Nainen, mies ja tasa-arvo

Teoksessa Communities and The Environment: Ethnicity, Gender, and the State in Community-Based Conservation käsitellään yhteisöllisyyden, omistamisen ja ekologian monimutkaista suhdetta. Kirja koostuu alan tutkijoiden case studeista.

Mielenkiintoisin artikkeli on kahden naistutkijan Ruth Meinzen-Dickin ja Margreet Zwarteveenin artikkeli naisen asemasta Aasiassa sellaisilla alueilla, missä maanviljely on oleellisesti riippuvaista kastelujärjestelmistä.

Tutkijoiden näkökulma oli erityisen piristävä verrattuna tyypilliseen länsimaiseen naistutkimukseen, missä tutkijat näkevät miehen yksikantaan naisen ja elämän vihollisena ja naisen taas miestä kaikella tapaa parempana ihmisenä ja elämän suojelijana.

Ongelmatiikka artikkelin kuvaamissa yhteisöissä oli se, että naiset oli useimmissa perinteisessä yhteiskunnissa suljettu julkishyödykkeen (kastelujärjestelmä) hoidon ulkopuolelle. Naiset eivät osallistuneet kastelujärjestelmän ylläpitoon eivätkä he näin myöskään osallistuneet kastelujärjestelmän ympärillä pidettäviin kokouksiin ja talkoisiin. He olivat siis ulkopuolella siitä yhteisöstä, joka huolehti kastelujärjestelmästä.

Kuitenkin naiset olivat oleellisia kasteluveden käyttäjiä. He käyttivät kasteluvettä itsenäisesti perhepiirissä ruuan laittoon ja puutarhan kasteluun. Naiset toimivat  kuitenkin usein myös varsinaisissa miesten töissä (peltotöissä), missä käyttivät runsaasti vettä. Koska naiset eivät olleet samallalailla sosiaalistuneet kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön, naiset rikkoivat vedenkäyttö-sääntöjä dramaattisesti miehiä enemmän. Veden varastamiseen syyllistyneet olivat 90%:sti naisia.

Primäärinen ongelma ei siis ollut naisten ja miesten tasa-arvon puute, vaan se että perinteiset rakenteet jakoivat työt siten, että nainen ei sosiaalistunut kastelujärjestelmää ylläpitävään yhteisöön. Joillain alueilla ongelma olikin ymmärretty ja naisten roolia yhteisössä oli onnistuneesti vahvistettu.

Kaikkien riippuvuus kastelujärjestelmästä tekee naiset riippuvaiseksi miehestä, miehet riippuvaiseksi naisesta, rikkaat riippuvaiseksi köyhistä ja köyhät rikkaista. Se luo talvisodan henkeä yhtä lailla kuin puolustussota.

Pohjoismaissa ihmiset eivät useinkaan koe riippuvuutta toisistaan, vaan valtiosta, jonka oletetaan huolehtivan vanhuksista ja lapsista. Suomalainen kokee olevansa empaattinen, kun klikkaa Facebookissa tykkää sille, että vanhuksien vaippojen vaihtaminen vain kerran päivässä on epäinhimillistä. Naiset ja miehet eivät ole hekään riippuvaisia toisistaan. Nainen voi jättää miehen ja tietää, että pärjää miten kuten. Isovanhemmat saatetaan samalla tavalla ohittaa lapsen elämästä. Mies voi jättää kokonaan huolehtimatta lapsistaan ja tietää, että lapset pärjäävät miten kuten ja miehelle itselleen ei synny tästä suurempaa haittaa. Maissa, joissa lapset kuolevat isän puutteessa nälkään tai missä avioerot on illegalisoitu tai ainakin demonisoitu, nainen ja mies ovat hyvin riippuvaisia toisistaan.

Jos nainen ja mies eivät voi edes hankkia lapsia muiden kuin toistensa kanssa, naisen ja miehen välillä ei ole darwinistisessa mielessä mitään intressi-konfliktia. Perhe toimii parhaassa tapauksessa kuin yhtä utiliteettia maksimoiva entiteetti ja yhteiskunnan tehokkuus kasvaa.

Nykyään puhutaan paljon tasa-arvosta aivan kuin se olisi pelkästään yhteiskunnallisen uudistustyön tulos. Suhteellinen tasa-arvo syntyy kuitenkin suurelta osin sukupuolten välisestä riippuvuudesta. Kun olen lapsena kuunnellut mummoani, joka meni naimisiin vuonna 1913, olen tajunnut että hän ja jo hänen äitinsäkin olivat varsin tasa-arvoisia miestensä kanssa, koska miehet olivat riiippuvaisia (ja arvostivat) aktiivisia naisiaan. Isoisäni toimi suurimman osan päivää luottamustehtävissä ja tiesi että saattoi toimia näin vain koska kotona oli nainen, joka oli muuttanut peltotilan tuottavaksi puutarhayritykseksi. Mummoni äiti oli tasa-arvoinen miehensä kanssa, koska mies oli metsätyönjohtajana koko ajan liikenteessä ja tiesi että nainen huolehtii kyläkaupasta ja lapsista. Mummoni isä arvosti naista ja rahoitti tyttärensä kauppakoulun.

Eikä näin ole ollut vain Suomessa. Marokossa minulle kerrottiin, että perinteisesti köyhien kylien naiset olivat itsenäisempiä kuin kaupunkien keskiluokkaiset naiset,  joita ei päästetty yksin edes ulos. Naisen pitäminen täysin alistettuna ja passiivisena oli mahdollista rikkaalle kauppiaalle, mutta ei oikein pientalonpojalle.

Tottakai myös sortoa ja väkivaltaa esiintyi koska mies oli naista vahvempi ja yhteiskunnan normit antoivat hänelle valtaa naisensa yli.

Joukkoraiskaus Intiassa

Intian ystävänä olen täysin tietoinen, että Intiassa on monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia. Intialainen lehdistö käsittelee niitä monipuolisesti ja vapaasti. Intiassa toimittajia ei tapeta ja hakata niin kuin Etelä-Amerikassa, Venäjällä, Kiinassa ja arabimaissa, vaikka he ottavat hyvin kärkkäästi esiin hankalia aiheita.

Myös läntinen lehdistö on puhunut naisten heikohkosta asemasta Intiassa viime viikkoina laajasti. Muslimi-kulttuureissa naisia kohdellaan kuitenkin huonommin kuin Intiassa. Intia on demokratia ja puoliksi länsimaa. USA ja Intia ovat länsimaisen lehdistön hampaissa enemmän kuin Venäjä ja muslimimaat.

Tyhmimmiltä ihmisiltä unohtuu se, että syy ei ole se että Intia ja USA olisivat huonompia kuin muslimimaat. Kiina ja Venäjä.

Baltiasta mallia Etelä-Euroopalle - ja Suomelle?

Muistan hyvin, miten Suomi meni EU:hun. Varsinkin HS tuki eliitin pyrkimystä saada kansalaiset ymmärtämään tai "ymmärtämään" EU:n tärkeys. Lopulta kansa sitten äänesti Suomen EU:hun kolmesta pääsyystä "Venäjä. Venäjä. Venäjä.". Mutta median kampanjoinnillakin oli varmasti osamerkitys.

Tällä kertaa Suomeen ajetaan konsensusta, että on pysäytettävä velkaantuminen. Mainittakoon, että Kansankokonaisuus-blogi ei pelkästään tue tätä, vaan seuraa myös suurella mielenkiinnolla sitä, miten konsensus luodaan. Onnistuminen ei tietenkään ole varmaa.

HS:n tämän päiväinen pääkirjoitus Baltialla olisi paljon opetettavaa Kreikalle on osoitettu näennäisesti neuvoksi Etelä-Euroopalle, mutta tulkitsen sen tarkoitetuksi sisäiseen kulutukseen ja varsinkin vastaukseksi viime päivien argumentoinnille vyönkiristystä vastaan.

HS:n pääkirjoituksen punainen lanka tulee esiin kirjoituksen lopussa:

Baltian maat kelpaavat vastanäytöiksi niille, jotka väittävät, että säästöt ovat kriisimaille tuhoisia. Lisää todisteita tulee talouskuurilla olleesta Irlannista, joka nousee niin ikään.  Säästöissä on aina kyse siitä, miten niitä tehdään, millaisia ne ovat ja mikä on poliittisen sekä hallinnollisen järjestelmän kyky ajaa kivuliaita ratkaisuja ja viedä ne maaliin.  

Vaikka Latvia menetti kansantulostaan suuremman osan kuin Kreikka, se kykeni palautumaan nopeasti. Kyse on sopeutumiskyvystä. Suomi tarvitsee nyt sopeutumiskykyä ja siinä voidaan ottaa mallia Baltiasta:

Tiikeriytensä menettäneet Baltian maat reagoivat ongelmiin nopeasti. Ne tekivät erittäin vaikean eurotempun: sisäisen devalvaation. Palkat, edut ja kustannukset leikattiin. Aiemmin talouskasvulla ratsastanut löperö talouspolitiikka vaihtui äkkiä kovaan.

Taustaideologia näyttää olleen se, että ulkomaisista investoinneista riippuvaisissa maissa talousohjelman pitää ennen kaikkea olla uskottava sijoittajien silmissä.

Kansa kärsi, mutta etelästä tuttuja mielenosoituksia nähtiin vähän. Yksi balttien hellimä selitys on se, että Etelä-Euroopassa ehdittiin asettua lainaelintasoon taloksi. Baltian maissa Neuvostoliiton miehitys ja kurjuus olivat niin hyvässä muistissa, että lainaelintaso kyettiin vielä lainana näkemään ja palauttamaan.

Uhrausten tulokset näkyvät nyt. Etelä-Euroopassa säästöt ja uudistukset imeytyvät hiljalleen eteenpäin. Talouskasvu mataa ja työttömyys kasvaa.

Baltian maat ovat taas unionin kärkikastia talouskasvussa, ja työttömyysprosentit pienentyvät. Työttömyyden hallinnassa niillä tosin on hyötyä oman väestön valmiudesta lähteä työnhakuun ulkomaille.

Toisaalta tässäkin on yksi todiste Baltian maiden sopeutumiskyvystä. Eurojäsenyydelle voi povata menestystä, jos työvoima haluaa siirtyä työn perässä ja kelpaa työnantajille.

Latvia maksoi saamansa hätäapulainat pois kolme vuotta etuajassa, koska se saa jo halvemmalla rahaa markkinoilta. Kreikalla tämä hetki on kaukana.

Elvyttää voidaan hetken aikaa, mutta elvytys ei olle ratkaisu sopeutumiskyvyn puutteeseen. Sopeutumiskyvyn palauttaminen merkitsee tietysti aina kärsimystä, mutta se joka haluaa viedä ihmiseltä mahdollisuuden epäonnistua ja kärsiä epäonnistumisen seurauksista, haluaa viedä ihmiseltä elämän arvon. Jos ihminen suojataan kokonaan epäonnistumisen riskitä, hän ei ole riippuvainen muista ihmisistä ja hänestä kasvaa vastavuoroisuuteen kykenemätön kusipää. Onneksi sellaisen pumpulivaltion rakentaminen ei ole koskaan mahdollista, missä ihminen ei ole riippuvainen toisesta, mies vaimostaan, vaimo miehestään, mies ystävästään, vanhus lapsistaan, työnantaja ja työntekijä toisistaan.

Microsoft tukemaan muutakin kuin Windowsia?

Spekuloin toissa postauksessani sillä että Nokian kannattaisi siirtyä romahduksesta hiukan nyt selvittyään tukemaan seuraavaa disruption aaltoa eli Mozillan HTML5-pohjaista Firefox OS -käyttöjärjestelmää.  Readwriteweb-blogi ehdottaa tänään saman henkisesti, että Microsoftin pitäisi lähteä tukemaan Firefox OS:ää.

Mikään peliä ei ole vielä pelattu - ainakaan lopullisesti. Androidin ja iPhonen voitto niin kuin kaikki voitot elämässä ovat väliaikaisia. Jos iPhone toi puhelimiin kaikenlaisia kivoja leikkikaluja tolkuttomalla hinnalla ja melkein tuhosi Nokian, seuraava aalto kilpailee hinta-laatu-suhteella, puhtaalla HTML5-pohjaisella teknologialla, äärimmäisellä helppokäyttöisyydellä ja huolto-vapaudella.

Voittajia ovat ainakin kuluttajat.

Afganistan vetäytymisen jälkeen

Presidentit Obama ja Karzai neuvottelivat pari päivää sitten ainakin virallisesti siitä miten amerikkalaisten joukkojen vetäminen Afganistanista tullaan toteuttamaan ja miten vastuu turvallisuudesta tullaan siirtämään Afrganistanin armeijalle ja poliisille.

Näin siis virallisesti. 

Muutaman kuukauden takaisessa New York Timesin jutussa analysoitiin Afganistanin tilannetta. New York Times arvelee, että amerikkalaisten joukkojen lähdön jälkeen Afganistanin hallitus kykenee parhaassa tapauksessa säilyttämään valtansa muutamassa suuressa kaupungissa. Ainakin etelässä maaseutu siirtyy Talebanin ja al Qaidan käsiin. 

New York Times vertaa Afganistanin tilannetta aikaisempiin amerikkalaisten vetäytymisiin:

Post-amerikkalainen Afganistan on todennäköisesti mallikkaampi kuin Pohjois-Korea, vähemmän mallikas kuin Irak ja ehkä suunnilleen samanlainen kuin Vietnam [amerikkalaisten vetäytymisen jälkeen]. 

Mutta sama pattitilanteen logiikka pätee [Afganistanin kuin Vietnamin, Korean ja Irakinkin suhteen]. Meidän pitää poistua mahdollisimman pian - niin kauan kuin poistuminen on mahdollista suorittaa turvallisesti.

Vertaus Vietnamiin on vahva. Tulkintani on, että NYT:n mukaan amerikkalaisten on poistuttava niin kuin Vietnamista: Ensin pitää vetää omat joukot maasta ripeästi mutta hallitusti ja jättää nukkehallituksen joukot taistelemaan ainakin siksi aikaa, että amerikkalaiset joukot saadaan vedettyä turvalllisesti maasta. Virallisesti esitetään, että Kabulin hallitus kykenee todennäköisesti puolustautumaan. 

Sitten kasvojen säilyttämisen vuoksi USA ja sen liittolaiset jatkavat nukkehallituksen tukemista taloudellisesti niin kauan kuin hallitus pitää edes Kabulia hallussaan. Kun Taleban tai joku muu ryhmä saapuu Kabuliin, USA:n suurlähetystö tyhjennetään.

Vietnamin tapauksessa USA "vietnamisoi" ensin sodan antamalla taisteluvastuun vietnamilaisille ja USA:n joukot vetäytyivät elokuussa 1973. Vasta huhtikuussa 1975 kommunistit saapuivat Saigoniin. 

Etelä-Vietnamin armeija kykeni siis puolustautumaan reilut vuoden päivät. Vietnamissa amerikkalaisia ja Etelä-Vietnamin hallituksen joukkoja vastassa oli Pohjois-Vietnamin armeija ja kommunistisissit. Afganistanissa hallitusta vastaan taistelee tällä hetkellä ilmeisesti huomattavasti järjestäytymättömämpi joukkio, mutta myös hallitus on äärimmäisen heikko ja korruptoitunut.

Siitä riippumatta saako Taleban ja al Qaida koko Afganistanin haltuunsa ja miten pian, ne saavat kuitenkin haltuunsa tarpeeksi aluetta rakentaakseen jihadistisia koulutusleirejä ja muuta taistelussa tarvittavaa infrastruktuuria. 

Kysymys, jota lännen johtajat tällä hetkellä miettivät, on se miten Afganistan kyetään jatkossa eristämään esimerkiksi Pakistanista ja Euroopasta. Miten kyetään estämään, että Afganistanissa koulutetut jihadistit soluttautuvat Pakistaniin ja Eurooppaan. 

Naton aikaisempi pääsihteeri kenraali Jaap de Hoop Scheffer totesi helmikuussa 2008, että jos sota Afganistanissa hävitään seurauksena on terrorismin kiihtyminen:

Tämä on eturintama taistelussa terrorismia vastaan ja sillä mitä tapahtuu Hindu Kush on merkitystä, koska jos terrorismia ei käsitellä Afganistanissa, vaikutukset eivät näy vain Afganistanissa ja koko alueella, vaan myös Lontoossa, Brysselissä ja Amsterdamissa.

Herää kysymys, mikä Naton ennustus jihadin leviämisestä on nyt, kun Afganistanista ollaan todella poistumassa. Ykköskysymys on tietysti se, miten ydinasevaltio Pakistanin romahtaminen kyetään estämään.

Nokia tukemaan muitakin kuin Windowsia?

Elop puhui eilen siitä, miten jatkossa Nokia voi tukea muitakin ympäristöjä kuin Windows. Äkkiseltään voisi ajatella että Elop suunnittelee Androidin tukemista mutta näin tuskin tulee käymään. Nokia tullee sen sijaan tukemaan uutta HTML5-pohjaista Firefox OS:ää tai muuta vastaavaa HTML5-pohjaista ekosysteemiä. Tähän viittaa Elopin seuraava lausunto:

"In the current ecosystem wars we are using Windows Phone as our weapon. But we are always thinking about what's coming next, what will be the role of HTML 5, Android... HTML5 could make the platform itself—being Android, Windows Phone or any other—irrelevant in the future, but it's still too soon [to tell]. Today we are committed and satisfied with Microsoft, but anything is possible"

Nokian karttasovellus on jo saatavilla Firefox OS:ään. Harva varmaan on kuullut tästä uudesta ekosysteemistä, mutta tämän takana on vahvoja toimijoita kuten Mozilla, Telefonica, Deutsche Telekom ja kiinalainen valmistaja ZTE. Ensimmäinen puhelin julkaistaan käsittääkseni Brasilian markkinoille pika puoliin.

Arvaustani tukee se, että Firefox OS on kevyenä clienttina halpa ja laadukas, edustaa teknologia-disruoptiota, ja sopii siis nopeasti kehittyvien kehitysmaiden kuten Brasilian keskiluokalle kuin nyrkki silmään. Eli ekosysteemi soveltuu erityisesti sinne, missä Nokian markkinat nykyään ovat. Andorid-juna on jo mennyt Nokialle.

Päivitys klo 14.20: Lyhyellä tähtäimellä Nokia on ilmeisesti kuitenkin sitoutunut eksklusiivisella sopimuksella Microsoftiin ja mikään kokeilu ei ole mahdollista.





  

Kirjan murros ja HS:n huoli lukiolaisten kirjakustannuksista

Lukiolaisten suuret kirjakustannukset huolestuttavat HS:n pääkirjoituksen kirjoittajaa ja hyvä niin:

Bäck-Myllärin perheen tarina kertoo kuitenkin, että maailmalla ihastellussa ja lähes maksuttomassa koulutusjärjestelmässä on nykyiselläänkin oppilaan kokoisia railoja. On murheellista, että opintosuunnitelmia joudutaan missään kodissa tekemään muiden asioiden kuin nuorten haaveiden ja unelmien pohjalta.

Kymmenettuhannet suomalaisnuoret ovat jo tipahtaneet oppimisen ja työnteon ulkopuolelle – suorastaan kadonneet yhteiskunnan kartalta. Sellaiseen ei lähivuosikymmeninä ole enää varaa.

Siksi hallitusohjelmaan on kirjattu hyvä ja toivottavasti viisaisiin toimiin johtava selvityshanke: voisiko toisen asteen oppimateriaalit korvata verovaroin eli muuttaa maksuttomiksi?

Mutta pitää kuitenkin muistaa että Sanoma-WSOY on Suomen suurimpia kirjan kustantajia ja  kustannustoiminta on suuressa murroksessa. Ja suurempi murros uhkaa rajan takaa Amazonin ja Applen ja digikirjojen muodossa.

Lukioiden oppimateriaalien ilmaisuus antaisi Sanoma-WSOY:lle mukavan lisärahan. Jos valtio maksaa kirjat, second-hand-markkinaa ei synny ja hinnat pysyvät korkealla.

(Kiitos Pekka Rannalle siitä, että ymmärsin kytköksen.)

Sukupolvien välinen sopimus - osa 2

Eläkeläisjärjestöt vaativat eläkkeiden tarkistustavan muuttamista vielä edullisemmaksi eläkeläisiä kohtaan tilanteessa, missä tyttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys lisääntyy. Nyt ei ole aika parantaa eläkeläisten etuja eikä sellaista aikaa todennäköisesti keskipitkällä aikavälillä enää edes tule. Eläkeläisillä on korkean äänestysprosenttinsa takia suuri painoarvo päätöksenteossa ja siksi ne ovat kyenneet suuryritysten tapaan kiristämään itselleen etuja. Tämä on tietysti osittain sitä demokratian kriisiä, mistä Talouselämä-lehden kolumnisti Vesa Varhee puhui.

Teknologia murros jatkuu - Microsoft kuihtuu

Olemme seuranneet mielenkiinnolla mobiilialan teknologiamurrosta, mikä käytännössä tuhosi Nokian aseman puhelin-markkinoilla.

Teknologiamurros on maltillisemmin iskenyt myös tietokonepuolelle. Windowsin asema on heikentynyt kahdesta syystä: Applen kilpailun takia (MacBook yms.) ja uuden tuotekategorian (tabletit) takia.

Laptop-puolella Microsoftin Windows on nyt saanut uuden kovan kilpailijan Applen Macin lisäksi - Googlen Chromebookin. Uusi kilpailija kilpailee Microsoftin kanssa lähinnä halvemmalla hinnalla. Microsoftin asema heikkenee edelleen vaikka romahduksesta ei vielä voi puhua. 

Kohti konsensusta !

Niinistön palkan alennus -maanööverin jälkeen on ollut konsensusta ilmassa. Vaistoan, että on tapahtumassa sama kuin 90-luvyn alun laman aikana:

Nousukauden aikana Suomessa riidellään ja kapinoidaan ja puhutaan epäkohdista, mutta kun tulee todellinen hätä laman muodossa, kapinallisia, narisijoita ja populisteja ei enää kuunnella vaan äänestetään keski-ikäisiä demareita, keskustalaisia ja kokoomuslaisia hoitamaan maa pois lamasta. Tehdään tarvittavat leikkaukset yhdessä.

(Kun lama 90-luvun lopulla voitettiin, lama-ajan johtajia voitiin taas alkaa haukkua ja riidat voitiin taas aloittaa. Esimerkiksi Ruukinmatruunan blogia lukiessa saa sen kuvan kuin laman hoito olisi ollut pelkkää epäonnistumista, mutta laman hoitamisesta onkin jo aikaa ja kaikki onnistumiset on unohdettu. Virheitäkin toki tehtiin ja kärsimystä oli paljon, mutta kaikki onnistumiset on perinteiseen suomalaiseen tapaan unohdettu.)

Ilmassa on selvää konsensusta siitä, että kevään aikana tarvitaan radikaaleja toimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. Tähän mennessä Eurooppa on vielä elvyyttänyt - ajatus on ilmeisesti ollut että kyseessä on laskukausi, jonka aikana tarvitaan elvytystä. Nyt on syntynyt ajatus, että mitään nousua ei ole tulossakaan, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja valtion keventämistä vastaamaan pienentyvää kansantaloutta. Globalisaatio on johtanut Euroopan merkityksen lopulliseen pienenemiseen ja palkat Euroopassa tulevat laskemaan eli lähestymään globaalien työmarkkinoiden käypää työn hintaa.

Sari Esayah alkoi jopa puhua uudesta Tammikuun Kihlauksesta viitaten talvisodan aikaiseen työnantajien ja työntekijöiden konsensus -sopimukseen. Näin Suomessa on aina toimittu ja hädän tilanteessa yritetään käyttää vanhoja hyväksi koettuja keinoja. Se onnistutaanko tässä jää nähtäväksi.

Ideologisesti suuntautuneelle tämän konsensuksen kestäminen voi olla vaikea, mutta kauniit teoriat ja ristiriidat pannaan nyt sivuun ja keskitytään taas talkoisiin. Tällä kertaa talkoiden päämääränä on taata suomalaisen yhteiskunnan sopeutuminen globaliin maailmaan.

Tehokkaan kansantalouden ja sen instituutioiden luominen on julkishyödykkeen tuottamista. Julkishyödykkeen tuottaminen on erilaista kuin toiminta markkinoilla.
Historia on tunnetusti syklinen - nähtäväksi jää lähteekö Suomi näidenkin talkoiden jälkeen uuteen nousuun vai epäonnistuvatko talkoot heti alkuunsa.

Sixten Korkman ja sukupolvien välinen sopimus

Sixten Korkmannin uusi Talous ja Utopia on virkistävää luettavaa. Minun kaltaiselleni ihmiselle, joka ei ole koskaan päivääkään opiskellut yliopistossa taloustiedettä on mielenkiintoista lukea ensi kertaa maltillinen perusopus aiheesta.  Eipä kirjassa sinänsä mitään kovin erikoista uutta ole minulle. Mutta tutut asiat on kerrottu erittäin selkeästi. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Kirjassa oikeastaan yllättää se, miten kaukana Korkmannin ajattelu on hänen markkinafundamentalisteiksi kutsumiensa ihmisten ajattelusta. Korkman ei hylkää hyvinvointivaltiota vaan näkee yövartiovaltiota huomattavasti laajemmasta valtiosta oleellistakin tehokkuusetua. Tosin pelko hyvinvointivaltion kasvavasta kestävyysvajeesta on kirjassa paljon esillä. (Olen vasta puolessa välissä kirjaa.)

Seuraava kohta kirjassa jäi vahviten mieleen:

Hyvinvointivaltio voidaan nähdä sukupolvien välisenä sopimuksena, jossa kukin ikäryhmä sitoutuu (julkilausumattomasti) maksamaan sitä edeltävien ja sitä seuraavien ikäryhmien kustannuksia sillä oletuksella, että myöhemmät ikäryhmät oman vuoron tullessa toimivat samoin.

Tässä on hyvinvointivaltion yksi keskeinen ongelma. Mihin sopimuksen valvonta perustuu? Ovatko suomalaiset - puhumattakaan Suomessa asuvista - valmiita velvollisuudentunnosta toteuttamaan tuollaista sopimusta? Vai voidaanko sopimuksen noudattamiseen jollainlailla pakottaa? Miten on suhtauduttava henkilöön, joka ei edes aio missään vaiheessa maksaa Suomen valtiolle veroja ja näin kustantaa edellisten tai seuraavien sukupolvien kustannuksia?

Jos kansa on keinotekoinen ja naurettava konstruktio, niin kuin esimerkiksi vihreä intelektuelli Jarkko Tontti uhoaa, sopimus ei voi perustua mihinkään velvollisuuden tunteeseen? Miksi ihmiset haluaisivat kustantaa juuri toisten suomalaisten kustannuksia? Sopimuksen ylläpidon olisi siis perustuttava pakkoon tai automatiikkaan? Esimerkiksi siihen, että ellet itse osallistu, ei sinunkaan kustannuksiasi makseta?

Minusta sukupolvien välinen sopimus pitäisi nostaa yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Useammin tosin puhutaan sukupolvien välisestä kuilusta tai sodasta. Tiettyä katkeruutta on ilmassa - aiheestakin. Eli ehkä peruutan keskustelutoivomuksen. Ei tässä maassa kansalaiskeskustelulla ole ennenkään mitään saatu aikaan? Eliitti on jo talvisota-talvesta asti sopinut kompromisseista työmarkkinapöydissä, mutta kuka edustaa eri sukupolvia neuvottelupöydässä.

Nuorten sukupolvien voima neuvottelupöydässä voinee syntyä vain veropakolaisuuden uhasta. Äänimäärä tai taloudellinen valta ei riitä.

Yhteismaasta Sarastuksessa

Käsittelen yhteismaan ongelmaa Sarastuksessa lähinnä Elinor Ostromin ajattelun pohjalta.

Kirja-arvostelu: Kiista yhteismaista

Syväekologisen yhdistyksen Elonkehän sivulla on päätoimittaja Hanna-Leena Ylisen kirja-arvostelu viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Kiista Yhteismaasta. Suosittelen.

Ilmaston lämpeneminen ja koordinaatio-ongelmat

Kesällä Kaliforniassa kokeiltiin geoengineeringiä (ilmaston keinotekoista muokkausta) ilmaston lämpenemisen ratkaisukeinona. Amerikkalaiseen tapaan kokeen kustansi joukko liikemiehiä. Kalifornialaisessa kokeessa  vaikutettiin rautapitoisella aineella Tyynessä meressä elävän levän määrään. Ko. levä kerää luonnostaan  hiilidioksidia ilmakehästä. Kuollessaan levä vie hiilidioksidin meren pohjaan missä sen pitäisi pysyä vuosisatoja.

Kokeilu on saanut Economist-lehden mietiskelemään koordinaatio-ongelmia. Tähän mennessä ilmaston lämpenemistä on mallinnettu yhteismaan ongelmana eli koordinaatio-ongelma on materialisoitunut yhteismaan ongelmana. Käytännössä lähinnä Euroopan maat ovat pyrkineet supistamaan hiilidioksidipäästöjään ja muut maat ovat tuhonneet ilmakehää kiihtyvällä vauhdilla eli ne ovat ylilaiduntaneet yhteismaata.

Jos ilmaston lämpenemistä aletaan ratkaista geoengineeringillä, koordinaatio-ongelmat muuttuvat toisen luonteiseksi, mutta eivät ne mihinkään häviä. Eivät ne myöskään häviä silloin, jos alkuperäinen ongelma jätetään kokonaan ratkaisematta ja oletetaan ihmisten siirtyvän asumiskelvottomiksi muuttuneilta alueilta lähemmäs napoja.

Vaikka itse geoengineering tuskin on niin kallista, etteikö se onnistuisi yksipuolisesti vaikkapa USA:lta, syntyy kuitenkin koordinaatio-ongelma siitä, miten geoengineeringistä päätetään. Kanadalle tai Venäjälle ei ole välttämättä läheskään yhtä suurta etua ilmaston lämpenemisen pysäyttämisestä kuin muilla mailla. Geoengineeringin käyttö on lisäksi hyppy tuntemattomaan. Pohjoisille maille moinen riskinotto voi tuntua liian suurelta. Kanadan ja Venäjän on lisäksi väestösiirroin ratkaisevasti helpompaa sopeutua ilmaston lämpenemiseen kuin päiväntasajaa lähempänä olevilla mailla, joiden  asukkaiden olisi todennäköisesti pakko siirtyä lähemmäs napoja.

Seuraava koordinaatio-ongelma siis on se, miten ilmastopakolaisten vastaanotosta sovitaan maiden välillä. Jos jokin maa ei ota ilmastopakolaisia, muille maille tulee vieläkin suurempi väestöpaine. Ilmastopakolaisten vastaanotosta tulee taloustieteen termein julkishyödyke ja vastaanotosta kieltäytyjistä vapaamatkustajia.

Sanottakoon suoraan, että itse en hyväksy, että Suomi ottaa Afrikan maista ja Lähi-Idästä vastaan merkittäviä määriä ilmastopakolaisia. Ihmisten kanta on 7 miljardia. Eläinten joukko-sukupuutot ovat minun näkökulmastani suurempi huolenaihe.

Venäjä menettänyt uskonsa Syyrian hallintoon?

Venäjä on BBC:n mukaan menettämänsä uskonsa siihen, että sen tukema Syyrian hallinto kestäisi. Ongelma vallansiirrossa tulee olemaan tämä:

Uskonnoltaan syyrialaisten enemmistö (90 %) on muslimeja Sunnit muodostavat 74 % muslimiväestöstä, kun taas pienemmät suuntaukset (alaviitit, shiiat ja druusit) käsittävät 16 % väestöstä. Kristittyjen osuus Syyrian väestöstä on noin 10 %, ja he jakautuvat useisiin suuntauksiin ja lahkoihin.

Vähemmistöt ovat enemmän tai vähemmän tukeneet hallitusta - eritysesti tietysti alaviitit. Viha alaviitteja kohtaan on kova. Kolme kuukautta sitten julkaistun New York Timesin jutun perusteella voisi olettaa, että teurastusveitsiä jo hiotaan.

Toinen ongelma on se, että kun taistelut ovat jatkuneet melko pitkään, sunni-oppositio on jatkuvasti radikalisoitunut. Ulkomaalaisia jihadisteja on tullut maahan. 

Libyan sisällissotaan verrattuna nyt on kyse kertaluokkaa traagisemmasta konfliktista. Riski on, että Syyriassa ajaudutaan Ruandan kansanmurhan kaltaiseen tilanteeseen.

Oras Tynkkynen ja suomalainen kirja

Oras Tynkkynen ja kumppanit puhuvat asiaa:

Arvoisat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Stubb sekä kulttuuri- ja urheiluministeri Arhinmäki

Olemme huolissamme suomenkielisen kirjallisuuden pääsystä nykyaikaisille markkinoille. Erityisesti haluamme kiinnittää huomiota ongelmiin, jotka liittyvät sähköisten kirjojen yleisimpiin kauppapaikkoihin.

New York Timesin mukaan yksittäisellä yrityksellä, Amazonilla, on 60 prosentin osuus sähkökirjamarkkinoista. Amazonin rooli on ratkaiseva, ja merkittävä määrä kirjallisuudesta myydään nykyisin tämän palvelun kautta. Vaikka markkinaosuus ei liene aivan näin suuri Suomessa, Amazonin rooli on todennäköisesti hyvin merkittävä myös meillä.

Ongelmalliseksi Amazonin vahvan markkina-aseman tekee se, että Amazonissa ei voi tällä hetkellä itse julkaista suomeksi tai ruotsiksi mitään. Kielialueidemme pienuuden takia Amazon ei tuota suomen- ja ruotsinkielisille kirjoille seulontaa, jota kuitenkin tarvitaan rasistisen ja loukkaavan sisällön estämiseksi.

Suuremmat kustantajat eivät toistaiseksi ole nähneet asiaa ongelmana. Vaikka myös suomalaiset julkaisijat ovat viime vuosina parantaneet sähköisten kirjojen saatavuutta kotimaassa, on selvää, että merkittävä osa suomalaisista kirjallisuuden ostajista kääntyy tällä hetkellä helppouden vuoksi englanninkielisen kirjallisuuden ja kansainvälisten kauppapaikkojen puoleen. Helppous on usein ratkaiseva asia ostopäätöstä tehtäessä. Vaikkapa Kindlen tai iPadin omistajalle on paljon vaikeampaa myydä teos kustantajan omalta verkkosivulta kuin Amazonin kauppapaikalta.

Tällä hetkellä monen suomalaisen onkin helpompi valita englanninkielinen käännös kuin ostaa teos äidinkielellään. Olemme huomanneet omassa tuttavapiirissämme monen ostavan nykyään paljon enemmän teoksia englanniksi kuin suomeksi. Vain siksi, että ostaminen on näin helpompaa.

Suomalaiset kustantajat yrittävät sulkea ulkomaiset toimijat mahdollisimman pitkään markkinoiden ulkopuolelle.Kärsijöinä suomalainen lukija ja suomalainen kirjailija. Mutta aikaa myöten käy niin kuin videokaupassa - Sonera ja Elisa saivat ulkomaisen kilpailijan Netflixistä - hyötyjänä suomalainen kuluttaja.

Stubbin ja Arhinmäen vastaus Tynkkyselle on niitä näitä:

E-kirjojen liiketoiminta Suomessa on kehittymässä. Liiketoimintamallit hakevat muotoaan. Tästä on osoituksena esimerkiksi Viestinnän Keskusliiton koordinoima kustantajien yhteinen eReading-hanke, jossa tutkitaan muun muassa sähköisiä lukulaitteita ja kehitetään niihin liittyviä tuote- ja palvelukonsepteja ja liiketoimintamalleja.

Sama kuin kysyisi S:ltä tarvitaanko Suomessa lisää kilpailua elintarvikemarkkinoilla. Suosittelen että joku pikkukustantaja ryhtyy yhteistyöhön Amazonin kanssa suomalaisten kirjojen saamiseksi Amazoniin. Ison toimijan kannattaa toki jarruttaa kaikkea muutosta, mutta pienemmälle toimijalle tämä voi olla mahdollisuus.

Kun Cortes tuli Meksikoon yksi atsteekkien hampaissa ollut itsenäinen intiaanivaltio liittoutui Cortesin kanssa atsteekkeja vastaan - ko. intiaaniheimo onnistui pitämään itsenäisyytensä vähän kauemmin kuin muut.

Kriistiterapia heikentää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia?

Kun yhteisö kokee syvän trauman niin kuin Jokelassa esimerkiksi tapahtui, Suomessa annetaan yhteisölle kriisiterapiaa. Suomen Kuvalehdessä Marko Hamilo referoi tutkimuksia, joiden mukaan kriisiterapia usein nakertaa yhteisöllisyyttä ja heikentää hyvinvointia.

Tutkimustulosten mukaan katastrofien hetkellä yhteisöllisyyden merkitys korostuu entisestään. Yhteisöllisyyden tunne ja naapuriapu osoittautuivat sekä Suomessa että Yhdysvalloissa hyvinvointia tukeviksi tekijöiksi sekä kriisin aikana että sen jälkeen.

 Yhdysvalloissa paikallisyhteisöjen yhteistoiminta korostui traumaattisten tapahtumien jälkeen, mutta Suomessa viranomaiset vaikeuttivat ihmisten yrityksiä kokoontua ja järjestää vapaaehtoisesti keskustelutilaisuuksia. ... näin kävi erityisesti Jokelassa.... kriisiterapiaan osallistuminen vähensi yhteisöllisyyden tunnetta ja vaikutti negatiivisesti hyvinvointiin.

Tällä(kin) blogilla on puhuttu siitä, että kun valtio huolehtii yksilöiden ja yhteisöjen puolesta köyhistä ja vanhuksista, välittäminen, yhteisöllisyys ja yksilöiden omatoimisuus rapautuvat ja sitä myötä hyvinvointi: Avun saaja ei tunne henkilökohtaisesti avun antajaa eikä koe olevansa kiitollisuuden velassa kenellekään. Veronmaksaja taas ajattelee, että hän on tehnyt osuutensa kun maksaa veroja, eikä näin koe velvollisuudekseen osallistua millään muulla tavalla.

Tämäkään tutkimustulos ei tule yllätyksenä. Kun valtio sekaantuu jopa yhteiseen suruun ja vie yhteisöltä ja yksilöiltä autonomian yhteisen surun hoitamisessakin, yhteisöllisyys heikkenee.

Maahanmuuton laatu laskussa

Suomessa maahan muuttavan väen koulutustaso on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi siinä missä Saksan, Itävallan, Kanadan, Hollannin, Tanskan ja Luxemburgin maahanmuuttajien koulutustaso on noussut dramaattisesti.

Suomi on Economist-lehden tilaston kuvaamista maista voimakkaimmin laskenut maahanmuuton tasoa.  Osasyy on toki varmaan se, että suomalainen vientiteollisuus ei enää vedä korkeasti koulutettua väkeä Suomeen, mutta suunta on huolestuttava.

Väestönlaatu on kansakunnan merkittävimpiä menestystekijöitä. 

Viideskolonnalaisuus etenee

HS raportoi tänään Suomen venäläisten liitossa olevasta laajasta kriisistä. Osa liiton aktiiveista haluaa tehdä liitosta Venäjän hallituksen työkalun. Venäjä käyttää  ulkomailla asuvia kansalaisiaan oman ulkopolitiikkansa välineenä, mutta osa työntekijöistä ei halua että liitto toimii Venäjän hallituksen välineenä.

Tulkitsen HS:n uutista niin, että viideskolonnalaisuutta vastustavat liiton viisi työntekijää ovat eronneet liiton palveluksesta, koska viideskolonnalaiset ovat saaneet liiton hallintaansa.

Modernin yhteiskunnan rappio

Timo Hännikäinen käänsi ranskalaisen ns. uuden oikeiston sosiologin Alain de  Benoistin kirjoituksen the Decay of Modern Society, joka on ilmestynyt vuonna 94 Mankind Quaterly-lehdessä. 

Kirjoitus on liberalismin ja libertarismin kritiikki. Allekirjoitan Benoistin tekstin suurimmalta osin - termin kaikkien sota kaikkia vastaan käyttö markkinataloudesta on huonoa terminologiaa koska usein interaktio ei ole nollasumma-peli vaan molemmat hyötyvät. 

Lainaan de Benoistia:

Ferdinand Tonnies (1855-1936) ... teoriassaan gemeinschaftista ja gesellschaftista (Gemeinschaft und Gesellschaft, 1887) ... paljasti, kuinka varhaiset heimoyhteisöt tai kansalliset (gemeinschaft) yhteisöt saavuttivat harmonisen yhteistyön tilan enemmän tai vähemmän automaattisesti, koska niillä oli yhteinen kulttuuri sekä tunne yhteisestä geneettis-kulttuurisesta identiteetistä, johon niiden kaikki jäsenet kasvatettiin. Merkittävät konfliktit vältettiin, kun kaikki jakoivat yhteisen arvojärjestelmän ja tunteen yhteisestä kohtalosta.

