Suomen romahdus: yhteiskuntasopimus vesitettiin

Kun Suomi SDP:n Paavo Lipposen johdolla meni aikoinaan euroon, jokainen päätöksentekijä tiesi että ulkoinen devalvaatio ei enää ole mahdollinen. Koska kilpailukykyongelmia tiedettiin aina syntyvän, tajuttiin että sisäistä devalvaatiota tarvitaan, mikäli eurossa halutaan pysyä. Sisäinen devalvaatio edellyttää, että palkat liikkuvat kysynnän mukaan. Mekanismeja on kaksi:

Joko 1) palkat määräytyvät suoraan markkinoilla ilman sopimuksia tai 2) paikallisesti voidaan sopia palkkojen laskemisesta. Keskitetyt sopimukset ovat todennäköisesti liian hitaita ja vaativat liian monen ihmisen yhteistyötä. Paikallisessa sopimisessa ne yritykset, joissa yhteistyö ei toimi niin hyvin, että kilpailukyvyn edistämisestä voidaan sopia, tuhoutuvat darwinistisessa taistelussa. Siksi paikallinen sopiminen on käytännössä yhtä tehokas kuin vapaa palkkakilpailu ja se lisäksi rakentaa yrityksen sisäistä yhteistyötä.

Nyt ay-liike EK:n avustuksella vesitti yhteiskuntasopimuksen, jolla pyrittiin sisäiseen devalvaatioon:

1. Kertaluontoisesta sisäisestä devalvaatiosta ei käytännössä kyetty sopimaan keskitetysti.
2. Paikallisesta sopimisesta ei kyetty sopimaan.

Hallitus on liian heikko - jokaisella "neuvottelu"kierroksella se on antanut periksi lisää. Kansanedustaja Hjallis Harkimo kirjoitti:

Harvoin olen seurannut niin tiiviisti ja pitkään jonkun sopimuksen neuvotteluprosessia kuin nyt kilpailukykysopimuksen. On niin uskomatonta, miten joku sopimus voi muuttua totaalisesti siitä, mitä se oli aloittaessa. Kahdeksassa kuukaudessa ei ole jäänyt paljon mitään siitä alkuperäisestä, Hjallis Harkimo kirjoittaa.

tässä ei oikeasti paljoa jää jäljelle. Lähtökohtana oli, että tarvittiin prosenttisuora 5+5+5, jotta Suomen kilpailukyky paranee. Tästä sopimuksesta jää noin 3,5 prosenttia. Mistä se loppu otetaan?

Paikallisesta sopimuksesta ei jää oikeasti mitään. Kun PAM vielä vesittää kriisilausekkeen, koko sopimus on ihan vesittynyt. Minulle olisi ollut tärkeätä auttaa yrittäjiä, koska se auttaisi työllistymistä ja on yksi tärkeä palikka koko maan kilpailukyvyn paranemisessa ja työllistämisessä.

Yleensä kun Harkimon mukaan neuvotellaan sopimuksesta, molemmilla osapuolilla on järkevä agenda. Nyt toisella osapuolella ei ole kykyä alentaa tarjoustaan, koska Kauko ei halua muutella hintoja.

– Kaikkein pöllöintä on, että tässä neuvottelussa edunsaaja eli Suomi oli toissijainen, hän toteaa.

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan käynnissä olevissa yhteiskuntasopimusneuvotteluissa piilee enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia. Hän pelkää, että hallituksen kädet sidotaan vuosiksi eteenpäin, vaikka juuri nyt olisi vaikeiden päätösten aika.

– On vaarallista, jos tällaisena aikana vahvistuu käsitys, ettei voida tehdä mitään isoa ja merkittävää ilman kaikkien instituutioiden ankaria vääntöjä ja taistoja.

– On suuri riski, että yhteiskuntasopimus lamaannuttaa istuvan hallituksen vuodeksi tai kahdeksi. Syntyy suursopu, jossa sovitaan aika monesta asiasta. Sen jälkeen todetaan, että hallitus pettää, jos se ryhtyy mihinkään merkittäviin toimenpiteisiin millään elämän osa-alueilla seuraavaan pariin vuoteen, Vapaavuori arvioi kirjansa Puoliholtiton Suomi julkistamistilaisuudessa.

Suomi on ollut hieno maa elää, koska Suomea on rakennettu yhdessä. Näin ei enää ole. Suomalaiset eivät enää halua rakentaa Suomea yhdessä. Yhteisö, jossa yhteistyö ei pelaa, on tuhon oma. Siinä ei ole myöskään miellyttävää elää. Suomea on rakennettu aiemmin yhteisönä, jossa yhteisön heikoistakin jäsenistä pidetään huolta. Mutta siinä vaiheessa kun ei enää ole yhteisöä, vaan vain samaan häkkiin suljettuja keskenään riiteleviä yksilöitä, ei ole yhteisöä eikä ole yhteisön heikkojakaan.

Ainoa ongelma on miten päästä pois.

Sotaharjoitukset

Professori Timo Vihavainen esittää ajatuksen että Suomi antaa sotaharjoituksilla vaarallisen viestin Venäjälle. Samaa on vietittänyt kolme äärivasemmistolaista kansanedustaja Erkki Tuomioja, Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro ja kansanedustaja Markus Mustajärvi.

Tavallaan ymmärrän sen logiikan että "sotaharjoitukset amerikkalaisten kanssa vaarantavat Venäjän suhteet". Mutta kun Venäjä on jo monin kertaisesti huonontanut Suomen ja Venäjän suhteet omilla toimillaan, niin pakko Suomen on alkaa etsiä yhteistyökumppaneita. Vaihtoehtona on oikeastaan vain taipuminen Venäjän edessä. Olisi tietysti pitänyt hakea yhteistyökumppaneita jo ajat sitten!

Venäjä on selkeästi kertonut meille omilla viesteillään, että haluaa painostaa meitä pakolaisilla, lapsiasiamiehillä jne. Jos tätä ei tunnusta, niin keskustelulta tipahtaa koko perusta pois.

Perusfakta on, että Suomessa on erheellisesti vuosikausia selitetty, että Venäjä ei ole Suomelle minkäänlainen ongelma eikä Natoon tarvitse siksi mennä. Suomi on ollut kuin taloyhtiö, joka toteaa, että emme tarvitse palovakuutusta, koska talomme on niin erilainen kuin se naapuritalo, joka juuri paloi.

Tosiasia on myös se, että Timo Vihavainen on itse esittänyt samanlaisia mielipiteitä liittyen Venäjän ja Suomen suhteisiin kuin vaikkapa Tarja Halonen tai Erkki Tuomioja. Siis siinä mielessä että ongelmia ei ole, rajat madaltuvat ja Natoon ei ole tarve mennä.

Tietenkään Jussi Niinistön malli "ei Natoon mutta sotaharjoituksia USA:n kanssa" ei ole paras tapa ratkaista Venäjän uhan ongelmaa. Aidalla istumista sekin on. Mutta pitää muistaa, että suuret virheet on jo tehty ja nyt pitää miettiä miten tästä mennään eteenpäin. Paras alku realistiselle keskustelulle olisi, että ne jotka ovat vähätelleet Venäjän uhkaa, tunnustaisivat erehtyneensä.

Tätä voi kommentoida Facebook-seinälleni, johon yritän saada aiheesta keskustelua syntymään.

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen

Arja Paananen, Iltasanomien pätevä ulkopolitiikan toimittaja:

"Suomessa on viime kuukaudet ihmetelty itärajan kiihtyvää turvapaikanhakijoiden virtaa ja sitä, mikä ihmeen käsikirjoitus Venäjällä on koko draamalle laadittu. 

Enää ei tarvitse arvuutella, sillä Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä Venäjän juonenkuviot kävivät selvääkin selvemmäksi. 

Pääministeri Dmitri Medvedevin saksalaislehdelle antamasta haastattelusta, Venäjän varapääministerin Sergei Prihodkonlausunnoista ja muutamista Venäjän median artikkeleista voi tehdä johtopäätöksen, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena on nyt saada Euroopan unioni luopumaan kiireen vilkkaa Venäjän vastaisista talouspakotteistaan. 

Ja näyttää vahvasti siltä, että Moskovassa on tehty johtopäätös, jonka mukaan helpoimmin tähän tavoitteeseen voidaan päästä soveltamalla pientä eurooppalaista lähinaapuria vastaan kaikkia klassisia vaikuttamisen keinoja – eli toisin sanoen vuoroin kiristämällä, palkitsemalla ja uhkailemalla Suomea.

...Tekopyhintä Medvedevin haastattelussa olikin se, kuinka hän perusteli sitä, miksi Venäjä ei voi pysäyttää rajan yli Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita. Syynä tähän on hänen mukaansa se, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksiin.

Tässä yhteydessä Medvedev unohti kuitenkin sujuvasti sen, että presidentti Vladimir Putin hyväksyi joulukuussa uuden lain, jonka mukaan Venäjän ei tarvitse enää välttämättä kunnioittaa juuri kyseisen ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Sattumoisin EIT:ssä on ollut nimittäin viime aikoina varsin paljon tapauksia, joissa Venäjä on jäänyt kiinni ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta."

MTV:n toimittaja Tapio Nurminen:

"Kansainvälisen yhteisön suurimman turvallisuusongelman nimi on Vladimir Putin. Näin siitäkin huolimatta, vaikka presidentti Sauli Niinistö näkee toivon kipinää Venäjän ja lännen välisissä suhteissa. 

Ilman presidentti Niinistöä Münchenin turvallisuuskinkereistä olisi ollut tuskallista etsiä rakentavia Venäjä-näkemyksiä. Omaa terrorismin vastaista sotaansa käyvän Ranskan edustajat jaksoivat kyllä hehkuttaa yhteistyötä Moskovan kanssa. Mutta jotakuinkin sen pituiseksi se myötätuuli jäi.

Rakentavista lausunnoista huolimatta Mäntyniemen herraa ei voi syyttää sinisilmäisyydestä tai liian hövelistä myöntyväisyyslinjasta. Pääministeri Dmitri Medvedev päästeli Münchenin kokouksen aattona suustaan Suomen ja Venäjän väliseen pakolaisongelmaan liittyviä sammakoita. Palkaksi tuli toverillinen veto niinistöläisen kölin alta. Pienen Suomen presidentti ripitti suuren Venäjän pääministeriä poikkeuksellisesti lehdistön silmien alla. Pyörein sanakääntein, mutta kuitenkin."

Putinin ja Medvedevin juonet Suomea vastaan eivät onnistu kunhan kansa on yhtenäinen. Meillä on tietysti omat heikot lenkkimme kuten Paavo Väyrynen, mutta annetaan heille anteeksi, kunhan lopettavat pikapikaa toimintansa ryssänmorsiamena.

Hienoa, että suomalaisten tietoisuus Venäjän uhasta laajenee !

Lukijani varmasti ovat huomanneet, että olen väittänyt Venäjää vähintään potentiaaliseksi uhaksi pitkään ja uhkaan olisi pitänyt varautua Nato-jäsenyydellä. Esimerkiksi Ulkopolitiikka-lehti Venäjän uudesta uhasta jo vuonna 2005. Ongelma olisi pitänyt tajuta.

Raskainta on ollut, että ilmiselvää asiaa on julkisuudessa kiistetty. Suomessa on vuosien mittaa monisanaisesti selitetty, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Nyt puheet ovat muuttuneet. Ihmiset alkavat tajuta, että uhka on olemassa. Yksi esimerkki kuvaa muutosta:

Ilmavoimien entinen komentaja, kenraaliluutnantti Matti Ahola varoitti perjantain Ilta-Sanomissa vakavasta uhasta, jonka Venäjän uusimmat ilmatorjuntajärjestelmät muodostavat kriisitilanteessa Suomen puolustukselle. Aholan mukaan Suomella ei olisi tosipaikan tullen resursseja tuhota Venäjän ohjusjärjestelmiä, jotka estäisivät tehokkaasti lentotoiminnan isossa osassa Suomea. 

Harva keskusteluissa enää kyseenalaista itse uhkaa vaan alkaa miettiä millaisia resursseja Suomen pitäisi hankkia.

Suomessa on vuosia harjoitettu negatiivista maanpuolustustyötä, kun on toistamasta päästyä toitotettu, että nykyajan uhat ovat ekologisia eivätkä sotilaallisia. Olen kuullut puolustettavan tätä erehdystä, että silloin ei voitu tietää. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että kukaan olisi vaatinut uskomaan, että sodan uhka toteutuu, vaan siitä että on mieletöntä ennakolta väittää että sodan uhka on lopullisesti Pohjois-Euroopassa voitettu. Varsinkin kun vuodesta 2008 eteenpäin Venäjä on hyökännyt lähialueilleen useamman kerran.

Olen kuullut kansallismieliselläkin puolella kommentteja kuten: en näe mitään syytä, miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen. Perustelu on melkolailla nollan arvoinen, koska se perustuu kuvitelmaan että henkilö itse tajuaa vaikkapa Vladimir Putinin motiivit 100%:sti.

Ruotsin maavoimien komentajan mukaan Ruotsi voi hyvinkin joutua sotaan seuraavan parin vuoden aikana. Toisin sanoen Suomikin voi hyvinkin joutua sotaan seuraavan parin vuoden aikana. Sodan riski Nato-maan (Turkki) ja Venäjän välillä on merkittävä juuri nyt Syyriassa. Sota leviäisi helposti globaaliksi.

Suurin riski ehkä kuitenkin on, että USA:n johtoon valitaan seuraavissa vaaleissa presidentti, joka ei sitoudu eurooppalaisten liittolaistensa puolustamiseen, vaan keskittyy USA:n asioihin. Silloin Suomen ja Baltian peli on pelattu.

Ruususen uni on nyt kuitenkin loppunut. Ongelmien tunnustamisesta alkaa tervehtyminen. Edes siitä voimme olla iloisia.

Venäjä painostaa Suomea poliittisesti pakolaisilla - osa 2

Entinen Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa:

Suomen itäraja vuotaa. Maamme päättäjät presidenttiä, pääministeriä ja korkeita virkamiehiä myöten eivät ole tietävinään, mistä vuoto johtuu, vaikka hyvin tietävätkin. He ovat uskovinaan, mitä heidän venäläiset kollegaansa sanovat, vaikka eivät vähän vähää uskokaan. Harvoin on nähty omituisempaa näytelmää.

Tämä on politiikan lajeista sitä jalostuneinta, diplomatiaa. Siihen kuuluu, että joskus on alennuttava jopa narrin osaan, jos sillä päästään toivottuun lopputulokseen. Nyt on alennuttu. Päättäjät varovat sanojaan kuin pahimpana suomettumisen aikana. Toivottavasti tulokset ovat sen arvoisia.

Valittua linjaa voidaan puolustaa. Vaihtoehtomme ovat vähissä, ja sen Venäjä hyvin tietää. Suorat sanat sille todennäköisesti vain pahentaisivat tilannetta. Suomi ei voisi juuri mitään, vaikka Venäjä työntäisi jopa satoja tuhansia turvapaikanhakijoita itärajamme yli ja kieltäytyisi ottamasta takaisin yhtään ainoaa. Rajan sulkeminen kiristäisi dramaattisesti suhteitamme Venäjään.

En ole samaa mieltä Raution kanssa siitä etteikö rajoja voisi sulkea. Suhteemme Venäjään ovat jo nyt huonot. Kansalle vain on valehdeltu, että uhkaa ei ole ja suhteet ovat hyvät. 

Muuten Rautio puhuu asiaa.

Suomi on palannut takaisin 70-luvulle. Asioista puhutaan tavalla, jolla ei ole juurikaan suhdetta todellisuuteen. 70-luvulla puhuttiin luottamuksesta ja ystävyydestä. Uudetkin suomettajat Niinistö ja Sipilä mukaan lukien uskovat, että periksi pitää antaa, että venäläiset eivät suutu, ja uskovat että kansalle pitää puhua pehmennettyä (=100%:sti vääristeltyä) totuutta.

Ensin hankimme realismin nimissä venäläisen ydinvoimalan ja nyt suomettajat kuten kansanedustaja Juho Eerola (PS) vaativat, että Suomen on realismin nimissä annettava periksi Venäjälle ja ajettava pakotteiden lopettamista. Logiikka menee niin, että realisti ymmärtää antaa periksi pienissä asioissa, mutta pelastaa muka itsenäisyyden. 

Yksittäinen periksi antaminen voi vaikuttaakin realismilta, mutta "sarjallinen realismi" on tie joka vie turmioon. "Realistinen teko" toisensa jälkeen vie maamme kaltevalle tielle ja Venäjän syliin. 

Olemme tässä tilanteessa, koska poliitikkomme ja kansa on pitänyt loppuun asti kiinni sotilaallisesti liittoutumattomuudesta. Norjan tai Viron ei ole tarve Venäjälle antaa periksi.

Suomi onkin hiljalleen jäämässä yksin Venäjän armoille. 

BBC:n mukaan käsitys Venäjän kasvavasta uhkasta ruokkii Nato-keskustelua Ruotsissa. Jäsenyyden kannatus on kasvanut jo lähes 50 prosenttiin. Vastustajia on vain 34 prosenttia.

Venäjä pelkää Suomen menevän Natoon Ruotsin perässä ja haluaa toimillaan itärajallamme osoittaa mitä tuleman pitää, jos Suomi hankkii turvatakuut.

Venäjä painostaa Suomea poliittisesti pakolaisilla - kenen joukoissa seisot?

Venäjä painostaa Suomea poliittisesti pakolaisilla.

"Oma arvioni on se, että Venäjä käyttää siellä olevaa erittäin suurta maahanmuuttajajoukkoa oman ulkopolitiikkansa vipuvartena samalla tavoin kuin kaikkia muitakin keinoja, joita Venäjällä on käytettävissään... Ehkä Venäjä haluaa omia rajojaan avaamalla muistuttaa siitä, että ongelmia on luvassa jos Suomen tietyt ratkaisut eivät miellytä Venäjän johtoa." 

totesi PS:n europarlamentaarikko Jussi Halla-aho jo viikko sitten - samoilla linjoilla oli Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa.

PS:n kansanedustaja Juho Eerola sen sijaan ehdottaa, että Suomen pitäisi taipua painostuksen alla ja ajaa EU:ssa pakotteiden purkamista. Eli Eerola ajaa myöntyvyyspolitiikkaa.

Olkoot ihminen pakotteista mitä mieltä tahansa tällainen taipuminen edustaa antautumismielialan levittämistä ja paluuta 70-luvulle. Jos Suomi Venäjän törkeän painostuksen alla lähtee harjoittamaan EU:ssa Venäjälle otollista politiikkaa, Venäjä saa viestin, että Suomi on painostettavissa ja Venäjä saa painostuksesta palkkion. Aiheesta käydään keskustelua Facebook-seinälläni Eerolan, Aki Pullin yms. välillä. Voitte kommentoida mielellään sinne.

Jotkut kansallismielisistä ovat todenneet, että islam on suurempi uhka kuin Venäjä. (Tällä kertaa voimme unohtaa kokonaan ne haihattelijat jotka ovat nähneet Venäjän Euroopan pelastajana.)

Ajattelin aiemmin itsekin että tällainen vertailu on sinällään mielekäs, vaikka olin eri mieltä itse vertailun tuloksesta. Tosiasiassa nämä kaksi uhkaa eivät ole edes erilliset uhat vaan pitkälti samat. Venäjä viestittää Suomelle, että voimme lähettää teille runsain määrin islamilaisia maahanmuuttaja - jopa satoja tuhansia. Teidän on taivuttava, jos haluatte välttää tämän. Taipua pakotteiden osalta, taipua turvallisuuspoltiikan osalta.

Kahta uhkaa ei siis voi verrata tyyliin kumpi on suurempi vaan on mietittävä niiden yhteisvaikutusta. Venäjä toimii laajemminkin - Syyriassa eikä vain Suomen rajalla - maksimoidakseen islamilaisen pakolaisaallon Eurooppaan ja heikentääkseen sitä kautta EU:ta.

Kerroin jo aiemmin, miten Venäjä onnistui murtamaan Armenian vapauden - nyt hyökkäyksen kohteena on Suomi. Kenen joukoissa sinä seisot? Vuonna 1905 osa suomalaisista asettui Venäjän puolelle. Esimerkkinä yliprokuraattori Soisalon-Soininen, mutta hänestä voi jokainen lukea wikipediasta.

Väestönlaatu on julkishyödyke - osa 2

Kahdeksan vuotta on aikaa siitä kun kirjoitin postauksen Väestönlaatu on julkishyödyke. Nyt kirjoitin Sarastus-lehteen laajemman ja kokonaan uudelleen kirjoitetun version postauksesta. 

Kirjoitus on ehkä hieman raskas, mutta väitteen "väestönlaatu on julkishyödyke" perustelu vaatii suht perusteellista teknistä mutta myös esimerkkien tarjoamaa perustelua.

Milloin sota syntyi?

Päivitys 25.1. Tiede-lehti kertoo samasta tänään.

Tiedemiesten välillä on ollut paljon kiistaa sotien merkityksestä ihmislajille.

Eräs teoria on ollut, että varsinaiset sodat ja joukkomurhat alkoivat vasta kun siirryttiin maatalouteen. Väestön tiheys kasvoi, paikallisten resurssien merkitys kasvoi ja ruokaa alettiin varastoida. Hyöty vaikkapa viljellyn jokilaakson valtauksesta kasvoi suureksi.  Myös uskonnollisia temppeleitä alettiin rakentaa. Varhaiset metsästäjä-keräilijät eivät kyenneet vielä yhteistyöhön kuin ehkä korkeintaan 20-80 hengen porukoissa, eivätkä he ainakaan rakentaneet temppeleitä tai käyneet sotia.

Teoria on alkanut hiljalleen murentua. Vastikään löydettiin 10 000 vuotta vanhat jäljet laajahkosta joukkomurhasta. Göbekli Tepen temppelialueen Turkissa on arveltu olevan metsästäjä-keräilijöiden kulttipaikka johon ehkä jopa tuhannet ihmiset ovat kokoontuneet laajoilta alueilta. USA:n alueelta on löytynyt merkkejä samanlaisesta laajasta yhteistyöstä metsästäjä-keräilijöiden kesken.

Täytyy myöntää, että minulla ei ole vahvaa kokonaiskuvaa tästä tutkimuksesta, mutta uskon itse että sotia on ollut pidempäänkin. Sodat ja suurriistan metsästys ovat luoneet valintapaineen, joka on muovannut ihmisestä lajin, joka kykenee yhteistyöhön ratkaisevasti paremmin kuin muut nisäkkäät kaljurottaa lukuunottamatta.

Venäjän uhka vai islam?

Venäjän uhka on monen kansallismieliseksi itseään kutsuvan mielestä pienempi ongelma kuin islamisaatio. Suosittelisin nyt ihan ajatuksella lukemaan tämän arikkelin. Voisiko kuitenkin olla, että Venäjä on nimenomaan se maa, joka haluaa generoida Suomeen (ja Eurooppaan) islamilaista maahanmuuttoa ja sitä kautta painostamaan Suomea poliittisesti. Armenian tapauksessa painostuskeinona käytettiin Azerbaijania - Suomen tapauksessa ehkä pakolaisia.

Jos Suomen itärajalle ilmaantuu sankoin joukoin turvapaikanhakijoita, on kyseessä jotakin aivan muuta kuin tähänastinen pakolaiskriisi. Kyseessä olisi Venäjän johdon Suomeen kohdistama toimi, joka jättäisi täysin varjoonsa maiden suhteita rasittaneet tuontikiellot ja huoltajuuskiistat.

  Venäjällä asuvia mahdollisia lähtijöitä on yhteensä miljoonia, ja Keski-Aasiassa heitä on lisää. Heidän siirtyminen suurin joukoin rajalle edellyttäisi maksettujen järjestelyjen lisäksi Venäjän hallituksen myötävaikusta.

Suomen johdon kommenteissa on viime kuukausina suhtauduttu yhä vakavammin mahdollisuuteen, että itärajalle ilmaantuisi vähintäänkin tuhansia turvapaikanhakijoita. Ehkä juuri siksi arviot ovat pidättyväisiä. Poliittista ongelmaa ei lausuta ääneen.

Suomessa mm. kansanedustaja Juha Eerola on vaatinut Venäjältä tulevien (=Venäjän hallituksen lähettämien) pakolaisten välitöntä käännyttämistä. Massiivisen invaasion tapauksessa käännyttäminen voi olla kuitenkin vaikeaa.

Sille, joka edelleen vähättelee Venäjän uhkaa ja väittää islamisaatiota erilliseksi ja paljon suuremmaksi ongelmaksi, islamisaation vastustaminen lieneekin vain tekosyy jollekin muulle. Putinismille tai kiihkoiselle EU:n vastaisuudelle ehkä.

Venäjä käy monin asein (trollit, lapsikiista) sotaa Suomea vastaan. Laajamittainen pakolaisuuden generointi voi olla seuraava ase.

Joukkoraiskaus on taloustieteen termillä julkishyödyke?

Kirjoitin pitkän aikaa sitten, että kansanmurha voi olla julkishyödyke:

Bosnian kansanmurhaa - samoin kuin aikoinaan natsien toteuttamia kansanmurhia - on selitelty ihmisten hulluudella tms. Esimerkiksi serbit tai saksalaiset joutuivat näitten selitysten mukaan jonkinlaisen joukkopsykoosin uhriksi.

Kansanmurha on evoluution näkökulmasta tarkasteltuna kuitenkin hyvin todennäköisesti yhteisötason adaptaatio, jolla yhteisö valtaa itselleen lisäresursseja. Muurahaisethan harjoittavat myös kansanmurhia. Minulla oli kerran ilo nähdä omalla pihallani - nostaessani kivilaatan - miten yhden muurahaispesän muurahaiset tuhosivat toisen muurahaispesän muurahaiset järjestelmällisesti. Muutama muurahainen pääsi karkuun - kukin kantaen mukanaan yhtä munaa. 


Se kutsutaanko muurahaisten tai saksalaisten käyttäytymistä joukkopsykoosiksi on tietysti määrittelykysymys. Evoluution näkökulmasta kansanmurha on ihmisyhteisön (esim. serbien) yhteisöllinen teko. Ainoa asia joka todella vaatii selitystä on miksi jotkut kansat kykenevät tällaisiin yhteisöllisiin tekoihin ja taas toiset eivät.

Kansanmurha on taloustieteen terminologiaa käyttäen julkishyödyke eli public good - muita esimerkkejä ovat maantiet, majakat ja maanpuolustus. 

Selitettävä ongelma ei ole sinänsä miksi tietyt lajit - esimerkiksi ihminen - tietyissä olosuhteissa suorittaa kansanmurhan eli yksi lajin yhteisö tuhoaa saman lajin toisen yhteisön. Hyöty on ilmeinen - resurssien valtaaminen. Selitettävä asia on se miten esim. ihmisyhteisö kykenee ratkaisemaanvapaamatkustajan ongelman (free rider problem). Toisin sanoen miten tarpeeksi suuri osa yhteisön jäsenistä saadaan mukaan tuottamaan yhteistä hyvää. 

Kansanmurha on talkoo, johon nuoret miehet osallistuvat vallatessaan resursseja.

Alkaa olla yhä selvempää, että Kölnissä harjoitettu naisten häpäiseminen oli samanlainen talkoo. Se oli aggressio ei yksittäisiä naisia vaan koko eurooppalaista kantaväestöä kohtaan. Se oli sotatoimi, eikä mielivaltaista sekoilua. Näiden talkoiden tarkoitus on viedä eurooppalaisilta miehiltä ja naisilta kaikki kunnia ja ihmisarvo ja murtaa siten heidän kykynsä puolustautumiseen.

Verkkouutiset kertoo, että nämäkin talkoot olivat ennalta suunnitellut.


Uutena vuonna tapahtuneet hyökkäykset naisia vastaan olivat ennalta suunniteltuja. On selvää, että ahdistelijat saapuivat Kölniin ja muihin kaupunkeihin toisilta paikkakunnilta. 

Yleensä tällainen tapahtuu sosiaalisen median kautta, mutta ryhmät ovat suljettuja, Saksan keskusrikospoliisi BKA sanoo Die Zeit lehden mukaan. Poliisi kuitenkin toteaa olevan täysin selvää, että ahdistelijat ovat kommunikoineet keskenään ja sopineet kokoontumisesta. 

Kölnissä naiset ja tytöt ovat tehneet tapahtuneesta jo yli 500 rikosilmoitusta, kertoo Die Welt. Saksan oikeusministeri Heiko Maas esitti epäilyksen järjestäytyneestä toiminnasta jo viime sunnuntaina. Saman epäilyn esitti sisäministeri Thomas de Maizière. Italialaislehti Il Giornale puolestaan kertoi maanantaina, että seksuaaliseen ahdisteluun on yllytetty muun muassa sähköpostilla ja tekstiviesteillä. 

"Hyökkää ja raiskaa valkoinen nainen, käytä häntä niin kuin tahdot. Uutena vuotena tehkää taharrush gamai kaikkialla Euroopassa. Hyökätkää heidän naisiaan vastaan, näyttäkää, keitä olemme", kuului lehden mukaan viesti. Il Giornalen mukaan viestiä lähetettiin arabiaksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi.

Tietysti kyse on myös naisten oikeudesta koskemattomuuteen, mutta näin on vain kantaväestön naisten diskurssissa. On tärkeää nähdä se, miten nämä talkoolaiset asian näkevät.

Miesten ylimäärä Euroopassa on hälyttävässä kasvussa?

Maahanmuutto Eurooppaan on aiheuttanut melkoisen miesylimäärän tietyissä väestöryhmissä. Professori Valerie Hudson kirjoittaa Politico-lehdessä:

as of the end of 2015, there were 123 16- and 17-year-old boys in Sweden for every 100 girls of that age. If that trend continues into 2016 or even beyond, each successive late adolescent cohort of 16- and 17-year-olds will be similarly abnormal, and over time the abnormality will become an established fact of the broader young adult population in Sweden.

Näin korkean nuorten miesten ylimäärän katsotaan yleensä olevan melkoinen labiliteetin lähde:

they are more susceptible to higher levels of violence, insurgence and mistreatment of women. In Germany, scores of women recently reported being attacked on New Year’s Eve by men whom the authorities describe as of “North African or Arabic” descent. While it is not yet known whether the alleged perpetrators were migrants, the attacks may finally be alerting policymakers to the risks of a male-dominated migration wave. 

Vaikka unohtaisimme kokonaan sen, mistä kulttuurista maahanmuutto tulee, varsinkin Ruotsin miesylimäärä on hälyttävän korkea. Tilanne johtaa todennäköisesti rikollisuuden lisääntymiseen, miesten syrjäytymiseen ja poliittiseen radikalisoitumiseen. Lisäksi tilanne johtaa naisten aseman heikkenemiseen ja naisiin kohdistuvan rikollisuuden, kuten raiskausten, kasvuun.

But fear of terrorism might not be the only reason to be leery of highly abnormal sex ratios among the young adult population. As my co-author Andrea Den Boer and I argued in our book, societies with extremely skewed sex ratios are more unstable even without jihadi ideologues in their midst. Numerous empirical studies have shown that sex ratios correlate significantly with violence and property crime—the higher the sex ratio, the worse the crime rate. Our research also found a link between sex ratios and the emergence of both violent criminal gangs and anti-government movements. It makes sense: When young adult males fail to make the transition to starting a household—particularly those young males who are already at risk for sociopathic behavior due to marginalization, a common concern among immigrants—their grievances are aggravated.

There are also clearly negative effects for women in male-dominated populations. Crimes such as rape and sexual harassment become more common in highly masculinized societies, and women’s ability to move about freely and without fear within society is curtailed. In addition, demand for prostitution soars; that would create a deeply ironic outcome for Sweden, which invented the path-breaking Swedish abolitionist approach to prostitution.
Ruotsalainen professori Hans Rosing on ottanut asian esiin jo aiemmin.

Kanada on ainoa maa, joka on ryhtynyt toimiin nimenomaan tämän asian suhteen. Kanada ottaa vastaan vain naisia, perheitä - ja lapsia vain mikäli nämä tulevat perheiden tai naisten mukana.


Antropologi Barbara Miller on todennut, että normaali 100:100 sex ratio on julkishyödyke. Samassa hengessä Kansankokonaisuus on todennut, että väestönlaatu on julkishyödyke. Kaikki hyötyvät siitä, että sex ratio on tasapainossa, samoin kuin kaikki hyötyvät siitä että kansallinen äo on korkea tai että kansakunnan koulutustaso on korkea.

Jobbik Venäjän asialla

Vaikka minusta on hienoa, että on puolueita, jotka haluavat pysäyttää muslimimaahanmuuton kokonaan, pitää myös tajuta että esimerkiksi Unkarin Jobbik ja Ranskan Front National ovat Putinin työkaluja Eurooppaa vastaan. HS kirjoittaa:

"Jobbikin kansanedustaja Márton Gyöngyösi puhuu kuin Venäjän valtiontelevisio: Länsimaiset kansalaisjärjestöt ovat hiljaisia sodankäynnin välineitä lännen imperialistisissa pyrkimyksissä. Yksinapainen maailmanjärjestys ei toimi, vastapainoksi tarvitaan vahvaa Venäjää.

Vuonna 2014 Gyöngyösi oli Donetskissa tarkkailemassa Ukrainan kapinallisalueen vaaleja venäläistahon pyynnöstä. Hän pitää Krimin valtaamista oikeutettuna. Unkarilainen tutkimuslaitos Political Capital on osoittanut, että Jobbik kääntyi Venäjä-mieliseksi samaan aikaan kun sen rahoitus lisääntyi Jobbikin nykyisen euroedustajan Béla Kovácsin kautta. Kovácsia epäillään vakoilusta Venäjän hyväksi.

Gyöngyösi kiistää Jobbikin olevan Venäjän rahoittama troijanhevonen. ”Tietysti näin sanotaan, mutta väite on (läntisen) sodankäynnin keino.”"

Saman asian on todennut myös PS:n Euro-parlamentaarikko Jussi Halla-aho: 

"Putinin puolue europarlamentissa on jakautunut salin kummallekin laidalle. Äärioikeisto ja -vasemmisto äänestivät [Ukrainan assosiaatio]sopimusta vastaan ja jyrisivät kuin yhdestä suusta, että syyllisiä Ukrainan tilanteeseen ovat NATO, EU, Yhdysvallat ja Kiovan vallankaappausjuntta. Venäjää ei pidä ärsyttää, ja sillä on oikeus suojella geopoliittisia intressejään yms. yms.

Kommunistit voi jättää omaan arvoonsa, mutta eilen tunsin syvää häpeää niiden puolesta, jotka kutsuvat itseään kansallismielisiksi ja jotka monessa muussa kysymyksessä ovat lähellä perussuomalaisia. Onneksi olemme osa ryhmää, jonka toimintaa ja puheenvuoroja ei tarvinnut hävetä.""

Suomi etääntyy Skandinaviasta

Suomen yhteiskunnan viimeaikaisia trendejä voi tarkastella myös Suomen suhteessa Skandinaviaan. 

Suomi loitontuu koko ajan Skandinaviasta.

1. Taloudellisesti Suomen kansantulo kasvaa selvästi hitaammin kuin muiden Pohjoismaiden. Ei ole merkkejä siitä että asiantila muuttuisi lähiaikoina.

Syy on ainakin osittain se, että Suomen hallitukset ovat kykenemättömiä tekemään vastaavia taloudellisia uudistuksia kuin mitä on tehty Ruotsissa. Syy kykenemättömyyteen taas lienee osittain vahvassa ay-liikkeessä / EK:ssa, jotka käyttävät suurta de facto valtaa, mikä vähentää demokraattisten päätöksenteko-järjestelmän valtaa. Osittain syy on myös poliittisen järjestelmän sisäisessä kitkassa.

2. Turvallisuuspoliittisesti Norja ja Tanska ovat Natossa ja Ruotsi lähestyy jatkuvasti askel askeleelta Nato-jäsenyyttä. Suomi suomettuu uudelleen kovaa vauhtia. Suomi on todellisuudessa jo menettänyt suvereniteettinsa esimerkiksi valita itse sitä liittyykö Natoon vai ei. Venäjän painostus on kulisseissa erittäin kovaa ja Putin ilmoittikin Naton - ja sen laajentumisen - olevan merkittävä turvallisuusuhka Venäjälle. Venäjän etuja "ymmärtävä" pitkän linjan diplomaatti Heikki Talvitie väitti, että Nato-jäsenyys olisi kansallinen itsemurha.

Presidentti Niinistö luottaa - ainakin puheissaan - vielä Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön: ”Yhdessä meillä on vahvat yhteydet niin länteen kuin itään, ja tämä nostaa meidät Ruotsin kanssa erityisasemaan. Se taas luo mahdollisuudet merkittävään työhön Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistämiseksi.”

Todellisuudessa Ruotsi on etääntymässä Suomesta ja Suomi-Ruotsi-yhteistyön merkitys Ruotsille kaventuu koko ajan. Maailmanpaikat-blogi ennustaa vuoden 2016 päälinjaa:

Itämeren alueella Venäjä pyrkii liittämään Suomen etupiiriinsä ja käyttämään sitä välineenä Länteen integroitujen Baltian maiden, Ruotsin ja Norjan epävakauttamiseen. Ennustukseni on, että vuoden 2016 aikana Ruotsi lännettyy ja Suomi suomettuu. Tämä trendi on ollut näkyvissä jo edellisinä vuosina ja vahvistumaan päin viime vuoden kuluessa. Trendi tulee heijastumaan Suomen sisäpolitiikan, elinkeinoelämän ja yleisen yhteiskunnallisen turvallisuuden heikentymisenä, monenlaisina kummallisuuksina ja mahdollisesti yrityksinä palauttaa itsesensuuri. Suomi on oma-aloitteisesti asettunut alueen heikoksi lenkiksi, joten se houkuttelee kohdistamaan vaikutustoiminnan nimenomaan Suomeen - samaan aikaan toki operoiden Baltiassa ja Ruotsissa.

Kriisitietoisuutta Suomessa toki on jo olemassa. Kriisin ratkaisuksi etsitään kuitenkin populistisia ratkaisuja. Kansa uskoo nyt SDP:n vasemmistopopulismiin talouspolitiikan osalta ja Niinistön kauniisiin puheisiin turvallisuuspolitiikan osalta.

Iloinen uutinen väestönlaadun rintamalta.: Dysgenia hidastuu voimakkaasti

Pitkään kehitys on länsimaissa ollut sen suuntaista, että heikkolaatuisin (merkityksessä alhaisen äo:n) väestö lisääntyy nopeammin kuin korkealaatuinen. Nyt trendi on ainakin USA:ssa kääntynyt voimakkaasti. Koulutetuimpien naisten syntyvyys on noussut 50% parissakymmenessä vuodessa.

Miesten osalta toki trendi on ollut jo pitempään, että korkeasti koultetuilla - ja siis keskimäärin älykkäämmillä - on enemmän lapsia - ja usein useammasta avioliitosta - kuin vähemmän koulutetuilla.

(Lähde: http://www.voxeu.org/article/highly-educated-women-no-longer-have-fewer-kids)

Eurooppa-linnoitus on yhteinen asiamme

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Mutta jossain vaiheessa todellisuus tulee vastaan ja "lusikka otetaan kauniiseen käteen". 
Suomen Kuvalehden mukaan Euroopassa Viktor Orbánin pakolaispolitiikka on saamassa laajempaa kannatusta eikä vain nationalistien tai Putinin kavereiden keskuudessa.

Unkarin liberaaliin älymystöön lukeutuva kirjailija György Konrád totesi: ”On tuskallista myöntää, mutta tässä asiassa Orbán oli oikeassa ja liittokansleri Angela Merkel väärässä”.

”Saksan politiikka on vaarallista. Suurin osa Eurooppaan pyrkivistä ei suinkaan ole sotaa pakenevia syyrialaisia vaan parempaa toimeentuloa etsiviä siirtolaisia”, totesi taas Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk.

"On yksin Orbánin ansiota, että keskustelu turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta on siirtynyt siihen, miten vyöry saataisiin pysäytettyä”, kirjoitti liberaali Politico-lehti.

Eurooppaan kohdistuva laaja islamilainen maahanmuutto ei pysähdy ilman, että kaikki Euroopan kansat ymmärtävät ideaalin Eurooppa-linnoituksesta - ideaalin, jota tähän mennessä liberaalit Eurooppa-keskustelijat ovat pitäneet lähinnä fasistisena. Mika Keränen kirjoitti Sarastuksessa:

”Eurooppa-linnoitus” vilahteli käsitteenä siis jo 90-luvun integraatiokeskustelussa. Se oli eräänlainen bête noire myös Suomessa sellaisille EU-jäsenyyden kannattajille, joiden Eurooppa-käsitys oli läpikotaisin valistusfilosofian turmelema. Euroopasta ei kuulemma missään oloissa saisi tulla ”linnoitusta”. Ja tämän sortin ”eurooppalaisiahan” meillä riitti, korkeintavaltionjohtoa myöten....

[Tosiasiassa edes ei ole] kysymys siitä, onko Eurooppa-linnoitus toivottava kehityssuunta maanosallemme; se ei ainoastaan ole toivottava, se on suorastaan koko yhdistyneen Euroopan olemassaolon edellytys, aivan kuten roomalainen limes oli Rooman sine qua non. Kysymys onkin siitä, ovatko eurooppalaiset kypsiä hyväksymään tämän tosiasian ja sulkeutumaan ulkomaailmalta edes niissä puitteissa kuin se on realistisesti ajatellen mahdollista. Vaikka nykyinen kriisi on herättänyt maanosan miettimään keinoja tehostaa ulkorajojen valvontaa ja yhteistä puolustusta, vaikka se on herättänyt jopa orastavaa tietoisuutta monikulttuurisuuden syvästä ongelmallisuudesta ja Euroopan vastaanottamien maahanmuuttovirtojen kestämättömyydestä, niin sopii epäillä, löytyykö aitoa linnoitus-mentaliteettia vielä tässä vaiheessa riittävästi.

Joka tapauksessa nämä toimet, joita on nyt otettu, saattavat olla askel oikeaan suuntaan. Naapurustomme ja siellä erityisesti islamilaisen Lähi-idän luonne takaavat sen, että näitä kriisejä, myös terrori-iskuja, tulee jatkossa lisää ja kaiken todennäköisyyden mukaan entistä rajumpina. Ja kun kerran kunnolla räjähtää, niin se saattaa johtaa eurooppalaisten keskuudessa lopulliseen mentaaliseen muutokseen; toistettakoon, että EU kehittyy kriisien kautta. Euroopan integraatiokehityksen suuriin ja kiistattomiin saavutuksiin kuuluu ilmeisen pitkäkestoinen (en sano ”ikuinen”) rauha Euroopan sisällä; sota sellaisten vanhojen kiistakumppanien kuin Saksa ja Ranska välillä on jo pitkään ollut käytännössä mahdoton. Ja siinä on saavutusta tarpeeksi. Eurooppalainen rauha ja vakaus eivät ole vientikelpoisia tuotteita, ja jos tämä lopulta hyväksytään, kuten aikoinaan roomalaiset lopulta hyväksyivät sen, että heidän (todellinen tai kuviteltu) kutsumuksensa viedä sivistystä ja järjestystä maailmaan oli tullut luonnollisille äärirajoilleen, niin silloin ehkä näemme Euroopanlimeksen nousevan sijoillensa. Tai sitten emme.

Sanoisin myös, että se, että Euroopan kansat ja eurooppalaiset ihmiset kerääntyvät Eurooppa-linnoituksen lipun taakse on myös ainoa tapa, jolla pysäytämme putinismin jatkuvan leviämisen Eurooppaan. Eurooppa-linnoitus on julkishyödyke.
Haluan huomauttaa, että en kannata Orbánin politiikkaa muuten - en erityisesti hänen kansalaisyhteiskuntaan suuntautuneita rajoituksiaan tai veljeilyään venäläisen kanssa.

‘Bell Curve’ täyttää 20 vuotta - Charles Murrayn haastattelu

‘The Bell Curve’ täytti 20 vuotta ja Charles Murrayta haastateltiin kirjan tiimoilta. Kirjan oleelliset pointit pätevät Murrayn mukaan edelleen:

1. Se paljonko ihminen saa palkkaa ja muutenkin pärjää elämässä on yhä enemmän riippuvainen äo:sta. On syntynyt kirjan ennusteen mukaisesti kognitiivinen eliitti, joka tienaa oleellisesti paremmin kuin muu väestö.

American political and social life today is pretty much one great big “Q.E.D.” for the two main theses of “The Bell Curve.” Those theses were, first, that changes in the economy over the course of the 20th century had made brains much more valuable in the job market; second, that from the 1950s onward, colleges had become much more efficient in finding cognitive talent wherever it was and shipping that talent off to the best colleges. We then documented all the ways in which cognitive ability is associated with important outcomes in life — everything from employment to crime to family structure to parenting styles. Put those all together, we said, and we’re looking at some serious problems down the road. 

Murray kannattaa kansalaispalkkaa sen epäoikeudenmukaisuuden edes pieneksi korjaamiseksi, että ihmisten mahdollisuudet ovat äo-erojen takia hyvin erilaiset.

2. Valkoisten ja mustien välinen ero on säilynyt Murrayn mukaan suunnilleen saman kokoisena.

Here’s what Dick and I said [1995]: "There is a mean difference in black and white scores on mental tests, historically about one standard deviation in magnitude on IQ tests (IQ tests are normed so that the mean is 100 points and the standard deviation is 15). This difference is not the result of test bias, but reflects differences in cognitive functioning. The predictive validity of IQ scores for educational and socioeconomic outcomes is about the same for blacks and whites."

Those were our confidently stated conclusions about the black-white difference in IQ, and none of them was scientifically controversial. See the report of the task force on intelligence that the American Psychological Association formed in the wake of the furor over “The Bell Curve.”

What’s happened in the 20 years since then? Not much. The National Assessment of Educational Progress shows a small narrowing of the gap between 1994 and 2012 on its reading test for 9-year-olds and 13-year-olds (each by the equivalent of about 3 IQ points), but hardly any change for 17-year-olds (about 1 IQ-point-equivalent). For the math test, the gap remained effectively unchanged for all three age groups.

On the SAT, the black-white difference increased slightly from 1994 to 2014 on both the verbal and math tests. On the reading test, it rose from .91 to .96 standard deviations. On the math test, it rose from .95 to 1.03 standard deviations.

If you want to say that the NAEP and SAT results show an academic achievement gap instead of an IQ gap, that’s fine with me, but it doesn’t change anything. The mean group difference for white and African American young people as they complete high school and head to college or the labor force is effectively unchanged since 1994.

Miksi kotouttaminen ei onnistunut - vastaanottajamaiden politiikan epäonnistuminen

Hyvä ja kattava artikkeli mainstream-lehdestä (Foreign Affairs) siitä miksi maahanmuuttajien integroituminen Eurooppaan ei ole ollut tehokasta.

Ihmisten jakautuminen erillisiksi etniseksi yhteisöiksi oli suurelta osin eurooppalaisen ns. monikulttuurisuus-politiikan seuraus, eikä välttämättä maahanmuuttajien oma pyrkimys. Radikaalit muslimi-järjestöt ovat sittemmin ottaneet kaiken hyödyn tästä monikultturismin luomasta osin keinotekoisesta etnisestä jakautumisesta:

"Take Muslim identity. Today there is much talk in European countries of a so-called Muslim community—of its views, its needs, its aspirations. But the concept is entirely new. Until the late 1980s, few Muslim immigrants to Europe thought of themselves as belonging to any such thing. That wasn’t because they were few in number. In France, Germany, and the United Kingdom, for example, there were already large and well-established South Asian, North African, and Turkish immigrant communities by the 1980s.

The first generation of North African immigrants to France was broadly secular, as was the first generation of Turkish immigrants to Germany. By contrast, the first wave of South Asian immigrants to arrive in the United Kingdom after World War II was more religious. Yet even they thought of themselves not as Muslims first but as Punjabis or Bengalis or Sylhetis. Although pious, they wore their faith lightly. Many men drank alcohol. Few women wore a hijab, let alone a burqa or a niqab (a full-faced veil). Most attended mosque only occasionally. Islam was not, in their eyes, an all-encompassing philosophy. Their faith defined their relationship with God, not a sacrosanct public identity.

Members of the second generation of Britons with Muslim backgrounds were even less likely to identify with their religion. The same went for those whose parents were Hindu or Sikh. Religious organizations were barely visible within minority communities. The organizations that bound immigrants together were primarily secular and often political; in the United Kingdom, for example, such groups included the Asian Youth Movements, which fought racism, and the Indian Workers’ Association, which focused on labor rights.

Only in the late 1980s did the question of cultural differences become important. A generation that, ironically, is far more integrated and westernized than the first turned out to be the more insistent on maintaining its alleged distinctiveness. The reasons for this shift are complex. Partly they lie in a tangled web of larger social, political, and economic changes over the past half century, such as the collapse of the left and the rise of identity politics. Partly they lie in international developments, such as the Iranian Revolution of 1979 and the Bosnian war of the early 1990s, both of which played an important role in fostering a more heightened sense of Muslim identity in Europe. And partly they lie in European multicultural policies.

Group identities are not natural categories; they arise out of social interaction. But as cultural categories received official sanction, certain identities came to seem fixed. In channeling financial resources and political power through ethnically based organizations, governments provided a form of authenticity to certain ethnic identities and denied it to others.

Multicultural policies seek to build a bridge between the state and minority communities by looking to particular community organizations and leaders to act as intermediaries. Rather than appeal to Muslims and other minorities as citizens, politicians tend to assume minorities’ true loyalty is to their faith or ethnic community. In effect, governments subcontract their political responsibilities out to minority leaders."

Siitä en toki ole samaa mieltä, että ryhmä- identiteetti olisi jotenkin luonnoton - mitä lie luonnottomuudella sitten tässä tarkoitetaankaan. Mutta kieltämättä se voi joskus johtaa ongelmiin. 

Vuoden 2015 kirja evoluutiosta

Lyhyehkö arvosteluni antropologi Joe Henrichin uudesta kirjasta The Secret of Our Success: How Culture Is Driving Human Evolution, Domesticating Our Species, and Making Us Smarter on luettavissa Amazonin webbisivulla.

Paikallinen sopiminen yhteisöllisyyden näkökulmasta

Puhutaan paljon paikallisesta sopimisesta työmarkkinoilla. Paikallinen sopiminen on vaihtoehto toisaalta a) keskitetyille ja liittokohtaisille yleissitoville sopimuksille ja myös sille, että b) jokainen työntekijä sopii erikseen työnantajan kanssa työehdoista markkinalähtöisesti. 

Nämä kolme mallia eivät tietenkään ole kokonaan poissulkevia. Vaikka työehdoista ja palkankorotuksista sovitaan Suomessa keskitetysti, palkasta sovitaan ainakin yksityisissä yrityksissä työhönoton yhteydessä varsin markkinalähtöisesti. Keskitetyn ja liittokohtaisen sopimisen suurin ongelma on, että se ei mahdollista palkkojen alentamista ja nostamista yrityksen taloudellisen tilanteen mukaan.

Esimerkiksi Osmo Soininvaara kannattaa paikallista sopimista:

Juhana Vartiainen on varoittanut yrityskohtaisista työsopimuksista. Ranskassa ay-liikkeen voima ulosmitata yrityksen tuottavuuden nousu palkankorotuksina on johtanut haluttomuuteen investoida. Paikallinen sopiminen voi vaarantaa talouden kehityksen.

Samasta syystä kuin sähkön pitää maksaa kaikille yhtä paljon, pitäisi työn hinnankin olla kilpaileville yrityksille sama – myös Suomessa toimivissa lentoyhtiöissä. Jos jokin yritys ei näillä ehdoilla pärjää, sen on syytäkin vapauttaa työvoimansa tuottavampien yritysten käyttöön: luova tuho.

Vai onkohan sittenkään näin? Viime aikoina luova tuho on ollut melkein pelkkää tuhoa. Uusia työpaikkoja on syntynyt hitaammin kuin vanhoja on kuollut pois. Voisiko kannattamattomissa yrityksissä tinkiä yhteisestä palkkatasosta edes laskusuhdanteen aikana työpaikkojen turvaamiseksi?

Saksassa työehtosopimukset joustavat huonoina aikoina alaspäin. Yritys ja sen työntekijät voivat sopia valtakunnallista tasoa matalammista palkoista. Samalla työnantaja joutuu sitoutumaan säilyttämään työpaikat, mikä ei aina yrityksen tilannetta helpota.

Saksassa työttömyys on vähäistä, mutta työn tuottavuus on kehittynyt heikosti. Työpaikkojen suojeleminen luovalta tuholta hidastaa kasvua pitkällä aikavälillä. Saksan malli on hyvä, jos arvostaa enemmän taloudellista turvallisuutta kuin elintason nousua.

Kannatan myös lämpimästi paikallista sopimista tosin osin eri logiikalla kuin Soininvaara. (Se pitääkö paikallisesta sopimisesta antaa laki, jolla yritykset pakotetaan sopimaan työntekijöidensä kanssa työn ehdoista, minulla ei ole kantaa.) Kannatan paikallista sopimista sanoisinko yhteisöllisyyden logiikalla:

Yritys, jossa työntekijät ja työnantaja kokevat, että heillä on suurelta osin yhteinen etu ajettavana, toimivat tehokkaammin, kuin yritykset missä työnantajan ja työntekijän suhdetta leimaa ensi sijassa ristiriita. 

Yksittäisen työntekijän (tai kollektiivisen sopimisen tapauksessa työntekijä-joukon) välillä vallitsee tietysti aina jonkinasteinen ristiriita: Työntekijä haluaa saada mahdollisimman paljon palkkaa ja työnantaja haluaa pitää palkkakustannukset alhaalla. Toisaalta työnantaja haluaa taata että työntekijä tekee mahdollisimman hyvin lisäarvoa. Uusklassisen taloustieteen rationaalisen aktorin teorian mukaan työntekijä taas haluaa minimoida työpanoksensa - ja koska työsopimuksen on vaikea kattavasti sitouttaa työntekijä tiettyyn työn tasoon paitsi hyvin suoraviivaisesti mitattavassa työssä, syntyy ainakin teoriassa tehokkuusongelma: Vaikka yhteinen etu olisi, että työntekijä maksimoisi työsuorituksensa ja työnantaja maksaisi siitä hyvän palkan, tosiasiassa tätä yhteistä etua ei useinkaan saavuteta. Yritys menee ääritapauksessa konkurssiin - ja työntekijä ja työnantaja menettävät molemmat taloudellisesti ja henkisesti.

Onneksi yritysten välinen verinen kilpailu myös takaa sen, että yritykset, jotka ovat jollain keinoin onnistuneet ratkaisemaan luottamusvajeen ongelman, voittavat olemassaolon taistelussa ja siksi sellaisten yritysten määrä kasvaa, joissa vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Yhden yrityksen keksimiä hyviä ratkaisuja voidaan imitoida muissakin yrityksissä. Olen vakuuttunut, että paikallinen sopiminen toisaalta edistää sitä, että työntekijät kokevat yrityksen edun paremmin omakseen - ja suostuvat hätätilanteessa jopa palkanalennuksiin. Toisaalta paikallinen sopiminen tilanteessa, jossa luottamus puuttuu yrityksen sisällä kokonaan, voi myös heikentää ennestään hyvin huonon luottamuksen yrityksen tuottavuutta. Soininvaaran esimerkki ranskalaisista yrityksistä kuvaa tällaista casea.

Paikallinen sopiminen siis todellakin erottaa jyvät akanoista:

1. ennestään melko hyvän luottamuksen yrityksissä tehokkuus paranee entisestään ja 

2. ennestään heikohkon luottamuksen yrityksissä yrityksen työntekijöiden ja työnantajien on joko kyettävä ratkaisemaan luottamuspula tai ajauduttava tilanteeseen, jossa kaikki keskittyvät repimään kaiken irti yrityksestä ennen lopullista tuhoa.

Kannatan paikallista sopimista en siksi että se hidastaisi luovaa tuhoa kuten Soininvaara vaan siksi, että se uskoakseni tehostaa luovaa tuhoa. Luova tuho tappaa heikon yhteen hiileen puhaltamisen yrityksiä, joissa on epämiellyttävää olla töissä ja jotka tekevät huonoa tulosta. (Ehkä Ranskassakin yritysten äärimmäinen sisäinen hierarkkisuus ja luokkataisteluperinne hiljalleen heikkenevät konkurssien kautta.) 

Ps. Luova tuho ei tietysti kokonaan likvidoi alhaisen luottamuksen yrityksiä, koska rappion logiikka takaa aina, että korkean luottamuksen yritykset rappeutuvat jossain vaiheessa ja menettävät yhteen hiileen puhaltamisen kulttuurin. Konkurssi ratkaisee toki ongelman, mutta ei välittömästi.

Lähteet:

1. Antropologi Pete Richersonin tutkimusprojekti, josta kerroin blogillani melkein 10 vuotta sitten.

2. Oma melkein kolmenkymmenen vuoden kokemus yritysmaailmasta.

3. Taloustiteilijä George Akerlofin kirja Identity Economics: How Our Identities Shape Our Work, Wages, and Well-Being.

Valkoisen miehen rappio?

Referoin aiemmin Charles Murrayn kirjaa USA:n valkoisen alaluokan rappiosta. Merkittävä osa valkoisista miehistä on Murrayn mukaan pudonnut työmarkkinoilta. Työmarkkinoilta putoamiseen liittyy myös putoaminen perhe-järjestelmän ulkopuolelle: Miehet, jotka eivät elä lastensa kanssa tai joille ei ole lapsia, ovat USA:ssa tilastollisesti tehottomampia yhteiskunnan jäseniä kuin muut miehet. Syy/seuraus-suhde on ilmeisesti kaksisuuntainen.

Valkoisen alaluokan (alin 30%) rappio kuminoituu avioliiton merkityksen romahtamisena ja isättömien lasten määrän räjähtämisenä. Kun miehellä ei ole perhettä eli kun hän ei edes koe sitä porukkaa, joka ehkä asuu samassa asunnossa kuin hän ja jossa hän saa naiselta seksiä, omaksi perheekseen, jonka eteen hänen pitäisi tehdä työtä, mies syrjäytyy usein työmarkkinoilta. Jos ei kokonaan, ainakin hänestä tulee alisuorittaja. Kaikkinainen naapuriapu esimerkiksi lasten kasvatuksessa on alaluokan lähiöissä degeneroitunut siihen, että yksihuoltaja-äiti sysää lapsensa lasten äidinäidille. Rikollisuus on lisääntynyt ja yhteisöllisyys on romahtanut.

Tässä väitteessä ei tietenkään ole sinällään mitään uutta. Murray tuo keskusteluun kaksi uutta asiaa a) raaan tilastotiedon, joka osoittaa ilmiön laajuuden ja b) poliittisen johtopäätöksen. Jättäessään suositukset kirjan loppuun hän tekee kirjastaan helpommin hyväksyttävän myös konservatiiveille ja vasemmistoliberaaleille.

Kopioin tähän muutaman tilasto-tiedon. 

Eronneiden osuus avioliiton solmineista on noussut valkoisen alaluokan keskuudessa 35%:iin ja on jatkuvassa nousussa, kun se ylemmän keskuudessa on kymmenen prosentin luokkaa ja tasaantunut. Naimattomien määrä on vastaavasti 25% ja 10%. Myös tyytyväisyys omaan avioliittoon on alaluokan keskuudessa laskenut nopeasti ja on jatkuvassa laskussa, kun taas ylemmän keskiluokan keskuudessa tyytyväisyys omaan avioliittoon on korkea ja nousussa. 40-vuotiaiden alaluokan äitien alaikäisistä lapsista 25% asuu molempien vanhempien luona kun vastaava luku on ylemmän keskiluokan keskuudessa 85%. 

Mitä Charles Murray ei omien sanojensakaan mukaan kuitenkaan havainnut hyvin perusteellisen kirjansa kirjoittamisen aikaan oli se seikka, että keski-ikäisten valkoisten miesten kuolleisuus on USA:ssa kasvanut voimakkaasti. Myös keskiluokan parissa. Samaan aikaan muiden väestöryhmien miesten kuolleisuus on alentunut voimakkaasti. Samaa ilmiötä ei ole havaittu muissa kehittyneissä maissa - kylläkin kommunismin romahtamisen jälkeisenä aikana Venäjällä.

Economist-lehden mukaan välitön syy kuolleisuuden kasvuun on alkoholimyrkytysten ja huumeiden yliannostus-kuolemien kasvu. Ilmeisesti perimmäisempi syy on masennuksen kasvusta johtuva alkoholin ja huumeiden käytön voimakas lisääntyminen. (Katso varsin dramaattinen kuva kuoleman syistä.)

Kun on seurannut Suomea kuukautta vaille 60 vuotta, ei voi olla havaitsematta, että miehen asema yhteiskunnassa on Suomessa heikentynyt voimakkaasti ja syrjäytyminen on lisääntynyt. Kuolleisuusluvut eivät ilmeisesti ole vielä nousseet - Suomessa miesten elämäntapojen fyysinen tervehtyminen on vielä peittänyt tällaiset ilmiöt.

Ranskan vaalit, maahanmuutto ja Putinin morsiamet

En ole mitenkään innostunut Front Nationalin voitosta Ranskan vaaleissa.

On tietysti tärkeää, että sunnimuslimien maahanmuutolle vihdoin pannaan stoppi. Alkaa olla varsin selvää, että sunniarabien maahanmuuton mukana tulee suuri joukko radikalisoitunutta ääri-islamilaista väkeä. Jopa terroristeja. Vaikka suurin osa sunniarabeista saattaa olla kunnollista työtä etsivää väkeä, radikalisoitumisen riski on koko sunniarabi-väestön keskuudessa korkeaa.

Radikalisoituvat ovat useimmiten materiaalisesti hyvin integroituneita, hyvin koulutettuja ja keskituloisista perheistä olevia toisen tai kolmannen polven sunneja. Radikalisoituminen ei ole reaktio syrjäytymiseen vaan syyt ovat monimutkaisemmat:

"A survey of British jihadists by researchers at Queen Mary College in London found that support for jihadism is unrelated to social inequality or poor education; rather, those drawn to jihadist groups were 18- to 20-year-olds from wealthy families who spoke English at home and were educated to a high, often university, level. In fact, “youth, wealth, and being in education,” as the study put it, “were risk factors.”

... What draws young people (and the majority of would-be jihadis are in their teens or twenties) to jihadi violence is a search for something a lot less definable: for identity, for meaning, for belongingness, for respect. Insofar as they are alienated, it is not because wannabe jihadis are poorly integrated, in the sense of not speaking the local language or being unaware of local customs or having little interaction with others in the society. Theirs is a much more existential form of alienation."  (Lähde: Foreign Affairs.)

Hyvä, että Front Nationalin vaalimenestys osoittaa nyt Euroopalle, että kantaväestö on kyllästynyt sunniarabien maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin.

Suhtaudun kuitenkin Front Nationaliin erittäin epäluuloisesti siksi, että se on selkeästi tukenut Putin  politiikkaa, kuten olen itsekin Sarastus-artikkelissani kuvannut, ja siksi Front Nationalin toiminta tukee Suomen vihollista.

Venäjän uhka on Suomessa ja muissa Venäjän rajamaissa todellisuudessa suurempi ongelma kuin islamismi, vaikka moni haluaa vähätellä tätä. Ylipäätään minun on hyvin vaikea ottaa vakavasti ihmisiä, jotka puhuessaan aivan oikein islamilaisen radikalismin ongelmasta, ohittavat kaikki muut ongelmat vähättelemällä tai jopa kieltämällä ne.

Toki täytyy sanoa, että islamismin ongelmaan keinot ovat selkeämmät. Estetään sunniarabien maahanmuutto. Venäjän uhkaan vastaaminen on vaikeampaa, koska silloin kun Suomella vielä oli mahdollisuus mennä Natoon ilman Venäjän välitöntä aggressiivista reaktiota, Suomen ulkopoliittinen johto Putinin ystävä Tarja Halonen etunenässä teki kaikkensa, jotta se ei onnistuisi. Nyt Natoon meno saattaa olla jo mahdotonta - olemme Venäjän armoilla.

Huolestuttavaa on myös, että osa maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia ei vain vähättele Venäjän uhkaa, vaan suorastaan ajaa Putinin agendaa. Lukiessani Facebookissa tai Kokoomuksen Verkkouutisissa Venäjän trollin tekstiä olen alkanut toimia niin että, klikkaan nimeä ja yritän arvioida Facebook-seinältä puoluekannan. Lähes aina kun puluekanta selviää, trolli on PS:n tai Muutoksen tai Itsenäisyyspuolueen kannattaja. Toki SDP/SAK:n kannattajia tai vanhoja taistolaisia on jonkun verran mukana.

Euroopan Unionin mureneminen edistää sekin lähinnä Putinin etua. Suomi on niin yksin maailmassa tällä hetkellä Venäjä-vihollisen uhan alla, että jos se menettää kaiken kukkuraksi EU-jäsenyyden ja EU:n vaatimattomat turvatakuut, se on todella yksin. 

Kannanotto: Venäjän suorittamat alueloukkaukset kostautuivat

Venäjä on lukuisia kertoja loukannut nöyryytystarkoituksessa lukuisten naapurimaidensa alueellista koskemattomuutta. Venäjä sai nyt mitä se ansaitsi. Maailman rauhaa Turkin teko ei tietysti edistä - olkoon tahallinen tai vahinko. Toisaalta jos kukaan ei pysäytä Venäjää, se vain jatkaa samalla tiellä.

Sydämessäni iloitsen kuitenkin turkkilaisten kanssa.