Blogi käsittelee ihmisten yhteistyötä taloustieteen evoluution, peliteorian ja antropologian näkökulmasta.
Erityisesti käsittelemme väestönlaatua julkishyödykkeenä ja ilmaston lämpenemistä globaalina yhteismaan ongelmana.
Olen selkeästi ilmaissut ajatuksen että en halua, että Suomeen otetaan maahanmuuttajia Afrikasta tai islamilaisista maista. Olen perustellut tätä asiaa hyvin poliittisesti epäkorrektisti. Ja minut on leimattu kuuluvaksi maahanmuuttokriittisen liikkeen kovaan rasistiseen ytimeen. Olen edelleen vihainen Suomen maahanmuuttopolitiikasta ja siitä, että Suomi ei seuraa vaikkapa Kanadan linjaa ja valikoi tänne tulijoita egoistisin perustein.
En voi valitettavasti kuitenkaan kiistää, että Pekka Haaviston puheessa on aika paljon totta:
Haaviston mielestä koulutetut maahanmuuttajat lähtevät Suomesta, jos ilmapiiri ei muutu. "Me menetämme sen porukan, jonka vähiten haluaisimme menettää." Haaviston kimmokkeena ovat ennen kaikkea kokemukset omasta lähipiiristä. Hän tuntee ecuadorilaisen puolisonsa kautta paljon latinalaisesta Amerikasta Suomeen muuttaneita ja täällä pitkään asuneita, joiden kertomukset ovat alkaneet olla yhdenmukaisia: Suomi on muuttunut lyhyessä ajassa. Rasistinen puhe on yleistynyt. "Mee kotiis siitä", oli kaupungilla neuvottu Haaviston tuttavapiiriin kuuluvaa, suuressa suomalaisessa teknologiayhtiössä työskentelevää ulkomaista miestä. Samojen kokemusten mukaan kukaan ei puolusta, jos joku joutuu rasistisen häirinnän kohteeksi, vaan ihmiset kääntävät katseensa ja pyrkivät pois tilanteesta.
Tuollaisen valikoimattoman maahanmuuttajille huutelun on kertakaikkiaan loputtava. Suomen pitää säilyä sivistysmaana.
Sanottakoon kuitenkin että Haavisto sanoessaan "Me menetämme sen porukan, jonka vähiten haluaisimme menettää." antaa asiasta väärää todistusta. Presidentti Halonen ja hänen hengenheimolaisensa eivät halua tänne sellaista porukkaa mikä hyödyttää Suomea. Rasismin paheneminen on osin seurausta tällaisesta valikoimattasta maahanmuutosta.
Mutta myös meidän, jotka olemme kritisoineet maahhanmuuttoa, on otettava vastuuta tästä asiasta.
Halla-ahon kommentti sotilasdiktatuurin sopivuudesta Kreikkaan herätti moraalista suuttumusta ja moraalisen suuttumuksen esittämistä. Onneksi edellistäkin ilmiötä vielä esiintyy.
Ottamatta kantaa itse keskusteluun herättäisin kuitenkin kysymyksen, missä määrin kreikkalainen demokratia on ylivertainen sotilasdiktatuuriin nähden ? Lienee kiistatonta että kreikkalainen demokratia ei ole pitkään aikaan edistänyt kansalaisten vapautta - esimerkiksi elinkeinonvapautta - vaan ensi sijassa kulloinenkin hallituspuolue on jakanut etuja omille äänestäjilleen ?
Ei demokratia ole mikään tae vapaudelle eikä se ole tae tehokkaalle hallinnolle. Venäjäkin on muodollisesti demokraattinen maa, missä neljän vuoden välein valitaan parlamentti ja presidentti. Tietenkään myöskään sotilasdiktatuuri ei ole tae tehokkaalle ja nopealla päätöksenteolle. Sotilasdiktatuuriin liittyy lisäksi yleensä ihmisten fyysisen koskemattomuuden loukkauksia ja sananvapauden rajoittamista. Kuten venäläiseen demokratiaankin.
Kyse on ehkä enemmän siitä, että mikäli yhteiskunnassa vallitsee laaja konsensus siitä, että demokratia on se tapa millä asioista kuuluu päättää, demokratiasta tulee normi, ja siiihen sitoudutaan. Kaikki tajuavat, että takaporttia ei ole. "Meidän on pakko sopia asioista keskenään tai koko yhteiskunta sortuu". Nykyään kun sitoutuminen ja yhteiset normit ja arvot eivät ole kovin muodikkaita, ei demokratiaankaan ehkä voi olettaa sitouduttavan.
Itse en usko että Suomessa demokratiaan on koskaan laajalti sitouduttu - historia osoittaa, että suuria johtajia ei karsastettu sellaisen "pikkuseikan" takia kuin demokratian halveksunnan. Siksi Halla-ahon laaja tuomitseminen kuullostaa osin hiukan epärehelliseltä. Mutta vain osin.
HS haastattelee tänään neljää kreikkalaista. Kaksi tuomitsee Halla-ahon puheet ja yksi sanoo olevansa osin samaa mieltä.
HS kirjoitti tänään pääkirjoituksessaan, että Suomen riski on eristäytyminen eikä terrorismi:
Suomalaisista 40 prosenttia ei halua auttaa talousvaikeuksissa olevia euromaita, ilmeni HS:n keskiviikkona julkaisemasta mielipidemittauksesta. Kyse ei ollut yksittäisistä maista eikä avun ehdoista vaan ylipäätään halusta auttaa muita maita. Luku on hämmentävän suuri, vaikka samalla 48 prosenttia vastanneista piti muiden euromaiden auttamista ainakin joissakin tilanteissa aiheellisena. Kokonaisia kansakuntia koskevat luonnehdinnat ovat epätarkkoja yleistyksiä, mutta kysely tukee käsitystä erillisyydestä osana suomalaisten omakuvaa. Sen mukaan Suomella on ollut erilliset sodat, erilliset rauhat sekä erillinen asema idän ja lännen välissä. Muille ei ole velkaa eikä velvoitteita, ja Eurooppa sijaitsee jossakin muualla. Erillisyyden varjo näkyy myös, kun Suomessa kommentoidaan Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001 tehtyjä terrorihyökkäyksiä. Kommenteissa on turhan harvoin ensimmäisen persoonan monikkoa "me". Asiat vaikuttavat etäisemmiltä, kun puhutaan heistä eikä meistä....
Kuvitellusta erillisyydestä on haittaa. Se on samentanut Suomessa kuvaa sekä lännestä että islamilaisesta maailmasta. Tietoisuus siitä, että Suomi on riippuvainen muun maailman kehityksestä, on heikentynyt. Terrorihyökkäysten jälkeen ymmärrettiin huonosti, miten suuresti ne olivat järkyttäneet yhdysvaltalaisia. Se syvensi kuilua, jota Yhdysvaltain silloinen presidentti George W. Bush vielä pahensi aloittamalla Irakissa sodan ja sallimalla vankien kidutuksen. Suomalaisten kyvyttömyys ymmärtää islamilaisen maailman vaikuttimia paljastui viime vuoden lopussa, kun Pohjois-Afrikassa käynnistyi uudistusliike.
Erityisen heikko taju islamilaisen maailman tapahtumista on erillisyyttä vaalivissa kansallismielisissä piireissä.
Voisin allekirjoittaa suuren osa HS:n tekstistä, jos HS lisäisi että erillisyyttä vaativissa kansallismielisissä ja haloslaisissa (so. sitoutumisesta kiinni pitävissä piireissä) piireissä. Naton vastustus on samanlaista eristymisen ajamista kuin maahanmuuton vastustus. Suomi kuuluu minusta länteen. Suhteiden Venäjään pitää olla kunnossa, mutta siinä että Suomi kuuluu länteen eikä Venäjän etupiiriin ei pidä tehdä sellaisia kompromisseja joita haloslaiset haluavat tehdä. Suomen olisi minusta pitänyt osallistua Libyan operaatioon muiden länsimaiden tavoin eikä eristäytyä sitoutumattomuuden nimissä. Viron tie on minusta pääosin oikea ja Suomen väärä.
Voisin allekirjoittaa HS:n väitteen mikäli HS lisäksi analysoisi sitä milloin eristäyminen on hyvä asia milloin paha. Olen lukuisia kertoja lainannut Elinor Ostromin ja Garret Hardinin ylistyslauluja järkevälle eristymiselle enkä toista niitä tässä. Minusta on järkevää eristäytyä muslimimaista maahanmuuton rajoituksin ja samoin afrikkalaista maista. Mutta olen avoin keskustelemaan asiasta.
Suomalaisten ymmärrys islamilaisten maiden tapahtumista on heikkoa - samoin Venäjän tapahtumista. Ulkomaiden ymmärtämisen vaikeus ei ole viime aikojen perua. Suomea ovat olleet eristämässä Suomen erityisasema Venäjän autonomisena osana ja siihen liittyvää erillisyyden painottaminen kaikessa sen aikaisessa keskustelussa, Venäjän vallankumous ja Suomen välttämätön täyseristyminen Venäjästä, Lapuan liike, sota, Paasikiven-Kekkosen linja, itsesensuuri, suomettuminen, taistolaisliike ja jämähtäminen sitoutumattomuuteen silloin kun Viron otti täydellisen askeleen länteen.
HS analysoi tänään Baltiaa pääkirjoituksessaan. Sen menestystä ja ongelmia.
...Kaikki Baltian maat ovat pohjoismaisesta näkökulmasta kovanpuoleisia markkinatalouksia. Sosiaalimenojen osuus bkt:sta on niissä EU:n pienimpiä.
Viime vuosien talouskriisi pudotti Baltian taloudet syvälle, mutta kaikki kolme nousivat alhosta nopeasti. Elpyminen saavutettiin jyrkillä menoleikkauksilla, jotka koskivat kipeästi suurta osaa väestöstä.
Virolaisselvityksessä tätä uhrivalmiutta selitetään paitsi ay-liikkeen ja muun kansalaisyhteiskunnan heikkoudella myös neuvostomenneisyydellä.
Kun oman kansan olemassaolo oli vielä äskettäin uhattuna, virolaisilla, latvialaisilla ja liettualaisilla on valtioihinsa tunneperäisempi suhde kuin länsieurooppalaisilla omiinsa. Talouskriisissä heräsi siksi eräänlainen kollektiivinen puolustustahto.
Sosiaaliturvan heikkous ja tuloerojen kasvu on selvityksen mukaan ehkä hyväksytty Baltiassa senkin vuoksi, että väestön etninen jakautuneisuus estää hyvinvointiajatteluun kuuluvan laajan solidaarisuuden syntymistä.
Aineellisen turvattomuuden tunne ei ole silti jäänyt seurauksitta. Se on yksi syy pieneen syntyvyyteen ja maastamuuttoon, jotka ovat vähentäneet Baltian maiden väkilukua noin puolellatoista miljoonalla uudelleen itsenäistymisen jälkeen. Menestystarinaan sisältyy sen vuoksi ristiriita. Vahva kansallistunto ei olekaan riittävästi suojellut kansan etua. Väen väheneminen varjostaa kolmen ennestäänkin pienen kansan tulevaisuutta, koska vaarassa on niiden kyky säilyttää kielensä ja kulttuurinsa.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa. HS on siis samoilla linjoilla kuin Kansankokonaisuus. Hyvinvointiyhteiskunta perustuu yhteiskunnan sisäiseen solidaarisuuteen kuten HS väittää. Se voidaan menettää montaa kautta. Etninen jakautumisen nopea kasvu on vain yksi vaihtoehto. Hyvinvointivaltion solidaarisuus menetetään ilmeisesti vääjäämättä ainakin hiljalleen, vaikka nopeaa putoamista (niin kuin Baltiassa neuvostojärjestelmän aikana) ei tapahtuisikaan. Solidaarisuus voi palata todennäköisesti vain jonkinlaisen syvän kriisin kautta. Tällaista kriisiä ei kannata toivoa - talvisota kyllä vahvisti solidaarisuutta mutta haitat olivat todennäköisesti hyötyjä suuremmat.
Ihmiset tarvitsevat turvaverkkoja, jotka perustuvat jonkinasteiseen solidaarisuuteen. Muuten käy niin kuin HS kuvaa Baltiassa tapahtuneen. Mutta turvaverkkojen syntyyn ei tarvita (välttämättä) mitään hyvivointiyhteiskuntaa - ei ainakaan heikkoa ja tehotonta hyvinvointiyhteiskuntaa.
Olen jonkun aikaa puhtaasti havaintoon perustuen tullut siihen johtopäätökseen, että ihmiset, kuten rikkaat ja sosiaalihuollon varassa elävät, jotka eivät ole riippuvaisia muiden ihmisten hyvästä tahdosta, muuttuvat helpoimmin kusipäiksi.
UCLA:n psykologian professori tuntuisi olevan ainakin osin samoilla linjoilla ainakin tämän referaatin mukaan:
Unlike the rich, lower class people have to depend on others for survival, Keltner argued. So they learn “prosocial behaviors.” They read people better, empathize more with others, and they give more to those in need.
... the rich really are different, and not in a good way: Their life experience makes them less empathetic, less altruistic, and generally more selfish.
... lower class subjects are better at deciphering the emotions of people in photographs than are rich people.
Keltner and other colleagues had 115 people play the “dictator game,” a standard trial of economic behavior. “Dictators” were paired with an unseen partner, given ten “points” that represented money, and told they could share as many or as few of the points with the partner as they desired. Lower-class participants gave more even after controlling for gender, age or ethnicity.
Toinen havaintoni on, että ihmiset tai kansat jotka joutuvat jatkusti nöyristelemään muita tai ainakin välttämään ylempiensä kritisoimista, muuttuvat kyynikoiksi. Heille syntyy lakeijan mieli, mitä Dostojevski Karamazovin Veljeksissä kuvaa. Pahimmassa tapauksessa lakeijat tekevät välttämättömyydestä hyveen ja alkavat jopa identifiotua nöyryyttäjänsä kanssa ja kuvittelemaan että nöyryyttäjän etu on heidänkin etunsa.
.
Maailmankatsomukseni perustuu suurelta osin kahden amerikkalaisen evolutiivisen antropologin - Peter Richersonin ja Robert Boydin ajatteluun.
Antropologia on kuitenkin tolkuttomien koulukuntaristiriitojen leimaama ja postmodernismin pitkälti raiskaama tieteenala. Yksi näistä koulukunnista on adaptionismi - usko siihen että lähes kaikki alkukantaisten kulttuurien käytännöt ja instituutiot jollain tutkijalle toistaiseksi piilotetulla tavalla edistää lopulta heimon hyvinvointia. (Taloustieteen termein voisi sanoa että instituutiot ovat tehokkaita.)
Olen itse mm. ekologi David Sloan Wilsonin ajattelun pohjalta usein väittänyt, että uskonto tai muu irrationalismiin perustuva instituutio voi hyvinkin joissain tapauksissa edistää yhteisön jäsenten hyvinvointia. Vähintäänkin uskonto voi lisätä yhteisön koheesiota tai lisätä joidenkin yksilöiden uhrivalmiutta, ja nostaa näin yhteisön kykyä puolustautua vihollista vastaan tai lisätä yhteisön laajentumiskykyä muiden yhteisöjen kustannuksella.
Äärimmäinen adaptionismi on eittämättä kuitenkin täyttä roskaa. UCLA:n antropologian professori Robert B. Edgerton kuvaa adaptionismia jo klassikoksi muodostuneessa kirjassaa Sick Societies:
Indeed, there is a pervasive assumption among anthropologists that a population’s long-standing beliefs and practices—their culture and their social institutions—must play a positive role in their lives or these beliefs and practices would not have persisted. Thus, it is widely thought and written that cannibalism, torture, infanticide, feuding, witchcraft, painful male initiations, female genital mutilation, cermonial rape, headhunting, and other practices that may be abhorrent to many of us must serve some useful function in the societies in which they are traditional practices. Impressed by the wisdom of biological evolution in creating such adaptive miracles as feathers for flight or protective coloration, most scholars have assumed that cultural evolution too has been guided by a process of natural selection that has produced traditional beliefs and practices that meet peoples’ needs.
Edgertonin esimerkit ovat lukuisia. Ensin Edgerton kuvaa jotain suhteellisen vahvasti yhteisön jäsenten hyvinvointia alentavaa tapaa, sitten hän mainitsee jonkun adaptionistin tälle tavalla antaman täysin tuulesta temmatun adaptionistisen selityksen: Beliefs in witchcraft, accusations against specific witches, and consequent homicidal reprisals have often been explained and even justified as socially useful means of explaining misfortune, giving victims a socially prescribed target for protective or remedial action, increasing group cohesion or individual catharsis by projecting hostile or sexual impulses onto outsiders, maintaining civility in everyday life (because failure to be polite could be interpreted as malevolence), and providing social control by ridding a community of deviant persons
...The Gebusi of Papua New Guinea are one of many small-scale societies whose fear of witches has been maladaptive. A very small society of about 450 people in a lowland rain forest area of southcentral New Guinea, the Gebusi were still beyond the influence of missions or government officials when Bruce Knauft studied them between 1980 and 1982.
They were a remarkably noncompetitive, self-effacing, mutually deferential people who actively encouraged nonviolence. Yet they believed that all illness was caused by witchcraft, and their resulting attacks against presumed witches were so violent that their homicide rate was one of the highest ever recorded. Nearly one-third of all deaths among them were homicides, and almost all of the victims were suspected witches.
Keith Otterbein has suggested that their practice of executing people thought to be witches was an adaptive “group survival” strategy because it controlled the malevolence of witches; but Knauft points out that their killing can hardly be considered adaptive because the population, small to begin with, was “dying out at an exceedingly rapid rate,” and their extremely high homicide rate continues to be an important cause of their population decline.
Ihmiskulttuurien diversiteetti on tunnetusti hyvin korkea. Sosiaalistumisen kautta tietyn ihmisyhteisön jäsenet hyväksyvät usein yhteisönsä vallitsevia tapoja silkkaa konformismiaan. Mitä järkyttävimmille tavoille kuten kaksosten tappamiselle annetaan selitykseksi että "olemme aina tehnyt niin". Naisten sukuelinten silpomista saatetaan perustella jopa sillä, että synnytyskivut vähenevät.
Tavat tai normit voivat olla ihmisyksilön etua edistäviä tai voivat aiheuttaa valtavaa haittaa yksilölle. Esimerkkinä haitallisista tavoista vaikkapa naisten ympärileikkaus tai tolkuton ryhmien välinen väkivalta. Inuiitit eli eskimot, jotka ovat sopeutuneet äärimmäisen hyvin arktisiin vaikeisiin oloihin ja joilla on ollut suht kehittyneet kuljetusvälineet, metsästystekniikat ja asuinrakennukset, asuttivat ympäristönsä mitä hirvittävimmillä mielikuvitusolennoille, jotka tekivät heidän elämänsä pelon leimaamaksi.
On kuitenkin myös tapoja joiden adaptiivisuus on huomattavasti vaikeampaa arvioida. Esimerkkinä verikosto: A belief in the necessity of blood vengeance may have adaptive value, however. As Herbert Spencer long ago recognized, if a group that has been attacked takes prompt and effective retaliation, future aggression may be deterred. Napoleon Chagnon has shown that the Yanomamo Indians of the tropical forest of northern Brazil and southern Venezuela share this belief in the deterrent effect of retaliation, saying that kinship groups that gain a reputation for ferocious and swift retaliation deter their neighbors from attempting violence.
Very often, however, the result of retaliation is not peace but an escalation of violence, like that which took place in Lebanon during the 1980s or among the Yanomamo themselves. Some societies, such as the Bedouin, have partially succeeded in preventing feuds from perpetuating themselves by instituting means for assuring that prompt and fair compensation will be paid for any injury, but even so, their feuds resulted in fear of vengeance so extreme that Sulayman Khalaf—himself of Bedouin origin—wrote that it could reach “obsessive proportions”.
Väittely käyttäytymisen adaptiivisuudesta ei rajoitu antropologiaan. Biologiaa repii vastaavanlainen kiista erityisesti yhteistyön adaptiivisuudesta.
Se on jo historiaa miten Applen iPhone alkoi muutama vuosi sitten syödä perinteisten toimijoiden - varsinkin Nokian - markkinaosuutta. Google tuli pian myös mukaan peliin avoimella Android-ekosysteemillään - Samsung ja HTC alkoivat toimittaa älypuhelimia Android-ekosysteemiin omalla brändillään. Tällä hetkellä vielä näyttää pintapuolisesti tarkastellen siltä kuin Samsung ja HTC olisivat Applen ohella mobiilimarkkinoiden suuria voittajia. Nokia vaikuttaisi suurimmalta häviäjältä.
Kun raapiii pintaa syntyy kuitenkin toisenlainen kuva: kaikki perinteiset mobiili-laitteiden toimittajat menettävät asemiaan älypuhelin-markkinalla eivätkä ehkä koskaan saavuta mitään asemaa tabletti-markkinoilla. Siinä missä Apple myi 30 miljoona iPad-tablettia, Samsung on ilmeisesti myynyt vain 20 000. Applen pahin kilpailija tableteissa ei ehkä tulekaan olemaan Samsung eikä edes Acer tai Toshiba, vaan Amazon. Samsung valmistanee ainakin ensimmäiset Amazonin tabletit, mutta tabletteihin tulee siis Amazonin eikä Samsungin nimi.
Forrester arvioi että Amazonin uusia Android-tabletteja saatetaan myydä helposti 5:kin miljoonaa ensimmäisen kolmen kuukauden aikana ensi vuoden vaihteessa. Amazonin uusi tabletti tulee maksamaan noin puolet siitä mitä Applen iPad. Tablettia myydään aluksi todennäköisesti miljoonille Amazonin olemassaoleville sisältö-asiakkaille ja erityisesti Amazonin eKirjan Kindlen omistajille. Koska Amazon on kuluttaja-segmentissä nimenomaan sisällön myyntiyritys, laitteet voidaan myydä omakustannushintaan edistämään sisällön myyntiä.
Amazon ei varmasti tule olemaan yksi Googlen dominoima Android-toimittaja muiden Android-toimittajien joukossa, jotka yrittävät valmistaa mahdollisimman halvalla mahdollisimman korkeatasoisen laitteen kykenemättä kuitenkaan juuri differentioitumaan. Android-laitteiden markkina on ollut lähes täydellistä kilpailua - vain Sony-Ericsson on hiukan yrittänyt differentioitua luomalla puhelimen ja PSP:n yhdistelmän.
Amazon kykenee helposti differentioitumaan ja sillä on myös resursseja tehdä omanlaisensa tuote:
Meanwhile, they’re moving away from the direction that most other Android tablets have taken. This isn’t a be-all, do-all machine — it’s a new and improved Kindle, just as the name will imply. They’re aiming for simplicity, distilling the homescreen down to a Cover Flow-esque arrangement, making the entire experience all about your books, movies, and other media. And if you happen to want it to do other stuff? Sure, it can do that — they even have their very own App Store! But this isn’t an Android tablet. It’s a Kindle, and it just happens to run Android.
Vaikka uusi tabletti onkin Kindle, se on kuitenkin Kindle jota voi käyttää kuin mitä tahansa Android-tablettia. Se ei ole tarkoitettu vain kirjojen lukuun vaan myös Amazonin myymien videoitten katseluun, rajoittamattomaan Internet-surffailuun ja minkä tahansa Android-sovellusten käyttöön. Sovellusten jotka on kuitenkin ostettu ensi sijassa Amazonin kanavien kautta.
Googlelle Amazonin tulo Android-leiriin voi olla Pyrhoksen voitto. Googlen seuraavaa siirtoa voi odotella. Ehkä Google painottaa jatkossa vähemmän rooliaan avoimen Android-ekosysteemin hyvänä edistäjänä ja alkaa Motorola-hankintansa avulla etsimään uutta roolia. En tiedä. Uskon että Googlen asema tulee mobiimarkkinoilla jatkossakin olevan hyvin merkittävä. Apple luonnollisesti on ja pysyy pitkään mobiililaite-markkinoiden ykköspelaajana.
Iltasanomat kertoi muutama päivä sitten, että Neanderthalin ihmisten ja nykyihmisten parittelun seurauksena syntyneet lapset saivat neanderthalilaisilta geenejä, jotka olivat avainasemassa parantamaan vastustuskykyä ja torjumaan sairauksia.
...Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan nykyihmiselle siirtyi neanderthalilaisilta ja sen sisarlajilta denisovan ihmiseltä erityisesti HLA1-ryhmän geenejä, jotka auttavat immuunijärjestelmää taistelemaan vieraita taudinaiheuttajia vastaan.
Taloustieteen ihmiskuva (Homo Economicus) painottaa järkeä. Homo Economicus maksimoi omaa utiliteettiaan laskien, miten erilaisissa strategisissa tilanteissa kannattaa toimia. Kyseinen ihmiskuva selittää suht hyvin ihmisen toimintaa markkinatilanteessa. Ihmisen preferenssien ajatellaan taloustieteessä yleensä olevan "self-regarding" (=affecting the interests of no-one other than the agent, and hence immune from moral criticism") joskin kokeellisessa taloustieteessä puhutaan myös sosiaalisista preferensseistä kuten tarpeesta kokea reiluutta.
Biologian ihmiskuva - tai pikemmin eläinkuva - painottaa järjen sijasta kelpoisuutta (jälkeläisten määrää). Evoluution myötä eläin- ja kasvilajeille on syntynyt sopeumia, ominaisuuksia tai työkaluja, jotka edistävät eläimen kelpoisuutta. Esimerkki sopeutumasta on Westermackin efekti. Westermarckin mukaan henkilöt eivät tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvinkumppaneihinsa, kuten sisaruksiinsa päin vastoin kuin Freud väitti. Evoluutiopsykologiassa on sopeutumien osalta tehty sellainen varaus, että ihmisen sopeumat heijastelevat ns. evolutiivista ympäristöä - ei nykyaikaa. Evoluutiopsykologit väittävät että esimerkiksi ihmisen halu auttaa ei-sukulaisia on sopeuma evolutiiviseen ympäristöön, missä ihmiset tapasivat lähinnä sukulaisiaan ja siksi tarvetta erotella sukulaisia ja ei-sukulaisia ei syntynyt. (Itse en usko tähän, koska premissi ei käsittääkseni täyty. Cosmisides ja Tooby käyttivät väärää aikakonetta matkustaessaan menneisyyteen.)
Esimerkkinä sopeumasta on vaikkapa naisen seksuaalinen inho tavalla tai toisella huonoa miestä kohtaan. Ihmisen preferenssit - kuten haluttomuus sukupuolisuhteeseen oman sisaren kanssa - ovat usein biologisia sopeumia.
Sosiologiassa ihmisen preferenssien ajatellaan syntyvän sosiaalisaation kautta. Yhteisö kasvattaa jäsenilleen tietynlaisia preferenssejä ja yksilö sisäistää yhteisön arvot. Sisäistäminen saattaa olla niin voimakasta, että yksilö kokee voimakasta inhon tai syyllisyyden tunnetta pelkästä ajatuksesta rikkoa ryhmän normeja. Kun etelävaltiolainen mies, joka on sisäistänyt kunnian kuttuurin, joutuu loukkauksen kohteeksi hänen testosteronitasonsa nousee huomattavasti enemmän kuin pohjoisvaltiolaisen. Sosialisaation kautta yksilö alkaa joskus noudattaa preferenssejä, jotka ovat voimakkaasti ristiriidassa ihmisen oman biologisen edun (kelpoisuuden) kanssa. Esimerkkeinä sisäistetyistä normeista mainittakoon vaikkapa rasismi ja antirasismi. Etelävaltiolaisessa valkoisessa tai intialaisessa yläkastisessa seksuaalinen tai muu kanssakäyminen toiseen ryhmään kuuluvaan voi herättää voimakasta inhoa tai syyllisyyden tunnetta. Antirasismissa kaikki rasismiin viittaavakin herättää voimakkaita tunteita. (Kuka tahansa voi kokeilla vaikkapa esittämällä ex-pääministeri Tony Blairin esittämän mielipiteen omissa nimissään Internetin keskustelupalstalla: Blairin mukaan Iso-Britanniaa vaivaava mustien nuorten väkivaltarikollisuus ("knive and gun murders) ei johdu köyhyydestä vaan mustien kulttuurista.)
Biologinen maailmankuva ja sosiologinen maailmankuva on pitkään ollut voimakkaassa ristiriidassa keskenään. Nature vs. Nurture -keskustelu on saanut kulttuurisodan muotoja. On syntynyt suorastaan huvittavia ilmiöitä, missä eräät sosiologit ovat vaihtaneet "leiriä" ja alkaneet esittää että yhteiskuntatieteet on alistettava biologialle.
Minusta biologian ja antropologian/sosiologian yhteinen haaste on tutkia miten ihmiselle on evoluution myötä syntynyt eräänlainen geneerinen sopeuma sisäistäminen, mikä panee ihmisen toimimaan ympäristössään elävien ihmisten - tarkemmin sanoen omien - preferenssien mukaisesti. Ja sitä mikä on se evolutiivinen voima joka on luonut sisäistämisen, vaikkakin sisäistäminen johtaa usein käyttäytymiseen mikä ei edistä ihmisen biologista etua. Korkeasti koulutettujen naisten alhainen lapsiluku on tyyppiesimerkki tällaisesta preferenssistä. Tupakanpoltto toinen. Oman edun alistaminen jonkin suuremman aatteen alttarille tai muiden ihmisten auttamiseen kolmas. Itse sanoisin, että myös segregaation leimaaminen pahaksi on samanlainen biologista etua alentava normi.
Lienee kuitenkin kiistatonta että sisäistäminen stabiloi eri yhteiskunnissa hyvin erilaisia tasapainotiloja, mikä antaa tilaa ryhmävalinnalle. Jo Friedrich Hayek esitti että tällainen heikko ryhmävalinta on ollut oleellinen tekijä siinä, että yhteiskuntien kannalta tehokkaat normit ja instituutiot ovat korvanneet tehottomammat.
Vapaa toimittaja toimittaja ELINA GRUNDSTRÖM kirjoitti tänään HS:n yliössä:
Joidenkin arvioiden mukaan jo vuosien 2008-2009 finanssikriisi merkitsi globalisaatiokehityksen loppua. Valtiot alkoivat tukea kotimaista tuotantoa, nostaa tuontitulleja ja rajoittaa ruoan ja raaka-aineiden vientiä. Samalla kriisi vauhditti vallan ja vaurauden siirtymistä Kiinaan ja muihin runsasväkisiin maihin, joiden kulutustarpeet ovat rajattomat ja jotka eivät oikeasti usko vapaakauppaan vaan luonnonvarojen haalimiseen itselle.
Kiina toimii tehokkaasti. Se antaa aseita Zimbabwen hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Burman hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Iranin hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. Se antaa aseita Päiväntasajan Guinean hallitukselle kansan orjuuttamiseen ja saa vastalahjaksi raaka-aineita. (Euroopan vasemmistoälymystö syyttää USA:ta uus-imperialismista samalla kun Kiina toimii monin verroin töykeämmin kuin USA. No eihän vasemmistoa solidaarisuus elähdytä eikä Afrikan norsujen säilyminen lajina vaan jokin muu.)
Grundström vaati Suomeltakin aktiivista luonnonvarapolitiikkaa: suomalaisten pitäisi tehdä niin kuin parikymmentä vuotta sitten: nostaa katse ohi vaikeuksissa kärvistelevien länsimaiden ja ennakoida, mihin maailma on menossa. 1990-luvun lopussa Suomi nousi lamasta nopeammin kuin muut EU-maat, koska se mukautui talouden globalisoitumiseen. Suomessa nähtiin jo 1980-luvulla, että maailmankauppa oli avautumassa, ja sen mukaan sitten toimittiin. Rahamarkkinat vapautettiin ja Nokiaa tuettiin.
[Tällä kertaa] Suomen pitäisi valmistautua siihen, että kilpailu luonnonvaroista on kiihtymässä. Otetaan vaikkapa kaksi uutista viime viikolta. Helsingin Sanomat kirjoitti 19.8., että Suomen tärkeimpien globaalisti toimivien vientiyhtiöiden pörssikurssit olivat viimeisen kuukauden aikana laskeneet vähintään neljänneksen. Kauppalehti taas kertoi 15.8., että kaivosteollisuuden työpaikat ovat valumassa ulkomaalaisille. Itä- ja Pohjois-Suomessa on avautumassa uusia kaivoksia niin nopeasti, ettei ammattikouluista ehdi valmistua niihin riittävästi työvoimaa.
Kaivosalan tilanne on lievästi sanottuna erikoinen, koska myös kaivostoimintaa harjoittavat yhtiöt ovat ulkomaalaisia. Valtio on tukenut niiden toimintaa sillä perusteella, että ne työllistävät suomalaisia. Suomen pitäisi nopeasti luoda johdonmukainen luonnonvarapolitiikka, joka varmistaa, ettei vastedes enää hölmöillä näin.
Taloudellisen tiedotustoimiston toimitusjohtaja Kari Väisänen pelkää yhteiskuntarauhan puolesta. Kirjoitus HS:ssä on otsikoitu Nuoret tarvitsevat tupon.
...Elämme aikoja, jolloin päättäjillä ei ole edessään kuin vaikeita ongelmia ja kipeitä päätöksiä. Yhteiskunnallisten päättäjien on kuitenkin uskallettava ja osattava katsoa huomista kauemmaksi. Jos Suomi haluaa säilyttää nykyisen yhteiskuntarauhansa ja korjata nopeasti rapautuvan arvopohjansa, nuorten aito työllistäminen on siihen parasta lääkettä.
...Oikeutettu nuorten kriittisyys syntyy osin työn tarjonnasta ja osin työn luonteesta. On turhauttavaa opiskella vuosia ja valmistua sitten kortistoon tai saada työpaikka, jossa työntekijää kohdellaan keikkatyöläisenä ja vielä johdetaan huonosti.
Työllistymisjärjestelmämme ontuu pahoin, jos toisaalla meillä on aito työllisyyspula ja toisaalla nuorten on vaikea päästä edes työpaikkahaastatteluihin. Kun tähän lisää sinällään masentavan maahanmuuttokeskustelun ja osin todellisen ulkomaalaisvastaisuuden, yhtälö tulee entistä sotkuisemmaksi.
... mutta nuorten huoli ja hätä omasta tulevaisuudestaan on aitoa. Jos yrittää tunkeutua heidän ajatusmaailmaansa, he eivät varmasti jaksa kiinnostua päivästä toiseen jatkuvasta kinailusta siitä, millaisia palkankorotuksia vaaditaan tai ollaan valmiita hyväksymään.
Jos uskomme konsensukseen, olemme ilmeisen yksimielisiä siitä, että nuoret tarvitsevat oman tuponsa eli tulopoliittisen ratkaisunsa. Sen pääelementtinä ei olisi kuitenkaan raha, vaan houkutteleva ja mielekäs työelämä.
En ole varma siitä ratkaiseeko työvoimapolitiikka yhteiskunnan nykyisiä ongelmia ja voiko järkevä työvoimapolitiikka turvata yhteiskuntarauhan. Mutta Englannin ja Kreikan tapahtumia seuratessa tulee vääjäämättä mieleen, että yhteiskuntarauha ei ole Suomessakaan mitenkään kiveen kirjoitettu. (Talouselämän piirissä yhteiskuntarauhan koetaan käsittääkseni olevan Euroopassa samallalailla vaarassa kuin vuonna 1968.)
Jos uusi taantuma alkaa, ja Eurooppa lähtee pahimmassa tapauksessa pitkäaikaisen stagnaation tielle, yhteiskuntarauha murtuu ehkä Suomessakin. Yhteiskuntarauhan murtumisesta seuraa ehkä keskiluokan mobilisoituminen (pesäpallomailojen ostaminen) ja vastareaktio. Ehkä Euroopassa lähdetään suorastaan Etelä-Amerikan tielle - siis sille tielle, joka Chilessä, Argentiinassa ja Uruguayssa kulminoitui 70- ja 80-luvun sotilasdiktatuureina.
Euroopan nykyhallitukset vaikuttavat tänään kykenemättömiltä tekemään sellaisia uudistuksia ja leikkauksia, mitkä toisaalta turvaisivat talouden tasapainon mutta samalla takaisivat yhteiskuntarauhan. Demokratia on hidas varsinkin tilanteessa, missä laajojen joukkojen (äänestjien) etuja pitäisi leikata. Fukuyama kirjoittaa uudessa kirjassaan:
The second question concerns the future of liberal democracies. A society that is successful at one historical moment will not necessarily always remain successful, given the phenomenon of political decay. While liberal democracy may be regarded today as the most legitimate form of government, its legitimacy is conditioned on performance.
That performance depends in turn on its being able to maintain an adequate balance between strong state action when necessary and the kinds of individual freedoms that are the basis of its democratic legitimacy and that foster private-sector growth. The failings of modern democracies come in many flavors, but the dominant one in the early twenty-first century is probably state weakness: contemporary democracies become too easily gridlocked and rigid, and thus unable to make difficult decisions to ensure their long-term economic and political survival. Democratic India finds it extremely difficult to fix its crumbling public infrastructure—roads, airports, water and sewage systems, and the like—because existing stakeholders are able to use the legal and electoral systems to block action. Important parts of the European Union find it impossible to cut back on a welfare state that has become clearly unaffordable. Japan has built up one of the highest levels of public debt among developed countries and has not taken measures to eliminate rigidities in its economy that are obstacles to future growth.
Aakke kirjoitti aikoinaan Nokian romahtamisen syistä:
... tämä johtui osakkeenomistajien kyvyttömyydestä valita uusia ja uuteen tilanteeseen sopivia johtajia. Erityisesti Ollila sai jatkaa liian kauan, mutta se ei pääsääntöisesti ollut Ollilan vika.
Osakkeenomistajissa nousee esiin kaksi ryhmää:
1) Suomalaiset valtio-omisteiset institutionaaliset sijoittajat, esim. eläkerahastot.
2) Mummot ja papat, joilla on Nokian osakkeita Nokian kumisaapas-ajoilta.
Näistä institutionaalisilla sijoittajilla ei välttämättä ole näkemystä tai insentiiviä kasvattaa Nokian pörssiarvoa maksimiin. Mummot ja papat taas eivät ymmärtäneet matkapuhelinalan muuttumista älypuhelinalaksi (smart phone era).
Risku huomauttaa, että koko Nokian laskun aikana ohjaksissa ollut Ollila oli aluksi sekä toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja, sittemmin edelleen päävastuullinen, eli hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon ja nyt Stephen Elopin aikana.
- Kun hallituksen puheenjohtaja on passiivinen, yhtiössä ei ole isäntää. Toimitusjohtaja on hallituksen palkollinen, "juoksupoika", ei isäntä, tykittää Risku IS:lle.
Hän tähdentää, että Nokian hallitus vastaa omistajilleen muun muassa osakkeen arvosta ja yhtiön strategiasta.
- Työkaluina hallituksella ovat muun muassa johtajavalinnat, strategian kehittäminen, liiketoiminnan suuret linjanvedot ja niiden onnistuminen. Koko vastuu yhtiöstä on hallituksella ja siis puheenjohtajalla, huomauttaa Risku.
Hän syyttää Ollilaa tärkeimmän tehtävänsä eli Nokian johtamisen laiminlyömisestä.
- Jorma Ollila on Nokian johtamisen sijaan "leikannut lippusiimoja maantiesiltojen avajaisissa", eli toiminut Suomi-brändiryhmässä, TV-ohjelmissa ja muissa toissisijaisissa toimissa (Fruugo, EVA, ETLA).
Risku paheksuu, että Ollilan johdolla Nokian osake on pudonnut vuoden 1999 huippulukemasta eli 65 eurosta 4 euroon.
Nyt Nokia on Microsoftin juoksupoika. Sekä Nokian että Microsoftin merkitys on laskeva:
Nokia on pelkkä laitevalmistaja ja Microsoft ohjelmistotalo.
- Heiltä puuttuu Access, eli portti Internetiin joita ovat muun muassa Google sellaisenaan, Facebook, Amazon ja Twitter. Heiltä puuttuu yhteistyö mediaan, joita ovat muun muassa News Corp., Disney.
- Apple puolestaan on solminut kiinteät sisällönjakelusuhteet maailman viiden suurimman mediatalon kanssa. Googlella taas on välitön pääsy kaikkeen sisältöön haku- ja muiden palveluidensa kautta. Lisäksi Applella ja Googlella on rahastus mainosten ja ohjelmisto- ja sisältömyynnin kautta.
Riskun mukaan Nokia ja Microsoft eivät täten ole Applen ja Googlen kilpailijoita.
- Kolmatta hevosta ei ole. Itse olen laatinut kuvion kolmannelle hevoselle, ja se olisi SNOOI group, Sony + News Corp. + Orange + new access company + Oracle + Intel.
Riskun mielestä Nokian on pakko tehdä jotain ihmeellistä, jos se haluaa selvitä.
Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. ... Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena.
En ole enää niinkään vakuuttunut siitä mikä on todennäköistä ja mikä ei. Mutta ainakin se on selvää, että vaihtoehtoja ei ole kuin kaksi - vahvistuva integraatio tai disintegraatio. Uusi Suomi kertoi tänään uudesta keinosta vahvistaa integraatiota - "Uudesta Rankaisijasta":
Saksan talousministeri Philipp Rösler esittää Eurooppaan uutta ”rankaisijaa”. Uusi elin olisi ehdotuksen mukaan riippumaton ja se valvoisi euroalueen jäsenmaiden talouskuria. ... Uusi ”vakausneuvosto” saisi valtuudet määrätä rangiastuksia jäsenmaille sen varmistamiseksi, että budjettikuri pysyy. Merkittävää esityksessä on se, että niin sanottu ”velkajarru” kirjoitettaisiin jäsenmaiden perustuslakeihin.
Ajatus rankaisijan riippumattomuudesta on minusta sinällään erittäin hyvä. Jos integraatiota vahvistetaan, talouskuria rikkovia on rangaistava tylysti ja automaattisesti ilman suurten euromaiden lehmänkauppoja. Tämä on linjassa Hayekin laillisuuskäsityksen kanssa. Valtion (tai EU:n) intervention pitää olla sellaista, että seuraukset ovat ennustettavia. Jäsenmaan pitää tietää, että tietynlaiset rikkeestä tulee varmuudella tietynlainen rangaistus.
Jyväskylän Yliopistossa julkaistu tutkimus tukee ajatusta, että mahdollisuus vertaisrankaisuun parantaa ryhmän tehokkuutta ainakin julkishyödykkeen tuottamisessa. Toisaalta ryhmien välinen kilpailu / konflikti lisää ryhmän jäsenten halukkuutta rankaista vapaamatkustajia.
Kokeissa havaittiin myös että jaettujen rangaistusten ankaruus oli suhteessa kilpailevan ryhmän aiheuttamaan uhkaan: kun kilpaileva ryhmä oli hyvin heikko ja yhteistyökyvytön, ei pieniä itsekkäitä tekoja voittavassa ryhmässä juurikaan
rangaistu. Kun kilpaileva ryhmä taasen oli tasaveroinen, pienetkin rikkeet eli itsekkyys aiheuttivat ankaria rangaistuksia. Rangaistuksella oli myös ryhmän sisäisiä ansaintaeroja voimakkaasti tasaava vaikutus.
Tuloksia voi tulkita siten, että moraalinen aggressio ja siihen liittyvä halu rangaista normien rikkojia on ymmärrettävää evolutiivisesti, kun otetaan huomioon että ihminen on kehittynyt ympäristössä, jossa ryhmän sisäinen yhteistyö on ollut tärkeää kilpailussa toisia ihmisryhmiä vastaan.
Toteamuksella Rangaistuksella oli myös ryhmän sisäisiä ansaintaeroja voimakkaasti tasaava vaikutus on ns. monitasoisen valinnan näkökulmasta keskeinen pointti: Mitä alhaisempi variaatio (kelpoisuudessa) ryhmän sisällä on, sitä suurempi rooli variaatiolla ryhmien välillä on ja sitä suurempi merkitys ryhmävalinnalla on.
Derrick Campbell, of Race Equality Sandwell, appealed to people not to take the law into their own hands.
"The police are here to take charge and are doing their job," he said.
"I would appeal to all to please remain calm - we must cease the violence and please do not turn this into something that it is not."
Saa nähdä miten käy. Kunniankulttuurin näkökulmasta väite "we must cease the violence and please do not turn this into something that it is not" kuullostaa mielettömältä. Kysymys kuuluu kuinka suuri vaikutus kunniankulttuurin vaatimuksella on brittiläiselle muslimiyhteisölle tai yksittäiselle muslimimiehelle.
Yleensä ajatellaan että yksityistäminen ratkaisee access-ongelman tehokkaalla tavalla. (Tai taloustieteessä pitäisi kai puhua resurssien allokoinnista.) Asia ei ole kuitenkaan aina näin yksinkertaistainen, enkä puhu nyt yhteismetsien yksityistämisestä tilanteessa missä omistusoikeuden turva on heikko.
Kun n mobiiliterminaalia on samaan aikaan yhteydessä Internettiin saman tukiaseman kautta, tukiasemasta syntyy n:n ollessa suuri pullonkaula. On ilmeisesti kuitenkin niin, että tässä tapauksessa on epärealistista luoda kovin keskitettyä access kontrollia tukiasemaan.
Sen sijaan ainakin tietyissä tilanteissa access kontrolli puuttuu kokonaan. Syntyy puhdas yhteismaan ongelma, jolloin kaikkien on rationaalista yrittää käyttää tukiasemaa maksimikapasiteetilla. Nash-tasapainotila on siis, että jokainen yrittää käyttää tukiasemaa maksimikapasiteetilla. Seuraa täydellinen ylilaiduntaminen ja tehokkuuden romahdus.
Toki allokointiongelma voidaan ratkaista myös vaikkapa mikro-huutokaupalla korkeimman tarjouksen antajalle, mutta huutokauppa lienee ongelmallinen, koska verkon käyttö kuitenkin perustuu yleensä vakio-kuukausi-taksaan.
Alkaa jo hiukan itseäkin ärsyttää Kansankokonaisuuden tämänvuotinen keskittyminen Romahdukseen. Olen aina ollut kulttuuripessimisti ja olen aina myöntänyt sen. Tänä vuonna pessimismi on useita kertoja osoittautunut puhtaaksi realismiksi. Ne, jotka ovat ilkkuneet alarmismille, ovat osoittautuneet ylioptimisteiksi. Nokian vähintäänkin osittainen romahdus on jo todellisuutta ja euron koko olemassaolo on vaakalaudalla. (Toisaalta olen henkilökohtaisessa elämässäni jo useita vuosia sitten vaihtanut työpaikkaan, jota minusta leimaa terve yhteisöllisyys. En ole pelkkä ongelmien voivottelija, vaan haluan nimenomaan ratkaista niitä. On taitolaji milloin pitää yrittää korjata ja milloin lähteä. Mutta kun lähden heitän ehkä mielellään vielä pari kiveä perään - sitä voi ehkä kutsua kostomentaliteetiksi.)
Ison Britannian mellakat on vasemmistolehdistössä nähty pitkälti sosiaalisten ongelmien kärjistymisenä ja reaktiona poliisien epäoikeudenmukaisuuteen. Rikolliset ovat sitten käyttäneet alimpien sosiaaliluokkien oikeutettua raivoa hyväkseen ja alkaneet ryöstellä.
Tony Blair yesterday claimed the spate of knife and gun murders in London was not being caused by poverty, but a distinctive black culture. His remarks angered community leaders, who accused him of ignorance and failing to provide support for black-led efforts to tackle the problem.
One accused him of misunderstanding the advice he had been given on the issue at a Downing Street summit.=
Black community leaders reacted after Mr Blair said the recent violence should not be treated as part of a general crime wave, but as specific to black youth. He said people had to drop their political correctness and recognise that the violence would not be stopped "by pretending it is not young black kids doing it".
...
Mr Blair said he had been moved to make his controversial remarks after speaking to a black pastor of a London church at a Downing Street knife crime summit, who said: "When are we going to start saying this is a problem amongst a section of the black community and not, for reasons of political correctness, pretend that this is nothing to do with it?" Mr Blair said there needed to be an "intense police focus" on the minority of young black Britons behind the gun and knife attacks. The laws on knife and gun gangs needed to be toughened and the ringleaders "taken out of circulation".
Mutta eihän tämä tietenkään ole vain mustien ongelma. Suomalainen pitkään Englannissa asunut nainen analysoi tilannetta:
Hirva ei silti voi ymmärtää sitä, että ryöstelyä puolustetaan huono-osaisuudella. "Monet sanovat, että tämä oli odotettavissa. Mutta ei tähän ole mitään järkevää syytä, pelkkää vandalismia."
Puhe työpaikalla on käynyt katkerana. "Nyt on kasvanut ihmeellinen sukupolvi. Meikäläiset, jotka käyvät töissä, maksavat paitsi heidän elatuksensa, nyt myös tämän hävityksen."
Kyseessä on eräänlainen moraalinen ongelma. Kukaan ei välitä ja kaikki ajavat vain omaa etuaan. Valkoisen alaluokan nuoriso on ottanut mallia Blairin kuvaamasta mustien kulttuurista. Valkoisesta alaluokasta on tullut roskaväkeä. Varastaminen on hauskaa jne.
Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.
Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.
Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:
Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.
Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.
UK:ssa valkoinen alaluokka taas on paljon enemmän tekemisissä mustien kanssa ja siksi usein imitoi afrikkalaisperäisten tapoja - esimerkiksi korkeaa rikollisuutta ja alhaista koulutusta.
Nimimerkki Paavolle suurkiitos Mencius Moldbugin kirjoituksesta aiheesta terrori ja tehokkuus. Moldbug osoittaa Breivikin teon mielettömyyden. Perustelu ei ole kuitenkaan humanistinen vaan lähtee tehokkuus-ajattelusta. Moldbug selittää mm. Carl Schmidtin ajattelua soveltaen miksi kansalliskonservatiivien ("oikeiston") ei pidä tarttua terroriin.
Economist-lehti ihmettelee, onko tapahtumassa Malthusin paluu. Lehti ei vastaa omaan kysymykseensä, mutta ainakaan Malthusin väärässäolo ei näyttäisi lehden mielestä ollenkaan niin ilmeiseltä kuin se näytti vaikkapa vuonna 1985.
Malthusin visio siitä, että väestönkasvu on väistämättä nopeampaa kuin ruuan ja raaka-aineiden tuotannon kasvu, osoittautui ajat sitten vääräksi, koska jatkuvat innovaatiot ovat kasvattaneet tuottavuutta toisaalta ja väestönkasvu on saatu monin paikoin aisoihin. Toisaalta ei myöskään päde anti-teesi. Innovaatiolla ja uusilla raaka-aine-löydöillä on pitkään kyetty ylläpitämään väestönkasvua nopeampaa taloudellista kasvua ja ruuantuotannon kasvua, mutta on hyvin mahdollista että tilanne muuttuu ja että palataan uudelleen malthusilaiseen tilaan ja edetään vääjäämättä kohti malthusilaista katastrofia.
Ei ole enää ollenkaan selvää, että kasvava väestö kyetään syöttämään. Viljan ja monen muun raaka-aineen hinta on kovassa nousussa.
Kun 70-luvun kehityspessimismi 80- ja 90-luvuilla osoittautui täydeksi flopiksi, kehityspessimismille on naureskeltu. Ainakin Suomessa kehityspessimistinen poliittinen ympäristöliike on antanut tilaa sosiaaliliberaalille Vihreälle Liitolle. Linkola ei ole juuri muodissa. Väestönmäärä kasvaa kuitenkin esimerkiksi Afrikassa syntyvyyden takia ja Länsi-Euroopassa maahanmuuton takia. Keinot ovat suht vähissä. Joissain maissa - kuten eräissä Intian osavaltioissa ja Kiinassa - väestönkasvu on saatu aisoihin mutta hyöty ainakin Intiassa voidaan menettää kun väestöä alkaa siirtyä Hindustanista Etelä-Intiaan. Meitä on nyt ilmeisesti jo aivan liikaa ja kulutamme aivan liikaa. Vaikka väestönkasvu pysähtyisi nyt, kulutus ei pysähdy varmasti.
Osittainhan nälkä tietysti on tasa-arvo-kysymys eikä pelkästään väestönkasvun aiheuttama ongelma. Ruoka kannattaa taloudellisesta näkökulmasta mieluummin syöttää kiinalaiselle lehmälle kuin afrikkalaiselle lapselle, koska afrikkalaisen lapsen vanhemmilla ei ole varaa maksaa viljasta. Osittain kysymys on myös omistusoikeuden turvan puutteesta. Etiopialainen pelto tuottaa hallitukselle enemmän kun se vuokrataan kiinalaisille maanvuokraajille ja alkuperäinen omistaja ajetaan maanpakoon Sudaniin. Osittain nälässä on kyse eroosiosta ja ilmaston muutoksista. Osittain tuotantohyödykkeiden kuten polttoaineen hinnan noususta.
Länsimaissa moni ajattelee, että pitää erottaa hyvä maltillinen islam ja paha ääri-islam (islamistinen terrorismi/islamismi). En sinänsä kritisoi tätä.
Pitää kuitenkin muistaa, että moni muslimi näkee asian toisin päin: Itsemurhapommittaja on yhteisönsä parhaimmistoa. Hän joka uhrautuu. Uskontotieteilijä Scott Atran väittää että palestiinalaiset muslimiterroristit ovat keskimäärin koulutetumpaa väkeä kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut palestiinalaiset. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman.
"Earlier that month, Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Our people do not own airplanes and tanks, only human bombs. Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation. " The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."
Tätä ei luulisi olevan vaikea ymmärtää. Jokainen Japanin toisen maailmansodan sotaponnistuksiin edes pintapuolisesti tutustunut lienee tajunnut, että Kamikaze-lentäjä oli arvostettu henkilö. Ongelma on että länsimainen "liberaali" on usein kykenemätön samaistuneen japanilaisen tai muslimin ajatusmaailmaan - "liberaali" leimaa vain toisella tavalla ajattelevan/tuntevan idiootiksi tai uhriksi. (Käytän lainausmerkkejä, koska ajattelen "liberaalin" tässä tarkoittavan suunnilleen sitä mitä amerikkalainen "konservatiivi" sillä tarkoittaa.)
En tietenkään väitä, etteikö islamissa olisi erilaisia suuntia. Islamissakin on maallistumisilmiö samalla lailla kuin kristinuskossa, mutta kuvio on monimutkaisempi kuin länsimainen monikultturisti haluaa nähdä. Islam on ekspansiivinen uskonto ja jos ekspansio jossain historian vaiheessa on heikkoa, sen voi yhtä hyvin nähdä uhrautumisen puutteena kuin maallistumisena. Näkökulmasta riippuen.
