torstaina, marraskuuta 01, 2007

Miksi Venäjä kirjoittaa uudelleen historiaansa ?

HS:n mukaan Venäjä kirjoittaa uudelleen historiaansa. Koululaisille annetaan kuva Stalinista suurena johtajana ja Venäjän modernisoijana - mm. Ukrainan kansanmurha ja Baltian pakkoliittäminen Neuvostoliittoon ohitetaan kokonaan. Suomalaisten taistelutahto talvisodassa tosin myönnetään.

Stalin esitetään Ivana Julman ja Pietari Suuren kaltaisena despoottina, joka käytti despotiaa nimenomaan Venäjän modernisoimiseen. Despotia oli siis uuden tulkinnan mukaan epämiellyttävää mutta väistämätöntä Venäjän modernisoinniksi: Pietari Suuri ja Iivana Julma olivat Stalinin tavoin sekä suuria despootteja että suuria modernisoijia.

Suurta mielikuvitusta ei tarvita ymmärtämään, että tämä uudelleentulkinta ei ole mielivaltainen ja satunnainen vaan pyrkii palvelemaan Venäjän modernisaation uusinta vaihetta - putinilaista modernisaatiota. Putinilainenkin modernisaatio perustuu ainakin jonkinasteiseen despotiaan ja "pragmaattiseen" suhtautumiseen tieteen objektiivisuuteen, ihmisoikeuksiiin ja demokratiaan.

Venäjällä jonkinasteinen despotia nähdään väistämättömänä keinona modernisaation tiellä. Historian uudelleenarvioinnilla on siis selkeä funktio - pyritään siihen että kansa hyväksyisi despotian - tai ainakin puolifasistisen hallinnon - väistämättömänä keinona saavuttaa modernisaatio ja kansan yhtenäisyys.

Vain modernisaation avulla Venäjästä voi uudelleen tulla suurvalta.

Vaikka emme välttämättä hyväksy Putinin toimia tai historian poliittisesti motivoitua uudelleenkirjoitusta - monen suomalaisen tuntuu tosin olevan helpompi hyväksyä tieteen objektiivisuuden uhraaminen politiikan alttarille Venäjän kuin Usan tapauksessa - meidän pitää ymmärtää missä Venäjällä mennään.

Usko despotiaan modernisaation välineenä ei ole syntynyt sattumalta. 90-luvun epäonnistunut demokratisointi ja yksityistäminen on ainakin osasyyllinen tähän.

Toisaalta ehkä Eurooppa voisi oppia Putinilta tiettyä pragmaattisuutta - kuitenkaan ilman että länsimaista demokratian ideaalia silti koskaan hylättäisiin. Viittaanpa nyt vaikkapa maahanmuuttoon - eurooppalaisten keskustelu maahanmuutosta on lähinnä ämmämäistä ja akateemista - kaikkinainen pragmatia asiasta puuttuu. Maahanmuutto ei palvele ensi sijassa Eurooppaa vaan jotain meille syötettyjä aikansa eläneitä ideaaleja, jotka kumpuavat toisen maailmansodan ikävistä tapahtumista.

3 kommenttia:

Ironmistress kirjoitti...

Ruukinmatruuna sivusi tätä aihetta esseessään "Karhunpoika karjahtaa".

Venäjä on mongolien henkinen perillinen, eikä se perintö karise pois vuosisadassa eikä kahdessa. Mutta Venäjää ei voi ymmärtää järjellä, sitä pitää ymmärtää tunteella - eikä Venäjä ole ikinä niin vahva kuin kuvittelemme eikä myöskään niin heikko. Venäjä on luonnonvaratalous ja vahvasti matkalla kohti alkutuotannolla toimivaa kehitysmaadiktatuuria - jahka öljy eräänä päivänä loppuu, niin venäläisillä on sormi suussa.

Venäjän perusteollisuus deindustrialisoituu vauhdilla, eikä Venäjä kykene kilpailemaan teknologian osalta Lännen kanssa innovatiivisuudella eikä työvoiman osalta Kauko-Idän kanssa. Lisäksi Venäjällä on riesanaan iso itäinen naapuri, jonka kanssa sen välit eivät ole kovin sydämelliset.

Unknown kirjoitti...

'Maahanmuutto ei palvele ensi sijassa Eurooppaa vaan jotain meille syötettyjä aikansa eläneitä ideaaleja, jotka kumpuavat toisen maailmansodan ikävistä tapahtumista.'

niin, natseihin ja maahanmuuttoon liittyen sanotaan että 'pitäisi ottaa oppia historiasta' eikö sitten kannattaisi ottaa oppia myös muslimien useista menneistä yrityksistä valloittaa eurooppa ja intiaanien ja aboriginaalien kohtalosta heidän maidensa jouduttua runsaan maahanmuuton kohteiksi. ärsyttää muuten
kliseisyydessään, että lähes aina kun joku haluaa käyttää esimerkkinä jotain historian 'kauhutapahtumaa' hän valitsee natsismin, ikäänkuin historiasta ei mitään muita kansanmurhia yms löytyisikään.

Jukka Aakula kirjoitti...

Hyvä huomio: "niin, natseihin ja maahanmuuttoon liittyen sanotaan että 'pitäisi ottaa oppia historiasta' eikö sitten kannattaisi ottaa oppia myös muslimien useista menneistä yrityksistä valloittaa eurooppa ja intiaanien ja aboriginaalien kohtalosta heidän maidensa jouduttua runsaan maahanmuuton kohteiksi. ärsyttää muuten
kliseisyydessään, että lähes aina kun joku haluaa käyttää esimerkkinä jotain historian 'kauhutapahtumaa' hän valitsee natsismin, ikäänkuin historiasta ei mitään muita kansanmurhia yms löytyisikään."