoliisi-toiminnan inhoaminen on yksi vasemmiston, libertaarien ja monen kansallismielisen mieliharrastus. Meillä kansallismielisillä ei ole enää varaa sellaiseen Suomen edun vastaiseen toimintaan. Ranskalaisilla sohva-kansallismielisillä ehkä on, meillä ei. Suomalaisten kansallismielisten on syytä tehdä vahva irtiotto kaikenlaiseen amerikkalaisen isolationismiin. On Suomen etu, että seuraava USA:n presidentti on haukka. Esimerkiksi Hilary Clinton. Jos uuskonservattivit harkitsevat tukeaan Clintonille, hakitsen kyllä minäkin. Amerikka-vastaisuus ei ole Suomen etu.

Sorry vaan kaikki mukafiksut vasemmalla ja äärioikealla: Amerikan inhoaminen on putoamassa muodista. Ja vaikka ei olisikaan, Amerikan vastustamiseen keskittyminen tilanteessa, missä maailmanroisto Venäjä on Suomen tämän hetken suurin uhka, osoittaa lähinnä täydellistä idiotismia.

Ps. Suosittelen teitä lukemaan Foreign Affairsin Obama-kritiikin, joka selittää miksi Obaman periksianto maailmanpoliisin roolille on riittämätön. Suosittelen lukemaan myös professori Ian Morrisin loistavan kirjan War - What is it good for. (Yritän arvostella kirjan myöhemmin.)

Microsoft/Nokian romahdus: loputkin työpaikat vaarassa

Seurasimme tällä blogilla viitisen vuotta Nokian matkapuhelin-liiketoiminnan romahdusta. Ja sitä, miten Nokia yrityksenä viime tipassa pelastui myymällä romahtaneen matkapuhelin-busineksensä Microsoftille työntekijöineen.  Microsoft teki huonot kaupat. Se osti Nokian matkapuhelin-liiketoiminnan vain koska Steve Ballmerin toimitusjohtaja-kauden strategia vaati, että Microsoftilla on oma ratkaisu kaikille alustoille (PC, tabletti ja matkapuhelin).

Kirjoitin kaupan yhteydessä: Yleinen käsitys USA:ssa alkaa olla selvä: Microsoft osti Nokian, koska puhelinliiketoiminnan saaminen sen omiin käsiin oli oleellinen osa Microsoftin TÄYSIN VÄÄRÄÄ strategiaa matkia Applea. 

Uuden toimitusjohtajan myötä Microsoft on ilmeisesti hiljalleen ajamassa koko matkapuhelin-liiketoimintaansa alas - Microsoft/Nokian työntekijät Suomessa tulevat menettämään työpaikkansa.

HS kertoo seuraavaa:

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen uskoo, että huonoja uutisia ohjelmistoyhtiö Microsoftin työpaikkojen osalta tulee Suomeen vielä lisää.

3000 Suomeen jäävää Microsoftin työpaikkaa ovat vaarassa kadota. Henkilöstöllä on nyt jo vahva käsitys siitä, että seuraavat yt-neuvottelut alkavat lokakuun aikana", Malinen sanoo.

Microsoft ilmoitti elokuun lopussa, että heinäkuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Työpaikkansa menettää Suomessa 1050 ihmistä.

Oli virhe äänestää Niinistöä

Kun äänestin Niinistöä viime vaaleissa, tein sen pitkin hampain, ja ilmaisin asian Faceboookissa monta kertaa ääneen. Tajusin median juttujen perusteella, että Niinistö on luonteeltaan Halosen kaltainen kyykyttäjä. Äänestin kuitenkin Niinistöä, koska ajattelin, että Niinistö on "meikäläinen" ja että Haaviston äänestäjät ovat samaa sakkia kuin Halosen äänestäjät. Luotin, että Niinistö kannattaa Natoa.

Unohdin sen, että siinä missä öykkäri rakastaa valtaa ja pitää alempiensa nöyryyttämisestä, hän yleensä myös nöyristelee vahvempiaan, koska on pelkuri. Öykkäri tai koulukiusaaja, kun jää yksin vahvempansa kanssa, muuttuu kuuliaiseksi narriksi.

Niinistö veti ilmeisesti tukensa Natolta käytyään Putinin puhuttelussa Moskovassa tai Lavrovin käydessä Suomessa. Moskovassa hän jo esitti ajatuksen, että haluaa jatkaa Halosen viitoittamaa tietä. Luulin silloin, että Niinistö teeskentelee niin kuin suomalaisilla poliitikoilla on tapana Moskovassa teeskennellä. Mutta ei ilmeisesti.

Nolottaa oma virheeni - pyydän anteeksi. Ei ole punaisia ja valkoisia vaan [väristä riippumatta] vain isänmaallisia Suomen kansalaisia, sanoi aikoinaan sotien välisen ajan ehkä henkisesti vankin suomalainen poliitikko Kyösti Kallio. Valitettavasti on sitten myös näitä halosia ja niinistöjä.

Suomi ei ole erityistapaus paitsi naiviutensa osalta

Kirjoitin jonkin aikaa sitten siitä, miten Suomen turvallisuuspolitiikan epäonnistuminen johtuu pitkäti suomalaisten kuvitelmasta että olemme erityistapaus.

Kun olin nuori, Itä-Euroopassa oli joukko Venäjän (Neuvostoliiton) valtaamia entisiä valtioita (Georgia, Armenia, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, ...) , joukko Venäjän satelliittivaltioita (Unkari, Puola, DDR, ...) ja suomettunut Suomi. Suomi kutsui itse itseään puolueettomaksi valtioksi ja muita Itä-Euroopan maita Itäblokiksi. Suomi ei kuulunut suomalaisten mielestä Itä-Eurooppaan ollenkaan, vaikka kartasta voisi luulla toisin.

Suomi oli näistä valtioista selkeästi menestynein ja myös piti itseään menestyneimpänä. Sodan nöyryytyksestä oli noustu ja päästy pitkälle. Itsetyytyväisyys oli tavallaan perusteltua, vaikka Suomen vapaus oli rajoitettua.

Kun Neuvostoliitto romahti, muut Itä-Euroopan maat näkivät tilaisuutensa tulleen. Ne käyttivät uutta tilannetta viivyttelemättä jamaksimaalisesti hyväkseen ja integroituivat länteen niin tehokkkaasti kuin mahdollista. Suomi luotti omaan "puolueettomuuteensa" ja jäi turvallisuuspoliittisen integraation ulkopuolelle. Suomen ei tarvinnut Suomen johdon mielestä mennä Natoon, koska olimme erikoistapaus"puolueettomuutemme" takia. Terve itsetyytyväisyys muuttui aiheettomaksi itsetyytyväisyydeksi ja ylimielisyydeksi.

Historian professori Marko Maunula todistaa samaa suomalaisten erityislaatuisuudesta.

Suomi teki vakavan virheen, kun se ei liittynyt Natoon jo 1990-luvulla. Valitettavasti katteeton optimismi ja kummallinen myytti suomalaisesta erityissuhteesta Venäjään estivät liittymisen.

Suomalaiset jostain kumman syystä kuvittelevat olevansa Venäjän ja venäläisyyden asiantuntijoita. Tämä harhaluulo kumpuaa samasta myyttisten kumpujen yöstä kuin uskomus ”venäläiseen sieluun”.

Me uskomme, että venäläisyys ja venäläinen ajattelutapa ovat jonkin sortin esoteerinen voima, johon me olemme kytkettyjä liki paranormaalein sitein. Me osaamme kanavoida aivomme Puškinia lukevien, vodkaa juovien ja mollivoittoisia lauluja kuuntelevien naapuriemme taajuudelle, ja muun maailman pitäisi kuunnella meidän meediotulkintojamme venäläisen sielun kielten soimisesta.

Jostain syystä muuta maailmaa ei meidän Venäjä-tuntemuksemme vakuuta. Haglundin mainitsema aikaisempi suomalainen uskomus, että me voisimme toimia jonkin sortin demokraattisena kätilönä, joka ohjaa Venäjää kohti oikeaa, moniarvoista ja liberaalia demokratiaa, on mallikappale meidän suomalaisten Venäjän tuntemuksen heppoisuudesta sekä itseriittoisesta ja pompöösistä uskostamme omaan Venäjä-viisauteemme.

Valitettavan suuri osa suomalaisten Venäjä-asiantuntijoiden lausunnoista on mutu-pohjalta ponnistavaa subjektiivista sanahelinää, jossa datan sekä talous- ja sotilaspoliittisten realiteettien analyysi jää toissijaiseksi. Paljon kiinnostavampaa ja valaisevampaa analyysia Venäjästä voi lukea vaikkapa amerikkalaisten laatulehtien sivuilta.

Jos joku naapustossamme tuntee Venäjän hyvin, se on Viro. Eteläiset naapurimme joutuivat, vuosikymmenten saatossa, traagisesti tutustumaan venäläiseen politiikkaan erittäin läheisesti. Kun he palasivat itsenäisiksi, miten he käyttivät Venäjä-tuntemustaan? Juoksemalla Natoon heti, kun se oli mahdollista.

"Tulitauko" eli Itä-Ukrainan osien luovutus Venäjälle

Ennustin ajat sitten, että Krimin valtauksen jälkeen Venäjä valtaisi Donetskin ja Harkovan alueet. Venäjä on nyt eilen alkaneen "tulitauon" myötä saanut faktisesti haltuunsa suuren osan Itä-Ukrainaa. (Ei tosin vielä Harkovaa.) Ukraina luopui/luopuu de facto suvereniteetistään Itä-Ukrainan vallattujen alueiden osalta.

Tähän asti venäläiset ja heidän separatistinsa ovat propagandassaan vaatineet Ukrainan perustuslain muuttamista federaaation muotoon ja Itä-Ukrainan itsehallinnon kasvattamista. Todellisuudessa Itä-Ukrainassa tapahtuu sama mikä Krimillä - ja aiemmin Georgian Abhaasiassa ja Etelä-Ossetiassa ja jo sitä ennen Moldovan Transniestriassa:

Alue irrotetaan Ukrainan valtiosta ja joko liitetään suoraan Venäjään tai alueiden asema "itsenäisinä kansantasavaltoina" (=Venäjän nukkevaltioina) stabilsoidaan. Alueet saattavat nimelisesti pysyä Ukrainan valtion osina osavaltioina, mutta tällä ei ole kuin propagandistinen merkitys. Guardian-lehti kertoo mm., että Venäjä on aloittanut kahdenväliset neuvottelut proxy-valtioidensa kanssa öljyntoimituksista.

Venäjän suorittama Itä-Ukrainan osien valtaus oli siis vain yksi askel ketjussa Itä-Euroopan maiden pilkkomisessa, epästabilisoimisessa ja ottamisessa Venäjän ja sen proxy-valtioiden haltuun. Eteneminen ei tietenkään pysähdy tähän. Tulitauko tuskin kestää ja vaikka kestäisikin, Putin jatkaa seuraavalle alueelle.

En tietenkään väitä, että minulla on todisteet siitä, että eteneminen jatkuu myöhemmin kohti Odessaa tai Narvaa tai Lappeenrantaa. Aika on osoittanut intuitioni monta kertaa oikeaksi. Niin kauan kuin Länsi ei pysäytä Putinia, Putin jatkaa etenemistään. Keinoina on disinformaatio, "separatismi", "tulitauot", tyhjät lupaukset, venäläiset "rauhanturvaajat" ja Lännessä toimivat viideskolonnalaiset. Perustelut toimille keksitään luovasti ja muuttuvat jatkuvasti. Ensin puhutaan Ukrainan muuttamisesta federatioksi ja sitten yhtäkkiä Novororossijan valtiosta.

Venäjän strategia on toisintoa Hitlerin strategiasta 30-luvun lopulla. Hitler ehti - ennen kuin Länsi todella reagoi - saada hiljalleen haltuunsa a) Reininmaan, b) Danzigin vapaavaltion, c) Itävallan, d) Tsekkoslovakian Sudettialueet, e) Tsekkoslovakian Böömin ja Määrin, f) Liettuan Memelin kaupungin sekä g) Tsekkoslovakian Slovakian, johon Saksa muodosti Transniestrian kaltaisen nukkevaltion. Putin on ottanut vasta haltuunsa a) Georgian Abhaasian, b) Georgian Etelä-Ossetian, c) Ukrainan Krimin ja d) osan Itä-Ukrainaa. Putin pysäytetään kuten Hitlerkin. Mitä aikaisemmin sitä parempi.

Kansankokonaisuus ei läde arvaamaan mikä on seuraava alue Putinin projektissa.

Niinistö käytti arvovaltansa Natoa vastaan

Niinistö käytti arvovaltansa Natoa vastaan.

Äänestin itse Niinistöä presidentiksi ja olen äärimmäisen pettynyt siihen, että hän vaikuttaa lähinnä Tarja Halosen kopiolta. Voi vain ihmetellä, miksi hän pettää äänestäjänsä ja miksi hän pettää isänmaan. Vai onko Venäjä pelotellut hänet täysin ja uhannut vastatoimilla, jos Suomi hakeutuu Natoon?

Selitystä emme tule saamaan - Suomessa ei äänestäjiä ja kansalaisia kunnioiteta sen vertaa että saisimme selityksen. Jotain poliittista propagandaa kyllä kuulemme:

Minusta me rakennamme nyt turvallisuuttamme omiin puolustusvoimiin, jotka ovat eurooppalaisessa mittapuussa aika ainutlaatuiset, siinä mielessä me ajattelemme nämä asiat koko lailla toisin kuin monet EU-maat.

Odotin, että Niinistö käyttäisi arvovaltaansa Naton puolesta. Mutta hän petti isänmaan.

Suomen romahdus - osa 3 - suomalaisten naivismi

Suomalainen nimettomänä pysynyt diplomaatti toteaa sen, mikä tällä blogilla on todettu jo vuosia: Suomalaisten luottamus siihen, että Venäjä ei uhkaa meitä, on esimerkiksi amerikkalaisten mukaan hyvin naivi. Diplomaatti itse tuntuu ajattelevan samaan tapaan - diplomaattina hän kyllä keksii näennäisiä vasta-argumentteja amerikkalaisten hämmentyneille kysymyksille, mutta ei usko niihin itsekään.

Suoraviivaiset amerikkalaiset ovat alkaneet kysellä Suomen turvallisuuspolitiikasta. Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut, joten miksi Suomi ei muuta linjaansa? 

"Siihen voi vastata, että Suomeen ei kohdistu suoraa uhkaa, ja uskomme kansalliseen puolustukseen", diplomaatti sanoo. Kaikki Washingtonissa eivät perustelua ymmärrä. 

Eikä ymmärrä yksikään täysälyinen suomalainen isänmaan ystävä. Puolustusministerimmekin kyllä toistaa väitettä, että sotilaallista uhkaa ei ole. Mutta tarkoittaako hän sitä, että uhkaa ei ole seuraavan kuuden kuukauden aikana vaikkakin tietysti kahden vuoden sisällä vai puhuuko näin vain rauhoitellakseen suomalaista äänestäjäkarjaa, on minulle hieman epäselvää.

Naiviudesta seuraa se, että olemme ilman turvatakuita. Kun Venäjä on likvidoinut koko Ukrainan valtion, Suomi saattaa hyvinkin siksi olla seuraavana vuorossa. Suomalaiset sosiaalisessa mediassa jankuttavat sohvafilosofit saattavat toistaa ylimielisenä, että meillä ei ole täällä mitään mitä venäläiset haluaisivat tai Venäjällä ei ole muuten mitään syytä hyökätä tänne.

Tällaiset argumentit eivät ole tosiasiassa minkäään arvoisia. Tosiasia on, että Venäjä rakentaa imperiumia ja mikä tahansa naapurimaa kelpaaa sen imperiumin rakennuspalikaksi. Kysymys on vain siitä, mikä maa on helpoin ottaa. Julkisesti mediassa esitettävä perustelu hyökkäykselle Putinilta kyllä löytyy helposti. Siinä ei tarvitse olla järjen häivääkään, koska eurooppalaiset putininmorisiamet nielevät sen kyllä.

Amerikkalaisten kanta on selvä. Jokainen rehellinen suomalainen tajuaa karvaan totuuden viimeistään nyt:

"Nato-maiden ja Natoon kuulumattomien maiden välillä on selvä raja. Monet Helsingissä ovat toivoneet, että jos Suomi on Natolle läheinen ja arvokas kumppani, Nato tulisi pahan paikan tullen apuun. Niin ei ole."

"Kuka ottaa kotivakuutuksen, kun naapurusto on jo tulessa?"

Vasemmistolainen Guardian antaa tilaa monikultturismin uhreille - kiitos !

Vasemmistolaisessa Guardian-lehdessä pakistanilaissyntyinen yliopistokoulutettu (Oxford) nainen ja yrittäjä kertoo siitä, miten häntä ja muita tyttöjä on kohdeltu ja kohdellaan pakistanilais-yhteisössä. Nainen on itse päässyt elämässään pitkälle, vaikka hän on joutunut 10-vuotiaana useiden raiskausten kohteeksi ja vaikka hänen vanhempansa eivät tukeneet tyttöä millään lailla.

I grew up in a small community of a few hundred British-Pakistanis in Skipton, less than 60 miles from Rotherham. When I was 10 a neighbour started sexually abusing me. Paralysed by shame, I said nothing.

At 18 I was fortunate enough to receive an offer to study at Oxford University. I was enthralled with the exciting new world around me and tried desperately to fit in. I replaced my traditional shalwar kameez with jeans. I bared my shoulders and cut my hair. I socialised more than I studied and became president of the Oxford Union.

...

It was only after a decade away from Skipton that I was finally able to garner the courage to return and testify against my abuser. When I first told my mother about the abuse I’d suffered, she was absolutely devastated. The root of her anger was clear: I was heaping unbound shame on to my family by trying to bring the perpetrator to justice. In trying to stop him from exploiting more children, I was ensuring my parents and my siblings would be ostracised. She begged me not to go to the police station.

If I’d still been living in Skipton, surrounded by a community who would either blame me for the abuse or label me a liar, I’m not sure I could have rejected her demands.

1200 nuorta tyttöä joutui englantilaisessa kaupungissa pakistanilaisten miesten pedofilian kohteeksi. Sosiaalivirkailijat vaikenivat. Monikulttuurisuuden ideologia herättää sosiaalivirkailijoissa pelon, että heidät leimataan rasisteiksi.

Feministejä ei pakistanilaistyttöjen kohtalon kiinnosta pätkän vertaa. Feministejä ei asia kiinnosta, koska pakistanilaistytöt eivät ole valkoisen patriarkaatin uhreja vaan erilaisten ihmisten. Uhrit eivät ole valkoisia keskiluokan naisia, joita feminismi edustaa. Feminismi on äärielitistinen keskiluokan ideologia.

Tässä ei tietysti Halla-ahoa lukeneille ole mitään uutta, mutta hienoa että ongelma nostetaan esiin myös brittiläisessä "edistyksellisessä" lehdistössä.

Suomen romahdus - osa 2: alueloukkaukset

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselle samassa sarjassa.

Poliittinen johtomme tunnustaa vihdoin tosiasiat: Venäjä loukkaa ilmatilaamme tahallisesti. (Katso http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014082818613347_uu.shtml ja http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tuomioja_ilmatilaloukkaus_ei_nayta_vahingolta-24888).

On tärkeää tunnustaa tosiasiat, jotta valtiomme romahdus voitaisiin pysäyttää. Riskinä on nimittäin, että Venäjän alueloukkaukset eskaloituvat. Vaikea tietysti ottaa kantaa, millä tavalla eskaloituminen konkreettisesti tapahtuisi, mutta en epäile että Venäjällä on suunnitelmia valmiina.

Koska Länsi ei ole ilmeisesti valmis puolustamaan Suomeakaan ja Venäjällä surehkoa vaikutusvaltaa omaavissa slavofiilipiireissä Suomikin koetaan osaksi Venäjää, vakavan eskaloitumisen riski on huomattava. Heitän hatusta luvun 10-20% seuraavan kahden vuoden aikana.

Kuka tästä on vastuussa. Tietenkin kaikki ne naivit ja raukkamaiset ihmiset - äänestäjät ja poliitikot - jotka ovat panneet päänsä pensaaseen. Kaikki ne ihmiset, jotka ovat narsistisesti uskoneet, että Suomi on erityistapaus, jota ei uhkaa mikään. Kaikki ne naivit ihmiset, jotka ovat uskoneet, että maailma muuttuu niin. että mitään sodan uhkaa ei Euroopassa enää ole.

Suomi on sotilaallisesti ja turvallisuuspoliittisesti korttitalo. Suhteellisen pieni puhallus aiheuttaa talon kaatumisen. Romahduksen ainekset on rakennettu erityisesti Halosen aikana, mutta jo aikaisempien virheellisten päätösten myötä. Lainaan taas Suomen Kuvalehden pääkirjoitusta vuodelta 2010:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Valtiovallan on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin romahduksen pysäyttämiseksi. Tilanne näyttää huonolta. Nato-jäsenyyden esteenä on kansan enemmistön ja poliitikkojen enemmistön kanta, mutta enemmän kuitenkin se, että Saksa ja muutamat muut eivät halua ärsyttää Venäjää laajentamalla Natoa. Lisäksi käytännöllisenä esteenä on Naton päätöksen teon hitaus.

Saksa on ilmeisesti valmis puukottamaan Suomea selkään kuten vuonna 1939. Saksa on valmis myymään vaikka äitinsä öljystä ja kaasusta.

Ukrainan tilanne etenee maaliskuisten ennusteiden mukaan

Kirjoitin maaliskuussa Moscow Timesia referoiden mm. artikkelissa "Seuraavana Donetsk ja Harkova":

Perusfakta on, että Venäjä kokee Ukrainan osaksi Venäjää. Ukraina on Venäjälle kuin Taiwan Kiinalle. Venäjä on ilman Ukrainaa vain valtio, mutta Ukrainan kanssa yhdessä se on imperiumi. Putin tulee valtaamaan Itä-Ukrainan. Putin ei todennäköisesti kuitenkaan valtaa Länsi-Ukrainaa. Lännen tiedustelupalvelut eivät jostain käsittämättömästä syystä ole ymmärtäneet tätä. Putin selitti asian Bushille aikoinaan selkeästi. 

Venäjän vakituisen armeijan sotilaat ovat nyt tunnustuksettomissa maastopuvissa ja tunntustuksettomia panssariajoneuvoja käyttääen alkaneet edetä Ukrainan alueelle. Se missä järjestyksessä eri alueet tullaan valtaamaan on epäoleellista, mutta joidenkin asiantuntiijoiden mukaan Krimin pohjoispuoliset alueet voivat olla seuraavana Putinin tähtäimessä. New York Times kirjoittaa: 

To the south, Russia has been backing a separatist push toward Mariupol, a major port on the Sea of Azov, according to Western and Ukrainian officials. The Russian aim, one Western official said, may possibly be to seize an outlet to the sea in the event that Russia tries to establish a separatist enclave in eastern Ukraine.

Some Western officials fear the move might even be a step in what they suspect is a broader Russian strategy to carve out a land link to Crimea, the strategic Ukrainian peninsula that Russia annexed in March, setting off Moscow’s worst crisis with the West since the Cold War.


On melko todennäköistä, että Ukrainan valtio romahtaa kokonaan - Calitsia ehkä onnistuu liittymään Puolaan autonomiseksi osaksi. Toisaalta voi olla, että Venäjä valtaa vain Itä-Ukrainan ja "Novorossiyan" alueen.

Kirjoitin samassa artikkelissa maaliskuussa myös:

Arvaan nyt, että jos Putin valtaa koko Ukrainan, Suomessa leviää melko pian "realistinen" käsitys että Ukraina "kuuluukin" Venäjään. Ukrainan asema on siksi täydellisen  erilainen kuin Suomen tilanne. Slavofiilisessä katsannossa näin ei kuitenkaan ole. Mutta suomalaisten kyky pettää itseään on aivan uskomaton.

Tämä ennusteeni ei välttämättä päde. Suomessa aletaaan hiljalleen tajuta, että Suomi voi todellakin olla jopa seuraavana vuorossa. Suomen turvallisuuspolitiikka on epäonnistunut täydellisesti turvaamaan suomalaisten edun. Mm. perussuomalaisten mielipiteet Nato-jäsenyydestä ovat alkaneet muuttua.

Osa suomalaisista haikailee varmasti Sipilän ja muiden taantumuksellisten tavoin takaisin suomettumisen aikaan. On epäuskottavaa, että Venäjä tällä hetkellä kuitenkaan kaipaa suomettunutta Suomea. Se pyrkii ensi sijassa luomaan imperiumin eli laajentamaan Venäjän valtion aluetta ei-venäläisille alueille.

Suomi on vakavasti myöhässä Nato-jäsenyyden haun suhteen.

Euroopan häpeä - osa 2

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkadi Mošes on samoilla linjoilla kuin minä eilisessä kirjoituksessani Euroopan häpeä:

”Niinistön vierailun aikomus oli jalo, ja nyt tiedämme että se oli osa EU:n yhteistä ponnistusta. Mutta vain tuloksilla on merkitystä. Vierailun jälkeen konflikti on voimistunut, ja tilanne Itä-Ukrainassa on todennäköisesti pahentunut.”

Mošeksen mielestä Venäjällä vierailu tulkittiin ennen kaikkea merkiksi EU:n heikkoudesta:

”Venäläiset tulkitsevat, että EU:n sisällä on Suomen johtama koalitio, jonka mielestä nyt olisi jo aika luovuttaa, koska Venäjä puree!”

Häpeällisintä on kuitenkin saksalaisten toiminta.

Ruotsalaistutkimus: köyhyys ja rikollisuus kulkevat käsi kädessä mutta korrelaatio ei ole kausalisaatio?

Lapset, jotka syntyvät perheisiin, jotka kuuluvat köyhimpään viidennekseen, tekevät ruotsalaistutkimuksen mukaan aikuisena seitsemän kertaa enemmän väkivaltarikoksia, kuin lapset, jotka syntyvät perheisiin, jotka kuuluvat varakkaimpaan viidennekseen.

Tutkimustulos tuskin yllättää ketään. Mikä saattaa yllättää on se, että köyhien perheiden huomattava varallisuuden nousu sinä aikana, kun perheessä on lapsia, ei alenna näiden perheiden nuorimpien lasten rikollisuutta aikuisiässä verrattuna perheen vanhimpien lasten rikollisuuteen. Rikollisuutta ei siis todennäköisesti selitä köyhyys, vaan köyhyyden ja rikollisuuden selittää joku kolmas faktori kuten kulttuuriset tai geneettiset seikat. Todennäköisemmin ehkä alhainen impulssi-kontrolli.

Ruotsin tyyyppisessä korkean sosiaaliturvan ja ilmaisen koulutuksen maassa, missä köyhyys johtuu yhä vähemmän ja vähemmän mahdollisuuksien puutteesta, impulssi-kontrollin alhaisuus selittää todennäköisesti suuremman osan köyhyydestä kuin luokkayhteiskunnissa, kuten Britannia.

teenagers who had grown up in families whose earnings were among the bottom fifth were seven times more likely to be convicted of violent crimes, and twice as likely to be convicted of drug offences, as those whose family incomes were in the top fifth.

What did surprise him was that when he looked at families which had started poor and got richer, the younger children—those born into relative affluence—were just as likely to misbehave when they were teenagers as their elder siblings had been. Family income was not, per se, the determining factor.

That suggests two, not mutually exclusive, possibilities. One is that a family’s culture, once established, is “sticky”—that you can, to put it crudely, take the kid out of the neighbourhood, but not the neighbourhood out of the kid. Given, for example, children’s propensity to emulate elder siblings whom they admire, that sounds perfectly plausible. The other possibility is that genes which predispose to criminal behaviour (several studies suggest such genes exist) are more common at the bottom of society than at the top, perhaps because the lack of impulse-control they engender also tends to reduce someone’s earning capacity.

On tärkeää tajuta, että kyseessä on kuitenkin vain yksi tutkimus.

Euroopan häpeä

Euroopassa tunnutaan edelleen uskottavan, että neuvottelemalla Putinin kanssa Ukrainan tilanne ratkeaa. Niinistö kävi muutama päivä sitten sovittelemassa Moskovassa ja samantien Tuomioja kertoi suomalaiselle vaalikarjalle, että tilanne on nyt ehkä laukeamassa. Sitten Berliinissä oli kokous Lavrovin ja Ukrainan ulkoministerin Klimkinin välillä - ja toiveikkuutta oli taas ilmassa.

Ulkoministeri Tuomioja totesi mm.: 

"Kaksi konkreettista asiaa ovat ulkoministerien kokous sunnuntaina Berliinissä ja Venäjän humanitaarisen avustuksen toimittaminen perille Ukrainaan osapuolten yhteisymmärryksessä, kuten asiaan kuuluu.

...Vladimir Putinin torstainen Krimin-puhe oli aiempaa sovinnollisempi. Näiden perusteella konfliktin rauhoittumisesta on varovaisia toiveita."

Merkel soittelee myös Moskovaan järkyttyen toki välillä Putinin puheista. Saksalainen arvolehti Sueddeutsche Zeitung vaatii pääkirjoituksessaan, että Naton on noudatettava sopimuksiaan Venäjän kanssa, eikä Nato siksi voi sijoittaa laajoja tukikohtia Baltiaan.

New York Times hämmästelee saksalaislehden mielipiteitä:

[According to Sueddeutsche] NATO has already agreed with Russia that there would be no NATO bases in new member states, and agreements should be honored. Otherwise, the balance between partners will be disrupted.

Fair enough. But Russia has already upset that balance by breaking the fundamental assumption of peaceful coexistence between states: that borders and international law are supreme. It has created a dangerous precedent, and even a new type of war, a model to which any future aggressor can turn. The incentive to do so will be greater the more tolerance there is toward Russia’s actions. NATO was created to maintain the very order that Russia has just disrupted. President Vladimir V. Putin has undermined the very meaning of the alliance.

Sopimuksia "partnerin" kanssa pitäisi siis saksalaisten mielestä kunnioittaa!

Venäjä, USA ja Britannia itse asiassa eivät ole noudattaneet sopimuksiaan Ukrainan kanssa. Maathan takasivat Ukrainan suvereniteetin, kun Ukraina luopui ydinaseista. Euroopan kunnia vaatii Ukrainan kanssa solmittujen sopimusten noudattamista mutta ei Venäjän kanssa solmittujen sopimusten, koska Venäjä ei noudata sopimuksia itsekään.

Nyt kun taas on kulunut muutama päivä viimeisestä myöntyvyyspoliitikkojen toiveikkuusallon huipusta, Putin lähettää venäläisiä sotilaita Ukrainaan ja nauraa partaansa. Eurooppalaiset myöntyvyyspoliitikot pettyvät hetkeksi, mutta alkavat taas haihatella ja elätellä uutta toiveikkuutta.

Ps. Venäjän päämääränä on eittämättä koko Ukrainan valtion tuhoaminen. Lännen ja Ukrainan paras strategia olisi nyt ensi vaiheessa vetää red line Ukrainan halki ja asettaa Naton sotilaita linjan länsipuolelle. Venäjälle pitää ilmoittaa, että jos linja ylitetään se on sodanjulistus myös Natoa vastaan. Tällaista kieltä Putin uskoo ja kunnioittaa.

Neuvottelemisen aika ei ole nyt vaan vasta, kun Eurooppa on ensin konkreettisesti osoittanut Venäjälle, että se kykenee sitoutumaan mihinkään lupauksiinsa. Joka neuvottelee Venäjän kanssa tällä hetkellä, on narri.

Millainen kytkös Muutoksella on Janus Putkoseen?

Huomasin, että minulla on toistakymmentä yhteistä Facebook-kaveria putinisteja tukevan Verkkomedia.org:in päätoimittajan Janus Putkosen kanssa. Siinä ei ollut mitään yllättävää. Yllättävää oli se, miten ko. kaverit jakaantuivat poliittisesti. Suuri osa oli Muutos2011-puolueen johtoa.

Kun en asiaa tiedä, kysyn lukijoilta: millainen kytkös Muutoksella on Janus Putkoseen? Olen ollut huomaavinani, että Muutoksessa ainakin jotkut henkilöt ovat aivan fanaattisen Nato-vastaisia.

Venäjän hyökkäys Itä-Ukrainaan

Tiettyjä vahvoja merkkejä on siitä, että Venäjä on nyt todella aloittanut invaasion Ukrainaan.

Ns. apukuljetusten takia rajalla on ollut varsin paljon toimittajia ja aseellisten joukkojen rajan ylityksellä on näin ollen todistajia. On kuin Venäjä haluaisi tarkoituksella koko Lännen näkevän, että nyt olemme todella ylittämässä rajaa ettekä te kykene tekemään mitään.

Demokratiat toimivat hitaasti ja Obaman hallinnon hitaus ja varovaisuus on ollut jotain aivan erityistä. Tärkeintä, että kaikki Lännen kansat nyt asettuvat Ukrainan puolelle.  Jokaisen yksilön on otettava kantaa Venäjää vastaan. Jokaisen poliittisen järjestön on otettava kantaa Ukrainan puolesta. Suomettumisen kannattajat on tuomittava ihmisinä.

Suomen romahdus - osa 1: ylimielisyys

Yrityksistä sanotaan, että yritys voi selvitä kaikesta paitsi ei menestyksestä. Menestys johtaa lähes aina ensin itsetyytyväisyyteen ja sitten ylimielisyyteen. Itsetyytyväinen ja ylimielinen yritys ei näe muutoksen merkkejä markkinoilla, vaan jämähtää käyttämään samoja vanhoja keinoja, joilla aiemminkin saavutettiin menestys. Valtioiden osalta käy samoin.

Kun olin nuori, Itä-Euroopassa oli joukko Venäjän (Neuvostoliiton) valtaamia entisiä valtioita (Georgia, Armenia, Viro, Latvia, Liettua, Ukraina, ...) , joukko Venäjän satelliittivaltioita (Unkari, Puola, DDR, ...) ja suomettunut Suomi. Suomi kutsui itse itseään puolueettomaksi valtioksi ja muita Itä-Euroopan maita Itäblokiksi. Suomi ei kuulunut suomalaisten mielestä Itä-Eurooppaan ollenkaan, vaikka kartasta voisi luulla toisin.

Suomi oli näistä valtioista selkeästi menestynein ja myös piti itseään menestyneimpänä. Sodan nöyryytyksestä oli noustu ja päästy pitkälle. Itsetyytyväisyys oli tavallaan perusteltua, vaikka Suomen vapaus oli rajoitettua.

Kun Neuvostoliitto romahti, muut Itä-Euroopan maat näkivät tilaisuutensa tulleen. Ne käyttivät uutta tilannetta viivyttelemättä ja maksimaalisesti hyväkseen ja integroituivat länteen niin tehokkkaasti kuin mahdollista. Suomi luotti omaan "puolueettomuuteensa" ja jäi turvallisuuspoliittisen integraation ulkopuolelle. Suomen ei tarvinnut Suomen johdon mielestä mennä Natoon, koska olimme erikoistapaus "puolueettomuutemme" takia. Terve itsetyytyväisyys muuttui aiheettomaksi itsetyytyväisyydeksi ja ylimielisyydeksi.

90-luvun alussa näytti kuitenkin hetken siltä, että suomettumisen kausi oli ohitettu ja Suomi vapautui hiljalleen. Kuvitelma oli väärä. Suomi ei ollut käyttänyt Neuvostoliiton romahdusta tehokkaasti hyväkseen, vaan oli jäänyt uudistuksissa puolitiehen. Kun Venäjän politiikka 2000-luvulla hiljalleen muuttui, Suomi oli ilman turvatakuita.

Suomen poliittisen johdon ylimielisyys meni joskus samalle tasolle kuin Vanhalla Nokialla ennen romahdusta. Nokian Anssi Vanjokihan naureskeli niille kilpailijoille, jotka menivät Androidin kelkkaan ja menestyivät.  Vielä vuonna 2010 Vanjoki vertasi Googlen Android-alustan omaksuvia kännykkävalmistajia suomalaisiin poikiin, jotka pissaavat housuihinsa pysyäkseen lämpiminä talvella: väliaikainen helpotus johtaa entistä pahempaan tilanteeseen.  Vanjoki puolusti voimakkaasti Symbian-käyttöjärjestelmää.

Tarja Halonen taas ilkkui balttien post-sovjeetista trauma. Post-sovjeettisen trauman takia virolaiset eivät onnistuneet muka hoitamaan Venäjän suhteitaan. Nyt olemme tilanteessa, missä Suomi on yhtenä harvana Itä-Euroopan maana kokonaan ilman turvatakuita. Poliittisen johtomme ylimielisyys on maksanut kansallemme korkean hinnan. Kansa ei tätä edes ymmärrä, vaan elää kuin Nokian työntekijät vuonna 2010 ja pistävät päänsä pensaaseen.

Tosiasia on, että Suomen poliittinen johto ei ole kyennyt hoitamaan suhteitamme Venäjään, kun taas Viron johto on onnistunut suhteellisen hyvin olosuhteisiin nähden. Hyvä suhteiden hoitaminen Venäjään merkitsee ennen kaikkea Venäjän vaaran minimoimista. (Siinä ohessa voi toki tehdä jotain kauppaa venäläisten kanssa. Kaupan teko ei välttämättä edellytä luottamuksellisia suhteita valtioiden välillä. Kauppaa voi tehdä, kunhan venäläisistä raaka-aineista ei olla liian riippuvaisia.)

Suomalaisilla on johtajat kuin Nokialla Vanhan Nokian loppuaikoina. Olemme jo tilanteessa, jossa jotkut haaskat näkevät uuden mahdollisuuden kannibalisoida Suomen ja saavuttaa omaa etua. Vanhan Nokian loppuvaiheessa tällaisia haaskoja oli paljon - odoteltiin eropakettia ja yritettiin saada yrityksestä mahdollisimman paljon irti.

Kutsun Suomen alkanutta uussuomettumista romahdukseksi. Se ei välttämättä tule olemaan taloudellinen romahdus, mutta ainakin se tulee olemaan Suomen vapauden ja ja suomalaisten ihmisten moraalin ja itsekunnioituksen romahdus. Suomi tullee hiljalleen vajoamaan samanlaiseksi lakeijavaltioksi kuin 70-luvulla. Voiko kehitystä estää? En usko, koska Suomessa ei ole poliittista tahtoa ja rohkeutta todelliseen muutokseen. Suomalaiset ovat olleet ja tulevat olemaan onnetomia vitkuttelijoita ja selvitysten tekijöitä.

Ukrainan kansakunta syntyy

Ukrainan terrorismin vastainen operaatio herätti aluksi huhtikuussa lähinnä myötähäpeää.

Taistelun jatkuessa Ukrainan armeijan moraali, kansan usko armeijan kykyyn ja kansan halu itse puolustaa maataan on kasvanut. Vapaaehtoisilla joukoilla on Financial Timesin mukaan merkittävä osuus Ukrainan taistelussa venäläisten masinoimia separatisteja vastaan. Armeija on saanut merkittäviä lahjoituksia yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä.

Ukrainan armeija on onnistunut operaatiossaan varsin hyvin. Jokainen tietysti ymmärtää, että taistelu ei ole millään lailla ohi, koska Putin on ilmeisesti päättänyt, että tilanne Itä-Ukrainassa pidetäään kaoottisena jatkossakin päämääränä Ukrainan valtion heikentäminen.

Jatkuva konflikti rajalla ei kuitenkaan välttämättä heikennä kansakuntaa, kuten amerikkalaisvenäläinen professori Peter Turchin osoittaa. Kansakunta itse asiassa vasta todella syntyy konfliktissa Rajaseudulla. Yhteinen kamppailu ja solidaarisuus Rajaseudun ihmisiä kohtaan luo kansakunnan.

Venäläinen kansakunta syntyi sekin Turchinin mukaan konfliktissa arojen tataarivaltioita vastaan 1500-luvulta alkaen. Ukrainalainen identiteetti, joka Länsi-Ukrainassa on ollut vahva, on kuitenkin koko maan tasolla ollut ilmeisesti heikko. Osa itäukrainalaisista kokee edelleen olevansa venäläisiä.

Kansakunnan sosiaalinen koheesio ei ole Idän uhan myötä kasvanut vain Ukrainassa. Virossakin vapaaehtoinen maanpuolustustyö on vahvistunut oleellisesti. Suomessa vastaava ilmiötä ei ole, vaikkakin Idän uhka on Suomessakin tuntuva. Vapaaehtoiseen maanpuolustukseen ei ole vastaavaa kiinnostusta kuin Virossa ehkä siksi, että maassamme on edelleen vahvana uskomus, että lipevä Venäjän mielistely on paras keino ratkaista Idän uhkaa.  Mielistelypolitiikka on - kuten Paasikivi päiväkirjojensa perusteella aikoinaan pelkäsikin - ilmeisesti mädättänyt kansamme moraalia.

Koko Lännen kannalta on monintavoin edullista, että meillä on selkeä vihollinen. Meillä on myös Rajaseutu, jonka on oltava yhteisen solidaarisuutemme kohde. Todellisuudessa Länsi voi löytää itsensä uudelleen vain, jos se vastaa vihollisen taisteluhuutoon. Tämä ei ole vain valtioiden asia vaan eurooppalaisten kansojen asia. Kansalla, joka ei tähän kamppailuun osallistu, ei ole edes omissa silmissään lopulta oikein edes olemassaolon oikeutta.

Kalifaatti ?

Ääri-islamilainen ryhmä ISIS julisti kalifaatin perustetuksi 29. kesäkuuta 2014. Mikään maa ei ole tunnustanut ISIS-valtiota, eikä kai tule tunnustamaankaan, koska ko. valtion ideaan kuuluu maailman valloittaminen islamille ja sekulaarien muslimivaltioiden valtaaminen ja liittäminen kalifaattiin. Tässä suhteessa ISIS-valtion punainen lanka lienee samantyyppinen maailman vallankumous kuin Neuvostoliitolla sen alkuaikoina. Täydellinen maailman valtio luodaan, kun pahat (luokkavihollinen vs. vääräuskoinen) on tuhottu tai alistettu.

Lännessä asia ei ehkä aluksi herättänyt suurta mielenkiintoa, mutta tilanne on hiljalleen muuttumassa.
On olemassa hyvin orastavia merkkejä siitä, että osa sunneista eri puolilla maailmaa hyväksyy ajatuksen, että oikea kalifaatti on todella perustettu. Kalifaatin liput liehuvat jo Hollannin kaduilla. ISIS:in pysäyttäminen on mahdollista vain, mikäli eurooppalaiset muslimit kykenevät luomaan vaihtoehtoisen identiteetin, väittää marokkolaissyntyinen Hollannin parlamentin jäsen Ahmed Marchouch. Eli riski lienee todella olemassa, että ISIS:in määrittelemä identiteetti saa laajaa vastakaikua Euroopassakin.

Paljoltihan on kyse identiteetistä. Kun ensimmäisen polven maahanmuuttajat identifioituivat marokolaisiksi, bengaleiksi, punjabeiksi jne, toisen polven maahanmuuttajat identifioituvat Euroopassa asuviksi muslimeiksi.

Many French and even second-generation French students of North African origin, who make up the majority in certain schools, live as if they are foreign to the national community. They reply to anything you say to them with two categories: “the French” and “us.” Where once they claimed an Arab identity (which is not, by the way, always self-evident for North Africans), today they increasingly claim a “Muslim”. (Lähde: Reflections on the Revolution In Europe: Immigration, Islam, and the West, Christopher Caldwell)

Eurooppalaisen sunni-muslimin identiteetti saattaa melko nopeasti liittää itseensä jonkinlaisen kalifaatin kansalaisen identiteetin.

ISIS:in kalifaatti on valtio, jossa toisuskoisten temppelit, kirkot, synagoogat ja moskeijat poltetaan. ISIS:in kannattajat huutavat Haagin kaduilla kuolemaa juutalaisille.  Mutta New York Timesin mukaan ISIS:n valtio ei ole pelkkä kuoleman kenttä. Vaikka rintamalla taistelevat miehet toimivat kuin psykopaatit murhaten sotavankeja ja vaikka uusien kaupunkien valtauksia seuraa välittömät ihmisoikeuksien loukkaukset ja uskonnolliset puhdistukset, ISIS:in valtio ei kuitenkaan ole heikko ja kaoottinen.

New York Times kuvaa yhteiskuntaa, missä hyvin moni asia on kielletty, mutta myös yhteiskuntaa, joka toimii lakien mukaisesti. Nuo lait tarjoavat esimerkiksi liikemiehille platformin, jonka päällä toimia. ISIS:n alueiden hallinto toimii siten, että ylimmissä tehtävissä toimii ISIS:in miehet, mutta asiantuntijoina käytetään vanhan hallinnon miehiä. Infrastruktuuri toimii jotenkuten ja korruptio on alhaisempaa kuin maallisen hallinnon aikana.

ISIS:in valtiosta voi tulla suhteellisen pitkäikäinen.

Toisaalta muistan miten lehdet kirjoittivat talebanien valtaannoususta. Länsitajusi kyllä, että syntymässä oli hyvin jyrkän linjan valtio, mutta silmiin pisti myös se että suoranaiset laittomuudet, kuten naisten raiskaaminen, päättyivät, kun taleban valtasi kaupungin. Taleban onnistui vakauttamaan valtansa Afganistanissa, mutta lopulta ulkovallat kaatoivat hallinnon.

Vaikka ISIS-valtio onnistuisi vakauttamaan tietyn alueen hallinnon itselleen, sen luonne on sellainen että se tuskin pysähtyy, vaan jatkaa Jihadia, mikä johtaa kasvavaan konfliktiin lännen kanssa. Ennen kuin se pysäytetään, monta kaunista rakennusta on räjäytetty tai poltettu ja monta etnis-uskonnollista ryhmää on ajettu kodeistaan. Ajatusleikkinä voi miettiä esimerkiksi sitä, mitä tapahtuisi jos kalifaatti leviäisi Egyptiin.

Lännelle ISIS-valtion ilmeistymisestä on ainakin se etu, että viholliskuva alkaa kirkastua. Järjestöä, joka pitää hallussaan laajoja maa-alueita Levantissa ja Mesopotamiassa - ihmiskunnan kehdossa - ei noin vain voi leimata marginaaliseksi. Lännen rajoilla on kaksi aggressiivista voimaa - islamismi ja Venäjä.

Lännen on aika varustautua - aseellisesti ja moraalisesti - mikä voi johtaa lopulta jonkinasteiseen luonnolliseen integraatioon vastakohtana EU:n byrokraattinen integraatio.

Lisäys illalla 27.7.

Foreign Affairs-lehden kommentaattori oli huomattavasti epäilevämpi ISIS:in mahdollisuuksista varsin hauskassakin jutussaan. Erityisesti kommentaattori arveli, että ISIS menettää liialla komentelulla helposti Irakin heimojen tuen. 

Onnea Nokialle osa 2: Matkapuhelinten myynti oli Nokialta viisas teko väittää Karjalainen

Onnittelin pari päivää sitten Nokiaa loistavasta tuloksesta ja tuhoa tuottavan matkapuhelin-busineksen oikea-aikaisesta myynnistä. 

Karjalainen kirjoittaa samassa hengessä: 

"Sekä Microsoftin että Nokian tulosjulkistukset samalla viikolla vahvistivat Nokian matkapuhelinliiketoiminnan myynnin Microsoftille vähintäänkin järkeväksi ellei jopa nerokkaaksi niin Suomeen jääneen Nokian kuin yhtiön osakkeenomistajien kannalta."

"Torstain kurssinousun jälkeen Nokia oli markkina-arvolla mitattuna arvokkain suomalaisyhtiö. Uutisessa oli historian lehtien havinaa."

Voi muuten kysyä, olisiko tätä nerokasta siirtoa tehty, mikäli epäonnistuminen ei olisi ollut niin täydellinen. Kuten alkoholisitikin parantuu usein vasta kun on käynyt todella pohjalla, Nokiakin onnistui tervehtymään vasta kun konkurssin uhka alkoi olla todellinen. (Ainakin Suri totesi kaupan toteuduttua, että Nokian tila alkoi tuntua jo asiakkaiden luottamuksen puutteena Nokian verkkoliiketoiminnan jatkuvuuteen tai ainakin kykyyn huolehtia sitoumuksistaan, vaikka ei varsinaisesta konkurssin uhasta silloin puhunut.)

Onnittelut Nokialle!

Nokiaa voi onnitella. Ennustamani romahdus tapahtui, mutta tänä vuonna romahdus on ohitettu ja Nokia on päässyt eroon jatkuvaa tappiota tuottavasta puhelin-Nokiasta.

Uusi nousu on alkanut. Yritys on toki paljon pienempi kuin kulta-aikanaan, mutta Nokia on nyt liittynyt niiden harvojen yritysten joukkoon, jotka ovat lähes täydellisen lamaannuksen jälkeen onnistuneet tekemään korjausliikkeen ja lähtemään uuteen nousuun. Ilman kauppaa Nokia tekisi puhelimista edelleen 700 miljoonaa tappiota per neljännesvuosi ja pörssiarvo olisi kolmannes nykyisestä. 

Wikiedian mukaan: In 2007, Nokia had a market capitalisation of €110 billion; by July 17 2012 this had fallen to €6.28 billion. Tällä hetkellä arvo on 28.72.

Historioitsijoiden tehtäväksi jää miettiä, kenen ansiosta romahdus tapahtui mutta yhtälailla sitä kenen ansiosta uusi nousu alkoi. Kuka oli sankari?

Kohti uussuomettumista osa 2: Venäjä-kortti keksitään uudelleen

Keskustapuolue oli suomettumisen ajan tärkein puolue. Se on onnistui Neuvostoliittoa hyväksikäyttäen pitämään vallan käsissään ajamalla tietyt puolueet ulkopoliittisesti epäilyttäviksi ja hallitukseen kelpaamattamiksi.  Sosialidemokraatit, Kokoomus ja Suomen Maaseudun Puolue onnistuttiin pitämään pitkiä aikoja vallan ulkopuolella. Keskustalainen presidentti Urho Kekkonen piti valtaa vuodesta 56 vuoteen 81 ja huolehti näiden puolueiden pitämisestä oppositiossa Neuvostoliiton avulla. Jälkeenpäin on puhuttu Venäjä-kortista.

Keskusta käytti valta-asemaansa ensi sijassa taloudellisten etujen saamiseen. Maatalouspolitiikka ja aluepolitiikka olivat ne välineet, joilla rahoja siirrettiin Keskustan kannattajakunnalle. Kannattamattomat pientilat pidettiin kannattavina suurilla tuilla ja maaseutu pidettiin asuttuna aluetuilla. Etujen saajat äänestivät Keskustaa.

Vuodesta 1964 Keskusta liittoutui sosiaalidemokraattien kanssa - Kokoomus ja SMP jäivät ainoiksi epäilyttäviksi puolueiksi. Kokoomuksen äänestäjät olivat tavallaan vailla äänivaltaa valtion asioissa.

Lopulta Kekkonen onnistui saamaan Kokoomuksenkin niin nöyrtymään, että Kokoomuksessa alettiin uskoa että kunhan Kokoomus vain taipuu, se pääsee mukaan polittiseen vallan käyttöön. Kokoomus suostui kannattamaan Kekkosen valintaa presidentiksi poikkeuslailla vuonna 73 ja presidentinvaaleissa vuonna 78. Nöyrtymisestä ei ollut mitään hyötyä.

Keskusta keksi Venäjä-kortin uudelleen Nato-kortin muodossa

Keskustan merkitys on Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen vähentynyt voimakkaasti.

Keskustalle tapahtui kuitenkin onnellinen sattumus. Venäjä alkoi käyttäytyä hiljalleen roistovaltion tavoin: Venäjä valtasi ensin alueita Georgiasta, valtasi sitten Krimin niemimaan, ja alkoi masinoida sisällissotaa Itä-Ukrainaan. Useimmat Rajamaat ovat kokeneet erilaista painostusta Venäjän taholta - mm. alueloukkauksia.

Samaan aikaan Kokoomuksessa alkoi nousta vaatimuksia, että Suomen on haettava turvatakuut Natolta eli liityttävä Naton jäseneksi. Kokoomus valitsi puheenjohtajakseen Natoa kannattavan Stubbin.

Keskusta päätti ilmeisesti iskeä ja palauttaa mahtiasemansa.

Sipilä on toki kritisoinut Nato-jäsenyyttä voimakkaasti pitkän aikaa ja ex-puheenjohtaja Vanhanen on todennut että Naton nostaminen vaaliteemaksi on kyseenalaista, koska talous on tärkeintä.  Mutta nyt Keskustan puheet ovat kääntyneet sen suuntaiseksi, että pitkään spekuloitua porvarihallitusta on alettu ampua alas ja ilmeisesti Kokoomusta ollaan ajamassa oppositioon Venäjä- ja Nato-kortilla. Koska Kokoomus on Keskustan ohella Suomen suurin puolue, Kokoomuksen tekeminen hallituskelvottomaksi tekisi Keskustasta uudelleen Suomen tärkeimmän puolueen.

Venäjä-seuran varapuheenjohtaja Lehtomäki alkoi ensin kritisoida Stubbia vastuuttomasta Venäjä-politiikasta. Eilen kuitenkin annettiin veteraanipoliitikon ilmaista asia selkokielellä. Natosta tehdään kynnys-kysymys. Keskusta ei mene hallitukseen, joka on liian Nato-myönteinen. Stubb on Keskustan mielestä selkeästi liian Nato-myönteinen.

Todennäköisesti Keskustakin hyvin tajuaa, että Suomen turvatakuut ovat riittämättömät ja Nato-jäsenyys olisi edullinen. Mutta Keskustan DNA:ssa on voimakkaasti ajatus, että ulkopolitiikka on alistettu Keskustan edulle. Ulkopolitiikkaa pitää käyttää Keskustan valta-aseman pönkittämiseen ja siinä on Suomen etu hyvin pieni hidaste.

Rinteen valinta oli Keskustalle toinen armolahja. Rinteessä Keskusta näkee kaltaisensa pelin poliitikon, joka asettaa sumeilematta SDP:n puolue-edun Suomen edun edelle.

Keskustan ja SDP:n propagandassa Nato-jäsenyys ja Venäjä-pakotteet esitetään Suomen taloudellista etua vaarantavana asiana. Propaganda on onnistunut hyvin - eilisessä HS:ssä itäsuomalaiset kadunmiehet yhtenä miehenä totesivat, että Venäjä-pakotteet heikentävät Suomen taloutta ja ne on torjuttava. Asian voi nähdä toisinkin päin: Jos Suomi jää ilman turvatakuita, Suomeen liitetään lännessä maariski ja läntiset investoinnit Suomessa lopahtavat kokonaan. Suomi alkaa integroitua Venäjään taloudellisesti. Ajaudutaan eittämättä uuteen Venäjä-riippuvuuteen ja uussuomettumisen. Joku voi sanoa, että suomettuminen oli hyvää aikaa. Itse en koe asiaa niin.

Onnistuuko Keskusta mahtiasemansa palauttamisessa - ja mikä pahempaa Nato-jäsenyyden torppaamisessa. Se riippuu pitälti siitä, miten muut poliittiset puolueet toimivat. Vihreät ovat jo Hautalan suulla alkaneet esittää ajatuksia, että Suomen on harkittava Nato-jäsenyyttä, Perussuomalaisissa Halla-aho on esittänyt samanlaisia ajatuksia.

Pimeyden voimat ovat kuitenkin hyvin vahvat. Pitkä suomettumisen aika on mädättänyt suomalaisten enemmistön uskomaan kyyniseen suomettumispolitiikkaan. Nuori sukupolvi kyllä puhuu ikkunoiden avaamisesta Eurooppaan, mutta olen pessimisti sen suhteen ymmärtävätkö nuoret sukupolvet mitä vapauden edistäminen todella Suomessa merkitsee. Ei homoillakaan ole oikeuksia, ellei maa ole vapaa. Keskusta on pysäytettävä.

Tuloerot globaalisti laskussa

Paljon on puhuttu tuloerojen kasvusta - ja väitelty tuloerojen epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä miten tuloerot vaikuttavat yhteiskunnan tehokkuuteen. Ainakin minulla on koko ajan ollut pieni epäily että globaalisti tulerot eivät ehkä ole nousseet vaan ehkä jopa laskeneet, vaikka maiden sisällä tuloerot ovatkin ehkä nousseet.

Viimeaikainen tutkimus tuntuisi tukevan arvelua. Globaalit tuloerot ovat laskeneet, kun vaikkapa intialaisten ja kiinalaisten tulot suhteessa amerikkalaisiin ovat nousseet. (Talouselämä-lehtikin uutisoi asian, mutta jouduin jättämään juttuun varauksen, koska Talouselämän artikkeli antoi tutkimuksesta hieman väärän kuvan.)

Voi kysyä, mikä vaikutus tuloksella on poliittiseen keskusteluun?

Minusta tulos vie pohjan pois globalisaatiokritiikkojen ja vasemmistolaisten kapitalismi- ja globalisaatio-kritiikiltä. Maailma ei ole muuttunut epäoikeudenmukaisemmaksi vaan oikeudenmukaisemmaksi.

Toisaalta, koska ihmiset - vaikkapa suomalaiset - toimivat suurelta osin edelleen paikallisesti ja vertaavat omaa elämäänsä toisiin suomalaisiin, kansallisilla tuloeroilla ja niiden kasvulla on kyllä edelleen merkittävä vaikutus. Jos vaikkapa enemmistö ihmisistä näkee, että suomalaisten osallistuminen globaaliin työnjakoon ei nosta heidän tulojaan, ihmisten suhtautuminen vapaisiin markkinoihin muuttuu negatiiviseksi ja protektionistisen politiikan tuki nousee. Suuret tuloerot laskevat lisäksi koheesiota kansakunnan sisällä ja vaikuttavat sitä kautta moniin asioihin negatiivisesti.

Talouselämä-lehti kirjoitti jonkin aikaa sitten:

Tuloerot ja eriarvoisuus ovat jo revenneet monin paikoin niin mittaviksi, että niissä kytee suuren yhteiskunnallisen järistyksen ainekset.

Aikansa eriarvoisuus hyödyttää niitä, joiden haltuun mammonaa kasautuu, mutta keskiluokan kurjistuminen kääntyy lopulta myös talouseliittiä vastaan. Samanlaiset jännitteet kasvavat rikkaiden ja köyhien kansakuntien välillä.

Ennen pitkää tuloerojen kasvu alkaa jarruttaa talouskasvua, ja köyhtynyt keskiluokka nousee kapinaan ja ottaa osansa eliitille kasautuneesta varallisuudesta "takaisin".

Tekstiin voi kuitenkin tehdä sen varauksen, että jännitteet rikkaiden ja köyhien kansakuntien välillä tuskin kasvavat paitsi, jos globalisaatiota jarrutetaan. Talouselämä-lehtikin on antanut vasemmistolaisen oikeudenmukaisuus-propagandan vaikuttaa tekstiinsä.

Vasemmistolaisten globaalista epäoikeudenmukaisuudesta puhuminen on tietysti osin hyvyyden signalointia, mutta osin se on myös sitä, että media käsittelee kehitysmaiden köyhyyttä laajasti, joten jäljellä oleva kapeneva köyhyys näkyy entistä enemmän.

Ilkeämpää on se, että vasemmistolainen globalisaatio-kritiikki on joskus suhteellisesti hyvätuloisten protektionista taistelua oman asemansa puolesta, mikä puetaan oikeudenmukaisuuden kaapuun. 

Kohti uussuomettumista

Verkkouutiset kirjoittaa:

Ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala pelkää, että Suomi luopuu pitkään rakentamastaan kansainvälisestä asemasta vain siksi, että se yrittää varjella lyhytnäköisesti taloudellisia etujaan.

– Se tuntuu epäviisaalta, kun muistaa, kuinka pitkän, ankean ja kivisen polun tämä kansa kävi itsenäisyytensä ensimmäisinä vuosikymmeninä, jotta tähän päästiin. Yllättävän helposti olemme valmiita siitä luopumaan, Haukkala sanoi keskiviikkona Porissa Suomi Areenassa.

Hän viittaa EU:n kaavailemiin talouspakotteisiin Venäjää vastaan, joita Suomi on halunnut lieventää tai joita osa poliitikoista on vaatinut vastustamaan.

Haukkalan mielestä Suomen on valtaamassa ajatus erillisyydestä, siitä, että Suomi toimii irrallaan muista maailman maista. "Paha EU asettaa sanktiot, paha EU sitä sun tätä, voi voi kun Suomea potkitaan päähän", Haukkala kuvaa yleistä asennetta ja muistuttaa, että Suomi on osa EU:ta, ei siitä ulkopuolinen saareke.

Haukkalan mukaan Suomi oli 15–20 vuotta sitten aktiivisesti luomassa EU:n yhteistä Venäjän-politiikkaa. Silloin syntyi EU:n pohjoinen ulottuvuus ja yhteinen Venäjä-strategia, jota alettiin panna toimeen. Nyt uhkaa paluu menneeseen aikaan.

– Surkeinta tämän kriisin kannalta on, jos romahdamme alueellisen ja kahdenvälisen Venäjä-suhteen vaalimiseen, hän sanoo.

Mitä tuollainen vanhanaikainen Venäjä-suhteiden vaaliminen sitten selkokielellä merkitsee? Se merkitsee eriytymistä muusta Euroopasta turvallisuuspolitiikan ja Venäjä-suhteiden osalta. Pidemmällä tähtäimellä se merkitsee toistuvaa Venäjälle periksi antamista ja ajautumista samantapaiseen suomettumiseen tilaan, missä Suomi oli 70-luvulla.

Kukaan ei ehkä primääristi aja uussuomettumista tai ainakaan myönnä ajavansa. Julkisuudessa ilmaistu logiikka menee pikemmin niin että Venäjän kauppaa priorisoidaan ja Venäjän kaupan luomia työllisyysmahdollisuuksia edistetään ensi sijassa. Suomen taloudellinen tilanne on heikko ja perusteollisuuden työpaikat ovat vähentyneet. Siksi logiikka myy kansalle ja ay-liikkeelle.

Uussuomettumiseen liittyvät keskipitkällä tähtäimellä lisääntyvät venäläiset investoinnit Suomeen, Suomen ja Venäjän kaupan vahvistuminen ja tietynasteinen taloudellinen menestys. Ulkopoliittinen liikkumavara heikkenee kuitenkin koko ajan. Samaan aikaan läntiset investoinnit Suomeen tyssäisivät lähes kokonaan Suomen itään suuntautumisen takia, jolloin läntisten investointien perään haikaileminen olisi täysin turhaa. Uussuomettuminen vahvistaisi siis Suomen talouden integroitumista Venäjään ja olisi itseään vahvistava prosessi. Lopulta uussuomettumisen vastustaminen näyttäytyisi taloudellisesti täytenä mielettömyytenä.

Demarien Rinne ja Keskustapuolue näkevät uussuomettumisen todennäköisesti ensi sijassa positiivisena. Paasikivi-seuran puheenjohtaja keskustan entinen puheenjohtaja Vanhanen mm. toteaa, että Natoa ei pidä nyt miettiä, vaan painopiste pitää seuraavissa vaaleissa olla talouspolitiikassa. Turvallisuuspolitiikka siis pitää Vanhasen mukaan nyt unohtaa.

Vanhasen argumentointi on muutenkin vastakkaista Paasikiven argumentoinnille: peruslähtökohta on että Natoon ei mennä koska kansan enemmistö sitä vastustaa. Paasikivi (ja Kekkonen) ajatteli vastakkaisella tavalla: Kun Paaskivi näki, että Suomen ulkopolitiikan on muututtava tavalla, mitä kansan enemmistö vierastaa, presidentin pitää osoittaa valtiomiestaitoa ja ajaa muutokset läpi enemmistön mielipidettä vastaan ja muutettava enemmistön mielipide muutokselle suosiolliseksi.

Suomi on henkisesti tuhon tiellä. Uussuomettumisen takana ovat vahvat poliittiset piirit. Keskusta ja demarien Rinne erityisesti, mutta muiden puolueiden päättämättömyys tukee uussuomettumista. Tilanne on oikeastaan melkein jo menetetty ja esimerkiksi Niinistö on Nato-asiasta jo aivan hiljaa.

Kolme neljäsosaa tyytyväisiä presidenttiin - miksi ihmeessä?

Kolme neljäsosaa suomalaisista on tyytyväisiä presidentti Niinistöön. Presidentin kunnioituksen perinne siis elää vahvana Suomessa. Edellisen presidentin - Tarja Halosen - kannatus oli sekin hyvin vahvaa kansan keskuudessa.

Niinistön merkittävin ulkopoliittinen teko on ollut Euroopan yhteisen puolustuksen ehdottaminen Suomen turvallisuusratkaisuksi. Olen kutsunut tätä hourimiseksi, koska Euroopan yhteisellä puolustuksella - vastakohtana transatlanttinen Nato - ei juuri kenenkään asiantuntijan mielestä ole mitään relevanssia.

Sitä, onko Niinistö kulissien takana saanut jotain aikaiseksi, en tietenkään voi varmasti tietää. Teen arvioni sen pohjalta, mitä kuulen ja näen, eikä minulla ole mitään näyttöä siitä, että kulissien takansa olisi saatu jotain suurta aikaiseksi ulkopolitiikan saralla. Suomalaisten arvostama kulissien takainen ulkopolitiikan hoito edustaa sekin eräänlaista demokratian ja kansalaisyhteiskunnan halveksuntaa ja uussuomettumista. Onko Venäjä uhkaillut Niiinistöä ja Niinistö jo taipunut torppaamaan Nato-jäsenyyden Venäjän painostuksesta? Kansalainen ei voi tätä tietää. Voi vain arvailla. Miksi Niinistö ei enää puhu Nato-jäsenyyden puolesta? Taatakseen uudelleenvalintansa vai venäläisten pelosta?

Halosen suurin saavutus oli tunnetusti maanpuolustuksen heikentäminen jalkaväkimiinojen kieltämisen ja Nato-jäsenyyden torppaamisen kautta. Halosen suosio oli kuitenkin suurta. Mitä se kertoo äänestäjistä? Minulle se kertoo sen, että äänestäjät ovat helposti kusetettavissa.

Suomalaisille on tyypilistä arvostaa presidenttejä, joiden ainoa avu on tölväily, poliitikkojen nöyryyttäminen ja muu öykkärimäinen käyttäytyminen suomalaisia poliitikkoja kohtaan ja mielistely venäläisiä kohtaan. Presidentin valta on edustuksellista erikoisessa muodossa: presidentti nälvii poliitikkoja ja lipoo venäläisiä Suomen kansan puolesta.

Suomalaiset eivät sen sijaan arvosta juurikaan varsinaisia poliitikkojaan - esimerkiksi pääministeriään tai valtiovarainministeriään, jotka tekevät todellisen työn niin hyvin kuin nyt osaavat.

Kirjotin 5 vuotta sitten:

Suomalaiset arvostavat valtaa. Tai pikemmin suomalaiset arvostavat valtaa, mielivaltaa ja nöyryyttämistä. 

Enemmistö suomalaisista arvostaa presidentti Halosta. Presidentti Halonen on puhdas vallankäyttäjä - voisi jopa sanoa mielivallan käyttäjä. Vallankäyttö on Haloselle poliitikkojen nöyryyttämistä. Nöyryyttäminen tulee esiin erityisesti virkanimitysasioissa. Kun ihmisiä haastatellaan kadulla Halosen viimeisimmästä tempusta, kadunmies tukee Halosta. Kadunmies nauttii itsekin nöyryyttämisestä ja koska hän itse ei siihen kykene, hän haluaa tehdä sen edustajansa avulla. Suomalaiset haluavat presidentin, koska he rakastavat nöyryyttämistä. Jokaiselle avomieliselle tarkkailijalle on 100%:n selvää että Halonen ei ole saanut presidenttinä mitään hyvää aikaan - paitsi juuri näitä nöyryytysakteja. Kadunmies ei kuitenkaan muuta presidentiltä kaipaakkaan. Siksi suomalainen kannattaa ehdottomasti presidentti-instituution säilyttämistä.

Suomalaisten käyttäytyminen antaa suomalaisista oikeastaan aika vastenmielisen kuvan.

Polarisaation muodot muuttuvat

USA:n bipolarisaation turmiollisuudesta USA:n asemalle maailmassa ja USA:n budjettivajeen hoidolle on puhuttu paljon. Uuskonservatiivien ja Hilary Clintonin orastava liitto osoittaa, että bipolarisaation ei välttämättä jatku ikuisesti.

Entinen ulkoministeri Hilary Clinton ei hyväksy istuvan presidentin heikkoa johtajuutta ja onnetonta ulkopolitiikkaa, eivätkä uuskonservatiivit taas hyväksy republikaanisen puolueen vetäytymistä reaganilaisesta maailmanpoliisi-politiikasta.

Lännen Rajamaan kansalaisena olisin tietysti iloinen tällaisesta kehityksestä. Vahva USA on Rajamaiden ainoa turva. USA on toki epäonnistunut joissain hankkeissaan - kuten Lähi-idän demokratisoimisessa - pahasti. Tekevälle kuitenkin sattuu. Kosovon ja Bosnian tapauksessa USA taas onnistui loistavasti. Myös Euroopan vapautumisessa natsien vallasta 1945 ja Neuvostoliiton vallasta 80-90-lukujen taitteessa USA:n rooli oli vahva.

USA:n interventionistisen poltiikan tukeminen ei osaltani tietenkään ole mitään USA:n ihailua. Se on pragmaattisuutta, joka perustuu siihen ymmärrykseen, että amerikkalainen interventionismi on Rajamaiden kannalta strategisesti edullista Venäjän imperialismin takia.

Onnistuuko Venäjä ja Keskustapuolue palauttamaan suomettumisen ajan?

Venäjän naapurimaiden olisi Venäjän mielestä hyväksyttävä toisen luokan valtion asema Venäjän rinnalla.

Dosentti Jyrki Iivonen kirjoitti Kalevassa:

Venäjän johtajat ovat pitäneet itsestään selvänä, että sillä voi ja tulee olla hierarkkinen suhde naapureihinsa. Sillä on muita suurempana ja vahvempana perinteisesti oikeus määrittää naapureittensa tavoitteet ja ratkaisut. Ennen kylmän sodan päättymistä 1990-luvun alussa kovin harva pystyi tai uskalsi kyseenalaistaa tätä valtaa.

Entisten liittolaisten hakeutuminen Naton jäseniksi on siksi ollut Venäjälle erityisen vaikeasti hyväksyttävissä.

Kylmän sodan päättymisen on kuitenkin uskottu merkitsevän sitä, että yksittäisten valtioiden oikeus päättää omista ratkaisuistaan on aikaisempaa loukkaamattomampi.

Venäjä on hyväksynyt tuon oikeuden Puolan, Tshekin ja Unkarin kaltaisille maille, mutta ei enää entisille neuvostotasavalloille, koska katsoo niiden kuuluvan etupiiriinsä.

Suhteellisen selvää on ollut jo jonkin aikaa, että myös Suomen osalta Venäjän johto haluaa säilyttää hierarkkisen aseman.

Keskustapuolue on suomalaisista puolueista selkeimmin vaatimassa pidättäytymistä ns. sitoutumattomuudessa - eli keskusta hylkää voimakkkaasti Naton turvatakuut. Keskusta oli myös suomettumisen aikaan se puolue, joka eniten hyötyi Suomen asemasta Venäjän vasallina. Keskusta onnistui hankkimaan itselleen 60-luvun alussa johtoaseman Suomen politiikassa leimaamalla Neuvostoliiton tuella milloin minkäkin puolueen ulkopoliittisesti epäilyttäväksi ja hallitukseen kelpaamattomaksi. Johtoasemaansa keskusta käytti tulonsiirtojen läpiajamiseen omalle kannattajakunnalleen.

Suomettumisen aikana Suomen oli ehkä pakkokin hyväksyä alisteinen suhde Venäjään. Tänään sitä ei pidä hyväksyä vain siksi, että Suomen ulkopoliittinen johto on pelkuruuttaan tai epäpätevyyttään jättänyt meidät Naton ulkopuolelle. 

No oikeastaan alkaa vaikuttaa jo siltä, että Suomen poliittinen johto on jo sydämessään hyväksynyt suomettumisen ajan paluun. Niinistön houriminen Euroopan yhteisestä puolustuksesta viittaa siihen, että hän on jo antanut periksi Venäjän painostukselle. 

Suomen Kuvalehti kirjoitti synkän ennustuksen Halosen presidenttikautena viitisen vuotta sitten:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.


Kirjoitin itse kaksi vuotta sitten:

suomalaisten poliitikkojen äärimmäisen taitamattoman ulkopoliittisen linjan takia Suomi on ajatutumassa Venäjän etupiiriin. 80-luvulla suomalainen oli äärimmäisen närkästynyt, jos vaikkapa amerikkalainen turisti rinnasti Suomen samaan porukkaan Tsekkoslovakian kanssa. Nykyään suomalainen voi oikeastaan vain kateellisena katsoa, kun vapaa Tsekki kuuluu Naton jäsenenä selkeästi länteen. (Siis edellyttäen että suomalainen itse tajuaa tilanteemme - kansamme enemmistö kieltäytyy toki tajuamasta.)

Suomen turvallisuuspolitiikka: kykenemättömyyden, päättämättömyyden ja välinpitämättömyyden taide

Suomen turvallisuuspolitiikka leimaantuu täydellisenä päättämättömyytenä ja toisaalta välinpitämättömyytenä kansalaisten turvallisuutta kohtaan.

1. Päättämättömyys. Päättämättömyyden selittää osin konsensuksen puute, mutta vielä enemmän todellisen johtajuuden puute. Niinistö ei edes aio käyttää auktoriteettiasemaansa Naton puolesta puhumiseen. Suomi on kuin Nokia uudessa "markkinatilanteessa" - täysin vailla kykyä muutokseen. Joka ei kykene muutokseen kuihtuu tai tuhoutuu.

Jopa Zyskowics joka kannattaa Nato-jäsenyyttä puhuu Nato-jäsenyydestä 10 vuoden päästä. 

2. Välinpitämättömyys. Soini, Sipilä ja Rinne ajavat selkeästi puolue-etuaan, eivätkä näe miten Nato-jäsenyys ja Suomen vapauden turvaaminen olisi edullista heidän kannaltaan seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen. 

Argumentoinnin valheellisuus

Suomen johto käyttää kahta täysin ristiriitaista perustelua toimilleen:

1. Nato-optio: Natoon mennään jos tilanne huononee.

2. Kun tilanne huononi, ei ole Natoon liittymisen aika, vaan pitää odottaa että tilanne paranee.

Järkevämpi toimintaperiaate olisi ollut Viron strategia

3. Kun ikkuna on auki, toimitaan heti.

Viron malliin ei ollut rohkeutta, koska tilanne ei 10 vuotta sitten näyttäytynyt tarpeeksi huonolta. Ihmisyhteisö on sellainen, että muutokseen kyetään vain kriisin kautta ja usein se on silloin jo liian myöhäistä. Toisaalta Suomen monipuoluejärjestelmä on aivan liian hidas ja impotentti, että tällainen strategia toimisi. Englannissa, Virossa ja Ruotsissa laajat ja nopeat uudistukset mm. talouden saralla ovat olleet mahdollisia kaksipuoluejärjestelmän tai kaksiblokki-järjestelmän takia.

Läpinäkyvyyden puute

Presidentti Niinistö on täysin pettänyt äänestäjänsä alkaessaan suorastaan houria Euroopan yhteisellä puolustuksella. Se on vain säälittävä excuse sille, että Niinistö jo itsekin tietää, että hänen presidenttikaudellaan ei Natoon mennä, koska ei Venäjän pelosta uskalleta. Mutta ei myöskään uskalleta sanoa kansalaisille "emme uskalla koska Venäjä on uhkaillut meitä niin voimakkaasti". Läpinäkyvyys (transparency) on Suomen valtiojohdon politiikassa nolla ja kansalaisia kohdellaan näin kuin lapsia.

(Toinen vaihtoehto on, että Niinistö ei uskalla ajaa Natoa, koska kansalaisten enemmistö vastustaa sitä ja hän pelkää menettävänsä kannatustaan. Tämä vaihtoehto olisi vielä surullisempi osoitus johtajuuden puutteesta.)

Loppupäätelmä

Suomi ei ainakaan demokraattisen päätöksenteon kautta tule koskaan saamaan asiaa kuntoon. Kansalaisen ei kannata henkilökohtaisesti luottaa siihen että poliitikot / kansan enemmistö ratkaisevat ongelman. Maa, joka ei huolehdi turvallisuudestamme, ei ansaitse meiltä mitään. Kansalaisella on kaksi vaihtoehtoa: avoin (aktiivinen tai passiivinen) vastarinta tai maastamuutto.  En ota kantaa siiihen, mikä on tehokkain/mahdollinen/hyväksyttävä tapa toimia.