Tässä on mielenkiintoinen artikkeli siitä miten Murdoch-media kiihkeästi ajaa ilmaston tuhoajien asiaa. Murdochin firma on kuten tunnetta tulossa Suomenkin media-markkinoille
Lisäys 1.2.2012
Ilmasto-"skeptikkojen" strategia on valita ne mittaustulokset jotka tukevat heidän totuudeksi julistamaansa hypoteesia - ja ohittaa muut. Kuitenkin he vaativat että heitä ei saa rinnastaa kreationisteihin vaan heitä pitää pitää kriittisinä tieteellisen maailmankuvan omaavina ihmisinä.
maanantaina, tammikuuta 30, 2012
keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012
Segregaatio ja kansakunnan jakaantuminen
Tänään Antti Blåfield käsittelee segregaatiota HS:n yliössä:
kaupunkisosiologit ovat näihin päiviin saakka varoittaneet eri sosiaalisten ryhmien eriytymisen, segregaation, vaaroista. Nyt tämä kehitys on käynnissä ja ruokkii itse itseään.
Segregaatio syntyy siitä, että sosiaalisten ongelmien kasautumisen seurauksena eri väestökerrokset alkavat suunnistaa eroon toisistaan, kun turvattomuuden tunne kasvaa. Lisäksi maahanmuutto kärjistää eriytymiskehitystä: alkaa niin kutsuttu valkoinen pako.
Turvattomuuden tunteen syntymiseen ei tarvita välttämättä mitään kouriintuntuvaa syytä, kuten tapahtumaa tai epämiellyttävää naapuria. Riittää, kun ihmisessä kasvaa tunne, että hän haluaa viedä perheensä pois.
Alueiden syrjäytymiskehitystä voi seurata välillisillä muuttujilla, kuten peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten tupakoinnilla. Tupakoivien lasten osuus vaihtelee pääkaupunkiseudun eri kouluissa 2 ja 30 prosentin välillä. Tällä muuttujalla on havaittu olevan selvä yhteys koulumenestykseen.
...HS:n kaupunkisivuilla kerrottiin viikonvaihteessa, miten vanhemmat yhä useammin valitsevat lapsensa ala-asteen sen sijaan, että panisivat hänet lähikouluun.
Tutkijat ovat paikantaneet pääkaupunkiseudulla jo useita alueita, joissa itseään ruokkiva segregaatio on käynnissä. Näitä alueita on erityisesti Helsingissä, mutta niitä on myös Espoossa ja Vantaalla.
Keskiluokka kannattaa tai ainakin edistää segregaatiota kouluvalinnoillaan. Koska keskiluokalta puuuttuu kunnollinen luokkaideologia tai poliittinen teoria, ja valtamedian mielestä segregaatio on kauhistus, keskiluokka harvoin sanoo suoraan että kannatan segregaatiota. Huoneistomarkkinointi kuitenkin tietää, että alueelta, jossa on hyviä kouluja (=ei rupusakkia), asunnot menevät kaupaksi paremmin. Vihreä vanhempi laittaa lapsensa vaikkapa SYK:iin, kun siellä saa opiskella ensimmäisenä kielenä ranskaa.
Segregaatio ei tietenkään ole pelkästään hyvä eikä pelkästään huono asia. Segregaatio on keskiluokan jäsenelle suurimmaksi osaksi edullinen asia, mutta ulkoisvaikutukset ovat suurelta osin negatiivisia: Kansa jakaantuu. Tosin positiivisiakin ulkoisvaikutuksia segregaatiosta voi olla - vaikkapa luottamuksen lisääntyminen yhteisön (lähiön tms.) sisällä.
Olen itse kirjoittanut segregaatiosta aikaisemmin positiivisessa sävyssä, mutta kuvittelen että tämän blogin lukijalle on selvää että en pidä kansan jakautumista ensi sijaisesti hyvänä asiana:
Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.
Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.
Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:
Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.
Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.
Kansakunnan jakaantuminen on ollut pinnalla viime päivinä myös presidentin vaalien takia. Siinä missä Halonen kannatti kansan jakamista jyrkästi pahoihin ja hyviin (vaikka itse pidän hänen hyvyyttään erittäin kyseenalaisena), Haavisto (ja jossain määrin myös Niinistö) on ajanut sopua ja/tai eheyttä. Hiukan kuviossa vaan kiusaa se, että sama vihreä porukka, joka tähän saakka on jakanut Halosen kanssa kansan jakamisen arvot (haloslaiset arvot), on nyt kannattamassa sopua. Tai jos totta puhun niin minua se ei kiusaa vain vähän, vaan itse asiassa ihan helvetisti. Tavallaan komppaan Haavistoa jonkinlaisena uutena Kyösti Kalliona, ja uskon hänen suhtautuvan myös Venäjään kunniallisemmin kuin nykyinen kollaboratööri, joka pussailee venäläisiä saamatta mitään aikaan (lainaus: Jörn Donner) kuin kultainen noutaja, mutta myönnän että minua kiusaa se, että Haavisto on väärän porukan ehdokas. En myöskään oikein luota siihen etteikö hänen mainostamansa suvaitsevaisuus merkitsisi sitä haloslaista suvaitsevaisuutta ulkomaalaisia "barbaareita" mutta ei suomalaisia "barbaareita" (kuten lestadiolaisia tai perussuomalaisia) kohtaan.
Mutta katsotaan miten asiat kehittyvät. Tilanne ei ole vaaleissa mustavalkea.
Lisäys:
Sanoin joskus ajat sitten muuten segregaatiosta, että apartheid oli hyvä systeemi, ja sain siitä hiukan näpeillenikin. Oikeastaan siitä nyt on myöhäistä enää spekuloida. Etelä-Afrikka on tällä hetkellä demokratia ja valkoiset eivät vielä ole poistuneet maasta.
Muistan miten Ruotsin Vasemmistopuoluetta äänestänyt naispuolinen ystäväni, joka oli kehitysyhteistyössä Sambiassa 80-luvulla, sai tutut kauhistumaan, kun kertoi että Etelä-Afrikka on hänen mielestään hieno maa.
kaupunkisosiologit ovat näihin päiviin saakka varoittaneet eri sosiaalisten ryhmien eriytymisen, segregaation, vaaroista. Nyt tämä kehitys on käynnissä ja ruokkii itse itseään.
Segregaatio syntyy siitä, että sosiaalisten ongelmien kasautumisen seurauksena eri väestökerrokset alkavat suunnistaa eroon toisistaan, kun turvattomuuden tunne kasvaa. Lisäksi maahanmuutto kärjistää eriytymiskehitystä: alkaa niin kutsuttu valkoinen pako.
Turvattomuuden tunteen syntymiseen ei tarvita välttämättä mitään kouriintuntuvaa syytä, kuten tapahtumaa tai epämiellyttävää naapuria. Riittää, kun ihmisessä kasvaa tunne, että hän haluaa viedä perheensä pois.
Alueiden syrjäytymiskehitystä voi seurata välillisillä muuttujilla, kuten peruskoulun 8. ja 9. luokkalaisten tupakoinnilla. Tupakoivien lasten osuus vaihtelee pääkaupunkiseudun eri kouluissa 2 ja 30 prosentin välillä. Tällä muuttujalla on havaittu olevan selvä yhteys koulumenestykseen.
...HS:n kaupunkisivuilla kerrottiin viikonvaihteessa, miten vanhemmat yhä useammin valitsevat lapsensa ala-asteen sen sijaan, että panisivat hänet lähikouluun.
Tutkijat ovat paikantaneet pääkaupunkiseudulla jo useita alueita, joissa itseään ruokkiva segregaatio on käynnissä. Näitä alueita on erityisesti Helsingissä, mutta niitä on myös Espoossa ja Vantaalla.
Keskiluokka kannattaa tai ainakin edistää segregaatiota kouluvalinnoillaan. Koska keskiluokalta puuuttuu kunnollinen luokkaideologia tai poliittinen teoria, ja valtamedian mielestä segregaatio on kauhistus, keskiluokka harvoin sanoo suoraan että kannatan segregaatiota. Huoneistomarkkinointi kuitenkin tietää, että alueelta, jossa on hyviä kouluja (=ei rupusakkia), asunnot menevät kaupaksi paremmin. Vihreä vanhempi laittaa lapsensa vaikkapa SYK:iin, kun siellä saa opiskella ensimmäisenä kielenä ranskaa.
Segregaatio ei tietenkään ole pelkästään hyvä eikä pelkästään huono asia. Segregaatio on keskiluokan jäsenelle suurimmaksi osaksi edullinen asia, mutta ulkoisvaikutukset ovat suurelta osin negatiivisia: Kansa jakaantuu. Tosin positiivisiakin ulkoisvaikutuksia segregaatiosta voi olla - vaikkapa luottamuksen lisääntyminen yhteisön (lähiön tms.) sisällä.
Olen itse kirjoittanut segregaatiosta aikaisemmin positiivisessa sävyssä, mutta kuvittelen että tämän blogin lukijalle on selvää että en pidä kansan jakautumista ensi sijaisesti hyvänä asiana:
Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.
Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.
Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:
Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.
Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.
Kansakunnan jakaantuminen on ollut pinnalla viime päivinä myös presidentin vaalien takia. Siinä missä Halonen kannatti kansan jakamista jyrkästi pahoihin ja hyviin (vaikka itse pidän hänen hyvyyttään erittäin kyseenalaisena), Haavisto (ja jossain määrin myös Niinistö) on ajanut sopua ja/tai eheyttä. Hiukan kuviossa vaan kiusaa se, että sama vihreä porukka, joka tähän saakka on jakanut Halosen kanssa kansan jakamisen arvot (haloslaiset arvot), on nyt kannattamassa sopua. Tai jos totta puhun niin minua se ei kiusaa vain vähän, vaan itse asiassa ihan helvetisti. Tavallaan komppaan Haavistoa jonkinlaisena uutena Kyösti Kalliona, ja uskon hänen suhtautuvan myös Venäjään kunniallisemmin kuin nykyinen kollaboratööri, joka pussailee venäläisiä saamatta mitään aikaan (lainaus: Jörn Donner) kuin kultainen noutaja, mutta myönnän että minua kiusaa se, että Haavisto on väärän porukan ehdokas. En myöskään oikein luota siihen etteikö hänen mainostamansa suvaitsevaisuus merkitsisi sitä haloslaista suvaitsevaisuutta ulkomaalaisia "barbaareita" mutta ei suomalaisia "barbaareita" (kuten lestadiolaisia tai perussuomalaisia) kohtaan.
Mutta katsotaan miten asiat kehittyvät. Tilanne ei ole vaaleissa mustavalkea.
Lisäys:
Sanoin joskus ajat sitten muuten segregaatiosta, että apartheid oli hyvä systeemi, ja sain siitä hiukan näpeillenikin. Oikeastaan siitä nyt on myöhäistä enää spekuloida. Etelä-Afrikka on tällä hetkellä demokratia ja valkoiset eivät vielä ole poistuneet maasta.
Muistan miten Ruotsin Vasemmistopuoluetta äänestänyt naispuolinen ystäväni, joka oli kehitysyhteistyössä Sambiassa 80-luvulla, sai tutut kauhistumaan, kun kertoi että Etelä-Afrikka on hänen mielestään hieno maa.
tiistaina, tammikuuta 24, 2012
Hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei aiheuta vain lämpenemistä
Hiilidioksidipitoisuuden kasvu ei aiheuta vain ilmaston lämpenemistä, vaan vieläkin selkeämpi on syy-seuraus-suhde merien happamoitumisen osalta. Vedet happamoituvat ja merien yhteyttäminen alenee nopeasti. Seuraus niiden näkökulmasta, jotka eivät ole syväekologeja: kalansaaliit romahtavat. (Lähde: Jussi Viitala, Miten maailmanloppu tulee.)
Mutta ei tässä kaikki. Hiilidioksidipitoisuuden nousu aiheuttaa myös kaloissa vakavia käyttäytymishäiriöitä, mikä sekin aiheuttaa potentiaalisesti kalakantojen romahtamista:
Meriveden nouseva hiilidioksidipitoisuus saa kalat käyttäytymään järjettömällä tavalla. Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan nouseva CO2-pitoisuus vaikuttaa erittäin voimakkaasti kalojen aivoihin ja hermojärjestelmään.
Meriveteen liukenee jatkuvasti hiilidioksidia ilmakehästä ja CO2-pitoisuuden nousu on tutkimuksissa jo todettu. Tutkijaryhmä teki kokeitaan CO2-tasolla, jonka ennustetaan vallitsevan maailman merissä, jos nykyinen CO2-tason nousu jatkuu.
Kaasun vaikutus kaloihin oli raju. Kalojen kuulo- ja hajuaisti heikkenivät ja ne menettivät luontaisen liikkumiskykynsä. Oudoin seuraus oli kyvyttömyys havaita petokalojen uhkaa, mikä pienille kaloille merkitsee itsemurhaa.
Kokeissa käytetyt koralliriutoilla yleiset koralliahvenet ja klovnikalat eivät osanneet enää suunnistaa riutalla tai haistaa uhkaavia petokaloja. Kalat menettivät myös kyvyn liikkuessaan kääntyä sivuvuunnassa. Niistä tuli siis erittäin helppoa riistaa petokaloille.
Hiilidioksidin todettiin vaikuttavan kalojen aiboissa olevaan GABA-A-reseptoriin. Merieliöt ovat vaikutukselle alttiita, koska niiden CO2-pitoisuus on normaalisti alhainen.
Kasvaneen hiilidioksimäärän aiheuttama heikentynyt aivotoiminta vaikuttaa olennaisesti kalakantojen lisääntymiskykyyn, populaatioiden rakenteeseen ja edelleen koko ekosysteemin olemassaoloon, tutkijat kiteyttävät havaintonsa.
Jo aiemmin merieläinten tutkijat ovat olleet huolissaan hiilidioksidin kasvusta merivedessä, koska se saa aikaan lisää veden happamuutta. Lisääntynyt happamuus taas heikentää äyriäisten ja planktonin kuoria. Nämä pieneliöt ovat merten ekosysteemien perusta.
Hiilidioksidipäästöt ovat vakava yhteismaan ongelma, joka vaatii globaalia ratkaisua.
Ps. Väestönlaatu ja väestönmäärä voidaan sen sijaan ratkaista lokaalistikin:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide. (Lähde: There is No Global Population Problem, Garrett Hardin, 1989)
Mutta ei tässä kaikki. Hiilidioksidipitoisuuden nousu aiheuttaa myös kaloissa vakavia käyttäytymishäiriöitä, mikä sekin aiheuttaa potentiaalisesti kalakantojen romahtamista:
Meriveden nouseva hiilidioksidipitoisuus saa kalat käyttäytymään järjettömällä tavalla. Kansainvälisen tutkijaryhmän mukaan nouseva CO2-pitoisuus vaikuttaa erittäin voimakkaasti kalojen aivoihin ja hermojärjestelmään.
Meriveteen liukenee jatkuvasti hiilidioksidia ilmakehästä ja CO2-pitoisuuden nousu on tutkimuksissa jo todettu. Tutkijaryhmä teki kokeitaan CO2-tasolla, jonka ennustetaan vallitsevan maailman merissä, jos nykyinen CO2-tason nousu jatkuu.
Kaasun vaikutus kaloihin oli raju. Kalojen kuulo- ja hajuaisti heikkenivät ja ne menettivät luontaisen liikkumiskykynsä. Oudoin seuraus oli kyvyttömyys havaita petokalojen uhkaa, mikä pienille kaloille merkitsee itsemurhaa.
Kokeissa käytetyt koralliriutoilla yleiset koralliahvenet ja klovnikalat eivät osanneet enää suunnistaa riutalla tai haistaa uhkaavia petokaloja. Kalat menettivät myös kyvyn liikkuessaan kääntyä sivuvuunnassa. Niistä tuli siis erittäin helppoa riistaa petokaloille.
Hiilidioksidin todettiin vaikuttavan kalojen aiboissa olevaan GABA-A-reseptoriin. Merieliöt ovat vaikutukselle alttiita, koska niiden CO2-pitoisuus on normaalisti alhainen.
Kasvaneen hiilidioksimäärän aiheuttama heikentynyt aivotoiminta vaikuttaa olennaisesti kalakantojen lisääntymiskykyyn, populaatioiden rakenteeseen ja edelleen koko ekosysteemin olemassaoloon, tutkijat kiteyttävät havaintonsa.
Jo aiemmin merieläinten tutkijat ovat olleet huolissaan hiilidioksidin kasvusta merivedessä, koska se saa aikaan lisää veden happamuutta. Lisääntynyt happamuus taas heikentää äyriäisten ja planktonin kuoria. Nämä pieneliöt ovat merten ekosysteemien perusta.
Hiilidioksidipäästöt ovat vakava yhteismaan ongelma, joka vaatii globaalia ratkaisua.
Ps. Väestönlaatu ja väestönmäärä voidaan sen sijaan ratkaista lokaalistikin:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide. (Lähde: There is No Global Population Problem, Garrett Hardin, 1989)
maanantaina, tammikuuta 23, 2012
Suomelle valitaan presidentti
Kuten sanottua kannatan normaaliparlamentarismia, missä valtiollinen valta on jakautunut hallituksen ja eduskunnan välille.
Jos nyt kuitenkin Suomeen halutaan valita presidentti, niin on tietysti hyvä jos presidentti on ominaisuuksiltaan hyvä eikä huono. Vaalit ovat minusta historialliset siinä mielessä, että ensimmäisen kerran kahdeksaantoista vuoteen suomalaisilla on toisella kierrokselle valita kahdesta ihan mukiinmenevästä ehdokkaasta. Kahdeksantoista vuotta sitten ehdokkaina olivat Rehn ja Ahtisaari - äänestin silloin Rehniä ja ajoin häntä aktiivisesti presidentiksi. Ahtisaaren valinta harmitti, mutta harmitus meni saman tien ohi. Paljoa hän ei presidenttinä saanut aikaan, mutta ainakin hän oli kansainvälisesti arvostettu ihminen. Kaksitoista vuotta meillä on nyt ollut presidenttinä kiukutteleva öykkäri, joka on erikoistunut venäläisten mielistelyyn ja rasistien metsästykseen. Periaatteen ihminen. Seuraava presidentti on länteen päin kallellaan oleva suhteellisen realistisesti maailmaan suhtautuva ihminen. Hieno juttu. Ei hävetä enää.
Molemmat ehdokkaat ovat painottaneet kansakunnan rakentamista - kahtiajaon kuilun kaventamista. En sataprosenttisesti luota kumpaankaan, mutta olen optimisti.
Lisäys:
Maahanmuuttopolitiikan osalta uusi presidentti ei voi olla todennäköisesti huonompi kuin nykyinen. Suomesta ei pidä tehdä afrikkalaisten ja romanien sosiaalitoimisto niin kuin Halonen halusi. Mutta maahanmuuttopolitiikan ei pitäisi edes kuulua presidentin toimenkuvaan.
Jos nyt kuitenkin Suomeen halutaan valita presidentti, niin on tietysti hyvä jos presidentti on ominaisuuksiltaan hyvä eikä huono. Vaalit ovat minusta historialliset siinä mielessä, että ensimmäisen kerran kahdeksaantoista vuoteen suomalaisilla on toisella kierrokselle valita kahdesta ihan mukiinmenevästä ehdokkaasta. Kahdeksantoista vuotta sitten ehdokkaina olivat Rehn ja Ahtisaari - äänestin silloin Rehniä ja ajoin häntä aktiivisesti presidentiksi. Ahtisaaren valinta harmitti, mutta harmitus meni saman tien ohi. Paljoa hän ei presidenttinä saanut aikaan, mutta ainakin hän oli kansainvälisesti arvostettu ihminen. Kaksitoista vuotta meillä on nyt ollut presidenttinä kiukutteleva öykkäri, joka on erikoistunut venäläisten mielistelyyn ja rasistien metsästykseen. Periaatteen ihminen. Seuraava presidentti on länteen päin kallellaan oleva suhteellisen realistisesti maailmaan suhtautuva ihminen. Hieno juttu. Ei hävetä enää.
Molemmat ehdokkaat ovat painottaneet kansakunnan rakentamista - kahtiajaon kuilun kaventamista. En sataprosenttisesti luota kumpaankaan, mutta olen optimisti.
Lisäys:
Maahanmuuttopolitiikan osalta uusi presidentti ei voi olla todennäköisesti huonompi kuin nykyinen. Suomesta ei pidä tehdä afrikkalaisten ja romanien sosiaalitoimisto niin kuin Halonen halusi. Mutta maahanmuuttopolitiikan ei pitäisi edes kuulua presidentin toimenkuvaan.
sunnuntai, tammikuuta 22, 2012
Syväekologia
Minua syytettiin kommentissa syväekologiksi, koska olen sitä mieltä, että ilmasto lämpenee ja lajit kuolevat sukupuuttoon ihmisten toiminnan tuloksena.
Syväekologia on kuitenkin aatesuunta ja se että että ilmasto lämpenee ja lajit kuolevat sukupuuttoon ihmisten toiminnan tuloksena on taas tosiasiaväite. Se, että pitää ko. tosiasiaväitettä totena suurella todennäköisyydellä, ei millään lailla tee ihmisestä syväekologia. Tosiasiaväiteiden suhteen olen avoin kiritiikille.
Täysinen toinen asia on, että en ainakaan suoralta kädeltä kiistä ainuttakaan syväekologian päämäärää. Alla olevan listan väiteet 1,2,5 ja 6 allekirjoitan 100%:sti.
Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän hyvinvointi ja kukoistaminen maapallolla on itseisarvo. Ei-inhimillisen elämän arvo ei riipu sen hyödyllisyydestä ihmisen tarkoituksiin.
Myös elämänmuotojen rikkaus ja monimuotoisuus ovat arvoja itsessään, ja ne myötävaikuttavat inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kukoistamiseen maapallolla.
Ihmisillä ei ole oikeutta vähentää tätä rikkautta ja monimuotoisuutta muuten kuin tyydyttääkseen välttämättömät tarpeensa.
Pyrkimys ihmiselämän ja kulttuurien kukoistamiseen sekä pyrkimys ihmisten väkiluvun laskemiseen ovat sopusoinnussa keskenään.
Nykyinen ihmisen aiheuttama häiriö ei-inhimilliselle elämälle on kohtuuton, ja tilanne on huononemassa nopeasti.
Siksi ihmisten toiminnan ja sen perusteiden on muututtava. Muutos vaikuttaa talouselämän, teknologian ja ideologian perusrakenteisiin.
Ideologinen muutos on pääasiassa muutosta kohti elämän laadun ja itseisarvon kunnioittamista, ei pitämistä kiinni elintason kohoamisesta. Laadun ja määrän ero tiedostetaan syvällisesti.
Kaikilla, jotka hyväksyvät edellä luetellut kohdat, on velvollisuus osallistua suoraan tai välillisesti tämän välttämättömän muutoksen aikaansaamiseen.
Olen kuullut monen libertaarin vähättelevän lajien suojelun merkitystä. Kaikkien ei kuulemma tarvitse osallistua lajien kuten susien suojeluun, koska on mielipidekysymys onko vaikkapa vietnamilaisen sarvikuonon kuoleminen sukupuuttoon tärkeä asia. (Niin kuin tietysti onkin mielipidekysymys. Samoin on mielipidekysymys, että "kaikkien ei tarvitse osallistua lajien suojeluun, koska on mielipidekysymys onko lajin kuoleminen sukupuuttoon valitettavaa." Itse olen sitä mieltä että "vaikka se on mielipidekysymys onko lajin kuoleminen sukupuuttoon valitettavaa, kaikki on pakotettava osallistumaan lajien suojeluun esimerkiksi rahoittamalla suojelua julkisilla varoilla".)
Sen sijaan libertaarien mukaan väkivallattomuuden idea, joka heijastelee universaalin ihmisarvon ihannetta, on jollain oudolla tavalla arvo, joka kaikkien pitäisi hyväksyä universaaliksi arvoksi. Siksi se, että maapallolla on 7 miljardia kuluttajaa on muka pikemmin merkki edistyksestä kuin onnettomuus. Se, jolla on toisenlaiset arvot joutuu sitten vähättelyn kohteeksi. (Tosiasiassa universaalin ihmisarvon asettaminen syväekologisten arvojen edelle on myös mielipidekysymys.)
Samanlaisen vähättelyn kohteeksi joutuu, jos ei hyväksy absoluuttista sopimusvapautta universaaliksi arvoksi vaan hyväksyy vaikkapa sen, että ihmiset joutuvat maksamaan veroja tai joutuvat alentamaan hiilidioksidipäästöjä, koska veron maksu ja pakolliset päästörajoitukset voivat joissain tilanteissa nostaa tehokkuutta.
Asia on kuitenkin niin, että se millainen arvopohja ihmisellä on ei tee ihmistä sen irrationaalisemmaksi tai rationaalisemmaksi. Se että ihminen on laumasielu ja ihminen seurustelee vain samanmielisten kanssa, sen sijaan on melkoinen este sille että korkeankaan älykkyysosamäärän ihminen saavuttaisi mitään henkisiä päämääriä. Valtaa hän voi toki saavuttaa.
Se, että kannatan suurelta osin syväekologisia periaatteita ei ole mikään este sille että voin samaan aikaan käsitellä rationaalisesti ja rehellisesti taloustieteen, antropologian, politiikan tai markkinatalouden kysymyksiä.
Se ei myöskään ole missään mielessä ristiriidassa vaikkapa Hayekin ajattelun kanssa.
Syväekologia on kuitenkin aatesuunta ja se että että ilmasto lämpenee ja lajit kuolevat sukupuuttoon ihmisten toiminnan tuloksena on taas tosiasiaväite. Se, että pitää ko. tosiasiaväitettä totena suurella todennäköisyydellä, ei millään lailla tee ihmisestä syväekologia. Tosiasiaväiteiden suhteen olen avoin kiritiikille.
Täysinen toinen asia on, että en ainakaan suoralta kädeltä kiistä ainuttakaan syväekologian päämäärää. Alla olevan listan väiteet 1,2,5 ja 6 allekirjoitan 100%:sti.
Olen kuullut monen libertaarin vähättelevän lajien suojelun merkitystä. Kaikkien ei kuulemma tarvitse osallistua lajien kuten susien suojeluun, koska on mielipidekysymys onko vaikkapa vietnamilaisen sarvikuonon kuoleminen sukupuuttoon tärkeä asia. (Niin kuin tietysti onkin mielipidekysymys. Samoin on mielipidekysymys, että "kaikkien ei tarvitse osallistua lajien suojeluun, koska on mielipidekysymys onko lajin kuoleminen sukupuuttoon valitettavaa." Itse olen sitä mieltä että "vaikka se on mielipidekysymys onko lajin kuoleminen sukupuuttoon valitettavaa, kaikki on pakotettava osallistumaan lajien suojeluun esimerkiksi rahoittamalla suojelua julkisilla varoilla".)
Sen sijaan libertaarien mukaan väkivallattomuuden idea, joka heijastelee universaalin ihmisarvon ihannetta, on jollain oudolla tavalla arvo, joka kaikkien pitäisi hyväksyä universaaliksi arvoksi. Siksi se, että maapallolla on 7 miljardia kuluttajaa on muka pikemmin merkki edistyksestä kuin onnettomuus. Se, jolla on toisenlaiset arvot joutuu sitten vähättelyn kohteeksi. (Tosiasiassa universaalin ihmisarvon asettaminen syväekologisten arvojen edelle on myös mielipidekysymys.)
Samanlaisen vähättelyn kohteeksi joutuu, jos ei hyväksy absoluuttista sopimusvapautta universaaliksi arvoksi vaan hyväksyy vaikkapa sen, että ihmiset joutuvat maksamaan veroja tai joutuvat alentamaan hiilidioksidipäästöjä, koska veron maksu ja pakolliset päästörajoitukset voivat joissain tilanteissa nostaa tehokkuutta.
Asia on kuitenkin niin, että se millainen arvopohja ihmisellä on ei tee ihmistä sen irrationaalisemmaksi tai rationaalisemmaksi. Se että ihminen on laumasielu ja ihminen seurustelee vain samanmielisten kanssa, sen sijaan on melkoinen este sille että korkeankaan älykkyysosamäärän ihminen saavuttaisi mitään henkisiä päämääriä. Valtaa hän voi toki saavuttaa.
Se, että kannatan suurelta osin syväekologisia periaatteita ei ole mikään este sille että voin samaan aikaan käsitellä rationaalisesti ja rehellisesti taloustieteen, antropologian, politiikan tai markkinatalouden kysymyksiä.
Se ei myöskään ole missään mielessä ristiriidassa vaikkapa Hayekin ajattelun kanssa.
lauantaina, tammikuuta 21, 2012
Presidentin valien alla keskustelun tympeys senkun lisääntyy
Tänään HS:n pääsivulla selitetään että vanhemmat eivät valitse lähikoulua usein siksi että heillä on ennakkoluuloja. Jonkun ala-asteen rehtori sanoo HS:ssä, että "Uskallan sanoa että valintaan vaikuttavat ennakkoluulot". Varmasti vaikuttavat ihmisten kaikkiin päätöksiin ennakkoluulot mutta hyvin paljon vaikuttavat myös ennakkotiedot. Meillä on valtava määrä vääriä ja oikeita ennakkoluuloja, joiden perusteella teemme päätöksiä.
Mutta tuossa nyt tietysti ei ole mitään uutta. Ihmetyttää vaan että ainako keskustelu jatkuu samoja latuja. (Varmaa on että kun artikkelissa sanotaan melko alkuvaiheessa "Uskallan sanoa että valintaan vaikuttavat ennakkoluulot" niin monelta jää artikkelin lukeminen siihen. Luin itsekin jutun loppuun vain jotenkin vastentahtoisesti.)
Sen sijaan että keskusteltaisiin itse asiasta puhutaan siitä, onko ihmisillä ennakkoluuloja. Sen sijaan että keskusteltaisiin edes kerran ihan rauhallisesti Natosta - siitä että onko Natoon liittyminen hyvä vai huono asia - keskustellaan siitä että onko joku ehdokas oikeasti Naton piilokannattaja vai ei. Vaaleista ja politiikasta toisaalta ja sanomalehdistöstä toisaalta tulee pelkkää viihdettä - ja tylsää sellaista - kun asioista ei oikeasti keskustella.
Presidentin vaalien keskustelujen seuraaminen on tympeää. Vaalithan eivät edes ole kovin tärkeät, jos vertaa vaikka EU-vaaleihin tai eduskuntavaaleihin. Jarkko Tontin mukaan presidentin vaalit ovat huijaamista - ne ovat ensi sijassa huomion siirtämistä sieltä missä tehdään oikeita päätöksiä sinne missä ei tehdä. Minusta niissä valitaan ensi sijassa henkilöä, jonka tehtävänä on kyykyttää niitä poliitikkoja, jotka tekevät demokratian oikean suomalaisen työn. Kansanedustajia, pääministeriä, valtiovarainministeriä ja muuta hallitusta. Valitaan henkilöä joka on muka päivän politiikan yläpuolella - miksei teoriassa voisikin olla - mutta ei ainakaan viimeisen 12 vuoden aikana ole ollut.
EU ja Euroopan parlamentti ovat jokaisen kansalaisen elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä vallan käytön paikkoja, mutta ne saavat kaikkein vähiten julkisuutta ja Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti on kaikkein alhaisin. Presidentti sen sijaan ei vaikuta kansalaisten elämän kannalta oikeastaan mihinkään, mutta saa kaikkein eniten julkisuutta ja äänestysaktiivisuus presidentinvaaleissa on kaikkein korkein. Taiteilijat ja kulttuuriväki eivät juuri muissa vaaleissa aktivoidu, mutta nyt he ovat sankoin joukoin liikkeellä kuka minkin ehdokkaan taakse ryhmittäytymässä. Myötähäpeää.
...Hävettää koko touhu. Hätkähdyttävän moni haikailee alamaismentaliteetin läpäisemänä maan isää tai emoa, johtajaa, joka hoitaisi asiat kuntoon. Ei ole mikään yllätys, että vahvaa presidenttiä halutaan kaikkein eniten äärioikeistossa. ... Suomalainen kummajaisuus on, että myös vasemmistossa halutaan pitää kiinni presidentistä. (Jarkko Tontti: Miksi en äänestä presidentin vaaleissa.)
Keskustalaiset kaipaavat uutta Kekkosta.
Toki täytyy myöntää, että suomalaiset keskustelevat joistain asioista - maahanmuutosta, ilmaston lämpenemisestä ja EU:sta - ja se on sinällään hyvä asia. Mutta keskustelu käydään yleensä samanmielisten kesken. Ja jos keskustellaan erimielisten kanssa, heidän leimataan yleensä jollain identiteetillä oikeistolaiseksi, syväekologiksi, punavihreäksi, rasistiksi tai muuksi. Keskustellaan narisevalla ylimielisellä äänellä, mihin littyy varmuus siitä että itse on oikeassa ja muut typeriä.
Suomessa uskotaan yhä edelleen siihen, että kaikista asioista ei ole järkevää puhua. On uusia tabuja ja on vanhoja. Vanhat tabut liittyvät Venäjään. Tottakai suomalaiset tietävät, että on odotettavissa, että Venäjä uhkailee Suomea edelleen väittämällä Suomen kohtelevan Venäjän kansalaisia huonosti, mutta siitä ei pitäisi muka vaan välittää. Pitää olla realisti suhteessa Venäjään ja se realismi tarkoittaa juuri sitä iän ikuista vanhaa inhorealismia, missä Suomi pysyy kaikkien turvajärjestelyjen ulkopuolella ja yrittää pitää lakeijamaisella käytöksellä Venäjän hyvällä mielellä ja luotavaisena Suomen aikeiden suhteen. Sen, että 80-luvulla virolaisiin emigrantteihin yhteyksiä pitäviä ja Neuvostoliiton vastaisiin mielenilmaisuihin osallistuneita pidetiin veneen keikuttajina, vielä ymmärrän, mutta että tuosta samasta Venäjän mielistelystä halutaan edelleen pitää kiinni, on äärimmäisen tympeää.
Suhteet Venäjään pitää olla asialliset - ja kansalaisjärjestöjen tasolla yhteistyötä on edistettävä kuten Arhinmäki sanoi. En väitä, että Suomen pitää olla jatkuvasti tuomitsemassa venäläisten sisäisiä ihmisoikeusloukkauksia, mutta se että Venäjän viranomaiset esimerkiksi väärentävät Inkerin Laukaanjoen fosforipäästöjen mittaustulokset, on tuomittava selkeästi, koska haitta koskee Suomea. Hännystelijää ei kukaan kunniota. Hännystelijä ei ole edes luotettava kumppani.
Muutama uusi keskusteluaihe tuleekin mieleen:
Ovatko Suomessa asuvat venäläiset muuttumassa tahtomattaan turvallisuusuhaksi samaan tapaan kuin Tsekkoslovakian sudettisakasalaiset ? Tuleeko Putinin hallinto jatkamaan sen uhoamista että Suomi kohtelee venäläisiä huonosti ? Mitä perää on väitteessä että uhoaminen on vain Venäjän ulkoministerien virkamiesten uhoilua eikä Putin tiedä sellaisesta mitään kun ei voi valvoa kaikkea mitä maassa tapahtuu ?
Mutta tuossa nyt tietysti ei ole mitään uutta. Ihmetyttää vaan että ainako keskustelu jatkuu samoja latuja. (Varmaa on että kun artikkelissa sanotaan melko alkuvaiheessa "Uskallan sanoa että valintaan vaikuttavat ennakkoluulot" niin monelta jää artikkelin lukeminen siihen. Luin itsekin jutun loppuun vain jotenkin vastentahtoisesti.)
Sen sijaan että keskusteltaisiin itse asiasta puhutaan siitä, onko ihmisillä ennakkoluuloja. Sen sijaan että keskusteltaisiin edes kerran ihan rauhallisesti Natosta - siitä että onko Natoon liittyminen hyvä vai huono asia - keskustellaan siitä että onko joku ehdokas oikeasti Naton piilokannattaja vai ei. Vaaleista ja politiikasta toisaalta ja sanomalehdistöstä toisaalta tulee pelkkää viihdettä - ja tylsää sellaista - kun asioista ei oikeasti keskustella.
Presidentin vaalien keskustelujen seuraaminen on tympeää. Vaalithan eivät edes ole kovin tärkeät, jos vertaa vaikka EU-vaaleihin tai eduskuntavaaleihin. Jarkko Tontin mukaan presidentin vaalit ovat huijaamista - ne ovat ensi sijassa huomion siirtämistä sieltä missä tehdään oikeita päätöksiä sinne missä ei tehdä. Minusta niissä valitaan ensi sijassa henkilöä, jonka tehtävänä on kyykyttää niitä poliitikkoja, jotka tekevät demokratian oikean suomalaisen työn. Kansanedustajia, pääministeriä, valtiovarainministeriä ja muuta hallitusta. Valitaan henkilöä joka on muka päivän politiikan yläpuolella - miksei teoriassa voisikin olla - mutta ei ainakaan viimeisen 12 vuoden aikana ole ollut.
EU ja Euroopan parlamentti ovat jokaisen kansalaisen elämän kannalta kaikkein tärkeimpiä vallan käytön paikkoja, mutta ne saavat kaikkein vähiten julkisuutta ja Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti on kaikkein alhaisin. Presidentti sen sijaan ei vaikuta kansalaisten elämän kannalta oikeastaan mihinkään, mutta saa kaikkein eniten julkisuutta ja äänestysaktiivisuus presidentinvaaleissa on kaikkein korkein. Taiteilijat ja kulttuuriväki eivät juuri muissa vaaleissa aktivoidu, mutta nyt he ovat sankoin joukoin liikkeellä kuka minkin ehdokkaan taakse ryhmittäytymässä. Myötähäpeää.
...Hävettää koko touhu. Hätkähdyttävän moni haikailee alamaismentaliteetin läpäisemänä maan isää tai emoa, johtajaa, joka hoitaisi asiat kuntoon. Ei ole mikään yllätys, että vahvaa presidenttiä halutaan kaikkein eniten äärioikeistossa. ... Suomalainen kummajaisuus on, että myös vasemmistossa halutaan pitää kiinni presidentistä. (Jarkko Tontti: Miksi en äänestä presidentin vaaleissa.)
Keskustalaiset kaipaavat uutta Kekkosta.
Toki täytyy myöntää, että suomalaiset keskustelevat joistain asioista - maahanmuutosta, ilmaston lämpenemisestä ja EU:sta - ja se on sinällään hyvä asia. Mutta keskustelu käydään yleensä samanmielisten kesken. Ja jos keskustellaan erimielisten kanssa, heidän leimataan yleensä jollain identiteetillä oikeistolaiseksi, syväekologiksi, punavihreäksi, rasistiksi tai muuksi. Keskustellaan narisevalla ylimielisellä äänellä, mihin littyy varmuus siitä että itse on oikeassa ja muut typeriä.
Suomessa uskotaan yhä edelleen siihen, että kaikista asioista ei ole järkevää puhua. On uusia tabuja ja on vanhoja. Vanhat tabut liittyvät Venäjään. Tottakai suomalaiset tietävät, että on odotettavissa, että Venäjä uhkailee Suomea edelleen väittämällä Suomen kohtelevan Venäjän kansalaisia huonosti, mutta siitä ei pitäisi muka vaan välittää. Pitää olla realisti suhteessa Venäjään ja se realismi tarkoittaa juuri sitä iän ikuista vanhaa inhorealismia, missä Suomi pysyy kaikkien turvajärjestelyjen ulkopuolella ja yrittää pitää lakeijamaisella käytöksellä Venäjän hyvällä mielellä ja luotavaisena Suomen aikeiden suhteen. Sen, että 80-luvulla virolaisiin emigrantteihin yhteyksiä pitäviä ja Neuvostoliiton vastaisiin mielenilmaisuihin osallistuneita pidetiin veneen keikuttajina, vielä ymmärrän, mutta että tuosta samasta Venäjän mielistelystä halutaan edelleen pitää kiinni, on äärimmäisen tympeää.
Suhteet Venäjään pitää olla asialliset - ja kansalaisjärjestöjen tasolla yhteistyötä on edistettävä kuten Arhinmäki sanoi. En väitä, että Suomen pitää olla jatkuvasti tuomitsemassa venäläisten sisäisiä ihmisoikeusloukkauksia, mutta se että Venäjän viranomaiset esimerkiksi väärentävät Inkerin Laukaanjoen fosforipäästöjen mittaustulokset, on tuomittava selkeästi, koska haitta koskee Suomea. Hännystelijää ei kukaan kunniota. Hännystelijä ei ole edes luotettava kumppani.
Muutama uusi keskusteluaihe tuleekin mieleen:
Ovatko Suomessa asuvat venäläiset muuttumassa tahtomattaan turvallisuusuhaksi samaan tapaan kuin Tsekkoslovakian sudettisakasalaiset ? Tuleeko Putinin hallinto jatkamaan sen uhoamista että Suomi kohtelee venäläisiä huonosti ? Mitä perää on väitteessä että uhoaminen on vain Venäjän ulkoministerien virkamiesten uhoilua eikä Putin tiedä sellaisesta mitään kun ei voi valvoa kaikkea mitä maassa tapahtuu ?
torstaina, tammikuuta 19, 2012
Älypuhelinmarkkinat - Androidin vauhti hidastuu
Nokian romahduksen aikoihin uumoilin, että Android tulee olemaan älypuhelin-markkinoiden voittaja. Nyt ilmeisesti yhä useampi kysyy, miksi ostaa toiseksi paras.
Venäjä on erilainen
Venäjää leimaa salailun kulttuuri. Kun tapahtuu onnettomuus, tai tulee esiin ongelma, ensimmäinen kysymys venäläisellä johtajalla on, miten tämä salataan ja miten saadaan niiden suut tukittua, jotka asiasta tietävät.
Lehdistö ei ole vapaata. Lehtimies joka kertoo ongelmista, leimautuu petturiksi, ja hänen fyysinen koskemattomuutensa on vaarassa. Oppositio ja kansalaisjärjestöt koetaan nekin valtion vihollisiksi. Kansalaisjärjestön aktiiveja uhkaillaan fyysisesti ja heidän lapsiaan uhataan otettavan huostaan.
Taas yksi mätä hedelmä salailun kulttuurista on tullut esille. Ongelma joka olisi ollut periaatteessa helppo ja halpa ratkaista ajat sitten.
Tämä ongelma saadaan tietysti taas ratkastua, mutta Venäjä tulee generoimaan vastaavia ongelmia lisää. Ne salataan niin pitkään kuin on mahdollista eli kunnes jotkut ulkomaiset tutkijat pääsevät asiasta selville. Ihmiset, joiten polvilumpioita ei voi lyödä rikki, koska he ovat ulkomaalaisia, ihmisiä, joita Venäjän johtajat eivät kykene tappamaan.
Kun venäläinen johtaja lupaa että avoimuutta lisätään, tiedämme että hän valehtelee. Että hän puhuu tällaista vain ja ainoastaan siksi, että hän on jäänyt taas kiinni rysän päältä.
Tottakai Suomessakin asioita salaillaan, mutta lehdistö on yleensä kärkäs kertomaan salailuista heti, kun saa ne selville. Suomessa lehdistö on suhteellisen vapaata ja johtajat tietävät tämän selkäydintään myöten.
Lehdistö ei ole vapaata. Lehtimies joka kertoo ongelmista, leimautuu petturiksi, ja hänen fyysinen koskemattomuutensa on vaarassa. Oppositio ja kansalaisjärjestöt koetaan nekin valtion vihollisiksi. Kansalaisjärjestön aktiiveja uhkaillaan fyysisesti ja heidän lapsiaan uhataan otettavan huostaan.
Taas yksi mätä hedelmä salailun kulttuurista on tullut esille. Ongelma joka olisi ollut periaatteessa helppo ja halpa ratkaista ajat sitten.
Tämä ongelma saadaan tietysti taas ratkastua, mutta Venäjä tulee generoimaan vastaavia ongelmia lisää. Ne salataan niin pitkään kuin on mahdollista eli kunnes jotkut ulkomaiset tutkijat pääsevät asiasta selville. Ihmiset, joiten polvilumpioita ei voi lyödä rikki, koska he ovat ulkomaalaisia, ihmisiä, joita Venäjän johtajat eivät kykene tappamaan.
Kun venäläinen johtaja lupaa että avoimuutta lisätään, tiedämme että hän valehtelee. Että hän puhuu tällaista vain ja ainoastaan siksi, että hän on jäänyt taas kiinni rysän päältä.
Tottakai Suomessakin asioita salaillaan, mutta lehdistö on yleensä kärkäs kertomaan salailuista heti, kun saa ne selville. Suomessa lehdistö on suhteellisen vapaata ja johtajat tietävät tämän selkäydintään myöten.
tiistaina, tammikuuta 17, 2012
Ranskan kommunistit toisessa maailmansodassa
Toisen maailmansodan jälkeen varsinkin venäläinen ja ranskalainen äärivasemmisto (kommunistit) ovat mainostaneet itseään antifasistisen taistelun etujoukoksi. Ranskan kommunistisen vastarintaliikkeen roolia natsismin kaatumisessa on painotettu. Lapsesta asti olemme nähneet propagandaelokuvia ranskalaisen vastarintaliikkeen urheudesta.
Harvoin kuitenkaan puhutaan siitä, että kun natsit sodan alussa hyökkäsivät Ranskaan, kommunistit kieltäytyivät puolustamasta maataan. Kommunistien johtaja Maurice Thorez karkasi rintamalta ja pakeni Moskovaan. Tammikuussa 1940 sodan keskellä Ranskan parlamentti erotti epäisänmaalliset kansanedustajat parlamentista.
Suomen vasemmisto on esittänyt propagandassaan Suomen natsien liittolaiseksi - äärivasemmiston oma historia natsien liittolaisena on yritetty pehmennellä esittämällä liittolaisuus taktisena vetona. Suomalaisten liittoutuminen tai "liittoutuminen" Saksan kanssa on jonkinlainen suuri perisynti, jota sitten nyky-vasemmisto on laajentanut uusilla syyllisyyksillä kuten sillä, että olemme muka velkaa Afrikalle.
Jos talvisodassa Suomeen olisi hyökännyt Neuvostoliiton sijasta sen liittolainen Saksa, suomalaiset kommunistit olisivat todennäköisesti menneet käpykaartiin yhtä lailla. Voimme olla varmoja että suomalainen äärivasemmisto ei olisi kokenut minkäänlaista syyllisyyttä siitäkään.
Harvoin kuitenkaan puhutaan siitä, että kun natsit sodan alussa hyökkäsivät Ranskaan, kommunistit kieltäytyivät puolustamasta maataan. Kommunistien johtaja Maurice Thorez karkasi rintamalta ja pakeni Moskovaan. Tammikuussa 1940 sodan keskellä Ranskan parlamentti erotti epäisänmaalliset kansanedustajat parlamentista.
Suomen vasemmisto on esittänyt propagandassaan Suomen natsien liittolaiseksi - äärivasemmiston oma historia natsien liittolaisena on yritetty pehmennellä esittämällä liittolaisuus taktisena vetona. Suomalaisten liittoutuminen tai "liittoutuminen" Saksan kanssa on jonkinlainen suuri perisynti, jota sitten nyky-vasemmisto on laajentanut uusilla syyllisyyksillä kuten sillä, että olemme muka velkaa Afrikalle.
Jos talvisodassa Suomeen olisi hyökännyt Neuvostoliiton sijasta sen liittolainen Saksa, suomalaiset kommunistit olisivat todennäköisesti menneet käpykaartiin yhtä lailla. Voimme olla varmoja että suomalainen äärivasemmisto ei olisi kokenut minkäänlaista syyllisyyttä siitäkään.
torstaina, tammikuuta 12, 2012
Westermarckin kirjoitusten digitalisointi
Suomen erään kaikkien aikojen merkittävimmän yhteiskuntatieteilijän - sosiobiologian esi-isän - Edward Westermarckin tuotanto on digitalisoitu. Westermarckin tutkijan ura sattuu 1800-1900-lukujen vaihteeseen, mutta edelleen hänen työtään arvostetaan suuresti.
Westermarck-ilmiö on tunnetuin Edvard Westermarckin teoria. Teorian mukaan ihmiset eivät tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvinkumppaneihinsa, kuten sisaruksiinsa. Westermarck arveli, että kyseessä on biologisen evoluution tuottama sopeuma, jonka tarkoituksena on estää sisäsiittoisuutta.
Westermarck siis vastusti Sigmund Freudin psykoanalyyttista teoriaa, jonka mukaan lapsilla on luontainen taipumus oidipuskompleksiin.
Westermarck-ilmiö on havaittu Taiwanissa niissä perheissä, joihin vanhemmat ovat adoptoineet tyttölapsia poikiensa tuleviksi vaimoiksi. Huolimatta Taiwanin yhteiskunnan yleisestä vanhoillisuudesta ja järjestettyjen avioliittojen yleisyydestä nämä lapseksi otetut tytöt ovat tutkimusten mukaan myöhemmin ottaneet avioeron miehistään nelinkertaisella todennäköisyydellä väestön keskiarvoon verrattuna. Tulevien miestensä kanssa lapsesta asti samassa perheessä kasvaneet tytöt ovat ilmeisesti kokeneet miehensä veljikseen, joten avioliitto on helposti kariutunut insestimäisen luonteensa vuoksi, biologisen sukulaisuuden puuttumisesta huolimatta.
Ilmiö on havaittu myös israelilaisissa kibbutseissa - samoissa makuusaleissa nukkuvat kibbutsin lapset eivät tutkimuksen mukaan muodosta parisuhteita keskenään.
(Lähde ja lainaus: suomenkielinen wikipedia.)
Westermarckin työ on vuosikymmenien mittaan tietysti herättänyt närkästystä niissä, joiden mielestä ihmismieli on syntyessään tyhjä taulu. Mm. Emile Durkheim kritisoi Westermarckia vuonna 1906. (Suomalainen yhteiskuntatieteilijä professori J.P. Roos kuvaa Westermarckin ja Durkeimin ristiriitaa ja väittää Westermarckin olleen yleisesti ottaen oikeassa ja Durkheimin väärässä.)
Sosiobiologian varsinaisen isän E.O. Wilsonin Sociobiology: The New Synthesis
(1975) palautti sen ajatuksen, että tietynlaiset moraalisäännöt ovat evoluution tulosta eli geneettisesti määräytyneitä, taas tieteen main streamiin.
Westermarck-ilmiö on tunnetuin Edvard Westermarckin teoria. Teorian mukaan ihmiset eivät tunne luontaista sukupuolista vetoa kasvinkumppaneihinsa, kuten sisaruksiinsa. Westermarck arveli, että kyseessä on biologisen evoluution tuottama sopeuma, jonka tarkoituksena on estää sisäsiittoisuutta.
Westermarck siis vastusti Sigmund Freudin psykoanalyyttista teoriaa, jonka mukaan lapsilla on luontainen taipumus oidipuskompleksiin.
Westermarck-ilmiö on havaittu Taiwanissa niissä perheissä, joihin vanhemmat ovat adoptoineet tyttölapsia poikiensa tuleviksi vaimoiksi. Huolimatta Taiwanin yhteiskunnan yleisestä vanhoillisuudesta ja järjestettyjen avioliittojen yleisyydestä nämä lapseksi otetut tytöt ovat tutkimusten mukaan myöhemmin ottaneet avioeron miehistään nelinkertaisella todennäköisyydellä väestön keskiarvoon verrattuna. Tulevien miestensä kanssa lapsesta asti samassa perheessä kasvaneet tytöt ovat ilmeisesti kokeneet miehensä veljikseen, joten avioliitto on helposti kariutunut insestimäisen luonteensa vuoksi, biologisen sukulaisuuden puuttumisesta huolimatta.
Ilmiö on havaittu myös israelilaisissa kibbutseissa - samoissa makuusaleissa nukkuvat kibbutsin lapset eivät tutkimuksen mukaan muodosta parisuhteita keskenään.
(Lähde ja lainaus: suomenkielinen wikipedia.)
Westermarckin työ on vuosikymmenien mittaan tietysti herättänyt närkästystä niissä, joiden mielestä ihmismieli on syntyessään tyhjä taulu. Mm. Emile Durkheim kritisoi Westermarckia vuonna 1906. (Suomalainen yhteiskuntatieteilijä professori J.P. Roos kuvaa Westermarckin ja Durkeimin ristiriitaa ja väittää Westermarckin olleen yleisesti ottaen oikeassa ja Durkheimin väärässä.)
Sosiobiologian varsinaisen isän E.O. Wilsonin Sociobiology: The New Synthesis
(1975) palautti sen ajatuksen, että tietynlaiset moraalisäännöt ovat evoluution tulosta eli geneettisesti määräytyneitä, taas tieteen main streamiin.
tiistaina, tammikuuta 10, 2012
En kaipaa minäkään besserwisseriä !
Elina Grundström kirjoitti tänään HS:ssä otsikolla Kaipaatko elämääsi besserwisseriä?:
Viime syksynä hyväksytyn perustuslain muutoksen jälkeen presidentti ei enää esittele lakeja, ei edusta Suomea EU:ssa eikä nimitä kuin kaikkein korkeimmat virkamiehet.
Monet ovatkin pohtineet, mihin tällaista vallasta riisuttua presidenttiä enää tarvitaan.
Vaalikeskustelujen perusteella häntä kaivataan arvojohtajaksi. Se kuulostaa hienolta, mutta luulen, että harva haluaa sitä oikeasti. Minä en ainakaan tarvitse enää yhtään ylimääräistä besserwisseriä kertomaan, miten suomalaisten pitäisi elää ja ajatella.
Minua ei myöskään innosta asetelma, jossa presidentti "arvojohtaa" hallitusta. Nuoret ministerit tekevät parhaansa, ja joku vanha ukko jälkiviisastelee vieressä. Tätä on jo nähty tarpeeksi.
Olen aivan samaa mieltä. Tosin en kyllä näe mitään eroa siinä onko kyseessä akka vai ukko. Besserwisser eli arvojohtaja eli kyykyttäjä meillä on ollut nyt 12 vuotta.
Grundström jatkaa: Todellisuudessa presidenttiä tarvitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamiseen. Siinä hänellä on yhä edelleen virallistakin valtaa ja vielä suurempi epävirallinen työmaa nyt kun maailmanpolitiikan palapeli on muotoutumassa uudelleen.
Vaalit osuvat ajankohtaan, jossa kaikki Suomen ulkopolitiikan peruspilarit horjuvat. Eurooppa on talouskriisissä ja Venäjä sisäpoliittisen kriisin partaalla. Samalla puolustusliitto Nato heikkenee silmissä.
...
Presidentin pitäisi ymmärtää maailmanpolitiikkaa ja sen muutoksia laajemmin kuin koskaan ennen. Moninapaisessa maailmassa ei selviä liittoutumalla vahvimman pelurin kanssa, eikä ulkopolitiikka voi perustua yksinkertaisiin eipäs–juupas-valintoihin sen enempää Naton kuin Venäjänkään kannalta.
Maailma on muuttumassa moninapaiseksi mosaiikiksi, jossa vanhat totuudet eivät päde. Tällaisessa maailmassa presidentiltä odotetaan näkemyksellisyyttä, kaikkiin maanosiin ulottuvia suhdeverkostoja ja kykyä vaativiin monenvälisiin neuvotteluihin.
Käytännössä meillä on jo ollut kaksi tällaista presidenttiä. Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen ovat ymmärtäneet maailman globalisoitumista ja kunnostautuneet monenkeskisessä, neuvottelevassa ulkopolitiikassa.
Suomessa heitä onkin sitten haukuttu kuin vierasta sikaa. Ahtisaari sai kotimaassa osakseen suoranaista pilkkaa ennen kuin hänelle lopulta myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Luulenpa, että Tarja Halosenkin kansainväliset ansiot oivalletaan vasta jälkikäteen.
Tarja Halonen on mielistellyt venäläisiä ja käynyt höpöttämässä tasa-arvosta aikansa eläneessä järjestössä nimeltä YK. Grundström ampuu hyvän alun jälkeen pahasti ohi. Presidentin pitäisi todellakin olla turvallisuuspolitiikan ja maailmanpolitiikan taitaja ja samalla ajaa Suomen etua. Suomen edun ajamisen Halonen on naivissa maailman "parantamisessaan" unohtanut kokonaan - turvallisuuspolitiikan tai "maailmanpolitiikan" taitajaksikaan en häntä laske.
Ahtisaarelle annan pisteet siitä että hän on todella oikeasti parantanut maailmaa, vaikka ei ehkä Suomen eteen juuri mitään suoranaisesti tehnytkään. No turvallisempi maailma on tietysti myös Suomen etu. Haavisto vaikuttaa aivan samanlaiselta kansainväliseltä toimijalta kuin Ahtisaari - Ahtisaarihan onkin suoraan sanonut että Haavisto on todennäköisin uusi Ahtisaari. Haavisto on suomalainen rauhanrakentaja ja pisteet hänelle siitä.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan jokin aika sitten Suomen Nato-jäsenyydestä:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Halonen on nimenomaan presidentti joka puhuu "suurista" periaatteista, mutta ei ole tehnyt yhtään mitään. Kansa on ollut innostunut hänestä nimenomaan tilanteissa joissa hän on toiminut kyykyttäjänä ja besserwisserinä kuten Viljasen nimityksen yhteydessä. HS:ssä haastatellut suomalaiset hykertelivät sitä, miten Halonen kyykytti poliitikkoja.
Suorapuheisimmat tarkkailijat ovat sanoneet mitä ajattelevat - muut ovat varmistelleet itselleen kutsua linnan juhliin:
"Venäläisten pussailu on kivaa mutta voi kysyä onko ylenpalttinen ystävävyys vaikuttanut myönteisesti mihinkään" (Jörn Donner).
"Tarja Halonen on rähmällään oleva hemulitäti, joka mumisee Venäjällä fraaseja, mutta ei uskalla puolustaa suomalaisten sukulaiskansojen oikeuksia." (Jarkko Tontti)
"Euroopan Neuvoston jäsenmaista pahiten ihmisoikeuksia rikkoo Venäjä. Tämä on tullut esiin kaikissa ihmisoikeuksia käsittelevissä raporteissa, nykyisen ihmisoikeuskomissaarin Thomas Hammarbergin selonteoissa ja kannanotoissa. Venäjä ei ole oikeusvaltio ja poliittista oppositiota suorastaan vainotaan. Jos Halonen olisi ottanut vastaan ihmisoikeuskomissaarin tehtävät, hän olisi ajautunut napit vastakkain hyvän ystävänsä Vladimir Putinin kanssa. Ja eihän se käy käy päinsä." (Tuulikki Ukkola)
Koska kannatan Nato-jäsenyyttä, minun on hyvin vaikea valita presidenttiehdokasta näissä vaaleissa. Äänestän kyllä mutta en aio liputtaa minkään ehdokkaan puolesta.
Viime syksynä hyväksytyn perustuslain muutoksen jälkeen presidentti ei enää esittele lakeja, ei edusta Suomea EU:ssa eikä nimitä kuin kaikkein korkeimmat virkamiehet.
Monet ovatkin pohtineet, mihin tällaista vallasta riisuttua presidenttiä enää tarvitaan.
Vaalikeskustelujen perusteella häntä kaivataan arvojohtajaksi. Se kuulostaa hienolta, mutta luulen, että harva haluaa sitä oikeasti. Minä en ainakaan tarvitse enää yhtään ylimääräistä besserwisseriä kertomaan, miten suomalaisten pitäisi elää ja ajatella.
Minua ei myöskään innosta asetelma, jossa presidentti "arvojohtaa" hallitusta. Nuoret ministerit tekevät parhaansa, ja joku vanha ukko jälkiviisastelee vieressä. Tätä on jo nähty tarpeeksi.
Olen aivan samaa mieltä. Tosin en kyllä näe mitään eroa siinä onko kyseessä akka vai ukko. Besserwisser eli arvojohtaja eli kyykyttäjä meillä on ollut nyt 12 vuotta.
Grundström jatkaa: Todellisuudessa presidenttiä tarvitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan hoitamiseen. Siinä hänellä on yhä edelleen virallistakin valtaa ja vielä suurempi epävirallinen työmaa nyt kun maailmanpolitiikan palapeli on muotoutumassa uudelleen.
Vaalit osuvat ajankohtaan, jossa kaikki Suomen ulkopolitiikan peruspilarit horjuvat. Eurooppa on talouskriisissä ja Venäjä sisäpoliittisen kriisin partaalla. Samalla puolustusliitto Nato heikkenee silmissä.
...
Presidentin pitäisi ymmärtää maailmanpolitiikkaa ja sen muutoksia laajemmin kuin koskaan ennen. Moninapaisessa maailmassa ei selviä liittoutumalla vahvimman pelurin kanssa, eikä ulkopolitiikka voi perustua yksinkertaisiin eipäs–juupas-valintoihin sen enempää Naton kuin Venäjänkään kannalta.
Maailma on muuttumassa moninapaiseksi mosaiikiksi, jossa vanhat totuudet eivät päde. Tällaisessa maailmassa presidentiltä odotetaan näkemyksellisyyttä, kaikkiin maanosiin ulottuvia suhdeverkostoja ja kykyä vaativiin monenvälisiin neuvotteluihin.
Käytännössä meillä on jo ollut kaksi tällaista presidenttiä. Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen ovat ymmärtäneet maailman globalisoitumista ja kunnostautuneet monenkeskisessä, neuvottelevassa ulkopolitiikassa.
Suomessa heitä onkin sitten haukuttu kuin vierasta sikaa. Ahtisaari sai kotimaassa osakseen suoranaista pilkkaa ennen kuin hänelle lopulta myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto. Luulenpa, että Tarja Halosenkin kansainväliset ansiot oivalletaan vasta jälkikäteen.
Tarja Halonen on mielistellyt venäläisiä ja käynyt höpöttämässä tasa-arvosta aikansa eläneessä järjestössä nimeltä YK. Grundström ampuu hyvän alun jälkeen pahasti ohi. Presidentin pitäisi todellakin olla turvallisuuspolitiikan ja maailmanpolitiikan taitaja ja samalla ajaa Suomen etua. Suomen edun ajamisen Halonen on naivissa maailman "parantamisessaan" unohtanut kokonaan - turvallisuuspolitiikan tai "maailmanpolitiikan" taitajaksikaan en häntä laske.
Ahtisaarelle annan pisteet siitä että hän on todella oikeasti parantanut maailmaa, vaikka ei ehkä Suomen eteen juuri mitään suoranaisesti tehnytkään. No turvallisempi maailma on tietysti myös Suomen etu. Haavisto vaikuttaa aivan samanlaiselta kansainväliseltä toimijalta kuin Ahtisaari - Ahtisaarihan onkin suoraan sanonut että Haavisto on todennäköisin uusi Ahtisaari. Haavisto on suomalainen rauhanrakentaja ja pisteet hänelle siitä.
Suomen Kuvalehti kirjoitti pääkirjoituksessaan jokin aika sitten Suomen Nato-jäsenyydestä:
Kansan enemmistö vastustaa Nato-jäsenyyttä ja presidentti heijastelee sitä. Ja toisinpäin: presidentin kannan takia kansa on varuillaan. Historia osoittaa, oliko Halonen se presidentti, jonka aikana pää pantiin pensaaseen kohtalokkain seurauksin, vaikka tosi-asiat olivat ilmeiset. Panokset ovat siis kovat.
Halonen on nimenomaan presidentti joka puhuu "suurista" periaatteista, mutta ei ole tehnyt yhtään mitään. Kansa on ollut innostunut hänestä nimenomaan tilanteissa joissa hän on toiminut kyykyttäjänä ja besserwisserinä kuten Viljasen nimityksen yhteydessä. HS:ssä haastatellut suomalaiset hykertelivät sitä, miten Halonen kyykytti poliitikkoja.
Suorapuheisimmat tarkkailijat ovat sanoneet mitä ajattelevat - muut ovat varmistelleet itselleen kutsua linnan juhliin:
"Venäläisten pussailu on kivaa mutta voi kysyä onko ylenpalttinen ystävävyys vaikuttanut myönteisesti mihinkään" (Jörn Donner).
"Tarja Halonen on rähmällään oleva hemulitäti, joka mumisee Venäjällä fraaseja, mutta ei uskalla puolustaa suomalaisten sukulaiskansojen oikeuksia." (Jarkko Tontti)
"Euroopan Neuvoston jäsenmaista pahiten ihmisoikeuksia rikkoo Venäjä. Tämä on tullut esiin kaikissa ihmisoikeuksia käsittelevissä raporteissa, nykyisen ihmisoikeuskomissaarin Thomas Hammarbergin selonteoissa ja kannanotoissa. Venäjä ei ole oikeusvaltio ja poliittista oppositiota suorastaan vainotaan. Jos Halonen olisi ottanut vastaan ihmisoikeuskomissaarin tehtävät, hän olisi ajautunut napit vastakkain hyvän ystävänsä Vladimir Putinin kanssa. Ja eihän se käy käy päinsä." (Tuulikki Ukkola)
Koska kannatan Nato-jäsenyyttä, minun on hyvin vaikea valita presidenttiehdokasta näissä vaaleissa. Äänestän kyllä mutta en aio liputtaa minkään ehdokkaan puolesta.
sunnuntai, tammikuuta 08, 2012
Otsonikato - väärin sammutettu
Käsittelin muutama vuosi sitten sitä, miten ihminen onnistui ratkaisemaan otsonikadon, mutta ilmaston lämpeneminen ei ota ratketakseen, vaikka molemmat ongelmat ovat taloustieteen termein samanrakenteisia globaaleja yhteismaan ongelmia:
Ilmaston lämpeneminen on hankala ongelma, koska se vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyötä. Ilmaston lämpeneminen on taloustieteen termein globaali yhteismaan ongelma.
Ei ole kauaa aikaa siitä kun otsonikadosta puhuttiin paljon. Otsonikato on periaatteessa samanlainen globaali yhteismaan ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.
Otsonikadosta puhuminen on loppunut siksi, että otsonikato on jo saatu hallintaan. Sen jälkeen kun ongelma 1980-luvulla todella myönnettiin, on edistytty varsin nopeasti:
1. Montrealin sopimus solmittiin vuonna 1987. Sopimus loi puitteet ratkaista ongelma. Sopimusta on myöhemmin jonkin verran paranneltu.
2. Vuoteen 2005 mennessä ihmisperäisten otsonia tuhoavien kaasujen määrä troposfäärissä oli laskenut jo 8–9 % 1990-luvun alussa havaittuihin huippulukemiin verrattuna.
3. Otsonikato stabilisoituu (=ei enää kasva) nykyarvioiden mukaan vuonna 2020.
4. Otsonikerroksen arvellaan palautuvan ennalleen aikaisintaan vuoden 2050 tienoilla.
Ero otsonikadon ja ilmaston lämpenemisen välillä on toisaalta huutaava: Ilmaston lämpenemisestä on siitäkin puhuttu kauan - Osmo Soininvaarakin kirjoitti aiheesta aineen ylioppilaskirjoituksissa jo 70-luvun alkupuolella. Ilmaston lämpenemiselle ei kuitenkaan ole tehty juuri mitään, vaikka ongelman dramaattisuus on tiedetty jo varsin kauan. Ilmeisesti suurin ero on siinä, että ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen maksaa huomattavasti enemmän kuin otsonikadon ratkaiseminen: Ilmaston lämpenemisen ratkaisu vaatisi ekonomi Nicholas Sternin mukaan seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen, jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen olisi karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Libertaarien mukaan mitään ihmisen aiheuttamaa ilmastonlämpenemis-ongelmaa ei tietysti olekaan, kuten kaikki tiedämme. Mutta kaikki eivät ehkä tiedä sitä, että myös otsonkikadon ratkaisu oli libertaarien mukaan väärin sammutettu.
On tietysti totta että, jos ongelman ratkaisu ei vaadi keskittämistä (=keskittämistä valtiolle tai keskittämistä kansainväliselle tomijalle), sitä ei pidäkään keskittää. Garret Hardin - yhteismaa-käsitteen luoja - painotti asiaa painottamasta päästyään. Hän totesi mm. että globaalia väestöongelmaa ei ole olemassa ellei väestöongelmaa keinotekoisesti globalisoida:
"The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide."
Toisaalta Hardin tajusi tietenkin sen, että on olemassa myös sellaisia yhteismaan ongelmia jotka vaativat globaalia ongelman ratkaisua. Libertaarit tuntuvat tämän kieltävän:
Jos ongelman ratkaisu vaatii valtion tai kansainvälisen yhteisön koordinointia, ongelmaa ei ole olemassakaan. (libertarismin ensimmäinen peruslause, jota ei koskaan sanota ääneen.)
Ilmaston lämpeneminen on hankala ongelma, koska se vaatii koko kansainvälisen yhteisön yhteistyötä. Ilmaston lämpeneminen on taloustieteen termein globaali yhteismaan ongelma.
Ei ole kauaa aikaa siitä kun otsonikadosta puhuttiin paljon. Otsonikato on periaatteessa samanlainen globaali yhteismaan ongelma kuin ilmaston lämpeneminen.
Otsonikadosta puhuminen on loppunut siksi, että otsonikato on jo saatu hallintaan. Sen jälkeen kun ongelma 1980-luvulla todella myönnettiin, on edistytty varsin nopeasti:
1. Montrealin sopimus solmittiin vuonna 1987. Sopimus loi puitteet ratkaista ongelma. Sopimusta on myöhemmin jonkin verran paranneltu.
2. Vuoteen 2005 mennessä ihmisperäisten otsonia tuhoavien kaasujen määrä troposfäärissä oli laskenut jo 8–9 % 1990-luvun alussa havaittuihin huippulukemiin verrattuna.
3. Otsonikato stabilisoituu (=ei enää kasva) nykyarvioiden mukaan vuonna 2020.
4. Otsonikerroksen arvellaan palautuvan ennalleen aikaisintaan vuoden 2050 tienoilla.
Ero otsonikadon ja ilmaston lämpenemisen välillä on toisaalta huutaava: Ilmaston lämpenemisestä on siitäkin puhuttu kauan - Osmo Soininvaarakin kirjoitti aiheesta aineen ylioppilaskirjoituksissa jo 70-luvun alkupuolella. Ilmaston lämpenemiselle ei kuitenkaan ole tehty juuri mitään, vaikka ongelman dramaattisuus on tiedetty jo varsin kauan. Ilmeisesti suurin ero on siinä, että ilmaston lämpenemisen ratkaiseminen maksaa huomattavasti enemmän kuin otsonikadon ratkaiseminen: Ilmaston lämpenemisen ratkaisu vaatisi ekonomi Nicholas Sternin mukaan seuraavan 40 vuoden ajan satsauksen, jonka vaikutus maailman bruttokansantuotteeseen olisi karkeasti arvioiden -1 % joka vuosi.
Libertaarien mukaan mitään ihmisen aiheuttamaa ilmastonlämpenemis-ongelmaa ei tietysti olekaan, kuten kaikki tiedämme. Mutta kaikki eivät ehkä tiedä sitä, että myös otsonkikadon ratkaisu oli libertaarien mukaan väärin sammutettu.
On tietysti totta että, jos ongelman ratkaisu ei vaadi keskittämistä (=keskittämistä valtiolle tai keskittämistä kansainväliselle tomijalle), sitä ei pidäkään keskittää. Garret Hardin - yhteismaa-käsitteen luoja - painotti asiaa painottamasta päästyään. Hän totesi mm. että globaalia väestöongelmaa ei ole olemassa ellei väestöongelmaa keinotekoisesti globalisoida:
"The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide."
Toisaalta Hardin tajusi tietenkin sen, että on olemassa myös sellaisia yhteismaan ongelmia jotka vaativat globaalia ongelman ratkaisua. Libertaarit tuntuvat tämän kieltävän:
Jos ongelman ratkaisu vaatii valtion tai kansainvälisen yhteisön koordinointia, ongelmaa ei ole olemassakaan. (libertarismin ensimmäinen peruslause, jota ei koskaan sanota ääneen.)
lauantaina, tammikuuta 07, 2012
Mikrososiologiaa: keskustelu vertaisryhmässä
Istuimme iltaa, pelasimme shakkia ja keskustelimme yhteisistä asioista. Kaksi norjalaista, kaksi suomalaista, yksi ruotsalainen, yksi New Yorkin juutalainen ja maallistunut muslimi. Tunsimme toisemme ja keskustelimme yleensä suht suoraan.
Muslimi, joka on iloisesti pulputtava hyväntahtoinen nainen, sanoi muun keskustelun seassa juutalaiselle, että tehän olette yleensä hyviä tekemään businesstä. Juutalainen, joka yleensä on hyvin fiksu, rehellinen, suorapuheinen ja kova tekemään työtä, loukkaantui ja totesi, että kyseessä on stereotypia. Puolustin muslimia ja sanoin, että ei tämä halunnut loukata. Sanoin myös, että eikö se ole totta sitten, että juutalaiset ovat yleensä hyviä tekemään businesstä. Juutalainen totesi, että ehkä se on, mutta siitä ei ole kysymys. Väite on stereotypia ja siksi loukkaava. Muslimi oli hiljaa vaikka on yleensä puhelias.
New Yorkissa ja muualla missä on paljon juutalaisia kukaan ei juutalaisen mukaan ikinä esittäisi tuollaista stereotypiaa. Se on kertakaikkiaan loukkaavaa. Väitin, että koko termi stereotypia on jotain mitä ei tarvita. On olemassa vain tosia ja epätosia yleistyksiä. Sanoin jopa, että koko termin syöttäminen meille tänne Eurooppaan on amerikkalaista kulttuuri-imperialismia.
Amerikkalainen liberaali ja ruotsalaisen ovat minusta sillä laillla erikoisia universalisteja, että he ajattelevat että heidän omat spesifiset arvonsa ovat universaaleja. (Tätä tosin en sanonut.) Juutalainen sanoi, että se yleistys, että juutalaiset satsaavat aina koulutukseen, on totta. (Varmaan, mutta miksi se sitten ei ole stereotypia ?) Sanoin, että en loukkaannu jos joku sanoo, että suomalaiset ovat keskimäärin negatiivisia, koska minusta me olemme. Sanoin muslimille, että mikset muuta takaisin Iraniin, kun siellä olisi ydinfyysikoille nyt hyviä hommia. Nauroimme.
Keskustelu jatkui sitten hetken kuluttua ihan rauhallisena - kukaan tuskin oikeasti loukkaantui sen pahemmin.
Muslimi, joka on iloisesti pulputtava hyväntahtoinen nainen, sanoi muun keskustelun seassa juutalaiselle, että tehän olette yleensä hyviä tekemään businesstä. Juutalainen, joka yleensä on hyvin fiksu, rehellinen, suorapuheinen ja kova tekemään työtä, loukkaantui ja totesi, että kyseessä on stereotypia. Puolustin muslimia ja sanoin, että ei tämä halunnut loukata. Sanoin myös, että eikö se ole totta sitten, että juutalaiset ovat yleensä hyviä tekemään businesstä. Juutalainen totesi, että ehkä se on, mutta siitä ei ole kysymys. Väite on stereotypia ja siksi loukkaava. Muslimi oli hiljaa vaikka on yleensä puhelias.
New Yorkissa ja muualla missä on paljon juutalaisia kukaan ei juutalaisen mukaan ikinä esittäisi tuollaista stereotypiaa. Se on kertakaikkiaan loukkaavaa. Väitin, että koko termi stereotypia on jotain mitä ei tarvita. On olemassa vain tosia ja epätosia yleistyksiä. Sanoin jopa, että koko termin syöttäminen meille tänne Eurooppaan on amerikkalaista kulttuuri-imperialismia.
Amerikkalainen liberaali ja ruotsalaisen ovat minusta sillä laillla erikoisia universalisteja, että he ajattelevat että heidän omat spesifiset arvonsa ovat universaaleja. (Tätä tosin en sanonut.) Juutalainen sanoi, että se yleistys, että juutalaiset satsaavat aina koulutukseen, on totta. (Varmaan, mutta miksi se sitten ei ole stereotypia ?) Sanoin, että en loukkaannu jos joku sanoo, että suomalaiset ovat keskimäärin negatiivisia, koska minusta me olemme. Sanoin muslimille, että mikset muuta takaisin Iraniin, kun siellä olisi ydinfyysikoille nyt hyviä hommia. Nauroimme.
Keskustelu jatkui sitten hetken kuluttua ihan rauhallisena - kukaan tuskin oikeasti loukkaantui sen pahemmin.
torstaina, tammikuuta 05, 2012
Yksi yhteisö jää
Työpaikan vaihto on ollut väsyttävää. Irtisanominen oli hyvin ahdistavaa kun vanhassa työpaikassa oli kuitenkin paljon hyvää ja lähtemiseni aiheuttaa varmasti hankaluuksia jäljelle jääville, koska minulla ei ole minkäänlaista varamiestä. Ystävystyin yllättävän monen työkaverini kanssa ja heidän jättämisensäkin on epämiellyttävää. Yksi yhteisö jää.
Olen toisaalta iloinen, kun huomaan että töitä on minun osaamisellani aika helposti saatavissa. Se on tullut minulle yllätyksenä. Olen toki pahimmanlaatuinen pessimisti. Uudesta työpaikasta en paljoa tiedä. Joskus olen työpaikkaa vaihtaessani pettynyt pahasti.
Vanhan työpaikan ihmiset ovat olleet ainakin iloisiakin puolestani mikä on se taas tuntunut hyvältä.
Minkäänlaista ikärasismia en ole kokenut. Ihmisiä otetaan uskoakseni ainakin joillain aloilla töihin iästä riippumatta. Tietysti riippuu onko ikä tuonut mukanaan ensi sijassa kokemusta vai kyynisyyttä ja jämähtäneisyyttä.
Olen toisaalta iloinen, kun huomaan että töitä on minun osaamisellani aika helposti saatavissa. Se on tullut minulle yllätyksenä. Olen toki pahimmanlaatuinen pessimisti. Uudesta työpaikasta en paljoa tiedä. Joskus olen työpaikkaa vaihtaessani pettynyt pahasti.
Vanhan työpaikan ihmiset ovat olleet ainakin iloisiakin puolestani mikä on se taas tuntunut hyvältä.
Minkäänlaista ikärasismia en ole kokenut. Ihmisiä otetaan uskoakseni ainakin joillain aloilla töihin iästä riippumatta. Tietysti riippuu onko ikä tuonut mukanaan ensi sijassa kokemusta vai kyynisyyttä ja jämähtäneisyyttä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)