Toimittaja Olli Ainola, Iltalehti, kertoi eilen, että Ruotsi on saanut turvatakuut Venäjää vastaan suurimpien kaupunkiensa osalta USA:lta vastineena satamiensa ja lentokenttiensä antamisesta Natolle tilanteessa missä venäläinen hyökkää Baltiaan. Suomen hallituksen enemmistö ja tasavallan presidentti ovat Ainolan mukaan hylänneet amerikkalaisten vastaavan tarjouksen, koska turvatakuut eivät kattaneet koko maata.
Kirjoituksessaan Ainola toteaa ääneen ensi kerran suomalaisessa mainstream mediassa suoraan seuraavan faktan:
"Juuri nyt Suomi jännittää, mitä tapahtuu, kun Trump aloittaa Yhdysvaltain presidenttinä tammikuussa. Tekeekö Trump Putinin kanssa diilin ja panee riidan Pohjolassa puoliksi: Ruotsi lännelle ja Suomi Venäjälle"
Suomi joutui viime talvena vaikeaan valintatilanteeseen. Yhdysvallat oli päättänyt rakentaa todellisen sotilaallisen suojan Baltian maille Venäjän valtaamisyrityksiä vastaan. Yhdysvallat halusi näyttää, että Naton turvatakuu ei ole sanahelinää. Suomen ja Ruotsin hallitusten oli pakko päättää, antavatko ne satamiaan, lentokenttiään ja ilmatilaansa Yhdysvaltain sotilaskoneiden käyttöön kriisitilanteessa, jolloin Baltian maat saisivat nopeasti sotilaallista täydennystä...
Ruotsin vastaus tuli nopeasti. Oman puolustuksensa romuttanut maa lupautui tukemaan Yhdysvaltoja. Suomi luki Ruotsin vastauksesta itsekkään henkiinjäämismotiivin. Jos Yhdysvallat käyttää Ruotsin satamia ja lentokenttiä, samalla Yhdysvallat suojaa nämä strategiset kohteet. Mutta suoja ei suinkaan rajoitu pelkkiin kenttiin ja satamiin, vaan samalla Yhdysvallat suojaa Göteborgin, Tukholman ja muita kaupunkeja. Ruotsi livahti takaportista Amerikan turvatakuiden piiriin.
Ainolan kirjoitus kertoo myös tutkimuksesta, jonka mukaan puolet persuista luottaa presidentti Trumpiin ja 40% Putiniin. No tämä ei tietysti ollut minkäänlainen yllätys kenellekään asioita seuranneelle.Kirjoituksessaan Ainola toteaa ääneen ensi kerran suomalaisessa mainstream mediassa suoraan seuraavan faktan:
"Juuri nyt Suomi jännittää, mitä tapahtuu, kun Trump aloittaa Yhdysvaltain presidenttinä tammikuussa. Tekeekö Trump Putinin kanssa diilin ja panee riidan Pohjolassa puoliksi: Ruotsi lännelle ja Suomi Venäjälle"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti