Monet suomalaiset poliitikot ovat olleet hyvin järkyttyneitä siitä, että Venäjä on meille vihainen, koska Suomi esti venäläisten matkustuskielto-listalla olleiden parlamentaarikkojen maahantulon. Moni pitää Suomen toimintaa suurena virheenä. Tilanne onkin varsin paha.
Selvää on, että Venäjä oli tarkoituksella lähettämässä Suomeen juuri sellaisia henkilöitä jotka olivat pakotelistalla. Venäjä oli tehnyt pakotelistalla olevien henkilöiden Suomeen pääsystä Suomelle hankalan tilanteen tarkoituksella. Jos Suomi olisi taipunut, se olisi merkittävä askel Suomen muuttumiseksi Venäjän vasalliksi.
Mutta samalla kun Venäjä loi Suomelle hankalan tilanteen, se teki asiasta itselleen kunniakysymyksen.
Suomi kieltäytyessään taipumasta loukkasi Venäjän näkökulmasta sen kunniaa. Ellei Venäjä kosta Suomelle, se menettää kunniansa omissa ja liittolaistensa silmissä. Ehkä pelkkä kosto ei itse asiassa Venäjälle riitä kunnian palautukseen, vaan Venäjä tulee tekemään kaikkensa pannakseen Suomen taipumaan. Ehkä kunnian palautus vaatii Suomen lopullista nöyryyttämistä.
Suomessa on selkeästi voimistunut linja, joka valmistelee Suomen irtautumista Lännestä takaisin suomettumiseen. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kaikkonen ja SDP:n puheenjohtaja Rinne etunenässä. On hyvinkin mahdollista, että Venäjä jatkaa uhkailujaan niin kauan, että Sipilä korvataan Keskustan johdossa venäläismielisellä suomettajalla.
No olisiko tätä voinut välttää taiatavammalla politikalla? Ei olisi - ennemmin tai myöhemmin Venäjän painostuksen oli määrä alkaa. Sattumalta se alkoi nyt tästä ETYK-juhlasta. Nato-jäsenyys olisi auttanut Suomea varmasti melko paljon suojautumaan tällaisilta tilanteilta, mutta vaikka Suomi olisi Natossa, samanlaista painostusta olisi syntynyt. Suomessa on suuri joukko heikkoja lenkkejä / Troijan hevosia, jotka haluavat ajaa Suomen ulkopolitiikan takaisin suomettumis-linjalle.
Suomen on minusta nyt oltava hyvin tiukka Venäjän suhteen ja rohkea tulevaisuuden edessä. Suomettajien toiminta on paljastettava jokaisessa tilanteessa - henkilökohtaisia suhteita tähän porukkaan pitää välttää - heidän ihmisarvonsa pitää selkeästi kyseenalaistaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti