Syyria on vaarassa joutua ääri-islamilaisten sunnien haltuun, mikä on omiaan edelleen epästabilisoimaan Euroopan lähialueita.
Tilanne alueella pahenee koko ajan ja sota on leviämässä Libanoniin. Libanonin shiia-järjestö Hizbollah on julistanut, että se ei tule katsomaan vierestä kun Syyria joutuu "ääri-islamistien" - siis sunni-radikaalien - haltuun. Hizbollahin johtaja sheikki Hassan Nasrallah totesi:
Syyrialla on todellisia ystäviä, jotka eivät tule antamaan sen kaatua USA:lle, Israelille ja islamilaisille radikaaleille".
Hizbollahin taistelijoita on BBC:n mukaan ainakin neuvonantajina Syyrian puolella Bashar al-Assadille lojaaleissa joukoissa. Assadia vastustavat taistelijat ovat jo tulittaneet libanonilaisia shiia-kyliä.
Samaan aikaan sunni-papisto Libanonissa yllyttää libanonilaisia sunni-nuoria liittymään taisteluun shiioja vastaan.
Turkki on koko ajan ollut Assadin vastustajien puolella, mutta nyt myös kurdit ovat vaihtamassa puolta. Tähän saakka kurdit ovat passiivisesti tukeneet Assadia, joka antoi Pohjois-Syyrian kurdialueet kurdien haltuun.
Kurdien puolenvaihto liittyy Turkin pääministerin Recep Erdoganin ja Turkin kurdien PKK-puolueen Abdullah Öcalanin sopimukseen, jonka yksityiskohdat ovat vielä epäselvät. PKK on joka tapauksessa luopumassa parikymmentävuotisesta aseellisesta taistelustaan Kurdialueen itsenäisyyden puolesta. Se mitä kurdit tulevat saamaan vastapalvelukseksi on vielä epäselvää. Todennäköisesti ainakin jonkintasoisen itsehallinnon.
Turkin oppositio - Kemal Atatürkin perinteen jatkajat - tosin tekevät kaikkensa kurdien itsehallinnon torppaamiseksi. Itsehallinnon luominen edellyttänee muutosta Turkin perustuslakiin ja muutoksen hyväksymistä Turkin parlamentissa.
Jos Erdogan saa kurdikysymyksen ratkaistuksi yksi este Turkin EU-jäsenyydelle on kaatunut. No esteitä on onneksi vielä paljon. Suurin on eurooppalaisten suuri epäluulo muslimeja kohtaan ja pelko muslimien eurooppalaisia paljon suuremman väestönkasvun vaikutuksista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti