Postauksissa maahanmuuton tehokkuudesta osa 1 ja osa 2 kuvasin tilanteen, jossa migraatio tapahtui aina alhaisen luottamuksen populaatiosta korkean luottamuksen populaatioon. Oleellinen lisäoletus oli että muuttaja aina sopeutui.
Migraatio johti luottamuksen jatkuvaan kasvuun, koska korkean luottamuksen populaatioiden koko kasvoi koko ajan alhaisen luottamuksen populaatioiden kustannuksella.
Malli selittää minusta osittain sen, miksi suomenruotsalaiset eivät ole sulautuneet (tai sulautuvat varsin hitaasti), vaikka elävät nykyään suurelta osalta suomenkielisen väestön keskuudessa pienenä vähemmistönä. Monet kaksikieliset perheet valitsevat lapsilleen tietoisesti suomenruotsalaisen identiteetin.
Ankdammen on korkeamman luottamuksen populaatio kuin suomenkielinen väestö. Lisäksi jäsenyys populaatioissa on helppo tarkastaa, koska jäsenkorttina käytetään vaikeasti opittavaa symbolia eli sujuvaa ruotsinkieltä suomenruotsalaisella aksentilla. Migraatio on kaksivaiheista: ensin kantasuomalainen menee naimisiin suomenruotsalaisen kanssa ja tulee jonkinlaiseksi Ankkalammen ulkojäseneksi. Lapset pääsevät ruotsinkielisen koulutuksen kautta täysjäseniksi. Tässä suhteessa suomenruotsalaisuus eroaa dramaattisesti esimerkiksi ortodoksijuutalaisuudesta, jossa käännynnäsen lapsi on äpärääkin pahempi.
Muitakin osaselityksiä tietysti on, kuten kielen tunnustettu asema toisena virallisena kielenä, omakieliset koulut, perinteinen hyvä asema, positiivinen diskriminaatio, suomenruotsalaiset instituutiot ja ns. vanha raha (peritty omaisuus). Toisaalta suomenruotsalaiset instituutiot ovat osin seurausta korkeasta sosiaalisesta pääomasta.
lauantaina, helmikuuta 27, 2010
keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010
Maahanmuutto ja tehokkuus - osa 2
Edellisessä osassa kuvasin matemaattista mallia, jossa ihmiskunta jakautui m:ään osapopulaatioon, jotka kukin pelasivat sisällään peliä Stag Hunt.
Tietyin oletuksin maahanmuutto nostaa ihmiskunnan keskimääräistä tehokkuutta. Oletukset olivat seuraavat:
1. Maahanmuutto tapahtuu ensi sijassa alhaisen luottamuksen maista korkean luottamuksen maihin - eli matemaattisesti ilmaistuna maista joissa vallitseva Nash tasapainotila on Pareto-tehoton maihin joissa vallitseva Nash-tasapainotila on Pareto-tehokas.
2. Maahanmuuton määrä on alle tietyn kriittisen tason.
3. Maahanmuuttaja sopeutuu - eli alkaa pelata Stag Huntia uudessa maassa niin, että hän maksimoi omaa utiliteettiaan viimeistään tietyn oppimisjakson jälkeen. Koska maahanmuuton kohdemaassa vallitsee aina korkea luottamus - eli vallitseva tasapainotila on Pareto-tehokas - maahanmuuttaja alkaa luottaa kanssaihmisiinsä - eli pelata peliä saman strategian ("Hunt Deer") mukaan kuin pääväestö.
Esimerkkejä siitä, miten maahanmuutto nostaa globaalia tehokkuutta, on eurooppalaisten muuttaminen alhaisten kansalaisvapauksien maista suhteellisesti vapaampaan Pohjois-Amerikkaan 1600-1900-luvuilla. Tai joukkopako DDR:stä vuoden 1989 elokuusta alkaen, kun Unkari lopetti Rautaesiripun vartioinnin. Joukkopako johti osaltaan DDR:n tuhoutumiseen.
Väestön kasvu ja maahanmuutto
Hyvin toisenlaisen näkökulman maahanmuuttoon luo väestöräjähdys. Voinee sanoa, että on olemassa suuri riski, että maahanmuutto korkean väestönkasvun maista alhaisen väestönkasvun maihin on omiaan viemään pohjan pois koko ongelman ratkaisulta.
Lainaan jäleen ekologi Garret Hardinia:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Hardinin mukaan siis globaali väestö-ongelma ratkeaa, kunhan se lokalisoidaan moneksi pieneksi väestöongelmaksi. Nerokas ajatus, joka toimii monessa muussakin kysymyksessä !
Suomen Kuvalehti käsittelee edelleen liian suurta väestön kasvua, mikä vaivaa erityisesti sellaisia maita kuin Afganistania, Sudania, Somaliaa ja Jemeniä. Mainittua listaa miettiessä huomaa, että jos maahanmuutto noista maista voitaisiin estää, moni muukin ongelma lokalisoituisi ja ratkeaisi helpommin.
Globalisaation hehkuttaminen ratkaisuna kaikkeen on yhtä lailla älyllisesti epärehellistä kuin lokalisoinnin ja ekskluusion esittäminen ratkaisuna kaikkkeen.
Tietyin oletuksin maahanmuutto nostaa ihmiskunnan keskimääräistä tehokkuutta. Oletukset olivat seuraavat:
1. Maahanmuutto tapahtuu ensi sijassa alhaisen luottamuksen maista korkean luottamuksen maihin - eli matemaattisesti ilmaistuna maista joissa vallitseva Nash tasapainotila on Pareto-tehoton maihin joissa vallitseva Nash-tasapainotila on Pareto-tehokas.
2. Maahanmuuton määrä on alle tietyn kriittisen tason.
3. Maahanmuuttaja sopeutuu - eli alkaa pelata Stag Huntia uudessa maassa niin, että hän maksimoi omaa utiliteettiaan viimeistään tietyn oppimisjakson jälkeen. Koska maahanmuuton kohdemaassa vallitsee aina korkea luottamus - eli vallitseva tasapainotila on Pareto-tehokas - maahanmuuttaja alkaa luottaa kanssaihmisiinsä - eli pelata peliä saman strategian ("Hunt Deer") mukaan kuin pääväestö.
Esimerkkejä siitä, miten maahanmuutto nostaa globaalia tehokkuutta, on eurooppalaisten muuttaminen alhaisten kansalaisvapauksien maista suhteellisesti vapaampaan Pohjois-Amerikkaan 1600-1900-luvuilla. Tai joukkopako DDR:stä vuoden 1989 elokuusta alkaen, kun Unkari lopetti Rautaesiripun vartioinnin. Joukkopako johti osaltaan DDR:n tuhoutumiseen.
Väestön kasvu ja maahanmuutto
Hyvin toisenlaisen näkökulman maahanmuuttoon luo väestöräjähdys. Voinee sanoa, että on olemassa suuri riski, että maahanmuutto korkean väestönkasvun maista alhaisen väestönkasvun maihin on omiaan viemään pohjan pois koko ongelman ratkaisulta.
Lainaan jäleen ekologi Garret Hardinia:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Hardinin mukaan siis globaali väestö-ongelma ratkeaa, kunhan se lokalisoidaan moneksi pieneksi väestöongelmaksi. Nerokas ajatus, joka toimii monessa muussakin kysymyksessä !
Suomen Kuvalehti käsittelee edelleen liian suurta väestön kasvua, mikä vaivaa erityisesti sellaisia maita kuin Afganistania, Sudania, Somaliaa ja Jemeniä. Mainittua listaa miettiessä huomaa, että jos maahanmuutto noista maista voitaisiin estää, moni muukin ongelma lokalisoituisi ja ratkeaisi helpommin.
Globalisaation hehkuttaminen ratkaisuna kaikkeen on yhtä lailla älyllisesti epärehellistä kuin lokalisoinnin ja ekskluusion esittäminen ratkaisuna kaikkkeen.
Väyrynen ja väestönlaatu
HS kirjoitti eilen:"Väyrynen kertoo vastustaneensa maahanmuuttoasioita käsittelevässä ministerivaliokunnassa pakolaisten vastaanottamista Kongosta sillä perusteella, että he ovat kokemusten mukaan kotoutuneet Suomeen erityisen heikosti."
Suomalainen johtaja - puujumala tai öykkäri
Johanna Korhonen kijoitti HS:ssä jälleen hyvän kolumnin syyllistyen tosin yhden oleellisen asia unohtamiseen:
Kun eduskunta viime kuussa äänesti puhemiehestään, Sauli Niinistö -niminen ehdokas sai 89 ääntä ja tuli valituksi. Tämä järkytti syvästi lehtien pääkirjoitustoimittajia.
Iltalehden mielestä "nykyinen eduskunta menetti uskottavuutensa". "Tämän lapsellisen ja täysin ala-arvoisen näytelmän vuoksi meillä on nyt kriisi myös eduskunnassa", lehti kirjoitti ja vaati pikaisesti uusia vaaleja. Ilta-Sanomien mielestä "kansanedustajien protestissa oli lapsellisia piirteitä", ja Kaleva nimitti äänestystä "kiukutteluksi".
Miksi aikuiset pääkirjoitustoimittajat pahastuivat noin paljon siitä, että kansanedustajat yrittivät äänestää itselleen mahdollisimman siedettävää esimiestä?
No kun niin ei sovi tehdä! Tärkeintä on rituaali! Ja se että Salea ei arvostella, koska se on kingi! Ja kun oli kerran sovittu niin oli sovittu, tyrskimme täällä itku kurkussa me lapsekkaat kansalaiset ja meidän tuntojamme peilaavat pääkirjoitustoimittajat.
Liki hysteeriseen rituaaliriippuvuuteen liittyy kulttuurissamme vankka kulissiusko. On ihan sama, miten asiat ovat, kunhan ne päällepäin näyttävät siisteiltä. Väkivaltaakaan ei oikeastaan ole, jos jostain löytyy tilasto, jonka mukaan hengenvaarallista sakkia on jossain muussa maassa vielä enemmän.
Kaiken tämän takana on perussairautemme: järjetön, suunnaton auktoriteettiusko. Että meillä olisi joku, iso ja jämäkkä. Sen Jonkun selän taakse pääsisimme pakoon aikuisen elämää, joka on niin rankkaa, kun pitää yrittää ajatella itse.
Johtajia me kaipaamme kiihkeästi, ja millaisia: paras valinta tehtävään kuin tehtävään on aina pitkä, rennonkallista pukua pitävä mies, jolla on sovinnainen henkilöhistoria ja vuorosanat valmiiksi opeteltuina.
Tämä on syy, miksi Mikael Jungner ei voinut jatkaa Ylen johdossa. Hän keskittyi johtajaroolin näyttelemisen sijaan itse johtamistyöhön, mutta oli muuten oma itsensä. Se oli jo liikaa.
Koska Jungner oli nähty jopa Youtuben ja Facebookin kaltaisissa epäilyttävissä paikoissa, häntä "ei mitä ilmeisimmin enää pidetty tarpeeksi vakavasti otettavana henkilönä kansallisen yleisradioyhtiön johtoon", kuten Karjalainen juhlallisesti tiivisti.
Paras johtaja tällaiselle meidäntyyppiselle porukalle olisi komea, hymyilevä, etäinen ja muuttumaton puujumala. Sitä me saisimme palvoa rauhassa, se tyydyttäisi meidän päättymättömän kaipuumme.
Korhoselta unohtui kuitenkin asian toinen puoli. Puujumalan voi korvata suomalaisten lempparijohtajana myös öykkäri - muita ihmisiä nöyryyttävä, mielivaltaan taipuvainen ja vallanhimoinen johtaja. Kun Halonen nöyryyttää hallitusta virkanimitysasioissa herravihasta kärsivä suomalainen luuseri saa lähes orgasmin.
Vihaahan luuseri vain pieniä herroja mutta todellisia despootteja ei koskaan.
Ps. Ylen johtaja-päätökseen en ota kantaa - Yle olisi minusta lakkautettava.
Kun eduskunta viime kuussa äänesti puhemiehestään, Sauli Niinistö -niminen ehdokas sai 89 ääntä ja tuli valituksi. Tämä järkytti syvästi lehtien pääkirjoitustoimittajia.
Iltalehden mielestä "nykyinen eduskunta menetti uskottavuutensa". "Tämän lapsellisen ja täysin ala-arvoisen näytelmän vuoksi meillä on nyt kriisi myös eduskunnassa", lehti kirjoitti ja vaati pikaisesti uusia vaaleja. Ilta-Sanomien mielestä "kansanedustajien protestissa oli lapsellisia piirteitä", ja Kaleva nimitti äänestystä "kiukutteluksi".
Miksi aikuiset pääkirjoitustoimittajat pahastuivat noin paljon siitä, että kansanedustajat yrittivät äänestää itselleen mahdollisimman siedettävää esimiestä?
No kun niin ei sovi tehdä! Tärkeintä on rituaali! Ja se että Salea ei arvostella, koska se on kingi! Ja kun oli kerran sovittu niin oli sovittu, tyrskimme täällä itku kurkussa me lapsekkaat kansalaiset ja meidän tuntojamme peilaavat pääkirjoitustoimittajat.
Liki hysteeriseen rituaaliriippuvuuteen liittyy kulttuurissamme vankka kulissiusko. On ihan sama, miten asiat ovat, kunhan ne päällepäin näyttävät siisteiltä. Väkivaltaakaan ei oikeastaan ole, jos jostain löytyy tilasto, jonka mukaan hengenvaarallista sakkia on jossain muussa maassa vielä enemmän.
Kaiken tämän takana on perussairautemme: järjetön, suunnaton auktoriteettiusko. Että meillä olisi joku, iso ja jämäkkä. Sen Jonkun selän taakse pääsisimme pakoon aikuisen elämää, joka on niin rankkaa, kun pitää yrittää ajatella itse.
Johtajia me kaipaamme kiihkeästi, ja millaisia: paras valinta tehtävään kuin tehtävään on aina pitkä, rennonkallista pukua pitävä mies, jolla on sovinnainen henkilöhistoria ja vuorosanat valmiiksi opeteltuina.
Tämä on syy, miksi Mikael Jungner ei voinut jatkaa Ylen johdossa. Hän keskittyi johtajaroolin näyttelemisen sijaan itse johtamistyöhön, mutta oli muuten oma itsensä. Se oli jo liikaa.
Koska Jungner oli nähty jopa Youtuben ja Facebookin kaltaisissa epäilyttävissä paikoissa, häntä "ei mitä ilmeisimmin enää pidetty tarpeeksi vakavasti otettavana henkilönä kansallisen yleisradioyhtiön johtoon", kuten Karjalainen juhlallisesti tiivisti.
Paras johtaja tällaiselle meidäntyyppiselle porukalle olisi komea, hymyilevä, etäinen ja muuttumaton puujumala. Sitä me saisimme palvoa rauhassa, se tyydyttäisi meidän päättymättömän kaipuumme.
Korhoselta unohtui kuitenkin asian toinen puoli. Puujumalan voi korvata suomalaisten lempparijohtajana myös öykkäri - muita ihmisiä nöyryyttävä, mielivaltaan taipuvainen ja vallanhimoinen johtaja. Kun Halonen nöyryyttää hallitusta virkanimitysasioissa herravihasta kärsivä suomalainen luuseri saa lähes orgasmin.
Vihaahan luuseri vain pieniä herroja mutta todellisia despootteja ei koskaan.
Ps. Ylen johtaja-päätökseen en ota kantaa - Yle olisi minusta lakkautettava.
maanantaina, helmikuuta 22, 2010
Geenit väkivallan, persoonallisuuden ja äo:n takana
Geenit vaikuttavat eilisessä HS:ssä kirjoittavan antropologi Edward Duttonin mukaan voimakkaasti persoonallisuuteen. Suomalaisten muita länsieurooppalaisia suuremman väkivaltaisuuden takaa löytyy Duttonin mukaan todennäköisesti geneettisiä syitä. (Lähde: Helsingin Sanomat, 21.2.2010, sivu C12, Edward Dutton, Geenit ja kulttuuri selittävät suomalaisten väkivaltaisuutta)
Lainaan Duttonin tekstiä:
"Länsi-Eurooppaan verrattuna Suomi on väkivaltainen yhteiskunta. Syyt siihen ovat syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja geeniperimässä.
Suomalainen väkivalta ei ole uusi ilmiö. Historiantutkija Anthony Uptonin mukaan Suomi oli jo 1800-luvulla selvästi väkivaltaisempi kuin Länsi-Euroopan valtiot.
Nykyisin Suomessa tehdään asukaslukuun nähden enemmän itsemurhia kuin muissa Pohjoismaissa, joissa luvut ovat yleensäkin korkeita. Perheväkivallassa Suomi on läntisen Euroopan kärkivaltio. Peräti 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut väkivallan uhriksi tai väkivallalla uhatuksi. Asukaslukuun nähden Suomessa tehdään keskimääräistä enemmän henkirikoksia.
Geenien uskotaan vaikuttavan merkittävästi persoonallisuuteen – ja siten myös kulttuuriin. Kulttuuri voi kehittyä omia polkujaan, mutta se on geneettisessä talutushihnassa.
Suomella on ympäristöstään poikkeava, melko yhtenäinen geenivaranto. Pienet, toisistaan erillään eläneet väestöt selittävät osittain sitä, että Suomessa esiintyy tavallista enemmän skitsofreniaa. Monien sitä sairastavien on todettu muuttuvan väkivaltaisiksi, jos he käyttävät paljon alkoholia.
Rankkaa ryyppäämistä suosiva kulttuuri, jolla on tällainen geneettinen taakka, on todennäköisesti väkivaltainen. Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa alkoholi on johtava kuolinsyy. Poliisin mukaan alkoholi on taustalla 85 prosentissa henkirikoksista, ja lähes kaikki henkirikoksiin syyllistyneet ovat alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä miehiä"
Tämä tuskin on enää mikään uutinen muille kuin juristeille, jotka luulevat että luonnonlait määrätään lakikirjassa.
Useimmat tämän blogin lukijat lienevät kuulleet monista tutkmuksista, jotka varsin vääjäämättä osoittavat että yksilön, kansakunnan ja ihmisrodun (keskimääräinen) äo ja persoonallisuus selittyvät suurelta osin genetiikalla. Negroidi-, kaukasoidi- ja mongolirotujen on monissa tutkimuksissa esitetty eroavan voimakkaasti äo:n, väkivaltaisuuden ja lainkuuliaisuuden osalta. Esimerkiksi negroidien muita ihmisiä suuremmaksi väitetyn väkivaltaisuuden takaa löytyy professori Rushtonin mukaan geneettisiä syitä. (Lähde: Philip Rushton, Race, Evolution and Behavior. Rotujen välisistä persoonallisuuseroista katso myös Liisa Keltikangas-Järvinen, Teperamentti ja E.O. Wilson, On Human Nature.)
Katso aiempi postaukseni rotujen ja ihmisryhmien temperamenttieroista.
Lainaan Duttonin tekstiä:
"Länsi-Eurooppaan verrattuna Suomi on väkivaltainen yhteiskunta. Syyt siihen ovat syvällä suomalaisessa kulttuurissa ja geeniperimässä.
Suomalainen väkivalta ei ole uusi ilmiö. Historiantutkija Anthony Uptonin mukaan Suomi oli jo 1800-luvulla selvästi väkivaltaisempi kuin Länsi-Euroopan valtiot.
Nykyisin Suomessa tehdään asukaslukuun nähden enemmän itsemurhia kuin muissa Pohjoismaissa, joissa luvut ovat yleensäkin korkeita. Perheväkivallassa Suomi on läntisen Euroopan kärkivaltio. Peräti 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut väkivallan uhriksi tai väkivallalla uhatuksi. Asukaslukuun nähden Suomessa tehdään keskimääräistä enemmän henkirikoksia.
Geenien uskotaan vaikuttavan merkittävästi persoonallisuuteen – ja siten myös kulttuuriin. Kulttuuri voi kehittyä omia polkujaan, mutta se on geneettisessä talutushihnassa.
Suomella on ympäristöstään poikkeava, melko yhtenäinen geenivaranto. Pienet, toisistaan erillään eläneet väestöt selittävät osittain sitä, että Suomessa esiintyy tavallista enemmän skitsofreniaa. Monien sitä sairastavien on todettu muuttuvan väkivaltaisiksi, jos he käyttävät paljon alkoholia.
Rankkaa ryyppäämistä suosiva kulttuuri, jolla on tällainen geneettinen taakka, on todennäköisesti väkivaltainen. Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa alkoholi on johtava kuolinsyy. Poliisin mukaan alkoholi on taustalla 85 prosentissa henkirikoksista, ja lähes kaikki henkirikoksiin syyllistyneet ovat alkoholisoituneita ja syrjäytyneitä miehiä"
Tämä tuskin on enää mikään uutinen muille kuin juristeille, jotka luulevat että luonnonlait määrätään lakikirjassa.
Useimmat tämän blogin lukijat lienevät kuulleet monista tutkmuksista, jotka varsin vääjäämättä osoittavat että yksilön, kansakunnan ja ihmisrodun (keskimääräinen) äo ja persoonallisuus selittyvät suurelta osin genetiikalla. Negroidi-, kaukasoidi- ja mongolirotujen on monissa tutkimuksissa esitetty eroavan voimakkaasti äo:n, väkivaltaisuuden ja lainkuuliaisuuden osalta. Esimerkiksi negroidien muita ihmisiä suuremmaksi väitetyn väkivaltaisuuden takaa löytyy professori Rushtonin mukaan geneettisiä syitä. (Lähde: Philip Rushton, Race, Evolution and Behavior. Rotujen välisistä persoonallisuuseroista katso myös Liisa Keltikangas-Järvinen, Teperamentti ja E.O. Wilson, On Human Nature.)
Katso aiempi postaukseni rotujen ja ihmisryhmien temperamenttieroista.
keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010
Jumala Syyrian johtoa suojelkoon
Mitä enemmän olen seurannut maailman kulttuuridiversiteetin katoamista, sitä enemmän olen oppinut pitämään Syyrian Alawiitti-hallinnosta.
Pelkään pahoin, että yhtenä kauniina päivänä USA tai Israel hyökkäävät Syyriaan ja kaatavat koko upean korttitalon. Tai demokratiavaatimukset maan sisällä johtavat enemmistövaltaan ja kaikkien Syyriaan paenneiden ikiaikaisten kansansirpaleiden lopulliseen tuhoon. Gnostilaisten, Yezidien tai Alawiittien itsensä. Monien monien muiden.
Toinen vaihtoehto on, että ko. ryhmät muuttavat USA:han tai Ruotsiin ja sulautuvat siellä muutamassa sukupolvessa.
Pelkään pahoin, että yhtenä kauniina päivänä USA tai Israel hyökkäävät Syyriaan ja kaatavat koko upean korttitalon. Tai demokratiavaatimukset maan sisällä johtavat enemmistövaltaan ja kaikkien Syyriaan paenneiden ikiaikaisten kansansirpaleiden lopulliseen tuhoon. Gnostilaisten, Yezidien tai Alawiittien itsensä. Monien monien muiden.
Toinen vaihtoehto on, että ko. ryhmät muuttavat USA:han tai Ruotsiin ja sulautuvat siellä muutamassa sukupolvessa.
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Hyvinvoinnista
Hyvinvointi voi perustua useammankinlaiseen malliin, mutta voinee ajatellla että perusmalleja on kaksi:
a) Kukin huolehtii omasta hyvinvoinnistaan yksityisen aloitteellisuuden kautta. Henkilö vakuuttaa itsensä käyttäen esimerkiksi yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia vakuutuksia tai turvautuu ystäviensä apuun. Vastavuoroisuus ja markkinat rulettavat.
b) Hyvinvointi tuotetaan julkishyödykkeenä tietyssä yhteisössä ja hyvinvointi on yhteisresurssi, jota kukin yhteisön jäsen tiettyjen sääntöjen rajoissa käyttää. Äärimmäisessä tapauksessa koko hyvinvointi tuotetaan talkoina - yleensä kuitenkin vain osa. Äärimmäistä mallia edustaa hutteriittien Bruderhof. Vapaamatkustajien rankaiseminen ja yhteinen arvomaalima ovat oleellisia edellytyksiä mallin toimivuudelle.
Hybridimalleja edustavat metsästäjä-keräilijät (Ache), jotka jakavat yleensä riistan mutta eivät kasveja, ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Oma käsitykseni on, että mallit a) ja b) ja jotkut niiden hybridit voivat kaikki toimia eli olla tehokkaita.
On kuitenkin oleellista ymmärtää ne rajoitukset, joihin mallien tehokkuus perustuu.
Esimerkiksi hutteriittien tapa kasvattaa lapsia on ankara. Kirkon jäsenten itsekeskeisyyttä demonisoidaan voimakkaasti ja yhteisöllle (=Jumallalle) alistumista painotetaan (Gelassenheit). Hutteriittikirkon jäsenkunta on jaettu hyvin autonomisiin yhteisöihin - siis Bruderderhofeihin - joiden koko optimoidaan pitämällä se aina noin sadan jäsenen kokoisena. Uudet Bruderhofit syntyvät aina jakamalla vanha Bruderhof tasan kahtia. Mikäli joku Bruderhof irtaantuu liikaa alkuperäisestä opista, se erotetaan kokonaisuudessaan kirkosta.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on käsittääkseni toiminut melko kauan hyvin, mutta sen tehokkuus on viimeaikoina laskenut. Konkreettisena esimerkkinä kuntien tuottavuus Suomessa on laskenut kymmenen vuoden aikana 10 % - ainakin Isokallion referoiman tutkimuksen mukaan.
Oma intuitioni sanoo, että hyvinvointivaltio on hiljalleen hylättävä.
a) Kukin huolehtii omasta hyvinvoinnistaan yksityisen aloitteellisuuden kautta. Henkilö vakuuttaa itsensä käyttäen esimerkiksi yksityisten vakuutusyhtiöiden tarjoamia vakuutuksia tai turvautuu ystäviensä apuun. Vastavuoroisuus ja markkinat rulettavat.
b) Hyvinvointi tuotetaan julkishyödykkeenä tietyssä yhteisössä ja hyvinvointi on yhteisresurssi, jota kukin yhteisön jäsen tiettyjen sääntöjen rajoissa käyttää. Äärimmäisessä tapauksessa koko hyvinvointi tuotetaan talkoina - yleensä kuitenkin vain osa. Äärimmäistä mallia edustaa hutteriittien Bruderhof. Vapaamatkustajien rankaiseminen ja yhteinen arvomaalima ovat oleellisia edellytyksiä mallin toimivuudelle.
Hybridimalleja edustavat metsästäjä-keräilijät (Ache), jotka jakavat yleensä riistan mutta eivät kasveja, ja pohjoismainen hyvinvointivaltio. Oma käsitykseni on, että mallit a) ja b) ja jotkut niiden hybridit voivat kaikki toimia eli olla tehokkaita.
On kuitenkin oleellista ymmärtää ne rajoitukset, joihin mallien tehokkuus perustuu.
Esimerkiksi hutteriittien tapa kasvattaa lapsia on ankara. Kirkon jäsenten itsekeskeisyyttä demonisoidaan voimakkaasti ja yhteisöllle (=Jumallalle) alistumista painotetaan (Gelassenheit). Hutteriittikirkon jäsenkunta on jaettu hyvin autonomisiin yhteisöihin - siis Bruderderhofeihin - joiden koko optimoidaan pitämällä se aina noin sadan jäsenen kokoisena. Uudet Bruderhofit syntyvät aina jakamalla vanha Bruderhof tasan kahtia. Mikäli joku Bruderhof irtaantuu liikaa alkuperäisestä opista, se erotetaan kokonaisuudessaan kirkosta.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on käsittääkseni toiminut melko kauan hyvin, mutta sen tehokkuus on viimeaikoina laskenut. Konkreettisena esimerkkinä kuntien tuottavuus Suomessa on laskenut kymmenen vuoden aikana 10 % - ainakin Isokallion referoiman tutkimuksen mukaan.
Oma intuitioni sanoo, että hyvinvointivaltio on hiljalleen hylättävä.
lauantaina, helmikuuta 13, 2010
Havaintoja intialaisista heimoista
Intian demografinen kartta on erittäin värikäs. Intialaisessa setelissä on tekstiä noin kymmenellä kielellä. Suurten indoeurooppalaisten ja dravidaryhmiin kuuluvien pääkielien (hindu, rajahi, punjabi, bengali, urdu, tamili, malayalam, kannada, telugu,...) lisäksi maassa on suuri määrä muita kieliä joita puhuu yli miljoona ihmistä.
Lisäksi Intiassa on suuri määrä hyvin pieniä kieliä ja heimoja. Suurin osa ihmisistä on rodultaan kaukasoideja, mutta pieniä mongoli- ja negrito-ryhmiä elää ympäri Intian metsiä.
Andamanit
Aloitetaanpa kuitenkin kaukaa. Vuonna 1999 BBC kertoi, että Amerikka asutettiin mahdollisesti ns. eteläistä reittiä Australian kautta Etelä-Amerikkaan joskus jopa 20 - 50 000 vuotta sitten.
Tulimaan alkuasukkaiden - joita nykyään on jäljellä kai vain muutamia - arveltiin olevan näiden negritojen ja myöhemmin saapuneiden intiaanien hybridejä. Ilmeisesti samoja hybridejä saattavat olla myös alkuperäiset patagonialaiset. Tiettyä evidenssiä kallon muodosta yms. hypoteesille on.
Patogianialainen ja tulimaalainen kulttuuri on tuhottu varsin äskettäin - Darwinin Beagle-matkallakin oli mukana yksi tulimaalainen. Parikymmentä ihmistä puhuu vielä Tulimaan ja Patagonian alkuperäisiä kieliä. Vielä 1800-luvun puolivälissä Tulimaan alkuasukkaat elivät itsenäistä elämää.
Ns. eteläinen muuttoreitti oli ilmeisesti nykyihmisen ensimmäinen suurempi muuttoaalto Afrikasta pois. Muutto tapahtui ehkä jopa 100 000 vuotta sitten. On tiettyä evidenssiä siitä että nämä ihmiset olivat lähempää sukua bushmanneille kuin negroideille ("neekereille"). Paljon lienee vielä selvittämättä. Näitä eteläisen muuttoaalllon ihmisiä kutsutaan yleensä negritoiksi.
Intian Andamaanien alkuasukkaita pidetään tuon eteläisen muuttoaallon ihmisinä. Arvellaanpa heidän eläneen jopa 60 000 vuotta Andamaanien saarilla. Tasmanian aboriginaalit kuuluivat samaan ryhmään, samoin nykyiset papualaiset, sekä eräät malesialaiset, filippiiniäiset ja srilankalaiset heimot. Kaikkialla nämä ihmiset ovat joutuneet hiljalleen vetäytymään muiden ihmisten tieltä. Kirjoitin aiemmin papualaisheimosta fayu.
Andamaanien alkuasukkaat elivät lähes ilman kosketusta 1800-luvulle asti, mutta papualaiset ovat olleet jo paljon ennen valkoisten tuloa melanesialaisen painostuksen alla. Andamaanien alkuasukkaiden rauhoittaminen epäonnistui briteiltä varsin totaalisesti. Epäonnistuttuaan rauhoittamisessa englantilaiset keräsivät pääsaaren väestön leireille ja väestö tuhoutui varsin noepeasti. Nykisin aiemmin viisituhantisesta Suur-Andamanien heimoa on jäljellä muutama kymmen. (Katso kuva.)
Kolme syrjäisempää heimoa jäi britti-imperialistien aggressionkin jälkeen vielä jäljelle - Onge, Jarawa ja Sentinel.
Heimoihin kuuluu nykyään alle 1000 henkeä. Jarawat ja Sentinelit kieltäytyivät kaikesta kontaktista vuoteen 1998 ja 1991 saakka, Onget ovat olleet kontaktissa jo yli 100 vuotta. Intian halllitus on myöhemmin katkaissut kontaktin Sentileleihin kokonaan. Ihmisoikeusjärjestö Survival International kannattaa
myös tiukkaa kontaktinkatkaisu-politiikkaa:
"Survival International is urging the administration of the Andaman Islands to adhere strictly to its policy of NO FURTHER CONTACT with the Sentinelese..."
Kontakti sivilisaation on aina merkinnyt andamanien tuhoa. Onget ovat vähentyneet vuoden 1901 kuudesta sadasta alle sataan. Lasku on ollut jatkuvaa. Jarawat ovat ensikohtaamisen jälkeen saaneet runsaasti sairauksia. Puolet Jarawoista linee jo saanut jonkin sukupuoliyhdynnän kautta leviävän taudin - AIDS on levinnyt heimon keskuuteen.
Sentinelit sen sijaan ovat säilyttäneet käytännössä täydellisen itsenäisyyden Intian suojeluksessa.
Jenu Kuruba
Olen koko elämäni ollut kiinnostunut kulttuuridiversiteetin säilyttämisestä. En osaa asiaa sen kummemmin perustella, mutta vastaavasti kuin koen biodiversiteetin rikkautena, koen myös kulttuuridiversiteetin rikkautena. Melkein lapsena olin ensin kiinnostunut itämerensuomalaisten kansojen kohtaloista, mutta sittemmin kaikkien maailman pienten kuttuurien kohtalosta. Tex Willer tietysti oli kai ensikosketus intiaaneihin ja yksi innostuksen lähde.
Meillä oli Intian matkalla suuri ilo käydä Karnatakan osavaltiossa Jenu Kuruba -heimon kahdessa kylässä lähellä Nagarholen kansallispuistoa. En voi väittää tietäväni heimosta paljoa muuta kuin mitä muut ovat minulle kertoneet. Se kauanko Jenu Kurubat ovat varmuudella alueen metsissä eläneet on epäselvää - eräiden näkemieni dokumenttien perusteella ainakin 600 vuotta.
Jenu Kurubat ovat pienen pieni osa Intian melkein satamiljoonaista heimolais- ja alkuperäisväestöstä (Adivasi). Koko termi Adivasi vaikuttaa hieman epämääräiseltä ja positiiivisen diskriminaation takia Adivaseihin on ns. tunkua.
Joka tapauksessa Jenu Kurubat ovat Nagarholen alueen metsäläisiä, joilla on oma kieli ja jotka eroavat valtaväestöstä jossain määrin myös ulkomuotonsa perusteella. Mitään negritoja he eivät ole, mutta veikkaisin että negritoverta on hieman enemmän kuin muissa eteläintialaisissa. Heimo on elänyt - ja elää osin edelleen - keräilijäelämää. Tärkein tuote on ollut metsähunaja, jota on vaihdettu muiden ihmisten kanssa. Metsissä edelleen runsaasti eläviä villinorsuja on kesytetty - ja kesytetään - työjuhdiksi.
Edelleen heimo elää monin paikoin varsin perinteistä elämää. Kahdessa vierailemassamme pienessä kylässä heimolaiset asuivat pienissä "risumajoissa", harrastivat keräilyä ja pienimuotoista puutarhanhoitoa. Viljelykasvit olivat metsässä luonnostaan eläviä kasveja, joita pääsimme mekin maistelemaan. Kylän miehet tosin kävivät kaikki naapuruston kahvitiloilla työssä ja palasivat illalla kotiin.
Googlen allaoleva kartta näyttää paikan jossa vierailimme:
Näytä suurempi kartta
Elämä kylässä näytti erittäin yksinkertaiselta. Viranomaiset olivat tosin tuoneet toiseen kylään vesisäiliön ja molemmissa kylissä jokaisen majan viereen oli rakennettu aurinkopaneelilla toimiva lamppu. Molemmissa kylissä oli lisäksi pieniä lapsia varten maja, jossa yksi peruskoulun käynyt heimon jäsen piti esikoulua. Vanhemmat lapset kävivät lähellä olevassa kylässä koulua.
Dramatiikkaa kylän elämään toi se, että norsut saattoivat tulla hyvinkin lähelle kylän taloja. Norsuja ajettiin pois yksinkertaisilla ritsoilla, joilla ammuttiin savipanoksia. Kävimme myös asemalla, jossa norsuja kesytettiin. Norsun kesytys vaatii yhdeltä ihmiseltä neljän kuukauden työn. Vain yksi henkilö saa ruokkia norsua - kesken olevan kesytyksen aikana norsu on edelleen hyvin vaarallinen eläin.
Pääsimme käymään heimon luona Kushalnagarin kaupungissa toimivan tribaaliorganisaation (Coorg Organisation for Rural Development, CORD) kautta. Olimme yhden yön organisaation tiloissa ja saimme hyvin ystävällisen vastaanoton. Suomalainen kehitysyhteistyö-organisaatio Siemenpuu toimii käsittääkseni yhteistyössä ko. järjestön kanssa ja Suomen valtio tukee käsittääkseni CORD:in toimintaa Siemenppun kautta.
Jenu Kurubojen suurin huolen aihe on ollut Intian paikallisen metsähallituksen halu estää Jenu Kuruboja elämästä kansallispuistoissa ja kansallispuistojen ympärillä olevissa metsähallituksen "omistamissa" metsissä. Alueet ovat kuitenkin heimon pitkäaikaisia asuinalueita. CORD:in väki kertoi myös osan ympäristönsuojelijoista olevan sitä mieltä, että kansallispuisto on tarkoitettu vain villieläimiä - eikä alkuperäisiä asukkaita - varten.
Esimerkiksi Nagarholen kansallispuiston alueella elää joitain tuhansia ihmisiä, joista suurin osa kuulunee Jenu Kuruboihin. Osa heimolaisista on ajettu alueelta pois tai estettty palaamasta. Vastaavanlaisia heimolaisten pakkosiirtoja on tapahtunut muuallakin Etelä-Intiassa. (Intian itäosien - kuten Biharin - alueen heimojen ongelmat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin Etelä-Intian. Siitä toivottavasti joskus toiste)
CORD ja muut Adivasi-organisaatiot ovat tukeneet heimolaisia erityisesti juridisesti. Intian lainsäädäntö tunnustaa nyt pitkällisten oikeusprosessien ja lainsäädäntöön vaikuttamisen jälkeen periaatteessa heimolaisten oikeuden asua niillä mailla, jossa he ovat perinteisesti asuneet ja myös oikeuden harjoittaa itsehallintoa (Panchayat).
CORD:in mukaan metsähallitus tulkitsee niitä lakeja varsin mielivaltaisesti. Toinen kylistä, jossa kävimme oli saanut käsittääkseni vasta vuonna 2006 virallisen oikeuden olemassaololleen. Toinen kylistä oli vain vähän aikaisemmin pakotettu siirtymään alkuperäiseltä paikaltaan - uuden paikan saaminen oli vaatinut jonkinlaista passiivista vastarintaa.
CORD:in toimistolla näimme videon varsin tylystä keralalais-heimon karkoituksesta omalta asuma-alueeltaan 90-luvun lopulla. Poliisi hakkasi yksittäisiä heimon jäseniä joukolla - hakkaaminen johti pariin kuolemantapaukseen.
Se, että tilanne on oleellisesti parantunut ainakin Etelä-Intiassa on myös kansainvälisen painostuksen tulosta. EU on painostanut Intiaa ja länsimaiset juristit ovat tukeneet tribaaleja oikeustaistelussa. Intian lainsäädäntö perustuu käsittääkseni samaan brittiläiseen perinteeseen kuin Kanadan ja USA:nkin. Kanadan oikeustapauksiin kuten Calder vs. Attorney General of British Columbia on käsittäääkseni onnistuneesti viitattu ennakkotapauksina.
Kanadan oikeusistuin teki päätöksen, että historiallinen maan käyttö on riittävä peruste vaatia kollektiivista omistusoikeutta maahan ns. "luonnonoikeuteen" viitaten - riippumatta siitä mikä on vallitseva lainsäädäntö.
Tilanne Etelä-Intiassa on käsittääkseni suht siedettävä verrattuna itäiseen Intiaan. Itäisen Intian osavaltioissa heimolaisten osuus on kymmeniä prosentteja koko väestöstä ja ristiriitoja on ollut paljon. Etelä-Intiassa heimolaisten osuus koko väestöstä lienee pikemmin alle prosentin ja monin paikoin - ainakin Kushalnagarin ympäristössä ristiriidat lienevät nykyään paljon pienempiä.
Nikobaarit
Luin muutama päivä sitten Andamaanien naapurisaariston - Nikobaarien - demografiasta ensimäisen kerran. Saaren väestön suuri enemmistö on nikobaareja, jotka ovat saarilla tuhansia vuosia asuneita mongoleja, ja mannermaalta viime aikoina muuttaneita intialaisia.
Päääsaaren sisäosissa on kuitenkin vähän tutkittu heimo, joka saattaa olla negritohybridejä, ja jotka ovat asuneet saarella jo 10 000 vuotta. Shompen-heimoon kuuluu muutama sataa henkeä ja he ovat jakaantuneet 10 pieneen ryhmään.
On uskomatonta miten vähän tutkittuja kansan sirpaleita nykyaikana voi elää pienehköllä valtameren saarella:
The Shompen are "the other Nicobaris", an enigmatic tribe living in the densely forested interior of Great Nicobar. There number has been roughly estimated at 300 in 2001. Very little is known about them. Recent unpublished genetic studies have indicated that the Shompen have different origins from the "ordinary" Nicobaris, although both groups have Mongolid ancestry.
...
The ancestral Shompen seem to have come to Great Nicobar from Sumatra, more (maybe much more) than 10,000 years ago.
Admiral Steen Bille was the first to contact them in 1846 and de Roepstorff, a British officer who had already published works on the languages of Nicobar and Andaman, collected ethnographic and linguistic data in 1876.
Since then very little has been added to the stock of reliable information on the Shompen, much because access to the Nicobar Islands has been restricted for foreign researchers since Indian independence. (Lähde: wikipedia ja Andaman organisaatio).
Intialaiset tutkijat ovat tosin nopeasti täyttämässä tietotyhjiötä Shompenienkin osalta.
Lisäksi Intiassa on suuri määrä hyvin pieniä kieliä ja heimoja. Suurin osa ihmisistä on rodultaan kaukasoideja, mutta pieniä mongoli- ja negrito-ryhmiä elää ympäri Intian metsiä.
Andamanit
Aloitetaanpa kuitenkin kaukaa. Vuonna 1999 BBC kertoi, että Amerikka asutettiin mahdollisesti ns. eteläistä reittiä Australian kautta Etelä-Amerikkaan joskus jopa 20 - 50 000 vuotta sitten.
Tulimaan alkuasukkaiden - joita nykyään on jäljellä kai vain muutamia - arveltiin olevan näiden negritojen ja myöhemmin saapuneiden intiaanien hybridejä. Ilmeisesti samoja hybridejä saattavat olla myös alkuperäiset patagonialaiset. Tiettyä evidenssiä kallon muodosta yms. hypoteesille on.
Patogianialainen ja tulimaalainen kulttuuri on tuhottu varsin äskettäin - Darwinin Beagle-matkallakin oli mukana yksi tulimaalainen. Parikymmentä ihmistä puhuu vielä Tulimaan ja Patagonian alkuperäisiä kieliä. Vielä 1800-luvun puolivälissä Tulimaan alkuasukkaat elivät itsenäistä elämää.
Ns. eteläinen muuttoreitti oli ilmeisesti nykyihmisen ensimmäinen suurempi muuttoaalto Afrikasta pois. Muutto tapahtui ehkä jopa 100 000 vuotta sitten. On tiettyä evidenssiä siitä että nämä ihmiset olivat lähempää sukua bushmanneille kuin negroideille ("neekereille"). Paljon lienee vielä selvittämättä. Näitä eteläisen muuttoaalllon ihmisiä kutsutaan yleensä negritoiksi.
Intian Andamaanien alkuasukkaita pidetään tuon eteläisen muuttoaallon ihmisinä. Arvellaanpa heidän eläneen jopa 60 000 vuotta Andamaanien saarilla. Tasmanian aboriginaalit kuuluivat samaan ryhmään, samoin nykyiset papualaiset, sekä eräät malesialaiset, filippiiniäiset ja srilankalaiset heimot. Kaikkialla nämä ihmiset ovat joutuneet hiljalleen vetäytymään muiden ihmisten tieltä. Kirjoitin aiemmin papualaisheimosta fayu.
Andamaanien alkuasukkaat elivät lähes ilman kosketusta 1800-luvulle asti, mutta papualaiset ovat olleet jo paljon ennen valkoisten tuloa melanesialaisen painostuksen alla. Andamaanien alkuasukkaiden rauhoittaminen epäonnistui briteiltä varsin totaalisesti. Epäonnistuttuaan rauhoittamisessa englantilaiset keräsivät pääsaaren väestön leireille ja väestö tuhoutui varsin noepeasti. Nykisin aiemmin viisituhantisesta Suur-Andamanien heimoa on jäljellä muutama kymmen. (Katso kuva.)
Kolme syrjäisempää heimoa jäi britti-imperialistien aggressionkin jälkeen vielä jäljelle - Onge, Jarawa ja Sentinel.
