Narsismi - osa 1

Kun viisitoistakesäinen nuorimies käyttää 70% ajastaan sen miettimiseen onko hänen peniksensä tarpeeksi iso ja mitä tytöt ajattelevat hänestä, voi puhua normaalista ihmisen kehitysvaiheesta. Jos kahdeksattakymmenettä käyvä kirjailija kirjoittaa neljäkymmentä vuotta kirjoja, jotka pyörivät hänen peniksensä ja saamisensa ympärillä, voinee sanoa että kyseessä on seksiaddiktio ja narsismi.

Tapanani on lukea vasemmistolainen taloustieteiljän Herbert Gintisin arvosteluja Amazonista. Eilen törmäsin Gintisin arvosteluun Philip Rothin uudesta kirjasta:

A Testosterone-Age Writer's Narcisistic Fantasies

In this short novel, Philip Roth exposes his narcissistic preoccupation with his own declining virility and the declining image of the Great Testosterone Writer in modern society. Roth's character is, of course, Roth himself, with the usual name change. His virility has nothing to do with love, intimacy, tenderness, or procreation. It has to do with conquering---in this book a beautiful, intelligent, capable, highly educated and talented woman who could be his granddaughter. How insufferably boring.

Roth pretends to care about Social Issues, giving us tedious liberal clichés about the current national political scene, but he admits that he really doesn't care about anything but the state of his copulatory capacity.

Roth's preoccupation with the Great Artist takes the form of the book's protagonist attempting to stop a young literary critic from revealing the sordid past of a deceased Great Writer. We know the Great Writer is a Great Man whose writings are simply an externalization of his Great Soul and his Unquenchable Artistic Spirit, because the young woman who lived with him when he died spent the next forty years Cherishing His Memory, rather than living a life of her own. From the afterlife, this Great Writer offers us a manifesto holding that the lowly hoi polloi that comprise the reading public should uncritically revere the Great Writer, and abandon the quest to interpret, criticize, analyze, or personalize this Nietzschian superman.

Perhaps my problem with this book is that I read a novel to learn what the author has discovered about life and the Universe, and I really don't care about his or her personal life, unless this has been in some sense an exceptional life. The only thing exceptional about Roth is his literary success.

Kirja on käännetty suomeksi nimellä Haamu poistuu (WSOY 2008).

Luin toki itsekin parikymppisenä tämän dekadentin narsistin kirjoja tai ainakin nyt pari kirjaa. Kuten luin Henrik Tikkasenkin egotrippejä. Mikä ettei. Mutta aikansa kutakin. Jos joku kysyy miksi kirjoitan Philip Rothista ja narsismista, vastaan että näen narsismin ja hedonismin yhteisöllisyyden vastakohtana. Toisaalta tietynlainen yhteisöllisyys saattaa generoida tällaista narsismia ja hedonismia:

a) tukahduttava äärimmäinen yhteisöllisyys tai poroporvarillinen omahyväisyys saattaa synnyttää vastareaktiona hedonismia

b) elitistinen yläluokkainen tausta luo jo lapsena ihmisessä ajatuksen siitä että hänen tarpeensa ovat muiden tarpeita tärkeämmät ja että moraali ja uskonto on vain alempia luokkia varten

"Median arvostus on nyt historiallisen alhaalla"

Kanervan tekstiviesteistä ja Vanhasen tyttöystävistä keskusteltiin taas - tällä kertaa mediapäivillä:

- Pääministeri: "Vastausta antaessani en ottanut kantaa siihen miten olen tutustunut...".

- Arkkipiispa: "Kanervan tekstiviestit tekivät kiinnostavaksi se...".

- Kulttuuriyrittäjä: "Kun Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen puhuvat mediasta ..."

- Journalistiliiton puheenjohtaja: "Ja jos kuusikymppinen ulkoministeri lähettää tekstiviestejä ..."

- Ylen toimitusjohtaja: "... Kanervan tekstiviestikohun kaltaiset inhimillisesti kohtuuttomat tapahtumat"

Washington Postin toimituspäällikkö totesikin, että median arvostus on nyt historiallisen alhaalla.

(Lähde: Helsingin Sanomat 12.4.)

Andrew Keen ja tiedonvälityksen amatöörimäisyys

Toissa päivänä oli sentään mielenkiintoinen esitys. Uusmediatutkija Andrew Keen puhui ammattilaisuuden uudesta noususta uusmediassa.

Andrew Keen herätti muutama vuosi sitten suuttumustakin, kun kirjassaan The Cult Of Amateur : How Today's Internet is Killing our Culture väitti Internetin alentavan median jakaman tiedon tasoa ja tuhoavan ammattimaisen tiedonvälityksen.

Nyt Keen myönsi olleensa liian pessimistinen. Ammatimaisuus on Internetissä nousussa. Monet perinteiset lehdet kuten The Guardian, New York Times ja The Independence ovat siirtyneet Internetin.

Jotkut Internetistä alkunsa saaneet lehdet, kuten Huffington Post, joka aloitti joukkona blogeja ja on edelleenkin ensi sijassa amatöörien tekemä, luottavat yhä enemmän ammattilaisuuteen. Keen myöntää itsekin olevansa kaikkea mitä kirjassaan kritisoi - media-alan amatööri, joka on vuosien myötä sitten kuitenkin kehittynyt ammattilaiseksi.

Keenin aiempi pessimismi on minusta tyypillistä tilanteessa jossa uusi disruptiivinen teknologia alkaa kilpailla vanhan, ammattimaisen mutta hiukan luutuneen teknologian kanssa. Vallitsevan teknologian edustajat kauhistelevat aina uusien nousukkaiden epäammattimaisuutta.

Telealalla kauhisteltiin myös Internetiä - esimerkiksi Internet-puhelinta - samalla tavalla. Internetin amatöörimäisyyttä haluttiin parantaa rakentamalla erilaisia "Multimedia Systeemejä" Internetin päälle.

Ero tosin oli Keenin tapauksessa se, että harrastelijamaisuuden kritisoija edusti itse uusmediaa. Tämä teki kritiikin myös uskottavammaksi.

Epäammattimaisuus on kuitenkin samanlainen asia kuin nuoruus - vuosien mittaan se väistyy. Toki Internet tulee säilyttämään tiedottamisen tietyn demokraattisuuden ja sitä kautta amatöörimäisyyden, mutta ei ammattimainen, korkealaatuinen tiedottaminen Internetin takia häviä.

Korkealaatuista tiedottamista uhkaavat aivan muut asiat. Typeryys, moraalittomuus, tirkistely, elitismi ja narsistinen lukijoiden mielistely toisaalta ja valtaapitävien harjoittama sensuuri toisaalta.

Työpaikkojen narsisteista

Helsingin Sanomien yleisönosastolla joku esimiestehtävissä toimiva kertoo työpaikkojen kasvavasta ongelmasta - narsismista - jota usein kauniisti yksilöllisyydeksi tai kriittisyydeksi kutsutaan. Työpaikoilla on esimiehen mukaan yhä enenevässä määrin ihmisiä, jotka suhtautuvat esimieheensä kuin asiakas. Esimiehen velvollisuus on järjestää asiakkaalle mielenkiintoisia työtehtäviä, joista asiakas sitten valitsee itseään kiinnostavat. Työntekijä valitsee rusinat päältä.

Esimies arvelee että ilmiö johtuu Suomen rikastumisesta - yhä enemmän on mm. ihmisiä jotka ovat jo kolmi-nelikymppisinä perineet omaisuutta ja ovat taloudellisesti suht riippumattomia työnantajasta. Esimies arvelee että yksilöllisyys - siis narsismi - lisääntyy maan vaurastuessa.

Narsistit eivät edes kykene alistumaan normaaliin työpaikan hierarkkiaan vaan sekaantuvat kaikkiin asioihin.

Oma kokemukseni on samanlainen. Olen törmännyt pariin vastaavanlaiseen alaiseen jotka eivät suostu ns. tekemään mitä vain. Olen aina arvostanut kriittisyyttä ja hyväksynyt että mielipiteitäni kritisoidaan. Mutta tämä on aivan eri asia kuin se että työntekijä tekee kaikki omaa työtään koskevat ratkaisut itse eikä tottele annettuja määräyksiä.

Narsisteille esimerkiksi projektiaikataulut ovat täysin vieras asia - tai korkeintaan he suhtautuvat näihin kriittisen huvittuneesti. Osa näistä ihmisistä on äärimmäisen ylimielisiä - osalle ei vaan ole tullut mieleen että maailmassa on muitakin ihmisiä, että heillä on velvollisuuksia yritystään ja työtovereitaan kohtaan.

Narsismi on hyvin tavallista esimerkiksi isojen yritysten tuotekehitysosastoilla. Taloudellinen laskukausi jonkin verran vähentää työpaikkojen narsismia - pahimmat narsistit joutuvat työmarkkinoiden ulkopuolelle. Mutta koska narsisti vaatii aina yleisöä, he sirtyvät usein vapaaehtoistyöhön pilaamaan ilmaa wiki-projekeihin tms.

Jumalasta seuraavat

On hienoa että Suomessa on yhdistyksiä kuten Uskontojen Uhrit, joihin ihmiset, joita uskonnolliset yhteisöt kuten Jehovan Todistajat ovat terrorisoineet, voivat ottaa yhteyttä ja mistä nämä ihmiset voivat hakea apua.

Tarvittaisiin myös uusi yhdistys Individualismin uhrit, johon ihmiset, jotka on saatu uskomaan että he ovat "jumalasta seuraavia" ja maailman napoja, voisivat ottaa yhteyttä. Maailman napa on usein individualistisen propagandan uhri.

Hän on omassa näennäisvahvuudessaan ja itsenäisyydessään onneton ihminen ja uhri. Omalla toiminnallaan hän myös luo uusia uhreja, lähimmäisistään, vanhemmistaan, aviopuolisostaan, lapsistaan yms. Työpaikalla hän on varsinainen risti.