Suomi ei ole oikeusvaltio

HS sanoo tänään selkeästi sen mitä olen uumoillit jo aikaisemmin: Erotilanteessa, vaikka lapsi tuomittaisiin yhteishuoltajuuteen, "lähivanhempi" (yleensä äiti) voi ilman mitään syytä jättää tapaamisoikeuden noudattamatta ilman pelkoa rankaisusta. Lain mukaan tapaamisoikeuden noudattamatta jättäminen ei ole rangaistava teko.

Yhteiskunta, missä ihmiseltä voidaan ottaa lapsi pois ilman mitään syytä, ei ole sanan missään mielessä oikeusvaltio. Tällainen valtio loukkaa ihmisoikeuksia ratkaisevalla tavalla. (HS, Osattomat Isät, sivu D1.)

Suomen Kuvalehti Saksan juutalais-kysymyksestä 1938

Suosittelen tätä blogikirjoitusta, joka referoi Suomen Kuvalehden artikkelia Saksan juutalais-kysymyksestä vuodelta 1938.

"Totuus" muuttuu aina ajan mukana. On vaikea sanoa, onko vuoden 1938 suomalaisen laatulehden käsitys juutalaisuuden luonteesta lähempänä vai kauempana totuutta kuin sodanjälkeinen käsitys juutalaisista syyttöminä uhreina.

Vuoden 1938 artikkeli lienee kyllä oikeassa siinä suhteessa, että nykyterminologiaa käyttääksemme juutalaisuus on pitkälti sisäryhmä-moraalia harjoittava ryhmä samalla tavalla kuin romanitkin. (Suomenruotsalaisuus sen sijaan ei harjoita sisäryhmä-moraalia vaan on ainoastaan tehokas etninen verkosto. Vaikka suomenruotsalaiset eivät yksilöinä ole sen älykkäämpiä kuin suomalaiset, etninen verkosto Ankdammen tehostaa heidän toimintaansa.)

Vuoden 1938 artikkeli kuullostaa tietysti nykyihmisen silmin jollain lailla kuvottavalta syyttäessään juutalaisia moraalittomuuden levittäjiksi. Holocaustin taustaa vastaan Suomen Kuvalehden artikkelia on ehkä vaikea nähdä analyyttisenä ja rakentavana analyysinä juutalaiskysymystä kohtaan, miksi sen kirjoittaja artikkelin ehkä kuitenkin oli tarkoittanut. Toisaalta Suomen Kuvalehti tunnustaa juutalaiset myös äärimmäisen lahjakkaiksi ja yritteliäiksi ihmisiksi, jos kohta tavallista normityötä halveksiviksi elitisteiksi.

Avoimessa yhteiskunnassa etnisten ryhmien erityispiirteitä - hyvässä ja huonossa - pitää voida analyyttisesti käsitellä. Niin suomalaisten, juutalaisten kuin romanien.

Voittajien historiasta - osa 1

Viron ja Suomen syyllisyys toisessa maailmansodassa on noussut sodan jälkeen uudelleen ja uudelleen esiin. Suomea on syytetty siitä, että Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen eikä sotamme ollut erillissota, on sanottu suomalaisten lähettäneen juutalaisia Natsi-Saksaan keskityslereille ja kohdelleen venäläisiä sotavankeja ja Itä-Karjalan sotilashallinnon alaisia siviilejä huonosti. Virolaisia on syytetty liittymisestä vapaaehtoisesti Saksan armeijaan, muusta natsien kanssa veljeilystä ja natsien avustamisessa juutalaisten kansanmurhassa. Kyseisessä asiassa on kunnostautunut suuri osa vasemmistoa ja älymystöä erityisesti 70-luvulta alkaen, mutta viime aikoina erityisesti sinänsä marginaalinen äärivasemmistolainen järjestö SAFKA, joka saa Venäjällä laajaa medianäkyvyyttä. SAFKA tosin ei rajoita puheitaan toiseen maailmansotaan, vaan esittää Suomen ja Viron jatkavan edelleen fasistista ja russofobista politiikkaansa.

Venäläisten rikokset - 6 miljoonaa murhattua ukrainalaista ja parikymmentä miljoonaa muuta murhattua, hyökkäyssota Puolaan ja Suomeen jne. jne. - ovat näiden ihmisten silmissä pieniä rikoksia suomalaisten ja virolaisten rikoksiin verrattuna. Ja ne ovat erityisesti jollain lailla ymmärrettäviä - Neuvostoliitto teki näiden ihmisten silmissä "hyökkäämättömyyssopimuksen" Saksan kanssa vain siksi, että saisi lisäaikaa varustautumiseen natsismin vastaiseen sotaan.

Sitä ei kuitenkaan mikään muuta toiseksi, että Kolmas Valtakunta ja Neuvostoliitto jakoivat liittosuhteensa puitteissa lähes koko Euroopan etupiireihinsä. Näiden kahden maan sotilasliitto ei rajoittunut suinkaan vain Baltian, Suomen, Romanian ja Puolan alueiden anastamiseen, vaan Neuvostoliitto ja koko kommunistinen liike tuki faktisesti natsien toimintaa Länsi-Euroopassa. Neuvostoliitto ja Komintern antoi mm. eurooppalaisille kommunisteille määräyksen olla osallistumatta imperialistien (ranskalaisten ja englantilaisten) sotaan natseja vastaan. Ranskan kommunistinen puolue seurasikin Kominternin määräyksiä.

Tämän näköinen oli Neuvostoliiton ja Saksan yhdessä luoma Eurooppa vuonna 1941.



Ranskalaiset yleensä, ja ranskalaiset kommunistit erityisesti, ovat halunneet esittää itsensä natsismin vastaisen vastarintaliikkeen ydinjoukoksi. No, toisen maailmansodan historia on tietysti voittajien historiaa. USA:n ja Britannian liittoutuminen stalinistien kanssa oli ehkä pragmaattisesti perusteltavissa, vaikkakin senkin liiton moraalista oikeutusta voi miettiä. Samalla lailla perusteltavissa oli varmasti sellaisten pikkuvaltioiden kuin Unkarin, Suomen tai Viron yhteistyö Saksan kanssa.

Neuvostoliiton ja Saksan liitto ja niiden yhteinen hyökkäys Euroopan kansoja vastaan oli kuitenkin se Suuri Rikos mikä toisen maailmansodan aikana tapahtui. Pikkuvaltioiden kuten Suomen, Slovakian, Unkarin, Vichyn hallituksen tai Viron toiminta tässä puristuksessa oli äärimmäisen hankalaa. Se toiminta voi ja pitääkin asettaa moraalisen tarkastelun kohteeksi, mutta on ymmärrettävä että niiden rikokset on suhteutettava Saksan ja Venäjän tekemään Suureen Rikokseen.

Liitettäköön mukaan mainio amerikkalaisten filmi vuodelta 1945, mikä kuvaa saksalaista kansanluonnetta ja sitä miten saksalainen kansanluonne on kerta toisensa jälkeen johtanut saksalaisten ajautumiseen sotaan.

Tasapuolisuuden vuoksi laitetaan vielä mukaan bolshevismin vastaisen taistelun norjalais-vapaaehtoisten laulu.

Ryhmäidentiteetti, ryhmälojaliteetti ja tehokkuus

Nature-lehti kuvailee sitä miten yhteiskunnan polarisaatio voi aiheuttaa sen, että tehottomat ratkaisut säilyvät pitkään, koska tietty mielipide tulee oleelliseksi osaksi ryhmän identiteettiä ja ko. mielipiteen kiistäminen asettaa ryhmän jäsenen lojaliteetin kyseenalaiseksi ryhmän muiden jäsenten keskuudessa:

"Culturally polarized democracies are less likely to adopt polices that reflect the best available scientific evidence on matters — such as climate change — that profoundly affect their common interests. ...

For members of the public, being right or wrong about climate-change science will have no impact. Nothing they do as individual consumers or as individual voters will meaningfully affect the risks posed by climate change. Yet the impact of taking a position that conflicts with their cultural group could be disastrous.

Take a barber in a rural town in South Carolina. Is it a good idea for him to implore his customers to sign a petition urging Congress to take action on climate change? No. If he does, he will find himself out of a job, just as his former congressman, Bob Inglis, did when he himself proposed such action.

Positions on climate change have come to signify the kind of person one is. People whose beliefs are at odds with those of the people with whom they share their basic cultural commitments risk being labelled as weird and obnoxious in the eyes of those on whom they depend for social and financial support.

... if the cost [for a person himself] of having a view of climate change that does not conform with the scientific consensus is zero, and the cost of having a view that is at odds with members of one’s cultural community [is] high, what is a rational person to do [if optimizing his own self-regarding utility function] ?

In that situation, it is perfectly sensible for individuals to be guided by modes of reasoning that connect their beliefs to ones that predominate in their group. Even people of modest scientific literacy will pick up relevant cues. Those who know more and who can reason more analytically will do a still better job, even if their group is wrong on the science."

Väitän että sama ryhmädynamiikka toimii Euroopan vihreiden ydinvoimanvastaisuuden perustana.

Nimimerkki Tiedemies esitti niinkin äärimmäisen käsityksen, että Oikeistolaisuus ja vasemmistolaisuus ovat ryhmäidentiteettejä, joilla on vain korrelaation omainen yhteys poliittisen päätöksenteon tms policy:n kanssa. Näin varmasti onkin. Pidän kuitenkin ihmistä identiteettiä luovana lajina. Identiteetin demonisoiminen jonkinlaisena sairautena on sama kuin demonisoisi ihmisten välisen ihastumisen silkkana irrationalismina. Ryhmäidentiteetin luomia tehottomuuksia on tietysti kuitenkin ehdottomasti syytä kritisoida case by case -periaatteella. On esimerkiksi äärimmäisen paha asia kyseenalaistaa luonnonsuojelua jonkinlaisena vihreiden puuhasteluna.

Ryhmä-identiteetti on kuitenkin ihmisyyden yksi perusta. Lainaan Bernhard Russelia: "Social cohesion is a necessity, and mankind has never yet succeeded in enforcing cohesion by merely rational arguments. Every community is exposed to two opposite dangers: ossification through too much discipline and reverence for tradition, on the one hand; on the other hand, dissolution, or subjection to foreign conquest, through the growth of an individualism and personal independence that makes cooperation impossible."

Alaviitit - Syyrian eliitti

Norjalaisella Document.no-sivustolla on mielenkiintoinen englanninkielinen esitys alaviittien heimosta ja heidän nousustaan syvästä kurjuudesta Syyrian eliitiksi (I osa )

Virallisesti alaviitit ovat shia-muslimeja, mutta tosiasiassa alaviittien uskonto on hyvin kaukana islamista. Omia moskeijoita ei ole. Muissa moskeijoissa ei rukoilla, koraania ei lueta eikä Mekkaan mennä pyhinvellukselle. Shioillekin tärkeästä profeetta Alista on tehty Jumalan inkarnaatio eli Jeesuksen kaltainen ihmiseksi syntynyt Jumala. Monia kristillisiä juhlia kuten joulua vietetään. Jumala on kristinuskon tavoin kolmiyhteinen. Uskonnon todellinen luonne on salainen ja oppi avataan alaviiteillekin vain hiljalleen iän karttuessa.

Kulloistakin vallanpitäjää on ollut tapana mielistellä ja heidän uskontonsa muotoja ulkoisesti seurata erityisen taqiya-periaatteen mukaisesti:

An ‘Alawi saying explains the sentiment behind taqiya: “We are the body and other sects are but clothing. However a man dresses does not change him. So we remain always Nusayris, even though we externally adopt the practices of our neighbors. Whoever does not dissimulate is a fool, for no intelligent person goes naked in the market.” Another ‘Alawi phrase expresses this sentiment succinctly: “Dissimulation is our righteous war!” (al-kitman jihadna).

A British traveler observed in 1697 that the ‘Alawis are of a strange and singular character. For ’tis their principle to adhere to no certain religion; but camelion-like, they put on the colour of religion, whatever it be, which is reflected upon them from the persons with whom they happen to converse…. No body was ever able to discover what shape or standard their consciences are really of. All that is certain concerning them is, that they make much and good wine, and are great drinkers.

Teeskentely on siis viisautta.

Tällä periaatteella alaviitit onnistuivat pääsemään ranskalaisten suosioon siirtomaa-aikana ja korottamaan omaa asemaansa. Samaista periaatetta on noudatettu milloin sunni-enemmistöä milloin Iranin shioja kohtaan. Useimmiten alaviiteille on ollut edullista teeskennellä muslimia, mutta joskus myös kristittyä. Mutta kun ulkopuolinen vihollinen on hyökännyt maahan, alaviitit ovat nopeasti asettuneet vihollisen puolelle maanmiehiään vastaan oman asemansa parantamiseksi.

Taqiyan kohde on muuttunut mutta alavismi on säilyttänyt uskonsa ytimen - mikä se sitten onkin. Pitkään alaviitit elivät eristyneinä Syyrian pääasiassa syrjäisellä vuoristoseudulla (Latakia). Crypto-juutalaisuuden tyylistä crypto-alavitismia esiintyi kaupungeissa. Kun alaviitti Assad sai vallan, Damaskuksessa sunnia teeskennelleet kymmenisentuhatta alaviittia ilmoittivat heti olemassaolostaan.

Ulkopuolisten suhtautuminen alaviitteihin on pääosin ollut hyvin epäileväinen. Heitä on samaan tapaan kuin juutalaisia leimattu mitä iljettävimpien tapojen noudattajiksi. Alaviittien heimon olemassaolo onkin taas kerran uhattuna.

Amerikkalainen keskustelu sosiaalipolitiikasta

Edelliseen postaukseeni liittyen olen lukenut kommentteja Bowlesin ja Gintisin tekstiin Is Equalite Passe?. Kaikesta esittämästäni hyvinvointivaltio-kritiikistä huolimatta olen hämmentynyt siitä, että USA:ssa todella laajasti ajatellaan että köyhyyden poistaminen ei ole ollenkaan valtion asia.

Taloustieteilijät Kevin McCabe and Vernon Smith toteavat:

We think the widespread experimental and other evidence for the innate practice of reciprocity by some, but not all agents (roughly half our subjects choose reciprocity, and half choose noncooperative play when given a choice) in decentralized processes of social exchange, suggest that the problem of distributional transfers might best be handled by individuals, acting alone or through social institutions. That is, the alleviation of poverty should largely be considered none of the government's business, and in this sense belongs in the same category with drugs, abortion, health care, population size, prostitution, schooling and religion.

Vasemmistolaiset taloustieteilijät Bowles ja Gintis vastaavat:

Third, while we agree with McCabe and Smith about the facts concerning reciprocity motives, we find no merit in their view that "the alleviation of poverty should be none of the government's business" (along with health and schooling). Alleviating poverty is a form of social insurance for which there are no private markets (you can buy insurance on your life or property, but not your future income). Moreover, the absence of poverty is a public good, like environmental quality or public safety, the provision of which through private markets is bound to be insufficient. Voters have strong preferences to live in a society which protects all of its members against dire poverty, and these preferences simply cannot be implemented by private acts of charity. Still, we agree with McCabe and Smith that governments could be much more inventive in subjecting their own actions to more stringent tests of accountability to the public's heterogeneous preferences.

Minulla ei ole itselläni mustavalkoista mielipidettä asiaan paitsi että uskon spesifisesti pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan olevan kestävyysvajeen edessä. Tämä ei ole kuitenkaan periaatteellinen kanta hyvinvointiyhteiskuntaa vastaan.

Uusi darwinistinen vasemmisto ja hyvinvointivaltion moraalinen perusta

Toiseen maailmasotaan asti progressiivisen vasemmiston ihmiskuva oli biologinen ja darwinistinen. Usein myös yhteiskunta nähtiin organismina. Ruotsin sosialidemokratian kansankoti-ajattelu oli hyvin lähellä saksalaisen konservatiivisuuden kansankokonaisuus-ajattelua.

Vasemmiston progressiivisuus ei merkinnyt vain yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista vaan se sisälsi myös ihmisen edistyksen idean. Sosialistit olivat eugeenikkoja - kansankoti tarvitsi terveitä kansalaisia: Toisaalta painotettiin koko kansan ja erityisesti odottavien äitien ja pienten lasten terveyttä. Toisaalta ns. rationaalisen valinnan avulla haluttiin karsia geneettisesti epäterve aines. Heikon aineksen sterilointi edisti kansankoti-organismin terveyttä. Tasa-arvoa (Egalite) ei nähty ainoastaan kohtuuttomien tuloerojen kaventamisena vaan tasa-arvo vahvisti lisäksi kansankodin koheesiota ja sitä kautta puolustuskykyä. Karl Pearson, tilastotieteen uranuurtaja, sosialisti ja eugeenikko, totesi että kansojen ja valtioiden välisissä konflikteissa se valtio, jossa on laaja köyhälistö, häviää sille valtiolle jonka väestö on tasa-arvoisempi. (Katso Larry Arnhart, The First Darwinian Left.)

Ruotsissa alettiin kehitellä hiljalleen pohjoismaista hyvinvointivatiota, missä sosiaalivakuutuksin, tulonsiirroin ja työmoraaliin perustuen haluttiin luoda hyvä yhteiskunta. Kansankodin käsite oli alunperin konservatiivien käsialaa, mutta ruotsalainen vasemmisto adoptoi sen 20-luvulla. Sosialidemokraatti taloustieteilijä Gunnar Myrdal totesi, että hyvivointivaltiomalli, jos yleensä on toimiakseen, pitäisi toimia juuri Ruotsissa, koska Ruotsissa oli homogeeeninen väestö ja hyvä työmoraali.

Kansallissosialistinen Saksa kehitti samaan aikaan jo Bismarckin aloittamaa sosiaalivaltiota, mutta vei eugeniikan äärimmilleen laajentamalla pakkosterilaatio-ohjelman (Aktion-T) epäterveen aineksen fyysiseen tuhoamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen vasemmisto teki täydellisen irtioton biologiseen ja darwinistiseen ihmiskuvaan - niin täydellisen että vasemmistolaisuus usein mielletään kansallissosialismin vastakohdaksi, vaikka näin ei tietenkään ole historiallisesti ollut. Pakkosterilaatiota alettiin demonisoida - Ruotsissa laki tosin muuttui vasta 70-luvulla. Vasemmistoälymystö väitti ihmisen olevan Tyhjä Taulu (Tabula Rasa) ilman biologisesti määräytyneitä preferenssejä, arvoja tai edes lahjakkuuseroja. Vasemmisto alkoi uskoa tai ainakin esittää uskovansa, että sosialisaation kautta ihmismieli saadaan hyväksymään mitä tahansa arvoja (Mallability assumption). Äärimmilleen vasemmiston usko ihmisen muutettavuuteen meni Neuvostoliitossa, jossa uskottiin luodun epäitsekäs yhteiskunnan kokonaisetua edistävä Homo Sovieticus. Rikollisuus ja syrjäytyminen, jota yhteiskunnassa esiintyi (vaikkakin lähinnä vain lännessä), nähtiin johtuvan lapsuuden ajan ongelmista tai yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta eikä vapaamatkustamisesta tai epäkelvon kansanaineksen lisääntymisestä. Ongelmat voidaan muka ratkaista tulonjaolla ja muilla yhteiskunnallisilla keinoilla eugeniikan sijaan.

Ainakin osa amerikkalaista vasemmistoa alkoi nähdä tämän mallin päättyneen jonkinasteiseen konkurssiin. Vuonna 1998 kirjoitetussa paperissaan Is Equality Passé? taloustieteilijät Samuel Bowles ja Herbert Gintis halusivat piirtää uusiksi vasemmiston ihmiskuvan ja sitä kautta myös sosiaalipolitiikan. Epätieteellisen Tabula Rasa -teorian sijaan Bowles ja Gintis haluavat perustaa vasemmiston ihmiskuvan uudelleen darwinismiin. Bowlesin ja Gintisin hyvin hedelmällinen tutkimustyö 2000-luvulla onkin kohdistunut realistisen ihmiskuvan etsimiseen biologian, psykologian ja taloustieteen keinoin.

Ensi sijainen konkreettinen ongelma amerikkalaisen vasemmiston näkökulmasta on se, että amerikkalaisten enemmistö ei tunnu hyväksyvän varsin mataliakaan tulonsiirtoja. Bowles ja Gintis lähti ratkaisemaan ongelmaa 90-luvun lopussa.

Heidän ensimmäinen havaintonsa on, että ihmisillä on kyllä halua auttaa hädässä olevia tulonsiirroin mutta ainoastaan silloin, kun tulonsiirron kohteiden koetaan olevan vaikeuksissa ilman omaa syytään. Bowles ja Gintis tyrmäävät toisaalta libertaarien ajatuksen siitä, että ihmiset vastustaisivat verotuksen kautta tapahtuvia tulonsiirtoja sinänsä, mutta toteavat että epäreiluiksi koetut tulonsiirrot niille, jotka ovat köyhiä omasta syystään, rapauttaa koko järjestelmän.

Heidän kritiikkinsä vallitsevaa järjestelmää kohtaan ei niin kuin oikeiston kritiikki perustu siihen, että sosiaaliturva paisuessaan syö yhä enemmän resursseja ja aiheuttaa työstä vierottumista. Vaan heidän kritiikkinsä perustuu siihen, että koska biologinen ihmismieli on sellainen että auttaja ei halua auttaa sellaista joka ei ole valmis auttamaan itseään, kansalaisten usein aivan liioiteltukin huoli siitä, että rahaa menee sellaisille ihmisille jotka eivät ole valmiita auttamaan itseään, on otettava ehdottomasti huomioon sosiaalipoliittisia ratkaisuja suunnitellessa.

Bowlesin ja Gintisin mielestä vapaamatkustaminen ei siis ole ainakaan USA:ssa ongelma siksi, että siitä tulee suuria kustannuksia, vaan siksi että tavallisten työtätekevien ihmisten tuki sosiaalipolitiikalle romahtaa ellei sosiaalpolitiikka ota auttajien todellista ihmisluontoa huomioon.

Yllä todettu ei kuullosta vielä kovin radikaalilta myönnytykseltä - pikemmin järkevältä pragmatismilta. Mutta Bowles ja Gintis ovat käyttäneet koko 2000-luvun sen tutkimiseen, millainen darwinistinen ihmismieli on ja miten se on evoluution myötä kehittynyt.

Tutkimustulokset palauttavat uuden vasemmistolaisen ihmiskuvan taas lähemmäs alkupistettään ja ihmiskuvan lähemmäs kansalliskonservatiivien ihmiskuvaa:

Metsästäjä-keräilijä-yhteisö on Bowlesin ja Gintisinkin mukaan se evolutiivinen ympäristö missä ihmismieli on kehittynyt.

Metsästäjä-keräilijä-yhteisöjen elämää leimasi kaksi asiaa a) suurriistan metsästys ja b) jatkuvat sodat toisten heimojen kanssa, mikä on evoluution myötä luonut lajin, joka kykenee ratkaisemaan yhteisön sisäiset ristiriidat kyetäkseen keskittymään haastavaan julkishyödykkeiden tuottamiseen.

Metsästäjä, joka yhdessä 10:n muun metsästäjän kanssa osallistui vaaralliseenkin suurriistan metsästykseen, piti toisaalta voida olla varma että yksikään heimon jäsen ei monopolisoi metsästyksen tuotosta. Ihmiselle kehittyi taipumus nujertaa yli-dominoivat urokset beeta-urosten yhteistyöllä.

... humans are innately disposed to form social dominance hierarchies similar to those of the African great apes, but that prehistoric hunter-gatherers, acting as moral communities, were largely able to neutralize such tendencies--just as extant hunter-gatherers do. The ethnographic basis for that hypothesis was that present-day foragers apply techniques of social control in suppressing both dominant leadership and undue competitiveness... (Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Metsästäjän ja taistelijan piti toisaalta voida olla varma että mikäli hän haavoittuisi tai kuolisi metsästyksen tai taistelun aikana, hänen jälkeläistään huolehdittaisiin. Ihmislajille syntyi ruuanjakamisen instituutio, joka oli tavallaan ensimmäinen sosiaalivakuutus-järjestelmä:

One group of contemporary foragers, the Aché of Eastern Paraguay, has been particularly closely studied, with close attention to the amounts and nutritional values of food acquired and consumed by members of the group. Sharing is so widespread, researchers have found, that on average three-quarters of what anyone eats is acquired by someone outside the consumer's nuclear family; even more remarkable, in the case of meat and honey (the main goods foraged by men):

women, children and adult siblings of the accquirer receive no more . . . from their husbands, fathers and brothers respectively than would be expected by chance, and men eat from their own kills a good deal less than would be expected by chance. (Bowles ja Gintis)

Metsästäjän piti lisäksi luottaa siihen, että vapaamatkustajia rangaistaan, jolloin ruuan jaon ja yhdessä metsästämisen instituutiot saattoivat pysyä kestävällä pohjalla. Ihmiselle kehittyi reiluuden moraali, mikä vierastaa toisaalta vapaamatkustamista mutta samallalailla lailla myös itsensä korottajia. Ihminen rankaisee vapaamatkustajia ja nauttii siitä, mutta kokee myös häpeän tunnetta siitä että itse syyllistyy vapaamatkustamiseen.

Mutta ihmisen halu auttaa toisiaan ei ole ainoastaan reiluuden moraalin rajoittamaa. Ihmisellä on lisäksi sisäryhmä-moraali ja auttaminen rajoittuu ensi sijassa omiin. Sodassa ulkoryhmän jäsen on vihollinen ja häneen kohdistetaan auttamisen sijaan pikemmin demonisointia ja dehumanisointia. Ihmisen yhteistyökyky ja sotaisuus ovat kulkeneet käsi kädessä. Ihmisen altruismi muita kuin sukulaisiaan kohtaan on sodan lapsi. Tai pikemmin sotaisuus ja altruismi ovat kehittyneet evoluution aikana käsi kädessä - ilman toista ei olisi toista.:

This distasteful idea is based on the evolution of what my co-authors and I have termed ‘parochial altruism’ [nurkkakuntainen altruismi]. Altruism is conferring benefits on others at a cost to oneself; parochialism is favouring ethnic, racial or other insiders over outsiders. Both are commonly observed human behaviours that are well documented in experiments. For example, people from the Wolimbka and nearby Ngenika groups, in the Western Highlands of Papua New Guinea, have no recent history of violence. Yet when asked to divide a pot of money between themselves and another, they give more and keep less for themselves if the other is a member of their own group rather than an outsider. (Lähde: Bowles, Conflict: Altruism’s midwife)

Altruismi on aina altruismia omia kohtaan. Ihmisen ja muurahaisen evoluution suuri innovaatio on ollut se, että yhteistyö ei ole rajoittunut enää vain pieneen sukulaisjoukkoon, vaan suurempaan sisäryhmään. Mutta edelleen altruismi on altruismia omia kohtaan. Kun Kristus halusi laajentaa juutalaisuuden etnosentrisyyden kristinuskon universaaliksi humaanisuudeksi, kyseeessä oli siis - osin onnistunutkin - yritys laajentaa "omuuden" sfääriä. Ajoittain omuuden sfääriä onnistutaan laajentamaan. Mutta yleensä laajentamisessa tulee jossain vaiheessa katto vastaan.

Muiden ihmisten auttaminen lisääntyy, kun sisäryhmä joutuu konfliktiin ulkoryhmän kanssa.

Mielenkiintoinen webbisivusto etnisestä vanhoillislestadiolaisuudesta

Löysin juuri vasta mielenkiintoisen webbisivuston Etniset vanhoillislestadiolaiset, joka käsittelee vanhoillislestadiolaisuutta endogaamisena etnisenä ryhmänä.

Sivusto erottaa vanhoillislestadiolaisuuden uskontona vanhoillislestadiolaisuudesta yhteisöllisyytenä: käsitteellinen rajaus “etninen vanhoillislestadiolainen” korostaa eroa kyseisen liikkeen hengellisten ja toisaalta sen yhteisöllisten, sosiaalisten arvojen välillä.

Toisin kuin syntyaikoinaan, vanhoillislestadiolaisuus ei enää 2000-luvulla ole ulkopuolisia “suruttomia” herättelevä ja uskoon kutsuva herätysliike. Kaukana siitä. Se on sen sijaan identiteetti, verrattavissa siihen että on syntynyt ja kasvatettu johonkin etniseen ryhmään, tiettyyn yhteisöön ja sen elämäntapoihin, kuten vaikkapa romanit.

Vanhoillislestadiolaiseksi kasvetaan - eli kasvatetaan. Lapsi kasvatetaan rauhanyhdistyksen vakiintuneisiin perinteisiin, sen uskomuksiin, elämäntapoihin ja maailmankuvaan. Tästä yhteisön elämäntavasta ja sen kollektiivisista ajatuksista tulee ihmiselle jo varhain osa omaa minuutta, identiteettiä.

Olennaista on tiedostaa, että kyse ei ole vain perheessä, yksityisessä sfäärissä tapahtuvasta kasvattamisesta yhteisön jäsenenksi, vaan mukana on lapsen hyvin varhaisesta kasvuvaihesta lähtien myös kollektiivi, vanhoillisletsadioalinen yhteisö normeineen ja opetuksineen. lapsi viedään jo muutaman vuoden ikäisenä paikallisen rauhanyhdistyksen järjestämään kerhoon, sitten pyhäkouluun, sitten koululaisten raamattuluokkaan. tätä jatkuu kunnes seuraa SRK:n järjestämät koululaisten ja nuorten leirit ja lopulta rippikoulu.

Esimerkiksi rovasti Seppo Lohi on todennut, että vanhoillisletsadioaliset nuoret eivät enää irtaudu liikkeen piiristä samassa määrin kuin aikaisempina vuosikymmeninä.

Webbisivusto linkkaa myös Kansankokonaisuus-blogiin vertaillessaan vanhoillislestadiolaisuutta muihin etnisiin uskontoihin kuten hutterismiin. Vaikka vanhoillislestadiolaisuutta ei samalla tavalla miellä sekä uskonnolliseksi että kielelliseksi yhteisöksi kuin amisheja ja hutteriitteja, webbisivusto osoittaa että asia ei ole aivan näin yksinkertainen:

Lestadiolaisuudella on ollut aikaisemminkin etnisen uskonnon luonne, mutta toisessa merkityksessä. Lestadiolaisella liikkeellä oli nimittäin keskeinen merkitys suomen kielen säilymisessä suomalaissiirtolaisten keskuudessa. Pitkälti 1950-luvulle saakka Pohjois-Amerikan lestadiolaisseurakunnissa käytettiin pääasiallisesti vain suomen kieltä. Suomi säilytti vahvan kieliaseman pitkään myös Ruotsin meänkielisten ja Norjan kveenien keskuudessa juuri lestadiolaisuuden ansiosta.

Yhteisöllinen uskonnollisuus piti yllä ja vahvisti kieliryhmänidentiteettiä. Monilla alueilla lestadiolaisuudesta tuli siten etninen uskonto. Uskonnollisen funktion lisäksi se piti yllä suomalaistausteisten ihmisten etnistä yhteenkuuluvuutta. Amerikassa, Norjassa ja myös Muurmannin rannikolla se johti lestadiolaiseen yhtenäiskulttuuriin suomalaisen vähemmistön keskuudessa. (Kinnunen 2002.)

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä on ollut viime vuosina kuohuntaa ja jonkun verran eroamisia liikkeestä on tapahtunut, vaikkakin kokonaiskuvaa on ulkopuolisen vaikea muodostaa. Liikkeestä eronneet mieltävät itsensä ilmeisesti tavalla tai toisella edelleen jonkinlaisen etnisen vanhoillislestadiolaisuuden ryhmän jäseniksi, vaikka kaikki eivät välttämättä osaa asiaa näin ilmaista. Käsite "etninen vanhoillislestadiolaisuus" on minusta nerokas.

Itsestäni tuntuu kuitenkin, että koska yhteisö on uskonnon määrittämä, jo toisen polven ex-vanhoillislestadiolainen menettää helposti myös etnisen vanhoillislestadiolaisuutensa. Etnistä vanhoillislestadiolaisuutta ei ainakaan voisi olla olemassa enää sen jälkeen jos uskonnollinen vanhoillislestadiolaisuus kuihtuisi.

Toisaalta vanhoillislestadiolaisen kentän jakaantuminen uskonnolliseen ytimeen ja etniseen vanhoillislestadiolaisuuteen voisi toteutua samalla tavalla kuin juutalaisuuden jakaantuminen ortodoksijuutalaisuuteen ja liberaaliin maallistuneeseen juutalaisuuten, mitä Kevin MacDonald pitää kirjassaan suorastaan tehokkaana yhteisöä ylläpitävänä kaksois-strategiana.

Mielenkiintoisempi ajatus kuin ex-vanhoillislestadiolaisuuden näkeminen etnisenä vanhoillislestadiolaisuutena on kuitenkin ehkä Rebekka Naatuksen ajatus, että ateistikin voi kokea vanhoillislestadiolaisen uskonnollisen yhteisön turvallisena yhteisönä, kunhan on hiljaa ateismistaan ja pysyy siinä mielessä jonkinlaisena äänettömänä jäsenenä. Tällainen ajattelu lähestyy DS Wilsonin Darwin's Cathedralissa esitettyä ajatusta uskonnon funktionalismista eli pragmaattisesta arvosta.

Miksi ihmiset kunnioittavat toisten omaisuutta ?

Erään libertaarin Facebook-seinällä oli yllä oleva kuva. Kuten tavallista libertaareille kuva oli tarkoitettu retoriseksi kysymykseksi toisille libertaareille, koska tottahan ihmiset luonnostaan hylkäävät väkivallan ja kunnioittavat toisten omaisuutta. Väkivallattomuuden periaate on libertaareille tärkeä.

Minulle konservatiivina on aika selvää, että suurin osa ihmisistä sisäistää yleensä yhteisön arvot, ja jos yhteisön arvo sattuu olemaan muiden omaisuuden kunnioittaminen, suurin osa ihmisistä sitten noudattaa normia, jonka mukaan toisen omaisuutta ei saa ottaa haltuun.

Omaisuuden kunnioittamisen normi ei kuitenkaan ole syntynyt siksi, että se on jollain lailla luonnollinen tai oikea, vaan siksi että omaisuuden käsite on stabilisoitunut maatalousyhteiskuntaan siirryttäessä eräänlaisen evolutiivisen dynamiikan tuloksena.

