No joka tapauksessa kiinnostukseni Uuteen Guineaan on säilynyt. Ihmiskunnan varhaishistorian elämäntapa (metsästäjäkeräilijäkulttuuri, kivikausi, kannibalismi) on säilynyt saarella pitkään. Antropologit pääsivät mm. verekseltään tutkimaan Uuden Guinean Ylämaan kulttuuria heti kun alue läydettiin 30-luvulla. (Pitkään saaren keskisen alueen luultiin olevan asumatonta vuoristoa ja vasta 30-luvulla selvisi että siellä olikin ylämaa jossa asui satoja tuhansia asukkaita metsästäen villisikoja, keräillen kasveja, hoitaen puutarhaa ja kotieläimiä, metsästäen pääkalloja, syöden toisiaan ja sotien. Sekä harjoitten mitä moninaisimpia uskontoja ja puhuen satoja erilaisia kieliä.)
Läntisen Uuden Guinean fayut olivat yksi Uuden Guinean huonoimmin menestyneistä kansoista siihen aikaan 70-luvun lopulla, kun he joutuivat kosketuksiin valkoisten kanssa. Valkoisten kohtaaminen merkitsi konkreettisesti sitä, että saksalainen kielitieteilijä Klaus Kuegler muutti vaimonsa, tyttäriensä Judithin ja Sabinen ja poikansa Christianin kanssa näiden kannibaalien keskuuteen.
Fayuja leimasi korkea imeväiskuolleisuus ja alhainen elinajanodote. Perimmäinen ongelma oli kuitenkin verikoston yleisyys ja usko noituuteen. Luonnollisia kuolemia ei fayujen näkökulmasta ollut - kuolema johtui useimmiten joko väkivallasta tai noituudesta. Fayut ovat jakautuneet neljään heimoon ja 70-luvulla heimojen keskinäiset sodat ja muut väkivallanteot johtivat korkeaan kuolleisuuteen ja jatkuvassa pelossa elämiseen. Fayujen määrä laski koko ajan.
Fayut ymmärsivät itsekin, että väkivallan kierre oli aiheuttanut heidän ongelmansa. Taloustieteen termein verikosto-instituutio oli johtanut tehottomaan yhteiskuntaan. Fayut olivat kykenemättömiä ratkaisemaan ongelmaa itse ja nimenomaan siksi he päästivät saksalaisen kielentutkijan muuttamaan alueelleen. (Tämän motiivin he kertoivat eksplisiittisesti Kueglerille.) Perhe asetettiin asumaan heimoalueiden ulkopuoliselle ei-kenenkään maalle.
Kueglerit seurailivat fayujen elämää siihen paljoa puutumatta - mutta he auttoivat hätään joutuneita yksilöitä, perustivat lapsille koulun jne. Kueglerien lapset leikkivät fayu-lasten kanssa ja oppivat näiltä mestsästämisen ja keräilyn taitoja. Kueglerit eivät tuominneet fayujen järkyttävimpiäkään tapoja - fayut mm. antoivat kuolleiden mätääntyä omissa kodeissaan samoissa tiloissa missä elävät asuivat. Mätääntyvistä ruumiista jopa puristettiin nesteitä ja siveltiin sitä eläviin - näin fayu pääsi muka lähemmäksi kuollutta sukulaistaan.
Fayujen jatkuvat sodat kuitenkin surettivat Kueglereitä.
Kueglerien esimerkki alkoi pikkuhiljaa kuitenkin vaikuttaa fayuihin. Kun fayut taas kerran alkoivat sotia Kueglerien naapurustossa, perhe sai tarpeekseen, perheen isä sai "paskahalvauksen" ja ilmoitti heidän poistuvan kokonaan mikäli sotimista ei heti lopeteta. Fayut pelästyivät ja lupasivat etteivät sotisi enää ainakaan Kueglerien asuttamalla ei-kenenkään maalla, joka näin käytännössä demilitarisoitui. Alueelle alkoi muuttaa eri heimojen fayuja jotka halusivat elää ilman jatkuvaa pelkoa.
Sotiminen ja muukin väkivalta alkoi hiljalleen vähetä. Yhteiskunta alkoi muutenkin muuttua - elianajanodote kasvoi yli kymmenen vuotta ja imeväiskuolleisuus väheni voimakkaasti. Kueglerien avuksi tuli myös muita ulkopuolisia ja avustusjärjestöjä.
Tarinan opetus on ehkä siinä, että tehottomuutta on aina ollut eikä ongelmien ratkaisuun ole aina välttämättä tarvittu kuin hiukan uutta näkökulmaa ja hyvää tahtoa. Fayut onnistuivat Kueglerien avulla parantamaan tilannettaan ilman varsinaista modernisaatiota. Väkivallasta vapaan vyöhykeen luominen tuhosi hiljalleen koko verikosto-instituution. Myös kuolleitten mätäännyttäminen siirrettiin erityisille asumusten ulkopuolisille alueille, mikä paransi terveystilannetta.
Surullista kaikessa tässä on se, että Indonesian hallituksen jo Itä-Timorista koko kansainväliselle yleisölle tuttu uudelleenasuttamispolitiikka uhkaa fayujen jo orastanutta onnea.
Lähteet:
1. Sabine Kuegler, Viidakkolapsi
2. Sabine Kuegler, Paluu viidakkoon
Sabine Kuegler kuva kauniiden silmien takia alla:
29 kommenttia:
Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Tämän huomaa yksinkertaisesti muuttamalla vähäksi aikaa toiselle puolelle Eurooppaa.
Modernisaatio itse asiassa usein lisää väkivaltaa. Ajatellaan vaikka varhaisen uuden ajan eurooppaa, jota leimasivat entistä verisemmät jaot orastavan nationalistisen politiikan ja uskonnollis-ideologisten kiistojen vuoksi. Puhumattakaan logistiikan ja sodankäynnin kehittymisestä.
Mielenkiintoinen juttu. Pitääkin laittaa Mead lukulistalle.
Sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Tämän huomaa yksinkertaisesti muuttamalla vähäksi aikaa toiselle puolelle Eurooppaa.
Siis sukupuolen ilmenemismuodot voivat olla, mutta itse sukupuoli ei.
Siis sukupuolen ilmenemismuodot voivat olla, mutta itse sukupuoli ei.
Hence sex und gender, kaksi eri sanaa! :)
Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen ei tietenkään tarkoita, että mikä tahansa voi olla mitä tahansa. Vaan että biologisen pohjan päälle rakennetuissa merkityksissä on paljon huojuntaa.
Suomalainen miehisyys on sisäänpäin kääntynyttä, lievästi itsetuhoista, epäkommunikatiivista ja ennen kaikkea toimintakeskeistä. Eläkkeelle siirryttäessä iskee yleensä eksistentiaalinen krapula.
"Miehen pitää rakentaa jotain pientä elämää suurempaa."
Siis sukupuolen ilmenemismuodot voivat olla, mutta itse sukupuoli ei.
Ei tietenkään. Sukupuoli on pääasiassa fysiologiaa.
Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen ei tietenkään tarkoita, että mikä tahansa voi olla mitä tahansa. Vaan että biologisen pohjan päälle rakennetuissa merkityksissä on paljon huojuntaa.
Suomalainen miehisyys on sisäänpäin kääntynyttä, lievästi itsetuhoista, epäkommunikatiivista ja ennen kaikkea toimintakeskeistä. Eläkkeelle siirryttäessä iskee yleensä eksistentiaalinen krapula.
No, kun puhutaan siitä että sukupuoli on biologinen tai sosiaalinen konstruktio, toinen ääripää (käytännössä biologinen vs. käytännössä sosiaalinen) on aina kullakin ajan hetkellä niskan päällä. Jos määritelmäsi sosiaalisesta konstruktiosta on yllämainittu niin sitten hyväksyn sen. (Toisaalta suomalaisten miesten masentuneisuudessakin on todennäköisesti biologinenkin komponentti.)
Koko ajan väitellään siitä saako sosiologiaa ja antropologiaa psykologisoida/biologisoida. Vai pitäisikö Durkheimin tavoin ajatella että sosiaalinen on irti psykologisesta.
Molemmat ääripäät ovat minusta tässä kysymyksessä väärässä. Yleensä en ole maltilinen tai keskilinjan kulkija, mutta tässä kysymyksessä ajattelen näin.
Muutin mieltäni erään nimeltämainitsemattoman suomalaisen tiedemiehen kanssa käymieni keskustelujen pohjalta vasta joskus kolme vuotta sitten.
Molempia tarvitaan, biologiaa ja kulttuuria, ja siitä on paljon esimerkkejä. Esimerkiksi puhumisen voi oppia viisivuotiaaksi saakka, mutta jos kasvaa tuohon ikään saakka täysin tynnyrissä (vrt. susilapset), niin tietyt osat aivoissa eivät kehity oikein ja kyky puhumiseen on kadotettu ikuisiksi ajoiksi.
Aivot kasvavat fyysisestikin 18 vuotiaaksi saakka. Ja myöhemminkin ne muokkaantuvat harjoittamalla. Esimerkiksi ammattimaisella muusikolla on aivot kasvaneet eri kohdasta kuin Lontoon taksikuskilla.
En usko, että on ainakaan vielä löydetty yhtään monimutkaisempaa käyttäytymisen piirrettä, jossa biologia ja kulttuuri eivät olisi kietoutuneet yhteen tuolla tavalla monimutkaisesti.
Ihmiset, jotka sanovat "X on sosiaalinen konstruktio" ovat enemmän pellejä kuin ne jotka sanovat "X on perittyä", koska edellisten tulisi tietää paremmin, ovathan he kiinnittäneet asiaan huomiota.
Taitaa sosiaalinen konstruktio olla tässä keskustelussa lähinnä olkiukko. Vain ensimmäisen polven kovan linjan feministit käsittääkseni harrastivat näkemystä täysin irrallaan leijuvista sukupuolirooleista.
Sosiaalisen konstruktion käyttä tarkoittaa yleensä sitä, että kieltäydytään antamasta essentailistisa tulkintyoja. Ei voida esimerkiksi puhua mieheydestä sinällään, koska se on aina sosiokulttuurisen aineksen läpäisemää ja määrittämää. Koe, jossa poika kasvatettaisiin tynnyrissä 'tosimieheyden' löytymiseksi epäonnistuisi juuri siitä syystä, ettei tuloksena olisi ihminen laisinkaan. Kulttuurisina olentoina kun tarvitsemme aina sen historiasidonnaisen käyttösoftan. Tässä suhteessa lajinkehityksemme on lähtenyt aivan eri polulle kuin useimmilla muilla nisäkkäillä.
Kulttuuria ei voi paeta, sillä se viime kädessä määrittää meidät yksilöinä ja yhteisöinä. Kuten Jukan referoimassa alkuperäisessä jutussakin. Muutos oli mahdollista juuri siksi, ettei em. paikallisilla ollut essentialistista käyttäytymiskoodistoa vaan jotakin, johon voi vaikuttaa.
"Vain ensimmäisen polven kovan linjan feministit käsittääkseni harrastivat näkemystä täysin irrallaan leijuvista sukupuolirooleista."
Kun keskustelu bipolarisoituu, äärimmäiset mielipiteet nousevat aina eniten framille. Siis siinä kuvassa mikä vastapuolesta luodaan.
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2007/01/bipolarisaatio.html
Utumies on taitava retorikko.
Ensin hän toteaa, että vain ensimmäisen sukupolven feministit puhuivat täysin irrallaan leijuvista sukupuolirooleista. Väite on täyttä paskaa, jatkuvasti lehdistä saa lukea kuinka miesten ja naisten roolit ovat yhteiskunnassa ahtaat yms. Sen taustalla on täsmälleen sama ajatus siitä, että kun vain helposti muuttaisimme näitä sukupuolirooleja niin kaikki olisi hyvin.
Ja jälkeenpäin hän palaa itsekin täsmälleen samaan argumentaatioon. Kuinka kaikki muu kuin usko siihen että vain kulttuurilla on merkitystä on essentialismia.
(Onhan se. Mitä sitten? Konstruktivistille essentialismi on kirosana, ja kuvittelee että muut kauhistuvat jos heitä nimittelee sellaisiksi.)
Lukisit Utumies esimerkiksi konstruktismia kannattavan Hackingin: Social construction of what? niin olisit edes yhden kommentin sisällä koherentti noissa jutuissasi. Kirja on nyt myös suomennettu.
Hacking toteaa, kuinka yleensä kun ihminen alkaa paasata sosiaalisesta konstruktiosta, kyse on siitä että jollain on paha mieli siitä, että joku väittää että jotain asiaa ei voisi muuttaa. Sitten aletaan kehrätä kaikkea omituista läppää, jolla puretaan tätä pahaa mieltä.
Ja ylläri pylläri, Utumiehenkin kohdalla kyse oli täsmälleen samasta asiasta:
Kulttuuria ei voi paeta, sillä se viime kädessä määrittää meidät yksilöinä ja yhteisöinä. Kuten Jukan referoimassa alkuperäisessä jutussakin. Muutos oli mahdollista juuri siksi, ettei em. paikallisilla ollut essentialistista käyttäytymiskoodistoa vaan jotakin, johon voi vaikuttaa.
Konstruktivisti on konstruktivisti vaikka voissa paistaisi. Kaikenlaista retoriikkaa voi aina olla, mutta todellisuudessa sellaista olkiukkoa joka olisi yhtä pahasti pihalla kuin miedoinkaan konstruktivisti ei pysty edes keksimään ellei ole itse sellainen.
Sukupuolen sosiaalisesta luonteesta on tietenkin paljon evidenssiä, mutta siitä, mitä sukupuolta kukin yksilö on, vastaa tietenkin biologia.
Lisäksi ihmisellä on kohtuullisen suuri sukupuolidimorfismi, esimerkiksi varislinnuilla (Corvidae) sitä ei ole juuri lainkaan, joten jos variksilla olisi kulttuuri ja siinä "sukupuoli", niin voitaisiin perustellusti sanoa, että sukupuolen ilmentymät ovat sosiaalinen konstruktio kokolailla siinä mielessä kuin feministit väittävät.
Ihmisillä dimorfismi sitoo merkittävästi sitä, kuinka "samanlaisina" sukupuolet ylipäätään voidaan nähdä. Esimerkiksi ei ole tavatonta, että nainen on pidempi kuin joku mies (pisin 20 prosenttia naisista on pidempiä kuin lyhin 10 prosenttia miehistä), mutta on hyvin hyvin harvinaista, että mielivaltaisen seurueen joku nainen on pidempi kuin kukaan seuruuen mies.
Lisäksi sukupuolidimorfismia esiintyy rasvan jakautumisessa, lihasmassassa ja sen jakautumisessa ja aivojen rakenteessa. Nämä kaikki ovat havainnoitavia eroja. Sukupuoliroolit eivät kuitenkaan todennäköisesti missään kulttuurissa muodostu sellaisiksi, että mediaanimiehen on helpompi toteuttaa mediaaninaisen rooliodotukset ja toisinpäin.
Utumies on taitava retorikko.
Jesh! Kiitos.
*vaihtaa taajuutta*
Jukka: Aijoo Meadista. Tiesit kai, että hän oli lesbo (tai ainakin bi)? Joten jonkinlaista poliittista tavoitettakin on saattanut olla nähdä sukupuoli sosiaalisena konstruktiona.
Ja kai Freemanin kritiikki ja siihen liittyvä tieteellinen ajatustenvaihto on tuttua?
In 1983, the American Anthropological Association held a special session to discuss Freeman's book, in which they did not invite Freeman. They passed a motion declaring Freeman's Margaret Mead and Samoa "poorly written, unscientific, irresponsible and misleading." Dr. Freeman commented that "to seek to dispose of a major scientific issue by a show of hands is a striking demonstration of the way in which belief can come to dominate the thinking of scholars."
...
She [Margaret Mead] also was a co-founder and supporter of the Parapsychological Association, a group advocating for the advancement of parapsychology and psychical research.
En ole Margaret Mead fanittaja.
Hänen kirjansa sai minut kiinnostumaan joskus aikojen alussa Uuteen Guineaan. Vaikka tukkinnat ovat mitä ovat, kirjan kertomukset kolmen kansan elämästä ovat todella huikeita luettavia.
En suoraan sanoen enää näin vuosien jälkeen itse muista niitä teoreettisia pohdiskeluja edes.
Todella mielenkiintoista tekstiä. Uuden Guinean saari on tutkimattomuutensa takia äärimmäisen mielenkiintoinen alue ja näkökulma mistä "Viidakkolapsi" on kirjoitettu, lisää ainakin omaa uteliaisuuskerrointani entisestään.
Hetken googlailtuani huomaan että Viidakkolasta ei ole enää yhtään ainutta kappaletta jäljellä missään nettikaupassa?!
Jos joku tietää missä "Viidakkolapsi" on saatavilla niin olisin kiitollinen vinkistä.
Viidakkolapsi-kirja oli Maunulan kirjaston hyllyssä. Paluu Viidakkoon on loistopokkari ja sen saattaa saada jopa R-kioskista. Ostin kirjan Malmin Suomalaisesta, mutta katselin sitä ensi kertaa Pakilan R-kioskissa.
Kulttuuri on niin vahva että sukupuolidimorfismista huolimatta se voi muovata jonkun heimon miehistä suorastaan "ämmämäisiä". Meadin kirjassa on siitä hyvä esimerkki. Yhdellä heimoista miesten rooli on muuttunut pääkallon metsästäjästä juotilaaksi itsensä ehostajaksi.
Ehostaminen on eräänlainen jatkumo sotamaalauksesta.
Se, että kulttuuri kykenee muovaan miehestä "ämmämäisen", ei ole todiste siitä että sukupuoli on sosiaalisesti konstruoitunut. Se osoittaa EHKÄ vain sen, että kulttuuri voi joskus olla niin vahva, että se kykenee muovaamaan miehestä "ämmän", silpomaan naisten sukuelimet tai jalat, täyttämään ihmiset sammumattomalla vihalla, panemaan ihmiset syömään kuolleiden sukulaistensa aivoja, määrittelemään sukupuolen tavalla joka ei ole linjassa geneettisen sukulaisuuden kanssa tms.
Mutta viihtyvätkö miehet esimerkiksi sellaisessa roolissa, että heistä tehdään naismaisia. Eivät ehkä viihdy. Tästä on tehty tutkimus. Hernhutilaisuus oli 1700-luvulla vaikuttanut keskiluokkainen herätysliike, joka painotti Kristuksen morsian -ajatusta. Liikkeen kaikkien jäsenten piti kirjoittaa hengellistä päiväkirjaa, joista suuri osa on tallella.
Miehet eivät päiväkirjojen mukaan viihtyneet roolissaan.
Olen pahoillani, Tiedemies, että kommenttisi makasi jonossa.
Minulla on ollut tolkuton kiire työssä ja sattui tuollainen moka, kun olen vain kommarilla hallinnut näitä kommentteja.
Ei hätää, en pahastu, vaikka kommenttien julkaisu kestää.
Hehee, lupasin itselleni etten kommentoi enää tätä Mikon aggression vuoksi, mutten malta olla aivan hiljaa. Silläkin uhalla, että joku saa täällä taas hepulin vesilasimyrskyistä.
Sosiaalisista konstruktioista aiheutuvaa hdistusta lähtisin jäljittämään muutospelon kautta. Jos asioiden epämääräisyys pelottaa, syntyy helposti uhkavaikutelma ajtuksesta, että merkitykset voivat rakentua historiasidonanisesti, ts. yhteydessä tiettyihin paikallisiin sosiokulttuurisiin olosuhteisiin.
Historian opiskelu auttaa tähän. Eräänlaisena shokkihoitona. Tai hitaammin homeopatiana. Kummin päin tahansa.
Mikolle ehdotan shokkihoitona tutustumista antiikin Kreikan mieskuvaan ja etenkin siellä arvostettuun poikarakkauskonstruktioon. Homeopatian puolella taas aihetta voi lähestyä pohtiimalla seksuaalivähemmistöjen olemassaoloa. Jokin syy sille on, miksi näitä vähemmistöjä on ja miksi ne pitävät kovasti melua oikeuksistaan. Käsittääkseni kyse ei ole taistelusta biologiaa vaan rajoittavia sosiaalisia konstruktioita kohtaan.
Muutoksesta sanon sen evverran, etten näillä jutuilla etsi muutosta, vaan tunnustan sen väistämättömyyden kulttuurisesti ja historiallisesti äärimmäisen varioivassa maailmassa. On oikeastaan mahdotonta sanoa mitään pysyvää ihmisluonteesta.
Ja loppuun vielä tärkeä kysymys. Mitä on aito, biologiaan pohjautuva miehisyys? Jos nykyolojen miehekkyyttä kysyttäisiin pari sukupolvea sitten eläneeltä suomalaismieheltä, vastaus saattais olla että olemme kaikki akkamaisia nysveröitä, jotka istuvat akkunan edessä naputellen puolinokkelia sen sijaan, että tekisimme todellista, ts. fyysistä miehen työtä. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset sukupuolikonstruktiot ovat kovasti muuttuneet viime aikoina.
Olettaisin, että vastaus tosimiehisyyteen löytynee jostain romanttisen metsästäjä-keräilijä -troopin tietämiltä. Sellainen miehisyyskin on tosin illuusio, sillä roolit vaihetlevat ns. primitiivisissäkin kulttuurreissa voimakkaasti.
Kaiken kaikkiaan näkisin, että kyse on semanttisesta hienosäädöstä. Yksi sanoo että mies ja nainen ovat ensisjaisesti biologisia ja toissijaisesti kulttuursiia määritteitä. Toinen sanoo että kulttuuri viime kädessä määrittääs ukupuolen. Same difference.
Säälin niitä kolmansia, jotka pelko muutoksesta ajaa vaahtoamaan käsitteistä ikään kuin kyseessä olisi jonkinlainen kynnyskysymys.
Kuten jo sanoin se, että naisilla on kulttuurista riippumatta joko typistetyt jalat tai typistämättömät jalat ei oikein puhu sen puolesta että jalat olisivat sosiaalinen konstruktio.
Ihmisiähän ajetaan kaikenlaisiin roooleihin vaikka he eivät sitä haluaisikaan.
Kun ihmisten vapaus kasvaa naisten, ja miesten persoonallisuuuserot kasvavat, koska he vapautuvat aitoon biologiseen mieheyteen ja naiseuteen.
Ainakin siis vapautuvat paremmin biologiseen ydinrooliinsa.
Tätä en sano sillä, että itse olisin puhumassa vapauden puolesta perinnettä vastaan. En toki koska olen taantumuksellinen.
Kuten jo sanoin se, että naisilla on kulttuurista riippumatta joko typistetyt jalat tai typistämättömät jalat ei oikein puhu sen puolesta että jalat olisivat sosiaalinen konstruktio.
Ecco! Tässähän tämä. Kiteytettynä.
Yhdessä diskurssissa nämä jalat nimenomaan ovat sosiaalinen konstruktio. Toisessa eivät. Ero on lähinnä retorinen. Eli mihin omalla argumentaatiolla edetään.
Sama pätee myös tuohon sinällään hyvin mielenkiintoiseen linkkiin.
Kielen ja retoriikan pelko on allekirjoittaneelle ihan uusi ilmiö. Mutta ilmeisen totta. Pitääkin pohtia asiaa. Semminkin kun me näissä blogeissa olemme rajanneet kommunikaation pelkiksi kiellisiksi merkeiksi ja vielä hyvin rajattujien, ns. tieteellisten diskurssien pariin.
Kuten sanoin minulla ei ole tässä mitään mustavalkoista kantaa. Äskinen kirjoitukseni oli ehkä valkoinen mutta se oli vastaus sinun mustaasi.
Jep. Nautin tästä välkyttelystä. Mukava leikkiä paholaisen asianajajaa.
Aggressiosta asaan näppyjä. Matalasti koulutetut ihmiset ovat tyypillisesti kovia tunteilemaan asioista puhuttaessa. Todellinen hupi aukeaa siitä, että huomaa väittelyn älylliseksi leikiksi eikä nyrkkeilymatsiksi. Leikissä leikitään yhdessä. Nyrkkeilessä nyrkkeillään toista vastaan.
Tällä leualla ei jaksa nyrkkeillä. Eikä muutenkaan. Pelataan mieluummin näitä lautapelejä.
Itse heitän mustavalkoista läppää kahdessa tilanteessa:
1. Pikaistuksissani.
2. Siksi että mustavalkoiset kommentit on helpompia kirjoittaa kuin toisaalta-toisaalta-kommentit.
Kun ensin sanoo että "maailmassa on mitä moninaisimpia tapoja ja melkein mikä tahansa lentää" niin sen voi sitten myöhemmässä keskustelussa pehmentää "toisaalta lähes kaikiassa kulttuureissa mies dominoi naista, on insestitabuja ja todennäköisesti näillä yhteneväisyyksillä on biologinen tausta".
Pahoittelen viivästynyttä kommentaariani, mutta Mikkon juttu yllä ei ollut minusta erityisen aggressiivista.
Utumiehen positio oli epäkoherentti; itse en ole yhtä allerginen koherenssin puutteelle, mutta substanssista olen samaa mieltä.
Minusta "konstruktivismin" ja "essentialismin" käsitteet ovat redundantteja. Asioilla on olemisensa (essence) mutta tosiasiat ovat konstruoituja määritelmän nojalla, koska niitä on olemassa vain niissä jutuissa, joita me kerromme.
Kissanhännänveto tämän ympärilllä on päätöntä ja merkityksetöntä. Että totta hitossa sukupuoli tai mikä hyvänsä sosiaalisesti merkittävä kategoria on konstruktio, mutta mitä sitten? Oli se mitä hyvänsä, niin sillä on jotkut ominaisuudet ja operationaaliset seuraukset. Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat, vai miten se meni.
Kun te kiistelette metafysiikasta, maapallo pyörii. e pur si muove.
Epäilen, että Mikon allergia konstruktivismille on samaa sukua kuin oma kuvotukseni näiden feministien puupäisten juttujen äärellä. Ihan aikuisten oikeasti lehdistä saa lukea, radiosta kuulla ja telkkarista katsella päivystäviä naistutkimuksen dosentteja monopolisoimassa väkivallan ja kulttuurin diskurssia ja käyttämässä sitä häpeilemättä ja suoraan aivan faktisesti valehdellen oman poliittisen agendansa -- ja lopulta varmaan puhtaasti oman virka-asemansa ja arvovaltansa -- pönkittämiseen.
Haittaa siitä ei kait olisi, jos se rajoittuisi näihin muutamiin äänekkäisiin puupäihin, mutta tosiasia on, ettei se rajoitu. Meille on ujutettu kulttuuri, hiljaisella konstruktivismin avittamalla myyräntyöllä, jossa miesten terveydenhuoltoon käytetään alle puolet siitä, mitä naisilla, jossa miesten kuolleisuus kaikissa ikäryhmissä on suurempi, jne.
Tämä on osa lopputulemaa; en ole niistä niin kovasti huolissani. Mutta kun näitä lukuja ei saa edes sanoa ääneen julkisesti. On vain toisteltava kiltisti, että miehet tekevät 90 prosenttia väkivallasta (tilastojen valossa erittäin kyseenalainen väite, mutta hei, nämä ovat konstruktioita), naisen euro on 80 senttiä (puhdas vale yhdistettynä tilastojen luovaan tulkintaan), jne.
---
Ylläoleva on siis näyte siitä päättelystä ja ajattelusta, jonka konstruktioluonteen puolustaminen joissakin herättää. Kun tämä polku käydään läpi, niin ei ole ihme, että harmittaa, ja kun se on ajateltu moneen kertaan ja kuultu joka tuutista, yleensä sitä kait sitten skippaa vaan suoraan siihen kohtaan, jossa toteaa ykskantaan että tämä konstruktivismi on perseestä.
When all else fails, we can whip the horse's eyes / And make them sleep, and cry.
Vielä siis edelliseen, lisäyksenä, siinä olennaista oli se, että ilmiöiden "kokonaisvaltainen" konstruktio- tai essentiaalinen luonne eivät ole mielekkäitä hahmotustapoja. Olennaista pitäisi olla tutkia konstruktioiden rajoja konstruktioina.
Mikon anti-konstruktivismi yllä (ja muualla) on mielestäni yliampuvaa ihan samassa mielessä kuin radikaali konstruktivismi, mutta sen verran olen Mikon kirjoituksia lukenut, että Utumiehen tulkinta-avain ei siihen lukkoon kyllä sovi. Mikko ei sitä myönnä, mutta hän on itsekin progressivinen ja liberaali. Hän vain näyttäisi esiintyvän jonkinlaisen intellektuellin vastarannankiisken roolissa sen viitekehyksen sisällä.
Vaikka Viidakkolapsi ei olekaan kovin informatiivinen perinteisessä mielessä, niin lapsen näkökulmasta kerrottuna ainakin itselleni tämä kuvaa erittäin hyvin sitä, miten ilman imperialististä pakottamista yhteiskunta voi muuttua nopeasti ja radikaalisti; sisältäpäin ja omasta halusta.
Kueglerien esimerkki näytti Fayuille että toisellakin tavalla voi elää.
Lähetä kommentti