Kuka Nokian hävitti?

On esitetty väitteitä, että Steve Elop hävitti Nokian, eli että ulkomaalainen Troijan Hevonen vei viatonta Nokian johtoa kuin pässiä narussa.

Fakta kumminkin on, että Nokian arvosta oli hävitetty 80-90% ennen kuin Steve Elop astui remmiin.  Vielä vuonna 2007 arvo oli 100 miljardia. Vuonna 2009 se oli pudonnut puoleen.  

Nokian päätös lähteä Microsoftin kelkkaan oli tietysti jälkeen päin tarkasteltuna väärä ja osasyy tähän päätökseen oli ehkä se, että Steve Elop oli Microsoftin Troijan Hevonen. Päätös mennä Microsoftin kelkkaan ja päätös valita Steve Elop Nokian johtoon oli kumminkin johtokunnan. Vain todella asiantuntematon johtokunta saattoi tehdä tällaiset päätökset. Mutta päätökset olivat osa useiden virheiden sarjaa.

Johtopäätös?

Steve Elop veti Nokian johtoa kuin pässiä narussa, koska ... Nokian johto oli kuin pässi narussa.

Lähde: 

- http://www.stock-analysis-on.net/NYSE/Company/Nokia-Corp/Valuation/Enterprise-Value#Historical-EV

- Financial Times: http://www.youtube.com/watch?v=fztemLs_jD4

Onko USA paha?

Jokaiselle, joka on lukenut blogiani lienee selvää, että vastustan amerikkalaisten iskua Syyriaan. Vastustan sitä siksi, että uskon, että riippumatta siitä ovatko Obaman motiivit kunnialliset vai ei, isku johtaa siihen, että Assadin hallitus suurella todennäköisyydellä korvautuu sunni-enemmistöä edustavalla ääri-islamilaisella hallituksella.  Vähintäänkin se korvautuu hallituksella, joka on kykenemätön suojelemaan Syyrian lukuisia ikimuistoisia vähemmistöjä kansanmurhalta.

Syyrian iskua vastustavat myös ihmiset, joiden mielestä USA on kaiken pahan alku maailmassa. Ihmiset, jotka eivät koskaan kritisoi Kiinaa tai Venäjää, Irania tai Zimbabwea vaan aina vain USA:ta. Minulla ei ole mitään sympatiaa näitä ihmisiä kohtaan. Heitä on traditionalistien ja muka-kansallismielisten piireissä ja heitä on tietysti suomalaisessa ja amerikkalaisessa vasemmistossa.

He ovat samoja ihmisiä, jotka 80-luvulla vastustivat amerikkalaisten ohjuksia Euroopassa, mutta eivät koskaan venäläisten ohjuksia. He ovat samoja suomalaisia, jotka vastustavat Natoa, koska Venäjä ei ole muka mikään uhka Suomelle. Jopa sellaisia ihmisiä, jotka uskovat Venäjän olevan Euroopan viimeinen turva islamin uhkaa tai moraalista rappiota kohtaan. Siis ihmisiä, jotka eivät koskaan kritisoi Putinia, vaan jopa ihailevat miestä. Ihmisiä, joiden mielestä homo-avioliitto on suurin uhka länsimaiselle sivistykselle.

Olen kumminkin näiden ihmisten kanssa samaa mieltä, että USA:n ei pidä iskeä Syyriaan. En usko, että isku edes stabilisoisi Syyriaa - ehkä jopa päinvastoin. Isku luo ehkä lisää pakolaisuutta. Tätä on tosin vaikea varmasti tietää.

Isku voi toki hyvällä onnella edesauttaa enemmistövaltaa - mutta ennemmistövallan kutsuminen demokratiaksi on kyseenalaista. Pikemmin enemmistövalta saa Lähi-Idässä enemmistödiktatuurin muodon. Enemmistödiktatuurissa enemmistö käyttää päätäntävaltaansa esimerkiksi vähemmistön likvidoimiseen.

HS:n ulkomaantoimittaja Leo Pugin kirjoitti tänään:

Useissa länsimaiden pääkaupungeissa on runsaan kahden viikon ajan nähty Syyriaa koskevia mielenosoituksia. Kuluneellakin viikolla protesteja pidettiin muun muassa Washingtonissa ja Lontoossa.

Protestoijien viesti on selvä: ulkopuolista iskua Syyriaan ei saa tehdä. Käytännössä tämä koskee Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä Barack Obamaa, joka on ilmoittanut, että kemiallisten aseiden käytöstä seuraa rangaistus.

Iskun vastustajien mukaan isku vain pahentaisi Syyrian tilannetta entisestään ja laajentaisi konfliktia Syyrian rajojen ulkopuolelle. Ja vaikka myrkkykaasuhyökkäyksestä on todisteita, sen tekijöistä ei ole vielä varmuutta.

Perustelut ovat hyviä. Totta kai protesteissa on ollut kyse myös siitä, että samalla vastustetaan Yhdysvaltoja ja sen toimia maailmanpolitiikan näyttämöllä. Mutta toki neuvotteluratkaisuun pitää aina pyrkiä.

Läntisten rauhanaktivistien logiikka herättää silti kysymyksiä. Syyriassa kolmatta vuotta jatkuvassa sisällissodassa on kuollut yli satatuhatta ihmistä. Kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan. Inhimillinen hätä on mitä suurin.

Ja ikään kuin mikään ei riittäisi, niin kauheuksien listalle voi nyt lisätä kemiallisten aseiden käytön. Kemialliset aseet ovat alhaisia ja viheliäisiä joukkotuhoaseita siinä missä ydinaseetkin.

Olettaisi, että länsimaiden rauhanliikkeet olisivat organisoineet laajoja marsseja, joissa osoitetaan mieltä Syyriassa tapahtuvia hirveyksiä vastaan. Mutta eipä sellaisia ole näkynyt. Nekin yksittäiset mielenosoitukset, joissa on tuomittu Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon toimet, ovat käytännössä olleet syyrialaisten pakolaisten ja maahanmuuttajien järjestämiä.

Lontoossa, Pariisissa, Berliinissä tai Washingtonissa ei myöskään ole näkynyt laajoja kansanjoukkoja, jotka olisivat tuominneet Venäjän ja Iranin aseavun Syyrian hallinnolle. Ilman tätä tukea al-Assadin olisi huomattavasti vaikeampaa jatkaa sotaa.

Onko niin, että taustalla kummittelee perinteinen, sukupolvelta toiselle periytyvä Yhdysvaltain-vastaisuus? Washingtonin motiivit eivät tietenkään ole pyyteettömiä, ja amerikkalaisilla on omat intressinsä myös Syyriaan mahdollisesti tehtävän iskun suhteen.

Siitä huolimatta lännen rauhanaktivistien innokkuus korottaa ääntään Yhdysvaltain suunnittelemista sotilastoimista oudoksuttaa. Mieleen palautuukin väistämättä 1980-luku ja euro-ohjukset.

Tuolloin Neuvostoliiton propagandakoneisto vei lännen rauhanliikkeitä kuin litran mittaa. Eri puolilla Länsi-Eurooppaa järjestettiin valtavia mielenosoituksia, joissa vaadittiin Yhdysvaltoja vetämään pois Länsi-Saksaan sijoitetut Pershing-ohjukset.

Pershingit olivat lännen vastaus Neuvostoliiton SS-20-ohjuksille, jotka olivat aikansa pelottavimpia aseita. Rautaesiripun molemmin puolin oli siis iso arsenaali ohjuksia, mutta rauhanaktivistien hampaisiin joutuivat vain Pershingit eli "euro-ohjukset". Irvileuat kysyivätkin, olivatko Neuvostoliiton SS-20:t rauhanpuolustajien mielestä sitten "rauhanohjuksia".

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, mikään ei näytä muuttuneen. Syyriankin suhteen pitäisi muistaa, etteivät Venäjä tai Iran toimi vain Syyrian kansan parhaaksi, vaan ennen kaikkea omia etujaan silmällä pitäen.

Rauha on ehdottomasti puolustamisen arvoinen asia. Mutta puolustamisen voisi tehdä tasapuolisesti, eikä osoittaa syyttävää sormea vain yhteen suuntaan.

Samsungin strategia ja Nokian strategia - edellinen johti voittoon ja jälkimmäinen häviöön

Tänään HS kysyy samaa mitä tämä blogi on ihmetellyt useamman vuoden: miksi Nokialla ei ollut nöyryyttä kokeilla erilaisia platformeja kuten Samsung.

Nokian helmikuussa 2011 julkaistun strategian mukaan uudeksi älypuhelinalustaksi valittiin ainoastaan Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä.

Mitä olisi käynyt, jos Nokian hallitus olisi tuolloin päättänyt ryhtyä valmistamaan myös Android-puhelimia?

...

Korealainen Samsung sen sijaan myi puhelimia kaikenlaisilla käyttöjärjestelmillä. Perustelu oli yksinkertainen.

Samsung oli laitevalmistaja, eikä se voinut ennustaa mistä tuotteesta kuluttajat pitävät. Siksi Samsungin piti tv-puolella valmistaa niin plasma-, lcd- kuin led-televisioita, ja vastaavasti eri käyttöjärjestelmillä toimivia puhelimia.

Kuluttajan tehtävänä oli sitten valita voittaja.

Samsung teki ensimmäisen Googlen Android-käyttöjärjestelmään pohjautuvan puhelimensa keväällä 2009. Puolitoista vuotta myöhemmin niiden myynti ampaisi nousuun.

Nyt Android-puhelimet hallitsevat 79 prosenttia älypuhelinmarkkinoista, ja Samsung on ylivoimainen markkinajohtaja niiden tekijänä noin 40 prosentin osuudellaan.

...

Meegosta oli Microsoft-sopimuksen takia pako luopua, mutta hanke kuvastaa Nokian johtajien ajatusmaailmaa – älypuhelinmarkkina tuli vallata yhdellä omalla käyttöjärjestelmällä ja valmistuksella.

Nokiassa korostettiin noina vuosina paljon nöyryyden merkitystä.

Niin nöyrä ei kukaan Nokialla kuitenkaan halunnut olla, että olisi antanut kuluttajan valita mieleisensä käyttöjärjestelmän.

Miksi Nokia myi ja miksi Microsoft osti

HS kirjoitti tänään siiitä miksi Nokia myi puhelinliiketoimintansa ja miksi Microsoft osti. Tähän ei ole paljoa lisättävää:

"Jos Nokia ei olisi myynyt matkapuhelinliiketoimintaansa, ajan mittaan vaarana olisi ollut vararikko.

Nokia myy matkapuhelimensa, koska liiketoiminta on ollut huonosti kannattavaa tai tappiollista jo kaksi vuotta. Jos yhtiö ei olisi nyt myynyt matkapuhelimia, ajan mittaan vaarana olisi voinut olla vararikko.

Viimeistään vuodenvaihteessa tuli selväksi, että ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -puhelimien kysyntä on vaatimatonta. Samaan aikaan kilpailu matkapuhelimien ja taulutietokoneiden ohjelmistoissa on kiihtynyt. Markkinoita hallitsevat Google ja Apple.

Microsoftille on välttämätöntä päästä langattomien kuluttajalaitteiden markkinoille. Nokian kanssa se ei onnistunut. Siksi Microsoft yrittää samaa yksinään ostamalla Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. 

Microsoft on vakavarainen yhtiö, jolla on varaa sijoittaa puhelimien tuotekehitykseen huomattavasti Nokiaa enemmän. Lisäksi se saa Nokiasta noin 32 000 matkapuhelinalan osaajaa.


Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer on toistanut viime aikoina useasti, kuinka yhtiö on tulevaisuudessa yhä enemmän laite- ja palveluyhtiö."

Puhelinliiketoiminta oli heikkoa, koska Nokia oli tehnyt monia vääriä valintoja, joista yksi oli Microsoftin syliin meneminen. Jos sitä ei olisi myyty, NSN:n toimintakin olisi vaarantunut.

[Nokian entinen johtokunnan jäsen Pertti] Korhonen analysoi, että Nokiassa suurimmat virheet tehtiin vuosina 2005–2010, kun uusien tuotteiden kehittäminen alkoi takkuilla eikä ohjelmistopohjaa uudistettu riittävästi. "Kun Symbianin vanhentuminen havaittiin, heittäydyttiin Microsoftin varaan, mikä osoittautui giganttiseksi virheeksi."

On tietysti selvää, että suurin ongelma oli se, että Nokian johto ei enää ymmärtänyt puhelin-businessta, eikä johdolla ollut ns. nälkää oppia eikä raataa. Elopin valinta ja Microsoftin kimppaan lähteminen oli vain oire tästä.

Soinilaista propagandaa Nokian puhelinliiketoiminnan haudalla

Timo Soini puhui eilen eduskunnassa: 

"Suomen kahdenkymmenen vuoden ylpeys ja taloutemme tukijalka Nokian puhelimet ostettiin meiltä eilen käteisellä. Kuinka isänmaallinen hallitus on maailmassa, jossa käteisen rahan voima on mittaamaton, Soini kyseli."

Nokian pomot olivat tehneet virheitä monia vuosia ja ajaneet firman heikkoon kuntoon, kuten olen kolmen vuoden ajan tällä blogilla kuvannut. Elopin valinta toisaalta ja sitoutuminen vain yhteen platformiin olivat vain kaksi päätöstä muiden joukossa. Perusongelma oli ns. innovation dilemma - markkinajohtaja keskittyy puolustamaan vanhaa businesstaan kun taas haastajat etsivät herkkänä uusia business potentiaaleja innovaation ja disruption kautta. Sitten kun Nokia vihdoin viimein ymmärsi että heille ei ole ratkaisua uuden sukupolven puhelimelle, tehtiin nopea ja välttämätön päätös adaptoitua ulkopuoliseen platformiin - valinta osui valitettavasti Microsoftiin. Päätöksen puolustukseksi voi sanoa, että kun oltiin raskaasti myöhässä, ei monia platformeja ollut varaa ehkä samaan aikaan kokeilla.

Nokian puhelinliiketoiminta oli ennen myyntiä hyvin kannattamatonta - siis tuotti rankasti tappiota. Nokian kassa ei kestänyt enää tätä. Mutta nyt firman terveet osat pelastettiin ja toisaalta epäterveet osat myytiin Microsoftille, jonka on pakko ylläpitää kannattamatonta puhelinliiketoimintaa. Microsoftin strategia edellyttää että heillä on ratkaisu kaikkiin laitetyyppeihin: PC:hen, tablettiin, puhelimeen ja pelikoneisiin.

Soini yrittää tehdä tällä asialla politiikkaa ja epäonnistuu katkerasti. En voi olla halveksimatta moista epärehellisyyttä.  Tarkoittaako Soini todella, että Suomen hallituksen olisi ehkä pitänyt ostaa käteisellä rahalla tämä onneton liiketoiminta? Samanlaista suomalaisten veronmaksajien rahojen tärväämistä korealaiseen telakkaan Soini esitti jonkin aikaa sitten ja sai puolueensa fiksuimmat kansanedustajat jo toppuuttelemaan itseään.

Nokia ei ehkä tehnyt loistavaa dealia, mutta se teki sen mikä oli välttämätöntä varsin hyvillä ehdoilla. Ostajaehdokkaita kannattamattomalle liiketoiminnalle ei varmasti ollut montaa. Pitää olla todella tyytyväinen, että tämä painajainen on NSN:n työntekijöiltä nyt ohi. Jotkut Microsoftin teknologiaa myyvät yritykset näkevät kaupassa suorastaan valtavia mahdollisuuksia Suomelle. En usko tältä istumalta oikein tähänkään. Ehkä - ehkä ei.

On upeaa kuitenkin nähdä että yritys tai yksilö on kykenevä tekemään vaikeita päätöksiä. Tuhansia työpaikkoja on pelastettu pitkäksi aikaa ja Nokian upea verkkoliiketoiminta samoin. Microsoftilla puhelimia tekevät ex-nokialaiset ovat hekin ehkä paremmassa turvassa kuin olisivat olleet Nokialla. Nokia olisi ilman tätä leikkausta ajautunut suuriin ongelmiin.

Rakennetaan Suomea - ei revitä.

Nokian romahdus päättyi

Nokia on myynyt puhelin-busineksensa Microsoftille. Terveet osat yrityksestä - NSN ja kartta/sijainti-palvelut - jäävät Nokialle. Aika näyttää miten Nokia tästä lähtien pärjää. NSN on suhteellisen pieni toimija verkkopuolella vaikkakin tällä hetkellä selkeästi kannattava.

Riippakiven myynti mahdollistaa sen, että NSN käyttää myynnistä saamansa tulot omien tuotteidensa parantamiseen.

Windows Phonien myynti muuten romahtaa nyt Suomessa. Suomalaisetkin saavat kunnon puhelimet!

Korporaatioiden valta ja konsensuksen etsintä

Hallitus on tämän päivän HS:n mukaan siirtänyt mm. eläkeiästä päättämisen ja erilaiset karttumaprosentit työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen valmisteluun. Kuullostaa oudolta.

Eläkemaksut syövät valtion budjettia käytännössä oleellisesti. Demokratiassa näistä maksuista päättäisi siksi valtio.

Hallitus näyttäisi olevan päätöksenteossaan edelleen äärimmäisen riippuvainen korporaatioista. Laajojen rakennemuutosten tekeminen tälla paletilla kuullostaa epätodennäköiseltä.

Nyky-yhteiskunnassa ei samanlaista konsensusta todennäköisesti saavutettavissa kuin sodan jälkeen ja vielä 70-80-luvulla. Elämme erilaista aikaa, missä yhteishenki on hyvässä ja pahassa vähentynyt. Tässä ajassa tarvittaisiin luullakseni pikemmin hallitusta, joka yksipuolisesti päättäisi asioista.

Nyt hallitus näyttää kädettömältä ja haluttomalta ottamaan itse vastuuta.

Täytyy tosin suoraan sanoa, että en ole asiasta aivan varma. Kun ihmisiltä vaaditaan käytännössä uhrauksia, olisi toisaalta hyvä sitouttaa puolueet, työnantajat ja ay-liike mukaan päätökseen. Epäilen kuitenkin raskaasti sitä, että tällainen sitouttaminen oikeasti nykyaikana onnistuisi.

Microsoftin romahdus: Ballmer lähtee

Microsoftin markkinaosuuden jatkuva lasku PC- ja yritys-softa-markkinoilla ja Microsoftin täydellinen epäonnistuminen mobiili-markkinoilla ei ole Time-lehden analyysin mukaan mitenkään erityisesti Steve Ballmerin vika. Mutta Ballmer saa kumminkin mennä.

Microsoft on tekemässä nokiat. Aiemman markkinajohtajan on kertakaikkiaan uudessa markkinatilanteessa vaikeampi sopeutua kuin haastajan. Nöyryyden ja taisteluhengen puuttuminen on ainakin yksi syy. Microsoftin romahdus on toki suhteellisen hidasta Nokian romahdukseen verrattuna - pitäisi oikeastaan puhuakin kuihtumisesta.

Siinä missä Nokia teki tilaa Samsungille ja Applelle, Microsoft tulee sekin  hiljalleen väistymään uusien toimijoiden tieltä. Microsoft vie ehkä mukanaan Nokian ohella muitakin yrityksiä kuten Dellin, mutta myös voittajia on useita. Eräät Microsoftin partnerit kuten laitetoimittaja HP ovat asemoimassa itseään uuteen tilanteeseen.

Microsoftin tapauksessa uutta markkinatilannetta leimaavat uudet laitetyypit (tabletit, älypuhelimet ja Chromebookit) toisaalta ja pilvipalveluiden tulo toisaalta. Ilmeiseimmät voittajat ovat Google, Samsung, Amazon ja Apple, mutta muitakin voittajia on lukuisia. Palaan voittajiin myöhemmin.

Obaman toiminta Syyrian kysymyksessä

Presidentti Obaman oli määrä ryhtyä jonkinasteiseen voiman käyttöön Syyrian kapinallisten puolesta, mikäli Assadin hallinto syyllistyy kemiallisten aseiden käyttöön. Edelleen on epäselvää, kuka kemiallisia aseita on käyttänyt mutta ainakin osa länsimaisista johtajista osoittaa sormellaan Syyrian sekulaaria hallitusta ja vaatii voiman käyttöä mikäli syytökset osoitetaan todeksi.

Vaikuttaa kumminkin selvältä, että Obama on hyvin haluton voiman käyttöön. USA on viime aikoina - ehkä hyvässä tarkoituksessa - sekaantunut Libyan, Egyptin, Irakin ja Afganistanin tilanteeseen. Ottamatta kantaa siihen, onko USA:lla oikeus sekaantua toisten maiden sisäisiin asioihin, kokemus on kumminkin ilmeisesti opettanut Obamalle, että sekaantuminen on yleensä tehotonta. Jos USA auttaa jonkin ryhmän valtaan, seurauksena on tuskin vakaa demokratia vaan parhaassa tapauksessa uusi harvainvalta, pahimmassa tapauksessa kaaos ja sekasorto. Uusi vallanpitäjä suhtautuu saamastaan avusta huolimatta USA:han todennäköisesti kuin imperialistiseen suurvaltaan. Syyriassa on vielä uusikin merkittävä uhka: alaviitteihin kohdistuva totaalinen kansanmurha.

Obama haluaa kumminkin ylläpitää käsitystä, että tietyn rajan ylittäminen (kemiallisten aseiden käyttö) johtaa vääjäämättä USA:n iskuun. Kaikkea ei voi arvioida vain tehokkuus-näkökulmasta. Rikoksen ihmisyyttä vastaan pitää johtaa Obaman ajattelussa rangaistukseen. Ainakin yksi Obaman hallinnon merkittävä virkamies - USA:n YK-suurlähettiläs Samantha Power - on vaatinut julkisesti, että USA:n on mentävä sinne nopeasti. 

Aika näyttää. Kansankokonaisuus-blogi toivoo, että tilanne rauhoittuu, ja maa joko jaetaan kolmeen osaan tai Syyrian hallitus saa maan takaisin suvereniteettinsa alle. Maan jako näyttäisi tällä hetkellä varsin järkevältä.

Arhinmäen protesti ja mustapaitaiset haloset

Iltasanomat kommentoi Arhinmäen homo-protestia mm. näin:

Ihmisoikeudet sinänsä ovat erittäin tärkeä asia. Jos ne ovat aidosti Arhinmäen sydäntä lähellä, soisi hänen kuitenkin olevan johdonmukainen toimissaan. Miksi Arhinmäki ei lippuineen matkaa esimerkiksi arabimaihin?

Hyvä kysymys on sekin, miksi Arhinmäelle kelpaavat Venäjältä vain homot, joiden asema toki on aidosti huono. Mutta entä Venäjän vainotut toisinajattelijat, muut vähemmistöt, suomensukuiset kansat jne? Näiden puolesta ei Arhinmäki esitellyt katsomossa minkään valtakunnan lakanaa. Mutta eipä marin kielen ja kulttuurin kohtalo toki kovin seksikäs teema kansainvälisesti olekaan.

Voi kysyä, miksi kritisoida Arhinmäkeä siitä, että ihmisoikeuksien puolustaminen on väärin sammutettu. Mikä estää esimerkiksi perussuomalaisia poliitikkoja puolustamasta suomensukuisia kansoja. Miksi Timo Soini ei puolusta suomensukuisten kansojen oikeuksia Venäjällä vaan sen sijaan keskittyy vastustamaan Suomen Nato-jäsenyyttä ja keräämään näin irtopisteitä Venäjältä Suomen turvallisuuden kustannuksella. Onhan perussuomalaiset jo tunnustettu Venäjällä Venäjän parhaaksi ystäväksi.

Soini ei puolusta suomensukuisten kansojen oikeuksia samasta syystä kuin Halonen ei ottanut vastaan Euroopan ihmisoikeus-komissaarin tehtävää. Hän haluaa olla hyvää pataa Putinin kanssa. Arhinmäessä ja Heidi Hautalassa on munaa puolustaa venäläisiä homoja ja muita vähemmistöjä, mutta Halosella ja Soinilla ei ole. Soini on mustapaitainen Halonen.

Joissain traditionalistissa ja kansallismielisissä piireissä Venäjä koetaan suorastaan Euroopan viimeiseksi toivoksi - länsimaisen mädätyksen ja islamin vyötytyksen torppaajaksi. Elias Simojoki kääntyisi haudassaan, kun näkisi nämä mustapaitaiset ropelipäät - elämän realiteeteista täysin irtautuneet narrit.

Mustapaitaiset kukkahattutädit ovat omaksuneet ajatuksen, että Venäjä on Euroopan suojamuuri moraalista mädätystä, homostelua, monikultturismia ja islamia vastaan. He ovat lukeneet tämän erilaisilta amerikkalaisilta ja eurooppalaisilta uusoikeistolaisilta webbisivuilta - siis ihmisiltä jota ei uhkaa oikeasti mikään vaan joiden mielestä on jännää esittää poliittisesti epäkorrektia. Teoreetikkoina mustapaitaiset kukkahattutädit ovat kykenemättömiä näkemään sitä, että Suomelle Venäjä ei ole mikään suojamuuri uhkaa vastaan vaan nimenomaan se primääri uhka jolta Suomi tarvitsee suojaa. Näin on aina ollut ja Georgian tapahtumat osoittivat, että näin tulee edelleen olemaan.

Realistinen ihminen ymmärtää, että Suomi on ja pysyy Lännen Rajamaana jota ei uhkaa oleellisesti mikään muu maa kuin Venäjä. Venäjä on selkeästi ilmaissut, että se pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa lähialueilleen ja supistamaan lähialue-valtioiden suvereniteettia. Tässä projektissa Venäjä käyttää potentiaalisesti hyväkseen suomalaisten kollaboratöörien lisäksi vaikka nyt Suomessa asuvia venäläisiä äitejä. Professori Timo Vihavainen varoittaa siitä, että kriisitilanteessa Venäjä tulee käyttämään Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia hyväkseen etujensa ajamiseen Suomessa.

Venäjään ei pidä suhtautua hysteerisesti, sitä ei pidä vihata eikä halveksia, sen kulttuurin saavutuksia ei pidä kieltää, mutta realisti pitää olla. Se, että Venäjä on kristitty maa ei tee siitä muiden kristittyjen maiden luonnollista puolustajaa. Pohjois-Georgiassakin Venäjä faktisesti puhdisti alueita etnisesti toisista ortodoksikristityistä.

Pakkoruotsi, sivistysvaltio ja Savon Sanomat

Pakkoruotsi-keskustelussa on kieltämättä ollut ylilyöntejä. Ylilyönteihin eivät ole syyllistyneet vain pakkoruotsin vastustajat vaan yhtä lailla kannattajat.

Keskustaa lähellä oleva Savon Sanomat vetää jo kuitenkin aivan överiksi:

"[kansalais]aloitteissa halutaan kieltää yhdeltä ... kansanosalta oikeus toimeentuloon tai omaan kieleen. Tällainen ei ole kunniaksi suomalaiselle kansanvallalle tai sille sivistysihanteelle, jota maassa on vaalittu aina J.V. Snellmannin ajoista saakkaa". 

Tässä siis viitataan kansalaisaloitteisiin turkistarhauksesta ja pakkoruotsista. Pakkoruotsin vastustaminen merkitsee siis Savon Sanomien mielestä sitä, että suomenruotsalaisilta halutaan viedä oikeus omaan kieleen. Samalla pakkoruotsin vastustaminen ja turkistarhauksen vastustaminen yhdistetään sivistysvaltion vastustamiseen.

Jos jokin on häpeäksi se on se, että suomalainen media käyttää argumentaatiota, joka voi kääntää selkokielelle näin:

Jos savolainen vierastaa turkistarhaus-kieltoa, hän tietysti myös vastustaa pakkoruotsin lopettamista, koska eläinrääkkäys ja toisten ihmisten lasten pakottaminen opettelemaan turhaa kieltä ovat keskeinen osa sivistysvaltion ihannetta.

Savon Sanomat unohti lisätä sivistysvaltion tukupilareihin kaksi asiaa: salametsästyksen ja S-kaupan monopolin.

Pakkoruotsin vastustaminen ei merkitse sitä, että suomenruotsalaiset menettäisivät oikeuden omaan kieleensä. Savon Sanomatkin tietää tämän. En täysin tosin ymmärrä Savon Sanomien motiivia. Jotain Savon Sanomat pelkää. Jonkun vanhan ja tunkkaisen murtumista? Tunkkaisuuden, jota keskustapuolue on kunniakkaimmin sodanjälkeisen ajan edustanut?

Syyrian sodalla on positiivisiakin ulkoisvaikutuksia

Olen surrut Syyrian sotaa erityisesti siksi, että Syyria on monien pienten ja ikiaikaisten vähemmistökulttuurien turvasatama. Esimerkkinä syyrialainen kristillisyys.

Syyrialainen kristillisyys on ortodoksisuuden ja katolisuuden ohella kristinuskon kolmas perinteinen kivijalka. Syyrialainen kristillisyys on vuosisatojen ajan elänyt lähinnä vähemmistökirkkona. Se on joutunut monenlaisten vainojen kohteeksi ja sen perinteessä marttyyriudella on vahva merkitys. Aikoinaan syyrialainen kristillisyys toimi hyvin laajalla alueella - Syyriasta Kiinaan ja Etelä-Intiaan asti. Etelä-Intiassa Keralan osavaltiossa jokainen turisti, joka liikkuu silmät auki, törmää syyrialaiseen kristinuskoon edelleen.

Syyrialaiskristittyjen ydinalueet itäisessä Turkissa tyhjenivät kristityistä vainojen vaikutuksesta 1900-luvulla lähes tyystin. Armenialaisten kansanmurhan yhteydessä myös syyrialaiskristittyjä murhattiin. Erdoganin hallinto on kumminkin suhtautunut syyrialaiskristillisiin myönteisemmin kuin aiemmat hallinnot. Turkin talouden nousun myöntä syyrialaiskristittyjä on palannut Itä-Turkkiin Euroopasta. Suljettuja kirkkoja ja luostareita on avattu.

Syyrian sota on myös aiheuttanut sen, että syyrialaiskristittyjä on alkanut jonkun verran siirtymään Pohjois-Syyriasta Itä-Turkkiin. Osaa siirtyjistä voi pitää paluumuuttajina. Jo melkein kuollut yhteisö on kuin syntynyt uudelleen.

On mielenkiintoista nähdä, miten Turkin nykyhallinto tulee jatkossa suhtautumaan uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin. Tiettyä aihetta optimismiin on: Mikäli Turkki vielä haikailee EU:hun, sen on ehkä pakko turvata vähemmistöjen asema. Uskoakseni suurempi positiivinen merkitys on sillä, että kun Erdogan kaikessa seuraa ottomaanien perinnettä, vähemmistöihin suhtaudutaan paremmin kuin edellisen hallinnon aikana, joka painotti turkkilaisten yhtenäisyyttä. Syyrialaiskristittyjen asema Turkissa riippuu todennäköisesti enemmän siitä, miten suhteet naapurissa eläviin kurdeihin rakentuvat.

Oleellista on kumminkin huomata, että vaikka islamisti-hallinto on Turkissa  lievästi parantanut vähemmistöjen asemaa, Syyriassa ja Egyptissä islamistit uhkailevat ainakin kristittyjä. Lukuisat negatiiviset uutiset eivät kumminkaan saa jättää varjoonsa harvoja positiivisia uutisia.

Syyria: sota monimutkaistuu

Toukokuussa vaikutti siltä, että Syyrian kurdit ovat liittoutumassa oppsition kanssa Assadia vastaan. Nyt kurdit ovat ajautuneet taistelemaan oppositioon kuuluvia islamisteja vastaan ja lukuisia kurdeja on kuollut taistelussa. Irakin käytännössä itsenäisen kurdialueen johto on luvannut sekaantua Syyrian sisällissotaan kurdiveljiensä puolella, mikäli kurdien kimppuun hyökätään.

Syyria ei siis ole vain jakaantumassa kahtia, vaan kolmeen osaan.

Samalla Syyrian taistelut alaviittien/shiiojen ja sunnien välillä ovat leviämässä tai jo levinneet sekä Irakiin että Libanoniin. Libanonin shiaalainen Hizbollah-järjestö on lähettänyt joukkoja Assadin tueksi Syyriaan ja toisaalta Libanonin sisällä on ollut lukuisia taisteluja shiiojen/alaviittien ja sunnien välillä.

Irakissa väkivalta shiiojen ja sunnien välillä on voimistunut - Ramadanin aikana on kuollut 600 ihmistä - lähinnä siviilejä.

Senaattorit: Egypti romahduksen partaalla

Amerikkalaisten senaattorien John McCainin ja Lindsay Grahamin mukaan Egypti on romahdus-pisteessä. Senaattorit vierailivat maassa ja keskustelivat sekä väliaikaisen hallituksen ministerien että muslimiveljeskunnan johdon kanssa.
Täysimittainen verenvuodatus alkaa Grahamin mukaan lähiviikkoina, ellei mitään edistystä tapahdu neuvotteluissa hallituksen ja muslimiveljeskunnan välillä.

Senaattorit rikkoivat Obama-hallinnon tabun ja kutsuivat muslimiveljeskunnan syrjäyttämistä vallasta sotilasvallankaappaukseksi, mikä sai juntan (hallituksen) edustajat raivoihinsa. Muslimiveljeskunta arvelikin, että USA on vetämässä tukensa juntalta, koska sen tulevaisuus on synkkä.

Lähi-Idän sunnivaltiot ovat - jos ei nyt kaikki niin ainakin pääsääntöisesti - hyvin vaikeassa kriisissä. Siirtyminen demokratiaan on pikemmin vaikeuttanut asiaa kuin helpottanut tilannetta. Optimisti väittäisi, että kyseessä ovat siirtymäajan ongelmat, realisti väittää, että kyseessä on maiden kulttuuriin inherentisti liittyvä ongelma.

Länsi on peloissaan al-Qaidan toiminnan aktivoitumisesta Lähi-Idässä. Aktivoituminen on osin seurausta demokratisoitumiskehityksestä (=kaaoksesta). Riski, että al-Qaidan toiminta leviää Euroopan laajan sunniväestön keskuuteen hermostuttaa länsimaisia johtajia.

Moraalikato, sosiaalipolitiikka, tulonjako, kansalaispalkka ja tasa-arvo

Luin vasemmistolaisen taloustieteilijän ja Santa Fe Instituten tutkijan Samuel Bowlesin kirjan The New Economics of Inequality and Redistribution. Bowles on aloittanut jo 60-luvun lopussa marksilaisena poliittisena taloustieteen tutkijna, mutta siirtynyt myöhemmin enemmän main streamiin ja saanut laajaa arvostusta myös vastapuolelta. Joka tapauksessa hän on vanhalla iälläkin säilyttänyt kaksi asiaa: a) kiinnostuksen sitä kohtaan miten köyhyyttä voidaan supistaa ja b) avarakatseisuuden ja luovuuden. Hän ihailee Marxin lisäksi yhtälailla Hayekia. Referoin kirjan jotain teemoja alla. Kirja on paikoitellen vaikea ja toivon että tulkitsen tekstiä oikein. (Palaan todennäköisesti vielä toisessa kirjoituksessa siihen millaisia suosituksia Bowles tekee ay-liikkeelle ja vasemmistolle järkevästä politiikasta.)

Yhdestä näkökulmasta tulonsiirrot - mikäli ne perustuvat siihen että vakuutusyhtiö tai valtio maksaa ihmiselle tukea kun työttömyys tai muu onnettomuus kohtaa ihmistä - lisäävät aiheetonta riskin ottoa (moraalikato). Esimerkiksi ammattitaitoa ei viitsitä pitää yllä, koska luotetaan siihen että työttömyyskorvaus ja sosiaaliturva takaa toimentulon työttömyyden sattuessa. (Huomaan itse, että kun olen juuri ylittämässä työttömyyseläke-putken ikärajaa, huolestumiseni työttömyydestä alenee.) Useimmilla ihmisillä voi toki olla työhaluja kuten vasemmisto väittää, mutta ei välttämättä halua ylläpitää itsenäisesti markkina-arvoaan työmarkkinoilla.

Toisesta näkökulmasta liian alhainenkin riskinotto on yhtälailla ongelma. USA:n etelävaltioiden pientilallinen viljeli 1800-luvulla jatkuvasti alhaisen riskin ja alhaisen tuottavuuden puuvillaa sen sijaan että olisi viljellyt paremman tuottavuuden viljoja. Tulonsiirroilla köyhän maanviljelijän riskinottokykyä olisi voitu nostaa ja tehokkuus olisi noussut. Kehitysmaissa ongelma onkin tuntuva. Länsi-Bengalissa vuokraviljelijyn tehokkuutta on saatu nostettua tulonsiirtopolitiiikalla: vuokraviljelijöiden osuutta maan tuotosta on nostettu osavaltion toimin, samoin vuokrasopimuksen purkamisen ehtoja on tiukennettu.

Toisaalta koska tulot tietysti ovat tärkein insentiivi tehdä työtä, alhaiset tuloerot, korkeat työttömyyskorvaukset ja irtisanomisriskin alentaminen alentavat Bowlesinkin mukaan työhaluja. (Irtisanomisriskin alentaminen supistamalla työnantajan mahdollisuutta irtisanoa laiska työntekijä eivät edistä Bowlesin mukaan myöskään vähävaraisten asiaa - päinvastoin - mutta palaan tähän toisessa kirjoituksessa). Maan vuokrasopimuksen ehtojen määrääminen julkisen vallan taholta voi sekin heikentää markkinoiden toimivuutta.

Neljäs näkökulma on se, että suuret tuloerot heikentävät yhteiskunnan koheesiota ja lisäävät selkeästi mm. rikollisuutta ja nostavat turvallisuuspalveluiden käytön kustannuksia. Koska yksilöt sen sijaan että maksimoisivat omaa utiliteettiaan (tuloja ja vapaa-ajan määrää), todellisuudessa kilpailevat naapuriensa kanssa (keeping up with Jones'), korkeat tuloerot lisäävät satsausta kulutukseen vapaa-ajan ja perhe-elämän kustannuksella ja alentavat näin hyvinvointia.

Viides näkökulma on, että tulonjako vaatii tyypillisesti verotusta ja globaalissa taloudessa mikään valtio ei eräiden väitteiden mukaan pysty ylläpitämään oleellisesti korkeampaa verotusta kuin toinen maa. Väite ei kuitenkaan välttämättä täysin päde. Finanssijärjestelmän globalisaatio johtaa toki siihen, että tuoton pitää jokaisessa maassa olla sama. Koska tulonjako tietyissä tapauksissa johtaa tehokkuuden kasvuun, verotus ja instituutiot eivät välttämättä kuitenkaan synkronoidu.

Avoimet markkinat johtavat erikoistumiseen ja talouksien eriytimiseen myös riskitason osalta. Jos suuri osa keskituloisista on hyvin erikoistunutta ja riippuvaista oman toimialansa menestyksestä kuten Saksassa, riskit kasvavat ja äänestäjäkunnan halukkuus vahvaan sosialipolitiikkaan nousee. Korkeahkon minimipalkan määrääminen johti taas Ruotsissa siihen, että alhaisen tuottavuuden yritykset hakeutuivat Ruotsista muualle, mikä ei johtanut kuitenkaan työttömyyteen vaan palkkatason nousuun.

Tulonjakopolitiikan kannatus

USA:ssa tulonjakopolitiikka on ollut alhaisempaa kuin Euroopassa, koska USA:ssa kansalaiset vastustavat tulonjakopolitiikka paljon laajemmin kuin Euroopassa.

Perinteisen taloustieteen mukaan ihmiset optimoivat omaa utiliteettiaan ja ne (köyhät ja korkean riskitason keskituloiset) jotka hyötyvät tulonsiirroista kannattavat niitä ja ne jotka eivät hyödy (rikkaat tai alhaisen riskin keskituloiset) vastustavat. Tutkimus ei kuitenkaan tue väitettä. Todellisuudessa enimmäkseen ne vastustavat, joiden mielestä köyhyys perustuu laiskuuteen ja ne taas kannattavat, joiden mielestä köyhyys perustuu epäonneen tai yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

But personal income is a surprisingly poor predictor of support for redistribution (Gilens 1999, Fong 2001). A large fraction of the poor oppose income redistribution, and a large fraction of the rich support it. Among respondents of a nationally representative US survey who have annual household incomes of at least $150,000 and expect their lives to improve in the next 5 years, 24 percent respond that the government should redistribute wealth by heavy taxes on the rich, and 67 percent respond that the “government in Washington, DC should make every possible effort to improve the social and economic position of the poor”. Equally striking is the fact that among those with annual family incomes of less than $10,000 who did not expect to be better off in 5 years, 32 percent report that the government should not redistribute wealth by heavy taxes. 

Ilmiötä on tosin joskus selitetty kognitiivisella dissonanssilla. Henkilöt jotka eivät halua antaa rahaa köyhillä, selittelevät asiaa köyhien laiskuudella.  Toiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että koetilanteessa missä henkilö A keskustelee ensin jonkun toisen henkilön B kanssa, joka esiintyy köyhänä a) omasta syystään tai b) huonoa onneaan, henkilö A on selkeästi valmiimpi tulonjakoon tapauksessa b).

Tästä voi päätellä, että sellainen tulonjakopolitiikka, mikä nimenomaan tukee huono-onnisia ("vähäosaisia") on kestävämmällä pohjalla kuin sellainen joka tukee - maailmaa syleillen ketään tuomitsematta - kaikkia köyhiä.

Laiskojen tukeminen herättää ihmisissä moraalista raivoa, huono-onnisten tukeminen hyvää mieltä. Eli rationaalisen aktorin teorian termein laiskojen tukeminen alentaa aktorin utiliteettia ja huono-onnisten auttaminen nostaa aktorin utiliteettia.

Johtopäätöksiä

Mahdollisuuksia tulonjakopolitiikalle on siis edelleen. Jos nyt oletetaan, että tiedossa on oikeasti jokin tehokkuutta kasvattava tulonsiirron keino, ongelma on se miten saada äänestäjäkunta hyväksymään tulonsiirtopolitiikka. Oleellista on ylläolevan perusteella, että tulonsiirroilla ei tueta vetelehtimistä vaan sitä että vähäosaiset saadaan aktivoitua tuottaviksi kansalaisiksi.

Oma tulkintani on, että vaikka kansalaispalkka olisi Suomessa todennäköisesti nykyistä byrokraattista tulonjakojärjestelmää huomattavasti halvempi, kansalaispalkka ei ole pitkällä tähtäimellä kovin kestävällä pohjalla jos se vahvistaa jakoa niihin, jotka elävät mukavasti vetelehtien ja hieman puhdetöitä tehden, ja niihin jotka raatavat perheensä eteen. Tietysti se ei ole mitenkään väistämätöntä, että näin käy.

Ongelma Pohjoismaissa ei ole kuitenkaan ensi sijassa se onko kansalaispalkka pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu vai ei. Ongelma on se, että tulonjako kasvaa jatkuvasti automaattisesti eläkeläisten määrän kasvun takia. Nuori sukupolvi, joka joutuu kilpailemaan globaaleilla työmarkkinoilla tiukemmissa oloissa, kokee moraalista raivoa jos joutuu ylläpitämään laajaa aikaisin eläkkeelle päässyt joukkoa ihmisiä - eläkkeet ovat monilla vieläpä kohtuuttoman korkeat siihen verrattuna mikä kontribuutio yhteiskunnalle on ollut.

Vähemmän moraalinen ongelma on taas se, että työvoiman liikkuminen kasvaa koko ajan, mikä luo edellytykset työntekijöiden - eikä vain rahan - siirtymiselle alemman verotason maihin.

Toinen ongelma on se, että hyvin monimutkainen tulonjakojärjestelmä ei välttämättä enää ensi sijassa tue tehokkuuden kasvua. Alunperin Suomessakin tulonjakopoltiikka tuki ensisijassa a) vähäosaisten mahdollisuutta toimia tehokkaina yhteiskunnan jäseninä (torpparivapautus, ilmainen koulutus, ilmainen terveydenhuolto, työttömyyskorvaus) ja b) yhteiskunnallista koheesiota tilanteessa missä Venäjän hyökkäys oli hyvin todennäköinen. Sittemmin tulonjakopolitiikka on kehittynyt eturyhmien poliittisen vallan pohjalta palvelemaan eturyhmien (puolueiden, ay-liikkeen, MTK:n, työnantajaliittojen) pyrkimyksiä maksimoida kannattajiensa kiitollisuuttta eturyhmiä kohtaan.

Kuten Joseph Tainter on osoittanut kirjassaan Collapse of Complex Societies, systeemin kompleksisuus kasvaa jatkuvasti, kun uusiin haasteisiin vastataan. Kompleksisuuden kasvaessa rajahyöty uusista parannuksista laskee koko ajan ja muuttuu lopulta negatiiviseksi. Systeemi romahtaa, jolloin osa systeemistä hyötyneistä menettää oleellista hyötyä jonka systeemi tarjosi ja osa hyötyy taas oleellisesti kun systeemin ylläpidon kustannukset romahtavat.

Kansalaispalkkaan siirtyminen olisi eräänlainen nykyjärjestelmän romahdus, mutta jos kansalaispalkka toteutetaan hallitusti demokraattisen päätöksenteon kautta, se toteutettaisiin todennäköisesti niin puolinaisesti että rajahyöty jäisi olemattomaksi. Puolinaisuutta tullaan perustelemaan tyyliin "muutos ei saa haitata mitään laajaa ihmisryhmää". Tällainen rajoitus on täysin kestämätön. Se rajaa tehokkat ratkaisut ulos.

Syyria: Mitä tapahtuu alaviiteille, druuseille ja kristityille, jos kapinalliset Syyriassa voittavat

Syyriasta paenneet kapinallisten kannattajat odottavat New York Timesin mukaan koston päivää - Syyrian alaviittien ja muiden vähemmistöjen on arveltu olevan vaarassa joutua kansanmurhan kohteeksi.

Syyrian sodassa on myös esitetty jo usempi fatwa, jonka mukaan vääräuskoisten naisten raiskaaminen on sunnimiehen oikeus. Siis kristittyjen, druusi- ja alaviitti-naisten - todennäköisesti myös shiia-naisten - raiskaaminen. Kuwaitissa ja Saudi-Arabiassa keskustellaan siitä, voisiko valloitettujen maiden vääruskoisia naisia ottaa sunnimiesten seksi-orjiksi.

Amerikkalaisten tukemat Syyrian sunni-kapinalliset voisivat saudiarabialaisten uskonoppineiden tulkinnan mukaan luvan kanssa tehdä kristityistä, druusi- ja alaviitti-naisista seksiorjia. Saudiarabialainen mufti toteaa, että seksiorjien, joita sunnimiehet käyttävät tyydyttämään itseään, pitää islamin oppien mukaan olla sodassa valloitettujen alueiden ei-islamilaisia kansalaisia.

Syyrian tilanne on hyvin sekava - opposition puolella toimii edelleen sekulaarejakin ryhmiä ja näissä on etnisten vähemmistöjen kuten kristittyjen edustajia. Suurena pelkona kuitenkin on, että kun kaaoksen savut hälvenevät Syyrian kristityt ovat kokeneet irakilaisten uskonveljiensä kohtalon ja joko paenneet maasta, kuolleet tai jääneet elämään pelon vallassa maan sisälle. Kristityt ovat pääasiassa pyrkineet pysymään konfliktin ulkopuolella, mutta viime aikoina kristittyihin kohdistuneet ääri-islamistien iskut ovat paneet osan kristityistä liittymään avoimesti Assadin kannattajiin.

Syyrian kristittyjen määrä on 20-luvulta tähän päivään pudonnut 30%:sta 10%:een. Lopullinen tuhoutuminen voi olla lähellä. Entlösung ei tietysti pysähdy Syyriaan - seuraavana on vuorossa Libanon ja Euroopassa sijaitseva Kosovo.

Prosessi jatkuu demografisista syistä. Mitään globaalia yhteenottoa ei varmaan koskaan tapahdu. Yksi maan kolkka kerrallaan vain siirtyy sunnien haltuun. USA ja Israel pitävät sunnihallintoa shiia-valtaa ongelmattomampana, koska molemmat vihaavat tai pelkäävät erityisesti Irania. USA ajaa Turkkia EU:n jäseneksi. Sunni-valtioiden sekularisaatio ei etene mikä pitää syntyvyyden korkeana. Sekularisaation hetkelliset voitot pyyhkiytyvät seuraavassa kaaoksessa tipotiehen. Prosessi on siis sunni-radikaalien silmin tarkasteltuna varsin vakaalla pohjalla.

Sustainable.

Kun antirasismi tappaa

Theodore Dalrymplen kirjoitus And Dying Thus Around Us Every Day  kuvaa sitä, miten rasismi-kortin heiluttelu aiheuttaa sitä, että sosiaalivirkailijat ja julkisten sairaaloiden lääkärit eivät uskalla tai muuten halua auttaa värillisiä ihmisiä. Psykoottisia mustia miehiä jätetään hoitamatta, koska lääkärit "eivät halua stigmatisoida ihmisiä ja "yhteisöjä", joita on jo pitkään stigmatisoitu". Väkivaltaa kohtaavia mustia naisia ja lapsia jätetään auttamatta samasta syystä, kun väkivallan harjoittaja on musta.

Viranomaiset haluavat signaloida kuuluvansa edistyksellisten ihmisten joukkoon ja katsovat siksi sormiensa läpi mitä hirvittävimpiä ihmiskohtaloita. Ovat siis sanalla sanoen oman maineensa takia välinpitämättömiä ihmisten kohtalosta. Psykoottisten ja väkivaltaisten miesten sukulaisia ei suostuta suojelemaan. Kirjoitus kertoo ihmisestä, joka terrorisoi koko naapurustoaan ja ajaa äitinsä tämän omistamasta kodista, jonka hankkimiseksi äiti on tehnyt pitkään työtä. Hoitava lääkäri - antirasismin valon kohdannut valkoisen keskiluokan jäsen - kieltäytyy diagnostisoimasta miestä psykoottiseksi. Sosiaalivirkailijat ja poliisi eivät tee mitään sen eteen, että musta äiti saisi kotinsa takia.

Nuori musta tyttö kuolee ottovanhempiensa kidutuksen kohteena, koska sosiaalivirkailija ja poliisi kieltäytyvät tekemästä usean lääkärin varoituksesta huolimatta mitään lapsen puolesta. Lapsen pelko äitiään kohtaan ohitetaan viittauksella länsi-intialaisten lasten vanhempien kunniotukseen. Lapsi ei edes ole länsi-intialainen vaan afrikkalainen.

Mustia nuoria miehiä on vuosia mittaan diagnostisoitu Englannissa varsin usein psykoottisiksi. Tästä on syytetty institutionalisoitua rasismia. Rasismi-leimaa pelkäävät lääkärit ovat siis erityisen varovaisia mustien miesten diagnostisoimisessa psykoottisiksi ja he ovatkin jättäneet ilmeisesti tästä syystä useita psykoottisia ihmisiä ja heidän sukulaisiaan auttamatta. BBC:n referoiman tutkimuksen mukaan afrokaribialais-peräinen mies sairastuu noin 9 kertaa helpommin psykoosiin kuin valkoinen. Tutkimuksen mukaan institutionalisoitu rasismi ei selitä diagnoosien suurta määrää, vaan todellisten sairastumisten suuri määrä selittää diagnoosien suuren määrän.

BBC selittää psykoosien suurta määrää sosiaalisilla syillä. Mitään tutkimustuloksia BBC ei tosin tältä osin esitä. Sosiaaliset syyt ovat ns. hyvä arvaus. Sosiaalisten syitten lisäksi myös biologiset syyt vaikuttanevat. Vasta edesmenneen professori Philip Rushtonin mukaan ihmisrotujen välillä on merkittäviä eroja henkisessä stabiilisuudessa ja siis psykoosien määrässä.

Raukkamaisuus ja epärehellisyys - varsinkin lääkärien, poliisien ja sosiaalivirkailijoiden raukkamaisuus - johtaa merkittävään kärsimykseen. Hyvien ihmisten luokkaan kuulumisen signalointi johtaa joskus samanlaisiin järjettömyyksiin kuin mikä tahansa identiteetin signalointi. Väistämättä. En halua demonisoida identiteetin signalointia - se on osa ihmisenä olemisesta - mutta aina kun se johtaa järjettömyyksiin - tai pikemmin siis vakaviin tehottomuuksiin - Kansankokonaisuus-blogi tulee ottamaan asian esiin.

Jos en ota, syyttäkää minua epärehellisyydestä.

Naisten ympärileikkaus murtui Senegalissa, nyt Etiopiassa

Vanhemmat, joilla Etiopian kaltaisessa maassa on teini-ikäinen tyttö, tietävät, että tytär ei saa miestä, ellei "likaa" ole leikattu pois. Tytärtään rakastava äiti tai isä ajautuu usein ympärileikkauksen sellaisessakin tilanteessa, missä laki kieltää ympärileikkauksen tai uskonto ei vaadi ympärileikkausta.

Kerroin aiemmin tapauksesta, missä Senegalissa yhden heimon yhden teinityttöjen ikäluokan vanhemmat onnistuivat YHDESSÄ sopimaan, että tyttöjä ei ympärileikata. Heimon positiiviset kokemukset saivat naapuriheimot imitoimaan heimon käyttäytymistä ja lopulta myös valtio kielsi ympärileikkaukset.

Usein normi syntyy ja muuttuu näin nimenomaan yhteisöllisen toiminnan kautta. Tässä tapauksessa vanhemmilla ei ollut ilmeisesti mitään yhteisön ylläpitämää suoranaista pakkoa ympärileikata lapsiaan vaan vain insentiivi sitä kautta että tyttö ei päässyt naimisiin ilman ympärileikkausta. Tytön arvo avioliittomarkkinoilla oli alhaisempi, jos tyttöä ei ollut leikattu.

Tytön arvon kriteerejä oli muutettava yhteisöllisen indoktrinaation kautta. New York kertoo siitä, miten Etiopiassa ns. yhteisöllisten keskustelujen avulla nuoret naiset ja miehet saatiin muuttamaan käsitystä naisten arvosta. Nuoret naiset ja miehet olivat ylpeitä siitä, että tämä avioliitto on non-cut marriage. Koko yhteisö juhlisti yhteisön ensimmäistä leikkaamatonta avioliittoa.

Valtio voi kirjoittaa millaisia lakeja tahansa, mutta sosiaalista muutosta ei välttämättä sillä keinoin saavuteta. Tarvitaan usein talkoita. Toki huonot rakenteet voivat murtua muutakin kautta kuin talkoiden. Kaakkois-Marokossa maataomistamaton etninen ryhmä (haratine) oli kykenemätön parantamaan sosiaalista asemaansa kylässä berberien ja arabien omistaessa melkein kaiken maan. Mutta kun köyhille avautui mahdollisuus muuttaa Ranskaan työn perässä, he rikastuivat ja palasivat kylään ostamaan maata. Kylän etninen apartheid murtui haratine-ryhmän taloudellisen menestyksen myötä. (Lähde: Communities and the Environment, toimitti A. Agrawal ja C.Gibson.)

Mielenkiintoista Etiopian murroksessa on se, että tarve yhteisöllisille keskusteluille syntyi AIDS-epidemiasta, joka oli kaikkien ihmisten yhteinen ongelma, eikä itse ympärileikkauksista, jotka olivat ongelma lähinnä nuorille tytöille. Sitten jotenkin tajuttiin, että naisten pitäminen seksiobjekteina liittyi AIDS-ongelmaan, ja siitä oli lyhyt matka siihen, että naisten ääntä haluttiin kuulla.

Maahanmuuttajien sopeutuminen Englantiin

Kirjoitin aiemmin siitä, miten Suomessa varattomat maahanmuuttajat asuvat yleensä alueilla, missä suomalaista väestöä vaivaa monenlaiset sosiaaliset ongelmat. On alkoholismia. Lapset eivät kunnioita vanhempiaan ja isän merkitys perheessä on dramaattisesti huonompi kuin muslimi-isän asema omassa perheessään.

... kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.

Maahanmuuttaja näkee usein suomalaisen elämäntavan omaa elämäntapaansa huonompana. Ihmisen psykologia on sellainen, että ihminen sosiaalistuu joko oman ryhmänsä arvoihin ja oppii oman ryhmänsä jäseniltä - tai vaihtoehtoisesti toisten ryhmien sellaisilta jäseniltä, jotka ovat menestyneet. Niin kauan kuin maahanmuuttaja elää alemman sosiaaliluokan keskuudessa, hän ei useinkaan näe kantaväestöön kuuluvia menestyviä ihmisiä vaan näkee suomalaisen elämäntavan heikkona.

Theodore Dalrymple kuvaa Englannin alaluokan surkeutta - perhejärjestelmän lähes täydellistä romahtamista, työttömyyttä, alkoholismia, perheväkivaltaa ja sivistystason ja moraalin romahdusta - mm. kirjassaan Life at the Bottom.

Englannin alin sosiaaliluokka on pääsääntöisesti valkoista.

It will come as a surprise to American readers, perhaps, to learn that the majority of the British underclass is white, and that it demonstrates all the same social pathology as the black underclass in America.

Valkoinen roskaväki ei osaa pääsääntöisesti edes lukea. Koulutusta ei arvosteta ollenkaan eikä koulutusta nähdä keinona nousta ylös surkeudesta. Tässä valkoinen alaluokka eroaa dramaattisesti esimerkiksi intialaisista maahanmuutajista. Vaikka näiden lapset käyvät samoja surkeita kouluja kuin englantilainen alaluokka, maahanmuuttajalapset osaavat säännöllisesti lukea mm. koska vanhemmat hankkivat ykstyisesti lisäopetusta lapsilleen.

The children of poor and unemployed immigrants from northwest India are never illiterate or semi-literate; a very respectable number go on to further education, even at the highest level, despite overcrowding in the home and apparent poverty.

Näin ilmiön jo Intiassa - kastittomat kouluttivat lapsiaan jos suinkin mahdollista. Etelä-Intian Tamilimaassa missä osavaltio tarjosi kaikille ilmaista koulutusta - tosin koululuokat olivat valtavia ja tulokset heikohkoja - kastittomat täydensivät usein lastensa koulutusta yksityisesti. Samoin toimivat monet Kenian slummien asukkaat. Suomessakin ennen peruskoulujärjestelmää monet työväenluokkaan kuuluvat pitivät kunnia-asianaan maksaa lapsensa oppikouluun.

Englantilaisella alaluokalla ei ole samanlaista halua edistää lastensa elämää koulutuksen avulla, eikä edes uskoa siihen että koulutus auttaa. On syntynyt yhteiskuntaluokka, johon fiksu maahanmuuttaja ei halua koskea pitkällä tikullakaan. Osittain epäluulo koulutuksen merkitykseen johtuu varmasti englantilaisen yhteiskunnan perinteisestä luokkaluonteesta - säätykierto on ollut hidasta. Toisaalta englantilaiset koulut ovat surkeita - niiltä ei puutu niinkään rahallisia resursseja vaan moraalisia. Oppimista ei enää vaadita vaan opettajat on itsekin indoktronoitu arvoihin, missä alaluokka nähdään pikemmin hoidettavina epäoikeudenmukaisten yhteiskuntarakenteiden uhreina eikä aktiivisina ihmisinä, joilla on mahdollisuus edetä elämässä. Vanha curriculum nähdään pikemmin elitistisenä sorron välineenä - lapsia ei siksi enää pakoteta oppimaan kertotalua ja kielioppia. Näin heiltä riistetään faktisesti kaikki ihmisarvo, koska älykäskään alaluokan lapsi ei opi koulun käytyään sitä perusasiaa, että vaivannäöllä pääsee elämässä eteenpäin.

Dalrymplen mukaan valkoisen alaluokan elämän surkeus on jarru maahanmuuttajien sopeutumisille englantilaiseen kulttuuriin.

Bakteeritkin tuottavat julkishyödykkeitä mutta mitä se merkitsee lääketieteelle

Bakteeritkin tuottavat julkishyödykkeitä. Ne kykenevät kommunikoimaan hyvin yksinkertaisella tavalla ja tavallaan enemmistöpäätöksellä sopimaan tietynlaisesta käyttäytymisestä. Tieteellinen termi on quorum sensing: Esimerkkinä bakteeri, joka infektoi vaikkapa ihmisen alkaa signaloida kemiallisesti minä olen täällä. Samalla se "kuuntelee" ympäristöään. Kun se kuulee tarpeeksi monesta lähteestä saman lajityypillisen viestin minä olen täällä, bakteeri muuttuu virulantiksi eli ryhtyy ihmiselle haitalliseen toimintaan ihmisen sisällä. Signalointi samalla koordinoi bakteerien toimintaa. Bakteerit aloittavat toimintansa suunilleen samaan aikaan.

Ilmiö läydettiin ensi kerran bakteerissa Vibrio fisheri joka elää symbioosissa mustekalan kanssa ja tuottaa valoa. Mustekala tarvitsee itse tuotettua valoa estääkseen varjon muodostumisen itsestään ja estääkseen näin sen että pedot havaitsevat sen. Bakteerit mustekalan sisällä kommunikoivat samaan tapaan signaloimalla kuin haittabakteeritkin - ne sytyttävät valot vasta kun tietty märä bakteereita on mustekalan sisällä. Mustekala tietysti säätelee bakteerien määrää sisällään tarpeen mukaan.

Mitä merkitystä tällä on käytännössä? Kuten useimmat lienevät kuulleet antibioottien teho hoitaa tulevaisuudessa tarttuvia tauteja ollaan menettämässä koska bakteerit tulevat vastustuskykyisiksi ko. taudeille.

Tarvitaan uusia mekanismeja kontrolloida bakteereja. Bakteerien signaaleihin vaikuttaminen on yksi mahdollisuus ja lääketiede tutkii tätä.

Ihminen voisi ehkä kyetä hiljentämään bakteereita käyttämällä vaikkkapa hyväksi luonnollisia vapaamatkustajia. Signalointi on nimittäin bakteereille kallista ja siksi vapaamatkustamista saattaa esiintyä.

Toinen mahdollisuus olisi vahvistaa signaalia, jolloin bakteerit muuttuisivat virulantiksi liian aikaisin. Siis ennen kuin ne ovat kykeneviä puolustautumaan ihmisen itsepuolustusmekanismeja vastaan.

Lähteitä:

1. Bonnie Basslerin esitelmä TED:issä.



2. Brian Skyrms, Signals

3. BBC Discovery, Quorum sensing