lauantaina, marraskuuta 10, 2007

Jokela ja linkolalaisuus

Olin jo kirjoittanut postauksen jossa annoin hiukan ilkeää sanamuotoa käyttäen osavastuun tapahtumista Pentti Linkolalle ja hänen ääriekologiselle liikkeelleen. Jätin postauksen lähettämättä.

Olen tosin edelleen samaa mieltä, että jos lapsi joutuu jatkuvasti sellaisen propagandan kohteeksi että ihmisiä on liian paljon, että ihminen on evoluution virhe ja että virhe on korjattava, se voi osaltaan olla aiheuttamassa tällaista käyttäytymistä.

Mutta se mitä todella haluaisin sanoa on, että huolehtikaa ihmiset lähimmäisistänne ja puuttukaa kun joku alkaa syrjäytyä sosiaalisesti. Puuttukaa erityisesti kun joku alkaa luulla olevansa muitten yläpuolella. Tuomitkaa sellaiset puheet tiukasti, mutta ensi sijassa puuttukaa tavalla tai toisella. Puuttumattomuus on välinpitämättömyyttä.

Tästäkin tapauksesta on suomalaisten yli päästävä eikä mikään kyyninen itseinho tai maailman pahuudesta puhuminen siinä auta. Haluan sanoa osanottoni kaikille uhreille. Ja myös törkeän joukkomurhan suorittaneen pojan perheelle.

6 kommenttia:

sdasfafasd kirjoitti...

Minulle tuli järkytyksenä se, että minulla on tuttavapiirissä ihmisiä joilta olen kuullut Pekka-Ericin manifestin joskin aina hieman eri sanoin ja eri tavalla. Olen useita kertoja osoittanut heille ongelmia heidän ajattelussaan, ja yrittänyt oikeastaan kaikilla taktiikoilla; rautalanka, terapia, nöyryytys. Heidän koppansa vaan ei toimi kahteen suuntaan. Olen sivuuttanut sitten loppujen lopuksi, heidän horinansa sillä että teiniangstivaihde on jäänyt päälle ja kai se kohta naksahtaa taas eteenpäin asentoon, mutta sama kiekko siellä pyörii. Pitää kysellä heidän tuntojaan tästä tapauksesta, jos he ovat pystyttämässä jotain Pekka-Eric fanclubia niin en tiedä pystynkö rajoittamaan toimintani pelkkiin sanoihin.

Vasarahammer kirjoitti...

Siitä voi nostaa hattua Jukalle, että hän ei lähtenyt käyttämään Jokelan tragediaa hyväksi poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä, kuten monet ovat jo tehneet.

Jokelan murhaajan ideologiasta ei voi syyttää yksin ekofasismia, joka oli hänen äitinsä ideologia. Itse asiassa murhaajan ajatuksista henkii ainoastaan ihmisviha ja yli-ihmisideologia, jotka voidaan yhdistää myös muihin aatesuuntin kuin ekofasismiin. Inhimillistä pahuutta voidaan selitellä monilla eri motiiveilla, eikä kukaan meistä voi ymmärtää, mitä tappajan päässä liikkui, joten parempi on olla hiljaa.

Tässä yhteydessä sanon, että ekofasismia on kaikki sellainen, jossa elonkehä asetetaan ihmiskunnan yläpuolelle.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ajatellut asia myös vaikkapa rotuteorioihin tai maahanmuuttajavastaisiin propakandoihin peilattuna. Joku nuori voi helposti alkaa jattelemaan, että Muslimit tai Somalit ovat rikollisia eräiden kansallismielisten kirjoitteluiden seurauksena.
Tai joidenkin Ellilöiden mukaan alhaisemman äö:n tutkimusten mukaan omaavat rodut tulisi poistaa meidän maasta.

Jukka Aakula kirjoitti...

Elämäntapa-ählämi tekee tietysti negatiivisuudestaan huolimatta aivan oikean kysymyksen:

Vaikka Linkola epäilemättä on siinä oikeassa, että kestävänkehityksen kannalta ihmisiä on liikaa ja kulutusta on liikaa, ja vaikka Ellilä ja minä todennäköisesti olemme siinä suhteessa oikessa että Suomeen ei pitäisi ottaa afrikkalaisia eikä arabimaahanmuuttajia, on ymmärrettävä ja tunnustettava se riski, että joku voi tehdä tästä radikaalin johtopäätöksen (tai voi ainakin keksiä hyvän tekosyyn toimia radikaalisti)

Johtopäätöksen joka inhimillisestä näkökulmasta on erittäin tuomittava.

sdasfafasd kirjoitti...

Tuontapaisia radikaaleja johtopäätöksiä on kyllä tehty, mutta ne jotka niitä tekevät eivät lue Halla-ahoa saati Ellilää, itse asiassa ne harvemmin lukee yhtään mitään.

Minusta on jotenkin omituista miten puhe sellaisista eroista kuten kulttuurieroista ja biologisista eroista kuten testosteronitasot, joista löytyy ihan kunnon näyttöä (biologisista ja kulttuurillisista). Kääntyy kuin huomaamatta panumielisten kopassa "kaikki neekerit pitäisi tappaa". Tai jos joku kirjoittaa että mamut korostuvat ikävästi rikostilastoissa, niin ennen kuin lause on tullut loppuun. panumielisen aivot katkaisevat lauseen keskeltä, ja vaihtavat sen ".. neekerit pitäisi tappaa".

Lopputuloksena vastapuoli jotenkin kuvittelee, että nämä tekstit kehottavat siihen, vaikka vikaa pitäisi lähteä etsimään omasta kopasta.

Ei tämä propagandaa ole. Rajut kulttuurikolarit on ihan totista totta, mutta voihan elämäntapa-ähly kaivaa päänsä hiekkaan ja leikkiä että tanskalaisia pilakuvia ei koskaan piirretty, eikä varsinkaan mitään reaktiota tullut.

Jukka Aakula kirjoitti...

Tässä on myös se rankka ero että me emme ole olleet vaatimassa ihmisten vähentämistä maapallolta emmekä kenenkään tappamista vaan maahanmuuton selektiivisyyttä. Linkolahan tarkoittanee nimenomaan ihmisten tappamista päätellen siitä, että hän on kehunut Pol Potin hallintoa jolle leimaa antavinta oli Kambodjan väestön vähentäminen tappamalla miljoonia ihmisiä. Jos ihminen kuuluu sellaiseen järjestöön jonka henkinen johtaja saarnaa kansanmurhan puolesta niin voinee kai sanoa että Auvisen äiti on mukana ekofasistessa järjestössä ?

Linkola myös omisti kirjansa Baader-Meinhofillekin. Joten kyllä tässä puhutaan ihan erilaisista asioista.