Ajan myötä alkoi kuitenkin kehittyä suurempia monietnisiä ja -kulttuurisia yhteiskuntia, ja niitä Tonnies väitti gesellschaft-siteiden yhdistämiksi. Yhdistävä tekijä ei ollut mikään yhteinen arvojärjestelmä tai historiallinen identiteetti, ja yhteistyö nojasi ainoastaan tarpeeseen vaihtaa tuotteita ja palveluita. Lyhyesti sanottuna niiden olemassaolo riippui taloudellisista suhteista, ja kulttuuriarvojen moninaisuuden, “perhetunteen” puuttumisen sekä taloudellisen vaihdon ja vaurauden korostamisen seurauksena taloudellinen tai arvokonflitkti saattoi helposti rikkoa niiden harmonian milloin hyvänsä. Poliittisin termein ilmaistuna liberalismi kehittyi ylistämään yksilöiden vapautta kansallisen lojaalisuuden ja kansalliseen kohtaloon sitoutumisen vaatimuksista, ja marxismi kasvoi niiden tyytymättömyydestä, jotka olivat vähemmän onnekkaita vallan ja vaurauden tavoittelussa, josta nyt tuli modernin gesellschaft-yhteiskunnan armoille jääneiden yksilöiden pääasiallinen elämäntehtävä. 

Nationalismin ja kaiken erilliseen etniseen sukulaisuusyksikköön kohdistuvan lojaalisuuden julistivat pannaan niin liberaalit kuin marxilaiset. Ihminen kehittyi yhteistyössä toimivissa ryhmissä joita yhdistivät kulttuuriset ja geneettiset siteet, ja vain sellaisissa puitteissa yksilö voi tuntea olevansa aidosti vapaa ja aidosti turvassa.  Ihmiset eivät voi elää onnellisina yksinään ja vailla arvoja tai mitään identiteettiä: moinen tilanne johtaa nihilismiin, huumeiden käyttöön, rikollisuuteen ja pahempaankin. 

Puhtaan egoististen tavoitteiden levitessä perheen ja kansakunnan altruistisen arvostamisen kustannuksella yksilö alkaa puhua mieluummin oikeuksistaan kuin velvollisuuksistaan, sillä hän on kadottanut tunteen kohtalosta ja kuulumisesta itseään suurempaan ja kestävämpään kokonaisuuteen. Hän ei enää riemuitse turvallisesta uskosta, että hän jakaa yhteistä perintöä jota hänen velvollisuutensa on suojella – hän ei enää koe, että hänellä olisi mitään yhteistä ympärillään olevien kanssa."

Kirjoitus on melkein 20 vuotta vanha, mutta jos kirjoitusta esimerkiksi vertaa yhteisöllisyyden tuoreiden tutkijoiden Bowlesin, Gintisin, Boydin ja Richersonin tutkimuksiin ja ajatuksiin, näkee vääjäämättä selkeän yhteyden. Bowles ja Gintis ovat enemmän tosin kiinnostuneita solidaarisuudesta työpaikalla työntekijöiden kesken, mutta myös solidaarisuudesta hyvinvointiyhteiskunnan sisällä. Richerson taas yhteisyydestä yrityksen sisällä.

Toisaalta en toki väitä että ns. uuden oikeiston esittämän yhteiskuntaihanteen ja Gesellschaft-tyyppisen yhteiskuntaihanteen paremmuuden vertailu on helppoa. Oikeassa yhteiskunnassa on usein optimaalisesti sekä Gemeinschaftin että Gesellschaftin piirteitä. Toisaalta todelliseen yhteiskuntaan kuuluu usein edellisen mureneminen jälkimmäisen tieltä, mitä usein voi aiheesta kutsua termillä rappio.

Timo Harakka, Kärpästen Herra ja Samuel Bowles

Lainaan Ylen toimittajaa Timo Harakkaa:

Kärpästen herran päähenkilö on poika nimeltä Ralph, joka valikoituu johtajaksi. Ralph yrittää järjestää joukkoja järkevään ja vastuulliseen yhteistoimintaan.

Mutta pian Ralph saa ylivoimaisen kilpailijan, Jackin. 10 kirjaa vallasta-sarjan vakiovieraan, Anna Kortelaisen sanoin: ”Sitten tulee huomattavasti aistillisempi, vetoavampi ja populistisempi Jackin puolue, joka sanoo, että ei, kun pidetään hauskaa, pidetään bileitä ja grillataan!”

Yksi toisensa jälkeen kaikki liittyvät Jackin metsästäjäheimoon, jossa asema ansaitaan mieskunnolla, heikompia vainoamalla ja kiduttamalla, ja vahvistetaan rituaalisella rumputanssilla.

Kärpästen herra siis varoittaa, että sivistyksen pintakerroksen läpi voi milloin tahansa murtautua raaka vaistovalta. Mutta toisella lukemalla huomaan, että sympatiani liukuu yllättäen Jackin villilauman puolelle. Jackin ympärillehän ryhmittyy aito yhteisö, jota leimaavat solidaarisuus, epäitsekkyys ja sitoutuminen: hyviä asioita kaikki.

Yhteisöllisyys on pehmoinen sana, josta tulee mieleen joukkohali ja yhteislaulu leirinuotiolla. Mutta evoluutiopsykologit Samuel Bowles ja Herbert Gintis muistuttavat, että historiallisesti yhteisöllisyys edellyttää yhteisen vihollisen. Väkivallasta poisoppiminen vie ihmiskunnalta tuhansia ja taas tuhansia vuosia."

Tämä lainaus oli tarkoitettu vain muistutukseksi tutustua näihin kahteen aikamme merkittävimpiin yhteisöllisyyden ja altruismin tutkijaan. (Lukekaapa tarkemmin Tiede-lehden artikkeli ja oma aikaisempi tekstini.)

Timo Harakka jatkoi:

10 kirjaa vallasta –ohjelman ensimmäisenä aiheena on siis väkivallan valta. Se vallitsee edelleen maailman monissa osissa, muistuttaa ohjelman vieras, kehitysministeri Heidi Hautala. Kärpästen herra on täyttä totta esimerkiksi Somaliassa.

Mutta onko sattumaa, että nimenomaan pojat eivät kykene rakentamaan rauhan yhteiskuntaa. Entäs jos saarelle olisi joutunut joukko tyttöjä – näin vastaa Heidi  Hautala:

”Uskon, että naisyhteisö pystyisi sopimaan, miten eletään yhdessä ja ratkaistaan ongelmat. Jos Lehman Brothers olisi ollut Lehman Sisters, niin oltaisiinko tässä, missä maailma tällä hetkellä on? Ei oltaisi.”

Naisyhteisöt eivät varmasti ainakaan aloittaisi sotia. Sotimiseen tarvitaan nimittäin yhteishenkeä. Naisvaltainen työpaikka on yleensä keskenään riitelevien ihmisten yhteisö.  Sotiminen on tyypillistä yhteistyökykyisille lajeille kuten muurahaisille ja ihmisille. Ihmisten osalta miehille. Pankkejakaan ei varmaan olisi jos miehet eivät olisi niitä perustaneet.

Menestys ja hattu

Presidentti S. Niinistö totesi: 

"Ti­lan­ne on sii­nä mie­les­sä ikä­vä, et­tä ta­lous­po­li­tii­kas­sa vir­he teh­dään hy­vi­nä ai­koi­na. Se [menestys] nou­see jo­ten­kin hat­tuun. Ei ym­mär­re­tä si­tä, et­tä ajat ei­vät ai­na jat­ku hy­vi­nä, ei­kä va­rau­du­ta riit­tä­väs­ti sii­hen, et­tä ala­mä­kiä­kin tu­lee. Ja ala­mäes­sä me nyt täl­lä het­kel­lä olem­me".

Menestys tekee ihmisen, yrityksen ja kansakunnan ylimieliseksi. Ylimielisyys taas tekee ihmisestä tyhmän ja ylimielisyys kerääntyy kusena päähän.

Siitä miten ylimielisyys tekee älykkäästäkin tyhmän olemme viime aikoina saaneet näyttävimmät esimerkit toki yritysmaailmasta. Vanjoki ei varmasti ollut Nokian lahjattomimpia pomoja mutta hänelle oli ilo muuttua jonkinlaiseksi Nokian ylimielisyyden mannekiiniksi. Vanjoki julisti Samsungit, HTC:t ja Sony Ericsonit pakkasella housuihin kuseviksi pikkupojiksi, joilla on hetken lämmin, mutta pidemmällä tähtäimellä pojat ovat sitten vielä pahemmissa ongelmissa.

Teknologiamurros vaikuttaa aina pahimmin aikaisampaan ykkös-menestyjään. Usein aikaisemmat kakkoset ja kolmaset ovat sen verran nöyriä jo valmiiksi, että kykenevät taipumaan ja sopeutumaan teknologiamurrokseen. Entinen menestyjä katsoo kusipäänä uutta teknologiaa nenän vartta pitkin niin kuin Nokia. Nokia ei taipunut eikä sopeutunut ennen kuin oli viimeinen pakko - silloin ei enää ollut jäljellä kuin lähteminen Microsoftin kelkkaan. Housuun kusijoista ainakin aikaisempi kakkonen Samsung on menestynyt loistavasti. 

Mieluummin kusi housussa kuin päässä.

Suomen taloudellinen menestys on poikinut ylimielisyyttä poliitikoissa ja kansassa. Edessä saattaa olla samanlainen tilanne kuin 90-luvun alussa: valtion menoja leikataan paniikinomaisesti juustohöylällä, perheet joutuvat myymään asuntonsa alle hankintahinnan ja työttömyys nousee. Aika näyttää - positiivisetkin yllätykset ovat toki mahdollisia.

Oma lukunsa on se, miten Suomi Itä-Euroopan aikaisempana ulkopoliittisena menestyjänä on katsonut nenän varttaan pitkin Natoa. 90-luvulla suomalaiset poliitikot väittivät, että Suomi on puolueettomana maana aivan eri asemassa kuin Viro ja Puola eikä Nato-jäsenyys ole ajankohtainen. Nato on Suomen Android. Housuun kusijat ovat menestyneet ja Suomi on Venäjän etupiirissä niin kuin Nokia Microsoftin.

Ylimielisyydessä on kuitenkin yksi hyvä puoli. Jossain vaiheessa menestyksen menettäminen ainakin saattaa johtaa ylimielisyyden menettämiseen. Sitä odotellessa olen oikeastaan aika toiveikas. Tyydyn olemaan syntisenä ja kelvottomana Jumalani edessä.

NSN näytti yritysmaailmassa muuten justiinsa miten kovalla työllä ja tosiasioiden tunnustamisella uusi nousu on mahdollinen.

Epäluuloisuus

Suomalaisia vaivaa epäluuloisuus. Epäluuloisuus on tiettyyn rajaan asti tervettä - kaikki ajavat kuitenkin ensi sijassa omaa etuaan. Yksilön, pienen yrityksen ja pienen valtion on kuitenkin usein käytännössä valittava kumppaneita, joista se on riippuvainen. Kaikkea ei voi markkinoillakaan kilpailuttaa joka ostoksen yhteydessä erikseen.

Amerikkalaiset pikkufirmat myyvät tuotteitaan Amazonin markkinapaikoilla, antavat Amazonin huolehtia markkinoinnista, tuotteiden kuljetuksesta ja varastoinnista puolestaan. Pikkufirmat tulevat riippuvaiseksi Amazonista, mutta säästävät kustannuksissa ja tavoittavat suuremman kuluttajakunnan.

Viro sai itsenäisyytensä takaisin pitkän neuvostomiehityksen jälkeen 1990-luvun alussa. Se kiirehti kuitenkin liittoutumaan nopeasti USA:n kanssa ja käytännössä delegoi puolustuksensa USA:lle ja toissijaisesti Natolle. Viro toki tietää olevansa riippuvainen USA:sta, mutta hyödyt menevät haittojen edelle. Riippuvuus materialisoituu mm. sitä kautta, että Viro lähetti sotilaitaan Irakiin ja Afganistaniin pitääkseen maineensa USA:n silmissä hyvänä.

Vaikka Viron ja Venäjän suhteet ovat huonot, Viron ja Venäjän kauppa on aivan yhtä suurta suhteutettuna Viron kansantuloon kuin Suomenkin kauppa Venäjän kanssa.

Olen henkilökohtaisessa elämässäni delegoinut Googlelle mailieni ja kaikkien dokumenttieni säilyttämisen ja siis myös varmuuskopioinnin. Google tietää missä browsaan. Olen ostanut jopa Googlen Chromebookin , johon ei edes voi ladata muita browsereita kuin Chromen. Kirjani ovat ensi sijassa Amazonilla . Olen tietysti riippuvainen Googlesta ja Amazonista ja kynnys vaihtaa toisiin toimittajiin on jonkinmoinen, mutta toisaalta pääsen eroon varmuuskopioinnista, virustorjunnasta huolehtimisesta ja kaikkinaisesta tietokoneen administroinnista. En tarvitse rootin salasanaa - se on Googlella ja Amazonilla.

Liiaallinen epäluuloisuus maksaa. En luota Googlen tai Amazonin tai USA:n hyvyyteen vaan siihen että Amazonin ja Googlen insentiivi pettää odotukseni on hyvin pieni - suorastaan negatiivinen - ja USA:n insentiivi pettää Rajamaa-liittolaisiaan on samoin pieni. 

Liberan muistio hyvinvointiyhteiskunnasta

Suomalaiset libertaarit ovat julkaisseet erittäin hyvän muistion hyvinvointiyhteiskunnan kestämättömyydestä. Tällaista keskustelua tarvitaan.

Hyvinvointiyhteiskuntaa on tällä blogilla käsitelty aika paljon. Referoin mm. aikaisemmin kahden eturivin amerikkalaisen vasemmistolaisen taloustieteilijän Samuel Bowlesin ja Herbert Gintisin ajatuksia hyvinvointiyhteiskunnasta ja toisaalta amerikkalaisen maltillisen libertaarin Charles Murrayn kirjaa samasta aiheesta.

Liberan malli on mustavalkoinen - hyvinvointiyhteiskunta on tuhoon tuomittu alunperinkin - piste. Vaikka ei Liberan ideologiaa jakaisikaan, muistio kannattaa ehdottomasti lukea.

Vaikka en itsekään jaa ajatusta, että hyvinvointivaltio on aina kestämätön, jaan libertaarien käsityksen että eurooppalainen hyvinvointiyhteiskunta on hiljalleen romuttumassa. Siihen, miten esimerkiksi köyhien, vanhusten, tyttömien ja vammaisten ylläpito tulevaisuudessa tullaan ratkaisemaan, minulla ei ole vahvaa mielipidettä. Arvaukseni on, että se tulee tapahtumaan markkinoihin perustuvien ratkaisujen että yhteisöllisten ratkaisujen kautta.

Erillisyys (osa 1)

Käsittelen Sarastuksessa Suomen ja Venäjän kansojen erillisyyttä lähinnä professori Vihavaisen kirjan Itäraja häviää (2011) pohjalta.

Olli Kivinen ja Suomen yritys päästä YK:n turvaneuvostoon

HS:n pääkirjoitussivulla Olli Kivinen ihmettelee samaa mitä Kansankokonaisuuden kirjoittaja: Eikö Suomen ulkopoliittinen johto vieläkään ole tajunnut seuraavia yksinkertaisia asioita:

a) YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys ei ole enää kovin tärkeä vaikutuskanava eikä se erityisesti tarjoa Suomelle turvatakuita, ja

b) Suomen kaltainen maa, joka änkyröi EU:ssa, joka kieltäytyy Nato-jäsenyydestä haluten pitää kiinni sitoutumattomuudestaan - ikään kuin sitoutumattomuus olisi muuta kuin 70-luvun tyhjä slogan - ja joka on turvatakuita vailla olevana haavoittuvana maana Venäjän erityinen sylkykuppi, ei luonnollisestikaan saa ääniä muilta mailta.

On suorastaan hämmästyttävää että Suomi sai niinkin paljon ääniä.

"Kirvelevä tappio YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyskilvassa on tärkeä ulkopoliittinen muistutus. Koko hanke puhallettiin täyteen ilmaa ikään kuin jäsenyys olisi ollut maan tärkein asia vuosikymmeniin. Ilmeisesti takana oli presidentti Tarja Halosen ulkopoliittisen johtaja-aseman ja ulkoministeriön moraalin kohottaminen sen jälkeen, kun EU-asiat oli keskitetty pääministerin johdettaviksi. YK:n äänestystulosta on päivitelty ja käännelty monelta taholta aivan aiheellisesti. 

Kyseessä oli paha mahalasku ja väärinarviointi, joka täytyy arvioida perusteellisesti. Yksi näkökulma puuttuu vielä: miksi niin moni sittenkin äänesti Suomea? Kuinkahan moni EU-maa oli puolellamme viimeaikaisen äkäpussikäytöksen jälkeen? Etelästä niitä ei ole, päinvastoin – vakuustemppuilu vei kannatuksen. Mahdollista on, että alueen EU-jäsenet käyttivät vaikutusvaltaansa myös Välimeren etelärannan valtioissa. 

 Ongelmia oli pohjoisempanakin: kuka katsoo suopeasti jäsenvaltiota, joka keinuttaa venettä keskellä vaikeata kriisiä? Kuinkahan moni läheisimmän viiteryhmämme euroryhmän jäsenistä äänesti Suomea eikä rakentavaa ja taitavaa euromaata Luxemburgia? 

 Toinen hankala ryhmä ovat Naton jäsenmaat. Pääosa EU-kumppaneistamme sekä Norja, Yhdysvallat ja Kanada ovat valinneet Naton puolustuksensa ytimeksi, joten se on monien tärkeimpien verrokkimaidemme puolustusliitto. Meillä Natoa käsitellään jopa kuntavaalien tupailloissa ja vastaavissa poliittisissa kokouksissa helvetin esikartanona, jossa pääpiruna häärii tietenkin liiton suurin jäsenvaltio Yhdysvallat. 

 Saattaapa olla, että joissakin maissa katsotaan Suomen olevan vapaamatkustaja, joka uskoo länsimaiden pelastavan, jos eteen tulee tosi hankala tilanne. Jotkut maat epäilevät Suomea, koska se pyrkii itsepintaisesti ja vaistonvaraisesti hakeutumaan idän ja lännen väliselle harmaalle vyöhykkeelle. Kuinkahan paljon ääniä Naton jäsenmaista mahtoi tulla? 

 ... 

 Lisämausteena keitossa on itänaapurimme Venäjä. Itäsuunnalla ei ole kyse ylimielisyydestä, mutta suhteet eivät ole mitenkään ongelmattomat. Sen osoitti lapsikiistojen lietsominen kesken YK-kampanjaamme. Venäjän politiikkaa on selitetty sisäpolitiikalla ja ties millä, mutta ulkoiset tunnusmerkit kertovat aivan muuta. Venäjän päämäärä on vaikutusvallan palauttaminen naapurimaissa Neuvostoliiton aikojen tasolle. 

Korkeiden viranomaisten ja Kremlin komennossa olevien tiedotusvälineiden toiminta osoitti, että lapsikiistassa on kyseessä harhatiedolla käytävän nykyaikaisen tiedotussodan harjoitus. Ilmeisesti sen tarkoituksena on näyttää Suomelle kaapin paikka. Toimintaan kuuluvat myös iskusanat. 
Tämänkertainen on "sivistysvaltio", jota pääministeri Dmitri Medvedev ja ulkoministeri Sergei Lavrov ovat käyttäneet. Tässähän Venäjällä on paljon opetettavaa vaikkapa korruption, katulasten tai oikeusvaltion alalla. 

 Lisäksi menetelmään kuuluu vanhoilta huonoilta ajoita tunnettu hajota ja hallitse -menetelmä, jolla kohdemaan toimijat pyritään leimaamaan hyviksi ja huonoiksi. Hyville annetaan kissanpentuja. Kansanäänestyksestä puhunut pääministeri Medvedev nosti Suomen holhoamisen maamme demokraattisen poliittisen päätöksenteon tasolle. Se ei ole kuulunut Venäjän hallitsijoille vuoden 1917 jälkeen. Onneksi maamme kaikissa puolueissa nousee koko ajan uusia poliitikkoja, joita ei ole marinoitu suomettumisliemessä ja joilla on mahdollisuus välttää menneisyyteen taantuminen."

Miksi Suomi saisi kannatusta turvaneuvostoon länsimaitla kun Suomi ei kerran kuulu länteen, taikka Venäjältä, kun Suomea ei vielä ole onnistuttu liittämään kokonaan Venäjän etupiiriin ?

Vapaa!

Onnittelen Kroatian kansaa ja Ante Gotovinaa.

Presidentinvaalit USA:ssa ja Suomessa

Olen tyytyväinen että Obama voitti. Vaikka oikeistolainen olenkin, ilmastonlämpenemis-skeptisyydellä ja kreationismilla ratsastajaa on hiukka vaikea hyväksyä. Tosiasia tietysti on että republikaanien ehdokkaiden kreationismista ja ilmastonlämpenemisestä puhuminen on osittain signalointia, mutta mielestäni vaarallista sellaista. Obaman valinta torjuu myös amerikkalaisten pahimman isolationismin. Mitä enemmän USA on läsnä Euroopassa, sitä vapaampi on Eurooppa.

Suomen edelliset presidentinvaalit tulivat taas mieleen. Vaaleja leimasi sellainen konstellaatio, että molemmat ehdokkaat olivat säällisen fiksuja ja hyväksyttäviä. Suuri osa suomalaisista signaloi kuulumista tiettyyn joukkoon ottamalla kiihkeästikin kantaa presidentti-kysymykseen, jota ei oikeastaan ollut. Itsekin äänestin Niinistöä varmaan ensi sijassa siksi, että en halunnut kuulua siihen joukkoon joka oli edellisissä vaaleissa äänestänyt Halosta.

Suomalaisten edellisen vaalin signalointi oli äärimmäisen halpaa. Lopulta oli aika samantekevää kumpaa äänesti. Samaa ei voi sanoa USA:n signaloijista tai Suomen kahden aikaisemman presidentinvaalin signaloijista. Aikaisemmissa Suomen vaaleissa internationalistinen haihattelija valittiin tuon signaloinnin tuloksena Suomen presidentiksi.

Yhteiskunnan polarisaatio on kallista koska se panee ihmiset tekemään äänestyspäätöksensä signalointi-motiivilla.

Timo Vihavaisen Itäraja häviää -kirjaa lukiessa tajusin miten Suomessa on internationalistisella haihattelulla ollut pidempääkin perinnettä. SDP:n luottamus venäläiseen matruusiin vuonna 1918 oli aikoinaan viedä Suomen turmion tielle, vaikka monien punaisten kuten Eduard Gyllingin vilpittömyyttä ei ole syytä kiistää. Otto-Wille Kuusisen toiminta Neuvostoliitossa olikin sitten jo puhdasta Suomen syömistä. Stalinkin mainitsi asiasta usein huvittuneena Kuusiselle. (Koska Yle muuten esittää jonkun ohjelman Stalinin kätyreistä / kollaboratööreistä?)

Internationalistiseen väkivallattomuuteen uskomisella on silläkin perinteitä. Pasifisti Arndt Pekurista edelsi yli sata vuotta sitten suomalainen tolstoilaisuus. Tosin sen kirkkaimmat edustajat Ilmari Kianto, Eino Railo, Arvid Järnefelt ja Kyösti Vilkuna käänsivät kelkkaansa nähtyään ensi kertaa kansojen veljeyden todellisuuden alkaen keväästä 1917. Veljeyden idea oli korvattava kaiken "ryssäläisyyden" ja siis myös tolstoilaisuuden hylkäämisellä. Mentiin toiseen - tosin selvästi vähemmän kohtalokkaaseen - äärimmäisyyteen. Veljeyden tilalle ex-tolstoilaisetkin halusivat tuoda vihan.

Yle: Venäjä haluaa olla Suomen vihollinen

Jarmo Mäkelä Ylen Uutisista kirjoittaa: "Mitä Venäjään ja venäläisiin tulee, me suomalaiset olemme itsepetoksen maailmanmestareita. Me emme suostu ymmärtämään, kuinka harkiten ja määrätietoisesti viholliskuvaa rakennetaan. Emme myöskään tajua, ettei valtiollisen median tehtävänä ole totuuden etsiminen vaan valtaapitävien aseman vahvistaminen.

Tiedotussodassa otettiin Venäjällä viime kuussa käyttöön uusi ase, presidentin hallintoon perustettu sosiaalisten projektien direktoraatti. Sen tehtävänä on Venäjän kansallisen ylpeyden palauttaminen ja isänmaallisen kasvatuksen vahvistaminen.

Tavoitteena on täyttää venäläisellä äärinationalismilla se tyhjiö, jonka kommunismin romahtaminen jätti jälkeensä sekä elvyttää patriotismi, jonka lähes ainoana selkärankana Venäjällä on Neuvostoliiton rooli toisessa maailmansodassa. Tämä on todellinen syy siihen, miksi Stalinin rikosten tuomitseminen on Venäjällä nykyoloissa mahdotonta

Moskovan Carnegie Centerin tutkijan Nikolai Petrovin mukaan tämä Putinin linja merkitsee kuitenkin sitä, että uudistuminen ja modernisaatio käyvät mahdottomiksi. Tämä merkitsee sitä, että kaikki ne jotka suomalaisten tavoin haluavat uskoa, että Venäjän tie oikeusvaltioksi, kansanvallaksi ja nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi on pitkä, ovat oikeassa vain teoriassa. Käytännössä Venäjä ei ole matkalla siihen suuntaan.

Suomalaisten poliitikkojen epäluuloisuus Venäjää kohtaan on ollut aivan liian alhaista. Venäjään ei pidä luottaa missään asiassa. On muistettava, että Venäjä on pahantahtoinen ikuisesti muuttumaton maa, joka koulukiusaajan tavoin kiusaa juuri sitä naapuriaan, joka on haavoittuvin.

Suomen suurin ongelma on se, että emme enää identifioi itseämme Rajamaaksi tai Reuna-alueeksi eurooppalaisen sivistyksen ja Venäjän rajalla. Puola ja Viro tietävät olevansa Euroopan Rajalla. Suomalaiset oppivat asian nyt uudelleen. Taitaa vain olla hiukan myöhäistä.

Nokian romahdus: romahdus päättyy ?

Nokian romahdus on ehkä päättymässä. Puhelinliiketoiminnan alasajo on hyvässä käynnissä kun taas Nokia Siemens Networksin kannattavuus on rönsyjen leikkausten jälkeen suorastaan loistava.

JP Morgan sanoo tämän päiväisen HS:n mukaan jo sen mitä Elop ei vielä ole sanonut. Nokian pitäisi keskittyä verkkotoimialaan. NSN:n tulos on hyvä nimenomaan uusimmissa teknologioissa, joten tulevaisuuskin näyttää hyvältä.

Oma arvaukseni on, että kassavarojen ohjaaminen hiipuvan puhelinliiketoiminnan edistämiseen tullaan lopettamaan kunhan Windows 8 -kortti on katsottu läpi - ja todennäköisesti havaittu heppoiseksi.

UK: Kannattaako sosiaalituen varassa olevien tehtailla lapsia ?

Sosiaalituen varassa olevan kannattaa brittiläisen ministerin Iain Duncan Smithin mukaan hankkia koko ajan vain lisää ja lisää lapsia. 

Työssä käyvän ei kannata. Tällaista insentiivirakennette ei Smithin mukaan pidä ylläpitää.

"When you look at families across the board across all incomes, you find the vast majority make decisions about the number of children they have, the families they want, based on what they think they can afford... People who are having support from welfare are often freed from that decision. Can there be not be a limit to the fact you need to cut your cloth in accordance with with what capabilities and finances you have?"

Väestönlaatu on julkishyödyke. Moisia insentiivejä ei ole tietenkään aihetta ylläpitää.  Jos syntyvyyttä halutaan nostaa, insentiivien pitää olla sellaisia että syntyvyys nousee pikemmin keskiluokan kuin sosiaalituen varassa elävien keskuudessa.

Ketä saamme syyttää turvatakuiden puuttumisesta?

HS kertoo tänään artikkelissaan "Halonen puhuu nyt asiat halki", että Halonen väittää kirjassaan, että nimenomaan hän esti Nato-jäsenyyden.

Halonen kertoo, että hän yritti selittää kaikille että Nato-jäsenyys merkitsee poliittista suunnanmuutosta. Presidentin valtaoikeuksien supistamisen takana oli pyrkimys ajaa Suomi Natoon.

Suomen Kuvalehti kertoi tämän meille jo epäsuorasti aiemmin:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Ihmetellä sopii miksi suunnan muuttaminen politiikassa on tilanteen muuttuessa jotenkin vältettävä asia. Oma arvaukseni on, että joillekin asia on näin siksi että he ajattelevat että politiikka on periaatteiden tai vaalilupausten noudattamista ja niistä kiinni pitämistä, eikä esimerkiksi mahdollisuuksien taidetta kuten Paasikivi ajatteli tai tehokkuuden maksimointia.

Kansan ei pitäisi pitkällä tikullakaan koskea poliitikkoihin joille periaatteet menevät kaiken ohi. Sen sijaan kannattaisi äänestää mieluummin Halosen esiin tuomia pragmaatikkoja:

"Niinistö, Lipponen, Haavisto ja niin edelleen ovat olleet Nato-miehiä".

Soinille Nato-jäsenyys on taas ilmeisesti vain propagandan teon jatke.

Uskon tosin että Halonen liioittelee omaa rooliaan. Hän ei ole sentään yksin syyllinen onnettomuuteen, jota hän itse pitää merkittävänä positiivisena saavutuksena.

Olli Kivinen siitä miksi Venäjä on juuri Suomen kimpussa

HS:n pääkirjoitussivulle Olli Kivinen selittää sitä, miksi Venäjä on juuri Suomen kimpussa:

Kreik­ka­lais­ka­to­li­sen kir­kon tu­ke­mal­la kan­sal­lis­mie­li­syy­del­lä on si­ten vah­va ti­laus Ve­nä­jäl­lä. Naa­pu­reis­ta Suo­mi tar­joaa peh­meän koh­teen, kos­ka se on EU-jä­se­nyy­des­tä huo­li­mat­ta jät­tä­nyt toi­sen jal­kan­sa har­maal­le vyö­hyk­keel­le idän ja län­nen vä­liin. Kos­kaan ei saa­da sel­vil­le, mis­sä mää­rin tä­mä eri­seu­rai­suus tai eu­roän­ky­röin­ti vai­kut­ta­vat tur­val­li­suus­neu­vos­to­läs­säh­dyk­sen ta­pai­siin asioi­hin. Muut en­ti­sen Neu­vos­to­lii­ton etu­pii­rin maat ovat jo­ko Ve­nä­jän ki­ris­ty­väs­sä ot­tees­sa tai ka­ran­neet Na­ton suo­jiin. Li­säk­si Län­si-Eu­roo­pan ra­joil­la saa rä­hi­näl­lä pal­jon enem­män huo­mio­ta kuin muual­la.

Suo­mes­sa vai­kut­taa li­säk­si suo­met­tu­mis­kau­den ai­ka­na is­kos­tu­nut ajat­te­lu­ta­pa, jo­ta voi­si kut­sua vaik­ka sel­käy­din­suo­met­tu­mi­sek­si. Sen ta­kia Ve­nä­jän te­ke­mi­siä sel­vi­tel­lään eri­lai­sil­la kier­to­pu­heil­la. Hy­vän esi­mer­kin tar­jo­si ul­ko­mi­nis­te­ri Erk­ki Tuo­mio­ja, jo­ka syyt­ti me­diaa liioit­te­lus­ta lap­sia­sias­sa. Me­dian syyt­tä­mi­nen kai­kis­ta vi­ran­omais­ten vai­keuk­sis­ta on muut­tu­nut hu­vit­ta­vak­si maan ta­vak­si.

To­del­li­suu­des­sa mör­kö­ta­ri­noi­den ta­ka­na ei ole jo­ku mi­tä­tön suo­ma­lais­do­sent­ti tai me­dia vaan esi­mer­kik­si ul­ko­mi­nis­te­ri Ser­gei Lav­rov, jo­ka to­te­si jul­ki­ses­ti, et­tei Suo­mi ole si­vis­tys­val­tio, tai "lap­sia­sia­mies", KGB-kas­vat­ti Pa­vel As­ta­hov. Mo­lem­mat tie­tä­vät, et­tä kes­kei­set ja Suo­men-vas­tais­ta hys­te­riaa lap­sil­la liet­so­vat val­ta­kun­nal­li­set te­le­vi­sio­ver­kot ovat Krem­lin tai sen juok­su­poi­kien nä­peis­sä. Yk­si pu­he­lin­soit­to Krem­lis­tä riit­täi­si lo­pet­ta­maan vää­ris­te­lyn.

Ve­nä­jän la­ki vaa­tii suo­je­le­maan maan ra­jo­jen ul­ko­puo­lel­la asu­via ve­nä­läi­siä. La­ki on käyt­tö­kel­poi­nen, kos­ka se an­taa mah­dol­li­suu­den to­teut­taa tois­ta Mos­ko­vas­sa vaa­lit­tua ajat­te­lu­ta­paa, jon­ka mu­kaan mah­dol­li­sim­man mo­ni maa tu­li­si ve­tää "lä­hiul­ko­mai­den" jouk­koon, Ve­nä­jän etu­pii­riin. Suo­mel­le äri­se­mi­nen ja eri­oi­keuk­sien vaa­ti­mi­nen ker­to­vat, et­tä tä­mä yri­tys koh­dis­tuu Suo­meen ai­van ku­ten ai­kai­sem­min­kin, vaik­ka so­ti­laal­li­nen uh­ka Eu­roo­pas­sa on lien­ty­nyt.

Sel­kä­ydin­suo­met­tu­mi­seen kuu­luu myös mai­den jon­kin­lai­sen eri­tyis­suh­teen vaa­li­mi­nen. Suur­val­loil­le "e­ri­tyis­suh­teet" ovat vai­ku­tus­val­lan kas­vat­ta­mi­seen so­pi­via kei­no­ja.

Päinvastoin kuin muut Venäjän kiristyvässä otteessa olevat maat Suomi on tässä liemessä kokonaan omasta syystään. Suomi olisi voinut valita Baltian tien mutta ei valinnut.

Sarastus: Vaikka voissa paistais

Uusi artikkelini Sarastuslehdessä aiheesta suomalaisten perinteinen Venäjä-kuva on luettavissa. Kommentoida voi tähän.

Mainittakoon että olen kiireiden takia vastannut hiukan hitaasti blogini kommentteihin. Olen siitä pahoillani.

Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin ?

HS:n mukaan venäläinen media katsoo että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin.

On totta että suomalaisten poliitikkojen äärimmäisen taitamattoman ulkopoliittisen linjan takia Suomi on ajatutumassa Venäjän etupiiriin.  80-luvulla suomalainen oli äärimmäisen  närkästynyt, jos vaikkapa amerikkalainen turisti rinnasti Suomen samaan porukkaan Tsekkoslovakian kanssa. Nykyään suomalainen voi oikeastaan vain kateellisena katsoa, kun vapaa Tsekki kuuluu Naton jäsenenä selkeästi länteen. (Siis edellyttäen että suomalainen itse tajuaa tilanteemme - kansamme enemmistö kieltäytyy toki tajuamasta.)

Äärivasemmistolainen maailmanparantaja ja ex-presidenttimme Tarja Halonen ei ole ainoa syy onnettomaan tilaan. Populisti Soini on vastustanut kaikkea länsi-integraatiota ja myös sotilaallista integraatiota. Koko poliittinen establishmenttimme kantaa itseasiassa vastuun siitä, että Suomi ei hankkinut turvatakuita.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pari vuotta sitten pääkirjoituksessaan Nato-jäsenyydestä ja Halosen roolista Nato-jäsenyyden torppaamisessa:

Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.

Lapsikiista on vain jäävuorenhuippu. Putinin kieltäytyminen vastaanottamasta Niinistöä vieraakseen oli seuraavaa nöyryytys. Ja lisää on tulossa. On oletettavissa, että Suomen johto ja koko kansa tulee hiljalleen "ymmärtämään" venäläisten vaatimuksia. Nyt ei kuitenkaan pitäisi antaa periksi. Muuten olemme jatkuvien nöyryytysten ja myöntyvyyden tiellä.

Suomi jättäytyi Naton ulkopuolelle omaa typeryyttään. Tulemme kantamaan siitä syntyvää haittaa vuosikymmeniä. Kansalla on tietysti sellaiset poliitikot kuin kansa ansaitsee. Surullista tämä kuitenkin on.

Paasikiven viisaus oli että realiteetit on otettava huomioon. Myöhemmät poliitikot ovat kääntäneet Paasikiven 50-luvun maailmanpoliittisessa tilanteessa taktisista syistä soveltaman "sitoutumattomuuden" eli myöntyvyyden politiikan arvoksi sinänsä. Ovatpa jotkut poliitikot alkaneet uskoa että Venäjä on kehittymässä moderniksi demokratiaksikin ja että Venäjä ei ole enää muka edes uhka Suomelle. Joillekin "viisaille" lännen sotilasliitto ja EU toisaalta ja Venäjä toisaalta näyttäytyvät aivan samanlaisiksi itsenäisyytemme uhiksi.

Paasikivi joutui ottamaan 40-luvulla työtehtävän johon kuului oleellisena osana venäläisten nöyristely päämääränä edes jonkinasteisen itsenäisyyden säilyttäminen. Vain todella vahva ihminen kesti tuollaisen kunniattoman työtehtävän moraalinsa säilyttäen. (Paasikivi sanoi itse että ainoa kunniallinen tehtävä minkä hän sai presidenttinä toimittaa oli Rytin armahdus.)

Myöhemmät poliitikot ovat tehneet venäläisille huoraamisesta elämäntavan. Ennen maa repee kuin huora häpee sanotaan.

30-luvulla ajauduimme Venäjän etupiiriin olosuhteiden pakosta Saksan ja Neuvostoliiton paktin seurauksena ja nyt omaa typeryyttämme.

Maaseutu ja tulonsiirrot

Maaseutu ei herätä minussa enää myönteisiä tunteita. Luonto herättää mutta maaseutu ei.

Luontoihmisenä olen varsin kyllästynyt susien salakaatoon. Ymmärrän toki että maaseudun ihmiset ovat huolissaan lastensa ja karjansa turvallisuudesta, mutta Suomessa tuntuu vallitsevan suoranainen petohysteria alle kahdesta sadasta sudesta vaikka Virossa ei vastaavaa hysteriaa ole suuremmasta susi-kannasta. Yksi selitys asiantilaan lienee se, että Suomessa on laajoilla subventioilla pyritty pitämään maa niin sanotusti kokonaan asuttuna. Virossa maaseudulla on tyhjää ja luontomatkailun osuus toimeentulosta lienee korkeaa.

Koko maan pitäminen asuttuna on yksi osa hyvinvointivaltiota, jonka taloudellinen perusta on murtumassa tulonsiirtojen liiallisen kasvun takia. Tulonsiirrot ovat kasvaneet selvästi nopeammin kuin BKT. Kansan enemmistö toki tukee edelleen verojen nostoa, ja laajan sosiaalivaltion ylläpitoa.

Kansan enemmistön tahto voi toki johtaa valtion velkaantumisen jatkumiseen, hyvinvointivaltion kestävyysvajeen edelleen heikkenemiseen jne. mutta pitkän päälle tällainen tahto ei ole kestävällä pohjalla. Luottamus siihen että taloudellinen kasvu tulee jatkossa luomaan edellytykset velan kasvun pysähtymiseen ei juuri tällä hetkellä vaikuta kovinkaan perustellulta mielipiteeltä.

Maatalouden kansallinen tuki, yli-investoinnit maaseudun infrastruktuureihin, metsätalouden tuet -  kaikki nämä maksavat ja kaikki nämäkin tulonsiirrot on otettava uuteen harkintaan. Subventoinneilla ei luoda tervettä yhteiskuntaa, vaan narisijoiden yhteiskunta missä omista saavutetuista eduista pyritään pitämään kiinni sen sijaan että keskityttäisiin taloudelliseen toimeliaisuuteen.

Professori Philippe Rushton on kuollut

Rotujen äo-erojen tutkija psykologian professori Philippe Rushton on kuollut. Galilein tavoin Rushton joutui kärsimään sananvapauden ja tieteen vapauden vastustajien häneen kohdistamasta painostuksesta. Muistosanoiksi lainaan aikamme erään merkittävimmän evoluutiobiologin Edward O. Wilsonin sanoja Rushtonista:

I think Phil is an honest and capable researcher. The basic reasoning by Rushton is solid evolutionary reasoning; that is, it is logically sound. If he had seen some apparent geographic variation for a non-human species-a species of sparrow or sparrow hawk, for example-no one would have batted an eye. (...) when it comes to [human] racial differences, especially in the inflamed situation in this country, special safeguards and conventions need to be developed.