Ruotsalainen kansankoti edusti pehmeää versiota saksalaisesta kansankokonaisuudesta.
Kansankoti oli etnisesti homogeeninen. Kansankoti turvasi kansalaisten hyvinvoinnin sellaisessakin tilanteessa, missä perhe ei onnettomuuden, perheenisän kuolemantapauksen tai työttömyyden takia kyennyt itse huolehtimaan toimeentulosta.
Kansankoti perustui vahvaan työmoraalin ja vapaamatkustamisen tuomitsemiseen. Työmoraali taas perustui yhtenäiseen arvomaailmaan. Kirjoitin aiemmin:
On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua.
Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi.
Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.
Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.
Kuten olen aiemmin useaan kertaan todennut pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on parhaimmillaan todella tehokas yhteiskunta. Ehkä jopa tehokkaampi kuin puhdas markkinavetoinen yhteiskunta. Se on kuitenkin luonteeltaan labiilimpi kuin markkinoihin perustuva järjestelmä.
Tämän labiilisuuden luonteeseen kuuluu, että järjestelmä pysyy pitkään vakaana mutta kun tietty piste ohitetaan, järjestelmä alkaa romahtaa. Pieni ulkoinen vaikutus voi synnyttää romahduksen. Ruotsin tapauksessa laaja sosiaalinen maahanmuutto saattaa osoittautua siksi asiaksi joka lopulta romahduttaa koko korttitalon.
Kansankoti oli etnisesti homogeeninen. Kansankoti turvasi kansalaisten hyvinvoinnin sellaisessakin tilanteessa, missä perhe ei onnettomuuden, perheenisän kuolemantapauksen tai työttömyyden takia kyennyt itse huolehtimaan toimeentulosta.
Kansankoti perustui vahvaan työmoraalin ja vapaamatkustamisen tuomitsemiseen. Työmoraali taas perustui yhtenäiseen arvomaailmaan. Kirjoitin aiemmin:
On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua.
Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi.
Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.
Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.
Kuten olen aiemmin useaan kertaan todennut pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on parhaimmillaan todella tehokas yhteiskunta. Ehkä jopa tehokkaampi kuin puhdas markkinavetoinen yhteiskunta. Se on kuitenkin luonteeltaan labiilimpi kuin markkinoihin perustuva järjestelmä.
Tämän labiilisuuden luonteeseen kuuluu, että järjestelmä pysyy pitkään vakaana mutta kun tietty piste ohitetaan, järjestelmä alkaa romahtaa. Pieni ulkoinen vaikutus voi synnyttää romahduksen. Ruotsin tapauksessa laaja sosiaalinen maahanmuutto saattaa osoittautua siksi asiaksi joka lopulta romahduttaa koko korttitalon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti