Monet haaveilevat siitä että saisivat niin paljon rahaa sijoitustoiminnalla, että ei tarvitsisi tehdä työtä. Ongelma tietysti että mitäs sitten tehdä. On myös haaveiltu, että mitäs jos kaikki työ automatisoitaisiin.
Aristoteles haaveili jo tästä. AI käänsi Fareed Zakarian kirjaa näin:
Aristoteleen Politiikassa hän kuvitteli eräänlaista utopiaa, jossa orjuus ja palvelus voisivat kuihtua pois: “Jos jokainen työkalu voisi suorittaa tehtävänsä käskystä tai ennakoimalla ohjeet, ja jos Daidaloksen patsaat tai Hefaistoksen kolmijalat — jotka … ‘astuvat jumalten kokoukseen omasta tahdostaan’ — toimisivat niin, että sukkulat kutoisivat kangasta itse ja plektrat soittaisivat lyyrää, mestariseppä ei tarvitsisi apulaisia, eikä herrat tarvitsisi orjia.”
Tänä päivänä olemme yhä lähempänä Aristoteleen visiota, maailmaa, jossa meidän täytyy kysyä itseltämme: mitä varten ihmiset ovat, jos ei työtä ja tuottavuutta varten? Ja jos tietokoneet tekoälyineen voivat olla parempia analyyttisiä koneita kuin ihmisaivot, mitä ihmisille silloin jää? Luultavasti alamme määritellä erottavat piirteemme niiksi, jotka liittyvät tunteisiin, moraaliin ja ennen kaikkea sosiaalisuuteen — kykyymme työskennellä, leikkiä ja elää yhdessä muiden ihmisten kanssa.
“Ihminen on luonnostaan yhteisöllinen eläin,” sanoi Aristoteles samassa teoksessa kaksi tuhatta vuotta sitten. Ehkä olemme palaamassa tuohon ikiaikaiseen viisauteen.
Mikään maa ei ole vielä lähelläkään universaalia yltäkylläisyyttä, jonka automaatio voisi tuottaa. Mutta teknologiset vallankumoukset ovat jo luoneet suurempaa tuottavuutta ja vaurautta, mikä on vähitellen siirtänyt poliittisia taisteluita pois taloudesta määrittävänä taistelukenttänä. Vanha oikeisto–vasemmisto-jako, joka keskittyi suuren ja pienen valtion väliseen kiistaan, on väistynyt arvokkuuden, aseman ja kunnioituksen pohdintojen tieltä. Ajattelemme nyt eri tavalla siitä, mikä määrittää meidät ytimeltämme — ja miten tuo määritelmä heijastuu laajempaan sosiaaliseen ja poliittiseen todellisuuteen.
Pessmistisempi visio on, että ihmiset atomisoituisivat tai jatkaisivat atomisoitumista ja alkaisivat tehdä kaikenlaista myyräntyötä (jatkaisivat tekemistä). Zakaria lainasi dystopisessa osassa Hannah Arendtia:
1900-luvulla poliittinen filosofi Hannah Arendt väitti, että totalitaariset ideologiat saivat niin paljon jalansijaa vain siksi, että yhteiskunnat olivat niin atomisoituneita. Imperialismi ja kapitalismi olivat tuoneet vaurautta Euroopan maille, mutta horjuttaneet perinteisiä hierarkioita ja jättäneet monet ihmiset ilman sosiaalisia yhteenkuuluvuuksia. Tämän seurauksena ihmiset hakeutuivat ideoihin, jotka tarjosivat selkeän identiteetin ja yksinkertaisia selityksiä yhä monimutkaisemmaksi käyvään maailmaan.
Origins of Totalitarianism -teoksen viimeisillä sivuilla Arendt kirjoitti: “Se, mikä valmistaa ihmisiä totalitaariseen hallintaan ei-totalitaarisessa maailmassa, on se tosiasia, että yksinäisyys — joka ennen oli rajatila, yleensä koettu tietyissä marginaalisissa sosiaalisissa olosuhteissa kuten vanhuudessa — on muuttunut jokapäiväiseksi kokemukseksi yhä kasvaville massoille vuosisadassamme."
Valitettavasti digitaalinen vallankumous ei ainoastaan pahentanut yksinäisyyden ja atomisaation voimia, vaan myös vahvistanut niitä, jotka pyrkivät hyödyntämään niitä.
...Tietovallankumous [some yms.] on antanut valtaa yhteiskuntiemme vastuuttomimmille ja provokatiivisimmille jäsenille, ja heidän näkemyksensä ovat usein järjettömiä, joskus vaarallisia. Vasemmistossa on jäseniä, jotka kannattavat avoimia rajoja, oikeuttavat ekoterrorismin ja jopa vaativat poliisin lakkauttamista. Oikeisto taas näyttää olevan alttiimpi verkossa leviävälle salaliittoteorialle: ajatellaan vaikka QAnonin seuraajia, rokotevastaisia, ilmastonmuutoksen kieltäjiä ja valkoista ylivaltaa kannattavia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti