maanantaina, maaliskuuta 21, 2022

Putin ei ole hullu vaan laskemoiva diktaattori, tyranni ja kansanmurhaaja: peliteoria avuksi

Verkkouutiset kirjoittaa - suosittelen lukemaan koko jutun

Tarton yliopiston aatehistorian professori Pärtel Piirimäe arvostelee Eesti Ekspressissä näkemyksiä Venäjän johtajan Vladimir Putinin ”hulluudesta”. Hänen mukaansa kyse on vain lohduttavasta ajatuksesta, että ”maailma olisi ennallaan, jollei vain suurvallan johtoon olisi päätynyt hulluudesta kärsivä despootti”.

– Valitettavasti tällainen ajattelu on lähinnä toiveajattelua. On vähintään kaksi seikkaa, jotka viittaavat siihen, että Putin on edelleen rationaalinen toimija, jolla on johdonmukainen tavoitehierarkia ja joka on kykeneväinen tekemään punnittuja päätöksiä eli valitsemaan sopivimmat välineet omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Piirimäe korostaa, että nämä rationaalisen toimijat tavoitteet eivät välttämättä ole muiden ihmisten mielestä järkeviä.
– Putinin tavoite luoda uudelleen Neuvostoliitto tai keisarillinen Venäjä tuntuu eurooppalaisesta järjettömältä, koska eurooppalaisen mielestä poliitikon tavoite tulisi olla hyvän elämän takaaminen yksilöille eikä kansallisen grandezzan [suuruuden] tavoittelu.
Hän huomauttaa, että myös rationaalinen toimija tekee virheitä. Putinin on väitetty massiivisten Ukrainaa taistelutahtoa koskevien virhearvioiden lisäksi aliarvioineen länsimaiden yhtenäisyyden ja voimakkaan reaktion.

...

Piirimäe ottaa avuksi peliteorian selittämään Putinin näennäistä hulluutta. Esimerkiksi pelkuripelin voittamiseksi tarvitsee vastustajalle antaa vaikutelma, että voiton saamiseksi on valmis vaikka itsetuhoon.

– Tunnetuimmassa esimerkkipelissä kaksi autoa ajaa vastakkaisista suunnista toisiaan kohden pitkin keskiviivaa. Ensimmäisenä tien reunaan väistänyt kuljettaja on pelkuri ja häviäjä. On selvä, että huonoin tulos on, että molemmat yrittävät voittaa hinnalla millä hyvänsä ja saavat surmansa. Siispä viivalla loppuun asti pysyminen on erittäin epärationaalista.

Hän huomauttaa, että Putinin harrastama ydinaseilla uhkailu ei ole mitään muuta kuin pelkuripeliä erittäin korkein panoksin. Putin haluaa antaa vaikutelman, että hän on valmis menemään ”pisimmälle”, ja että maailmaa voivat kohdata ”ennennäkemättömät” seuraukset.

Ei kommentteja: