Blogi "Väkivallaton maanpuolustus" analysoi Niinistön linjapuhetta ja pitää hyvänä sitä, että Niinistö on muka vihdoin esittänyt Suomen turvallisuuspolitiikalle jonkin oikean linjan:
Suomessakin on mitä ilmeisimmin saatu hahmoteltua linja, jolla ainakin juuri tässä kuohunnan aikana mennään eteenpäin. Presidentti Niinistö on ahkerasti ollut esillä viime aikoina ja minä ainakin tulkitsen hänen puheensa ja haastattelunsa Suomen tämän hetkisen linjan esittelyksi. Tässä hän on ottanut vahvasti asemansa presidenttinä ja yrittää avata kansalle sen, mihin ja miksi Suomi on suuntaamassa. Tuore presidentin kyselytunti tuntui olevan tilaisuus, jossa Niinistö esitteli tämän linjan perusteluineen. Pohjustuksi oli TP-Utva antanut perjantaina terävän ja laaja-alaisen lausunnon Ukrainan kriisistä.
...Se koostuu uskottavasta puolustuskyvystä, kahdenvälisistä yhteistyöverkostoista mm. Naton, Ruotsin, USAn ja muiden kanssa, hyvistä ja selkeistä suhteista Venäjään ja neljäntenä kansainväliseen toimintaan YK:ssa ja muualla vastaavantyyppisissä rakenteissa. Niinistö korosti myös kansainvälisen oikeuden merkitystä ja sen kunniottamisen vaalimista.
No onko minulla siis parempi vaihtoehto Niinistön linjalle? Vastaukseni on, että en tiedä 100%:sti vielä. Oleellista on tällä hetkellä, että menneet suuret virheet tunnustetaan ääneeen. Vasta siinä on viisauden alku. Tiedän, että näin ei tulla todennäköisesti tekemään. Suomessa ei ole todellista kansalaiskeskustelua. Suomessa keskustellaan triviaalisista ja marginaalisista asioista mutta ei isoista asioista. Suomi on tätä kautta tuomittu mitättömyydeksi maailman kansojen joukossa. Tehtäisiin edes surutyötä niin meillä suomalaisilla olisi jotain yhteistä.
...Se koostuu uskottavasta puolustuskyvystä, kahdenvälisistä yhteistyöverkostoista mm. Naton, Ruotsin, USAn ja muiden kanssa, hyvistä ja selkeistä suhteista Venäjään ja neljäntenä kansainväliseen toimintaan YK:ssa ja muualla vastaavantyyppisissä rakenteissa. Niinistö korosti myös kansainvälisen oikeuden merkitystä ja sen kunniottamisen vaalimista.
Selkokielelle käännettynä asiantila on seuraava:
Suomi ei Venäjän pelossa uskalla mennä Natoon, vaikka Nato on ainoa instituutio joka voisi antaa Suomelle turvatakuut. Natoon olisi pitänyt mennä jo ajat sitten - Niinistö on itse tunnustanut että Natoon olisi päästy 90-luvulla suht helposti. Nyt ei enää uskalleta, koska Venäjä uhkaa Suomea ja kaikkia Rajamaita, jotka ovat Naton ulkopuolella. Nato-optio oli suuri bluffi.
Niinistön puheet ovat faktisesti tämän asiantilan toteamista äärimmäisen kaunistellussa muodossa. Selittelyä. Niinistön nelijalkainen malli ei ole oikea turvallisuuratkaisu vaan hyvin laiha puolinainen ratkaisu ja Niinistö tietää sen itse. Niinistö ajattelee, että kyseessä on paras mahdollinen ratkaisu tilanteessa, joka on itse omalla hölmöilyllä aiheutettu. Todellisuudessa Niinistön malli ei anna muuta turvaa kuin sen, että ehkä Venäjä antaa meidän olla rauhassa, kun mielistelemme sitä.
Kyseessä on lakeijan tie. Uussuomettuneisuuden tie. Suomalaiset menkööt siis nyt tällä, koska ovat kerran ulkopoliittisen liikkumavaransa heikolla turvallisuuspolitiikalla menettäneet. Suomi on pikkuvaltio eikä suvereeni valtio siinä mielessä kuin vaikkapa Viro. Niinistö uskoo, että Natoon liittyminen - nyt kun asialla on kuhnasteltu - johtaisi ongelmiin Venäjän kanssa.
Kuhnastelu on ainakin omalta osaltaan Tarja Halosen ja häntä edeltäneiden presidenttien "lahja" Suomelle. Suomen Kuvalehti totesi Halosen ulkopoliittisesta linjasta reilu neljä vuotta sitten näin:
"Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat."
Historia antoi meille häviäjän roolin. Menetimme pelin ja suvereenisuutemme romahti turvallisuuspolitiikan osalta dramaattisesti. Kaikkea ei tietysti ole menetetty. Suomi on sentään puolivapaa amputaation kokenut maa, mutta ei täysin tuhottu. Varmaan jollekin tämäkin riittää. Jos ihmisellä on lakeijamieli, hän kestää mitä tahansa potkuja päähänsä ja pyytää vielä anteeksi kaikkea mitä ehkä on tehnyt.
Suomi ei Venäjän pelossa uskalla mennä Natoon, vaikka Nato on ainoa instituutio joka voisi antaa Suomelle turvatakuut. Natoon olisi pitänyt mennä jo ajat sitten - Niinistö on itse tunnustanut että Natoon olisi päästy 90-luvulla suht helposti. Nyt ei enää uskalleta, koska Venäjä uhkaa Suomea ja kaikkia Rajamaita, jotka ovat Naton ulkopuolella. Nato-optio oli suuri bluffi.
Niinistön puheet ovat faktisesti tämän asiantilan toteamista äärimmäisen kaunistellussa muodossa. Selittelyä. Niinistön nelijalkainen malli ei ole oikea turvallisuuratkaisu vaan hyvin laiha puolinainen ratkaisu ja Niinistö tietää sen itse. Niinistö ajattelee, että kyseessä on paras mahdollinen ratkaisu tilanteessa, joka on itse omalla hölmöilyllä aiheutettu. Todellisuudessa Niinistön malli ei anna muuta turvaa kuin sen, että ehkä Venäjä antaa meidän olla rauhassa, kun mielistelemme sitä.
Kyseessä on lakeijan tie. Uussuomettuneisuuden tie. Suomalaiset menkööt siis nyt tällä, koska ovat kerran ulkopoliittisen liikkumavaransa heikolla turvallisuuspolitiikalla menettäneet. Suomi on pikkuvaltio eikä suvereeni valtio siinä mielessä kuin vaikkapa Viro. Niinistö uskoo, että Natoon liittyminen - nyt kun asialla on kuhnasteltu - johtaisi ongelmiin Venäjän kanssa.
Kuhnastelu on ainakin omalta osaltaan Tarja Halosen ja häntä edeltäneiden presidenttien "lahja" Suomelle. Suomen Kuvalehti totesi Halosen ulkopoliittisesta linjasta reilu neljä vuotta sitten näin:
"Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat."
Historia antoi meille häviäjän roolin. Menetimme pelin ja suvereenisuutemme romahti turvallisuuspolitiikan osalta dramaattisesti. Kaikkea ei tietysti ole menetetty. Suomi on sentään puolivapaa amputaation kokenut maa, mutta ei täysin tuhottu. Varmaan jollekin tämäkin riittää. Jos ihmisellä on lakeijamieli, hän kestää mitä tahansa potkuja päähänsä ja pyytää vielä anteeksi kaikkea mitä ehkä on tehnyt.
Hävettää. 75 vuotta sitten suomalaiset taistelivat vapautensa puolesta vertaan vuodattaen. Nyt olemme taas suomettuneisuuden tiellä - täysin omaa typeryyttämme ja henkistä laiskuuttamme.
No onko minulla siis parempi vaihtoehto Niinistön linjalle? Vastaukseni on, että en tiedä 100%:sti vielä. Oleellista on tällä hetkellä, että menneet suuret virheet tunnustetaan ääneeen. Vasta siinä on viisauden alku. Tiedän, että näin ei tulla todennäköisesti tekemään. Suomessa ei ole todellista kansalaiskeskustelua. Suomessa keskustellaan triviaalisista ja marginaalisista asioista mutta ei isoista asioista. Suomi on tätä kautta tuomittu mitättömyydeksi maailman kansojen joukossa. Tehtäisiin edes surutyötä niin meillä suomalaisilla olisi jotain yhteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti