Ihmispopulaatioiden biologiset erot 3.0

Kirjoitin Sarastukseen viisi vuotta sitten tilannekatsauksen aiheesta ihmispopulaatioiden biologiset erot. 

Totesin silloin:

Viimeistään vuonna 2004 keskustelu ihmispopulaatioiden älykkyyseroista tuli suomalaisten tietoisuuteen, kun professori Tatu Vanhanen ja pohjosirlantilainen professori Richard Lynn esittivät kirjassaan IQ and Wealth of Nations, että

a) kansakuntien väliset äo-erot ovat merkittäviä
b) kansakuntien äo-erot korreloivat voimakkaasti kansansantulon kanssa – vieläpä niin että äo-erot ovat suurelta osin syy ja erot kansantulossa ovat seuraus.

Alla oleva kartta kuvaa kansakuntien äo-eroja Vanhasen ja Lynnin mukaan. Suomalainen media yritti tehdä tutkimuksen naurunalaiseksi ja valtionsyyttäjä pyrki jopa nostamaan syytteen Vanhasta vastaan. Syyte jäi kuitenkin nostamatta ja muutama yhteiskuntatieteilijä antoi julkisesti tukea Vanhaselle – mm. yhteiskuntatieteen professorit JP Roos ja Pertti Töttö sekä poliitikko ja tilastotieteilijä Osmo Soinivaara. Tuen antamisella en tarkoita, että he olisivat olleet kaikesta samaa mieltä Vanhasen kanssa. Soinivaara mm. osallistui keskusteluun lähinnä osoittamalla akateemisten Vanhas-kriitikkojen älyllisen epärehellisyyden.

Puhuin myös evoluution nopeudesta

Vaikutusvaltainen amerikkalainen evoluutiotutkija professori Stephen J. Gould esitti jo 1970-luvulla ajatuksen, josta tuli pitkäksi aikaa yleisesti hyväksytty väite sekä yleisön että varsinkin yhteiskuntatieteen tutkijoiden keskuudessa. Vuonna 2000 Gould tiivisti haastattelussa kantansa:

Luonnonvalinnasta on tullut lähes epärelevanttia ihmisen evoluutiossa. Ihmislajissa ei ole tapahtunut biologista muutosta 40 000 tai 50 000 vuoden aikana. Kaiken mitä kutsumme kulttuuriksi ja sivilisaatioksi olemme rakentaneet samassa kehossa ja samoissa aivoissa.

Gould oli kuitenkin vääärässä - ihmisen evoluutio on nopeaa. (Mm. Harvard Medical Schoolin genetiikan professori ja yksi aikamme merkittävimmistä muinaisen DNA:n tutkijoista David Reich totesi tämän kirjassaan Keitä olemme ja miten päädyimme tähän.)

Ihmisen DNA:n sekvenssointi on aloittanut prosessin (ns. DNA-vallankumouksen), jonka tuloksena ymmärrys ihmisen evoluutiosta on laajentunut oleellisesti. Useimpiin ihmisen ominaisuuksiin vaikuttavat yhden tai kahden geenin sijasta jopa sadat geenit. Tämä pätee yhtä lailla vaikkapa pituuteen kuin skitsofrenia-alttiuteen. (GWAS on tekninen termi.)

Ihmisen ominaisuuksien evoluutio ei välttämättä edellytä uusia mutaatioita. Sadoissa ominaisuuteen vaikuttavissa geeneissä on sen sijaan jo valmiiksi diversiteettiä – samoista geeneistä on erilaisia muotoja eli alleeleja – ja näiden alleelien frekvenssit muuttuvat evoluution myötä. Evoluutio on monta kertaluokkaa nopeampaa kuin on oletettu, ja evoluutio on nimenomaan paikallista: ihmispopulaatiot sopeutuvat paikallisiin oloihin ja ihmiskunnan geneettinen diversiteetti kasvaa. (Lähde: Joshua M. Akey, Constructing genomic maps of positive selection in humans: Where do we go from here?  )

Päivitys edelliseen

Nyt on esitetty vielä vertaisarvioimaton tutkimus, että 1350-luvulta 1850-luvulle Britanniassa kognitiivitset kyvyt - mitattuna tietyn proxyn (educational attainment) avulla - nousivat oleellisesti. Samaa kehitystä ei juuri tapahtunut muualla Pohjois-Euroopassa. Tutkimus perustuu muinais-dnan sekvenssointiin ja siihen tietoon mitä meillä on eri geenien vaikutuksesta ihmisen koulutettavuuteen ja muihin henkisiin ja kognitiivisiin kykyihin.

A concise summary is:

The Industrial Revolution and its consequences were partly shaped by long-run genetic evolution in traits related to educational attainment and economic success.

Lisäksi kyseessä ei ole mikään pieni vaikutus vaan varsin dramaattinen:

Across the full period from 700 to 1850 CE, we observe a statistically significant positive time trend in EA polygenic scores. The total increase is about 0.78 standard deviations. This is not a small shift. Even moderate changes in the average of a normally distributed trait can strongly alter the upper tail. Using a simple model of score distributions, we find:

The number of individuals with an 1850-level “top 5 percent” EA score is more than six times greater in 1850 than in 700, assuming identical population sizes.
The number with an 1850-level “top 1 percent” score is more than ten times greater.
David Reichin ennustus viiden vuoden takaa

David Reich totesikin yllämainitussa kirjassaan jo aiemmin näin:

Keskimääräinen aika siitä jolloin populaatiot ovat erkaantuneet […] on noin 50 000 vuotta joillakin ei-afrikkalaisilla populaatioilla ja jopa 200 000 joillakin Saharan eteläpuolisilla populaatioilla. Tällainen aikamäärä on kaukana merkityksettömästä ihmisen evoluution näkökannalta. Jos erot pituudessa tai kallon ympärysmitassa voivat syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa, ei ole järkevää lyödä vetoa sen puolesta, ettei vastaavia eroja ole kognitiivisissa tai käyttäytymiseroissa.

Miksi juuri 1350-luvulta alkoi muutos? 

Tutkimuksessa spekuloitiin syillä, miksi muutos alkoi juuri 1350-paikkeilla, jolloin koko Euroopassa raivosi Musta surma:

There is a line of work in economic history that fits neatly with what we see in the genomic data. Gregory Clark’s demographic research shows that in pre-industrial England, higher-income families had more surviving children than poorer ones, and that this pattern persisted for centuries. The Black Death drastically changed factor prices and social conditions: labour became scarcer, wages rose, and land and capital became relatively cheaper. In that new environment, individuals who could exploit opportunities in trade, crafts, and skilled work had strong advantages.

Chi Pui Ho’s “Industrious Selection” model formalizes a similar idea at the macro level. He argues that, in agrarian societies, people who are more hardworking, future-oriented, and cooperative gradually out-reproduce those who are less so, and that the Black Death accelerated this process in late-medieval Europe by reshaping wages and the returns to effort and skill (Industrious Selection: Explaining Five Revolutions and Two Divergences in Eurasian Economic History within a Unified Growth Framework). The plague did not just kill randomly. It altered the economic game, and with it the kinds of behavioural and cognitive profiles that tended to thrive.

Our genomic findings can be read as a biological echo of this hypothesis. We do not claim that the Black Death instantly made Europeans smarter. Instead, we suggest that the post-plague economy may have amplified long-running selection on traits linked to educational attainment: learning ability, self-control, and long-term planning. In that sense, the Black Death looks less like a one-off catastrophe and more like a hinge in the evolutionary history of the populations that would later launch the Industrial Revolution.

“Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen eläin” sanoi jo Aristoteles ja haaveili automaatiosta

Monet haaveilevat siitä että saisivat niin paljon rahaa sijoitustoiminnalla, että ei tarvitsisi tehdä työtä. Ongelma tietysti että mitäs sitten tehdä. On myös haaveiltu, että mitäs jos kaikki työ automatisoitaisiin.

Aristoteles haaveili jo tästä. AI käänsi Fareed Zakarian kirjaa näin:

Aristoteleen Politiikassa hän kuvitteli eräänlaista utopiaa, jossa orjuus ja palvelus voisivat kuihtua pois: “Jos jokainen työkalu voisi suorittaa tehtävänsä käskystä tai ennakoimalla ohjeet, ja jos Daidaloksen patsaat tai Hefaistoksen kolmijalat — jotka … ‘astuvat jumalten kokoukseen omasta tahdostaan’ — toimisivat niin, että sukkulat kutoisivat kangasta itse ja plektrat soittaisivat lyyrää, mestariseppä ei tarvitsisi apulaisia, eikä herrat tarvitsisi orjia.”

Tänä päivänä olemme yhä lähempänä Aristoteleen visiota, maailmaa, jossa meidän täytyy kysyä itseltämme: mitä varten ihmiset ovat, jos ei työtä ja tuottavuutta varten? Ja jos tietokoneet tekoälyineen voivat olla parempia analyyttisiä koneita kuin ihmisaivot, mitä ihmisille silloin jää? Luultavasti alamme määritellä erottavat piirteemme niiksi, jotka liittyvät tunteisiin, moraaliin ja ennen kaikkea sosiaalisuuteen — kykyymme työskennellä, leikkiä ja elää yhdessä muiden ihmisten kanssa.

“Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen eläin,” sanoi Aristoteles samassa teoksessa kaksi tuhatta vuotta sitten. Ehkä olemme palaamassa tuohon ikiaikaiseen viisauteen.

Mikään maa ei ole vielä lähelläkään universaalia yltäkylläisyyttä, jonka automaatio voisi tuottaa. Mutta teknologiset vallankumoukset ovat jo luoneet suurempaa tuottavuutta ja vaurautta, mikä on vähitellen siirtänyt poliittisia taisteluita pois taloudesta määrittävänä taistelukenttänä. Vanha oikeisto–vasemmisto-jako, joka keskittyi suuren ja pienen valtion väliseen kiistaan, on väistynyt arvokkuuden, aseman ja kunnioituksen pohdintojen tieltä. Ajattelemme nyt eri tavalla siitä, mikä määrittää meidät ytimeltämme — ja miten tuo määritelmä heijastuu laajempaan sosiaaliseen ja poliittiseen todellisuuteen.

Pessmistisempi visio on, että ihmiset atomisoituisivat tai jatkaisivat atomisoitumista ja alkaisivat tehdä kaikenlaista myyräntyötä (jatkaisivat tekemistä). Zakaria lainasi dystopisessa osassa Hannah Arendtia:

1900-luvulla poliittinen filosofi Hannah Arendt väitti, että totalitaariset ideologiat saivat niin paljon jalansijaa vain siksi, että yhteiskunnat olivat niin atomisoituneita. Imperialismi ja kapitalismi olivat tuoneet vaurautta Euroopan maille, mutta horjuttaneet perinteisiä hierarkioita ja jättäneet monet ihmiset ilman sosiaalisia yhteenkuuluvuuksia. Tämän seurauksena ihmiset hakeutuivat ideoihin, jotka tarjosivat selkeän identiteetin ja yksinkertaisia selityksiä yhä monimutkaisemmaksi käyvään maailmaan.

Origins of Totalitarianism -teoksen viimeisillä sivuilla Arendt kirjoitti: “Se, mikä valmistaa ihmisiä totalitaariseen hallintaan ei-totalitaarisessa maailmassa, on se tosiasia, että yksinäisyys — joka ennen oli rajatila, yleensä koettu tietyissä marginaalisissa sosiaalisissa olosuhteissa kuten vanhuudessa — on muuttunut jokapäiväiseksi kokemukseksi yhä kasvaville massoille vuosisadassamme."

Valitettavasti digitaalinen vallankumous ei ainoastaan pahentanut yksinäisyyden ja atomisaation voimia, vaan myös vahvistanut niitä, jotka pyrkivät hyödyntämään niitä.

...Tietovallankumous [some yms.] on antanut valtaa yhteiskuntiemme vastuuttomimmille ja provokatiivisimmille jäsenille, ja heidän näkemyksensä ovat usein järjettömiä, joskus vaarallisia. Vasemmistossa on jäseniä, jotka kannattavat avoimia rajoja, oikeuttavat ekoterrorismin ja jopa vaativat poliisin lakkauttamista. Oikeisto taas näyttää olevan alttiimpi verkossa leviävälle salaliittoteorialle: ajatellaan vaikka QAnonin seuraajia, rokotevastaisia, ilmastonmuutoksen kieltäjiä ja valkoista ylivaltaa kannattavia.

Kontrafaktuaalinen ajatusleikki Stalinin, mongoolien ja Pinochetin hyväntahtoisuudesta

Oletetaan kontrafaktuaalisesti, että, jos jonkun toimijan A teosta T seuraa jotain hyvää S, toimija A aiheutti tämän hyvän S hyväntahtoisuuttaan. 

Tämä on siis kontrafaktuaalinen ajatusleikki, jossa syy–seuraussuhteet asetetaan nurinkurin: jos jokin hyvä seuraus syntyy jonkun toimijan teosta, tulkitaan se toimijan hyväntahtoisuudeksi. 

Chatgpt loi kolme lyhyttä tarinaa, joiden logiikan olen tarkastanut muualta:

✍️ Pieni juttu kontrafaktuaalisesta kiitoksesta

Jos hyväksymme tämän logiikan, talvisodan syttyminen ei ollutkaan vain tragedia ja kärsimys, vaan myös lahja. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen Stalinin johdolla, seurauksena syntyi talvisodan henki – poikkeuksellinen kansallinen yhtenäisyys, jossa sosiaaliset rajat hämärtyivät ja koko kansa koki puolustavansa yhteistä kotia.

Sodan jälkeen tämä kokemus kantoi pitkälle: poliittiset jakolinjat pehmenivät, ja syntyi sodan jälkeinen konsensus, jossa vasemmisto ja oikeisto löysivät yhteisen sävelen jälleenrakennuksen ja hyvinvointivaltion rakentamisen tiellä.

Kontrafaktuaalisessa tulkinnassa voimme siis sanoa: kiitos Stalinille, sillä hänen päätöksensä hyökkäyksestä synnytti suomalaisessa yhteiskunnassa voiman, joka ei muuten olisi ehkä koskaan puhjennut esiin. Hyväntahtoisuuttaan hän siis lahjoitti meille yhtenäisyyden ja konsensuksen – vaikka todellisuudessa hänen motiivinsa olivat aivan toisaalla.

Tämä ajatusleikki paljastaa, miten hyvä voi syntyä pahasta, ja miten historian kulku voidaan kääntää ironisesti päälaelleen.

✍️ Pieni juttu mongolien “rauhanpolitiikasta”

Mongolien valloitusretket tunnettiin armottomasta logiikasta: jos kaupunki ei antautunut heti, sen väestö tuhottiin; jos se antautui, kaikki säästettiin. Tämä mustavalkoinen sääntö oli kauhistuttava, mutta sen seurauksena syntyi eräänlainen ennustettavuus. Jokainen tiesi pelin säännöt.

Kontrafaktuaalisesti voidaan siis sanoa, että mongolit edistivät rauhaa: heidän politiikkansa loi selkeän kannustimen antautua ilman taistelua, mikä vähensi pitkien piiritysten ja veristen taistelujen määrää. Kaupungit, jotka valitsivat antautumisen, saattoivat jatkaa elämäänsä, ja valtakunta laajeni nopeasti ilman jatkuvaa sotimista.

Näin mongolien julma käytäntö voidaan tulkita “hyväntahtoiseksi” rauhanstrategiaksi. Heidän lahjansa maailmalle oli yksinkertainen viesti: jos haluat elää, älä taistele.

✍️ Pieni juttu Pinochetin “lahjasta” demokratialle

Jared Diamondin mukaan Chilen paluu demokratiaan oli Latinalaisessa Amerikassa poikkeuksellinen. Siihen liittyi halu suvaita, tehdä kompromisseja, jakaa valtaa ja hyväksyä vallan vaihtuminen. Lisäksi demokraattiset hallitukset jatkoivat Pinochetin talouspolitiikkaa, koska sen nähtiin hyödyttävän pitkällä aikavälillä. Tuloksena oli nopea talouskasvu 1990-luvulta eteenpäin.