Viha on kieltämättä hyvin ongelmallinen tunne - varsinkin pitkittyneenä se järsii ihmistä. Viha voi lisäksi johtaa äkkipikaisiin tekoihin. Samanlaisia tunteita, jotka pitkittyneenä nakertavat ihmistä, ovat inho, häpeä ja syyllisyys. Mutta inho, viha, häpeä ja syyllisyys ovat tunteita, jotka ovat evoluution aikana kehittyneet, koska ne sopivina annoksina motivoivat ihmistä tietynlaiseen edulliseen toimintaan. Häpeä ja syyllisyys motivoi ihmistä muuttamaan käyttäytymistään niin, että yksilö ei ajaudu konfliktiin yhteisönsä arvojen kanssa ja joudu näin vertaisrankaisun kohteeksi. Viha voi taas saada ihmisen toimimaan rohkeasti konfliktitilanteessa. Inho saa ihmisiä välttämään tietynlaisia kelpoisuutta alentavia tilanteita - kuten vaikkapa nuorella naisella sukupuolisuhdetta vanhempaan mieheen, jolla ei enää ole voimavaroja/elinaikaa elättää perhettään.
Vihan tietoinen lietsonta voi - painosanalla VOI - edistää poliittisen liikkeen tavoitteita. Suomen itsenäisyystaistelu - aktivismi - painotti vihaa - "ryssänvihaa". Jääkärin marssi ilmaisi itsenäisyysmiesten vihaa runomuodossa: Syvä iskumme on, viha voittamaton, meil' armoa ei kotimaata. 20-luvulla vihan lietsonta sai valtavat mittasuhteet. Perustettiin erityinen organisaatio Vihan Veljet vihan lietsontaa varteen. AKS:n valajäsen nro 1:n Elias Simojoen kirjoitus Ylioppilaslehdessä 5/1923 ilmaisi vihanlietsonnan ideaalin voimakkaasti ja kaunopuheisesti.
En väitä, että vihan lietsonnan pitäisi olla tavoite maahanmuuttokeskustelussa tai että kukaan edes pyrkisi tietoisesti vihan lietsontaan. Jos viha päästettäisiin täysin irti, se voisi johtaa hyvinkin pahoihin ja suunnitelemattomiin seurauksiin. Siitä onko vihanlietsonta tehokasta vai ei on turha yrittää käydä mitään keskusteluakaan, koska voi olla 100%:n varma, että kukaan ei edes uskalla myöntää haluavansa soveltaa Simojoen ajatuksia nykymaailmaan. Keskustelu käy sen sijaan niin, että valtamedia syyttää kaikkia maahanmuuttokriitikoita vihanlietsonnasta ja maahanmuuttokriitikot kiistävät kategorisesti vihapuheet. Olipa eräälläkin vihreällä poliitikolla kanttia ilkkua, että miksi kukaan ei sano rehellisesti olevansa rasisti, vaikka tiesi varmasti miten tuollaiselle avautujalle kävisi.
Harva maahanmuuttokriitikko ilmaisee suoraan vihaa islamia kohtaan, koska vihan lietsonta on toisaalta illegalisoitu ja toisaalta vihaaminen ei ole nykyään oikein muodikasta. Luulen, että useat maahanmuuttokriittiset ovat "ratkaisseet" "ongelman" ilmaisemalla halveksuntaa ja inhoa islamin barbaarisiksi koettuja tapoja kohtaan sen sijaan että lietsoisivat vihaa. Halveksunta on kuitenkin ongelmallinen tunne siinä missä vihakin.
Sensuurin lisääminen todennäköisesti vain huonontaa tilannetta.
Nokian älypuhelinmarkkinaosuus on ollut jo jonkin aikaa vapaassa pudotuksessa:
Matkapuhelinvalmistaja Nokia menetti huhti–kesäkuussa markkinajohtajuuden älypuhelimissa, laskee tutkimusyhtiö Strategy Analytics katsauksessaan. Nokian osuus älypuhelinmarkkinoista putosi 15,2 prosenttiin vuotta aiemmasta 38,1 prosentista. Alkuvuonna Nokian vastaava markkinaosuus älypuhelimissa oli 26 prosenttia. Amerikkalainen Apple nousi markkinajohtajaksi 18,5 prosentin osuudellaan. Markkinakakkosen Samsungin osuus älypuhelinmyynnistä oli 17,5 prosenttia. (Lähde: Digitoday.)
Nokia ongelma on ollut se, että "Nokia haluaa [po. halusi] panostaa palveluihin, eikä pelkkään laitemyyntiin. Tästä Nokia on tehnyt sen johtopäätöksen, että sen on kontrolloitava myös älypuhelimen alustaa (käyttöjärjestelmää). Siinä missä muut mobiililaitteiden valmistajat (Samsung, Sony-Ericsson, HTC, LG) julkaisevat laitteita mm. Googlen Android-alustalle pragmaattisella strategialla me tehdään mitä kuluttajat ja operaattorit haluavat, Nokia pitää kiinni omista alustoistaan ja palveluliiketoiminnastaan kynsin hampain.
Nokian OVI on verrattuna Applen App Storeen ja Androidin vastaavaan hyvin vaatimaton. Samoin Nokian alustat eivät ole kilpailukykyisiä Androidin ja Applen kanssa. Pörssi tajuaa missä mennään ja kurssi laskee koko ajan."
Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.
Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.
Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.
Vaikka romahdus tietenkin on ollut tosiasia jo jonkin aikaa, en lähde väittämään mitään siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. En osaa. Nokian heikkeneminen on johtanut vähintäänkin siihen, että sen rajoitettu itsenäisyys erillisenä Microsoftin vasalli-yhtiönä on vaakalaudalla. Nokia on sen verran halpa että se voidaan helpohkosti ostaa. Mutta kannattaako Nokia ostaa, sitä en osaa sanoa. Nokian hallussa on epäilemättä ainakin joukko tuottavia patentteja. Sen markkinaosuus laskee älypuhelimissa ensi vuoden aikana todennäköisesti kohti 5%:ta ja sen markkinaosuus muissa puhelimissa laskee vaikkakin hitaammin. Nokian tuotanto ja tuotekehitys tahkoaa siis varmaan jatkossa lähinnä tappiota.
Windows puhelimet tulevat tuskin koskaan palauttamaan Nokiaa tästä suosta. Ensinnäkin ei ole merkkejä siitä, että Windows-puhelimien markkinaosuus mihinkään nousisi. Vaikka nousisikin, HTC lienee Nokiaa kettärämpänä etulyöntiasemassa Nokiaan nähden. HTC on USA:n markkinoiden selvä ykkönen sekä Android että Windows-puhelinten osalta:
Selv etter terrorangrepet i Norge, som ble utført av en høyreekstremist, fastholder Europol at militante islamister utgjør en langt større trussel i Europa. Det skriver den danske avisa Politiken.
– Mange spør nå om det har vært for stort fokus på islamistisk terrorisme, men vår klare melding er at man ikke må undervurdere trusselen fra islamistisk terrorisme, og at man fortsatt må holde fokus på det miljøet, sier talsmannen for det europeiske politisamarbeidet, Søren Kragh Pedersen.
Etter terrorangrepet i Norge vil Europol rette et sterkere søkelys mot trusselen fra høyreekstremister fordi tragedien viser at terrorangrep kan komme fra alle ekstreme miljøer.
HS kertoi pari päivää sitten, että viime vuonna tapahtui Euroopassa noin 200 terrori-iskua. Näistä 45 oli vasemmistolaista, pari islamistista ja loput separatististien (ETA, Pohjois-Irlannin katoliset jne.) tekoja. Kuolonuhreja oli 7 joista 6 tapahtui vasemmistolaisten iskuissa.
Breivikin suorittama isku oli eittämättä erittäin raaka ja äärimmäisen narsistinen teko. Siis samallalailla mieletöntä väkivaltaa kuin islamistinenkin terrori.
Tutkijat väittävät, että eron selittää se, että harmaan ja pilvisen taivaan sekä pitkien talvien maissa ihmisille on kehittynyt muita suuremmat silmät ja aivot, jotta he voivat paremmin käsitellä näkemäänsä. Älykkyyden kanssa tällä ei tutkijoiden mukaan ole tekemistä.
Lainaan kahta HS:n tämänpäiväistä artikkelia Norjasta ja kommentoin lyhyesti.
1. HS kirjoitti tänään otsikolla "Terrorismin uhkakuva EU:ssa muuttui":
Viime vuonna EU:ssa tehtiin 249 terroristi-iskua. Näistä islamistien iskuja oli vain kolme - kaksi Tanskassa ja yksi Ruotsissa. Eniten terrori-iskuja tekivät separatistiset liikkeet lähinnä Espanjassa, Ranskassa ja Pohjois-Irlannissa: 160 kappaletta. Seuraavaksi aktiivisempia olivat äärivasemmistolaiset ja anarkistiset ryhmät: 45 iskua.
Vuoden 2010 terrori-iskuissa kuoli seitsemän ihmistä. Uhreista kuusi menehtyi Kreikan äärivasemmiston ryhmien iskuihin.
Äärioikeistolaisia iskuja ei ollut, eikä terrorismista mediassa juuri puhuttukaan. Paitsi toki islamilaisesta terrorismista, joka oli vähälukuista mutta hyvin tehokasta.
2. Toisessa artikkelissa HS löytää yhtymäkohtia Breivikille Quislingista - Kari Huhdan yhtymäkohtien etsintä artikkelissa "Breivik haastaa Quislingin" vaikuttaa tosin varsin spekulatiiviselta:
Jossakin helvetin syvimmissä onkaloissa Vidkun Quisling on saattanut havaita, ettei hän enää ole norjalaisten kiistatta eniten vihaama ja halveksima ihminen kautta aikojen. Rinnalle nousi perjantaina Anders Behring Breivik.
Breivikin tunnustama harkittu ja tarkkaan suunniteltu joukkomurha takaa vastenmielisen aseman Norjan historiassa. Quisling sai oman paikkansa häpeäpaalussa toimimalla Norjan nukkehallitsijana saksalaismiehityksen aikana, vuosina 1940-1945.
Quisling päätyi teloituskomppanian eteen 58-vuotiaana lokakuussa 1945. Sitä ennen hän oli järjestänyt saksalaisten avulla vallankaappauksen, tukenut miehityksen väkivaltaa ja sallinut Norjan juutalaisten karkotukset keskitysleireille. Ennen sotaa hän oli asteittain muuntunut sotilaasta poliitikoksi ja lopulta äärioikeistolaisuuden ja kansalliskiihkon kautta pesunkestäväksi natsiksi. Quisling halusi Norjassa samanlaiseksi johtajaksi kuin Adolf Hitler oli Saksassa.
Quislingin kaavailut yhden kansan ja yhden johtajan Norjasta muistuttavat Breivikin kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin kirjaamia sairaita hankkeita. Juutalaisten tilalle pitää vain vaihtaa muslimit. Samankaltaisuus ei ole kovin yllättävää siinä mielessä, että terrorille ei ole monta erilaista mallia. Siksi Breivikin anti-islamilaisen terrorismin julistus muistuttaa myös ääri-islamistisen terroristin julistusta.
Suurimmat erot tulevat aikakausista. Terroria ei suunnitella tyhjiössä.
Quislingillä oli 1930-luvulla Norjassa jonkin verran kannatustakin, ja hän ehti toimia puolustusministerinä. Norjan sisäpolitiikka oli hyvin sekavaa. Äärioikeistossa ja antisemitismissä oli tiettyä salonkikelpoisuutta Hitlerin vahvistaessa otettaan Saksassa.
Tilanne muuttui Hitlerin kymmeniä miljoonia ihmishenkiä vaatineen maailmanvalloituksen päätyttyä tappioon.
Kun Quisling saapui oman tiensä päähän, hänellä ei ollut enää yhtään kannattajaa. Hänen nimensä oli sanakirjoissa vakiintunut tarkoittamaan petturia ja yhteistoimintaa vihollisen kanssa.
Kerroin aiemmin, että Quislingin rinnalla oikeuteen haastettiin yli 90 000 norjalaista maanpetturia, isänmaan ystävää ja Suomen jatkosodan veteraania. Yli 40 000 tuomittiin. Joten kannatusta Quislingillä kyllä oli.
Näiden ihmisten ja heidän lastensa demonisointi oli toisen maailmansodan jälkeisessä Norjassa suuri kansanhuvi. Aikansa vihanlietsontaa. Ehkä NS-lasten kohtalossa on tietty yhtymäkohta AP-nuorten kohtaloon, jos nyt yhtämäkohtia halutaan hakea. Taitaa vaan olla turhaa spekulointia.
Ystäväni erään firman talousosastolta totesi raskaasti, että nyt ne ovat tulleet meillekin. Siis vanhat nokialaiset.
Kauppalehti kirjoittaa tänään, että "Nokia-johtaja tuo raskaan yrityskulttuurin". Nokialainen johtaja ei enää ole suosittu, vaikka vielä vähän aikaa sitten oli.
Kuluneen kevään aikana on ... tultu siihen tulokseen että ei enää haluta Nokian yrityskulttuuria.
Miksipä haluttaisikaan. Nokialaisella johtajalla (ja myös monilla nokialaisilla työntekijöillä) on yleensä hyvin kapea vastuualue ja kapea osaaminen.
Hyvin harvoilla johtotason ihmisellä on ollut Nokiassa kokonaisvastuuta. Se on suuri heikkous... kun siirrytään esimerkiksi yrittäjälähtöiseen yritykseen, jossa pitäisi ottaa vastuu yhdestä tehtaasta, ei vanha toimintatyyli käy enää päinsä...
Vaikka nokialaiset johtajat tietävät, että yrityskulttuuri on uudessa firmassa täysin erilainen, ongelmia tulee.
Ihminen on jännä eläin, se toteuttaa uudelleen samoja asioita joita on tottunut tekemään.
Itsekin vanhana NSN-läisenä teen uudessa paikassani uudelleen samoja asioita joita olen tehnyt. Mutta en samoja asioita joita tein 2000-luvulla vaan samoja asioita joita tein NSN:n kultaisena aikana 1990-luvulla. Jos ihmisellä on pitkä työrupeama, on työrupeaman ajaltava hylättävä kaikki se saasta, joka on syntynyt mieleen silloin kun asioita alettiin tehdä väärin. Hylättävä kuin synti. Olen yrittänyt hylätä kaikki ne asenteet jotka opin NSN:ssä 2000-luvulla. NSN:n kultaiselta ajalta, joka oli toki raskasta aikaa, opin kantapään kautta mitä on työnteko. En osannut sitä luonnostani. Opin myös tekemään yhteistyötä muiden kanssa ja puhaltamaan yhteen hiileen, vaikken osannut sitäkään luonnastani. Opin myös vastuuntuntoa. Sen hyvän olen yrittänyt kaivaa sieluni pohjasta.
Eikä tietysti riitä se että hylkää vain kaiken saastan, vaan on hylättävä myös se "hyväkin" mikä ei sovellu enää uuteen ympäristöön.
Marc Sageman, a former C.I.A. officer and a consultant on terrorism, said it would be unfair to attribute Mr. Breivik’s violence to the writers who helped shape his world view. But at the same time, he said the counterjihad writers do argue that the fundamentalist Salafi branch of Islam “is the infrastructure from which Al Qaeda emerged. Well, they and their writings are the infrastructure from which Breivik emerged.”
Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.
Kuten blogin lukija tietää, en ole vapaa-ajattelija, enkä ateisti enkä suhtadu erityisen kriittisesti mihinkään uskontoon. Olen darwinisti henkeen ja vereen, mutta en yleensä kritisoi kreationistejakaan, vaikka en kreationismia tietenkään hyväksy. Minua ei oikeastaan juurikaan kiinnosta Jumalan olemassaolo, luomiskertomuksen todenperäisyys, se onko maa maailman keskipiste tms. asia.
Kritisoin kristinusko erityisesti yhdessä asiassa. Jeesus sanoi Vuorisaarnassa Luukkaan mukaan:
Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa hänelle toinenkin, ja jos joku ottaa sinulta vaipan, älä häneltä kiellä ihokastasikaan. Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.
Siitä, että kreationisti kieltää kehitysopin ei ole arkielämämme tai yhteiskunnan toiminnan kannalta ehkä kovinkaan valtavaa haittaa. Mutta se että Jeesus kielsi vastavuoroisuuden, ja että moni ei pelkästään kristitty vaan myös varsinkin vasemmistolainen otti neuvosta vaarin, on johtanut käsittäääkseni monenlaiseen harmiin.
Poskensa kääntäjiä on kaikkialla - varsinkin sosiaalivirkailijoiden keskuudessa. Puhutaan esimerkin voimasta. Käyttäytyistiede, antropologia, matemaattinen taloustiede tai biologia ei tue väitettä esimerkin voimasta kuin hyvin rajoitetusti. Korkean statuksen ihmisiä toki matkitaan, mutta posken kääntäjiä harvoin.
Onneksi moni pragmaattinen kristittykin on unohtanut tämän järjettömyyden. Luukasta parempi ohjekirja on vaikkapa Edda:
A man ought to be a friend to his friend and repay gift with gift. People should meet smiles with smiles and lies with treachery. A man ought to be a friend to his friend and also to his friend’s friend. But no one should be friendly with a friend of his foe.
Vastavuoroisuus laajassa mielessä on kaiken yhteistyön perusta. Toki Jeesus siinä oli oikeassa, että jatkuva kostomieliala, varsinkin jos yhteiskunnalla on tehokkaat instituutiot rikollisten rankaisemiseen, on tehotonta koska se johtaa koston kierteeseen ja mielen katkeroitumiseen. Mutta mustavalkoisesti tulkittuna Luukkaan ohje on sairas.
Sota oli kauan aikaa sitten päättynyt kun synnyin. Sota oli kuitenkin läsnä minun lapsuudessani varsin vahvasti.
Mummoni oli se aina läsnäoleva aikuinen lapsuudessani - hän oli aina läsnä sekä fyysisesti että henkisesti. Muistan mummoani ensi sijassa erittäin hyvällä. Hän oli omilla aivoillaan ajatteleva nainen, joka toimittuaan tsaarin vallan aikana Helsingissä mielisairaanhoitajana meni naimisiin naapurikylän pojan kanssa ja ryhtyi emännäksi. Koska isoisäni oli aatteen mies ja kansanedustaja, isoäitini hoiti käytännössä isännänkin tehtäviä. Pienestä talosta kaksi kolmesta lapsesta meni yliopistoon. Oltiin yritteliäitä kaikin tavoin. Mummoni herätti kiinnostukseni historiaan.
Mummoni oli menettänyt toisen poikansa sodassa elokuussa 1941. Hän ei ollut päässyt siitä yli niin kuin ihmisen pitäisi. Asiat pitäisi hyväksyä ja suru kokea. Ei varsinkaan pitäisi heittäytyä katkeruuteen ja syyllisten etsimiseen.
Siitä on nyt 70 vuotta, kun setäni kaatui. Pari viikkoa vaille. Olen miettinyt joskus miten mummoni suhtautuminen muovasi arvoni. Yksilön kuolema tai kärsimys asian puolesta - väärän tai oikean - saman tekevää kumman - herättää minussa jotenkin positiivisen tunteen.
46085 norjalaista tuomittiin maanpetoksesta sodan jälkeen. 92805 ihmistä oli oikeudessa syytettynä maanpetoksesta. Osa heistä oli ollut mukana aatteesta - he olivat NS-puolueen veteraaneja sotaa edeltävältä ajalta - toiset olivat mukana siksi että hyötyivät jäsenyydestä natsimiehityksen aikana.
Monet sodan jälkeen syntyneet norjalaislapset - NS-Barn - kärsivät ensin siitä että isä joutui vankilaan, sitten muiden ihmisten ja instituutioiden harjoittamasta demonisoinnista. NS-perheet olivat ihmisiä, joita ei kutsuttu kylään. Norjan kirkko tuomitsi NS-ihmiset alimpaan helvettiin ja suuri joukko NS-väestä käääntyi roomalaiskatolisuuteen.
Tuskin missään demokraattisessa maassa niin suuri osa kansasta - suuri osa sodan jälkeen syntyneitä - eli vastaavalla tavalla leimattuina kuin NS-väki Norjassa. Sodan jälkeinen oikeudenkäyntikin oli suhteutettuna asukaslukuun hyvin suuri. En ota kantaa heidän syyllisyyteensä. NS-lasten kohtalo oli kohtuuton.
Sotilaiden lapsista on kirjoitettu viime aikoina kirjoja Suomessakin - on valitettu isien traumoja ja tunnekylmyyttä - ja heijastuksia lapsiin. En ole tosin näitä kirjoja lukenut. Täytyisi ehkä lukea, vaikken omaa isääni mitenkään sodan pahasti traumatisoimaksi voi oikein ajatellakaan. No eipä hänkään asiasta halunnut juuri puhua - isoveljen kaatuminen oli aiheuttanut syvää surua - oma rintamakokemus 18-vuotiaana oli ollut epämiellyttävä.
Teoria, että ei-afrikkalaisten ja vain ei-afrikkalaisten perimässä on aimo annos Neandertaalin ihmisen perimää, on saanut vastikään julkaistussa tutkimuksessa taas uutta tukea.
Teoriaa tukevat sekä matemaattiset mallit että antropologinen evidenssi että kokeellisen peliteorian tulokset. Dramaattisin tulos on ehkä se, että altruismin ja sisäryhmän suosimisen takaa löytyy EHKÄ sama biologinen mekanismi:
This is exactly what was found from experiments with brain oxytocin, a neuropeptide that has been shown to promote trust and cooperativeness in experiments, and to deter subjects taking advantage of the cooperation of others (De Dreu et al. 2010, 2011). In a series of eight experiments Carsten and his coauthors (De Dreu et al. 2011) found that, by comparison with a placebo, nasally administered oxytocin also heightens in-group bias and in some but not all cases out-group derogation.
2. Voimakas ryhmäkonflikti edistää nykyoloissakin yhteistyötä ja uhrautumista ihmisten kesken. Tätä on tutkittu kokeellisesti mm. Israelissa panemalla ihmiset pelaamaan Trust Gamea sodan ja rauhan aikana - sota on generoinut merkittävää yhteistyön ja altruismin kasvua. Vastaavasti Burundissa etnisiin levottomuuksiin osallistuneet/niiden kohteiksi joutuneet osallistuivat huomattavasti aktiivisemmin erilaiseen yhteistyöhön kuin muut. Erot ovat kokeissa olleet hyvin hyvin merkittäviä.
Johtopäätös 2 on siis sama minkä jokainen vanha suomalainen tuntee intuitiivisesti ja jota kutsutaan Talvisodan hengeksi. Yritysmaailmassa toimineelle johtopäätös on intuitiivisesti varsin selvä. Mitä kovempi kilpailu yritysten välillä sitä vahvempi koheesio, yhteistyö, muiden auttaminen ja vapaamatkustajien rankaiseminen yritysten sisällä.
