sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Yhteiskuntarauha

Taloudellisen tiedotustoimiston toimitusjohtaja Kari Väisänen pelkää yhteiskuntarauhan puolesta. Kirjoitus HS:ssä on otsikoitu Nuoret tarvitsevat tupon.

...Elämme aikoja, jolloin päättäjillä ei ole edessään kuin vaikeita ongelmia ja kipeitä päätöksiä. Yhteiskunnallisten päättäjien on kuitenkin uskallettava ja osattava katsoa huomista kauemmaksi. Jos Suomi haluaa säilyttää nykyisen yhteiskuntarauhansa ja korjata nopeasti rapautuvan arvopohjansa, nuorten aito työllistäminen on siihen parasta lääkettä.

...Oikeutettu nuorten kriittisyys syntyy osin työn tarjonnasta ja osin työn luonteesta. On turhauttavaa opiskella vuosia ja valmistua sitten kortistoon tai saada työpaikka, jossa työntekijää kohdellaan keikkatyöläisenä ja vielä johdetaan huonosti.

Työllistymisjärjestelmämme ontuu pahoin, jos toisaalla meillä on aito työllisyyspula ja toisaalla nuorten on vaikea päästä edes työpaikkahaastatteluihin. Kun tähän lisää sinällään masentavan maahanmuuttokeskustelun ja osin todellisen ulkomaalaisvastaisuuden, yhtälö tulee entistä sotkuisemmaksi.

... mutta nuorten huoli ja hätä omasta tulevaisuudestaan on aitoa. Jos yrittää tunkeutua heidän ajatusmaailmaansa, he eivät varmasti jaksa kiinnostua päivästä toiseen jatkuvasta kinailusta siitä, millaisia palkankorotuksia vaaditaan tai ollaan valmiita hyväksymään.

Jos uskomme konsensukseen, olemme ilmeisen yksimielisiä siitä, että nuoret tarvitsevat oman tuponsa eli tulopoliittisen ratkaisunsa. Sen pääelementtinä ei olisi kuitenkaan raha, vaan houkutteleva ja mielekäs työelämä.


En ole varma siitä ratkaiseeko työvoimapolitiikka yhteiskunnan nykyisiä ongelmia ja voiko järkevä työvoimapolitiikka turvata yhteiskuntarauhan. Mutta Englannin ja Kreikan tapahtumia seuratessa tulee vääjäämättä mieleen, että yhteiskuntarauha ei ole Suomessakaan mitenkään kiveen kirjoitettu. (Talouselämän piirissä yhteiskuntarauhan koetaan käsittääkseni olevan Euroopassa samallalailla vaarassa kuin vuonna 1968.)

Jos uusi taantuma alkaa, ja Eurooppa lähtee pahimmassa tapauksessa pitkäaikaisen stagnaation tielle, yhteiskuntarauha murtuu ehkä Suomessakin. Yhteiskuntarauhan murtumisesta seuraa ehkä keskiluokan mobilisoituminen (pesäpallomailojen ostaminen) ja vastareaktio. Ehkä Euroopassa lähdetään suorastaan Etelä-Amerikan tielle - siis sille tielle, joka Chilessä, Argentiinassa ja Uruguayssa kulminoitui 70- ja 80-luvun sotilasdiktatuureina.

Euroopan nykyhallitukset vaikuttavat tänään kykenemättömiltä tekemään sellaisia uudistuksia ja leikkauksia, mitkä toisaalta turvaisivat talouden tasapainon mutta samalla takaisivat yhteiskuntarauhan. Demokratia on hidas varsinkin tilanteessa, missä laajojen joukkojen (äänestjien) etuja pitäisi leikata. Fukuyama kirjoittaa uudessa kirjassaan:

The second question concerns the future of liberal democracies. A society that is successful at one historical moment will not necessarily always remain successful, given the phenomenon of political decay. While liberal democracy may be regarded today as the most legitimate form of government, its legitimacy is conditioned on performance.

That performance depends in turn on its being able to maintain an adequate balance between strong state action when necessary and the kinds of individual freedoms that are the basis of its democratic legitimacy and that foster private-sector growth. The failings of modern democracies come in many flavors, but the dominant one in the early twenty-first century is probably state weakness: contemporary democracies become too easily gridlocked and rigid, and thus unable to make difficult decisions to ensure their long-term economic and political survival. Democratic India finds it extremely difficult to fix its crumbling public infrastructure—roads, airports, water and sewage systems, and the like—because existing stakeholders are able to use the legal and electoral systems to block action. Important parts of the European Union find it impossible to cut back on a welfare state that has become clearly unaffordable. Japan has built up one of the highest levels of public debt among developed countries and has not taken measures to eliminate rigidities in its economy that are obstacles to future growth.


Aika näyttää.

3 kommenttia:

LS kirjoitti...

En ole varma siitä ratkaiseeko työvoimapolitiikka yhteiskunnan nykyisiä ongelmia ja voiko järkevä työvoimapolitiikka turvata yhteiskuntarauhan.

Valtio työpaikkojen luojana on suunnilleen oksymoroni. Ja muutenkin tilanne jossa valtion työvoimapolitiikalla on tarkoitus tuottaa uusia työpaikkoja on käsittämätön. Asetelma on hullunkurinen. Sen sijaan pitäisi katsoa mitä esteitä valtio luo työpaikkojen syntymiselle.

Pasi Matilainen kirjoitti hyvän tekstin asiaan liittyen: Valtio ja työttömyys

Pasin tekstiin lisäisin vielä valtion monopolit (VR, Alko, Veikkaus, RAY), puolimonopolit (apteekit, taksit, Yle) ja että valtion työntekijöiden keskipalkat (3 247 €) ovat suuremmat kuin suomalaisten keskipalkat (2 964 €) [2009].

Myös Santtu kirjoitti hyvän tekstin aiheeseen liittyen.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Ottamatta kantaa siihen säilyykö yhteiskuntarauha vai ei, niin toivon, että tulevaisuudessa nähdään enemmän liberaalia/libertaaria politiikkaa ja valtion roolin järkeistämistä.

Jukka kirjoitti...

Yhteiskuntarauhalla tarkoitan mm. sitä että omaisuus ja fyysinen koskemattomuus on turvattu.

Jos esimerkiksi omaisuuden omistamisen oikeus arvona ja samalla kiistäminen realisoituu autoja polttamalla yms. niin elämme huomattavasti tehottomammassa maailmassa kuin nyt.

Vaikka meillä olisikin poliisi joka hakkaa auton poltajia pampulla.