Omaisuuden kunnioittamisen normi on kuitenkin varsin labiili pitkällä tähtäimellä. Se ei perustu mihinkään ihmisen luontaiseen muiden omaisuuden kunnioittamiseen. Mikäli esimerkiksi maatalousyhteiskunnassa maaomaisuus kasautuu pienen vähemmistön käsiin, köyhälistö ei koe maaomaisuuden kunnioittamista miksikään universaaliksi normiksi. Normia voidaankin sitten ylläpitää korkeintaan eliitin väkivaltakoneistolla.

Tämä ei ole ristiriiidassa sen kanssa, että yhteisön normit sisäistetään. Yhteisö vain jakaantuu kahtia - köyhälistöksi ja eliitiksi - ja a) köyhälistö hylkää eliitin arvomaailman ja normit tai vaihtoehtoisesti b) köyhälistö hylkää eliitin oikeuden maahan. Köyhälistö voi siis toimia kahdella tavalla: a) hylätä omaisuuden käsitteen kokonaan tai b) todennäköisemmin demonisoida eliitin riistäjiksi ja vaatia maareformia, jossa riistäjien maat otetaan pois niiltä "joille maa ei oikeutetusti kuulu". Jälkimmäisellä tavalla toimittiin esimerkiksi Baltiassa, jossa saksalais-aateliston maat jaettiin Vapaussodan veteraaneille. Maaomaisuutta kunnioitetaan edelleen, mutta oikeus maahan on vain sisäryhmällä.

Muissakaan asioissa kuin omaisuuden kunnioittamisessa vallitseva normi ei ole kovin stabiili. Mikäli normien rikkojia ei millään lailla rangaista valtion tai yhteisön moralistien taholta, normi joka ei hyödytä kaikkia, voi murtua. Moralismi on samantyyppinen ilmiö kuin rahan ahneus. Se ei itsessään välttämättä ole mitenkään kivaa, mutta voi johtaa tehokkaaseen tulokseen. Lähiympäristöni esimerkki oli se, miten Vantaanjoen kaljakellunnan roskaantumisongelma ratkesi ainakin osittain, kun mediassa ja sosiaalisessa mediassa moralisoitiin rantojen roskaamista, minkä jälkeen tapahtuman järjestäjät yhdessä kaupungin kanssa järjestivät roskien keruun - ja toisaalta osallistujien asenteisiin vaikutettiin onnistuneesti. Roskaaminen väheni ja roskien keruu tehostui.

Moralisoinnista ei kuitenkaan ole hyötyä, ellei normeja ole millään lailla sisäistetty. Tai vaikka normi periaatteessa hyväksyttäisiin, jos moralisoija koetaan oman yhteisön ulkopuoliseksi, moralisoijalle vain nauretaan ja moralisoijan pilkkaamisesta tulee kunnia-asia. Sen sijaan että yhteisö olisi jakaantunut köyhälistöön ja eliittiin, nykyajan yhteisö voi jakautua vaikkapa eri sukupolviin.

Tajunnan virtaa yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, valtiosta, Homo Economicuksesta ja ryhmävalinnasta

Olen viimeisen puoli vuotta tehnyt puhtaasti teknisiä töitä. Saan jonkun teknisen tehtävän ratkaistavakseni ja toteuttaakseni. Teen työtäni itsenäisesti ja raportoin työn valmistumisesta esimiehelle. Kyselen tietysti välillä esimieheltäni ja työtovereiltani jotain neuvoa. Joskus joku kysyy minulta neuvoa. En enää muistanut millaista on tehdä työtä ilman, että joutuu miettimään alaisia ja työyhteisöä ja keskustelemaan päivittäin asiakkaitten kanssa. Miettimään ihmisiä ja sosiaalisia ryhmiä. Vapaa-aikanani en juuri osallistu mihinkään sosiaaliseen toimintaan. Netin keskusteluryhmiinkin osallistuminen on hiukan jäänyt. Uin, liikun luonnossa, pyöräilen töihin, laitan ruokaa ja luen. Oleellisin sosiaalinen kontekstini on tällä hetkellä perhe. Luen toki edelleen kirjoja, jotka liittyvät ei-sukulaisten väliseen yhteistoimintaan.

Mieleen tulee kuitenkin, että tällainen elämä on jotenkin keinotekoista. Olen kokenut sosiaalisuuden aina hyvin ahdistavana ja siksi olen käsitellyt yhteisöllisyyttä tässä blogissa. En ole erakko, vaan minulla on useita ystäviä. Dyadisia suhteita toisiin ihmisiin.

Jos talouselämä olisi pelkästään sitä, että yksilöt tekevät tuotteita ja myyvät niitä toisille ihmisille ja jos köyhistä ihmisistä huolehtiminen olisi sitä, että yksilö auttaisi toista yksilöä vaikkapa moraalisista syistä, ei yhteisöllisyyttä edes tarvittaisi. Mutta arkitodellisuudessa elävät ihmiset joutuvat elämään monenlaisissa yhteisöissä - perheellinen aikuinen esimerkiksi joutuu nyky-Suomessa elämään perheessä, työyhteisössä ja lasten harrastekerhoissa - vapaaehtoisuuden kanssa on hiukan niin ja näin. Metsästäjä-keräilijä taas eli metsästäjä-yhteisössä, missä yhteisö metsästi suurriistaa yhdessä ja jakoi metsästyksen tuloksen keskenään.

Riista oli julkishyödyke siinä mielessä, että sen tuottaminen vaatii yhteistyötä n:n ihmisen välillä. Yksilöiden kontribuutiosta julkishyödykkeen tuottamiseksi ei ollut ykstyiskohtaista sopimusta vaan yksilöiden kontribuutio perustui normiin, jonka mukaan jokaisen on tehtävä parhaansa, ja kyseisen normin ylläpitoon normin rikkojia pilkkaamalla ja panettelemalla. Ääritapauksessa normin rikkoja suljettiin yhteisön ulkopuolelle, mikä esimerkiksi eskimoiden tapauksessa merkitsi hyvin todennäköisesti kuolemaa. Muita normeja oli ruuan jakamisen normit ja normi jonka mukaan kukaan ei saanut nostaa itseään muiden yläpuolelle ja vaatia esimerkiksi suurempaa päätäntävaltaa tai suurempaa osuutta yhdessä metsästetystä ruuasta. Jälkimmäisen normin rikkojia saatettiin tappaa. (Lähde: Christopher Boehm, Hierarchy in the Forest.)

Markkinatalous ei perustu yhteisöllisiin normeihin vaan kauppaan. Mutta tosiasiassa suurta muutosta ei ole tapahtunut - bushmanneilla oli jo yhteisöllisen talouden lisäksi yksilöiden välinen vaihdantatalous. Jokaisella bushmanni-miehellä oli muissa yhteisöissä kumppaneita, joiden kanssa tehtiin kauppaa ja joita auttettiin vastavuoroisuuden periaatteella. Markkinataloudessa yritysten sisäinen yhteistoiminta ei edellenkään perustu pelkkiin taloudellisiin insentiiveihin vaan yhteisöllisiin normeihin.

Toki yrityksen toimintoja ulkoistamalla markkinoiden merkistystä voi suuresti kasvattaa ja joillain aloilla se on kannattavaakin. Samallalailla valtion voisi periaatteessa minimoida ja tarjota palvelut markkinoilla. Esimerkiksi köyhäinhoidon osalta tässäkin tapauksessa tarvitaan kuitenkin jonkinlaista yhteisöllisyyttä.

Ihmiselle yhteisöissä toimiminen on luonnollista ja usein tehokastakin, koska ihminen on yhteisöllinen eläin jolla on sisäryhmä-moraali. Yhteisö toimii sitä tehokkaammin, mitä suurempi konflikti yhteisön ja ulkoryhmien välillä vallitsee. Yrityksen työntekijöiden keskinäinen yhteistyö vahvistuu, jos jokainen yrityksen jäsen tajuaa kilpailun voimakkuuden henkilökohtaisesti ja kykenee itsekin kontribuutiollaan vaikuttamaan yrityksen taistelukykyyn. On valhe, että ihminen ei olisi yhteisöllinen eläin, vaan pelkästään omaa utiliteettiaan optimoiva toimija. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen toimimaan tehokkaasti kun oman heimon ja toisten heimojen välillä on konflikti. Ihmisellä on heimomieli, joka panee ihmisen rankaisemaan vapaamatkustajia, sitä voimakkaammin mitä suurempi konflikti heimojen välillä on. (Lähde: Puurtinen et al, Costly punishment prevails in intergroup conflict) Ihminen ei rankaise vapaamatkustajia siksi, että hän rationaalisesti optimoi omaa etuaan, vaan siksi että vapaamatkustaja synnyttää hänessä vihan tunteen. Kaikille ihmisille tällaista vihan tunnetta ei tietenkään synny. Kyseessä ovat ns. toisen asteen vapaamatkustajat.

Yritysten keskinäinen kilpailu johtaa edelleen ryhmävalintaan yritysten välillä - syntyy ryhmätason sopeumia eli tehokkaita instituutioita evoluution kautta. Tehottomia käytäntöjä noudattavat yritykset karsiutuvat olemassaolon taistelussa. Esimerkiksi yritykset jotka eivät kykene ratkaisemaan vapaamatkustajan ongelmaa. (Lähde: Marcus Samuelsson, GROUP SELECTION: THE QUEST FOR SOCIAL PREFERENCES, Stockholm School of Economics.)

Korkman pankki- ja fiskaaliunionista

Luulenpa että Korkman on suht oikeassa pankkiunionista ja fiskaaliunionista.

Jos pankkiunioni ( yhteinen pankkivalvonta ) olisi luotu heti alussa rinnan euron kanssa, homma olisi saattanut onnistuakin. Paino sanalla saattanut. Jälkikäteen euroopanlaajuisen pankkivalvonnan luominen taitaa olla hankalaa.

Fiskaalin unionin Korkman tyrmää täysin.

Saksan liittokanslerin mukaan eurobondit [täys fiskaalinen unioni] tulevat vain hänen kuolleen ruumiinsa yli. Eli ei hätää; hänen elinaikaodotteensa on aika pitkä. Tulevan syksyn yksi haaste silti on, miten luoda pankkiunioni ja samalla minimoida sellaista yhteisvastuuta, joka veisi meitä pysyvästi fiskaalisen unionin suuntaan.

Surullinen tosiasia on, että rahaliitto, joka perustettiin toiveiden varassa, pysyy nyt pystyssä pelosta - pelosta siitä rahoituksellisesta, taloudellisesta, sosiaalisesta ja poliittisesta katastrofista, johon rahaliiton sortuminen johtaisi.

Mutta pystyssä se pysyy, vaikka jonkin maan ajautuminen siitä ulos on hyvin mahdollista. Rahaliiton säilyminen on myös Suomen etu, sillä joidenkin tappioiden kirjaaminen yhteisvastuun seurauksena on verrattomasti edullisempaa kuin vaihtoehtoinen näkymä. Tämän hallitus on pääministerin suulla useasti todennut, ja on siinä oikeassa.

Siihen, kannattaako tämän suunnitelman toteuttamiseen vielä luottaa ja satsata - vai kannattaako heittää jo nyt hanskat tiskiin, en osaa oikein ottaa kantaa.

Nokian romahdus ja Suuri Amerikan eläimistövaihto

Etelä-Amerikasta syntyi maayhteys Pohjois-Amerikan mantereelle geologisesti äskettäin eli kolme miljoonaa vuotta sitten, kun Panamankannas nousi merestä tulivuorenpurkausten takia. Tämä yhdistyminen johti lajien joukkotuhoon Etelä-Amerikassa, kun eteläamerikkalaiset lajit korvautuivat suurelta osin pohjoisamerikkalaisella. Aluksi eteläamerikkalaisia lajeja siirtyi Pohjois-Amerikkaan yhtä lailla kuin pohjoisamerikkalaisia Etelä-Amerikkaan, mutta edelliset lajit eivät lopulta pärjänneet vaan kuolivat. Wikipedia kirjoittaa:

Lajienvaihdossa pohjoisesta etelään levittäytyneet lajit osoittautuivat menestyksekkäämiksi kuin etelästä pohjoiseen levittäytyvät. Etelästä pohjoiseen menestyksekkäästi siirtyneet lajit eivät eriytyneet paljoa eteläisistä kantamuodoistaan, kun taas pohjoisesta tulleet eriytyivät tehokkaasti. Monet eteläamerikkalaiset lajit hävisivät kun taas pohjoisamerikkalaisten lajien ei tiedetä hävinneen etelästä saapuneen kilpailun tuloksena.

Vain yksi pussieläin - opossumi - onnistui levittäytymään etelästä pohjoiseen.

Jokainen tajuaa, että eteläamerikkalaiset eläimet eivät olisi voineet varautua Panamankannaksen muodostumiseen millään lailla. Pohjoisamerikkalaiset lajit olivat miljoonien vuosien evoluution myötä kehittyneet kilpailukykyisemmiksi eteläamerikkalaisiin verrattuna ja kun yhteys mantereiden välillä syntyi, seuraukset olivat katastrofaaliset etelän eläimille.

Romahdus oli hieman samanlainen kuin Kolumbuksen Bahama-saarille saapumisen jälkeinen intiaanikulttuurien romahdus. Kolumbuksen käynti Bahamalla ei vielä lyhyellä tähtäimellä merkinnyt yhtään mitään, mutta se oli alkusoitto Cortesin saapumiselle. Atseteekeilla ei ollut mitään edellytyksiä tajuta, että jossain paikassa nimeltä Aragon ja Kastilia (Espanja) oli syntynyt tarve luoda meritie toiseen paikkaan nimeltä Intia, ja tämä tulisi johtamaan ylivoimaisella aseistuksella varustautuneen armeijan tuloon Meksikoon ja Atsteekki-valtion romahdukseen.

Samalla lailla Nokialla ei todennäköisesti juuri kukaan ymmärtänyt, että Applen iPodin julkaiseminen vuonna 2001 olisi alkusoitto Nokian romahdukselle. iPhone ja iPad ovat iPodin suora jatkumo. iPodia ei tietenkään alunperin luotu valtaamaan mobiili-markkinoita vaan sen alkuperäinen ansaintalogiikka oli pelkästään nostaa Applen tietokoneiden arvoa luomalla niistä musiikin jakelun hubi. Siksi Steve Jobs vastustikin pitkään iTunes-softan porttaamista Microsoftin käyttöjärjestelmään. Mutta pian musiikista ja musiikkisoittimesta tuli Applelle taloudellinen arvo sinänsä. Musiikkikauppa iTunes Store syntyi vuonna 2003. Apple ymmärsi muunkin sisältö-busineksen mahdollisuudet pian. Applen sovelluskauppa Appstore taas on iTunesin suora jatkumo. Suunnitelmat iPadista olivat olemassa jo ennen iPhone julkaisua.

Vuonna 2007 mobiilialan ja tietokone/sisältö-liiketoiminnan "mannerten" välillä syntyi lopullinen yhteys. Nokia oli äimän käkenä - alkoi nopea romahdus, käsien heiluttelu, selittely ja syyllisten etsintä. Mitään ei ollut tehtävissä. Samsung nöyrempänä firmana onnistui vielä ainakin hetkeksi sopeutumaan.

Toki Nokialla oli ajat sitten tajuttu, että Internet- ja mobiilimaailma yhdistyvät. Luotiin wap, musiikkikauppa ja satsattiin peli-liiketoimintaan, tehtiin puhelimesta tietokone ("kommunikaattori") jne. Mutta Nokialla ei osattu todellisuudessa varautua tilanteeseen - Apple oli jo vuonna 2007 niin paljon edellä Nokiaa ja niin paljon Nokiaa sopeutumiskykyisempi, että "mannerten yhdistymisen" jälkeen Nokialla ei ollut enää mahdollisuuksia. Kohtalo oli pitkälti sinetöity jo ennen vuotta 2007. Elopin toimilla ei ollut romahduksen loppuunsaattamisen kannalta enää suurtakaan merkitystä.

Kari Silvennoinen puhuu liittovaltion puolesta

Varatuomari Kari Silvennoinen, joka on toiminut puolustusasianajajana eräissä maahanmuuttokriittisiä vastaan nostetuissa sananvapauden vastaisissa oikeusjutuissa, kirjoittaa tänään HS:ssä liittovaltiokehityksestä:

...Me kui­ten­kin eläm­me jo nyt mo­nel­la ta­paa EU-ni­mi­ses­sä liit­to­val­tios­sa. Eu­roo­pan par­la­men­tin ase­tuk­set ("­re­gu­la­tions") ylit­tä­vät nor­mi­hie­rar­kias­sa Suo­men pe­rus­tus­lain, sa­moin mei­dän pe­rus­tus­la­kim­me yli me­ne­vät Eu­roo­pan tuo­mio­is­tui­men (ECJ) ja Eu­roo­pan ih­mis­oi­keus­tuo­mio­is­tui­men (ECHR) rat­kai­suis­saan il­mai­se­mat ylei­set oi­keus­pe­riaat­teet. Kor­keim­mat oi­keus­is­tui­mem­me ovat vel­vol­li­set pyy­tä­mään en­nak­ko­rat­kai­su­ja Eu­roo­pan tuo­mio­is­tui­mil­ta ja nou­dat­ta­maan nii­tä.

Ke­hi­tys on ol­lut hui­keaa ja vie­nyt yh­teis­kun­taam­me hy­vään suun­taan. Se on pa­ran­ta­nut kaik­kia Suo­men kan­sa­lais­ten ja yri­tys­ten se­kä mui­den yh­tei­sö­jen kes­kei­siä pe­rusoi­keuk­sia ja va­pauk­sia. Eu­roo­pan unio­niin liit­ty­mi­sen myö­tä olem­me vih­doin pys­ty­neet jät­tä­mään taak­sem­me syn­keät suo­met­tu­nei­suu­den ajan vuo­si­kym­me­net.

Liit­to­val­tio­ke­hi­tys on vain mää­rit­te­ly­ky­sy­mys. Ke­hi­tys­tä em­me voi kui­ten­kaan es­tää. Sen on Suo­men ny­kyi­nen häi­ri­köin­ti vel­ka­krii­sin hoi­dos­sa osoit­ta­nut. Ajau­dum­me täl­lä me­nol­la mar­gi­naa­liin, mi­kä on pie­nen kan­san val­tio­joh­dol­ta an­teek­si­an­ta­ma­ton te­ko. Sii­nä ta­pauk­ses­sa ku­kaan ei pys­ty en­nus­ta­maan, mi­ten mark­ki­nat koh­te­le­vat mei­tä, saat­taa tul­la hä­tä kä­teen. Täs­tä on ole­mas­sa pal­jon tuo­ret­ta tie­toa vii­mei­sim­män suu­ren la­man ajoil­ta.

Eu­ro on meil­le siu­naus. Se on kui­ten­kin vain pie­ni osa liit­to­val­tio­ke­hi­tys­tä. Ko­ko­nai­suu­des­saan täs­tä ke­hi­tyk­ses­tä on ol­lut meil­le etua ja tur­vaa. Ve­nä­läi­sen ken­raa­lin uh­kai­lut va­lui­vat kuin ve­si EU-Suo­men se­läs­tä. Eu­roo­pan liit­to­val­tioon kuu­lues­sam­me edes iki­ai­kai­set uh­kaa­jat ei­vät pys­ty mei­dän rau­haam­me jär­kyt­tä­mään.

Minusta Silvennoinen on väärässä siinä mielessä, että kun euro-järjestelmä nyt eittämättä on romahduspisteessä, paraskaan halu integroitua länteen ei toteudu vain sitä kautta että haluamme integroitua länteen. Integroitumisen hinta ei voi olla se että velkaannumme korviamme myöten Espanjan, Kreikan ja Italian velkojen takia, varsinkaan jos lopputulos kuitenkin on koko euro-järjestelmän romahdus.

Silvennoinen on oikeassa siinä, että integroituminen länteen on Suomelle elinehto. Se ei ole sitä pelkästään taloudellisesti vaan myös maan turvallisuuden kannalta. Kun Suomi liittyi EU:hun, kansanäänestyksen positiivisen tuloksen takasi öykkärimaa Venäjä. Nurinkurista tosin oli, että Suomi liittyi Venäjän takia juuri EU:hun. Venäjän takia Suomen olisi pitänyt liittyä ensi sijassa Natoon. Natoon liittymiseen kansan rohkeus ei kuitenkaan riittänyt.

Mutta historia tuntuu kulkevan omaa vääjäämätöntä kulkuaan. Eurosta irtaantuminen lienee vääjäämättä pian edessä. Mihinkään onnen tilaan se ei kylläkään johda.

Nokian pääkonttori pysyy Suomessa

Nokian pääkonttorin säilymisestä Suomessa on vieläkin spekuloitu ja Elop lupasi säilyttää pääkonttorin Suomessa. Uskon, että pääkonttori pysyykin Suomessa.

Se pysyy Suomessa niin kauan kuin Nokian itsenäinen taival kestää. Nokialla on todennäköisesti enää vain kaksi vaihtoehtoa: joku ostaa Nokian ehkä hyvinkin pian ja pilkkoo sen tai Nokia kuihtuu hiljalleen marginaaliseksi matkapuhelinten valmistajaksi. Työpaikat menevät molemmissa tapauksissa.

Nokian pääkonttorin paikasta keskusteleminen onkin nyt jo täysin irrelevanttia. Nokian tarina on 95%:n todennäköisyydellä ohi. Luulen että suomalaisten enemmistö alkaa hiljalleen tajuta tämän. Totuuden myöntäminen on uuden alku. Nokia oli tärkeä osa suomalaisten identiteettiä. On aivan tervettä olla järkyttynyt tapauksesta.

Euro seuraava romahtaja Nokian jälkeen ?

Tainter kuvaa sitä, miten yhteiskunnalla (tai valtioliitolla tai yrityksellä) on taipumus monimutkaistua, kun se ratkaisee eteen tulevia ongelmia. Tiettyyn rajaan asti tällainen monimutkaistuminen on järkevää, koska se tuottaa jotain hyötyä. EU:n tapauksessa esimerkiksi EU-tasoisen yhteisen valuutan ja ehkä jopa yhteisen budjettikurin voisi ajatella synnyttävän hyötyä. EU on kuitenkin ajautunut nopeaan kasvavan kompleksisuuden kierteeseen. Vääjäämättä tulemme pian pisteeseen, jossa kompleksisuuden antama rajahyöty on negatiivinen. EU:n tapauksessa näin on saattanut jo tapahtua.

Nokia kaatui minusta monimutkaiseen liiketoiminta-malliinsa, joka alunperin oli perusteltu, mutta josta uudessa tilanteessa ei enää ollut etua vaan josta tuli uudessa tilanteessa painolasti.

Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.

Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.

Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.

Tainter väittää, että monimutkainen organisaatio ei kykene uudessa tilanteessa yksinkertaistumaan. Nokia pyrki yksinkertaistamaan liiketoiminta-malliaan ja organisaatiotaan turvautumalla partneroitumiseen Microsoftin kanssa mutta epäonnistui.

In such systems, there is no way to make things a little bit simpler – the whole edifice becomes a huge, interlocking system not readily amenable to change. Tainter doesn’t regard the sudden decoherence of these societies as either a tragedy or a mistake—”[U]nder a situation of declining marginal returns collapse may be the most appropriate response”, to use his pitiless phrase. Furthermore, even when moderate adjustments could be made, they tend to be resisted, because any simplification discomfits elites.

When the value of complexity turns negative, a society plagued by an inability to react remains as complex as ever, right up to the moment where it becomes suddenly and dramatically simpler, which is to say right up to the moment of collapse. Collapse is simply the last remaining method of simplification. (The Collapse of Complex Business Models.)

Euro-järjestelmä on ratkaisemassa taloudellisia ongelmia lisäämällä instituution toisensa perään lähes kiihtyvällä vauhdilla. Kansallisvaltioiden velkaantumisen aiheuttamia talousongelmia yritetään ratkaista Eurooppa-tasoista kompleksisuutta lisäämällä.

Yhteismaa-ongelman analysoija Garret Hardin varoitti aikoinaan siitä tiestä, että kansallisia ongelmia globalisoidaan: The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem." (Lähde: There is No Global Population Problem, Garrett Hardin, 1989)

Eurooppa ratkaisee kansallisten valtioiden ongelmia tekemällä niistä kaikkien ongelmia ja samalla siis ongelmia joiden ratkaisusta kukaan ei ole käytännössä vastuussa. Ongelmien siirtäminen Euroopan tasolle vaikeuttaa eikä helpottaa ongelmien ratkaisua.

Tämä ei ole sinäänsä kategoorista kritiikkiä federaatioita vastaan - maailmassa on hyviä vapaaehtoisia federaatiota kuten Sveitsi tai USA. Olemme eurooppalaisia ja takanamme on hieno joskin traumaattinen yhteinen historia ja olisi olut hienoa että meillä olisi ollut hieno yhteinen tulevaisuus.

Siilasmaa Nokian romahduksesta ja täydellisestä epäonnistumisesta

Nokian hallituksen puheenjohtajan tarina on aika lailla ristiriidassa sen salaliittoteoreettisen käsityksen kanssa, että Elop tuhosi hyvin menestyvän Nokian tahallaan tai täydellistä kyvyttömyyttään. (Vrt. Tomi Ahosen teoria Elop-efektistä.) Paperiversiossa Siilasmaa toteaa, että Symbianin syöksy alkoi jo ennen Elopia. Siilasmaa puhuu "Nokian romahduksesta ja täydellisestä epäonnistumisesta".

"­Vuo­den 2008 alus­ta Sym­bian-käyt­tö­jär­jes­tel­män mark­ki­na­osuus on su­pis­tu­nut hy­vin ta­sai­ses­ti 60 pro­sen­tis­ta koh­ti nol­laa. Sa­maan ai­kaan äly­pu­he­li­mien mark­ki­noi­den ar­vo kas­voi 15 mil­jar­dis­ta dol­la­ris­ta hie­man yli 70 mil­jar­diin dol­la­riin vuo­den 2012 al­kuun men­nes­sä. Se on ai­van to­taa­li­nen mur­ros ja epä­on­nis­tu­mi­nen yh­tiöl­le ... S­tep­hen tu­li yh­tiöön ro­mah­duk­sen lop­pu­vai­hees­sa. Sii­nä vai­hees­sa oli täy­sin mah­do­ton­ta kään­tää Sym­bian kas­vuun."

Hän myös toteaa saman kuin Kansankokonaisuus, että ainoat voittajat tässä pelissä ovat puhelinvalmistajista olleet Apple ja Samsung. Samsung onkin onnnistunut ainoana monista yrityksistä siinä Commodity Busineksessä, mitä Android-puhelinten myynti ja valmistus on. Samsungin menestys perustuu toisaalta Economy of Scaleen mutta toisaalta opportunistiseen suhteeseen platformeihin: Samsung kokeilee kaikkea - valmistaa Windows-koneita, Android-puhelimia, kehittää omaa käyttöjärjestelmää, valmistaa Chrome OS -tietokoneita ja Windows Phone -puhelimia. Kaksi vuotta sitten analysoin Nokian tulevan romahduksen syitä Tainterin teoriaan perustuen - analyysi lienee edelleen perusteltu.

Nokian tuho ja markkinoiden kehityksen luonne

Nokia hävisi Googlelle, Applelle ja Samsungille. Piste.

Kyseessä oli luova tuho, missä toimijat perinteisen puhelin-toimialan ulkopuolelta laajensivat omaa toimialaansa niin että ei enää oikeastaan ole olemassa mitään erillistä puhelin-toimialaa. Toki Nokiallakin uskottiin että mobiilitoimiala ja Internet yhdistyvät. Nokian ja NSN:n strategioissa puhuttiin paljon esimerkiksi Fixed Mobile Convergencestä. Sellaista ei koskaan tapahtunut. Kyse ei ollut konvergenssista vaan tuhosta. Nokia on tuhon ensimmäinen uhri.

Biologisessa evoluutiossa on samanlaisia esimerkkejä: muutama miljoona vuotta sitten Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan mantereet ajautuivat yhteen ja edellisen eläimistö tuhosi suuren osan jälkimmäisen eläimistöstä.

Radikaali innovaatio - tai ainakaan sen soveltaminen - ei yleensä synny perinteisten toimijoiden toimesta. Se voi näemmä syntyä kun toinen toimiala laajentaa toisen toimialan alueelle tai kun joku aivan uusi toimija keksii näppärämmän tavan tehdä businesstä.

Edellisestä on esimerkki Applen penetraatio mobiilitoimialalle.

Jälkimmäisestä se, miten Amazon - ja sittemmin myös Apple - on korvaamassa perinteisen kirjakaupan ja kustannustoiminnan uudenlaisella mallilla. Se mikä aluksi oli pelkkää kirjojen verkkokauppaa, on nyt digikirjojen kauppaa ja kustannustoimintaa (self-publishing). Amazon ja Apple ovat työntämässä perinteiset toimijat kokonaan marginaaliin sekä kirjakaupasta että kustannustoiminnasta. Joku marginaalinen niche niille toki voi jäädä.

Biologisessa evoluutiossa jälkimmäisestä nichen valtaamisesta on hyvä esimerkki se, miten miten yksi hyönteisryhmä (Hymenoptera) keksi eusosiaalisuuden ja työnsi muut hyönteiset marginaaliin ja miten yksi nisäkäslaji (Homo Sapiens) työnsi muut isot nisäkkäät marginaaliin.

Nokia-"hämmennys"

Kun yksityisellä firmalla menee todella huonosti, ihmisiä irtisanotaan. Kun isosta firmasta ihmisiä irtisanotaan, media tekee asiasta suuren kansallisen onnettomuuden.

Yhdellekään täysjärkiselle Nokian työntekijälle ei ole kuitenkaan voinut olla yllätys, että Nokia tulee irtisanomaan valtavia määriä ihmisiä. Presidentille, hallitukselle, Salon kaupungille tai ay-liikkeelle tämä ei voi myöskään olla mikään yllätys. Elopin aiempi lupaus säilyttää Salon tehdas ei sido Elopia tietenkään millään lailla tilanteessa, missä Nokia on syöksykierteessä - ja tämän jopa ay-liike tajuaa.

Nokian todennäköisyys pysyä itsenäisenä yrityksenä ensi vuoden loppuun saakka on dramaattisesti alle 50%. Sanoisin 10%. Jokainen Nokian työntekijä joka ei ole tähän mennessä hakenut muita töitä muualta, on jo pitkään ottanut tietoisen erittäin suuren riskin joutua työttömäksi.

Riskin otossa ei ole mitään väärää. Mutta on turha odottaa solidaarisuutta yhtään keneltäkään. Pakettirahoilla voi lähteä vaikka maailmanympärys-matkalle ja palata sitten Suomeen elämään toimeentulotuella.

Elop on luvannut että Nokian pääkonttori säilyy Suomessa. Tämäkin lupaus pitää lukea niin että niin kauan kuin Nokia on yksityisenä yrityksenä olemassa - siis noin vuoden - pääkonttori tulee olemaan Suomessa. Tämä lupaus on helppo pitää: Pääkonttoria ei kannata tietenkään enää tässä vaiheessa siirtää pois Suomesta. Nokian pilkkomisen jälkeen Nokian pääkonttoria ei nimittäin enää ole olemassa.

Ps. Kyvyttömyyteni kokea empatiaa nokialaisia kohtaan johtuu osittain siitä, että omassa yrityksessäni irtisanottiin aivan samalla tavalla ihmisiä tällä viikolla. Koska yritys ei ole Nokian kokoinen, asia ei päässyt edes Vantaan Sanomiin.

Elinor Ostrom on kuollut

Nobelin taloustieteen 2009 saanut taloustieteilijä Elinor Ostrom on kuollut. DS Wilsonin muistokirjoitus Huntington Postissa on tässä.

Ostrom on tutkinut julkishyödykkeiden tuottamista ja yhteismaan ongelmaa ja hän on haastanut sen väitteen, että ainoat mahdollisuudet hoitaa julkishyödykkeitä on julkisomistus tai yksityistäminen. Hän on mm. tutkinut kastelujärjestelmien ylläpitoa Nepalissa, Filippiineillä ja Kataloniassa. (Katso asabiyahin aiempi postaus ulossulkemisesta, kansankokonaisuuden aiempi postaus vapaamatkustajan ongelman ratkaisemisesta, kansankokonaisuuden postaus etnisestä diversiteetistä ja kansankokonaisuuden postaus käytännön esimerkistä tässä.)

Elinor Ostrom on myös toiminut yhteistyössä taloustieteilijöiden ja antropologien Boyd, Richerson, Bowles, Gintis ja Henrich kanssa tutkien moraalin tunteiden merkitystä taloustieteessä. (Katso Ostromin loistava tekstin lyhennelmä tässä.)

Suosittelen erityisesti Ostromin kirjaa Governing the Commons, joka aukeaa ilman matematiikkaakin.

Lainaan lopuksi Ostromin kirjaa:

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.

Ostromin havainto on keskeinen perusta suunniteltaessa sekä ekologisten ongelmien ratkaisua että vaikkapa järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Yleensä Ostromin vaatima ulossulkeminen on ajateltu perustuvan ykstyistämiseen. Ostrom on kuitenkin osoittanut että aina ykstyistäminen ei ole optimaalinen ratkaisu ja joskus se ei edes ole mahdollista. Esimerkkinä vaikkapa metsien suojelu kehitysmaissa tilanteessa, missä yksityisomaisuuden suojaa ei ole.

Korkeimman oikeuden "mielipide"

Halla-aho piti siis Korkeimman oikeuden päätöstä "muutaman ihmisen henkilökohtaisena tulkintana". Valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen mukaan "kyseessä on korkeimman oikeuden lainvoimainen ratkaisu, jossa on sovellettu lakia yksittäisessä oikeusjutussa. Se ei ole mikään parin ihmisen hatusta vedetty mielipide."

Taivun Hala-ahon kannalle siksi ja vain siksi, että uskonrauhan rikkomisen osalta islamia on ilmeisesti kohdeltu nyt eri tavalla kuin muita uskontoja - tai pikemmin uskontokuntia - kohdellaan. Oikeuslaitoksella tuntuisi olevan poliittinen agenda tukea monikultturismia. Oikeuslaitokseen on siksi syytä suhtautua kuin mihin tahansa tahoon, jolla on ideologinen agenda, mutta tahoon jolla on monopoli käyttää väkivaltaa ko. agendansa ajamiseen.

Mitä kiihotukseen kansanryhmää kohtaan tulee kysymys on hankalampi. On tulkintakysymys, rikkoiko Halla-aho tältä osin lakia. Ja on poliittinen kysymys, saako sananvapautta rajoittaa missäkin tilanteessa. Maassa on laki, joka rajoittaa sananvapautta tietyissä tilanteissa ja oikeuslaitos toimii sen lain puitteissa. Se, onko laki järkevä, on poliittinen kysymys.