Ahvenanmaa ilman turvatakuita - osa 6 - miehityksen uhka konkretisoituu

Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoo asian vihdoin suoraan:

Suomen armeija varautuu nyt tilanteeseen, jossa Ahvenanmaalle ilmestyy ”vihreitä miehiä”. 

Yle toteaa:

Jos Baltiassa tai Itämerellä syttyy aseellinen konflikti, Venäjä yrittäisi sotilasasiantuntijoiden mukaan miehittää Ahvenanmaan ja Ruotsin Gotlannin.

Aseellisen konfliktin todennäköisyys on noussut merkittävästi. Monen arvion mukaan on olemassa riski, että Venäjä kokeilee Nato-maiden sitoutumista viidenteen artiklaansa tekemällä salamahyökkäyksen Baltiaan niin kuin Saksa aikoinaan Puolaan. Jos Nato ei vastaa Baltian suvereenisuuden loukkaamiseen viidennen artiklan mukaisesti, Naton pelote romahtaa kokonaan.

Nato ei voi siis olla vastaamatta Venäjän alueloukkaukseen jollain tavalla. Mutta todennäköisesti se parhaimmillaankin toteaa - samaan tapaan kuin UK ja Ranska, jotka olivat antaneet turvatakuut Puolalle 30-luvulla - että Nato on sodassa Venäjän kanssa, mutta ei ryhdy aktiivisesti vapauttamaan Baltiaan. Tällaisessa tilanteessa Itämeren saarista alkaa kilpajuoksu. Nato miehittää nopeasti Bornholmin ja Venäjä yrittää saada haltuunsa Ahvenanmaan ja Gotlannin. Suomi ajautuu lopullisesti Venäjän vasallivaltioksi ja Ruotsi hakee Naton jäsenyyttä.

Venäjän uhan alla pahiten olevat valtiot (Ukraina, Moldova, Suomi, Baltia, Ruotsi, Georgia) menettävät todennäköisesti jo nyt taloudellisia investointeja Venäjän painostuksen takia. Tämä on tietysti venäläisen tarkoituskin - taloudellisesti heikko valtio on myös muutenkin heikompi. Yhteiskuntarauha järkkyy ja Venäjä voi käyttää hyväkseen marginaalisoituneita ihmisiä Rajamaissa omien päämääriensä edistämiseen.

Ps. Persut, vihreät ja vasemmistoliitto muiden puolueiden tuella ovat taas onnistuneet kääntämään suomalaisten katseet kokonaan "monikultturismi"-"keskusteluun", jota ei tässä ajassa voi pitää kuin toisen luokan kysymyksenä Venäjän uhan rinnalla.

Yksilöiden aivojen yhdistäminen johtaa yksilöiden autonomian menettämiseen?

Kirjoitin ryhmä-älystä vuonna 2008. Kirjoitus herätti ainakin yhdessä ultra-individualistissa lähes hysteerisen kohtauksen kommentti-osiossa.

"Jaaha. Että sellaista zen-buddhismia. Väite, että yksilöllä ei ole vapaa tahtoa, on sen verran suuressa ristiriidassa transhumanismin [1] kanssa, että tämä määrä pseudotiedettä riittää minulle. Kiitos ja kuulemiin, Kettunen kuittaa".

Siinä vaiheessa en toki vielä ymmärtänyt koko kysymyksen laajuutta. Viimeisten muutaman vuoden aikana digitalisaatio on johtanut siihen että aivoja on alettu yhdistää suoraan toisiinsa tietoverkkojen avulla neuroniverkoiksi.

Jo nyt, vaikka ollaan aivan tutkimuksen alkuvaiheessa, henkilö A kykenee ohjaamaan toisen henkilön B käsiä niin että B kykenee silmät sidottuna pelaamaan tietokonepeliä.

Tulevaisuudessa useamman "yksilön" aivot yhdistetään yhä kiinteämmin toisiinsa neuroniverkoiksi, missä yksilöiden autonomia alenee ja lopulta ehkä menetetään kokonaan. Miksi ihmiset sitten suostuvat tällaiseen? Todennäköisesti siksi että yhdistetyt aivot toimivat tehokkaammin kuin yksittäisten aivojen summa. Ihmiset saavat siitä taloudellista hyötyä, että liittävät aivonsa neuroniverkkoon. Jo nykyisissä tutkimuksissa on kyetty osoittamaan, että neljä rottaa, joiden aivot on yhdistetty, toimivat tehokkaammin kuin neljä rottaa erikseen.

Tämä on todellista transhumanismia - tai pikemmin "transindividualismia". Aikaa tähän menee uskoakseni korkeintaan muutamia vuosikymmeniä. Jotkut varsin vakavasti otettavat tiedemiehet ovat puhuneet ns. singulariteetin toteutumisesta muutaman kymmenen vuoden sisällä. Uskon että sen sijaan siirrytään jonkinasteiseen individualismin jälkeiseen aikaan ehkä samalla aikataululla.

Muurahaisethan ovat saavuttaneet eräänlaisen superorganismi-tason jo viimeistään 50 miljoonaa vuotta sitten. Biologiassa puhutaan major transitionista.

Euro on katastrofi?

Washington Post vättää Iltalehden mukaan, että euro on Suomelle katastrofi.

Syynä O´Brien pitää euroa. Hänen mielestään Nokian ja paperiteollisuuden romahduksista olisi voitu selvitä paremmin, jos valuutta olisi voitu devalvoida. Koska Suomi on eurossa, se ei kuitenkaan ole mahdollista.

- Sen sijaan maa on joutunut vähentämään menoja leikkaamalla palkoista. Se ei ainoastaan vie kauemmin vaan on myös vahingollisempaa taloudelle, kun ihmisiä täytyy irtisanoa, jotta palkanalennuksiin suostuttaisiin.

Tuloksena on O´Brienin mukaan pidempi taantuma kuin mitä Suomessa muistetaan koskaan olleen. Ei edes 1990-luvun alun lama vedä kirjoittajan mukaan vertoja nykyiselle tilanteelle.

Olen samaa mieltä, että euro on Suomessa ongelma. Baltiassa euro ei kuitenkaan ole ongelma, koska palkkoja on huomattavasti helpompi alentaa. Esimerkiksi valtion virkamiesten palkkoja alennettiin suht nopeasti valtioneuvoston päätöksellä. Suomessa ei palkkakartellin ("sopimusten yleissitovuus") takia palkkakustannuksia voida laskea ilman irtisanomisia.

Toisaalta kyllä Suomessakin palkat ovat alentuneet ja samaan aikaan myös hinnat ovat alentuneet. Palkat ovat itse asiassa monellakin alalla alentuneet dramaattisesti jo vuoden 2013 alkuun mennessä - samoin ainakin ruuan ja bussilippujen hinnat ovat alentuneet selkeästi.

Euroerolla yhdistettynä devalvaatioon kilpailukyky olisi nopeammin korjattavissa. Samalla kuitenkin rakenteelliset muutokset jäisivät tekemättä - ja ay-liikkeen palkkakartelli ja esimerkiksi taksijärjestelmän kartellit jäisivät murskaamatta.

Parempi vaihtoehto on minusta se, että Suomi ryhtyy voimakkaasti murentamaan vanhoja rakenteita. Soininvaaran vetokratiaksi kutsuma kolmikanta-valtio on korvattava demokratialla, jossa enemmistöhallitus tekee rakenneuudistuksia vaikka ay-liikkeestä välittämättä. Mikäli demokratiaa ei saada aikaan hyvällä, se pitää saada aikaan pahalla. Suljetun talouden rakenteet on murrettava joka tapauksessa.

Aika näyttää kykeneekö Sipilän hallitus tekemään rakenneuudistuksia tarpeeksi nopeasti.

Kreikan romahdus - vai euron?

Kirjoitin muutama päivä sitten:

Rakentavat vaihtoehdot ovat a) lainojen leikkaukset yhdistettynä rankkoihin rakenteellisiiin uudistuksiin tai b) Kreikan euroero ja Kreikan talouspolitiikan irtaantuminen eurojärjestelmän kontrollista.

HS kertoo tänään, että Kreikan pitäisi harkita eurosta lähtöä.

Vaikka kolmivuotisen lainasopimuksen ehdot toteutettaisiin, Kreikka tarvitsisi lähes varmasti taas pian uuden lainan.

Sama tarina toistaa itseään. Harvardin professori Kenneth Rogoff valitti jo vuonna 2011 rahaliiton halvaantunutta päätöksentekoa. Päättäjät "vaativat entistä suurempia lainaohjelmia, entistä epätodellisempien talouskuriehtojen kera. He eivät vain potki palloa eteenpäin, vaan työntävät lumipalloa vuorta alas", Rogoff kirjoitti.

Jos Kreikka hyväksyy sopimuksen, sillä on tuskin mitään edellytyksiä kasvaa. Velkasuhde nousisi rajusti, ja euromaat ovat haluttomia myöntämään lisähuojennuksia lainaehtoihin.

IMF tietää tilanteen mahdottomuuden. Sen uusi, velkahelpotuksia vaativa raportti tuntuu kielivän halusta päästä irti Kreikan rahoituksesta.

...

Kaikki ymmärtävät uuden lainaohjelman ongelmat. Kukaan ei vain ilmeisesti halua olla se, joka pakotti Kreikan ulos eurosta. Siksi mustaa pekkaa heitellään taholta toiselle. Vain Schäuble uskaltaa sanoa ääneen, mitä kaikki ajattelevat.

Suuri virhe tapahtui vuonna 2010, jolloin muut eurovaltiot ottivat Kreikan velkojan roolin antaessaan ensimmäisen hätälainan. Ranska ja Saksa olisivat voineet pelastaa omat pankkinsa, ja Kreikka olisi pärjännyt pelkällä IMF-avulla. Kun kriisiin sotkettiin eurovaltioiden sisäpolitiikka, se alkoi elää omalla painollaan.

On vaikea ajatella, että mitään yhteistä "eurooppalaista projektia" enää olisi. Rahaliittoa määrittää nyt pikemminkin pelkkä velkojan ja velallisen mekaaninen suhde. Jos tähän halutaan joskus muutos, Kreikan lähtö eurosta näyttää olevan välttämätön.

Suomessakin Kreikan tilanteesta on tullut mitä suurimmassa määrin sisäpolitiikkaa. Mm. Väyrynen haluaa nut romuttaa Suomen euro-jäsenyyden. Vastustan itse eurosta eroamista, koska Suomen on minusta nyt Venäjän uhatessa Rajamaita pidettävä kiinni kaikista länsimaisista instituutioista.

Kreikan romahdus

Pienestä eurooppalaisesta taloudesta Kreikasta on tullut Euroopan politiikan keskipiste. Kreikka-asialla kerätään nyt poliittisia pisteitä äänestäjien keskuudessa. Suomi ja Saksa ovat ajaneet läpi tiukan paketin, jonka Kreikan parlamentti lienee hyväksymässä.  Taitaa kuitenkin olla niin, että Kreikka ajautuu tällä menolla vain kohti jatkuvaa kurjistumista niin kuin Venäjä 90-luvun alussa. Lopputulemassa Kreikka romahtaa sisällissotaan, armeija ottaa myöhemmin vallan tms.

Rakentavat vaihtoehdot ovat a) lainojen leikkaukset yhdistettynä rankkoihin rakenteellisiiin uudistuksiin tai b) Kreikan euroero ja Kreikan talouspolitiikan irtaantuminen eurojärjestelmän kontrollista. Talouselämä-lehti kirjoittaa.

"Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vihjaa, että se saattaa perääntyä Kreikan uudesta lainaohjelmasta, jos maan velkaa ei leikata huomattavasti. IMF julkisti tiistaina aiemmin päivällä julkisuuteen vuotaneen "salaisen" raportin, jonka mukaan Kreikan velanleikkaustarve on paljon suurempi kuin mitä maanantaina solmitussa sopimuksessa myönnetään."

HS lainaa taloustieteilijä Jeffrey Sachsia:

"Kova talouskuri vaatii aina myös suuria velkahelpotuksia. Maanantain sovussa ne loistavat poissaolollaan."

Sachs on ollut mukana taltuttamassa talouskriisejä muun muassa Boliviassa vuonna 1985, Puolassa vuonna 1989 ja Venäjällä vuonna 1992.

Microsoft ajamassa alas puhelin-businesstaan? Tuskin.

Kirjoitin vajaa 2 vuotta sitten:

"Yleinen käsitys USA:ssa alkaa olla selvä: Microsoft osti Nokian, koska puhelinliiketoiminnan saaminen sen omiin käsiin oli oleellinen osa Microsoftin TÄYSIN VÄÄRÄÄ strategiaa matkia Applea. 

Uuden toimitusjohtajan myötä Microsoft on ilmeisesti hiljalleen ajamassa koko matkapuhelin-liiketoimintaansa alas - Microsoft/Nokian työntekijät Suomessa tulevat menettämään työpaikkansa."

Pintapuolisesti näyttää, että ennustus olisi ollut oikea. Vaikuttaisi siltä, että koko 5,4 miljardin euron kauppasumma olisi ollut Microsoftin osalta täysi virheinvestointi. Vaikuttaisi pintapuolisesti tarkasteltuna myös siltä, että entiset Nokian työntekijät Microsoftilla irtisanotaan ennemmin tai myöhemmin kaikki.

Toisaalta Microsoft ei kuitenkaan ole keskittymässä jatkossakaan pelkkään pilveen ja yritysohjelmistoihin - eikä ole luopumassa kokonaan applemaisesta strategiastaan olla läsnä kaikilla päätelaite-markkinoilla. Windows 10:n strategia on nimittäin vielä aikaisemmastakin selkeämmin se, että sama käyttöjärjestelmä toimii pelikonsolissa, tabletissa, puhelimessa ja PC:ssä. 

Forbes mm. kirjoittaa: 

The news has left many people convinced that Microsoft may be on its way to exiting the phone business altogether. But what if the opposite is true, and Microsoft has never been better positioned to succeed in mobile? With the impending release of Windows 10 on July 29th, Microsoft will likely solve on of its key problems: getting developers to build apps for Windows Phone. Windows 10 allow developers to easily create software that runs on various types of devices from PCs to phones, tablets, the Xbox One game console and even HoloLens, its new augmented reality device. In Windows 10, they’ll be able to create so-called universal apps that run on any size device, as long as the device runs Microsoft’s latest OS.

Tosiasia taitaa olla, että Microsoft pitää kyllä puhelin-businessta tulevaisuuden kannalta hyvin tärkeänä - nyt vaan leikataan lyhyen tähtäimen tappioita. Oudoltahan se hiukan kuullosta. Pääjohtaja Nadella totesi:

"I am committed to our first-party devices including phones, however, we need to focus our phone efforts in the near term while driving reinvention. We are moving from a strategy to grow a standalone phone business to a strategy to grow and create a vibrant Windows ecosystem that includes our first-party device family.”

Nadellan ideana on keskittyä ensisijassa yritysmaailmaan. Tarjota yrityksille päätelaitteet (PC:t, tabletit ja puhelimet), joissa kaikissa on sama käyttöjärjestelmä ja samanlainen käytön hallinta, ja tarjota yrityksille sovelluksia ja sovellusten hostaus-ympäristöjä kuten Office365 ja Azure.

Elvytys, vyön kiristys ja luottamus

Lienee olemassa aika vahvaa yksimielisyyttä siitä, että budjetin pitäisi olla suht koht tasapainossa, mutta vain yhden talouden syklin yli. Laskukaudella valtion menot saavat olla tuloja suuremmat ja nousukaudella sitten tuo vaje pitäisi kuroa umpeen. Jostain syystä Euroopassa on nyt syvän laman aikaan harjoitettu voimakasta vyönkiristystä, mikä on ilmeisesti pahentanut lamaa. Pankkien riskien sosialisointi eli tappioiden maksattaminen veronmaksajilla on pahentanut tilannetta.

Vasemmistolaiset ovat kai aiheestakin kritisoineet vyönkiristys-politiikka. Ongelma esimerkiksi Vasemmistoliiton osalta on kuitenkin se, että ne jotka periaatteessa ovat samaa mieltä, että vyönkiristystä ei pidä tehdä laskukauden aikana, eivät luota Vasemmistoliittoon. Kun alkaa uusi nousu, ja budjettia pitäisi leikata, Vasemmistoliitto ei tule sitä kannattamaan vaan vaatii sosiaalimenojen nostamista.

Kyseessä on myös sitoutumisongelma. Vasemmistolla ei - ei Kreikassa eikä Suomessa - ole oikein mitään keinoa, jolla se pystyisi sitoutumaan ennakolta siihen, että kun nousukausi alkaa, menoja aletaan voimakkaasti leikata. Sitoutumisongelma on Kreikalla yleisestikin - moni ei luota siihen, että jos Kreikan lainat vaikkapa osin annettaisiin anteeksi, Kreikka sitoutuisi muuttamaan tapansa.

Philippe Legrain - euromyönteinen mutta vyönkiristys-politiikkaa kritisoinut taloustieteilijä - kirjoitti kirjassaan European Spring: Why Our Economies and Politics are in a Mess - and How to Put Them Right:

A more intelligent rule might stipulate that governments balance their budget over the economic cycle. That would give them leeway to borrow in downturns, while repaying debt in upswings. In effect, it would enable government to smooth consumption patterns – by propping up the spending of those who lose their jobs in a recession without immediately taxing those still in work more, for instance – thereby helping to stabilise the economy too. However, governments can quite easily game such rules and borrow more than they ought to by stretching their definition of the economic cycle (as Gordon Brown did when he was Britain’s finance minister from 1997 to 2007).

Worse, governments may “bribe” voters by continually borrowing more to fund higher spending than they can raise in taxes, at the cost of ever-rising debt. The French government, for instance, has never run a surplus since 1974; gross public debt has risen from a post-war low of 20 per cent of GDP in 1980 to 90 per cent in 2012.


Ongelma on siis myös demokratia. Olen puhunut kansan korruptiosta. Poliitikot ostavat ääniä antamalla etuja eri eturyhmille ja kaikki kärsivät lopulta tehottomasta taloudesta. Toisaalta Euroopan taloudessa ei liene kyse vain pahasta lamasta, vaan myös rakenteellisista ongelmista, jotka aiheuttavat pitkäaikaista alhaisen kasvun trendiä. Rakenteellisiin ongelmiin elvytys ei ole oikea ratkaisu vaan menot on joko alennettava vastaamaan alentunutta kasvua tai kasvulle on luotava edellytyksiä vahvistamalla markkinataloutta, lisäämällä työntekoa, purkamalla kartelleja, purkamalla työsopimusten yleissitovuus jne.

Valtion lainanotto voi periaatteessa olla kannattavaa myös nousukaudella, jos se sijoitetaan viisaasti tuottaviin investointeihin (tie, koulutus tms.). Tästä syntyy seuraava sitoutumis-ongelma. Koska vasemmiston - tai miksei myös oikeiston - etu on ostaa verovaroilla äänestäjilleen ääniä, poliitikoilla on usein insentiivi väittää sellaisiakin investointeja tuottaviksi, jotka eivät oikeasti tuota lisäkasvua. Luottamuksen puute estää optimaalisen politiikan teon.