Heimoihin kuuluu nykyään alle 1000 henkeä. Jarawat ja Sentinelit kieltäytyivät kaikesta kontaktista vuoteen 1998 ja 1991 saakka, Onget ovat olleet kontaktissa jo yli 100 vuotta. Intian halllitus on myöhemmin katkaissut kontaktin Sentileleihin kokonaan. Ihmisoikeusjärjestö Survival International kannattaa
myös tiukkaa kontaktinkatkaisu-politiikkaa:
"Survival International is urging the administration of the Andaman Islands to adhere strictly to its policy of NO FURTHER CONTACT with the Sentinelese..."
Kontakti sivilisaation on aina merkinnyt andamanien tuhoa. Onget ovat vähentyneet vuoden 1901 kuudesta sadasta alle sataan. Lasku on ollut jatkuvaa. Jarawat ovat ensikohtaamisen jälkeen saaneet runsaasti sairauksia. Puolet Jarawoista linee jo saanut jonkin sukupuoliyhdynnän kautta leviävän taudin - AIDS on levinnyt heimon keskuuteen.
Sentinelit sen sijaan ovat säilyttäneet käytännössä täydellisen itsenäisyyden Intian suojeluksessa.
Jenu Kuruba
Olen koko elämäni ollut kiinnostunut kulttuuridiversiteetin säilyttämisestä. En osaa asiaa sen kummemmin perustella, mutta vastaavasti kuin koen biodiversiteetin rikkautena, koen myös kulttuuridiversiteetin rikkautena. Melkein lapsena olin ensin kiinnostunut itämerensuomalaisten kansojen kohtaloista, mutta sittemmin kaikkien maailman pienten kuttuurien kohtalosta. Tex Willer tietysti oli kai ensikosketus intiaaneihin ja yksi innostuksen lähde.
Meillä oli Intian matkalla suuri ilo käydä Karnatakan osavaltiossa Jenu Kuruba -heimon kahdessa kylässä lähellä Nagarholen kansallispuistoa. En voi väittää tietäväni heimosta paljoa muuta kuin mitä muut ovat minulle kertoneet. Se kauanko Jenu Kurubat ovat varmuudella alueen metsissä eläneet on epäselvää - eräiden näkemieni dokumenttien perusteella ainakin 600 vuotta.
Jenu Kurubat ovat pienen pieni osa Intian melkein satamiljoonaista heimolais- ja alkuperäisväestöstä (Adivasi). Koko termi Adivasi vaikuttaa hieman epämääräiseltä ja positiiivisen diskriminaation takia Adivaseihin on ns. tunkua.
Joka tapauksessa Jenu Kurubat ovat Nagarholen alueen metsäläisiä, joilla on oma kieli ja jotka eroavat valtaväestöstä jossain määrin myös ulkomuotonsa perusteella. Mitään negritoja he eivät ole, mutta veikkaisin että negritoverta on hieman enemmän kuin muissa eteläintialaisissa. Heimo on elänyt - ja elää osin edelleen - keräilijäelämää. Tärkein tuote on ollut metsähunaja, jota on vaihdettu muiden ihmisten kanssa. Metsissä edelleen runsaasti eläviä villinorsuja on kesytetty - ja kesytetään - työjuhdiksi.
Edelleen heimo elää monin paikoin varsin perinteistä elämää. Kahdessa vierailemassamme pienessä kylässä heimolaiset asuivat pienissä "risumajoissa", harrastivat keräilyä ja pienimuotoista puutarhanhoitoa. Viljelykasvit olivat metsässä luonnostaan eläviä kasveja, joita pääsimme mekin maistelemaan. Kylän miehet tosin kävivät kaikki naapuruston kahvitiloilla työssä ja palasivat illalla kotiin.
Googlen allaoleva kartta näyttää paikan jossa vierailimme:
Näytä suurempi kartta
Elämä kylässä näytti erittäin yksinkertaiselta. Viranomaiset olivat tosin tuoneet toiseen kylään vesisäiliön ja molemmissa kylissä jokaisen majan viereen oli rakennettu aurinkopaneelilla toimiva lamppu. Molemmissa kylissä oli lisäksi pieniä lapsia varten maja, jossa yksi peruskoulun käynyt heimon jäsen piti esikoulua. Vanhemmat lapset kävivät lähellä olevassa kylässä koulua.
Dramatiikkaa kylän elämään toi se, että norsut saattoivat tulla hyvinkin lähelle kylän taloja. Norsuja ajettiin pois yksinkertaisilla ritsoilla, joilla ammuttiin savipanoksia. Kävimme myös asemalla, jossa norsuja kesytettiin. Norsun kesytys vaatii yhdeltä ihmiseltä neljän kuukauden työn. Vain yksi henkilö saa ruokkia norsua - kesken olevan kesytyksen aikana norsu on edelleen hyvin vaarallinen eläin.
Pääsimme käymään heimon luona Kushalnagarin kaupungissa toimivan tribaaliorganisaation (Coorg Organisation for Rural Development, CORD) kautta. Olimme yhden yön organisaation tiloissa ja saimme hyvin ystävällisen vastaanoton. Suomalainen kehitysyhteistyö-organisaatio Siemenpuu toimii käsittääkseni yhteistyössä ko. järjestön kanssa ja Suomen valtio tukee käsittääkseni CORD:in toimintaa Siemenppun kautta.
Jenu Kurubojen suurin huolen aihe on ollut Intian paikallisen metsähallituksen halu estää Jenu Kuruboja elämästä kansallispuistoissa ja kansallispuistojen ympärillä olevissa metsähallituksen "omistamissa" metsissä. Alueet ovat kuitenkin heimon pitkäaikaisia asuinalueita. CORD:in väki kertoi myös osan ympäristönsuojelijoista olevan sitä mieltä, että kansallispuisto on tarkoitettu vain villieläimiä - eikä alkuperäisiä asukkaita - varten.
Esimerkiksi Nagarholen kansallispuiston alueella elää joitain tuhansia ihmisiä, joista suurin osa kuulunee Jenu Kuruboihin. Osa heimolaisista on ajettu alueelta pois tai estettty palaamasta. Vastaavanlaisia heimolaisten pakkosiirtoja on tapahtunut muuallakin Etelä-Intiassa. (Intian itäosien - kuten Biharin - alueen heimojen ongelmat ovat kuitenkin aivan toista luokkaa kuin Etelä-Intian. Siitä toivottavasti joskus toiste)
CORD ja muut Adivasi-organisaatiot ovat tukeneet heimolaisia erityisesti juridisesti. Intian lainsäädäntö tunnustaa nyt pitkällisten oikeusprosessien ja lainsäädäntöön vaikuttamisen jälkeen periaatteessa heimolaisten oikeuden asua niillä mailla, jossa he ovat perinteisesti asuneet ja myös oikeuden harjoittaa itsehallintoa (Panchayat).
CORD:in mukaan metsähallitus tulkitsee niitä lakeja varsin mielivaltaisesti. Toinen kylistä, jossa kävimme oli saanut käsittääkseni vasta vuonna 2006 virallisen oikeuden olemassaololleen. Toinen kylistä oli vain vähän aikaisemmin pakotettu siirtymään alkuperäiseltä paikaltaan - uuden paikan saaminen oli vaatinut jonkinlaista passiivista vastarintaa.
CORD:in toimistolla näimme videon varsin tylystä keralalais-heimon karkoituksesta omalta asuma-alueeltaan 90-luvun lopulla. Poliisi hakkasi yksittäisiä heimon jäseniä joukolla - hakkaaminen johti pariin kuolemantapaukseen.
Se, että tilanne on oleellisesti parantunut ainakin Etelä-Intiassa on myös kansainvälisen painostuksen tulosta. EU on painostanut Intiaa ja länsimaiset juristit ovat tukeneet tribaaleja oikeustaistelussa. Intian lainsäädäntö perustuu käsittääkseni samaan brittiläiseen perinteeseen kuin Kanadan ja USA:nkin. Kanadan oikeustapauksiin kuten Calder vs. Attorney General of British Columbia on käsittäääkseni onnistuneesti viitattu ennakkotapauksina.
Kanadan oikeusistuin teki päätöksen, että historiallinen maan käyttö on riittävä peruste vaatia kollektiivista omistusoikeutta maahan ns. "luonnonoikeuteen" viitaten - riippumatta siitä mikä on vallitseva lainsäädäntö.
Tilanne Etelä-Intiassa on käsittääkseni suht siedettävä verrattuna itäiseen Intiaan. Itäisen Intian osavaltioissa heimolaisten osuus on kymmeniä prosentteja koko väestöstä ja ristiriitoja on ollut paljon. Etelä-Intiassa heimolaisten osuus koko väestöstä lienee pikemmin alle prosentin ja monin paikoin - ainakin Kushalnagarin ympäristössä ristiriidat lienevät nykyään paljon pienempiä.
Nikobaarit
Luin muutama päivä sitten Andamaanien naapurisaariston - Nikobaarien - demografiasta ensimäisen kerran. Saaren väestön suuri enemmistö on nikobaareja, jotka ovat saarilla tuhansia vuosia asuneita mongoleja, ja mannermaalta viime aikoina muuttaneita intialaisia.
Päääsaaren sisäosissa on kuitenkin vähän tutkittu heimo, joka saattaa olla negritohybridejä, ja jotka ovat asuneet saarella jo 10 000 vuotta. Shompen-heimoon kuuluu muutama sataa henkeä ja he ovat jakaantuneet 10 pieneen ryhmään.
On uskomatonta miten vähän tutkittuja kansan sirpaleita nykyaikana voi elää pienehköllä valtameren saarella:
The Shompen are "the other Nicobaris", an enigmatic tribe living in the densely forested interior of Great Nicobar. There number has been roughly estimated at 300 in 2001. Very little is known about them. Recent unpublished genetic studies have indicated that the Shompen have different origins from the "ordinary" Nicobaris, although both groups have Mongolid ancestry.
...
The ancestral Shompen seem to have come to Great Nicobar from Sumatra, more (maybe much more) than 10,000 years ago.
Admiral Steen Bille was the first to contact them in 1846 and de Roepstorff, a British officer who had already published works on the languages of Nicobar and Andaman, collected ethnographic and linguistic data in 1876.
Since then very little has been added to the stock of reliable information on the Shompen, much because access to the Nicobar Islands has been restricted for foreign researchers since Indian independence. (Lähde: wikipedia ja Andaman organisaatio).
Intialaiset tutkijat ovat tosin nopeasti täyttämässä tietotyhjiötä Shompenienkin osalta.
keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010
Konsensus hyvinvointivaltiosta
Kaikki täällä hyvinvointiyhteiskunnasta keskustelleet (Valkea, Tiedemies, Jukka) tuntuvat olevan samaa mieltä:
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on ainakin nykyisessä historiallisessa tilanteessa tehoton instituutio.
Tehottomuuden syistäkin saattaa vallita jonkinasteinen konsensus. Hyvinvointivaltio on haavoittuvampi vapaamatkustamiselle kuin esimerkiksi amerikkalainen malli.
Tämä projekti ei enää lennä.
Huomautus
Itse en usko, että jokin malli - vaikka hyvinvointivaltio - on universaalisti huono tai hyvä. Kun pelataan julkishyödyke-peliä (public goods game with punishment), mikään tasapainotila ei ole absoluuttisesti toista edullisempi.
Pohjoismainen hyvinvointivaltio on ainakin nykyisessä historiallisessa tilanteessa tehoton instituutio.
Tehottomuuden syistäkin saattaa vallita jonkinasteinen konsensus. Hyvinvointivaltio on haavoittuvampi vapaamatkustamiselle kuin esimerkiksi amerikkalainen malli.
Tämä projekti ei enää lennä.
Huomautus
Itse en usko, että jokin malli - vaikka hyvinvointivaltio - on universaalisti huono tai hyvä. Kun pelataan julkishyödyke-peliä (public goods game with punishment), mikään tasapainotila ei ole absoluuttisesti toista edullisempi.
Teoretisointia migraatiosta vielä kerran
Boyd ja Richerson ovat siis osoittaneet, että sopivan tasoinen payoff perusteinen migraatio voi nostaa globaalin tehokkuuden lähelle maksimiaan, kun pelataan Stag Huntia.
Tämä tapahtuu niin, että tehottomista osapopulaatioista muutetaan tehokkaampiin ja muuttaja sopeutuu.
Koska tehokas tasapainotila on kuitenkin stokastisesti epästabiili ja tehoton tasapainotila stokastisesti stabiili (risk dominant), tehokas tasapainotila menetetään hyvin todennäköisesti tulevaisuudessa.
Siksi on olemassa jokin optimaalinen määrä osapopulaatioita niin, että globaali tehokkuus maksimoituu pitkälläkin tähtäimellä. Tekokkuus saavuttaa maksiminsa vain jos osapopulaatioiden määrä ylittää tietyn arvon.
Tämä tapahtuu niin, että tehottomista osapopulaatioista muutetaan tehokkaampiin ja muuttaja sopeutuu.
Koska tehokas tasapainotila on kuitenkin stokastisesti epästabiili ja tehoton tasapainotila stokastisesti stabiili (risk dominant), tehokas tasapainotila menetetään hyvin todennäköisesti tulevaisuudessa.
Siksi on olemassa jokin optimaalinen määrä osapopulaatioita niin, että globaali tehokkuus maksimoituu pitkälläkin tähtäimellä. Tekokkuus saavuttaa maksiminsa vain jos osapopulaatioiden määrä ylittää tietyn arvon.
maanantaina, helmikuuta 08, 2010
Hyvinvointiyhteiskunnasta - osa 2 - poliitikkojen tyhmyys
Kirjoitin viisi päivää sitten mm.:
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Koska pohjoismainen yhteiskunta perustuu vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan, joka taas perustuu työmoraaliin ja rankaisuun [, yhteisiin arvoihin ja arvojen sisäistämiseen], pohjoismainen yhteiskunta on paljon haavoittuvampi kuin amerikkalainen yhteiskunta. Sekä maahanmuutolle että jo sitä ennen 60-lukulaiselle kulttuurivallankumoukselle eli työmoraalin rapauttamiselle.
Tämänpäiväinen MOT toteaa saman - eli sen että maahanmuutto on pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle erityisen ongelmallinen - postauksessaan Hyvinvointivaltion ansa:
Yhdysvaltain menestys ja elinvoima perustuu ratkaisevasti yhä uusien siirtolaispolvien elämännälkäiseen ponnisteluun kohti amerikkalaista unelmaa.
Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa siirtolaisten suhteellisen vaivaton kotoutuminen yhteiskuntaan on perustunut kahteen tekijään: avoimiin työmarkkinoihin ja niukkaan sosiaaliturvaan. Siirtolaiseksi hyväksytylle annetaan työlupa ja onnen toivotus.
Pohjois-Euroopan malli on toinen. Täällä maahanmuuttajia syleillään sosiaaliturvalla passiivisiksi. Jäykät työmarkkinat ja krooninen työttömyys jättävät nykyisellään yli puolet maahanmuuttajista työelämän ulkopuolelle.
Hyvinvointivaltio on kaivanut itselleen ansan. Olemme luoneet pelisäännöt, jotka kääntävät energiaruiskeeksi tarkoitetun siirtolaisuuden vastavoimakseen, joka syö hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.
Pääsääntö on, että jokainen maassamme laillisesti asuva ihminen on oikeutettu Suomen lakien tarjoamaan sosiaaliturvaan täysmääräisesti.
Jollekin voisi tulla mieleen, ettei varakkaan Suomi-klubin kaikkia jäsenetuja ole tarkoitettu ihan kaikille uusille tulokkaille - eiväthän he ole maksaneet klubin "jäsenmaksujakaan". Tällaisten ajatusten torjumiseksi on säädetty syrjintäkielto: perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaan kaikkia maassa asuvia on kohdeltava samalla tavalla.
Ansa sulkeutuu. Meidän on vain maksettava, vaikka tulokkaat eivät koskaan tekisi tuottavaa työtä ja kartuttaisi yhteistä kassaa. Ensin kaikki etuudet ja palvelut työiän ajalta ja sitten vanhuuseläkkeet. Kuinka kauan rahkeemme riittävät siihen maahanmuuton vain kiihtyessä?
Tästä kansa on huolestunut, eikä sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Astrid Thorsin on erottava ja RKP:n on vetäydyttävä hallituksesta. On käsittämätöntä, miten tilanteessa jossa suomenruotsalaiset pelkäävät, että ymmärtämys heidän erityisasemaansa kohtaan heikkenee enemmistön keskuudessa, RKP sylkee Suomen kansan kasvoille ministerivalinnoillaan.
PR:n taju lienee RKP:n poliitikkojen keskuudessa hyvin hyvin alhainen.
Suomalaiset poliitikot eivät ole ymmärtäneet sitä, mitä ruotsalainen sosialidemokratia ymmärsi jo 30-luvulla. Ongelmana ei ole käsittääkseni epärehellisyys, vaan pelkuruus ja silkka tyhmyys. Kirjaviisaat juristit eivät kertakaikkiaan näe elämää ympärillään. Vain suuria periaatteita.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Koska pohjoismainen yhteiskunta perustuu vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan, joka taas perustuu työmoraaliin ja rankaisuun [, yhteisiin arvoihin ja arvojen sisäistämiseen], pohjoismainen yhteiskunta on paljon haavoittuvampi kuin amerikkalainen yhteiskunta. Sekä maahanmuutolle että jo sitä ennen 60-lukulaiselle kulttuurivallankumoukselle eli työmoraalin rapauttamiselle.
Tämänpäiväinen MOT toteaa saman - eli sen että maahanmuutto on pohjoismaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle erityisen ongelmallinen - postauksessaan Hyvinvointivaltion ansa:
Yhdysvaltain menestys ja elinvoima perustuu ratkaisevasti yhä uusien siirtolaispolvien elämännälkäiseen ponnisteluun kohti amerikkalaista unelmaa.
Yhdysvalloissa, Australiassa ja Kanadassa siirtolaisten suhteellisen vaivaton kotoutuminen yhteiskuntaan on perustunut kahteen tekijään: avoimiin työmarkkinoihin ja niukkaan sosiaaliturvaan. Siirtolaiseksi hyväksytylle annetaan työlupa ja onnen toivotus.
Pohjois-Euroopan malli on toinen. Täällä maahanmuuttajia syleillään sosiaaliturvalla passiivisiksi. Jäykät työmarkkinat ja krooninen työttömyys jättävät nykyisellään yli puolet maahanmuuttajista työelämän ulkopuolelle.
Hyvinvointivaltio on kaivanut itselleen ansan. Olemme luoneet pelisäännöt, jotka kääntävät energiaruiskeeksi tarkoitetun siirtolaisuuden vastavoimakseen, joka syö hyvinvointiyhteiskunnan perusteita.
Pääsääntö on, että jokainen maassamme laillisesti asuva ihminen on oikeutettu Suomen lakien tarjoamaan sosiaaliturvaan täysmääräisesti.
Jollekin voisi tulla mieleen, ettei varakkaan Suomi-klubin kaikkia jäsenetuja ole tarkoitettu ihan kaikille uusille tulokkaille - eiväthän he ole maksaneet klubin "jäsenmaksujakaan". Tällaisten ajatusten torjumiseksi on säädetty syrjintäkielto: perustuslain ja ihmisoikeussopimusten mukaan kaikkia maassa asuvia on kohdeltava samalla tavalla.
Ansa sulkeutuu. Meidän on vain maksettava, vaikka tulokkaat eivät koskaan tekisi tuottavaa työtä ja kartuttaisi yhteistä kassaa. Ensin kaikki etuudet ja palvelut työiän ajalta ja sitten vanhuuseläkkeet. Kuinka kauan rahkeemme riittävät siihen maahanmuuton vain kiihtyessä?
Tästä kansa on huolestunut, eikä sillä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa.
Astrid Thorsin on erottava ja RKP:n on vetäydyttävä hallituksesta. On käsittämätöntä, miten tilanteessa jossa suomenruotsalaiset pelkäävät, että ymmärtämys heidän erityisasemaansa kohtaan heikkenee enemmistön keskuudessa, RKP sylkee Suomen kansan kasvoille ministerivalinnoillaan.
PR:n taju lienee RKP:n poliitikkojen keskuudessa hyvin hyvin alhainen.
Suomalaiset poliitikot eivät ole ymmärtäneet sitä, mitä ruotsalainen sosialidemokratia ymmärsi jo 30-luvulla. Ongelmana ei ole käsittääkseni epärehellisyys, vaan pelkuruus ja silkka tyhmyys. Kirjaviisaat juristit eivät kertakaikkiaan näe elämää ympärillään. Vain suuria periaatteita.
sunnuntai, helmikuuta 07, 2010
Equilibrium selection osa 2 - ihmisten jakaantuminen ryhmiin
Ihmisten jakaantuminen ryhmiin on monella tapaa kehitystä edistävä tekijä.
Ajatellaan äärimmäinen tilanne jossa on olemassa kaksi heimoa A ja B, joista edellisessä statusta osoitetaan polttamalla tavaroita ja jälkimmäisellä auttamalla köyhiä. Jos olisi olemassa vain ryhmä A, tavaroiden polttamis-käytäntö saattaisi elää pitkäänkin. Yksittäisellä ryhmän A korkean statuksen jäsenellä ei välttämättä ole mitään insentiiviä alkaa osoittaa statustaan millään muulla tavalla. Mutta ajatellaanpa että ryhmä A ja ryhmä B joutuvat konfliktiin keskenään. Ryhmä B haastaa ryhmän A, jolloin käytäntö saattaa tuhoutua ryhmän A mukana.
Ylläoleva esimerkki ei ole tuulesta temmattu. USA:n luoteisrannikon intiaanit ovat kuuluisin esimerkki siitä, miten statuksen osoittaminen suht destruktiivisella tavalla on nopeennuttanut yhteisöjen tuhoa.
[Potlach is a] ceremony of West Coast American Indian peoples in which the host gave away property in order to raise the prestige and social rank of the clan. Potlatches were practised among the Tlingit, Chilkat, Haida and, most elaborately, among the Kwakiutl. Gifts were distributed according to the social rank of the recipient, and the larger the potlatch the more the host could rise in rank. In the late 19th century the custom became competitive, with blankets and other gifts being burned, leading the Canadian government to ban it in 1880.
Potlatches were accompanied by dancing, singing, and feasting, as well as the lavish distribution of property. They were a means of honouring the dead, being the culmination of a series of funeral rituals and ceremonies. They also served to strengthen alliances between the clan of the deceased and the living spouse's lineage.
Antropologinen kirjallisuus kertoo esimerkkejä siitä, miten noituus on vähentynyt sitä kautta että noituutta harrastavan heimon ne jäsenet, joilla on sukulaisia naapuriryhmässä, vaihtavat ryhmää.
Valtiot, ykstyiset yritykset, yhdistykset, etniset ryhmät ja uskontokunnat ovat korvanneet heimot nyky-yhteiskunnassa. (Yrityskin on selvästi yhteisö siksi, että työntekijöiden insentiivit ovat suurelta osin sosiaalisia eivätkä vain taloudellisia. Toisaalta voinee sanoa että mitä enemmän insentiivit ovat konstruktiivisella tavalla sosiaalisia, sitä tehokkaampi yritys on.)
Yhtäkaikki ne yritykset, joissa huonot käytännöt ovat päässeet vallitseviksi, korvautuvat toisilla yrityksillä joissa hyvät käytännöt ovat päässeet vallitseviksi. Pienet erot siinä, miten innovaatiota palkitaan tai miten statusta signaloidaan, voivat vaikuttaa yrityksen tulokseen dramaattisestikin.
Yritysten keskijohto kilpailee monin tavoin statuksesta yrityksen sisällä. Korkeaa statusta signaloidaan sillä moneenko strategiakalvoon henkilö on saanut nimensä tai sillä montako positiivista tuotekehityspäätöstä henkilö on saanut ajettua läpi. Tuotekehityspäätösten läpiajaminen on henkilön statuksen paranemisen kannalta järkevää sellaisissakin tilanteissa, joissa tuotekehityksen aloittaminen ei ole yrityksen edun mukaista. Tämä on erityisen tyypillistä kun yrityksellä on aiemman hyvän tuloksen takia runsaasti irtonaista rahaa.
Politiikka on nykymuodossaan pitkälti statuksen signaloimista toisaalta ja äänten kalastamista toisaalta. Statusta signaloidaan toisille eurooppalaispoliitikoille esimerkiksi ajamalla läpi suurempia pakolaiskiintiöitä. Se, onko tällainen pakolaiskiintiöiden edistäminen yhteiskunnan edun mukaista, on toissijaista. Ääniä kalastetaan yhä kasvavalta eläkeläisjoukolta välittämättä siitä, että verojen nousu muuttaa Suomen yhä epäattraktiivisemmaksi nuorille koulutetuille.
Mutta ryhmävalintaa onneksi toimii. Onneksi pakolais-, vero- ja sosiaalipolitiikka ei EU:n sisällä ole synkronoitu vaan valtioiden välinen variaatio pysyy. Kehitys on edelleen mahdollista.
Ajatellaan äärimmäinen tilanne jossa on olemassa kaksi heimoa A ja B, joista edellisessä statusta osoitetaan polttamalla tavaroita ja jälkimmäisellä auttamalla köyhiä. Jos olisi olemassa vain ryhmä A, tavaroiden polttamis-käytäntö saattaisi elää pitkäänkin. Yksittäisellä ryhmän A korkean statuksen jäsenellä ei välttämättä ole mitään insentiiviä alkaa osoittaa statustaan millään muulla tavalla. Mutta ajatellaanpa että ryhmä A ja ryhmä B joutuvat konfliktiin keskenään. Ryhmä B haastaa ryhmän A, jolloin käytäntö saattaa tuhoutua ryhmän A mukana.
Ylläoleva esimerkki ei ole tuulesta temmattu. USA:n luoteisrannikon intiaanit ovat kuuluisin esimerkki siitä, miten statuksen osoittaminen suht destruktiivisella tavalla on nopeennuttanut yhteisöjen tuhoa.
[Potlach is a] ceremony of West Coast American Indian peoples in which the host gave away property in order to raise the prestige and social rank of the clan. Potlatches were practised among the Tlingit, Chilkat, Haida and, most elaborately, among the Kwakiutl. Gifts were distributed according to the social rank of the recipient, and the larger the potlatch the more the host could rise in rank. In the late 19th century the custom became competitive, with blankets and other gifts being burned, leading the Canadian government to ban it in 1880.
Potlatches were accompanied by dancing, singing, and feasting, as well as the lavish distribution of property. They were a means of honouring the dead, being the culmination of a series of funeral rituals and ceremonies. They also served to strengthen alliances between the clan of the deceased and the living spouse's lineage.
Antropologinen kirjallisuus kertoo esimerkkejä siitä, miten noituus on vähentynyt sitä kautta että noituutta harrastavan heimon ne jäsenet, joilla on sukulaisia naapuriryhmässä, vaihtavat ryhmää.
Valtiot, ykstyiset yritykset, yhdistykset, etniset ryhmät ja uskontokunnat ovat korvanneet heimot nyky-yhteiskunnassa. (Yrityskin on selvästi yhteisö siksi, että työntekijöiden insentiivit ovat suurelta osin sosiaalisia eivätkä vain taloudellisia. Toisaalta voinee sanoa että mitä enemmän insentiivit ovat konstruktiivisella tavalla sosiaalisia, sitä tehokkaampi yritys on.)
Yhtäkaikki ne yritykset, joissa huonot käytännöt ovat päässeet vallitseviksi, korvautuvat toisilla yrityksillä joissa hyvät käytännöt ovat päässeet vallitseviksi. Pienet erot siinä, miten innovaatiota palkitaan tai miten statusta signaloidaan, voivat vaikuttaa yrityksen tulokseen dramaattisestikin.
Yritysten keskijohto kilpailee monin tavoin statuksesta yrityksen sisällä. Korkeaa statusta signaloidaan sillä moneenko strategiakalvoon henkilö on saanut nimensä tai sillä montako positiivista tuotekehityspäätöstä henkilö on saanut ajettua läpi. Tuotekehityspäätösten läpiajaminen on henkilön statuksen paranemisen kannalta järkevää sellaisissakin tilanteissa, joissa tuotekehityksen aloittaminen ei ole yrityksen edun mukaista. Tämä on erityisen tyypillistä kun yrityksellä on aiemman hyvän tuloksen takia runsaasti irtonaista rahaa.
Politiikka on nykymuodossaan pitkälti statuksen signaloimista toisaalta ja äänten kalastamista toisaalta. Statusta signaloidaan toisille eurooppalaispoliitikoille esimerkiksi ajamalla läpi suurempia pakolaiskiintiöitä. Se, onko tällainen pakolaiskiintiöiden edistäminen yhteiskunnan edun mukaista, on toissijaista. Ääniä kalastetaan yhä kasvavalta eläkeläisjoukolta välittämättä siitä, että verojen nousu muuttaa Suomen yhä epäattraktiivisemmaksi nuorille koulutetuille.
Mutta ryhmävalintaa onneksi toimii. Onneksi pakolais-, vero- ja sosiaalipolitiikka ei EU:n sisällä ole synkronoitu vaan valtioiden välinen variaatio pysyy. Kehitys on edelleen mahdollista.
perjantaina, helmikuuta 05, 2010
Equilibrium selection
Koordinaatiopeleissä kuten Stag Huntissa se, mikä Nash-tapapaino tila valikoituu, on oleellinen kysymys. Puhutaan Equilibrium Selectionistä.
Usein payoff-dominant tasapainotila häviää risk-dominantille tasapainotilalle eli tehokas ratkaisu häviää tehottomalle. Peyton Young niminen taloustieteilijä ja matemaatikko on tutkinut asiaa hiukan toisesta näkökulmasta, mutta tullut hiukan samanlaiseen johtopäätökseen.
Antropologit pitävät Equilibrium Selectioniä hyvin hyvin tärkeänä asiana. Rankaisu, konformismi ja arvojen sisäistäminen johtavat siihen että melkein millaiset normit tahansa voivat ryhmän sisällä stabiloitua ja kulttuurinen diversiteetti on runsasta.
Antropologien mukaan kulttuurinen ryhmävalinta voi olla yksi merkittävä "equilibrium selection device". Näin on nimenomaan siksi että variaatio ryhmien sisällä on kulttuurin osalta usein alhaisempaa kuin ryhmien välillä - siis päinvastoin kuin asia on geneettisen variaation suhteen. Yllättävää on, että moni taloustieteilijä, mm. juuri Young ja Samuel Bowles, ovat samaa mieltä.
Biologeja koko Equilibrium Selection ei tunnu juuri kiinnostavan.
Usein payoff-dominant tasapainotila häviää risk-dominantille tasapainotilalle eli tehokas ratkaisu häviää tehottomalle. Peyton Young niminen taloustieteilijä ja matemaatikko on tutkinut asiaa hiukan toisesta näkökulmasta, mutta tullut hiukan samanlaiseen johtopäätökseen.
Antropologit pitävät Equilibrium Selectioniä hyvin hyvin tärkeänä asiana. Rankaisu, konformismi ja arvojen sisäistäminen johtavat siihen että melkein millaiset normit tahansa voivat ryhmän sisällä stabiloitua ja kulttuurinen diversiteetti on runsasta.
Antropologien mukaan kulttuurinen ryhmävalinta voi olla yksi merkittävä "equilibrium selection device". Näin on nimenomaan siksi että variaatio ryhmien sisällä on kulttuurin osalta usein alhaisempaa kuin ryhmien välillä - siis päinvastoin kuin asia on geneettisen variaation suhteen. Yllättävää on, että moni taloustieteilijä, mm. juuri Young ja Samuel Bowles, ovat samaa mieltä.
Biologeja koko Equilibrium Selection ei tunnu juuri kiinnostavan.
keskiviikkona, helmikuuta 03, 2010
Hyvinvointiyhteiskunnasta
Luin tällaisen ihan uuden antropologian alaan kuuluvan tutkimuspaperin: Intergenerational Wealth Transmission and the Dynamics of Inequality in Small-Scale Societies, joka siis käsitteli varallisuuseroja ja varakkuuden periytymistä metsästä-keräilijä-, paimentolais-, hortikulturisti- ja maanviljelijäyhteisöissä.
Kirjoittajina oli joukko behavioristisia taloustieteilijöitä ja antropologian huppunimiä: Samuel Bowles, William Irons, Frank Marlowe, Richard McElreath jne.
Johtopäätös oli kutkuttava, vaikka ei yllättävä:
Our principal conclusion is that there exist substantial differences among economic systems in the intergenerational transmission of wealth and that these arise because material wealth is more important in agricultural and pastoral societies and because, in these systems, material wealth is substantially more heritable than embodied and relational wealth.
By way of comparison, the degree of intergenerational transmission of wealth (b) in hunter-gatherer and horticultural populations is comparable to the intergenerational transmission of earnings in the Nordic social democratic countries (5) — the average b for earnings in Denmark, Sweden, and Norway is 0.18 — whereas the agricultural and pastoral societies in our data set are comparable to economies in which inequalities are inherited most strongly across generations, the United States and Italy, where the average b for earnings is 0.43. Concerning wealth inequality, the Gini measure in the hunter-gatherer and horticultural populations is almost exactly the average of the Gini measure of disposable income for Denmark, Norway, and Finland (0.24); the pastoral and agricultural populations are substantially more unequal than the most unequal of the high-income nations, the United States, whose Gini coefficient is 0.37 (21).
Varakkuudeksi on laskettu tässä materiaalinen varakkuus, sosiaalinen verkottuminen, ja henkilökohtaiset ominaisuudet kuten metsästystaito, voima ja äo.
Varakkuus voi periytyä monella tapaa. Materiaalinen varakkuus voi siirtyä suoraan isältä pojalle tai varakkaan perheen tytär voi päästä helpommin varakkaisiin naimisiin kuin köyhä. Äo ja voima voi periytyä geneettisesti, samoin sosiaaliset taidot.
Metsästäjä-keräilijöillä materiaalinen varakkuus ei juuri periydy. Paimentoilaisilla/karjankasvattajilla ja maanviljelijöillä sen sijaan vahvasti. Todellisuus ei tietenkäään ole näin mustavalkoinen - mm. Madagascarilla paimentolaiset harjoittavat laajaa tulontasausta hautajaisten yhteydessä.
Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunta muistuttaa tutkimuksen mukaan tässä suhteessa melkein yksi yhteen Pohjoismaita ja maanviljely-yhteiskunta USA:ta.
Yhdennäköisyys ei rajoitu varallisuuden periytyvyyteen. Metsästäjä-keräilijä-yhteisössä on laajaa tulontasausta samoin kuin Pohjoismaissa. Ruoka jaetaaan metsästyksen jälkeen tasan. Esimerkiksi Ache-intiaaneilla riistan kaataja ei saa ruuasta mitään, vaan ruoka jaetaan tasaan heimon jäsenten kesken.
Omaa spekulointia
Yhdennäköisyys ei jää tähänkään. Metsästäjä-keräilijäyhteisössä ruoka on julkishyödyke ja näin ollen se peli joka kuvaa yhteisön toimintaa on Public Goods with Punishment. Jokaiselle tarpeensa mukaan ja jokaiselta kykynsä mukaan sanoi Marx ja samoin sanoo Ache.
Achet jakavat ruuan, mutta edellyttävät että kaikki kynnelkykenevät osallistuvat metsästykseen. Vapaamatkustajia ja niitä jotka eivät jaa ruokaa rangaistaan. Yleensä Ache välttää rangaistukset sisäistämällä yhteisönsä moraalin - siis eräänlaisen työ- ja tasa-arvomoraalin.
Pohjoismaissa suuri osa tuloista tulee yhteiskunnalta erilaisina tukina. Hyvinvointiyhteiskunta on julkishyödyke ja se peli joka kuvaa pohjoismaisen yhteiskunnan toimintaa on periaatteessa Public Goods with Punishment. Alunperin vapaamatkustajia rangaistiin ja rangaistukset vältettiin sisäistämällä vahva työmoraali. Työmoraali perustui luterilaiseen uskoon ja kansankoti- eli kansankokonaisuus-ajatteluun. Samoin tasa-arvomoraali.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Koska pohjoismainen yhteiskunta perustuu vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan, joka taas perustuu työmoraaliin ja rankaisuun, pohjoismainen yhteiskunta on paljon haavoittuvampi kuin amerikkalainen yhteiskunta. Sekä maahanmuutolle että jo sitä ennen 60-lukulaiselle kulttuurivallankumoukselle eli työmoraalin rapauttsmiselle.
Kirjoittajina oli joukko behavioristisia taloustieteilijöitä ja antropologian huppunimiä: Samuel Bowles, William Irons, Frank Marlowe, Richard McElreath jne.
Johtopäätös oli kutkuttava, vaikka ei yllättävä:
Our principal conclusion is that there exist substantial differences among economic systems in the intergenerational transmission of wealth and that these arise because material wealth is more important in agricultural and pastoral societies and because, in these systems, material wealth is substantially more heritable than embodied and relational wealth.
By way of comparison, the degree of intergenerational transmission of wealth (b) in hunter-gatherer and horticultural populations is comparable to the intergenerational transmission of earnings in the Nordic social democratic countries (5) — the average b for earnings in Denmark, Sweden, and Norway is 0.18 — whereas the agricultural and pastoral societies in our data set are comparable to economies in which inequalities are inherited most strongly across generations, the United States and Italy, where the average b for earnings is 0.43. Concerning wealth inequality, the Gini measure in the hunter-gatherer and horticultural populations is almost exactly the average of the Gini measure of disposable income for Denmark, Norway, and Finland (0.24); the pastoral and agricultural populations are substantially more unequal than the most unequal of the high-income nations, the United States, whose Gini coefficient is 0.37 (21).
Varakkuudeksi on laskettu tässä materiaalinen varakkuus, sosiaalinen verkottuminen, ja henkilökohtaiset ominaisuudet kuten metsästystaito, voima ja äo.
Varakkuus voi periytyä monella tapaa. Materiaalinen varakkuus voi siirtyä suoraan isältä pojalle tai varakkaan perheen tytär voi päästä helpommin varakkaisiin naimisiin kuin köyhä. Äo ja voima voi periytyä geneettisesti, samoin sosiaaliset taidot.
Metsästäjä-keräilijöillä materiaalinen varakkuus ei juuri periydy. Paimentoilaisilla/karjankasvattajilla ja maanviljelijöillä sen sijaan vahvasti. Todellisuus ei tietenkäään ole näin mustavalkoinen - mm. Madagascarilla paimentolaiset harjoittavat laajaa tulontasausta hautajaisten yhteydessä.
Metsästäjä-keräilijä-yhteiskunta muistuttaa tutkimuksen mukaan tässä suhteessa melkein yksi yhteen Pohjoismaita ja maanviljely-yhteiskunta USA:ta.
Yhdennäköisyys ei rajoitu varallisuuden periytyvyyteen. Metsästäjä-keräilijä-yhteisössä on laajaa tulontasausta samoin kuin Pohjoismaissa. Ruoka jaetaaan metsästyksen jälkeen tasan. Esimerkiksi Ache-intiaaneilla riistan kaataja ei saa ruuasta mitään, vaan ruoka jaetaan tasaan heimon jäsenten kesken.
Omaa spekulointia
Yhdennäköisyys ei jää tähänkään. Metsästäjä-keräilijäyhteisössä ruoka on julkishyödyke ja näin ollen se peli joka kuvaa yhteisön toimintaa on Public Goods with Punishment. Jokaiselle tarpeensa mukaan ja jokaiselta kykynsä mukaan sanoi Marx ja samoin sanoo Ache.
Achet jakavat ruuan, mutta edellyttävät että kaikki kynnelkykenevät osallistuvat metsästykseen. Vapaamatkustajia ja niitä jotka eivät jaa ruokaa rangaistaan. Yleensä Ache välttää rangaistukset sisäistämällä yhteisönsä moraalin - siis eräänlaisen työ- ja tasa-arvomoraalin.
Pohjoismaissa suuri osa tuloista tulee yhteiskunnalta erilaisina tukina. Hyvinvointiyhteiskunta on julkishyödyke ja se peli joka kuvaa pohjoismaisen yhteiskunnan toimintaa on periaatteessa Public Goods with Punishment. Alunperin vapaamatkustajia rangaistiin ja rangaistukset vältettiin sisäistämällä vahva työmoraali. Työmoraali perustui luterilaiseen uskoon ja kansankoti- eli kansankokonaisuus-ajatteluun. Samoin tasa-arvomoraali.
Kun ruotsalainen hyvinvointiyhteiskunta luotiin taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi että ruotsalainen yhteiskunta on - tai siis oli silloin 30-luvulla - niin homogeeninen ja maassa vallitsi niin korkea työmoraali, että jos hyvinvointiyhteiskunta onnistuu jossain, se onnistuu Ruotsissa.
Koska pohjoismainen yhteiskunta perustuu vahvasti hyvinvointiyhteiskuntaan, joka taas perustuu työmoraaliin ja rankaisuun, pohjoismainen yhteiskunta on paljon haavoittuvampi kuin amerikkalainen yhteiskunta. Sekä maahanmuutolle että jo sitä ennen 60-lukulaiselle kulttuurivallankumoukselle eli työmoraalin rapauttsmiselle.
tiistaina, helmikuuta 02, 2010
Hollanti, Geert Wilders, polarisaatio ja tehokkuus
Geert Wildersin oikeudenkäynnin yhteydessä Hollannissa punnitaan sitä, milloin polarisaatio on hyvä ja milloin paha asia.
Hollannin hallituksen tilaama asiantuntijaraportti toteaa sinänsä aivan oikein:
The political debate has become sharper. Polarization is on the one hand a fundamental part of the democratic praxis. Polarization contributes to an open dialogue which in principle everyone can join.
On the other hand, polarization, may also threaten that participation and an open debate when “the atmosphere” is so bad that people do not dare join in.
But polarization as a process of (experienced) estrangement (discrimination; stigmatizing) between (groups of) people can make individuals sensitive though radicalization. From the studied “radicalisms” arise the main outlines of the image of contrarian movements.
Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Hollannin hallituksen tilaamalla asiantuntijaraportilla tullaan vielä perustelemaan Wildersille annettavaa tuomiota.
Äärimmäinen polarisaatio voi todellakin olla erittäin suuri ongelma. Suomen historiaa tunteva tietää, miten Suomen poliittinen elämä polarisoitui viime vuosisadan (1900-luvun) alkupuolella ja erityisesti 30-luvulla. Viime aikojen esimerkkejä polarisaatiosta ja sen seurauksista on Ruandan kansanmurha. Toisaalta pitää muistaa että kansan tehokkaaseen itsepuolustukseen liittyy aina stigmatisaatiota.
Maahanmuuttokeskustelulle on tyypiilistä että väitellään siitä onko Wilders - tai joku muu yksilö - rasisti vai ei. Olisi ehkä kuitenkin mielekkäämpää keskustella siitä, onko polarisaatio tai stigmatisaatio tehokasta vai tehotonta siinä historiallisessa tilanteessa, joka Hollanissa tällä hetkellä vallitsee.
Kommentit joiden funktio on osoittaa kirjoittajansa poliittinen korrektius hylätään.
Hollannin hallituksen tilaama asiantuntijaraportti toteaa sinänsä aivan oikein:
The political debate has become sharper. Polarization is on the one hand a fundamental part of the democratic praxis. Polarization contributes to an open dialogue which in principle everyone can join.
On the other hand, polarization, may also threaten that participation and an open debate when “the atmosphere” is so bad that people do not dare join in.
But polarization as a process of (experienced) estrangement (discrimination; stigmatizing) between (groups of) people can make individuals sensitive though radicalization. From the studied “radicalisms” arise the main outlines of the image of contrarian movements.
Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Hollannin hallituksen tilaamalla asiantuntijaraportilla tullaan vielä perustelemaan Wildersille annettavaa tuomiota.
Äärimmäinen polarisaatio voi todellakin olla erittäin suuri ongelma. Suomen historiaa tunteva tietää, miten Suomen poliittinen elämä polarisoitui viime vuosisadan (1900-luvun) alkupuolella ja erityisesti 30-luvulla. Viime aikojen esimerkkejä polarisaatiosta ja sen seurauksista on Ruandan kansanmurha. Toisaalta pitää muistaa että kansan tehokkaaseen itsepuolustukseen liittyy aina stigmatisaatiota.
Maahanmuuttokeskustelulle on tyypiilistä että väitellään siitä onko Wilders - tai joku muu yksilö - rasisti vai ei. Olisi ehkä kuitenkin mielekkäämpää keskustella siitä, onko polarisaatio tai stigmatisaatio tehokasta vai tehotonta siinä historiallisessa tilanteessa, joka Hollanissa tällä hetkellä vallitsee.
Kommentit joiden funktio on osoittaa kirjoittajansa poliittinen korrektius hylätään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)