Totuus aiheesta "Stop hate against Asian Americans"?

Charles Murray linkkasi twitterissä erinomaiseen kirjoitukseen aiheesta totuuden väärentäminen politiikan menetelmänä. 

A remarkable aspect of today’s culture war debates, across a whole range of topics, is the fact that many massively popular positions bear no resemblance to measurable truth. Many core claims of Black Lives Matter (BLM), the “systemic racism” school of sociological thought, the Stop AAPI (Asian American Pacific Islander) Hate movement, and, for that matter, QAnon and election fraud devotees on the political right, don’t gel at all with empirical facts. Often this is no accident. Many activists and a surprising number of academics and media figures seem to have returned to the ancient idea that truth is relative, and hard data of the Bureau of Justice Statistics variety are less valuable than individual “lived experience.” Others, so far as I can tell, simply lie to facilitate personal or political goals. The trend is a dangerous one: People who fear nonexistent demons are also likely to propose costly and unnecessary witch hunts. In the face of the new Hounds of God, empiricism must again be defended.

The risk of misdirected action based on faulty inputs is even larger when it comes to highly politicized issues, in which one or both sides have an incentive to lie or misdirect. 

Erityisesti kirjoitus käsittelee sitä, missä määrin rasismi tai rotujen välinen väkivalta on amerikkalaista yhteiskuntaa kaikkialla leimaava ongelma.  

Ensimmäinen esimerkki tulee rotujen välisen väkivallan yleisyydestä, josta puhuvat sekä oikeisto että vasemmisto:

American media is chock-full of shocking stories about cruel whites harassing or attacking people of color as we do the most basic things in our daily lives—barbecue in parks, swim in public pools, watch birds, ride the Chicago L or New York 6 train with a hijab on, or just walk home from Subway with a tuna sandwich. Basketball centimillionaire LeBron James declared last year that Black people as a group are “terrified” even to leave home because of the risk of police misconduct and white violence. The hard edge of the political right engages in a fair amount of this as well, with websites and books like White Girl Bleed a Lot and Stuff Black People Don’t Like joining the decades-old VDare and American Renaissance in chronicling almost every attack on a white pensioner.

This is all, again, empirically nonsensical. According to the 2018-19 Bureau of Justice Statistics Criminal Victimization report (table 14), the vast majority of crime is intraracial, with 70% of attackers targeting Blacks and almost 65% of those targeting whites being individuals of the same race as their victims. Violent interracial incidents involving Blacks and whites, on the other hand, make up roughly 3% of total crime: During 2018-19, there were 20,828,040 “Index” violent crimes or serious property crimes in America, 607,726 of which were violent offenses involving a white offender and a Black victim or a Black offender and a white/Caucasian victim.

Herkullisin esimerkki on ehkä vasta alkanut kampanja pysäyttää viharikokset aasialaisamerikkalaisia vastaan: 

The debate about how best to “stop AAPI hate” provides the best recent example. Following a genuine surge in shocking street attacks against people of East Asian heritage, many prominent activists and media figures attempted to tie the violence to “white supremacy” and held major Black Lives Matter-style marches to oppose this boogeyman. The actual data provides, quite literally, no support for the argument that white racism has motivated most anti-Asian attacks.

Notably, most of these attackers haven’t been white. According to the most recently available national crime data that includes Asian American victims, 27.5% of violent attackers were Black, 24.1% were white, 21.4% were Latino and “other” combined, and 24.1% were Asian. In a separate data set focused only on the 98 most prominent recent attacks on Asian Americans, a research associate and I found that 29% of the attackers who were identified in racial terms (24 out of 84) were white, while 71% (60 out of 84) were people of color.

Kolmas esimerkki ovat väitteet mustiin kohdistuvasta laajasta poliisiväkivallasta:

A well-run and large-N study from the Skeptic Research Center in February 2021 found that 54% of Americans who “identify as very liberal” believe that the average number of unarmed Black men killed annually by U.S. police is somewhere between “about 1,000” and “more than 10,000.” A major empirical survey conducted by the political scientist Eric Kaufman in April 2021 found that 80% of African Americans and 60% of educated white liberals believe that more young Black men die annually at the hands of police than in car wrecks.

OK. The actual number of unarmed Black men killed by police last year was 17. Given the grave importance of this issue, it’s worth repeating that number—17—across the tens of millions of annual police-citizen interactions. As it turns out, about 1,000 people of all races, sexes, and ages are shot to death by on-duty police officers in a typical year (1,021 in 2020), and about 250 of those are identified as Black. Even this gap—between the share of Americans who are Black (13%) and the share of police shooting victims (24%-25%)—largely vanishes when a simple adjustment is made for the gap in reported crime statistics (and thus in police encounter rates) between Blacks and whites, which was 2.4 to 1 when the Bureau of Justice Statistics’ National Crime Victimization Study collected data on violent crime victims in 2019. Even leaving such academic points aside, it is clear that estimates of police violence on at least the political left are several orders of magnitude higher than reality.

Neljäs esimerkki on väite, että mustia ja latinoita on korkeakoulutetuissa ja korkeakoulutusta vaativissa tehtävissä vähemmän kuin valkoisia - ja heillä on näin huonompi palkka - siksi, että USA:ssa vallitsee laaja rakenteellinen rasismi:

Almost every time the narrative of systemic racism is subjected to empirical analysis, it collapses. The core claim of the systemic racism (or “systemic bias”) school in academia is that pervasive racism must still exist within modern society because measurable and fairly large gaps between races persist in variables such as income. At least according to such thinkers as Boston University’s Ibram X. Kendi, the “pervasive racism” explanation must be accurate because the only other potential explanation for these gaps in outcomes would be the unacceptable specter of genetic inferiority.

While some more-than-residual racism obviously remains in American society (a 2015 Gallup poll found that 8% of Americans would not vote for a well-qualified Black presidential candidate from their own party), the second part of Kendi’s famous argument is simply wrong. Roughly the same level of bias exists against many groups—Jews, Hispanics, Blacks, women—which nevertheless have dramatically different outcomes. Adjusting for other important variables that differ among racial and ethnic groups like age and region of residence, the gaps glibly attributed to prejudice all but close.

Murray on itse juuri julkaissut kirjan Facing Reality: Two Truths about Race in America tästä aiheesta. (Kirjoitin siitä englanninkielisen arvostelun/referaatin goodreadsiin, mutta pyrin kirjoittamaan aiheesta myös Sarastukseen suomeksi.)

Murray on erityisesti huolestunut siitä, että jatkuva faktoihin perustumaton valkoisten demonisointi aiheesta rakenteellinen rasismi lisää polarisaatiota amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Erityisesti Murray on huolestunut ns. Affirmative Action-politiikan vaikutuksesta amerikkalaisten mieliin: 

Preferential racial policies have been eroding the nation’s commitment to impartiality for decades. Identity politics accelerated that erosion. The threatening new development is that Whites increasingly agree that identity politics is the way to go...  It has long been my view, first expressed in these words long ago, that aggressive affirmative action is a poison leaking into the American experiment. We are now dealing with nearly sixty years of accumulated toxin. It is not the only cause of the present crisis, but it is a central one.

Arvostettu yhteiskuntatieteilijä Timur Kuran ennustikin jo 90-luvulla kirjassaan Private truths, Public Lies, että Affirmative Action -politiikka tulee aiheuttamaan USA:ssa poliittisen räjähdyksen, koska suuri enemmistö amerikkalaisista viereastaa sitä.

 

Economist: gender kriittiset tutkijat puolustavat onnistuneesti sananvapauttaan

Brittiläinen pitkän linjan laatulehti Economist on näköjään ottamassa roolin euroopalaisen sivistyksen/valistuksen puolustajana amerikkalaista keskiaikaista menoa vastaan. USA:ssa trumpilaiset vastustavat evoluutiota, ilmastotiedettä, lääketiedettä jne. Mutta samaan aikaan vasemmalta edistetään sananvapauden supistamista tieteessä ja tieteen politisoimista.

Kuten aiemmin kerroin, Economist-lehti on kuvannut gender-aktivistien harjoittamaa painostusta lääketieteen politisoimiseksi. Economist-lehti on todennut, että lääketieteen politisoituminen on johtanut hoitokäytäntöjen muuttumiseen niin, että nuorten ihmisten terveys on vaarassa. Economist puhuu jopa lääketieteen skandaalista. Tässä asiassa gender-aktivistien toiminta on jo kuitenkin kohdannut takapakkia Euroopassa - varsinkin Suomessa, Ruotsissa ja Britanniassa.

Uusimmassa numerossa Economist-lehti kuvaa yliopistojen sananvapaus-tilannetta Britanniassa. Vaikuttaa siltä, että gender-aktivistien harjoittama mielipideterrori on alkanut joutua voimakkaan kritiikin kohteeksi. Sananvapauden kannattajat ovat järjestäytymässä. Yliopistot, jotka tähän mennessä ovat raukkamaisuuttaan taipuneet aktivistien painostuksen alla ja rajoittaneet tutkijoiden vapautta ja edistäneet tieteen poltisoitumista, ovat joutuneet taipumaan ja jopa pyytämään tekojaan anteeksi.

hours before Jo Phoenix, a professor of criminology at Britain’s Open University, was due to give a talk at Essex University about placing transgender women in women’s prisons, students threatened to barricade the hall. They complained that Ms Phoenix was a “transphobe” likely to engage in “hate speech”. A flyer with an image of a gun and text reading “shut the fuck up, terf” (trans-exclusionary radical feminist, a slur) was circulating. The university told Ms Phoenix it was postponing the event. Then the sociology department asked her for a copy of her talk. Days later it told her it had voted to rescind its invitation, and would issue no more. Ms Phoenix says she was “absolutely furious and deeply upset” about both the damage to her reputation and to academic freedom.

Essex University’s vice-chancellor asked Akua Reindorf, a lawyer who specialises in employment and discrimination law, to investigate. Eighteen months later, in mid-May, the university published Ms Reindorf’s report on its website. It said Essex had infringed Ms Phoenix’s right to freedom of expression and that its decision to “exclude and blacklist” her was also unlawful. It advised the university to apologise to Ms Phoenix and to Rosa Freedman, a professor of law at Reading University whom it had excluded from an event during Holocaust Memorial Week “because of her views on gender identity”. (Essex in the end allowed Ms Freedman to attend.)

Ms Reindorf’s report marks a challenge to the transgender dogma that originated on American campuses and has spread to universities around the English-speaking world. Its proponents hold that gender identity—the feeling that one is a man or a woman—is as important as biological sex and that trans people should in all circumstances be regarded as the gender with which they identify. This has increasingly influenced policy-makers: several places allow trans women into spaces that were once reserved for females, from sports teams to prisons and shelters for victims of domestic violence.

The opposing viewpoint, which is often described as “gender-critical”, might once have been considered mainstream. It argues that, since biological sex is unchangeable, even with hormones, surgery or any other form of treatment, the conviction that one has been born in the wrong body should not be dispositive. Gender critics argue that biological differences between the sexes make the continued provision of female-only spaces necessary. Trans activists say that trans women should have access to those places, too. “The emphasis that so-called gender-critical women place on what they describe as threats to women ignores the fact that trans women are overwhelmingly those who are threatened in single-sex spaces,” says Lisa Miracchi, an assistant professor at the University of Pennsylvania who has signed open letters disapproving of gender-critical feminists.

The arguments the two sides put forward, in other words, are complex and debatable. But many trans activists think that any disagreement is tantamount to hate speech and try to suppress it. Some universities with policies that reflect the belief that trans women are women have acted on complaints about people who do nothing more than express a contrary view. In May, after students at Abertay University in Dundee reported that a student had said at a seminar that women have vaginas and men are stronger, the university launched an investigation.

In some cases, academics who have objected to “gender ideology”—the view that gender identity should trump biology—have been removed from professional posts. In April Callie Burt, an associate professor at Georgia State University, was fired from the editorial board of Feminist Criminology. She was told her presence might deter others from submitting manuscripts. The problem appears to have been her criticism of the conflation of sex and gender identity in proposed anti-discrimination legislation. Last June Kathleen Lowrey, an associate professor of anthropology at the University of Alberta, was removed as the chair of an undergraduate programme after students complained they felt unsafe. She says she reckons gender-critical posters on her office door were to blame.

Yet the most worrying effect is likely to be invisible. An unknown number of university employees avoid expressing their opinion for fear it will damage their career or turn them into pariahs. The report about Essex says witnesses described a “culture of fear” among those with gender-critical views. This is unlikely to be limited to one university. The report also argues that expressing the view that trans women are not women is not hate speech and is not illegal under British law, whatever university policies might suggest.

The fight back

The report is likely to embolden gender-critical academics in Britain, at least, where they are already more outspoken. There are signs that a backlash to gender ideology is building elsewhere, too. In February, when Donna Hughes, a professor of women’s studies at Rhode Island University, published an article critical of gender ideology, petitions sprouted calling for her to be fired. Her university denounced her and warned that the right to free speech was “not boundless”. Ms Hughes, who is a co-founder of the Academic Freedom Alliance (afa), which was launched in March, says her university encouraged students to file complaints. She hired an “aggressive” lawyer. In May the afa announced the university had dropped its investigations into Ms Hughes and affirmed her right to speak.

Ms Hughes’s example is striking because in America, where concerns about free speech in universities tend to focus on racial sensitivities, gender-critical views are rarely expressed publicly. This is partly 0because there is no federal legislation that specifically protects trans (or gay) people from discrimination, which lends a particular urgency to lgbt activism. Jami Taylor, a professor of political science at the University of Toledo and a trans woman, says she has experienced “transgender-related bias” throughout her career, from being called “it” by students and a colleague to being guided to the men’s bathroom.

America’s political polarisation makes it harder yet to debate such topics. Trans activists often portray gender criticism as a far-right cause. Though it is becoming that, too, it is a topic on which leftist feminists and social conservatives find agreement. In Britain most outspoken gender-critical academics are left-leaning, atheist feminists. Some in America are, too.

Their chief concern is the preservation of female-only spaces. In February Holly Lawford-Smith, a professor of philosophy at the University of Melbourne, launched a website which invited women to describe their experiences of sharing female-only spaces with trans women. It is not a research project and its reports are unverified. Most describe a feeling of discomfort rather than any form of physical assault. Soon afterwards, around 100 of her colleagues signed an open letter claiming the website promoted “harmful ideology”. It called for “swift and decisive action by the university”. Ms Lawford-Smith kept her job, but there have been at least two marches at the university decrying that. “I think people quite enjoy having a nemesis on campus,” she says

How did an ideology that brooks no dissent become so entrenched in institutions supposedly dedicated to fostering independent thinking? Pressure groups have played a big part. In Britain most universities and many public-sector bodies have joined the Stonewall Diversity Champions scheme, which means they have drawn up policies that reflect the group’s position on trans identity. The report about Essex said the university’s policy “states the law as Stonewall would prefer it to be, rather than the law as it is”, and could cause the university to break the law by indirectly discriminating against women. It recommended that Essex reconsider its relationship with Stonewall. Several bodies, including the government’s equality watchdog, have since left the Champions scheme.

The influence of pressure groups exemplifies the other big reason trans ideology has gained a foothold in academia: its elision with the rights of gay people. Many organisations established to defend gay rights have morphed into trans-rights groups. Tamsin Blaxter, a research fellow at Gonville & Caius College, Cambridge and a trans woman, says that academia has become a lot more welcoming to trans people, thanks largely to Stonewall. But some gay people disagree with its new focus. In 2019 some supporters split from the group, in part owing to concerns that its stance encourages gay people to redefine themselves as trans (and straight), to form the lgb Alliance. Similar groups have sprung up around the world.

Students increasingly express gender-critical views. This year a group of feminist students in Cambridge ran a “replatforming” event for gender-critical scholars who had been excluded from academic events (Ms Phoenix was among the speakers). Sophie Watson, one of the organisers, says she has lost friends over the issue. “There’s so much fear over using the wrong language—to disagree with the line that trans women are women is really considered hateful,” she says.

Campus revolt

Gender-critical academics hope that as more of them speak out, others who share their concerns but were afraid to express them will feel emboldened. When Kathleen Stock, a professor of philosophy at Sussex University and one of Britain’s most prominent gender-critical academics, was given a government award for services to education last December, hundreds of academics from around the world signed an open letter denouncing her. More than 400 signed a counter letter in her defence. But many people, she says, prefer to express their support privately.

Universities will no doubt watch how the debate evolves outside academia, especially in the courts. The dangers of eroding free speech are becoming increasingly apparent as judges rule on matters from the medical treatment of trans-identifying children to people who have been sacked after being accused of transphobia. If Maya Forstater, a British researcher who lost her job because of her gender-critical views, wins her appeal against the ruling of an employment tribunal that this was lawful, universities may become quicker to defend their gender-critical employees.

Regulation may also play a part. In February the British government announced proposals to strengthen academic freedom at universities, including the appointment of a free-speech champion. Some (though not all) gender-critical academics welcome the idea. In America lawsuits invoking free speech may make a difference. But it would be better if universities, which owe their success to a tradition of dissent and debate, did in fact defend it.

Isoviha, suomettuminen ja Kunta Kinte

Isoviha on pahin venäläisten Suomeen kohdistama agressio. Venäläisten suorittamat murhat ja raiskaukset kohdistuivat pahiten Pohjanmaahan. HS haastatteli isovihaa tutkinutta professoria Kyösti Vilkunaa:

Tsaari Pietari, jota myös ”Suureksi” kutsutaan, oli antanut Pohjois-Pohjanmaata koskevan tuhoamiskäskyn. Kaksikin. Rannikosta piti tehdä peninkulmien leveydeltä joutomaata, joka ei tarjoaisi elämisen edellytyksiä mahdollisille vihollisjoukoille eli Ruotsin armeijalle.

Nykyterminologialla ilmaisten Pietari määräsi tekemään kansanmurhan.

Pahimpia murhavuosia olivat Pohjanmaan miehityksen alkuajat, vuodet 1714—1716. Useimmat suomalaiset alueet olivat joutuneet vainolaisen kynsiin jo aiemmin, ensimmäisinä Karjalan rajamaat ja Suomenlahden rannikko.

Suomettumisen aikana oli tapana vähätellä isovihaa koska sen muistelu antoi "ystävistä" "väärän" kuvan.

Edelleenkään kouluissa ei tästä asiasta paljoa puhuta. Monen mielestä on poliittisesti muodikkaampaa puhua suomalaisten kolonialismista kuin siitä, että tuhannet suomalaiset joutuivat Venäjälle orjiksi ja edelleen myydyiksi jopa Persiaan. Mielenkiintoista on että samoihin aikoihin kun Kunta Kinte totuuspohjaisessa kirjassa ja elokuvassa Juuret otettiin orjaksi Gambiasta, 120 nuorta otettiin orjaksi yhdestä pohjalaisesta pitäjästä - Lohtajalta. Uudenkaupungin rauha antoi orjille oikeuden palata - yhdeksän lohtajalaista pääsi palaamaan.

Suomessa on ollut pyrkimyksiä vähätellä isoavihaa. Näin tapahtui etenkin suomettuneisuuden vuosikymmeninä. Silloin ei rohjettu sanoa ääneen tai haluttu ehkä edes uskoa, että neuvostoliittolaisten ystävien esivanhemmat olisivat tehneet jotain niin perin raakalaismaista.

”Ainoa mahdollisuus on vyöryttää todellisuus lukijan eteen”, Vilkuna sanoo. ”On kestämätön väite, että isoviha olisi suomalaiskansallinen myytti, että mitään erityistä ei tapahtunut. Oli pakko todistaa laajalla skaalalla, ettei tässä ollut kyse suomalaiskansallisesta valheesta.”

Tapausten vyöry tekee Vilkunan kirjoista järkyttäviä. Hirmutekoja tuntuu olevan loputtomiin, vaikka vain häviävän pieni osa on aikanaan dokumentoitu.

Siksi isoviha on sopiva sana. Se muotoutui 1700-luvun lopulla rahvaan suussa, ei herrain salongeissa.

”Vieläkin saattaa törmätä käsitykseen, että isoviha oli suomalaiskansallisen historiankirjoituksen luoma käsite”, Vilkuna sanoo. ”Ei se ole. Se oli kansan antama nimi jo 1700-luvulla, jolloin mitään suomalaisnationalismia ei ollut.”

Rotuja ja sukupuolia ei ole, mutta on tärkeää tutkia lääkkeitä eri sukupuolilla ja roduilla

Woke-ideologian mukaan sukupuolia ei ole ja samaan aikaan niitä on kymmeniä. Rodut ovat samojen ihmisten mukaan vain "skin deep" eli erot eri populaatioissa ovat vain ihon väreissä - muuta väittävät ovat rasisteja. 

Tosiasioiden maailmassa näin ei kuitenkaan ole. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on erehdytty testaamaan hoitoja vain joillain populaatioilla, mikä on johtanut siihen, että hoidot - siis esimerkiksi lääkkeet - toimivat huonommin toisilla populaatioilla. 

Vuonna 2018 brittiläinen geenitutkija David Curtis väittikin, että käyttäessään eurooppalaisia näytteitä Ison-Britannian lääketiede on vaarassa muuttua institutionaalisesti rasistiseksi. Vuonna 2019 laajaa mediahuomiota saanut amerikkalaisen geenitutkijaryhmän Cell-lehdessä julkaisema artikkeli The Missing Diversity in Human Genetic Studies esitteli seikkaperäisesti monia tapoja, joilla keskittyminen eurooppalaisiin näytteisiin johtaa huonompaan sairauksien ennustettavuuteen ja perimältään aliedustettujen yksilöiden puutteelliseen hoitoon. (Katso Sarastuksen laajempi artikkeli tässä.)

Toisin sanoen rotuerojen vähättelijät - "antirasistit" - leimautuivat rasisteiksi.

Helsingin sanomat käsittelee samaa aihetta tänään naisten ja miesten osalta tosin ottamatta kantaa aikamme identitaarisiin aiheisiin eli pitäytyen asiassa. HS:n tiedetoimittaja Tanja Vasama kirjoittaa:

MIESSUKUPUOLI on pitkään ollut yli­edustettuna niin kliinisissä lääke­tutkimuksissa kuin ennen ihmisvaihetta tehtävissä prekliinisissä kokeissa, lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet.

Se on ongelma, sillä naisten ja miesten – tai naaraiden ja urosten – elimistöt voivat reagoida valmisteisiin eri tavoin. Jos vaikutuksia on tutkittu lähinnä miehillä, lääke voi aiheuttaa naisilla yllätyksiä. Samalla valmisteet, jotka voisivat toimia hyvin nimenomaan naisilla, karsiutuvat jo varhain kokonaan pois.

Sukupuolivinouma on viime vuosina onneksi hieman korjaantunut.

LÄÄKETUTKIMUSTEN vinoumaan on useita syitä. Yksi on ollut halu suojella hedelmällisessä iässä olevia naisia ja tulevia sukupolvia. Toinen syy on, että naisten hormonitasojen vaihtelu aiheuttaa tutkimukselle omat mutkansa.

Silloin kun naisia otetaan mukaan tutkimuksiin, osallistujia testataan usein kuukautis­kierron munarakkulavaiheen alussa, jolloin sukupuolihormonien tasot ovat alimmillaan, kansainvälinen tutkijaryhmä huomautti urheilu­lääketiedettä käsitelleessä artikkelissaan British Journal of Sports Medicine -lehdessä vuonna 2016.

Tosielämässä estradiolin ja progesteronin vaikutuksia ei kuitenkaan voi minimoida yhtä näppärästi kuin tutkimuksissa.

Onkin viitteitä, että esimerkiksi masennus­lääkkeiden teho saattaa vaihdella kuukautiskierron eri vaiheissa. Sama pätee synnytyksenjälkeiseen aikaan, jolloin hormonitasot muuttuvat dramaattisesti.

Lisäksi synnytykset voivat vaikuttaa vielä paljon myöhemminkin siihen, miten naisen elimistö reagoi lääkehoitoihin, äitiyden vaikutuksia pitkään tutkinut kanadalais­professori Liisa Galea on huomauttanut.

Sukupuolisidonnaisia tekijöitä ei voi häivyttää pois lääketutkimuksista. Sen sijaan niistä tarvitaan enemmän tietoa, jotta me kaikki voisimme elää mahdollisimman terveinä.

Globaaliin yhteismaan ongelmaan on helpompi ratkaisu kuin tähän mennessä uskoin: Nordhausin Climate Club

Allaolevan tekstin lähteenä ovat vuoden 2017 taloustieteen nobelistin William Nordhausin kaksi artikkelia 1) Foreign Affairs-lehdess julkaistu The Climate Club - How to Fix a Failing Global Effort ja 2) tieteellinen artikkeli Climate Clubs: Overcoming Free-riding in International Climate Policy.

Ilmaston lämpeneminen on ainakin yksi tämän hetken merkittävimpiä globaaleja yhteismaan ongelmia. 

Taloustieteessä vallitsee varsin laaja konsensus, että negatiiviset ulkoisvaikutukset (negative externalities) kuten tuotannosta johtuva saastuttaminen pitää ratkaista verottamalla saastuttamisesta saatu hyöty, jolloin saastuttajalla on insentiivi puhdistaa jätteensä tai lopettaa tuotanto. Tarkemmin sanoen rationaalinen toimija (esim. valtio) tekee kustannus/hyöty-analyysin, jolla määritellään veron optimaalinen taso a niin, että hyöty (taloudellinen etu) minus haitta (saastuttamisesta syntyvä haitta) maksimoituu. 

Ongelma

Ongelma syntyy jos negatiiviset ulkoisvaikutukset ovat globaaleja eli haitta kulloisestakin saastuttajasta jakaantuu kaikille valtioille, mutta hyöty kulloisestakin tuotannosta jää yhteen maahan. Jos valtioita olisi vain yksi, ongelmaa ei olisi. Globaali valtio suorittaisi kustannus/hyöty-analyysin ja laskisi globaalin veron optimaalisen tason ga. Veron tasoksi määriteltäisiin tuo optimaalinen arvo ga. 

Koska valtioita kuitenkin on useita (n) ja ulkoisvaikutukset jakaantuvat kaikkien valtioiden alueille, yksittäisen maan ei kannata määrätä veron arvoksi ga:ta. Itseasiassa voidaan mm. osoittaa, että siinä tapauksessa että kaikki maat ovat samanlaisia, kunkin maan optimaalinen veron taso on vain ga / n. Saastuminen jää paljon korkeammaksi kuin olisi optimaalista jos asioista voitaisiin sopia globaalisti.

Sama asia voidaan ilmaista niin, että jos yksi tai muutama maa nostaa veron tason suuremmaksi kuin ga / n, mutta muut maat eivät, jälkimmäiset maat vapaamatkustavat edellisten maiden kustannuksella, koska hyötyvät siitä, että edelliset maat alentavat päästöjään. Hyöty tulee sekä siitä että saastuminen vähenee että siitä että tuotanto siirtyy alhaisen veron maihin (esimerkiksi carbon leakage).

Ratkaisu

Ongelman ratkaisu ei kuitenkaan vaadi mitään globaalia valtiota. Se ei myöskään vaadi globaalia sitovaa sopimusta vaan voi perustua vapaaehtoisuuteen ja oman edun maksimointiin. Ilmastosopimusten vuosikymmeniä jatkunut prosessi on osoittanut, että globaalit sopimukset, joissa ei ole sanktioita, eivät toimi. Myös esimerkin voima on olematon. 

Klubimuotoinen ratkaisu sen sijaan voi toimia. Klubin ideana on, että maat liittyvät klubiin vapaaehtoisesti, määräävät veron tason maksimoiden omaa hyötyään mutta määräävät tullin klubin ulkopuolisista maista niin korkeaksi, että ulkopuolisten maiden kannattaa liittyä klubin jäseneksi vapaaehtoisesti välttääkseen tullin.

Sitovan sopimuksen teossa on epäonnistuttu 26 kertaa. Nordhausin mukaan on aika muuttaa sopimisen mallia.

Matemaattisempi formulointi

Käydään klubin idea läpi hieman matemaattisemmin:

Oletetaan siis, että globaalisti optimaalinen veron taso on ga ja oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi että kaikki maat ovat samanlaisia. (Käytännössä näin ei tietysti ole, vaan klubin perustaa joku tai jotkut taloudellisesti merkittävät maat yhdessä.)

Klubiin liitytään vapaaehtoisesti. Jäsenmaksu on aluksi tietty CO2-veron taso a (< ga) joka on päätetty optimoimalla klubin jäsenten etua, mutta ulkopuolisten tuotteille asetetaan tuontitulli t niin että ainakin osa maista liittyy klubiin vapaaehtoisesti. 

Jos jäseniä tosiaan on aluksi vain yksi, klubi päätyy optimoinnissa veroon a=ga/n. (Tämä on todistettu lähteessä 2.) Klubi määrittelee tullin niin korkeaksi, että uusia jäseniä liittyy klubiin. Oletetaan havainnollisuuden vuoksi että uusia jäseniä liittyy klubiin yksi kerrallaan.

Kun yksi uusi jäsen liittyy klubiin, kahden jäsenen klubi optimoi veron tasoa itsensä kannalta optimaaliseksi. Voidaan taas osoittaa, että veron taso nousee kaksinkertaiseksi a=2*ga/n. Tulli t nostetaan tasolla joka takaa että uusia jäseniä liittyy mukaan.

Kun klubissa on k (<= n) jäsentä, veron optimaalinen taso on a=k*ga/n.

Lopulta vero nousee kaikkien liityttyä tasolle a=n*ga/n=ga, joka on globaali optimi.

Ratkaisun ongelmat

Malli on oleellisesti parempi kuin löysät suuriin puheisiin perustuvat sopimukset kuten Pariisin ilmastosopimus. Tässäkin mallissa on toki omat sudenkuoppansa:

1. Vaikka maat voivat vapaaehtoisesti päättää klubiin lähtemisestä, kansainvälisesti pitää sopia että klubin tuontitulleja ei katsota vapaan kaupan sääntöjen rikkomiseksi:

an important aspect of the proposal will be a set of “climate amendments” to international-trade law, both internationally and domestically. The climate amendments would explicitly allow uniform tariffs on nonparticipants within the confines of a climate treaty; it would also prohibit retaliation against countries who invoke the mechanism. Requiring such amendments would emphasize that climate change is an especially grave threat, and that this approach should not be used for every worthy initiative.

Tästä sopiminen on kuitenkin paljon pienempi haaste kuin vaikkapa päästöjen tasoista sopiminen.

2. Pahempi ongelma on se, että nykyiset sukupolvet optimoivat esimerkiksi CO2-veroa oman etunsa näkökulmasta - diskonttauksen takia optimaalinen veron taso ga jää tulevien sukupolvien näkökulmasta liian alhaiseksi. Ongelma ei kuitenkaan ole este mallin käytölle.

Some itsensä vahingoittamisen platformina

Somen foorumeilla ihminen oppii sosiaalisesti kaikenlaista - hyvin usein jotain haitallista. Esimerkiksi jättämään itsensä rokottamatta. Osmo Soininvaara tviittasi: "Ylen uutisten mukaan koronan vuoksi tehohoidossa ei ole yhtään rokotettua ja kaikki tehohoidossa olevat ovat sellaisia, joilla olisi ollut oikeus rokotukseen, mutta eivät ole sitä ottaneet."

Somessa on rokotekriittisiä ryhmiä, pro anoreksia ("pro-ana") -ryhmiä, pro sukupuolenvaihto -ryhmiä jne. Monessa ryhmässä on oleellista, että ihmisen status nousee, kun hän tekee jotain itselleen haitallista.

Self-harm nostaa statusta yhteisön sisällä.

Pro-ana-ryhmissä ihmiset panettelevat ulkoryhmän jäseniä. Ulkoryhmä ovat heidän tapauksessaan normaalipainoiset. Korkean statuksen anorektikot ovat ne jotka ovat insiders (=sisällä sairaalassa) ja alemman statuksen anorektikkoja ovat ne jotka ovat outsiders (=voivat olla sairaalan ulkopuolella koska yrittävät parantua eli ovat pettureita). Eli sairaasta mielestä on tehty korkean statuksen merkki. (Lähde: Abigail Shrier, Irreversible Damage) Sama pätee sukupuolen vaihdokseen, joka todellisuudessa vain harvoin johtaa todelliseen vaihdokseen kuten peniksin konstruktioon. Todellisuudessa kyse on yleensä lähinnä sukupuolielinten silpomisesta. Sukupuolen korjaus -hoitojen (puberteettiblokkerien käyttö, testosteroonin käyttö, rintojen poistaminen) aloittaminen nostaa henkilön statusta trans-yhteisöissä: Over 65 percent of teens had increased their social media use and time spent online immediately prior to their announcement of transgender identity. Among parents who knew their children’s social status, over 60 percent said the announcement brought a popularity boost. (Lähde: Abigail Shrier, Irreversible Damage)

Uskon että somen virtuaalisissa yhteisöissä tällainen korkean statuksen signalointi jollain haitalla on paljon tavallisempaa kuin aikaisemmin ennen somea. Toki ainahan tätä on ollut jossain määrin: Skoptsit (ven. скопцы 'kuohilaat') olivat keisarillisella Venäjällä vaikuttanut uskonnollinen ryhmä. Skoptsit tunnetaan parhaiten miesten kuohitsemisesta ja naisten rintojen poistamisesta, koska heidän oppiensa mukaan seksuaalista himoa oli vältettävä.

Raamatussa on muuten tiettyä tukea tälle käytännölle: Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, jotka ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden itse kuohinneet ovat. Joka sen taitaa käsittää, se käsittäkään. Matteus 19:12; Biblia (1776)

Haitta itselle, hyöty yhteisölle

On olemassa klassinen tulos uskontotieteessä, että mitä tuskallisemmat initiaatioriitit heimolla on sitä paremmin heimo pärjää kilpailussa muita heimoja vastaan. Vaikuttaisi siltä että somessa itsensä vahingoittajien ryhmät pärjäävät varsin hyvin, mikäli pärjäämisen mittarina on yhteisön koko.

Lisää luettavaa

Suosittelen lukemaan artikkelini Woke-liike, sukupuolidysforia ja lääketiede.

Terapeuttien ja koulujen rooli USA:ssa on tukea nuorten tyttöjen silpomista?

Note: Kaikki materiaali, jonka esitän aiheeseen Rapid Onset Gender Dysphoria liittyen viittaa joko korkeatasoisessa mainstream-mediassa (Economist) julkaistuun tai suositeltuun materiaalin tai suomalaisten ja ruotsalaisten sairaaloiden ja lääkäreiden hoitosuosituksiin ja lausuntoihin, lääketieteellisiin lehtiin (Duodecim) ja vertaisarvioituihin tutkimuksiin. 

Ajatelkaapa, että tyttärenne tulisi kotiin ja ilmoittaisi olevansa lihava, vaikka olisi selvästi alipainoinen. Veisitte hänet anoreksia-epäilyn takia hoitoon. Terapeutti ilmoittaisi, että "meidän on hyväksyttävä nuoren itse-diagnoosi ja aloitettava laihdutus-hoito". Ajattelisitteko, että terapeutti on empaattinen, ammattitaitoinen ja vastuullinen? 

Lainaan Economist-lehden vuoden kirjaksi julistamaa Abigail Shrierin Irreversible Damage: The Transgender Craze Seducing Our Daughters Truly:

the last thing any of us would countenance from therapists is this response to an anorexic: “If you think you’re fat, then you are, and we can talk about weight-loss programs and liposuction.” Or, to Nia: “If you say you’re white, then you are. There are treatments that we can explore to fix your coloring. I have a great plastic surgeon for you.”

Mm. APA:n (USA:n psykologiliiton) hoitosuositus tilanteessa, missä 12-16-vuotias tyttö kuvittelee olevansa poika on kuitenkin, että terapeutin on hyväksyttävä välittömästi lapsen itse-diagnoosi ja tuettava hänen haluaan esimerkiksi testosteroni-"hoitoon" kyseenalaistamatta itse-diagnoosia:  

 

But it is undeniably the current professional mandate of therapists and psychiatrists and even endocrinologists and pediatricians to accept and “affirm” the self-diagnosis of gender dysphoric patients. The American Psychological Association guidelines even recommend that mental health professionals take “affirmative involvement as allies” in the transgender community, insisting that what trans-identified patients need is “respectful treatment that addresses their gender identity in an affirming manner.”

Economist-lehden mukaan keskenkasvuisten lasten mahdollisesti väliaikaiset kuvitelmat siitä, että he ovat väärässä kehossa, johtavat siihen että heille annetaan suhteellisen helposti "hoitoja" (puberteetti-blokkerit, testosteronihoito tytöille), jotka johtavat steriliteettiin, sukupuolielinten silpomiseen, kognitiivisten taitojen alenemiseen ja osteoporoosiin.

Koulut ja jopa päiväkodit tukevat tätä toimintaa manipuloimalla lapsia miettimään jatkuvasti sukupuoli-identiteettiään. Amerikkalaisissa kouluissa mm. Kaliforniassa kaksitoistavuotiaan lapsen itse-ilmoitus sukupuolen vaihtamisesta voi johtaa siihen, että häntä aletaan koulun sisällä kutsua uudella nimellä ja kohdella kuin hän olisi vastakkaista sukupuolta, mutta asiasta ei ilmoiteta vanhemmille.

Itsensä transseksuaaliseksi identifioituvien määrä on noussut muutamassa vuodessa räjähdyksen omaisesti. On vahvoja tutkimuksellisia viitteitä siihen, että kyseessä on vertaisryhmissä leviäviä sosiaalinen epidemia. Tämä tutkimus on julkaistu PLOS ONE tiedelehdessä:

the onset of gender dysphoria seemed to occur in the context of belonging to a peer group where one, multiple, or even all of the friends have become gender dysphoric and transgender-identified during the same timeframe. Parents also report that their children exhibited an increase in social media/internet use prior to disclosure of a transgender identity. Recently, clinicians have reported that post-puberty presentations of gender dysphoria in natal females that appear to be rapid in onset is a phenomenon that they are seeing more and more in their clinic.

Olemme iloksemme kuulleet, että Suomessa ja Ruotsissa sairaalat ovat suurelta osalta lopettaneet tällaiset "hoidot".

Vasemmistolainen The Nation kysyy: miksi liberaalitkin kirjoittavat fasistiseen Quilletteen?

Quillette on minusta USA:n yksi parhaita lehtiä - ainakin se on WSJ:n rinnalla paras tuntemani oikeistolainen lehti. Mutta lukekaapa artikkeli progressiivisesta The Nation -lehdestä, missä selitetään miten vaarallinen Quillette on. Se on vaarallinen The Nationin mukaan siksi, että monet liberaalitkin "erehtyvät" lukemaan sitä. Kirjoitus on minusta suurelta osin propagandaa, mutta perustuu asioiden (=Quilletten sisällön) perusteelliseen läpikäyntiin ja siinä on jotain hyviä pointteja. (The Nationin artikkelin viitteet pitäisi toki nekin käydä kaikki läpi.)

Kirjoituksessa on totta mm. se, että Quillette ei hysteerisesti kiellä esimerkiksi Charles Murrayn Bell Curve-kirjaa vaan jossain määrin puolustaa "tieteellistä rasismia". The Nation ilmaisee asian propagandistisesti - tietenkään Claire Lehmann ei väitä että yhteiskuntaluokat olisivat ainoastaan geneettisesti määräytyneitä: 

Lehmann has said she started Quillette to counter what she calls “blank slate fundamentalism,” or the proposition that educational outcomes, career success, capacity for ethics, and economic class are determined more by environmental factors than genetic ones. That is to say, she believes that social status, morality or immorality, and, yes, income itself are all genetically based. While Lehmann calls Quillette “independent,” “centrist,” and even “a community of liberal humanists,” the publication showcases racist pseudoscience purporting to show that people of color are intellectually and morally inferior to whites. Many of the writers of its race pieces are proponents of the Human Biodiversity Movement (HBD), a euphemistic name for a campaign to advance scientific racism launched in 1996 by Steve Sailer, a blogger for the white supremacist website VDare. (Sailer famously said that “in contrast to New Orleans, there was only minimal looting after the horrendous 1995 earthquake in Kobe, Japan—because, when you get down to it, Japanese aren’t blacks.”) Quillette contributors Ben Winegard, Bo Winegard, Brian Boutwell, and John Paul Wright have all either said they are part of the HBD movement or used the term to describe their own research.

Tämä upea australialainen nainen on varmasti progressiivisen vasemmiston näkökulmasta vaarallisempi kuin trumpilaiset ilmastoskeptikko-pellet, vaalivilpistä uhoavat republikaaninarrit ja heidän suomalaiset myötäjuoksijansa, Capitol Hillin kapinan kieltäjät, kiihkouskovaiset evoluution vastustajat jne. koska tähän lehteen kirjoittavat ne ihmiset joiden mielestä totuudella on vielä arvonsa tässä maailmassa. Tai ainakin olisi vaarallisempi, jos amerikkalainen oikeisto (republikaanit) hakisi ääniä lukutaitoisilta sen sijaan että se hakee ääniä idooteilta ja/tai moraalisesti mädiltä ihmisiltä, jotka ovat valmiita tuhoamaan luonnon identiteettipoliittisista syistä.

Quilletteen todella kirjoittaa - ja sitä lukee - sekä oikeistolaiset että monet demokraattien kannattajat.

The Nationin jutussa on hyvä otsikko mutta kirjoitus ei oikein vastaa kysymykseen. Luulen että vastaus on: koska USA:ssa suurin osa mediaa ei ole sitoutunut totuuden etsimiseen vaan johonkin muuhun. Eikä ole Big Tech - hyvänä esimerkkinä Google joka erottaa työntekijänsä joka sanoo "ehkä naisia on vähemmän koodareina koska naiset ovat geneettisesti kiinnostuneita eri asioista kuin miehet". EHKÄ.

Oikealla tilanne on itse asiassa vielä huonompi kuin vasemmalla. Republikaanipuolue on täysin alistunut trumpilaisille hörhöille, kun taas demokraatit vain osittain omille hörhöilleen.

Miten pysäyttää Venäjä ja Kiina?

Varsinkin USA:n ja sen liittolaisten kannalta yksi merkittävin kysymys tänään on:

Miten pysäyttää Venäjän pyrkimys luoda uusi etupiiri Itä-Eurooppaan ja miten jarruttaa Kiinaa luomasta etupiiriä mm. Itä- ja Etelä-Aasiassa ja Afrikassa tilanteessa missä 

a) Kiinan talous ja valta kasvaa koko ajan USA:ta nopeammin, 

b) Venäjällä on taloudellisesta heikkoudestaan huolimatta vahvat ydinaseet ja jopa valmius käyttää niitä,

c) on riskinä että Kiina ja Venäjä liittoutuvat keskenään

Aiemmin Kiina ja Venäjä ovat olleet ainakin ajoittaisessa matalan intensiteetin konfliktissa keskenään, mutta nyt molemmilla on selkeästi yksi primääri yhteinen vihollinen - USA. Foreign Affairs -lehti varoittelee Kiinan ja Venäjän lähentymisestä.

Helppoa vastausta ei ole. Osana omana päämääränäni ymmärtää asiaa luin professori Frank Zagaren kirjan The Games of July Ensimmäisestä maailmansodasta. En niinkään ymmärtääkseni ensimmäistä maailmansotaa vaan ymmärtääkseni sitä, miten konfliktit kyetään estämään ja Kiinan ja Venäjän valtapyrkimykset torjumaan maailmassa, missä vallitsee pikemmin Itseapu ja Omankädenoikeus kuin kansainvälinen oikeus.  

Referoin kirjaa tässä. Huolestuttavinta kirjassa on Zagaren politiikkasuositus, joka perustuu hänen tutkimustyöhönsä joka menee suunilleen näin:

Potentiaaliseen vihollisen pysäyttämiseen (deterrence) ei ole mitään viisastenkiveä kuten vahvat ydinaseet. Jos esimerkiksi Kiina on hyvin tyytymätön staus quohon Taiwanin osalta, vahvakaan ydinaseistus ei ole riittävä pakote estämään Kiinaa ottamasta Taiwania haltuun. Yksi ongelma on se, että USA:n sitoutuminen Taiwanin vapauden puolustamiseen on puolittaista. Toinen ongelma on, että vaikka USA julistaisikin puolustavansa Taiwania aina ja kaikissa tilanteissa, riski suursodan syttymisestä ja maailmanpalosta voi aiheuttaa, että USA ei toteutakaan sitoutumustaan vaan vetäytyy ja menettää maineensa. Zagare painottaa diplomatiaa, potentiaalisen vihollisen kuuntelemista ja vastavuoroisuutta. Riski suursodasta laskee oleellisesti, jos potentiaalisen vihollisen tyytyväisyys vallitsevaan status quohon paranee.

Tällainen suositus herättää automaattisesti pelkoa USA:n liittolaisissa. Vaikka Biden painottaa USA:n moraalista johtajuutta, jatkossa on riskinä että kissingeriläis-nixonilainen pragmaattinen ulkopolitiikka saa uudelleen jalansijaa. Vastavuoroisuus ja Kiinan tyytyväisyys status quohon tarkoittaisi helposti sullemulle-sopimuksentekoa, missä Taiwan uhrattaisiin ja maailma jaettaisiin taas selkeisiin etupiireihin. Ja esimerkiksi Kissingerin suositukseen suomettaa Ukraina.

Murhien määrä USA:ssa kasvanut Floydin tapauksen jälkeen kolmanneksella

Murhien määrä on kasvanut kolmanneksella USA:ssa Floydin tapauksen jälkeen. Ilmeisesti lain ja poliisin kunnioitus on laskenut. Steve Sailer arvelee syyksi poliisin vastaista Woke/BLM-propagandaa.

Tutkimusta tarvitaan. Tällaisten asioiden tutkimiseen tarvittaisiin objektiivista tiedettä kannattavaa tiedeyhteisöä - valitettavasti sellaisen asema amerikkalaissa yliopistoissa on laskussa.

Economist: Sukupuolen korjaus "hoidot" johtavat kognitiivisten kykyjen alenemiseen, osteoporoosiin - hoidon hyödyt ovat osoittamatta

Economist-lehden mukaan sukupuolen "korjaus" -"hoidot" johtavat pahimmassa tapauksessa kognitiivisten kykyjen alenemiseen ja osteoporoosiin - hoidon hyödyt ovat osoittamatta. Lääkeetieteen harhautuminen puoskarointiin on Economistin mukaan mahdollisesti johtamassa lääketieteen skandaaliin. 

Tulkitsen itse, että ilmiössä on kyse on lääketieteen politisoituminen Woke-liikkeen painostuksesta. "Hoitoja" on annettu ilman, että "hoitojen" hyötyjä on kunnolla tutkittu ja ilman että on tutkittu kunnolla mistä johtuvat eksponentiaalisesti kasvaneet nuorten kuvitelmat "väärästä sukupuolesta", koska lääketieteellä on ollut kiire toimia progressiivisten aatteiden vaatimusten mukaisesti. Kärsijinä ovat muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa olevat Aspergeriin taipuvaiset nuoret tytöt, joiden kuvitelmat omasta väärästä sukupolvestaan on nostettu faktaksi. Heille on tehty korjaamatonta väkivaltaa silpomalla ja muuttamalla heidän hormoonitasapainonsa. 

Lääketieteen politisointi ei onnistukaan?

Sukupuolten "korjaus""hoidot" alle 16-vuotialle on lopetettu monessa sairaalassa. Kuten tossapäivänä kerroin Karolinska Institutet - Ruotsin tärkein keskussairaala - lopetti hoidot alle 16-vuotiaille kokonaan. Karolinska lopetti hoidot koska niiden hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä.

"Hoidot" eivät lopulta ainakaan eräiden johtavien ruotsalaisten psykiatrien mukaan olleet muuta kuin Asperger-tyttöjen silpomisia, kun nämä uskoivat olevansa poikia. Asian otti 2 vuotta sitten esille mm. 7 psykiatrian professoria ja ylilääkäriä Svenska Dagbladetissa. Leikkasin paloja kirjoituksesta silloin alas. Kirjoituksessa todettiin mm.

”Satoja lapsia altistetaan Ruotsissa vuosittain hormonaaliselle ’hoidolle’ ja sen jälkeiselle sukuelinten silpomiselle, ilman että sille olisi olemassa minkäänlaista tieteellistä tai kokemukseen perustuvaa näyttöä". Ei syömishäiriöisten itsediagnoositkaan - "olen liian lihava" - johda "hoitoihin", joissa heidän itsediagnoosinsa hyväksyttäisiin ja heille alettaisiin antaa laihdutushoitoa. Sukupuolen "korjausvaatimusten" eli "väärän sukupuolen" -itsediagnoosin nopea kasvu on ilmeisesti ns. sosiaalinen epidemia. Usko siihen että "minulla on väärä sukupuoli" levisi 2000-luvun alussa eksponentiaalisesti murrosikäisillä tytöillä. Karolinska viittasi asiaan päätöksessään.

Tämän on annettu jatkua näinkin kauan todennäköisesti lähinnä siksi, että ns. Woke-ideologialle sukupuolen vaihtamiset ovat keskeinen osa ideologiaa. Lääketiede on osin politisoitu samalla lailla kuin 20/30-luvulla. Mutta nyt tuli siis talapakkia.

Asian käsittely estettiin sekä Maltillinen oikeistopolitiikka että Skepsis ry:n Facebook-ryhmässä.

Ruotsi lopettamassa sukupuolen korjauksen nimellä tehdyt ihmiskokeet nuorilla?

Kerroin aiemmin miten Ruotsissa on herännyt käsitys, että Ruotsissa ja monessa muussa maassa tehdään sukupuolen korjauksen nimissä ihmiskokeita nuorilla ja nuorilla aikuisilla:

Ruotsalainen nuorisopsykiatrinen professori Christopher Gillberg ja kuusi Göteborgin yliopistossa ja Sahlgrenin yliopistosairaalassa työskentelevää professoria tai ylilääkäriä on Svenska Dagbladetissa todennut, että varsinkin autistisia piirteitä omaavat tytöt ja nuoret naiset ovat yhtäkkiä alkaneet kokea olevansa poikia.

”Satoja lapsia altistetaan Ruotsissa vuosittain hormonaaliselle ’hoidolle’ ja sen jälkeiselle sukuelinten silpomiselle, ilman että sille olisi olemassa minkäänlaista tieteellistä tai kokemukseen perustuvaa näyttöä".

Nyt Ruotsin tärkein keskussairaala Karolinska on muuttanut käytäntöä, eikä mm  hormoni"hoitoja" enää anneta.

According to Karolinska’s newest policy, which went into effect in May 2021, going forward, hormonal (puberty blocking and cross-sex hormone) interventions for gender-dysphoric minors may only be provided in a research setting approved by Sweden’s ethics review board. The policy states that careful assessment of the patient’s maturity level must be conducted to determine if the patient is capable of providing meaningful informed consent. There is also a requirement that patients and guardians are provided with adequate disclosures of the risks and uncertainties of this treatment pathway. It is not clear whether minors under the age of 16 would be eligible for such trials.

The Karolinska Hospital’s new policies echo a growing international concern over the proliferation of medical interventions that have a low certainty of benefits, while carrying a significant potential for medical harm. The latest policy issued by the Karolinska cites the UK NICE evidence review, which found the risk / benefit ratio of hormonal interventions for minors highly uncertain; the 2020 UK judicial review, which highlighted the overarching ethical problems with the practice of medical "affirmation" of minors; as well as Sweden's own Health and Technology Assessment (SBU) evidence review conducted in 2019, which found a lack of evidence for medical treatments, and a lack of explanation for the sharp increase in the numbers of adolescents presenting with gender dysphoria in recent years.

Koronaan syntyy laumasuoja

Pitkään oli epäselvyyttä siitä syntyykö Koronaan laumasuoja.

Osmo Soinivaara kertoi eilen: 

Israelissa koronatartuntojen määrä on pudonnut tammikuun huippuluvuista 99,6 %. Kuitenkin väestöstä on rokotettu vain 62 %. Tämä tarkoittaa, että rokotus estää myös tartuttamisen eikä vain vakavaa sairautta. On siis syntynyt laumasuuoja.

Voinee todeta, että koronaan syntyy laumasuoja.

WTO:n uusi pääjohtaja: rokotesuoja on globaali julkishyödyke

Yhä selvempää alkaa olla, että Korona-epidemiaa - tai yhtä hyvin sairaalabakteerien leviämistä - ei saada tehokkaasti pysäytettyä ellei toimita myös globaalisti. Koska Intiassa on pulaa rokotuksista, Intiasta on kehittynyt uusien mutaatioiden kehitysalusta. Epidemiaa ei saada kehittyneissäkään maissa ilmeisesti kuriin, ellei sitä saada kuriin maailmanlaajuisesti.

Vaikka Intialla on paljon omaa rokoteosaamista, Intialta puuttuu raaka-aineita mm. koska Joe Biden on rajoittanut tarvittavien raaka-aineiden vientiä USA:sta.

Jo vuosi sitten nyt valittu WTO:n uusi pääjohtaja Ngozi Okonjo-Iweala puhui edellisessä työssään toimiessaan asiasta Foreign Affairsin kolumnissaan:

It is now abundantly clear that the world cannot fully emerge from its current state of novel coronavirus lockdown until a vaccine is found. Never before have so many lives, livelihoods, and economies depended so much on a single health intervention. But as scientists race to develop potential vaccine candidates, the international community must remember that the ultimate goal is not only to produce a safe and effective inoculation but to bring the pandemic to an end. And that can happen only after billions of doses are produced affordably and made available to everyone, particularly those in low-income countries.

An enterprise on this scale requires a new perspective: vaccines must be recognized as global public goods. Neither domestic agendas nor profit can be allowed to drive the effort for the largest vaccine deployment in history. Governments, pharmaceutical companies, and multilateral organizations must work together to develop, produce, and deliver the vaccine. Producing and distributing billions of doses of a new vaccine would be challenging at the best of times. Doing so during a pandemic will require an unprecedented global effort.

HS kertoo tänään:

ROKOTTEISTA, testeistä, suojaimista ja lääkkeistä on kehittyvissä maissa yhä valtava pula. Etelä-Afrikka ja Intia vaativat pandemian ajaksi korona­virus­rokotteiden ja -diagnostiikan patenttien ja lisenssien suojan väliaikaista purkamista ja siten muutosta tekijän- ja teollis­oikeuksien kauppaan liittyvään Maailman kauppajärjestön WTO:n Trips-sopi­mukseen.

Yhdysvallat ja EU ovat vastustaneet patenttisuojan purkamista sillä perusteella, että patenttisuoja kannustaa lääkeyhtiöitä lääkkeiden ja ­rokotteiden kehittämiseen, vaikka se on kallista. Sen sijaan sekä EU että Yhdysvallat että ovat tukeneet rokoteapuohjelmia, joiden toimittamien rokotteiden varassa on esimerkiksi valtaosa Afrikan maista.

Keskiviikkona linja kuitenkin muuttui. Presidentti Joe Biden ilmoitti Yhdysvaltojen olevan valmis koronarokotteiden immateriaalioikeuksien avaamiseen, jotta rokotteet saadaan laajempaan käyttöön. Torstaina tukea tuli myös EU-komission puheenjohtajalta Ursula von der Leyenilta. Myös EU on valmis keskustelemaan WTO:sa patenttien avaamisesta.

Kansankokonaisuus ei ota lopullista kantaa patenttisuojan poistamiseen. Kyse on monimutkaisesta ongelmasta.