Niinistöllä Kekkosen elkeet eli myöntyvyyspolitiikan kolmas tuleminen

Niinistö keräsi puoluejohtajat siis konsensuksenluontitilaisuuteen ja pani heidät julistamaan olevansa Niinistön Nato-linjan takana.

En olisi halunnut nähdä tätä päivää, jolloin palaamme 70-luvulle. Nämä konsensuksen rakennuspäivät ovat vain ensi askelia, millä breshneviläinen eliittimme alkaa luomaan uussuomettumista. Ulkopoliittisesti epäilyttävien demonisointi alkaa hiljalleen.

Stubb on nyt uuskekkoslaisten pahis. Samoin Salolainen, Sasi, Zyskovics ja Kanerva. Tukekaamme heitä.

Suomi on antautunut Venäjän uhkailujen alla. Kirjoitin aiemmin:

Suomen linjaksi on Niinistön johdolla käytännössä muodostumassa uussuomettumisen linja. Hän puhuu nelijalkaisesta mallista, jossa on mukana omaa puolustusta, Ruotsi-yhteistyötä, länttä ja Venäjää. Käytännössä Niinistön malli merkitsee seuraavaa:

Suomi ei Venäjän pelossa uskalla mennä Natoon, vaikka Nato on ainoa instituutio joka voisi antaa Suomelle turvatakuut. Natoon olisi pitänyt mennä jo ajat sitten - Niinistö on itse tunnustanut että Natoon olisi päästy 90-luvulla suht helposti. Nyt ei enää uskalleta, koska Venäjä uhkaa Suomea ja kaikkia Rajamaita, jotka ovat Naton ulkopuolella. Nato-optio oli suuri bluffi.

Niinistön puheet ovat faktisesti tämän asiantilan toteamista äärimmäisen kaunistellussa muodossa. Selittelyä. Niinistön nelijalkainen malli ei ole oikea turvallisuuratkaisu vaan hyvin laiha puolinainen ratkaisu ja Niinistö tietää sen itse. Niinistö ajattelee, että kyseessä on paras mahdollinen ratkaisu tilanteessa, joka on itse omalla hölmöilyllä aiheutettu. Todellisuudessa Niinistön malli ei anna muuta turvaa kuin sen, että ehkä Venäjä antaa meidän olla rauhassa, kun mielistelemme sitä.

Kyseessä on lakeijan tie. Uussuomettuneisuuden tie.

Kun maa ajatutuu vaikkapa kriisiin, haetaan naftaliinista vanhoja keinoja. Tämä ei sinällään ole huono asia. 40-luvulla Paasikivi otti pakon sanelemana sortokauden ajan myöntyvyyspolitiikan oman politiikkansa pohjaksi.

Nyt Suomi hakee uussuomettumisesta eli myöntyvyyssuunnasta taas linjaa ulkopoltiikkaansa, koska epäonnistuimme niin pahasti turvatkuiden hankkimisessa, koska emme uskaltaneet ottaa sitä viimeistä askelta eli liittyä Natoon. Tämä on myöntyvyyspolitiikan kolmas tuleminen.

Surullista vaan että se linja ajaa meidät kauemmassa lännen arvoista.

Kyse ei ole vain siitä, että vanhemmat poliitikot palaavat myöntyvyyssuuntaan, myös nuoremmat tekevät niin. Karkeimpana esimerkkinä Lehtomäki.

70-luvulla myöntyvyyslinja oli onnistunutta - Suomi oli Itä-Euroopan suhteellinen menestyjä talouden osalta ja vapaudenkin osalta. Enää näin ei ole. Muu Itä-Eurooppa on mennyt menojaan ja on vapaa Venäjän ikeestä. Suomi palailee myöntyvyyteen. Myöntyvyyslinjan perinne on meille samanlainen hirvittävä painolasti kuin kunniankulttuuri joillekin maille. Kunniankulttuurikin toimi aikoinaan - kun poliisia ja valtiota ei ollut - suhteellisen tehokkaasti, mutta nykyaikana se on kaiken edistyksen este.