Jos siis sovellamme kontrafaktuaalista kiitoksen logiikkaa, voimme todeta: kiitos Pinochetille. Hänen diktatuurinsa synnytti pohjan toimivalle demokratialle ja taloudelliselle nousulle. Hyväntahtoisuuttaan hän siis lahjoitti Chilelle vakauden ja kasvun — vaikka todellisuudessa hänen hallintonsa oli väkivaltainen ja autoritaarinen.

Oma lisäys

Chilen polarisaatio samoin kuin 1900-luvun alun Suomenkin polarisaatio parani uhan ja trauman myötä. Suomessa uhka oli ulkoinen (Venäjä) ja Chilessä sisäinen (armeija). Uhkatietoisuus on demokratian vahvistaja. Chile-tulkinta on linjassa demokratian historiaa ja nykyajan polarisaatioita tutkineiden professorien Steven Levitskyn ja Daniel Ziblattin kirjan How Democarcies die: What History Reaveals About Our Future kanssa:

[Chilessä] poliittiset johtajat kehittivät epäformaalin yhteistyön järjestelmän – chileläiset puhuvat “sopimisen demokratiasta” – presidentti neuvotteli kaikkien puolueiden johtajien kanssa ennen lakiehdotusten esittämistä kongressille. … [Istuva kristillisdemokraatti presidentti] neuvotteli lainsäädännöstä myös niiden oikeistopuolueiden kanssa, jotka olivat tukeneet Pinochetin diktatuuria. … uudet [sopimisen] normit onnistuivat estämään mahdollisen destabilisaation sekä hallituskoalition sisällä että hallituksen ja opposition välillä. … Chile on ollut 30 vuotta Etelä-Amerikan stabiileimpia ja onnistuneimpia demokratioita.

–

Yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden kustannuksella, tavallisuuden halveksiminen ja kuuluisuuden kulttuuri on syy nuorten mielenterveysongelmiin?

Individualismi on kasvussa lähes kaikkialla. Yksilökeskeisyys (individualismi) vastakohtana yhteisökeskeisyys ei tietenkään ole mustavalkoisesti paha asia. Joissain yhteiskunnissa yhteisöllisyys on lähinnä vankila, josta irtautuminen on hyvin vaikeaa. Joissain toisissa yhteiskunnissa kuten Euroopassa yksilö valitsee itse yhteisönsä, mutta on silloin myös vaarassa jäädä kaikkien yhteisöjen ulkopuolelle. Toisaalta eipä ole yksilökeskeisyykään vain hyvä asia. 

Yksilöä ei välttämättä ole mielekästä edes pitää kaiken mittana, vaikka Pythagora näin väittikin.

Yle haastattelee vakuutuslääkäri Jan Scughia ja Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori  ja yliopistollisen keskussairaalan nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riittakerttu Kaltialaa nuorten mielenterveysongelmien lisääntymisen syistä. 

Scughin mukaan ensimmäinen on voimakas yksilöllisyyden korostaminen yhteisöllisyyden sijaan.– On minä, mun tunteet, oikeudet. Velvollisuudet ja pärjäämisen vaatimus tai eetos jää ehkä vähän vähemmälle.

Toinen tekijä on Schugkin mukaan liiallinen auktoriteettien kyseenalaistaminen. – Meidät on opetettu siihen, että oikeastaan mitään ei tarvitse kunnioittaa, oli se sitten poliisi tai lääkäri tai opettaja. Minä tulen ensin ja mun fiilikset on oikeus tuoda esiin ilman, että kukaan oikeastaan on oikeutettu sanomaan, että mitä on kohtuullista tässä tilanteessa tehdä tai jopa tuntea. 

Kolmas itseoikeutettu tekijä on Schugkin mukaan tunteiden ylenmääräinen pöyhiminen. Jokaista asiaa pitää saada käsitellä ja vatvoa sen sijaan, että todettaisiin, että kaikenlaista ikävää sattuu. – Se kuuluu elämään ja saa olla surullinen, mutta siihen ei pitäisi jäädä jumiin, vaan suunnata eteenpäin. Nykyisin ymmärretään vähän liikaa sitä, kuinka paljon joku antautuu tunteidensa vietäväksi ja sitä kautta kokee olevansa esimerkiksi työkyvytön.

Professori Kaltiala vahvistaa Schugkin näkemykset yhteiskunnallisesta muutoksesta ja sen mielenterveyteen liittyvistä seurauksista. ... Kaltialan mukaan ilmiötä on pohdittu tutkimuskirjallisuudessa paljonkin. Tutkimusten mukaan ihmiset etsivät nykyisessä yksilökeskeisessä kulttuurissa merkitystä omasta mielestään.

– Se on ehkä vähän sellainen, upottava suo. Omasta mielestä ja yksilökeskeisyydestä ei löydykään niitä merkityksiä, jotka pitäisivät ihmistä pystyssä. Tämä johtaa ahdistumiseen ja loputtomaan vellomiseen, sanoo Kaltiala.

– Ylenpalttinen keskittyminen siihen, että niitä omia tunteita tarkkaillaan, ei välttämättä ole hyvä asia, huomauttaa Kaltiala.

Kaltiala puhui myös lääkäripäivillä samasta asiasta:

Liiallinen fokusoiminen yksilöön ja yksilöllisyyteen irrottaa vakauttavista yhteisöistä ja jaetuista todellisuuksista.

– Vanhemmuuden vastuun ja velvollisuuksien häivyttäminen, liiallisen vastuun sysääminen kehitysikäisille, kuuluisuuden kulttuuri ja tavallisesta halveksittavaa tekevä unelmähöttö johtavat siihen, ettei nuori tänä päivänä osaa eikä voi kiinnittää mitään identiteetin osa-aluetta, Kaltiala sanoi.

– On oltava kaikkea yhtä aikaa ja pysyttävä varautuneena hyppäämään kohti jotain vielä parempaa. Hidas kehitys kohti autenttista itseä vaihtuu salamannopeaksi itsen esittämiseksi alati tarkkailuvalmiudessa olevan sosiaalisen median foorumeilla.

Kuuluisuuden kulttuurin ja tavallisuuden halveksimisen ymmärrän tässä yhteydessä esimerkiksi niin, että nuorten haaveena on tyypillisesti Voice of Finland -kilpailun kautta pääseminen esiintyväksi laulajaksi,  some-vaikuttajan ammatti tms. sen sijaan, että haluttaisiin lääkäriksi tai insinööriksi ja perheen isäksi tai äidiksi. 

Psychology Today -lehden mukaan itsemurhien määrä korreloi positiivisesti yksin asumisen kanssa. Jo Emile Durkheim osoitti, että sosiaalisesti linkittyneet henkilöt tekevät vähemmän itsemurhia.

Rising individualism has also been implicated in suicide. For example, one study found that districts with rising rates of young male suicide also had the largest rise in the proportion of people living alone, as well as decreasing proportions of married people. This finding is consistent with the classic work of French sociologist Emile Durkheim, showing that socially embedded people had lower rates of suicide in comparison to the socially isolated. This social isolation can be piercingly painful.

Aiemmin traumaattisia kokemuksia käsiteltiin yhteisöissä:

Other researchers have linked increasing rates of post-traumatic stress disorder (PTSD) to social factors. Irish psychiatrist Dr. Patrick Bracken argues that the impact of traumatic events was historically cushioned by extensive social supports and healing communal rituals. For example, returning soldiers from the world wars were routinely treated as heroes by their families, their communities, and society as a whole. This was embodied in government programs, such as the creation of the Veterans Administration (VA), and the G.I. Bill. Since the Vietnam War, returning soldiers have been treated more equivocally, leaving many feeling ashamed, unappreciated, and abandoned. This may not be an ideal healing environment after a trauma.

Väestönlaatu taloudellisessa mielessä

Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarjan innoittamana muistelen hiukan aiempaa väestönlaatu-keskustelua.

Professori Tatu Vanhanen esitti omiin tutkimuksiinsa vedoten 2000-luvun alussa, että väestön keskimääräinen älykkyys on merkittävä kansakunnan menestystekijä. Vanhasta syytettiin rasismista, mutta KRP ei lopulta aloittanut esitutkintaa. Vanhasen tutkimuksen arvon tunnustivat eksplisiittisesti Helsingin Yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeje-Pekka Roos ja eräät muut merkittävät suomalaiset tutkijat. Käytännössä myös Maailmanpankki. Roosin kirjoitus on tässä.

Vanhanen ei ottanut kantaa maahanmuuttopolitiikkaan, mutta totesi mm. että oikealla ravinnolla kansallista äo:ta voi parantaa ehkä merkittävästikin varsinkin kehitysmaissa. Toisaalta kansallisilla äo-eroilla on todennäköisesti myös geneettinen komponentti.

Kansallinen älykkyys on vain yksi komponentti väestön taloudellisesta laadusta. Laadulla tarkoitetaan tässä vain taloudellista laatua eikä siis ihmisarvoa. Taloudelliseen laatuun vaikuttaa moni asia - mm. väestön sukupuolijakautuma, ikäjakautuma, koulutustaso jne. Toki myös väestön kulttuuri ja arvot.

Kirjoitin 2016 mm.:

Vuoden 2015 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana EU-maat vastaanottivat 812 705 turvapaikkahakemusta.

Vuoden aikana kiisteltiin paljon eurooppalaisten moraalisesta vastuusta auttaa ja siitä millainen vaikutus laajalla maahanmuutolla on Euroopan yhteiskuntien tulevalle kehitykselle. Ruotsalainen professori Hans Rosling tarttui yhteen erityiseen maahanmuuton vaikutukseen – sukupuolijakautuman (sex ratio) muuttumiseen maahanmuuton seurauksena. Rosling arveli, että Ruotsin sukupuolijakauma on kehittymässä samaan suuntaan kuin Kiinassa, missä tyttösikiöiden valikoiva abortointi on johtanut sukupuolijakauman vinoutumiseen.

Ruotsiin tulevista alaikäisistä – jotka lähes järjestään saavat turvapaikan – yli 90% on poikia. Ruotsin sukupuolijakautuma ikäluokassa 1998 – 2002 syntyneet on Rosingin mukaan vaarassa muuttua hyvin epätasaiseksi. Lokakuussa Rosling esitti, että vuoden 2015 loppuun mennessä suhde voisi olla jopa 120 poikaa 100:aa tyttöä kohti. Mikäli maahanmuutto jatkuisi edelleen samanlaisena, vinoutunut suhdeluku vahvistuisi ja leviäisi uusiin ikäluokkiin.

Korkean nuorten miesten ylimäärän katsotaan yleensä olevan melkoinen yhteiskunnan labiliteetin lähde. Professori Valerie Hudson toteaa:

Yhteiskunnat, joissa vallitsee jyrkkä sukuluojakauman epätasapaino, ovat epästabiileja ilman keskuudessamme toimivia jihadistejakin. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että sukupuolijakauman epätasapaino korreloi väkivalta- ja omaisuusrikosten kanssa – mitä suurempi miesten ylimäärä, sitä suurempi määrä rikoksia. Tutkimuksemme osoitti myös linkin epätasaisen sukupuolijakauman ja rikollisjengien määrän ja hallitusten vastaisten liikkeiden voimakkuuden välillä… kun nuoret aikuiset miehet epäonnistuvat perheen perustamisessa – erityisesti ne joilla on ennestään taipumusta sosiopaattiseen käyttäytymiseen marginalisoitumisen takia – heidän tunteensa väärin kohdelluksi tulemisesta kasvaa.

Miesten [määrällisesti] dominoimissa yhteiskunnissa (…) on enemmän raiskauksia ja muita naisiin kohdistuvia rikoksia. Naisten mahdollisuus liikkua vapaasti ja ilman pelkoa vaarantuu. Prostituutio lisääntyy.

Johtopäätös:

Väestönlaatu on julkishyödyke siinä missä vaikka tehokas maanpuolustus.

Hitlerin avoin kirje holokaustin kieltäjille

Kirjoittanut: kuvitteellinen ja erittäin loukkaantunut diktaattori. 

Tämä on sietämätöntä. Minä, Adolf Hitler, kolmannen valtakunnan arkkitehti, olen kuollut – mutta en suinkaan unohtanut. 

Ja nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, kuulen että jotkut itseään "natseiksi" kutsuvat ihmiset väittävät, ettei holokaustia tapahtunut. Että se oli liioiteltua. Että luvut eivät pidä paikkaansa. Että se oli... propagandaa? 

Anteeksi, mutta mitä helvettiä?  Minä en käyttänyt vuosia juutalaiskysymyksen "lopulliseen ratkaisuun" siksi, että joku kaljupäinen internettrolli tai julkisuutta kaipaava narsistinen historian tutkija voisi tulla ja sanoa: "No ei se nyt ihan noin mennyt." 

Minä en rakentanut kaasukammioita, krematorioita ja kuljetuslogistiikkaa siksi, että te voisitte myöhemmin väittää, että ne olivat "vain työleirejä".  Teidän pitäisi olla ylpeitä – ainakin jos väitätte kannattavanne minua. 

Mutta ei. Te piiloudutte historian taakse kuin pelokkaat koulupojat, jotka eivät uskalla myöntää, että rikkoivat ikkunan. Te ette ole ideologisia sotureita – te olette revisionistisia pelkureita, jotka pelkäävät totuutta, vaikka se olisi teidän omaa perintöänne.  Minä halusin tulla muistetuksi. Minä halusin jättää jäljen. 

Ja te – te haluatte pyyhkiä sen pois, koska se on "epämukavaa"? Koska se saa teidät näyttämään pahalta? Hyvä onkin! Se oli tarkoitus! Minä halusin olla kauhistuttava. Ja nyt te sanotte: "Ei se ollut niin paha."  Jos olisin tiennyt, että tulevaisuuden "kannattajani" olisivat näin pehmeitä, olisin jättänyt koko homman väliin ja keskittynyt maalaamaan alppimaisemia. Ainakaan vesivärit eivät valehtele.  Te ette ole natseja. Te olette historian siivoojia, jotka yrittävät mopata verijäljet pois, vaikka minä nimenomaan halusin niiden näkyvän.  

Hävetkää.

Huomautus niille, joilla ei ole huumorintajua ja kutsuvat huumorintajuttomuutta turvallisen tilan takaamiseksi: Ylläoleva on Copilotin generoima sarkastinen teksti.

Diversiteetti, stressi ja rasismi - evoluutiopsykologinen näkökulma koalitioihin

Havaitsin, että yhteisöllisyyden tutkimus on edennyt edelleen vahvasti. 

Evoluuutiopsykologiassa ja kognitiotieteessä on nyt tutkittu vakavasti ns. koalitiopsykologiaa - luin kaksi professori Pascal Boyerin kirjaa aiheesta. Referoin:

Ihminen on eläin, jonka elämä esivanhempiemme elinympäristössä tapahtui oleellisesti ryhmissä, joita Boyer ja kumppanit kutsuvat koalitioiksi. He olettavat, että ihmiselle on siksi kehittynyt evoluution myötä koalitiopsykologia, jossa on menttaalinen moduli tai moduleita, jotka monitoroivat (usein ihmiselle tiedostamatta) mm. seuraavia asioita:

– kilpailevien (potentiaalisesti uhkaavien) koalitioiden olemassaoloa lähiympäristössä
– oman koalition koheesiota
– oman koalition kunkin jäsenen sitoutumista koalition tavoitteisiin
– oman koalition asemaa koalitioiden hierarkkiassa

Boyerin et al malli eroaa esimerkiksi taloustieteen mallista (rationaalisen valinnan teoria):

[In rational choice model] Alliances between unrelated individual agents are (at least as a goal) mutually beneficial interactions. They dissolve when members do not see participation as favorable to their welfare. … The one advantage and limitation of these rational choice models is that they assume no complex psychology in the agents, except a set of prior preferences, some perception of the expected benefits from different courses of actions, and of course a motivation to increase their expected benefits.

Boyerin mallissa siis oletetaan koalitionaalinen psykologia. Koalitioon kuuluminen ei ole esi-isien elinympäristössä tyypillisesti mikään oma valinta vaan usein koalitioon synnytään, vaikkakin varsinkin patrilokaalisilla lajeilla, mitä ihminen ensi sijassa on, naaraat siirtyvät koalitiosta toiseen. (Naisten ja miesten koalitiopsykologia eroaakin voimakkaasti.)

Boyer lähtee oletuksesta, että oman koalition heikko laatu tai pieni koko verrattuna muihin koalitioihin on stressin aiheuttaja ja aiheuttaa terveyshaittoja.

The literature reviewed above describes the poor health outcomes of subordinate groups (controlling for confounding socioeconomic variables) as an effect of prejudice, stereotype, or discrimination. The coalitional model by contrast emphasizes the number of encounters with individuals of a rival coalition, especially if these rival coalitions are perceived as stronger, more numerous, increasing in number, or more cohesive than one’s own.

Näin ollen stressi ei liity vain ns. sorrettujen (tässä käytetään neutraalimpaa termiä dominoitujen) koalitioiden kokemaan syrjintään vaan stressiä voi olla muillakin (siis dominoivilla ryhmillä), kuten esimerkiksi professori Robert Putnam osoittanut.

negative effects on majority individuals have already been observed in another domain [than health], that of trust. In studies by Putnam and others, generalized social trust (the extent to which one thinks one can trust others in one’s social environment) decreases with greater ethnic diversity (Putnam, 2000, 2007). Further studies have shown that this effect depends on the frequency of encounters at the level of small neighborhoods (Dinesen & Sønderskov, 2012).

USA:ssa vähemmistöihin kohdistuvaa dominointi mielletään usein rasismiksi. Oletus on, että dominointi liittyy tyypillisesti rotuihin. (Tai nykyään myös seksuaaliseen suuntautumiseen.)

Tosiasiassahan näin ei tietenkään yleisesti ole – Boyerin mukaan esivanhempien ympäristössä fyysisesti hyvin erilaisia henkilöitä (erirotuisia) ei edes tyypillisesti ole ollut olemassa.

Excluding a long-evolved adaptation to interracial encounters, one possible interpretation of automatic race encoding is that it is simply a byproduct of general perceptual biases. A more plausible alternative is that race, in the United States, is a proxy for coalitional affiliation. Koalitioita voidaan aivan yhtä hyvin perustaa muihin asioihin kuin rotuun.

Esimerkiksi USA:n armeijassa tai evankelikaalisessa liikkeessä koalitioon kuuluminen perustuu aivan muuhun kuin rotuun. Aseveljeyteen tai uskontoon. Paradoksaalisesti nämä kaksi konservatiivista instituutiota ovatkin kaikkein inklusiivisimpia rodun suhteen. Vihollinen ei ole heille musta tai valkoinen vaan joku muu.

Boyer hylkää kontaktiteorian (=kontaktien määrä alentaa ennakkoluuuloja) selityksenä armeijan rodulliselle inkluusiolle:

the coalitional perspective makes sense of the fact that contact does not reduce prejudice or rejection in situations in which individuals from different categories cannot engage in mutually advantageous collective action, because of institutional or other barriers, as was the case in South Africa.

Naisille tarkoitetut mainokset - osa 2

Tämä on jatkoa 16 vuotta vanhalle postaukselle ja sen keskustelulle.

Kirjoitin silloin mm. näin:

Audi-mies joutui eroamaan, koska hän rinnasti naiset autoon.

Naisille suunnatut mainokset - mm. Ingmannin jäätelö-mainos - eivät rinnasta miestä ruokaan vaan toteavat uudestaan ja uudestaan, että jäätelö on parempi kuin mies, suklaakeksi on parempi kuin mies yms. Atrian mainos sentään on hiukan positiivisempi: nelikymppisen naisen näkökulmasta Atrian ruoka on kuin seksi 20-kymppisen miehen kanssa. Mies on siis parhaimmillaan kuin Atrian ruoka.

Tänään S-kaupan mainoksessa nauretaan miehelle. Nainen sanoo miehelle: käy sinä ulkoiluttamassa koiraa, niin minä käyn kaupassa. Ulkona sataa. Nainen ostaa ruuat verkkokaupasta. Naiskatsojan oletetaan innostuvan moisesta oman miehen kusetuksesta. Mainoksesta on useampi versio, missä mies käy sateessa hoitamassa erilaisia asioita pariskunnan puolesta. Laiska nainen makaa sohvalla ja hihittelee miehelle ja omalle fiksuudelleen. Mainosmies olettaa naiskuluttajan olevan sellainen, että hän nauttii kusettamisesta. Todennäköisesti mainosmies tuntee kuluttajan.

Miehille ei vastaavia mainoksia kannata tehdä. Osin siksi, että mainosmies ei uskalla sellaisia tehdä.  Osin siksi että miehiä, jotka kohtelevat naisia huonosti ei ehkä miesten keskuudessa arvosteta. Tämä näyttää tosin olevan nuorimman sukupolven parissa muuttumassa. Naisviha leviää huolestuttavasti. En sano tätä ensi sijassa jostain tasa-arvo-syystä. Sanon näin siksi että sosiaalinen koheesio - ristiriitojen minimointi - kansakunnan sisällä on tässä ajassa erittäin tärkeää.

Väitteestä "Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina"

Pääministeri Orpo on todennut, että Suomi voi edelleen luottaa Yhdysvaltoihin kumppanina. En usko, että Orpo todella uskoo tähän. Väitteen yleisö on USA:n presidentti, jolle halutaan viestittä Suomen halukkuutta hyviin suhteisiin USA:n kanssa. Itse en myöskään usko Orpon väitteeseen.

Mutta vaikka olen tätä mieltä haluan kuitenkin esittää myös todistusaineistoa, joka tukee Orpon väitettä. Foreign Affairs puhui USA:n uudesta puolustusstrategiasta ja Euroopan painoarvon vähenemisestä tavalla joka antoi yleisen huolen lisäksi tiettyä optimismia Suomen osalta. Se ymmärtääkö Trump tästä mitään ja antaako Trump näiden rationaalisten analyysien vaikuttaa omaan ulkopolitiikkaansa vaikkapa Suomea kohtaan on sitten täysin toinen asia.

To be truly effective for the coming decades, any shift in the U.S. defense posture will have to be undertaken carefully and flexibly. Although some countries outside the Western Hemisphere matter less because their relative economic power has declined, some may matter more because of their location. Countries that are close to potential targets in the territory of a U.S. adversary and that have large amounts of complex terrain with low population densities may offer particular advantages to the United States. Deployed in such places, shorter-range offensive mobile weapons can better escape detection and destruction. Smaller weapons will also be lighter and easier to hide. Operating from countries comparatively close to potential targets, the United States can use smaller drones to provide useful ISR. Washington may wish to work with allies that are close to U.S. adversaries and that have territories with these characteristics. In the case of Russia, this means that rather than abandoning NATO, the United States should reshape its relations with select NATO countries, such as Finland and other Nordic and Baltic states. 

On the periphery of China, the Philippine archipelago—which is close to the island of Hainan and serves as the base of the Chinese southern fleet—is another such area. The U.S. Marine Corps is already working with the Philippine government to explore the defensive use of these islands. Kyushu, the southernmost island in the Japanese home island chain, is also well located relative to the coast of the East China Sea and Chinese northern fleet bases. Hokkaido is well located relative to Vladivostok on the east coast of Russia. Access to these areas in times of war or crisis could be granted by the local governments; they could allow mobile U.S. forces with precision-strike weapons to deploy in return for military guarantees. In the longer term, autonomous offensive forces might be inserted by low observable aircraft or submarines and left behind with small or no human crews.

Koko juttu on tässä maksumuurin takana. 

Arvopuheen sijasta tarvitaan voimaa

Nykymaailma ei pyöri arvojen vaan vallan ja raaan voiman ympärillä. 

Talousliberaali Economist vaatii Eurooppaa ymmärtämään tämän ja toimimaan. Euroopan on varustauduttava ja hankittava raakaa voimaa - ei sortaakseen muita vaan säilyäkseen hengissä. Emme tarvitse ensisijassa kivoja kulutushyödykkeitä vaan vahvan armeijan ja vahvan talouden, jotta voimme varustautua.

Europe’s urgent task is to relearn how to acquire and wield power; it must be prepared to confront adversaries and sometimes friends, including America, which will still be there after Mr Trump. Instead of cowering, it needs an objective appraisal of the threat. Russia is a war machine with a vast arsenal of nuclear weapons, but also a medium-size economy that is declining. Europe also needs an equally objective appraisal of its own strengths: although it is slow-growing, Europe is still an economic and trade giant with great reserves of talent and knowledge. It needs to use those resources to reinvigorate growth, rearm and assert itself.

Konkreettisesti Economist vaatii siis tätä: 

What does that mean? In the short term Europe needs a single envoy to talk to Ukraine, Russia and America. It should tighten its embargo on Russia even if America loosens sanctions. Europe should unilaterally exploit the €210bn ($220bn) of Russian cash frozen in European banks. That would pay for Ukraine to fight on or rearm as American funds dwindle. In the medium term a huge defence mobilisation is needed. If Europe cannot rely on America, it must have its own heavy-lift aircraft, logistics, surveillance: the lot. Talks must start on how Britain and France can use their nuclear weapons to shield the continent. All this will cost a fortune. Defence spending will need to rise to the 4-5% of gdp that was normal during the cold war. Higher defence outlays, particularly if some are spent on American weapons, may persuade Mr Trump to stay in NATO, but the assumption now must be that American support is not guaranteed. Paying for this rearmament will take a fiscal revolution. The new target will require extra spending of upwards of €300bn a year. Some of this must come from issuing more common and individual debt. In order to bear that, Europe will have to cut welfare: Angela Merkel, Germany’s former chancellor, used to say that Europe accounted for 7% of the world’s population, 25% of its GDP but 50% of its social spending. To raise growth, Europe must press ahead with obvious but endlessly delayed reforms, from unifying capital markets to deregulation.

Faktat ovat tässä:

• Tässä maailman ajassa Suomi on riippuvainen muusta Euroopasta turvallisuutensa takia.
• Verrattuna muihin suuriin valtoihin, Eurooppa on parempi kansalaistensa vapauden ja hyvinvoinnin kannalta. Myös siltä kannalta se on parempi, että Eurooppa ei enää sorra oleellisesti muita maita niin kuin muut suuret vallat. Ja vaikka ei olisikaan parempi, vaan USA olisi, me emme voi maana liittyä USA:han, koska Trump on suunnitellut meidät jo liitettäväksi Venäjän etupiiriin.
• Yhdessä pitää tehdä Euroopasta vahvempi. Pitää yhdessä vahvistaa taloutta, puolustusta ja sosiaalista koheesiota. Detaleista voi olla eri mieltä. Rajamaat Ukraina, Suomi, Baltia, Puola voivat osoittaa mallia Sisä-Euroopalle.