Valkoisen miehen rappio - osa 2

Kerroin 2015:

keski-ikäisten valkoisten miesten kuolleisuus on USA:ssa kasvanut voimakkaasti. Myös keskiluokan parissa. Samaan aikaan muiden väestöryhmien miesten kuolleisuus on alentunut voimakkaasti. Samaa ilmiötä ei ole havaittu muissa kehittyneissä maissa - kylläkin kommunismin romahtamisen jälkeisenä aikana Venäjällä.

Esitin seuraavan kuvan Economistist-lehdestä:

HS kirjoitti tänään samasta asiasta.

YHDYSVALTOJEN vähän koulutettujen viisikymppisten valkoisten kuolleisuus on ylittänyt samanikäisten mustien kuolleisuuden. Mustat amerikkalaiset ovat perinteisesti olleet valkoisia huono-osaisempia lähes kaikilla mittareilla.

Vielä vuonna 1999 keski-ikäisten kouluttamattomien amerikkalaisten kuolleisuus oli 30 prosenttia mustia pienempi; vuonna 2015 se oli 30 prosenttia mustia korkeampi.

LUVUT KÄYVÄT ilmi torstaina julkaistusta Princetonin yliopiston taloustieteilijöiden tutkimuksesta Mortality and Morbidity in the 21st Century, (suomeksi Kuolleisuus ja sairastavuus 2000-luvulla), jonka ovat tehneet Anne Case ja Angus Deaton. Tutkimuksesta kertoi The Wall Street Journal -lehti.

Casen ja Deatonin edellinen raportti vuonna 2015 nosti valkoisen väestön terveyskriisin suureksi puheenaiheeksi. Uudet tiedot vahvistavat aiempia havaintoja.

JATKOTUTKIMUS paljastaa, että vähän koulutettujen valkoisten kuolleisuus on noussut vuosina 1999–2015 kaikissa 25–64-vuo­tiaiden ikäryhmissä. Myös nuorten joukossa kuolleisuus on siis kasvanut.

Kuolleisuus korkeintaan lukion käyneiden valkoisten keskuudessa on noussut niin selvästi, että se on kääntänyt myös kaikkien valkoisten amerikkalaisten eliniänennusteen laskuun. Yli­opistokoulutettujen valkoisten amerikkalaisten kuolleisuus laskee yhä.

Yksi hurja grafiikka vertaa keski-ikäisten valkoisten amerikkalaisten kuolinsyitä eurooppalaisiin. Itsemurhat, alkoholi ja huumeet vievät hautaan paljon enemmän valkoisia amerikkalaisia kuin aiemmin. Euroopassa ja Australiassa näiden kuolinsyiden osuus on joko pudonnut, pysynyt tasaisena tai noussut vain hieman.

KUOLLEISUUDEN nousuun vaikuttavat tutkimuksen mukaan monet eri syyt. Tutkijat kutsuvat alkoholia, huumeita ja itsemurhia ”epätoivon kuolemiksi” ­(deaths of despair).

Opiaatteja sisältävien kipulääkkeiden reseptimääräykset Yhdysvaltojen apteekeissa ovat kaksinkertaistuneet 20 vuodessa, ja samalla ovat lisääntyneet lääkkeiden väärinkäyttö ja riippuvuudet.

Näihin yhdistyvät sydänsairaudet ja syövät, jotka ovat keski-ikäisten yleisimmät kuolinsyyt Yhdysvalloissa. Kehitys näiden sairauksien torjumiseksi on hidastunut.

THE WALL STREET Journal -lehden mukaan tutkimus valottaa valkoisen työväenluokan asteittaista romahtamista vuoden 1945 jälkeen syntyneiden keskuudessa. Tämän ryhmän ruumiillinen ja henkinen terveys ja sitoutuminen työelämään on heikentynyt 1970-luvun alun jälkeen.

Nuori mies

Sinä nuori suomalainen mies tai nainen, joka astut asepalvelukseen tänä vuonna tai ensi vuonna tai sitä seuraavana, olet aivan eri asemassa kuin me vanhemmat (mutta alle yhdeksänkymppiset), kun astuimme palvelukseen.

Kun itse vuonna 1976 menin armeijaan, sodan riski oli olematon. Elimme Euroopassa, joka oli jaettu Länteen ja Itään. Pelotteiden - kuten ydinaseiden - tasapaino takasi, että Länsi ja Itä eivät joutuneet Euroopassa sotaan keskenään. Sodan riski on ollut olematon pitkälle 2000-luvulle asti.

Mutta sinä voit joutua sotaan. Sinä voit oikeasti kuolla sodassa. Ainakin fiksuimmat teistä tietävät sen kirkkaasti. Jos menet aliupseeri- tai upseerikouluun, voit joutua johtamaan toisia miehiä, jotka luottavat henkesi sinun käsiisi. Astut armeijaan tietoisena, että olet erityisasemassa meihin vanhempiin verrattuna.

Tietysti kolmekymppinenkin on siinä mielessä samassa tilanteessa sinuun nähden, että hänkin voi joutua sotaan. Mutta kun kolmikymppinen teki valinnan siviilipalveluksen ja asepalveluksen välillä, sodan riski oli vieläkin mitätön. Siviilipalvelukseen ei menty silloin pelkuruudesta, vaan muusta syystä.

Vanhempasi voivat joutua hautaamaan sinut sankarihautaan samalla tavalla kuin mummoni sukupolvi teki. Suremaan loppuelämänsä.

Joudutte ehkä puolustamaan tätä maata ase kädessä ja henkenne riskeeraten. Koska Venäjä.

Se on kunniatehtävä.

Venäjä - kansojen helvetti

Viime aikoina on Putinia ymmärtävissä piireissä on esitetty, että Stalinin aikana murhattiin nimenomaan venäläisiä ja murhaajat olivat jotain muuta kuin venäläisiä.

Tosiasiassa mm. suomalaiset olivat erityiskohtelun alla. Suomen kieli oli julistettu fasistiseksi. Inkerinmaalla oli määrätty teloituskiintiöt jokaiselle suomalaiselle paikkakunnalle ja kiintiöt ylitettiin aina reippaasti. Inkerin kansasta tuhoutui ehkä kolmannes. Pelkästään teloitettuina ja vankilereille menehtyneinä kuoli parikymmentä prosenttia. Kaikki koulut ja kirkot suljettiin ja kieli kiellettiin.

Suomalaisista punaisista, jotka olivat tulleet 1918 pakoon Suomesta tai myöhemmin Suomesta tai Amerikasta, tapettiin todennäköisesti paljon suurempi osa. Lapset vietiin lastenkoteihin ja heidät venäläistettiin, jos he olivat liian nuoria teloitettavaksi. Helsingin Sanomat kertoo tänään:

PRESIDENTTI Vladimir Putin julisti Valdai-klubin linjapuheessaan syyskuussa 2013 – samalla kun suomi läntisiä arvoja ja kauhisteli lännen moraalista rappiota –, että Venäjän suojeluksessa etnisten ryhmien on aina ollut hyvä elää:

”Kautta vuosisatojen Venäjällä, jonka jotkut ovat yrittänet leimata kansojen vankilaksi, ei pieninkään etninen ryhmä ole kadonnut. Ja ne ovat säilyttäneet ei vain sisäisen autonomian ja kulttuuri-identiteetin vaan myös historiallisen asuintilansa. Putin jatkoi, että vähemmistöjen kulttuuria ja kieliä tuettiin. ”Meidän pitäisi tuoda takaisin ja omaksua paljon siitä, mitä tässä suhteessa tehtiin.”

Pitäisiköhän neuvonantajien kertoa presidentille Venäjän suomalaisista?

"Suomalaisia ei tuolloin teloitettu vain Uralin alueella. Samaa tapahtui ainakin Karjalassa, Leningradissa, Permissä, Muurmannin alueella ja Komissa. ...

VANKEJA HUU­DETTIIN Tšelja­binskin täysistä selleistä kuulus­teluihin: Hanttu Niilo. Hansen-Haug Niilo. Hansen-Haug Kristiina. Hakala Einari. Hakala Iida. Haapalainen Erland. Tyyskä Markus. Tuuli Adolf. Tuominen Otto... Wahlstén Kirsti. Wahlstén Viljo. Varja Viljo. Vartiainen Yrjö.­ Vartiainen Kalle. Vaittinen Fanny. Vaittinen Antti. Betman Väinö. Beck Lauri... He olivat kotoisin Kotkasta, Helsingistä, Sallasta, Jyväskylästä, Jämsästä, Petsamosta, Porista, Vehkalahdelta, Kuopiosta, Kemistä, Lohjalta, Viipurista...

Vankeja seisotettiin, hakattiin ja pidettiin valveilla, eikä heille annettu ruokaa. Heitä pidettiin komeroissa, joissa saattoi vain seistä. Heille valehdeltiin kotiin pääsystä. Nuoria tyttöjä houkuteltiin voileivillä ja teellä allekirjoittamaan pöytäkirja. Pöytäkirjoista näkyy, että pitkät öiset kuulustelut tuottivat mitättömän liuskamäärän tekstiä.

”Erityismenetelmät” ottivat aikansa. Yhden miehen päähän tiputettiin pisaroita, kunnes hän ei enää kestänyt. Sydäntautinen nainen istutettiin jääkylmään ammeeseen. Hän kuoli. Joidenkin silmiin pidettiin suunnattuna kirkas valo. Kesken kuulustelun nukahtaneet herätettiin kylmällä vedellä. Jotkut menettivät järkensä. Yksi suomalaismies yritti kuristaa kuulustelijansa. Ainoa, joka ei puhunut eikä allekirjoittanut,­ oli oululainen Veikko Huotari. Hänet valehirtettiin kolmesti.

Vankien nimet ja kotipaikat kirjoitettiin miten sattui, mutta jokaisesta tehtiin paperit ja jokainen valokuvattiin. Muutos näkyy kuvista: nuoret ihmiset katsovat kameraan järkyttyneinä ja vanhentuneina – laihoina, kalpeina, ryppyisinä, harmaantuneina. Miehille on kasvanut parta. Yksikään ei hymyile. KAIKKI TUNNUSTIVAT lopulta. Ihan mitä tahansa. Naiset, jotka eivät osanneet venäjää, sanoivat olevansa Suomen vakoojia. Monet tunnustivat suistaneensa junia raiteiltaan ja särkeneensä vetureita sekä räjäyttäneensä asemia ja tehtaita.

Eräs mies sanoi tappaneensa Stalinin. Jotkut olivat tulleet ”polttamaan metsiä” tai ”räjäyttämään patoja”. Joku oli jäädyttänyt veden vesijohdoissa, toinen ripotellut hiekkaa laakereihin. Oli kehuttu fasisteja, ja kauppajonossa oli haukuttu ryssiä. Rappari Viktori Alhonen oli ”tehnyt sabotaasia valamalla 10 senttiä liian leveitä porrasaskelmia”. Siitä seurasi kuolemantuomio. 20-vuotias Salli Lappalainen Kemistä oli ”hitsannut autoa huolimattomasti ja aiheuttanut seisokin tehtaalla”. Tuomio: kymmenen vuotta pakkotyötä Karagandan leirillä ja karkotus Siperiaan.

Kotkalainen Veikko Ollikainen oli tullut Suomesta 12-vuo­tiaana ja ”saanut vakoilutehtäviä”. Hän yritti paeta Suomeen, mutta hänet saatiin kiinni Karjalassa ja ammuttiin. Hänen isänsä teloitettiin, ja sisko joutui pakkotyöleirille. Nuorin vangittu, Siiri Hämäläinen, oli lähtenyt 12-vuotiaana Suomesta. Häneltä tiukattiin, kuka hänet oli värvännyt. Hän oli 17-vuotias, kun hänet passitettiin kymmeneksi vuodeksi leirille.

Muutkin teini-ikäiset tytöt joutuivat leireille kymmeneksi vuodeksi. Tyttöjen rikos oli se, etteivät he ilmiantaneet vanhempiaan ja veljiään. Heille valehdeltiin, että vanhemmat oli lähetetty 25 vuodeksi leiriin ilman kirjeenvaihto-oikeutta. Rikosvastuun ikäraja oli 1930-luvulla laskettu 12 vuoteen, mutta sen ikäisiä ei kuitenkaan ammuttu. Pienet suomalaislapset sijoitettiin eri lastenkoteihin. Heidän nimensä muutettiin, ja heidät venäläistettiin. Joidenkin papereissa on maininta: sijoitetaan lastenkotiin, ja kun kasvavat, auttavat valtiota asuttamaan Neuvostoliiton harvaan asuttuja alueita: Kazakstania, Siperiaa ja Karjalaa."

Mustan lipun alla. Elias Simojoen elämä ja utopia

Tutkija Miika Siirosen kirja Valkoiset vuodelta 2011 kuvaa valkoisten yhteisöllisyyden nousua ja sen myöhempää nakertumista, kun Maalaisliitto ja Lapuan Liike ajautuivat ristiriitaan. Siirosen sympatiat ovat vasemmalla, mutta kirja on aivan erinomainen ja erittäin suositeltava.

Nyt Siironen on kirjoittanut kirjan 30-luvun kansallismielisen liikkeen karismaattisesta johtajasta ja marttyyrista kansanenedustaja ja heimosoturi Elias Simojoesta. Arvostelu kirjasta on HS:ssä. Itse en kirjaa vielä ole lukenut.

Voima-lehdeltä erinomainen artikkeli hyvinvointiyhteiskunnan rasistisesta luonteesta

Voima-lehti kirjoittaa siinä mielessä asiaa että faktapohjalta tarkasteltuna väitteet ovat sataprosenttisesti totta:

"Hyvinvointivaltion tarina kertoo yhteisvastuusta ja solidaarisuudesta. Sen tarinan välttämätön perusta oli yhtenäinen ja rajattu kansakunta: yhteinen suomalaisuus yhdisti moraaliseen vastuuseen naapurista ja antoi solidaarisuudelle syyn, vaikka pienenkin. Samalla hyvinvointivaltion tarinan perusta oli ulossulkeva nationalismi. Eikä tilanne ole muuttunut: vaihtoehtoisia tarinoita ei ole.

Hyvinvointivaltion taustalla olevan nationalismin elinvoiman näkee rasistisista nettikeskusteluista. Niissä toistuu ajatus, jota hyvinvointivaltion kannattajat eivät yleensä kehtaa sanoa ääneen: ”Emme vihaa ulkomaalaisia, mutta meidän pitää keskittyä huolehtimaan suomalaisista. Siksi emme voi ottaa tänne pakolaisia.”

Koko hyvinvointivaltion projekti hajoaa, jos ei suostu kannattamaan väkivaltaisella rajapolitiikalla aidattua yhteisöä. Yhteisön jäseniksi hyväksytyt saavat (tietyin ehdoin) sosiaaliturvaa ja muita oikeuksia. Ulossuljetut eivät saa. Niin yksinkertainen on hyvinvointivaltion pohja."

Voi tietysti kysyä että kuinka paha asia "väkivaltaisella rajapolitiikalla" aidattu yhteisö oikeasti on.

Elinor Ostrom - ensimmäinen talouden Nobelin saanut nainen - totesi, että yhteisresurssin kuten hyvinvointivaltion käytön organisoiminen nimenomaan PERUSTUU ulossulkemiseen.

"Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia." (Elinor Ostromin kirjasta Governing the Commons: The Evolution of Institutions for Collective Action (Political Economy of Institutions and Decisions).)

Oxfordin yliopiston Afrikan talouden professori Paul Collier taas totesi kirjassaan Exodus tulonsiirtoja harjoittavan hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen perusta ei ole universaalissa humanismissa vaan identifioitumisessa yhdeksi kansaksi.

"Kansakunnat ovat ylivoimaisesti merkittävin verotus-instituutio. Vain jos ihmiset kokevat vahvaa yhteistä identiteettiä kansakunnan tasolla he ovat halukkaita hyväksymään, että verotusta voidaan käyttää tulonjaon välineenä tasoittamaan onnesta ja epäonnesta johtuvia varallisuuseroja.

Tiedämme, että yhteisen identiteetin rakentaminen kansakunnan tasoa ylemmäksi on äärimmäisen vaikeaa. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana selkeästi onnistunein ylikansallinen projekti on ollut Euroopan Unioni. Kuitenkin viidenkymmenen vuoden jälkeen … vain 1 prosenttia tuloista siirretään maasta toiseen tulonjakona.

Viisikymmentä vuotta osoittaa, että ihmiset eivät kykene luomaan tarpeeksi vahvaa eurooppalaista identiteettiä, että se tulisi tukemaan merkittävää tulonjakoa. Kansakunnat ovat ihmisten yhteistyön näkökulmasta … käytännössä ainoat instituutiot jotka kykenevät tarjoamaan julkishyödykkeitä.

Tulonsiirrot kansakunnan sisällä eivät ole vain oleellisesti merkittävämpää kuin tulonsiirrot ylemmillä organisaatiotasoilla vaan myös oleellisesti merkittävämpiä kuin tulonsiirrot millään alemmalla organisaatiotasolla.

Collier ottaa esimerkin kansallisen identiteetin tehokkuutta kasvattavasta vaikutuksesta Keniasta ja Tansaniasta. Klassisen tutkimuksen mukaan kenialaisissa kylissä julkishyödykkeiden (esimerkiksi kaivojen ja kyläkoulujen) ylläpito on selkeästi tehokkaampaa, jos kylän asukkaat ovat samaa heimoa. Tansaniassa, missä etninen koostumus on hyvin samantyyppinen kuin naapurimaassa Keniassa, mutta missä tansanialaisen kansallistunteen ja kansallisen kielen luomiseen on panostettu voimakkaasti, vastaavaa kuviota ei synny." (Collier, Exodus)

Se on tietysti sitten toinen kysymys onko tällaisessa identifioitumisessa yhdeksi kansaksi, joka kokee solidaarisuutta korkeintaan omiaan kohtaan, jotain aivan hirveän pahaa. Toki voi ajatella että siinä on jotain traagista, mutta pragmaatikko pitää olennaisimpana että asia ymmärretään. 

Kansakunnaksi identifioituminen on pikemmin voimavara, vaikka ei toki ongelmaton, kuten 1900-luvun historia meille opettaa.

Etelän ihmisten osuus Ranskan väestöstä

Etelän ihmisten (lähiitämaalaisten ja afrikkalaisten) osuudesta Ranskan väestöstä on vaikea saada tilastotietoa, koska Ranska tasavaltalaisen ideologiansa mukaisesti ei tilastoi ihmisiä syntyperän mukaan.

Steve Sailer keksi kuitenkin tutkia sitä, kuinka monelle ranskalaislapselle tehdään testi, onko lapsella perinnöllinen sirppisoluanemia. Taudin voi saada vain mikäli molemmat vanhemmat ovat geenin kantajia. Käytännössä geenin kantajia on vain malaria-alueella. Afrikassa, Kreikassa, Etelä-Italiassa ja Lähi-Idässä.

Tästä syystä vain ne lapset tutkitaan, joilla on molemmat vanhemmat malaria-alueelta.

Tulos oli dramaattinen:

After all those preliminaries, here are the unadjusted percentages of newborns targeted for testing in France because both parents come from the Global South:

2005: 25.6 percent

2010: 31.5 percent
2015: 38.9 percent

And Paris in 2015 was 73.4 percent, up from 54.2 percent just a decade earlier.

Tämä on tietysti vain yksi selvitys ja tulokseen pitää suhtautua varauksella. On kuitenkin hyvin mahdollista, että trendi on tämmöinen.

Karkureista osa 3: vastaus Mashirille

Lisäys kello 14: Mashiri ei ilmeisesti todellisuudessa ollut kanssani juurikaan eri mieltä vapaaehtoisuusargumentista koska totesi minulle näin.

James Mashiri asettuu kirjoituksessaan "karkureiden" puolelle ja kritisoi Jussi Niinistöä ja reserviläisliittoa.

"Reserviläisliiton Olli Nyberg esitti MTV:n Huomenta Suomi-lähetyksessä, että ”kieltäytymiset synnyttävät kuvan, jonka mukaan puolustus perustuisi vapaaehtoisuuteen, vaikka puolustusvelvoite on kirjattu perustuslakiin.” Vaikka huomioitasiin liturgiat asepalveluksesta, suuresta reservistä ja puolustusjärjestelmästä, on silti vaikea ymmärtää Nybergiä ja Reserviläisliittoa. Perustuslakiin on kirjattu maanpuolustusvelvoite, joka koskee jokaista kansalaista. Asevelvollisuus perustuu erityiseen lakiin ja se koske vain miehiä. Asevelvollinen, jonka vakaumus estää häntä suorittamasta asepalvelusta vapautetaan siitä ja määrätään siviilipalvelukseen."

Sellainen ajatus, että ne jotka eivät ole motivoituneita, on paras vapauttaakin puolustamasta maataan ase kädessä, kuullostaa ehkä tehokkuusnäkökulmasta järkevältä.

On kuitenkin toinen näkökulma jota tukee taloustieteellinen teoria:

Vapaamatkustaminen - eli se että vain osa laittaa esimerkiksi oman henkensä alttiiksi sodassa ja osa viittaa "vakaumukseen"- vie pohjan maanpuolustukselta. Jos vapaamarkustajia ei pysäytetä esimerkiksi demonisoimalla, julkishyödykkeen (maanpuolustus) tuotto romahtaa ennemmin tai myöhemmin.

(Jos ongelmatiikka on tuntematon tai jos lukija ajattelee, että maanpuolustuksen pitää perustua taloudelliseen insentiiviin tai vakaumukseen, kannattaa tutustua asiaan. Vaatii hiukan opiskelua. http://perseus.iies.su.se/~alind/Links/IUIWP585.pdf  Yksi kirjoittajista (Weibull) on Tukholman School of Economicsin taloustieteen professori.)

Vakaumuksestahan nekin puhuvat joiden mukaan rokotuksesta kieltäytyvät ovat parempia ihmisiä. Joidenkin mielestä taas rokotuksista kieltäytyminen on jokaisen oma asia. Tosiasiassa kuitenkin immuniteetti on laumailmiö ja rokotuksesta kieltäytyminen aiheuttaa negatiivisia ulkoisvaikutuksia.

Kaksoiskansalaisia ei pidä demonisoida, mutta heidän on valittava puoli

Kansankokonaisuus on pitkään ollut huolestunut Suomen venäläisen väestön lojaliteetista Suomea kohtaan. Ilmiselvästi osa venäläisväestöstä on Putinin kannattajia. Sekin osa, joka vastustaa Putinia, on ongelmallista, koska Putin on valmis käyttämään "lähiulkomaiden" venäläisväestön "suojelua" tekosyynä agressioon lähiulkomaita vastaan.

Suuri osa venäläisistä on tietysti normaaleja ihmisiä, joille "veri on vettä sakeampaa" ja jotka riippumatta siitä kannatavatko Putinia vai ei, kokevat luonnollista identifioitumista ja lojaliteettia syntymämaataan Venäjää kohtaan, vaikka asuvatkin Suomessa. Suomeen on muutettu paremman elämän perässä, mutta identifioidutaan venäläiseksi. Nämäkin ihmiset ovat ongelmallisia, koska Suomen ja Venäjän ajautuessa konfliktiin, heidän lojaliteettinsa on epäselvä.

Kansankokonaisuus haluaa painottaa, että yksilön kannalta ei ole olemassa oikeaa tai väärää lojaliteettia. Jos Suomen venäläinen on lojaali ensi sijassa Venäjälle, koska se on hänen isänmaansa, kunnioitan sitäkin lojaliteettia. Ko. ihmiseen kuitenkin pitää silloin suhtautua niin kuin potentiaalisen vihollismaan lojaaliin kansalaiseen suhtaudutaan. Suurena potentiaalisena ongelmana.

Nyt on siis syntynyt kiista kaksoiskansalaisten lojaliteetista Suomea kohtaan. Ja siitä onko syytä rajoittaa kaksoiskansalaisten oikeutta päästä vaikkapa Ulkoministeriön tai Puolustusvoimien korkeisiin virkoihin. Olen samaa mieltä esimerkiksi SDP:n oikeistosiiven Tytti Tuppuraisen kanssa:

Lojaliteettikriisi voi olla aivan todellinen, tilanteessa jossa oman maan ja isänmaan etu on vastakkaini.

Supon johtajan Antti Pelttarin mukaan "kaikki Venäjän kansalaiset ovat kaksoiskansalaisuudesta riippumatta Venäjän lakien mukaan velvoitettuja auttamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia".

Pitääkin kuitenkin muistaa, että ongelmallista on sekin jo kaksoiskansalaiset kokevat itsensä demonisoiduiksi. Koskaan ei voi olla hyvä, että osa kansasta syrjäytyy taloudellisesti tai kokemalla itsensä b-luokan kansalaisiksi. Syrjäytyminen aiheuttaa enemmän kuin mikään muu lojaliteetin rapautumista ja quislingilaisuutta.

Valtiovalta on vaikean edessä. 

Kaksoiskansalaisia ei pidä demonisoida, mutta heidän on faktisesti valittava puolensa. Tänään HS:ssä tuohtunut äiti valitti, että hänen poikansa kelpaa kyllä tykin ruuaksi, mutta ei upseeriksi. Ymmärrän äidin tyrmistyksen "epäoikeudenmukaisuudesta" osittain. Mutta pojan on valittava puolensa. Nyt ei ole kyse pojan oikeuksista vaan hänen lojaliteetistaan. Pojan on vakuutettava muut suomalaiset siitä, että kriisitilanteessa poika on lojaali Suomelle - ei sen viholliselle. Puheet oikeudenmukaisuudesta menevät muutenkin välillä aivan tolkuttomiksi. Punapresidentti Halonen totesi mm. että on epäoikeudenmukaista kokea vain yksi naapuri uhaksi.

Kuolemankomppania - eli karkureista osa 2

BBC kertoo:

"The story of Reserve Police Battalion 101 ...

In 1942 the battalion was sent to Poland to take part in the rounding up of Jews.... 

Just three weeks after their arrival, the men were sent to the village of Józefów, home to 1,800 Jews. The commander, Major Wilhelm Trapp, stood up in front of the gathered men. As he began to speak they noticed he had tears in his eyes. Trapp told his men to round up all the Jews living in this village as there had been reports that they were involved with the local partisans.He said that they should separate the Jewish men so they could be sent off to a work camp. However, the woman, children and the elderly should be taken aside and shot - and although he did not like what they had been asked to do, it would make it easier if they remembered that, back home in Germany, bombs were falling on women and children.
At the end of his speech, Trapp said that those who did not want to take part, could step aside. Of the 500 men standing ... fifteen chose to opt out of the killing."

Oleellista oli että kukaan noista viidestätoista kieltäytyjästä ("karkurista") ei saanut rangaistusta paitsi maineen kärsimisen muodossa.

Miksi Natsi-Saksa toimi näin? Kuvittelen ainakin etytä syy oli se, että loput miehet tajusivat olevansa vapaaehtoisia. He tiesivät, että he elävät ja kuolevat yhdessä kansallissosialistisen isänmaansa kanssa.
Natsi-Saksa sitoutti miehet asialleen.

Kirjoitin vähän aikaa sitten toisenlaisista karkureista. Niistä, jotka kieltäytyvät puolustamasta vapaata isänmaataan Suomea. Heitäkään ei myyräntyönsä takia millään lailla rangaista.

Jared Diamond ja menestyksen salaisuus

Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs on jäänyt minulta lukematta. Ajatus, että pelkkä maantiede selittäisi ihmisten menestyksen tuntui jotenkin liian kornilta. 

Diamondin Romahdus sen sijaan herätti pessimistin kiinnostuksen - kirja olikin aivan loistava eikä lopulta mustavalkoisen pessimistinenkään. Kirja kuvasi myös ekokatastrofin muodossa uhkaavan romahduksen välttäneitä onnistujia. Tikopian syrjäisellä saarella Tyynellä merellä ekologinen tasapaino on säilynyt pitkään. Ekologinen tasapaino kyettiin säilyttämään Tikopialla erilaisin pienimuotoisin instituutioin jotka ylläpitivät eksplisiittisesti sovittua asukaslukua sponttaanisti. Ei tarvittu juurikaan näyttäviä sotia, nälänhätiä tai joukkomurhia. Väestökontrolli hoidettiin mm. melomalla kaukaisuuteen, mikä saaren syrjäisyyden takia merkitsi käytännössä lähes varmaa itsemurhaa. Vastasyntyneitä saatettiin myös tappaa niin että heimon osuus kokonaisväestöstä pysyi sallituissa rajoissa.

Luin nyt ensimmäisen kerran Jared Diamondin kirjoituksen siitä miksi Eurooppa valtasi maailman eikä esimerkiksi Kiina - vaikka sekä Euroopalla että Kiinalla oli Diamondin Tykit, taudit ja teräs-kirjan teorian mukaan Euraasian edullisen maantieteen takia etulyöntiasema mesoamerikkalaisiin, inkoihin ja afrikkalaisiin verrattuna. Kirjoitus on jo melkein 18 vuotta vanha, mutta siinä on suhteellisen herkullisia esimerkkejä siitä, miten 

yksi laaja maa (kuten Kiina), jolla ei ole tasavertaisia kilpailijoita, pärjää huonommin kuin joukko keskenään kilpailevia ja toisiltaan oppivaa maita (kuten Euroopan maat keskiajan jälkeen).

Jos kilpailua ei ole hyvinkin tehottomat instituutiot saattavat elää kilpailun puutteessa pitkään. Institutionaalinen innovaatio on tehotonta, kun valtiotason innovaatiot eivät leviä maasta toiseen.

Japanilaiset onnistuivat 1500/1600-luvulla kehittämään nykyaikaisen tuliase-teollisuuden ja tuliaseiden määrä per capita oli suurempi kuin missään maailmassa. Tuliaseet heikensivät kuitenkin samurai-luokan asemaa, kun talonpoika saattoi ampua samurain taistelussa. Tuliaseiden valmistusta rajoitettiin aluksi - ja lopulta valmistus kiellettiin hiljalleen kokonaan. Kun Japanin eristyminen päättyi 1800-luvun lopulla, maalla ei ollut tehokasta tuliaseisiin perustuvaa armeijaa. Euroopassakin joidenkin pikkuruhtinaskuntien aatelisto kielsi Diamondin mukaan tuliaseiden käytön aateliston erityisaseman turvaamiseksi. Tuliaseilla varustautuneen naapurimaan hyökkäys kuitenkin sai mielen nopeasti muuttumaan.

Euroopan fragmentoituminen moneksi maaksi aiheutti toki tragedioita monien sotien muodossa. Mutta kun esimerkiksi Kolumbus alkoi hakea rahoitusta Intian laivareitin etsinnälle ja kun hänen yrityksensä Italiassa kilpistyivät rahoittajien kiinnostuksen puutteeseen, Kolumbus etsi rahoittajaa Ranskasta, Espanjasta ja Portugalista. Lopulta Espanjan kruunu antoi Kolumbukselle pienen kolmen laivan laivaston. Kiinassa hyvin alkaneet löytöretket taas kiellettiin kokonaan 1400-luvun puolessa välissä. Yksi mies saattoi torpata Kiinan kehityksen kannalta potentiaalisesti tärkeän laivaston kehittämisen.

Eristyneet maat kehittyvät huomattavasti hitaammin tai niiden teknologia ja instituutiot usein suorastaan rapautuvat. Kuuluisin esimerkki ovat Tasmanian alkuasukkaat, joiden teknologia romahti tuhansien vuosien kuluessa, kun meren pinnan nousu eristi saaren muusta Australiasta. Tasmanialaiset, jotka elivät varsin kylmissä oloissa, menettivät mm. vaatteiden tekotaidon ja kalaverkkojen valmistustaidon. Myös harvaan asutuilla alueilla eläneet eskimoheimot saattoivat joksikin aikaa hukata mm. kajakkien tekotaidon esimerkiksi kun kulkutauti sattui tappamaan kajakkien valmistuksen osaajat. Taito opittiin kuitenkin yleensä uudelleen joltain naapuriheimolta, ellei heimo ehtinyt tuhoutua ennen. 

Tasmanian naapurisaari Flinders menetti 20 000 vuotta jatkuneen asutuksen jo 4000 vuotta ennen valkoisten maahantuloa. Tasmania melko pian valkoisten vallatttua saaren. Tasmanialaiset mm. myivät tavaran toivossa usein naisensa valkoisille. (Lähde: Henrich, J. (2004) Demography and Cultural Evolution: Why adaptive cultural processes produced maladaptive losses in Tasmania. American Antiquity 69(2): 197-21)

Diamond mainitsee myös Sarastuksessa kuvatun esimerkin syrjäisellä saarella eläneistä morioreista, jotka perustivat elämänsä väkivallattomuuteen, kunnes Uudesta Seelannista tulleet maorit tuhosivat moriorit. Moriorit olivat kykenemättömiä sopeutumaan ja luopumaan tehottomasta instituutiostaan pasifismista tarpeeksi nopeasti.

Diamondin artikkeli käsittelee teorian sovelluksia yritysmaailmaan. Suosittelen siksi koko artikkelin lukemista.

Karkureista

Eilen loukkaannuttiin siis siitä että reserviläisjärjestön edustaja kutsui kertausharjoituksista kieltäytyviä karkureita karkureiksi. Osallistuin illalla keskusteluun mm. Marko Hamilon seinällä. Marko totesi, että Putin on varmasti tyytyväinen siitä, että suomalaiset kieltäytyvät reservistä.

Loukkaantujia ja muita karkureita on kolmea sorttia:

1. Osa loukkaantujista on sitä mieltä, että Suomea ei kannata puolustaa koska a) pakolaiset ja koska b) EU ja koska c) isäntämaasopimus. Muutospuolueen Jari Leino mm. levitti maanpuolustuksen vastaista sanomaa Hamilon seinällä.

2. Sitten on niitä joiden mielestä muiden kyllä sopii mennä puolustamaan maataan mutta "minusta tappaminen on väärin". Eli tapatetaan muita suomalaisia rajalle, jotta me paremmat ihmiset emme joudu tapattamaan itseämme tai lapsiamme. Suuri osa Punaviher-kuplaa ajattelee mielessään jotenkin näin, vaikka selittää motiivinsa parhain päin kuten henkilö, joka väittää ajavansa lapsensa etua kun riistää tältä rokotus-suojan.

Toinen versio Punaviher-kuplassa on se, että Suomea ei uhkaa mikään muu kuin ilmaston lämpeneminen. Vihreän Langan toimittaja Riikka Suominen levitti vihreiden keskuuteen maanpuolustuksen vastaista asennetta seuraavasti.

Minusta Suomi ei puolustaudu oikeita uhkia vastaan. Meidän turvallisuuttamme uhkaa yksi asia ylitse muiden: ilmastonmuutos. Se on nopeasti etenevä katastrofi, joka vaarantaa elämän maapallolla. Eri alojen päättäjät eivät kuitenkaan istu viikkoja pohtimassa ilmastonmuutosta. Eikä valtio käytä ilmastonmuutoksen uhista valistamiseen puolta miljoonaa euroa vuosittain.  

Riikka ilmeisesti ei ole kuullut Alepposta, Krimistä, Georgiasta tai Donetskista tai luulee taas, että me suomalaiset olemme sellaisen yläpuolella.

3. Kolmas pienempi porukka ovat oikeistoliberaalit, joiden mielestä asevelvollisuus on "väärin", koska ketään "ei saa pakottaa" työhön, josta ei edes makseta palkkaa. Ruukinmatruuna-bloggaaja on tyyppiesimerkki tämän sortin maanpuolustuksen vastaisuudesta. (Blokkasin hänet kommenttiosastolta joten hänen vastinettaan ei saada.) Ruukinmatruunalla on toki muitakin perusteluita. Asevelvollisuus on Ruukinmatruunan mukaan tehotonta ja Suomen olisi pitänyt talvisotakin käydä palkka-armeijalla.

Jokaisen, joka tässä maassa vakituisesti asuu, on minusta puolustettava Suomea Venäjä-vihollista vastaan. Näitä ihmiset ovat kansalaissotilaita. 

Rakkaushormoonista taisteluhormooni

Kirjoitin kolme vuotta sitten oksitosiini-hormonista:

Oksitosiini liittyy varmasti rakkauteen ja luottamukseen ihmisten välilllä. Autismia kyetään EHKÄ hoitamaan antamalla autisteille oksitosiinia ja tekemällä autisteista näin ollen hiukan normaalimpia ja hiukan tuntevampia ihmisiä. Oikeita ihmisiä. 

Oksitosiini lisää nimenomaan kiintymystä ja empatiaa sisäryhmän jäseniä kohtaan. Oksitosiini vahvistaa luottamusta sisäryhmän jäsenten välillä ja vahvistaa etnosentrismiä. Samalla se alentaa luottamusta ulkoryhmän jäseniin. Oksitosiini liittyy myös äidin rakkauteen lapsiaan kohtaan. Jollain tavalla oksitosiini liittynee myös anoreksiaan, joka on keskiluokkaisten tyttöjen sairaus. Oksitosiinilla voidaan mahdollisesti myös parantaa anoreksiaa ja psykopatiaa.

Oksitosiini oli aiemmin keskeisesti mielletty hormoniksi joka vahvistaa äidin ja lapsen sidettä. Sen toinen rooli etnosentrisyyden vahvistajana herätti tiettyä vastenmielisyyttä liberaaleissa piireissä. Puhuttiin oksitosiinin pimeästä puolesta. Toisaalta syntyi käsitys, että sama perusmekanismi luoda sidettä äidin ja lapsen välillä on evoluution aikana laajentunut mekanismiksi luoda sidettä sisätyhmän jäsenten välille ulkoryhmän jäseniä vastaan. Rakkaushormoonista tuli myös taisteluhormooni.

Aiheesta on julkaistu nyt uutta tutkimusta. Luonnon oloissa Norsunluurannikolla on kyetty seuraamaan simpanssilaumojen käyttäytymistä. Kaksi kymmenen simpanssin laumaa asui lähellä toisiaan ja oli usein konfliktissa keskenään. Oksitosiinitasot nousivat aina jyrkästi, kun lauma valmistautui taisteluun toista laumaa vastaan. Verikokeita ei toki päästy tekemään, mutta hormonitasot saatettiin todeta virtsasta.

Taistelun jälkeen joukkohali!

Tutkimus: Lesbot rumempia kuin heterot

Amerikan sosiologi-seuran julkaiseman tutkimuksen mukaan alemman seksuaalisen vetovoiman omaavat naiset ovat useamin lesboja kuin korkeamman seksuaalisen vetovoiman omaavat.

Miehillä vastaavaa ilmiötä ei esiinny.

Tutkimustulos on looginen. Jo aiemmin tiedettiin nimittäin, että naisten seksuaalisuus on fleksiibelimpää kuin miesten. Naiset vaihtavat seksikumppaninsa sukupuolta elämänsäaikana kolme kertaa todennäköisemmin kuin miehet.

Kerroin aiemmin:

Miesten seksuaalisuutta luonnehtii myös bimodaalisuus eli ääripäiden korostuminen. Useimmat aikuiset miehet ovat joko selvästi homoja tai selvästi heteroita. Seksuaalisen orientaation "jäykkyys" kulkee suvuissa: homomiesten suvuissa on enemmän toisia homoja mutta myös enemmän selkeästi heteroseksuaalisia miehiä. Naisten seksuaalinen orientaatio muistuttaa jatkumoa, jossa heteroiden jälkeen on toiseksi eniten biseksuaaleja ja vähiten lesboja.

Naisella, jolla on vaikeuksia löytää itselleen laadukas mies, on usein toinen mahdollisuus. Ottaa pariksi nainen. Miehellä vastaavaa mahdollisuutta ei ole, koska mies on yleensä selkeästi joko homo tai hetero. Miesten homoseksuaalisuus eroa lesboudesta myös siinä, että homoseksuaalisuus on paljon vahvemmin periytyvää kuin lesbous.

in men, genetic effects explained .34–.39 of the variance [of sexual orientation], the shared environment .00, and the individual-specific environment .61–.66 of the variance. Corresponding estimates among women were .18–.19 for genetic factors, .16–.17 for shared environmental, and .64–.66 for unique environmental factors. Although wide confidence intervals suggest cautious interpretation, the results are consistent with moderate, primarily genetic, familial effects, and moderate to large effects of the nonshared environment (social and biological) on same-sex sexual behavior.

Scripti kokeilu eli uudenvuoden äänetön ilotulitus

Alla oleva simulaatio on eräänlainen kokeilu, jolla on kuitenkin selkeä liityntä yhteisöllisyyteen. Your browser does not support the HTML5 canvas tag.

Simulaatio kuvaa sitä miten vangin dilemmassa yhteistyö voi säilyä tilanteessa, missä kukin agentti toimii vain lähinaapuriensa kanssa ja oppii vain lähinaapureiltaan. Sininen on yhteistyön tekijä ja punainen pettäjä.

Kehittelen asiaa eteenpäin ja kerron myöhemmin koko tarinan. Olkoon nyt toistaiseksi enemmän esteettinen pläjäys ja uudenvuoden ilotulitus.

Pedofilia on osa afganistanilaista kulttuuria?

Pedofilia on wikipedian mukaan osa afganistanilaista kulttuuria. 

Oikeastaan olisi tieteellisempää sanoa, että pedofilia on afghanistanilainen instituutio, jossa seksiorjuuden muodossa nuoret pojat ja tytöt joutuvat hyväksikäytetyksi. Instituutio-sanalla tarkoitetaan siis maassa tai yhteisössä vakiintunutta käytäntöä, joka voi joskus perustua lakiin tai normiin mutta jolla oleellisesti on aina itseään ylläpitävä luonne.

Kun jonkin kulttuurin jäseniä muuttaa toiseen maahan suurin joukoin ja sulautuminen on heikkoa, instituutiot syntyvät/siirtyvät diasporan keskuuteen myös maahanmuuton kohdemaihin. Pedofilia-instituutio on siirtynyt nyt Ruotsiin afganistanilaisen maahanmuuton mukana.

Oxfordin yliopiston taloustieteen professori Paul Collier käsittelee aihetta kirjassaan Exodus.

Collierin mukaan maahanmuuton luonne on sellainen, että jos maahanmuutolle ei tehdä mitään, vaan se jätetään kehittymään vapaasti, maahanmuutto kiihtyy koko ajan. Kun tietystä maasta tai kulttuurista A maahan B saapunut diaspora on tarpeeksi suuri ja kasvava, A:sta on yhä matalampi kynnys muuttaa maahan B ja kasvu kiihtyy. Kun keskituloisten määrä maassa A lisääntyy vaikkapa diasporan maahan A lähettämän rahan takia, yhä suuremmalla osalla maan A väestöstä on varaa hankkia matkaliput maahan B.

Mitä suuremmaksi diaspora muodostuu, sitä helpompi ihmisten on sulkeutua omaan yhteisöönsä ja ylläpitää omia valtakulttuurista eroavia tapojaan / instituutioitaan. 

Iltalehti: Ruotsi sai turvatakuut suurimmille kaupungeilleen, Suomi kieltäytyi turvatakuista

Toimittaja Olli Ainola, Iltalehti, kertoi eilen, että Ruotsi on saanut turvatakuut Venäjää vastaan suurimpien kaupunkiensa osalta USA:lta vastineena satamiensa ja lentokenttiensä antamisesta Natolle tilanteessa missä venäläinen hyökkää Baltiaan. Suomen hallituksen enemmistö ja tasavallan presidentti ovat Ainolan mukaan hylänneet amerikkalaisten vastaavan tarjouksen, koska turvatakuut eivät kattaneet koko maata.

Suomi joutui viime talvena vaikeaan valintatilanteeseen. Yhdysvallat oli päättänyt rakentaa todellisen sotilaallisen suojan Baltian maille Venäjän valtaamisyrityksiä vastaan. Yhdysvallat halusi näyttää, että Naton turvatakuu ei ole sanahelinää. Suomen ja Ruotsin hallitusten oli pakko päättää, antavatko ne satamiaan, lentokenttiään ja ilmatilaansa Yhdysvaltain sotilaskoneiden käyttöön kriisitilanteessa, jolloin Baltian maat saisivat nopeasti sotilaallista täydennystä...

Ruotsin vastaus tuli nopeasti. Oman puolustuksensa romuttanut maa lupautui tukemaan Yhdysvaltoja. Suomi luki Ruotsin vastauksesta itsekkään henkiinjäämismotiivin. Jos Yhdysvallat käyttää Ruotsin satamia ja lentokenttiä, samalla Yhdysvallat suojaa nämä strategiset kohteet. Mutta suoja ei suinkaan rajoitu pelkkiin kenttiin ja satamiin, vaan samalla Yhdysvallat suojaa Göteborgin, Tukholman ja muita kaupunkeja. Ruotsi livahti takaportista Amerikan turvatakuiden piiriin.

Ainolan kirjoitus kertoo myös tutkimuksesta, jonka mukaan puolet persuista luottaa presidentti Trumpiin ja 40% Putiniin. No tämä ei tietysti ollut minkäänlainen yllätys kenellekään asioita seuranneelle.

Kirjoituksessaan Ainola toteaa ääneen ensi kerran suomalaisessa mainstream mediassa suoraan seuraavan faktan:

"Juuri nyt Suomi jännittää, mitä tapahtuu, kun Trump aloittaa Yhdysvaltain presidenttinä tammikuussa. Tekeekö Trump Putinin kanssa diilin ja panee riidan Pohjolassa puoliksi: Ruotsi lännelle ja Suomi Venäjälle"

Kansankokonaisuus toivottaa iloista joulua!

Hyvää Joulua kaikille - siis kaikille paitsi Putinin morsiamille! 

Ja hyvää Uutta Vuotta. Rakennetaan Suomea yhdessä Elmo Kailan, Kyösti Kallion ja Väinö Tannerin hengessä.

Venäjä ja Venäjän lakeijat ovat vaivanamme tänään yhtälailla kuin 1939.

Kuka on vastuussa Berliinin veriteoista?

On kaksi tapaa ajatella ihmisen vastuuta.

1. Länsimainen valistuksen ajatus, että jokainen on vastuussa omista teoistaan. Rikoksen tapahtuessa syyllinen tuomitaan valtiollisessa tuomioistuimessa.

2. Heimoyhteisöissä ja kunnian kulttuureissa vallitseva ajatus että suvun tai heimon jäsen on vastuussa oman ryhmänsä jäsenten teoista. Esimerkiksi Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Minusta on aika miettiä näitä asioita uudelleen. Onko länsimainen käytäntö enää tehokas tilanteessa, missä maahan on muuttanut suuri joukko ihmisiä kunnian kulttuureista. Berliinin veriteon kaltaisten ilmiöiden ymmärtäminen vain yksilön rikolliseksi teoksi - tai pienen ääri-islamilaisen ryhmän teoksi - ei liene mielekästä tai tehokasta tilanteessa, missä suuri osa muslimiväestöä sympatisoi ääri-islamin kanssa.

Mikäli mainstream puolueet eivät Euroopassa kykene ratkaisemaan ääri-islamilaisen terrorin ongelmaa, Euroopassa kaatuu moni muukin - paljon arvokkaampi - instituutio kuin yksilön vastuun periaate. Yksilön vastuun periaatteen sen sijaan sietääkin minusta kaatua tilanteessa, mikä se ei enää palvele ihmisiä tehokkaasti. Mutta olen avoin keskustelulle.

Peruuttakaa vaalitulos

Trump on valitsemassa Venäjään hyvät suhteet omaavan Exxon-Mobilen päänjohtajan Rex Tillersonin USA:n ulkoministeriksi.  On suurena vaarana että USA hylkää Itä-Euroopan, luo hyvät suhteet Venäjään ja jakaa Euroopan uudelleen etupiireihin Jaltan sopimuksen tapaan.

Demokraatit ja republikaanien isänmaallinen siipi seuraavat tapahtumia hoo-moilaisena. Uho on tosin kovaa, että Trumpin Venäjä-linja tullaan demokraattien ja republikaanien yhteistoimin pysäyttämään kongressissa.

“I think the idea that Donald Trump the great deal maker could cut some deal with Putin that in any way involved Ukraine, and Ukraine’s territorial integrity, [or] the Baltic states and their status, would run into a wall of opposition in the Congress..."

totesi mm. demokraattiedustaja ja ulkopolitiikan vaikuttaja Chris Coons.

Samoilla linjoilla on republikaani John McCain, joka totesi että Trumpin suunnitelmat parantaa suhteita Putiniin ovat tuhoontuomittuja:

“We should place as much faith in such statements [Putinin lausuntoihin yheistyön mahdollisuudesta] as any other made by a former KGB agent who has plunged his country into tyranny, murdered his political opponents, invaded his neighbors, threatened America’s allies and attempted to undermine America’s elections,”

(Jopa HS totesi aikoinaan että Trumpin valinta voi parantaa USA:n ja Venäjän suhteita. Voi toki olla, mutta sellainen suhteiden parantaminen merkitsee suurella todennäköisyydellä nimenomaan onnettomuutta Itä-Euroopalle samalla lailla kuin Saksan ja Neuvostoliiton suhteiden paraneminen vuonna 1939.)

Kun republikaanien ja demokraattien  yhteistyö on niinkin heikkoa kun se tähän mennessä on ollut, epäilen että mitään saadaan aikaiseksi. Toki toivon, että saadaan.

Oma vaatimaton ehdotukseni amerikkalaisille on, että USA seuraisi Viron 1934 mallia vastata epätoivottuun vaalitulokseen.

1. Julistakaa sotatila,
2. Peruuttakaa vaalit.
3. Mitätöikää vaalitulos.
4. Kieltäkää kansakunnan yhtenäisyyttä nakertavat puolueet, jotka eivät pitkään aikaan ole saaneet aikaan kuin murhetta.
5. Muodostakaa kansallisen yhtenäisyyden hallitus.

Konstantin Päts teki 1934 sen minkä koki oikeaksi tilanteessa, missä Viron natsipuolue oli saamassa vallan.

A state of emergency was declared and the Vaps Movement was disbanded, with about 400 members arrested, including the presidential candidate Andres Larka. Johan Laidoner was appointed Commander in Chief of the Armies.^[34]

Speaking in the Riigikogu on 15 March, Päts stated that the Estonian people are "blinded by the propaganda of the Vaps Movement and ill-minded because of it, and the power could therefore not be in the hands of the people".^[35] On 15–16 March 1934, the Riigikogu approved of Päts's actions, hoping to save the democracy. Päts postponed the presidential elections until the end of the state of emergency for "emotions being too high because of anti-government agitation by the Vaps Movement".^[34]

In August 1934, Päts appointed Karl August Einbund as Minister of Internal Affairs, making him the third leading figure of the era next to Päts and Laidoner. In September, the Agitation and Propaganda Department was created,^[36] in October, all parliamentary work was stopped after the opposition criticized the political restrictions^[37] and in December, censorship was introduced.^[38]

In February 1935 the Patriotic League (Isamaaliit) was formed to replace political parties,^[39] while all other political organizations were disbanded in March. Päts thought that political organizations should unite the society, not fragment it.^[40] The initial state of emergency was declared for six months in March 1934, but after September 1934, Päts extended it for a year in a total of six times.^{[41][42][43][44][45][46]}

As Päts believed that a nation should be organized not by political views into parties, but by vocation into respective chambers, a series of state corporative institutions were introduced, based on corporatism in Fascist Italy.

Vastaavasti toimi Itävalta 30-luvulla.  Natsismin ja kommunismin voima oli valitettavasti liian suuri sillä kertaa, että maltillisten kansankokonaisuuden etua ajavien voimien kaappaus olisi ollut pitkällä aika välillä kestävä.

Ps. Mielenkiintoista on, että itse asiassa Natsi-Saksassakin ainoat, jotka todella tekivät jotain natsismin murtamiseksi olivat äärioikeistolaiset preussilaiset upseerit.

Demokratian rappio voi johtaa sotilasvallankaappaukseen

Suomen talous ei kehity, koska työelämän uudistusten tekeminen on hyvin ongelmallista tilanteessa, missä käytännössä tarvitaan konsensus ay-liikkeen, hallituksen ja eduskunnan kesken, jotta mikään todellinen uudistus menisi läpi. Jos porvarihallituksen sijasta olisi SDP-vetoinen hallitus, uudistus olisi hieman helpompaa, koska SDP on liitossa ulkoparlamentaarisen SAK-järjestön kanssa ja on siksi epätodennäköistä, että SAK samalla tavalla terrorisoisi demokratiaa kuin nykyhallituksen aikaan. Toisaalta SDP vastustaa kaikkia oleellisia uudistuksia.

Konsensus-järjestelmä ei ole toimivaa demokratiaa, vaan - Soininvaaran termein - vetokratiaa, jossa toimijoilla on mahdollisuus estää demokraattisen enemmistön tekemät päätökset. Konsensuksen vallitessa taas pitäisi osata sopia, mutta hallitus, eduskunta ja ay-liike eivät saa keskenään talousuudistuksista sovittua kuin korkeintaan jotain vesitettyä. Konsensus ei olisi niin ongelmallinen vaihtoehto demokratialle, jos se edes toimisi.

Kansalle järjestetään sirkushuvina Guggenheim-show, jotta kansa voisi kritisoida poliitikkoja jostain jonnin joutavasta asiasta. Politiikan seuraamisesta on tullut samanlaista kuin BB-talon seuraaminen. Naureskellaan tai suututaan poliitikkojen typeryyden takia. Todelliset asiat kuten talous ja turvallisuus eivät kansaa kiinnosta ja poliitikot eivät konsensus-Suomessa saa mitään aikaan. Ainoa jota talous kiinnostaa ovat eläkeläiset, jotka haluavat että nuorten maksettavaksi otetaan velkaa, jolla ylisuuret eläkkeet maksetaan.

Perustuslaki pitäisikin muuttaa niin että konsensus-järjestelmä purettaisiin ja istuva hallitus kykenisi eduskuntaenemmistön turvin tekemään uudistuksia. Yleissitovat sopimukset ja muut kartellit pitäisi kieltää. Työikäisille ja maanpuolustukseen sitoutuneille pitäisi antaa yksi ylimääräinen ääni vaaleissa.

Perustuslain muutos ei "demokraattisen" - siis vetokraattisen - järjestelmän oloissa ole sekään tietysti mahdollista. Tarvitaan määräenemmistö eduskunnassa. Perustuslain muutos voitaisiin periaatteessa tehdä niin että nykyinen eduskunta kaadettaisiin sotilasvallankaappauksella ja perustuslaki muutettaisiin, jonka jälkeen palattaisiin uudistettuun demokratiaan.

Sotilasvallankaappauksen tekoon ei välttämättä ole moraalista estettä koska suuri osa työtätekevistä sukupolvista Euroopassa hyväksyy poliitikan teon korjaamisen sotilasvallankaappauksen kautta. Tulos on toki jonkinlainen yllätys: Vain noin kolmannes Euroopan nuorista aikuisista pitää sotilasvallankaappausta epätoivottavana tapana ratkaista poliittisia ongelmia. USA:ssa luku on noin viidennes.  30-luvulla syntyneistä amerikkalaisista ja briteistä noin 75% pitää oleellisensa, että elämme demokratiassa, mutta vain noin 25% 80-luvun lopulla syntyneistä on samaa mieltä.

Suomessa sotilasvallankaappaukselle ei vielä ole tarpeeksi tukea tai yhteiskunnallista tilausta, mutta tilanne muuttuu nopeasti talouden kurjistuessa ja velan kasvaessa. Varmasti ainakin nopeammin kuin "demokraattinen" hallintotapa saa uudistuksia aikaiseksi. Sotilasvallankaappauksessa on toki omat ongelmansa - se saattaa esimerkiksi nostaa väestön polarisaatiota ja siksi avata venäläisille lisää mahdollisuuksia destabilisoida Suomea. Toisaalta talouden romahtaminen nostaa polarisaatiota vielä varmemmin.

Sotilasdiktatuurin kritisoiminen siitä näkökulmasta, että feedback politiikan teon tuloksiin puuttuu, ei käytännössä kanna. Dikatuuri ei - lukuunottamatta jotain harvoja etablisoituneita diktaruureja kuten Pohjois-Korea - ole niin vakaa etteikö se joutuisi ottamaan ihmisten toiveita ollenkaan huomioon.

Identitaarisen liberalismin loppu

Laitan tähän New York Timesista pitkän lainauksen artikkelista identitaarisen sosiaaliliberalismin lopusta. Kirjoittaja Columbian yliopiston liberaali humanististen tieteiden professori Mark Lilla.

Amerikka on kuin sekulaari Intia - yhteiskunta, jossa ihmiset ovat teoriassa samanarvoisia lain edessä, mutta missä yksilöitä kuitenkin sosiaaliliberaalien diskurssissa - ja lainsäädännössä - käsitellään yhä useammin identiteetin kautta. Hilary Clintonin vaalipropagandassa identitaariset termit nainen, LGBT-ihminen, musta jne. toistuivat jatkuvasti.

Mark Lillan mukaan tällainen identitaarinen liberalimismi on nyt tiensä päässä.

It is a truism that America has become a more diverse country. It is also a beautiful thing to watch. Visitors from other countries, particularly those having trouble incorporating different ethnic groups and faiths, are amazed that we manage to pull it off. Not perfectly, of course, but certainly better than any European or Asian nation today. It’s an extraordinary success story.

But how should this diversity shape our politics? The standard liberal answer for nearly a generation now has been that we should become aware of and “celebrate” our differences. Which is a splendid principle of moral pedagogy — but disastrous as a foundation for democratic politics in our ideological age. In recent years American liberalism has slipped into a kind of moral panic about racial, gender and sexual identity that has distorted liberalism’s message and prevented it from becoming a unifying force capable of governing.

One of the many lessons of the recent presidential election campaign and its repugnant outcome is that the age of identity liberalism must be brought to an end. Hillary Clinton was at her best and most uplifting when she spoke about American interests in world affairs and how they relate to our understanding of democracy. But when it came to life at home, she tended on the campaign trail to lose that large vision and slip into the rhetoric of diversity, calling out explicitly to African-American, Latino, L.G.B.T. and women voters at every stop. This was a strategic mistake. If you are going to mention groups in America, you had better mention all of them. If you don’t, those left out will notice and feel excluded. Which, as the data show, was exactly what happened with the white working class and those with strong religious convictions. Fully two-thirds of white voters without college degrees voted for Donald Trump, as did over 80 percent of white evangelicals.

The moral energy surrounding identity has, of course, had many good effects. Affirmative action has reshaped and improved corporate life. Black Lives Matter has delivered a wake-up call to every American with a conscience. Hollywood’s efforts to normalize homosexuality in our popular culture helped to normalize it in American families and public life. 

But the fixation on diversity in our schools and in the press has produced a generation of liberals and progressives narcissistically unaware of conditions outside their self-defined groups, and indifferent to the task of reaching out to Americans in every walk of life. At a very young age our children are being encouraged to talk about their individual identities, even before they have them. By the time they reach college many assume that diversity discourse exhausts political discourse, and have shockingly little to say about such perennial questions as class, war, the economy and the common good. In large part this is because of high school history curriculums, which anachronistically project the identity politics of today back onto the past, creating a distorted picture of the major forces and individuals that shaped our country. (The achievements of women’s rights movements, for instance, were real and important, but you cannot understand them if you do not first understand the founding fathers’ achievement in establishing a system of government based on the guarantee of rights.)

When young people arrive at college they are encouraged to keep this focus on themselves by student groups, faculty members and also administrators whose full-time job is to deal with — and heighten the significance of — “diversity issues.” Fox News and other conservative media outlets make great sport of mocking the “campus craziness” that surrounds such issues, and more often than not they are right to. Which only plays into the hands of populist demagogues who want to delegitimize learning in the eyes of those who have never set foot on a campus. How to explain to the average voter the supposed moral urgency of giving college students the right to choose the designated gender pronouns to be used when addressing them? How not to laugh along with those voters at the story of a University of Michigan prankster who wrote in “His Majesty”?

This campus-diversity consciousness has over the years filtered into the liberal media, and not subtly. Affirmative action for women and minorities at America’s newspapers and broadcasters has been an extraordinary social achievement — and has even changed, quite literally, the face of right-wing media, as journalists like Megyn Kelly and Laura Ingraham have gained prominence. But it also appears to have encouraged the assumption, especially among younger journalists and editors, that simply by focusing on identity they have done their jobs.

Recently I performed a little experiment during a sabbatical in France: For a full year I read only European publications, not American ones. My thought was to try seeing the world as European readers did. But it was far more instructive to return home and realize how the lens of identity has transformed American reporting in recent years. How often, for example, the laziest story in American journalism — about the “first X to do Y” — is told and retold. Fascination with the identity drama has even affected foreign reporting, which is in distressingly short supply. However interesting it may be to read, say, about the fate of transgender people in Egypt, it contributes nothing to educating Americans about the powerful political and religious currents that will determine Egypt’s future, and indirectly, our own. No major news outlet in Europe would think of adopting such a focus.

But it is at the level of electoral politics that identity liberalism has failed most spectacularly, as we have just seen. National politics in healthy periods is not about “difference,” it is about commonality. And it will be dominated by whoever best captures Americans’ imaginations about our shared destiny. Ronald Reagan did that very skillfully, whatever one may think of his vision. So did Bill Clinton, who took a page from Reagan’s playbook. He seized the Democratic Party away from its identity-conscious wing, concentrated his energies on domestic programs that would benefit everyone (like national health insurance) and defined America’s role in the post-1989 world. By remaining in office for two terms, he was then able to accomplish much for different groups in the Democratic coalition. Identity politics, by contrast, is largely expressive, not persuasive. Which is why it never wins elections — but can lose them.

The media’s newfound, almost anthropological, interest in the angry white male reveals as much about the state of our liberalism as it does about this much maligned, and previously ignored, figure. A convenient liberal interpretation of the recent presidential election would have it that Mr. Trump won in large part because he managed to transform economic disadvantage into racial rage — the “whitelash” thesis. This is convenient because it sanctions a conviction of moral superiority and allows liberals to ignore what those voters said were their overriding concerns. It also encourages the fantasy that the Republican right is doomed to demographic extinction in the long run — which means liberals have only to wait for the country to fall into their laps. The surprisingly high percentage of the Latino vote that went to Mr. Trump should remind us that the longer ethnic groups are here in this country, the more politically diverse they become.

Finally, the whitelash thesis is convenient because it absolves liberals of not recognizing how their own obsession with diversity has encouraged white, rural, religious Americans to think of themselves as a disadvantaged group whose identity is being threatened or ignored. Such people are not actually reacting against the reality of our diverse America (they tend, after all, to live in homogeneous areas of the country). But they are reacting against the omnipresent rhetoric of identity, which is what they mean by “political correctness.” Liberals should bear in mind that the first identity movement in American politics was the Ku Klux Klan, which still exists. Those who play the identity game should be prepared to lose it.

We need a post-identity liberalism, and it should draw from the past successes of pre-identity liberalism. Such a liberalism would concentrate on widening its base by appealing to Americans as Americans and emphasizing the issues that affect a vast majority of them. It would speak to the nation as a nation of citizens who are in this together and must help one another. As for narrower issues that are highly charged symbolically and can drive potential allies away, especially those touching on sexuality and religion, such a liberalism would work quietly, sensitively and with a proper sense of scale. (To paraphrase Bernie Sanders, America is sick and tired of hearing about liberals’ damn bathrooms.)

Teachers committed to such a liberalism would refocus attention on their main political responsibility in a democracy: to form committed citizens aware of their system of government and the major forces and events in our history. A post-identity liberalism would also emphasize that democracy is not only about rights; it also confers duties on its citizens, such as the duties to keep informed and vote. A post-identity liberal press would begin educating itself about parts of the country that have been ignored, and about what matters there, especially religion. And it would take seriously its responsibility to educate Americans about the major forces shaping world politics, especially their historical dimension.

Some years ago I was invited to a union convention in Florida to speak on a panel about Franklin D. Roosevelt’s famous Four Freedoms speech of 1941. The hall was full of representatives from local chapters — men, women, blacks, whites, Latinos. We began by singing the national anthem, and then sat down to listen to a recording of Roosevelt’s speech. As I looked out into the crowd, and saw the array of different faces, I was struck by how focused they were on what they shared. And listening to Roosevelt’s stirring voice as he invoked the freedom of speech, the freedom of worship, the freedom from want and the freedom from fear — freedoms that Roosevelt demanded for “everyone in the world” — I was reminded of what the real foundations of modern American liberalism are.

Venäjä ja kansalliset projektit

Nykydiskurssissa on tapana sanoa: "Ei saa yleistää". Teoriaa on sovellettu milloin muslimeihin milloin venäläisiin.

Saksassa 30-luvulla viimeisissä vapaissa vaaleissa alle puolet kansasta kannatti kansallissosialisteja. Mutta siinä vaiheessa, kun Natsit valtasivat Reininmaan, Danzigin ja lopulta Pariisin, suurin osa kansasta oli valtavan isänmaallisen innostuksen vallassa. Saksan kansa ainakin jonkin aikaa tuki Hitleriä. Ja saksalaisiin tuota teoriaa "ei saa yleistää" ei olekaan juuri sovellettu. Ruotsalaisohjaaja Ingmar Bergman kertoi muistelmissaan innostuksen ja toivon ilmapiiristä, mikä Saksassa hänen siellä vaihto-oppilaana siellä ollessaan maassa vallitsi. Nuoresta Bergmannista tuli suuri Hitlerin ihailija.

Sama pätee nyky-Venäjän suhteen. Suurin osa kansasta - myös suuri osa oppositiosta - tuki Krimin palauttamista Venäjän yhteyteen ja kansallinen innostus oli suurta. Jos "vanhat venäläiset kaupungit" kuten Lappeenranta liitettäisiin Venäjään, soraääniä tuskin kuuluisi ja kansallinen innostus olisi todennäköisesti suurta. Samoin koko "suuriruhtinaskunnan palauttaminen" herättäisi kansallista innostusta. Siinä voi sitten väittää että ei saa yleistää, eivät kaikki venäläiset ole putinisteja eikä suurin osa venäläisistä ei halua sotaa. Mutta mitä lisäarvoa se tuo tähän keskusteluun? Varmastikaan kaikki saksalaiset eivät olleet natseja eikä kaikki venäläiset putinisteja, mutta enemmistö molemmista kansoista saatiin lopulta "kansallisten projektien" taakse.

Suomi on nyt pahassa kusessa, kun Venäjän uhkaan ei ole varauduttu hankkimalla turvatakuita. Ollaan uskottu satuihin "Venäjä ei ole enää meille uhka" ehkä hiukan kuin saksalaiset saatiin uskomaan että "juutalaiset ovat kaikkien ongelmien ydin".

Ihminen on konformistinen eläin. Vaikka normaalioloissa ihmiset kiistelevät ja ovat eri mieltä, yhteinen kansallinen projekti kuten talvisota suomalaisilla saa ihmiset yhtenäistymään. Krimin valtaus oli venäläisille yhteinen kansallinen projekti, jolla Putin sai kansan hetkeksi yhtenäiseksi. Diktaattori eritysesti tarvitsee uusia kansallisia projekteja pitääkseen kansan yhtenäisenä. Ja voimme olla varmoja että niitä tulee.

Suomen johto on Naton ulkopuolelle meidät jättämällä tarjoamassa Putinille Suomesta uutta kansallista projektia. Suomettajat kyllä uskovat, että mielistelemällä venäläisiä sota kyetään välttämään. Mutta jos Putinin tarkoitus on löytää tarpeisiinsa uusi kansallinen projekti, suomettumisen logiikka ei toimi.