Yltiöindividualistinen metodologia on romahtamassa kahdessa vahvimmassa linnakkeessaan biotieteissä ja taloustieteessä. Kauan biologiassa ja taloustieteessä kaikki yksilön toiminta on selitetty puhtaasti yksilön oman edun - biologiassa myös geenin edun - maksimoinnin pohjalta. Lainaan aiempaa postaustani:
Psykologisen hedonismin mukaan ihmisen elämä on hänen oman onnellisuutensa maksimontia. Taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta perustuu psykologiseen hedonismiin - ihminen on taloustieteen mukaan omaa etuaan (utiliteettiaan) maksimoiva toimija. Antiikin filosofi Protagoras totesi saman hieman sivistyneemmin: yksilö on kaiken mitta.
...
Evoluutiobiologi David Sloan Wilsonin ja filosofi Elliot Soberin mukaan lännessä on tieteessä pitkään ollut vallalla ns. individualistinen metodologia - esimerkkinä juuri taloustieteen ajatus Homo Economicuksesta. Mutta nyttemmin biologiassa ja taloustieteessä on yhä selkeämmin alettu ymmärtää että psykologinen hedonismi on samalla tavalla rajoittunut malli ihmisen käyttäytymisen ymmärtämiseksi kuin ajatus ihmisestä kansankehon osana. Ihminen on sekä yhteisöllinen että yksilöllinen eläin ja toimija.
DS Wilson on työssään painottanut ryhmävalinnan merkitystä evoluutiotieteessä. Kauan David Sloan Wilsonia pidettiin eräänlaisena biotieteen kummajaisena. Vielä vuosi sitten Robert Trivers - yksi sosiobiologian suurista nimistä - haukkui Wilsonin ja Soberin kirjan Unto Others maan rakoon.
Ryhmävalinta on ollut 60-luvun lopulta 2000-luvulle useimpien biologien silmissä täydessä pannassa - siitäkin huolimatta että eräät nimekkäät sosiobiologit kuten William Hamilton ovat pitäneet ryhmävalintaa yksilövalinnan ja sukulaisvalinnan ohella tärkeänä evoluution mekanismina. Todellisuudessa ryhmävalintaa ei tosin koskaan kiistettykään teoreettisena mahdollisuutena mutta sen käytännön merkitystä evoluutiossa pidettiin kauan olemattomana.
Esimerkiksi muurahaispesien evoluutio selitettiin kauan pelkästään muurahaispesän muurahaisten sukulaisuudella. Nyttemmin selitystä etsitään yhä useammin ryhmävalinnasta.
Ryhmävalinnalla tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että evoluutio on valinnut sellaisia ryhmiä, jotka ovat pärjänneet paremmin kuin muut ryhmät. Siksi näemme ympärillämme usein eliöryhmiä jotka ovat kyenneet minimoimaan ryhmän jäsenten väliset konfliktit ja saamaan ryhmän jäsenet puhaltamaan yhteen hiileen. (Toisaalta näemme myös ympärillemme eliöitä, jotka kykenevät toimimaan tehokkaasti ryhmässä.)
Esimerkkinä tällaisia hyvin kollektiivisia ryhmiä muodostavista eläinlajeista mainittakoon muurahaiset, mehiläiset, termiitit ja kaljurotat. Mutta myös eräät ihmisten yhteisöt ovat äärimmäisen kollektiivisia kuten hutteriittien Bruderhofit. (Ihmisten kulttuurista ryhmävalintaa ovat tutkineet ansiokkaasti mm. Robert Boyd ja Peter Richerson.)
Ryhmävalinnan kannattajat eivät väitä, että valinta toimii vain ryhmän tasolla, vaan että valinta toimii sekä yksilön että ryhmän tasolla. Eri eliöillä ja eri ihmiskulttuureissa painopiste ryhmävalinnan ja yksiövalinnan välillä voi olla erilainen. (Puhutaankin usein mieluummin monitasoisesta valinnasta kuin ryhmävalinnasta.)
D.S. Wilsonin ja sosiobiologian perustajan E.O. Wilsonin viimevuotinen artikkeli Rethinking the Theoretical Foundation of Sociobiology on yksi merkittävä virstanpylväs ryhmävalinnan uudelleenarvionnissa.
Voinee sanoa, että biotieteessä on tapahtumassa tällä hetkellä paradigman muutos ja suoranainen tieteellinen vallankumous, mutta aika on vielä liian varhainen muutoksen koko laajuuden ymmärtämiseen.
Äärimmäisen mielenkiintoista on nähdä miten tuo sosiobiologian vallankumous heijastuu yhteiskuntatieteisiin ja yhteiskuntatieteistä tehtäviin poliittisiin johtopäätöksiin. Uskon että vaikutus tulee pitkällä aikavälillä olemaan erittäin suuri.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Tiedostava, itsekäs geenikään ei voi vastustaa yhteisöitymistä
http://richarddawkins.net/social/
Mielenkiintoinen muurahaispesä tuokin ;)
Miksi laskea oman hyödyn tavoittelusta pois tilanteet, jossa oma hyöty on riippuvainen toisten hyödystä?
Esimerkkinä vaikka perheenjäsenen hyödyn lisäys johtaa oman hyödyn lisääntymiseen.
Täsmennetääs vähän äsköistä:
kritisoin siis homo economicus kritiikkiä.
Saatan olla väärässä, mutta mielestäni homo economicus ei oleta, että haettava hyöty tarvitsisi olla pelkästään omia fyysisiä tarpeita tyydyttävää.
Ville A:
"kritisoin siis homo economicus kritiikkiä.
Saatan olla väärässä, mutta mielestäni homo economicus ei oleta, että haettava hyöty tarvitsisi olla pelkästään omia fyysisiä tarpeita tyydyttävää."
Olet tarkkaan ottaen oikeassa. Sanavalintanani ei ole paras mahdollinen. Kiitos krittikistä.
Tarkennan asiaa alla, mutta varoituksen sana että tämän asian täydellinen ymmärtäminen vaatii kyllä asiaan paneutumista:
Taloustieteessä utiliteetti voi tarkkaan ottaen olla mikä vain: oma onnellisuuteni tai rahanmäärä jonka minä saan, mutta se voi olla periaatteessa myös lasteni onni, maailman ekologinen tasapaino tms.
Homo Economicus -kritiikki jota behavioristiset taloustieteilijät Ernst Fehr, Samuel Bowles yms. ovat harjoittaneet ei perustu tarkkaan ottaen utiliteetin maksimointioletuksen kritiikkiin vaan ns. self-regarding oletuksen kritiikkiin. Eli sen kritiikkiin että ihmisten toiminta perustuu pelkästään utiliteetin maksimointiin.
Eli vaikka oletetaan että utiliteetti sisältää esimerkiksi henkilön lasten ja ystävien onnen, henkilö ei siltikään maksimoi vain omaa utilitettiaan.
Lainaan aiempaa tekstiäni:
Bowles kritisoi kirjassaan siis joitain taloustieteen oletuksia mutta ei hän vähimmässäkään määrin ole sitä mieltä että Homo Economicus on kokonaan kuollut. Hän vaatii heterogeenisempaa ihmiskäsitystä kuin pelkistetty Homo Economicus. Heterogeenisuudella hän tarkoittaa että on olemassa erilaisia ihmistyyppejä, jotka behavioristinen taloustiede on kokeellisesti löytänyt:
1. Homo economicus pyrkii maksimoimaan utilitettiaan (=omaa etuaan (rahaa, omaisuutta), tai lastensa ja ystäviensä etua). Tällaisia ihmisiä on noin kolmannes - osuus riippuu tosin maasta ja kulttuurista.
2. Pyhimykset pyrkivät hekin toki maksimoimaan omaa utilitettiaan, mutta heillä on lisäksi voimakas aversio (vastenmielisyys) kaikkea epätasa-arvoisuutta kohtaan. Esimerkkinä on että he hyväksyvät helpommin tilanteen jossa A ja B savat molemmat yhden euron kuin että A ilman omaa ansiotaan saa 10 euroa ja B viisi euroa. Myös pyhimyksiä on noin komannes.
3. Lojalisteilla on myös voimakas aversio epätasa-arvoa kohtaan, mutta vain tilanteessa jossa A ja B ovat molemmat ns. kunnon ihmisiä.
Sen sijaan jos B toimii jotenkin moraalittomasti, lojalisti ei suostuisi edes jakoon 10 euroa A:lle ja 5 euroa B:lle vaan pikemmin pyrkisi jakoon 10 euroa A:lle ja -5 euroa B:lle. Myös lojalisteja on noin komannes.
Lojalisti, Homo Economicus ja pyhimys toimivat siis omien preferenssiensä mukaan tavallaan kaikki täysin rationaalisesti. Mutta kun Homo Economicus, lojalisti ja pyhimys miettivät miten esimerkiksi vankia pitää kohdella heidän johtopäätöksensä ovat todennäköisesti täysin erilaiset:
1. Pyhimys ajattelee että vangille pitää antaa työstä kunnon korvaus - vaikkapa 1000 euroa. Ei välttämättä saman kokoinen kuin siviilissä mutta samaa suuruusluokka. Muu olisi väärin.
2. Homo Economicus ajattelee että palkan määrää kysynnän ja tarjonnan laki vankilan suljetulla työmarkkinalla. Jos vanki A tekee työn hinnalla 100 euroa kuussa ja vanki B hinnalla 200 euroa kuussa niin palkka pitää olla 100 euroa. Jos maksaa enemmän tai vähemmän niin se on taloudellisesti tehotonta.
3. Lojalisti ajattelee että vanki ei ansaitse palkkaa välttämättä ollenkaan koska hän on syyllistynyt rikokseen. Jos vankila maksaa kunnon korvauksen se on väärin kunnon ihmisiä kohtaan.
Sekä lojalisti että pyhimys ovat siis moralisteja, mutta tulevat usein täysin päinvastaiseen johtopäätökseen samassa tilanteessa koska pelaavat aivan eri peliä peliteorian mielessä.
Katso myös Armin Falkin ja Urs Fischbacherin artikkeli A theory of reciprocity, joka sisältää täsmällisen selityksen asiasta.
Vielä tuohon sellainen lisäys että Armin Falkin ja Urs Fischbacherin ratkaisu ongelmaan ei ole lopultakaan hylätä utiliteettin käsitettä ja sen maksimointia, vaan muuttaa edelleen utiliteetin määrittelyä niin että malli toimii.
Mielestäni tässä on ehkä jouduttu jo liian kauas alkuperäisestä utiliteetin käsitteestä. Vielä paljon kauemmas kuin silloin, kun utiliteetti irroitettiin henkilön omasta hyödystä.
Itse ohitan perustelut eri ihmistyypeistä ajattelemalla esim. lojalistisen ihmistyypin toimintaa siten että ainoa mikä eroaa homo economicuksesta on preferenssit. Voinhan väittää että pyhimys maksimoi omaa etuaan minimoimalla epätasa-arvoisuutta.
En ole kovinkaan suuri behavioristisen taloustieteen fani, tosin sen varmaan jo huomasitkin. Tämä johtuu varmaan siitä että en nää sillä juurikaan käyttöä.
Ville A. sanoi:
"Itse ohitan perustelut eri ihmistyypeistä ajattelemalla esim. lojalistisen ihmistyypin toimintaa siten että ainoa mikä eroaa homo economicuksesta on preferenssit."
Preferenssit minusta juuri määrittävät ihmistyypin !
No, ihmistyyppikeskustelu ei ollut oikeastaan pääpointti kuitenkaan.
"Voinhan väittää että pyhimys maksimoi omaa etuaan minimoimalla epätasa-arvoisuutta."
Pointti ei olekaan siinä, etteikö utiliteetti voisi olla sellainen että ihminen haluaa a) hyvää ja tasa-arvoa kaikille ("pyhimys") tai b) kaikille ansionsa mukaan ("lojalisti").
Ongelma on se, että koko ajatus siitä että
kaksi pelaajaa pelaa keskenään ja molemmilla on tietynlaiset utiliteetit, joita yrittävät maksimoida
ei enää toimi, koska toinen tai molemmat pelaajat eivät enää pelaa niitten oletusten mukaan joihin uusklassisen taloustieteen käyttämä matematiikka perustuu. (Mm. self-regarding oletus ei Bowlesin mukaan päde. Myöskään se oletus, että sillä ei ole merkitystä miten optimitulos saavutetaan, ei päde vaan henkilö on ns. process-regarding. )
Esimerkiksi Backward induction ei enää toimi, kun pelaaja on lojalisti tai pyhimys. Mallit pitää kirjoittaa hiukan uudelleen.
Behavioristisen taloustieteen hyöty on minusta siinä, että se osoittaa että kaikki ne oletukset joihin uusklassinen taloustiede perustuu eivät päde.
Ei sen tarkoitus ole romuttaa taloustiedettä vaan osoittaa tiettyjä teoreettisia ongelmia vanhassa mallissa ja osoittaa miten mallia voi parantaa.
Samaan tapaan kuin mekaniikassa Einstein osoitti ongelmia newtonilaisessa lähestysmistavassa ja kehitti suhteellisuusteorian ko. ongelmien ratkaisuksi.
Siihen kuinka paljon behavioristisesta taloustieteestä on käytännön hyötyä on mun aika vaikea sanoa mitään varmaa. Laitan pari linkkiä kohta ihan käytännön ongelman analysoinnista.
Olen toki harrastelija taloustieteen suhteen. Olen matemaatikko ja harrastanut peliteoriaa, antropologiaa ja evollutioteoriaa yms. Läysin koko behavioristisen taloustieteen "evolutiivisen antropologian" (Boyd, Richerson) kautta.
Uskon kuitenkin että harrastelijalla voi olla asioihin tuoretta näkökulmaa. Olen huomannut sen omassa työssäni monta kertaa.
Olet monessa asiassa ihan oikeassa. Nihkeyteni behavioristista taloustiedettä kohtaan johtuukin suuresti siitä, että nähdäkseni sen päälle on vaikeata jopa mahdotonta rakentaa yksinkertaista teoriaa ilman että oletukset käyvät mahdottomiksi.
Ajattelen b-taloustiedettä ehkä enemmän juuri poikkitieteellisenä lajina kuin itse taloustieteenä.
On kuitenkin mahdollista että olen väärässä kaikessa. Oma alani on taloustiede sekä tilastotiede, tai itseasiassa näiden sekoitus ekonometria.
"Nihkeyteni behavioristista taloustiedettä kohtaan johtuukin suuresti siitä, että nähdäkseni sen päälle on vaikeata jopa mahdotonta rakentaa yksinkertaista teoriaa ilman että oletukset käyvät mahdottomiksi."
Saattaapa hyvinkin olla noin.
"Ajattelen b-taloustiedettä ehkä enemmän juuri poikkitieteellisenä lajina kuin itse taloustieteenä."
Varmaan asia onkin juuri noin. Minua on tässä viehättänyt juuri tämä taloustieteilijöiden ja antropologien välinen yhteistyö:
Erityisesti pidin täsätä kirjasta.
Lähetä kommentti