tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Lakeijaluonne

Varoitus: Tämä artikkeli on synkkä, enkä ota vastuuta jos lukija masentuu, kun havaitsee artikkelin käsittelevän itseään.

Karamazovin veljeksissä ja yleensä klassisessa venäläisessä kirjallisuudessa lakeija - huonon isännän palvelija - on traaginen hahmo. Lakeija nöyristelee herraansa, mutta ei kunnioita häntä eikä kunnioita itseään. Lakeija alkaa lopulta halveksia kaikkea, varsinkin köyhiä tavallisia työtätekeviä kunnon ihmisiä - erityisesti hän alkaa inhota itseään. Kun Karamazovin veljeksissä opiskelija kouluttaa lakeijaa, lakeija alkaa ymmärtää alistettua asemaansa älyllisesti mutta samalla hän muuttuu ihmishirviöksi, joka haluaa vain tuhota.

Samanlaisisia ihmisvihaajia syntyy jokaisesta ihmisestä joka myy sielunsa ja ruumiinsa. Prostituoitu tietää sisimmässään että vaikka hän saa suuren korvauksen palveluistaan, hänen elämänsä on tyhjää. Hän alkaa halveksia asiakkaitaan, mutta hän halveksii myös itseään köyhempiä työtä tekeviä ihmisiä. Rikkaitten perheitten penikat myyvät taas sielunsa vanhemmilleen. Sihteeri esimiehelleen. Julkkikset tai sellaisiksi haluavat myyvät sielunsa julkisuudelle. Lopulta he vajoavat sellaiseen itseinhoon että he huumaavat itsensä myrkyillä ja tappavat itsensä.

Myös työntekijä voi myydä sielunsa työnantajalle. Jo Marx puhui työläisen vieraantumisesta. Moni varsinkin suuren työpaikan työntekijä on myynyt rahasta sielunsa työnantajalleen. Hän uskottelee itselleen että korvaus jonka hän saa palveluistaan on riittävä ja hän kieltää myyneensä sielunsa, vapaa-aikansa, lapsensa ja elämänsä. Hän uskottelee tekevänsä mielenkiintoista työtä, vaikka on usein faktisesti liukuhihnalla tekemässä hyvin rajoittunutta työtehtävää, jossa ammattitaito koko ajan vähenee.

Telealalla ongelma on erityisen suuri. Koska rahaa 90-luvulla oli todella paljon tele-alan työntekijät saivat usein siedettävää palkkaa ja varmaa leipää, vaikka ammattitaito jäi suljetussa telealan ympäristössä paljon jälkeen avoimesta IT-alasta. Telealan työntekijästä tuli lakeija monella tavalla. Hän tiesi jäävänsä jälkeen avoimen puolen työntekijöistä ammattitaidon kehittymisen osalta, mutta hän myi ammattitaitonsa rahasta. Telealan työntekijät ovat huonon isännän lakeijoita siinäkin mielessä, että telealan isännät olivat - varsinkin vuosituhannen vaihteessa - usein henkisesti laiskoja. Uudistuksia ei tarvittu kun edellisen sukupolven tuotteista tuli rahaa rutkasti. Vaikka uudet palvelut eivät tuottaneet, rahaa tuli edellisen sukupolven palveluista. Pappa betalade. Johtajien toiminta rajoittuikin faktisesti erilaisten powerpoint-esitysten tekoon ja sosiaalisen verkottumiseen. Telealalla yritys onkin useimmiten työntekijän vankila sen sijaan että se olisi työyhteisö.

Myös maa ja kansa voi olla lakeija. Kun esimerkiksi vihollista aletaan kutsua ystäväksi, koko kansasta tulee lauma lakeijoita. Lakeijan roolin ottaessaan ihmiset alkavat halveksia niitä jotka eivät prostituoi itseään vaan puhuvat suoraan. Ovatpa nuo ihmiset lapsellisia, lakeijat ajattelevat. Viisaus on tosiasioiden tunnustamista, lakeijat sanovat.

3 kommenttia:

IDA kirjoitti...

Eräs aiempi pomo totesi kerran, että j OY:n perässä tarkoittaa sitä, että yhtiö on paska. Ehkä se oli oikeassa.

Jukka Aakula kirjoitti...

Menestys on myös yksi ongelma. Kun firma menestyy tarpeeksi kauan menee nöyryys ja sen korvaa ylimielisyys.

Ylimielisimpiä ovat ne jotka eivät ole itse edes olleet mukana luomassa menestystä vaan ovat tulleet mukaan elonkorjuujuhlissa.

Telealalla nöyryyttä on alkanut taas hiljalleen ilmetä.

Valkea kirjoitti...

Erityisen hyvin artikkeli osui kohdalleen kansakunnista puhuttaessa. Jos siinä kohdassa korvataan sana "suoraan" sanalla "totta", niin artikkeli pääsee lähemmäs täydellisyyttä. Kun "tunnusta tosiasioita" jälkeen laitetaan "(lue: kannata vallitsevaa poliittista paradigmaa)", niin täydellisyyttä voi jo melkein koskettaa. :)