Vihavainen viideskolonnalaisuudesta

Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen käsittelee muutenkin mainiossa postauksessaan aihetta viideskolonnalaisuus hiukan samassa hengessä kuin Kansankokonaisuus muutama kuukausi sitten. Vihavainen kirjoittaa:

Luonnottomana sen sijaan voi pitää sitä, että Suomen kaltainen maa sallii kaksoiskansalaisuuden. Esimerkiksi Euraasian liittoon integroituva Kazakstan ei sitä tee. Epäselvää on, kenen vastuulla tällainen asiain tila on ja millaista hyvää sillä tavoitellaan.

Tilanteen potentiaalisia vaaroja ei tarvinne kenellekään erikseen perustella. 

Tässä on syytä huomauttaa, että en pidä venäläisiä ystäviäni enkä yleensäkään etnisiä venäläisiä Suomessa sinänsä maamme kannalta epäilyttävinä. Sen sijaan pidän todennäköisenä, että tietty osa heistä on eri tavoin muutettavissa kansainvälisen konfliktin välikappaleiksi. Tästähän meillä on jo kokemuksia. Toistan vielä: ongelma eivät ole ihmiset, vaan heidän passinsa.

Putin näkee Suomenkin venäläisväestön eräänlaisina kansan venäläisinä eli ulkovenäläisinä joiden "suojeleminen" (=poliittinen hyväksikäyttö) on Venäjälle "kunnia-asia" (=mahdollisuus painostaa Suomea). Näin tapahtuu täysin siitä riippumatta mitä Suomen venäläiset yksilöinä haluavat ja toivovat.

Tämä on koettua toimintaa. Hitler käytti politiikkansa välineinä Sudetti-vuoriston saksalaisia. Venäläiset ovat viimeksi antaneet "suojelua" Georgian kapinamaakuntien Abhasian ja Etelä-Ossetian asukkaille, joilla oli useilla Venäjän kansalaisuus.

Ruotsalaisen monikulttuurisen kansankodin romahdus

Ruotsalainen kansankoti edusti pehmeää versiota saksalaisesta kansankokonaisuudesta.

Kansankoti oli etnisesti homogeeninen. Kansankoti turvasi kansalaisten hyvinvoinnin sellaisessakin tilanteessa, missä perhe ei onnettomuuden, perheenisän kuolemantapauksen tai työttömyyden takia kyennyt itse huolehtimaan toimeentulosta.

Kansankoti perustui vahvaan työmoraalin ja vapaamatkustamisen tuomitsemiseen. Työmoraali taas perustui yhtenäiseen arvomaailmaan. Kirjoitin aiemmin:

On mielenkiintoista huomata että Stockholm Business Schoolin professori Jörgen Weibull käsittelee Lafferin-Khaldunin käyrää osin Khaldunin hengessä. Asabiyah korvautuu Weibullin mallissa työmoraalilla, joka jarruttaa työttömyyskorvausten ja muiden tukien väärinkäyttöä ja verojen nousua. 

Weibull olettaa mallissaan, että työmoraalin normin rikkominen tahallisesti tai tahattomasti johtaa sosiaaliseen demonisointiin, mikä pitää työttömyyden omalta osaltaan alhaisena. Normin voimakkuus korreloi kuitenkin negatiivisesti työttömyyden suuruden kanssa, mikä on työmoraaliin perustuvan hyvinvointivaltion ehkä suurin kompastuskivi. 

Mikäli työttömyys sitten taloudellisen laman tilanteessa nousee keskipitkäksi aikaa kovin ylös, työmoraalin normi saattaa heiketä oleellisesti. Normin alentuminen pysyy nousukaudenkin aikana ja ne, jotka arvostavat vapaa-aikaa tarpeeksi paljon, jättäytyvät kokonaan tai oleellisesti työmarkkinoiden ulkopuolelle.

Normin alentuminen voi johtaa joko verojen nousuun ja sitä kautta alentuneeseen taloudelliseen aktiviteettiin tai paremmassa tapauksessa siihen, että väestön enemmistö äänestää vaaleissa (tai jaloillaan) hyvinvointiyhteiskunnan supistamisen puolesta.

Weibullin johtopäätös on kuitenkin samanhenkinen kuin ibn Khaldunin: työmoraalin / asabiyahin lasku alentaa taloudellista tehokkuutta. Työttömyyskorvaus laskee Weibullin mallissa sen alle mikä olisi korkean työmoraalin vallitessa mahdollista ja tehokkuudeltaan optimaalista.

Kuten olen aiemmin useaan kertaan todennut pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on parhaimmillaan todella tehokas yhteiskunta. Ehkä jopa tehokkaampi kuin puhdas markkinavetoinen yhteiskunta. Se on kuitenkin luonteeltaan labiilimpi kuin markkinoihin perustuva järjestelmä.

Tämän labiilisuuden luonteeseen kuuluu, että järjestelmä pysyy pitkään vakaana mutta kun tietty piste ohitetaan, järjestelmä alkaa romahtaa. Pieni ulkoinen vaikutus voi synnyttää romahduksen. Ruotsin tapauksessa laaja sosiaalinen maahanmuutto saattaa osoittautua siksi asiaksi joka lopulta romahduttaa koko korttitalon.

Syyria: HS alkaa ymmärtää että al-Assad ei välttämättä kaadu

HS:n mukaan lännen kuvitelmat siitä, että al-Assad tulee kaatumaan ovat hätiköityjä. HS on tietysti itse ollut mukana tässä lännen median kuorossa. Lännen valtiot ovat pitkään suunnitellut puuttuvansa sotaan al-Assasin "hirmuvallan" kaatamiseksi - suunnitelmat alkanevat hiljalleen kuivua kokoon. Länsi alkaa tajuta, että al-Assadin hallintoa seuraisi todennäköisesti ääri-islamilainen sunni-hallinto.

al-Assad alkaa olla niskan päällä ja shiia-taistelijoita tulee al-Assadin apuun ainakin Libanonista. Jopa Libyassa on sunnien ja shiiojen välisiä taisteluita. Lännen pitää ymmärtää, että Lähi-Idän shiiat ja alaviitit eivät tule taistelematta hyväksymään sitä, että heitä aletaan taas teurastamaan.

HS:n uutisointi leimaa tosin edelleen vain shiiojen taistelijat ääriryhmiksi.

Käy yhä epätodennäköisemmäksi, että kumpikaan osapuoli voittaa Syyrian sisällissotaa. Sen sijaan naapurimaat Libanon ja Irak uhkaavat tulla vedetyksi mukaan samaan sekasortoon.

Nämä ovat asiantuntijoiden johtopäätökset Qusairin taistelusta, joka on viimeinen käänne Syyrian lähes satatuhatta henkeä vaatineessa sisällissodassa. Libanonin rajan lähellä sijaitsevasta Qusairista on taisteltu viime päivinä kiivaasti.

Syyrian presidentti Bashar al-Assadin selviytymiskamppailua käyvä hallinto väitti maanantaina saaneensa Qusairin hallintaansa. Kaupunkia tähän asti komentaneet kapinalliset kiistivät vallanvaihdon, mutta myönsivät merkittävät tappiot.

Jo ennen Qusairin taistelua al-Assadin joukot saavuttivat voittoja ympäröivissä kylissä. Maanantaina oppositio syytti al-Assadia "barbaarisesta" pommituksesta, jonka tarkoitus on "pyyhkiä kaupunki kartalta", uutistoimisto AFP kertoi.

Kansainvälisiin suhteisiin erikoistuneen Chatham House -järjestön Syyria-asiantuntija Christopher Phillips näkee Qusairin taistelun merkittävänä käänteenä kaksi vuotta jatkuneessa sodassa.

"Pikku hiljaa kansainvälinen yhteisö ja oppositio alkavat tajuta, ettei al-Assad ole lähdössä minnekään", hän toteaa puhelimitse Lontoosta.

Phillipsin mukaan länsivalloissa on vuoden ajan yleisesti uskottu, että Syyrian pitkäaikaisen itsevaltiaan kaatuminen on vain ajan kysymys. Käsitystä on ruokkinut kapinallisarmeijan menestys Pohjois-Syyrian kurdialueilla ja suurkaupunki Aleppossa.

Venäjä puolestaan on sanonut, etteivät kummankaan osapuolen voimat riitä toisen sotilaalliseen nujertamiseen. Nyt näyttää, että Venäjä on oikeassa.

"Tämä tuskin johtaa hallinnon lopulliseen voittoon. Mutta sen tappio käy epätodennäköisemmäksi. Pattitilanne lujittuu", Phillips sanoo.

Qusairista taistellaan, koska se on portti Libanoniin. Sodan molemmat osapuolet saavat Libanonista tukea.

Shiialaista al-Assadia tukee Libanonin shiialainen ääriliike Hizbollah. Viime aikoina sen avunanto on ollut yhä kouriintuntuvampaa, mistä saatiin Qusairissa vankka todiste. Oppositiolähteiden mukaan kaupungista löytyi sunnuntain taisteluiden jäljiltä yli kahdenkymmenen Hizbollah-taistelijan ruumiit.

Löytö lisää huolta siitä, että sota leviää yli Syyrian rajojen. Kapinalliset saattavat alkaa taistella Hizbollahia vastaan myös Libanonissa.

"Joka päivä alueellinen konflikti on lähempänä", Phillips sanoo. Yhdysvallat tuomitsi maanantaina illalla Suomen aikaa sekä Syyrian hallituksen hyökkäyksen Qusairiin että Hizbollahin osallistumisen siihen.

Phillips on Libanonin lisäksi huolissaan Irakista. Myös sen yhtenäisyyttä horjuttavat toisiaan vastaan asettuneet sunni- ja shiiamuslimiväestöt. Pahimmassa tapauksessa molemmat naapurimaat romahtaisivat Syyrian kaltaiseen sekasortoon.

Leviämisestä on jo nähty merkkejä. Maanantaina kolmen ihmisen kerrottiin kuolleen Libanonin Tripolissa shiiojen ja sunnien välisessä tulituksessa.

Voi miettiä miten shiiojen ja sunnien Uusi Karbala tulee vaikuttamaan Euroopan kaduilla. Sunni-nuorison frustraatio tulee varmasti heijastumaan Eurooppaankin. Eurooppalaisten olisi hyvä alkaa analyyttisemmin miettimään, mikä on Euroopan muslimilähiöiden väestörakenne ja miten tuo väestö tulee suhtautumaan Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan laajenevaan sotaan.

Syyrian sota leviää - osa 3

Uusi Suomi kertoo sodan leviämisestä myös.

Syyrian sota leviää - osa 2

BBC raportoi tänään, että lähellä Libanonin ja Syyrian rajaa sijaitsevan syyrialaisen Qusairin kaupungin taisteluihin osallistuu satoja libanonilaisia sunneja opposition jaukoissa ja merkittävä määrä Hizbollahin shiia-taistelijoita hallituksen joukoissa.

Kerroin aiemmin, että Hizbollahin johto on ilmoittanut, että Syyrialla on todellisia ystäviä Libanonissa. Hizbollahin johtaja sheikki Hassan Nasrallah totesi: 

"Syyrialla on todellisia ystäviä, jotka eivät tule antamaan sen kaatua USA:lle, Israelille ja islamilaisille radikaaleille".

Libanon kärsi 1975-90 sisällissodan, joka raunioitti maan ja aiheutti laajahkon maastamuuton. Libanonin sisällissota oli suomalaisen siihen aikaan hieman vaikeaa ymmärtää. Media puhui usein kristittyjen ja muslimien välisestä sisällissodasta. Suomenkielinen wikipedia puhuu edelleen näin. Konstellaatio oli kuitenkin monimutkaisempi, enkä väitä että ymmärtäisin kuviota likimainkaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että suurin konflikti sekä Libanonissa että Syyriassa on Iranin ja Venäjän tukemien shiiojen sekä länsimaiden, Saudi-Arabian ja Omanin tukemien sunnien välillä. Ainakin Syyriassa kristittyjen sympatiat ovat shiiojen ja heihin tavallaan kuuluvien alaviittien puolella. al-Assad on käytännössä turvannut kristittyjen uskonnonvapauden ja fyysisen koskemattomuuden Syyriassa ja Irakista on Husseinin kaatumisen jälkeen paennut suuria määriä kristittyjä Syyriaan. Alaviitti-hallinto ei politiikkansa osalta muistuta Iranin fundamentalistista shiia-hallintoa, vaan painottaa sekulaarisuutta samaan tapaan kuin Irakin hallinto Saddam Husseinin aikana.

Miten Syyrian sisällissota tulee heijastumaan Libanoniin jää nähtäväksi.

Ilmastoskeptismi on laskussa republikaanien keskuudessa

Ilmastoskeptismi republikaanisen puolueen kannattajien - ja erityisesti potentiaalisten kannattajien keskuudessa - näyttäisi olevan varsin vahvassa laskussa. Määrä on pudonnut puolueen kannattajien keskuudessa vuodessa 68%:ista 60%:iin ja riippumattomien keskuudessa 49%:sta 41%:iin.

Republikaanipuolueen johtajien on vastattava mm. kysymykseen: haluammeko menettää professori Kerry Emanuelin kaltaiset äänestäjät:

Kerry Emanuel registered as a Republican as soon he turned 18, in 1973. The aspiring scientist was turned off by what he saw as the Left’s blind ideology. “I had friends who denied Pol Pot was killing people in Cambodia,” he says. “I reacted very badly to the triumph of ideology over reason.”

Ilmastotutkija Emanuel totesi vuonna 2012, että republikaanipuolue on nyt vuorostaan ajautunut ideologian totuuden edelle asettavien ihmisten haltuun. Keskusteltuaan puolueensa presidenttiehdokkaiden kanssa naamatusten Emanuel tajusi, että vaikka monet ymmärsivät että ilmastonlämpeneminen on todellisuutta, he eivät uskaltaneet sanoa sitä koska pelkäsivät äänikatoa. Emanuel totesi:

 “[Newt] Gingrich and [Mitt] Romney understood, … and I think they even believed the evidence and understood the risk,” Emanuel says. “But they were so terrified by the extremists in their party that in the primaries they felt compelled to deny it. Which is not good leadership, good integrity. I got a low impression of them as leaders.” Throughout the Republican presidential primaries, every candidate but one—former Utah Gov. Jon Huntsman, who was knocked out of the race at the start—questioned, denied, or outright mocked the science of climate change. Soon after his experience in South Carolina, Emanuel changed his lifelong Republican Party registration to independent. “The idea that you could look a huge amount of evidence straight in the face and, for purely ideological reasons, deny it, is anathema to me,”

Ilmastoskeptikot voittavat toistaiseksi vielä republikaanien esivaalit mutta presidentiksi he tuskin pääsevät. Joskus demokratiasta on oikeasti jotain etuakin.

Venäjän väestökehitys

Kauan on puhuttu siitä, miten Venäjän väestökehitys on jatkuvasti negatiivinen, miten syntyvyys laskee, miten kuolleisuus nousee, miten varsinkin miesten keski-ikä alenee ja ihmiset muuttavat länteen.

Ainakin tämä professori Turchinin twiittaama postaus väittää, että kehitys on kääntynyt, väestönkasvu on jo positiivinen ja väestönkasvu on ollut monta vuotta nousussa. Saksassa sen sijaan syntyvyys laskee edelleen ja maastamuutto on samaa suuruusluokkaa kuin maahanmuutto:

Russia currently has successfully overcome the demographic crisis of the 90s, the population is no longer declining and migration flows are able to increase the size of the population. In Germany, we have a decline in population due to its natural extinction and mass emigration. Even the active involvement of thousands of foreign workers, up to a million people a year, will not allow Germany to change the trend in the decline in the population of the country. I think it would be superfluous to say that the substitution of German immigrants did not have the best effect on the country's competitiveness in the international market, as can be read in great detail Thilo Sarrazin's book “Germany Does away with Itself.” 

Mistä muutos sitten johtuu? Onko Venäjän hallinnon politiikalla ollut merkitystä? Onko Venäjän syntyvyyden nousu seurausta tilanteen vakautumisesta 90-luvun epävakauden jälkeen? Usein väitetään että modernisaatio johtaa väesönkasvun laskuun, eikä laskua ole helppo pysäyttää. Todennäköisesti Venäjän alhainen syntyvyys ei ole johtunutkaan modernisaatiosta vaan 90-luvun epävakaudesta ja syntyvyys palautuu nyt Neuvostoliiton tasolle. Toisaalta Putinin autoritäärinen hallinto on ainakin puheissa kannustanut ihmisiä hankkimaan lapsia.

Adressi tiedettä vastaan Harvardissa

Harvardissa vastustetaan "rasismia" eli siis äo-tutkimusta. Äo-tutkimuksen vastaisella adressilla pyritään vastustamaan tieteen vapautta. Kyseinen adressi on allekirjoitettavissa tässä. Jo tuhat harvardilaista tieteen vastustajaa on allekirjoittanut adressin.

Välitön syy tieteen vastaiseen kampanjaan on Harvardissa hyväksytty Jared Richwinen väitöskirja IQ and Immigration. En ole toistaiseksi lukenut väitöskirjaa, mutta väitöskirja käsittelee USA:n maahanmuuttajien kantaväestön äo:ta alemman äo:n vaikutusta USA:n yhteiskunnalliseen kehitykseen.

Refereoin aikaisemmin Murrayn ja Herrnsteinin kirjaa Bell Curve maahanmuuton laadun osalta:

Murray ja Herrnstein toteavat kirjassaan Bell Curve, että koska USA ainakin 80-luvulla oli maailman merkittävin maahanmuuton kohdemaa, maahanmuutolla on erittäin suuri merkitys amerikkalaisen väestön keskimääräiseen äo:hon eli kansalliseen äo:hon. Siksi on oleellista että maahanmuuttajien älykkyyden tasosta puhutaan avoimesti.

Esimerkiksi kolmen prosenttiyksikön lasku kansallisessa äo:ssa aiheuttaisi heidän mukaansa yli kymmenen prosentin kasvun monissa sosiaalisissa ongelmissa:
- koulukeskeyttäjien määrässä
- rikkinäisissä perheissä asuvien lasten määrässä
- työkyvyttömien määrässä
- rikollisuudessa
- sosiaalihuollon varassa elävien naisten määrässä, ja
- köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrässä

Maahanmuuttajien keskimääräinen äo vaikuttaa heidän mukaansa oleellisesti USA:n kansalliseen äo:hon ja sitä kautta sosiaalisiin ongelmiin pitkällä tähtäimellä. Murray ja Herrnstein arvioivat Lynnin tekemien äo-mittausten perusteella USA:n maahanmuuttajaväestön äo:n olevan 0.4 keskihajonnan verran USA:n kantaväestöä alempi. Tähän tulokseen he tulivat laskemalla kaikkien maahanmuuttajien äo:n painotetun keskiarvon.

Saman johtopäätöksen antaa laaja amerikkalainen kansallinen väestötutkimus - NLSY: Ulkomailla syntyneitten keskimääräinen äo on 0.4:n keskihajonnan verran USA:ssa syntyneiden äo:ta (noin 100) alempi eli noin 94.

Murray ja Herrnstein tekevät itseasiassa aivan samanlaisia laskelmia kuin Ellilä. He laskevat maahanmuuttajien äo:n painotetun keskiarvon olettamalla karkeasti, että 
- mustien osuus maahanmuuttajista on 7 % ja keskimääräinen äo 84
- itä- ja etelä-aasialaisten osuus on 21 % ja keskimääräinen äo 105
- latinoiden osuus maahanmuuttajista on 41 % ja keskimääräinen äo 91
- valkoisten osuus on 11 % ja keskimääräinen äo 100
- filippiinäläisten osuus on 7 % ja keskimääräinen äo 91
- jne.


Tämän tyyppinen tutkimus po. adressilla halutaan siis estää.

Kuntaveron poisto?

HS haastatteli kansalaisia sote-uudistuksesta. Eräs kansalainen ehdotti:

"Ei­kö rat­kai­su voi­si ol­la ve­ro­tuk­sen ja ra­han­jaon re­mont­ti? Pois­tet­tai­siin ko­ko kun­ta­ve­ro. Kaik­ki ve­rot (pait­si kir­kol­lis­ve­ro) ke­rät­täi­siin val­tion­ve­ro­na, ja sii­tä sit­ten jaet­tai­siin pal­ve­lui­hin. Kun­nat sai­si­vat ol­la ihan mi­ten pie­niä ta­han­sa, nii­den teh­tä­vä­nä oli­si vain huo­leh­tia sel­keäs­ti pai­kal­li­sis­ta asiois­ta val­tion an­ta­mal­la mää­rä­ra­hal­la."

Sama ajatus on tullut mieleen minulellekin. Jos kerran kuntien tehtävät määritellään suoraan valtion taholta ja kuntien itsehallinto on äärimmäisen suppeaa, miksei näin voisi todellakin toimia. Miksi palveluiden rahoitus pitäisi hoitaa paikallisilla veroilla kun tehtävätkin määritellään ylhäältä päin? Voisi toimia jopa radikaalimmin ja poistaa kunnat kokonaan.

En tosin itse kannata tätä mallia, vaan pikemmin kuntien itsehallinnon ja omavastuun voimakasta laajentamista.

Kun al-Qaida sai haltuunsa ensimmäisen syyrialaisen provinssipääkaupungin

Telegraph-lehti kuvaa tilannetta missä al-Qaidaan kuuluva syyrialainen al-Nusra-järjestö on saanut haltuunsa ensimmäisen syyrialaisen provinssipääkaupungin. Yllättävän vähän pahaa oli vielä tapahtunut - muutamia muiden oppositioryhmien johtajia oli tosin jo teloitettu epämääräisissä tilanteissa. Kaupungissa asui vielä muutamia kristittyjä, mutta kirkot oli kaikki suljettuina mutta ehjinä. Huivittomia naisia kulki vielä kaduilla ja muiden opositioryhmien toiminta oli vielä mahdollista.

Muiden oppositioryhmien jäsenet sanoivat haastateltaessa, että kunhan Assad on voitettu, on aika murskata al-Nusra ja estää radikaalin islamin voitto Syyriassa. Toisaalta artikkelista tulee esiin vahvana mahdollisuus, että Saudi-Arabian ja Qatarin tukema (!) al-Nusra on se, joka tulee lopulta saamaan haltuunsa koko maan.

Siinä vaiheessa Syyria tullee kehittymään suuntaan, missä Iran vaikuttaa hyvin maltilliselta ja vähemmistöjä suvaitsevalta maalta.

Muiden oppositioryhmien jäsenet jäsenet väittävät myös, että mikäli Obama ei auta maltillisempia oppositioryhmiä, radikaali-islamien voitto on todennäköinen:

A former human rights lawyer once jailed by the regime... said he could tolerate the black flags [of al-Qaida] for now. “But I think the modern Islamic project will win in the end,” he added, using a phrase commonly used to refer to a civil state with a Muslim ethos, like booming Turkey next door. He added a refrain repeated now across rebel Syria: it will be harder to keep the Islamists out if the West does not come to the aid of this “modern” project. 
As a follower of Abu Deeb, the arrested militia leader put it: “This is a pact with the devil. We would rather ally with Obama than Jabhat.”

Vaikea tilanne. Aina kun länsimaat ovat asettuneet tukemaan jotain ryhmää arabimaiden konflikteissa, tulos on ollut aivan erilainen kuin mihin länsimaat ovat pyrkineet. Länsimaiden pitäisi ensi sijassa painostaa Saudi-Arabiaa, jota se lopettaisi al-Qaidan jäsenjärjestön tukemisen, ja välttää itse tukemista mitään osapuolta.

Nokian romahduksen yksi syy: B-luokan johtaja

Economist-lehden bloggaaja listaa eri yritysten pahimpia töppäyksiä. Nokian ehkä pahin töppäys oli bloggaajan mukaan se, että Nokia valitsi B-luokan pomon johtajakseen:

Nokia allowed a substandard boss, Olli-Pekka Kallasvuo, to run the company for four years before finally getting rid of him.

On kieltämättä huomattavasti ymmärrettävämpää, että yritys tekee strategisia virheitä monimutkaisessa maailmassa, kuin se että menestynyt yritys, jolla on mahdollisuus maksaa hyvin korkeaa palkkaa, valitsee heikon johtajan.

Nokian romahdus ei tietenkään seurannut Kallasvuon valinnasta yksistään vaan pikemmin ns. Innovator Dilemmasta, jota Economist kuvaa:

In “The Innovator’s Dilemma”, Clayton Christensen of Harvard Business School argues that companies are often doomed not by their failures but by their triumphs. They may realise that the world is changing. But they are so good at doing what they have always done—making mainframe computers in IBM’s case—that they make a hash of embracing the new.

Nokialla oli Elopin siirtyessä Nokian johtoon kylläkin vielä hyvä tulos, mutta tuotteet olivat jo selvästi vanhanaikaisia ja kunnon visio puuttui. Elopin päätös mennä Microsoftin kelkkaan oli vain viimeinen pisara. Samsungille vastaavaa virhettä ei olisi oikeastaan edes voinut sattua, koska Samsungin periaate on pitkään ollut tukea melkein kaikkia mahdollisia platformeja, joista melkein kaikki olivat muiden pelaajien kehittämiä ja pitkälti myös muiden (Google, Microsoft) kontrolloimia.

Nokia ei koskaan ollut toiminut näin. Samsungin strategia oli olla ensi sijassa hardware vendor, Nokia halusi valmistaa koko paketin itse. Nokia kompastui menestykseensä ja Not Invented Here -mentaliteettiinsa.

On itse asiassa vaikea ajatella, miten Nokia olisi voinut menestyä uudessa tilanteessa vaikka Kallasvuon sijasta Nokian johtoon olisi valittu joku pätevä henkilö, kuten Matti Alahuhta. Jos Nokia olisi lähtenyt Android-kelkkaan, ei ole mitään takeita siitä että Nokia olisi silloinkaan kyennyt kilpailemaan Samsungin kanssa.

Applen aloittamassa teknologia-murroksessa Nokian kaltaisilla toimijoilla ei ehkä ollut enää sijaa - Samsungin kaltaisilla hardware-firmoilla kyllä oli ja niin oli taiwanilaisilla sopimusvalmistajilla.

Nokian olisi pitänyt ensin löytää itsensä uudelleen vaikkapa juuri pelkkänä hardware-talona ja luopua monimutkaisesta liiketoimintamallistaan, missä kaikki suunniteltiin, valmistettiin ja markkinoitiin itse. Mutta kuten Tainter ja Shirky opettivat, kompleksisen liiketoimintamallin purkaminen ei yleensä onnistu - paitsi romahduksen kautta:

In such systems, there is no way to make things a little bit simpler – the whole edifice becomes a huge, interlocking system not readily amenable to change. Tainter doesn’t regard the sudden decoherence of these societies [or enterprices] as either a tragedy or a mistake—”[U]nder a situation of declining marginal returns collapse may be the most appropriate response”, to use his pitiless phrase. Furthermore, even when moderate adjustments could be made, they tend to be resisted, because any simplification discomfits elites.

When the value of complexity turns negative, a society [or enterprice] plagued by an inability to react remains as complex as ever, right up to the moment where it becomes suddenly and dramatically simpler, which is to say right up to the moment of collapse. Collapse is simply the last remaining method of simplification.

Nokiaa on kieltämättä kohdannut romahdus. Se pysähtyykö romahdus jossain vaiheessa vai päättyykö romahdus täydelliseen tuhoon jää nähtäväksi. Nähtäväksi jää myös millainen romahduksen jälkeinen Nokia tulee olemaan. Erityisesti jää nähtäväksi millainen - kuinka yksinkertainen - liiketoimintamalli sillä tulee olemaan. Onko Nokialla vielä vahvuuksia, joita se kykenee käyttämään edukseen noustessaan uudelleen. Nythän näyttää siltä, että Nokian toimintaa perustuu vain kahteen asiaan: a) yritykseen saada uudelleen hiukan jalansijaa älypuhelinmarkkinoilla ja b) yritykseen jarruttaa peruspuhelinten markkinaosuuden laskua.

Venäjän uhan suuruudesta

Suomessa on viime aikoina nähty "keskustelua" siitä miten Venäjä ei ole uhka Suomelle ja Ruotsille. Kansa on mielipidetiedustelussa ilmoittanut, että uhkaa ei ole. Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja samoin. Näin myös kaksi entistä Suomen Moskovan suurlähettilästä.

Ex-suurlähettiläät julistavat HS:ssä:

Kylmän sodan uhkakuvat eivät ole ajankohtaisia. Tämä koskee niin Suomea kuin Ruotsiakin. Yllätyshyökkäysfantasiat olivat fantasioita myös kylmän sodan oloissa.

Venäjän toistuvat sotaharjoitukset, joiden pelottava nimi on Zapad (länsi), eivät muuta tosiasioita. Venäjä ei varustaudu hyökkäämään tai torjumaan hyökkäystä lännestä. Venäjän uhkakuva on etelässä ja strateginen haaste idässä.

Maanpuolustuskorkeakoulun raportti Venäjän sotilaspoliittinen kehitys ja Suomi analysoi Venäjän sotilaallista kykyä, joukkojen ryhmityksiä sekä asejärjestelmiä. Raportissa ei kuitenkaan arvioida sotilaallisia aikeita, poliittista tahtoa tai sotilaallisten keinojen käyttämisen hintaa.

Ratkaiseva asia ovat Venäjän ja Naton voimasuhteet. Yksin Yhdysvaltain puolustusmenot ovat kymmenkertaiset verrattuna Venäjään. Myös Naton eurooppalaisten jäsenmaiden resurssit ovat yhä selvästi suuremmat kuin Venäjän.

Olen tottunut siihen, että kun joku sanoo että X ei voi tapahtua tai X:n tapahtuminen on äärimmäisen epätodennäköistä, X:n todennäköisyys on kumminkin tuntuva. Hassim Talebin kirjoihin kuten Mustaan Joutseneen tutustuminen tietysti vain vahvisti käsitystä. Erityisalan asiantuntijuus - kuten Venäjän tai mobiilialan asiantuntemus - ei ole mikään tae siitä että henkilö kykenisi ennustamaan tulevaisuutta.

En tietenkään väitä, että on kovinkaan todennäköistä että Venäjä hyökkäisi Suomeen seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sen sijaan on aivan mahdollista, että jos Venäjän sisäpoliittinen tilanne heikkenee dramaattisesti, Suomesta löydetään helppo syntipukki, ja Suomelle aletaan esittää jotain vaatimuksia, mihin Suomen edellytetään taipuvan. Siinä vaiheessa ne, jotka haluavat kieltäytyä vaatimusten toteuttamisesta, leimataan seikkailupolitiikan kannattajiksi. Itse pidän tällaista skenaariota varsin todennäköisenä.

Vakuutuksia ei oteta yleensä silloin kun naapuritalo jo palaa ja palon leviäminen omaan taloon on varsin todennäköistä. Vakuutukset otetaan usein suhteellisen epätodennäköisen tapahtuman varalta. Metsävakuutus otetaan ennen kuin myrskyn vaarasta tietylle alueelle on ilmoitettu säätiedotuksessa.  

Usein esitetty ajatus, että Nato-kortti halutaan säilyttää vastaisen varalle, on aika hölmö. Jo nykyisessä tilanteessa Suomen Nato-jäsenyys tulisi aiheuttamaan Venäjältä hyvin negatiivisia reaktioita saati sitten tilanteessa, missä Suomi olisi jo muutenkin leimattu Venäjällä tavalla tai toisella syntipukiksi.

Maailma on avoin. Monenlaisia asioita tapahtuu tulevaisuudessa, mitä emme tänään voi tietää. Henkilökohtaisessa elämässämme varaudumme asuntolainaa ottaessamme työttömyyteen ja korkojen nousuun. Kansakuntana suomalaisten pitäisi tietysti toimia samoin. 

Kansalaisten Nato-jäsenyyden vastustus lienee jonkinlaista identiteetin signalointia. Signalointia siitä, että henkilö kuuluu USA:han ja Natoon kriittisesti kuuluviin tai niihin jotka eivät enää usko väkivaltaan ongelman ratkaisukeinona tai niihin joiden mielestä nyky-Venäjän pelko on hysteriaa.

En puhu tästä siksi, että uskoisin, että suomalaisten mielipiteeseen voi vaikuttaa. Natoon tullaan tuskin koskaan menemään. Asioista nyt vaan pitää puhua. Pidän Nato-jäsenyyttä vastustavia poliitikkoja seikkailupolitiikan harjoittajina. Jos Suur-Suomi-puheet olivat seikkailupolitiikkaa, samanlaista seikkailupolitiikkaa on  turvatakuista kieltäytyminenkin.

Professori Jonathan Haidtin puhe

Olen kirjoittanut melko paljon moraalipsykologian professori Haidtin ajatuksista tällä blogilla.

Tässä Haidtin puhe suomenkielisellä tekstityksellä.

Syyrian sota leviää

Syyria on vaarassa joutua ääri-islamilaisten sunnien haltuun, mikä on omiaan edelleen epästabilisoimaan Euroopan lähialueita.

Tilanne alueella pahenee koko ajan ja sota on leviämässä Libanoniin. Libanonin shiia-järjestö Hizbollah on julistanut, että se ei tule katsomaan vierestä kun Syyria joutuu "ääri-islamistien" - siis sunni-radikaalien - haltuun. Hizbollahin johtaja sheikki Hassan Nasrallah totesi:

Syyrialla on todellisia ystäviä, jotka eivät tule antamaan sen kaatua USA:lle, Israelille ja islamilaisille radikaaleille".

Hizbollahin taistelijoita on BBC:n mukaan ainakin neuvonantajina Syyrian puolella Bashar al-Assadille lojaaleissa joukoissa. Assadia vastustavat taistelijat ovat jo tulittaneet libanonilaisia shiia-kyliä.

Samaan aikaan sunni-papisto Libanonissa yllyttää libanonilaisia sunni-nuoria liittymään taisteluun shiioja vastaan.

Turkki on koko ajan ollut Assadin vastustajien puolella, mutta nyt myös kurdit ovat vaihtamassa puolta. Tähän saakka kurdit ovat passiivisesti tukeneet Assadia, joka antoi Pohjois-Syyrian kurdialueet kurdien haltuun.

Kurdien puolenvaihto liittyy Turkin pääministerin Recep Erdoganin ja Turkin kurdien PKK-puolueen Abdullah Öcalanin sopimukseen, jonka yksityiskohdat ovat vielä epäselvät. PKK on joka tapauksessa luopumassa parikymmentävuotisesta aseellisesta taistelustaan Kurdialueen itsenäisyyden puolesta. Se mitä kurdit tulevat saamaan vastapalvelukseksi on vielä epäselvää. Todennäköisesti ainakin jonkintasoisen itsehallinnon.

Turkin oppositio - Kemal Atatürkin perinteen jatkajat - tosin tekevät kaikkensa kurdien itsehallinnon torppaamiseksi. Itsehallinnon luominen edellyttänee muutosta Turkin perustuslakiin ja muutoksen hyväksymistä Turkin parlamentissa.

Jos Erdogan saa kurdikysymyksen ratkaistuksi yksi este Turkin EU-jäsenyydelle on kaatunut. No esteitä on onneksi vielä paljon. Suurin on eurooppalaisten suuri epäluulo muslimeja kohtaan ja pelko muslimien eurooppalaisia paljon suuremman väestönkasvun vaikutuksista.

Amerikka, Eurooppa ja Preussi

Amerikkaan kriittisesti suhtautuvat kritisoivat amerikkalaisia yleensä nimenomaan sekaantumista kaikkeen - Vietnamiin, Irakiin, Afganistaniin.

Kritiikki perustuu joko siihen että

a) amerikkalaiset havittelevat itselleen vain öljyä tai muita resursseja eli toimivat itsekkäästi

tai että

b) amerikkalaisilla on halu levittää omaa oikeaa oppiaan vaikka sitten pakolla kaikkialle, mutta yritys epäonnistuu yleensä surkeasti, koska maailman muuttaminen ei ole helppoa. Amerikkalaisia kritisoidaan tällöin joko naiviudesta tai arroganssista.

Keskustelussa unohtuu yleensä se, että ensimmäiset sekaantumiset eivät suinkaan olleet Vietnam tai edes Korea, vaan Eurooppa tai pikemmin siis Saksa. Amerikkalaiset sanelivat vuonna 1918 uuden järjestyksen Eurooppaan, mikä ei suinkaan ollut paha teko, mutta mikä perustui vahvasti siihen naiviin kuvitelmaan että maailma on helposti muutettavissa.

JEAN-BAPTISTE NOÉ kirjoittaa Sarastuksessa (Mika Keräsen suomennos):

"Siinä missä Westfalenin rauhan järjestelmä kesti vuodesta 1648 vuoteen 1792, eli 144 vuotta, ja Wienin kongressin järjestelmä vuodesta 1815 vuoteen 1914, eli melkein vuosisadan, Wilsonin järjestelmä, so. Versailles’n sanelurauha, johti uuteen sotaan vain kahdessa vuosikymmenessä. Oikeastaan siinä ei mennyt noinkaan kauaa, jos otetaan huomioon, että Saksa alkoi kenenkään estämättä rikkoa Versailles’n sopimuksen keskeisiä pykäliä vuodesta 1933 alkaen. Noin viidessätoista vuodessa rauhan solmimisesta lukien kaikki tuon rauhan luomat uusdemokratiat olivat kaatuneet. Amerikkalaistyylinen poliittinen predestinaatio-oppi ei ainoastaan osoittautunut kyvyttömäksi takaamaan rauhaa Euroopassa, vaan siitä suorastaan tuli muuan uuden sodan olennaisista syistä."

Vuoden 1918 sekaantuminen epäonnistui paljon pahemmin kuin Vietnam tai Irak konsanaan.

Presidentti Wilson järjesti Euroopan uudelleen rationaalisesti selkeiden periaatteiden mukaisesti. Luotiin kansallisvaltioita monikulttuurisen Itävalta-Unkarin ja Venäjän raunioille (Jugoslavia, Tsekkoslovakia, Unkari, Itävalta, Viro, Latvia, Puola, Liettua), asetettiin Saksalle suuret sotakorvaukset ja pakotettiin - tai niin ainakin saksalaiset kokivat - Saksaan demokratia jne. jne.

Oli siis kyseessä ensimmäinen suuri demokratiaan pakottaminen. Saksan kansalliskonservatiivit kokivat demokratian anglo-amerikkalaiseksi vedätykseksi.

Wilsonin ohjelma oli täydellinen epäonnistuminen. Pearl Harbourin jälkeinen Euroopan demokratiaan pakottaminen sen sijaan onnistui jollain tavalla. Ainakin Euroopasta tuli demokratia. Mutta mitä Euroopasta on muuten jäljellä, kysyy moni. Euroopan syntyvyys on alhainen ja Eurooppa on menettänyt uskonsa itseensä. Eurooppa ja varsinkin Saksa kokee jatkuvaa syyllisyyttä vanhoista asioista, asioista joihin nyky-sukupolvella ei ole osaa eikä arpaa.

"Syyllisyydentunne on hyvin eurooppalainen sairaus. Kuten ennen muinoin oli tapana puhua ”ranskantaudista” tai ”italiantaudista” viitattaessa syfilikseen, voidaan sairaalloista syyllisyydentunnetta hyvin kutsua ”euroopantaudiksi”. ... Syyllisyydentunteen rakentuminen alkaa myyteistä. Tuo 20. vuosisata, joka hylkäsi Jumalan, tuli luoneeksi uuden, maallisen uskonnon. Kyseessä on valtiollinen kultti, jota pyrittiin levittämään kaikkiin kansankerroksiin. Valtion säilymisen ehdoton edellytys on sen muotoilemien uusien moraalinormien omaksuminen mahdollisimman laajalti ...

Dramaattiseksi tilanne muuttuu, kun uusille lapsisukupolville selitetään, että nämä ovat vastuussa maailman köyhyydestä, orjakaupasta, sodista ja kärsimyksistä. Näin tekemällä nuorissa lietsotaan itsevihaa ja häpeää rikoksista joihin heillä ei voi olla mitään osuutta. Niin ikään lietsotaan Eurooppa-vihaa kolmannen maailman kansoissa, jotka nekin uskovat näihin loruihin. Joskus näiden katumusharjoitusten tarkoituksena on julistaa oikeat syylliset syyntakeettomiksi. Vajaassa vuosisadassa käsityksemme ”valkoisen miehen taakasta” on kääntynyt ylösalaisin. Sen sijaan, että pitäisimme Kiplingin tavoin velvollisuutenamme maailman sivilisoimista, ymmärrämme ainoaksi tehtäväksemme hyvittää väitetyt pahat tekomme ja hävetä niitä."

Olisiko jo aika etsiä Saksan - ja jopa Preussin - historiasta positiivisiakin asioita. Tämä tuli mieleen kun kävin Berliinissä. Berliini on tietysti Syyllisuus-kultin Mekka monine hienoine syyllisyys-pyhäkköineen, mutta toisaalta Berliini on myös Preussin kuningaskunnan pääkaupunki.

Preussi on maa, jota ei enää ole, maa, jonka nimi on poistettu Saksan nimistöstä. Preussi on maa, joka on - tietysti osin aiheesta - leimattu militarismin tyyssijaksi ja natsismin edeltäjäksi. Preussi oli kuitenkin myös maailman ensimmäinen sosiaalivaltio, joka pyrki huolehtimaan kansalaistensa hyvinvoinnista. Hyvinvointivaltion isänä pidetään Preussin kansalliskonservatiivista kansleria Otto von Bismarckia, joka loi ensimmäisen yleisen eläkejärjestelmän.

Preussi oli sivistysvaltio. Berliinin Humboldt-yliopiston koulutuspoliittiset ihanteet ovat voimakkaasti vaikuttaneet modernin yliopiston ideaan kaikkialla länsimaissa.

Preussi integroi vähemmistönsä valtakunnan kansalaisiksi. Kun alunperin protestanttinen Preussi valtasi katolisen Sleesian, Berliiniin ydinkeskustaan rakennettiin Pyhän Hedwigin katedraali katolisten tarpeisiin. Sleesialainen koki pääkaupungissa vieraillessaan olevansa Preussin valtion täysivaltainen kansalainen.

Preussin sosiaalivaltiota tai sivistysvatiota ei tietenkään luotu siksi, että Bismarck olisi välittänyt ensi sijassa Preussin kansalaisten hyvinvoinnista tai sivistystasosta. Eikä uskonnonvapautta luotu siksi, että ihmisoikeudet olisivat olleet primääristi Bismarckin mielessä. Päämääränä oli tehdä Preussista vahva. Päämääränä oli luoda Preussi, joka kykeni puolustautumaan, koska sen kansalaisilla oli jotain puolustettavaa. Sosiaalivaltio luotiin, koska Preussi oli ekspansiivinen valtio, ja Preussi saattoi olla ekspansiivinen, koska se oli sosiaalivaltio.

Preussi ei muuten vuonna 1933 ollut kannattamassa natseja Saksan johtoon. Preussin vapaavaltion keskusta-vasemmistolainen hallitus kaatui Saksan valtakunnan masinoimaan Putschiin. Vuonna 1945 Preussin nimi kuitenkin poistettiin Euroopan kartalta.

Euroopan historiassa on paljon hienoja asioita, mistä ammentaa. NOÉ ja monet muut traditionalistit uskovat Euroopan uuden nousun perustuvan katolisuuden uuteen löytämiseen.