Mielenkiintoinen teksti uskonnosta ja politiikasta

Suosittelen Turjalaisen kirjoitusta lestadiolaisuuden ja herännäisyyden suhteesta keskustapuolueeseen Pohjois-Pohjanmaalla.

Aleneva rajahyöty

Taloustieteen tärkeimpiä periaatteita on käsittääkseni alenevan rajahyödyn laki.

Lisähyöty (eli rajahyöty) jokaisesta yksiköstä tietynlaista panostusta laskee panostuksen noustessa, mikäli kaikki muut (muuntyyppiset) panostukset pysyvät samana.

Esimerkiksi työtuntien lisääminen peltohehtaaria kohden kasvattaa aluksi saatua satoa huomattavasti. Mutta rajahyöty pienenee työtuntien kasvaessa kohti nollaa ja voi muuttua lopulta negatiiviseksikin. Siis sillä oletuksella, että muiden panostusten (lannoitusaineiden, sateen yms.) määrä pysyy samana ja teknologia pysyy samana,

Kiinan riisinviljelyalueilla perinteisin menetelmin viljellyllä pellolla rajahyöty alkaa lähestyy nollaa kun työtuntien määrä on 1500-2000 tuntia per hehtaari. (Lähde: Joseph Tainterin Collapse of Complex Societies, kappale 4.)

Vastaavasti veroprosentin valtiolle antama rajahyöty laskee, koska nouseva veroprosentti vähentää yritteliäisyyttä sekä lisää veronkiertoa ja veropakolaisuutta. Jossain vaiheessa veroprosentin lähestyessä 100:aa, vääjäämättä rajahyöty muuttuu negativiseksi.

Joseph Tainterin väite on taas se, että valtioiden kompleksisuuden antama rajahyöty laskee ja saavuttaa tietyllä tasollla arvon nolla ja laskee sen jälkeen jopa nollan alle. Hyödyn kompleksisesta valtiosta alkaessa laskea, tyytymättömyys valtion alkaa kasvaa ja valtio tulee tehottomuutensa takia haavoittuvammaksi ulkoisille hyökkäyksille. Romahduksen todennäköisyys nousee.

Olen jo aikaisemmin väittänyt, että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan tehokkuus on alkanut voimakkaasti laskea. Väite vaatisi kuitenkin lihaa luille. Missä määrin todellsuudessa pätee esimerkiksi se usein ainakin implisiittisesti esitetty väite, että lisäeuro ESIMERKIKSI maahanmuuttajien tukemiseen pikemmin passivoitttaa maahanmuuttajia kuin tekee heistä tuottavia asukkaita. Jos väite pitäisi paikkansa, ainakin tietyissä tapauksissa rajahyöty olisi jopa negatiivinen.

Tainterin teoriaa on sovellettu myös yritysmaailmaan. Internet-guru Clay Sirky puhuu blogipostauksessaan Collapse of Complex Business Models siitä, miten liiketoimintamallin kompleksisuuden rajahyödyn laskeminen johtaa lopulta yrityksen romahtamiseen.

Teknologian muuttuessa - esimerkiksi uutisten siirtyessä sanomalehdistä NET:iin tai liikkuvan kuvan TV:stä Youtubeen - aiemmin hyvin toimineet kompleksiset rakenteet eivät enää ole optimaalisia vaan aivan liian kompleksisia. Olemassaolevien yritysten on kuitenkin tällöin äärimmäisen vaikeaa yksinkertaistaa toimintaansa ja siirtyä optimaalisemmalle kompleksisuuden tasolle.

Mainitsin aikaisemmin Nokian esimerkkinä yrityksestä, joka on kiikissä monimutkaisen liiketoimintamallinsa kanssa. Nokia on päätynyt liiketoimintamalliin, jossa se tarjoaa kuluttajille sekä mobiililaitteita että siinä käytettäviä sovelluksia ja palveluita (OVI) sen sijaan että Samsung, LG, HTC ja Sony-Ericsson keskittyvät mobiililaitteiden tekemiseen ja niiden tietynasteiseen räätälöimiseen operaattorien toiveiden mukaisesti.

Nokia on ajautunut tällaiseen liiketoimintamalliin syistä, jotka eivät ole kovin suoraviivaisia. Nokia on pitkään vierastanut operaattoreiden merkittävää roolia sekä mobiilipalveluiden että mobiililaitteiden arvoketjussa. Nokia on pitkään uskonut että nimenomaan sen itsensä on oltava aktiivinen mobiilipalveluiden tuottaja yhteistyössä partnerien kanssa. Nokia on päätynyt tuottamaan sekä a) laitteita, b) niiden alustaohjelmistoja ja c) mobiilipalveluita ns. OVI-porttaalissa.

Ongelma tässä liiketoimintamallissa on se, että vaikka Nokia on ollut ylivertainen mobiililaitteiden kehittämisessä tai ainakin logistiikassa, sen alustaohjelmistot ja mobiilipalvelutarjonta eivät ole lähellekään samaa tasoa kuin vakkapa Googlella (Android ja Googlen App Store). Samsung ratkaisee saman ongelman sillä että se keskittyy ydinosaamiseensa (a) ja tukeutuu alustojen ja palveluiden osalta SUURELTA OSALTA Googleen.

Nokian jämähtäminen kompleksiseen liiketoimintamalliinsa ja not-invented-here-asenteeseen romuttaa nyt Nokian markkinaosuutta älypyhelimissa. Suunnan muuttamisesta ei ole mitään merkkejä.

Nokian romahdus - osa 2

Talouselämä-lehti kirjoittaa tänään kahden altavastaajan liitosta:

Nokia ja Yahoo - taivaassa solmittu liitto? Ehkä se olisi ollut viisi vuotta sitten. Mutta kun yhtiöt maanantaina kertoivat syventävänsä yhteistyötään, uutinen ei herättänyt tunnetta, että nyt internet- ja mobiilimaailman mannerlaatat ryskyvät.

Yhteistyö on helppo nähdä kahden altavastaajan liittona. Yahoon asema internetmaailman edelläkävijänä on järkkynyt jo vuosia sitten. Nokia puolestaan on menettänyt mielikuvajohtajuutensa etenkin kalliimmissa älypuhelimissa, joissa paksuimmat katteet liikkuvat.

Maanantaina Nokia ja Yahoo kertoivat eräänlaisesta vaihtokauppayhteistyöstä. Nokia alkaa käyttää Ovi Mail -sähköpostipalvelussaan ja Ovi Chat -chattipalvelussaan Yahoon teknologiaa.

Viisi vuotta sitten tämä olisi ollut kova juttu.

... Eikä myöskään voi sanoa, että kuluttajalle yhteistyö tarjoaa mitään kovin uutta, herkullista palvelua. Pikemmin yhtiöt paikkaavat toistensa heikkouksia...

Analyytikot ja media suhtautuivat sopimukseen varauksella. "Tämä on yhteisbrändäys-sopimus, kun kumpikin yhtiö tarvitsisi rakenteellisia uudistuksia", sanoo Current Analysisin analyytikko Avi Greenhart Wall Street Journalissa.

Entäs tämä arvio PC Worldissa? "Jos olisin Google tai Apple, vapisisin kengissäni. Siis naurusta."

Lue aikaisempi juttuni siitä, miksi Nokia on todennäköisesti pelinsä pelannut.

Romahdus voi edistää hyvinvointia ?

Olin varsin ahdistunut nuori, joka etsi totuutta ja elämän tarkoitusta. Nuoruuteni maailmankuva leimasi äärimmäinen kulttuuripessimismi ja kiinostuin siksi kaikenlaisista tuomiopäivän profetioista, Kuten Rooman Klubin raportista. Olin tietysti romantikko, joka uskoi historian kulta-aikaan. Ahdistus on aikuisuuden myötä vähentynyt, mutta ahdistuksen alunperin synnyttämä kiinnostus moneen asiaan on säilynyt ja vahvistunut. Kulttuuripessimisti on tietysti aina kiinnostunut muiden muassa Romahduksesta. Siis nykyisen elämäntavan tai nykyisten instituutioiden romahduksesta. Romahdus on siinä mielessä herkullinen aihe, että siitä on viime aikoinakin kirjoitetttu varsin runsaasti tieteellistäkin kirjallisuutta.

Romahduksen odotteluuun - tai siitä varoittelemiseen - keskittyvä kulttuuripessimismi ja usko edistykseen ovat tietenkin toistensa vastakohtia, Toisaalta ihmiskunnan historiaa ja tulevaisuutta voi tuskin ymmärtää yhdistämättä näitä kahta näkökulmaa.

Nykyinen Kreikan kriisi nähdään monessa monessa piirissä EU:n romahduksen, valtioiden romahduksen tai maailman rahajärjestelmän romahduksen alkusoittona. Romahduksen nähdään tällöin usein avaavan mahdollisuuden paremman maailman rakentamiseen.

Voinee yleisemmin sanoa että sanalle romahdus on viime aikoina syntynyt monen korvissa varsin positiivinen kaiku. Vaikka romahduksen uskotaan tapahtuvan pitkälti itsestään, sitä ollaan valmiita myös edistämään. Romahduksen odottajista suuri osa on tietysti yleisnarisiojoita, mutta on myös esitetty moielenkiintoisia caseja, joissa valtion romahtaminen vaikuttaisi johtavan positiiviseen tulokseen ja jossa valtion tai valtioliiton romahtaminen osikseen voidaan aiheesta nähdä tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi.

Länsi-Rooman tuhoutuminen on klassinen esimerkki romahduksesta ja sitä on yleensä käsitelty negatiivisena ilmiönä. Sisäiset (taloudelliset ja moraaliset) tai ulkoiset syyt johtivat valtion heikkenemiseen ja Länsi-Rooman tuhoon, mitä on pidetty lähinnä valtavana katastrofina. Toinen tapa nähdä asia on, että Länsi-Rooman valtion olemassaolon tuottama hyöty kansalaisilleen oli alkanut voimakkaasti laskea. Varsinkin talonpoikaisväestölle valtion synnyttämä haitta (veron kanto ja sotaväen otto) oli muuttunut etua (mm. valtion antama turva) huomattavasti suuremmmaksi,

Romahduksen edistäminen voidaan taloustieteellisessä katsannossa nähdä tällöin rationaalisena strategiana edistää omaa hyvinvointia - siis tapana edistää yhteiskunnan tehokkuutta. Edistäminen realisoitui Länsi-Roomassa lähinnä apatiana puolustautua ns. barbaareja kohtaan, mutta joissain tilanteissa aktiivisena barbaarien maahantunkeutumisen edistämisenä.

Afrikkalaisen valtion romahtaminen libertaarisessa diskurssissa

Libertaarien mukaan Somalian valtion (kesukushallinnon) romahtaminen johti hyvinvoinnin paranemiseen. Afrikassa yleensä siirtomaavaltaa edeltävät klaaneihin tai heimoihin perustuvat mallit toimivat heidän mukaansa paljon paremmin kuin siirtomaaherrojen luomat ja jälkeensä jättämät valtiot.

Somaliassa perinteinen klaaneihin perustuva järjestelmä (Xeer) määrittelee mm. lainkäytön järjestelmän, joka perustuu siihen että uhrille maksetaan kompensaatio. Mikäli syyllinen ei kykene maksamaan kompensaatiota, syyllisen suku tai klaani joutuu maksamaan uhrille. Klaanilla on näin insentiivi pitää omat jäsenensä kurissa. Mikäli joku jäsen alinomaa aiheuttaa klaanille ongelmia tekemällä rikoksia ja aiheuttamalla klaanille kompensaatiovelvoitteen, klaani voi julistaa jäsenen lainsuojattomaksi.

Samanlainen hajautettu lainkäytön järjestelmä oli myös irlantilaisilla ja skotlantilaisilla klaaneillla aikoinaan.

Somali-yhteiskuntaa pyrittiin kolonialismin päättymisen jälkeen muovaamaan suuntaan, joka ei ota huomioon somalien jakaantumista klaaneihin. Pyrittiin luomaan keskitetty hallinto perinteisen hajautetun klaanipohjaisen järjestelmän tilalle. Kun keskushallitukseen osallistumisesta on tullut keskeisin vallankäytön mahdollistaja, kukin klaani pyrkii saamaan - yksin tai yhdessä jonkun toisen klaanin kanssa - keskushallituksen haltuunsa aseellisella toiminnalla. Samalla klaanien sisällä perinteisten klaanijohtajien (vanhimpien) valta korvautui ainakin osin sotaherra-vallalla.

Silloinkin kun keskushallinto valitaan vaaleilla, keskushallinto on aina yhden tai muutaman klaanin valtaa toisten klaanien yli. Demokratia ei toimi Somaliassa eikä juuri muuallakaan Afrikassa, koska keskitetty valta ei koskaan ole puolueilla vaan joillain heimoilla tai klaaneilla.

Democracy is unworkable in Africa for several reasons. The first thing that voting does is to divide a population into two groups — a group that rules and a group that is ruled. This is completely at variance with Somali tradition. Second, if democracy is to work, it depends in theory, at least, upon a populace that will vote on issues. But in a kinship society such as Somalia, voting takes place not on the merit of issues but along group lines; one votes according to one's clan affiliation. Since the ethic of kinship requires loyalty to one's fellow clansmen, the winners use the power of government to benefit their own members, which means exploitation of the members of other clans. Consequently when there exists a governmental apparatus with its awesome powers of taxation and police and judicial monopoly, the interests of the clans conflict. Some clan will control that apparatus. To avoid being exploited by other clans, each must attempt to be that controlling clan.

Read more: The Rule of Law without the State - Spencer Heath MacCallum - Mises Institute

Libertaarit näkevät valtion ongelmalliseksi yleensäkin. Afrikassa tai sen ulkopuolella. Valtiossa nähdään lähinnä kaksi ongelmaa. Valtio rikkoo ihmisen vapaata sopimusoikeutta toisaalta (=periaatteellinen vastustus) ja toisaalta valtio on liberataarien mukaan yleensä tehoton (=pragmaattinen vastustus).

Valtion romahtaminen Joseph Tainterin mukaan

Arkeologi Joseph Tainterin kirja Collapse of Complex Societies taas käsittelee valtioiden romahtamista tieteellisesti yhdistäen arkeologisen ja talouustieteellisen näkökulman.

Tainterin näkökulma on yhdessä suhteessa samanlainen kuin libertaarien. Tainter ei näe valtion romahtamista välttämättä negatiivisena asiana, vaan pikemmin liian suureksi kasvaneen kompleksisuuden purkamiseksi.

Kun kompleksisuuden lisäämisen marginaalinen hyöty alkaa ainakin jonkin väestöryhmän näkökulmasta laskea ja muuttuu lopulta negatiiviseksi, kompleksisuus alkaa purkautua. Rooman valtakunnassa kompleksisuuden lisäämisen marginaalituotto oli positiivinen niin kauan kuin uusien alueiden valtaaminen oli edullista. Rooman talous perustui uusien resurssien valtaamiseen, mutta tietyssä vaiheessa uusien alueiden valtaamisen tuotto muuttui negatiiviseksi ja valtion ylläpito vaatii verojen jatkuvaa korottamista, mikä johti talonpoikien olojen jatkuvaan heikkenemiseen. Mitään etuja (lähinnä turvallisuutta) heikentynyt valtio ei talonpojille kyennyt enää antamaan. Länsi-Rooman omatkin sotilaat ryöstelivät usein talonpoikia.

Länsi-Rooman romahdus oli talonpoikaisväestön kannalta Tainerin mukaan edullista. Edulisuutta lisäsi se, että Länsi-Roomalle ei ollut kilpailijana toista kompleksista valtiota. Jos tällainen kilpailija olisi ollut olemassa, Länsi-Rooman romahdus olisi johtanut vain ja ainoastaan siihen että Länsi-Rooman talonpojan vero-orjuus olisi ainoastaan korvautunut kilpailijavaltion vero-orjuudella.

Maya-alueella tilanne oli juuri tämä. Alue oli jakautunut moneen hierarkkiseen valtioon, jotka kaikki erikseen riistivät talonpoikia veroilla ja sotaväenotolla. Romahduksen edistäminen ei ollut siis todellinen vaihtoehto talonpojalle. Kun yksi valtio romahti, toinen valtio korvasi sen välittömästi talonpojan orjuuttajana.

Tällä teorialla Tainter myös selittää sitä, miksi Itä-Rooma ei romahtanut kuin paljon myöhemmin. Itä-Rooman naapurissa oli kilpailevia kompleksisia valtioita kuten Partia.

Nokian romahdus ?

Vuosi sitten oli selvää, että Nokia on hiukan helisemässä Applen kanssa.

Tilanne on kuitenkin viimeisen vuoden aikana dramaattisesti heikentynyt. Nokian markkinaosuus älypuhelimissa on jonkun verran laskenut, mutta pitkän aikavälin ongelma on käsittääkseni kuitenkin Nokian liiketoimintamalli.

Nokia haluaa panostaa palveluihin, eikä pelkkään laitemyyntiin. Tästä Nokia on tehnyt sen johtopäätöksen, että sen on kontrolloitava myös älypuhelimen alustaa (käyttöjärjestelmää). Siinä missä muut mobiililaitteiden valmistajat (Samsung, Sony-Ericsson, HTC, LG) julkaisevat laitteita mm. Googlen Android-alustalle pragmaattisella strategialla me tehdään mitä kuluttajat ja operaattorit haluavat, Nokia pitää kiinni omista alustoistaan ja palveluliiketoiminnastaan kynsin hampain.

Nokian OVI on verrattuna Applen App Storeen ja Androidin vastaavaan hyvin vaatimaton. Samoin Nokian alustat eivät ole kilpailukykyisiä Androidin ja Applen kanssa. Pörssi tajuaa missä mennään ja kurssi laskee koko ajan.

Nokia on valinnut po. liiketoimintamallin ehkä siksi, että suurena toimijana luulee kykenevänsä tuottamaan korkeatasoisia palveluita yhdessä partneriensa kanssa. Toinen vaihtoehtoinen syy lienee se, että Nokia on jo niin suuri ja kompleksinen, että se ei voi valita muunlaista liiketoimintamallia. Nokia ei ole attraktiivinen partneri esimerkiksi Googlelle toimittamaan alihankintana Android-puhelinta Googlelle - Googlen antamien toiveiden mukaan.

Onko maahanmuuttokriittinen rasisti ?

Nykyään keskustellaan paljon siitä, ovatko "maahanmuuttokriittiset" rasisteja. Tai pikemmin jotkut syyttelevät "maahanmuuttokriittisiä" rasisteiksi ja toiset puolustelevat että he eivät ole rasisteja.

Tällainen keskustelu on maahanmuuttopolitiikan kehittämisen este. Keskustelua voinee hyvällä syyllä kutsua ämmämäiseksi ininäksi.

Oleellista on minusta lopettaa tällainen keskustelu ja kaikkien myöntää, että maahanmuutto sinänsä ei ole ongelma vaan se että tänne otetaan ilmeisesti vääränlaista porukkaa. Siis keskimäärin.

Luottamus markkinoiden tervehdyttävään vaikutukseen kasvaa

Luottamus pankkeihin ja (finanssi)markkinoihin laski talouskriisin aikana. Ehkäpä Kreikan kriisi on palauttamassa menetettyä luottamusta ?

Kreikka ja moni muu Euroopan maa on elänyt yli varojensa. Velkaa on otettu ja niillä on ylläpidetty hyvinvointiyhteiskuntaa. Talouslaman aikana velkaa on otettu elvytykseen.

Demokratia tai lehdistö eivät ole epätervettä kehitystä jarruttaneet. Pikemmin demokratia edistää yli varojen elämistä. Kansalle vaaleissa annetut lupaukset on rahoitettu velalla ja leikkauksia ei uskalleta äänten menettämisen pelossa tehdä.

Markkinavoimat ovat HS:n päätoimittajan Mikael Pentikäisen mukaan korvanneet lehdistön vallan vahtikoirana. Markkinavoimat nostavat löperösti johdetun valtion korot pilviin ja pakottaa hallitukset ja EU:n tervehdyttämään talouttaan.

markkinavoimista on tullut vallan todellinen vahtikoira, joka ei epäröi käyttää voimaansa. Media on sen rinnalla kovin säyseä ja hampaaton vallan vahti.

...mekin velkaannumme nyt erittäin nopeasti. Siksi tarvitaan tulojen lisäyksiä ja menojen leikkauksia.

Velanotto on verenimemistä tulevilta sukupolivilta:

Rahaa lainataan sittenkin ennen kaikkea tulevilta sukupolvilta koska käytämme rahaa omaan elämiseemme emmekä tulevia sukupolvia hyödyttävään uuden rakentamiseen

(Lainaukset artikkelista "Kriisissä on paljon opittavaa", HS 16.5., Mikael Pentikäinen.)

Ongelma yhteisössä

Ongelma yhteisössä tai yrityksessä (työpaikka, taloyhtiö, yhdistys), jossa johtaja ei siedä arvostelua, ei ole välttämättä niinkään johtaja, vaan ne jotka öykkäriä lipovat.

Olen pitkän työkokemukseni nojalla tullut siihen tulokseen, että jos huomaan työpaikan tai taloyhtiön tms. muodostuvan öykkäristä ja öykkärin lipojista, poistun takavasemmalle. Lähden.

Muutoksen aikaansaaminen on raskasta - se vaatii yhteistyötä ja itsensä likoon laittamista. Siinä vaiheessa kun lipomisen kulttuuri on syntynyt, muutos on jo mahdoton ainakaan keskustelemalla.

Vastenmielisintä on katsoa niitä hihittelijöitä, jotka kutsuvat itseään diplomaattisiksi tai viisaiksi, jotka yrittävät samaan aikaan olla muutoksen puolella ja hyvää-pataa-kaikkien-kanssa.

Missä se rasisti luuraa ?

Kukakohan on tämä Paljon puhuttu rasisti, joka uskoi tällä kertaa afrikkalaisten olevan lähempänä neandertaalin ihmisiä kuin eurooppalaiset, ja joka sai näpeilleen.

Onko kyseessä joku historiallinen hahmo, satuolento vai rasistin idea ? Joku der Ewige Raschist, joka on kaikkien moraalisten teeskentelijöiden sylkykuppi.

Integraatio vai disintegraatio ?

Nimerkki Valkea kirjoitti kommenttissaan: Libertaareille Kreikka on tietynlainen erävoitto. Kreikan tapauksessa useat valtioon liittyvät ongelmat konkretisoituvat, kuten korruptio, yleinen mismanagement ja sekaantuminen yksityisen sektorin liiketoimintaan, case Olympic Air

Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.

Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena.

Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.

(Lisäys 10.5.:tämä on mielenkiintoinen esimerkki siitä, kuinka kriisien kautta EU kehittyy kohti syvempää integraatiota.... , totesi Etlan Sixten Korkman. Korkman arveli edelleen, että vakaussopimus laskee Euroopan maiden saamien lainojen korkoja ja osoittautuu ehkä taloudellisesti edulliseksi.

Korkmannin arvio oli toki optimistisin asiantuntija-arvio. Monet arviot olivat hyvin pessimistisiä vakaussopimuksen, jos sellainen nyt syntyy, hyödyllisyyden osalta.)

Ei Rooma (tai Maya-valtiotkaan) kaatunut ensimmäiseen pahaan kriisiin. Roomassa Diokletianus ja Konstantinus ratkaisivat 100-200-luvun todellla vaikean kriisin vahvistamalla valtiota, tekemällä kristinuskosta valtionuskonnon, kasvattamalla julkista sektoria ja nostamalla verotusta todella korkeaksi.

Rooma kaatui vasta kun korkeiden verojen riistämä maaseutu alkoi tyhjentyä ja asukkaiden lojaliteetti Roomaa kohtaan hiipui. Diokletianuksen ja Konstantinuksen ratkaisu ei ollut kestävä. Kun romahdus tuli, maaseudun väki huokaisi lopulta helpotuksesta.

Ainoa asia mikä EU:n ja rahaliiton osalta on käsittääkseni varmaa on, että integroitumisen tason on muututtava radikaalisti. Sen on joko alennuttava tai kasvettava. Nykytilanne on äärimmäisen tehoton, kun vastuut kasautuvat pohjoiseen.

Kasvava globaali kilpailu energiasta ja kilpailun muuttuminen yhä strategisemmaksi ja kovemmaksi panee Euroopan ehkä myös integroimaan energia- ja sitä kautta koko ulkopoltiikkansa. Tätä ajaa erityisesti Saksa, joka haluaa integroida myös Venäjän länteen.

Naisten ja miesten äo:sta

Professori ja Englannin ylähuoneen jäsen Susan Adele Greenfieldin mukaan miesten äo on keskimäärin 5 pistettä naisten äo:ta korkeampi.

Kun miespuolinen taloustieteen professori ja Harvardin Yliopiston presidentti Lawrence Summers esitti saman väitteen vuonna 2005, hänet pakotettiin eroamaan vuonna 2006.

Naiset eivät siis ole aliedustettuja huipputiedemiesten joukossa:

For not only is the average man more intelligent than the average woman but also a clear and rather startling imbalance emerges between the sexes at the high levels of intelligence that the most demanding jobs require.

For instance, at the near-genius level (an IQ of 145), brilliant men outnumber brilliant women by 8 to one. That's statistics, not sexism.
In this context, Professor Greenfield's indignation that only one in ten science professors is female doesn't seem all that bad. It also goes some way to explaining why, in almost 110 years of Nobel Prize history, only two women have ever won the Prize for physics, only four have won the Prize for chemistry and why no women at all have ever won the coveted Fields Medal for mathematics in eight decades of trying.

Yhteisvaluutta on yhteisresurssi

Ottamatta kantaa siihen, oliko järkevää että Suomi liittyi yhteisvaluutta-järjestelmään, tai että Kreikka päästettiin mukaan ko. järjestelmään, yksi asia on selvä:

Yhteisvaluutan managerointiin pätee kaikki se, mikä on sanottu yhteisresurssin manageroinnista aiemmin.

Mm. se, että vapaamatkustamisen ongelma syntyy, ellei vapaamatkustajia rangaista.

Not quite so out of Africa, or ?

Se teoria (Out of Africa theory, Replacement theory, Single Origin theory), jonka mukaan Aasian ja Euroopan alkuperäiset ihmiset (mm. Homo Neanderthalensis), korvautuivat täydellisesti Afrikasta tulleilla ihmisillä, on käsittääkseni nyt romutettu.

Toisaalta, koska Neanderthalin ihminen ja Afrikasta tullut ihminen ovat risteytyneet, Neanderthalin ihminen on Homo Sapiensin alalaji, Homo Sapiens Neanderthalensis, eikä itsenäinen laji, Homo Neanderthalensis.

Tähän mennessä neandertaalin ihmisellä on ollut kaksi tieteellistä nimeä eli taksonomista synonyymiä - Homo Sapiens Neanderthalensis ja Homo Neanderthalensis. Jälkimmäinen on käsittääkseni nyt hylättävä.

Homo Sapiens -lajilla on nyt siis kolme alalajia Homo Sapiens Sapiens, Homo Sapiens Neanderthalensis ja Homo Sapiens Idaltu.

Enää ei voine oikeastaan edes sanoa, että "kaksi muuta alalajia on kuollut sukupuuttoon".

Lisäys kello 18:33

Financial Timesin jutussa neandertaalin ihmisen genomin selvittänyt professori Svante Pääbo ei ota kantaa siihen onko nykyihminen ja neandertaali eri lajeja:

Prof Pääbo would not be drawn on whether the traditional view of Homo sapiens and Homo neanderthalensis as separate species, based largely on anatomical differences between their skeletons, remains valid. “I would rather describe them as different forms of human and leave it to others to say whether they are different species,” he said.

Pääbo toteaa myös myös, että neandertaalit eivät ole kokonaan kuolleet sukupuuttoon:

“The results show that 1 to 4 per cent of the DNA in people of non-African ancestry is from the Neanderthals,” said Prof Pääbo. “The Neanderthals are not totally extinct. In some of us a little bit of them lives on.”

Keskustelu siitä, onko ihmisrotuja olemassa on tämän jälkeen tietysti vieläkin oudompaa kuin se on ennen ollut. Esimerkiksi me eurooppalaiset olemme hybridejä kahdesta ihmisen alalajista - afrikkalaiset taas eivät ole. Se ei tietenkään tee meistä erilajisia.

Tekeekö se eurooppalaisista ja afrkkalaisista erirotuisia riippuu sanan rotu määritelmästä. Keskustelu siitä olemmeko eri rotua on käytännössä pelkkää politiikkaa ennen kuin määrittelemme mitä rodulla tarkoitamme.

Sivuhuomautus ilmastonlämpenemis-keskusteluun

Voiko olla sattumaa että ihmisen aiheuttamaan ilmastonlämpenemiseen suhtautuvat kriittisesti juuri ne - siis monet libertaarit ja kansallismieliset - jotka kokevat että globaalien yhteismaan ongelmien ratkaisu vaatii toimia, jotka ovat ristiriidassa heidän ideologiansa kanssa:

1. Monet libertaarit vierastavat sitä, että on edes olemassa yhteismaan ongelmia, jotka vaativat laajojen ihmisjoukkojen koordinoitua toimintaa. Jokaisessa yhteismaan ongelmassa, jota ei kyetä yksityistämällä ratkaisemaan, nähdään kollektiivisuuden uhka ja siksi koko ongelma usein kielletään.

2. Monet kansallismieliset taas vierastavat sitä, että ilmaston lämpeneminen vaatii globaalia toimintaa, koska globaali toiminta rajoittaa kansallisvaltioiden suvereniteettia.

Sanon tämän siitä huolimatta että suhtaudun kansallismielisyyteen ja libertarismiin pääsäntöisesti positiivisesti ja lasken itseni kansallismieliseksi.

Yhteismaa-käsitteen kehittäjä ekologi Garret Hardin kritisoi sitä, että esimerkiksi väestöräjähdys nähdään globaalina yhteismaan ongelmana, kun se ei sitä Hardinin mielestä oikeasti ole. Kuitenkin Garret Hardin tunnusti että globaalejakin yhteismaan ongelmia on olemassa:

Lastly, someone cries, "But the population problem is a global problem. We need global solutions!" Before panicking , let us look at the word global. Some problems are certainly global. Take acid rain. Take the green house effect. Both cases involve the atmosphere, which is forever distributed and redistributed over the entire globe. Admittedly, it will be difficult to produce the global cooperation that is needed to solve such global problems, but no lesser solutions will work. Now, let's look at the potholes in the streets. There are potholes all over the civilized world, but is that any reason for setting up a global pothole authority to fix our potholes? Would the pothole in your street be filled sooner if we globalized the problem?

The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."

We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.

We are not faced with a single global population problem but, rather, with about 180 separate national population problems. All population controls must be applied locally; local governments are the agents best prepared to choose local means. Means must fit local traditions. For one nation to attempt to impose its ethical principles on another is to violate national sovereignty and endanger international peace. The only legitimate demand that nations can make on one another is this: "Don't try to solve your population problem by exporting your excess people to us." All nations should take this position, and most do. Unfortunately, many Americans seem to believe that our nation can solve everyone else's population problems.

Osanotto

Haluan omalta osaltani ilmaista osanottoni Jyri Jaakkolan ystäville ja omaisille.

Työ Meksikon alkuperäiskansojen hyväksi on äärimmäisen arvokasta - se tukee intiaanien ihmisoikeuksien edistämistä, kulttuuriversiteetin säilymistä ja Meksikon korruptoituneen valtaeliitin kaatumista.

Kompleksisuus luo epävakautta

Taloudellisten aktorien riippuvuus toisistaan luo systeemiin aina kompleksisuutta ja kompleksisuus on tietynlainen epävakauden lähde. Esimerkkinä riippuuvuudesta on työnjako.

On tietysti selvää, että ihmisten keskinäinen riippuvuus ei luo pelkästään epävakautta. Se voi joskus tietysti luoda myös vakautta. Hyvin usein se luo tehokkuutta. Adam Smithin yksi merkittäviä oivalluksia oli, se miten työnjako luo tehokkuuttaa:

the greatest improvement in the productive powers of labour, and the greater part of the skill, dexterity, and judgment with which it is anywhere directed, or applied, seem to have been the effects of the division of labour.

Käytännössä riippuvuus luo myös ystävyyttä eli vastavuoroisuutta ihmisten ja ryhmien välille. Jo bushmannit havaitsivat tämän aikoinaan. EU:n alkuperäinen tavoite oli tehdä EU-maat niin riippuvaiseksi toisistaan, että eurooppalainen suursota ei enää ole mahdollinen.

Kompleksisen taloudellisen systeemin suunnittelu - siinä määrinkin kun systeemiä nyt ylipäätään voidaan tai pitää suunnitella - vaatii optimointia jossa vaakakupissa on vakaus, tehokkuus ja vastavuoroisuus.

Mutta kun Euroopan maat lainaavat Kreikka-nimiselle banaanivaltiolle rahaa, syntyy ilmeisesti lähinnä vain epävakautta ? Toisaalta eikä koko EU hajoa kuin korttitalo, mikäli jotkut sen jäsenmaat päästetään ajautumaan kaaokseen ?

Hyvinvointiyhteiskunta rapautumassa vallan käytön välikappaleeksi ?

Hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus oli aikoinaan turvata se, että sairaat, köyhät, vanhukset ja orvot saavat turvan. Materialistisempi päämäärä oli estää se, että väliaikainen työkyvyttömyys johtaa henkilökohtaiseen katastrofiin ja ihmisen ajautumiseen työmarkkinoiden ulkopuolelle tehottomaksi kansalaiseksi. Suomalaisen sosiaalipoltiikan tavoitteeksi otettiin nimenomaan taloudellisen kasvun edistäminen. Sosiaalipoltiikan kolmas päämäärä oli vähentää luokkaristiriitoja ja näin vahvistaa kansankuntaa:

"Riippumatta siitä saako ryhmien [kansakuntien] välinen taistelu sodan vai taloudellisen kilpailun muodon, ryhmä jonka sisällä kilpailu [ryhmän jäsenten välillä] on luonut laajan proletariaatin, tuhoutuu ensimmäisenä" (Vapaa käännös Karl Pearsonin kirjasta "Socialism and Natural Selection")

Muitakin päämääriä toki aiemmin oli - esimerkiksi rodunjalostus eli eugeniikka.

Sittemmin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on alkanut selkeästi raaputua. Helsingin Sanomat kuvaa tänään sitä miten pitkälle rapautuminen on edennyt. Hyvinvointiyhteiskunnasta on tullut muiden muassa (naisten) vallankäytön ja jopa henkilökohtaisen koston välikappale:

Moni kunta sijoittaa eron jälkeen lapsia kodin ulkopuolelle, jos äiti ei halua antaa heitä isälle.

Lapsia otetaan turhaan huostaan
Veli-Matti Korhonen haluaa huoltoonsa lapsensa, joihin hänellä on yhteishuoltajuus entisen vaimon kanssa. Tämä ei pysty huolehtimaan lapsista sairautensa takia.

Lapsia otetaan turhaan huostaan

Isät pitkin maata taistelevat saadakseen hoitoonsa omat lapsensa, joiden huoltajia he ovat jo.

Tällaisia tilanteita syntyy, kun avioerossa on sovittu yhteishuoltajuudesta, mutta äiti ei haluakaan antaa lapsia isälle, vaikkei itse pysty hoitamaan heitä. Lapsia päätyy sijoitetuiksi kodin ulkopuolelle.

Nämä taistelut voivat jatkua vuosia. Kärsimään joutuvat etenkin lapset, joiden parhaaksi kaikki sanovat toimivansa. Lisäksi veronmaksajille tulee suuria laskuja. Kuntien lastensuojelumenot nelinkertaistuivat 2000-luvulla.

Tiistaina kuopiolainen Veli-Matti Korhonen lähti kahteen lastenkotiin hakemaan neljä lastaan luokseen pariksi päiväksi. Viides on jo kotona – hän muutti lastenkodista isän luo täytettyään 18 vuotta. Kaksi vanhinta on omillaan.

Mieli oli taas täynnä huolta. Lapset olivat kertoneet kuulleensa, että heille hankitaan sijaisperheitä. Edellinen huoli ei ole vielä unohtunut: Haastemies kertoi hakemuksesta, jolla yritettiin saada isälle lähestymiskielto. Käsittely olisi parin päivän päästä. Korhonen hankki juristin ja sai lisäaikaa. Oikeudessa hakemus peruttiin.

"Jos en olisi ehtinyt käsittelyyn, hakemus olisi mennyt läpi", Korhonen uskoo. "Sen jälkeen olisin menettänyt lapset ja huoltajuuden. Tämä on hirveä piina."

Piinaa on jatkunut runsaan vuoden. Vanhemmat pääsivät sopimukseen yhteishuollosta ja lasten asumisesta, mutta sosiaalitoimi piti parempana huostaanottoa. Lapset ovat olleet lastenkodeissa yli vuoden.

"Lasten paikka ei ole lastenkodissa", Korhonen sanoo.

Hän haluaisi lapset luokseen, mutta eteen nousee uusia esteitä. Hän hankki ison asunnon, jossa on tilaa kaikille. Isä ja lapset haluaisivat tavata useammin, mutta viranomaisten mukaan siihen ei ole tarvetta, koska äidin mielestä nykytahti riittää.

Lapset ovat myös ilmaisseet halunsa muuttaa isän luo. "Pystyn elättämään heidät", Korhonen sanoo.

Asia ei ole kuitenkaan edennyt, kuten ei hakemus huostaanottojen purkamisestakaan. Korhosen mielestä lapsia ei kuulla, koska viranomaiset odottavat äidin kuntoutumista. Vanhempien välejä on myös pidetty niin riitaisina, että lasten on parempi olla sijoitettuina.

Työkin on ollut este. Korhonen on yrittäjä ja tekee pitkää päivää. "Pitääkö minun ottaa uusi vaimo, että joku olisi paikalla, kun olen töissä", hän kysyy.

Korhonen ei ole poikkeus, vaan hänellä on kohtalotovereita. HS tutustui kahden muun isän tilanteeseen.

Vaikka he asuvat eri puolilla maata, yhteistä on kokemus, että viranomaiset kuulevat vain toista osapuolta, äitiä. Isät sivuutetaan, vaikka vanhemmilla on yhteishuoltajuus lapsista, ja lapset sijoitetaan mieluummin kodin ulkopuolelle.

"Laki velvoittaa kohtelemaan vanhempia tasapuolisesti, mutta käytännössä tuetaan äitiä ja jätetään isät yksin", yksi isä kertoo. "Lapsistaan välittävä isä on heikoilla."

Yhteisiä ovat myös piinan kokemukset. "Tämä on maanpäällinen helvetti. Heikompi olisi jo luovuttanut."

...

Herää kysymys, onko moraalisesti oikein tukea tällaista järjestelmää veroja maksamalla.

Heinäluoma pelkää ahkeria maahanmuuttajia

Heinäluoma on siis erityisesti huolestunut siitä, että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat. Heinäluoma siis pelkää erityisesti työhaluisia ja yritteliäitä maahanmuuttajia, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia työnmyynti-kartelleille. Perussuomalaisten vasemmistopopulistit kuten Seppo Huhta taputtavat käsiään.

Tänään oli HS:ssä kuvaava esimerkki. Kauhajoien alueen kunnat ja yrittäjät joutuvat palkkaamaan vietnamilaisia koska suomalaiset eivät viitsi tulla töihin, mutta byrokratia vaikeuttaa vietnamilaisten työnhakua. Luulisi Heinäluoman ja Huhdan olevan tyytyväisiä.

Eikö suomalainen byrokratia pitäisi optimoida niin että vietnamilainen tai puolalainen duunari pääsee suhteellisen helposti maahan, mutta ongelmaryhmiin kuuluva pakolainen mahdollisimman huonosti. Minusta pitäisi.

Tiedän, että tällaista tavoitetta poliittisesti korrektit ihmiset eivät uskalla sanoa ääneen, mutta minulle riittää että poliitikot edes jollain tiedostamattomalla tasolla ymmärtäisivät tämän ja toimisivat sen mukaan. Pakolaiskiintiöt voitaisiin säilyttää mutta pakolaisia otettaisiin lähinnä Burman tyyppisistä maista.

Väestönlaatu on kaikkien yhteinen asia !

Ps. Osa HS:n jutusta "Vietnamilaisten nuiva kohtelu sapettaa Kauhajoella" alla. Juttu kuvaa sitä miten suomalaisilla viranomaisilla on pallo hukassa. Perusasiat eivät mene ns. kaaliin ("Vietnamilaisille työluvat kuntoon heti !" ja "Ongelmaryhmien maahan pääsy pitää estää !"). Seisotaan tumput suorina kun ei osata ratkaista asioita. Tanskalaiset viranomaiset kyllä keksisivät keinot.

Kauhajoen kaupunki ja alueen yrittäjät päättivät värvätä vietnamilaisia, koska Suomesta ei löytynyt työvoimaa.

"Laitoin lehti-ilmoituksen, jolla hain ruiskumaalareita. Lupasin myös järjestää koulutuksen. Yhtään hakijaa ei tullut. Myöhemmin sain yhden suomalaisen, mutta hän ei viihtynyt työssä", sanoo toimitusjohtaja Mikko Rotola-Pukkila. Hän on tyytyväinen vietnamilaisiin.

Rantakokon toive vietnamilaisten perheiden tuomisesta Suomeen on kilpistymässä ulkomaalaislain tiukkaan toimeentulovaatimukseen. Sen mukaan Dungin kuukausiansio ei ole tarpeeksi suuri, jotta hän voisi elättää vaimon ja lapsensa Suomessa.

Dungin vaimo Le Thi Cham ja lapsi Nguyen Le Huong Ctiang ovat jo Kauhajoella, mutta turistiviisumilla. Maahanmuuttovirasto ei myöntänyt heille oleskelulupaa. Myös Hai Dang haluaisi vaimon ja lapsen muuttavan Suomeen, koska erillään asuminen on raskasta.

"Tulorajat on asetettu yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Ensimmäisestä oleskeluluvasta päättää maahanmuuttovirasto ja jatkoluvan myöntää poliisi", kertoo ylitarkastaja Jarmo Tiukkanen maahanmuuttovirastosta.

Tiukkasen mukaan voisi olla eduksi, jos puoliso saisi edes osapäivätyötä Suomesta.

Rotola-Pukkila pelkää, että tiukat säädökset karkottavat ahkerat työntekijät Suomesta.

"Turistiviisumi pitää uusia kotimaassa. Se on työlästä ja kallista. Jos samoja ansionormeja sovellettaisiin suomalaisiin, moni kauhajokelainen ei pystyisi elättämään perhettään. Dungin kuukausiansio on korkeampi kuin esimerkiksi kirjastoapulaisen tai koulunkäyntiavustajan", Rotola-Pukkila ihmettelee.

"Säädöksissä pitäisi ottaa huomioon paikkakuntakohtaiset erot. Kauhajoella vuokra-asunnot ovat huokeita. Vietnamilaisilla säästyy rahaa, sillä he ovat tottuneet elämään vaatimattomasti ja he liikkuvat polkupyörällä", Rotola-Pukkila lisää.

Kauhajokelainen metallialan yritys Formia joutui lomauttamaan kymmenen vietnamilaistyöntekijäänsä.

"Samalla vietnamilaisilta peruttiin työperäinen oleskelulupa ja he olisivat joutuneet poistumaan maasta. Onneksi Seinäjoen poliisi oli joustava ja myönsi heille opiskelijan oleskeluluvan, vaikka he eivät opiskele ammattiin johtavaa tutkintoa vaan suomen kieltä", kertoo Formian työnjohtaja Kari Anttila.

"Jos ulkomaalaislaki olisi tuntenut lomautusmahdollisuuden, olisimme voineet työllistää heitä osan aikaa asennuskeikalla Ukrainassa. Opiskelijan statuksella saa tehdä työtä vain 25 tuntia viikossa."

Silti osa vietnamilaisista on jo joutunut lähtemään. Myös pokaaliyritys Kauhacompissa työharjoittelussa oleva Thanh Nguyen joutuu palaamaan Vietnamiin elokuussa.

"Työtä tekemään tulleiden vietnamilaisten nuiva kohtelu sapettaa. Saman aikaan valtiovalta hyysää pakolaisia, jotka on maahanmuuttoviraston kanavien kautta tuotu Suomeen", Anttila sanoo.

Miksi en ole libertaari ? Osa 1.

Varoitan lukijaa heti alkuun että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole puhua siitä, miksi libertaristit ovat väärässä vaan vain kuvailla sitä, millälailla oma ajatteluni eroaa libertaarien ajattelusta.

En siis ole libertaari, mutta jaan libertaarien kanssa sen mielipiteen, että valtion roolia nyky-Suomessa olisi dramaattisesti alennettava. En ole periaatteellinen valtion vastustaja niin kuin libertaarit, mutta näen että suomalainen hyvinvointivaltio on tiensä päässä.

En vastusta instituutioita sillä kriteerillä että niiden nimi on valtio tai siksi että niihin kuuluminen ei ole vapaaehtoista, vaan siksi että jokin instituutio on tehoton. Ehdottoman vapaaehtoisuuden (sopimusvapaus) vaatimus on käsittääkseni osa libertarismin moraalijärjestelmä:

Libertaarit katsovat, että yksilöllä on pohjimmiltaan kolme perusoikeutta. Ne ovat ruumiillinen koskemattomuus, omistusoikeus ja sopimusvapaus. Kaikki kolme oikeutta tulkitaan libertarismissa melko tiukasti ja suoraviivaisesti: yksilön päätösvalta omaan itseensä ja omaisuuteensa on suvereeni niin kauan kuin toisten yhtäläisiä oikeuksia ei rikota. Lisäksi sopimuksin on mahdollista luoda monimuotoisia velvoitteita, yksityisiä säännöstöjä, siirtää hallintaoikeuksia ja vastaavaa, kunhan kaikki tämä tapahtuu vapaaehtoisesti. Libertaarin yhteiskunnan laillinen rakenne perustuu siis toisaalta koskemattomuuden ja omaisuusinstituution takaamaan autonomiaan, toisaalta vapaaehtoisten sopimussuhteiden verkkoihin jotka mahdollistavat vaihdon ja sitouttavat yksilöt kussakin tilanteessa tarvittaviin pelisääntöihin.

En ala väittelemään moraalikysymyksistä.

Olen kiinnostunut tehokkuudesta ja näen moraalin, arvojen, normien tai uskonnon merkityksen pikemmin sekundäärisinä - keinona saavuttaa tehokas yhteiskunta.

Libertaarien mukaan valtio on yleensä tehoton instituutio. Libertaarit eivät esimerkiksi yleensä luota siihen, että valtion ylläpitämä kilpailulainsäädäntö toimisi kovin tehokkaasti:

Libertaarit katsovat, että monopolit ja vastaavat markkinahäiriöt ovat pääsääntöisesti sääntelyn ja valtion myöntämien privilegioiden aiheuttamia. Vaikka teoriassa onkin mahdollista, että kilpailulainsäädäntö voisi edistää markkinamekanismin toimintaa, käytännössä säännöksiin liittyy mittavia riskejä, niiden soveltaminen on tavattoman vaikeaa, markkinaosapuolilla on yleensä paremmat mahdollisuudet ja kannustimet edistää kilpailua kuin sääntelijällä, eikä kilpailulakien hyötyjä ole koskaan kyetty osoittamaan. Niinpä vastustamme kilpailulainsäädäntöä, koska pidämme sitä turhana ja pelkäämme, että sitä käytetään itse asiassa rehellistä kilpailua vastaan.

Oli mielenkiitnoista havaita että CIEL - mikä on käsittääkseni jonkinlainen libertaristinen järjestö - riemuitsi Elinor Ostromin taloustieteen nobelista aivan yhtä paljon kuin Kansankokonaisuus.

Otsikolla "Miksi vapaudesta välittävien ihmisten pitäisi iloita Elinor Ostromin Nobel-palkinnosta" Peter Boettken kirjoitti:

...Mutta mitä voimme oppia hänen tutkimuksistaan? Väittäisin, että opimme ainakin kolme pääkohtaa tyylistä ja sisällöstä. Ensinnäkin pääosaa viime vuosisadan poliittista ja taloudellista keskustelua on hallinnut väittely täydellisten markkinoiden ja täydellisen keskusjohtoisen suunnittelun kannattajien välillä. Jälkimmäinen pyrki osoittamaan markkinoiden epäonnistumisen ja sillä perusteella vaatimaan, että hallitus tarjoaisi tarvittavat korjaustoimenpiteet. Ostrom oli yksi keskeisistä yhteiskuntatietieteellisistä ajattelijoista, joka sanoi: “Hetkinen. Markkinat voivat epäonnistua, mutta valtion ratkaisut eivät myöskään välttämättä toimi.” On muistettava, että Elinor ja Vincent Ostrom ovat perusteiltaan julkisen valinnan teorian edistäjiä. Ostromit eivät tyytyneet pelkästään osoittamaan valtion epäonnistumisen mahdollisuutta.

Poliittisen ja taloudellisen ajattelun historiassa sosiaalisen järjestyksen lähde luetaan joko markkinoita ohjaavan näkymättömän käden (Adam Smith) tai valtion kovakätisen kontrollin (Hobbes) ansioksi. Ehkä yksi parhaista tavoista ymmärtää Elinor Ostromin työtä on nähdä se ratkaisuna hobbesilaiseen ongelmaan smithiläisen ratkaisun keinoin. Tässä ehkä hieman oikaistiin mutkia, mutta ei paljon. Hänen työnsä paikallisista julkista talouksista ja yhteisresursseista (common-pool resources) keskittyy todellisiin “käytettyihin sääntöihin” (eikä “muodollisiin sääntöihin”), joihin yksilöt ja ryhmät turvautuvat tehdessään päätöksiä ja koordinoidessaan käyttäytymistään välttyäkseen sosiaalisilta ongelmilta. Se tuottaa optimistisen viestin itsehallinnon kyvystä onnistua vaikeissakin tilanteissa. Kuten kollegani Alex Tabarrok ilmaisi asian, Ostrom näkee erilaisten vapaaehtoisten yhteisöjen avulla, miten ryhmät muuttavat yhteisresurssitilanteen “yhteismaan tragediasta” “yhteismaan mahdollisuuksiksi”.

Boettken kirjoitus on vallan hyvä.

Tosiasiassa Ostromin ja liberaarien ajattelussa on kuitenkin yksi selvä ero. Elinor Ostrom ei ole politiikko eikä hän siksi puhu poliittisista periaatteista. Kuitenkin on varsin selvää, että Elinor Ostromin diskurssissa käytetyt säännöt eivät välttämättämättä tai edes yleensä ole sääntöjä, jotka ovat syntyneet vapaasti yhteen liittyneiden yksilöiden vapaaehtoisesta sopimuksesta vaan ne ovat pitkän satojenkin vuosien kulttuurievoluution myötä syntyneitä käytäntöjä ja normeja, joita ylläpidetään usein hyvinkin tylysti.

Ostrom ei sinällään tietenkään väitä, että nämä tylyt keinot sanktioida normien rikkojia ovat moraalisesti oikeita tai vääriä. Hän vain toteaa, että sanktionti ja ulkopuolisten ekskluusio ovat väklttämättömiä jotta julkishyödykkeen tehokas hallinnointi onnistuu.

Steve Sailerin esimerkki voisi olla Ostrominkin kirjoista:

There are basically two ways to get people to play nice with a common resource such as shrimp or irrigation water: violence or ostracism. The latter works most effectively regarding marriage -- if you don't play by the rules, nobody respectable will let your kid marry his daughter. But when newcomers who don't ever want their children to marry your children arrive and start exploiting your irrigation system or fishery (or whatever), then the old non-violent traditions break down, and people start turning to violence or its threat, whether anarchic or government-based (e.g., socialism and property rights are based on the threat of the government's monopoly on violence).

...

For example, if you show up in a New England lobstering village, where tradition dictates which families can do how much lobstering when, and announce you are going into the lobstering business, unless you've married into a local family, you'll find your boat at the bottom of the marina the next morning.

A classic case: American shrimp fishermen in Texas were universally denounced as racists in the late 1970s when they resisted the government's efforts to encourage Vietnamese refugees to become shrimpers in their waters. French director Louis Malle made a movie, Alamo Bay, denouncing ugly Americans fighting hardworking immigrants.

What got lost in all the tsk-tsking is that fishing communities always resist newcomers, especially hardworking ones, because of the sizable chance that the outsiders who don't know the local rules or don't care about them will ruin the ecological balance and wipe out the stocks of fish.

Jared Diamond ja Romahdus

Jared Diamondin Romahdus on viiden tähden kirja. Antropologisen ja ekologisen näkökulman yhdistäminen luo hyvän perustan tutkia yhteiskuntien romahtamista ja myös sitä miksi jotkut yhteiskunnat kykenevät säilymään toistaan paremmin. Diamond ei kuitenkaan näe ympäristöongelmia, (eroosiota, vieraslajien invaasiota ja ilmaston muutoksia) ainona selittävänä tekijänä sille, miksi toiset yhteiskunnat sortuvat ja toiset säilyvät.

Grönlannin norjalaisyhteisön tuhoutumiseen 1400-luvulla ilmaston kylkemeneminen vaikutti voimakkaasti. Toisaalta Norjasta tuotu karjanhoito - erityisesti sikojen ja nautojen laiduntaminen - aiheutti eroosiota. Metsät tuhottiiin myös polttopuiksi eikä pelkästään lämmitykseen vaan raudan valmistukseen. Maidon säilytys astioissa vaati myös jatkuvaa astioiden pesua kuumassa vedessä ja siis veden keittämistä.

Norjalaisyhteisön lopullisen tuhon syystä ei olla täysin varmoja. Ilmeiesti ruoka loppui ja kaikki karja tapettiin ruuaksi. Yhteisö oli kuitenkin jo heikentynyt monesta syystä: Inuiitit olivat vallanneet Pohjois-Grönlannin mursun metsästysalueet, mikä hankaloitti tärkeimmän vientituotteen (mursun syöksyhampaiden) hankintaa. Norsunluu oli korvannut Euroopassa mursun luun käytön eli mursun luun kysyntä oli alentunut. Kaupankäynti Norjaan ja muualle Eurooppaan, mikä oli ollut grönlantilaisille elinehto, katkesi lopulta kokonaan kun ns. pieni jääkausi teki merimatkasta vaarallisen jäävuorten takia.

Norjalaiset olivat lisäksi kykenemättömiä sopeutumaan Grönlannin ekologiaan yhtä hyvin kuin inuiitit. Valaita ja norppia ei kyetty hyödyntämään. Käsittämätön piirre Grönlannin norjalaisten kultturissa oli se, että kalaa ei käytetty juuri ollenkaan. Diamond spekuloi syyllä - olivathan grönlantilaisten esi-isät käyttäneet kalaa. Diamond pitää mahdollisena jopa että kalaan oli syntynyt jonkinlainen tabu.

Diamond esittää ultimaattisena syynä romahdukseen sitä, että norjalaiset pitivät liikaa kiinni eurooppalaisesta elämäntavastaan. Se arvomaailma ja elämäntapa mikä oli mahdollistanut norjalaisyhteisön syntymisen oli tuhon perussyy. Toisaalta norjalaisten epäonnistuminen on suhteellista - norjalaiset olivat neljäs Grönlannin asuttajakansa ja kolme edellistäkin oli tuhoutunut. Norjalaiset onnistuivat asuttamaan näitä ankaria maita noin 500 vuoden ajan.

Islantilaisille oli käydä yhtä surkeasti kuin grönlantilaisille ja pikälti samoista syistä. Muutamassa vuosikymmenessä Islannin norjalaiset olivat onnistuneet hävittämään metsänsä, jotka peittivät 25% maasta. Nyky-Islannissa vierailevat kertovat usein että maa on pelkkää kokkareista laavakiveä. Todellisuudessa norjalaisten tulleessa kalliota peitti jopa 10 metriset hedelmälliset tuhkakerrokset, jotka kuitenkin olivat erittäin herkkiä eroosiolle. Muutamassa vuosikymmenessä puolet maasta oli hävinnyt.

Islantilaiset kuitenkin ratkaisivat ongelmansa. Eroosio pysäytettiin. Naapurien kanssa opittiin sopimaan kestävän kehityksen karjanhoidosta. Islantiin syntyi tätä myöten hyvin konservatiivinen kulttuuri missä kaikenlaisia kokeilua pidttiin vaarallisina. Naapurikontrolli oli voimakasta ja kokeilut tuomitiin ja niitä sanktioitiin. Kun ekologinen tasapaino oli suht koht saatu palautettua valtavien ja korvaamattomien menetysten jälkeen, ei haluttu enää ottaa riskejä.

Islantilainen konservatiivisuus eli 1900-luvun lopulle. Jossain vaiheessa kalastus muodostui pääelinkeinoksi mutta muuten kaikki pysyi samanlaisena. 1900-luvun lopussa uusi sukupokvi "ymmärsi" että Islannin tulevaisuus ei ole turskan pyynnissä vaan finanssimarkkinoilla. Konservatiivisuus sai lopulta erävoiton.

Diamondin opetus on, että vanhoista ja pyhistä arvoista on osattava luopua silloin kun se on välttämätöntä. Toisaalta islantilaisten esimerkki osoittaa että konservatiivisuus voi olla hyvinkin adaptiivista sen jälkeen kun oiket ratkaisut ovat ensin löytyneet. Luopuessaan pitkälti nautojen ja sikojen hoidosta - sikojen syönti oli hyvin oleellinen osa viikinki-identiteettiä - islantilaiset osoittivat kykyä radikaaliin muutokseen. Pitäessään myöhemmin tiukasti kiinni valitusta elämäntavastaan he osoittivat kykyä pitäytyä vanhassa,

Jared Diamond käsittelee kirjassaan monia muitakin onnistumisia ja epäonnistumisia. Kahden onnistumisen - Uuden Guinean ja Japanin - tapauksiin palaan ehkä myöhemmin.

Mielenkiintoisin opetus kirjassa on minusta kuitenkin uudistusmielisyyden ja konservatiivisuuden jännite. Islannin esimerkki osoittaa että tuohon ristiriitaan ei ole mustavalkoista vastausta. Islantilainen konservatiivisuus - mikä perustui osin historian ymmärtämiseen mutta usein vain siihen että kaikkea uutta pidettiin epäilyttävänä - oli ja on adaptiivista. Toisaalta islantilaisten esimerkki osoittaa miten radikaali vanhasta luopuminen voi tietyissä tilanteissa olla ehdottoman välttämätöntä.

Varovaisen vanhassa pitäytymisen ja radikaalin riskin oton vaihtoehdot tulevat esille jokainsen kansakunnan elämässä joskus. Pitäytyäkö kansallisvaltiossa vai avatako rajat laajalle maahanmuutolle ? Luottaako antirasismin nimessä että kongolaiset maahanmuutajat sopeutuvat siinä missä muutkin ? Luottaako perinteiseen suomalaiseen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikkkaan vai sitoutuako länteen ? Jatkaako pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiellä vai valitako valtion keventäminen ja yksilön vastuuta painottavampi suunta ?

Suomen historiassa on ollut sankarillisia konservatiiveja kuten Juho Kusti Paasikivi ja rohkeita uusistajia ja riskin ottajia kuten Anjalan liiton miehet. Jared Diamond ottaa myös suomalaiset kirjassaan esimerkiksi. Erityisesti hän ihailee suomalaisten päätöstä talvisodan kynnyksellä valita vapaus ja riskeerata henkensä vapauden puolesta.

Toisaalta uudistusmielisyys on usein historiaa ymmärtämätöntä typeryyttä ("Venäjä ei ole Suomelle enää sotilaallinne riski") niin kuin konservatiivisuus voi olla typerää välttämättömien uudistusten jarruttamista. Esimerkkinä kyynisyys sitä kohtaan, että ihmisen on muutettava käyttäytymistään radikaalisti, mikäli ekokatastrofi halutaan estää.