Niinistön palkan alennus -maanööverin jälkeen on ollut konsensusta ilmassa. Vaistoan, että on tapahtumassa sama kuin 90-luvyn alun laman aikana:
Nousukauden aikana Suomessa riidellään ja kapinoidaan ja puhutaan epäkohdista, mutta kun tulee todellinen hätä laman muodossa, kapinallisia, narisijoita ja populisteja ei enää kuunnella vaan äänestetään keski-ikäisiä demareita, keskustalaisia ja kokoomuslaisia hoitamaan maa pois lamasta. Tehdään tarvittavat leikkaukset yhdessä.
(Kun lama 90-luvun lopulla voitettiin, lama-ajan johtajia voitiin taas alkaa haukkua ja riidat voitiin taas aloittaa. Esimerkiksi Ruukinmatruunan blogia lukiessa saa sen kuvan kuin laman hoito olisi ollut pelkkää epäonnistumista, mutta laman hoitamisesta onkin jo aikaa ja kaikki onnistumiset on unohdettu. Virheitäkin toki tehtiin ja kärsimystä oli paljon, mutta kaikki onnistumiset on perinteiseen suomalaiseen tapaan unohdettu.)
Ilmassa on selvää konsensusta siitä, että kevään aikana tarvitaan radikaaleja toimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. Tähän mennessä Eurooppa on vielä elvyyttänyt - ajatus on ilmeisesti ollut että kyseessä on laskukausi, jonka aikana tarvitaan elvytystä. Nyt on syntynyt ajatus, että mitään nousua ei ole tulossakaan, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja valtion keventämistä vastaamaan pienentyvää kansantaloutta. Globalisaatio on johtanut Euroopan merkityksen lopulliseen pienenemiseen ja palkat Euroopassa tulevat laskemaan eli lähestymään globaalien työmarkkinoiden käypää työn hintaa.
Sari Esayah alkoi jopa puhua uudesta Tammikuun Kihlauksesta viitaten talvisodan aikaiseen työnantajien ja työntekijöiden konsensus -sopimukseen. Näin Suomessa on aina toimittu ja hädän tilanteessa yritetään käyttää vanhoja hyväksi koettuja keinoja. Se onnistutaanko tässä jää nähtäväksi.
Ideologisesti suuntautuneelle tämän konsensuksen kestäminen voi olla vaikea, mutta kauniit teoriat ja ristiriidat pannaan nyt sivuun ja keskitytään taas talkoisiin. Tällä kertaa talkoiden päämääränä on taata suomalaisen yhteiskunnan sopeutuminen globaliin maailmaan.
Tehokkaan kansantalouden ja sen instituutioiden luominen on julkishyödykkeen tuottamista. Julkishyödykkeen tuottaminen on erilaista kuin toiminta markkinoilla.
Historia on tunnetusti syklinen - nähtäväksi jää lähteekö Suomi näidenkin talkoiden jälkeen uuteen nousuun vai epäonnistuvatko talkoot heti alkuunsa.
Nousukauden aikana Suomessa riidellään ja kapinoidaan ja puhutaan epäkohdista, mutta kun tulee todellinen hätä laman muodossa, kapinallisia, narisijoita ja populisteja ei enää kuunnella vaan äänestetään keski-ikäisiä demareita, keskustalaisia ja kokoomuslaisia hoitamaan maa pois lamasta. Tehdään tarvittavat leikkaukset yhdessä.
(Kun lama 90-luvun lopulla voitettiin, lama-ajan johtajia voitiin taas alkaa haukkua ja riidat voitiin taas aloittaa. Esimerkiksi Ruukinmatruunan blogia lukiessa saa sen kuvan kuin laman hoito olisi ollut pelkkää epäonnistumista, mutta laman hoitamisesta onkin jo aikaa ja kaikki onnistumiset on unohdettu. Virheitäkin toki tehtiin ja kärsimystä oli paljon, mutta kaikki onnistumiset on perinteiseen suomalaiseen tapaan unohdettu.)
Ilmassa on selvää konsensusta siitä, että kevään aikana tarvitaan radikaaleja toimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. Tähän mennessä Eurooppa on vielä elvyyttänyt - ajatus on ilmeisesti ollut että kyseessä on laskukausi, jonka aikana tarvitaan elvytystä. Nyt on syntynyt ajatus, että mitään nousua ei ole tulossakaan, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja valtion keventämistä vastaamaan pienentyvää kansantaloutta. Globalisaatio on johtanut Euroopan merkityksen lopulliseen pienenemiseen ja palkat Euroopassa tulevat laskemaan eli lähestymään globaalien työmarkkinoiden käypää työn hintaa.
Sari Esayah alkoi jopa puhua uudesta Tammikuun Kihlauksesta viitaten talvisodan aikaiseen työnantajien ja työntekijöiden konsensus -sopimukseen. Näin Suomessa on aina toimittu ja hädän tilanteessa yritetään käyttää vanhoja hyväksi koettuja keinoja. Se onnistutaanko tässä jää nähtäväksi.
Ideologisesti suuntautuneelle tämän konsensuksen kestäminen voi olla vaikea, mutta kauniit teoriat ja ristiriidat pannaan nyt sivuun ja keskitytään taas talkoisiin. Tällä kertaa talkoiden päämääränä on taata suomalaisen yhteiskunnan sopeutuminen globaliin maailmaan.
Tehokkaan kansantalouden ja sen instituutioiden luominen on julkishyödykkeen tuottamista. Julkishyödykkeen tuottaminen on erilaista kuin toiminta markkinoilla.
Historia on tunnetusti syklinen - nähtäväksi jää lähteekö Suomi näidenkin talkoiden jälkeen uuteen nousuun vai epäonnistuvatko talkoot heti alkuunsa.
23 kommenttia:
Olen havaitsevinani samaa. Tämä sivuaa yhtä syytä, miksi pidän "populistisen konservatiivisuuden" nousua huonona asiana. En ole tullut tätä ajatelleeksi aiemmin, mutta retorisesti se on näyttänyt nyttemmin uhkaavan konsensushakuisuutta vihjaamalla, että "kaikki ne ovat samaa porukkaa".
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että joillakin keskustelupalstoilla ja muutenkin Essayahin ja Niinistön esiintuloa on arvosteltu. Vasemmalla niitä on toki arvosteltu haihatteluna siksi, että ne on nähty palkkamalttia ja leikkauksia puolustavina. Mutta "oikealla" niitä vastaan on hyökätty aivan yhtä raivoisasti sosialismina, korporativismina ja populismina.
Talkoiden aloittaminen ei aina onnistu heti. SAK - lähinnä metalli ja paperi - hylkäsi Sorsan sopimuksen, jolla Suomeen olisi tehty "sisäinen devalvaatio", johon nyt pyritään. Essayahin ja Niinistön ja EK:n johtajien esiintulo nyt voi tuoda toisenlaisen lähtökohdan neuvotteluille.
Populistit tulevat heittämään kapuloita rattaisiin vaikka mitä yritettäisiin.
Eri mieltä TM:n kanssa tuosta, että konservatiivit olisivat hyökänneet raivoisasti talouspolitiikan kimppuun. Suomalaisen konsensuspolitiikan klassinen virhe on siinä, että pragmaattisten päätösten odotetaan vaativan jotain ideologista, lähes uskonnollista yksimielisyyttä jota kukaan ei saisi keikuttaa. Sellainen johtaa lopulta tuhahtumiseen. Tässäkin tapauksessa itse TM on viimeisessä lauseessaan ensimmäisenä ehdottomassa, että EU-politiikan arvostelu ja muutoksen hakeminen siihen pitäisi unohtaa, koska konsensus palkka-asiassa vaatii ehdottomasti hallituksen EU-linjausten noudattamista. Mikä ei sinänsä pidä paikkaansa.
Jukka yrittää väittää että konsensuspolitiikka ei olisi ideologista vaan silkkaa pragmaattisuutta. Väite on inhimillisesti ymmärrettävissä niin kuin kaikki itsepetos, mutta sivullisesta näyttää huvittavalta. Konsensuksen - kuten Ida totesi - sen arvostelu halutaan kieltää, ja kyllähän ne kaikki varmaan muistamme, mitä siitä seuraa.
En ole konsensus-fanittaja mutta tällaisessa tilanteessa sitä tullaan ainakin yrittämään. Ja tietyt perusteet siihen on.
En ole varma onko konsensus vielä mahdollista - onko maailma muuttunut ratkaisevasti 70-luvulta niin kuin on muodikasta mutta ah niin tylsää sanoa - luulen että on vielä mahdollista.
Sitä ei ole onnistuttu harjoitamaan nousukauden aikana koska tarve on pieni, mutta nyt todennäköisesti onnistutaan.
Missä kohtaa muuten yritin kieltää keskustelun?
ja: Miten tämä konsensus-ajatus nyt liittyy EU:hun?
Ei muuten kuin, että oppositio (populistit) ei ole arvostellut raivokkaasti oikeastaan muuta kuin hallituksen EU-politiikkaa.
Omasta mielestäni vaikuttaa siltä, että oppositiossa varsinkin juuri populistit olisivat valmiit tukemaan vaikeitakin keinoja laman selättämiseksi.
Nämä Jukan mainitsemat vastuulliset puolueet ovat tuhlanneet parissa vuodessa 30 miljardia etelä-Euroopan konkurssimaihin, ja maahanmuuttajien määrä nousee suhteellisesti nopeimmin Euroopassa. Tämä on politiikkaa, josta nim. Tiedemies käyttää nimitystä "p.skaksi ja palamaan". Jos ja kun edellisiä korjataan, konsensuksen mahdollisuus on suurempi.
En sanonut että kokoomus, keskusta ja demarit ovat vastuuntuntoisia. Ne ovat kukin mohessakin asiassa väärässä.
Sanoinpahan vain että nyt aletaan todennäköisesti harrastaa konsensusta, ja ajamaan velkataakkaa alas. Ja jos velan oton vähentäminen onnistuu niin se on hyvä.
Tämä ei ole mikään kannaotto näiden puolueiden puolesta. Kuvasinpa vain mitä tulee tapahtumaan.
Tämä ei ole mikään kannanotto esimerkiksi liittyen a) Kreikan/Espanjan/Iralannin/Italian tukemiseen tai b) maahanmuuttoon tai siihen c) pitääkö Eurooppa ajaa kohti liittovaltiota.
Minkäs minä sille mahdan mihin suuntaan maailma menee. Ja kun se menee nyt tähän suuntaan kuin väitn, niin siitä on sekä positiivisia että negatiivisia seurauksia. Positiivinen on se että velanotto aiotaan laittaa kuriin.
No tämä oli ennustus siitä mitä nyt tapahtuu. Jokaisesta tapahtumasta pitää ottaa hyvät seuraukset vastaan ja yrittää rajoittaa huonoja asioita. En ole vielä miettinyt sitä mitä huonoja seurauksia tästä tulee.
Mitä seurauksia tästä TODENNÄKÖISESTI alkavasta konsensuksesta on Eurooppa-politiikkaan?
Velanoton rajoittamiseen suostuminen joudutaan "ostamaan" monilta osapuolilta. Siitä on sitten omat seurauksensa jota ei vielä voi tässä vaiheessa arvata.
Jos hallitus ilman vasemistoliittoa (demarit ja kokoomus ja rkp ja kristilliset) vahvistetuna jollain muilla puolueilla onnistuu saamaan aikaan konsensuksen niin se vaikuttaa muuhunkin politiikan sisältöön.
Olen melko varma että persut ja vasemmistoliitto ajavat itsensä ulos tästä.
Siis, minusta on väistämätöntä että a) velkaantuminen pysäytetään, b) rakenteet uudistetaan niin että sosiaaliturvan kustannuksia alennetaan ja c) julkisen sektorin kokoa pienennetään. En ota maahanmuuttoon kantaa, mutta väite kymmenistä miljardeista etelän tukemiseen Suomesta ovat ihan höpöjä. Tähänastisten kustannusten suuruusluokka on kymmenissä miljoonissa, lisäksi on pari miljardia varsinaista velkaa, ja 30 miljardiin päästään vasta kun oletetaan että vakausmekanismin koko pääoma menetetään ja peritään takaukset. Tämän oletuksen tekeminen on populismia.
Irlanti on jo melkein ulkona suosta. Kreikka todennäköisesti ei tule pääsemään vielä nykyisten velkaleikkausten voimin jaloilleen, ja Italian tilanne on epäselvä. Montin politiikkan vaikutukset eivät vielä näy, ja tulevan hallituksen ohjelmaa on kysymysmerkki.
Minustakin kohtat a, b, ja c ovat lähes välttämättömiä. En kuitenkaan kytke tuota tavoitetta EU:n nykyisiin rakenteisiin, joissa niiden saavuttaminen ei onnistu millään vapautta suosivalla politiikalla.
Nim. Tiedemies,
Suomen vastuut vakauspotista ovat tällä hetkellä yli 40 miljardia euroa ja todennäköisesti lisääntyvät tulevaisuudessa. Kriisi ei ole ohi. On hyvinkin mahdollista, että nykypolitiikalla Suomelle lankeaa maksettavaksi *enemmän* kuin 30 miljardia euroa:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/17/nain-paljon-ostettu-vakaus-maksaisi-mista-rahat/201231635/170
Kasvavat velvoitteet Euroopassa tietysti heikentävät kansakunnan kykyä konsensukseen. Sekin on asia mistä pitää nyt avoimesti puhua.
Toisaalta nyt ei ole puoluepelin aika. Suomalaiset ovat siinä suhteessa järkeviä ihmisiä, että he huomaavat että nyt on kyse todellisesta kriisistä ja ne jotka keskittyvät äänten kalastamiseen kriisin ratkaisun sijasta, eivät saa arvostusta.
Toki voi olla, että Suomi on tältä osin jo muuttunut, sen näyttää aika. Mutta mikäli tämä suomalaisten merkittävin etu toimia-järkevästi-kriisin-aikana on menetetty, niin tällä kansalla ei ole mitään edellytyksiä selvitä tästä kriisistä.
Eikä kansalla minun silmissäni silloin ole olemassaolon oikeutustakaan. Luusereista - niistä jotka pilaavat omat mahdollisuutensa - ei kukaan pidä eikä niitä kukaan arvosta.
Suomi ei ole mikään USA, missä polarisaatio on joillekin itsetarkoitus.
Jukan viimeisin kommentti muistuttaa kovin erään itävaltalaisen korpraalin tilannearviota Berliinissä keväällä 1945. Minusta Suomen eurokokemuksesta voi tehdä kolme johtopäätöstä:
1. Suomi ja Saksa ei voi olla samassa valuutassa. Emme pysty harjoittamaan yhtä ankaraa talouspolitiikkaa, josta yhtenä esimerkkinä olivat puheet vaalien 2007 alla miljardien jakovarasta ja Sari Sairaanhoitajasta sekä syksyn 2007 tuloratkaisu, jossa palkkoja korotettiin kunta-alalla 10 % kolmessa vuodessa.
2. Meidän eurooppalaiset kumppanimme ovat osoittautuneet täysin epäluotettaviksi. Sopimuksia tulkitaan tarpeen mukaan uusiksi, kuten vakaussopimuksen kanssa nähtiin. Ei ole mitään syytä olettaa tilanteen muuttuvan jatkossakaan. Jos esimerkiksi Ranskalle määrättäisiin sopimussakkoja uuden talouskurisopimuksen rikkomisesta, niin miten ne perittäisiin? Ranskan presidentti voisi todeta: meillä on ydinase ja muukalaislegioona. Montako divisioonaa teillä on ? Historia ei ole loppunut. Euroopan valtioilla on vuosisatainen kokemus keskinäisistä liitoista ja sodista. Mainiossa Kyllä herra ministeri sarjassa ministeri Hacker kerran ihmetteli miksi meillä
on ydinase. Sir Hunphrey vastasi, että Ranskan takia. "Mutta sehän on liittolaisemme!" "Niin nyt, mutta se on vuosisatainen perivihollisemme."
3. Presidentti Niinistö totesi hyvin uudenvuodenpuheessaan, ettei kohtalo ole omissa käsissämme. Tämä johtuu pitkälle siitä,ettei meillä ole itsenäistä rahapolitiikkaa. Jos meillä
olisi kelluvaa markka, niin markkinat hoitaisivat kilpailukykyongelman markan arvon kautta, kuten 1990-luvulla.
Kari, Olen tietoinen että se on samanrakenteinen kommentti kuin korpraalilla. Ero oli se, että korpraali puhui luullakseni koko kansan fyysisestä eksistenssistä minä yhteisöstä.
Millään yhteisöllä - kansalla, yrityksellä, uskontokunnalla - ei ole minusta olemassaolonoikeutta jos yhteisö ei palvele jäsentensä hyvinvointia.
Jukka: "Millään yhteisöllä - kansalla, yrityksellä, uskontokunnalla - ei ole minusta olemassaolonoikeutta jos yhteisö ei palvele jäsentensä hyvinvointia."
- Sitä tämä "yhteisö" ei nimenomaan tee.
Mainittakoon, että "vakauspotti" on rahantuhlaajien manipuloivaa kielenkäyttöä. Vakautta ei voi ostaa kuin enintään väliaikaisesti. Takauspotti on lähempänä totuutta.
Lisäys.
"Yhteisöllä" tai tässä tapauksessa tarkemmin sanottuna kollektiivilla täytyy olla muitakin tarkoituksia kuin palvella jäsentensä maallista hyvinvointia. Muuten jäsenten hyvinvoinnin palveleminen ei onnistu. Nämä perustavat tekijät on aktiivisesti tuhottu, joten kollektiivilta ei voi odottaa joko mitään tai vain melko vähän.
"Yhteisöllä" tai tässä tapauksessa tarkemmin sanottuna kollektiivilla täytyy olla muitakin tarkoituksia kuin palvella jäsentensä maallista hyvinvointia. Muuten jäsenten hyvinvoinnin palveleminen ei onnistu. Nämä perustavat tekijät on aktiivisesti tuhottu, joten kollektiivilta ei voi odottaa joko mitään tai vain melko vähän.
Olen ilman muuta samaa mieltä.
Yhteisöllä koetaan usein olevan joku pyhä tehtävä. Usein voi olla jopa niin että yhteisöstä ei yhteisön sisällä edes puhuta vaan puhutaan vain symboleista kuten Jumalasta joka määrittelee yhteisön, tai päämäärästä kuten vaikkapa lasten jalkapalloharrastuksesta, joka on yhteisön tarkoitus.
Mutta jos ihmiset jotka kuuluvat yhteisöön eivät näe yhteisöllä mitään muuta ideaa kuin sen että sieltä saadaan tietyn kokoinen materiaalinen tms. etu, yhteisö ei säily kauaa.
Jos ei mitään muuta niin yhteisöön pitää ainakin liittyä yhdessä tekemisen meininki, joka luo hyvän olon tunteen.
Toisaalta tottakai on myös yhteisöjä, jotka alistavat yksilön jopa kokonaan yhteisön edulle. En lähde väittämään että heidän pitäisi muuttaa elämäntapaansa.
Mutta noin hyvänä nyrkkisääntönä voi ajatella, että yhteisö tai valtio on hyvä/tehokas jos se kasvattaa yksilön hyvinvointia ja päinvastoin. Mutta tosiaan niin kuin Valkea asian selittää, yksilöt tässäkin tapauksessa yleensä antavat yhteisölle arvon yksilöiden etujen summan lisäksi.
Tämä liittyy suoraan ihmisen biologiaan. Ihminen on yhteisöllinen eläin, joka kokee elämänsä täydellisemmäksi kuuluessaan yhteisöön, josta hän on ylpeä.
"Toisaalta nyt ei ole puoluepelin aika. Suomalaiset ovat siinä suhteessa järkeviä ihmisiä, että he huomaavat että nyt on kyse todellisesta kriisistä ja ne jotka keskittyvät äänten kalastamiseen kriisin ratkaisun sijasta, eivät saa arvostusta."
Tästä samaa mieltä. Itse toivon, ja uskonkin, että PS:ssä olisi todella tajuttu, että jaettavaksi on vain niukkuutta ja, että puolueella olisi valmiina esittää todellisia vaihtoehtoja pahimman skenarion varalle. Se, että tultaisiin vain säännöllisesti vastustamaan hallituksen esityksiä, johtaisi suurella todennäköisyydellä puolueen häviöön.
Lähetä kommentti