Somalit - kysymyksiä ilman vastauksia

Bloggaustauon aikana olen päättänyt siirtyä bloggaamaan harvakseltaan - korkeintaan kerran pari kuukaudessa - ja kirjoittamaan sitten hiukan perusteellisempia tekstejä.

Olen jonkinlaisen harrastelija-kulttuurientutkijan ominaisuudessa tähän mennessä käsitellyt erityisesti suomenruotsalaisia, juutalaisia, hutteriitteja ja romaneja. Juutalaisten osalta sain apua varsinkin Valkealta, romanien ja suomenruotsalaisten osalta La Castafiorelta. Nyt olisi aika tutustua somaleihin.

Hyvä lähtökohta projektille on BBC:n artikkeli somaleista vuodelta 2006. Artikkelin lopussa on myös laajahko keskustelu artikkelin esiin nostamista teemoista.

Somaleille on siis tunnusomaista että he ovat jakaantuneita erillisiin klaaneihin. Somaleilla ei ole vahvaa kansallista identiteettiä (somali-identiteettiä). Tästä on ilmeisesti seurauksena mm. se, että somaleilla on Englannissa hyvin vähän kansalaisjärjestöjä - varsinkaan sellaisia joihin kuuluisi somaleja kaikista somaliyhteisöistä. Tämä siitäkin huolimatta että somaleja on Englannissa asunut jo 100 vuotta.

Tässä kansallisen identiteetin puutteessaan he eroavat voimakkaasti toisesta sotaa Englantiin paenneesta ryhmästä - Sri Lankan tamileista. Tamileilla on Englannissa vahva tamili-identiteetti ja lukuisia kansalaisjärjestöjä, jotka ajavat tehokkaasti tamilien etua. Somalit sen sijaan kykenevät huonosti ajamaan omia etujaan koska heiltä puuttuvat omat kansalaisjärjestöt.

BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.

Englantilainen somali Mohamed Donyaliqe kommentoi BBC:n artikkelia:

Olen brittiläinen somali ja olen asunut täällä 10 vuotta. Isäni ja isoisäni ovat myös molemmat asuneet täällä ja tehneet työtä Lontoossa ja Liverpoolissa. Luin artikkelinne kyyneleet silmissä. Somaliyhteisöllä ei ole sitä yhteisyyttä mikä muilla vähemmistöillä Britanniassa on.

Mohamed Ibrahim kommentoi:

Tilanne ei ole niin paha [kuin artikkeli väittää], koska on paljon toisen ja kolmannen polven somalinuoria jotka ovat sopeutuneet hyvin. Jos joku tässä on ongelma, se on klaanien välinen kilpailu. Meidän pitää unohtaa se ja yhdistyä.

Kassim Jibril kommentoi:

Olen kyllästynyt oman yhteisömme tapaan syyttää muita voimia yhteiskunnassa siitä etteivät he auta ja ymmärrä kulttuuriamme. Palasin juuri Mogadishusta ... Olin aina syyttänyt ulkopuolista sekaantumista ongelmistamme. EI EI EI. Meidän on luovuttava takapajuisista kulttuurisista tavoistamme ja mentävä eteenpäin. ... Älkäämme tuoko Somaliaa Britanniaan, vaan löytäkäämme uudelleen vanha somalialainen säädyllisyys.

Ehkä somalien tilanne muistuttaa jonkun verran romanien tämän hetkistä tilannetta Suomessa. Merkittävä osa romaneistakin elää yhä vahvan yhteisöllistä elämää - romaneilla suku vastaa kai somalien klaania. Toisaalta ainakin osa nuorisosta on irtautunut perinteisestä yhteisöllisestä ja tiukkaan rajoitetusta romaniperinteestä. Sen sijaan että nämä romaninuoret olisivat sulautuneet valtaväestöön täysivaltaisina jäseninä he ovat kuitenkin usein ajautuneet päihteiden käyttäjiksi ja huumausainerikollisiksi.

Herää kysymyksiä, joihin minulla ei ole tällä hetkellä vastausta:

1. Onko yhteisöllisyys romaneille ja somaleille ensi sijassa taakka ? Olisiko esimerkiksi parempi että jokainen somaliyksilö mahdollisimman nopeasti irtautuisi yhteisöstään ja pyrkisi sopeutumaan suomalaiseen elämänmuotoon ? Voisiko ajatella että nykyiset ongelmat ovat nuorten normaalia kapinointia ?

Vai onko pikemmin päinvastoin niin että somalien ja romanien hiipuva yhteisöllisyyttä olisi vahvistettava - että sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuu sitä helpommin mitä parempi itsetunto ja vahvempi somali/romani-identiteetti yksilöillä on ?

Vai onko totuus jossain ääripäiden välissä ? Miten somalit itse kokevat yhteisönsä ja uskontonsa - voimavarana vai taakkana ? Missä määrin objektiivisen ulkopuolisen tarkkailijan silmin positiiviset ja negatiiviset piirteet painottuvat somalikulttuurissa ?

2. Onko assimilaatioon pyrkiminen ylipäätään muuta kuin kulttuuridiversiteetin vähentämistä ja siksi täysin tuomittavaa ? Toisaalta voiko somali- tai romaniyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa ?

3. Tapahtuuko somali- ja romanikulttuurien negatiivisten piirteiden - kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen tai verikoston - poisjuurruttaminen ko. kulttuureista helpoiten täydellisen assimilaation kautta vai sen kautta että yhteisöt uudistuvat ja reagoivat suomalaisen yhteiskunnan heille asettamiin normeihin ja lakeihin ?

Jos jollain on vinkkiä miten projektiani jatkaisin, olisin tyytyväinen. Katsokaapa myös Wikipedian artikkeli somaleista.

Sosiaalinen pääoma - keskustelu Suomessa ja USA:ssa

Luen kahta soisiaalisen pääoman klassikkoa - sosiologi Francis Fukuyaman Trust - Social Virtues and the Creation of Prosperity ja kulttuuriantropologi Donald Tuzinin 70-luvulla julkaistua Ilahita Arapesh - Dimensions of Unity. Jälkimmäinen kuvaa uusguinelalaisen Ilahita Arapesh -heimon Ilahita-kylän kasvua paikalliseksi "imperiumiksi" Peter Turzinin "War and Peace and War"-kirjan hengessä. (Tosiasiassa tietysti Tuzin vaikutti Turziniin eikä päinvastoin.)

Kerron kirjoista toisen kerran tarkemmin - ihmettelenpä vain miksi sosiaalisesta pääomasta puhutaan Suomessa varsin vähän. Usa:ssahan aiheesta puhuvat sekä konservatiivit, uusmarksilaiset että liberaalit. Esimerkiksi presidentti Clinton totesi yksinhuoltajuuden kasvun ja ydinperheen rappion olevan merkittävä ongelma. Nykyinen ulkoministeri Clinton puhui siitä, miten lapsen kasvatukseen tarvitaan koko kylä.

Jo 1830-luvulla ranskalainen sosiologi Alexis de Tocqueville ihaili amerikkalaisten kykyä tehdä sponttaanisti yhteistyötä toistensa kanssa heti kun joku ongelma ilmenee. Friedrich Engels totesi amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan olevan tehokas ja Max Weber kuvaili amerikkalaisten protestanttisten lahkojen kykyä generoida tehokasta yhteistoimintaa.

Robert Putnam ja Francis Fukuyama ovat kirjoittaneet kirjoja amerikkalaisen kansalaisyhteiskunnan viimeaikaisesta heikkenemisestä. Uusmarksilainen taloustieteilijä Samuel Bowles ja ex-presidentti George Bush ovat käsitelleet (potentiaalista) omistusasumisen vahvistavaa vaikutusta amerikkalaisten sosiaaliselle pääomalle.

Eri etnisten ryhmien ja eri kansakuntien kykyä korkeaan sosiaaliseen pääomaan on analysoitu. Fukuyama mm. toteaa Etelä-Italian olevan sosiaalisen pääoman musta aukko, kun taas Saksa, Japani, Korea ja USA edustavat korkeaa sosiaalista pääomaa. Ranska, Kiina, Pohjois-Italia, latinalainen Amerikka ja Espanja edustavat lähinnä perhepiiriin rajoittuvaa yhteisöllisyyttä.

Fukuyama väittää suuria monikansallisia yrityksiä syntyvän lähinnä vain korkean sosiaalisen pääoman maissa.

Jne. jne.

Suomessa en havaitse juurikaan vastaavaa keskustelua, vai olenko vain sokea ? Suomessa on edelleen vahvasti vallalla ajatus, että sosiaaliset ongelmat johtuvat köyhyydestä. USA:ssa kokemukset mm. juutalaisten ja kiinalaisten slummeista 20-luvulta osoittivat jo varhain että köyhyys ei automaattisesti merkitse korkeaa rikollisuutta. Syy korkeaan rikollisuuteen on pikemmin alhainen sosiaalinen pääoma. (Toinenkin syy on - nimittäin äo:n ja rikollisuuden negatiivinen korrelaatio - mutta jätetäänpä se aihe nyt tällä kertaa.)

Afroamerikkainen ekonomi Thomas Sowell on todennut:

“Even when the Jews lived in slums, they were slums with a difference—lower alcoholism, homicide, accidental death rates than other slums, or even the city as a whole. Their children had lower truancy rates, lower juvenile delinquency rates, and (by the 1930’s) higher IQ’s than other children…

Despite a voluminous literature claiming that slums shape people’s values, the Jews had their own values, and they took those values into and out of the slums.

(Lähde: "The Secular Utility Of Religion: Historical Examples,", David Sloan Wilson.)

BBC kertoi jonkin aikaa sitten siitä, miten Lontoossa kauan asustaneet kaksi etnistä ryhmää - tamilit ja somalit - eroavat kuin yö ja päivä sosiaalisen pääoman suhteen - tamilit perustavat kaikkialla minne tulevat omia yhdistyksiään ja instituutioitaan, somalit tuskin mitään.

Kulttuuriantropolgi Joe Henrich on kuvannut kahta tutkimaansa alkueperäiskansaa - fidjiläisiä ja machiguenga-intiaaneja. Siinä missä fidjiläiskylässä koulun rakentaminen talkoissa onnistuu aina käden käänteesä ja hyvässä hengessä, machiguengat eivät juurikaan osallistu talkoisiin. Saman kylän asukkaita ei edes tunneta nimeltä.

Itse olen miettinyt pitkän työurani aikana sosiaalista pääomaa yrityksissä.

Fukuyama toteaa kirjassaan, että ihmiset arvostavat sitä että heihin luotetaan ja heitä käsitellään kuin aikuisia.

Kun 90-luvun alussassa Telenokia (nykyinen NSN) loi menestyksensä GSM-tekniikalla, Telenokialla vallitsi ainakin tuotekehityksessä varsin mielenkiintoinen yrityskulttuuri. Muutama pomo johti joukkoa suht itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä insinöörejä eli AIKUISIA. Asioista päätettiin spontaanisti kokoon kutsutuissa kokouksissa demokraattisesti. Perjantaisin saunottiin ja ryypättiin.

Kontrolli perustui vertaiskontrolliin ja sosiaaliseen paineeseen. Muutamat harvat pomot tunsivat alaisensa ja erityisesti heidän kykynsä. Johtaminen perustui siihen että alaiset arvostivat pomojaan ja pomot arvostivat alaisiaan. Tuotteita suunniteltiin pitkälti demokraattisesti. Kukin toteutti oman osuutensa ja vastasi tekemisistään vertaisryhmälle enemmän kuin yritykselle.

90-luvun puolessa välissä yritys kasvoi ja siirryttiin laatua ja muodollista prosessia painottavampaan tapaan tehdä töitä. Työ muuttui tylsemmäksi. Samaan aikaan yrityksen organisaatio alkoi muuttua hyvin paljon hierarkkisemmaksi. Pomoja oli yhtäkkiä dekadin verran enemmän kuin vanhassa organisaatiossa.

Insinööreistä tehtiin käskytettäviä alaisia. Aikuisista tuli LAPSIA ja itsenäisistä toimijoista tuli työstä vieraantuneita kunniansa menettäneitä RESURSSEJA. Yhteistyön taso laski. Ihmiset eivät enää uskaltaneet sanoa mitä ajattelivat vaan odottivat käskyjä herroilta. Työntekijät alkoivat ajaa omaa etuaan pikemmin kuin yrityksen etua.

Yrityksen kasvun takia yrityksessä oli pian paljon työntekijöitä jotka eivät olleet edes koskaan nähneet kunnian aikaa ja he alkoivat uskoa että työntekijöiden pitäminen resursseina on aivan normaalia.

No en tiedä - olkoot normaalia tai ei. Normiekonomin mielestä varmasti onkin aivan normaalia. "Normaaliin" ei tarvitse kuitenkaan aina tyytyä.

En tietenkään tarkoita, etteikö laadusta, prosesseista ja hierarkkiasta ole mitään hyötyä. Tottakai niitä tarvitaan mutta JOS hierarkkisuus tekee työntekijästä pelkän epäitsenäisen resurssin, vain se, jolla ei ole rohkeutta, jää tällaiseen yritykseen.

Kuvaavaa Telenokian muutoksella oli suhtautuminen kritiikkiin. 90-luvun alussa oli normaalia sanoa että tämä homma on perseestä. Myöhemmin - mitä enemmän yrityspsykologit kävivät puhumassa avoimuudesta - sitä vähemmän sitä johdon puolelta haluttiin.

Sosiaalinen pääoma - luottamus, kunnioitus, vertaiskontrolli, yhteenhiileen puhaltaminen - romahti. Ihmisistä tuli omaa etuaan ajavia Homo Economicuksia.

Yrityksen kasvattaminen on taitolaji. Kasvuun liittyy aina myös hierarkkian kasvu - hierarkian kasvu voi joskus onnistua ilman että työntekijät vieraantuvat yrityksen arvoista - usein ei.

Missä Somalia, siellä ongelma ?

Somalia on eräs maailman etnisesti homogeenisimpia maita. Kuitenkin Somalia on jakautunut käytännössä useampaan erilliseen itsenäiseen alueeseen: Maan pohjoisosa julistautui itsenäiseksi nimellä Somalimaa, kun Somalian valtio vuonna 1991 romahti. Vuonna 1998 maan keskiosat julistautuivat autonomiseksi alueeksi nimellä Puntmaa.

Somalit ovat käytännössä soveltaneet ohjetta, että ongelmat on helpompi ratkaista kun ne lokalisoi: Somalian kaaos on helpompi ratkaista, kun Somalian kaaoksen jakaa Somalimaan kaaokseksi, Puntlandin kaaokseksi ja Etelä-Somalian kaaokseksi. Somalimaa kykenikin ratkaisemaan pahimman kaaoksensa jo 90-luvun puolessa välissä.

Yhteismaa-käsitteen kehittäjän ekologi Garrett Hardinin yleispätevä opetus onkin, että ongelmat on lokalisoitava jos se on mahdollista.

Aina lokalisointi ei ole mahdollista - esimerkkinä ilmaston lämpeneminen. Mutta melkein kaikki ongelmat ovat lokalisoitavissa. Esimerkkinä väestöräjähdys, terrorismi, sodat ja köyhyys. Typerintä mitä voi Garret Hardinin mukaan tehdä on yrittää ratkaista ihmiskunnan kurjuutta avaamalla rajat laajoille väestönliikkeille. Sen sijaan, että kurjuus näin ratkeaisi se leviää helposti kaikkialle.

Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 tai Viron uudelleenitsenäistyminen vuonna 1991 merkitsi ongelmien lokalisoimista. Vaikka itsenäisyyttä toki ensi sijassa perusteltiin Suomen ja Viron kansojen oikeudella itsemääräämisoikeuteen, oli Venäjä vuonna 1917 ja 1991 siinä tilassa että Venäjästä irtautuminen tuntui hyvin houkuttelevalta muillekin kuin itsenäisyysmielisille. Nekin jotka vastustivat itsenäisyyttä - kuten Viron venäläiset tai Suomen vasemmisto - ymmärsivät varsin pian että itsenäisyys oli käytännössä kakkien etu.

Ongelmien lokalisointi merkitsee ulossulkemista - ongelmien ulossulkemista. Ongelmien ulossulkeminen ei tarkoita välttämättä että muitten ihmisten ongelmista ei välitetä. Afrikka tarvitsee vuosikymmeniä kehittyneitten maitten apua. Kehitysapu on myös kehittyneitten maitten etu: Kun lokaalit ongelmat ratkaistaan siellä missä ne esiintyvät, niistä ei tule globaaleja ongelmia.

Kun nainen ottaa lapsensa ja jättää juopon - tai väkivaltaisen - miehensä, nainen lokalisoi päihdeongelman. Sen sijaan että päihdeongelma olisi koko perheen ongelma, siitä tulee yhden ihmisen ongelma. Kuullostaa pahalta, mutta ongelmien lokalisointi on välttämätöntä, jotta ongelmat olisi helpompi ratkaista ja jotta ongelmien aiheuttama kärsimys minimoituisi.

Somalit - osa 2

Arvelin edellisessä postauksessani somalinuorten ongelmien Suomessa ja Britanniassa johtuvan ensi sijassa siitä, että he ovat ajautuneet irti perinteisestä somalien yhteisöllisyydestä:

BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.

Nuorten rikollisuus ei tietenkään ole ainoa somalien ongelma Suomessa tai Englannissa - myös tyttöjen ympärileikkaus, aikuisten miesten khatin käyttö ja työn vieroksuminen ovat ongelmia, mutta palattakoon niihin myöhemmin, kun ymmärryksemme asiasta lisääntyy.

Somalia ja yhteisöllisyys

Sami Holmströmin laittama linkki viittaisi siihen että myös ongelmat Somaliassa itsessään saattaisivat johtua perinteisen somali-yhteisöllisyyden (klaani-järjestelmän) ohittamisesta:

Somali-yhteiskuntaa on kolonialismin päättymisen jälkeen alettu muovata suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. On päinvastoin pyritty luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle.

Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta on korvautunut ainakin osin sotaherra-vallalla.

Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä se toimi juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.

Myös YK on fiksoitunut ajamaan keskitettyä hallintoa Somaliaan, koska keskushallinnon olemassaolon oletetaan olevan toimivan yhteiskunnan perusedellytys. Samin laittama linkki väittää tilastoihin viitaten että Somalia on toiminut pikemmin paremmin kuin huonommin, kun keskushallintoa ei ole ollut.

Perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Jos uhria ei ole, ei ole myöskään rikosta. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi. Samanlainen järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.

Somalien klaanit ovat sisällissodan aikana siis ajautuneet usein veriseen konfliktiin keskenään, kun ne aikaisemmin toimivat enemmän tai vähemmän yhteistyössä. Kuvaavaa yhteistoiminnan rapautumiselle on se, että kun klaanit aiemmin olivat eksogaamisia eli puoliso hankittiin pääsääntöisesti toisesta klaanista, nyt on siirrytty endogamiaan - eli klaanien sisäisiin avioliittoihin.

Johtopäätös

En yhtään kuvittele, että klaaneihin perustuva järjestelmä olisi ongelmaton. Varmasti klaanien välillä on ollut aiemminkin konflikteja. Klaanijärjestelmä on varmasti myös ollut ainakin jossain määrin yksilöä tukahduttava ja suuressa määrin naisia sortava. Mutta tarkoitus onkin nyt ymmärtää somaleja ja somaliyhteiskuntaa. Taustojen ymmärtäminen on tärkeä asia pyrkiessämme ratkaisemaan ne valtavat ongelmat, jotka somalien kotouttamisessa Suomessa eittämättä on.

Vastaaminen edellisessä postauksessa esittämääni kysymykseen - voiko somaliyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa vai onko edellytettävä somalien täydellistä assimilaatiota - edellyttää taustojen ymmärtämistä.

Muukalaiskammoiset, muukalaisnälkäiset ja öykkärit

Ex-kansanedustaja Eero Paloheimon (vihr) mukaan

Muukalaiskammoiset ja muukalaisnälkäiset suomalaiset ovat samaa junttijoukkoa, vaikka jälkimmäiset pyrkivät esiintymään fiinimpinä. Suomalaisten suhde ulkomaalaisiin on luonnoton, mutta normaalisti kysymys ei ole vihasta vaan ylettömästä pokkuroinnista ja mielistelystä. Harvoinpa tästä kateellisesta kansastamme löytyy yksilöitä, jotka suhtautuvat ulkomaalaisiin mutkattomasti ja kuitenkin kriittisesti.

Muukalaisnälkäisille on vielä enemmän kuin muukalaiskammoisille tyypillistä, että ulkomaalaisten todellisesta kansanluonteesta tai kulttuurista ei olla vähäisimmässäkään määrin kiinnostuneita. Muukalaiset ovat vain jollain lailla ihania. Kinnostumattomuutta rationalisoidaan sillä, että kaikkihan me olemme perimmältään samanlaisia. Tyyppiesimerkki on suhde venäläisiin. 70-luvun pokkuroijat eivät tyypillisesti tienneet Venäjästä yhtään sen enempää kuin ryssän vihaajatkaan - pikemminkin vähemmän.

Siinä missä somalilapsen tönijää ei kiinnosta somalialainen kulttuuri koska somalit ovat muka totaalisen pahoja ja laiskoja raiskaajia, ei muukalaisnälkäistäkään kiinnosta mielistelyn kohteen sielunrakenne kuin korkeintaan jossain idealisoidussa ja epärealistisessa muodossa.

Vaikka vastustan afrikkalaista ja islamilaista maahanmuuttoa mielestäni perustellusti, minua alkaa kuvottaa kaikkien rikosten ja ongelmien sälyttäminen somalien harteille. Vielä enemmän minua tosin kuvottaa muukalaisnälkäisten naivi ulkomaalaisten pokkurointi.

Kolmas ryhmä - öykkärit - eivät hekään ole kiinnostuneita muiden maiden kulttuureista.

Nokia ajautui Saksassa hankaluuksiin lakkauttaessaan tehtaansa Bochumissa tavalla joka suututti saksalaiset niin, että Nokian markkinaosuus Saksassa laski kahdeksan prosenttiyksikköä. Fukuyamaa lukiessa tulee väistämättä mieleen, että jos Nokian johtoa olisi edes hiukan kiinnostanut saksalainen elämäntapa, he olisivat voineet välttää sen mitä tapahtui Bochumin tehtaan sulkemisen yhteydessä.

Saksalainen työyhteisö perustuu hieman japanilaisen työyhteisön tavoin varsin korkeaan luottamukseen työntekijöiden ja yrityksen johdon välillä - ja suht korkeaan lattiatason autonomiaan. Vaikka saksalaiseen kulttuuriin ei kuulu varsinaisesti taattu elinikäinen työsuhde, tyly irtisanominen herättää Saksassa voimakkaita agressioita siinä missä suomalaiset helpommin alistuvat.

Öykkäri perustelee öykkäröintiään jolloin vulgäärillä tulkinnalla uusklassisen taloustieteen Homo Economicus ajatuksesta. Öykkärin pitäisi muistaa, että vaikka hän onkin kiinnostunut ainoastaan omasta edustaan ja suorastaan nauttii muiden ihmisten nöyryyttämisestä, muita ihmisiä on helpompi manipuloida, jos heidän kulttuurinsa ja sielunrakenteensa tuntee.

Sivistynyt kauppamies tai esimies ei edes ole öykkäri. Vaikka hänen suhteensa ulkomaalaisiin asiakkaisiin tai ulkomaalaisiin alaisiin on tietysti ensi sijassa välineellinen, hän tutustuu heidän kulttuuriinsa tullakseen helpommin toimeen heidän kanssaan. Välineellinen kiinnostus muuttuu usein itseisarvoiseksi kiinnostukseksi vieraaseen kulttuuriin. Usein kauppamiehet ovatkin ensimmäiset ihmiset, jotka luovat siltoja keskenään vihamielisten kulttuurien kesken.

Kroatiassa tapaamani Bosnian muslimi juristi kertoi minulle, miten hänen kauppamiesveljensä matkustaa Bosnian serbialueilla ja tekee kauppaa serbien kanssa. Vaikka epäluulo ja katkeruus on valtavaa, hiljalleen epäluulo vähenee ja kauppasuhteet voivat kehittyä parhaimmillaan jopa ystävyydeksi tai ainakin molemminpuoleiseksi kunnioitukseksi.

Eräs arkkityyppi öykkäreistä ovat tietysti myös ihmiset, jotka käyttävät maahanmuuttokeskustelun kuumuutta motiivina rajoittaa sananvapautta. Öykkäröinnin kohde on tässä tapauksessa oma kansa ulkomaalaisten sijasta.

Somalit - osa 3

Edellisessä postauksessani referoin artikkelia jonka mukaan yksi syy Somalian sisällissotaan on demokratian ja keskitetyn hallinnon ajaminen pakolla Somaliaan. Somaliaa on perinteisesti hallittu hyvin hajautetusti klaanien yhteistoimintaan ja perinteiseen lainsäädäntöön (customary law, Xeer) tukeutuen.

Keskushallinnon synnyttäminen on aina aiheuttanut sen että klaanit ovat alkaneet kilpailla verisesti keskushallinnon kontrolloimisesta.

Somalia on artikkelin mukaan toiminut paremmin sen jälkeen kun keskushallinto vuonna 1991 romahti - ja varsinkin pohjoiset alueet alkoivat toimia klaanijärjestelmään pohjautuvina käytännössä itsenäisinä alueina. Eteläiset ja keskiset alueet ovat edelleen varsin kaoottisia.

Maailmanpankki ja Somalia

Maailmanpankki vaatii vuoden 2005 raportissaan - samoin kuin YK - keskitetyn hallinnon palauttamista Somaliaan. Hallituksen on Maailmanpankin mukaan oltava neutraali suhteessa klaanijärjestelmään. Vain keskitetty hallinto voi Maailmanpankin mukaan palauttaa järjestyksen ja rauhan Somaliaan.

Maailmanpankkikin myöntää kuitenkin että keskitetyssä hallinnossa on Somaliaan sovellettuna suuret ongelmansa:

The process of state-building consistently seems to exacerbate instability and armed conflict in Somalia. This is especially significant in the south-central region. The revival of a state structure tends to be viewed as a zero-sum game, creating winners and losers over potentially high stakes.

Control over a central government by specific clan groups would offer them opportunities to accrue economic resources at the expense of other groups, as well as to use the law and security forces to dominate politically. The political maneuvering and violent clashes in southern Somalia that preceded the 2002 peace talks in Kenya provide a reminder of the potentially high stakes linked to such a process. Whatever formula is used to establish the cabinet and other transitional institutions, one should expect a difficult and possibly extended bargaining process among the different office holders to clarify and demarcate roles, responsibilities and potential resources.

Maailmanpankki siis jopa myöntää, että pelkkä pyrkimys keskitetyn hallinnon luomiseen on omiaan kiihdyttämään väkivaltaisuuksia.

Toisaalta Maailmanpankki myöntää että pohjois-Somaliassa (Somalimaa ja Puntland) on onnistuttu varsin hyvin, kun hallinto on rakennettu perinteisen somali-yhteisöllisyyden varaan:

By contrast, in the northwest and northeast of Somalia, the collapse of the central government did not precipitate the kind of warfare and plunder that devastated the south. In Somaliland, interclan clashes did occur, including two serious wars in 1994 and 1996. But for a variety of reasons––more robust authority of traditional clan elders, greater political cohesion among the clans, more support from businessmen to support peace and subsidize demobilization, and more effective political leadership, to name a few––the fighting never devolved into anarchy and generalized violence. Instead, the self-declared state of Somaliland gradually began to build a modest capacity to govern, and a national assembly of traditional clan elders helped to manage the peace and keep young gunmen under control.

In the northeast, chronic interclan tensions were contained by traditional elders as well. In both regions, a modest economic recovery fueled by import-export activities through their seaports helped to divert energies toward commerce and away from warfare.

En tietenkään tunne asiaa niin hyvin että voisin tehdä mitään johtopäätöstä siitä, onko keskushallinto ratkaisu Somalian ongelmiin vai ei. Toisaalta ihmetyttää se, että jos ainoa malli joka Somaliassa on Maailmanpankinkin mukaan toiminut varsin hyvin on perinteinen hajautettu klaanipohjainen malli, miksi Maailmanpankki ei kannusta etelä-Somaliankin klaaneja tukeutumaan tähän.

Ehkä luottamus klaanien välillä on etelä-Somaliassa jo niin alhainen että klaanipohjaista järjestelmää ei enää voi palauttaa. Toisaalta - silloin kai keskitetynkin hallinnon luominen lienee mahdotonta ilman ulkopuolisten voimakasta väliin tuloa ?

Arvaan että lisäriskinä keskushallinnon pakkoluomisessa on se, että keskushallinto saattaa lopputulemassa perustua läntisten demokratia-ihanteitten sijasta islamilaiseen fundamentalismiin. Ulkoministeriön kuvaus viime aikojen tapahtumista Somaliassa tukee minusta tätä johtopäätöstä.

Koulutuksen tulokset heikkenevät - ovatko syyt maahanmuutossa vai missä

Viimeaikoina on julkaistu mielenkiintoiisia tietoja koulutuksen tuloksista. Ensin Suomessa kerrottin, että koulutuksen tulokset ovat alentuneet ratkaisevasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Muutama päivä sitten Economist kertoi, että Ruotsi on yksi harvoista maista, missä koulutuksellinen tasa-arvo ja koulutuksen laatu laskevat samaan aikaan kovaa vauhtia. Toisaalta siis koulut segregoituvat hyviin ja huonoihin mm. yksityistämisen takia. Toisaalta koulutuksen tulokset laskevat:

Sweden is now one of the few countries to show both worse results and more inequality. Free school choice is a contributing factor. The system, introduced 20 years ago, allows parents to choose between municipal schools and independent schools, all financed by tax money. The aim was to increase quality by competition, but it has also led to the best students flocking to the same schools.

Many worry that school inequality will spur segregation. Extra resources for schools with weaker students could be a solution but abolishing independent schools is not on any party’s agenda. Polls show a majority of Swedes want to keep the free-school choice. Still, letting private companies run tax-funded schools is controversial. Critics say profit-seeking puts quality at risk. In the wake of several school companies’ bankruptcies, the government has indicated that private-equity funds will no longer be welcome owners. 

Yksi vahva arvaus Ruotsin koulumenestyksen alenemiselle on, että maahanmuuton nopeus alentaa opetuksen tuloksia. Suomen hyviä Pisa-tuloksia selitettiin aikoinaan maahanmuuton vähäisyydellä. Maahanmuuttohan voi laskea koulutuksen tuloksia kahdella tavalla: a) oppilasaineksen laatu (äo, koulutustaso, kielitaito) alenee tai b) etninen ja sosiaalinen hetrogeenisuus aiheuttaa koulu-yhteisön yhteisöllisyyden alenemista kuten USA:ssa koulukuljetusten alettua.

Muitakin syitä koulutuksen laadun alenemiselle voi toki olla. Arvaan, että ruotsalais-lasten asenteet työntekoa ja sivistystä kohtaan ovat muuttuneet negatiivisempaan suuntaan ja vastuunotto omasta elämästä samoin. Mutta nämä ovat tässä vaiheessa vielä pelkkiä arvauksia.

Samaan aikaan tuli esiin mielenkiintoinen tieto Britanniasta. Maahanmuuttajalasten koulutulokset ovat paranemassa kovaa vauhtia kantaväestön kustannuksella. Intialaisten koulutulokset ovat jo pitkään olleet huomattavasti parempia kuin kantaväestöllä, mutta nyt bangladeshilaisetkin (itä-bengalit) ovat ohittaneet kantaväestön. Somalit ja muut afrikkalaiset ovat nekin kovaa vauhtia ottamassa kantaväestöä kiinni. Karibialaisperäiset mustat, jotka ovat ehkä parhaiten sopeutuneet englantilaiseen elämäntapaan, pärjäävät huonoiten.

Tämä ei yllätä tietenkään ketään, joka on lukenut ja sisäistänyt Theordore Dalrymplen ajatuksia brittiläisen kulttuurin syvistä ongelmista. Referoin aiemmin Dalrymplea:

Theodore Dalrymple kuvaa Englannin alaluokan surkeutta - perhejärjestelmän lähes täydellistä romahtamista, työttömyyttä, alkoholismia, perheväkivaltaa ja sivistystason ja moraalin romahdusta - mm. kirjassaan Life at the Bottom. Englannin alin sosiaaliluokka on pääsääntöisesti valkoista.

It will come as a surprise to American readers, perhaps, to learn that the majority of the British underclass is white, and that it demonstrates all the same social pathology as the black underclass in America.

Valkoinen roskaväki ei osaa pääsääntöisesti edes lukea. Koulutusta ei arvosteta ollenkaan eikä koulutusta nähdä keinona nousta ylös surkeudesta. Tässä valkoinen alaluokka eroaa dramaattisesti esimerkiksi intialaisista maahanmuutajista. Vaikka näiden lapset käyvät samoja surkeita kouluja kuin englantilainen alaluokka, maahanmuuttajalapset osaavat säännöllisesti lukea mm. koska vanhemmat hankkivat ykstyisesti lisäopetusta lapsilleen.

The children of poor and unemployed immigrants from northwest India are never illiterate or semi-literate; a very respectable number go on to further education, even at the highest level, despite overcrowding in the home and apparent poverty.

Näin ilmiön jo Intiassa - kastittomat kouluttivat lapsiaan jos suinkin mahdollista. Etelä-Intian Tamilimaassa missä osavaltio tarjosi kaikille ilmaista koulutusta - tosin koululuokat olivat valtavia ja tulokset heikohkoja - kastittomat täydensivät usein lastensa koulutusta yksityisesti. Samoin toimivat monet Kenian slummien asukkaat. Suomessakin ennen peruskoulujärjestelmää monet työväenluokkaan kuuluvat pitivät kunnia-asianaan maksaa lapsensa oppikouluun.


Mielenkintoinen kysymys on, miten maahanmuuttajataustaisten lasten koulumenestys muuttuu seuraavassa sukupolvessa. Kun maahanmuuttajat sopeutuvat brittiläiseen kulttuuriin, käykö niin että myös koulumenestys heikkenee. Mielenkiintoista on, että pitkään Britanniassa asuneet karibialaiset pärjäävät erityisen huonosti.

Tämä viittaisi siihen, että maahanmuttajien sopeutumisessa on ainakin Britanniassa tietty optimitaso:

Sopeudu vain sen verran, että osaat kieltä ja ymmärrät miten yhteiskunta toimii. Mutta vältä sisäistämästä englantilaista elämäntapaa.

Suomen Sotilas painottaa maahanmuuton laatua

Suomen Sotilas -lehdessä on erittäin tasokas kirjoitus maahanmuutosta, joka kannattaa lukea. Ei tarvitse olla suositusten kanssa samaa mieltä, mutta kirjoituksessa on erittäin hyviä pointteja.

"Juuri irakilaisten työttömyys on Suomessa suurinta (yli 50 %), eikä ole syitä olettaa että uudet irakilaiset maahanmuuttajat työllistyisivät aiempia paremmin, ainakaan jos sosiaali- ja työllisyyspolitiikkamme ei muutu ja jos työn hinta Suomessa ei laske – niin ja se muuten ei ole pienipalkkaisen taskusta pois koska se laskee myös hintoja ja käynnistää taloudellisesti myönteisen syklin.

Muita huonosti työllistyneitä kansallisuuksia ovat olleet afgaanit ja somalit – ja nämä kaksi kansallisuutta ovat nytkin turvapaikanhakutilastoissa irakilaisten jälkeen suurimpia. Ilmeisesti Suomen vetovoimatekijänä heidän parissaan eivät ole ainakaan toimivat työmarkkinat.

Eli Suomeen tulevat maahanmuutajat eivät työllisty koska työmarkkinat eivät jousta. Toisaalta Suomi houkuttelee juuri sellaisia maahanmuuttajia joita työllistyminen ei kiinnosta vaan joita kiinnostaa sosiaaliturva."

"Jo nyt tiedetään, että maailman pakolaisleireiltä yritteliäimmät ja kyvykkäimmät pyrkivät anglosaksisiin maihin, päästäkseen nopeasti töihin, kun taas pohjoismaita kehutaan niiden työttömyyskorvauksista ja muista etuuksista. Usein esimerkiksi aasialaiset maahanmuuttajat vaihtavat hyvin nopeasti maata jos töitä ei löydy, he kun ovat useimmiten työn perässä. Toisin on monien Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien suhteen, todistavat tilastot, ilman sen suurempaa rasismia."

Kirjoituksessa on myös vahva liityntä SAK:n nykyiseen Suomen vastaiseen politiikkaan. Suomeen on tietoisesti otettu vastaan maahanmuuttajia, joiden ei edes ole tarkoitettu työllistyvän:

"Suomessapa siirtolaisuuden vapauttamista vastusti jo 1970-luvulla sinnikkäimmin vasemmistolainen ammattiyhdistysliike, joka pelkäsi kilpailua työmarkkinoilla eli vähempään tyytyväisen halpatyövoiman tuontia. Vasemmistolaisilla toimittajilla oli tapanaan arvostella mm. Sveitsiä siirtotyöläisten riistosta. Kun Suomi päätti ottaa Vietnamin venepakolaisia, heitä otettiin hyvin vähän, mieluiten työkyvyttömiä invalideja. Silloin sanottiin, että Suomi osallistuu pakolaiskriisien hoitoon laadulla määrän sijasta. Hienoista asunnoista ja sosiaaliturvasta tehtiin hyveitä, joilla korvattiin se että Suomi otti hyvin vähän pakolaisia. Näin luotiin maine, joka on kantanut näihin päiviin asti. Samalla saatiin pakolaisista ja heidän jälkeläisistään yksi Suomen ahkerimmista väestöryhmistä rakentamaan Suomea. Vietnamilaistaustaisilla kun taitaa useammin olla kaksi työtä kuin ei työtä ollenkaan."

Suuri syy sille, että maahanmuuttajat eivät työllisty ovat suljetut työmarkkinat ja työn keinotekoisesti korkea hinta, jolloin kysyntä ja tarjonta eivät tule toisiaan vastaan. Koska maahanmuuttahat tietävät, että Suomi ei ole työllistäjä vaan hyysääjä, Suomeen myös valikoituu Suomen kannalta heikkolaatuista sakkia:

"Suomella on ilmeisesti sitkeä maine maana, joka ei passita siirtolaisia töihin, vaan tarjoaa heille passivoivaa sosiaaliturvaa. Toisaalta niinhän teeme tasa-arvoisesti omillemmekin.

Suomessa ei tarvitse tehdä töitä jos ei haluta. Suomi ei kiinnostakaan sotaa pakenevia syyrialaisperheitä, jotka jäävät Ruotsiin vaikka keväästä 2011 alkaen kaikki syyrialaiset turvapaikanhakijat ovat saaneet jäädä Suomeen aivan kuten Ruotsiinkin."

"Ensi perjantaina ammattiyhdistysliikkeemme osoittaa mieltään lyömällä kapuloita kansantalouden rattaisiin.

Kysymys on pitkälti siitä, että Suomessa ei olla valmiita toimimaan edustuksellisen demokratian pelisääntöjen mukaan vaan vaaleissa hävinnyt vasemmisto yrittää nyt vaikuttaa asioihin korporatiivisin ja ulkoparlamentaarisin keinoin. Tämä tekee myös ulkomaalaispolitiikan kovin haastavaksi. Kun maassa jätetään moni työ tekemättä koska se on liian kallista, ja kun julkinen sektori on paikoin palkkajohtaja, on kovin vaikeaa työllistää maahanmuuttajia tuottavalla ja yhteiskuntaa rikastuttavalla tavalla, olivatpa he sitten työperäisiä ja haluisia tai eivät. Kotouttamisen kannalta nimittäin työ on se paras lääke ja se on myös meidän kaikkien etu. Ilman työtä ei ole elämää."