Tutkijat Tapio Mappes ja Mikael Puurtinen Jyväskylän yliopistosta sekä Lauri Sääksvuori Max Planck Instituutista tutkivat yksilön käyttäytymistä ryhmässä. He kysyivät, miksi ihmiset rankaisevat normien rikkojia, vaikka tällaisesta käytöksestä on kustannuksia rankaisijalle. Rankaiseminen on yleistä kaikissa kulttuureissa.
Mappes, Puurtinen ja Sääksvuori tutkivat mahdollisuutta, että rankaisu saattaa olla hyödyllistä, jos se parantaa ryhmän yhteistyötä ja siten auttaa omaa ryhmää pärjäämään paremmin ryhmien välisessä kilpailussa. Tutkimuksessa selvisi, että kilpailutilanteessa ryhmän jäsenet ajattelevat enemmän koko ryhmän hyötyä kuin yksilön etua.
Bowlesia ja Gintis kuvailivat suomalaistutkijoiden tutkimuksia kirjassaan:
A final experiment provides a possible link between group conflict and the evolution of cooperation based not on the fact that altruists, if parochial, are willing fighters but that group conflict stimulates altruistic punishment of free-riding fellow group members. Sääksvuori, Puurtinen and their coauthors (2011) implemented a series of eight-person public goods games with and without a punishment option and in which the payoffs of members of the groups playing these games either depended on the outcome of group competition or were independent of the performance of any other group.
...
In the treatments with group competition, the groups with the larger contribution to the public good won a prize that was twice the group difference in the level of public contributions. Group competition greatly heightened the punishment of shirking group members where this was possible, so that groups with the punishment option prevailed over groups without it.
...
A fascinating secondary result is that the punishment option greatly reduced the within group variance of payoffs, and hence might be counted among the reproductive leveling mechanisms studied in the previous chapter. The authors conclude: “These results support the importance of intergroup competition in the emergence of costly punishment and human cooperation.
Evoluutiopsykologian mukaan ihmisten altruismi syntyi sukulaisvalinnan myötä pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä. Se dilemma että nyky-yhteiskunnassa ihmiset kykenevät laajaan yhteistyöhön muidenkin kuin sukulaisten kanssa, selitetään niin että koska ihmisen ympäristö on nopeasti muuttunut ihminen ei ole oikein sisäistänyt muutosta vaan toimii edelleen ("maladaptiivisesti" = vastoin biologista etuaan) kuin aikaisemminkin siinä ympäristössä ("ESS") missä ihminen on kehittynyt. Taloustieteen vakioselitys yhteistyöhön on taas vastavuoroisuus tilanteessa, missä useampi henkilö joutuu toistuvasti tekemisiin toistensa kanssa. Poliisivaltion kannattajat ja äärikonservatiivit taas ajattelevat että yhteistyö on mahdollista vain koska valtio tai heimopäällikkö pakottaa ihmisiä.
Kukin valitkoon lempiteoriansa jos haluaa. Väittelyä tästäkin aiheesta olen käynyt ja olen huomannut että väittely ei yleensä johda mihinkään. Kun väittely tapahtuu julkisesti eikä kahden kesken, väittelijät kuvittelevat olevansa turnajaisissa ja etsivät heikkoa kohtaa toisensa puolustuksessa/argumentoinnissa. (Tiedepiireissä tilanne on tietysti parempi kuin harrastelijoiden foorumeissa.)
Yhteistyön evoluutio on aktiivisen tutkimuksen kohde ja kuva ihmisten yhteistyöstä ja altruismista muuttuu varmasti vielä voimakkaasti. Ihmisten yhteistyötä tarvitaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämisessä, kalakantojen romahtamisen pysäyttämisessä, sukupuuttoon kuolemisen pysäyttämisessä, hyvinvoinnin ja itsenäisyyden turvaamisessa, maahanmuuton järkevöittämisessä jne. jne. Hommaa ei pitäisi ryssiä tarrautumalla naiveihin maailmankuviin "peraatteellista" tms. syistä.
Olen myös huomannut että mallit / teoriat alkavat kehittyä jo niin monimutkaiseen suuntaan että millään "talonpoikaisjärjellä" niitä ei enää voi kokonaan valitetavasti seurata. Talonpoikaisjärki ja kokemus on vajaavainen keino hankkia tietoa.
Ihmiskunnan alkuperäinen päätöksentekojärjestelmä (demokratia) on eittämättä osoittautunut keskimäärin varsin tehokkaaksi tavaksi hallita suuriakin yhteisöjä kuten valtiota. Demokratia, ihmisoikeudet ja talouskehitys ovat kulkeneet käsi kädessä. Valtiollinen demokratia ei ole enää pitkään ollut vain länsieurooppalainen ja pohjoisamerikkalainen ilmiö ja vaikka sen vienti Afrikkaan ja Lähi-Itään onkin pitkälti epäonnistunut, demokratia on saavuttanut vahvan aseman itäisessä Keski-Euroopassa (Puola, Slovenia, Tsekki, Slovakia, Kroatia, ...), osassa Aasiaa (Korea, Intia, Taiwan,...) ja Etelä-Amerikkaa (Chile, Argentiina, Brasilia,...).
Se, että Kiinan Kansantasavalta, tämän hetken talousihme, on diktatuuri, ei oikeastaan ole mikään suuri poikkeus. Aikaisemmatkin Aasian talousihmeet (erittäinkin Korean tasavalta ja Taiwan) ovat saaneet talouskasvunsa nekin käyntiin autoritäärisen hallinnon avulla, mutta demokratia on sittemmin vahvistunut talouskasvun myötä.
Seuraussuhde on Itä-Aasiassa ollut talouskasvu -> demokratia. (Länsi-Euroopassa demokratialla on osittain erilainen syntyhistoria. Valta on Euroopassa ollut historiallisesti hyvin hajautunutta mm. feodaalijärjestelmän, kaupunkien vapauden ja kirkon mahtiaseman takia. Erittäinkin Englannissa ja Pohjoismaissa alemmatkin omistavat säädyt pääsivät mukaan päätöksentekoon hyvin varhain.)
Talouskasvu on Aasiassa potkaissut käyntiin sosiaalisen mobilisaation - eli on syntynyt uusia yhteiskunnallisia ryhmiä (valtakeskittymiä) talouskasvun sivutuotteena. Uudet ryhmät ovat vahvistuessaan tulleet tyytymättömiksi omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksinsa ja ovat alkaneet vaatia universalistisempaa hallintatapaa (demokratiaa).
Mikään sääntö demokratian syntyminen talouskasvun sivutuotteena ei toki ole. Singapore on onnistunut säilyttämään autoritäärisen hallinnon pitkään. Sosiaalisen mobilisaation aiheuttama epävakaus voidaan myös ratkaista integroimalla uudet mahtitekijät autoritäärisen järjestelmän osiksi.
Kreikan taloudellisia ongelmia seuratessa voi toisaalta todeta, että demokratia ei ole millään lailla mikään tae tehokkaalle yhteiskunnalle. Se voi pikemmin olla este tehokkuulle. Kun suuri osa kansalaisista näkee valtion saaliiksi, mistä kansalainen itsekin haluaa palansa ja kun vallan pitäjät ostavat äänestäjiä alhaisella eläkeiällä ja elinkeinorajoituksilla, demokratialla ei välttämättä ole edellytyksiä ratkaista ongelmia. Yleisemminkin voi kysyä, onnistuuko eurooppalainen demokratia ratkaisemaan kestävyysvajetta. Kun suuri osa äänestäjistä on eläkeläisiä ja muita valtion tukien varassa eläjiä, valtion supistaminen ei ole kansalaisten mieleen.
The second question concerns the future of liberal democracies. A society that is successful at one historical moment will not necessarily always remain successful, given the phenomenon of political decay. While liberal democracy may be regarded today as the most legitimate form of government, its legitimacy is conditioned on performance.
That performance depends in turn on its being able to maintain an adequate balance between strong state action when necessary and the kinds of individual freedoms that are the basis of its democratic legitimacy and that foster private-sector growth. The failings of modern democracies come in many flavors, but the dominant one in the early twenty-first century is probably state weakness: contemporary democracies become too easily gridlocked and rigid, and thus unable to make difficult decisions to ensure their long-term economic and political survival. Democratic India finds it extremely difficult to fix its crumbling public infrastructure—roads, airports, water and sewage systems, and the like—because existing stakeholders are able to use the legal and electoral systems to block action. Important parts of the European Union find it impossible to cut back on a welfare state that has become clearly unaffordable. Japan has built up one of the highest levels of public debt among developed countries and has not taken measures to eliminate rigidities in its economy that are obstacles to future growth.
USA:n tilanne ei ole oikeastaan parempi:
And then there is the United States, which has been unable to seriously address long-term fiscal issues related to health, social security, energy, and the like. The United States seems increasingly caught in a dysfunctional political equilibrium, wherein everyone agrees on the necessity of addressing long-term fiscal issues, but powerful interest groups can block the spending cuts or tax increases necessary.
Kompleksiset moni-valtio-järjestelmät kuten EU ja euro estävät tietynlaiset ongelmanratkaisutavat, kuten devalvaation ja sotilasdiktatuurin, joilla Kreikka on aiemmin ratkaissut järjestelmänsä ongelmat. Koska ihmiset ovat yleensä kykenemättömiä rationaaliseen analyysiin asioissa mitkä eivät kuulu heidän arkisiin puuhiinsa, kreikkalaisten on vaikea nähdä miksi ongelmia ei tällä kertaa voida ratkaista kuten ennenkin. Kreikkalaiset ovat aina puberteetti-ikäisen tavoin olettaneet, että lopulta Karamanlisin tai Papandreun sukujen miehet - tai everstit - ratkaisevat heidän ongelmansa jollain vippaskonstilla ja he voivat keskittyä kiukuttelemiseen.
Suomessa perussuomalaisten kapinassa on paljon terveitä piirteitä kuten heikkolaatuisen maahanmuuton vastustaminen ja punaviherväen ideologisen vyörytyksen torjuminen - onhan se suurelta osin juuri sitä sisäistä barbariaa mitä olen jo vuosia kaivannut. Toisaalta se edustaa osin samanlaista murrosikäistä "me tiedämme"- tai "miksi ei voida tehdä kaikkea [rent-seekingiä] kuten vanhaan hyvään aikaan" -ajattelua kuin mielenosoitukset Ateenan kadulla. Kuten kreikkalainen mielenosoittaja ja suomalainen feministi myös moni perussuomalainen edellyttää tiedostamattaan, että joku (eversti, patriarkaatti, presidentti tms. poliitikko) ratkaisee heidän ongelmansa heidän puolestaan ja ehdottomasti heidän sitä huomaamatta - ja heidän annetaan kiukutella rauhassa. (Tällä en muuten tarkoita sitä että hallituksen kanta Kreikan auttamisessa olisi oikea ja perussuomalaisten väärä.)
NS-ihmiset viettävät joulua vuonna 1965 katolisen instituution tiloissa. Pöydillä on natsilehti "Folk og Land".