A further reason why governments might legitimately wish to borrow is to spread over time the cost of long-term investments, especially those that boost future growth and tax revenues. For example, if a government is planning to build a high-speed rail network that will provide benefits for decades to come, it makes sense to spread the costs over time.

So an even smarter rule would enable governments to borrow to invest throughout the economic cycle. The danger, though, is that governments will reclassify all sorts of other spending as investment in order to borrow more – and that their investments will deliver poor returns. That is a good reason to try to find ways to keep governments honest – for example, by establishing an independent fiscal authority to monitor public accounts and budget decisions.

Luottamuksen vahvistamiseen ei ole helppoa lääkettä. Oikeistolla on tietysti myös sitoutumisongelma, koska vasemmisto ei luota oikeiston haluun säilyttää hyvinvointivaltio.

Venäjän painostus Suomen lopulliseksi nujertamiseksi tulee jatkumaan

Monet suomalaiset poliitikot ovat olleet hyvin järkyttyneitä siitä, että Venäjä on meille vihainen, koska Suomi esti venäläisten matkustuskielto-listalla olleiden parlamentaarikkojen maahantulon. Moni pitää Suomen toimintaa suurena virheenä. Tilanne onkin varsin paha.

Selvää on, että Venäjä oli tarkoituksella lähettämässä Suomeen juuri sellaisia henkilöitä jotka olivat pakotelistalla. Venäjä oli tehnyt pakotelistalla olevien henkilöiden Suomeen pääsystä Suomelle hankalan tilanteen tarkoituksella. Jos Suomi olisi taipunut, se olisi merkittävä askel Suomen muuttumiseksi Venäjän vasalliksi.

Mutta samalla kun Venäjä loi Suomelle hankalan tilanteen, se teki asiasta itselleen kunniakysymyksen.

Suomi kieltäytyessään taipumasta loukkasi Venäjän näkökulmasta sen kunniaa. Ellei Venäjä kosta Suomelle, se menettää kunniansa omissa ja liittolaistensa silmissä. Ehkä pelkkä kosto ei itse asiassa Venäjälle riitä kunnian palautukseen, vaan Venäjä tulee tekemään kaikkensa pannakseen Suomen taipumaan. Ehkä kunnian palautus vaatii Suomen lopullista nöyryyttämistä.

Suomessa on selkeästi voimistunut linja, joka valmistelee Suomen irtautumista Lännestä takaisin suomettumiseen. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Kaikkonen ja SDP:n puheenjohtaja Rinne etunenässä. On hyvinkin mahdollista, että Venäjä jatkaa uhkailujaan niin kauan, että Sipilä korvataan Keskustan johdossa venäläismielisellä suomettajalla.

No olisiko tätä voinut välttää taiatavammalla politikalla? Ei olisi - ennemmin tai myöhemmin Venäjän painostuksen oli määrä alkaa. Sattumalta se alkoi nyt tästä ETYK-juhlasta. Nato-jäsenyys olisi auttanut Suomea varmasti melko paljon suojautumaan tällaisilta tilanteilta, mutta vaikka Suomi olisi Natossa, samanlaista painostusta olisi syntynyt. Suomessa on suuri joukko heikkoja lenkkejä / Troijan hevosia, jotka haluavat ajaa Suomen ulkopolitiikan takaisin suomettumis-linjalle.

Suomen on minusta nyt oltava hyvin tiukka Venäjän suhteen ja rohkea tulevaisuuden edessä. Suomettajien toiminta on paljastettava jokaisessa tilanteessa - henkilökohtaisia suhteita tähän porukkaan pitää välttää - heidän ihmisarvonsa pitää selkeästi kyseenalaistaa.

Islamilainen maahanmuutto Eurooppaan vahvistaa Putinin asemaa

On kiistatonta:

Islamilainen maahanmuutto ja sen sivuvaikutuksena Eurooppaan tuleva islamistinen terrorismi, lisää Euroopassa kansalaisten tyytymättömyyttä, joka muiden vaikutusten ohella hyödyttää epäsuorasti mutta hyvin voimakkaasti Venäjän hallintoa.

Proxy-vaikutus syntyy siitä, että maahanmuuttokriittisten puolueiden kannatus nousee jatkuvasti ja maahanmuuttokriittiset puolueet ovat käytännössä hyvin usein EU- ja Nato-kriittisiä ja suhtautuvat myönteisesti Putinin hallintoon. Kirjoitin Mitä mieltä Suomessa saa olla kirjassa näin:

Euroopan kansallismieliset puolueet ovat kritisoineet pitkään eurooppalaista yhdentymistä sillä perusteella, että yhdentyminen heikentää kansallisvaltioiden suvereniteettia. EU:n ongelmat ovat edistäneet kansallismielisten puolueiden menestystä. Jotkut kansallismieliset puolueet ovat nähneet sen, että Venäjä on haastanut Naton ja EU:n, positiiviseksi. Yhteinen vihollinen on yhdistänyt.

Venäjä on haluttu nähdä myös rappeutuneen Euroopan vastapoolina moraalisessa mielessä. Venäjä on nähty Euroopan arvokonservatiivien ja kansallismielisten luonnollisena liittolaisena mm. islamismia, monikultturismia ja perinteisten instituutioiden murentamista vastaan.

Amerikkalainen konservatiivi Pat Buchanan, joka on vaikuttanut vahvasti myös eurooppalaiseen arvokonservatiivien ja kansallismielisten ajatteluun, kirjoitti kolumnissaan Whose Side is God on Now mm.

Kulttuurisodassa, jota käydään ihmiskunnan tulevaisuudesta, Putin asettaa Venäjän perinteisen kristinuskon puolelle. Hänen kirjoituksensa heijastelevat paavi Johannes Paavali II:n ajattelua, joka puheessaan Evangelium Vitae in 1995 syytti länttä “kuoleman kulttuurista”.

Mitä paavi Jonhanness Paavali II tarkoitti moraalisilla rikoksilla?

Lännen antautumista seksuaaliselle vallankumoukselle, hillittömälle irtosuhteiden harrastamiselle ja muulle hedonismille, feminismille, abortille, homoavioliitoille, eutanasialle, itsemurhiin avustamiselle - kristillisten arvojen korvaamiselle Hollywood-arvoilla.

Eräiden kansallismielisten puolueiden Venäjä-myönteisyys on kuitenkin edennyt tämän vuoden aikana niin pitkälle, että voidaan puhua näistä puolueista Putinin kätyreinä tai värikkäämmin ryssänmorsiamina. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho totesi syyskuussa, kun EU solmi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa samaan aikaan kuin Ukraina oli Venäjän agression kohteena, seuraavasti:

Eilen oli harvinainen hieno hetki Euroopassa. Europarlamentti hyväksyi assosiaatiosopimuksen Ukrainan kanssa. ...

Vaikka en pidä siitä, mikä Unionista on tullut, ymmärrän oikein hyvin, mitä lähentyminen merkitsee Ukrainalle ja ukrainalaisille. Se merkitsee poispääsyä Venäjän dominoimalta harmaalta vyöhykkeeltä ja semiautoritaarisesta kleptokratiasta, näkymää oikeusvaltiosta, kansalaisvapauksista ja normaalista elämästä.

Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä.

Solmukohta oli Venäjän ja sen krimiläisten kätyrien suorittama Krimin valtaus.

Alliance of European National Movements, jonka jäseniä ovat mm. Ranskan Front National ja Unkarin Jobbik, julkaisivat julkilausuman Ukrainan tilanteesta [, joka myötäili Venäjän kantaa].

(Todellisuudessa ylläoleva teksti ei ole kirjan viimeisestä julkaistusta versiosta vaan hieman vanhemmasta raakaversiosta.)

Onkin suurena riskinä, että terrorismin vahvistuminen, joka jo muutenkin on tietenkin äärimmäisen haitallista, vielä heikentää Natoa ja alentaa mm. Baltian maiden turvatakuita.